Rogue One ei ole välttämättä vaarassa epäonnistua – vaan keventyä

Posted on 01/06/2016 by Aki Jörgensen

Rogue One on pulassa.

Tai sitten ei. Huhuja ei välttämättä kannata uskoa. Eräiden huhujen mukaan pulassa piti oleman myös The Force Awakensin, josta muun muassa jouduttiin erottamaan käsikirjoittaja ja aloittamaan alusta kesken lavasteiden rakentamisen. Sittemmin olemme oppineet, että jos Episodi VII pulassa olikin, ’potkut’ olivat turhan yksiselitteinen ilmaus Michael Arndtin lähdöstä, eikä hänen jälkeensä todellakaan aloitettu alusta.

Mutta Rogue One, siis. Tämä kirjoitus käsittelee tuotannon tilannetta eikä sisällä voimakkaita juonispoilereita. (Samoihin raportteihin tosin sisältyy yksi kiintoisa, elokuvan loppuun liittyvä juonihuhu, jonka voi lukea täältä.)

Felicity Jones on joulukuussa Jyn Erso, uuden Star Wars -elokuvan päähenkilö.

Ensimmäisen Star Wars -spinoffin Rogue Onen on tosiaan viime päivinä väitetty olevan ”kriisissä” ja sitä tuottavan Disney-yhtiön ”paniikissa”. Pari viikkoa sitten nettiin ehti jo tieto, että Rogue Oneen kytkeytyvä sarjakuva olisi peruttu (tai ainakin siirretty), koska itse elokuvaan halutaan tehdä vielä isohkoja muutoksia. The Hollywood Reporterin äskettäisen jutun mukaan kesä-heinäkuussa tehdään neljä viikkoa lisäkuvauksia, joiden tavoite on keventää elokuvan tunnelmaa ja lisätä siihen seikkailun iloa. Tähän on lehden lähteiden mukaan päädytty, koska Disney-pomojen mielestä raakaleikkauksessa ei ollut oikea, ”klassinen Star Wars” -fiilis. THR:n ja eräiden muidenkin lähteiden mukaan raakaleikkaus ei ollut huono, mutta ei myöskään riittävän loistava.

Uutista on syytä purkaa toteamalla ensin tosiasiat. Tosiasia yksi on, että lisäkuvaukset eivät ole isoissa Hollywood-elokuvissa an sich katastrofin merkki – päinvastoin, ne ovat sääntö. Sekään ei huuda kriisiä, että lisäkuvauksista päätetään ensimmäisen leikkauksen valmistuessa: nimenomaan niistä päätetäänkin, kun elokuva alkaa ottaa muotoaan. Itse asiassa projektin tila kuulostaa erittäin vakaalta, jos Rogue Onesta todella on jo näin varhain olemassa ”kokonainen” raakaleikkaus, vaikka ensi-iltaan on tosiaan vielä aikaa. (Huhumuotoilu, jonka mukaan paniikin olisi laukaissut yleisön reaktio testinäytökseen, ei pidä paikkansa: Rogue One ei todellakaan ole vielä ulkopuolisen testiyleisön katsottavissa.)

Tosiasia kaksi kuitenkin on, että neljän viikon täydennyskuvaus on minunkin käsitykseni mukaan pitkähkö kesäleiri. Niin paljon ei tarvita ihan parin kohtauksen uusintakuvauksiin, eikä äskettäin valitun nuoren Han Solon todennäköisen cameon lisäämiseenkään.

Tämä luokka kokoontuu uusintaottoihin kesä-heinäkuussa.

Olen alkanut tottua siihen, että näitä uusia Star Wars -elokuvia tehdään tavalla, joka kuulostaa siltä, että kaikki olisi koko ajan pielessä. Erityisesti käsikirjoittajat vaihtuvat yhtenään: Rogue Onella niitä on ollut virallisesti kaksi (Gary Whitta ja Chris Weitz), mutta huhun mukaan myös Christopher McQuarrie on käynyt kirjaamassa käsikseen siivunsa. Vielä Whittan lähdön aikaan epäilin syyksi taiteellisia erimielisyyksiä ja potkuja, mutta nyt minusta tuntuu, että kyse on vain uudesta normaalista. Nyt kesällä kiillotusvuorossa saattaa olla taas uusi nimi. Kuvaavaa on, että Rogue Onen pressimatskuissa ei ole juuri kirjoittajista puhuttu.

Tarinoita ja käsiksiä juonitaan Hollywoodin isoihin viihde-elokuviin nykyään komiteoissa kuin tv-sarjoja aikanaan. Varsinaisia näppäimistöä hakkaavia tekijöitäkin vaihdetaan muissakin hankkeissa ilmeisen tarkoituksella prosessin aikana, jotta ideoita katsottaisiin tuorein silmin. Star Wars ei enää ole se itsevaltaisen auteurin luotsaama sarja, jonka George Lucas päästi käsistään. Rogue Onen ei koskaan pitänytkään olla kenenkään käsikirjoittajansa, ei ohjaaja Gareth Edwardsin eikä idean isän John Knollin lapsi. Se on tiimituote, josta vastaavat heidän lisäkseen muun muassa tuottaja Kathleen Kennedy ja Lucasfilmin tarinaryhmä. Ja, kyllä, viime kädessä myös Disneyn pomot. Pidimme ajatuksesta tai emme, näin tehtiin myös The Force Awakens – ja useimmat meistä pitivät silloin lopputuloksesta.

Jos nämä tahot siis katsovat, että Rogue One kaipaa tavallista enemmän lisäkuvauksia, ei meistä pitäisi olla sitä päätöstä elokuvaa näkemättä moittimaan. Hitfixin Drew McWeeny lisää rauhoittelukolumnissaan, että lisäkuvaukset on ideoitu yhdessä elokuvan ohjaajan Edwardsin kanssa. Jos kaikki menee kuten elokuvissa (ha ha), lisäkuvauksia ei erota lopputuloksesta mitenkään. Vai olisitteko muka arvanneet, että ”You talk first? I talk first?” oli The Force Awakensiin jo kuvattuun kohtaukseen samaan tapaan myöhemmin lisätty kepeyden hetki?

Kannattaa myös muistaa, että tämä on franchise, jonka tuorein osa on nyt elokuvahistorian kolmanneksi menestynein ja kotimaassaan peräti numero yksi. Jospa Disneyn kukkaronhaltijat katsovat, että tällaisessa tilanteessa lisäkuvauksiin voi huoletta käyttää tavallista enemmän rahaa ja aikaa laadun varmistamiseksi?

Rogue Onen teaserissa oli paljon tuttua, mutta tunnelmaltaan myös paljon uutta.

En siis toistaiseksi pelkää, että Rogue One olisi kääntymässä samanlaiseksi katastrofiksi kuin Josh Trankin potkuihin keskeytynyt, todennäköisesti Boba Fettistä kertoneen elokuvan tuotanto uhkasi olla. Eikä minua kiusaa sekään, että Rogue Oneen halutaan kepeitä hetkiä ja hauskaa seikkailuntuntua. Mutta se minua harmittaa, että tämä saattaa tarkoittaa, että näin Rogue One menettää ainakin osan omaleimaisuudestaan.

Tarkoitan, että alunperinhän tämän ensimmäisen standalone-elokuvan nimenomaan piti olla rujompi ja raaempi kuin saagaepisodien. Tämän piti ”panna sota Tähtien sotaan”, kuten sanonta sanotaan. THR:n jutussa yksi lähde moittii elokuvaa siitä, että se ”tuntuu sotaelokuvalta” – mutta alunperin juuri sen piti olla tavoite!

Koska nämä ovat vasta huhuja, en halua huolestua vielä turhasta. Ja on toki niinkin, että ”hyvä Star Wars -seikkailuelokuva” voittaa ”huonon Star Wars -sotaelokuvan” – ei siis sillä, että tämä uutinen tarkoittaisi, että noin kärjistetystä vaihtokaupasta olisi nyt kyse. Mutta toivon, että Rogue Onesta ei nyt riisuta pois sitä, mikä elokuvasta teki innostumisen arvoisen ennen yhdenkään näyttelijän paljastumista. Ainakin vielä teaserissaan Rogue Onen tunnelma vaikutti minusta erinomaiselta, ja niin tuntui nettireaktioiden perusteella vaikuttavan muistakin.

Laajemmin koko ”A Star Wars Story” -standalone-elokuvien pointin pitäisi (ainakin minusta) olla se, että ne mahdollistavat myös tyyliltään aivan toisentyyppisten tarinoiden kertomisen. Niiden pitää tuntua tapahtuvan Tähtien sodan maailmassa, mutta niiden ei minusta välttämättä pitäisikään tuntua ”klassisilta Star Wars -elokuvilta”, kuten THR:n lainaama lähde sanoo. Gareth Edwards on toisentyyppinen ohjaajakin, ja onhan tässä kyse myös ensimmäisestä SW-elokuvasta, jonka musiikkia ei sävellä John Williams. Disneyn pitäisi luottaa kruununjalokivensä brändin voimaan: ei yleisölle tarvitse tarjota aina samaa tämän(kään) otsikon alla.

Näin syntyi The Force Awakens

Posted on 24/02/2016 by Aki Jörgensen

Bluray-ekstroja ja virallista Making of -kirjaa odotellessa: tässä yksi summaus. Lähteinä erityisesti lukemattomat haastattelut ja tässä blogissa osin aiemminkin raportoidut lähteet, mutta eräiltä aivan keskeisiltä osiltaan The Art of The Force Awakens -kirja, joka paljastaa upeissa luonnoskuvissaan ja teksteissäänkin kaikenlaista muualla kertomatonta. Tämän kirjoituksen kuvat ovat tuosta kirjasta (Phil Szostak, Abrams Books 2015).

Kevät 2012. Suuri flanellipaitainen saagan luoja George Lucas värvää Kathleen Kennedyn seuraajakseen Lucasfilmin johdossa. Parivaljakko panee alulle uusien Star Wars -elokuvien tuotannon ja palkkaa niistä ensimmäisen käsikirjoittajaksi Oscar-voittaja Michael Arndtin. Arndt saa lähtökohdakseen Lucasin omat ideat, joiden tarkka sisältö on edelleen arvoitus. Kennedyn ensimmäinen tiivistys Arndtille kuuluu: ”origin story of a female jedi”. Avuksi palkataan myös Imperiumin vastaiskun käsikirjoittaja Lawrence Kasdan, joka tässä vaiheessa toimii tuotannon konsulttina.

Kesä 2012. Kesäkuussa Lucas ottaa yhteyttä Disney-yhtiön johtajaan Bob Igeriin, joka edellisvuonna tiedusteli varovaisesti Lucasin halukkuutta myydä yhtiönsä. Nyt Lucas on valmis, ja sitä paitsi hänellä on myytävää: yhtiö, joka on jo aloittanut uuden aikakauden valmistelut. Elokuussa Lucas ja Kennedy tapaavat originaalitrion eli Mark Hamillin, Carrie Fisherin ja Harrison Fordin. Kaikki ovat valmiita palaamaan rooleihinsa.

Syksy 2012. Kathleen Kennedy julkistaa projektin Lucasfilmin omalle väelle. Michael Arndt apujoukkoineen lähestyy tarinaa hakemalla starwarsmaisen fiiliksen elementtejä. Esimerkiksi lopulliseenkin elokuvaan päätynyt valomiekkataistelu lumisessa metsässä on niin sanottuun tarinaryhmään kuuluvan Kiri Hartin hyvin varhainen visuaalinen idea.

Lokakuu 2012. Disney ostaa Lucasfilmin. Kauppaan kuuluu täydellinen kontrolli seuraaviin Star Wars -elokuviin. Vaikka Lucasin ilmoitetaan aluksi toimivan konsulttina, Disney tekee nopeasti päätöksen keksiä uudet tarinat Lucasin ideoimien tilalle. Arndt jatkaa kuitenkin hommassaan. Tarinankehittelyn suuriin ongelmiin kuuluu tässä vaiheessa, kuinka yksin ja eristäytyneenä elokuvan aloittava uusi sankaritar pysyy elokuvan sankarittarena silloinkin, kun Luke Skywalker on astunut mukaan elokuvaan. Arndtista tuntuu, että Luke ottaa tarinan haltuunsa heti ilmestyessään.

Varhaista visiointia ”tulesta ja jäästä”: käsikirjoittaja Michael Arndt ja tuotantosuunnittelija Rick Carter kannustivat myös taiteilijoita kehittelemään ideoita, jotka voisivat kantaa myös osaksi käsikirjoitusta.

