Tilanneraportti: Rogue One lähestyy jo kovaa

Posted on 07/07/2016 by Aki Jörgensen

Koko Irlannin (no joo, vähän liioittelen) seurattua Episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ja joka toisen englantilaisen uskalikon (no joo #2) kiivettyä Millennium Falconille lankesi jälleen hiljaisuus. Paljon puhuttaneiden Rogue Onen täydennyskuvausten pitäisi olla ohi ensi viikolla ja Mark Hamill paljasti äskettäin Episodi VIII:n viimeiseksi kuvauspäiväksi perjantain 22. heinäkuuta. Suurempia huhuja niistä ei ole kuulunut – joitain pienempiä kyllä, mutta tässä kirjoituksessa en spoilaa. Vaan ajatelkaahan: Rian Johnsonin ohjaamassa episodielokuvassa odotettavissa olevat käänteet, jotka voisi tiivistää ”Han Solo kuolee” -tyyppisiksi megaspoilereiksi, on todennäköisesti jo tallennettu, mutta me emme niistä tiedä.

Ja ehkäpä hyvä niin. Huomaan ainakin omalla kohdallani, että juuri nyt odottamiseen ei liity The Force Awakensin kaltaista täyden epätietoisuuden aiheuttamaa paineistettua kärsimättömyyden kertaantumaa. Esimerkiksi: Olisi kyllä kiva kuulla, mitä ja keitä Laura Dern ja Kelly Marie Tran seuraavassa episodissa näyttelevät, tai se, palaako ”vanhasta viisikosta” viimeksi puuttunut Lando Calrissian tällä kertaa, mutta nämä halut ovat kuitenkin hallittavia verrattuna siihen, että viime kerralla tässä vaiheessa emme tienneet kenenkään uuden näyttelijän rooleista mitään. Huojentuneisuuteen vaikuttaa huomattavasti se, että tällä kertaa tietoa on kuitenkin tihkunut: näyttelijät ovat esimerkiksi saaneet (tai uskaltaneet) twiitata kuvauksista, mikä ei todellakaan tullut kuuloonkaan JJ Abramsin pilotoidessa Star Warsin uudelleenkäynnistystä.

Sitä paitsi, lisää tietoa on joka tapauksessa luvassa pian. Reilun viikon päästä Lontoossa järjestetään Star Wars Celebration Europe, joka tänä vuonna keskittyy iloitsemaan The Force Awakensista ja nostamaan kuumetta Rogue Onesta.

Celebration Europen juliste on täynnä uutta väkeä. Tai no, onhan siellä Luke.

Kyllä, luvassa on myös uusi traileri. Odottaa saattoi koko ajan, että Lucasfilm tarjoilisi faniyleisölle vuosikokoontumisessaan uutta videokuvaa. Myös Rogue Onen lisäkuvauksiin liittyvien ikävien epäilysten hälventämiseksi tarvitaan innostavaa traileria, jossa varmaankin liehuu muun muassa eräs tuttu musta viitta. Niinpä ei yllätä vähääkään, että ABC-kanavan ohjelmatiedot paljastivat tänään, että sellaisen saamme heti perjantaina 15. heinäkuuta. Suunnitelma on vuorenvarmasti se, mikä jo pari kertaa aiemminkin: Rogue Onen uusi traileri esitetään Celebration-yleisölle leffan pääpaneelin päätteeksi ja paukautetaan nettiin samantien.

Tässä blogissa en ole kuitenkaan vielä ehtinyt käsittelemään sitä, että Rogue Onen pr-juna on jo liikkeellä, näemmä hieman varhaisemmin kuin The Force Awakensin kohdalla, ja se nostaa pintaan omia paljastuksiaan. Pelin avasi tuttu yhteistyökumppani Entertainment Weekly, joka vahvisti tukun nettiin tihkuneita huhuja ja fanien spekuloimia epäilyksiä näyttelijöiden hahmoista ja täydensi niitä yhdellä yllättävällä lisäyksellä:

Darth Vader palaa. Kaikki tämän varmasti arvasivat: kun Lucasfilmillä on Rogue Onen ajankohdan vuoksi mahdollisuus käyttää suuren yleisön rakastamaa Isoa Pahaa, tottakai se niin tekee. Mutta nyt se on siis sanottu ääneen, ja se on ihan hyvä, sillä ei siitä tosiaan elokuvan yllätykseksi olisi ollut. Rouva Lucasfilm Kathleen Kennedy lupaa, että Vaderia käytetään ”säästeliäästi”, mutta että hänen hahmonsa lepää vahvasti elokuvan yllä. Äänen hoitaa James Earl Jones, tietenkin. Tätä kaikkea toivoimmekin, eikö? Seuraavaksi odotettavissa: vilahdus trailerissa.
Diego Luna näyttelee kapteeni Cassian Andoria, kapinaliiton upseeria. Ei siis, tietystä yhdennäköisyydestä huolimatta, Biggs Darklighteria.
Donnie Yen näyttelee Chirrut Imweä, sokeaa soturimunkkia – aivan kuten fanikunta tähänastisista kuvista, teaserista ja, ehkä stereotyyppisesti, aasialaisen castauksesta yhteen laski.
Jiang Wen näyttelee Baze Malbusia, joka on edellisen blastereihin luottava ystävä. Kathleen Kennedy vertaa kaksikkoa Akira Kurosawan Kätketyn linnakkeen kahteen talonpoikaan, jotka, kuten tiedämme, olivat myös R2-D2:n ja C-3PO:n esikuvat.
Riz Ahmedin hahmo on Bodhi Rook, kapinallislentäjä. Lentäkää nyt edes vähän, kun leffa on nimeltään Rogue One, vaatii vanhan expanded universen lukija!
Alan Tudyk on, jälleen kuten-tiesimme-vaikkei-ollut-virallisesti-kerrottu, droidi. K-2S0 (”Kaytoo”) kuvaillaan ”Chewbaccan persoonallisuudeksi droidin ruumiissa”, mikä kuulostaa hauskalta. Erikoisempaa on, että Kaytoon sanotaan etsivän sovitusta Jyn Erson tapaan. Hmm?

Jyn Erso ja Cassian Andoria. Niin mukavaa on saada nimiä naamoille!

Mads Mikkelsen tosiaan näyttelee Galen Ersoa, päähenkilö Jyn Erson eli Felicity Jonesin isää, joka on Kuolemantähti-projektiin liittyvä tiedemies Oppenheimerin tapaan. Mikkelsen ehti jo itsekin paljastamaan tämän, etunimeä myöten, ja kirjoitinkin siksi jo aiemmin, että isäyhteys antaa perusteita sille, miksi Kapinaliitto ylipäätään tarvitsee juuri nuorisohuligaanina teaserissa esitellyn Jyn Erson apua. Kiinnostavaa kyllä, Lucasfilm ei ole vielä missään edes vahingossa paljastanut Mikkelsenin roolihahmon ulkonäköä.
Ben Mendelsohn on elokuvan pahis, Kuolemantähti-projektin turvallisuusjohtaja Orson Krennic. Titteliksi annetaan siis tosiaan ”Director”, eikä esimerkiksi vanhan expanded universen suuramiraali, valkoisesta asusta huolimatta. Harmi #2, sanoo se vanhan expanded universen lukija.
Ja vielä se yllätys: teaserissa jo nähty Forest Whitaker on Saw Gerrera. Tätä ei vanhan expanded universen lukija tunnistakaan, mutta kyseessä on Clone Wars -animaatiosarjassa ensiesiintynyt kapinasotaveteraani, jonka metodeista edes Rogue Onen aikainen Kapinaliitto itse ei ole enää ihan varma, kuten Kathleen Kennedy EW:lle hahmoa kuvailee. Vielä teaserin jälkeen ulkonäköään vaihtanut Gerrera on näin ensimmäinen animaatio-Star Warseissa esitelty hahmo, joka nousee myös elokuviin – laskematta mukaan sitä, että sarjojen päämies Dave Filonin mukaan kloonikapteeni Rex on se partasuinen vanha sotilas Leian tiimissä Endorilla Jedin paluussa. Starwars.com teki oman juttunsa Saw Gerreran taustoista, ja siitä käy ilmi, että kyseessä on itse asiassa George Lucasin itsensä luoma hahmo, joka alunperin tarkoitettiin toteuttamatta jääneeseen live action -televisiosarjan.

Samalla tämä tarkoittaa, että Whitakerin hahmo on (Mon Mothman ja Darth Vaderin lisäksi) ainoa Rogue Oneen paljastunut hahmo, joka ei ole uusi. Kaikki muut sen sijaan ovat, ja se tarkoittaa, että vaikka elokuva kertookin tarinan, jonka tiedämme päättyvän Kapinaliiton voittoon, emme tiedä, kuinka moni sen päähenkilöistä jää voittoa juhlimaan. Tämä on varmasti draamallisesti viisasta. Katsojalle jää jännitettävää (olettaen, että hahmot kiinnostavat). Se sen sijaan tuntuu edelleen hieman menetetyltä tilaisuudelta, että koko tiimi koostuu ihmisistä. EW:n haastattelun mukaan ”taustarooleissa” on alieneitakin, mutta…

Näiden suorien paljastusten lisäksi EW:n kuvagalleriasta voi päätellä eräitä juonenkäänteitäkin, mutta ei oikeastaan paljon enempää kuin teaser jo paljasti: luvassa on toisen maailmansodan tyynen valtameren taistelut mieleen tuovaa äksöniä biitsillä, ja tehtävään liittynee keisarillisiksi sotilaiksi naamioituminen. Arvoituksellisimmaksi jää tämä kuva:

Entertainment Weeklyn kuvagallerian arvoituksillisin lisäys: death trooper -sotilaan kädessä oleva stormtrooper-nukke.

Lopuksi EW tietysti tarttui kesän puheenaiheeseen, Rogue Onen täydennyskuvauksiin, joiden on villeimmissä huhuissa väitetty kattavan puoli elokuvaa ja muuttavan sotaisan tunnelman kevyeksi seikkailuksi. EW:n haastattelussa Kennedy ja ohjaaja Gareth Edwards vakuuttavat, että täydennyskuvauksissa ei ole mitään poikkeuksillista eikä elokuvan synkkää tunnelmaa muuteta siitä, mikä oli koko ajan tarkoitus. Tätähän emme voi tietää – Disney voisi oikeasti ollakin paniikissa, eivätkä nämä kaksi sitä sanoisi – mutta jotain voi ehkä päätellä siitä, että esimerksiksi Mads Mikkelsen kävi lisäkuvauksissa vain yhden päivän.

Henkilökohtaisesti uskon, että totuus on puolivälissä: tottakai täydennyskuvaukset ovat isoissa leffoissa business as usual ja tottakai niitä piti tehdä joka tapauksessa, mutta tuskin huhut elokuvan tunnelman korjaamisesta aivan tyhjästä tulivat. Samalla, on muistettava, että juuri se on muutenkin yksi syistä, miksi täydennyskuvaukset ovat isoissa leffoissa business as usual. Jotkin asiat vain näkee paremmin leikkausvaiheessa, ja tämän kokoluokan elokuvissa on mahdollisuus palata silloin tekemään korjausliikkeitä. Esimerkiksi The Force Awakensiin lisättiin täydennysotoissa kepeitä hetkiä, kuten Poe Dameronin ”You talk first? I talk first?”, eikä sitä valmiissa elokuvassa lisäykseksi arvaisi.

Rogue One ei ole välttämättä vaarassa epäonnistua – vaan keventyä

Posted on 01/06/2016 by Aki Jörgensen

Rogue One on pulassa.

Tai sitten ei. Huhuja ei välttämättä kannata uskoa. Eräiden huhujen mukaan pulassa piti oleman myös The Force Awakensin, josta muun muassa jouduttiin erottamaan käsikirjoittaja ja aloittamaan alusta kesken lavasteiden rakentamisen. Sittemmin olemme oppineet, että jos Episodi VII pulassa olikin, ’potkut’ olivat turhan yksiselitteinen ilmaus Michael Arndtin lähdöstä, eikä hänen jälkeensä todellakaan aloitettu alusta.

Mutta Rogue One, siis. Tämä kirjoitus käsittelee tuotannon tilannetta eikä sisällä voimakkaita juonispoilereita. (Samoihin raportteihin tosin sisältyy yksi kiintoisa, elokuvan loppuun liittyvä juonihuhu, jonka voi lukea täältä.)

Felicity Jones on joulukuussa Jyn Erso, uuden Star Wars -elokuvan päähenkilö.

Ensimmäisen Star Wars -spinoffin Rogue Onen on tosiaan viime päivinä väitetty olevan ”kriisissä” ja sitä tuottavan Disney-yhtiön ”paniikissa”. Pari viikkoa sitten nettiin ehti jo tieto, että Rogue Oneen kytkeytyvä sarjakuva olisi peruttu (tai ainakin siirretty), koska itse elokuvaan halutaan tehdä vielä isohkoja muutoksia. The Hollywood Reporterin äskettäisen jutun mukaan kesä-heinäkuussa tehdään neljä viikkoa lisäkuvauksia, joiden tavoite on keventää elokuvan tunnelmaa ja lisätä siihen seikkailun iloa. Tähän on lehden lähteiden mukaan päädytty, koska Disney-pomojen mielestä raakaleikkauksessa ei ollut oikea, ”klassinen Star Wars” -fiilis. THR:n ja eräiden muidenkin lähteiden mukaan raakaleikkaus ei ollut huono, mutta ei myöskään riittävän loistava.

Uutista on syytä purkaa toteamalla ensin tosiasiat. Tosiasia yksi on, että lisäkuvaukset eivät ole isoissa Hollywood-elokuvissa an sich katastrofin merkki – päinvastoin, ne ovat sääntö. Sekään ei huuda kriisiä, että lisäkuvauksista päätetään ensimmäisen leikkauksen valmistuessa: nimenomaan niistä päätetäänkin, kun elokuva alkaa ottaa muotoaan. Itse asiassa projektin tila kuulostaa erittäin vakaalta, jos Rogue Onesta todella on jo näin varhain olemassa ”kokonainen” raakaleikkaus, vaikka ensi-iltaan on tosiaan vielä aikaa. (Huhumuotoilu, jonka mukaan paniikin olisi laukaissut yleisön reaktio testinäytökseen, ei pidä paikkansa: Rogue One ei todellakaan ole vielä ulkopuolisen testiyleisön katsottavissa.)

