Star Wars -elokuvissa pinnan takana on tausta (ja se on enemmän kuin vain tausta)

Luin äskettäin ainoan Disney-ajan Star Wars -elokuvista julkaistun making of -kirjan, Making Solo: A Star Wars Storyn (Bredow, Rob. Abrams Books 2019). Olin lukiessani aivan ihastuksissani – ja se sai minut ajattelemaan erästä asiaa.

Industrial Light & Magicin johtajiin kuuluvan Rob Bredown valokuvista pääasiassa koostuvaa 250-sivuista Making Soloa voi kuvailla niin sanotuksi kahvipöytäkirjaksi. Se sopii kooltaan hyllyyn uusien elokuvien Art of -kirjojen viereen. Se myös täydentää sopivasti Art of Solo -kirjaa, koska taidekirja käsittelee elokuvan suunnittelu- ja visiointivaihetta ja Making-kirja taas lähes pelkästään käytännön toteutusta, erityisesti kuvausvaihetta ja jonkin verran jälkituotantoa. (Kumpikaan kirjoista ei pureudu kovin syvälle Solon käsikirjoitukseen tai elokuvaan tuotannon aikana tehtyihin muutoksiin, saati niistä suurimpaan eli ohjaajien vaihtoon, jota taidekirja ei käytännössä edes mainitse. Making-kirjassa se sentään jotenkuten ääneen myönnetään, ja toki sen toisista kuvista voi bongata ensimmäiset ohjaajat Phil Lordin ja Christopher Millerin ja toisista kuvista lopullisen ohjaajan Ron Howardin, jota kirjassa kuplille kehutaan.)

Ron Howard (kuvassa vas.) vaihtui Solon ohjaajaksi kuvausten ollessa jo loppusuorallaan, mutta hän päätyi kuvaamaan esimerkiksi kaikki Dryden Vos -kohtaukset uudelleen, vaihtaen hahmon näyttelijäksikin Paul Bettanyn (oik.). Kuvat kirjasta Making Solo (Abrams Books 2019).

Lukiessani tätä kirjaa huomasin siis olevani jatkuvasti aivan innoissani. Ai tuollaisella huolella ja vaivalla kuvausryhmä etsi Dolomiittien vuoristosta paikkoja, joiden päälle avaruusjunan ryöstö sijoitettaisiin! Noinko järjettömän paljon kaukaisen galaksin asuihin puettuja ekstroja olikaan paikalla Corellian tummasävyisissä kohtauksissa? Ja miten aidosti olemassa olevalta paikalta näyttääkään valokuvissa Kanarian saarten Fuerteventuralle rakennettu coaxium-jalostamo, joka kuitenkin tosiaan on täysin kuvauksia varten rakennettu vale-yhdyskunta!

Periaatteessa ei liene kummallista, että Star Wars -bloggaaja on innoissaan lukiessaan Star Wars -kirjallisuutta. Tässä tapauksessa kiinnostavaa kuitenkin on, että Solo: A Star Wars Story (2018) ei ole tämän Star Wars -bloggaajan mielestä kovin hyvä elokuva.

Solossa on koko ajan kova hönkä päällä, mutta siltä puuttuu järki ja melkeinpä tunteetkin. Lähes kaikki Han Solon myytin rakennuspalikat on työnnetty väkisin yhteen pikaseikkailuun, jolloin nimihahmo (Alden Ehrenreich) jää kasvattamatta mittoihinsa, Hanin ja Chewbaccan (Joonas Suotamo) välinen erityisside rakentamatta ja Kessel-matkan todellinen legendaarisuus – kun siitä kerran legenda vuosia myöhemmin on tullut – ymmärtämättä. Juuri esitellyt hahmot kuolevat muutamaa kohtausta myöhemmin ilman että edes elokuvan muut hahmot jäävät heitä kaipaamaan, joten katsojastakaan ei tunnu, että näistä olisi ollut tarkoitus välittää. Tietynlaisen maanläheisyyden päällä on kummallinen koominen epävire, jonka pahin ilmentymä on droidihahmo L3-3T (roolissa Phoebe Waller-Bridge, toisaalla oikein taitava koomikko), joka parodioi ontuvasti feminismiä ja vihjailee seksuaalisesta suhteesta Lando Calrissianiin (Donald Glover). Tuntuu omituiselta, että Solon ohjaajat todella vaihdettiin kesken kuvausten, koska lopputuloksen perusteella keskeiset viat olivat pikemminkin Lawrence ja Jon Kasdanin käsikirjoituksessa.

Solon tiimi puoliksi puvuissa: vasemmalta Phoebe Waller-Bridge (L3-3T), Woody Harrelson (Beckett), Emilia Clarke (Qi’ra), Alden Ehrenreich (Han Solo), Joonas Suotamo (Chewbacca) ja Donald Glover (Lando Calrissian).

Kaiken tämän huomioiden Solon sinänsä katsoo viihde-elokuvana aivan irvistelemättä. Sen ilmestyessä kutsuin elokuvaa ensimmäiseksi ”yhdentekeväksi” Star Warsiksi, johon voi suhtautua kevyenä välityönä ja joka ei välttämättä kestä monta katsomiskertaa. Nyt (lähes kaksi vuotta ja sentään joitakin katsomiskertoja myöhemmin) sanoisin, että Solo on Star Warseista se, joka oli koko ajan selvimmin pelkkää viihdettä vailla suurempia tavoitteita. Se ei siis esimerkiksi esitä avaruudellisessa miljöössä myyttisiä tarina-aihioita tai käsittele hyvän ja pahan välistä tasapainoa eikä pyri sanomaan mitään yksilöiden vapaudesta diktatuurin ikeessä. Se vain esittelee kasan hahmoja ja kertoo seikkailutarinan Star Wars -maailmassa tavalla, joka muistuttaa sarjan pilottijaksoa.

Mutta luettuani viime keväänä ilmestyneen Making Solo -kirjan minut valtasi välitön halu katsoa elokuva uudelleen ja ihastella kaikkea tapahtumien takana nähtävää. Solo oli esimerkiksi puvustuksensa puolesta kaikkein suurin Star Wars -elokuva, koska siinä oli niin monta joukkokohtausta, joissa niin monilla taustahahmoilla oli niin eri tyyppisiä asuja: kohtaukset Corellian avaruuslentokentällä, lumiplaneetan vuoristobaarissa ja Dryden Vosin jahdin juhlissa. Ja vaikka en vieläkään ymmärrä, miksi se lopun coaxium-jalostamo muka sijaitsisi autiolla hiekkarannalla nuhruisissa hökkeleissä, mutta voi tavaton, miten loppuun asti mietityn todelliselta se paikka kuvauksissa otetuissa valokuvissa näyttääkään! Kalaverkotkin roikkuvat kuivumassa!

Joonas Suotamo ja Warwick Davis ottojen välillä Savareenin caoxium-jalostamolla eli Fuerteventuran saarella.

Koska Solo on niin monella muulla tavalla minusta vähemmän onnistunut, tämän kirjan upeiden valokuvien äärelle pysähtyminen muistutti minua siitä, kuinka paljon Star Wars -elokuvissa onkaan minulle kyse siitä, mikä toisissa elokuvissa jäisi ydinsisällön kehyksiksi.

Lavasteista, kuvauspaikoista, puvuista, olennoista, aluksista. Visioista ja niiden toteutuksesta. Kokonaistunnelmasta ja aivan pienistäkin yksityiskohdista, joita jotkut ovat miettineet hartaudella, vaikka ne vain vilahtavat ruudulla tai valkokankaalla. (Solon ehkä paras esimerkki tästä on vapaussoturi Enfys Nestin kypärään aurabesh-fontilla kaiverrettu teksti, jossa meikäläisillä kirjaimilla lukee ”until we reach the last edge, the last opening, the last star, and can go no higher” – aivan huikea motto, jossa on enemmän sisältöä kuin Enfys Nestin hahmossa elokuvassa tai käsikirjoituksessa.)

Sanalla sanoen: maailmoista. Star Wars -elokuvien erityisyydessä on, ainakin minulle, aivan valtavan suurelta osin kyse niiden kuvitelluista vieraista maailmoista, jotka tuntuvat ah-niin-todellisilta.

Stormtroopereita ja corellialaisia Solon alun avaruusasema-kohtauksen kuvaustauolla. (Kuvattu studiossa Englannissa).

Eikä kyse missään nimessä ole vain erikoistehoisteiden tasosta. Varmasti tasokkaat ovat tehosteet Disneyn toisenkin aliyhtiön Marvelin elokuvissa, mutta eivät niiden avaruusepisodien miljööt tunnu todellisilta – tuskin on tarkoituskaan. Isojenkin Hollywood-elokuvien scifi- ja fantasiamaailmat näyttävät edelleen usein muovisilta tai tietokoneella tehdyiltä ja tuntuvatkin sellaisilta, koska ne eivät sisällä mitään sellaista, joka saisi uskomaan lavasteen tai cgi-taustan aidoiksi paikoiksi. Usein sitä ei ole tavoiteltukaan, sujuvan tarinankerronnan tai samastuttavien hahmojen ollessa keskiössä. Hyvä ajatusleikki on kuvitella, tuntuuko elokuvan miljöö sellaiselta, että kameran voisi kuvitellusti kääntää ympäri, ja kuvissa nähty maailma jatkuisi sielläkin. Yleensä ei tunnu.

Star Wars -elokuvien tekijöitä sen sijaan ohjaa ja velvoittaa edelleen George Lucasin ajatus ”käytetystä tulevaisuudesta” (used future). Kyse on juuri siitä, että Lucas halusi kaukaisen galaksinsa näyttävän eletyltä ja todelliselta. Jos avaruusmatkailu ja robotiikka olisivat arkea, avaruusalukset eivät todennäköisesti olisi kiiltäviä tai puhtaita eivätkä robotit aina ehjiä. Tulevaisuudessakin vain harva paikka olisi ”futuristinen”, järkeili Lucas jo THX-1138:aa tehdessään, ja Star Warsiin tullessa hän sijoitti kohtauksia esimerkiksi Luken Tatooinen kodin keittiöön ja verstaalle. Molemmat tuntuivat paikoilta, joissa oikeasti siemaillaan aamumaidot ja vaihdetaan droidien öljyt.

Chewbacca katselee Dryden Vosin toimiston ikkunasta Vandor-planeetan vuoristoa. Toimisto on studiossa, mutta näyttelijä Joonas Suotamo näkee kuvauksissa ikkunasta saman minkä mekin: Dolomiiteilla kuvatuista vuorista vieraaksi planeetaksi käsitellyn maiseman, joka heijastetaan valtavalle näytölle lavasteen taakse.

Tämä todentuntuisuus on yksi selitys sille, miksi niin poikkeuksellisen moni Star Wars -fani on kiinnostunut lukemaan elokuviin liittyviä romaaneja ja sarjakuvia tai Visual Dictionaryjen kaltaisia selityskirjoja: kun elokuvassa nähty tuntuu todelliselta ja mietityltä, siitä haluaa mielellään tietää lisää ja siihen uppoutua syvemmälle. Mutta toisaalta minua ja monia muita kiehtoo kyllä myös Making Solon esittelemä toinen todellisuus: se, miten tämä kaikki on itse asiassa tehty.

