Star Wars Celebrationin odotetuin tunti on ohi. Ja tottahan The Last Jedi -paneeli lunasti odotukset ja päättyi teaseriin:
Ja millainen teaser se onkin! Voimakas, tunnelmallinen, jopa synkkä. Ehdottomasti mukaansa tempaava. Ei tunnu kestävän kahta minuuttiaan, koska näyttää niin vähän, mutta oikeasti juuri sopivasti. Muille eokuvantekijöille, objektiivisesti: tästä kannattaa ottaa oppia, kuten The Force Awakensinkin teasereista. Meille Star Wars -faneille: ou jees, olemme takaisin pisneksessä.
Ja katsotaanpa tarkemmin. Ei spoilereita, pelkkää spekulaatiota!
- Teaserissa ei (käsittääkseni) näy yhtään uutta nimihahmoa: ei siis esimerkiksi Benicio del Toron tai Laura Dernin hahmoja, eikä edes vilausta Kelly Marie Tranista, joka sentään esiteltiin meille juuri tätä ennen Celebration-lavalla.
- Rey puuskuttaa kallioilla samoissa vaatteissa, missä hänet nähtiin The Force Awakensin lopussa. Odotukset ovat, että Imperiumin vastaiskun tapaan The Last Jedi kattaisi in-universe ainakin hieman pitemmän ajanjakson kuin edellinen episodi, mutta nämä treenauskuvat ovat kai joka tapauksessa elokuvan alkupuolelta.
- Luke puhuu varsin yodamaisia: ”Just breath. Now, reach out”. Odotettu parallelia Imperiumin vastaiskuun tämäkin. Ja hei, Mark Hamill puhuu Lukena!
- Rey käyttää Voimaa. Tietenkin Rey käyttää Voimaa. Kivet nousevat -kohta oli yksi niistä, joita näytettiin äskettäin sitten mm. Disneyn osakkeenomistajillekin.
- Irlanti-kuvausten vaiheita seuranneet voivat yrittää bongailla kuvauspaikkoja jo tästä teaserista. Skellig Michaelin saarella kuvattiin lopulta aika vähän, ja suurin osa The Last Jedin Ahch-To-kohtauksista on tallennettu eri puolilla Irlannin länsirannikkoa.
- Mitä on tapahtunut Kylon kypärälle, kun se on paitsi rikki, myös savuaa – ja on lasinsirpaleiden keskellä? Oliko tämä kypärä lasin alla säilössä? Miksi?
- Puun sisällä (?) näyttää olevan kirjahylly. Vuotoja seuranneet ovat nähneet ainakin yhden puun, josta voisi olla kyse: sen, joka näkyi kuvauspaikoilla otetuissa salavalokuvissa vuosi sitten.
- Esiin nostetussa kirjassa – olettaen, että kuva on samasta tilanteesta – on versio jedisymbolista. Olisiko kirja ihan itse legendaarinen Journal of the Whills? Entä kenen hansikas kirjaa lehteilee?
- Taustalla kuuluu kaikenlaisia kuiskauksia: ainakin Palpatine ja Yoda.
- Aavikolla lentävät uudenlaiset alukset hyökkäävät AT-AT:eita vastaan, joten ne ovat todennäköisesti vastarinnan tai Tasavallan aluksia, mutta miksi ne päästävät punaista hiekkaa lentoon taaksensa, jos niiden vastustaja on edessä? Kohtausta joka tapauksessa kuvattiin suola-aavikolla Boliviassa.
- Koko ”uusi kolmikko” Rey, Finn ja Poe on tietenkin elokuvassa, mutta teaserissa yksikään heistä ei kohtaa toisiaan. Onko tämäkin imperiuminvastaiskua, vai vain teaserin teasermäisyyttä?
- Kuva, jossa joku katsoo palavaa rakennusta Artoon kanssa, voisi olla jatko tai laajennus edellisessä episodissa nähdystä ”forceback”-kohtauksesta, jossa Luke kosketti Artoota (oletettavasti) jeditemppelinsä tuhon hetkellä. Mutta onko tuo tämän teaserin kohtauksen hahmo kuitenkaan Luke?
- Sitä paitsi seuraava kuva, jossa Phasma ja stormtrooperit hyökkäävät, vaikuttaa muun muassa valaistuksensa puolesta liittyvän edelliseen. Sen perusteella taas kohtaus voisi sittenkin olla myös elokuvan nykyhetkestä.
- Avaruustaistelukohtaus on ainakin omassa fanisegmentissäni todella vaikuttava: näin isoa puolustusmuodostelmaa ei ole ennen nähtykään. Uudet alukset vaikuttavat B-wingin ja Nebulon B-frigatin yhdistelmältä, mutta sen lisäksi ajattelen ainakin tosimaailman B-17 Flying Fortressia (katsokaa noita alatykkejä!). Ja huomaattehan, että puolustustaistelussa ei näytä käyvän kovin hyvin: TIE Fighterit pääsevät läpi.