Tosiasia kaksi kuitenkin on, että neljän viikon täydennyskuvaus on minunkin käsitykseni mukaan pitkähkö kesäleiri. Niin paljon ei tarvita ihan parin kohtauksen uusintakuvauksiin, eikä äskettäin valitun nuoren Han Solon todennäköisen cameon lisäämiseenkään.

Tämä luokka kokoontuu uusintaottoihin kesä-heinäkuussa.

Olen alkanut tottua siihen, että näitä uusia Star Wars -elokuvia tehdään tavalla, joka kuulostaa siltä, että kaikki olisi koko ajan pielessä. Erityisesti käsikirjoittajat vaihtuvat yhtenään: Rogue Onella niitä on ollut virallisesti kaksi (Gary Whitta ja Chris Weitz), mutta huhun mukaan myös Christopher McQuarrie on käynyt kirjaamassa käsikseen siivunsa. Vielä Whittan lähdön aikaan epäilin syyksi taiteellisia erimielisyyksiä ja potkuja, mutta nyt minusta tuntuu, että kyse on vain uudesta normaalista. Nyt kesällä kiillotusvuorossa saattaa olla taas uusi nimi. Kuvaavaa on, että Rogue Onen pressimatskuissa ei ole juuri kirjoittajista puhuttu.

Tarinoita ja käsiksiä juonitaan Hollywoodin isoihin viihde-elokuviin nykyään komiteoissa kuin tv-sarjoja aikanaan. Varsinaisia näppäimistöä hakkaavia tekijöitäkin vaihdetaan muissakin hankkeissa ilmeisen tarkoituksella prosessin aikana, jotta ideoita katsottaisiin tuorein silmin. Star Wars ei enää ole se itsevaltaisen auteurin luotsaama sarja, jonka George Lucas päästi käsistään. Rogue Onen ei koskaan pitänytkään olla kenenkään käsikirjoittajansa, ei ohjaaja Gareth Edwardsin eikä idean isän John Knollin lapsi. Se on tiimituote, josta vastaavat heidän lisäkseen muun muassa tuottaja Kathleen Kennedy ja Lucasfilmin tarinaryhmä. Ja, kyllä, viime kädessä myös Disneyn pomot. Pidimme ajatuksesta tai emme, näin tehtiin myös The Force Awakens – ja useimmat meistä pitivät silloin lopputuloksesta.

Jos nämä tahot siis katsovat, että Rogue One kaipaa tavallista enemmän lisäkuvauksia, ei meistä pitäisi olla sitä päätöstä elokuvaa näkemättä moittimaan. Hitfixin Drew McWeeny lisää rauhoittelukolumnissaan, että lisäkuvaukset on ideoitu yhdessä elokuvan ohjaajan Edwardsin kanssa. Jos kaikki menee kuten elokuvissa (ha ha), lisäkuvauksia ei erota lopputuloksesta mitenkään. Vai olisitteko muka arvanneet, että ”You talk first? I talk first?” oli The Force Awakensiin jo kuvattuun kohtaukseen samaan tapaan myöhemmin lisätty kepeyden hetki?

Kannattaa myös muistaa, että tämä on franchise, jonka tuorein osa on nyt elokuvahistorian kolmanneksi menestynein ja kotimaassaan peräti numero yksi. Jospa Disneyn kukkaronhaltijat katsovat, että tällaisessa tilanteessa lisäkuvauksiin voi huoletta käyttää tavallista enemmän rahaa ja aikaa laadun varmistamiseksi?

Rogue Onen teaserissa oli paljon tuttua, mutta tunnelmaltaan myös paljon uutta.

En siis toistaiseksi pelkää, että Rogue One olisi kääntymässä samanlaiseksi katastrofiksi kuin Josh Trankin potkuihin keskeytynyt, todennäköisesti Boba Fettistä kertoneen elokuvan tuotanto uhkasi olla. Eikä minua kiusaa sekään, että Rogue Oneen halutaan kepeitä hetkiä ja hauskaa seikkailuntuntua. Mutta se minua harmittaa, että tämä saattaa tarkoittaa, että näin Rogue One menettää ainakin osan omaleimaisuudestaan.

Tarkoitan, että alunperinhän tämän ensimmäisen standalone-elokuvan nimenomaan piti olla rujompi ja raaempi kuin saagaepisodien. Tämän piti ”panna sota Tähtien sotaan”, kuten sanonta sanotaan. THR:n jutussa yksi lähde moittii elokuvaa siitä, että se ”tuntuu sotaelokuvalta” – mutta alunperin juuri sen piti olla tavoite!

Koska nämä ovat vasta huhuja, en halua huolestua vielä turhasta. Ja on toki niinkin, että ”hyvä Star Wars -seikkailuelokuva” voittaa ”huonon Star Wars -sotaelokuvan” – ei siis sillä, että tämä uutinen tarkoittaisi, että noin kärjistetystä vaihtokaupasta olisi nyt kyse. Mutta toivon, että Rogue Onesta ei nyt riisuta pois sitä, mikä elokuvasta teki innostumisen arvoisen ennen yhdenkään näyttelijän paljastumista. Ainakin vielä teaserissaan Rogue Onen tunnelma vaikutti minusta erinomaiselta, ja niin tuntui nettireaktioiden perusteella vaikuttavan muistakin.

Laajemmin koko ”A Star Wars Story” -standalone-elokuvien pointin pitäisi (ainakin minusta) olla se, että ne mahdollistavat myös tyyliltään aivan toisentyyppisten tarinoiden kertomisen. Niiden pitää tuntua tapahtuvan Tähtien sodan maailmassa, mutta niiden ei minusta välttämättä pitäisikään tuntua ”klassisilta Star Wars -elokuvilta”, kuten THR:n lainaama lähde sanoo. Gareth Edwards on toisentyyppinen ohjaajakin, ja onhan tässä kyse myös ensimmäisestä SW-elokuvasta, jonka musiikkia ei sävellä John Williams. Disneyn pitäisi luottaa kruununjalokivensä brändin voimaan: ei yleisölle tarvitse tarjota aina samaa tämän(kään) otsikon alla.

The Force Awakens -bluray tulee – mutta myöhässä

Posted on 02/04/2016 by Aki Jörgensen

Ensi viikolla se ilmestyy: The Force Awakensin kotiteatteriversio, dvd ja bluray. Nettitietojen mukaan jotkut onnekkaat ovat saaneet kappaleensa yhdysvaltalaisista kaupoista jo eilen perjantaina.

Mutta näin siis tosiaan Yhdysvalloissa. Jostain syystä The Force Awakensin br- ja dvd-painosten suomalaisten versioiden julkaisupäivä on vasta perjantaina 22.4.2016. On vaikea ymmärtää miksi – eihän näitä sisältöjä ainakaan enää tarvitsisi varjella esimerkiksi kääntäjiltä leffateatterikopion tavoin – mutta siitä tämä ainakin todistaa, että edes suurimmat studiot eivät enää odota suuria kotijulkaisuilta. Muutenhan tästä olisi rakennettu event kuten ensi-illastakin.

Kun bluray aikanaan suomalaisiin kauppoihin saapuu – enkä yllättyisi, vaikka se olisi lopulta vähän 22.4. aiemminkin – se näyttää olevan aivan sama pakkaus kuin kaikkialla muuallakin, ja sen virallinen traileri on tässä:

Tarkemmin katsoen kyseessä on itse asiassa verrattain vaatimaton julkaisu. Itse elokuvan lisäksi mukana on vain tämä (suluissa ekstrojen kestot):

Secrets of The Force Awakens: A Cinematic Journey (69:14)
The Story Awakens: The Table Read (4:01)
Crafting Creatures (9:34)
Building BB-8 (6:03)
Blueprint Of A Battle: The Snow Fight (7:02)
ILM: The Visual Magic Of The Force (7:54)
John Williams: The Seventh Symphony (6:51)
Force For Change (3:22)
Deleted Scenes:
1. Finn And The Villager (0:31)
2. Jakku Message (0:47)
3. X-Wings Prepare For Lightspeed (0:22)
4. Kylo Searches The Falcon (0:50)
5. Snow Speeder Chase (0:48)
6. Finn Will Be Fine (0:23)

Eli reilun tunnin mittainen varsinainen making of -dokkari, puoli tusinaa featurettea ja saman verran poistettuja kohtauksia. Kakkiaan vajaat kaksi tuntia katsottavaa elokuvan jälkeen. Ei siis mitään, mikä saisi Hobitti-elokuvien yhdeksän tunnin dokkarit (per episodi!) kalpenemaan. Esimerkiksi ennakkoon intoiltu Table Read eli käsikirjoituksen lukutilaisuutta käsittelevä pätkä on vain neljän minuutin mittainen, ja minä kun olisin mielelläni katsonut sitä vaikka koko leffan pituudelta… Ekstrojen pääruoka on ilmiselvästi dokkari, jossa nähdään muun muassa otteita näyttelijöiden koekuvausnauhoista. Ja näin pitää ollakin: olemmehan jo vuosia odottaneet näkevämme, miten huhuissa kuultu ja sittemmin elokuvassa nähty todella tehtiin. Mutta tämäkin dokkari on siis ainakin kestoltaan paljon pikaisempi katsaus kuin odotin.

Poistettuja kohtauksiakin on alle neljän minuutin verran, ja vaikka niiden joukossa on jo ensi-ilta-aamuna kaipailemani Kylo Ren Falconilla -kohtaus, ei noista välttämättä ole kuin ärsyttämään niitä faneja, jotka odottivat kunnon kattausta leikkauspöydälle jääneistä noin 20 minuutista. Tarjolla olisi ollut muun muassa Leian ja Korr Sellan välinen kohtaus joka selitti galaksin tilaa, Reyn Voima-näyn pidennetty versio, kohtaus jossa Chewie repii Unkar Pluttin käden irti Maz Kanatan linnassa tai Maz Kanata itse vastarinnan tukikohdassa. Yhden minuutin teaser neljän minuutin poistetuista kohtauksista tuntuu jo sinällään silkalta kettuilulta.

Kaikkiaan tuntuu siltä, että monet paukut on säästetty tuleviin erikoisjulkaisuihin, kuten uuden trilogian valmistuessa nähtävään settiin. Aiempienkin Star Wars -elokuvin pois jääneitä kohtauksia paljastettiin vähin erin vasta vuosien päästä, ja niin näyttää tapahtuvan nytkin. Tosin Yhdysvalloissa tarjolla on parikymmentä minuuttia ekstrojen ekstroja heille, jotka ostavat lättynsä Targetista, mutta Daisy Ridleyn ja John Boyegan erikoishaastattelut ja katsaus elokuvan aseistukseen eivät tunnu erityisen ikimuistoisilta tarjouksilta nekään.

Tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö hae omaa kappalettani kaupasta niin pian kuin mahdollista, ja ettenkö ahmi ekstrojen rippeitäkin. Eikä sitä, etteikö itse elokuva sinänsä ole jo nyt osoittautunut useita uudelleenkatsomisia kestäväksi. Sitä vain, että…olisin voinut ottaa niin paljon enemmänkin. Vaikka niin, että tosifaneille olisi myyty kolmen levyn kattausta ja kansalle tätä nyt saatavaa.

Näin syntyi The Force Awakens: Muutama huomio vielä

Posted on 28/02/2016 by Aki Jörgensen

Julkaisin tässä blogissa pari päivää sitten kirjoituksen, joka oli eräänlainen summaus kaiken aiemman kantavimmasta langasta. Minun kiinnostukseni esimerkiksi netissä lentelevien Star Wars -huhujen seuraamiseen – sen sijaan, että vain katsoisin valmiin elokuvan ja pitäisin itseäni sen fanina – kiteytyy nimittäin hyvin perustavasti siihen, että minua kiinnostaa, kuinka suurista myyttisistä aineksista ammentava saaga kehittyy ihmisten kirjoittamiksi ja tuottamiksi elokuvateoksiksi. Kuten tulin kirjoittaneeksi The Force Awakensin ensi-illan aattona: minun Star Wars -suhteessani ei ole kovinkaan paljon ollut kyse siitä, kuinka laadukkaita elokuvia franchisen ydinteokset lopulta ovat. Attack of the Clones on epäonnistunut seikkailuelokuva ja heikoin Star Wars -episodi, mutta silti (tai jopa siksi) on edelleen kiinnostavaa, kuinka sekin elokuva sai muotonsa.

Matka The Force Awakensin ensi-iltaan siitä hetkestä, jossa George Lucas päätti sittenkin käynnistää jo aikanaan hautaamiensa episodien 7-9 tuotannon, oli totisesti vaiherikas. Sen matkan aikana moni kyydissä ollutkin lienee uskonut, että lopputuloksella ei ole enää mitään tekemistä alkusysäyksen kanssa. George Lucas on sanonut useampaan kertaan, että Disney ei halunnut tehdä hänen tarinoitaan, ja että nyt toteutettavat elokuvat eivät siis enää perustu hänen ideoihinsa. Michael Arndt, jo Lucasin aikana The Force Awakensille valittu ensimmäinen käsikirjoittaja, taas jätti projektin kesken esituotannon, ja uudet käsikirjoittajat Lawrence Kasdan ja JJ Abrams ovat kertoneet haastatteluissa aloittaneensa ”kokonaan alusta”. Ei ole yleisön vika, että moni on todennäköisesti kuvitellut Episodi VII:ään kehitetyn kolme eri tarinaa, ja että Lucasin ja Arndtin versiot hylättiin kumpikin vuorollaan lopullisen tieltä. Ja että tämä, saagan episodiluonteen mukaisesti, tarkoittaisi sitä, että koko uusi trilogia kertoo nyt aivan eri tarinan kuin minkä ensin Lucas sitten Arndt olivat visioineet.

