Marvel on julkaissut nyt puolen vuoden ajan uutta Star Wars -sarjakuvaa, ja viime viikon numerot ovat aiheuttaneet linjaston ensimmäisen (aiheellisen) kohun. On siis vähintään korkea aika minunkin sanoa pari sanaa aiheesta. En silti spoilaa – edes sitä kohukäännettä – joten lukekaa rauhassa, vaikkette olisi lukeneet.

Star Wars #1:n (taas) kansi.

Star Wars -sarjakuvien lisenssin siirryttyä takaisin Marvelille, emoyhtiö Disneyn suojiin, tarinat alkoivat siis tämän vuoden tammikuusta ainakin teknisesti puhtaalta pöydältä. Nämä uudet seikkailut sijoittuvat virallisesti Lucasfilmin tarinaryhmän valvomaan uuteen kaanoniin yhdessä elokuvien, animaatiosarjojen ja uusien romaanien kanssa. Kaikki Marvelin vanhat (1977-1986) ja Dark Horsen SW-linjaston (1994-2014) sarjakuvat ovat nyt Legends-universumia, eivätkä uudet tarinat ota niitä huomioon.

Samalla se tarkoittaa lukijan kannalta sitä, että Marvel palasi alkupisteeseen – eikä lukijan voida olettaa unohtavan lukemaansa yhtä helposti kuin uusi kaanon ehkä onkin määriteltävissä. Neljästä Marvelin uudesta lehtilinjasta kolme, jatkuvat sarjat Star Wars ja Darth Vader sekä minisarja Princess Leia, sijoittuvat kutakuinkin toistensa kanssa päällekkäin (se neljäs on Rebels-prequel Kanan). Kolme sarjaa tapahtuvat pian Episodi IV:n jälkeen. Tämä taas, tietenkin, on sama ajanjakso, johon Marvelin alkuperäiset 1970-luvun sarjikset sijoittuivat ja johon Dark Horse on niin ikään palannut useita kertoja. Dark Horsen kahden viimeiseksi jääneen vuoden 2013-2014 aikana Brian Woodin kirjoittama, niin ikään alleviivaavasti vain Star Warsiksi nimetty lehti kertoi sekin täsmälleen samoista ajoista.

Tästä taas seuraa, että ainakin minusta Marvelin ensimmäiset kuukaudet ovat tuntuneet tutuilta. Brian Woodin Star Wars, josta pidin kovasti ja joka katkesi ikävästi kesken, palasi nimenomaan Alderaanin tuhon, Kuolemantähden räjähtämisen ja Yavinin taistelun jälkeisiin tilanteisiin, ja onnistui esittämään Luken, Leian, Hanin ja jopa Darth Vaderin pitkästä aikaa aitoina ihmisinä, jotka käsittelivät oikeita kysymyksiä aikuismaisesti. Yhden kotiplaneetta oli tuhottu, toiset etsivät paikkaansa repaleisessa Kapinaliitossa ja vastakappalehahmo toisaalla sai tuta mestarinsa vihan tämän pitäessä häntä henkilökohtaisesti vastuullisena galaksin kaikkien aikojen suurimpaan sotilaskatastrofiin. Brian Woodin sarjis tuntui minusta aikuismaiselta pehmeältä rebootilta, jollaiseksi se varmaankin oli tarkoitettukin.

Jason Aaronin kirjoittama uusi Star Wars -lehti (kuusi numeroa tähän mennessä), Kieron Gillenin Darth Vader (kuusi numeroa) ja Mark Waidin Princess Leia (viisi numeroa kuudesta julkaistu) palaavat näihin täsmälleen samoihin kysymyksiin. Itse asiassa en näe mitään syytä, miksen voisi laskea Brian Woodin Star Warsin sijoittuvan näiden kanssa samaan kaanoniin – paitsi tietenkin sen syyn, että tapahtumat ovat ajallisesti päällekkäisiä. Esimerkiksi ajatus siitä, että Vader ja Luke ikään kuin jahtaavat toisiaan galaksissa samaan aikaan tietämättä kumpikaan, ketä jahtaavat, on tismalleen sama kuin Woodin sarjakuvissa.

