Solon vaisun menestyksen takana on monta syytä, ja Lucasfilm pohtii niitä vielä tarkkaan

Solo on siis nähty ja sitä muutaman päivän ajan sulateltu. Oman varsinaisen arvioni kirjoitin tähän blogiin jo torstaina, ja perjantaina pohdiskelin oman merkintänsä verran elokuvan loppupuolen yllätystä. (Tämä kirjoitus, toisin kuin nuo, ei sisällä juonispoilereita.)

Sulattelu on tietenkin eduksi minkä tahansa taiteellisen teoksen pohtimiselle. Esimerkiksi ensi-iltakeskiviikon kahden näytökseni jälkeen ja vielä arviota seuraavana päivänä kirjoittaessani ajattelin täysin vakavissani, että tästä voisi tulla ensimmäinen Star Wars sitten Attack of the Clonesin, jonka katsoisin teatterissa vain kahdesti. Tarkoitan siis, että minusta tuntui, että minulla ei olisi mitään kiirettä nähdä Soloa hetkeen uudestaan.

No, nyt olen jo muuttanut mieleni. Taisin huijata itseäni: tottakai jokainen uusi Star Wars sisältää minulle niin paljon nautittavia yksityiskohtia, että käsikirjoitus ja ohjaus voisivat olla vaikka pahastikin pielessä, ja haluaisin silti palata niiden pariin monta kertaa. Menen katsomaan Solon kolmannen kerran heti saatuani käsiini Phil Szostakin The Art of Solokirjan – sillä eiväthän sen käsikirjoitus ja ohjaus edes olleet niin pahasti pielessä. Eivätkä ainakaan niin pahasti kuin olisivat tuotanto-olosuhteet huomioiden voineet olla.

Solo-han-chewie.jpg

Tästä pääsenkin tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseeni: Solon vastaanottoon yleisesti. Vaikuttaa siltä, että mielipiteeni tästä elokuvasta mukailee vahvaa peruslinjaa sen nähneiden keskuudessa. Esimerkiksi Suomessa sekä Twitter-kommentit että kriitikkojen varsin linjakkaat kolmen tähden arviot perustelevat miltei järjestäen, kuinka elokuva valmistui ohjaajavaihdoksen ja uusintakuvausten vuoksi poikkeuksellisen pahaenteisissä olosuhteissa ja kuinka siihen nähden käsillä on yllättävänkin sujuva, mutta yllätyksetön viihdeleffa.

Niin kuin siis onkin. Vaikka elokuva tosiaan kuvattiin melkein kokonaan kahteen kertaan ja vaikka ensimmäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivat kaikesta päätellen tekemässä villimmin irrottelevaa elokuvaa kuin minkä Ron Howard valmisti, Solo on itse asiassa yhdenmukaisempi ja sujuvampi teos kuin ensimmäinen standalone Rogue One oli. Se kuitenkin häviää Rogue Onelle (tuntuvasti) omaperäisyydessä ja kunnianhimoisuudessa. Vaikka Solo varmasti löytää paikkansa Star Wars -kaanonissa, on vaikea uskoa, että se sijoittuisi kovinkaan monen fanin omalla SW-suosikkilistalla edes uusien elokuvien ykköseksi.

Elokuvasivu Imdb:ssä Solon pisteytys on nyt 7.2, mikä niin ikään kuvaa reaktioita hyvin: se ei ole pohjamutien luku, mutta juuri ilmestyneen franchise-elokuvan pistemääränä heijastelee innostuksen puutetta. Star Warseista pisteytyksen alapuolelle asettuvat sivulla vain kaksi ensimmäistä prequelia. Toisella leffasivulla Rotten Tomatoesissa, jossa The Last Jedin yleisöarvosana painui talvella huomiota herättäneesti Star Wars -sarjan huonoimmaksi ja kauas saman sivun kehuvista kriitikkoarvioista, Solo on nyt kriitikoiden mielestä 70 prosentin ja yleisön mielestä 62 prosentin elokuva: siis kriitikoista kolmanneksi heikoin Star Wars ja yleisöstä neljänneksi heikoin, sattuneesta syystä.

Oma makuasiansa tietenkin on, onko parempi, että Solo on yhdentekevä keskinkertaisuus kuin että se olisi komeasti ja isosti fiasko. Pystyn nimittäin hyvin jossittelemaan, että Lordin ja Millerin – joiden hyperaktiivinen Lego-elokuva oli minusta aivan sietämätön – improvisoiden ja irrotellen toteutettu Solo olisi tosiaankin voinut olla epäonnistuneempi teos kuin nyt nähty. Samalla luulen, että se olisi ollut kiinnostavampi, ja aivan varmasti muotomielessä villein Star Wars -franchisessa nähty kokeilu, ja aikanaan kuvittelin, että Lord ja Miller oli valittu tekemään juuri sellainen. Olin täysin valmistautunut jäämään henkilökohtaisesti elokuvalle kylmäksi, mutta olin kiinnostunut näkemään, millainen se olisi olllut. Nyt emme saa sitä koskaan tietää. (Jotain viitteitä voi päätellä siitä, että käsikirjoittaja Jon Kasdan antoi tuoreessa twiitissä Lordille, Millerille ja näyttelijä Phoebe Waller-Bridgelle kiitokset L3-37:sta, jonka feministiparodia tuntuikin irrottelevalta, ellei peräti irtonaiselta ratkaisulta.)

null

Omapäinen droidi L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) : onko tässä hahmossa vahvin jälki ensimmäisten ohjaajien versiosta?

Tärkeä mittari Hollywood-elokuvan menestykselle (toki erikseen onnistuneisuudesta) on raha. Sitä Solo näyttää keräävän studioennusteita vähemmän ja ehdottomasti heikommin kuin kolme edellistä uutta Star Warsia. Disneylle on epäilemättä pettymys, että kun The Force Awakens vain muutama vuosi aiemmin rikkoi kaikki ennätykset, ei Solo sijoittunut auvoisasti edes toukokuun ensi-iltaviikonloppujen sarjassa. 103 miljoonaa dollaria kotimaassa Yhdysvalloissa pitkän 4-päiväisen viikonlopun aikana ja 65 miljoonaa dollaria ulkomailla on kyllä samaa tasoa kuin vaikkapa Marvel-leffoista Doctor Strangen tulot, mutta SW-franchisen sarjassa se on studiolle suuri pettymys. The Hollywood Reporter ennustaa Sololle nyt kaikkiaan vain 400 miljoonan tuottoa, mikä Star Wars -franchisen tähänastiseen tulosriviin nähden olisi suorastaan surkeasti. (The Force Awakens tuotti yli 2 miljardia dollaria, Rogue One reilun miljardin ja The Last Jedi 1,3 miljardia.)