Hämmentäväksi tilanteen on kuitenkin tehnyt se, että meillä on koko ajan ollut voimakkaita vastakkaisia väitteitä. Erityisen hankalaan paikkaan on ymmärrettävästi joutunut Lucasfilmin johtaja Kathleen Kennedy, Lucasin henkilökohtainen ystävä ja itselleen valitsema seuraaja. Kennedy on selitellyt useaan kertaan elokuvan syntyneen orgaanisesti, Lucasin ideoista lopulliseksi kasvaen. Tuotannon konsulttina toiminut Simon Kinberg on väittänyt Lucasin ideoiden olleen lopullisenkin kässärin pohjalla. Ohjaaja Abramskin on toistellut haastatteluissaan toistamasta päästyään kuinka kaikki perustuu ”Georgen uskomattomaan visioon”. Suorastaan kiusallista seurattavaa oli Vanity Fairin vitsivideo, jossa Lucas oli saatu kysymään Abramsilta kysymys, ja flanellipaitamme valitsi kysymyksen ”Mitä Darth Vaderin lapsenlapsille oikein tapahtui?”. Abrams hymähti tuskaisasti, ja vastasi sitten: ”Sano sinä, sinähän tämän koko sopan keksit”. Varsinainen vitsihän olikin siinä, että Lucas oli sanonut – mutta meille episodeissa VII-IX annettava vastaus ei ole se.

Episodi VII:n tuotannon aloittaja George Lucas ja toisenlaisen Episodi VII:n ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams.

Elokuvan ensi-illan jälkeen kuva on kuitenkin viimein valjennut niin paljon, että uskon ymmärtäväni, mistä oli ja on kyse. Näin syntyi The Force Awakens -kirjoitukseeni kokoamani todistuskappaleet elokuvan syntyvaiheista todistavat nähdäkseni, että molemmat puolet olivat oikeassa.

Lawrence Kasdan ja JJ Abrams eivät aloittaneet tarinankerrontaa alusta. He tosiaan aloittivat Kasdanin vaatimuksesta käsikirjoittamisen kokonaan alusta, mutta koska Arndt ei koskaan saanut valmiiksi ensimmäistäkään täyttä versiota käsikirjoituksesta, eivät Kasdan ja Abrams tarkkaan ottaen mitään hylänneetkään. He myös palasivat nopeasti Arndtin moniin version aikaisiin perusteisiin, ja lopullisen version ensimmäisen näytöksen tapahtumat ovatkin hämmästyttävän lähellä Arndtin luonnosten jo kuukausien takaisia versioita. Eikä tosin ihme: kun Arndt jätti projektin lokakuussa 2013, elokuvalle rakennettiin jo lavasteita ja pukuja, ja Abu Dhabi oli jo valittu Jakku-planeetan kuvauspaikaksi. Jos haluatte, tätä taustaa vasten elokuvan juonellinen yksinkertaisuuskin saa yhden selityksen: vaikka ensi-iltaa siirrettiin puolella vuodella, oli varmasti aivan liian myöhäistä edes harkita ensimmäisen näytöksen muuttamista joksikin muuksi kuin romuplaneetan autiomaassa tapahtuvaksi.

Mutta ei Arndtkaan pyyhkinyt pöytää tyhjäksi sillä hetkellä kun Disney tai Kathleen Kennedy päättivät jättää Lucasin juonet pöytälaatikkoon. Ensi-illan jälkeen (tjeu: Entertainment Weeklyn podcast) Arndt on kertonut Kennedyn ja Lucasin palkanneen hänet jo keväällä 2012 kertomaan ”nuoren jedinaisen alkuperätarinan”. Työnimellä Kira kehitelty Rey oli alusta asti ulkopuolinen ja yksinäinen. Tämä on keskeinen todistuskappale siitä, että Lucasin versio tosiaan on ainakin ”eräästä näkökulmasta” (Obi-Wanin sanoin) lopullisenkin The Force Awakensinkin taustalla: elokuvan päähenkilö ei ilmeisesti missään vaiheessa ollut sukunimeltään Solo tai Skywalker. Paitsi tietysti jos tällainen paljastus on edelleen edessä, ja sen oli koko ajan määrä olla edessä…

Kun tuleva Kylo Ren kesällä 2013 olisi voinut olla tämäntapainen, oliko hahmo vielä Kylo Ren? Tai Ben Solo?

Koko kuva ei toki ole tässä. Aivan keskeinen kysymys on, oliko elokuvan pahis myös Lucasin versiossa Ben Solo. Oma veikkaukseni on, että ei ollut. Se selittäisi sekä Lucasin toistuvat viittaukset kadonneisiin tarinoihin ”Darth Vaderin lapsenlapsista” että The Force Awakensin tekijöiden tuskaisan iteroinnin erilaisten pahiskonseptien äärellä.

Kylo Renin hahmo, se, mitä Kylo Ren on tehnyt sekä se, mitä Kylo Ren episodissa VII tekee, ovat saagan juonen kannalta koko elokuvan ytimessä. Jos The Force Awakensista poistetaan Skywalkerien jälkeläisen petos ja pahuus, tai sitä vain muokataankin, koko tarinan täytyisi olla aivan toisenlainen, ja sen version kuvittelemiseksi meillä ei ole vielä tarpeeksi tiedonmuruja. Lisäksi tämän palikan muuttaminen vaikuttaa perustavasti koko uuteen trilogiaan, keinuttaen todennäköisesti episodeja VIII ja IX vielä kauemmas Lucasin ideoista kuin VII olikaan. Tästä näkökulmasta The Force Awakens ei tosiaan ole enää Lucasin tarina – eikä Lucasia elokuvassa käsikirjoituksesta enää kreditoitukaan. Kuvaavaa on sekin, että The Force Awakensin tekijät ohjaajasta luonnostaiteilijoihin pitivät yhtenä ohjeenaan kysymystä ”Kuka Luke Skywalker on (30 vuotta Jedin paluun jälkeen)?” – kysymystä, jota George Lucas ei varmaankaan olisi edes älynnyt kysyä.

Mutta elokuvan rakennuspalikoita – teemoja, hahmoja, miljöitä, jopa kohtauksia – ajatellen lopullisessa teoksessa on varmasti paljonkin Lucasin aikaista. Lucasmaista on myös kaikessa siinä, mitä Arndt, Abrams, Kasdan ja monet muut elokuvaan Lucas-välirikon jälkeen kuvittelivat, koska he tietoisesti hakivat inspiraatiota ja myös viittasivat kaiken aikaa Lucasin originaalielokuviin. Paitsi että The Force Awakens on juoneltaan paikoin lähellä A New Hopen remakea, sen lavasteet ja jopa kuvakulmat ovat täynnä muistumia vanhasta. Edesmennyt Ralph McQuarrie olisi melkein voitu kreditoida yhdeksi tuotantosuunnittelijoista.

Eräs yksityiskohta on vielä mainittava. Kun kerran The Art of The Force Awakens -kirjan luonnokset niin kertovasti paljastavat monia käsikirjoitusvaiheen ideoita, en voinut olla panematta merkille, että missään luonnoksissa ei vilahda toista nuorta naishahmoa, jota kesällä 2013 todistettavasti elokuvaan etsittiin. Pitkään oletin, että kyseessä oli hahmo, joka putosi käsikirjoituksen muuttuessa pois, tai kenties siirrettiin seuraavaan episodiin. Vaikka Kelly Marie Tran nyt Episodi VIII:aan julkistettiinkin, en tiedä, uskonko enää tähän kuvioon. Kokonaan pois pudonneesta hahmosta olisi luullut jo paljastuneen viitteitä haastatteluista tai luonnoskuvista, joten olisiko hahmo sittenkin ollut vaikkapa vain tuolloin suurempaan rooliin ajateltu Korr Sella? Mutta sittenkin…

Näin syntyi The Force Awakens

Posted on 24/02/2016 by Aki Jörgensen

Bluray-ekstroja ja virallista Making of -kirjaa odotellessa: tässä yksi summaus. Lähteinä erityisesti lukemattomat haastattelut ja tässä blogissa osin aiemminkin raportoidut lähteet, mutta eräiltä aivan keskeisiltä osiltaan The Art of The Force Awakens -kirja, joka paljastaa upeissa luonnoskuvissaan ja teksteissäänkin kaikenlaista muualla kertomatonta. Tämän kirjoituksen kuvat ovat tuosta kirjasta (Phil Szostak, Abrams Books 2015).

Kevät 2012. Suuri flanellipaitainen saagan luoja George Lucas värvää Kathleen Kennedyn seuraajakseen Lucasfilmin johdossa. Parivaljakko panee alulle uusien Star Wars -elokuvien tuotannon ja palkkaa niistä ensimmäisen käsikirjoittajaksi Oscar-voittaja Michael Arndtin. Arndt saa lähtökohdakseen Lucasin omat ideat, joiden tarkka sisältö on edelleen arvoitus. Kennedyn ensimmäinen tiivistys Arndtille kuuluu: ”origin story of a female jedi”. Avuksi palkataan myös Imperiumin vastaiskun käsikirjoittaja Lawrence Kasdan, joka tässä vaiheessa toimii tuotannon konsulttina.

Kesä 2012. Kesäkuussa Lucas ottaa yhteyttä Disney-yhtiön johtajaan Bob Igeriin, joka edellisvuonna tiedusteli varovaisesti Lucasin halukkuutta myydä yhtiönsä. Nyt Lucas on valmis, ja sitä paitsi hänellä on myytävää: yhtiö, joka on jo aloittanut uuden aikakauden valmistelut. Elokuussa Lucas ja Kennedy tapaavat originaalitrion eli Mark Hamillin, Carrie Fisherin ja Harrison Fordin. Kaikki ovat valmiita palaamaan rooleihinsa.

Syksy 2012. Kathleen Kennedy julkistaa projektin Lucasfilmin omalle väelle. Michael Arndt apujoukkoineen lähestyy tarinaa hakemalla starwarsmaisen fiiliksen elementtejä. Esimerkiksi lopulliseenkin elokuvaan päätynyt valomiekkataistelu lumisessa metsässä on niin sanottuun tarinaryhmään kuuluvan Kiri Hartin hyvin varhainen visuaalinen idea.

Lokakuu 2012. Disney ostaa Lucasfilmin. Kauppaan kuuluu täydellinen kontrolli seuraaviin Star Wars -elokuviin. Vaikka Lucasin ilmoitetaan aluksi toimivan konsulttina, Disney tekee nopeasti päätöksen keksiä uudet tarinat Lucasin ideoimien tilalle. Arndt jatkaa kuitenkin hommassaan. Tarinankehittelyn suuriin ongelmiin kuuluu tässä vaiheessa, kuinka yksin ja eristäytyneenä elokuvan aloittava uusi sankaritar pysyy elokuvan sankarittarena silloinkin, kun Luke Skywalker on astunut mukaan elokuvaan. Arndtista tuntuu, että Luke ottaa tarinan haltuunsa heti ilmestyessään.

Varhaista visiointia ”tulesta ja jäästä”: käsikirjoittaja Michael Arndt ja tuotantosuunnittelija Rick Carter kannustivat myös taiteilijoita kehittelemään ideoita, jotka voisivat kantaa myös osaksi käsikirjoitusta.

Tammikuu 2013. Episodi VII:n suunnittelu hyrähtää kunnolla vauhtiin. Concept art -osaston eli elokuvan visuaalista ilmettä ideoivien taiteilijoiden työtä ohjaavat tehtävään itse ilmoittautuneet lajin mestarit Rick Carter (mm. Jurassic Park) ja prequelien veteraani Doug Chiang sekä käsikirjoittajien puolelta Arndt ja Hart sekä piakkoin julkistettava ohjaaja JJ Abrams. Koska elokuvalla ei ole käsikirjoitusta (mutta sillä on ensi-iltapäivä), concept artisteja kannustetaan ”guided imageryksi” nimitettyyn prosessiin: visuaalisten ja tarinallisten ideoiden kehittelyyn vapaasti, jopa ilman käsikirjoittajien ohjeita, vaikka tietysti heiltä koko ajan tilataan visioita tukemaan käsikirjoittajien ideoita. Monet elokuvan tarinallisetkin ideat syntyvät tulevina kuukausina taiteiljoiden pöydällä – esimerkiksi rathtar-kohtauksen alkujuonne vaikuttaa vilahtaneen eräässä tällaisista piirroksista. Molempien ryhmien pöydillä ovat konkreettisista filosofisiin liukuvat kysymykset ”Kuinka vahva Voima on?” ja ”Kuka on Luke Skywalker?”. Elokuvan kaksi päähenkilöä jatkavat kuitenkin kehittymistään: Voimassa vahva nuori nainen kulkee työnimellä Kira, ja hänen parikseen luonnostellaan Sam-nimistä nuorta miestä – hahmot saisivat paljon myöhemmin nimet Rey ja Finn. Jo tässä vaiheessa mukana oleviin konsepteihin kuuluvat originaalitrilogian aluksien hylkyjä sisältävä romuplaneetta ja ajatus siitä, että Luke Skywalker olisi elokuvan alussa kadonnut.

Helmikuu 2013. Koska Lucasin luonnokset on siirretty syrjään, kaikki on auki. Abramsin johdolla inspiraatiota haetaan alkuperäislähteistä, Ralph McQuarrien originaalitrilogian luonnoksista. Ei siis ihme, että moni tarinaideakin kumpuaa niistä: esillä ovat muun muassa McQuarrien aikanaan turhaan suunnitteleman Darth Vaderin linnan käyttäminen sekä loppukohtaus, jossa Millennium Falcon ja Kira sukeltaisivat Endorilla meren tai järven pohjaan, jonne olisi uponnut toisen Kuolemantähden keisarillinen valtaistuinsali, josta taas löytyisi lopullinen kartta Luken luo. Abramsin ajatus on, että elokuvan tulisi tietoisesti heijastella alkuperäisen Star Warsin juonta. Jopa avauskohtausta mietitään suoraksi kopioksi vuoden 1977 elokuvasta.