Marvelin uusi SW-linja on tämän takia tuntunut minusta pettymykseltä, ja lehtien käsittämättömät myyntilukuennätykset ja ylistävät kehut ylitsevuotavilta: olivatko Dark Horsen sarjikset menneet jenkkien suurelta yleisöltä täysin ohi? Mieluummin olisin itse nähnyt jotain uutta, ja loogista olisi ollut tietenkin nähdä jotain, joka johtaisi kohti The Force Awakensia. Tämä sarjakuva on toki tulossakin, syksyllä, ja paluu A New Hopen ajan sankarikolmikkoon sarjakuvissakin on luonteva osa Lucasfilmin suunnitelmaa paluusta juurille. Sitä en silti voi olla ihmettelemättä, oliko tarpeen aloittaa peräti kaksi jatkuvaa lehteä samaan ajankohtaan, vaikka se onkin tuttu Marvel-metodi supersankaritarinoiden puolelta (josta uusien SW-sarjakuvien tekijät tietenkin poimittiinkin). Tapahtumien päällekkäisyys hankaloittaa tuntuvasti lehtien myöhempää luettavuutta: nytkin minun piti kelata numeroita pariin kertaan ennen kuin ymmärsin, että Star Wars #4:n kohtaus Jabban palatsissa tapahtuu Darth Vader #1:n sivujen välissä.

Mutta jos sivuutetaan tämä lähtökohtainen kritiikki ja hyväksytään lehtien aiheet sellaisina kuin ne ovat, on Marvel aloittanut Star Wars -sarjakuvalinjansa mallikkaasti. Kaikki kolme lehteä sijoittuvat SW-sarjisten suuressa kuvassa parempaan päähän. Itse asiassa äskeisen kritiikinkin voisin sanoa näinkin: Marvel jatkaa Dark Horsen viimeisinä vuosinaan aloittamalla Brian Woodin sarjakuvan linjalla, säilyttäen tason vähintään ennallaan.

Darth Vader #1:n kansi.

Lehdistä kehutuin taitaa olla Darth Vader. Tämä johtunee hersyvistä yksityiskohdista: murhanhimoinen protokolladroidi ja tuhovoimainen artoo-yksikkö on mainio kaksikko, ja uusi hahmo Aphra toiminee ainakin kaikille heille, joita ei haittaa, että kyseessä on selvästi kopio eräästä toisesta seikkailevasta avaruusarkeologista River Songista. Toinen syy voi olla, että Dark Horsen SW-sarjakuvia lukeneet tietävät, kuinka vaikea hahmo Vader on kirjoittaa. Marvelin Kieron Gillen onnistuu ehdottomasti paremmin kuin useimmat. Samalla Vader-sarja kuitenkin syyllistyy ehkä kolmikosta eniten vanhojen tarinoiden toistamiseen: jälleen kerran keisari Palpatine esimerkiksi kohtelee Vaderia kuin koiraa, kilpailuttaen tätä muita pahispalvelijoitaan vastaan (eikä Gillen minusta onnistu Palpatinen kanssa yhtä hyvin kuin Vaderin). Luvassa voi onneksi olla uusia käänteitä: Gillen on kuvannut sarjakuvaansa House of Cardsin kaltaiseksi Vaderin ”nousun” kuvaukseksi: Episodi IV:n lopun epäonnistumisesta Episodi V:n armottomaksi sotilasjohtajaksi.

Princess Leia #1:n kansi.

Minisarja Princess Leia taas erottuu kahdesta muusta erityisesti Terry Dodsonin pehmeälinjaisen kuvituksen ansiosta. Minuun se kolahtaa, ja luulen, että etten ole ainoa eurooppalainen sarjakuvanlukija, jota suuresti huvittaa, että jenkeissä tyyli on nähty ”naisille suunnattuna”. Sisältöpuolella sarja esittää kiintoisasti uuden kysymyksen: eivätkö monet Alderaanin selviytyjät pitäisi Leiaa syyllisenä planeetan tuhoon?

