Tag Archives: young

Star Wars -elokuvissa pinnan takana on tausta (ja se on enemmän kuin vain tausta)

Posted on by
Vastaus

Luin äskettäin ainoan Disney-ajan Star Wars -elokuvista julkaistun making of -kirjan, Making Solo: A Star Wars Storyn (Bredow, Rob. Abrams Books 2019). Olin lukiessani aivan ihastuksissani – ja se sai minut ajattelemaan erästä asiaa.

Industrial Light & Magicin johtajiin kuuluvan Rob Bredown valokuvista pääasiassa koostuvaa 250-sivuista Making Soloa voi kuvailla niin sanotuksi kahvipöytäkirjaksi. Se sopii kooltaan hyllyyn uusien elokuvien Art of -kirjojen viereen. Se myös täydentää sopivasti Art of Solo -kirjaa, koska taidekirja käsittelee elokuvan suunnittelu- ja visiointivaihetta ja Making-kirja taas lähes pelkästään käytännön toteutusta, erityisesti kuvausvaihetta ja jonkin verran jälkituotantoa. (Kumpikaan kirjoista ei pureudu kovin syvälle Solon käsikirjoitukseen tai elokuvaan tuotannon aikana tehtyihin muutoksiin, saati niistä suurimpaan eli ohjaajien vaihtoon, jota taidekirja ei käytännössä edes mainitse. Making-kirjassa se sentään jotenkuten ääneen myönnetään, ja toki sen toisista kuvista voi bongata ensimmäiset ohjaajat Phil Lordin ja Christopher Millerin ja toisista kuvista lopullisen ohjaajan Ron Howardin, jota kirjassa kuplille kehutaan.)

Ron Howard (kuvassa vas.) vaihtui Solon ohjaajaksi kuvausten ollessa jo loppusuorallaan, mutta hän päätyi kuvaamaan esimerkiksi kaikki Dryden Vos -kohtaukset uudelleen, vaihtaen hahmon näyttelijäksikin Paul Bettanyn (oik.). Kuvat kirjasta Making Solo (Abrams Books 2019).

Lukiessani tätä kirjaa huomasin siis olevani jatkuvasti aivan innoissani. Ai tuollaisella huolella ja vaivalla kuvausryhmä etsi Dolomiittien vuoristosta paikkoja, joiden päälle avaruusjunan ryöstö sijoitettaisiin! Noinko järjettömän paljon kaukaisen galaksin asuihin puettuja ekstroja olikaan paikalla Corellian tummasävyisissä kohtauksissa? Ja miten aidosti olemassa olevalta paikalta näyttääkään valokuvissa Kanarian saarten Fuerteventuralle rakennettu coaxium-jalostamo, joka kuitenkin tosiaan on täysin kuvauksia varten rakennettu vale-yhdyskunta!

Periaatteessa ei liene kummallista, että Star Wars -bloggaaja on innoissaan lukiessaan Star Wars -kirjallisuutta. Tässä tapauksessa kiinnostavaa kuitenkin on, että Solo: A Star Wars Story (2018) ei ole tämän Star Wars -bloggaajan mielestä kovin hyvä elokuva.

Solossa on koko ajan kova hönkä päällä, mutta siltä puuttuu järki ja melkeinpä tunteetkin. Lähes kaikki Han Solon myytin rakennuspalikat on työnnetty väkisin yhteen pikaseikkailuun, jolloin nimihahmo (Alden Ehrenreich) jää kasvattamatta mittoihinsa, Hanin ja Chewbaccan (Joonas Suotamo) välinen erityisside rakentamatta ja Kessel-matkan todellinen legendaarisuus – kun siitä kerran legenda vuosia myöhemmin on tullut – ymmärtämättä. Juuri esitellyt hahmot kuolevat muutamaa kohtausta myöhemmin ilman että edes elokuvan muut hahmot jäävät heitä kaipaamaan, joten katsojastakaan ei tunnu, että näistä olisi ollut tarkoitus välittää. Tietynlaisen maanläheisyyden päällä on kummallinen koominen epävire, jonka pahin ilmentymä on droidihahmo L3-3T (roolissa Phoebe Waller-Bridge, toisaalla oikein taitava koomikko), joka parodioi ontuvasti feminismiä ja vihjailee seksuaalisesta suhteesta Lando Calrissianiin (Donald Glover). Tuntuu omituiselta, että Solon ohjaajat todella vaihdettiin kesken kuvausten, koska lopputuloksen perusteella keskeiset viat olivat pikemminkin Lawrence ja Jon Kasdanin käsikirjoituksessa.

Solon tiimi puoliksi puvuissa: vasemmalta Phoebe Waller-Bridge (L3-3T), Woody Harrelson (Beckett), Emilia Clarke (Qi’ra), Alden Ehrenreich (Han Solo), Joonas Suotamo (Chewbacca) ja Donald Glover (Lando Calrissian).

Kaiken tämän huomioiden Solon sinänsä katsoo viihde-elokuvana aivan irvistelemättä. Sen ilmestyessä kutsuin elokuvaa ensimmäiseksi ”yhdentekeväksi” Star Warsiksi, johon voi suhtautua kevyenä välityönä ja joka ei välttämättä kestä monta katsomiskertaa. Nyt (lähes kaksi vuotta ja sentään joitakin katsomiskertoja myöhemmin) sanoisin, että Solo on Star Warseista se, joka oli koko ajan selvimmin pelkkää viihdettä vailla suurempia tavoitteita. Se ei siis esimerkiksi esitä avaruudellisessa miljöössä myyttisiä tarina-aihioita tai käsittele hyvän ja pahan välistä tasapainoa eikä pyri sanomaan mitään yksilöiden vapaudesta diktatuurin ikeessä. Se vain esittelee kasan hahmoja ja kertoo seikkailutarinan Star Wars -maailmassa tavalla, joka muistuttaa sarjan pilottijaksoa.

Mutta luettuani viime keväänä ilmestyneen Making Solo -kirjan minut valtasi välitön halu katsoa elokuva uudelleen ja ihastella kaikkea tapahtumien takana nähtävää. Solo oli esimerkiksi puvustuksensa puolesta kaikkein suurin Star Wars -elokuva, koska siinä oli niin monta joukkokohtausta, joissa niin monilla taustahahmoilla oli niin eri tyyppisiä asuja: kohtaukset Corellian avaruuslentokentällä, lumiplaneetan vuoristobaarissa ja Dryden Vosin jahdin juhlissa. Ja vaikka en vieläkään ymmärrä, miksi se lopun coaxium-jalostamo muka sijaitsisi autiolla hiekkarannalla nuhruisissa hökkeleissä, mutta voi tavaton, miten loppuun asti mietityn todelliselta se paikka kuvauksissa otetuissa valokuvissa näyttääkään! Kalaverkotkin roikkuvat kuivumassa!

Joonas Suotamo ja Warwick Davis ottojen välillä Savareenin caoxium-jalostamolla eli Fuerteventuran saarella.

Koska Solo on niin monella muulla tavalla minusta vähemmän onnistunut, tämän kirjan upeiden valokuvien äärelle pysähtyminen muistutti minua siitä, kuinka paljon Star Wars -elokuvissa onkaan minulle kyse siitä, mikä toisissa elokuvissa jäisi ydinsisällön kehyksiksi.