Ainakin minulle taikaa vain lisää tieto siitä, että todelliselta tuntuva elokuva on toki oikeasti kuvattu lavasteissa, rakennettu pienoismalleina tai koodattu tietokoneella yhdistellen bittejä ja oikeaa kuvaa. Lucas itse horjui prequeliensa aikaan vähän turhankin tylsän syvälle tietokonemaailmaan, kun episodit II ja III kuvattiin melkein pelkästään sinisen tai vihreän kankaan edessä ja todellista olivat kärjistäen enää vain näyttelijät. Nykyisissä leffoissa on toki tietokonetehosteita numeraalisesti vielä enemmän kuin Lucasin aikaan, mutta niissä on myös pidetty huolta, että asioita tehdään mahdollisuuksien mukaan myös ”livenä”.

Tavoite tuntuu näissä elokuvissa nykyisin olevan, että esimerkiksi omituiset otukset rakennetaan fysiikkaa uhmaten esiintymään oikeasti samassa kuvassa näyttelijöiden kanssa, mutta sen sijaan esimerkiksi näyttelijöiden toimintakohtauksista iso osa feikataan mieluusti tietokoneella. Toisaalta nykytekniikka myös mahdollistaa aivan uudenlaisen immersion, josta pääsevät periaatteessa nauttimaan vain näyttelijät mutta joka oletettavasti vaikuttaa siihen, kuinka aidolta heidän suorituksensa tuntuvat. Soloa kuvattaessa kehitettiin tekniikkaa, joka tällä hetkellä loistaa The Mandalorianissa: vihreän tai sinisen kankaan sijaan näyttelijät näkevät lavasteen taustalla tai avaruusaluksen ikkunoista valtavilta kankailta sen saman kaukaisen galaksin todellisuuden, jonka mekin näemme elokuvassa.

Erityisesti juuri Solossa tunnelmat saavat vielä lisäkierroksia siitä, miltä elokuva kuvina tarkkaan ottaen näyttää. Kuvaaja Bradford Young on kuvannut Solon liki realistisesti: tummilla väreillä ja varjoissa, likaa pelkäämättä, luonnonvalon tai lavasteisiin kuuluvien valaisimien tunnelmaa hakien. Young tuntuu itse asiassa tehneen eri elokuvaa kuin ohjaajat ja kirjoittajat, mutta tästä ristiriidasta huolimatta ainakin itse nautin suuresti elokuvan visuaalisesta tyylistä. Esimerkiksi elokuvan alun Corellian tehdas- ja satamamiljöö (kuvattu Englannissa Fawleyn entisessä voimalassa) on paljon kiinnostavampi miljöönä kuin tapahtumiltaan, ja Youngin kameratyöllä on siinä suuri merkitys.

Toismaailmaista tekniikkaa corellialaisessa tehtaassa? Itse asiassa täysin lavastamatonta tekniikkaa Fawleyn entisessä voimalassa, johon corellialaiset tehtaat ja slummit sitten lavastettiin.

Olenko nyt siis tullut siihen pisteeseen, jossa nautin Art- ja Making-kirjoista tai yleisesti näiden taustojen tutkimisesta enemmän kuin itse elokuvista? Sellainen kysymys kieltämättä tulee mieleen, koska olen aina ollut erityisen kiinnostunut juuri tästä näkökulmasta Star Warsiin ja koska parin viime vuoden aikana Solon lisäksi myös The Rise of Skywalker jätti minut elokuvana kylmäksi.

Toivottavasti en sentään. Pikemminkin kyse on siitä, että juuri tämä Star Wars -elokuvien erityispiirre on itselleni paitsi tärkeä erottava tekijä tämän franchisen ja kaikkien muiden välillä, myös tärkeä perustelu sille, miksi tälle sarjalle on valmis antamaan aina uusia ja uusia mahdollisuuksia.

Näin komeasti toteutetut kuvitellut maailmat eivät ole vain kehyksiä tai vain taustaa. Skywalkerien mukaansa tempaavan tarinan lisäksi nimenomaan nämä kokonaiset toiset maailmat ovat inspiroineet yleisöjä ja yhä uusia kuvitelmia jo yli 40 vuoden ajan, vaikka sarjan faneiksi itseään kutsuvista kriittisimmät tykkäävät tosissaan vain 2-3 sarjan elokuvasta. Monien Star Wars -elokuvien käsikirjoituksissa on valitettavasti parantamisen varaa, mutta mikään korvaava tuote ei tarjoa samaa matkaa toiseen todellisuuteen.

Episodi IX on nyt kuvattu (eikä ainakaan liian aikaisin)

Episodi IX:n kuvaukset ovat viimein päättyneet. Asian julkisti perjantaina ohjaaja JJ Abrams twiitillään:

Mitä tiedämme siitä, mitä kuvattiin ja mitä joulukuussa luvassa on? (Tämä kirjoitus ei käsittele huhuja eikä siis spoilaa.)

Otetaanpa ensiksi kalenterit esiin. Episodi IX:n kuvaukset alkoivat elokuun alussa ja kestivät siten kuusi ja puoli kuukautta. Se on joitakin viikkoja enemmän kuin The Force Awakensin ja The Last Jedin kuvaukset aikanaan, mutta ei niin merkittävästi, että siitä kannattaisi päätellä mitään erityistä – vaikka huhujen joukossa onkin ollut puhinaa siitä, että viimeinen osa olisi mittakaavaltaan iso. (Solon kuvaukset kestivät noin 10 kuukautta, mutta se kuvattiinkin suureksi osaksi kahteen kertaan ohjaajien vaihdoksen vuoksi.)

Sen sijaan edeltäjien kuvausaikoihin tätä hetkeä verratessa selviää, että tässä vaiheessa episodi IX:llä on jonkin verran kiire. The Force Awakensin kuvaukset päättyivät 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, The Last Jedin peräti 17 kuukautta ennen ensi-iltaa. Nyt joulukuun punaisiin mattoihin on aikaa vain 10 kuukautta.

Toki on täysin mahdollista, että IX:n jälkituotanto on tässä vaiheessa pitemmällä kuin edeltäjiensä aikanaan. Todennäköisesti paitsi efektejä, myös leikkausta on edistetty jo kameroiden vielä pyöriessä. Silti on varmaa, että aikataulu on jonkin verran kireämpi kuin tarkoitus oli. Tässä näkyy nyt se, että Abrams ei ollut IX:n alkuperäinen käsikirjoittaja- ja ohjaajavalinta, vaan että Colin Trevorrown yrittäessä edistää projektia aikaa kului lopputulokseen nähden hukkaan. Silti on jokseenkin hämmentävää huomata, että episodi IX:n kuvausten päättymisestä ensi-iltaan ei ole kuin noin kolmen kuukauden verran pitempi väli kuin Solon kohdalla – joka kuitenkin oli tässä vaiheessa yleisesti tunnettu kriisituotanto.

Mutta älkäämme säikähtäkö sitä nyt. Abrams oli varmasti oikea valinta pelastamaan tilanne: vaikka hänen ei ollut The Force Awakensia tehdessään tarkoitus kertoa tarinaa loppuun, oli hänellä taatusti tuolloin visioita siitäkin. Ja vaikka jatko-osatrilogiaa ei todellakaan suunniteltu alusta loppuun valmiiksi ennen ensimmäisen osan kuvauksia, on Adam Driver antanut haastattelussa ymmärtää tienneensä koko ajan Kylo Renin määränpään. Abramsiltahan sellaiset tiedot olisivat peräisin olleet – ja juuri Abramsin oli siten luontevaa palata Kylo ja muut hahmot sinne kuljettamaan. Hänen ei myöskään – tarvinnut käyttää aikaansa totutellakseen kaukaisen galaksin kuvioihin, ja kuvausvaiheessakin hän on ollut tuttua pataa suurimman osan näyttelijöistä ja muistakin tekijöistä kanssa.

Me katsojat taas tiedämme viimeisen episodin sisällöstä tietenkin vielä erittäin, erittäin vähän. Tunteikkaasta wrap-kuvasta näemme vähän Reyn (Daisy Ridley), Finnin (John Boyega) ja Poen (Oscar Isaac) vaate- ja tukkamuotia viimeisessä episodissa, mutta sen lisäksi meille ei ole virallisesti kerrottu paljonkaan.

Tiedämme toki pitkän nimilistan näyttelijöitä, ja sen perusteella, että mukana ovat sekä edellisessä episodissa kuollut Luke Skywalker (Mark Hamill), tosielämässä kuollut Leia Organa (Carrie Fisher) että parista edellisestä episodista puuttunut Lando Calrissian (Billy Dee Williams). Voimme olettaa voimahaamu-Luken näyttäytyvän Reylle ja/tai Kylolle, vaikka teoriassa kyse voisi olla flashbackistakin. Leian roolista tiedämme, että luvassa ei ole (oleellisesti) tietokonetaikuutta vaan aiemmista episodeista yli jääneitä ottoja – todennäköisesti siis kenraalia tukikohdassaan.

Tiedämme, että mukana ovat uusissa rooleissa muun muassa tämän vuoden Oscar-ehdokas Richard E. Grant, Abramsin tv-sarjojen alumnit Keri Russell ja Dominic Monaghan sekä yhdestoista Tohtori Matt Smith, mutta meille ei ole paljastettu mitään näiden näyttelijöiden rooleista. Tiedotteissa nimettyjä uusia näyttelijöitä on episodin päätösluonteen huomioiden ihmeellisen monta, ja siitä voisi vetää esimerkiksi sellaisen johtopäätöksen, että heistä monetkin olisi palkattu näyttelemään yhtenäistä joukkoa, joka olisi kenties jo esitelty, muttei vielä tarkemmin näytetty aiemmissa episodeissa – pahamaineisia Renin ritareita, siis. Mutta tämäkään ei siis ole mikään jeditemppelissä kuulutettu totuus: luonnollisesti on aivan mahdollista, että nimettyjen ja nimekkäidenkin näyttelijöiden rooli Star Warsissa on yksinkertaisesti vain pieni.

Rooleista – ja juonestakin – on toki olemassa huhuja ja vähän todisteitakin, mutta lupasin tämän postauksen spoilerivapaana, joten ei niistä nyt sen enempää. Mitä silloin voin lisätä rikkomatta lupaustani?

No. Ainakin on julkista tietoa, että elokuvaa kuvattiin pitkä jakso Wadi Rumin erämaa-alueella Jordaniassa. Näyttelijöiden sosiaalista mediaa seuraavat ovat voineet vapaasti tehdä päätelmiä monien hahmojenkin esiintymisestä tässä lokaatiossa, ja vaikka myös Abramsin twiitin kuva näyttäisi olevan juuri hiekkaisesta autiomaasta, ehkä se menee aavistuksen spoilerien puolelle, joten jätän senkin tätä tarkemmin toiseen blogimerkintään. Joka tapauksessa Jordaniassa kuvaamisesta sinänsä ovat kertoneet julkisesti monet elokuvanteossa mukana olleet tuottaja Kathleen Kennedyä myöten.