Jos tulot todella jäisivät noin mataliksi (”never tell me the odds”, sanoisi elokuvan nimihenkilö), Solo saattaisi jopa tehdä tappiota. Leffan budjetti oli massiivisten uudelleenkuvausten jälkeen 250 milliä, mutta siinä eivät ole vielä mukana markkinointikulut. 400 miljoonan köyhäilytuloillakin pääsee tosiasiassa sentään maailman elokuvamenestysten top-250-listalle, ja Deadline.comin lähde toteaa ensimmäisen viikonlopunkin lukujen olevan aivan kelvolliset mille tahansa muulle spinoff-elokuvalle, jos tätä niin verrattaisiin. On silti selvää, että Disneylle olisi ennennäkemätön tilanne ottaa takkiin juuri tässä rahanpainofranchisessaan.

rogue-one-cast-photo

Team Rogue One: Joukkue, jota kukaan ei tuntenut, mutta joka silti veti teatteriin paremmin väkeä kuin Han Solo, Lando Calrissian ja Chewbacca.

Miksi siis uusi Star Wars tällä kertaa jättää teatterit tyhjiksi? Toivon totisesti, että Disney-Lucasfilmillä ymmärretään, että syitä on monia, eikä niistä päällimmäisiin todellakaan kuulu naurettava boikottikampanja, joka vaikuttaa perustavan ”boikotoikaa Soloa” -vaatimuksensa siihen, että Han Soloa ei näyttele Harrison Ford ja siihen, että oli Solo toisaalta millainen vain, on toimitusjohtaja Kathleen Kennedylle nyt syytä näyttää, että The Last Jedi oli boikotoijien mielestä kakka.

Boikottikampanjan sijaan Solon menestykse tiellä ovat ainakin nämä seikat:

1. Star Wars -uupumus. The Force Awakens rikkoi aikanaan kaikki ennätykset ilmestyttyään 10 vuotta edellisen ja viimeiseksi luullun Star Warsin jälkeen. Solo sen sijaan on neljäs Star Wars alle neljään vuoteen, ja se ilmestyy vain viisi kuukautta edellisen jälkeen. Moni meistä faneistakin oli jo ennen ensi-iltaa sitä mieltä, että liika on liikaa – ja moni tavallinen katsoja ei tosiaankaan vielä kaivannut uutta Star Warsia. Esimerkiksi minun viereeni istui yhteen The Force Awakensin viimeisistä teatterinäytöksistä puhelias aikamiespoika maaseudulta, joka halusi kertoa minulle tulleensa Star Warsin takia ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin pitkästä aikaa, mutta käyneensä kyllä ”kaheksakytluvulla kattomassa kaikki Villisin ja Vartsineggerin kuvat”. Aikamiespoika lie kyllä käynyt katsomassa episodi VIII:n talvella, mutta mahtaakohan hän ehtiä Soloon?

2. Kilpailijat. Genre-elokuvan tämän vuoden suurtapaus oli Avengers: Infinity War, samalta emostudio Disneyltä, ja se sai ensi-iltansa vain kuukausi sitten. Etenkin Yhdysvalloissa monia kiinnosti myös Deadpool 2 juuri tässä välissä. Muutenkin keväältä ei ole puuttunut katsottavaa sille yleisölle, joka tavallisesti käy katsomassa Star Warsit. On syytä muistaa, että keskivertokatsoja käy elokuvissa melko harvoin: esimerkiksi Suomessa kansalaisten keskiarvo on noin 1,6 käyntiä vuodessa, ja jokainen tietää, että osa meistä katsoo elokuvia monien puolesta. Star Wars on ollut niitä franchiseja, jotka vetävät yleisöön niitäkin, joilla joululahjaliput meinaavat joka kevät jäädä käyttämättä (ne muuten umpeutuivat Suomessa tänä vuonna juuri ennen Soloa), mutta jos he kävivät juuri Avengersin, jaksavatko he näin pian perään Soloon?

3. Edelliset episodit. Vaikka edelleen pidän suoranaista The Last Jedi -inhoa pienen vähemmistön mielipiteenä ja Solo-boikottikampanjaa hyttysen ininänä maailman suurimman franchisen edessä, en tietenkään kiistä, etteikö olisi olemassa yleisöä, joka ei pitänyt episodi VIII:stä. Yhtä totta, vaikka vähemmän dramaattisesti käsiteltyä, on se, että on olemassa yleisöä, jonka mielestä uuden Lucasfilmin kaikki kolme Soloa edeltävääkin elokuvaa oli tehty liian varman päälle: siis vanhoja aihioita ja kuvastoa toistaen, planeettojen tuhoamisista vanhempiaan etsiviin orpoihin. En jaksa uskoa, että todellisessa ydinfanikunnassa olisi suuria joukkoja, jotka jättäisivät Solon kokonaan katsomatta kummastakaan näistä syistä – mutta satunnaisempien fanien joukossa heitä varmasti on, ja ydinfanikunnassakin on varmasti monia, jotka eivät tällä kertaa sännänneet innostuneina teatteriin avausviikonloppuna edellisiin vetoihin pettyneinä.

4. Ennakko-odotukset. Ensijoukkojen innostusta hillitsi taatusti myös se, että Solo oli niin tunnetusti ongelmallinen tuotanto. Koska oli niin monta syytä epäillä jo etukäteen Soloa epäonnistuneeksi, ei ole sinänsä mikään ihme, että monilla ei ollut kiire ensi-iltaan. Tämän kääntöpuolena taas:

5. Arviot – nimittäin yhdistettynä kaikkiin edellisiin. Sinänsä Star Wars on franchisena aina Star Wars, mutta nimenomaan tilanteessa, jossa Star Wars -elokuvista ei ole ollut puutetta, jossa puhutuista viihdejäteistä ei ole ollut puutetta, jossa edelliset Star Wars -elokuvat eivät välttämättä ole tuntuneet kaikista aivan mestarillisilta ja jossa odotukset juuri tätä elokuvaa kohtaan olivat matalat, voi olla tavallista enemmän painoa sillä, että Soloa arvioidaan kritiikeissä keskinkertaiseksi ja että minun kaltaiseni fanitkin puhuvat siitä sävyyn ”eihän se nyt mikään erityinen ollut”. Ainakaan tällaiset arviot eivät ole omiaan kannustamaan teatteriin sitä yleisönosaa, joka ei sinne joka tapauksessa säntäisi.

tlj-crait-luke

The Last Jedi: Vaikuttiko tämä elokuva Solon menestykseen? Luultavasti, mutta oliko kyse enemmän TLJ:stä ja Solosta elokuvina vai niiden lyhyestä aikavälistä?

