Entertainment Weeklyn tämän viikon tukeva The Force Awakens -paketti paljasti muutakin kuin pinon uusia valokuvia ja hahmonimien alkuperiä. Lehdessä raotettiin ensimmäistä kertaa verhoa, jota huhut ja vuodot eivät juuri ole heiluttaneetkaan: mistä uuden Star Wars -trilogian avausosassa temaattisesti on kyse. MakingStarWars-nettisivuhan raportoi elokuvan tapahtumia erittäinkin yksityiskohtaisesti (omien tietojensa mukaan), mutta koska senkään kirjoittajat eivät ole nähneet käsikirjoitusta saati raakaleikkausta, jäävät raporteista piiloon toiminnan takaiset sisällöt: dialogi ja tunteet.
Tässä spekulatiivisessa kirjoituksessa pyrin pitäytymään EW:ssä ja muualla virallisesti julkistetussa tiedossa, joita – muistutus! – en laske varsinaisiksi spoilereiksi. En siis spoilaa tässä enempää, huhuihinkaan perustuen.
Entertainment Weekly sai ohjaaja JJ Abramsin puhumaan Kylo Renistä, episodi VII:n ikonisimmaksi tarkoitetusta pahiksesta, jonka naamio koristaa esimerkiksi useimpia oheistuotepakkauksia. Abrams kertoo, että naamion alkuperä selitetään elokuvassa, mutta designin on tarkoituskin viitata myös elokuvan sisällä Darth Vaderin kuuluisaan asuun. ”Ren on hyvin tietoinen aiemmin tapahtuneesta, ja se on hyvin tärkeä osa elokuvan tarinaa”, Abrams sanoo vihjaillen. Ohjaaja myös vahvisti yleisen teorian todeksi: säröilevä kahden käden valomiekka on Renin rakentama. Miekka taitaa kuvata isäntäänsä, sillä Abrams jatkaa yhä kiinnostavammin: ”Ren ei ole yhä valmiiksi muotoutunut kuin esimerkiksi Darth Vader oli hänet kohdatessamme. Ja minusta Voimalla on kaksi puolta. Uskoakseni molemmat puolet haluaisivat nähdä itsensä tarinan sankareina.”
Tämä on dilemma, joka tietysti piilee Darth Vaderin hahmon ja sitä kautta koko vanhan Star Warsin ytimessä, mutta jota kuusi aiempaa elokuvaa itse asiassa käsittelevät vähemmän kuin luulisi. Ajatus Voiman pimeästä ja valoisasta puolesta on todellisuutta mustavalkoisempi, joten sen pitäisi suorastaan pakottaa kysymään: miksi jotkut valitsevat pimeän puolen, jos se kerran yksiselitteisesti edustaa pahuutta? Prequel-trilogia tarjoaa oman selityksensä Anakin Skywalkerin lankeemukselle, mutta useimmille katsojille rakkaampi vanha trilogia katsoo Darth Vaderin uhkaavaa hahmoa koko ajan etäältä. Jää katsojan oman tulkinnan varaan, miten Anakin Skywalker näkee itsensä ja tekonsa sen jälkeen, kun hahmo polvistuu Palpatinen eteen Sithin kostossa. Uskooko hän kaikkien vuosien ajan, keisarinsa synkkiä käskyjä toteuttaessaan, olevansa sankari, kuten tuon episodin alkuskrollin muuten täysin ilmaan jäävää heittoa ”There are heroes on both sides, evil is everywhere” voisi hyväntahtoisesti tulkita?
Vaikka Abrams ja tuottaja Kathleen Kennedy ovat uuden trilogian kohdalla ottaneet väkevästi etäisyyttä prequeleihin, juuri tuon ajatuksen käsittely näyttää jatkuvan The Force Awakensissa. Kennedy sanoo toisaalla EW:n jutuissa, että George Lucasin näkemys siitä, että pahuus on hyvyyttä ”helpompi” tie, on episodi VII:nkin ytimessä. Näyttelijä Adam Driver kertoi äskettäin Comic Conin paneelissa, että Kylo Reniä lähetyttiin ”pikemminkin hahmona, joka uskoo olevansa oikeassa kuin joka uskoo olevansa paha”. Kuvaan sopivat minusta hyvin myös Covergirl-meikkituotteiden äskettäin paljastamat (…) The Force Awakens -pahisrepliikit ”I will finish what you started” ja ”Immune to the light”. Vaikka niiden varsinainen merkitys ja lausujatkin ovat tietysti arvailujen varassa, molemmat sopisivat minusta näillä tiedoilla Kylo Renin suuhun.
