Sitten kun niitä trailereita alkaa tulemaan

The Force Awakensin ensi-iltaan on vain reilu kuukausi, ja tällä viikolla elokuvan markkinointi tuntui lähtevän käsistä. Kolmen uutisia faniyleisöltä piilottelevien vuoden jälkeen Star Wars tuntuu purskahtelevan esiin kaikkialta, odottamatta. Ja vain pari viikkoa sen jälkeen, kun ohjaaja JJ Abrams vakuutti, ettei uusia trailereita enää tule, tupsahtelee uutta kuva- ja äänisisältöäkin esiin koko ajan.

Vain viikon sisällä olemme siis saaneet muun muassa kaiken tämän:

Samaan aikaan kaikkialta tuntuu samanaikaisesti purskahtelevan esiin haastatteluja. Muutama kiinnostava: Carrie Fisher haastattelee Daisy Ridleyä hyvin viihdyttävästi (Interview Magazine), Peter Mayhew arvioi kollegoitaan kutsuen mm. Ridleyä jäykäksi (Bmag), Ridley vastaa the kysymykseen Reyn vanhemmista (The Hollywood Reporter), Abrams puhuu muun muassa siirtymästä seuraavan episodin kipparille Rian Johnsonille (Wired), todella söpö Ridleyn ja John Boyegan yhteishaastatteluvideo (Asos) ja muotilehti Alluren jutut Reyn ja Chewbaccan (!) meikeistä. Unohtamatta Entertainment Weeklyn massiivista tieto- ja kuvapakkausta lukuisine juoniuutisineen!

tvspot-falcon-castle

Falcon lähestyy Maz Kanatan linnaa. Trailereista voimme yhdistää, että pian järven yllä lentävät taistelualuksetkin…

Itse asiassa, kaiken tämän edessä tunnistan päästäni kieroutuneen ajatuksen: kun olemme kestäneet näin lähelle ensi-iltaa näin vähällä, alan pelätä, että meille näytetään ja kerrotaan nyt viime hetkillä liikaa. Yritän kuitenkin karistaa ajatuksen muistuttamalla itseäni siitä, että trailerit ja tv-spotit keskittyvät edelleen pääasiassa elokuvan alkupuolelle, ja useimmat uudet kuvat tuntuvat olevan naapuriottoja aiemmin nähdyille (kuten tuoreimman tv-spotin hieno toimintakohtaus Jakkun torilta).

Tässä muutama huomio näistä, ja aika monet näistä liittyvät EW:n haastatteluihin. En spoilaa niitä ja trailereita enempää, eli en mene tässä huhuihin:

Eräs huhu vahvistuu väkevästi trailereista ja haastatteluista: Rey on tosiaan jäänyt yksin Jakkulle, mutta hän ei välttämättä ole orpo. Ilmeisesti Rey on odottanut perhettään palaavaksi pitkään, ja saattaa odottaa yhä elokuvan alkaessa. Se, onko tuo perhe meille tuttu vai ei, paljastuu varmasti vasta joulukuussa. Oli miten oli, odotan mielenkiinnolla, mikä ylipäätään on selitys, miksi mikään perhe hylkäisi lapsen yksin autiomaaplaneetalle.

Rey ei tunne Luke Skywalkerin tarinaa, mutta Finn tuntee – First Orderin näkökulmasta, jossa Luke on pahis, joka tuhosi jalon Imperiumin. Tämä on minusta vähintään yhtä kiinnostava näkökulma kuin trailerista paljastunut suhtautuminen Voimaan legendana. Kenties Luke Skywalker on Finnille kuin Osama bin Laden: paha kaiken takana, joka ehkä yhä piileskelee jossakin, ja joka pitäisi ehdottomasti saada tapettua, jotta kaikilla kunnon kansalaisilla olisi rauha sydämessään? Ja tähän tietenkin yhdistyy Kylo Renin näkökulma, jossa Darth Vader on aikanaan aloittanut jotain, jonka tämän innokas oppipoika uskoo saattavansa loppuun. Millaisenakohan Kylo Ren on kuullut Vaderin tarinan? Siihen ei taida kuulua pelastuminen Voiman pimeältä puolelta…

tvspot-Anger-02

Niin paljon kuin haluankin tietää, mitä Lukelle kuuluu, olen koko ajan kiinnostuneempi tapaamaan Reyn. ”I’m no-one”? Yeah, right.