Lavasteista, kuvauspaikoista, puvuista, olennoista, aluksista. Visioista ja niiden toteutuksesta. Kokonaistunnelmasta ja aivan pienistäkin yksityiskohdista, joita jotkut ovat miettineet hartaudella, vaikka ne vain vilahtavat ruudulla tai valkokankaalla. (Solon ehkä paras esimerkki tästä on vapaussoturi Enfys Nestin kypärään aurabesh-fontilla kaiverrettu teksti, jossa meikäläisillä kirjaimilla lukee ”until we reach the last edge, the last opening, the last star, and can go no higher” – aivan huikea motto, jossa on enemmän sisältöä kuin Enfys Nestin hahmossa elokuvassa tai käsikirjoituksessa.)

Sanalla sanoen: maailmoista. Star Wars -elokuvien erityisyydessä on, ainakin minulle, aivan valtavan suurelta osin kyse niiden kuvitelluista vieraista maailmoista, jotka tuntuvat ah-niin-todellisilta.

Stormtroopereita ja corellialaisia Solon alun avaruusasema-kohtauksen kuvaustauolla. (Kuvattu studiossa Englannissa).

Eikä kyse missään nimessä ole vain erikoistehoisteiden tasosta. Varmasti tasokkaat ovat tehosteet Disneyn toisenkin aliyhtiön Marvelin elokuvissa, mutta eivät niiden avaruusepisodien miljööt tunnu todellisilta – tuskin on tarkoituskaan. Isojenkin Hollywood-elokuvien scifi- ja fantasiamaailmat näyttävät edelleen usein muovisilta tai tietokoneella tehdyiltä ja tuntuvatkin sellaisilta, koska ne eivät sisällä mitään sellaista, joka saisi uskomaan lavasteen tai cgi-taustan aidoiksi paikoiksi. Usein sitä ei ole tavoiteltukaan, sujuvan tarinankerronnan tai samastuttavien hahmojen ollessa keskiössä. Hyvä ajatusleikki on kuvitella, tuntuuko elokuvan miljöö sellaiselta, että kameran voisi kuvitellusti kääntää ympäri, ja kuvissa nähty maailma jatkuisi sielläkin. Yleensä ei tunnu.

Star Wars -elokuvien tekijöitä sen sijaan ohjaa ja velvoittaa edelleen George Lucasin ajatus ”käytetystä tulevaisuudesta” (used future). Kyse on juuri siitä, että Lucas halusi kaukaisen galaksinsa näyttävän eletyltä ja todelliselta. Jos avaruusmatkailu ja robotiikka olisivat arkea, avaruusalukset eivät todennäköisesti olisi kiiltäviä tai puhtaita eivätkä robotit aina ehjiä. Tulevaisuudessakin vain harva paikka olisi ”futuristinen”, järkeili Lucas jo THX-1138:aa tehdessään, ja Star Warsiin tullessa hän sijoitti kohtauksia esimerkiksi Luken Tatooinen kodin keittiöön ja verstaalle. Molemmat tuntuivat paikoilta, joissa oikeasti siemaillaan aamumaidot ja vaihdetaan droidien öljyt.

Chewbacca katselee Dryden Vosin toimiston ikkunasta Vandor-planeetan vuoristoa. Toimisto on studiossa, mutta näyttelijä Joonas Suotamo näkee kuvauksissa ikkunasta saman minkä mekin: Dolomiiteilla kuvatuista vuorista vieraaksi planeetaksi käsitellyn maiseman, joka heijastetaan valtavalle näytölle lavasteen taakse.

Tämä todentuntuisuus on yksi selitys sille, miksi niin poikkeuksellisen moni Star Wars -fani on kiinnostunut lukemaan elokuviin liittyviä romaaneja ja sarjakuvia tai Visual Dictionaryjen kaltaisia selityskirjoja: kun elokuvassa nähty tuntuu todelliselta ja mietityltä, siitä haluaa mielellään tietää lisää ja siihen uppoutua syvemmälle. Mutta toisaalta minua ja monia muita kiehtoo kyllä myös Making Solon esittelemä toinen todellisuus: se, miten tämä kaikki on itse asiassa tehty.

Ainakin minulle taikaa vain lisää tieto siitä, että todelliselta tuntuva elokuva on toki oikeasti kuvattu lavasteissa, rakennettu pienoismalleina tai koodattu tietokoneella yhdistellen bittejä ja oikeaa kuvaa. Lucas itse horjui prequeliensa aikaan vähän turhankin tylsän syvälle tietokonemaailmaan, kun episodit II ja III kuvattiin melkein pelkästään sinisen tai vihreän kankaan edessä ja todellista olivat kärjistäen enää vain näyttelijät. Nykyisissä leffoissa on toki tietokonetehosteita numeraalisesti vielä enemmän kuin Lucasin aikaan, mutta niissä on myös pidetty huolta, että asioita tehdään mahdollisuuksien mukaan myös ”livenä”.

Tavoite tuntuu näissä elokuvissa nykyisin olevan, että esimerkiksi omituiset otukset rakennetaan fysiikkaa uhmaten esiintymään oikeasti samassa kuvassa näyttelijöiden kanssa, mutta sen sijaan esimerkiksi näyttelijöiden toimintakohtauksista iso osa feikataan mieluusti tietokoneella. Toisaalta nykytekniikka myös mahdollistaa aivan uudenlaisen immersion, josta pääsevät periaatteessa nauttimaan vain näyttelijät mutta joka oletettavasti vaikuttaa siihen, kuinka aidolta heidän suorituksensa tuntuvat. Soloa kuvattaessa kehitettiin tekniikkaa, joka tällä hetkellä loistaa The Mandalorianissa: vihreän tai sinisen kankaan sijaan näyttelijät näkevät lavasteen taustalla tai avaruusaluksen ikkunoista valtavilta kankailta sen saman kaukaisen galaksin todellisuuden, jonka mekin näemme elokuvassa.

Erityisesti juuri Solossa tunnelmat saavat vielä lisäkierroksia siitä, miltä elokuva kuvina tarkkaan ottaen näyttää. Kuvaaja Bradford Young on kuvannut Solon liki realistisesti: tummilla väreillä ja varjoissa, likaa pelkäämättä, luonnonvalon tai lavasteisiin kuuluvien valaisimien tunnelmaa hakien. Young tuntuu itse asiassa tehneen eri elokuvaa kuin ohjaajat ja kirjoittajat, mutta tästä ristiriidasta huolimatta ainakin itse nautin suuresti elokuvan visuaalisesta tyylistä. Esimerkiksi elokuvan alun Corellian tehdas- ja satamamiljöö (kuvattu Englannissa Fawleyn entisessä voimalassa) on paljon kiinnostavampi miljöönä kuin tapahtumiltaan, ja Youngin kameratyöllä on siinä suuri merkitys.

Toismaailmaista tekniikkaa corellialaisessa tehtaassa? Itse asiassa täysin lavastamatonta tekniikkaa Fawleyn entisessä voimalassa, johon corellialaiset tehtaat ja slummit sitten lavastettiin.