Tammikuu 2013. Episodi VII:n suunnittelu hyrähtää kunnolla vauhtiin. Concept art -osaston eli elokuvan visuaalista ilmettä ideoivien taiteilijoiden työtä ohjaavat tehtävään itse ilmoittautuneet lajin mestarit Rick Carter (mm. Jurassic Park) ja prequelien veteraani Doug Chiang sekä käsikirjoittajien puolelta Arndt ja Hart sekä piakkoin julkistettava ohjaaja JJ Abrams. Koska elokuvalla ei ole käsikirjoitusta (mutta sillä on ensi-iltapäivä), concept artisteja kannustetaan ”guided imageryksi” nimitettyyn prosessiin: visuaalisten ja tarinallisten ideoiden kehittelyyn vapaasti, jopa ilman käsikirjoittajien ohjeita, vaikka tietysti heiltä koko ajan tilataan visioita tukemaan käsikirjoittajien ideoita. Monet elokuvan tarinallisetkin ideat syntyvät tulevina kuukausina taiteiljoiden pöydällä – esimerkiksi rathtar-kohtauksen alkujuonne vaikuttaa vilahtaneen eräässä tällaisista piirroksista. Molempien ryhmien pöydillä ovat konkreettisista filosofisiin liukuvat kysymykset ”Kuinka vahva Voima on?” ja ”Kuka on Luke Skywalker?”. Elokuvan kaksi päähenkilöä jatkavat kuitenkin kehittymistään: Voimassa vahva nuori nainen kulkee työnimellä Kira, ja hänen parikseen luonnostellaan Sam-nimistä nuorta miestä – hahmot saisivat paljon myöhemmin nimet Rey ja Finn. Jo tässä vaiheessa mukana oleviin konsepteihin kuuluvat originaalitrilogian aluksien hylkyjä sisältävä romuplaneetta ja ajatus siitä, että Luke Skywalker olisi elokuvan alussa kadonnut.

Helmikuu 2013. Koska Lucasin luonnokset on siirretty syrjään, kaikki on auki. Abramsin johdolla inspiraatiota haetaan alkuperäislähteistä, Ralph McQuarrien originaalitrilogian luonnoksista. Ei siis ihme, että moni tarinaideakin kumpuaa niistä: esillä ovat muun muassa McQuarrien aikanaan turhaan suunnitteleman Darth Vaderin linnan käyttäminen sekä loppukohtaus, jossa Millennium Falcon ja Kira sukeltaisivat Endorilla meren tai järven pohjaan, jonne olisi uponnut toisen Kuolemantähden keisarillinen valtaistuinsali, josta taas löytyisi lopullinen kartta Luken luo. Abramsin ajatus on, että elokuvan tulisi tietoisesti heijastella alkuperäisen Star Warsin juonta. Jopa avauskohtausta mietitään suoraksi kopioksi vuoden 1977 elokuvasta.

Millennium Falcon ja uponnut toinen Kuolemantähti. En ymmärrä, millä logiikalla sen olisi selitetty säilyneen näin ehjänä räjähdyksestään.

Maaliskuu 2013. Siinä missä esimerkiksi Kira kehittyy lopulliseksi Reyksi orgaanisesti, elokuvan pahiksen kehittäminen osoittautuu todella työlääksi. Ongelma on sama, minkä moni elokuvaa odottava fanikin tunnistaa: ”Jeditappajaksi” kutsuttu uusi paha seisoo Darth Vaderin mustassa varjossa. Ratkaisua haetaan hahmosta, joka tunnustaisi myös itse elokuvassa olevansa Vaderin varjossa. Jonkin aikaa ratkaisu onkin suoraviivaisempi kuin lopullisessa elokuvassa: uusi paha esiintyisi galaksissa Darth Vaderina. Tämän takia monessa luonnoskuvassa esiintyy suoraan Vaderia muistuttava hahmo, mikä hämmentää monia huhuja seuraavia faneja puolitoista vuotta myöhemmin, kun noita luonnoskuvia vuotaa nettiin. Myös Luken ja Vaderin välille visioidaan yhteyksiä, jotka lopullisesta elokuvasta tipahtavat pois: on luonnoskuvia, joissa Vaderin kypärää pitelee Luke eikä Jeditappaja, ja on luonnostaiteilija Ian McCaigin, Darth Maulin hahmon isän, visio Anakinin ja Vaderin välillä liihottavasta Voima-haamusta.

Esimerkkejä huomattavasti vadermäisemmistä Jeditappaja-pahiksista. Hahmosta tuli aikanaan Kylo Ren, mutta oikean designin löytäminen oli yli vuoden tuskan takana.

Huhtikuu 2013. Elokuvan ensimmäinen näytös hahmottuu. Romuplaneetta on kehittynyt hyvinkin tatooinemaiseksi, vaikka toisenlaisiakin vaihtoehtoja oli esillä. Käsikirjoitustyön konsulttina toimiva Lawrence Kasdan keksii idean tehdä Samista rivit hylkäävän stormtrooperin. Kirasta on tullut romunkerääjä, ja kolmanneksi sankariksi mukaan on liittynyt Tasavallan sotilas John Doe, joka lopullisessa elokuvassa tunnetaan nimellä Poe Dameron. Juoni sisältää jo originaali-Warssia heijastellen droidiin piilotetun salaisen tiedon, ja tälläkin kertaa ensimmäisen näytöksen on määrä päättyä Millennium Falconille. Kaikkiaan elokuvan ensimmäinen näytös sisältää jo tässä vaiheessa kaiken mitä elokuvassakin – siinä on vain vielä ylimääräistä, kuten sivujuoni, jossa romuplaneetan alkuasukkaat parantavat planeetalle päätyneen Samin.

Vaihtoehtoinen versio Finnin motivaatioksi hylätä First Order. Näyttelijää ei oltu vielä valittu, joten hahmojen ihonväri luonnoksissa vaihteli.

Kesä 2013. Ensi-iltaan on kaksi vuotta, mutta siihen nähden elokuvan loppupuolen kehittely junnaa paikallaan. Jeditappaja on edelleen hyvin vadermäinen, joskin häntä harkitaan myös kehitettäväksi kyborgiksi. Episodin juonta ajava macguffin on jonkin aikaa Darth Vaderin kypärä ja jonkin aikaa Luken valomiekka, mutta uusi, aurinkoja nielevä superase on jo mukana kuviossa. Samaan aikaan Lontoossa elokuva siirtyy virallisesti esituotantovaiheeseensa, kun muun muassa lavasteita ja maskeja aletaan rakentaa. Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi on päätetty Abu Dhabi, jonne rakennetaan romuplaneetta Jakku, ja elokuvan näyttelijöitä aletaan etsiä. Droidi BB-8 saa ulkomuotonsa ohjaaja Abramsin idean pohjalta.

Elokuu 2013. Michael Arndtin tarinaluonnos valmistuu. Valmis käsikirjoitus se ei kuitenkaan ole. Luonnostaiteilijat käyttävät paljon aikaa ”eksoottisen kaupungin” suunnitteluun, jota lopullisessa elokuvassa ei oikeastaan enää olekaan.

Eräs versio Jedi Killer -luonnoksista päätyy elokuvaan Guavian kuolemajengiin.

Lokakuu 2013. Michael Arndt vaatii käsikirjoituksen viimeistelyyn enemmän aikaa kuin Abramsilla ja Kennedyllä on. Arndt jättää projektin sanomatta julkisuuteen sanaakaan, mikä ulospäin näyttää potkuilta.

Marraskuu 2013. Elokuvan ensi-iltaa siirretään: kesän 2015 sijaan lopullinen maali on nyt joulukuussa 2015. Käsikirjoittajiksi ryhtyneet Abrams ja Kasdan aloittavat Kasdanin vaatimuksesta puhtaalta pöydältä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että miehet hylkäisivät tähän mennessä kehitellyn: huomattava osa The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän elokuvan tarinasta on jo hyvinkin lopullisessa muodossaan. Kaikki pohditaan kuitenkin uusiksi pitkien kävelyjen aikana muun muassa Santa Monicassa ja Pariisissa, ja miehet lukitsevat ensimmäisen käsikirjoitusversionsa vain kuudessa viikossa. Lopullinen se ei tietenkään ole: tässä vaiheessa esimerkiksi kapinallistukikohta sijaitsee viidakossa, ja Greenham Commonin entiselle lentokentälle on tarkoitus lavastaa ”eksoottinen kaupunki”, jossa sankarimme kohtaisivat yodamaisen Maz Kanatan, joka perustuu osittain JJ Abramsin vanhaan englanninopettajaan. Episodilla ei ole vieläkään nimeä – eikä elokuvan pahiksella, yhä tuskaisemmin kehitellyllä Jeditappajallakaan.

Ralph McQuarrien lisäksi elokuvan visuaalisen ilmeen esikuviin kuului Leni Riefenstahl.

Helmikuu 2014. Ensimmäiset lavasteet rakennetaan Lontoossa: Tähtituhoojan hangaari, Falconin sisätilat, Jakkun kylä. Tuotanto on alusta asti valinnut mahdollisimman aitojen lavasteiden ja perinteisten efektien tien, ja sitä aiotaan kulkea loppuun asti. Elokuvan loppunäytöksen kuvauspaikaksi lukitaan Skellig Michaelin luostarisaari Irlannissa, ja visiot pahiksen linnasta ja eksoottisesta kaupungista yhdistetään Maz Kanatan pubilinnaksi. Näin Greenham Commonin jo sovittu kuvauspaikka vapautuu toimimaan vastarinnan tukikohtana.

Maaliskuu 2014. Jeditappaja-design lukitaan viimein. Hahmo saa pian nimenkin (Kylo Ren) ja näyttelijän (Adam Driver), joka on Abramsin ehdokas rooliin. Elokuvan päärooliin valitaan näihin aikoihin Daisy Ridley – täysin tuntematon uusi kasvo, kuten oli etsijöiden tavoitekin.

Huhtikuu 2014. Näyttelijät julkistetaan kuun lopussa, eikä heistä kaikkia ole ehditty paljon aiemmin valitakaan: seitsemän kuukauden koe-esiintymisten jälkeen John Boyega saa tietää tulleensa valituksi Finnin rooliin vain viikkoa ennen käsikirjoituksen lukutilaisuutta, josta otetulla valokuvalla uutinen kerrotaan. Mitä tai ketä kukin näyttelee, pysyy yleisölle arvoituksena vielä pitkään. Koko käsikirjoituksen saavat nähdä vain harvat ja valitut.

Romuplaneetta Jakku näyttäytyy lopullisessa elokuvassa niin tatooinemaisena, että ensimmäisen teaserin perusteella useimmat uskovat sen olevan Tatooine.

Toukokuu 2014. Kuvaukset alkavat Abu Dhabissa. Tässä vaiheessa edes internetin huhusivut eivät tiedä vielä käytännössä mitään elokuvan juonesta: kuvaavaa on, että esimerkiksi stormtrooperien mukanaolo vahvistuu vasta kuukausia myöhemmin. Kameroiden pyöriessä huhumylly kuitenkin käynnistyy. Aivan ensimmäinen tiedonmuru esimerkiksi vuotaa juuri kuvausten alkaessa: Abu Dhabissa bongataan suuri lavaste, jonka tarkkasilmäiset tunnistavat AT-AT:n jalaksi (ja joka siis todellisuudessa on osa Reyn kotia). Monet nettiin nyt päätyvät tiedot tosin tulevat rikkinäisen puhelimen kautta kaukaa edellisen vuoden luonnosvaiheesta, jolloin esimerkiksi leviää huhu ”jedien metsästäjistä” elokuvan pääpahiksina.

Kesä 2014. Elokuvan nimekkäin tähti Harrison Ford loukkaantuu kuvauksissa Lontoossa. Koko jäljellä oleva tuotanto joudutaan kääntämään uuteen järjestykseen, eikä kyse ole vain keskeisen näyttelijän puuttumisesta. Myös Pinewoodin studioilla on raavittava päätä: esimerkiksi Maz Kanatan linnan lavasteita ei nyt voida purkaa aiotussa aikataulussa, koska siellä on kuvattava vielä Fordin paluun jälkeenkin. Lavasteiden logistiikkaa monimutkaistaa, että tuotannon ”perinteinen käsityöläisyys” ulottuu tietoiseen haluun käyttää samoja lavasteita uudelleen mahdollisimman pitkälle, jälleen aivan kuten originaalitrilogiassa tehtiin. First Orderin tähtituhoojan siltaa käytetään myös Starkiller-tukikohdassa. Ford pääsee palaamaan syyskuussa. Elokuvan käsikirjoitustyön alati jatkumisesta kertoo kuitenkin se, että melko isojakin kuvattuja osia elokuvaa jää lopulta leikkauspöydälle: esimerkiksi Simon Peggin näyttelemä Unkar Plutt esiintyy kuvauksissa Maz Kanatan linnassa ja Maz itse vastarinnan tukikohdassa, mutta lopullisessa elokuvassa molemmat jäävät omille planeetoilleen.

Tähtituhooja-lavasteita kierrätettiin Starkiller-tukikohdaksi, koska niin kierrätettiin alkuperäisen Star Warsin Kuolemantähti-lavasteitakin.