First Orderin suurjohtaja Snoke on paitsi valtavan voimakas, myös ”oudon haavoittuva” – sanoo ainakin hahmoa tulkitseva Andy Serkis. Ja, niin, Serkisin mukaan Snoke on uusi hahmo, joten sinne viimein menevät minunkin usein toistamani Darth Plagueis -spekulaatiot (oh well). Snoke on kutkuttava arvoitus ja hyvin mahdollisesti uuden trilogian todellinen pääpahis, joten en usko arvoituksen kaiken SW-perinteen mukaisesti ratkeavan kovinkaan pitkälle vielä tässä trilogian ensimmäisessä osassa. Siinä me näemme hänet, mutta emme välttämättä saa juurikaan tietää, kuka tai mikä hän on.

On pitkään ollut selvää, että Lupita Nyong’on motion capture -näyttelemä hahmo Maz Kanata olisi ”tämän elokuvan Yoda”, mutta en osannut odottaa näin kirjaimellista versiointia. Entertainment Weeklyn haastattelun mukaan Maz Kanata on yli tuhatvuotias, ja hänen julisteessa suojalaseihin verhotuissa silmissään on salaisuus. Minulla on huhujen puolelta aavistukseni, mikä tuo salaisuus voisi olla, mutta saatan olla väärässäkin – voihan se olla jotain Ryhmä-X:n Kykloopin kyvyn tapaistakin. Spoilaamatta mietin, että tv-spotin repliikki ”samoista silmistä eri ihmisillä” saattaisi liittyä yksinkertaisesti Maz Kanatan ”silmäkeskeiseen” ajatteluun, eikä välttämättä suinkaan reinkarnaatioon (kuten jotkut ovat epäilleet, ja ei sekään neitseellisen syntymän ja midikloriaanit sisältävässä saagassa mahdotonta olisi!). Silmäidea on muuten kehittynyt elokuvanteon aikana: vuosi sitten vuotaneissa luonnoskuvissa varhaisella Maz Kanatalla ei ole kakkuloita.

Päätellen metsäkuvasta, Daisy Ridley menee ilmeisesti läpi elokuvan samoissa vaatteissa. John Boyega saa sentään vaihtaa stormtrooperin univormunsa Poe Dameronin takkiin, mutta sekin tapahtunee aivan elokuvan alussa. Tämä viimeistään saa minut epäilemään, että The Force Awakens tapahtunee hyvin lyhyen ajan sisällä: korkeintaan parin vuorokauden aikana, veikkaisin. Tämä tekisi siitä ”nopeimman” Star Wars -elokuvan.

tumblr_inline_nxqxe9JZc91shsvef_500

Billie Lourd vasemmalla, kenraali Organa keskellä, amiraali Ackbar oikealla (ellei ylentynyt ole hän).

Toisen tv-spotin Vastarinnan tukikohta-kuvassa (jossa Leia seisoo selin) näkyy amiraali Ackbarin (jee!) lisäksi vasemmalla Carrie Fisherin tytär Billie Lourd. Lourdin roolia ei ole paljastettu tätä ennen, mutta nyt kai viimeistään voivat spekulaattoritkin uskoa, että se ei ole ”nuori Leia flashbackissa”.

Toisessa tv-spotissa vilahtaa myös jotain, joka näyttäisi blokkaavan valomiekan. Expanded universe -laina? Vai Ralph McQuarrien vanhan valomiekkaa-kantavat-stormtrooperit -konseptin sovellus?

 

7 thoughts on “Sitten kun niitä trailereita alkaa tulemaan

  1. Nyt alkavat pikemminkin spekulaatiot siitä, esittääkö Billie Lourd Leian tytärtä… 🙂 Jolloin taas ”Rey” vaikuttaisi entistä vahvemmin Luken tyttäreltä.

