Ah, The Last Jedi, se ongelmaton Star Wars -elokuva.
Siinä missä Han Solon -soololeffaa (uudelleen)kuvataan edelleen, kuukausia alkuperäisen aikataulun jälkeen, on Rian Johnsonin ohjaama Episodi VIII ollut valmis jo pari viikkoa. Siis ihan oikeasti, efektejä myöten, valmis.
Mitäs ne sitten sen kanssa kuppaavat, kun ensi-ilta on vasta joulukuussa, tekee mieli kysyä. No, todennäköisesti ainakin ovat antaneet viime aikoina paljon haastatteluja embargolla. Odottaa sopii, että hämmentävänkin hiljaisella tulella valmistellun elokuvan markkinointi paukahtaa pian kaikkiin eettereihin.
Siihen liittyy tietenkin trailerien, tv-spottien ja muiden audiovisuaalisten kiusoittelujen ihmeellinen maailma. Jossain tuolla on ihmisiä, jotka parhaillaan kelaavat läpi valmista uutta Star Wars -elokuvaa ja poimivat sieltä mahdollisimman myyviä klippejä. Älkäämme aistiko lainkaan kademieltä edellisessä virkkeessä.
Milloin niitä sitten saa? Vertailun vuoksi The Force Awakens.
Episodi VII sai kyllä ensimmäisen teaserinsa melkein 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, mutta silloin oli kyse vasta koko Star Warsin paluun teaseroinnista. Muistattehan, että kun puuskuttava Finn nousi aavikkokuvaan ja Rey hyppäsi kiiturilleen emme vielä tienneet kummankaan hahmon nimeä, emmekä edes sitä, kuka näyttelee lumisessa metsässä kulkevaa huppupäistä pahista. Toinen teaser (”Chewie, we’re home”), jota näin ollen voidaan pitää ”ensimmäisenä normaalina”, julkaistiin huhtikuussa, ja sehän jo täsmääkin sen ainoan teaserin, jonka olemme The Last Jedista saaneet, aikatauluun:
The Force Awakensin virallinen traileri (”I will finish what you started”) julkaistiin lokakuussa. Sen jälkeen pieniä tv-spotteja ja behind the scenes -klippejä tupsahteli ensi-illan lähestyessä melkein parikymmentä erilaista, kiihkeimpinä aikoina päivittäin. Niissä tietysti kierrätettiin paljon samoja pätkiä, mutta mukana oli koko ajan yhä uusia kohtauksiakin. Niinä minäkin ehdin jo kirjoittaa tähän blogiin, että viime hetkillä tunnuimme saavan liikaa.
(Mitä tulee viime vuoden Rogue Oneen, niin pitkälti sama kaava päti silloinkin – paitsi että trailereita oli kaksi ja tv-spotteja oli vielä enemmän kuin edellisenä vuonna.)
Vaikka The Last Jedi -ryöpytys ei siis ole vielä alkanut, on kaikki syyt odottaa, että sieltä se ihan kohta vyöryy. Internetissä kuiskitaan tietäväisesti, että traileri julkaistaisiin ensi maanantai-illan 9.10. jalkapallopelin yhteydessä, joka tarkoittaisi Suomen aikaa tiistain vastaista yötä. (Jos näin käy, olen suureksi tuskakseni täysin estynyt kirjoittamaan nettiin näkemyksiäni aiheesta moneen päivään.)

We want more! We want more!
Ohjaaja Johnson ja päätähti Mark Hamill ovat aiemmin tänä vuonna jo suositelleet Star Wars -faneille oheistuote- ja mainontaselibaattia: että älkää katsoko, älkää lukeko, vältelkää ja pidättäytykää – ja nautitte joulukuussa enemmän.
Jos näin haluaa tehdä, on nyt viimeistään oikea hetki sulkea silmät, korvat ja kaikki tuntoaistimukset. Eivätkä herrat välttämättä ole aivan väärässä. Olemme jo nähneet oheistuotteista millaiseen kultaiseen kimonoon Snoke pukeutuu – tarvitseeko meidän kurkkia oheiskirjoja tai Topps-keräilykorttien numerojärjestyksiä saadaksemme selville hänen osuutensa elokuvasta? Tai tarvitseeko meidän lukea kaikkia niitä marras-joulukuussa julkaistavia haastatteluja, joissa Johnson ja kumppanit väistämättä puhuvat asioista, jotka vievät yllätyksiä elokuvalta? (Juuri nyt tosin ainakin itsestäni on tuntunut siltä, että haastattelut ovat toistaneet hyvinkin itseään – ehkäpä sitten juuri siksi, että puhujat eivät vielä halua puhua liikaa.)
Mutta jos taas kaikki tämä kiinnostaa, niin kuin, krhm, minua…
Ei The Force Awakensia missään nimessä spoilattu trailereissa pilalle. Suurin osa ennakkoon julkaistuista kohtauksista oli elokuvan alkupuolelta, ja vaikka siten etenkin Jakku-osan saattoi käytännössä parsia päässään kokoon elokuvaa näkemättä, ei se tarkoittanut, että koko elokuva olisi ollut siinä. Elokuva nyt ei yleensäkään taidemuotona ole yhtä kuin spoilereiksi kutsutut juonipaljastukset, mutta niistäkin esimerkiksi Kylo Renin henkilöllisyys tai Luke Skywalkerin roolin koko säilyivät suuren yleisön silmissä salaisuuksina ensi-iltaan asti. Vannoutuneet spoilerihaukat olivat toki loppujen lopuksi perillä molemmista, mutta ei niihin ihan arvaamatta tavanomaista mainontaa, markkinnointia tai journalismia kuluttamalla törmännyt.