Star Wars -lehti taas on kolmikosta selvästi toiminnallisin, mutta se on myös lehdistä se, jossa päähahmot pääsevät kohtaamaan, ja tämän vaikean testin lehti läpäisee hienosti. Ja mitä sitten tulee Kananiin, ei sekään ole hullumpi, vaikka ennen kaikkea pidän lehden olemassaolosta: myös uudessa kaanonissa prequelit ovat tapahtuneet, vaikka jotkut raivopäät haluaisivat toisin itselleen uskotella.

Siitä puheen ollen, Marvelin uusien sarjakuvien kanonisuus näkyy paikoin melkein alleviivauksena. Kun vain muutaman lehden sisällä vieraillaan Naboolla, Geonosiksella ja parikin kertaa Tatooinella, en ihmettele yhtään, jos osa lukijoista heiluttaa fanservicen keltaista korttia. Itse en kuitenkaan viitsi vielä valittaa, koska kohtaukset todella onnistuvat luomaan sarjaan jatkuvuuden tuntua. Noissakin kohtauksissa jatkuvuutta rakennetaan itse asiassa nimenomaan prequeleihin, joihin viittaaminen voi esimerkiksi Force Awakensissa jäädä vähemmälle.

Saa nähdä, kuinka pitkään kestää, että Star Wars ja Darth Vader -lehti tavoittavat Episodi V:n (saati VI:n). Molemmat sarjat käsittelevät ensimmäisessa kuuden numeron tarinakaaressaan pois parit ilmeiset näkökulmat, ja olettaisin, että esimerkiksi Darth Vaderin ja Luke Skywalkerin kohtaamisia ei voi kovin montaa episodien väliin sijoittaa. Uusia seikkailuja väliin kuitenkin mahtuu ihan niin paljon kuin Marvel vain kehtaa. Ilmeisesti seuraavaksi luvassa on ainakin ”Ben-setä” Kenobin flashback-seikkailu.

– – –

Viimeiseksi pari sanaa siitä kohukäänteestä, itse asiaa spoilaamatta kuten luvattu (mutta jos nyt haluatte sen sarjakuvia lukematta tietää, niin tässä linkki).

Nythän on siis niin, että kevätkauden päätteeksi Marvel-sarjiksissa on twist, joka puuttuu perustavasti erääseen originaalitrion hahmoista. Joku voi pitää käännettä peräti retconina eli aiemmin kerrottujen tapahtumien muuttamisena jälkikäteen, mutta näin ei ole. Käänne ei nimittäin käy vastaan mitään elokuvissa nähtyä – ainoastaan sitä, mitä luulemme tietävämme vanhan expanded universen perusteella. Legens-tarinoissa asiat olivat toisin, mutta nyt ne ovat näin.

Joka tapauksessa temppu on rohkea, ja painava osoitus siitä, että Star Wars -kaanoni todella on nollattu. Emme tiedä, mitä sankareillemme Jedin paluun jälkeen tapahtui, mutta emme myöskään tiedä kaikkea siitä, mitä heille tapahtui ennen Uutta toivoa. Tämä on SW-fanin todellisuus nyt, ja se kannattaa hyväksyä – ja se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi näitä sarjakuvia kannattaa kyllä lukea. On ainakin teoriassa mahdollista, että esimerkiksi tämä juonenkäänne heijastuu vielä valkokankaalle – tuskin tosin The Force Awakensiin, mutta standalone-elokuviin ihan mahdollisestikin. Pulpahtihan vanha huhu Han Solon ja Boba Fettin nuoruusvuosien elokuvasta pintaan taas äskettäin.

Onneksi jenkkisarjakuvien lukeminen ja vieläpä oikeaan ilmestymistahtiin on nyt helpompaa kuin koskaan: sujuvaan lukukokemukseen tarvitaan vain tabletti, Comixology-app ja luottokortti. Halvalla Marvel ei tosin näitä myy. Miksi myisikään, kun se tietää hyvin, että Star Warsin nimellä on mahdollista saada aikaan laskevan sarjakuvamyynnin ennätysluvut kahteenkymmeneen vuoteen?