Kuten ensimmäisestä teaserista tiedämme (sanojen merkitystä tietämättä!): Voiman molemmat puolet ovat nyt heränneet. Koska tällä kertaa galaksi ei ilmeisesti ole voimallisesti sen enempää jedien (kuten prequeleissa) kuin sithinkään (kuten originaalitrilogiassa) vallassa, kummankaan osapuolen ensisijainen motivaatio ei välttämättä ole kosto, voitto tai toisen totaalinen tuho. Kyse voisi nyt pikemminkin olla filosofisista eroista Voiman eri puolten välillä…joita nyt vain, niin no, ratkotaan myös taistellen valomiekoilla.

Adam Driver on Kylo Ren, hahmo täynnä tunnetta. (kuva: dtstuff9, CC BY-SA 2.0)
Minusta on erittäin paljon kiinnostavampaa, jos Kylo Reniä ei aja keisari Palpatinen tavoin materialistinen vallanhalu tai Darth Maulin tavoin aivopesusta vihjaava kostonhalu, vaan Darth Vaderin idean tavoin vahva ajatus oikeassa olemisesta, kenties jopa hyvän puolella olemisesta. Vielä parempi, jos Ren tosiaan ei ole hahmona ”fully formed”. Mielenkiintoinen sanavalinta voi viitata siihen, että tällä kertaa pahis kasvaa tarinan aikana. Yleensähän Star Warsissa ja mytologisissa eepoksissa yleensäkin on seurattu vain protagonistien kasvutarinaa, antagonistien pysyessä muuttumattomina. Käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin kommentit samassa artikkelissa ovat vielä hämärämpiä, mutta eivät nekään saa minua muuttamaan spekulaatiotani: Kasdanin mukaan Kylo Ren on poikkeuksellinen hahmo koko sarjassa siksi, että hän on ”täynnä tunnetta”. (Kasdan paljasti EW:lle ensimmäistä kertaa, että Lucas pyysi häntä mukaan tekemään prequeleita. Täyttä jossittelua on, millaisia ne olisivat voineet olla, jos tämä olisi suostunut – sillä sittenhän Lucas kirjoitti elokuvat erittäin itse.)
Kylo Renin hahmon kasvuun ja keskeneräisyyteen viittaa sekin, minkä Abrams paljasti vielä samassa haastattelussa: Kylo Ren ei ole ristimänimi, vaan sith-tittelin Darth kaltainen pseudonyymi, jota käyttävät ”Knights of Ren” -salaseuran jäsenet. Vaikuttaa samalla siis myös siltä, että minunkin toiveeni on kuultu: todennäköisesti Kylo Ren ei ole sith, vaan jotain aivan muuta. Mitä ja miten tämä eroaa sitheilystä – jos Ren polttaa kyliä First Orderin joukkojen kanssa kuten EW-kuvissa näkyy, ei se kovin kaukana ole planeettojen räjäyttelystä Imperiumin aseilla – se jää nähtäväksi.
—
Silti tämä ei ollut vielä kaikki, mikä Entertainment Weeklyn jutuissa jäi kutkuttamaan elokuvan tematiikasta. Toinen todella kiinnostava temaattinen tiedonmuru löytyy Kennedyn ja Abramsin päähaastattelusta, jossa kerrotaan, että ohjaajan mukaan houkutellut Kathleen Kennedyn esittämä kysymys oli ”Kuka on Luke Skywalker?”.
Haluan ajatella, että tässä ei ole kyse vain pinnallisesta kysymyksestä. Että Abrams ei vain tajunnut olevansa kiinnostunut näkemään, mitä galaksin viimeiselle jediritarille kuuluu. Ei, haluaisin lukea EW:n jutun rivien välistä mukaan vanhan Yoda-repliikin: ”Sodat eivät suureksi ketään tee”. Jedin paluun lopussa Luke Skywalker vaikuttaa lähes pasifistilta, mutta hän on sotinut koko aikuisen ikänsä, kotoa lähdöstään asti. Millaiseksi se olisi häntä muuttanut, ja millaista jediyttä tällainen hahmo haluaisi siirtää eteenpäin?
Tämäkin on minusta hyvin kiinnostava kysymys. Sitä kiinnostavammaksi se käy, kun tässä haastattelussa nyt vahvistettiin eräs huhujen suuri linja: Han Solo (Harrison Ford) on yksi uuden elokuvan päähenkilöistä, ja Skywalkerin sisaruksilla (Mark Hamill ja Carrie Fisher) on ilmeisesti ainakin ruutuajallisesti pienemmät roolit. Jos ja kun kysymys Luke Skywalkerista oli ainakin aluksi Abramsille The Force Awakensin ytimessä, täytyy elokuvassa olla hyvin merkittävästi kyse Lukesta, vaikka tämä olisikin muualla kuin kameran edessä. Tiedättehän, siihen tapaan kuin vaikkapa Carol Reedin Kolmannen miehen (1949) päähenkilöksi on helppo muistaa Orson Wellesin näyttelemä hahmo, vaikka tämä esiintyy vain muutamassa kohtauksessa. Koko elokuva kuitenkin pyörii hänen näkymättömän hahmonsa ympärillä.