Valmiina, paikoillanne? Olemme valmiina.
Tämän vuoden ensi-ilta muuten on Suomessa keskiviikkona 13. joulukuuta eli totuttuun tapaan ne pari päivää ennen Amerikkaa. Ja elokuva, joka tuolloin nähdään, on tiettävästi tasan 2 tuntia ja 30 minuuttia pitkä, mikä tekee siitä pisimmän Star Wars -elokuvan.
Ei siitä kaikki trailereihin ja kymmeniinkään tv-spotteihin mahdu.
Onneksi ei enää ole twitterissäkään aikaa istua, niin jää varmaan suurin osa spoileista näkemättä. Trailerit olen aina katsonut, ne kun ovat lähes oma taidemuotonsa, mutta TV-spotit olen pyrkinyt jättämään huomiotta.
(Trailereita on myös näin isona leffa-kävijänä aika vaikea missata).
Mutta toisaalta, onkos niillä spoilereilla nyt niin väliä, kun TLJ:n kanssa oma fiilis on aika tiukasti tällä hetkellä sidottuna yhteen asiaan:
Uskaltaako Disney mennä riittävän pitkälle, vai mennäänkö varman päälle rahan perässä?
Jälkimmäisellähän Disney tulee menemään, eli mitään ihan oikeasti radikaalia on tuskin tiedossa (= minun unelmani Reyn kääntymisestä, joka tosin taisi kaatua jo Luken sanoihin jedien kuolemasta). Mutta kiinnostavintahan tulee olemaan, miten varman päälle Disney tulee pelaamaan. Onko edessä Imperiumin uusinta, tai vaikka TFA:n uusinta? Mikä tulee olemaan elokuvan vaikutus uudessa trilogiassa, tai koko saagassa? Saadaanko Voima-loreen jotain uutta ja mullistavaa ja mielipiteitä jakavaa, vai mennäänkö samalla vanhalla?
Itse olen tällä hetkellä vähän mollivoittoisella mielellä ja luovuttanut sen suhteen, että uusi trilogia toisi mitään erityisen uutta eteen tai innostaisi pohtimaan saagan universumin syvempiä ominaisuuksia. Prequel-viha on suunnattoman suuri, ja TFA osoitti että tuttu ja turvallinen myy (kuten iso osa Disneyn muustakin tämän hetken tuotannosta), joten miksi turhaan ottaa riskejä? Miksi laittaa joukkoon midi-chlorianeita, toisten uskontoja muuttavia jedejä, geenitekniikka harrastavia kirahveja, salaliittoja, seismisiä avaruus-ammuksia (hienoin juttu ikinä), salarakkautta, yksipuolista kolmiodraamaa, kirjaimellista avaruusoopperaa tai ainakaan politiikkaa, kun (valomiekka + millenium falcon) * mustapukuinen pahis ^ vanhan trilogian hahmo = mielettömästi rahaa.
Mutta en myöskään vaadi kovin isoja, jotta olisin ihan tyytyväinen elokuvaan:
– Jotain uutta Voiman core-olemukseen (Bendu-tyylisesti. Bendu itsessään olisi ihan liikaa vaadittu).
– Lisää syvyyttä pahiksiin (lähinnä Kyloon ja Snokeen, yksi raivoava fanaatikko ja aivoton sotilas mahtuvat aina mukaan ilman ongelmia).
– Vähemmän kuvauksen/näyttelyn aiheuttamia ”salaisuuksia” ja enemmän ihan oikeita salaisuuksia (Reyn vanhemmuus ja ketkä kaikki siitä TFA:n mukaan nyt oikeasti tietävät).
– Oikeaa hahmojen kehittymistä ja henkistä dilemmaa (rakastan Rey:ta, mutta kaipaisin vähän enemmän kuin ”minun pitää palata koska perhe” – ”noh, anti perheen olla koska nyt olen jedi!”).
Nämä todennäköisesti täyttyvät ihan helposti, tai sitten Disney on onnistunut piilottelemaan elokuvaansa todella hyvin. Ja juu juu, Rian on hyvä ja osaa ja pitää elokuvasta huolen. Mutta pessimisti ei pety.
Ja trailerit yleensä lisäävät intoani eksponentaalisesti, eli ehkä ylihuomenna aiheesta on jo parempi fiilis.
Fiilarit trailerin jälkeen:
OMG OMG OMG.
(Eli edelliseen kommenttiin liittyen: Q.E.D.)
Mulle jäi trailerista vähän kaksipiippuinen olo. Lukea ei näytetty paljoakaan ja lisäksi hän näyttäisi heikolta.
Onko heikkous huono asia? Onhan Luke kuitenkin jo aika iäkäs, eikä ole ihan helppoa tuo elämä ollut baktatankeista huolimatta.
Itse pidän siitä, ettei vanha poppoo ole keskipisteenä trailereissa, uusista hahmoistahan näiden elokuvien kuuluisikin kertoa. Luke on myös varmaan mukana aika monessa markkinointi-kiellossa olevassa kohtauksessa, joten tarjontaa lienee vähäisesti. Vai olisiko parempi että lähes koko juoni paljastuu vain sen takia, että saadaan Luke traileriin mahdollisimman usein (kuten Spider-Man: Homecoming teki Tonyn kanssa)?
Milloin saadaan bloggaus trailerista?
Nyt! Kirjoitan. Toisenlaisissa sodissa – kertausharjoituksessa – koko viikon ollessani en voinut.
Päivitysilmoitus: The Last Jedin traileri: ”Tarvitsen jonkun näyttämään minulle paikkani” (ja muita arvoituksia) | Tähtien jatkosota