Olenko nyt siis tullut siihen pisteeseen, jossa nautin Art- ja Making-kirjoista tai yleisesti näiden taustojen tutkimisesta enemmän kuin itse elokuvista? Sellainen kysymys kieltämättä tulee mieleen, koska olen aina ollut erityisen kiinnostunut juuri tästä näkökulmasta Star Warsiin ja koska parin viime vuoden aikana Solon lisäksi myös The Rise of Skywalker jätti minut elokuvana kylmäksi.

Toivottavasti en sentään. Pikemminkin kyse on siitä, että juuri tämä Star Wars -elokuvien erityispiirre on itselleni paitsi tärkeä erottava tekijä tämän franchisen ja kaikkien muiden välillä, myös tärkeä perustelu sille, miksi tälle sarjalle on valmis antamaan aina uusia ja uusia mahdollisuuksia.

Näin komeasti toteutetut kuvitellut maailmat eivät ole vain kehyksiä tai vain taustaa. Skywalkerien mukaansa tempaavan tarinan lisäksi nimenomaan nämä kokonaiset toiset maailmat ovat inspiroineet yleisöjä ja yhä uusia kuvitelmia jo yli 40 vuoden ajan, vaikka sarjan faneiksi itseään kutsuvista kriittisimmät tykkäävät tosissaan vain 2-3 sarjan elokuvasta. Monien Star Wars -elokuvien käsikirjoituksissa on valitettavasti parantamisen varaa, mutta mikään korvaava tuote ei tarjoa samaa matkaa toiseen todellisuuteen.

Solo toimii kotileffana kivasti, mutta ekstroissa asiat jäävät sanomatta

Posted on by
Vastaus

Solon on nyt voinut katsoa kotisohvalla kahden viikon ajan. Elokuva on saatavilla blurayna, dvd:llä ja digitaalisista vuokraamoista.

Aikana jona fyysisiä levyjä ostavat enää lähinä innokkaimmat fanit ja keräilijät, elokuva ei todennäköisesti ole vielä juuri löytänyt uusia katsojia teatterikierroksen jäljiltä. Se aika koittanee vasta Netflix-julkaisun tai telkkariesitysten myötä. Muutenkin on vaikea kuvitella Solosta kotioloissakaan suurta jälkikäteistä hittiä, mutta mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi sen asema Star Wars -kaanonissa tulevina vuosina kehittyy. Minä katsoin elokuvan nyt neljännen kerran, ja saattaisinpa olla sitä mieltä, että se toimii paremmin kotona kuin teatterissa.

Tätä en sanoisi mistään muusta Star Wars -elokuvasta, mutta ne ovatkin niitä isoja elokuvia (”syitä, miksi elokuvateatterit rakennettiin”, kuten Special Editionien mainoslause vuonna 1997 kuului). Solo on monin tavoin pienimuotoisempi tarina. Koska se ei kuitenkaan ole mikään käsikirjoitukseen perustuva kamaridraama, tämä kääntyy kieltämättä kriittiseksi luonnehdinnaksi: Solo on sarjan muihin elokuviin verrattuna toiminnaltaan, draamaltaan ja panoksiltaan yhdentekevämpi. Toisaalta se ei luultavasti kenenkään mielestä ole sarjan epäonnistunein elokuva. Siinä esitellään hahmoja ja kootaan tiimiä tavalla, joka toi ainakin minun mieleeni jo ensikatsomalta pikemminkin sarjojen pilottijaksot kuin suuren yksittäiselokuvan. Siten se on tavallaan enemmän kotonaan pienessä ruudussa kuin suurella valkokankaalla.

solo-bluray

Mutta se tällä erää Solo-elokuvakritiikkiä, sillä haluan sanoa sanaseni kotijulkaisun kakkoslevyn annista.

Ensinnäkin on selvä, että Solo ei ole suuri eikä kaunis bluray-julkaisunakaan. Ekstroja on kaikkiaan 1 tunti ja 40 minuuttia. Mukana ei ole pitkää making of -dokkaria eikä kommenttiraitaa. Ekstrat ovat 5-20-minuuttisia pieniä featuretteja. Poistettuja tai pidennettyjä kohtauksia on yhdeksän. Positiivisen kautta ajatellen kattaus voittaa siis sentään Rogue Onen, jonka ekstralevyllä featuretteja oli vain vähän yli tunti eikä edes poistettuja ottoja lainkaan.

Näitä elokuvia tietenkin yhdistää, että kummankaan tuotanto ei ollut ongelmaton. Solo on se elokuva, jonka alkuperäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller irtisanottiin kuvausten ollessa jo loppupuolellaan, jonka jälkeen Ron Howardin johdolla suurin osa elokuvasta kuvattiin uudelleen. Ekstrat väistelevät tätä valtavaa elefanttia olohuoneessa vaikenemalla siitä täysin, ja jättävät siten oikeastaan kokonaan kertomatta sen, miten Solo todella tehtiin.

Havainnot jäävät valistuneen katsojan tehtäväksi rivien välistä. Kun kuvaaja Bradford Young kertoo aluksi kiinnostuneensa Solosta siksi, että siinä haettiin 1970-lukulaista tekemisen tapaa, hän viittaa siis Lordin ja Millerin tavoitteisiin, vaikkei sitä ääneen sanota. Kun ohjaajaksi kreditoitu Ron Howard kyselee näyttelijöiltään muistoja Hanin ja Chewien väkivaltaisen ensikohtaamisen kuvaamisesta, hän kyselee siitä siksi, ettei itse ollut paikalla.

Mutta koska Lucasfilm ei ole henkisesti valmis kertomaan yleisölle vaikeuksistaan, ei näitä asioita alleviivata. Puhumattakaan siis siitä, että ekstrat paljastaisivat, millä tavoin Howard ohjasi elokuvasta toisenlaisen kuin Lord ja Miller olisivat tehneet – tai miksi kaksikko alunperin sai potkut.

Sen sijaan meillä on tosiaan kasa lyhyitä featuretteja eräistä aspekteista elokuvaa. Kyllä niiden parissa toki aina viihtyy – ainakin tällainen katsoja, joka ahmii kaikkea sitä, millaisia avaruusaluksia, savuisia baareja ja junaratoja tähän kaukaiseen galaksiin suunnitellaan ja miten ne toteutetaan.

Esimerkiksi leffan alun takaa-ajo Corellialla oli ja on mielestäni elokuvassa harmillisen tavanomainen, jopa tylsä takaa-ajokohtaus, mutta ekstrat osoittavat, kuinka Hanin siinä käyttämää kiituria suunniteltiin ja rakennettiin rakkaudella. Näissä elokuvissa nähdään kaikissa yksityiskohdissa aina valtavasti vaivaa aitouden ja outouden välisen taianomaisen tasapainon löytämiseen, ja tosiasia on, että monien lavasteiden hienous paljastuu vasta ekstroista.

Toinen esimerkki Solosta voisi olla Fort Ypson linnake (josta Lando värvätään mukaan sabacc-pöydän äärestä). Lokaatio on leffassa niin hämyisä, ettei siitä saa kunnon hahmoa, mutta esimerkiksi Landoa näytelleelle Donald Gloverille se oli nimenomaan valaistuksensa ansiosta aidoin lavaste, jossa hän oli näytellyt. Ekstroissa paikka näytetään valot päällä, ja onhan se tosiaan 360 asteen aito avaruuden sekatavaramajatalo.