THR:n jutussa Disneyn levityspäällikkö Dave Hollis kysyy hänkin, onko tämä liikaa. Hollis myös lupaa (poikkeuksellisen suoraan) studion käyttävän vielä paljon aikaa sen analysoimiseen, miksi näin kävi, ja ottavansa päätelmät huomioon episodi IX:n aikaan.

Oma luottamukseni tällaisiin markkinapäätelmiin on sen verran matala, että tuo kuulostaa pahaenteiseltä. Siitähän saatetaan vetää esimerkiksi johtopäätös, että Star Wars -fanit eivät tahdo komediallista Star Warsia, vaikka Solon komediallisuus tuskin oli kenenkään mielestä tässä kokonaisuudessa mikään ongelma. Aivan yhtä hyvin siitä voitaisiin vetää vaikka se johtopäätös, mistä olen nähnyt jo monta twiittivarianttia: että kun naispäähenkilöiden TFA, Rogue One ja TLJ menestyivät mutta miespäähenkilön Solo ei, seuraavaksi soololeffaksi kannattaa suosiolla tehdä Leian oma elokuva (eikä sitä johtopäätöstä, valitettavasti, varmaankaan vedetä). Studioilla on joka tapauksessa perinteisesti taipumuksia päätellä vian olevan jossain muussa kuin elokuvan laadussa: esimerkiksi Disney itse lopetti taannoin moneksi vuodeksi perinteisten piirrosanimaatioiden tekemisen ja oikein ilmoitti ääneen, että yleisöä eivät ne enää kiinnosta, vaikka kyse oli todellisuudessa vain siitä, että Disneyn silloinen kilpailija Pixar oli tehnyt monena vuonna omalla tietokoneistetulla tekniikallaan parempia elokuvia.

Itse olen varma, että Solo olisi menestynyt paremmin, jos sen ensi-ilta olisi ollut vasta ensi jouluna. Siis ajankohtana, jolle moni oli alkanut jo odottaa vuotuista Star Warsia, ja toisaalta riittävän etäällä sekä läheisistä kilpailijoistaan että franchisen edellisestä elokuvasta (tosin, pitää muistaa: episodi IX:n ensi-illan piti alunperin olla tästä vuoden päässä toukokuussa 2019, mutta se vuorostaan siirrettiin, kun kirjoittaja-ohjaaja Colin Trevorrow vaihtui kirjoittaja-ohjaaja JJ Abramsiin).

Surullista kyllä, uskallan myös epäillä, että itse Solo-elokuvakin olisi voinut olla parempi, jos sitä ei olisi ohjaajavaihdoksen jälkeen puskettu valmiiksi jo tähän alkuperäiseen aikatauluunsa. Lordin ja Millerin potkujen hetkellä elokuvan kuvauksia oli jäljellä vain viikkoja, mutta ne venyivät kuukausilla, kun Howard kuvasi noin 70 prosenttia elokuvasta uudelleen. Howard ja elokuvan jälkituotanto eivät varmastikaan olisi tarvinneet koko puolen vuoden lisäaikaa tästä joulukuulle, mutta varmasti ainakin muutaman kuukauden. Niinpä Solon ensi-illan siirto joulukuulle ohjaajavaihdoksen yhteydessä olisi antanut vähintäänkin harkinta-aikaa tehdä hyviä päätöksiä.

solo-dryden-vos.jpeg

Dryden Vos: hahmo, jonka paikalla piti olla Michael K. Williamsin näyttelemä ”puoliksi ihminen, puoliksi vuorileijona”, mutta uudelleenkuvaukset johtivat näyttelijän ja hahmon vaihtumiseen.

Tosiasiassa on tietenkin vain hyvä, että Disneyllä tunnustetaan, että tässä meni nyt jotain pieleen, ja tehdään siitä harkittuja johtopäätöksiä. Episodi IX on nyt joka tapauksessa yli puolentoista vuoden päässä joulukuussa 2019, eli kiitettävän kaukana Solosta, joten Solon rasitteista ainakaan uupumusongelma ei enää kuormittane sitä. Yksi pohdittavista asioista toivottavasti onkin se, onko Star Warsia koskaan järkevä kiihdyttää useamman elokuvan vuosirytmiin kuten Marvel-elokuvia.

Jos Solo olisi otettu vastaan kaikkialla haukkuen ja vielä katastrofaalisemmin taloudellisesti flopaten, voisi kieltämättä pohtia kaikenlaista jopa Kathleen Kennedyn asemasta lähtien. Jotain ikävää lie taustalla siinäkin, että Lucasfilmin tarinaryhmän äänekkäin puhuja Pablo Hidalgo pyyhki Twitter-tilinsä tyhjäksi juuri Solon ensi-illan kohdalla. Näissä oloissa veikkaan kuitenkin, että suurin seuraus koskee sitä, mitä on episodi IX:n jälkeen. Viime aikoina on huhuttu sekä Obi-Wanin että Boba Fettin omista elokuvista, mutta Solon menestyksen perusteella Lucasfilmillä varmasti pohditaan, ovatko nämäkään aihioita, joista suuri yleisö aivan innosta kiljuen haluaa elokuvan nähdä. Koska kumpaakaan elokuvaa ei ole vielä julkistettu, en ihmettelisi, vaikka esimerkiksi Boba-projekti päätyisi edelleen vähin äänin sille hyllylle, jonne sen jo luulin jääneenkin: Boba kun olisi vielä Soloakin enemmän elokuva yhdelle, varsin miehiselle ja perinteiselle, fanisegmentille.

Obi-Wan -elokuvaa pidän todennäköisempänä, monista aiemminkin avaamistani syistä, sekä siksi, että yksi standalone-elokuva sopisi niin hyvin aikatauluun vuodelle 2020. Toisaalta Disneyllä saatetaan nyt laskea siitäkin, että Obi-Wan olisi jälleen yksi riski erillistarinana ja uutena nimihahmona, josta osa yleisöstä ei välttämättä olisikaan kiinnostunut, kun taas vaikkapa Lando: A Star Wars Story olisi Solon puoli-jatko-osana ja Solon kehutuimpiin kuuluvan näyttelijäsuorituksen (Donald Glover) valokeilaan nostona turvallisempi veto…

Sen jälkeen voisi joka tapauksessa olla jo Rian Johnsonin uuden trilogian avauksen aika, ja sen jälkeen David Benioffin ja D.B. Weissin sarjan, ja jos ne onnistutaan myymään yleisölle ja näin sitouttamaan heidät uusiin jatkuviin tarinoihin Skywalker-saagan jälkeenkin, en ihmettelisi lainkaan, jos nämä Story-elokuvat jäisivät siihen. Se nimittäin kai voitaneen nyt sanoa, että Lucasfilmin alkuperäinen konsepti tuttujen Star Wars -hahmojen origin story -elokuvista ei ole sinällään voittoisa resepti – ainakaan viisi kuukautta episodielokuvan jälkeen.