Jordania oli vahvasti ehdolla Jakkun kuvauspaikaksi The Force Awakensiin, mutta Arabiemiraattien Abu Dhabi tarjosi paremmat tuotantotuet ja voitti kisan. Sittemmin Jordanian Wadi Rum sai esittää Rogue Onessa Jedha-planeettaa. Episodi IX:ssä palataan näistä todennäköisemmin Jakkulle: onhan Rey ollut koko ajan aikeissa palata takaisin sinne odottamaan kadonneita vanhempiaan, ja sisälsihän originaalitrilogiankin päätösosa vastaavaan tapaan paluun tarinan alkupisteeseen Tatooinelle. Mutta mikä juonisyy lopulta vetää sankarit ja pahikset Jakkulle, kun Reyn odotuskin vaikutti edellisessä osassa jo kertaalleen jäävän turhaksi?

episode ix wrap

Jos Jordania onkin todennäköisesti Jakku, sopii odottaa, että episodi IX:ssä nähdään myös uusia planeettoja. Britanniassa yleisö on nimittäin saanut kurkistuksia pariinkin ulkokuvauspaikkaan, jotka näyttäisivät olevan uusia lokaatioita. Näistä olen kirjoittanut vähän minäkin tässä blogissa, vaikka muuten episodi ix -huhuseurantani on ollut vaatimatonta. Uudet lokaatiot ovatkin tarpeen: uuden trilogian muut tapahtumapaikat ovat joko tuhoutuneet (Starkiller-tukikohdan planeetta, D’Qarin tukikohta) tai jääneet selvästi sankariemme taakse (Ahch-To, Canto Bight, Crait).

Erityisen kiinnostavaa kuitenkin on, palataanko planeettahyppelyssä millekään originaali- tai prequel-trilogiasta tutulle planeetalle. Tarinallisia perusteita sille on helppo keksiä (ja ainakin maantieteen perusteella Jordaniassa on toki voitu kuvata Tatooineakin!). Trilogian ja koko Skywalkerien saagan päättävältä episodi IX:ltä sopii joka tapauksessa odottaa suuren galaktisen konfliktin mittakaavaa. Vertailun vuoksi on hyvä muistaa, että Star Wars -elokuvien ylivoimainen planeettojen lukumääräennätys on edelleen ylivoimaisesti prequel-trilogian päätösosalla – samoin kuin se, että tuo ennätys saavutettiin erityisesti Order 66 -tappokäskymontaasilla ja halki galaksin näytetyillä loppukuvilla, jotka toteutettiin suurimmaksi osaksi studiossa. Suuren sodan tuntu ei tarkoita, että juuri päähenkilöiden olisi pakko vaihtaa planeettaa viiden minuutin välein.

Suurin osa kaikesta pohdinnasta on kuitenkin vielä hetken aikaa juuri tätä: spekulaatiota (tai tämän kaltaisia toivelistoja). Mysteerilaatikko on visusti kiinni. Uskottavia vuotojakin on tapahtunut vähemmän kuin olisi luullut, joten vaikka huhuja seuraavat voivatkin arvella jotain tietävänsä, eivät hekään kovin paljon.

Eikä meillä ole vieläkään edes episodi IX:n otsikkoa, saati sitten traileria. Edellisen julkistukselle olisi ollut hyvä sauma juuri nyt, kuvausten päättyessä. Trailereista on lähes varmaa, että ensimmäinen julkaistaan Star Wars Celebrationissa huhtikuun 11.-15. välisenä aikana ja toinen myöhään syksyllä – ellei sitten nimeä juhlisteta pienellä teaserilla.

Katsotaan vielä kerran kalenteria. Otsikko The Force Awakens julkistettiin kuvausten päättyessä eli 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, The Last Jedi taas tammikuun lopulla 2017 eli 11 kuukautta ennen ensi-iltaa. Molemmat aikarajat on nyt siis ohitettu – josta voi päätellä vain sen, että nimi voidaan julkaista milloin tahansa.

Mutta Lucasfilmillä kyllä tiedetään, ettei sen uutisen pamauttaminen mitään saumoja tarvita huomiota saadakseen.

Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 3: Ketkä sen meille tekivät

Tässä kolmas viime hetken The Last Jedi -elokuvajohdanto, ja viimeinen, joka enää kannattaa kirjoittaa ennen keskiviikon ensi-iltaa. Edellisissä osissa käsittelin galaksin tilaa uuden episodin alussa ja mennyttä & tulevaa hahmojen kannalta.

Edellisetkään kirjoitukset eivät spoilanneet, ja tämä spoilaa vielä vähemmän, sillä nyt katson pelkkiä lopputekstejä. Ketkänimittäin The Last Jedin tekivät, ja mitä siitä voi päätellä?

The Force Awakens oli aikanaan Lucasfilmin ja ohjaaja JJ Abramsin oman Bad Robotin yhteistuotanto muun muassa siksi, että Lucasfilm ei ollut lepovuosiensa jäljiltä vielä yksin valmis täyteen elokuvatuotantoon. The Last Jedi on Lucasfilmin ”oma” elokuva, ja muun muassa siksi kameran takana olivat aivan eri nimet kuin Episodi VII:ssä. Vaan eipä uutuselokuvan tekijöistä silti ole helppo löytää mätsääviä nimiä Rogue Onenkaan lopputeksteihin.

rian-johnson-and-crew

Kuvassa neljä tärkeää Viimeisen jedin tekijää: vasemmalta tuottaja Ram Bergman, näyttelijä Daisy Ridley, kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnson ja näyttelijä Mark Hamill.

Written and Directed by Rian Johnson

The Last Jedi on ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajan ”soolo-SW” sitten Sithin koston. Tämä ei toki tarkoita sitä, että Rian Johnson olisi sanellut The Last Jedin diktaattorimaisesti kuten George Lucas aikanaan. Ei, Johnson pallotteli elokuvan tapahtumia esimerkiksi Lucasfilmin SW-tuotantoja ohjaavan niin sanotun tarinaryhmän kanssa. Mutta se tarkoittaa, että Johnsonilla on ollut erinomainen mahdollisuus pitää langat käsissään koko tuotannon ajan. Kuten muistammeThe Force Awakensin pohjalla olivat alunperin Lucasin ideat, joista kehitteli käsikirjoitusta Michael Arndt, jonka työtä sitten jatkoivat lopulliset käsikirjoittajat Abrams ja Lawrence Kasdan. Puhumattakaan sitten Rogue Onesta, jolla oli vähintään neljä kirjoittajaa ja lisäksi noin puolitoista ohjaajaa. Tai tulevasta Solosta, jonka kirjoitti kyllä tukevasti Kasdan poikansa kanssa, mutta jonka ohjaajat vaihdettiin kesken kaiken. Tai tulevasta episodi IX:stä, joka on vaihtanut sekä kirjoittajaa että ohjaajaa jo ennen kuvauksia!

Koska The Last Jedin tuotanto on sujunut verrokkeihinsa nähden kuin silkkiä vain, on siltä lupa odottaa kirjoittaja-ohjaajansa kokonaisvaltaisen ja laimentamattoman vision toteutumista. Se ei toki sinänsä takaa, että visio olisi kaikkien mielestä ensiluokkainen. Oma uskoni on kuitenkin korkealla: Rian Johnson, aidosti miellyttävän ja maanläheisen oloinen ihminen, vaikuttaa nyt minusta vähintään erinomaiselta valinnalta kuin vaikutti julkistuksen hetkellä. Sinänsä Johnson on toki elokuvantekijänä periaatteessa tällä hetkellä yhä ”vahva lupaus” – Brick, The Brothers Bloom ja Looper eivät mikään ole ehdottomia mestariteoksia, mutta nimenomaan erinomaisia näyttöjä tekijänsä omaperäisestä osaamisesta – mutta odotukseni ovat korkealla, että keskiviikkona tuo lupaus lunastetaan.

Executive producers: JJ Abrams, Tom Karnowski, Jason D. McGatlin – Producers: Ram Bergman, Kathleen Kennedy

Tuotantotittelit ovat aina konstikkaita, koska executive eli ”vastaava” tuottaja voi tarkoittaa mitä tahansa: rahoittamista, nimen antamista promokäyttöön, oikeaa elokuvan tuottamista kuvauspaikoilla… Mutta oikeat tuottajat ovat ohjaajan lähimmät työparit elokuvatuotannon käytännön toteuttamisessa, joten on aivan luontevaa, että Johnsonin tuottajat ovat suurimmaksi osaksi eri nimiä kuin Abramsin tuottajat The Force Awakensissa olivat. The Last Jedin ”kaikkein oikein” tuottaja filmin kolmen ja puolen vuoden mittaisessa rakentamisessa oli Ram Bergman, joka on työskennellyt Johnsonin kanssa hänen kaikissa elokuvissaan. Israelilaisen Bergmanin tähänastisen filmografian tunnetuimmat elokuvat ovat nimenomaan Johnsonin ohjaustöitä, mutta Bergman on toki työskennellyt muidenkin ohjaajien kanssa. The Last Jedi on mittakaavaltaan molemmille iso hyppäys, mutta molemmat ovat kehuneet tuotannon pysyneen koostaan huolimatta intiiminä.

Myös Tom Karnowski on Bergmanin ja Johnsonin aiempia yhteistyökumppaneita, mutta hänen elokuvalistallaan on jo selvästi enemmän ison rahan tuotantoja: The IllusionistA Good Day to Die Hard ja tämän vuoden Oscar-tyrkky The Post, esimerkiksi. Jason D. McGatlin taas tuo tuotantoon SW-jatkuvuutta: hän oli mukana tuottamassa myös The Force Awakensia, Rogue Onea ja Soloa ja on kuulunut Rebels-sarjan päävastuullisiin. Niin, ja tietenkin jatkuvuutta tuovat myös Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy ja Abrams, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin Abramsin panos tähän elokuvaan oli kreditoinnista huolimatta erittäin, erittäin vähäinen.

starwars-the-last-jedi-bts-redsoil-explosion

Cinematography by Steve Yedlin

Verrattuna edelliseen episodiin myös pääkuvaaja on vaihtunut. Syy on sama: edellisen kuvannut Dan Mindel oli Abramsin luottokuvaaja, Steve Yedlin on Johnsonin. Yedlin on kuvannut kaikki Johnsonin kolme aiempaa elokuvaa. Myös Yedliniltä ne ovat myös todennäköisimmät elokuvat, jotka olemme häneltä nähneet – lukuunottamatta ehkä The Rock -actionia San Andreas. Joka tapauksessa Yedlin vaikuttaa jo trailerien perusteella rakentaneen The Last Jediin joukon legendaarisia kuvia, eikä se ihme olekaan: kaikki Johnsonin elokuvat ovat voimakkaan visuaalisia.