Käytännönläheisempää making ofia edustavat väläykset kuvaustilanteisiin. Minulta oli esimerkiksi mennyt tätä ennen kokonaan ohi, että droidi L3:n lisäksi myös apinapilotti Riolla oli kuvauksissa näyttelijä (vaikkei se todellakaan ollut Jon Favreau, joka antoi hahmolle äänen), vaan sirkustaiteilija. Sitäkin on aina hauska nähdä, kuinka tietyt palat esimerkiksi Corellian kiituritakaa-ajosta tai junaryöstöstä kuvattiin ”oikeasti”, vaikka niin suuri osa kyseisistä kohtauksista laadittiinkin tietokoneella.

Mutta koska levyn metodi on raapaista featuretteina tiettyjä osia elokuvaa, todella moni osa jää kokonaan käsittelemättä. Ekstrat eivät esimerkiksi piipahda lainkaan Dryden Vosin jahdilla, joka minusta oli ehkä elokuvan kiinnostavin lokaatio. Poistetuilla ja laajennetuilla kohtauksilla ei niin ikään ole kummempaa lisättävää elokuvaan, vaikka tästähän tosiaan on poistettu ja versioitu kaksivaiheisten kuvausten ja leikkauksen aikana vaikka mitä. Lumisotakohtaus on tosin hauska.

Ekstroista pisin ja erityisin on Cast Roundtable, jossa Ron Howard jututtaa näyttelijöitään elokuvaan liittyvistä muistoista ja hahmoistaan. Sitä olisi voinut katsoa vaikka tunnin mittaisenakin, etenkin kun 20-minuuttinen on leikattu hyppimään kysymyksestä seuraavaan hätäisesti. Osuudesta paljastuu esimerkiksi, mitä Joonas Suotamo aikanaan teki saatuaan Chewbaccan roolin (avasi puolisonsa kanssa pullon samppanjaa ja pelasi Lego Star Warsia pleikkarilla). Ja se, että näyttelijöillä on tästä leffasta aivan oikea suosikkihetki: Hanin ja Chewien suihkukohtaus.

Siitä puheen ollen: oman pienen ekstransa saa Chewbacca. Siinä käsitellään esimerkiksi Chewien puvun mutaamisen asettamia haasteita sekä puvustajille että Suotamolle: wookieemme on tosiaan kaikissa aiemmissa elokuvissa aina ollut puhdas (vaikka kävi jätekuilussa Kuolemantähdellä). Jännä tieto on sekin, että Solossa Chewien tähänastisen sanavaraston rajat tulivat vastaan, ja äänittäjät joutuivat etsimään lisää karhunmurinaa. Suotamoa pätkässä tietenkin kehutaan (ansaitusti) roolinsa mestariksi.

howard and chewie

Vaatimattomat ekstrat ovat vaatimattomat ekstrat, mutta yksi huomio on silti pakko tehdä vielä lopuksi.

Han Sololla ei ole omaa ekstraa elokuvassa, joka kertoo Han Solosta. Ei siis featurettea hahmon merkityksestä Star Warsille tai asemasta elokuvahistoriassa. Käsikirjoittaja-Kasdanit sanovat pari sanaa hahmon luonteesta omassa featurettessaan, mutta esimerkiksi muilta Star Wars -näyttelijöiltä ei kysytä heidän näkemyksistään tästä rakastetusta hahmosta. Ekstroissa ei näy vilaustakaan Harrison Fordista, vaikka nimenomaan tähän elokuvaan ja roolin siirtymiseen liittyen hän jopa antoi lausuntoja. Eikä siellä siis tosiaan ole edes erillistä Alden Ehrenreichin haastattelua, saati kenenkään perusteluja siitä, miksi juuri Alden Ehrenreich valittiin.

Tässä voi tietenkin taas olla kyse vain siitä, että valitsijat saivat potkut kesken kuvausten, mutta salaliittoteoreetikot voivat saada muitakin ajatuksia.

Solon teaserit: ”Minusta tulee galaksin paras pilotti”

Posted on by
10

Oli kolme ja puoli kuukautta ensi-iltaan, kun radiohiljaisuus päättyi.

Disney ja Lucasfilm ovat viimein valmiit valmistelemaan yleisöä siihen, että Solo: A Star Wars Story saa ensi-iltansa muun muassa Suomessa 23. toukokuuta ja Yhdysvalloissa totuttuun tapaan kaksi päivää myöhemmin. Teasereitahan pamahti tavallaan sunnuntain-maanantain aikana kerralla kaksikin, koska Superbowlin mainostauolla esitetty 45 sekunnin pikku-teaser ei ollutkaan vain ”teaserin teaser” eli tiivistelmä seuraavana aamuna Yhdysvalloissa julkaistusta varsinaisesta pätkästä, vaan ihan oma pieni mainoksensa. Tässä ne siis vielä molemmat:

Erinomainen kuva-kuvalta -analyysi on jo esimerkiksi io9:n sivuilla, joten minäpä yritän keskittyä fiiliksiin. Nämä yhteensä reilut kaksi minuuttia ovat siis ensimmäiset silmäyksemme siihen, millainen otus onkaan elokuva, jota studion suunnalta on tähän mennessä kuvailtu nuoren Han Solon sooloelokuvaksi, Hanin ja Chewien origin-tarinaksi ja ”western-keikkaelokuvaksi avaruudessa”.

Ainakin viimeksi mainittu määritelmä (Kathleen Kennedyn, muuten) vaikuttaa teaserien perusteella osuvalta. Emmekö näekin lyhyemmässä teaserissa junaryöstön, klassista kattokamppailua myöten? Emmekö näekin pitemmässä teaserissa vielä klassisemman kuvan pistoolin tavoittelusta lantiovyöltä tulitaistelua ennakoiden? Aivan ääneenkin puhutaan jengin kokoamisesta keikkaa varten. Ja jos western-luentaa jatketaan, niin eivätkö ennakoidun tulitaistelun vastapuolet muistutakin naamiomaisine kypärineen ja primitiivisine kaulakoruineen jopa intiaaneja?

solo-teaser-gunfight.jpg

Tiesimme, että Han on nopea pilotti, mutta onko hän myös lännen nopein?

Näine hyvineen Solo-leffa tuo aivan alkajaisiksi enemmän kuin vähän mieleeni scifi-westernien kuninkaallisen Fireflyn (tai Serenityn, kummalla nimellä vain). Se ei toki ole lainkaan huono mielleyhtymä. Tuo Joss Whedonin luoma aivan liian lyhytikäinen sarja oli paljon velkaa Star Warsista nimenomaan Han Solon hahmolle: myös siinä oli kyse hurmaavista lurjuksista tekemässä keikkaa, joka ei aina tai useinkaan ehkä ollut laillista, mutta joka ei ainakaan koskaan ollut galaksin valtaapitävien mieleen, eikä koskaan ”pieniä ihmisiä” vastaan. Joku toinen saattaa ajatella päällimmäisenä Guardians of the Galaxy -leffoja, jotka nekin voi kutakuinkin listata samaan aligenreen.