Mainokset

Solo-arvioni: Star Wars -elokuvista tuli aivan tavallisia

Solo: A Star Wars Story on käännekohta Star Wars -sarjan historiassa, ja sen jälkeen mikään ei ole entisellään. Tämä ei ole kehu.

Tämä sen sijaan on spoilaava arvioni. Varoitus.

Solo-han-chewie-cards.png

”No, mitä luulet Chewie, tuleeko Akilta kehuja vai haukkuja?”

Solo ilmestyi Suomeen keväthelteiden keskelle sen verran lyhyellä mainoskampanjalla, että ei ole mikään ihme, että ainakin täälläpäin elokuvateatterit olivat ensi-iltapäivänä vajaalla täytöllä. Omistajayhtiö Disneyn uppiniskaisuus olla siirtämättä ongelmallista tuotantoa joulukuulle, jolle Star Wars -elokuvat olivat jo vakiintumassa ja jolloin episodi IX:kin saa ensi-iltansa puolentoista vuoden päästä, tuntui pitkään siltä, että studio haluaa vain puskea tämän filmin ulos vähin äänin, jotta siitä päästään eteenpäin. Toisaalta Solon loppuvaiheen julkisuuden luonne, erityisesti Euroopan ensi-illan pitäminen maailman merkittävimmässä elokuvatapahtumassa Cannesissa, viittasivat voimakkaaseenkin itseluottamukseen: Disneyllä täydyttiin tietää, että varhaiset kuulopuheet eivät olisi murskaavia.

Ymmärrän nyt, että molemmat näkökannat olivat totta. Solo ei ole sellainen suurteos, että sitä olisi kannattanut odottaa hitaalla tulella kypsytellen kuukausia kuten The Force Awakens, The Last Jedi ja jopa ensimmäinen standalone-elokuva Rogue One olivat. Solo ei silti myöskään ole sellainen katastrofi, joka se todellakin olisi voinut olla, kun tiedetään, että sen ohjaajat vaihdettiin kuvausten loppupuolella, kuvaukset tehtiin suurimmaksi osaksi uudelleen, jälkituotannon aikataulu venyi kuukausilla ja aineksista kasattiin silti valmis elokuva vielä alkuperäiseen ensi-iltapäiväänsä.

solo-howard-bettany.jpg

Ohjaaja Ron Howard ja vanha kaveri Paul Bettany, joka korvasi kuvausten toisessa vaiheessa kokonaan Michael K. Williamsin alunperin näyttelemän hahmon.

Itse asiassa Solo on valmiina hyvinkin koherentti kokonaisuus, jossa paikkausten saumat näkyvät paljon vähemmän kuin 4-5 käsikirjoittajan virittelemässä Rogue Onessa, johon niin ikään kuvattiin isoja osia uudelleen. Paikkaajaohjaaja Ron Howard ansaitsee kiitokset ammattitaitoisesta työstä pirullisen pahassa paikassa. Samaan aikaan on tosin syytä todeta, että Howardin asema Hollywoodin tylsimpänä eturivin ohjaajana ei vavahda silmissäni mihinkään: Solo ei missään kohdassa ole mitenkään visionääristä elokuvaa, vaikka sen tummasävyisiä kuvia sommittelemassa olikin taitava Bradford Young. Kuvaava esimerkki elokuvan luonteettomuudesta on heti alussa: meille käytännössä näytetään asetelman kertova alkuskrolli, mutta koska Rogue Onen kohdalla tuli asetettua oletus, että Star Wars Story -elokuviin ei kuuluisi alkuskrolleja, sitä ei näytetä meille avaruudessa skrollaavana tekstinä – ja sitten meille näytetään kohtauksia, jotka itse asiassa kertaavat aivan sen kaiken, mitä alkuteksteistä juuri luimme.

Howardin duunarimaisen-mutta-jämäkän osaamisen lisäksi Sololla oli itse asiassa katastrofin enteistä huolimatta muutama olosuhde-etukin Rogue Oneen verrattuna. Projektin jatkuvuudesta huolehtivat ohjaajien vaihdoksen yli pysyneet käsikirjoittajat Jonathan ja Lawrence Kasdan. Toiseksi eduksi voidaan laskea nimenomaan se, että Howard kuvasi uudelleen niin paljon kuin kuvasi. Voi aivan hyvin olla, että esimerkiksi dialogikohtauksissa ei juuri ole jälkeä Phil Lordin ja Christopher Millerin aikaisista otoista, kun taas Roguessa kokonaisia kohtauksia kursittiin kokoon eri käsikirjoitusversioiden aikaan kuvatuista pätkistä. Vaikka Lordin ja Millerin version huhuttuja improvisoituja kohtauksia voi toki jäädä jossittelemaan, mikään valmiissa elokuvassa ei anna satunnaiskatsojalle merkkejä siitä, että lopputuloksen olisi missään vaiheessa pitänyt olla yhtään tätä kokeellisempi leffa.

Mutta leffa Solo nimenomaan on – ei suuri elokuva. Itse asiassa se on monella tapaa suorastaan pienimuotoinen (mikä ei toki sinänsä ole cinemaattisen suuruuden vastakohta). Solossa konnajoukkue pyrkii varastamaan arvokasta tavaraa saadakseen vaihdettua tuon tavaran rahaksi ja on valmis tappamaan tuon alhaisen tavoitteensa eteen. Niin sanotuilla sankareillamme ei ole keikkansa toteuttamiseksi suurempaa suunnitelmaa kuin mennä arvokkaan tavaran säilytyspaikkaan, aiheuttaa rähinä ja paeta tavaran kanssa.

Tämä ei todellakaan ole mikään hienostunut heist-elokuva – ja vielä vähemmän siis elokuva, jossa ratkottaisiin galaksin tai edes päähenkilöidensä sielujen kohtaloa. Semminkin kun päähenkilöiden vastakappaleina eli konnatarinan konnina toimivat vain toiset konnat, joista eräät osoittautuvat vähemmän konnamaisiksi ja ilkeinkin lopulta vain muutaman tason ylemmäksi mafiosoksi hierarkiassa, jossa korkeammalla piilee aina pahempia käskyttäjiä. En siristämälläkään pysty näkemään tässä harkittua hyvän ja pahan suhteellisuuden pohdintaa kuten vaikkapa The Last Jedissä. Ei, Solossa konnat ovat vuoroin toisiaan konnamaisempia yksinkertaisesti vain siksi, että näin rikollisista voidaan kertoa nuorillekin katsojille sopiva seikkailuelokuva. Galaksin alamaailmassa kun sattuu ja tapahtuu, kräsh bäng buum.

solo-teaser-gunfight

Solosta lupailtiin etukäteen myös westerniä, mutta muutamia kuvia ja junaryöstöä lukuunottamatta elementit jäävät melko vähäisiksi.