Film Editing by Bob Ducsay

Leikkaaja Bob Ducsay työskenteli hänkin nyt ensimmäisen Star Warsinsa parissa. Aiempi yhteistyö Johnsonin, Bergmanin ja Yedlinin kanssa oli Looper, mutta Ducsay on leikannut myös The Mummy -elokuvia, Gareth Edwardsin Godzillan ja äsken mainitun San Andreasin. Leikkaajan panos on niitä paloja elokuvaa, joista on todella vaikea ulkoa arvioida, kuinka suuri osa lopputuloksesta on kulloinkin leikkaajan ja kuinka suuri osa ohjaajan. Todettakoon kuitenkin, että JJ Abramsin The Force Awakensissakin käyttämä leikkaajakaksikko Maryann Brandon ja Mary Jo Markey, jotka jakavat kohtaukset keskenään ja sparraavat sitten toistensa puolikkaita, ovat merkittävä salainen ase Abramsin elokuvien pysähtymättömäksi hiotun vauhdin takana. Brandon ja Markey palaavat ohjaajan mukana Star Warsiin episodissa IX.

Production Design by Rick Heinrichs

Tässä on ehkä koko tämän listan yllättävin krediitti. The Last Jedin tuotantosuunnittelua – siis muun muassa lavastuksen ja tehosteiden suunnittelua – johti Rick Heinrichs, joka hänkin työskenteli ensimmäisessä Star Wars -tuotannossaan. Eipä siinä, Heinrichsin ura näyttää kyllä vaikuttavalta. 1980-luvulla stop-motion-animaattorina muun muassa Tim Burtonin varhaisten lyhytanimaatioiden parissa aloittanut Heinrichs on vastannut eri titteleillä muun muassa Batman Returnsin, The Big Lebowskin, muutaman Pirates of the Caribbeanin ja upean Sleepy Hollown tuotantosuunnitteluista. Kaikki nää ja monet muut hänen työnsä ovat todellakin painuneet ainakin minun mieleeni mielikuvituksellisina.

Mutta silti Heinrichs oli yllättävä valinta, sillä The Force Awakensissa samaa hommaa kuitenkin hoiti Steven Spielbergin luottomies Rick Carter ja Rogue Onessa SW-prequelien veteraani Doug Chiang – siis ihmiset, jotka tulivat läheltä Star Warsia.

Tosin tuotantosuunnittelun ohella merkittävä krediitti näissä elokuvissa on myös Art Direction, joka puolestaan liittyy rakentamista edeltävään vaiheeseen eli kuvitteellisten maailmojen kuvittelemiseen kynällä, paperilla ja tietokoneella. Kreditoituja tekijöitä on turhan monta mainittavaksi, mutta todettakoon, että myös tällä osastolla vastuulliset ovat vaihtuneet verrattuna The Force Awakensiin, Rogue Oneen tai Soloon.

Costume Design by Michael Kaplan

Tuotantosuunnittelun vahvimman jatkuvuuden saraa The Last Jedissä edustaa siten pukusuunnittelija Michael Kaplan, joka puvusti kaukaisen galaksin myös viimeksi ja siis suunnitteli esimerkiksi First Orderin Imperiumi-ish ilmeen. Kaplan onkin oikea valinta jatkamaan omaa työtään. Olisipa muuten mielenkiintoista tietää, mitä hän ajattelee cosplaysta!

Music by John Williams

Ilmeinen, vaikka siis tällä listalla harvinainen, jatkuvuuskrediitti. John Williams on tietenkin itseoikeutetusti tämänkin episodin säveltäjä (vaikka luulen kyllä, että 85-vuotiaalla maestrolla on jo pitkään ollut työssään jonkin verran apulaisiakin). Williamsilta, hahmolähtöisen elokuvamusiikin pioneerilta, sopii odottaa tuttujen teemojen kehittelyä ja uusia, varmasti esimerkiksi Rosen teemaa. Edellisen episodin ehkä hienoin musiikillinen osa oli minusta finaali The Jedi Steps. Mahdetaankohan siihen palata nyt?

Sound Design by Ben Burtt

Toinen ehdoton jatkuvuuskrediitti, jonka haluan ehdottomasti mainita. John Williamsin kun muistaa tuntee moni satunnainenkin elokuvakatsoja, mutta äänisuunnittelija Ben Burtt on Star Warsille vähintään yhtä olennainen tekijä. Ben Burtt on mies Chewbaccan mylvinnän, R2-D2:n piippausten ja TIE-hävittäjien vonkunan takana. Hänen filmografiansa käytännössä alkaa ensimmäisestä Star Warsista, ja kattaa lähes kaiken, mitä Star Warsin (ja Indiana Jonesin) nimissä on koskaan tehty – lukuun ottamatta Rogue Onea ja Soloa, joissa Burttin puute liittynee samaan erilaisen fiiliksen hakemiseen minkä vuoksi niitä ei säveltänyt Williams. Mikä muuten käykin juuri hyvästä todistekappaleesta siitä, kuinka oleellinen Burtt todella sarjalle on ollut.

Monia muitakin nimiä voisi IMDB:stä ristiintutkia – kiehtovaa hommaa, muuten! Voisi esimerkiksi mainita, että erikoisefektienkin vastuulliset ovat tällä kertaa toiset kuin VII:ssä ja myöhemmin IX:ssä, mutta kuvio varmaankin tuli jo selväksi.

Toisaalta, jos katsotaan osastojohtajien ja -esimiesten nimien alta taiteilijoiden, rakentajien tai vaikkapa ILM:n animaattorien (ja niin edelleen) pitkiä listoja, löytyy niistä riveistä toki myös aiemmat SW-tuotannot kolunneita nimiä. Samoin mukana on luontevasti esimerkiksi Marvel-elokuvissa työskennelleitä: voisin ajatella, että toisesta Disneyn aliyhtiöstä on ollut hyvä rekrytoida osaajia Lucasfilmin puolelle. En tosin tiedä, tehdäänkö näissä pajoissa yleisemmin keikkaduunia vai kuukausipalkallista työtä: ainakin ILM:llä on kyllä firman historian aikana harrastettu myös toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita.

Summauksena voisi siis todeta, että The Last Jedin päävastuulliset ovat melkein kauttaaltaan toiset kuin The Force Awakensin tai sooloelokuvien. Ja että koska niin suuri osa päätekijöistä kulkee ohjaajan mukana tuotannosta toiseen, käy nyt sitten sillä lailla hassusti, että moni The Force Awakensia tehnyt palaa rikospaikalle episodissa IX.

canto-bight-explosion.jpeg

Seuraako tästä siis, että The Last Jedi on voimakkaasti erilainen elokuva kuin kaksi muuta episodia trilogiassa? Se on hyvin mielenkiintoista nähdä, eikä kysymys toki kokonaan ratkea vielä tällä viikolla. Itse odotan The Last Jedin olevan esimerkiksi rytmillisesti tuntuvasti erilainen, sanoisinko mietteliäämpi, elokuva kuin vuoristoratamainen The Force Awakens oli.

Mitä kuitenkin tulee vaikkapa elokuvan visuaaliseen ilmeeseen, en odota tipahtavani tuoliltani aivan uudenlaisen tyylin yllättämänä. Vertailun vuoksi: vaikka Rogue Onessa tavoiteltiin ääneenlausutusti realistisempaa ja ”sotaelokuvamaisempaa” Star Warsia, ei lopputulos lopulta ollut valtavan kaukana The Force Awakensista.

Se on ymmärrettävää, ja varmasti ainakin osaksi myös tarkoituksellista. Mittakaavaltaan suuren tuotannon ja 40-vuotista historiaa kantavan suuren brändin suuri linja muodostaa kuitenkin vahvan uran kulkea. Kuka tahansa Star Warsia missä tahansa työtehtävässä tekeekin, hän, niin, – tekee Star Warsia.

===

Ja niin, muuten: kirjoitan keskiviikkona tai viimeistään torstaina jotain, mutta tässä blogissahan minulla muutenkin on ollut tapanani varoittaa spoilereista. Julkisessa netissä – Twitterissä, Facebookissa ja niin edelleen – ei tietenkään ole asiallista spoilata vielä ensi-iltapäivänä. Spoilaavaa keskustelua varten tarjoan siksi tänäkin vuonna samaa keskusteluhuonetta kuin parin edellisen elokuvan kohdalla: tlk.io/tahtienjatkosota. Viime kerroilla keskustelu tuolla alkoi heti aamun ensiesityksen päätyttyä ja hiljeni vasta joidenkin päivien kuluttua.

Tulossa pian: Viimeisen jedin viimeinen traileri – ja markkinoinnin hyökyaalto

Ah, The Last Jedi, se ongelmaton Star Wars -elokuva.

Siinä missä Han Solon -soololeffaa (uudelleen)kuvataan edelleen, kuukausia alkuperäisen aikataulun jälkeen, on Rian Johnsonin ohjaama Episodi VIII ollut valmis jo pari viikkoa. Siis ihan oikeasti, efektejä myöten, valmis.

Mitäs ne sitten sen kanssa kuppaavat, kun ensi-ilta on vasta joulukuussa, tekee mieli kysyä. No, todennäköisesti ainakin ovat antaneet viime aikoina paljon haastatteluja embargolla. Odottaa sopii, että hämmentävänkin hiljaisella tulella valmistellun elokuvan markkinointi paukahtaa pian kaikkiin eettereihin.

Siihen liittyy tietenkin trailerien, tv-spottien ja muiden audiovisuaalisten kiusoittelujen ihmeellinen maailma. Jossain tuolla on ihmisiä, jotka parhaillaan kelaavat läpi valmista uutta Star Wars -elokuvaa ja poimivat sieltä mahdollisimman myyviä klippejä. Älkäämme aistiko lainkaan kademieltä edellisessä virkkeessä.

Milloin niitä sitten saa? Vertailun vuoksi The Force Awakens.

Episodi VII sai kyllä ensimmäisen teaserinsa melkein 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, mutta silloin oli kyse vasta koko Star Warsin paluun teaseroinnista. Muistattehan, että kun puuskuttava Finn nousi aavikkokuvaan ja Rey hyppäsi kiiturilleen emme vielä tienneet kummankaan hahmon nimeä, emmekä edes sitä, kuka näyttelee lumisessa metsässä kulkevaa huppupäistä pahista. Toinen teaser (”Chewie, we’re home”), jota näin ollen voidaan pitää ”ensimmäisenä normaalina”, julkaistiin huhtikuussa, ja sehän jo täsmääkin sen ainoan teaserin, jonka olemme The Last Jedista saaneet, aikatauluun:

The Force Awakensin virallinen traileri (”I will finish what you started”) julkaistiin lokakuussa. Sen jälkeen pieniä tv-spotteja ja behind the scenes -klippejä tupsahteli ensi-illan lähestyessä melkein parikymmentä erilaista, kiihkeimpinä aikoina päivittäin. Niissä tietysti kierrätettiin paljon samoja pätkiä, mutta mukana oli koko ajan yhä uusia kohtauksiakin. Niinä minäkin ehdin jo kirjoittaa tähän blogiin, että viime hetkillä tunnuimme saavan liikaa.

(Mitä tulee viime vuoden Rogue Oneen, niin pitkälti sama kaava päti silloinkin – paitsi että trailereita oli kaksi ja tv-spotteja oli vielä enemmän kuin edellisenä vuonna.)