Syksy 2014. Rathtar-kohtauksia kuvataan tietämättä, miltä olennot lopullisessa elokuvassa näyttäisivät. Jopa motion capture -roolien veteraani Andy Serkis on uuden paikan edessä esiintyessään itsevaltias Snokena tietämättä, miltä hahmo näyttäisi elokuvassa. Snoken ulkonäkö lukitaan vasta lokakuussa, jolloin Abramsin valinta kohdistuu ”nuorekkaampaan” vaihtoehtoon, tietoisena erona muinaiseen Palpatineen – aikaisemmin Snokea on ehditty harkita naiseksikin. Elokuvan kuvaukset päättyvät marraskuun alussa. Virallinen tiedote aiheesta antaa elokuvalle viimein nimen: The Force Awakens.

Vuosi 2014 päättyy joulukuussa julkistettuun teaseriin ja sen myötä paljastettuihin ensimmäisiin hahmojen nimiin. Alkaa ensi-illan vuosi 2015, jonka aikana huhut Episodi VII:n juonesta todellakin vain kiihtyvät.

Samaan aikaan Lucasfilmin tuotanto on jo siirtynyt. Tässä vaiheessa samoissa saleissa, osin samoilla pöydillä ja samoissa pääkopissakin, visioidaan kovaa vauhtia Rogue Onea, Episodia VIII ja Han Solon omaa elokuvaa.

Mutta niiden synnystä me muut kuulemme vasta paljon, paljon myöhemmin.

The Force Awakensin jälkeen: Marvelin mallin merkit

Posted on 12/01/2016 by Aki Jörgensen

Vastaus

Joku muotoili Twitterissä hauskasti, että elämme yhä kuherruskuukautta The Force Awakensin kanssa. Näin varmasti on. Eikä Disney ole tämän suhteen se osapuoli, joka tahtoo taian särkeä: seitsemäs Star Wars on tätä kirjoittaessani Yhdysvaltain kaikkien aikojen eniten tuottanut elokuva, maailmanlaajuisen listan kolmonen ja matkalla korkealle myös inflaation huomioivalla listalla.

Epäilen, että tämä on myös syy siihen, että Disney-Lucasfilm ei tällä hetkellä pidä kiirettä muistuttaakseen meitä, että näitä leffoja on tulossa pian kosolti lisää. Ensi joulun ensi-iltaa Rogue Onea kuvataan edelleen, ja vaikka sitä ei pitänyt olla syytä tehdä yhtä salassa kuin varsinaisen saagan Episodi VII:ää, siitä on itse asiassa tihkunut vielä vähemmän huhuja kuin The Force Awakensista konsanaan. Episodi VIII:nkin varsinaiset kuvaukset alkavat näinä viikkoina, mutta sitäkään tarkkaa tietoa (tai esimerkiksi näyttelijäjulkistuksia) ei ole kuulunut. Mutta mitäpä näistä nyt puhumaankaan, kun kansa vaeltaa yhä edellisenkin elokuvan alttarille!

Kun Rogue Onen päänäyttelijöitä julkistettiin rooliasuissa, sitä saattoi kuvitella, että tätä elokuvaa tehtäisiin The Force Awakensia avoimemmin.

Erityisesti Rogue Onen ongelma voi olla myös se, että elokuvan trailereilla tai tiedotteilla ei haluta hämmentää katsojia. Tällä hetkellä niin sanottu suuri yleisö ei ole vielä edes kuullut, että ennen (jo puolentoista vuoden päästä nähtävää!) The Force Awakensin suoraa jatko-osaa valkokankaalle tosiaan tulee aivan toinen Star Wars -elokuva. Kyseessä on vieläpä elokuva, joka sijoittuu aivan eri kohtaan aikajanalla, esittelee aivan uudet hahmot ja saattaa, jos Disney-Lucasfilm vain on rohkea, olla tyyliltäänkin aivan erilainen elokuva – viralliset tiedot puhuvat sotaelokuvasta, huhuraportit western-fiiliksistä. The Hollywood Reporter ehtikin jo argumentoimaan Rogue Onen ottavan sivuaskeleen aikajanassa taaksepäin liian pian The Force Awakensin menestyksen jälkeen: yleisö kaipaisi nyt pikemminkin kuuman raudan takomista Episodi VIII:n suuntaan.

Paitsi että, niin, onhan tilanteelle esikuva. Disney-yhtiö on suoraan sanonutkin haluavansa seurata Star Warsilla yhteen kietoutuvien Marvel-elokuvien menestysmallia, ja tuon esimerkin vaikutukset alkavat nyt paljastua. Kyse ei nimenomaan ole siitä, että meidän tarvitsisi (ainakaan ihan heti) odottaa Reyn omaa elokuvaa tai Kylo Renin origin storya. Mutta sen sijaan meillä on The Force Awakens, joka kuljettaa saagaa tulevaisuuteen klassisista juuristaan, ja Rogue One, joka aivan tarkoituksella laajentaa saagaa ajallisesti takaisin niiden juurten suuntaan. Rogue Onehan kertoo ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien sieppaamisesta, joten se tapahtunee vain hyvin vähän ennen Episodi IV:ää.

Siis: Samaan aikaan kun seuraamme jättimenestyselokuva The Force Awakensissa ja sen seuraajissa uusien sankariemme seikkailuja 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, valetaan franchisen toista väkevää kivipilaria originaalitrilogian ympärille. Tämä on ollut meneillään jo pitkään: juuri originaalitrilogian aikaan Lucasfilm esimerkiksi on keskittynyt uuden kaanoninsa lähes kaikissa tähänastisissa kirjoissa ja sarjakuvissa. Episodi IV:ää edeltäviin vuosiin sijoittuu Rogue Onen lisäksi animaatiosarja Rebels, jonka kevään avausjaksossa nähdään itse prinsessa Leia.

Virallinen Leia Organa keväällä 2016: tuore pressikuva Rebelsin tulevasta jaksosta A Princess on Lothal.

Isomman todistekappaleen marvelismista pudotti maanantaina Variety, jonka mukaan nuoren Han Solon roolia oltaisiin lukitsemassa kiireellä, jotta hahmo pääsee vilahtamaan Rogue Onessa (nimiäkin Varietyllä on, mutta saapa nyt nähdä). Han Solon soololeffahan on vuorossa vasta vuonna 2018, mutta Marvelin malliin on koko ajan kuulunut oleellisesti, että kukin elokuva teaseroi loppupuolellaan seuraajiaan. Vaikka tällainen ei Star Warsiin – tai itse asiassa mihinkään muuhunkaan elokuvakerrontaan ennen tätä vuosituhatta – ole kuulunut, on tänä päivänä oikeastaan vain loogista, että uusi Han Solo saa pienen cameon Rogue Onessa. Olettehan tajunneet senkin, että mikään mahti maailmassa ei varmasti estä sitä, etteikö Disney käyttäisi mahdollisuuden tuoda Rogue Onessa valkokankaalle vähintään vilahtamaan myös itse Darth Vader?

Liian pitkälle viittailua ei toivottavasti Star Warsissa viedä. Odotan Rogue Oneen useampia Rebels-viittauksia, mutta en välttämättä usko sarjan hahmojen päätyvän valkokankaalle, vaikka se ajallisesti ja tarinallisestikin helppoa olisi. Pala minua on surullinen, jos Han Solo pääsee vilahtamaan Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksen elokuvassa ja niiden suunnitelmien seuraava vartija Leia Organa ei (vielä ei toki ole sanottua, etteikö uusi Leiakin olisi voitu jo castata, mutta ainakin animaation äänenä toimii ”vain” ääninäyttelijä Julie Dolan). Toinen pala muistuttaa kuitenkin, että on luultavasti vain parempi, jos Rogue One toimii omillaan ilman, että hahmoilla vilisee tuttuja sukunimiä ja kohtauksissa vilahtelee yhtenään suorastaan tuttuja hahmoja.

Sitä paitsi: kun tämä tosiaan on vasta alkua. Rogue Onessa esitellyillä hahmoilla voi olla myöhemmin luvassa hommia Rebelsissä tai Han Solon elokuvassa (vaikka molemmat tapahtuvatkin taas aikajanassa ennen Rogue Onea – paljon onnea tämän selittämiseen sille suurelle yleisölle). Heitä voidaan niin ikään tarvita vielä julkistamattomiin soololeffoihin: esimerkiksi Boba Fettin jo suunniteltu soolo tai Obi-Wanin mahdollinen sijoittuisivat näihin samoihin vuosiin. Rogue Two, tai siis jatko-osa ensi joulun leffalle (esimerkiksi operaatiosta eloonjäävät sotilaat etsimässä kapinallisille tukikohtaa Yavinin taistelun jälkeen), ei varmasti sekään ole poissuljettu, vaikka ensimmäinen leffa standalone-nimellä kulkeekin. Marvelin mallista Star Warsiin on myös kaiken aikaa matkalla näyteltyjen sarjojen mahdollisuus: edes George Lucasin itsensä vuosia kehittämää ja hylkäämää, episodien III ja IV väliin tarkoitettua näyteltyä Underworld-sarjaa ei kuulemma ole kokonaan haudattu. Mahdoton ei ole sellainen tulevaisuus, jossa Star Wars -elokuvia puskee ulos sellaiseen tahtiin, että niihin voi alkaa suhtautuakin Marvelin tapaan: ”Joo, ei mua toi Greedo-elokuva niin kiinnosta, mutta ensi vuonna tulee taas uusi Han Solo”.

Näiden tarinoiden, saati sitten samaan aikaan sijoitettujen kirjojen ja sarjakuvien, risteämisenkin mahdollisuudet ovat loputtomat – ja vaikka The Force Awakens nousisi maailman menestyneimmäksi elokuvaksi, ei niiden ole pakko kytkeytyä episodeihin VII-IX sen kummemmin. Riittää, että jossain vilahtaa Hux-niminen Imperiumin upseeri tai joku käy Jakkulla. Ainakin yksi The Force Awakensin uusista hahmoista, Han Solon vanhana tuttuna esitelty ikivanha Maz Kanata, nähdään joka tapauksessa omassa persoonassaan myös franchisen aikajanan toisella laidalla, ja saman voi helposti tehdä Lor San Tekkalle. Ei tarvita tietokoneella nuorennettua Carrie Fisheriä eikä aikamatkustavaa Kylo Reniä.

Silti, The Hollywood Reporterin tapaan minäkin olen sitä mieltä, että Rogue One on rohkea aloitus tälle suurelle suunnitelmalle. Nuori Han Solo -elokuva olisi Captain American kaltainen helpohko nakki. Rogue One on konseptina enemmänkin Guardians of the Galaxy – sitä ja sen suhdetta isoon kuvaan pitää selittää, ellei kuulija ole jo valmiiksi hyvin sisällä.

Mutta Guardians of the Galaxykin oli lopulta hitti.

George Lucasin katkera kausi

Posted on 03/01/2016 by Aki Jörgensen

George-setä pääsi sitten uutisiin ympäri maailmaa haukkumalla The Force Awakensin ja kutsumalla Disneyä ”valkoisiksi orjakauppiaiksi”, joille erehtyi myymään ”lapsensa”.

Ei kovin hyvin pelattu. Mutta ei täysin pöyristyttävää.

Kyseinen haastattelu ilmestyi CBS:n Charlie Rosen haastatteluohjelmassa. Osia siitä ilmestyi nettiin jo aiemmin, ja minäkin ehdin kommentoida Lucasin puheita Star Wars -avioerostaan jo silloin. Kokonaisessa tunnin haastattelussa Star Warsin luoja George Lucas puhuu kiinnostavia urastaan ja asemastaan, ja se on kiinnostavaa kuunneltavaa.

Isot otsikot syntyivät ohjelman aivan lopusta löytyvästä kohdasta, jossa Lucas kutsuu Star Wars -elokuviaan ”lapsikseen” ja toteaa myyneensä ne ”valkoisille orjakauppiaille, jotka ottavat nämä asiat, ja…”

A New Hopen ohjaaja-kirjoittaja George Lucas ja The Force Awakensin ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams (kuva: Joi Ito, CC BY-SA 3.0)

Ikävästi sanottu, puhumattakaan poliittisesta ajattelemattomuudesta. Kun ohjelma esitettiin Yhdysvaltain televisiossa, Lucas pyysikin nopeasti anteeksi. Tuossa lausunnossaan Lucas amerikkalaiseen tapaan kehuu kuplille Disneyn Star Wars -franchiselle ottamaa suuntaa, kertoo olevansa ylpeä tuottaja Kathleen Kennedystä ja ohjaaja JJ Abramsista sekä muistuttaa, että hänhän se tosiaan oli, joka Disneyn soihdunkantajaksi valitsi.