Monelle katsojalle, ehkä jopa minullekin, tässä on silti yksi Solon vahvuuksistakin. Solo nimittäin todellakin nyt näyttää sen galaksin likaisen alamaailman, mitä George Lucas itse yritti Underworld-sarjallaan (joka ei koskaan päässyt kuvausvaiheeseen) ja LucasArts-pelifirma myyttisellä 1313-pelillään (jota ei koskaan julkaistu). Miljöömielessä on niin ikään episodien VII ja VIII jälkeen virkistävää nähdä Star Wars -tarina, joka ei lainkaan väistele sijoittumistaan samaan maailmaan kuin prequelit. Solokin tosin tapahtuu noiden episodien tapaan suureksi osaksi galaksin autiomailla, mutta se kuitenkin alkaa suurkaupungista ja sivuaa muitakin oikeasti asuttuja lokaatioita, näyttää vanhoista elokuvista tuttuja alien-rotuja ja namedroppailee erisnimiä sieltä täältä sarjan historiasta.

Tähän taustaan ja juoneen Kasdanit sijoittavat kasvukertomuksen, joka pahimpien pelkojeni mukaan tunkee yhteen tiiviiseen seikkailuun likimain kaikki mahdolliset Han Solon myytin palaset. Paikoin tämä käy sujuvasti: voin hyvin ostaa, että tämän elokuvan avaruuspakomatka saavuttaa kaukaisessa galaksissa legendaariset mittasuhteet niin, että vuosikymmeniä myöhemmin Jakkun romunkerääjäkin on kuullut ”aluksesta, joka teki Kesselin reitin 12 parsekissa” (oletan, että myyttiin ei tosiaankaan tartu tieto siitä, miksi reittiä oltiin tuolloin lentämässä).

Toisin paikoin ollaan vain kiusallisella tasolla: kun Han lopussa romuttaa Millennium Falconin, oppii ampumaan ensin ja lähtee vielä tapaamaan Jabbaa, niin ollaan käytännössä selitetty koko Hanin taustahistoria muutaman päivän mittaisella keikalla – vaikka episodi IV:ään on tämän elokuvan päättyessä vielä vuosia. Tietysti myös The Last Jedissä symboliseen osaan nostetut nopat saavat nyt kunnon alleviivaukset, ja mitä mustekynän käyttöön tulee, niin eikö vain se Hanin sukunimikin sitten pitänyt selittää. Mainitsematta jää oikeastaan vain wookieeiden elämänvelka (yllättävää muuten, että se jää mainitsematta), ja näkemättä Boba Fettin cameo (yllättävää näissä oloissa sekin).

millennium-falcon-solo.jpg

Ai luuliko joku, että Millennium Falconilla kestäisi vuosia ikääntyä romukasaksi? Ei Han Solon käsissä, näemmä.

Temaattisesti kyse on vapauden kaipuusta ja läheisyyden tarpeesta – jotka molemmat tietysti kytkeytyvät elokuvan ja sankarin nimeen. Sekä Han (Alden Ehrenreich) ja Qi’ra (Emilia Clarke) että Beckett (Woody Harrelson) ja Val (Thandie Newton) tavoittelevat mammonaa välineenä ostaakseen sillä itsenäisyytensä, kuvitellen kukin siellä jossain odottavan vapaan elämän ja saavutuksettomien soittotuntien. Toisaalta Hania ajaa myös halu saada nuoruudenrakkaus Qi’ra takaisin, ja Beckettin tiimin tehtävä tarinassa on myös osoittaa, ettei kenenkään kaukaisessa galaksissakaan ole hyvä olla yksin. Rikollisen petturuuden maailmassa nämä molemmat oppitunnit kasautuvat tietenkin sankarimme selkään siten, että lopulta Han kyllä pääsee omilleen, vaikka tyhjätaskuna, ja jää ilman rakastaan, mutta saa Chewbaccasta kaipaamansa luotettavan kumppanin. Mitään erityisen ihmeellistä tällaisessa sanomassa ei kuitenkaan ole: vastaavanlaisia kertomuksia on aika helppo etsiä Hollywoodin viihde-elokuvista. (Vapautta ja ehkäpä rakkauttakin tavoittelee myös Landon droidi L3-3T, joten toisteisen tematiikan virkistävä poikkeus on vain Lando itse, joka elää huolettomana hurmurina huolimatta siitä, etteivät hänenkään raha-asiansa taida olla täysin vakaalla pohjalla.)

Juuri tässä tavallisessa yhdentekevyydessään Solo juuri on käänteentekevä elokuva Star Wars -sarjan historiassa. Solo on Star Wars -vastine Ant-Manille, jonka jatko-osan traileri näytettiinkin sattuvasti tämän edellä. Kyllä, kyse on osasta sarjaa, josta olemme pitäneet aiemmin, mutta kuitenkin myös kevyestä välityöstä, jonka katsomatta jättäminen ei haittaisi mitään. Solon jälkeen Star Wars -sarja saavuttaa Marvel Cinematic Universen, Disneyn yhtiönsisäisen franchise-esikuvan, niin hyvässä kuin pahassakin: tämän jälkeen uusi Star Wars -elokuva on vain uusi Star Wars -elokuva. Se ei enää lähtökohtaisesti ole Tapaus – vaikka brändin alla jatkossakin nähdään myös Tapaus-elokuvia, kuten Marvelinkin brändin alla.

solo-beckett.jpg

Tobias Beckett – nimi ja hahmo, joihin voisi törmätä jossain aivan muussakin elokuvasarjassa.

Kaikkien Hollywoodin kevyiden kesäleffojen sarjassa Solon ei kuitenkaan tarvitse luimistella viitta koipien välissä. Se alkaa kankeasti, mutta pääsee vauhtiin Hanin ja Chewbaccan ilahduttavan brutaalissa ensikohtaamisessa ja etenkin raideryöstössä. Jälkimmäisessä, ison aluksen lyödessä kipinöiden kaiken painonsa junan kattoon, on elokuvan aikana helpoin muistaa, mikä alunperin erotti Star Warsin kaikista muista avaruusseikkailuista: aidon läsnäolon ja ”käytetyn tulevaisuuden” tuntu. Siitä eteenpäin seikkailu etenee sujuvasti, kohtaamisesta ja toimintakohtauksesta seuraavaan.