Toinen päällimmäinen mielleyhtymäni on, että Solo näyttää visuaalisesti tummemmalta ja, tavallaan, tyylikkäämmältä kuin odotin. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä, sillä elokuvan kuvaaja Bradford Young tunnetaan nimenomaan tummasta ja tyylikkäästä kuvasta (mm. Arrival). Mutta se tulee siksi, että yleinen ja minunkin odotukseni on ollut, että Solon soolo olisi leimallisesti komediallinen, ja erityisesti tietysti koska elokuvan ensimmäiset ohjaajat olivat värikylläisistä iloitteluista tunnetut Phil Lord ja Christopher Miller (mm. Lego-elokuva).

solo-teaser-chase

Yksi syy kuvallisiin ja väriteemaisiin odotuksiini oli ensimmäinen standalone-leffa Rogue One, sillä olin kuvitellut, että standalone-elokuvien haluttaisiin erottuvan selkeästi toisistaan (palkataanhan niihin tarkoituksella eri tekijätkin). Siksi olen oikeastaan aika yllättynyt, kuinka vahvasti teaserin kiituritakaa-ajo tuokin mieleeni Jedhan maanläheisen katusodan ja lentokohtaukset avaruusmyrskyssä puolestaan ilmastoltaankin saman elokuvan saapuisen Imperiumin asetutkimus-tukikohtaan. Näyttäisipä tässäkin elokuvassa olevan lentopako räjähdyksen alta, kuten oli Rogue Onessakin.

Itse asiassa, kärjistäen voisi sanoa että odotin ehkä enemmän jotakin tällaista, mitä leffan niin ikään juuri julkaistut hahmojulisteet viestivät:

Veijarikomediaakin aistin Solon teasereissa, enkä millään muotoa tarkoita sanoa, että olettaisin Ron Howardin kääntäneen elokuvaa täysin vakavaksi. Mutta selväksi tulee myös, että Bradford Youngia ei ole palkattu Soloon vahingossa, vaan tekemään juuri sitä, missä hän on todella hyvä.

Suoraan sanottuna Solo näyttää näissä teasereissa minun makuuni hemmetin hyvältä – ja ihan erityisesti visuaalisesti juuri minun makuuni olevalta. Puhtaasti kuvia katsellen olenkin näistä teasereista todella innoissani, ja suuresti kiinnostunut siitä, millainen lopputulos on tämän visuaalisen tyylin ja poikamaisen seikkailun välillä.

solo-teaser-duo

”Luulenpa, että tämä on kauniin ystävyyden alku.”

Ja mikäs siinä, voihan tästä muutenkin innostua, vaikka lievästi sanoen ongelmallisessa tuotannossa on edelleen yhtä paljon syitä huolestuneisuuteen kuin ennen näitä teasereitakin. Jo pelkästään nuoren Hanin (Alden Ehrenreich), Chewbaccan (Joonas Suotamo) ja Landon (Donald Glover) näkeminen yhdessä on melkoinen klikkiotsikko, ja kun heidät vielä nähdään naarmuuntumattomuuttaan kiiltelevän Millennium Falconin ohjaimissa mitä todennäköisimmin lentämässä Kesselin reittiä, niin onhan siinä kyllä tilanne, josta lie moni tähän asti vain unta nähnyt. Itse asiassa, aika moni meistä saattaisi sanoa niinkin, että ”you had me at unscratched Millennium Falcon”.

Siitä en ala näillä näytteillä sanomaan mitään, onko Alden Ehrenreich onnistunut vaikeassa ja tärkeässä tehtävässään tavoittaa Hanin olemuksen. Moni on kyllä sanonut, ilkeästikin, mutta minusta ne tuomiot ovat vielä ennenaikaisia. Vaikea on myöskään ottaa kantaa uusiin hahmoihin Qi’raan (Emilia Clarke), Beckettiin (Woody Harrelson), Valiin (Thandie Newton) ja robotti L3-3T:een (Phoebe Waller-Bridge), vaikka heistä kaksi ensin mainittua saavat sanoa muutamat sanasetkin. Katsotaan ja tuomitaan myöhemmin!

(Sanon nyt kuitenkin sen, että tykkään spekulaatiosta, että Qi’ra olisikin sukunimeltään Solo ja siis päähenkilön sisko eikä love interest. Ei siksi, etten kestäisi nähdä Han Solon pussaavan ketään muuta kuin Leiaa, vaan siksi, että toisensa sisaruksiksi tietävien sisarusten välinen kuittailu olisi tässä sarjassa virkistävää: ”Minä saatan olla ainoa, joka tietää, mikä sinä olet”. Mutta tämä ei ole siis edes huhu, vain Twitteristä poimimani faniteoria.)

solo-teaser-team

Älkää huoliko, tässä standalonessa kaikki eivät varmasti kuole.

Filmin juonestahan emme jo totuttuun tapaan tässä vaiheessa tiedä periaatteessa mitään, paitsi että oletamme elokuvan sisältävän noin kaikki Han-myytin ainekset. Käytännössä voimme silti tehdä teasereista kaikenlaisia huomioita. Esimerkiksi sen, että Han toteaa saaneensa potkut Imperiumin akatemiasta siihen sävyyn, että tuskin näemme kyseisiä vaiheita elokuvassa, mutta samaan aikaan näemme hänen värväytyvän jonkinasteisesti Imperiumin palvelukseen – olisikohan värväytyminen siis jo osa Beckettin keikkaa? Tai että tuon keikan voi veikata olevan juuri se, joka ensimmäisen kerran yhdistää Han Solon ja Lando Calrissianin, joka keikan alussa vielä omistanee onnellisesti tuon galaksin nopeimman romukasan.

Sitäkin mietin, että elokuvaksi, jonka pitäisi kertoa Hanin ja Chewien ensitapaamisesta, näemme teaserin kuvissa jo varsin vakiintuneesti toisiaan ymmärtävän parivaljakon. Tai että Hanin ja Qi’ran kiituripako (kotiplaneetta Corellialla?) vaikuttaa vielä teinien tempulta, mutta toiset kuvat samoista lurjuksista pikemminkin aikuisilta, tyylinsä löytäneiltä huijareilta. Vaikuttaa siltä, että tämä elokuva ei todellakaan tapahdu vain parin päivän aikana, tai vähintään odotettavissa on Rogue Onen kaltainen ”eräitä vuosia aiemmin” -intro-osuus.

Mitään aivan välittömän ikonista ja taputuksia aiheuttavaa en näissä teasereissa näe. Mutta tässä vaiheessa tärkeintä oli, että suurelle yleisöllekin viimein kerrottiin, että tämä elokuva on ihan oikeasti tulossa, ja itse asiassa jo aika pian.

Han Solon oma elokuva: Tämän tiedämme

Posted on by
8

Solon soolo soi jo.