Orjakauppiaat-sitaatin voimme sivuuttaa armeliaasti lipsahduksena, etenkin kun Lucas itsekin jättää lauseen kesken haastattelussa ja naurahtaa, selvästi tajuten heti menneensä liian pitkälle. Kiinnostavampaa onkin se, mikä tuota kohtaa edeltää ja miten Lucas kritiikkinsä perustelee. Lucas nimittäin puhuu haastattelussa pitkään Hollywoodin nykyisestä originaaliuden ja uskalluksen puutteesta, ja lopulta episodi VII:stä näin: ”He halusivat tehdä retro-elokuvan. Minä en pidä sellaisesta”, Lucas sanoo. ”Jokaisessa elokuvassani olen työskennellyt hartaasti sen eteen, että ne tuntuisivat täysin erilaisilta, erilaisine planeettoineen ja avaruusaluksineen, jotta ne tuntuisivat uudelta.”

Tässä Lucas ei suinkaan ole väärässä. The Force Awakens, niin nautinnollinen viihde-elokuva ja vauhdikas Star Wars -episodi kuin se onkin, on retro-elokuva, ja se työskentelee hartaasti sen eteen, jotta se ei tuntuisi erilaiselta. Autiomaaplaneetta ei ole Tatooine, Starkiller-tukikohta ei ole Kuolemantähti eikä autiomaan orpo ole Luke, mutta filmi painaa huolellisesti tuttuja nuotteja. Karkeasti ilmaisten The Force Awakens on kuin uusintaversio alkuperäisestä Star Warsista käyttäen uusia (erinomaisia) hahmoja. New Hope -juonimukaelmaa maustetaan lähinnä elementeillä, joiden voi katsoa olevan peräisin kahdesta seuraavasta Star Warsista (yodamainen Maz Kanata, Darth Vaderin Jedin paluun matkaa peilaava Kylo Renin sisäinen kamppailu). Niin paljon kuin The Force Awakensista pidänkin, ei minun ole vaikea pelata Lucasin tiimissä sen verran, että totean, että uutuuselokuva olisi saanut olla hieman rohkeampi, hieman erilaisempi ja hieman vähemmän retro.

Pitemmän päälle Lucasin puolustaminen on kuitenkin vaikeaa, koska on niin ilmiselvää, että George Lucas itse on vähintään yhtä merkittävä syy The Force Awakensin retrohenkisyydelle kuin JJ Abramsin halu mukailla vanhaa. Disneyhän osti Star Warsin tilanteessa, jossa huomattava osa yleisöstä oli pettynyt kaikkeen siihen, mitä brändi oli edellisten 15 vuoden ajan edustanut. Jonkun muun kuin Abramsin ohjaamana ja kirjoittamana lopputulos olisi todennäköisesti ollut hieman vähemmän uusintamainen, mutta iso kuva siitä, että The Force Awakens oli käytännössä väistämätöntä toteuttaa mieluummin varman päälle kuin riskejä ottaen, ei olisi muuttunut mihinkään.

Lucasin prequeleiden puolesta taas on sanottava, että rohkeuden puutteesta niitä ei ainakaan voi syyttää. Ohjaaja on oikeassa sanoessaan, että pyrki tekemään episodeista I-III erilaisia ja uudenlaisia. Eiköhän jopa Jar Jar Binksiä voi pitää rohkeana hahmona: tuskin kukaan ulkopuolinen olisi pitänyt hahmoa onnistuneena, mutta Lucas luotti itsepintaisesti visioonsa koomisesta sankarista. Hirvittävän väärässä, Binks-luuloaankin vääremmässä, Lucas on kuitenkin siinä päätelmässään, että katsojat olisivat inhonneet prequeleita riskien ottamisen vuoksi. Jos George Lucas olisi vuosiin kuunnellut kritiikkiä, hän tietäisi, että ei prequeleita haukuttu siksi, etteivät ne olleet edeltäjiensä kaltaisia, vaan siksi, että ne vain eivät olleet kovin hyviä elokuvia.

Minusta onkin surullista, että Lucasin tämän vuoden haastatteluista henkii katkeroituminen sekä Disneyä että hänen elokuviensa paljon kestäneitä faneja kohtaan. Jo ennen ensi-iltaa kuulimme Lucasin kutsuvan The Force Awakensia ”elokuvaksi, jota fanit tulevat rakastamaan” ja ”jota he ovat odottaneet”. Tämäkin oli vaisu kehu, ja itse asiassa se saattoi jopa olla kehuksi naamioitu tölväisy paitsi tekijöille, myös katsojille. Ilkeästi tulkittuna Lucas aliarvioi yleisöään: käytännössä kutsuu meitä tyhmiksi, koska pidämme JJ Abramsin viihde-elokuvasta emmekä ymmärrä hänen kunnianhimoisia prequeleitaan. Sama asenne vilahtaa heti Charlie Rosen ohjelman alussa, kun Lucas toteaa oscarittomuudestaan, ettei ”oscareita anneta suosituille elokuville”. Aivan kuin siis prequelit olisivat olleet oscarien arvoisia, elleivät olisi olleet suosittuja. Huvittavaa on, että samassa Charlie Rosen haastattelussa Lucas myös väittää oman mielipiteensä elokuvistaan olevan alhainen, ja että elokuviin jäävän aina paljon korjattavaa (joita hän, kuten tiedämme, on totisesti pyrkinytkin jälkikäteen korjailemaan).

Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003), eräs suosittu elokuva, joka sai eräitä oscareita.

Ilmeisin asia, mitä lisäksi on pakko ihmetellä Lucasin kommenteissa: kuten hän omassa anteeksipyynnössään tunnustaa, Lucas itse valitsi tämän tien. Kukaan ei pakottanut häntä myymään Star Warsia, eikä ainakaan pakottanut häntä myymään sitä elinaikanaan tällä tavalla. Olen varma, että joku olisi ostanut Lucasfilmin ja Star Warsin oikeudet myös esimerkiksi sillä ehdolla, että episodinumeroitua tarinaa ei saa jatkaa. Mutta Lucas itse nimenomaan pyörsi päätöksensä sarjan päättymisestä kuuteen osaan ja käynnisti episodien VII-IX tuotannon – ja myi sen jälkeen yhtiönsä antaen kaiken vallan ostajalle. Sekä tietenkin sai kipulääkkeeksi neljä miljardia dollaria (runsaat kolme miljardia euroa), puhumattakaan nykyisistä Disney-osakkeidensa tuomista tuloista.

Katkeralle jupinallekin on silti mahdollista löytää ymmärrettävä selityksensä. Kauppoja hieroessaan Lucas nimittäin yritti säilyttää kontrollin luomukseensa, mutta Disney vaati viimeisen sanan oikeuden. Kauppojen julkistuksen hetkellä Lucasin ilmoitettiin toimivan uuden trilogian konsultanttina, ja ilmeisesti näin hetken aikaa olikin, mutta sitten Disney päätti luopua Lucasin käsikirjoitusluonnoksista. Viimeistään tämä ei tietenkään ollut suuren luojan mieleen – etenkin kun Lucas oli kauppavaiheessa pitänyt omia suunnitelmiaan isona osana myytävää tuotetta. Jossain vaiheessa hän oli jopa ehtinyt suunnitella tuottavansa episodi VII:n vielä kokonaan itse ja myyvänsä yhtiönsä vasta sen jälkeen.

Kyökkipsykologisesti George Lucas vaikuttaa tällä hetkellä sekä katkeralta että kateelliselta, kenties katuvaiseltakin. Häntä harmittaa, että fanit ovat tyytyväisempiä ilman häntä tehtyyn Star Warsiin kuin hänen edellisiin omiinsa. Kenties häntä jopa kaduttaa, että ylipäätään tuli myytyä – vaikka hän aina välillä yrittääkin olla urhea, puhuen ilostaan olla kerrankin Star Wars -katsomossa, muistuttaen ettei oikeasti halunnutkaan tehdä tätä trilogiaa enää itse ja maalaillen tulevia kokeellisia pieniä elokuviaan.

Red Tails (2012), Lucasin ideoima ja tuottama sotaelokuva, sai prequeleitakin huonommat arviot. Lucasia ei ole merkitty ohjaajaksi ei-SW-elokuvaan sitten American Graffitin (1973).

Henkilökohtaisesti toivon muuten hartaasti, että Lucas jonain päivänä saa valmiiksi jonkin näistä kokeellisista, ”haastavista ja aikuisista” elokuvistaan. Hän on puhunut halustaan tehdä niitä jo prequelien päivistä lähtien, mutta kukaan tuskin miljardööriä estää. Antaa tulla vain!

Charlie Rosen haastattelussa hän tosin kutsuu kokeelliseksi myös tuottamaansa Red Tailsia (jota sitäkään suuri yleisö ei ”ymmärtänyt”), ja viittaa lopuksi varsin suurin sanoin venäläisiin sadan vuoden takaisiin mestareihin, joiden tunteikkaan visuaalisen kerronnan jäljille hän haluaisi lähteä. Jätän päätettäväksenne, mitä tämä mielestänne sanoo Lucasin arvostelukyvystä – kuten sanottua, kunhan nyt yksikin noista elokuvista valmistuisi, olen hyvin kiinnostunut sen näkemään.

– – –

Charlie Rosen tunnin haastattelussa Lucas puhuu tosiaan muustakin kuin tästä aiheesta, muun muassa isäksi haluamisestaan, hänen ja Spielbergin välisestä ”oh wow” -tunteen tavoitteluun perustuvasta kilpailusta sekä nuoruuden tavoitteistaan, jotka tämänkertaisen kerronnan mukaan olivat olla isona ”kutakuinkin Michael Moore”, siis kantaaottava dokumentaristi. Oli Lucasista mitä mieltä tahansa, on hän mielenkiintoinen mies ja uransa elokuvantekijänä tärkeä. Toivoa sopii, että hänen Star Wars -suhteensakin vielä lientyy.

”No, tehdään sitten nuo elokuvat”, osa 4: George Lucas ei ole stalkkeri

Posted on 21/11/2015 by Aki Jörgensen

George Lucas antoi CBS:lle haastattelun, jonka monet ovat tulkinneet lopulliseksi vahvistukseksi siitä, että The Force Awakens ja sitä seuraavat elokuvat eivät perustu millään lailla Lucasin ideoihin. Ja totta, Lucas vertaa suhdettaan uuteen Star Wars -tuotantoon ihmissuhteen katkeamiseen: ”Eron jälkeen ei pidä soitella. Eron jälkeen ei pidä ajella autolla heidän talonsa ohi katselemaan, mitä siellä tapahtuu. Eron jälkeen ei pidä ilmestyä heidän kahvilaansa.”

Minä en kuitenkaan kuule tässä haastattelussa juuri mitään, mitä emme olisi kuulleet jo aiemminkin. Otetaan vaikkapa Tribeca Film Festivalin haastattelu viime toukokuulta: siinä Lucas sanoo aivan samaa – vain ilman tuota erovertausta.

Se, mikä kuitenkin on mielenkiintoista, on Lucasin toistuva viittaaminen lapsenlapsiin. Kun mukaan lasketaan vielä Vanity Fairin vitsivideo, jossa Lucas kysyy JJ Abramsilta ”Mitä tapahtui Darth Vaderin lapsenlapsille”, Lucasin sanat tuntuvat melkein muodostavan kuvion, joka kysyy tuota samaa asiaa. Tulee hyvin selväksi, että Lucasin versio uudesta trilogiasta olisi nostanut keskiöön Luken ja/tai Leian lapset, mutta samalla alkaa tuntua siltä, että Lucas tietää, että tekeillä oleva versio ei niin tee.

Tai sitten Lucas luulee niin.

Lucasfilmin toimitusjohtaja ja uusien elokuvien tuottaja Kathleen Kennedy – jonka Lucas itse valitsi seuraajakseen ja jota Lucas ainakin ennen eroa kutsui ystäväkseen – on kertonut saagaelokuvien olevan Skywalkerien sukusaaga ja antanut ymmärtää, että lopullisen käsikirjoituksen pohjalla olisivat yhä Lucasin ideat. Näitä elokuvia ohjaavan tarinaryhmän Pablo Hidalgon mukaan Journey to the Force Awakens -julkaisuohjelma ja galaksin tila tultaessa Episodiin VII perustuvat ”Lucasin ideoihin, Michael Arndtin käsikirjoitusversioon ja siihen, mitä Rian Johnson haluaa tutkia episodissa VIII”.

Entertainment Weeklyllä oli lisättävää CBS:n haastattelun saamaan julkisuuteen. Lehden mukaan Abrams kertoi (aiemmin tehdyssä haastattelussa), että Disney oli jo tehnyt päätöksen ”lähteä eri suuntaan” Lucasin juoni-ideoista. Abramsin mukaan The Force Awakens perustuu kuitenkin ”in spirit” kaikkeen Lucasin tekemään. Ohjaajalta kysytään suoraan Lucasin nimen puuttumisesta elokuvan julisteesta, johon Abrams vastaa uskovansa sen olevan lopullisen elokuvan lopputeksteissä.