Vaikka The Last Jedi -ryöpytys ei siis ole vielä alkanut, on kaikki syyt odottaa, että sieltä se ihan kohta vyöryy. Internetissä kuiskitaan tietäväisesti, että traileri julkaistaisiin ensi maanantai-illan 9.10. jalkapallopelin yhteydessä, joka tarkoittaisi Suomen aikaa tiistain vastaista yötä. (Jos näin käy, olen suureksi tuskakseni täysin estynyt kirjoittamaan nettiin näkemyksiäni aiheesta moneen päivään.)

newships

We want more! We want more!

Ohjaaja Johnson ja päätähti Mark Hamill ovat aiemmin tänä vuonna jo suositelleet Star Wars -faneille oheistuote- ja mainontaselibaattia: että älkää katsoko, älkää lukeko, vältelkää ja pidättäytykää – ja nautitte joulukuussa enemmän.

Jos näin haluaa tehdä, on nyt viimeistään oikea hetki sulkea silmät, korvat ja kaikki tuntoaistimukset. Eivätkä herrat välttämättä ole aivan väärässä. Olemme jo nähneet oheistuotteista millaiseen kultaiseen kimonoon Snoke pukeutuu – tarvitseeko meidän kurkkia oheiskirjoja tai Topps-keräilykorttien numerojärjestyksiä saadaksemme selville hänen osuutensa elokuvasta? Tai tarvitseeko meidän lukea kaikkia niitä marras-joulukuussa julkaistavia haastatteluja, joissa Johnson ja kumppanit väistämättä puhuvat asioista, jotka vievät yllätyksiä elokuvalta? (Juuri nyt tosin ainakin itsestäni on tuntunut siltä, että haastattelut ovat toistaneet hyvinkin itseään – ehkäpä sitten juuri siksi, että puhujat eivät vielä halua puhua liikaa.)

Mutta jos taas kaikki tämä kiinnostaa, niin kuin, krhm, minua…

Ei The Force Awakensia missään nimessä spoilattu trailereissa pilalle. Suurin osa ennakkoon julkaistuista kohtauksista oli elokuvan alkupuolelta, ja vaikka siten etenkin Jakku-osan saattoi käytännössä parsia päässään kokoon elokuvaa näkemättä, ei se tarkoittanut, että koko elokuva olisi ollut siinä. Elokuva nyt ei yleensäkään taidemuotona ole yhtä kuin spoilereiksi kutsutut juonipaljastukset, mutta niistäkin esimerkiksi Kylo Renin henkilöllisyys tai Luke Skywalkerin roolin koko säilyivät suuren yleisön silmissä salaisuuksina ensi-iltaan asti. Vannoutuneet spoilerihaukat olivat toki loppujen lopuksi perillä molemmista, mutta ei niihin ihan arvaamatta tavanomaista mainontaa, markkinnointia tai journalismia kuluttamalla törmännyt.

Rey

Valmiina, paikoillanne? Olemme valmiina.

Tämän vuoden ensi-ilta muuten on Suomessa keskiviikkona 13. joulukuuta eli totuttuun tapaan ne pari päivää ennen Amerikkaa. Ja elokuva, joka tuolloin nähdään, on tiettävästi tasan 2 tuntia ja 30 minuuttia pitkä, mikä tekee siitä pisimmän Star Wars -elokuvan.

Ei siitä kaikki trailereihin ja kymmeniinkään tv-spotteihin mahdu.

Näin syntyi Rogue One

Koska virallisia Making of -kirjoja Star Wars -elokuvista ei (tällä hetkellä) julkaista, on kertomukset koottava sirpaleista kasaan itse. Kirjoitin tätä vastaavan kirjoituksen vuosi sitten The Force Awakensin kuvauksia edeltäneestä vaiheesta. Tässä Rogue One -kirjoituksessa lähteinä mediassa julkaistut haastattelut ja muut tiedot ennen ja erityisesti jälkeen ensi-illan sekä The Art of Rogue One -kirja, joka kuitenkaan valitettavasti ei ole informatiivisuudessa Episodi VII -verrokkinsa tasolla. Luonnollisesti tietoni ovat vielä aukkoiset ja tulkintani todennäköisesti paikoin väärät.

Linkit osoittavat pääasiassa tämän blogin aiempiin kirjoituksiin, joista voi ihastella vielä väärempiä tulkintojani ja spekulaatioitani sekä esimerkiksi epäuskoista nauruani ensimmäisiin huhuihin digitaalisesta Tarkinista. Luonnollisesti kirjoitus spoilaa Rogue Onen juonenkäänteitä, mutta kaikkihan elokuvan ovat jo nähneet?

f0m6bt92bmyjpipuoxce

Jedha City. Tuotantosuunnittelijan maalaus kirjasta The Art of Rogue One.

Helmikuu 2013. Lucasfilm on vaihtanut omistajaa edellisenä syksynä, Episodi VII:n suunnittelu on vasta käynnistynyt enkä minä ole vielä perustanut tätä blogia, kun Lucasfilm jo julkistaa suunnittelevansa myös spinoff-elokuvia. Myös standalone-elokuviksi kutsuttujen hankkeiden luvataan olevan irrallisia episodielokuvista ja keskittyvän valittuihin hahmoihin. Idea periytyy George Lucasilta itseltään, mutta vaikka jo 1980-luvulla mallin mukaan toteutettiin ewokien omia elokuvia, uutinen yllättää monet: ettäkö vuosittaisia Star Wars -elokuvia, kun niitä tähän asti oli nähty vain kuusi 35 vuoden aikana! Julkistustiedotteessa kerrotaan yhtä elokuvaa kirjoittavan Lawrence Kasdanin ja toista Simon Kinbergin. Paljon myöhemmin meille varmistuu, että Kasdanin käsikirjoitus kertoo Han Solosta ja Kinbergin Boba Fettistä. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ole se elokuva, joka valitaan järjestyksessä ensimmäisenä toteutettavaksi standalone-projektiksi.

Kevät 2013. Efektipaja ILM:n pomo, Photoshopin kehittäjä ja cv:ssään muutenkn yleisneroa muistuttava pitkän linjan lucasfilmiläinen John Knoll marssii uuden pomonsa Kathleen Kennedyn pakeille ja ilmoittaa keksineensä täydellisen idean irtonaiselle Star Wars -elokuvalle. Ytimekäs pitch menee näin: kerrotaan tarina siitä, kuinka kapinalliset saavuttavat alkuperäisen elokuvan alkuskrollissa mainitun ”ensimmäisen suuren voittonsa” Imperiumista ja sieppaavat Kuolemantähden suunnitelmat. Knollin tarkempi suunnitelma hioutuu lukuisissa firman sisäisissä kahvi- ja juhlapöytäpuheissa, ja konkretisoituu 7-sivuiseksi käsikirjoitustiivistelmäksi otsikolla Destroyer of Worlds. Sen Kennedy ja hänen oikea kätensä, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän pomo Kiri Hart hyväksyvät toukokuussa 2013 elokuvahankkeeksi, jonka päämäärä on ensi-illassa joulukuussa 2016. Vihreä valo!

rogue-one-original-team

John Knollin alkuperäisen käsisluonnoksen kapinallistiimi. Vasemmalla K-2SO ja Jyn Erso, loput hahmoista vaihtuivat kokonaan toisiin tarinankehittelyssä.

Tammikuu 2014The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän Episodi VII:n lavasteita vasta aletaan rakentaa, kun ensimmäisen ei-saagaelokuvankin suunnittelu jo alkaa. Ohjaajaksi on valittu lähes tuntematon Gareth Edwards, jonka erinomainen esikoinen Monsters on kiinnittänyt Lucasfilmin päättäjien huomion. Siinä Edwards kertoi realistisesti ja jopa dokumentaarisesti henkilödraamaa, vaikka miljöö oli scifistinen. Britti Edwards on myös todella pitkän linjan Star Wars -fani, joka teki 30-vuotissyntymäpäivänään pyhiinvaellusmatkan Tunisiaan alkuperäisen Tatooinen kuvauspaikalle. Tuotannon suunnittelusta puolestaan vastaa Lucasfilmille tutumpi nimi, prequelien ja The Force Awakensin veteraani Doug Chiang. Tavoite on kertoa uusi tarina, mutta kytkeä se konkreettisesti ja visuaalisesti melkein 40-vuotiaaseen Episodi IV:ään. Lucasfilmin nykyisen tavan mukaisesti taiteilijat päästetään irti samalla kuin käsikirjoittajatkin: aluksi vain mielikuvitus on rajana, vasta myöhemmin lukitaan, mitä todella halutaan.

Helmikuu 2014. John Knoll kokoaa ”sizzle reelin”, jolla esittelee oman visionsa elokuvan luonteesta käyttäen aineistona muun muassa vanhoja elokuvaklippejä. Knollin näkemys on ”keikkaleffa” Mission: Impossible -hengessä, mutta sijoitettuna sotamiljööseen. Knoll haluaa myös todistaa, että hänen visioimansa elokuva on mahdollista toteuttaa hyvin edullisesti verrattuna isoihin episodielokuviin. Kollegojensa mielestä Knollin näkemys on jopa turhankin pienimuotoinen.

Toukokuu 2014. Gareth Edwards julkistetaan ensimmäisen Star Wars -standalonen ohjaajaksi, Gary Whitta sen käsikirjoittajaksi ja ensi-illaksi 16. joulukuuta 2016. Aiheesta ei pukahdeta mitään. Muun muassa minä lasken huhuja ja todennäköisyyksiä yhteen sekä mietin Monstersin tyyliä, ja päädyn tässä blogissa olemaan varma siitä, että herrat keittelevät Boba Fettin omaa elokuvaa.

7e31aea5c75f7d77f9782075508acf11

Luonnosvaiheen suunnitelma arvaamattomasta kapinallisjohtajasta. Saw Gerrera poimitaan rooliin Clone Wars -animaatiosarjasta, mutta aivan näin rajulta hän ei lopullisessa elokuvassa näytä.

Loppuvuosi 2014. Lucasfilmille tämä on hurja vuosi, vaikkei vielä ensi-iltojen aika olekaan. The Force Awakens kuvataan kesän ja alkusyksyn aikana, ja samaan aikaan Rogue One edistyy koko ajan. Gary Whitta kirjoittaa vuoden loppuun mennessä ensimmäisen käsikirjoitusversion. Suuri osa Knollin alkuperäistarinasta hioutuu aivan toisenlaiseksi: esimerkiksi Knollin hahmokatraasta, seitsemänhenkisestä kapinalliskommandotiimistä, jäävät jäljelle vain sen johtaja Jyn Erso ja droidi K-2SO. Whitta ja Edwards muovaavat elokuvasta yhden päähenkilön tarinan, kun se Knollin visiossa oli pikemminkin tiimileffa. Mutta siinä missä The Force Awakensin esisuunnittelussa kutakuinkin kaikki yksityiskohdat hahmoista tapahtumapaikkoihin ja juonenkäänteisiin kävivät läpi loputtomia iteraatioita, standalone-projektissa esimerkiksi elokuvaan tarvittavat planeetat lukitaan suhteellisen kivuttomasti. Chiangin näkökulmasta projektin kinkkisin yksityiskohta on ”Jynin alus”, jolle haetaan ikonista muotoa ja jota pitkään visioidaan millenniumfalconmaiseksi kotialukseksi. Kaikkiaan 781 luonnosta myöhemmin alus päätyy lopulta elokuvaan pienenä, helikopterimaisena U-Wing-kuljetusaluksena, eikä se ehkä kuulu ikonisimpiin Star Wars -designeihin.

u-wing-1

U-Wing näyttää valmiissa elokuvassa luontevalta X-, Y- ja B-sarjojen jatkeelta, mutta suunnittelijoille siihen päätyminen ei ollut helppoa.