Tämä on Star Wars -kalenterissa Episodi VIII:n vuosi, kuten varmasti melko piankin alkaa tulla selväksi. Mutta jotta jokavuotinen leffatuotanto toimisi, pitää nyt jo kuvata vuoden 2018 elokuvaa. Han Solon sooloelokuvan kuvaukset käynnistyivät tämän viikon maanantaina, kuten tällä twiitillä julkistettiin:

(”Red Cup” on SW-elokuville aina myönnettävä tuotantonimi, joka toimii kevyesti salanimenäkin – siis siinä mielessä, että kuvauspaikkojen hotellihuoneet, cateringit ja vastaavat voidaan näin varata nimellä, joka ei ihan suoraan huuda Star Warsia. Tällä kertaa nimi viittaa amerikkalaisesta college-kulttuurista tuttuun juomakuppimerkkiin.)

Tässä yhteydessä on siis korkea aika katsastaa tässäkin blogissa, mitä tästä tuotannosta oikein tiedämme. Sehän ei totuttuun tapaan ole valtavan paljon: esimerkiksi elokuvan nimeä ei ole vielä julkistettu, eikä se siis välttämättä ole ”Star Wars: Han Solo”.

Mutta jos julkistettuja nimiä katsotaan, tiedämme tämän:

  • Phil Lord ja Christopher Miller ohjaavat. Heidät tunnetaan Lego-elokuvasta ja 21 Jump Streetista sekä lukuisten tv-komedioiden tekijöinä.
  • Lawrence Kasdan, todellinen Star Wars -veteraani, kirjoitti käsikirjoituksen yhdessä poikansa Jon Kasdanin kanssa.
  • Bradford Young kuvaa. Hänen viime vuosien kehuttuja töitään ovat Arrival ja Selma.
  • Alden Ehrenreich on Han Solo. Tunnetuin aiempi rooli lienee mieleenjäävä sivuosa Hail, Caesarissa.
  • Donald Glover on Lando Calrissian. Hänet tunnetaan kotimaassaan Yhdysvalloissa näyttelijänä parhaiten tv:n puolelta sarjoista Community ja Atlanta, mutta hän on myös muusikko ja käsikirjoittaja.
  • Woody Harrelson, luonnenäyttelijä muun muassa Natural Born Killersista ja viime vuosilta vaikkapa True Detectivesta, esittää Han Solon mentoria.
  • Emilia Clarke (Game of Thrones) on elokuvan naispääosassa.
  • Joku (toivottavasti Joonas Suotamo) esittää Chewbaccaa.
  • Crew-puolella tekijöissä on paljon viime vuosien Star Wars- ja supersankarielokuvien tekijöitä, monet tähän projektiin titteleitä katsoen ylennyksen saaneina.
alden-ehrenreich

Alden Ehrenreich on Han Solo. Kuva elokuvasta Hail, Caesar!

Elokuva kertoo siis Han Solon nuoruudesta. Kasdanin aiemman lausunnon mukaan aikajanalla ollaan hetkessä noin 10 vuotta ennen originaalitrilogiaa, jolloin Han olisi vasta parikymppinen – tosin lause on sen verran heittomainen, että en pidä vuosilukua ihan kiveen hakattuna.

Disney-pomo Bob Iger on kutsunut elokuvaa ”Hanin ja Chewien origin storyksi”, joten turvallinen veikkaus on, että elokuva kertoo (osaltaan) kaksikon ensitapaamisesta. Chewbaccan vahvasta roolista Hanin rinnalla tässäkin elokuvassa kertoo sekin, että viimeisen vaiheen Han Solo -kandidaatteja testattiin kameran edessä nimenomaan Chewbaccan kanssa, kuten Joonas Suotamo minulle viime kesänä kertoi.

Sen sijaan Woody Harrelsonin roolin en odottaisi olevan valtava, pikemminkin luokkaa Saw Gerrera Rogue Onessa. Harrelson kertoi vielä ihan äskettäin haastattelussa kuvausten alkavan maaliskuussa, mikä tarkoittanee hänen osuuttaan kuvauksia (Harrelson ei myöskään taida näytellä vanhan expanded universen hahmoa Garris Shrikea, vaikka toimittaja niin näyttelijän humoristisesta vastauksesat käsittikin). Tosin näihin näyttelijävalintoihin liittyy kiinnostava, heitä painottava seikka: kaikki neljä on julkistettu Starwars.comissa erillisinä tiedotteinaan, kun muiden uusien Star Wars -elokuvien castit pumpsautettiin pikemminkin ulos kerralla.

Neljä julkistettua näyttelijää ovat joka tapauksessa kaikki minusta mainioita valintoja. Kahdesta vanhaan rooliin astuvasta nuorukaisesta etenkin Glover on ilmetty Lando. Harrelson on hieno lisä Star Wars -universumiin roolista riippumatta, ja lohikäärmeiden äiti Clarke kelpaa kyllä myös, ja on mielenkiintoista nähdä, onko tämä nyt sitten uusista SW-elokuvista ensimmäinen, jossa on ihan avoin romanssi (vai ehtiikö Episodi VIII sellaiseksi jo ensin?).

Neljä julkistettua näyttelijää on toki vielä vähän (kuka näyttelee Lobotia?), ja rivistä puuttuu esimerkiksi kokonaan pahisten puoli. Ja jos siellä nyt sitten hahmojen osalta on esimerkiksi se Boba Fett, pidettäneen sitä salaisuutta vakan alla vielä tovi.

donald-glover

Donald Glover on Lando Calrissian. Kuva sarjasta Atlanta.

Ajatuksena Han Solon nuoruusleffa innostaa toisia ja hirvittää toisia. Joitakin pelottaa ajatus nuorista klopeista legendaarisissa rooleissa, toisia puistattaa koko nuoruuskonsepti. Mutta siitä voidaan ainakin olla yhtä mieltä, että käsiksen osalta olemme turvallisissa käsissä.

Kukaan tuskin tuntee Hania yhtä hyvin kuin Imperiumin vastaiskun, Jedin paluun ja The Force Awakensin kirjoittaja Lawrence Kasdan. Tällä tarinalla on myös hyvät mahdollisuudet olla uusista Star Wars -elokuvista ainoa, joka on todella kytenyt ideoijansa pääkopassa vuosikausia. Kasdan kun halusi kysyttäessä nimenomaan palata Star Warsin pariin kirjoittamaan kaikista elokuvaideoista juuri Han Solon oman elokuvan, ja The Force Awakensin toisen käsikirjoittajan pesti oli vain odottamaton sivuraide.

Panin myöös taannoin mielenkiinnolla merkille, kun taiteilija Ian McCaig kehui Kasdanin Solo-kässäriä ”parhaaksi lukemakseen Star Wars -käsikirjoitukseksi”. Lausunto herätti mielenkiintoni, ei niinkään näiden kehujen itsensä vuoksi, vaan siksi, että jos McCaig puhui totta, Solo-leffan käsikirjoituksesta on ollut olemassa ensimmäinen versio jo hyvin pitkään, kenties jopa ennen The Force Awakensin kuvauksia. Joka tapauksessa vaikuttaa siis tähänastisen tiedon valossa siltä, että tämän elokuvan käsistä ei ole (ainakaan tähän mennessä…) säädetty niin mutkikkaasti viime hetkillä uusiksi kuin The Force Awakensin ja Rogue Onen kanssa kävi.

