Jedin paluun jälkeen: Galaktinen tiekartta hahmottuu

Kuten Episodi VII -huhujen villiydestä huomaa, Episodi VI:n eli Jedin paluun jälkeinen maailma uudessa virallisessa kaanonissa on meille tarkemminkin asioita seuranneille yhä melkoinen arvoitus. Tiedämme, että tapahtumat eivät mene siten kuin ne menivät Bantamin ja Del Reyn kirjoissa sekä Marvelin ja Dark Horsen sarjakuvissa vuosina 1983-2014 kerrottiin. Keisari tuskin palaa kloonina, Mara Jadea tai suuramiraali Thrawnia ei ehkä ollutkaan eikä Imperiumi tainnut kaatua siten kuin viimeksi. Mutta mitä sitten tapahtui?

Sarjakuvalisenssin takaisin saanut Marvel ja uusimmat kirjat osana uutta, nollattua ja nyt elokuvien yhteen virallisesti sovitettavaa kaanonia julkaissut Del Rey ovat aloittaneet kevyesti. Ensimmäiset julkaisut, kuten uusi Star Wars -sarjislinja ja Luken ensimmäisen persoonan näkökulmasta kirjoitettu (ja mitäänsanomattomaksi haukuttu) romaani Heir to the Jedi, sijoittuvat originaalitrilogian aikaan, tarkkaan ottaen Episodi IV:n eli Uuden toivon jälkeen. Animaatiosarja Rebels taas ajoittuu aikaan viisi vuotta ennen Uutta toivoa.

aftermath

Aftermath-romaanin kansi.

Mutta, kuten on jo pitkään huhuttu ja kuten Entertainment Weekly viikko sitten paljasti: syksyllä pamahtaa. Virallisestikin on jo paljastettu, että luvassa on yli 20 nimikkeen sarja, joka markkinoidaan nimellä Journey to Star Wars: The Force Awakens. Nämä kirjat – proosaa, sarjakuvaa, lasten puuhakirjoja, in-universe tietokirjallisuutta, elokuvan making of -kirjoja – kartoittavat meille Jedin paluun jälkeisiä tapahtumia itse The Force Awakens -elokuvaa odotellessa. Luultavasti iso osa kirjoista sijoittuu lähemmäs originaalitrilogiaa kuin uutta – onhan välissä 30 vuotta, johon Disney-Lucasfilm kumppaneineen sijoittaa vielä monen monta tarinaa. Tarkempia ilmoituksia sopii odottaa Star Wars Celebrationissa Anaheimissa kuukauden kuluttua. Mutta tällaista on tiettävästi luvassa:

  • Aftermath. Romaani, julkaistaan 4. syyskuuta. Kirjoittaa Chuck Wendig. Kertoo galaksista heti Endorin taistelun jälkeen, ja synopsiksen mukaan kirja lupaa pureutua keisari Palpatinen ja Vaderin kuoleman jälkeiseen valtataisteluun – ilmeisesti sekä Imperiumin että Tasavallan puolella. Lucas Booksin tiedotteen mukaan kirja on ensimmäinen osa trilogiasta, ja että sen päähahmot ovat uusia lukuunottamatta ”yhtä fanisuosikkia elokuvista”, mikä on hieman yllättäväkin veto. Amiraali Ackbar?
  • nuortenromaanisarja: Smuggler’s Run: A Han Solo Adventure, The Weapon of a Jedi: A Luke Skywalker Adventure ja Moving Target: A Princess Leia Adventure. Julkaistaan 4. syyskuuta. Saksalaisen Jedi-Bibliothek -fanisivun löytämien takakansitekstien mukaan nämä sijoittuvat originaalitrilogian elokuvien väliin. Tarkoitus on ”tutustuttaa” prequelien tai Clone Warsin parissa kasvanutta nuorta yleisöä originaalitrilogian originaalitrioon.
  • Lost Stars. Nuortenromaani tämäkin, ja niin ikään ulos 4. syyskuuta. Kertoo Imperiumin ja Kapinaliiton puolelle päätyneistä nuoruudenrakastavaisista, ja ulottuu aikaan Jedin paluun jälkeen. Tämä on se kirja, jonka aiempi (työ?)nimi oli ”The Fall of the Empire / The Rise of the Rebellion”.
  • Shattered Empire sarjakuva. Oletan, että minisarja. Alkaa syyskuussa.
  • C-3PO -sarjakuva. Niin ikään oletettavasti minisarja. Puhdas veikkaukseni: olisiko tämäkin jonkinlainen uudelleentulkinta originaalitrilogian tapahtumista, vaikkapa myöhempien vuosien Threepion muistelemana niin, että samalla vihjataan hiukan tulevaa?
  • Star Wars: Absolutely Everything You Need to Know (Dorling Kindersley). 4. syyskuuta tämäkin. Oletettavasti lapsille suunnattu kuvatietoteos.
  • Ships of the Galaxy. 8. syyskuuta. Lasten tietokirja, jossa tiettävästi esitellään yksi uusi alus.
  • Lasten puuhakirjoja syys-lokakuussa. On myös huhuja originaalitrilogian tapahtumat kertaavista nuortenromaaneista, jotka olisi kirjoitettu eri hahmojen näkökulmista, mutta mahtaakohan tämä idea olla muuttunut noiksi Luke/Leia/Han-romaaneiksi?
  • The Art of Star Wars: Episode VII. 2. marraskuuta. Odotan mielenkiinnolla, kuinka reilua kuukautta myöhemmin ensi-iltansa saavan elokuvan taidetta esitellään paljastamatta vielä varsinaista juonta, mutta näin ilmeisesti on tarkoitus.
  • Huhun mukaan nuortenromaani, joka julkaistaisiin 15. joulukuuta eli pari päivää ennen ensi-iltaa. Tämä kertoisi uuden trilogian kolmesta päähenkilöstä samaan tapaan kuin Luke/Leia/Han-romaanit syyskuussa. Kiinnostavaa.
  • ”Female Character Replica Journal”, eli todennäköisesti Rey-kirja. 22. joulukuuta, kohdeyleisö jälleen hyvin nuoret.
  • Episodi VII -romanisaation ja nuortenromanisaation julkaisupäivät ovat kysymysmerkki. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että molemmat julkaistaan vasta ensi-illan jälkeen.