Olen yhä periaatteessa sitä mieltä, että moni katsoja, minä mukaanlukien, pettyy syvästi, jos episodi VII näyttää meille Han Solo Shown ilman Lukea ja Leiaa. Mutta on ehkä olemassa toinenkin tie. Jos huhuraportit puhuvat vain tapahtumista ja kohtauksista, ne eivät kerro, mistä tai edes kenestä noissa kohtauksissa on kyse. Darth Vaderin jälkeen Star Warsissa on ollut kyse Luke Skywalkerista.
Itseäni kiinnosti erityisesti se, että nyt ainakin oltiin myöntävinään, että Reyn, Finnin ja Kylon sukunimet on tarkoituksella salattu, koska niillä on merkitystä tarinan kannalta.
Se myös, ehdottomasti.
En muista olenko jo maininnut tästä aiemminkin. Oma vahva veikkaus on että joku noista kolmesta ”päähahmosta” eli Han, Leia ja Luke, menettää henkensä tässä elokuvassa. Pistän vedon Han Solon päivien päättymisen puoleen.
Tämmöinen traaginen tapahtuma nostaisi pahiksen roolia entisestään. Siihen vielä lisätään elokuvan loppukliimaksina wanha Jedi Luke Skywalker pelastamaan päivä (Leia, Finn, you name it) niin nostatus seuraavaa elokuvaa varten on valmiina.
Muistelen lukeneeni jostain Harrison Fordin sanoneen että haluaisi lopettaa Han Solon näyttelemisen hahmon kuolemaan. Ja onhan Harrisonkin jo hyvän matkaa kansaneläkeiässä.
Pitää vielä tarkemmin lukea nuo EW:n jutut läpi. Akilta taas kerran hyvää tarinaa! Kiitoksia!
Onkohan Ford kuitenkaan sanonut noin viitaten näihin uusiin elokuviin? Se on totta, että 1980-luvun alussa hän olisi halunnut hahmonsa tarinan päättyvän Jedin paluussa sankarilliseen kuolemaan.
Ihan jo noin yleisen (Hollywood-)tarinankerronnan logiikan perusteella on hyvin todennäköistä, että joku vanhoista hahmoista tosiaan päättää päivänsä uuden trilogian avauksen dramaattisissa loppukohtauksissa. Trion lisäksi tarjolla ovat Chewbacca ja teoriassa droiditkin.
Kiitoksia kiitoksista!
Sekalaisia ajatuksia, pahoittelen:
Uskon, että Luke ei ole vain Episodi VII:n vaan tavallaan koko uuden trilogian päähenkilö. Jos prequelit pyörivät Anakinin ympärillä ja OT sekä Anakin/Vaderin että Luken, silloin ST on edelleen Luken tarinan loppunäytös. Jonkun on koulutettava uusi Jedi vastaamaan Kylon porukoiden uhkaan (Onko Snokekin muuten reniläinen?). Nyt vihjataan vahvasti, että Finn on se josta leivotaan jedi. Mutta mitä Reyllä sitten tehdään? Onko hän pistoolisankari isänsä (Hanin tyttö se on) jalanjäljissä ja jättää valomiekat muille? Koko jutussa on aina vain ärsyttävän paljon aukkoja. Mutta onneksi Abramsin sukunimivihjailu käytännössä varmistaa sukulaisuussuhteet. Tosin Finn… Miten Calrissianin poika päätyi Stormtrooperiksi, ellei hän ole pestautunut sinne alunperinkin suorittamaan tehtävää, eli hankkimaan tietoja vastarintaliikkeelle? Finn olisikin siis deep undercover…
Tällä hetkellä epäilen, että sekä Finn että Rey ovat jediainesta, tai vääjäämättömämmin ”Voiman valitsemia”. Mutta kenties toinen heistä on ideasta innostuneempi, toinen vastahakoisempi?
On vielä pakko puhua vähän Kasdanistq, koska palvon miestä lähes puolijumalana. (Ei, minulla ei ole kotonani kuitenkaan Kasdan-alttaria).
Mikäli Kasdan olisi lähtenyt PT-kelkkaan, olisihan sillä varmasti ollut positiivinen vaikutus. Jos Lucas olisi kuitenkin pysynyt itse ohjaajan pallilla, lopputulokset olisivat tod.näk. näyttäneet melko tutuilta. Dialogi olisi varmasti ollut näpsäkämpää, mutta kyllä liiallinen blue- ja green screen olisi siitäkin imenyt tehot.
No, olen onnellinen että mies on nyt palannut kotiin ja vaikuttaa hommasta aidosti iloiselta. Abrams ja Kasdan ovat myös selkeästi toimiva tiimi, joka taatusti näkyy kankaalla.
Päivitysilmoitus: Rogue One lupaa aitoa äijäilyä | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Viisi pelkoa The Force Awakensista | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Viimein traileri: ”Voima kutsuu sinua” | Tähtien jatkosota