Päänäyttelijät ovat kaikki rooleissaan vähintään mukiinmeneviä (Ehrenreich Han Solona, Harrelson arkkityyppihahmossaan Beckettinä) tai suorastaan synnynnäisen luontevia (Joonas Suotamo Chewbaccana, Donald Glover Lando Calrissianina). Jäin kaipaamaan enemmänkin sanailua näiden mainioiden tyyppien välillä, mutta luontevimmat suhteet syntyvät joka tapauksessa juuri mainittujen välille. Uusista hahmoista esimerkiksi droidi L3-3T (Phoebe Waller-Bridge) jää aivan irralliseksi ja kaikkien miesten kohtaukset Qi’ran kanssa törmäävät ilmeisesti Emilia Clarken rajoihin näyttelijänä. Hyvä kuitenkin, että Hanin ja Qi’ran välillä näytetään aitoa intohimoa – tässä kun päähenkilön motivaationa on ensirakkaus eikä muissa uusissa Star Warseissa nähty syvä ystävyys. (Pidin toisaalta myös siitä, että Qi’ra ei mitenkään kilpaile Leian paikasta Hanin elämän tosirakkautena: nämä kaksi eivät toraile liekehtien, vaan pikemminkin kyse tuntuu olevan ensi-ihastuksen haikailusta.)

han-qira-capes

Kohtaus, johon kuvauksissa vieraillut George Lucas tarjosi pienen lisäyksen (että Han ei ripustakaan Qi’ran ojentamaa viittaa naulaan, vaan pudottaa sen maahan).

Solo on myös, kuten odottaa saattoi ja sivumennen jo tässäkin mainittua tuli, täpösen täynnä kiehtovia lokaatioita sekä viittauksia ja silmäniskuja sarjan faneille. Niiden huomaaminen suorastaan vaatii kaksi katsomiskertaa lyhyen ajan sisään. Joukossa on monta riemastuttavaa, kuten Teräs Käsi -taistelulajin maininta ja ehkä eniten koko elokuvassa itseäni naurattanut repliikki ”Sinä tapoit Aurra Singin!”. Normaalisti tässä sarjassa kun ei todellakaan ole tavattu tappaa sivuhahmoja ohimenevällä repliikillä off-screen. Katsomiskokemukseen liittyvänä plussanaan sopii myös mainita, että Solo on uusista elokuvista ensimmäinen, jonka rakenteen purkaminen ei juurikaan onnistunut trailereista ja pressikierrokselta, joten sitä on hardcore-faninkin mahdollista katsoa ensimmäisellä kerralla tuorein silmin, kuten tekijät varmasti halusivatkin.

Toisaalta, ne kaksi katsomiskertaa jo ensi-iltapäivänä suorittaneena jään miettimään, kuinka monta katsomiskertaa elokuva mahtaa myöhemmin kestää. 135 minuutin mittaisena se ei käy kevyestä välipalasta, ja esimerkiksi elokuvan aika monesta loppukohtauksen näköisestä kohtauksesta koostuva loppu tuntui jo toisella kerralla venytetyiltä. Vaikka Solo tosiaan käärii Hanin hahmon yhdessä seikkailussa harmillisenkin valmiiseen pakettiin, se tuntuu mittakaavansa vuoksi ja perättäisten ensitapaamisten kokoelmana pikemminkin sarjapilotilta kuin elokuvalta. Sellaisena se kyllä innostaisi katsomaan seuraavan jakson. Harvan sarjan pilottia silti yksinään katsellaan uudelleen ja uudelleen.

Entertainment Weekly kertoo Solosta kaiken (tai ainakin enemmän kuin muut ennen)

Solo-elokuvan ensi-iltaan on alle 100 päivää, ja teaserin julkaisemisen myötä elokuvan markkinointi onkin viimein käynnistynyt.

Tuttuun tapaan kärjessä on Entertainment Weeklyn Anthony Breznican, joka on julkaissut pinon yksinoikeusartikkeleita leffaan johdatellen. On kuvagalleriaAlden Ehrenreichin haastattelu, Donald Gloverin haastattelu, Emilia Clarken haastattelu, tarinaa Harrison Fordin neuvoista, Phoebe Waller-Bridgesin esittämästä uudesta droidista, leffan konnagalleriasta, ohjaajavaihdosta ja lopuksi elokuvan innoittajista.

HS-551136_R

Huh. Näissä on paljon luettavaa (erityisen kiinnostavia ovat ohjaajaosa ja Clarken haastattelu), mutta tässä muutamia nostoja:

  • Han Solo on orpo (ilmeisesti, Star Wars -disclaimerilla ”ei sitä voi koskaan varmaksi tietää”), aivan kuten Luke ja Rey.
  • Nuori Han on idealisti, joka yrittää karistaa karut kasvuolonsa taakseen. Kuten niin monissa maallisissakin kasvutarinoissa, itsenäisyyden ja unelmien saavuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Synkistyykö Han siis jo tämän matkan varrella?
  • Solo sisältää tosiaan sekä Hanin ja Chewien että Hanin ja Landon ensitapaamiset, kuten teaserista saattoi veikatakin.
  • Harrison Ford antoi neuvoja nimihahmosta sekä Hania esittävälle Alden Ehrenreichille että ohjaaja Ron Howardille.
  • Qi’Ra (Emilia Clarke), joka teaserissa sanoo tietävänsä parhaiten ”mikä” Han on, on tosiaan leffan hahmokaartista Hanin vanhin tuttu, vähintään lapsuudenystävä ja mahdollisesti ensirakkaus.
  • Tobias Beckett (Woody Harrelson), ehkä kaikkien aikojen epä-starwarsmaisin nimi muuten, on rikollinen, joka kerää kokoon jengin keikkaa varten, ja josta tulee Hanin esikuva ”moraalisen rikollisuuden” tiellä. Käsikirjoittajat Lawrence Kasdan ja Jon Kasdan ajattelivat kirjoittaessaan Aarresaaren Pitkä-John Silverin ja Jim Hawkinsin suhdetta.
  • L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) on ainutlaatuinen, toisten droidien osista itse itsensä kokoama koneolento. L3-37 on ”Landon Chewie” – siis Landon kumppani Falconin ohjaimissa. (Joten missä on siis Lobot?)
  • Paul Bettany, joka korvasi uudelleenkuvausten vaiheessa Michael K. Williamsin, esittää Dryden Vos -nimistä mafiosoa. Väittävät, ettei hahmo kuitenkaan olisi sukua Quinlan Vosille.
  • Elokuvan planeettoihin lukeutuu Corellian ja Kesselin lisäksi mutainen ja soinen Mimban, tuttu aivan ensimmäisestä expanded universe -romaanista Mustan lordin paluu (Splinter of the Mind’ Eye). Joka muuten oli aikanaan b-suunnitelma Star Warsin ensimmäiseksi, halpatuotantoiseksi jatko-osaksi, ja jossa siksi silloisista Harrison Fordin sopimusteknisistä syistä johtuen ei ollut mukana Han Soloa.
  • George Lucas kävi kuvauksissa ystävänsä Ron Howardin ensimmäisenä päivänä ja jopa kiinnostui eräästä Falcon-kohtauksesta niin, että hänen ehdotuksensa jostain komediallisesta yksityiskohdasta jätettiin elokuvaan.
  • Phil Lordin ja Christopher Millerin vaihtumista Howardiin selitellään jo tuttuun tapaan: Lord ja Miller eivät vain olleet tekemässä sitä elokuvaa, jota Kathleen Kennedy ja studio halusivat, ja potkupäätös tapahtui vasta niin myöhään juuri siksi, ettei sitä olisi haluttu joutua tekemään. Howard valikoitui vastaamaan isoon haasteeseen Kennedyn, Lucasin ja leffan hiljattain edesmenneen tuottajan Allison Shearmurin vanhana ystävänä. Uudempana palasena kuvioon lisään artikkelien viittaukset siihen, että iso osa ongelmaa olisi ollut Lordin ja Millerin työskentelytahti: jospa potkut tulivat, kun ja koska elokuvaa ei sittenkään ollut valmiina ihan niin paljon kuin piti olla?