Millennium Falcon ja uponnut toinen Kuolemantähti. En ymmärrä, millä logiikalla sen olisi selitetty säilyneen näin ehjänä räjähdyksestään.

Maaliskuu 2013. Siinä missä esimerkiksi Kira kehittyy lopulliseksi Reyksi orgaanisesti, elokuvan pahiksen kehittäminen osoittautuu todella työlääksi. Ongelma on sama, minkä moni elokuvaa odottava fanikin tunnistaa: ”Jeditappajaksi” kutsuttu uusi paha seisoo Darth Vaderin mustassa varjossa. Ratkaisua haetaan hahmosta, joka tunnustaisi myös itse elokuvassa olevansa Vaderin varjossa. Jonkin aikaa ratkaisu onkin suoraviivaisempi kuin lopullisessa elokuvassa: uusi paha esiintyisi galaksissa Darth Vaderina. Tämän takia monessa luonnoskuvassa esiintyy suoraan Vaderia muistuttava hahmo, mikä hämmentää monia huhuja seuraavia faneja puolitoista vuotta myöhemmin, kun noita luonnoskuvia vuotaa nettiin. Myös Luken ja Vaderin välille visioidaan yhteyksiä, jotka lopullisesta elokuvasta tipahtavat pois: on luonnoskuvia, joissa Vaderin kypärää pitelee Luke eikä Jeditappaja, ja on luonnostaiteilija Ian McCaigin, Darth Maulin hahmon isän, visio Anakinin ja Vaderin välillä liihottavasta Voima-haamusta.

Esimerkkejä huomattavasti vadermäisemmistä Jeditappaja-pahiksista. Hahmosta tuli aikanaan Kylo Ren, mutta oikean designin löytäminen oli yli vuoden tuskan takana.

Huhtikuu 2013. Elokuvan ensimmäinen näytös hahmottuu. Romuplaneetta on kehittynyt hyvinkin tatooinemaiseksi, vaikka toisenlaisiakin vaihtoehtoja oli esillä. Käsikirjoitustyön konsulttina toimiva Lawrence Kasdan keksii idean tehdä Samista rivit hylkäävän stormtrooperin. Kirasta on tullut romunkerääjä, ja kolmanneksi sankariksi mukaan on liittynyt Tasavallan sotilas John Doe, joka lopullisessa elokuvassa tunnetaan nimellä Poe Dameron. Juoni sisältää jo originaali-Warssia heijastellen droidiin piilotetun salaisen tiedon, ja tälläkin kertaa ensimmäisen näytöksen on määrä päättyä Millennium Falconille. Kaikkiaan elokuvan ensimmäinen näytös sisältää jo tässä vaiheessa kaiken mitä elokuvassakin – siinä on vain vielä ylimääräistä, kuten sivujuoni, jossa romuplaneetan alkuasukkaat parantavat planeetalle päätyneen Samin.

Vaihtoehtoinen versio Finnin motivaatioksi hylätä First Order. Näyttelijää ei oltu vielä valittu, joten hahmojen ihonväri luonnoksissa vaihteli.

Kesä 2013. Ensi-iltaan on kaksi vuotta, mutta siihen nähden elokuvan loppupuolen kehittely junnaa paikallaan. Jeditappaja on edelleen hyvin vadermäinen, joskin häntä harkitaan myös kehitettäväksi kyborgiksi. Episodin juonta ajava macguffin on jonkin aikaa Darth Vaderin kypärä ja jonkin aikaa Luken valomiekka, mutta uusi, aurinkoja nielevä superase on jo mukana kuviossa. Samaan aikaan Lontoossa elokuva siirtyy virallisesti esituotantovaiheeseensa, kun muun muassa lavasteita ja maskeja aletaan rakentaa. Ensimmäiseksi kuvauspaikaksi on päätetty Abu Dhabi, jonne rakennetaan romuplaneetta Jakku, ja elokuvan näyttelijöitä aletaan etsiä. Droidi BB-8 saa ulkomuotonsa ohjaaja Abramsin idean pohjalta.

Elokuu 2013. Michael Arndtin tarinaluonnos valmistuu. Valmis käsikirjoitus se ei kuitenkaan ole. Luonnostaiteilijat käyttävät paljon aikaa ”eksoottisen kaupungin” suunnitteluun, jota lopullisessa elokuvassa ei oikeastaan enää olekaan.

Eräs versio Jedi Killer -luonnoksista päätyy elokuvaan Guavian kuolemajengiin.

Lokakuu 2013. Michael Arndt vaatii käsikirjoituksen viimeistelyyn enemmän aikaa kuin Abramsilla ja Kennedyllä on. Arndt jättää projektin sanomatta julkisuuteen sanaakaan, mikä ulospäin näyttää potkuilta.

Marraskuu 2013. Elokuvan ensi-iltaa siirretään: kesän 2015 sijaan lopullinen maali on nyt joulukuussa 2015. Käsikirjoittajiksi ryhtyneet Abrams ja Kasdan aloittavat Kasdanin vaatimuksesta puhtaalta pöydältä. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, että miehet hylkäisivät tähän mennessä kehitellyn: huomattava osa The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän elokuvan tarinasta on jo hyvinkin lopullisessa muodossaan. Kaikki pohditaan kuitenkin uusiksi pitkien kävelyjen aikana muun muassa Santa Monicassa ja Pariisissa, ja miehet lukitsevat ensimmäisen käsikirjoitusversionsa vain kuudessa viikossa. Lopullinen se ei tietenkään ole: tässä vaiheessa esimerkiksi kapinallistukikohta sijaitsee viidakossa, ja Greenham Commonin entiselle lentokentälle on tarkoitus lavastaa ”eksoottinen kaupunki”, jossa sankarimme kohtaisivat yodamaisen Maz Kanatan, joka perustuu osittain JJ Abramsin vanhaan englanninopettajaan. Episodilla ei ole vieläkään nimeä – eikä elokuvan pahiksella, yhä tuskaisemmin kehitellyllä Jeditappajallakaan.

Ralph McQuarrien lisäksi elokuvan visuaalisen ilmeen esikuviin kuului Leni Riefenstahl.

Helmikuu 2014. Ensimmäiset lavasteet rakennetaan Lontoossa: Tähtituhoojan hangaari, Falconin sisätilat, Jakkun kylä. Tuotanto on alusta asti valinnut mahdollisimman aitojen lavasteiden ja perinteisten efektien tien, ja sitä aiotaan kulkea loppuun asti. Elokuvan loppunäytöksen kuvauspaikaksi lukitaan Skellig Michaelin luostarisaari Irlannissa, ja visiot pahiksen linnasta ja eksoottisesta kaupungista yhdistetään Maz Kanatan pubilinnaksi. Näin Greenham Commonin jo sovittu kuvauspaikka vapautuu toimimaan vastarinnan tukikohtana.

Maaliskuu 2014. Jeditappaja-design lukitaan viimein. Hahmo saa pian nimenkin (Kylo Ren) ja näyttelijän (Adam Driver), joka on Abramsin ehdokas rooliin. Elokuvan päärooliin valitaan näihin aikoihin Daisy Ridley – täysin tuntematon uusi kasvo, kuten oli etsijöiden tavoitekin.

Huhtikuu 2014. Näyttelijät julkistetaan kuun lopussa, eikä heistä kaikkia ole ehditty paljon aiemmin valitakaan: seitsemän kuukauden koe-esiintymisten jälkeen John Boyega saa tietää tulleensa valituksi Finnin rooliin vain viikkoa ennen käsikirjoituksen lukutilaisuutta, josta otetulla valokuvalla uutinen kerrotaan. Mitä tai ketä kukin näyttelee, pysyy yleisölle arvoituksena vielä pitkään. Koko käsikirjoituksen saavat nähdä vain harvat ja valitut.

Romuplaneetta Jakku näyttäytyy lopullisessa elokuvassa niin tatooinemaisena, että ensimmäisen teaserin perusteella useimmat uskovat sen olevan Tatooine.

Toukokuu 2014. Kuvaukset alkavat Abu Dhabissa. Tässä vaiheessa edes internetin huhusivut eivät tiedä vielä käytännössä mitään elokuvan juonesta: kuvaavaa on, että esimerkiksi stormtrooperien mukanaolo vahvistuu vasta kuukausia myöhemmin. Kameroiden pyöriessä huhumylly kuitenkin käynnistyy. Aivan ensimmäinen tiedonmuru esimerkiksi vuotaa juuri kuvausten alkaessa: Abu Dhabissa bongataan suuri lavaste, jonka tarkkasilmäiset tunnistavat AT-AT:n jalaksi (ja joka siis todellisuudessa on osa Reyn kotia). Monet nettiin nyt päätyvät tiedot tosin tulevat rikkinäisen puhelimen kautta kaukaa edellisen vuoden luonnosvaiheesta, jolloin esimerkiksi leviää huhu ”jedien metsästäjistä” elokuvan pääpahiksina.

Kesä 2014. Elokuvan nimekkäin tähti Harrison Ford loukkaantuu kuvauksissa Lontoossa. Koko jäljellä oleva tuotanto joudutaan kääntämään uuteen järjestykseen, eikä kyse ole vain keskeisen näyttelijän puuttumisesta. Myös Pinewoodin studioilla on raavittava päätä: esimerkiksi Maz Kanatan linnan lavasteita ei nyt voida purkaa aiotussa aikataulussa, koska siellä on kuvattava vielä Fordin paluun jälkeenkin. Lavasteiden logistiikkaa monimutkaistaa, että tuotannon ”perinteinen käsityöläisyys” ulottuu tietoiseen haluun käyttää samoja lavasteita uudelleen mahdollisimman pitkälle, jälleen aivan kuten originaalitrilogiassa tehtiin. First Orderin tähtituhoojan siltaa käytetään myös Starkiller-tukikohdassa. Ford pääsee palaamaan syyskuussa. Elokuvan käsikirjoitustyön alati jatkumisesta kertoo kuitenkin se, että melko isojakin kuvattuja osia elokuvaa jää lopulta leikkauspöydälle: esimerkiksi Simon Peggin näyttelemä Unkar Plutt esiintyy kuvauksissa Maz Kanatan linnassa ja Maz itse vastarinnan tukikohdassa, mutta lopullisessa elokuvassa molemmat jäävät omille planeetoilleen.

Tähtituhooja-lavasteita kierrätettiin Starkiller-tukikohdaksi, koska niin kierrätettiin alkuperäisen Star Warsin Kuolemantähti-lavasteitakin.

Syksy 2014. Rathtar-kohtauksia kuvataan tietämättä, miltä olennot lopullisessa elokuvassa näyttäisivät. Jopa motion capture -roolien veteraani Andy Serkis on uuden paikan edessä esiintyessään itsevaltias Snokena tietämättä, miltä hahmo näyttäisi elokuvassa. Snoken ulkonäkö lukitaan vasta lokakuussa, jolloin Abramsin valinta kohdistuu ”nuorekkaampaan” vaihtoehtoon, tietoisena erona muinaiseen Palpatineen – aikaisemmin Snokea on ehditty harkita naiseksikin. Elokuvan kuvaukset päättyvät marraskuun alussa. Virallinen tiedote aiheesta antaa elokuvalle viimein nimen: The Force Awakens.

Vuosi 2014 päättyy joulukuussa julkistettuun teaseriin ja sen myötä paljastettuihin ensimmäisiin hahmojen nimiin. Alkaa ensi-illan vuosi 2015, jonka aikana huhut Episodi VII:n juonesta todellakin vain kiihtyvät.

Samaan aikaan Lucasfilmin tuotanto on jo siirtynyt. Tässä vaiheessa samoissa saleissa, osin samoilla pöydillä ja samoissa pääkopissakin, visioidaan kovaa vauhtia Rogue Onea, Episodia VIII ja Han Solon omaa elokuvaa.

Mutta niiden synnystä me muut kuulemme vasta paljon, paljon myöhemmin.

The Force Awakensin jälkeen: Marvelin mallin merkit

Posted on 12/01/2016 by Aki Jörgensen

Vastaus

Joku muotoili Twitterissä hauskasti, että elämme yhä kuherruskuukautta The Force Awakensin kanssa. Näin varmasti on. Eikä Disney ole tämän suhteen se osapuoli, joka tahtoo taian särkeä: seitsemäs Star Wars on tätä kirjoittaessani Yhdysvaltain kaikkien aikojen eniten tuottanut elokuva, maailmanlaajuisen listan kolmonen ja matkalla korkealle myös inflaation huomioivalla listalla.

Epäilen, että tämä on myös syy siihen, että Disney-Lucasfilm ei tällä hetkellä pidä kiirettä muistuttaakseen meitä, että näitä leffoja on tulossa pian kosolti lisää. Ensi joulun ensi-iltaa Rogue Onea kuvataan edelleen, ja vaikka sitä ei pitänyt olla syytä tehdä yhtä salassa kuin varsinaisen saagan Episodi VII:ää, siitä on itse asiassa tihkunut vielä vähemmän huhuja kuin The Force Awakensista konsanaan. Episodi VIII:nkin varsinaiset kuvaukset alkavat näinä viikkoina, mutta sitäkään tarkkaa tietoa (tai esimerkiksi näyttelijäjulkistuksia) ei ole kuulunut. Mutta mitäpä näistä nyt puhumaankaan, kun kansa vaeltaa yhä edellisenkin elokuvan alttarille!

Kun Rogue Onen päänäyttelijöitä julkistettiin rooliasuissa, sitä saattoi kuvitella, että tätä elokuvaa tehtäisiin The Force Awakensia avoimemmin.