    Reyhän ei välttämättä tuntisi Luken tarinaa sen paremmin, vaikka olisi tämän tytär: jos ainoat muistikuvasi vanhemmistasi olisivat alle viisivuotiaana, niin osaisitko sen perusteella sanoa, mitä isäsi oikeasti teki vaikka työkseen, tai osaisitko erottaa mitkä nyt varttuneena hänestä kuulemistasi jutuista ovat edes totta? Tai mitkä iltasadut olivatkin totta?

    Saattaahan olla, että Luke oli jopa päättänyt jättää jedihommat kokonaan. Tai että oli sitä mieltä, että pikkulasten pään sotkeminen Voimalla ei ollut niitä parhaita ideoita, vaan että jediksi olisi parempi opettaa mieluummin vaikka sen jälkeen kun murrosiän hormonimyrsky on tullut ja mennyt.

    Kylo lienee kuullut Vaderin tarinan ISIS-filtterin läpi, jossa vääräuskoiset tekivät miehestä marttyyrin tämän yrittäessä suojella hyvää Keisaria. Käyttänevätkö enää edes termiä ”pimeä puoli” vai ovatko uuskielistäneet sen? Koska oppi-isä tai -materiaaliakaan ei ole (ja pliis, ei Legendsin sith-holocroneitä tähän universumiin) niin homma lienee sitä että tulkitaan kirjaimellisesti vanhoja legendoja ja/tai uskotellaan itselle että tekemällä pahoj… anteeksi, Imperiumin asiaa edistäviä juttuja Voiman salat aukeavat. (Suurta hämmennystä lienee herättänyt se, että Kylo on oikeasti saanut näitä kykyjä, siinä missä muilla ei sadannenkaan kylän polttamisen jälkeen ala salamat sinkoilemaan sormista.)

    Serkisin mukaan Snoke on uusi hahmo. Ja Cumberbatchin mukaan Into Darknessin pahis on John Harrison. Sitä paitsi, eihän Plagueisia ole tähän mennessä nähty kankaalla. Haudan takaa palannut Sith-vainaa olisi helppo uskoa olevan oudon haavoittuva.

  2. Toinen juttu mikä tuli mieleen tuosta, että Rey on ollut Jakkulla viisivuotiaasta eli 15-20 vuotta – jos oletettu hyökkäys Jediakatemiaan tapahtui jo tuolloin, ”Kylo” on ollut liian nuori tuolloin ottaakseen osaa siihen, jos hän siis on uuden sukupolven Skywalkereita.

    Mahdollinen tapahtumaketju kylläkin olisi, että Renit ovat kaapanneet ”Kylon” tuolloin, jonka tähden ”Rey” on viety tuolloin turvaan, ja että aivopesty Kyle on tuhonnut Jediakatemian vasta hiljattain.

    Tai sitten kaikki onkin huijausta, ja valoclaymoretyyppi sateessa Renien ja ruumiskasan keskellä ei edes ole ”Kylo”, vaan Kylo on ominut tämän maskin ja miekan itselleen, voihan se olla vaikka joku Renien perinne. Yksinkertaistaisi juontakin noin muuten.

  3. Mistähän Jediakatemiasta Lasse puhuu tuolla..? Vai perustuuko tämä johonkin aiemmin mainittuun huhuun, jota en ole vain sattunut lukemaan? 🙂

    Kuten Aki tuolla mainitsee niin meinaahan se pelko iskeä että nyt sitten spoilataan trailereilla kuten joskus pahimmillaan tapahtuu huonommissa elokuvissa. Vaikka tuskinpa näin tapahtuu. En usko että mitään olennaisen tärkeää on näissä päästetty esille, ehkä väläyksinä?

    • Löysinkin tuon artikkelin, jossa puhutaan Jediakatemiasta ja sen tuhoamisesta. Maininta on mys siitä olisiko kyseessä prequelien jediakatemia, jonka Anakin tuhosi? Vai onko tosiaan niin että Luke on aloittanutkin aikanaan koulutuksen ja mennyt akatemian tuhoamisen jälkeen piiloon? (How gutsy of him…)

  4. Päivitysilmoitus: Yhdeksän päivää jäljellä | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Tulossa pian: Viimeisen jedin viimeinen traileri – ja markkinoinnin hyökyaalto | Tähtien jatkosota

Jätä kommentti