Varsinaisesta juonestahan emme oikeastaan tiedä yhtään mitään tuon todennäköisen Han-tapaa-Chewien -osakuvion lisäksi. Päätuottaja Kathleen Kennedy on tosin vihjannut, että luvassa on jotain ”westernin ja keikkaleffan” (heist) tyylistä. Jälkimmäiseen kategoriaan voisi muuten löyhästi niputtaa myös Hanin ja Landon nimillä julkaistut erilliset (ja erinomaiset!) viime vuosien Marvel-sarjakuvaseikkailut, eikä westernkään tietenkään koskaan kaukana ole, kun puhutaan avaruuden syrjäisten kolkkien salakuljettajista (tervepä terve, Firefly!).

Vanhassa expanded universessa Han ja Chewie kohtasivat Solon ollessa Imperiumin akatemiassa, jossa ura tyssäsikin tuohon wookiee-orjan vapauttamiseen. Nykyisessä kaanonissa tapahtumien kulku paljastunee vasta tässä elokuvassa, mutta jonkinlaisesta hengen pelastamiseen liittyvästä kiitollisuudenvelasta tiedetään tähänastisten julkaisujen perusteella olevan kyse tässäkin iteraatiossa. Tämä tarina minulle kyllä kelpaa, mutta sitä pelkään, että samaan elokuvaan ripustetaan ”keikan” oheen kaikki muukin Han-tarusto: 12 parsekin Kessel-kierros, Jabba Huttin palkolliseksi päätyminen ja Sabacc-peli, jossa Millennium Falcon vaihtaa omistajaa. Ainakin viimeksi mainitun mukana olosta elokuvassa onkin huhuttu, ja jos luvassa on kaksituntinen tällaisia Han-anekdootteja, voi elokuva saada ainakin minut kiemurtelemaan.

Ja nyt kun siihen pääsin… Niin, on varmasti selväksi tulllut, että kuulun siihen fanikunnan joukkueeseen, joka jo lähtökohtaisesti ei ollut valtavan innoissaan Han Solon nuoruuselokuvasta. Erikseen minua arveluttaa elokuvaan valittu ohjaajakaksikko, jonka Lego-elokuvaa en kestänyt edes katsoa loppuun, niin ylisokeroitua riehumista se silmissäni oli. Lord ja Miller eivät näkemissäni haastatteluissaankaan ole vakavoituneet leikinlaskustaan hetkeksikään. Toivoa sopii, että Solo-leffan tyyli on sentään vähän toisenlainen, vaikka ymmärränkin standalone-elokuvien oleellisen idean: Rogue Onen haluttiin olevan sotaelokuva, Solo-leffan halutaan olevan toimintakomedia. No, ainakin tilannetta voi vähän tasapainottaa elokuvaajavalinta Bradford Young, joka tunnetaan tummanpuhuvasta tyylikuvasta.

lego-movie-falcon

Millennium Falcon ja tuttuja Phil Lordin ja Christopher Millerin aiemmassa elokuvassa The Lego Movie.

Pari irtonaista huomiota vielä.

Esspanjalaisen nettisivun mukaan elokuvaa kuvattaisiin Fuerteventuran saarella Kanarialla, joka voi tarkoittaa yhtä hyvin autiota hiekkarantaa kuin vulkaanista ja karua miljöötä Tatooinen tai Rogue Onen alkukohtauksen Lah’mun tapaan – siis jos väite edes pitää paikkansa. Sama nettisivu puhuu myös Italiasta kuvausmaana, mutta tiedäpä näistä sitten.

Ainakaan minä en hämmästyisi lainkaan, jos Solon soololeffa kulkisi jossakin käänteessään myös johonkin uusista elokuvista jo tuttuun tai Episodi VIII:ssa nähtävään tapahtumapaikkaan. Niiden hahmoista taas etenkin Maz Kanatalle suorastaan toivon roolia tähänkin elokuvaan, jotta Episodi VII:ssa ikivanhana esitellyn hahmon yhteinen historia Solon kanssa täydentyisi. Ja äskettäin kirjoitinkin, kuinka Rogue Onen hahmoista melkein kuka tahansa voidaan sujauttaa vierailemaan Solo-leffaan.

Tämänhetkisen tiedon mukaan kaikki salat ovat paljastumassa vain reilun vuoden päästä, sillä Han Solo -elokuvan ilmoitettu ensi-ilta on 25.5.2018. Mitä todennäköisemmin ensi-ilta on kuitenkin jo siirretty, vaikkei sitä ole julkistettu. Tuo päivä olisikin vain puoli vuotta Episodi VIII:n jälkeen. Viime aikojen viralliset tiedotteet ovat säännönmukaisesti todenneet Solo-leffan ensi-illaksi vain vuoden 2018. Minusta vaikuttaa lähes varmalta, että Disneyllä on päädytty vakiinnuttamaan Star Warsit joulun ajan event-elokuvaksi tästä ikuisuuteen, ja että myös Solon soololeffa saa siis ensi-iltansa joulukuussa 2018.

Ja vielä: Jos Han Solon oma elokuva on menestys, voimme ihan varmasti odottaa Han Solon toista omaa elokuvaa. Kolmen leffan sopimuksesta on jo ollut huhuja. Tällaiset eivät suoraan tarkoita cliffhangeriin jäävää ykkösosaa, vaan näyttelijöiden kanssa sovittua optiota mahdollisesta jatkosta. Mutta kyllähän tällainen sivusarja olisi juuri sitä, mitä Disneylle varmasti kelpaisi episodielokuvien päättyessä 2020:n Episodi IX:n myötä.

Tämän tiedämme. Tietääkseni emme tiedä muuta. Epäilyksistäni huolimatta: odotan lisää tietoa mielenkiinnolla.

Kohti 2021:tä ja sen ylikin

Posted on by
1

Vuonna 2021 Yhdysvalloissa on käyty jo tämänhetkistä farssia seuraavatkin presidentinvaalit, ja Star Wars -elokuvien määrä on kaksinkertaistunut siitä, mihin George Lucas sarjansa jätti myydessään sen Disneylle muutama vuosi sitten. Omalta osaltani en osaa päättää, kumpaan tuntuu olevan enemmän aikaa, mutta molemmat hetket ovat varmuudella vielä edessä.

Mutta eivät ne tuohon lopu, tähtien sodat – kuten kukaan tuskin kuvittelikaan. Siispä se, mitä Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi The Wrapille tällä viikolla ei mikään suuri uutinen ollutkaan, mutta vahvistus kuitenkin:

“I had a meeting yesterday with Kathy Kennedy and we mapped out — well, we reviewed — the ‘Star Wars’ plans that we have ’til 2020. We have movies in development for ‘Star Wars’ ’til then, and we started talking about what we’re going to do in 2021 and beyond.”

Siispä aikatauluumme voidaan lisätä vuosia ja kysymysmerkkejä:

  • 2016: A Star Wars Story: Rogue One
  • 2017: Episodi VIII
  • 2018: A Star Wars Story: ”Han Solo” (varsinaista nimeä ei ole julkistettu)
  • 2019: Episodi IX
  • 2020: A Star Wars Story: ???
  • 2021: ???
  • 2022: ???
  • jne

Tietysti on teoriassa mahdollista, että Disney-Lucasfilm päättäisi siirtää Star Warsin seuraavat vaiheet vaikkapa tv-median puolelle, tai vähintään pitää jossain vaiheessa elokuvien välivuoden, mutta käytännössä kumpikaan ei vaikuta nyt todennäköiseltä. Vielä tiheämmin etenevän Marvel-mallinsa mukaisesti Disney pitänee Star Warsissa leffa-per-vuosi -tahdin vielä pitkän aikaa, eikä kiihdyttäminen kahteen elokuvaankaan ole jättistudiolle mahdotonta.