Tammikuu 2015. Gary Whitta saa valmiiksi elokuvan ensimmäisen käsikirjoitusversion, joka vielä alkaa perinteisellä alkuskrollilla – ja jättää projektin. Moni, minäkin ehdottomasti, luulee kyseessä olevan potkujen, kuten myös Michael Arndtin väistyttyä aiemmin The Force Awakensin kirjoittamisesta ja Josh Trankin saadessa myöhemmin lähteä Boba Fett -elokuvan ohjaajan paikalta. Todellisuudessa Whittan lähdössä on pikemminkin kyse suurelokuvien tuotantojen nykytyylistä: käsikirjoittaja ei ole auteur. Kirjoittajia on melkein tavanomaisesti useampia, ja heidän tehtävänsä on muokata tarinaksi jonkun muun, yleensä ohjaajan visiota. Whittan jälkeen työtä jatkaa tämän projektin tapauksessa Chris Weitz, joka muun muassa poistaa tarinasta sen ainoan jedin tekemällä Jynin äidistä sittenkin vain ”pelkän” Voima-uskovaisen. Samaan aikaan mediaan tihkuu tietoja siitä, että elokuvan päärooliin haetaan nuorta naista: uutisten shortlistillä on myös Felicity Jones, joka roolin saa. Fanikunta puhuu myös huhuista, joiden mukaan elokuva kertoo palkkionmetsästäjistä, jotka Kapinaliitto palkkaa varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat – mahtaa elokuvantekijöitä naurattaa.

Maaliskuu 2015. Elokuvan nimi julkistetaan. Rogue Onea ei kuitenkaan selitetä vielä mitenkään. Ymmärrettävästi useimmat yhdistävät sen vanhan expanded universen Rogue Squadron -kirjoihin ja sarjakuviin ja odottavat X-Wing-lentäjien omaa elokuvaa. Samalla julkistetaan projektin perustuvan John Knollin ideaan. ”Huh?” miettii moni.

Huhtikuu 2015. Star Wars Celebrationissa on ollut tarkoitus julkistaa jopa kahden standalone-elokuvan aiheet, mutta Josh Trankin tuoli heiluu. Boba Fett -teaser vedetään viime hetkellä pois, ja yleisölle näytetään ”vain” Rogue Onen aiheen julkistava pätkä, jossa Kuolemantähti kohoaa viidakkoisen metsän yläpuolella. Hurraavalle fanikansalle luvataan ”sotaelokuva Star Wars -maailmassa”, ja annetaan referenssiksi niinkin rajua kamaa kuin Osama bin Ladenin taposta kertova Zero Dark Thirty, jonka kuvaaja on jo palkattu Rogue Oneen.

u-wing-concept-art

Ensimmäinen Rogue Onesta julkaistu luonnoskuva näyttää tavoitellun tyylin yllättävänkin lopullisessa asussaan.

Kesä 2015. Rogue Onen principal photography eli pääkuvaukset alkavat. Huhuja seuraavat tietävät tässä vaiheessa vuotavista salaa otetuista valokuvista, että elokuvaan kuvataan taistelukohtauksia trooppisella rannalla ja että Lontoon Pinewoodin studioille on rakennettu alkuperäisen Star Warsin Yavin IV -planeetan temppeli. Kaikkiaan kuvauksista kuuluu kuitenkin jopa vähemmän huhuja kuin episodielokuvista. Päänäyttelijät ja -tekijät julkistetaan elokuussa tiedotteella, joka sisältää tummasävyistä ja likaista tyyliä lupaavan tiimikuvan päähenkilöistä rooliasuissaan. Vasta tässä vaiheessa kaatuu faniteoria siitä, että Felicity Jones näyttelisi prinsessa Leiaa – näyttelijän kasvonpiirteiden perusteella se vaikutti aivan mahdolliselta.

rogue-one-cast-photo

Sankaritiimin paljastanut kuva. Tästä nähdään yhden hahmoista olevan sokea ja toisen takissa olvean Imperiumin logon, mutta mistä on kyse – se ei vielä selviä.

Huhtikuu 2016. Episodi VII:n ensi-iltaa edeltäneen ja seuranneen Rogue One -hiljaisuuden katkaisee kunnolla vasta elokuvan ensimmäinen teaser. Tähän asti ensimmäisen standalonen sisältö on pysynyt Kuolemantähden suunnitelmat -premissiä lukuunottamatta hämmästyttävän visusti piilossa. Tästä alkaa mainoskampanja, joka pyrkii nuijimaan suuren yleisön tajuntaan tuota samaa premissiä, kuten myös sitä, että Jyn Erso on ihan eri henkilö kuin Rey. Lisää tietoa janoaville faneille alkaa samalla vähitellen valjeta esimerkiksi, keitä elokuvaan hahmot ovat – ensimmäinen teaser kun ei esimerkiksi vielä selitä, miksi juuri Jyn Erso värvätään näin tärkeään tehtävään. Kuvaavaa on, että vielä tässä vaiheessa minä kirjoitan tässä blogissa esimerkiksi huhusta, jonka mukaan filmin loppupuolella nähtäisiin sittenkin vielä Boba Fettin johtama joukkio palkkionmetsästäjiäkin.

Kesäkuu 2016. Tuotannon kriisi vuotaa mediaan: kaikki ei ole hyvin. Alkuvuodesta valmistuneen ensimmäisen leikkauksen perusteella Rogue Oneen on tehtävä järeitä muutoksia, ja kesän aikana tehdäänkin viikkokaupalla ”reshooteja” eli uudelleenkuvauksia. Tämä ei sinänsä ole tavatonta – ja Rogue Onenkin uudelleenkuvausvaihe oli aikataulussa mukana koko ajan – mutta operaation mittakaava on poikkeuksellinen. Lucasfilm yrittää suitsia huhuja, mutta ei voi kiistää tosiasioita, ja itse asiassa vain lisää vettä myllyyn väittämällä, että elokuvan säveltäjä vaihtuu Michael Giacchinoon muka juuri uudelleenkuvausten takia (tämähän tarkoittaisi uudelleenkuvausten nimenomaan yllättäneen studion). Lopulta lisäkuvauksiin käsikirjoitus- ja ohjausavuksi palkattu käsikirjoitustohtori Tony Gilroy saa ansioistaan miljoonia dollareita ja käsikirjoittajakrediitin elokuvaan. Tuolloisten huhujen mukaan elokuvaa kevennetään ja siihen lisätään ”seikkailun tuntua”, mutta itse asiassa monet elokuvan synkimmistä hetkistä lisätään mukaan vasta tässä vaiheessa: esimerkiksi Cassianin esittelevä hätkähdyttävä kohtaaminen varjoisalla kujalla ja Darth Vaderin kaiken kammottavan voiman näyttävä lopun toimintakohtaus, joka näyttää tätä kirjoittaessani jäävän elokuvan rakastetuimmaksi. Täydennysten vastapainoksi elokuvaa pitää toisaalta lyhentää, joten etenkin lopputaistelusta jää pois paljon. Leikkaustiimiin uutta näkemystä tuo John Gilroy, Tonyn veli.

vader-and-krennic

Jossakin vaiheessa tuotannossa hoksattiin, että Vaderia ei kannata käyttää vain parissa tällaisessa kohtauksessa ilman toimintaa.

Heinäkuu 2016. Näyttelijä Jiang Wen spoilaa ajattelemattomuuttaan tai kielitaidottomuuttaan Lontoon Star Wars Celebrationissa Donnie Yenin hahmon kuolevan Rogue Onessa. Juontaja Gwendoline Christie säikähtää silmin nähden, yleisö ihmettelee, kuuliko tosiaan oikein, ja Lucasfilm vahvistaa näin olleen sensuroimalla kohdan nettitallenteistaan. Jälkikäteen ajatellen spoileri tuntuu hauskalta, kun kuolleita oli sitten muutama useampikin, mutta Jiang Wen pysyy silmiinpistävän poissa elokuvan myöhemmältä markkinointikierrokselta.

Syksy 2016. Rogue Onen markkinointi jatkuu sisältäen loppuun asti sirpaleita tuotannon aikana tehdyistä muutoksista – minun kaltaisten fanien suureksi riemuksi. Ensi-illan lähestyessä mainontaa ja huhuja tarkkaan seuraavan yleisön kuva elokuvasta täsmentyy paikoin hyvin yksityiskohtaiseksi, kuten kaikesta salailusta huolimatta kävi The Force Awakensinkin kanssa. Toisaalta esimerkiksi kaikkien päähahmojen kuolema ei ehdi paljastua ennen elokuvan ensiesityksiä, eikä jo ensimmäisessä teaserissa vilahtanut bactatankki-kohtauskaan ennen kuin aivan viime hetkillä, eräässä behind the scenes -dokumentissa taustalla vilahtaneesta Vader-mannekiinista, ja silloin puhutaan kyllä jo ansiokkaasta salapoliisityöstä.

jyn-and-map

Tunnelmapala The Art of Rogue One -kirjasta.

Joulukuu 2016. Rogue One: A Star Wars Story saa ensi-iltansa. Faniyleisö ottaa sen enimmäkseen kehuen vastaan, ja vaikka sen taloudellinen menestys ei ole sentään The Force Awakensin luokkaa ja vaikka se käytännössä floppasi tärkeillä Kiinan markkinoilla, on se tätä kirjoittaessani matkalla korkealle kaikkien aikojen menestyneimpien elokuvienkin listalla.

Kuukausi Rogue Oneen: Kymmenen syytä jännittää

Helppo tapa kirjoittaa (netti)juttu ilman kummempaa rakennetta on tehdä lista. Käytän tätä reseptiä nyt, Rogue Onen ensi-illan ollessa alle kuukauden päässä ja miettiessäni, ettei ainakaan minua jännitä lainkaan sillä tavoin kuin vuosi sitten – tai sillä tavoin kuin prequelienkaan lähestyessä. Tässä kuitenkin kymmenen minua joulukuun 14. päivän ensi-iltaelokuvassa kutkuttavaa asiaa, joihin kytkeytyy äskettäisiä paljastuksia ja kysymyksiä, jotka ratkeavat vasta elokuvan nähdessämme. Kevyitä spoilereita, ei varsinaisia juonipaljastuksia.