- Mitähän planeettaa kuvassa mahdetaan puolustaa? Sitäkö, jolla AT-AT-hyökkäys tapahtuu? Sitäkö, jolla Poen alus räjähtää? Onko se sama planeetta, uusi vastarinnan tukikohta ehkä? Ainako Poelle maalataan uusi musta X-Wing kun entinen räjähtää?
- Luken sanat ”I only know one truth: It is time for the jedi to end” ovat todella kuumottava loppu komealle teaserille.
Tämä kaikki vain vahvistaa aiempia epäilyksiäni siitä, että tässä episodissa – ja laajemmin koko uudessa trilogiassa – on kyse jedien sekä historiasta että tulevaisuudesta. Uusi trilogia kulkee originaalia enemmän valon ja pimeän välissä, vaikka ne sanat tässäkin teaserissa lausuttiin, ja vaikka jotkut onnistuivatkin katsomaan vielä The Force Awakensinkin yksinkertaisena hyvän ja pahan kohtaamisena. Tällä kertaa ei ole kyse vain siitä, että galaksi pitää pelastaa pahiksilta, vaikka samalla ehkä siitäkin. Jos veikkaukseni pitää paikkansa, kyse on myös siitä, keillä on oikeus olla varmoja siitä, etteivät itsekin ole pahiksia.
Joka tapauksessa Luken sanat jedien ajan loppumisesta tarjoavat paitsi yhden selityksen lisää elokuvan nimelle, myös erään mahdollisen selityksen hänen eristäytymiselleen. Ehkä Luke on jo aikaa sitten päättänyt, että näin suuren voiman hallitseminen on kerrassaan väärin, ja kaikki parhaatkin yritykset luoda Voiman käyttäjien organisaatio johtavat väistämättä pahaan? Ehkä Luke löysi Ahch-Ton muinaisesta jeditemppelistä tietoa, jonka perusteella hän päätti mieluummin olla ketjun viimeinen lenkki kuin sen seuraava epäonnistuja? Jos näin on, saattaa olla Reyn tehtävä saada Luke ymmärtämään toisin – paitsi jos Luke on oikeassa, ja se onkin Rey, joka saa toisin ymmärtää. Kuten Daisy Ridley paneelissa sanoi: ”Sankariensa tapaaminen on vaikeaa, eikä silloin välttämättä saa, mitä odottaa”. Joka tapauksessa, alan olla yhä vakuuttuneempi, että episodinumeroidun saagan päättyessä muutaman vuoden päästä jäljellä ei enää ole jedejä ainakaan sanan aiemmassa merkityksessä – jos lainkaan. Jos kerran Lukekin on sitä mieltä!
Mitä paneelin teaseria edeltävään antiin tulee… Ohjaaja-käsikirjoittaja-hienoinmies Rian Johnsonin kerrottiin viettäneen edellisenä yönä neljä tuntia jonottavien fanien keskuudessa, mutta silti (siksi?) hän oli hämmästyttävän luonteva valtavan fanijoukon edessä. Johnson kertoi myös ottaneen kuvauksissa ”tuhansia” valokuvia kamerallaan, koska oli ainutlaatuisessa tilanteessa siinä, ettei juuri hänen kuvaustaan estänyt kukaan. Ei ihme, että joitakin näitä kuvia on joutanut Johnsonilta sosiaaliseen mediaankin. Toivottavasti Lucasfilm tajuaa julkaista niistä kirjan, sillä kotialbumiksi aineisto on aivan liian herkullista. (Lähtisin muuten SW-tekijöistä nimenomaan Johnsonin kanssa oluelle koska vain. Mutta ehkä hänellä on juuri nyt muita kiireitä. Leikkaus on kuulemma vielä kesken.)
Johnson myös vahvisti sen, mistä on vähän huhutietoa tihkunutkin, mutta mikä oli myös arvattavissa: The Last Jedissa galaksi on sekasortoisessa sotatilassa. First Order menetti superaseensa ja tukikohtansa (joka jo Episodi VII:n romanisaation mukaan oli sen päätukikohta!), mutta sitä ennen se ehti tuhota Tasavallan keskusplaneetat. Johnson kertoi First Orderin hyökkäävän aggressiivisesti täyttämään tämän tyhjiön, ja sen kyllä näkee teaseristakin. Toivottavasti mistään ei tällä kertaa paljastukaan superasetta, vaan toiminta pysyy teaserin välittämän rosoisena!
Aivan erinomaiselta kuulostaa myös ”elokuvan suurin uusi hahmo”, ihastuttavan pöllämystyneenä lavalle nousseen Kelly Marie Tranin näyttelemä Rose, joka on…vastarintaliikkeen huoltotyöntekijä (maintenance worker). Nainen, joka ei ole sankari eikä etsi reittiä sellaiseksi, mutta joka joutuu sankaritekoihin Finnin kanssa, epäilemättä ollessaan väärässä paikassa väärään aikaan, kuten prinsessa Leian klassinen lause aikanaan kuului. Mitä suurenmoisimmin starwarsia – yllättävän maanläheistä nimeä lukuunottamatta. Jokin huhu mainitsi äskettäin Rosen, ja minä ainakin kuvittelin kyseessä olevan taas koodinimen (vaikka ihmettelinkin kyllä, miksi käytettäisiin uudelleen samaa koodinimeä Maz Kanatan kulkeneen jo viimeksi Rose-nimellä).