000344938756500

”Siis eikö ne aio edes katsoa meidän elokuvaa ennen kuin odottavat jo seuraavaa? How rude!”

Iger kertoi myös, nimeä paljastamatta, että vuoden 2020 elokuvalla on jo käsikirjoittaja. Tämä nimi olisikin mielenkiintoinen, sillä tavallaan olemme koko ajan luulleet tietävämme yhden irtonaisen Star Wars Story -kynäilijän: Simon Kinbergin. Tämä ooppera on niin saippuainen, että minunkin pitää tarkistaa lähteitäni joka kerta aihetta miettiessäni, mutta näin se menee:

Simon Kinberg oli mukana jo juonimassa uuden trilogian pääideoita Lawrence Kasdanin ja Michael Arndtin kanssa, ja on yhä kaiken uuden Star Warsin käsikirjoitusringeissä Rebelsistä elokuviin. Jo kolmen standalone-elokuvan julkistuksen aikaan hänen kerrottiin kirjoittavan itse niistä yhden. Se ei ollut Rogue One, eikä se ollut Han Solokaan, koska jälkimmäinen oli alusta alkaen Lawrence Kasdanin itselleen valitsema projekti. Siksi sen täytyi koko ajan olla se kolmas, Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu elokuva, jonka ensi-illan piti olla vuonna 2018. Olihan Kinberg itse sitä paitsi se, joka Fantastic Four -ohjaaja Trankin Star Warsiin johdatti. Trank sai kuitenkin kenkää salamyhkäisissä olosuhteissa ennen projektin pääsyä pitkälle, ja tilalle aikataulussa kiritettiin Han Solon soololeffa.

Miten siis kävi Kinbergin kässäröimän tarinan? Oliko se Boba Fettin oma elokuva, kuten vahvat huhut olivat tietävinään? Oliko hankkeen siirtämisellä siten jotain tekemistä myös aiheen kaupallisen ja tarinallisen vaikeuden kanssa? Olisihan Kinbergin käsiksen nimittäin voinut pitää vuoden 2018 julkaisupaikalla, vaikka ohjaaja vaihtuikin.

Vastauksia emme tiedä. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka alati kiireisen tuottaja-kirjoittaja Kinbergin käsikirjoitus olisi jäänyt jossain vaiheessa jo pysyvästi hyllylle, ja Bob Iger viittaisi nyt ihan toiseen, julkistamattomaan kynäniekkaan. Taannoin törmäsin esimerkiksi Hollywoodin naisia käsitelleessä L.A. Timesin artikkelissa mielenkiintoiseen mainintaan, jonka perusteella voisi kuvitella tähän kolmanteen standaloneen aivan asiakseen haettavan naisia joko kirjoittajiksi tai ohjaajiksi, ellei jopa molemmiksi.

Mahdollisesti hyllylle on jäänyt Boba Fettkin, ja vuoden 2020 standalone paljastuu aikanaan kertovan jostakusta ihan muusta. Hyviä aihioitahan Star Wars -galaksissa riittää. Yksi aivan ilmeisistä on Obi-Wan Kenobi, jonka näyttelijä Ewan McGregor olisi nyt juuri sopivassa iässä esiintymään hahmonaan Imperiumin vuosina. McGregorilla on yhä box office -arvoa, hän on itse ehdottomasti valmis palaamaan rooliinsa, yleisö rakastaa hahmoa lähes Han Solon veroisesti, ja tarina sijoittuisi luontevasti juuri Lucasfilmin parhaillaan sekä Rebelsissä että Han Solo -elokuvassa hyödyntämiin aikajanan vuosiin. Täältä katsottuna yhtälö vaikuttaa niin sanotusti no-brainerilta: tehkää se, tehkää se!

darth_vader_and_boba_fett

”Kuulehan sinä sithi-ukko, minäkin haluan vielä johonkin leffaan.” ”Kärsivällisyyttä, palkkionmetsästäjä.”

Mutta palatakseni Bob Igerin sanomisiin: jos vuoden 2020 elokuva esimerkiksi vielä onkin uusi standalone uudesta aiheesta, ei vuoden 2021 todennäköisen elokuvan sitä tarvitse enää olla. Eikä sen tarvitse olla ”episodi kymppikään” – itse asiassa koko tämän jatkuvan Star Wars -laajentumisen yhtenä päätuloksena voi pitää Skywalkerien saagan päättymisen vaikutuksen minimointia.

Vaikka itseäni miellyttäisi kovasti ajatus näistä ”Star Wars Storyista” irtonaisina tarinoina, jotka sijoittuvat samaan galaksiin milloin mihinkin aikakauteen ja käsittelevät sitä rajustikin toisistaan poikkeavilla tyyleillä (kuten sotatarina Rogue One ja taatusti komediallisempi Han Solo varmaankin vielä tekevätkin), ei tämä välttämättä miellytä yhtä paljon rahakasan päällä istujia. Ei, heidän kannaltaan on ilmiselvää, että jos Rogue One, Solon soolo tai molemmat ovat superhittejä, on yleisölle tarjoiltava Rogue Two tai toinen Solo-leffa. Näinhän Disney toimii Marvel-tarinoidensakin kanssa. Vuoden 2021 elokuva voisi aikataulullisesti aivan erinomaisesti olla vaikkapa juuri toinen Han Solo -elokuva. Tottakai tällaisesta on jo huhujakin (vaikka kannattaa muistaa, että Alden Ehrenreichin sopimus useammasta elokuvasta ei sinänsä takaa Solo-jatko-osaa, vaan ainoastaan todistaa studion varautuvan siihen tai hahmon mahdolliseen käyttöön muissa SW-elokuvissa).

Sitä – tai seuraavaa animaatiosarjaa tai sitä tarunhohtoista näyteltyä sarjaa – odotellessa ensimmäinen Han Solo -elokuvakin on salavihkaa etenemässä tuotantoon. Vaikka Rogue Onen ja etenkin Episodi VIII:n ensi-iltoihin on vielä aikaa, alkavat Solo-leffan kuvaukset jo pian tulevana talvena – tämäkin on todiste Star Wars -elokuvien nykyisestä telaketjujen lailla etenevästä tuotantotavasta. Elokuvan kuvaajaksi on kiinnitetty Bradford Young, kertoi The Film Stage aivan äsken. Young onkin yllättävä, ja kiinnostava, valinta: hänen hillitty tyylinsä Selmassa tai tämän vuoden Arrivalissa on jotain aivan toista kuin elokuvan ohjaajapari Phil Lordin ja Christopher Millerin tunnetuin teos, hyperaktiivinen Lego-elokuva. Omalla kohdallani epäsuhtainen valinta kasvattaa mielenkiintoa Solo-leffaa kohtaan. Yllättäkää meidät!