On siis tapahtumassa juuri niin kuin minäkin olen ennustanut: jos Disney, Lucasfilm, JJ Abrams ja näyttelijät nyt ovatkin vielä poikkeuksellisen hiljaa kaikesta, pian rytisee ja kovaa. Muistaakseni Revenge of the Sithiin katsoja johdatettiin vain yhdellä romaanilla (Labyrinth of Evil) ja sarjakuvien kuukausittaisessa Republic-lehdessä. Toki tilanne on nyt toinen sekä markkinoinnin (Star Wars tekee paluuta suuren yleisön tietoisuuteen) että myös tarinankerronnan kannalta (elokuvien välissä on nyt peräti 30 vuotta tapahtumia).

shatteredempire

Shattered Empire #1 -teaser.

Tietenkään näiden lukeminen ei ole välttämätöntä joulukuun elokuvan ymmärtämiseksi. Siitä kielii sekin, että vain harva julkistettu nimike on suunnattu aikuisille (paitsi tietysti siinä mielessä, että ne kaikki on suunnattu keräilijä-kompletisteille…). Originaalitrilogian aikaan sijoitettujen nuortenromaanien vihjeet ovat todennäköisesti tasoa vierailu tulevaisuudessa merkittävällä planeetalla tai vilahdus tulevaisuudessa tärkeästä hahmosta tai hänen vanhemmistaan. Jos taas ainoa julkistettu aikuisten romaani Aftermath selittää galaksin poliittista tilannetta, näyttäisivät originaalitrilogian päähenkilöiden välivuosien vaiheet jäävän sarjakuvien puolelle – eikä niitä varmaankaan kerrota kovin tarkasti. Todennäköisesti The Force Awakens sisältää sekä galaktisessa tilanteessa että päähenkilöissään niin paljon kysymysmerkkejä, että niihin vastaaminen jatkuu vielä hyvän aikaa elokuvan jälkeen. Aftermath, josta luvataan trilogiaa, tuskin sekään ehtii jatkua ennen seiskaleffaa.

Omalle listalleni menevät ainakin Aftermath ja sarjakuvat. Edellinen olisikin sitten ensimmäinen SW-kirja, jonka olen lukenut, tuota, hyvin pitkään aikaan. Ettei peräti sitten juuri Labyrinth of Evilin

Mainokset

6 thoughts on “Jedin paluun jälkeen: Galaktinen tiekartta hahmottuu

  1. Päivitysilmoitus: Rogue One on lupaus jatko-osista, muttei episodista IV.5 | Tähtien jatkosota

  2. Päivitysilmoitus: Vielä kerran Celebration | Tähtien jatkosota

  3. Päivitysilmoitus: Uuden Star Wars -sarjakuvan ensimmäiset puoli vuotta | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: Syksyn kirjasato lähestyy: Uusi tasavalta bongattu | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Voimakas perjantai: Lupa odottaa | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Star Wars Celebration 2017: Kirjat, pelit ja uutistäsmennykset | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s