Alkuun kuitenkin tuore, kiva behind the scenes -featurette, joka innostaa ainakin minua enemmän kuin lukuisat nettiin tipahtelevat tv-spotit:

Miten se mahtaa alkaa?
Tämä on huhuosastoa, mutta on hyvin todennäköistä, että Rogue One ei käynnisty tutulla alkuskrollilla. Tämän on täytynyt olla vaikea päätös, ja jos alkuskrollittomuuteen on todella päädytty, kunnioitan täysin elokuvantekijöiden rohkeaa ratkaisua olla menemättä ikonisen ja tuttuuden tielle. Itse olisin nimittäin tässä kohtaa äänestänyt juuri sitä: alkuskrollihan tuntuu niin pakolliselta osalta niin Star Wars -pelejä kuin fanifilmejäkin, että tuntuu turkasen kummalliselta, jos franchisen historian kahdeksas kokopitkä elokuva ei sitten sellaista sisälläkään. Mutta kuten sanottua, valinta on rohkea, ja herättää sitä suuremman mielenkiinnon: miten filmi siis alkaa, jos ei odotetusti? Alkuskrollitta mahdollisuudet ovat auki esimerkiksi ns. intro-osuudelle ennen otsikkoa. Nähtäisiinkö ensin trailereissakin vilahtava flashback-osa?

krennic-vader

Kapinaliiton ensimmäisen suuren voiton tarina on ehkä myös katsaus Imperiumin sisällissotiin
Suuren Imperiumin sisäiset riidat ovat aina tarjonneet hedelmällisen maaperän Star Wars -tarinoille, mutta varsinaisissa elokuvissa pahan armeijakunnat ovat näyttäytyneet hyvin yhtenäisinä. Oikeastaan ainoa särö episodielokuvissa nähtävään pelolla hallittuun hierarkiaan on kohtaus, joka kuuluu minusta koko sarjan upeimpiin: alkuperäisen elokuvan Kuolemantähdellä tapahtuva kokoontuminen, jossa Tarkin kertoo keisarin hajottaneen vanhan Tasavallan senaatin ja jossa julkea upseeri rohkenee pilkata itsensä Darth Vaderin uskoa. Ilmassa on merkkejä, että tämä kohtaus on saattanut olla mielessä myös Rogue Onen kirjoittajilla. Ohjaaja Gareth Edwards taustoitti äskettäin USA Todaylle pahis Orson Krennicin (Ben Mendelsohn) olevan ”työväenluokkainen” keisarillinen verrattuna kuvernööri Tarkinin kaltaisiin ”shakespeareaanisiin” yläluokkaisiin upseereihin. Tuore Catalyst-romaani avaa edelleen Krennicin ja Tarkinin välistä kilpailutilannetta. Saa nähdä, suodaanko Tarkinille Rogue Oneen monen toivomaa cameoa, mutta joka tapauksessa Rogue One lupaa sukeltaa Imperiumin skismoihin paremmin kuin episodielokuvat.

Siinä ei pauhaa John Williams
Kauhea kerettiläinen mielipide Star Wars -piireissä, mutta: mitä enemmän vanhenen ja elokuvia katson, sitä vähemmän tykkään John Williamsista ja hänen Erich Korngoldista ja Richard Wagnerista (sinänsä nerokkaasti) yhdistelemästä tyylistä, joka pauhaa niin monien Hollywoodin viihde-elokuvien taustalla. Kyse ei sentään ole siitä, ettenkö pitäisi Williamsin Star Wars -musiikista: pidän kyllä, ja kuten useimmat muutkin, pidän sitä peräti olennaisena osana koko elokuvasarjaa. Mutta yleisesti Williamsin tapa kertoa minulle orkestraatiollaan, mitä minun katsojana tulee kussakin kohtauksessa tuntea, on niin ikävän alleviivaavaa, että se alkaa olla melkein vastakohta sille, mistä elokuvamusiikissa muissa elokuvissa pidän. Siksi on niin mahtavaa, että Rogue One nyt viimein tarjoaa ensimmäisen tilaisuuden kuulla Star Warsia jonkun toisen sävelin – aivan kuten elokuva yleisemminkin toivottavasti tarjoaa uudenlaisen näkökulman kaukaiseen galaksiin. Näin, vaikka en varsinaisesti odota Michael Giacchinon karkaavan valtavan kauas Williamsin laduilta. Giacchinohan on sitä paitsi joutunut työskentelemään kiireessä, ollessaan Alexandre Desplatin viime hetken tuuraaja tämän joutuessa lähtemään projektista isojen lisäkuvausten muutettua sävellystyön aikataulua. Muun muassa Pixarin animaatioiden u-pei-den musiikkien säveltäjänä kunnostautunut (ja niistä Up!:sta ansaitusti Oscarin voittanut) Michael Giacchino on oikeastaan Desplatia kiinnostavampikin valinta.

jynjpg

Jyn Erso, mon amour
Rogue Onessa on todella kova cast, jota mietittäessä voisin kuvitella vilkuillun Disneyn sisällä Marvelin puolelle. Mads Mikkelsenin ja Forest Whitakerin kaltaiset ilmeikkäät luonnenäyttelijät ovat mahtavia valintoja tuomaan marvelmaiseen tapaan uskottavuutta ja tunnetta rooleihin, jotka sinänsä saattavat jäädä melskeessä ohuiksi tai lyhyiksi. (En usko elokuvien menestyksen yleisesti perustuvan pelkkään castingiin, mutta Marvel-elokuvien menestys siihen kyllä perustuu.) Mutta parasta, parasta, joulukuun ensi-iltaleffassa on ainakin trailerien perusteella sen päähenkilö. Felicity Jones on ängetty melkoisen testosteroniseen seuraan, mutta ainakin naisten vähäisyyttä kompensoidaan todellisella tehomimmillä. ”We have hope. Rebellions are built on hope”, Jyn Erso sanoo trailerissa, ja hitto vie, kun hän sen sanoo, minä uskon. Asiaa ei haittaa se, että Felicity Jonesin hymy sulattaisi jäänkin.

deathstar

Nostalgia, mystalgia
Selvähän se, että monet alkuperäisen Kuolemantähden suunnitelmien varastamisesta kertovan elokuvan ilonhetkistä ovat takuulla nostalgisia. Superase itse, stormtrooper-mallisto ja vaikkapa Yavin IV:n kapinallistukikohta ovat osa monen lapsuutta, itsestään Darth Vaderista puhumattakaan. Tuskin olen ainoa vanha Star Wars -fani, jolle nostalgiaa edustaa myös sana (whisper it:) kyber-kristalli. Kiintoisaa onkin nähdä, kuinka noita nostalgianhippuja tarjoillaan: Rogue One kun ei trailereissaan itse asiassa varsinaisesti mässäile tutulla kuvastolla. Alienit ovat suurimmaksi osaksi uusia, Yavin IV:ää lukuunottamatta planeetat ovat uusia. Tuttuja hahmoja nähdään ilmeisesti vain pienissä sivuosissa, vaikka elokuvaan olisi ollut niin helppo livauttaa vaikkapa Wedge Antillesin kaltainen kaikille faneille tuttu hahmo minkään aikajanan särkymättä. Jopa Vaderia tekijät ovat koko ajan korostaneet käyttävänsä säästellen. Toisaalta hyvä näin, toisaalta elokuva saakin tuntua tapahtuvan tutussa ajassa ja galaksissa. The Force Awakensin outoihin yksityiskohtiin kuului se, että vaikka tarina kierrätti originaalitrilogiaa turhankin tarkkaan, tuttuja alienrotuja ei näkynyt missään.

rebels

The Expendables
Uusien hahmojen suunnaton draamallinen etu on tietenkin se, että he ovat nimenomaan uusia. Koska Diego Luna ei näyttele Biggs Darklighteria vaan Cassian Andoria, emme tiedä mitään Cassian Andorin tulevaisuudesta. Periaatteessa kuka tahansa Rogue Onen päähenkilöistä voi kuolla, ja se on jännittävää elokuvassa, jossa itse päätehtävässä – saako joukkueemme Kuolemantähden suunnitelmat siepattua vai ei – ei ole jännitettävää. (Lontoon Celebrationissa paikalla olleet tai sieltä spoilaavat uutiset lukeneet tosin saivat kuulla yhden hahmon vahingossa paljastetun kuoleman, mutta kukaanhan ei sano, että kuolemia olisi pakko olla vain yksi.)

pilgrims

Me uskomme Voimaan
Rogue Onessa ei pitäisi olla jedejä, mutta Voima siinä kyllä on läsnä. On Jedha-planeetta, jedien henkinen koti. On ilmeisesti lukuisia tuolle planeetalle matkustavia pyhiinvaeltajia. On sokea Chirrut Imwe (Donnie Yen), joka on Voima-uskovainen olematta jedi. On Kapinaliiton Voima-usko, jossa jedien vanhasta toivotuksesta on tullut jonkinlainen taisteluhuuto. Tuoreen Galactic Atlas -kirjan mukaan Jedhan temppeli on nimeltään Temple of the Whills, mikä tuo minulle suorastaan kylmät väreet (George Lucasin ihan alkuperäisten luonnosten ja originaalileffan romanisaation mukaan tämä kaikkihan on peräisin ”from the Journal of the Whills” eli Whillien aikakirjoista). Ja sitten on vielä se, että jedien vanhoja temppeleitä on äskettäin käsitelty Rebelsissä ja käsitellään reilun vuoden kuluttua Episodi VIII:ssä… Kaikki tämä on minusta hyvin kiehtovaa, ja ”jotain uutta” koko sarjan mittakaavassa. Star Wars -tarinoissa ei minun muistini mukaan ole tässä mittakaavassa aiemmin tutkittu galaksin teologiaa: miten tosiaan uskovat he, jotka Voimaan uskovat, vaikka eivät jedeihin kuulu?

chirrut-imwe

This shit just got real
Star Wars ei, tietenkään, ole voimakkaan poliittinen elokuvasarja. Olen tavannut sanoa, että se ei edes ole scifiä, jossa pitäisi lähtökohtaisesti kysyä ”entä jos” -kysymyksiä ihmisen nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, vaan silkkaa avaruusmaisemiin sijoitettua fantasiaa. Hyvällä syyllä voi uskoa, että viihdejätti Disneyn tavoitteena lienee pitää reaalipolitiikka mahdollisimman kaukana elokuvistaan. Toisinaan reaalipolitiikka saattaa vain iskeä takaisin, ja niin voi tottavie käydä myös silloin, kun elokuvasarjan keskiössä on valkoista fasistihallintoa vastaan taistelevien monikulttuuristen kapinallisten joukko, joiden suvaitseva viesti on, että hyvä Voima yhdistää ihan koko galaksia. Niinpä Yhdysvaltain tulevan presidentin ollessa Donald Trump tuo edellämainittu Jyn Erson sanoma ylivoimaisen pahan voittavasta toivosta voi tuntua odottamattoman monista odottamattoman ajankohtaiselta (tässä erityisen voimakas kirjoitus aiheesta). Kuten sanottua, Trump-vastaista sanomaa Rogue Oneen ei tietenkään varmasti ole tarkoituksella kirjoitettu (ei, vaikka elokuvan kirjoittajiin kuuluvat Gary Whitta ja Chris Weitz ovatkin siviilissä siinä hyvin äänekkäitä), mutta on vaikea ohittaa, kuinka kylmäävän ajankohtaiselta tuntuu vaikkapa tämä sitaatti Bodhi Rookin näyttelijältä Riz Ahmedilta: “Rogue One is about waking up to the real political situation of your time and accepting you can’t sleepwalk into the future because there won’t be one”.