Erikseen tykkään juttusarjan viimeisenä julkaistusta palasesta, joka kertoo, mitä elokuvia isä ja poika Kasdan katselivat Soloa valmistellessa ”sillä silmällä”. Kirjoitinhan juuri The Last Jedin esikuvaelokuvista ja toivoin saavani vastaavia listoja nähtäväkseni toistekin. Mutta kun viimeksi jouduin katsoessani arvuuttelemaan, mikä esimerkiksi venäläisen naturalistisen draaman yhteys Episodi VIII:aan olisi, tällä kertaa lista tulee suoraan selkeiden saatesanojen kanssa:

  • Aarresaari (Robert Louis Stevensonin kirja), jossa nuori poika kasvaa seikkailun aikana kohtaamiensa hahmojen kautta, ja joista erityisesti Pitkä-John Silverin mentor-suhde vaikutti Beckettin ja Hanin suhteeseen.
  • Heat (Michael Mann, 1995), jonka konnien Robert De Niron ja Val Kilmerin välinen suhde niin ikään vaikutti Solo-leffan vanhempien ja nuorempien konnien suhteisiin.
  • Unforgiven (Clint Eastwood, 1992), niin ikään vanhemman kovanaaman ja nuoren oppipojan välinen suhde.
  • The Big Lebowski (Joel ja Ethan Coen, 1998), hurjaa kyllä. Tässäkin kyse on hahmojen välisestä suhteesta, mutta nyt Hanista ja Chewiestä. Minusta on suorastaan ihastuttavaa, että Kasdanit näkivät tämän omankin suosikkini rennon Duden ja liipasinherkän Walterin välisessä miesrakkaussuhteessa esikuvan Hanille ja Chewielle. Miksi ei toisaalta!
  • Gangster No. 1 (Paul McGuigan, 2000), listan ainoa vieraampi tapaus. Esikuva Dryden Vosin hahmolle, jota näytteleekin lopulta sama näyttelijä, Paul Bettany.

Alden, Joonas, Phoebe ja Thandie

Han Solon soololeffan kuvaukset alkoivat tammikuun lopussa, kuten ehdin jo tässä blogissakin kirjoittamaan. Mutta näemmä principal photography eli kuvausten varsinainen ydinvaihe käynnistyikin vasta eilen. Ja jo kohtalaisen kaavamaiseen tapaan (ks. Episodi VII ja Rogue One) sitä juhlistettiin julkistamalla ydin-cast valokuvan voimin:

han-solo-cast-photo.jpg

Han Solo -elokuvan ydinpoppoota tutuissa ohjaimissa.

Suomalaisittain kuva ja virallinen tiedote sisältää jymyuutisen, joka tosin on ollut jo pitkään arvattavissa ja jota sopii siksi pikemminkin kutsua vahvistukseksi kuin yllätykseksi. Nyt Joonas Suotamo siis on viimein ihan oikeasti ja virallisesti Chewbacca, eikä ”double” kuten vielä The Force Awakensin lopputeksteissä kainostellen lausuttiin. Onnea, Joonas!

(Lisäys kirjoitukseen: Se minun piti tässä sanomani, että saamme olla onnellisia, että juuri Joonas Suotamo on Chewbaccamme. Ei #torille-syistä, tai ei ainakaan vain #torille-syistä. Vaan siksi, että Joonas on samaan aikaan todella leppoisa huipputyyppi ja ammattilainen, joka ottaa roolinsa vakavasti. Hän ei todellakaan esitä Chewbaccaa ”pukuna”, vaan ihan oikeana, tärkeänä, mietittynä hahmona. Chewbacca on, ihan oikeasti, parhaissa mahdollisissa käsissä. Tämä tuli selväksi myös minun haastatellessani häntä viime syksynä, ja tämä kuvastuu hyvin myös hänen omasta lausunnostaan tämän julkistuksen yhteydessä.)

20161102_013637

Daisy Ridleyn kanssa on helppo olla samaa mieltä. (The Force Awakens bluraylta.)

Kaikkiaan leffan julkistettu cast täydentyi parilla ihan uudella nimellä, ja on nyt siis seuraava:

  • Alden Ehrenreich on Han Solo
  • Donald Glover on Lando Calrissian
  • Joonas Suotamo on Chewbacca
  • Woody Harrelson on ”Han Solon oppi-isä”
  • Emilia Clarke
  • Thandie Newton
  • Phoebe Waller-Bridge

Kolmen naisen rooleista emme tiedä vielä mitään, emmekä varmasti vielä vähään aikaan saa ainakaan virallisesti kuullakaan. Eräitä täysin spekulatiivisia huomioita siis:

Julkistetussa castissa on kolme naista ja neljä miestä. Kaikki voi tietenkin olla sattumaa, mutta en ihmettelisi, vaikka Lucasfilm olisi tässä ottanut huomioon parin edellisen Star Warsin kohdalla nousseen äläkän naishahmojen puutteesta. Silkka prosenttiosuus on nyt aivan toinen kuin vaikkapa Rogue Onessa, jossa Felicity Jones kyllä näytteli pääroolin, mutta jossa muut naiset olivat melkein yhtä harmillisen harvassa kuin Lucasin Star Warseissakin (leffan toiseksi isoin naishahmo taisi olla sama kuin originaalitrilogiankin, Mon Mothma, ja niinpä niin). Mutta mikäpä siinä, vaikka päätös olisikin tehty pr-syistä, jos rooleihin on löydetty erinomaiset näyttelijät!