Elokuvan perustuminen ”hengessä” hylättyyn käsikirjoitukseen voi tietysti olla vain kohtelias tapa osoittaa kunnioitusta kaiken tämän aloittajalle. Ja tottahan on, että elokuva, jossa perheensä menettänyt nuori orpo saa autiomaaplaneetalla käsiinsä sivistyneempien aikojen elegantin aseen (ja niin edelleen) on joka tapauksessa hengessä paljon tavallista jatko-osaakin enemmän velkaa Lucasin klassikkoelokuville.

Mutta haluan kai vain huomauttaa, että CBS:n haastattelukaan ei ole tämän The Force Awakensin taustalla kuohuneen saagan viimeinen sana. Edelleen meidän pitäisi esimerkiksi kuulla, millaisissa väleissä Kennedy ja Lucas nykyään ovat. Tai lukea Michael Arndtin hylätty käsikirjoitus. Itse veikkaan edelleen, että The Force Awakensin tarinassa ja hahmoissakin on perimää Lucasilta asti, vaikka kaikki varsinaisesti tapahtuva olisikin Abramsin ja Lawrence Kasdanin kirjoittamaa – ja että jossain siellä ovat ne Darth Vaderin lapsenlapsetkin.

Viisi pelkoa The Force Awakensista

Posted on 27/08/2015 by Aki Jörgensen

Jouduttuani hiljattain yrittämään vastata kysymykseen siitä, odotanko The Force Awakensin olevan ”hyvä elokuva”, yritän antaa tällä kirjoituksella jonkinlaisen vastauksen. Lähestyn asiaa käänteisesti: listaamalla viisi aitoa pelkoa, jotka minulla Star Wars Episodi VII:stä on.

Tosin yksikään näistä peloista ei ole ”Elokuva ei ole hyvä”.

Voima varjele, mitä sieltä tulee! Artoota melkein hirvittää katsoa. (kuva: Aki Jörgensen)

Pelko 1: The Force Awakens ei ole Episodi VII.

Tämä on ylivoimaisesti suurin pelkoni. Muistattehan, kuinka koulussa opettajat yrittivät nuijia päähämme, että täysin oikeita tietoja sisältävästä vastauksesta saa nolla pistettä, jos se ei vastaa kysyttyyn kysymykseen. Tämä vaara vaanii uuden Star Wars -elokuvan yllä Damokleen valomiekkana. Episodinumerottomasta markkinointinimestään huolimatta alkuskrollissa lukenee järjestysnumero. Jos Episodi VII ei lunasta otsikkoaan, se ei oikeuta olemassaoloaan.

Tämä hirvittää minua, kun The Force Awakensista puhutaan siihen tapaan kuin ”on epävarmaa, kuinka suuri rooli Skywalkerin kaksosilla on” (Entertainment Weekly). Tähänastinen Star Wars -sarja kertoi konfliktista (organisatorisesti) jedien ja sithien, (aatteellisesti) demokratian ja diktatuurin sekä (filosofisesti) vihan ja rakkauden välillä. Henkilökohtaisella tasolla kaikki nämä konfliktit kulminoituivat Anakin Skywalkeriin ja hänen poikaansa Lukeen. Seitsemännen episodin tulisi tuntua niin oleelliselta jatkolta tälle kaikelle, että sen olisi aina pitänyt olla osa kokonaisuutta – muuten se ei ole seitsemäs episodi, vaan ainoastaan uusi seikkailu samassa universumissa.

Pelko 2: The Force Awakens on Episodi VI.7.

Tämä pelko saa voimaa edellisestä Star Wars -trilogiasta, sillä juuri tämä on mielestäni parjatun The Phantom Menacen kaikkein perustavin ongelma. Star Wars -sarjan Episodi I ei niinkään ole ykkönen kuin nolla: se tapahtuu ajallisestikin irrallaan seuraavista osista, lähinnä esittelee maailman ja kertoo simppelin tarinan, jolla on vain vähän aitoa vaikutusta seuraaviin osiin. Se on kuin pilottijakso televisiosarjalle, jonka oikea tarina nähdään niissä seuraavissa kymmenissä jaksoissa. Valitettavasti Episodi I:tä ei kuitenkaan sarjojen tapaan seurannut tuntikaupalla tarinankehittelyä (paitsi paljon myöhemmin animaatiosarjoissa, mutta niitä en nyt laske). Episodit II ja III eivät kahdestaan riittäneet muodostamaan sitä kaarta, joka Anakin Skywalkerin lankeemukseen ja kloonisotien galaktiseen kurimukseen olisi tarvittu. Välistä ikään kuin puuttui yksi kokonainen elokuva, koska trilogian ensimmäinen osa oli tuhlattu johdannoksi.

Tämä vaara on jälleen olemassa, kun ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams johdattelee meidät takaisin kaukaiseen galaksiin 30-35 vuotta Jedin paluun jälkeen. Jos suurin osa The Force Awakensista käytetään galaksin tilan vähittäiseen paljastamiseen ja siihen, kuinka uudet hahmot tapaavat toisensa, kohtaavat vanhoja hahmoja, törmäävät uusiin pahiksiin ja päätyvät lopulta siihen, missä heidän kaikkien tätä uutta tarinaa varten tulee olla, seitsemäs episodi voi jälleen tuntua uuden trilogian episodilta nolla. Tähän pelkooni vaikuttavat ennakkotapaukset: Hollywoodin viime vuosien remake- ja reboot-muodissa ovat korostuneet nimenomaan origin storyt, joissa kokonainen elokuva kirjoitetaan tiimin kasaamisen ympärille (Avengers, Star Trek).

Pelko 3: The Force Awakens on köyhän tarinaryhmän expanded universe.

Tämä pelko on suunnattu vihkiytyneille. Suurelle yleisölle uusi Star Wars -elokuva on aito jatko-osa: ei uusintaversio, ei reboot, vaan paluu vanhaan tarinaan vuosikymmeniä myöhemmin. Tähän perustuu merkittävä osa elokuvan odotusarvoa, ja tähänastisen markkinointikampanjan painavin hetki oli vanhentuneen Han Solon näyttäminen saapumassa kotiin. Mutta samaan aikaan on kylmä fakta, että meille faneille The Force Awakens itse asiassa on reboot, elokuvan pyyhkiessä pöytää kymmenien vuosien aikana kerrotuilla expanded universe -tarinoilla. Oli Legends-otsikon saaneiden tarinoiden laadusta mitä mieltä tahansa, ne kuitenkin muodostivat suhteellisen yhteensopivan kertomuksen galaksin tapahtumista Jedin paluun jälkeen. Tuon kertomuksen olivat kehittäneet 30 vuoden aikana kymmenet kirjoittajat, joukossaan Timothy Zahnin, Michael A. Stackpolen ja James Lucenon kaltaisia arvostettuja nimiä.

Jossain syvällä uuden trilogian juonen pohjalla ovat George Lucasin omat ajatukset galaksin myöhemmistä vaiheista, mutta osallisista esimerkiksi Abramsin mukaan lopulliseen tarinaan päädyttiin vasta hänen mukaantulonsa jälkeen. Se tarkoittaisi, että Abrams, Lawrence Kasdan ja Lucasfilmin tarinaryhmä keittivät uuden trilogian tapahtumat kokoon vain joidenkin kuukausien aikana, elokuvan lukitun tuotantoaikataulun jo vauhdilla lähestyessä. Hyvässä maailmassa tuoreet aivot ja keskittynyt maali – uusi Star Wars -elokuvatrilogia – ovat tuottaneet koherentimman ja älykkäämmän vision kuin irtonaisten kirjoittajien parviäly aiemmin. Mutta kolmas pelkoni on, että The Force Awakensin näkemys siitä, mitä galaksille, jedeille tai Luke Skywalkerille on tapahtunut, on vaisumpi ja harkitsemattomampi kuin se galaksin tulevaisuus, joka kirjoissa ja sarjakuvissa oli jo olemassa. Jopa sellainenkin seikka kuin prinsessa Leian ja Han Solon suhteen laatu on riskijuttu: me kaikkihan olimme tietävinämme, kuinka onnellisesti siinä romanssissa ”aiemmin” kävi. Petymmekö nyt?

Pelko 4: The Force Awakens on originaalitrilogian kommenttiraita.

Tämä pelko, enemmän kuin mikään kolmesta aiemmasta, juontaa nimenomaan ohjaaja-kirjoittajavalintaan. Abramsilla on ikävä taipumus täyttää teoksiaan siisteillä jutuilla, joiden järjellinen selitys jää toissijaiseksi tai jotka iskevät silmää aiemmin nähdylle. Erityisesti hänen Star Trekinsä ovat täynnä viittauksia vanhoihin tarinoihin. Osa niistä toimii erinomaisesti – osan katsojista ymmärtäessä viitteen ja toisten huomaamatta mitään – mutta etenkin Into Darknessin loppupuolella aiemmin kerrotun tarinan toisintaminen menee lähelle uusintaversiota ja tasolle, jolla aletaan lähestyä parodiaa. Trekeissä Abramsin avaruusselitys oli, että elokuvan sisällä syntynyt vaihtoehtouniversumi on kosmisesti seurailevinaan aiemman universumin tapahtumia. Mutta Star Warsissa, jonka seitsemännen elokuvan tulisi olla aito jatko-osa (ks. Pelko 1) pelkkä nostalgiaan nojaaminen olisi suuri virhe.

Aivan Into Darknessin kaltaista A New Hopen tarkan juonen kopiointia en pelkää, mutta viitteitä tämänkin pelon aiheellisuudesta on silti liikaa. The Force Awakenshan alkaa, kuten meille on jo tähän mennessä vahvistettu, aavikkoplaneetalla etäällä galaktisista konflikteista asuvasta nuoresta sankarista, joka päätyy seikkailuun törmättyään pulassa oleviin toisplaneetallisiin vierailijoihin. Pahis Kylo Renin arvataan tavoittelevan Darth Vaderin asemaa, ja luvassa on jälleen kapakkakohtauskin (Vanity Fair). Jos Episodi VII keskittyy koko kestonsa ajan toistamaan tai mukailemaan originaalitrilogian juonta, kohtauksia, hahmoja ja repliikkejä (”I have a bad feeling about this” sieltä tietysti tulee, mutta toivottavasti ei monta muuta), sen katsominen itsenäisenä elokuvana kärsii.

Pelko 5: The Force Awakens on komedia.

Viimeinen pelkoni liittyy oleellisesti edelliseen, mutta pelkojen maailmassa on silti mahdollista, että edelliseltä pelolta vältyttäisiin, ja tälle karille silti ajettaisiin. The Force Awakens on elokuva, jonka yläotsikko sisältää sanan ”sodat”. Se sijoittuu galaksiin, joka kaikesta päätellen on huonommassa jamassa kuin suurin osa vanhoista faneista (tai vanhoista jatkokirjailijoista, ks. Pelko 3) oletti. Huhujen perusteella siinä saattaa tapahtua hyvinkin kauheita, mikä tietysti ei olisi ihme sarjassa, jonka ihka ensimmäisessä osassa jo nähtiin planeetan räjäyttävä superase.

Samaan aikaan sen on kuitenkin määrä aloittaa uudelleen maailman suurin franchise, ja vedota esimerkiksi merkittävään leluilla leikkivään katsojasegmenttiin. Sen ohjaaja tunnetaan leikkivänä visionäärinä, joka mielellään täyttää dialogin kepeällä vitsailulla. Se valmistuu tallista, jossa on katsottu viisaaksi valita Han Solo -elokuvan ohjaajiksi Lego-leffan tekijät. Viides pelkoni siis on, että The Force Awakens kurtistaa kulmakarvojaan, mutta pitää kielen syvällä poskessa. Star Wars -elokuvan tulee olla hauska katsoa, mutta originaalitrilogian onnistuneisuudessa oli silti olennaista, että elokuvat ottivat itsensä vakavasti.

—

Jokainen näistä peloista voisi toteutua, ja elokuva silti olla vielä ”hyvä”. Erityisesti ensimmäinen pelkoni voisi realisoitua totaalisesti, ja lopputulos olla silti toiminnallisena viihde-elokuvana arvioituna erinomainen: se ei vain olisi ”hyvä episodi seiska”. Neljäs pelkoni taas vaikuttaisi toteutuessaan merkittävästi elokuvan uudelleenkatsottavuuteen, ainakin omalla kohdallani, mutta senkään realisoituminen ei välttämättä häiritsisi monia suuren yleisön kertakatsojia. Ehtimiseen originaalitrilogialle vinkkaileva filmi saattaisi jopa varmistaa primitiivireaktion ”olihan se paljon parempi kuin prequelit”.