Erityisesti Rogue Onen ongelma voi olla myös se, että elokuvan trailereilla tai tiedotteilla ei haluta hämmentää katsojia. Tällä hetkellä niin sanottu suuri yleisö ei ole vielä edes kuullut, että ennen (jo puolentoista vuoden päästä nähtävää!) The Force Awakensin suoraa jatko-osaa valkokankaalle tosiaan tulee aivan toinen Star Wars -elokuva. Kyseessä on vieläpä elokuva, joka sijoittuu aivan eri kohtaan aikajanalla, esittelee aivan uudet hahmot ja saattaa, jos Disney-Lucasfilm vain on rohkea, olla tyyliltäänkin aivan erilainen elokuva – viralliset tiedot puhuvat sotaelokuvasta, huhuraportit western-fiiliksistä. The Hollywood Reporter ehtikin jo argumentoimaan Rogue Onen ottavan sivuaskeleen aikajanassa taaksepäin liian pian The Force Awakensin menestyksen jälkeen: yleisö kaipaisi nyt pikemminkin kuuman raudan takomista Episodi VIII:n suuntaan.

Paitsi että, niin, onhan tilanteelle esikuva. Disney-yhtiö on suoraan sanonutkin haluavansa seurata Star Warsilla yhteen kietoutuvien Marvel-elokuvien menestysmallia, ja tuon esimerkin vaikutukset alkavat nyt paljastua. Kyse ei nimenomaan ole siitä, että meidän tarvitsisi (ainakaan ihan heti) odottaa Reyn omaa elokuvaa tai Kylo Renin origin storya. Mutta sen sijaan meillä on The Force Awakens, joka kuljettaa saagaa tulevaisuuteen klassisista juuristaan, ja Rogue One, joka aivan tarkoituksella laajentaa saagaa ajallisesti takaisin niiden juurten suuntaan. Rogue Onehan kertoo ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien sieppaamisesta, joten se tapahtunee vain hyvin vähän ennen Episodi IV:ää.

Siis: Samaan aikaan kun seuraamme jättimenestyselokuva The Force Awakensissa ja sen seuraajissa uusien sankariemme seikkailuja 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, valetaan franchisen toista väkevää kivipilaria originaalitrilogian ympärille. Tämä on ollut meneillään jo pitkään: juuri originaalitrilogian aikaan Lucasfilm esimerkiksi on keskittynyt uuden kaanoninsa lähes kaikissa tähänastisissa kirjoissa ja sarjakuvissa. Episodi IV:ää edeltäviin vuosiin sijoittuu Rogue Onen lisäksi animaatiosarja Rebels, jonka kevään avausjaksossa nähdään itse prinsessa Leia.

Virallinen Leia Organa keväällä 2016: tuore pressikuva Rebelsin tulevasta jaksosta A Princess on Lothal.

Isomman todistekappaleen marvelismista pudotti maanantaina Variety, jonka mukaan nuoren Han Solon roolia oltaisiin lukitsemassa kiireellä, jotta hahmo pääsee vilahtamaan Rogue Onessa (nimiäkin Varietyllä on, mutta saapa nyt nähdä). Han Solon soololeffahan on vuorossa vasta vuonna 2018, mutta Marvelin malliin on koko ajan kuulunut oleellisesti, että kukin elokuva teaseroi loppupuolellaan seuraajiaan. Vaikka tällainen ei Star Warsiin – tai itse asiassa mihinkään muuhunkaan elokuvakerrontaan ennen tätä vuosituhatta – ole kuulunut, on tänä päivänä oikeastaan vain loogista, että uusi Han Solo saa pienen cameon Rogue Onessa. Olettehan tajunneet senkin, että mikään mahti maailmassa ei varmasti estä sitä, etteikö Disney käyttäisi mahdollisuuden tuoda Rogue Onessa valkokankaalle vähintään vilahtamaan myös itse Darth Vader?

Liian pitkälle viittailua ei toivottavasti Star Warsissa viedä. Odotan Rogue Oneen useampia Rebels-viittauksia, mutta en välttämättä usko sarjan hahmojen päätyvän valkokankaalle, vaikka se ajallisesti ja tarinallisestikin helppoa olisi. Pala minua on surullinen, jos Han Solo pääsee vilahtamaan Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksen elokuvassa ja niiden suunnitelmien seuraava vartija Leia Organa ei (vielä ei toki ole sanottua, etteikö uusi Leiakin olisi voitu jo castata, mutta ainakin animaation äänenä toimii ”vain” ääninäyttelijä Julie Dolan). Toinen pala muistuttaa kuitenkin, että on luultavasti vain parempi, jos Rogue One toimii omillaan ilman, että hahmoilla vilisee tuttuja sukunimiä ja kohtauksissa vilahtelee yhtenään suorastaan tuttuja hahmoja.

Sitä paitsi: kun tämä tosiaan on vasta alkua. Rogue Onessa esitellyillä hahmoilla voi olla myöhemmin luvassa hommia Rebelsissä tai Han Solon elokuvassa (vaikka molemmat tapahtuvatkin taas aikajanassa ennen Rogue Onea – paljon onnea tämän selittämiseen sille suurelle yleisölle). Heitä voidaan niin ikään tarvita vielä julkistamattomiin soololeffoihin: esimerkiksi Boba Fettin jo suunniteltu soolo tai Obi-Wanin mahdollinen sijoittuisivat näihin samoihin vuosiin. Rogue Two, tai siis jatko-osa ensi joulun leffalle (esimerkiksi operaatiosta eloonjäävät sotilaat etsimässä kapinallisille tukikohtaa Yavinin taistelun jälkeen), ei varmasti sekään ole poissuljettu, vaikka ensimmäinen leffa standalone-nimellä kulkeekin. Marvelin mallista Star Warsiin on myös kaiken aikaa matkalla näyteltyjen sarjojen mahdollisuus: edes George Lucasin itsensä vuosia kehittämää ja hylkäämää, episodien III ja IV väliin tarkoitettua näyteltyä Underworld-sarjaa ei kuulemma ole kokonaan haudattu. Mahdoton ei ole sellainen tulevaisuus, jossa Star Wars -elokuvia puskee ulos sellaiseen tahtiin, että niihin voi alkaa suhtautuakin Marvelin tapaan: ”Joo, ei mua toi Greedo-elokuva niin kiinnosta, mutta ensi vuonna tulee taas uusi Han Solo”.

Näiden tarinoiden, saati sitten samaan aikaan sijoitettujen kirjojen ja sarjakuvien, risteämisenkin mahdollisuudet ovat loputtomat – ja vaikka The Force Awakens nousisi maailman menestyneimmäksi elokuvaksi, ei niiden ole pakko kytkeytyä episodeihin VII-IX sen kummemmin. Riittää, että jossain vilahtaa Hux-niminen Imperiumin upseeri tai joku käy Jakkulla. Ainakin yksi The Force Awakensin uusista hahmoista, Han Solon vanhana tuttuna esitelty ikivanha Maz Kanata, nähdään joka tapauksessa omassa persoonassaan myös franchisen aikajanan toisella laidalla, ja saman voi helposti tehdä Lor San Tekkalle. Ei tarvita tietokoneella nuorennettua Carrie Fisheriä eikä aikamatkustavaa Kylo Reniä.

Silti, The Hollywood Reporterin tapaan minäkin olen sitä mieltä, että Rogue One on rohkea aloitus tälle suurelle suunnitelmalle. Nuori Han Solo -elokuva olisi Captain American kaltainen helpohko nakki. Rogue One on konseptina enemmänkin Guardians of the Galaxy – sitä ja sen suhdetta isoon kuvaan pitää selittää, ellei kuulija ole jo valmiiksi hyvin sisällä.

Mutta Guardians of the Galaxykin oli lopulta hitti.

George Lucasin katkera kausi

Posted on 03/01/2016 by Aki Jörgensen

George-setä pääsi sitten uutisiin ympäri maailmaa haukkumalla The Force Awakensin ja kutsumalla Disneyä ”valkoisiksi orjakauppiaiksi”, joille erehtyi myymään ”lapsensa”.

Ei kovin hyvin pelattu. Mutta ei täysin pöyristyttävää.

Kyseinen haastattelu ilmestyi CBS:n Charlie Rosen haastatteluohjelmassa. Osia siitä ilmestyi nettiin jo aiemmin, ja minäkin ehdin kommentoida Lucasin puheita Star Wars -avioerostaan jo silloin. Kokonaisessa tunnin haastattelussa Star Warsin luoja George Lucas puhuu kiinnostavia urastaan ja asemastaan, ja se on kiinnostavaa kuunneltavaa.

Isot otsikot syntyivät ohjelman aivan lopusta löytyvästä kohdasta, jossa Lucas kutsuu Star Wars -elokuviaan ”lapsikseen” ja toteaa myyneensä ne ”valkoisille orjakauppiaille, jotka ottavat nämä asiat, ja…”

A New Hopen ohjaaja-kirjoittaja George Lucas ja The Force Awakensin ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams (kuva: Joi Ito, CC BY-SA 3.0)

Ikävästi sanottu, puhumattakaan poliittisesta ajattelemattomuudesta. Kun ohjelma esitettiin Yhdysvaltain televisiossa, Lucas pyysikin nopeasti anteeksi. Tuossa lausunnossaan Lucas amerikkalaiseen tapaan kehuu kuplille Disneyn Star Wars -franchiselle ottamaa suuntaa, kertoo olevansa ylpeä tuottaja Kathleen Kennedystä ja ohjaaja JJ Abramsista sekä muistuttaa, että hänhän se tosiaan oli, joka Disneyn soihdunkantajaksi valitsi.

Orjakauppiaat-sitaatin voimme sivuuttaa armeliaasti lipsahduksena, etenkin kun Lucas itsekin jättää lauseen kesken haastattelussa ja naurahtaa, selvästi tajuten heti menneensä liian pitkälle. Kiinnostavampaa onkin se, mikä tuota kohtaa edeltää ja miten Lucas kritiikkinsä perustelee. Lucas nimittäin puhuu haastattelussa pitkään Hollywoodin nykyisestä originaaliuden ja uskalluksen puutteesta, ja lopulta episodi VII:stä näin: ”He halusivat tehdä retro-elokuvan. Minä en pidä sellaisesta”, Lucas sanoo. ”Jokaisessa elokuvassani olen työskennellyt hartaasti sen eteen, että ne tuntuisivat täysin erilaisilta, erilaisine planeettoineen ja avaruusaluksineen, jotta ne tuntuisivat uudelta.”

Tässä Lucas ei suinkaan ole väärässä. The Force Awakens, niin nautinnollinen viihde-elokuva ja vauhdikas Star Wars -episodi kuin se onkin, on retro-elokuva, ja se työskentelee hartaasti sen eteen, jotta se ei tuntuisi erilaiselta. Autiomaaplaneetta ei ole Tatooine, Starkiller-tukikohta ei ole Kuolemantähti eikä autiomaan orpo ole Luke, mutta filmi painaa huolellisesti tuttuja nuotteja. Karkeasti ilmaisten The Force Awakens on kuin uusintaversio alkuperäisestä Star Warsista käyttäen uusia (erinomaisia) hahmoja. New Hope -juonimukaelmaa maustetaan lähinnä elementeillä, joiden voi katsoa olevan peräisin kahdesta seuraavasta Star Warsista (yodamainen Maz Kanata, Darth Vaderin Jedin paluun matkaa peilaava Kylo Renin sisäinen kamppailu). Niin paljon kuin The Force Awakensista pidänkin, ei minun ole vaikea pelata Lucasin tiimissä sen verran, että totean, että uutuuselokuva olisi saanut olla hieman rohkeampi, hieman erilaisempi ja hieman vähemmän retro.

Pitemmän päälle Lucasin puolustaminen on kuitenkin vaikeaa, koska on niin ilmiselvää, että George Lucas itse on vähintään yhtä merkittävä syy The Force Awakensin retrohenkisyydelle kuin JJ Abramsin halu mukailla vanhaa. Disneyhän osti Star Warsin tilanteessa, jossa huomattava osa yleisöstä oli pettynyt kaikkeen siihen, mitä brändi oli edellisten 15 vuoden ajan edustanut. Jonkun muun kuin Abramsin ohjaamana ja kirjoittamana lopputulos olisi todennäköisesti ollut hieman vähemmän uusintamainen, mutta iso kuva siitä, että The Force Awakens oli käytännössä väistämätöntä toteuttaa mieluummin varman päälle kuin riskejä ottaen, ei olisi muuttunut mihinkään.

Lucasin prequeleiden puolesta taas on sanottava, että rohkeuden puutteesta niitä ei ainakaan voi syyttää. Ohjaaja on oikeassa sanoessaan, että pyrki tekemään episodeista I-III erilaisia ja uudenlaisia. Eiköhän jopa Jar Jar Binksiä voi pitää rohkeana hahmona: tuskin kukaan ulkopuolinen olisi pitänyt hahmoa onnistuneena, mutta Lucas luotti itsepintaisesti visioonsa koomisesta sankarista. Hirvittävän väärässä, Binks-luuloaankin vääremmässä, Lucas on kuitenkin siinä päätelmässään, että katsojat olisivat inhonneet prequeleita riskien ottamisen vuoksi. Jos George Lucas olisi vuosiin kuunnellut kritiikkiä, hän tietäisi, että ei prequeleita haukuttu siksi, etteivät ne olleet edeltäjiensä kaltaisia, vaan siksi, että ne vain eivät olleet kovin hyviä elokuvia.

Minusta onkin surullista, että Lucasin tämän vuoden haastatteluista henkii katkeroituminen sekä Disneyä että hänen elokuviensa paljon kestäneitä faneja kohtaan. Jo ennen ensi-iltaa kuulimme Lucasin kutsuvan The Force Awakensia ”elokuvaksi, jota fanit tulevat rakastamaan” ja ”jota he ovat odottaneet”. Tämäkin oli vaisu kehu, ja itse asiassa se saattoi jopa olla kehuksi naamioitu tölväisy paitsi tekijöille, myös katsojille. Ilkeästi tulkittuna Lucas aliarvioi yleisöään: käytännössä kutsuu meitä tyhmiksi, koska pidämme JJ Abramsin viihde-elokuvasta emmekä ymmärrä hänen kunnianhimoisia prequeleitaan. Sama asenne vilahtaa heti Charlie Rosen ohjelman alussa, kun Lucas toteaa oscarittomuudestaan, ettei ”oscareita anneta suosituille elokuville”. Aivan kuin siis prequelit olisivat olleet oscarien arvoisia, elleivät olisi olleet suosittuja. Huvittavaa on, että samassa Charlie Rosen haastattelussa Lucas myös väittää oman mielipiteensä elokuvistaan olevan alhainen, ja että elokuviin jäävän aina paljon korjattavaa (joita hän, kuten tiedämme, on totisesti pyrkinytkin jälkikäteen korjailemaan).

Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu (2003), eräs suosittu elokuva, joka sai eräitä oscareita.

Ilmeisin asia, mitä lisäksi on pakko ihmetellä Lucasin kommenteissa: kuten hän omassa anteeksipyynnössään tunnustaa, Lucas itse valitsi tämän tien. Kukaan ei pakottanut häntä myymään Star Warsia, eikä ainakaan pakottanut häntä myymään sitä elinaikanaan tällä tavalla. Olen varma, että joku olisi ostanut Lucasfilmin ja Star Warsin oikeudet myös esimerkiksi sillä ehdolla, että episodinumeroitua tarinaa ei saa jatkaa. Mutta Lucas itse nimenomaan pyörsi päätöksensä sarjan päättymisestä kuuteen osaan ja käynnisti episodien VII-IX tuotannon – ja myi sen jälkeen yhtiönsä antaen kaiken vallan ostajalle. Sekä tietenkin sai kipulääkkeeksi neljä miljardia dollaria (runsaat kolme miljardia euroa), puhumattakaan nykyisistä Disney-osakkeidensa tuomista tuloista.

Katkeralle jupinallekin on silti mahdollista löytää ymmärrettävä selityksensä. Kauppoja hieroessaan Lucas nimittäin yritti säilyttää kontrollin luomukseensa, mutta Disney vaati viimeisen sanan oikeuden. Kauppojen julkistuksen hetkellä Lucasin ilmoitettiin toimivan uuden trilogian konsultanttina, ja ilmeisesti näin hetken aikaa olikin, mutta sitten Disney päätti luopua Lucasin käsikirjoitusluonnoksista. Viimeistään tämä ei tietenkään ollut suuren luojan mieleen – etenkin kun Lucas oli kauppavaiheessa pitänyt omia suunnitelmiaan isona osana myytävää tuotetta. Jossain vaiheessa hän oli jopa ehtinyt suunnitella tuottavansa episodi VII:n vielä kokonaan itse ja myyvänsä yhtiönsä vasta sen jälkeen.

Kyökkipsykologisesti George Lucas vaikuttaa tällä hetkellä sekä katkeralta että kateelliselta, kenties katuvaiseltakin. Häntä harmittaa, että fanit ovat tyytyväisempiä ilman häntä tehtyyn Star Warsiin kuin hänen edellisiin omiinsa. Kenties häntä jopa kaduttaa, että ylipäätään tuli myytyä – vaikka hän aina välillä yrittääkin olla urhea, puhuen ilostaan olla kerrankin Star Wars -katsomossa, muistuttaen ettei oikeasti halunnutkaan tehdä tätä trilogiaa enää itse ja maalaillen tulevia kokeellisia pieniä elokuviaan.

Red Tails (2012), Lucasin ideoima ja tuottama sotaelokuva, sai prequeleitakin huonommat arviot. Lucasia ei ole merkitty ohjaajaksi ei-SW-elokuvaan sitten American Graffitin (1973).

Henkilökohtaisesti toivon muuten hartaasti, että Lucas jonain päivänä saa valmiiksi jonkin näistä kokeellisista, ”haastavista ja aikuisista” elokuvistaan. Hän on puhunut halustaan tehdä niitä jo prequelien päivistä lähtien, mutta kukaan tuskin miljardööriä estää. Antaa tulla vain!

Charlie Rosen haastattelussa hän tosin kutsuu kokeelliseksi myös tuottamaansa Red Tailsia (jota sitäkään suuri yleisö ei ”ymmärtänyt”), ja viittaa lopuksi varsin suurin sanoin venäläisiin sadan vuoden takaisiin mestareihin, joiden tunteikkaan visuaalisen kerronnan jäljille hän haluaisi lähteä. Jätän päätettäväksenne, mitä tämä mielestänne sanoo Lucasin arvostelukyvystä – kuten sanottua, kunhan nyt yksikin noista elokuvista valmistuisi, olen hyvin kiinnostunut sen näkemään.

– – –

Charlie Rosen tunnin haastattelussa Lucas puhuu tosiaan muustakin kuin tästä aiheesta, muun muassa isäksi haluamisestaan, hänen ja Spielbergin välisestä ”oh wow” -tunteen tavoitteluun perustuvasta kilpailusta sekä nuoruuden tavoitteistaan, jotka tämänkertaisen kerronnan mukaan olivat olla isona ”kutakuinkin Michael Moore”, siis kantaaottava dokumentaristi. Oli Lucasista mitä mieltä tahansa, on hän mielenkiintoinen mies ja uransa elokuvantekijänä tärkeä. Toivoa sopii, että hänen Star Wars -suhteensakin vielä lientyy.

20 asiaa, jotka putosivat pois The Force Awakensista

Posted on 28/12/2015 by Aki Jörgensen

Tuntuiko The Force Awakens kahden tunnin ja vartin mittaisena nykyspektaakkeliksi jopa lyhyeltä? Jäikö moni asia yllättävän vähälle käsittelylle toiminnan seassa? Niin minustakin – ja osin tämä voi johtua siitä, että mutkikkaan tuotantoprosessinsa (käsikirjoittajan vaihdoista näyttelijän loukkaantumisiin) tosiaan tehtiin isoja muutoksia. Paljon kuvattua putosi elokuvasta leikkausvaiheessakin.

Tämä topkymppinä alkanut blogipostaus ei näilläkään luvuilla ole taatusti likimainkaan täydellinen, mutta tässä siis kaksikymmentä asiaa, jotka putosivat pois The Force Awakensista ennen ensi-iltaa:

Tämäkin kohtaus meinasi jäädä meiltä näkemättä – tai ainakaan siinä ei olisi lentänyt Poe Dameron.

1.Poe Dameronin piti kuolla.
Näyttelijä Oscar Isaacin paljastus GQ-lehdelle ei ole yllätys: draamallisista syistä on oleellista, että oikea vastarintasankari ei löydä droidiaan, koska muuten Poe varastaisi seikkailun johtoroolin taisteluun ulkopuolelta ajautuvilta sankareiltamme Finniltä ja Reyltä. Kuoleman vaihtuminen valekuolemaksi käsikirjoitusvaiheessa ei silti haittaa: Poe Dameron on mukava hahmo, ja hänelle on varmasti käyttöä seuraavissa episodeissa.

2. Luke Skywalkeria yritettiin kyllä kirjoittaa tarinaan mukaan ennen loppua.
Ensimmäisen käsikirjoittajan Michael Arndtin mukaan Luke otti koko tarinan itselleen aina ilmestyessään tarinaan, ja katsoja lakkasi kiinnostumasta uusista hahmoista. Tuntuu tekniseltä, että tällaisen syyn takia Luke Skywalker päätyi piiloon koko episodi VII:n ajaksi, mutta teknistäkin suurten saagojen tarinankerronta voi joskus olla. Ja onpa Arndt epäilemättä oikeassakin. (Tämä on kiinnostavaa siksikin, että aiemmin luulimme nimenomaan Arndtin halunneen painottaa tarinassa enemmän uusia hahmoja ja Abramsin vanhoja. Taisimme luulla väärin – kuten siinäkin, kun luulimme Arndtin saaneen yksiselitteisesti potkut.)

3. Sukellus Endoriin oli pöydällä.
Michael Arndtin aikaan harkittuja juonta ajavia macguffineita olivat saman haastattelun mukaan myös ”Darth Vaderin jäännösten etsintä, matka vedenalaisiin toisen Kuolemantähden jäännöksiin ja pyhien, historiallisten jedipaikkojen etsintä”. Itse asiassa ensimmäiseksi ja viimeksi mainittu noista tuntuvat minusta kiertäneen mukaan elokuvaan. Vaderin palaneen kypäränhän omistaa Kylo Ren, ja Anakinin vanha miekka on toki keskeinen lopullisessakin elokuvassa. Kartta Luken luo taas on elokuvan mukaan itse asiassa kartta muinaisen jeditemppelin luo. Mutta sen sijaan toisen Kuolemantähden jäännökset -juoni olikin parempi hylätä paperikoriin.

4. Kartan sijaan miekka tai käsi?
Varhaisten huhujen mukaan elokuvan tavoiteltu macguffin ei ollutkaan kartan sisältävä muistitikku, vaan Jakkulle päätyvä Luke Skywalkerin vanha valomiekka – tai suorastaan myös Luken Pilvikaupungissa miekan mukana menettämä käsi. Ymmärrän, että kätevästä ideasta luovuttiin, mutta miekan kuljettaminen halki elokuvan kohti omistajaansa olisi ollut symbolisesti kaunista. Sitä en kuitenkaan osaa selittää, miten kauan sitten kadotettu miekka olisi ollut se esine, joka johtaa kohti Lukea, sillä sitähän lopullinen juoni edellytti.

Tässä kohtauksessako Kylon oli määrä lausua merkitseviä? Leikattiinko ne sanat pois liiankin merkitsevinä?

5. Kylo Renin oli määrä tunnistaa Rey.
Kylo eli Adam Driver ei lausu elokuvassa repliikkiä ”Is it true? You are just a scavenger?”, mutta näin lausuu häntä kuvaavaa actionfiguuri. Veikkaan – mutten tiedä – että repliikki on leikattu pois Kylon ja Reyn ensikohtaamisesta Takodanan metsässä. Se viittaa melko vahvasti jonkinlaiseen tunnistamiseen. Vielä vahvemmin siihen viittaa saman ajatuksen vaihtoehtoiselta versiolta tuntuva repliikki The Force Awakensin romanisaatiosta: ”It is you”, jonka Kylo lausuu, kun Rey eli Daisy Ridley sieppaa Luken valomiekan lopputaistelussa. Vaikuttaa siltä, että vaikka Rey ei tunne Kyloa, elokuvassa oli alunperin tarkoitus vihjata, että Kylo vähintään tietää, kenen lapsi Jakkulta saattaisi löytyä.

6. Puhetta puuttuu.
Maz Kanata ja Snoke tuntuvat puhuvan trailereissa ja tv-spoteissa aivan muuta kuin itse elokuvassa. Näin, koska trailereiden repliikkejä miksattiin tarkoituksella hämäävästi, koska elokuvaan päätyi eri ottoja samoista kohtauksista – ja koska molempien hahmojen käymiä keskusteluja leikattiin tuntuvasti. Todennäköisesti aivan loppuvaiheessa elokuvasta tipahti Kyloa kuvaileva repliikki ”Immune to the light”, jonka Covergirl-meikkisarja uskoi vielä syksyllä olevan elokuvan avainrepliikkejä.

Tätä toisen teaserin kuvaa ei ole elokuvassa. Vasemmalla Leia, oikealla Maz Kanata.

7. Maz Kanatan piti seurata jengiä vastarinnan tukikohtaan.
Toisessa teaserissa Maz Kanata antaa Luken miekan Leialle, mutta elokuvassa samantapaisessa kuvassa Finnille. Lupita Nyong’o oli itse asiassa mukana myös vastarinnan tukikohdan kuvauksissa, mutta lopulta hahmo pudotettiin leikkausvaiheessa sieltä pois – ohjaaja Abramsin mukaan, koska hänellä ei ollut siellä tekemistä.

8. Artoon herääminen kävi käsikirjoituksessa enemmän järkeen.
Elokuvan ehkä kritisoiduin juonihölmöys, R2-D2:n yhtäkkinen herääminen elokuvan lopussa näyttämään tarvittava kartta, saa selityksensä romanisaatiosta ja haastatteluista. Artoo ei herää Reyn saapumisen vuoksi, vaan siksi, että se kuulee mainittavan sanat Imperiumin arkistossa olevista kartoista, ja käynnistää itsensä näyttämään Kuolemantähdeltä aikanaan lataamansa kartat. Kelpuutan selityksen – mutta en sitä, että katsojan pitää etsiä se muualta kuin elokuvasta. Tässä kohtaa Disney ei tunnu oppineen pelkäämistään prequeleista. Aivan samaan tapaan esimerkiksi originaalitrilogian jedien katoamisen mysteeri, jonka selitykseen liittyy Qui-Gon Jinnin henki, ei niinkään ole juonenkäänteenä aivan idioottimainen, mutta George Lucas ei onnistunut selittämään sitä Revenge of the Sithin elokuvaversiossaan.

9. Korr Sellan hahmo olisi voinut paljastaa meille paljon.
Korr Sella on se tummaihoinen nainen, joka nähdään elokuvassa yhdessä ainoassa kuvassa, parvekkeella Tasavallan pääplaneetan räjähtäessä. Maisie Richardson-Sellersin näyttelemällä hahmolla piti olla isompi rooli: hahmo on Leian sanansaattaja ja henkilökohtainen ystävä, joka Leian piti alunperin saatella matkaan. Todennäköisesti tämä kohtaus myös kuvattiin, sillä twiittasihan Carrie Fisherin avustajakin hänestä jo kuvausten aikaan, ennen Richardson-Sellersin roolin julkistusta siis. Siinä olisi voinut olla se kohtaus, jossa olisin saanut elokuvaan kaipaamani sirpaleen lisätietoa galaksin tilasta.

Tämä kohtaus olisi voinut sisältää Maz Kanatan selventävän kommenttiraidan.

10. Reyn näky olisi voinut olla selväsanaisempikin.
Vuotaneiden luonnoskuvien ja käsishuhujen perusteella Maz Kanata näytti aiemmassa käsikirjoitusvaiheessa Luken jediakatemian tuhon näyn yhtä aikaa sekä Reylle että Finnille (kenties Han Solollekin?). Eräässä luonnoskuvassa Finn sytyttää Luken valomiekan Mazin majassa, ja näkykohtaus kuvailtiin käsi kädessä -ringiksi. Tällöin kohtaus olisi ollut pikemminkin Mazin näyttämä muistokuva kuin elokuvan versio, jonka voi tulkita Voima-näyksi tai spekuloiden vaikka Reyn omaksi tukahdutetuksi muistoksikin.