Thandie Newton ei jostain syystä ole mukana cast-kuvassa. Syy on todennäköisesti vain se, että hän ei ole ollut paikalla vielä valokuvaa otettaessa nyt kuvausten ensimmäisinä päivinä. Mutta miksi hänen nimensä silti lausuttiin tässä tiedotteessa, vaikka elokuvassa on varmasti vielä paljon merkittäviä julkistamattomia rooleja? Kyynisesti ajatellen ehkä juuri siksi, että Lucasfilm haluaa nyt näyttää naisnäyttelijöiden nimiä kärjessä. Tai, positiivisemmin: ehkä siksi, että jo 20 vuoden ajan päärooleja tehnyt Newton (mm. Mission: Impossible II ja Crash) on varsin tunnettu näyttelijä, joka tapauksessa suurempi nimi kuin lähes tuntematon Phoebe Waller-Bridge, joten hänet kannattaa mainita, vaikka rooli olisi pieni. Tai syy voi olla sekin, että Newtonin rooli on nimenomaan suuri. Tai näiden syiden yhdistelmä.

Erityisen mielenkiintoista on se, että jos tähän seitsikkoon on mahtunut elokuvan pääroiston näyttelijä, meillä näyttäisi siis nyt ensimmäistä kertaa olevan luvassa Star Wars, jonka pahis on nainen. Jos näin on, taidan veikata juuri Thandie Newtonia.

newton-riddick.png

Thandie Newton toisessa galaksissa: The Chronicles of Riddick (2004)

Joonas Suotamoa lukuun ottamatta näyttelijät eivät taida olla kuvassa rooliasuissaan (tai sitten meille ei ole vielä tätä ennen kerrottu kaukaisen galaksin hupparimuodista). Mutta roolihiuksissaan he saattavat olla – tai ainakin hiuksissa, joiden päälle hahmokampaus rakentuu. Tarkoittaen: Woody Harrelsonillahan voi olla kaljunsa päällä minkälainen tukkalaite tahansa, mutta Alden Ehrenreich todennäköisesti kantaa nuorena Hanina kutakuinkin tuollaista tukkaa. Ja eiköhän Emilia Clarkellakin otsatukka leffassa ole, koska Game of Thronesin Daenarys Targaryenina tunnetun näyttelijän aiempi look on ollut niin täysin toisenlainen.

Kuka siis on castin vierain uusi nimi Phoebe Waller-Bridge? Britti, 32 v, nousussa. Tähän astisessa curriculum vitaessa ennen kaikkea telkkaria, esimerkiksi rooli Suomessakin nähdyssä rikosdraamassa Broadchurch. Mutta, kappas, näyttääpä luvassa olevan Solon soolon lisäksi kärkirooleihin kuuluva rooli A. A. Milnestä kertovassa elokuvassa, jossa nimiroolia näyttelee Wars-alumni Domhnall Gleeson. Myös kirjoittaja: tv-sarjansa Fleabag ja Crashing ovat hänen omiaan.

Vielä yksi huomio: kannattaa muistaa, että on todennäköisempää kuin epätodennäköistä, että elokuvassa on vähintään yksi merkittävä motion capture -hahmo: siis alien tai droidi, jota esittävä näyttelijä ei näytä elokuvassa omia kasvojaan. Emilia Clarken veikkaan olevan leffan love interest, mutta Harrelson, Newton tai Waller-Bridge voi tällaista hahmoa näytellä.

20160520_fleabag_ep02_varley_F8A5007.dng

Phoebe Waller-Bridge omassa sarjassaan Fleabag. Tuntee oudot olennot.

Eikä tässä vielä kaikki: Solo-tiedotteella oli muutakin sanottavaa. Tätä:

  • The movie will explore the duo’s adventures before the events of Star Wars: A New Hope = ”duon” toinen osapuoli on tietenkin Chewbacca. Aiemminhan on jo tullut kerrottua, että elokuva olisi ”Han and Chewie origin story”.
  • Crewing the ship will be some of the industry’s top talent, including Academy Award nominee for his work on Arrival, Bradford Young (Director of Photography), Chris Dickens (Editor), Dominic Tuohy (SFX Supervisor), Rob Bredow (VFX Supervisor) and Brad Allan (Action Designer). They will be joining returning Star Wars veteran crew members Neal Scanlan (Creature & Droid FX Creative Supervisor), Neil Lamont (Production Designer), Dave Crossman and Glyn Dillon (Co-Costume Designers), Jamie Wilkinson (Prop Master), Lisa Tomblin (Hair), Amanda Knight (Make-Up) and Nina Gold (UK Casting Director). = Tässä on muutamia uusia nimiä, joista ehkä mielenkiintoisin on leikkaaja Chris Dickens, jolla on vyöllään erityisen sähäkistä kuvista muistettuja leffoja kuten poliisikomedia Hot Fuzz ja Slumdog Millionaire, jonka Oscar-pysteistä ehkä ansaituimman voitti juuri Dickens. Titteliä myöten kiinnostava nimitys on myös ”Action Designer” Brad Allan: kyseessä on ilmeisesti tähän mennessä lähinnä stunttina työskennellyt Bradley James Allan.
  • The untitled Han Solo Star Wars Story is slated for release on May 25, 2018. = Oho. Minä ja useimmat muutkin SW-nettikommentaattorit olemme jo pitkään olettaneet, että leffan ensi-ilta siirretään joulukuulle, joka on kovaa vauhtia vakiintumassa SW-kuukaudeksi. Vaikutti myös siltä, että tätä oltiin jo tekemässä, koska alunperin julkistetun toukokuun ensi-illan sijaan Solo-leffan kohdalla oli pitkään puhuttu vain ”vuoden 2018 ensi-illasta”. Mutta nyt siis, tuo päivä taas: päivä, joka koittaisi vain viisi kuukautta Episodi VIII:n jälkeen. Jännää!

Han Solon sooloelokuvan ohjaavat edelleen Christopher Miller ja Phil Lord, käsikirjoittavat Lawrence ja Jon Kasdan eikä elokuvalle ole vieläkään julkistettu virallista nimeä.