Entä sitten se kysymys? Odotanko Episodi VII:n olevan ”hyvä elokuva”? Niin… Minulla ei ole tällä hetkellä kovinkaan bad feeling (äskettäinkin kirjoitin näin innostuneita). Mutta oikeastaan en aidosti osaa vastata. Vastaukseni siitä, olivatko Episodit I-III ”hyviä elokuvia”, ei sekään tiivisty yhteen sanaan.

Ensin pitäisi esimerkiksi osata katsoa niitä muiden elokuvien tapaan.

Rogue One lupaa aitoa äijäilyä

Posted on 20/08/2015 by Aki Jörgensen

Ensimmäisen Star Wars -standalone-elokuvan, Rogue Onen, kuvausten alkamisesta kertoneen tiedotteen painavin uutinen ei ollut se, että pääcastissa on vain yksi nainen (valitettavasti). Eikä edes se, että Diego Luna näyttää viiksineen niin paljon Biggs Darklighterilta, että en yllättyisi yhtään, vaikka hahmo paljastuisi Luken lapsuudenkaveriksi ja siten linkiksi originaalitrilogiaan. Sen sijaan jyrähtävintä oli se, mitä koko julkistuksen promokuva henkii ja minkä tuottaja-ylipäällikkö Kathleen Kennedy tiedotteessa sanoo: ”It goes into new territory, exploring the galactic struggle from a ground-war perspective while maintaining that essential Star Wars feel that fans have come to know.”

Toisin sanoen; Rogue One ei olekaan avaruushävittäjälentäjien oma elokuva.

Ehkä tämänkään ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, mutta ainakin minä elättelin siitä toiveita. Olihan Rogue-lentue nimenomaan lentäjätiimi paitsi Legends-tarinoissa (vanhassa expanded universessa), myös originaalitrilogiassa, joten oli tolkullista olettaa, että Rogue One -niminen elokuva kertoisi juuri tästä joukkueesta. Sitä paitsi tuntui todennäköiseltä, että vanhan trilogian tenhon palauttamista halajava Disney-Lucasfilm haluaisi palauttaa myös avaruustaistelun avaruussotasarjaan: prequeleissahan valomiekkavälke korvasi tyhjiö-dogfightit lähes kokonaan.

Onko tässä Rogue Squadron? Onko viiksekäs mies keskellä Biggs Darklighter? Onko keppimies oikealla todella sokea? Onko tämä todella sotaelokuva Star Wars -maailmassa? (kuva: Jonathan Olley ©Lucasfilm 2016)

Tarkkaan ottaen konnalentuekin on kuitenkin Disney-Lucasfilmin suuren puhdistuksen uhri. Nykyisessä kaanonissa Rogue Squadron mainitaan (käsittääkseni) yhden ainoan kerran, eivätkä he silloin lennä X-Wingejä. Kyseessä on Hothin taistelu Imperiumin vastaiskussa, ja kaikki muu rogueista ”tietämämme” on nyt Legends-universumia. Wedge Antillesin perustama Kapinaliiton eliittihävittäjäryhmä, siis? Legends-universumissa. Uuden kaanonin rogueiden historia on kertomatta. Siis vielä toistaiseksi.

Toivottavasti Rogue One sentään kertoo samasta tiimistä, joka originaalitrilogiassakin mainitaan. Silloin on toivoa meillä avaruustaistelukohtauksien odottajillakin. Mutta tosiasiat tunnustaen elokuvalta kannattaa kuitenkin ensisijaisesti odottaa jotain ihan muuta. Se jokin muu taas näyttää olevan jotain, mitä en olisi pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan koskaan näkeväni: sotaelokuva Star Wars -maailmassa.

Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä tavoitella rujoa, raakaa realismia sodasta tähdissä. Tai ei, pyyhkikää tuo yli. Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä vakuuttaa fanit siitä, että tekeillä on episodielokuvia rujompi, raaempi ja realistisempi kuvaus sodasta tähdissä. Ellei nyt sentään Saving Private Darklighter, niin ainakin Rogue Knight Rises. Siis vaikkei vereslihainen sotaelokuva, niin omassa sarjassaan realistisena erottuva toimintajännäri.

Cast-kuvassa meille poseeraa kirjaimellisestikin likainen sotilasviisikko, jonka taustalla häärii nimettömiä taistelijoita. He kaikki ovat ihmisiä: edes taustalle ei ole asetettu yhtäkään alien-hahmoa osoittamaan kuvan kuuluvutta kaukaiseen galaksiin. Tiimin pakkaamat varusteet (kuvassahan ollaan selvästi lähtemässä tehtävään, vaikka se ei varmasti olekaan in action -ruutu itse elokuvasta) kyllä erottuvat tarkemmin katsoen tähtiensotamaisiksi, mutta tunnelma on kaukana siitä, mikä Star Warsiin on totuttu valkokankaalla yhdistämään. Värimaailma on harmaa ja valoton.

Filmin tekijätiimi on täynnä erilaisilla Hollywoodin sotatantereilla ansioituneita. Kuvaaja Greig Fraser tallensi muun muassa Zero Dark Thirtyn realistisen kaupunkisodan. Erikoisefekteistä vastaava Neil Corbould hioi taitojaan Normandian maihinnousussa Saving Private Ryanissa ja romahtaneessa Mogadishussa Black Hawk Downissa. Production designereista toinen, Doug Chiang, on SW-veteraani, mutta toisen, Harry Potterien puolelta rekrytoidun Neil Lamontin, filmografiasta kaavaan sopivat äskettäiset työt War Horse ja Edge of Tomorrow. Samansarjaisia matcheja löytyy myös executive producereista, jotka ovat elokuvan idean keksijäksi kreditoitu John Knoll (Industrial Light & Magicin legenda ja, öhh, Photoshopin luoja), Allison Shearmur (sotaisa Hunger Games), Simon Emanuel (aiemmin viitattu Dark Knight Rises) ja Jason McGatlin (mm. War of the Worlds). Emanuel ja McGatlin näyttävät molemmat saaneen ylennyksen: heidän filmografiansa on täynnä monenmoista scifiä ja toimintaa, ja noissa mainituissa elokuvissa he toimivat kumpikin alemman tason tuottajatehtävissä. Mutta juuri nuo realismia fantasiassa tavoittelevat filmit Rogue One -tiedote nostaa esiin – varmasti täysin tarkoituksella.

Eikä tietenkään sovi unohtaa ohjaaaja Gareth Edwardsin omaa filmografiaa: Monsters on hieno pieni elokuva tavallisista ihmisistä toismaailmaisella sotatantereella ja Godzilla, hmm, ei-niin-pieni elokuva, mutta paikoin samoilla elementeillä. Kokonaiskuvassa on hyvin helppo ymmärtää, miksi Disney-Lucasfilm valitsi juuri hänet.

Maasota vahvistuu myös ensimmäisissä Rogue One -vuodoissa, joita filmin kuvauksista tai lavasteiden valmistelusta on nähty. Kaikki siis huokuu karkeutta jo ennen kuin pääsen vahvistettuun castiin, jonka myötä viimeistään olen valmis odottamaan Rogue Onesta joulukuun 2016 kovinta testosteroniannosta. Julkistuskuvan viisikon vahvimmat muskelit näyttävät muodostuvan honkkariäksöntähti Donnie Yenistä (joka näyttäisi kuvan perusteella näyttelevän sokeaa hahmoa) ja kiinalainen näyttelijä-ohjaaja Jiang Wenistä, joka hänkään ei ole ensimmäistä kertaa soturina kyydissä. Pakistan-taustainen britti Riz Ahmed on tunnetumpi komediallisista rooleista ja räppärinä, mutta ilmeisesti vakavampi rooli Nightcrawlerissa on hyvä. Kauniita kasvoja edustavat Diego Luna, joka siis saattaa näytellä Biggsiä, ja se ainoa nainen, viime kevään Oscar-ehdokas Felicity Jones, mutta sodan väsyttämiä heidänkin hahmonsa kuvan perusteella ovat.

Kuvasta puuttuvat eivät ainakaan vähennä elokuvan äijäuskottavuutta. On Forest Whitaker, joka on tulkinnut urallaan muun muassa diktaattori Idi Aminia, ja jonka epäilen näyttelevän nytkin pahista. On itse Mads Mikkelsen, tanskalainen mestarinäyttelijä, jonka puoleen Hollywood on kääntynyt Bond-pahista ja jopa uutta Hannibal Lecteriä etsien, ja jonka voisin lyödä vaikka vetoa näyttelevän pahista. On Ben Mendelsohn, jota en juuri tunne, mutta jonka suoritusta Netflix-sarjassa Bloodline on kehuttu vuolaasti. Ja on Alan Tudyk, scifisuosikki Fireflyn Wash, jonka voisi ajatella poikkeavan kaavasta – ellei lukisi tiedotetta tarkkaan ja huomaisi, että Tudyk näyttelee motion capture -hahmoa eli jonkinlaista alienia, ja sen jälkeen hänetkin on helppo kuvitella omaa itseään äijämäisemmäksi. Tudyk ei muuten ole ensimmäistä kertaa liiketunnistushommissa: muistatteko Will Smith -leffa I, Robotin päärobotin?

Menemättä kovin syvälle hahmospekulaatioihin: Vaikuttaa siltä, että Rogue One jatkaa maasotaperspektiivinsä ohessa The Force Awakensin todennäköisesti aloittamaa teemaa sodan vaikutuksista sankareihinsa. Rogue One -julkistuskuvasta katsovat sankarit, jotka vaikuttavat sotineen jo pitkään – siis toisin kuin Luke Skywalker oli alkuperäisen trilogian keskushahmona. Jos Lunan hahmo on Biggs, hän saattaisi olla käsikirjoituksiin usein ”tarvittava” uudempi tulokas, jota konkarit opettavat elokuvassa tavoille. (Tässä kohtaa voinee muuten viileästi todeta, että julkistuskuvan perusteella on syytä haudata haaveet Felicity Jonesista prinsessa Leiana tai – valitettavasti ja vähän yllättäenkin – kenestäkään uudesta näyttelijästä Wedge Antillesina.)

Kaiken kaikkiaan Rogue Onen äijäelokuvaisuutta ja sotaleffauskottavuutta himmentää kutakuinkin vain yksi tekijä. Käsikirjoittajat Gary Whitta ja Chris Weitz eivät nimittäin kumpikaan ole taistelukenttien veteraaneja. Edellisen filmografia on ylipäätään ohut, toisen sisältää Twilightia, epäonnistuneen Golden Compass -sovituksen ja komedian About a Boy. Olen kirjoittanut tämän kaksikon valinnan omituisuudesta aiemminkin, mutta nyt olen valmis jättämään asian sikseen. Ensinnäkin uskon viimeistään nyt, että näiden elokuvien käsikirjoituksiin todellakin vaikuttaa nimettyjä kirjoittajia isompi aivoriihi, Lucasfilmin tarinaryhmä. Mutta vieläkin painavammin siksi, että kun selaan Rogue One -tiedotetta moneen kertaan, huomaan siitä vielä yhden kertovan seikan.

Siinä ei mainita Gary Whittaa eikä Chris Weitzia.

Taas kävi ovi: Josh Trank ei ohjaakaan spinoffia

Posted on 06/05/2015 by Aki Jörgensen

Viikonloppuna paukahti. Josh Trank liittyi Michael Arndtin ja Gary Whittan seuraan miehinä, jotka ovat lähteneet tai saaneet lähteä Star Wars -elokuvastaan ennen sen valmistumista.

Siinä missä kaksi edellistä kaveria, Trank lähti pikemminkin pamauksella kuin pihauksella. Arndtin lähtö Episodi VII:n käsikirjoittajan pallilta kerrottiin aikanaan parhaiden viestinnän spin-doctoroinnin sääntöjen mukaan kiertäen: virallisen sivun uutinen oli julkistavinaan ”mestarielokuvantekijätiimin”, vaikka se oikeastaan julkisti Arndtin vaihtuneen JJ Abramsiin ja Lawrence Kasdaniin. Whittan lähdöstä ensimmäisen standalone/Anthology-elokuvan Rogue Onen käsikirjoittajan pestistä taas ei pukahtanut virallinen sivu mitään, ja Hollywoodin uutismediat saivat ihan itse kertoa ensin sen ja pian sen jälkeen seuraavan käsikirjoittajavalinnan Chris Weitzin.

Mutta Trankin lähtö toisen, aiheeltaan tuntemattoman standalone/Anthology-elokuvan ohjaajan hommista siis kerrottiin nimenomaan virallisella sivulla. Pari päivää ennen Star Wars Daytä, ja uutisessa, jossa ei kerrota korvaavaa valintaa.

Viestinnällä on merkitystä. Lucasfilmillä, joka suunnittelee ja koordinoi ainakin The Force Awakensin paljastuksia todella tarkkaan, pitäisi olla varaa miettiä tarkkaan tällaisten ikävämpienkin julkistusten viestintää. Aivan eri asia kuitenkin on, onko meidän ulkopuolisten mahdollista päätellä viestinnästä mitään.