En edes ala pidätellä riemuani: odotukseni ovat koko ajan olleet korkealla, ja tästä ne vain nousivat. Ihan joka hemmetin kuva teaserissa on hieno, ja niin ikään koko teaserin sisältö kiehtoo. Jo tämän perusteella näkee, että episodi VIII:sta tulee samaan aikaan luonteva jatko VII:lle että oma persoonallinen elokuvansa, kuten pitääkin. Kuten Mark Hamill ohjaaja-käsikirjoittajasta sanoi: olemme parhaissa mahdollisissa käsissä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että The Last Jedista on tulossa myös paras uusista Star Wars -elokuvista. (Kop-kop, mutta vaimeasti. Uskoni on vahva!)
(Lisää paneelissa näytettyjä kuvia mm. kuvauksista: Star Wars News Net)
Onhan tuo ”leukatorni” B-17G:tä, mutta minulle taas tuli ensivaikutelmana mieleen B-29 (jonka keula tiettävästi inspiroi Falconin ohjaamonkin):
https://en.wikipedia.org/wiki/Boeing_B-29_Superfortress
Ehkä Luke on löytänyt Ach-Tolta kirjan josta käy ilmi, että aina kun joku alkaa käyttää Voimaa seuraa siitä hyvien ja pahojen käyttäjien järjestö jotka tuhoavat toisensa, ja tämä on jo kuudes kerta kun näin käy ja molemmat osapuolet ovat tulleet äärettömän tehokkaiksi siinä tai jotain.
Julisteessa mielenkiintoisesti myös Kylo Ren on viimeisten jedien joukossa. Josko jopa sapelin kaksivärinen terä symboloisi nyt sitä, että sen keskitien pitäisi löytyä, ja että Kylokin saataisiin kammettua pois Pimeältä puolelta? Noin muuten, minimalismissaan se vetoaa, vaikka onkin vähän Photoshop-harjoitustyön oloinen. Mut hei, sentään se ei ole iänikuista ”teal and orange” vyörytystä!
Teaser oli aikalailla odotttu. Komeita kuvia, mutta ei paljastanut itse leffasta paljoakaan. Paitsi sen, että saattaa olla vaarallisen lähellä Imperiumin vastaiskun hiilikopiointia. Tuo punaista hiekkavanaa perässään vetävien alusten hyökkäys AT-AT talssijoita vastaan on vain Hothin taistelu toisessa ympäristössä. Saa nähdä tyytyvätkö taas soft-reboottiin (ei sillä että se olisi tehnyt Force awakenssista varsinaisesti huonon elokuvan) vai avaavatko uusia uria.
Voi tietysti olla, että Disney vetää nämä viralliset episodi elokuvat turvallisilla vesillä ja jättää sooloilut sinne anthalogy elokuvien hoidettavaksi. Itse toivoisin kyllä hieman enemmän rohkeutta, varsinkin tarinan kohdalla.
Pääsin ensimmäistä kertaa lähes kymmeneen vuoteen näkemään originaali trilogian, kun se sattui TV:stä tulemaan, eikä noiden lumoavuus ole kadonnut minnekkään. Saa nähdä kuinka tämä uusi trilogia kestää aikaa.
Terveisiä täältä paikan päältä -viimeiseen kolmeen päivään ei ole ehtinyt nettiä juuri vilkuilla.
Romanisaation pitäisi varmaan olla episodi VII:n, vai joko kasista on tietoa?
Ei voi muuta sanoa kuin että ihan mieletöb tisieri. Ja vähän tietty leveillä että se juliste on vielä hienompi livenä omissa kätösissä 😉
Uhups, todellakin VII:n! Minun virheeni!
Mahtavaa, että pääsit pääpaneeliin asti! Kerrohan lisää ehtiessäsi!
Päivitysilmoitus: Star Wars Celebration 2017: Kirjat, pelit ja uutistäsmennykset | Tähtien jatkosota
Mitenkäs tuo teaserin koomisesti isoimmaksi muuttunut asia: Kylo Renin arpi?
Päivitysilmoitus: The Last Jedi -tuotteet ovat täällä: maailman suurin lego ja herttaisin kylpytakkidiktaattori | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Tulossa pian: Viimeisen jedin viimeinen traileri – ja markkinoinnin hyökyaalto | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: The Last Jedin traileri: ”Tarvitsen jonkun näyttämään minulle paikkani” (ja muita arvoituksia) | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Luke on saarella, mutta toinen Skywalker puuttuu | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Näin syntyi The Last Jedi | Tähtien jatkosota