This shit just got real #2
Ilman edellistäkin synkkää huomiota Rogue Onen ns. jutun piti koko ajan olla realismi. Tämän piti olla se elokuva, joka näyttää sodan Tähtien sodassa. Saa nähdä, miten pitkälle se lopulta toteutuu (ks. viimeinen kohta), mutta ainakin trailerien perusteella elokuva todella on lopullisessa asussaankin kaikkien aikojen realistisimmin toteutettu Star Wars -tarina. Siihen liittyy yliluonnollisten jedien puuttuminen, mutta siihen liittyy aivan erityisesti elokuvaan valittu tyyli, jossa Greig Fraserin käsivarakamera näyttäisi kulkevan sotilaidemme mukana aivan kuin maallisissakin sotatarinoissa. Vaikka en ole vieläkään ihan antanut anteeksi sitä, että Rogueksi nimetty elokuva ei kerrokaan X-Wing-piloteista, niin ainakin olen kovasti innoissani siitä, että se kertoo oikeista sotilaista.

at-act

Elefantti olohuoneessa
Lopuksi on todettava, että kyllähän sekin kovasti kuumottelee, mistä Rogue Oneen liittyen on etukäteen ehkä eniten puhuttu. Elokuvan reshoot-vaihe venyi kesällä niin pitkäksi, että se aiheutti edellämainitun säveltäjävaihdoksen ja sai aikaan ikävän huhun, jonka mukaan Disney olisi halunnut pehmentää elokuvaa tutummanmuotoiseksi avaruusseikkailuksi. On todella kiinnostavaa nähdä, onko lopullisesta elokuvasta erotettavissa, mitä ehkä on muutettu – ja tietysti myös se, kerrotaanko muutoksista enemmän elokuvan ensi-illan jälkeen. Koko kesän ja syksyn ajan Kathleen Kennedy ja muut elokuvan tekijät ovat yrittäneet korjata tapahtunutta muistuttamalla haastatteluissa, että reshooteja tehdään kaikkiin isoihin elokuviin ja ne kuuluvat asiaan. Mutta kuten MakingStarWarsin Jason Ward hyvin kirjoitti: reshootit eivät pelota meitä siksi, että niitä tehtiin, vaan siksi, että kuulemamme perusteella on selvää, että näissä reshooteissa tehtiin muutakin kuin suunnitelmaan kuuluvia pieniä korjauksia.

The Force Awakensin jälkeen: Tekijöiden jälkisanoja

Yleisön lisäksi The Force Awakensin tekijät ovat elokuvan ensi-illan jälkeen vapautuneet puhumaan tekemästään. Haastatteluista ei toki ollut pulaa ensi-iltaa edeltävinä viikkoinakaan, mutta ellei ähky ole jo armoton, seuraavista voi löytää vielä uusia kulmia katsottuun:

Akatemian näytöksen jälkeinen kamerantakaisten tekijöiden kysymys-ja-vastaus -paneeli (The Hollywood Reporter, video, 49 minuuttia):
Tuottaja Kathleen Kennedyn, ohjaaja JJ Abramsin ja käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin lisäksi tässä kiinnostavassa paneelissa elokuvan tekemisestä kertovat esimerkiksi harvemmin haastatellut pääkuvaaja Daniel Mindel, leikkaajat Mary Jo Markey ja Maryann Brandon sekä pukusuunnittelija Michael Kaplan. Esimerkiksi leikkaajakaksikko selittää työtapaansa: Abramsin aiemmatkin leffat leikanneet naiset jakavat elokuvan osiin, joista kumpikin työskentelee pääsääntöisesti omansa parissa ja yhteistyössä ohjaajan kanssa, mutta koko kolmikko keskustelee kaikesta yhdessä. Toimintatapa kuulostaa kiinnostavalta, ja haluaisin mielelläni kuulla siitä lisää: onko naisista toinen esimerkiksi keskittynyt toiminta- ja toinen draamakohtauksiin, ja tavoitellaanko tekniikalla leikkaukseen nopeutta vai myös tiettyä tyyliä, johon Markey ja Brandon pääsevät paremmin yhdessä kuin erikseen? Sen he joka tapauksessa kertovat, että kaikkien leikkaajien mielestä oli itsestään selvää, että Star Warsissa pitää olla liukusiirtymiä!

Hieman lisää leikkauksesta (The Hollywood Reporter, haastattelu)
Markey ja Brandon kertovat, että Kylo Ren puhutteli alunperin Vaderin kypärää jo Poen ja Finnin paettua, mutta kohtaus siirrettiin (viisaasti) dramaattisempaan kohtaan. Ohimennen käy myös ilmi, että syksyn uusintakuvauksissa napattiin ainakin dramaattisempia otoksia Daisy Ridleystä lopputaisteluun. Leikatessahan sitä lopulta huomaa, mitä tarvitaan!

Virallisen Youtube-kanavan paneelikeskustelu tarinankerronnasta (video, 43 minuuttia) ja Ohjaajien killan Abrams-haastattelu, jossa haastattelijana Kasdan (video, 33 minuuttia)
Kaksi keskustelua, joissa molemmissa puhutaan pitkälti tarinankerronnasta ja saagan jatkamisesta. Molemmissa puhutaan esimerkiksi siitä, kuinka tärkeänä Abrams ja Kennedy pitivät käsityöläisyyttä: koska alkuperäinen Star Wars oli tuntunut niin todelta, haluttiin The Force Awakens kuvata mahdollisimman pitkälle oikeissa lavasteissa oikeiden nukkejen ja maskien keskellä, jotta myös tekijät saisivat elokuvaan heijastuvan kokemuksen ”Star Wars -maailmassa olemisesta”. Esimerkiksi Maz Kanatan linnassa kaikki (jopa ovella vastaan tullut punainen robotti!) olivat oikeasti paikalla – vain Maz itse oli CGI-hahmo. Diplomaattina Abrams kehaisee George Lucasia siitä, että tämän ”rikkomien sääntöjen ansiosta” tekniikka on nyt siinä pisteessä, että Abramsin oli mahdollista käyttää koko elokuvan ajan avustajien ohjaamaa ”oikeaa” BB-8:ia ja saada siten näyttelijät oikeasti bondaamaan robotin kanssa, koska nykytekniikalla oli ohjastajat pystyttiin poistamaan jokaisesta kuvasta – luotettavasti kauko-ohjattava BB-8 valmistui vasta kuvausten jälkeen. Mainitsematta jää, että Lucas ei todennäköisesti olisi lisännyt BB-8:ia kuvaan tietokoneella jälkikäteen vain siksi, että niin olisi helpompaa, vaan myös siksi, että hän piti asioiden lisäämisestä kuvaan tietokoneella jälkikäteen…

Abrams puhuu dvd:stä ja Rey-tuotteiden puutteesta (haastattelu, EW.com)
Lyhyesti: Abrams ei tee pidennettyjä kotivideoleikkauksia, eikä ymmärrä Reyn silmiinpistävää puuttumista eräistä oheistuotelinjastoista. Uskon: Abrams on voimakas naishahmojen kannattaja, ja on aivan selvää, että Rey on hänelle elokuvan päähenkilö. Mitä tulee dvd/bluray-julkaisuun: kyllä me sinne joitain poistettuja kohtauksia sentään saamme.

Kennedy ja Abrams puhuvat seuraavien episodien käsikirjoittamisesta (haastattelu, Slasfilm)
Abramsin mukaan hänen ja Kasdanin asenne episodeihin VIII ja IX liittyviin ideoihin oli, että ”tietyt asiat tuntuivat meistä väistämättömiltä, mutta oli koko ajan selvää, että meidän jälkeemme tulevat voisivat olla eri mieltä”. Kun ohjaajia ja kirjoittajia vaihdetaan elokuvien välillä, tämä tuntuu järkevältä asenteelta. Ilmiselvästi yksi asia, josta koko trilogian tekijäkatraalla kuitenkin on (ja täytyykin olla) yhteinen kanta, on Reyn alkuperä, ja äskettäisen ohjaaja Colin Trevorrown haastattelun perusteella vaikuttaa siltä, että salaisuus saattaa paljastua vasta episodissa IX.

Visual Dictionary paljastaa taustoja (StarWarsNewsNetin kokoomajuttu)
Visual Dictionary -kirja kertoo lisää muun muassa The First Orderin synnystä (Imperiumin vetäytyi galaksin laidoille kuolemaan kuten Aftermath-kirjassa vihjataan), Lor San Tekkasta (oli jäsen ”Voiman kirkossa” Imperiumin aikaan) ja monien hahmojen taustoista. Yksi kiinnostavimmista StarWarsNewsNetin huomioista on, että kirja kuulemma esittää kapteeni Phasman hyvin positiivisessa valossa, keskittyen tämän rohkeuteen ja velvollisuudentunteeseen. Sivu kysyykin, mahtaako suunnitelmissa olla Phasman vaihtaminen tulevissa episodeissa valon puolelle.

Milloin Voima herää? (analyysi, Slashfilm)
Viisasta pohdiskelua siitä, mihin The Force Awakensin otsikko itse asiassa viittaa. Johtopäätös tuntuisi olevan Reyn ja Finnin pako Falconilla Jakkulta: vaikka Rey ei tuossa vaiheessa vielä tiedä käyttävänsä Voimaa, kirjoittaja Peter Sciretta päättelee Voiman-käyttäjän (ja Skywalkerin?) Reyssä heräävän tuon hurjan pilotoinnin aikana. Tämä on minustakin mielekkäin elokuvasta itsestään löytyvä selitys – mutta voi olla, että tulevat episodit tai oheisteokset saavat meidät vielä tulkitsemaan toisin.

Featurette-videot: Abu Dhabi, Story, Stunts, Skellig Michael, Oscar Isaacin setä (1-3-minuuttisia videoita)
Elokuvan jälkeen Lucasfilm on päästänyt kaapista näitä lyhykäisiä featurette-videoitakin, joita otsikoista päätellen on luvassa vielä aika monta lisää. Mitään kovin ihmeellistä tähänastisissa muutaman minuutin pätkissä ei ehdi olla, ja minusta pätkät tuntuvatkin siltä, kuin ne olisi leikatessa tarkoitettu julkaistavaksi nettiin jo ennen ensi-iltaa (kuten esimerkiksi episodi III:n kohdalla aikanaan toimittiin). Henkilökohtaisesti olisin innostunut näistä ennen joulukuun 16. päivää kovastikin, ja olisin mielelläni nähnyt näitä tv-spottien tulvan sijaan, mutta nyt ne tuntuvat kovin köykäisiltä kunnollisia making of -dokkareita odotellessa.