11. Kylo Ren saattoi käydä Millennium Falconissa.
Elokuvan ensiesityksessä olin ällistynyt, että huhuista suorastaan eniten odottamani kohtaus ei ollutkaan mukana. Sille oli vielä selvä paikkakin: Kylo Ren saa Voima-sävärit Han Solon saapumisesta Starkiller-planeetalle, ja katoaa sen jälkeen tukikohdasta joksikin aikaa. Huhut tarjosivat jo varhain selityksen: niiden mukaan Kylo menee sinne, mistä Solo-sävärit tulivat, ja löytää Millennium Falconin tyhjänä. Entinen Solo nousee alukseen, kävelee ohjaamoon, ja istuu isänsä tuolille ”kuin pohtimaan vielä kerran”, kuten huhu kuului. Tällä hetkellä en tosiasiassa tiedä, onko tätä kuvattu, mutta jos on, on siinä hitonmoinen poistettu kohtaus.

12. Luke olisi voinut keskustella Anakinin kanssa.
Luonnostaiteilija Ian McCaig kertoo The Art of The Force Awakens -kirjassa esittäneensä ”Anakinin ja Vaderin välillä häilyvän Voima-haamun” esiintymistä elokuvassa. Vähintään mielenkiintoinen ajatus! Epäselväksi jää, oliko tämä idea McCaigin oma vai kävikö se myös käsikirjoittajien pöydällä, mutta enpä ihmettelisi, vaikka vielä kohtaisimme sen tulevassa episodissa. Tällä kertaa Hayden Christensenin cameota varmasti vielä välteltiin kaiken muun prequel-sidonnaisen tapaan, mutta seuraavassa se ehkä jo uskallettaisiin tehdä.

13. Maz Kanatan planeetalla olisi voinut olla rathtareita.
Eräässä Making Star Warsin uskottavassa huhuraportissa rathtareita esiintyy Takodanalla herkuttelemassa stormtroopereilla. Tämä on vain prosessikirjoittamista, mutta detaljina mielenkiintoinen: mitähän mahtoi tässä käsikirjoituksen vaiheessa tapahtua Han Solon aluksella?

Ralph McQuarrie piirsi stormtrooperille valomiekan jo Kuolemantähdelle 1970-luvulla.

14. Phasmalla piti olla valomiekka.
Valomiekkaa kantavat stormtrooperit on vanha Ralph McQuarrie -konsepti 1970-luvulta, joten tottakai sekin kaikkien muiden vanhojen McQuarrie-ideoiden kanssa kaivettiin naftaliinista The Force Awakensia suunniteltaessa. Ilmeisesti Phasmalle harkittiin valomiekkaa, jolla vuotaneen luonnoskuvan mukaan olisi ollut ”wampan kynnestä tehty kahva”. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä nyt.

15. Leialla piti olla superase.
Huhu puhui Star Destroyereita tuhoavasta aseesta ja kertoi vastarinnan epätoivosta. Ei näkynyt elokuvassa tätäkään.

16. Chewbaccalla olisi voinut olla mekaaninen käsi.
Niin ikään vuotaneiden luonnoskuvien kertomaa: Chewielle harkittiin ”sotavamman” peruina mekaanista käsivartta.

Lopullinen Kylo-kypärä on minusta ehdottomasti paras näkemistäni, mutta epäilemättä osa katsojista olisi tykännyt kyborgi-Kylosta enemmän kuin föönikypärä-Kylosta.

17. Kylo Ren olisi voinut olla paljon, paljon mekaanisempi.
Lukemattomia iteraatioita läpikäynyt Kylo Renin hahmo näytti monissa syksyllä 2014 nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa kyborgilta. Oikea käsi näytti olevan kokonaan mekaaninen, ja Vaderin kypärää pitelevän hahmon kasvoja peitti joko vadermainen kyborgikypärä tai naamio, jonka on tarkoitus näyttää kyborgilta. Näistä luonnoskuvista lähti ensimmäisen kerran liikkeelle sitkeä huhu Luke Skywalkerista pahan puolelle kääntyneenä: hahmo kun tosiaan näytti Lukelta, ja mekaaninen käsi tuntui suoraan Lukelle kuuluvalta. Olisipa totisesti hauska tietää, oliko kaikissa käsikirjoitustyön vaiheissa kuitenkin kyse siitä, että kyborgimainen hahmo oli todellisuudessa Kylo ”Ben” Ren, vai harkittiinko pahikseksi jossain vaiheessa jotain aivan muutakin kyborgiolentoa. Tuskin kuitenkaan koskaan Lukea…

18. Pahan linnake katosi.
Samoissa nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa esiintyi synkkä linna, jossa Rey näytti kohtaavan valtaistuimella istuvan kyborgimaisen olennon, jonka vangiksi sitten jäi. Tällaista kohtausta ei ole elokuvassa. Puhtaana spekulaationa mietin, että nämä suunnitelmat saattavat olla tarkoitetut Reyn ja Kylon kohtaamiseksi Maz Kanatan linnan sisäpuolella, vaikka ne luonnoksia katsoessa olikin helppo tulkita pahan omaksi linnaksi. Joka tapauksessa näillä kuvilla oli oma hämäävä vaikutuksensa spoiler gameen: ne oli kovin helppo yhdistää tietoon siitä, että elokuvaa on kuvattu Skellig Michaelin luostarisaarella, jonka moni siksi oletti olevan jonkinlainen pahan valtakunta. Toiset taas saivat näistä tiedoista lisää vettä myllyyn, jonka mukaan elokuvan paha kyborgiolento paljastuisi linnakohtauksessa Luke Skywalkeriksi.

19. Luken piilopaikkasaarella olisi voitu nähdä toimintakohtaus.
Tosiasia, joka piti minua epäuskoisena siitä, että Luke Skywalker todella löytyisi piilostaan vasta elokuvan lopussa: Skellig Michaelin saaren kuvauksissa oli mukana stuntteja. Jälkikäteen ajatellen tälle on kuitenkin selitys, joka jää edelleen spekulaatioksi: kenties Skelligillä oli tarkoitus kuvata samalla stuntteja vaativia kohtauksia, jotka nähdään vasta episodi VIII:ssa. Tiedämme nimittäin myös, että Skelligillä oli tarkoitus kuvata pitempään kuin oli sään vuoksi mahdollista – ja että saarelle tosiaan palattiin episodi VIII:n kuvauksia varten jo viime syksynä.

Shadows of the Empire (1996), episodi V.5.

20. The Force Awakensin nimi oli pitkään Shadow of the Empire.
Pablo Hidalgon äskettäin paljastama työnimi olisi liipannut läheltä vanhaa expanded universe -kulmakiveä Shadows of the Empirea. Valittu nimi The Force Awakens on ilman muuta parempi, vaikka minua ärsyttääkin, ettei elokuva anna kunnollista selitystä sen merkitykselle. Muita huhuttuja työnimiä elokuvalle olivat The Ancient Fear ja A New Dawn, joista jälkimmäinen huhun mukaan olisi sittemmin kierrätetty Rebels-kirjalle. Muinaista uhkaa en elokuvan nähtyäni nimivaihtoehdoksi usko, mutta Uusi aamunkoitto on kyllä ollut mahdollinen – aika nössö se vain olisi ollut.

Seuraavaksi vielä: hupsuimmat huhut.

Aiemmat episodit, osa 4: Pimeä uhka ja kaunis tyhjyys

Posted on 27/10/2015 by Aki Jörgensen

Niin rakastaen vihattu on ”Episodi ykkösestä” reilussa 15 vuodessa tullut, että on helppo unohtaa, ettei sitä suinkaan suin päin inhottu. Enemmänkin oltiin hämillään: että tällainenkös se vain olikin. Suomessa Pimeä uhka arvosteltiin mediassa tasaisella ”ihan kiva” -tasolla kolmen tähden arvoiseksi. Kuusi vuotta myöhemmin samat lehdet (ja arvostelijat?) lätkivät Sithin kostolle niitä samoja kolmea tähteä, aiempia arvioita anteeksipyytävillä saatesanoilla ”ylivoimaisesti uusien leffojen paras”.

Tai mitä sanotte Keskisuomalaisen kriitikon Marko Ahosen sanoista neljän tähden arvostelussaan: ”En ymmärrä ihmisiä, jotka ovat haukkuneet Episodi 1:n lyttyyn. Elokuva tarjoaa lähes kaiken, mitä Tähtien sota -fani pystyi odottamaan. Siis lähes kaiken, ei aivan kaikkea. Mutta jossakin vaiheessa hype nousi niin korkealle, että elokuva olisi ollut joka tapauksessa pettymys, ellei se hyppäisi ulos valkokankaalta, ottaisi suihin ja tunkisi miljoonaa taalaa katsojan taskuihin.”

Sieltä tähän, jossa Star Wars Episode I: The Phantom Menace tosiaan on kenties kaikkien aikojen haukutuin elokuva. Ei kai haukkujiensakaan mielestä huonoin, mutta nimenomaan vihatuin. Ja, vaikka Ahonen ei minusta edes ollut valtavan väärässä aikalaisarviossaan: ehdottomasti ainakin pettymys.

Tätä elokuvaa monet odottivat kuusitoista vuotta. Kuvassa vasemmalla face palm.

Minun on aivan turha tässä luetella Pimeän uhkan kaikkia ongelmia. Niiden keulakuva (ja sinänsä kyllä ärsyttävä) Jar Jar Binks kun on niiden pienimmästä päästä. Merkittävämpää on esimerkiksi se, että Pimeä uhka tuntuu pönöttävän toiminnankin keskellä (katsokaa vaikka, kuinka Qui-Gon ja Obi-Wan pakenevat kuningatar Amidalan seurueen kanssa Naboolta kuin käyden kävelykokousta). Tai se, kuinka pönötys pysähtyy kolmeksi vartiksi Tatooinelle, jossa juoni tuntuu lainaavan Lucasfilmin tytäryhtiön LucasArtsin klassisia seikkailupelejä: on hankittava moottorin osa, jonka saa vain yhdestä paikasta, jossa ei tosin kelpaa raha, ja jota ei jostain syystä voi vaihtaa missään muuallakaan, joten on tehtävä vaihdannan välineeksi palveluksia. Tai se, kuinka melkein kaikki elokuvassa tuntuu onnistuvan pikemminkin sattumalta kuin sankarien sankarillisuuden ansiosta, kulminoituen tietenkin siihen, kuinka yhdeksänvuotias Anakin Skywalker posauttaa vahingossa Kauppaliiton komentoaluksen tuhannen päreiksi.

Star Wars -sarjan ulkopuolella olen kehitellyt teoriaa miljööelokuvista (terminologisia ehdotuksia otetaan vastaan). Tarkoitan sellaisia scifi-, fantasia- tai vaikkapa supersankarielokuvia, joiden juoni, käsikirjoitus, teema tai hahmot jättävät kyllä paljon toivomisen varaa, mutta joiden sisäinen maailma on mietitty niin huolella, että elokuvassa riittää ihmettelemistä vähintään yhdeksi katsomiskerraksi. Elokuvia, joiden ohjaajan tai käsikirjoittajan voi todeta epäonnistuneen, mutta joiden tuotantosuunnittelijat, lavastajat, puvustajat, äänisuunnittelijat ja mielellään näiden taltioinnissa merkittävässä osassa olevat kuvaajat tekevät niin laatutyötä, että elokuvia ei voi pitää kokonaan kehnoina. Tällaisia elokuvia ovat vaikkapa James Cameronin Avatar, Sam Raimin Oz The Great and Powerful, Disney-yhtiön Tron Legacy ja, tietenkin, Peter Jacksonin Hobitti-möhkäleet.

Jos tällainen jälkikäteisesti eroteltava minilajityyppi on olemassa, on Pimeän uhkan oltava sen suurimpia merkkiteoksia. George Lucasin haukkumiseen on jokaisella Star Wars -fanilla synnynnäinen oikeus, mutta tulkaapa haukkumaan minulle Episodi I:n efektisuunnittelijaa Doug Chiangia, Amidalan pukuloiston luonutta Trisha Biggaria, Darth Maulin ja monen muun hahmon ensimmäisen kerran piirtänyttä Ian McCaigia tai koko kaukaisen galaksin äänimaailman loihtinutta mestari Ben Burttia. He ja monet muut ovat ne sankarit, joiden ansiosta Pimeä uhka kestää kökköyksistään huolimatta monta, monta katsomiskertaa.

Sillä kyllä se niitä tosiaan kestää. Rohkenen väittää, että Pimeä uhka ikääntyy itse asiassa paremmin kuin olisin kymmenen vuotta sitten luullutkaan (ja ehdottomasti paremmin kuin seuraajansa Kloonien hyökkäys). Tässä vaiheessa Episodi I on kuin onkin jo jonkinlaisessa klassikon asemassa: se oli kokonaiselle sukupolvelle ensikosketus Star Warsiin, ja jos ei sen juoneen, niin ainakin juuri sen miljööseen liittyy monilla rakkaita muistoja.

Tämäkin kohtaus on tönkkö, mutta matkalle Naboon pääkaupunkiin voisin lähteä.