Esitän kuitenkin tämänhetkiset teoriani. Minusta vaikuttaa siltä, että Whitta – jonka lähdöstä SW.com siis vaikeni – lähti sittenkin näistä kolmesta parhaissa oloissa. Hän on esimerkiksi jatkanut sosiaalisessa mediassa uskottavasti mukavien puhumista SW-kokemuksistaan. Kenties Whittan käsisversio Rogue Onesta oli sinänsä oikein hyvä, mutta Lucasfilmin vallanpitäjät (ehkä jopa yhdessä Whittan kanssa?) vain päättivät, että käsikirjoitus hyötyy siitä, että sitä seuraavaksi tuunaa joku toinen. On jopa spekuloitu, että Whitta oli koko ajan palkattu vain kirjoittamaan ensimmäinen versio. Sekin, että virallinen sivu ei kertonut hänen lähdöstään, voisi viitata siihen, ettei lähtö ollut kahden muun tapauksen veroinen järeydessään. Uskon, että Rogue Onen kirjoittajakrediitti tulee aikanaan kuulumaan ”Written by Gary Whitta and Chris Weitz, based on an idea by John Knoll”, ja sillä hyvä.

Michael Arndtin ja The Force Awakensin tapaus on paljon monimutkaisempi. Tiedetään, että Arndt oli George Lucasin valinta uuden trilogian avausosan kirjoittajaksi, ja tapahtumien kulusta tiedetään, että ohjaajaksi valittu JJ Abrams ja (Lucasin valitsema!) pääpomo Kathleen Kennedy eivät lopulta olleet samaa mieltä. Tarkkoja syitä peittävät varmasti todella tiukat salassapitosopimukset, enkä valitettavasti usko, että saamme ihan lähivuosina kuulla totuudenmukaista versiota tapahtumista. Tämä kun liittyy siihen suureen arvoitukseen, josta olen kirjoittanut usein aiemminkin: kuinka paljon Lucasin ja Arndtin tarina erosi siitä tarinasta, jonka valkokankaalla näemme?

Joka tapauksessa Arndtin lähtö näyttää johtuneen niin sanotuista taiteellisista erimielisyyksistä. Sellaiseksi on tarjottu esimerkiksi erimielisyyttä siitä, ovatko Episodi VII:n pääosassa uudet vai vanhat hahmot. Se, saiko Arndt tarkkaan ottaen potkut, ei taida loppujen lopuksi olla kovin olennaista, sillä täysin vapaaehtoisesti hän tuskin lähti.

Mistä pääsen viimein Josh Trankiin, jonka uskon saaneen tästä kolmikosta sanojen konkreettisimmassa mielessä kenkää.

Virallisen sivun tiedote toki sisältää Trankin sanat ”henkilökohtaisesta päätöksestä lähteä eri tielle” ja tarinaryhmään kuuluvan Kiri Hartin kiitokset Trankin panoksesta projektille. Kiertoilmauksilta nämä kuitenkin tuntuvat. Likaisen työn makua on siinäkin, että Trankia kehumaan pantiin nimenomaan suurelle yleisölle tuntematon Kiri Hart eikä Kathleen Kennedy, joka lausui vastaavat sanat Michael Arndtista aikanaan – ja joka kehui Trankia hänen valintansa uutisoimisen yhteydessä. Saatan tietysti lukea näihin tiedotteisiin liikaa, mutta minusta tuntuu kuin Trankilta olisi näin viety mahdollisuus käyttää Kennedyn nimeä suosituksena.

Trankin ohjaama Anthology-elokuva on ensi-ilta-aikataulussa vuorossa vasta 2018. Sitä ennen pitäisi julkaista paitsi Episodi VII, myös Rogue One ja myös Episodi VIII (!). Kun edes Rogue Onen casting ei ole valmis, Trankin projekti tuskin on vielä niin pitkällä, että sen sortin taiteellisiin ristiriitoihin oltaisiin päästy, jotka olisivat saaneet ohjaajan tekemään ”henkilökohtaisen päätöksen” jättää elokuvasarja, jonka fani hän tiettävästi on. Trank on nuori ohjaaja, jonka ensimmäinen iso projekti on vasta saamassa ensi-iltansa: Fantastic Fourin remake, nimittäin. Sen lisäksi Trank on ohjannut vain yhden elokuvan, käyntikorttiprojektinsa Chroniclen.

Mitä sitten tapahtui? On pakko todeta, että mahdollisesta selityksestä liikkui ikäviä huhuja jo jokin aika sitten. Viikonlopun uutisen jälkeen näitä samoja huhuja toisti uskottava viihdealan lähde The Hollywood Reporter. Tiivästäen tarina siis kertoo, että Fantastic Four -leffa olisi lähtenyt pahasti ohjaajansa näpeistä, ja elokuvan valmistuminenkin olisi vaatinut tuottajien väliintuloa. Trank olisi näin päätynyt riitoihin kalliit viulut ja muut jousisoittimet maksavan studion kanssa, ja lisäksi vielä FF:n käsikirjoittajan Simon Kinberginkin kanssa. Kinberg taas oli sama mies, joka nimenomaan toi Trankin Star Wars -maailmaan – ja jonka on uskottu, vaikkei vahvistettu, olevan myös Trankin ohjaaman SW-elokuvan käsikirjoittaja.

Nämä ovat tietysti vain huhuja. Mutta nyt, kun Trank todella sai lähteä, ne alkavat vaikuttaa ikävän todennäköisiltä. Huhuissa ei tarvitse olla kuin puolet totta, ja tuntuu todennäköiseltä, että Kinberg olisi suositellut Kennedylle vetäjänvaihtoa jo näin hyvissä ajoin.

(Sivuhuomautuksena: Viikonlopun uutinen tietenkin selittää myös sen kummallisen näytelmän, joka nähtiin kaksi viikkoa sitten Star Wars Celebrationin yhteydessä. Tuolloinhan Trank oli merkitty esiintymään yhdessä Rogue Onen ohjaajan Gareth Edwardsin kanssa standalone-elokuvia käsittelevässä paneelissa, jossa nuo filmit kastettiin ”Anthology-elokuviksi”. Trankin mukana olo Celebrationin ohjelmassa nähtiin muun muassa tämän pöydän ääressä merkkinä siitä, että ikävät huhut eivät olleetkaan totta. Mutta sitten Trank puuttuikin paikalta, vedoten ”elämänsä pahimpaan flunssaan”. Joka nyt vielä uskoo tuon selityksen, nostakoon kätensä ylös. Ylimääräinen merkillinen yksityiskohta oli se, että Fantastic Fourin teaser julkistettiin netissä tarkalleen tuon paneelin aikana.)

Mitä Trankin lähdöstä seuraa? No, tietysti tilalle pitää valita uusi ohjaaja. Itse toivoisin, että Lucasfilm miettisi tässä tilanteessa uudelleen strategiaansa palkata uusien Star Warsien tekijöiksi näin kokemattomia kavereita. Kolmas henkilövaihdos parin vuoden sisällä – ilman että yksikään kyseessä olevista elokuvista on vielä saanut ensi-iltaansa! – luulisi alkavan tuntua pahalta. Jos siis olisin nyt rva Lucasfilm-Kennedy, kääntäisin katseeni debytanttiastetta kokenempaan ohjaajakaartiin: sellaiseen joukkoon, johon kuuluvat vaikkapa (hieman provosoiden) Edgar Wright ja Ben Affleck. Episodi VIII:n ohjaaja Rian Johnson on tästä rivistä myös, ja edelleen minusta erinomainen ja luotettava valinta. Sen sijaan en siis liittyisi siihen joukkoon, joka alkoi eilen twiitata hashtagilla #JoeJohnstonForStarWars – kaikki kunnia Joe Johnstonin (s. 1950) uralle Star Warsin alkuvuosien parissa ja miksei myös ohjaajana myöhemmin, mutta minusta hän olisi nimenomaan ohjaajana tylsä valinta, ja väärää sukupolveakin.

Sen jälkeen pitää miettiä, pitääkö aikataulu. Emme tietysti tiedä juuri mitään siitä, millä mallilla Trankin filmi on (emmehän tiedä aihettakaan), mutta mahtaako tavoite sen ensi-illasta vuodelle 2018 olla enää realistinen? Esimerkiksi Celebration Anaheimin paneelissa, jossa paljastettiin Rogue Onesta vaikka mitä, ei kerrottu Trankin elokuvasta mitään. Johtuiko tämä todella vain ohjaajan poissaolosta, vai oliko yleisemmistä epävarmuussyistä sittenkin parempi vaieta? Varietyn lähteiden mukaan ensi-iltaa oltaisiinkin jo siirtämässä vuodelle 2019.

Näitä uutisia odotellessa voidaan tietysti taas kerran pohdiskella sitäkin, mikä mahtaa olla tämän projektin aihe. Luonnollisesti pintaan on taas nostettu Boba Fett (nostajana tällä kertaa The Wrap). Mutta niin nostettiin ensimmäiseenkin Anthology-elokuvaan, eikä kukaan tainnut veikata, että se kertoisi Rogue Squadronista.

Uusien SW-elokuvien kuvausvaiheeseen pääsemisen toivossa parempi valinta voisi sittenkin olla toinen todennäköinen vaihtoehto, Han Solon nuoruusvuodet. Han shoots first.

Jedin paluun jälkeen: Galaktinen tiekartta hahmottuu

Posted on 18/03/2015 by Aki Jörgensen

Kuten Episodi VII -huhujen villiydestä huomaa, Episodi VI:n eli Jedin paluun jälkeinen maailma uudessa virallisessa kaanonissa on meille tarkemminkin asioita seuranneille yhä melkoinen arvoitus. Tiedämme, että tapahtumat eivät mene siten kuin ne menivät Bantamin ja Del Reyn kirjoissa sekä Marvelin ja Dark Horsen sarjakuvissa vuosina 1983-2014 kerrottiin. Keisari tuskin palaa kloonina, Mara Jadea tai suuramiraali Thrawnia ei ehkä ollutkaan eikä Imperiumi tainnut kaatua siten kuin viimeksi. Mutta mitä sitten tapahtui?

Sarjakuvalisenssin takaisin saanut Marvel ja uusimmat kirjat osana uutta, nollattua ja nyt elokuvien yhteen virallisesti sovitettavaa kaanonia julkaissut Del Rey ovat aloittaneet kevyesti. Ensimmäiset julkaisut, kuten uusi Star Wars -sarjislinja ja Luken ensimmäisen persoonan näkökulmasta kirjoitettu (ja mitäänsanomattomaksi haukuttu) romaani Heir to the Jedi, sijoittuvat originaalitrilogian aikaan, tarkkaan ottaen Episodi IV:n eli Uuden toivon jälkeen. Animaatiosarja Rebels taas ajoittuu aikaan viisi vuotta ennen Uutta toivoa.

Aftermath-romaanin kansi.

Mutta, kuten on jo pitkään huhuttu ja kuten Entertainment Weekly viikko sitten paljasti: syksyllä pamahtaa. Virallisestikin on jo paljastettu, että luvassa on yli 20 nimikkeen sarja, joka markkinoidaan nimellä Journey to Star Wars: The Force Awakens. Nämä kirjat – proosaa, sarjakuvaa, lasten puuhakirjoja, in-universe tietokirjallisuutta, elokuvan making of -kirjoja – kartoittavat meille Jedin paluun jälkeisiä tapahtumia itse The Force Awakens -elokuvaa odotellessa. Luultavasti iso osa kirjoista sijoittuu lähemmäs originaalitrilogiaa kuin uutta – onhan välissä 30 vuotta, johon Disney-Lucasfilm kumppaneineen sijoittaa vielä monen monta tarinaa. Tarkempia ilmoituksia sopii odottaa Star Wars Celebrationissa Anaheimissa kuukauden kuluttua. Mutta tällaista on tiettävästi luvassa:

Aftermath. Romaani, julkaistaan 4. syyskuuta. Kirjoittaa Chuck Wendig. Kertoo galaksista heti Endorin taistelun jälkeen, ja synopsiksen mukaan kirja lupaa pureutua keisari Palpatinen ja Vaderin kuoleman jälkeiseen valtataisteluun – ilmeisesti sekä Imperiumin että Tasavallan puolella. Lucas Booksin tiedotteen mukaan kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, ja että sen päähahmot ovat uusia lukuunottamatta ”yhtä fanisuosikkia elokuvista”, mikä on hieman yllättäväkin veto. Amiraali Ackbar?
nuortenromaanisarja: Smuggler’s Run: A Han Solo Adventure, The Weapon of a Jedi: A Luke Skywalker Adventure ja Moving Target: A Princess Leia Adventure. Julkaistaan 4. syyskuuta. Saksalaisen Jedi-Bibliothek -fanisivun löytämien takakansitekstien mukaan nämä sijoittuvat originaalitrilogian elokuvien väliin. Tarkoitus on ”tutustuttaa” prequelien tai Clone Warsin parissa kasvanutta nuorta yleisöä originaalitrilogian originaalitrioon.
Lost Stars. Nuortenromaani tämäkin, ja niin ikään ulos 4. syyskuuta. Kertoo Imperiumin ja Kapinaliiton puolelle päätyneistä nuoruudenrakastavaisista, ja ulottuu aikaan Jedin paluun jälkeen. Tämä on se kirja, jonka aiempi (työ?)nimi oli ”The Fall of the Empire / The Rise of the Rebellion”.
Shattered Empire –sarjakuva. Oletan, että minisarja. Alkaa syyskuussa.
C-3PO -sarjakuva. Niin ikään oletettavasti minisarja. Puhdas veikkaukseni: olisiko tämäkin jonkinlainen uudelleentulkinta originaalitrilogian tapahtumista, vaikkapa myöhempien vuosien Threepion muistelemana niin, että samalla vihjataan hiukan tulevaa?
Star Wars: Absolutely Everything You Need to Know (Dorling Kindersley). 4. syyskuuta tämäkin. Oletettavasti lapsille suunnattu kuvatietoteos.
Ships of the Galaxy. 8. syyskuuta. Lasten tietokirja, jossa tiettävästi esitellään yksi uusi alus.
Lasten puuhakirjoja syys-lokakuussa. On myös huhuja originaalitrilogian tapahtumat kertaavista nuortenromaaneista, jotka olisi kirjoitettu eri hahmojen näkökulmista, mutta mahtaakohan tämä idea olla muuttunut noiksi Luke/Leia/Han-romaaneiksi?
The Art of Star Wars: Episode VII. 2. marraskuuta. Odotan mielenkiinnolla, kuinka reilua kuukautta myöhemmin ensi-iltansa saavan elokuvan taidetta esitellään paljastamatta vielä varsinaista juonta, mutta näin ilmeisesti on tarkoitus.
Huhun mukaan nuortenromaani, joka julkaistaisiin 15. joulukuuta eli pari päivää ennen ensi-iltaa. Tämä kertoisi uuden trilogian kolmesta päähenkilöstä samaan tapaan kuin Luke/Leia/Han-romaanit syyskuussa. Kiinnostavaa.
”Female Character Replica Journal”, eli todennäköisesti Rey-kirja. 22. joulukuuta, kohdeyleisö jälleen hyvin nuoret.
Episodi VII -romanisaation ja nuortenromanisaation julkaisupäivät ovat kysymysmerkki. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että molemmat julkaistaan vasta ensi-illan jälkeen.

On siis tapahtumassa juuri niin kuin minäkin olen ennustanut: jos Disney, Lucasfilm, JJ Abrams ja näyttelijät nyt ovatkin vielä poikkeuksellisen hiljaa kaikesta, pian rytisee ja kovaa. Muistaakseni Revenge of the Sithiin katsoja johdatettiin vain yhdellä romaanilla (Labyrinth of Evil) ja sarjakuvien kuukausittaisessa Republic-lehdessä. Toki tilanne on nyt toinen sekä markkinoinnin (Star Wars tekee paluuta suuren yleisön tietoisuuteen) että myös tarinankerronnan kannalta (elokuvien välissä on nyt peräti 30 vuotta tapahtumia).

Shattered Empire #1 -teaser.

Tietenkään näiden lukeminen ei ole välttämätöntä joulukuun elokuvan ymmärtämiseksi. Siitä kielii sekin, että vain harva julkistettu nimike on suunnattu aikuisille (paitsi tietysti siinä mielessä, että ne kaikki on suunnattu keräilijä-kompletisteille…). Originaalitrilogian aikaan sijoitettujen nuortenromaanien vihjeet ovat todennäköisesti tasoa vierailu tulevaisuudessa merkittävällä planeetalla tai vilahdus tulevaisuudessa tärkeästä hahmosta tai hänen vanhemmistaan. Jos taas ainoa julkistettu aikuisten romaani Aftermath selittää galaksin poliittista tilannetta, näyttäisivät originaalitrilogian päähenkilöiden välivuosien vaiheet jäävän sarjakuvien puolelle – eikä niitä varmaankaan kerrota kovin tarkasti. Todennäköisesti The Force Awakens sisältää sekä galaktisessa tilanteessa että päähenkilöissään niin paljon kysymysmerkkejä, että niihin vastaaminen jatkuu vielä hyvän aikaa elokuvan jälkeen. Aftermath, josta luvataan trilogiaa, tuskin sekään ehtii jatkua ennen seiskaleffaa.

Omalle listalleni menevät ainakin Aftermath ja sarjakuvat. Edellinen olisikin sitten ensimmäinen SW-kirja, jonka olen lukenut, tuota, hyvin pitkään aikaan. Ettei peräti sitten juuri Labyrinth of Evilin…

”No, tehdään sitten nuo elokuvat”, osa 3: …mutta kenen elokuvat?

Posted on 21/01/2015 by Aki Jörgensen

Hyvä on, vielä kerran. Tämän otsikon alla olen tullut kirjoittaneeksi siitä, kuinka tilanteesta, jossa Star Wars -sarjan piti olla päättynyt, päädyttiin tilanteeseen, jossa Disney jatkaa sarjaa tästä iäisyyteen. Aiemmat osat: yksi (jossa George Lucas ja Disneyn Bob Iger kertovat, kuinka Lucas päätti myydä yhtiönsä ja käynnisti sitä varten Episodien VII-IX tuotannon) ja kaksi (jossa Lucas kertoo aikoneensa hetken tehdä ensimmäisen uusista elokuvista itse).

No, nyt meillä on sitten Cinema Blendin haastattelu, jossa Lucas sanoo näin:

The ones that I sold to Disney, they came up to the decision that they didn’t really want to do those. So they made up their own. So it’s not the ones that I originally wrote.

Kuten arvata saattaa, moni nettisivu otsikoi tämän räikeästi. George Lucas sanoi, ettei Disney-Lucasfilm tee niitä elokuvia, jotka hän luonnosteli ennen yhtiönsä myymistä, eikö? Faktaleima niille huhuille, joiden mukaan JJ Abrams heitti Michael Arndtin käsikirjoituksen roskikseen ja kirjoitti Lawrence Kasdanin kanssa omansa?

No, ei. Eikä vain siksi, että Lucasin lausunnot ovat jo pitkään olleet ailahtelevia.

Olen tässä blogissa useita kertoja argumentoinut, että tulevien elokuvien yksinkertaisesti täytyy rakentua niille peruskiville, jotka Lucas asetti, enkä aio muuttaa mieltäni näin helposti. Kerrataanpa taas:

Lucas palkkasi Arndtin käsikirjoittajakseen keväällä 2012 ja valitsi Kathleen Kennedyn seuraajakseen Lucasfilmin pomona. Kennedy ja Disney-yhtiö ottivat ohjat lokakuussa 2012. Kennedy houkutteli ohjaajaksi Abramsin. Arndtin potkut julkaistiin lokakuussa 2013, jos kohta ne ilmeisesti tapahtuivat jonkin verran aiemmin. Näyttelijät saatiin lukittua alkuvuodesta 2014, ja toukokuussa jo kuvattiin.

George Lucas ja JJ Abrams: ainakin tässä kuvassa vielä puheväleissä. (kuva: Joi Ito, CC BY-SA 3.0

Se, mitä tavoittelen: En usko, että on aikataulullisesti mahdollista, että elokuvan suunnittelu olisi aloitettu nollasta loppukesästä 2013. Totta, tuon vuoden marraskuussa ensi-iltaa siirrettiin toukokuusta 2015 joulukuulle (ja oli huhuja, että Kennedy ja Abrams olisivat halunneet enemmänkin lisäaikaa), mutta kuitenkin vain tuon verran. Tämän kokoluokan elokuvatuotanto vaatii massiivisen ennakkotyön: käsiksen lisäksi pitää muun muassa etsiä lokaatiot, suunnitella puvut ja lavasteet sekä rakentaa ne. The Phantom Menacen tuotanto kesti viisi vuotta, ja vaikka ns. tehokkuus on kyllä Hollywoodissakin niistä ajoista lisääntynyt, ei kaukaista galaksia vieläkään päivässä rakenneta.

Uskon, että rajuimmassakin vaihtoehdossa uusi käsikirjoitus olisi pitänyt rakentaa vahvasti aiemmin kehiteltyjen elementtien tilalle: esimerkiksi säilyttää lokaatiot, mutta vaihtaa tapahtumat. Mutta jos Disney kerrassaan olisi hylännyt Lucas-Abrams -kässärin, miksi sen kehittelyä olisi jatkettu näinkään kauaa? Miksi julkistaa Arndt käsikirjoittajaksi lainkaan, jos Lucasin ideoista ei ollut mihinkään? Emme kai tosissamme usko, että suuri ja mahtava Disney-yhtiö vaihtoi koko suuren Star Wars -sarjan paluun juonen, koska ohjaajaksi palkattu kaveri ei tykännyt siitä? Olisihan Disney koska vain voinut vaihtaa sen ohjaajankin.

Mistä siis on kyse, ja mitä Lucasin uusin lausunto tuo kuvaan lisää? Tulkintani, jatkettuna edellisen kirjoituksen versiosta: George Lucas kokee, että Disney-Lucasfilm ei enää tee hänen elokuvaansa. Ja se on täysin ymmärrettävää.

Epäilemättä The Force Awakens on hyvin syvällisesti toinen teos kuin se Episodi VII, jonka Lucas luonnosteli. Kyse on varmasti muustakin kuin siitä, että Abrams ja Kasdan halusivat antaa Episodi VII:ssä Lucasin ja Arndtin versiota enemmän tilaa vanhoille hahmoille (huhujen päälinja ja teaser kun sitä paitsi antavat odottaa, että myös elokuvatun version pääosassa ovat uudet hahmot). Ja ehdottomasti enemmästä kuin siitä, että lumiplaneetalle luonnosteltuja kohtauksia päätyisi valmiissa elokuvassa hiekkaplaneetalle, tai siitä, että aiemman käsiksen yhdestä mieshahmosta olisi tehty naishahmo. Erään kiinnostavan huhun mukaan Abrams ja Kasdan lisäsivät juoneen peräti otsikon heräämisen, mikä ei liene ihan pieni juttu.

Mutta tarkoittaako tämä, että juonessa ei olisi lainkaan jälkiä Lucasin luonnoksista, joiden pohjalta Arndt kirjoitti käsiksen ensimmäiset versiot ja joiden kanssa myös Abrams työskenteli kuukausia, tuotannon valmistelutyön käydessä jo kovaa vauhtia? En usko. Sitä paitsi, SW-projekteissa tiiviisti mukana olevan Simon Kinberginkin mukaan Lucasin luonnokset ovat yhä kässärien taustalla.

Jälleen kerran on todettava, että totuus tästä kaikesta on olemassa, ja jonain päivänä sen vielä saamme kuulla. Joku saa vielä kaikkien osapuolten haastattelut. Todennäköisesti jonain päivänä saamme lukea vähintään tiivistelmän Lucasin ja Arndtin kässäriversiostakin. Ne päivät eivät tosin koita vielä vuosiin, mutta tällä hetkellä vaikuttaa, että Lucas itse saattaa olla niin katkeroitunut, että kertoo piankin lisää (eivätkä salassapitosopimukset varmaankaan sido upporikasta eläkeläistä yhtä tiukasti kuin nuorta duunarikäsikirjoittaja Arndtia). Olisipa totisesti mielenkiintoista tietää esimerkiksi se, millaisissa väleissä vanhat ystävät Lucas ja Kennedy nykyisin ovat.

Viimeistään joulukuussa voimme joka tapauksessa päätellä paljon. Nimittäin jos valmiista The Force Awakensista kerrassaan puuttuu juonielementtejä, jotka esiintyvät niissä keskeisissä huhuissa, joihin liittyy esimerkiksi uskottavaa konseptitaidetta, ollaan todennäköisesti Episodi VII:n hylättyjen lankojen äärellä.

Joka tapauksessa kannattaa muistaa, että käsikirjoitusten rajukin muokkaaminen ei ole tällaisissa tuotannoissa sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista. Useimmat Star Wars -käsiksetkin saivat alkunsa aivan toisenlaisina myös silloin, kun Lucas oli mukana prosessissa (erityisesti ajattelen Jedin paluuseen suunniteltuja wookiee-planeettaa ja laavaplaneetan keisarillista palatsia). Omasta mielestäni tärkeintä on kaksi asiaa: 1) että elokuva on hyvä ja 2) että elokuva on alaotsikon Episodi VII arvoinen: siis perusteltu osa sarjaa, ei ”vain” jatko-osa.