Tämä johtuu siitä, että vaikka Pimeä uhka epäonnistui elokuvana, se kuitenkin onnistui siinä roolissa, mitä George Lucas valitettavasti ei myöhemmin halunnut elokuvalle suoda. Luojansa toiveista huolimatta Pimeä uhka ei toimi kerronnallisesti sarjan aloituksena (puhumattakaan sitten siitä, että originaalitrilogiaa katsomaton ei voine tätä ”ykköstä” katsoessaan käsittää, miksi tällainen elokuva on saanut niin paljon seuraajia). Mutta se toimii näyttäessään katsojalle laajemman ja ajallisesti aikaisemman kuvakulman hänelle tuttuun Star Warsin galaksiin. Se näyttää originaalitrilogian katsoneelle vain kaksi uutta planeettaa, Naboon ja Coruscantin, mutta ne ovatkin loistavasti erilaiset Episodien IV-VI kaukaisiin perähikiäplaneettoihin verrattuna, käyttäen uuden teknologian mahdollisuudet hienosti hyödyksi miljöiden tuomisessa lihaksi. Planeetat tuntuvat aidoilta, asutuilta maailmoilta, eikä esimerkiksi gunganien kaupungin vaikuttavuutta pitäisi kokonaan sivuuttaa siksi, että rotua päällimmäisenä edustava hahmo joutaisi mennä. Samalla galaksi tuntuu yhä Star Warsilta, ainoastaan monipuolisemmalta ja laajemmalta – vaikka tarinasta ei voi samaa sanoakaan.

Pimeä uhka esittelee niin ikään usein sivuutetun onnistuneesti sen, kuinka Tasavallan ja jedien suuruuden vuodet ovat jo lähellä loppuaan. Tasavaltahan esitetään rauhan liittona, joka kuitenkin sallii kaupallisen yrityksen tehdä invaasion jäsenplaneetalleen (ja vihjaa vieläpä kansanmurhasta siinä sivussa). Jedit taas nähdään viisaina ja voimakkaina, mutta kuitenkin niin dorkina, että mittaavat jediyttä veriarvoista eivätkä sydämellä, josta myöhempi Yoda aina puhuu. Nämä ristiriidat eivät lukeudu käsikirjoituksen ongelmiin, vaan ovat täysin tarkoituksellisia. Ylipäätään Lucasin prequel-trilogian onnistunein juoni kulkee koko ajan taustalla, selittäen Tasavallan siirtymän Imperiumiksi ja Palpatinen valtaannousun – sen päällä vain ovat ne vähemmän onnistuneet juonet.

Päällimmäiseen juoneen (tai sen olemattomuuteen) liittyykin Pimeän uhkan kaikkein ylittämättömin ja perustavanlaatuisin ongelma – virhe, joka paljon Jar Jar Binksiä pahemmin asettaa sen koko olemassaolon kyseenalaiseksi. Se on se, että Pimeä uhka ei itse asiassa ole episodi ykkönen, vaan episodi nolla. Se ainoastaan esittelee maailman ja johdattaa trilogian kolme keskeisintä hahmoa (Amidalan, Anakinin ja Obi-Wanin) toistensa luokse, mutta ei vaivaudu juuri aloittamaankaan heistä kahden viimeksi mainitun tarinaa. Itse asiassa he eivät kunnolla kohtaa vielä toisiaankaan: Amidala ja Obi-Wan eivät taida käydä elokuvassa yhtäkään keskustelua, eivätkä Anakin ja Obi-Wankaan pääse juuri tervehdystä pitemmälle. Lucasin ratkaisu sijoittaa ensimmäinen tarina Anakinin lapsuuteen – ja nostaa sen päähenkilöksi episodin lopussa kuoleva Qui-Gon Jinn – oli mielestäni valtava virhe, joka heijastuu prequel-trilogian kahteen seuraavaankin elokuvaan. Kuinka toisenlainen olisikaan Anakinin lankeemus, jos sitä ja hänen ystävyyttään Obi-Waniin olisi seurattu kahden elokuvan sijaan kolmen ajan?

Sori poika, en minäkään tajunnut, että tämä olisi tämmöinen pilottijakso.

Kun Pimeää uhkaa katsoessa ummistaa silmänsä varsinaiselta juonelta ja valkokankaan tapahtumiltakin, sen uusintakatsomisten nautittavuuden isoimmaksi esteeksi muodostuvatkin hahmot – enkä vieläkään tarkoita päällimmäisenä sitä, että Jar Jar astuu kakkaan Tatooinella. Qui-Gon Jinniä näyttelevä Liam Neeson tekee sinänsä vankkaa työtä, epäilemättä yhden Pimeän uhkan parhaista rooleista, ja kantaa kyllä elokuvan ihan kelvollisesti, mutta hänen vuokseen Ewan McGregorilla ei ole koko elokuvassa juuri mitään tekemistä. Skotti näytteleekin roolin omituisesti yhtenään virnuillen. Jake Lloyd, toinen katsojaraivon yleiskohde, tekee puolestaan lapsinäyttelijäksi hyvää ja Episodi I:n mittarilla jopa elämänmakuista työtä, mutta hahmo on kirjoitettu täyteen Jippii!-huudahdusten tyyppisiä, katsojan korvaan vihlovia hölmöyksiä. Paha virhe on myös vaakakupin toisen pään eli roiston unohtaminen: Darth Maulille suunniteltiin ilmeisesti vain se mainittu ulkomuoto, koska minkäänlaisena hahmona tätä kaksoisvalomiekan heiluttajaa ei voi pitää.

Neesonin lisäksi parasta työtä tekee Natalie Portman, jonka kuningatar Padmé Amidala Naberrie on ylivoimainen prequel-hahmosuosikkini. Vaaleilla valitun teinikuningatar Amidalan tunteita paljastamattomasti lausutut hätähuudot (”I will not condone a course of action that will lead us to war”) vaikuttavat minuun edelleen, monen monta katsomiskertaa myöhemmin. Pukuineen ja vähine eleineen Amidala on paras esimerkki siitä, mitä prequel-trilogian olisi pitänyt tarjota vieläkin enemmän: aivan toisenlaista toiseutta ja alieniutta kuin mikä Episodi IV:n kapakasta muistetaan.

”Minä en ole valmis katsomaan, kuinka perustatte komitean selvittämään asiaa”, toteaa Amidala, ja katsoja saattaa olla sattuvan samaa mieltä.

Pimeä uhkan pettymys kannattaa pitää mielessä joulukuussa. Moni asia (ehkä ennen muuta ohjaaja-käsikirjoittaja) on toisin, mutta moni myös samoin: myös The Force Awakensiin kohdistuu tällä hetkellä kohtuuttomia odotuksia ja hypeä, jonka vastaavaa saattoi hyvinkin olla ilmassa vain Pimeän uhan kohdalla.

Ja niin ohi Pimeä uhka monesta maalistaan todella ampui, että nämäkin puolusteluni tuntuvat varmasti monista ansaitsemattomilta. Mutta jos en ole aistinut aivan väärin Pimeän uhkan vähittäistä armoa katsojien keskuudessa, on mainittava vielä yksi siihen todennäköisesti vaikuttanut tekijä: elokuva päättyy paljon paremmin kuin alkaa. Lopputaistelu on rytmiltäänkin kuin eri leffasta. Mahtaakohan kiitos siitä kuulua John Williamsin Duel of the Fates -hitille (soundtrack kuuluu muutenkin elokuvan vahvuuksien listalle), mutta kun Episodi I viimein todella purskahtaa toimintaan kaiken pönötyksen ja hitaasti etenevän seikkailupelin jälkeen, se todella toimii. Tällä seikalla on merkitystä tässä vaiheessa, kun näitä elokuvia katsotaan kymmenensiä kertoja tai kolmen-kuuden leffan maratoneina: loppufiilis katsomossa Episodi I:n jälkeen on enemmän ”jes, tästä eteenpäin” kuin ”huh, onneksi ohi”.

Lopuksi on kuitenkin vielä sanottava, että aivan pieni seikka Pimeän uhkan maineessa ei varmaankaan ole se, mitä sitä seurasi. Sillä jos tässä olenkin halunnut sanoa, että Episodi I:ssä on kaikista vioistaan huolimatta myös viihdyttävä puolensa, ja että se ylipäätään ei ole aivan niin umpisurkea kuin millaisena sitä pidetään, olen melko lähellä kääntämään nämä sanat päinvastaisiksi, kun käsittelyyn otetaan Episodi II, tämän elokuvasarjan todellinen aallonpohja.

Aiemmat episodit, osa 3: Jedin paluu ja lapsuuden loppu

Posted on 12/10/2015 by Aki Jörgensen

Suhteeni alkuperäisen Star Wars -trilogian päätösosaan on riitaisempi kuin on ehkä edes sopivaa.

12-vuotiaana Jedin paluu oli minunkin suosikkini. Siinähän oli mahtava avaruustaistelu, hyytävä keisari Palpatine ja loppuratkaisun käänteet. Tai niin veikkaan ajatelleeni – itse asiassa minun on vaikea ymmärtää, mitä pikku-Aki on mahtanut ajatella. Attack of the Clonesin vuosina, prequel-vihan raivotessa kuumimmillaan, kantani oli kääntynyt siten, että väitin toistuvasti Jedin paluun olevan peräti huonoin Star Wars -elokuva, ja että uusien elokuvien vastustajat olivat sokeutuneet lapsuuden suosikilleen, kun eivät nähneet Jedin paluun sisältävän kaikkea sitä, mitä he Phantom Menacessa vastustivat.

Star Wars Episode VI: Return of the Jedi ei ole huonoin Star Wars -elokuva. Mutta erityisesti katsottuna heti kahden edeltäjänsä se on edelleen minulle karu kokemus. Siinä missä tämän kirjoitussarjan edellisessä osassa kehuin Imperiumin vastaiskun poikkeuksellista ja rohkeaa rakennetta, jossa suurin toimintakohtaus on sijoitettu alkuun ja jonka jälkeen tarina haarautuu peräti pääpainoltaan pohdiskelevaksi, Jedin paluu on kuin avaruusseikkailu 1-2-3. Ensimmäinen näytös on irrallinen visiitti Jabban palatsiin, toisessa hengähdetään hetki Dagobahissa ja tutkitaan Endoria, ja kolmas on vain se iso tappelu. Ja siinä missä alkuperäisestä Tähtien sodasta äskettäin kirjoittaessani mainitsin jokaisen tarinaan saapuvan hahmon lisäävän kerroksia kaukaiseen galaksiimme, Jedin paluu tuntuu hukkaavan kaikki nuo kerrokset kepeään velmuiluun. Vika on todennäköisesti sekä ohjaaja Richard Marquandissa että käsikirjoituksessa, mutta elokuvasta on turha etsiä edes nasevaa dialogia. Erityisesti Han Solon hahmosta ei ole karboniitin jälkeen jäljellä mitään muuta kuin virne.

Kotimaiseen Rölli-elokuvaankin versioiduksi päätynyt Jabba Hutt on niin nautittavan inha luomus, että melkein peittää taakseen kohtaustensa kömpelyyden. Melkein.

Jedin paluun on heti avauksessaan jotenkin metsässä – tai siis jossain ensimmäisestä elokuvasta tutun Tatooinen autiomaassa. Siinä missä episodit IV ja V lähestyvät tarinaa otsikon tähtien sodan suunnasta, tehden heti alussa selväksi Kapinaliiton ja Imperiumin kulloisetkin asemat ja ikään kuin tuoden sankarien seikkailun sisään tähän suureen kuvaan, Jedin paluu käyttää yli puolet ensimmäistä tuntiaan historian hämmentävimpään pelastusoperaatioon. Haluaisin totisesti nähdä, miltä näytti tukikohdassa paperilla se suunnitelma, joka näyttää sisältävän muun muassa jokaisen Jabban palatsiin vuorollaan astelevan sankarin jäämisen vangiksi, ja jonka pieleen menemiseen olisi vaadittu vain, että roistolordin pomodroidi olisi määrännyt valomiekkaa kantavan Artoon jonnekin muualle kuin juuri sille alukselle, jolle sattumoisin suunnataan lopullisiin rankaisutehtäviin. Jakson huipennukseksi sopii sattuvan osuvasti, että sen lopussa galaksin pahapyllyisimpänä esitetty palkkionmetsästäjä Boba Fett kohtaa loppunsa Han Solon käännähtäessä vahingossa vähän sinnepäin: samoin tuntuu koko elokuva siiinä vaiheessa etenevän.

(Sinänsä Jabban hovissa on monta hienoa yksityiskohtaa, joista päällimmäiset ovat ihastuttavan ällöttävä hutt itse sekä hänen alakertainen lemmikkinsä – jonka kuolemasta tirautettava tippa on muuten Jedin paluun koskettavimpia hetkiä. Harmi vain, että niistäkin nauttimista haittaavat George Lucasin special editionien kaikkein tökeröimmät lisäykset: ei edes tarvitse mennä siihen, kuinka hölmö Jedi rocks -laulukohtaus jo sinällään on, mutta kun sen esittävät cgi-hahmot hyppäävät taustastaan silmille kuin smurffi lumesta, ja näyttävät sitä paitsi nolon epäuskottavilta vaikkapa juuri jättinukke-Jabban itsensä rinnalla, ja… Stop. Tarkoitukseni oli pysytellä näissä teksteissä erossa special edition -kysymyksestä, ja yritän jatkaa sillä tiellä.)

Jabba-jakson jälkeen Luke säntää takaisin edellisosasta tutulle Dagobahille, jossa hänen on määrä jatkaa kesken jäänyttä jedioppiaan. Mutta kas: Yoda onkin nyt sitä mieltä, että treenit ovatkin ohi ja Luke on valmis. Selitykseksi käy vain vanhuudenhöperöys tai väsähtäminen koko opettajuuteen (Yodahan ei, tietenkään, kuole ”vanhuuteen”, vaan päästää irti Voimaan samaan tapaan kuin Ben Kenobi episodissa IV), sillä sanoohan mestari itse samassa kohtauksessa Luken kohdanneen Vaderin liian aikaisin, kesken koulutuksensa. Ja kun jedikoulutus on näin kätevästi hoidettu pois to do -listalta, perään kääräistään kolmas irtonainen lanka solmulle, kun voimahaamu-Ben (jonka pitää puhuessaan istua alas) kertoo Leian olevan Luken sisko, edellisosassa vihjattu ”toinen viimeinen toivo”.

Skywalkerin kaksoset on niin syvälle Star Wars -mytologiaan ujutettu totuus, että sitä on vaikea enää edes kyseenalaistaa – eikä minullakaan mitään sitä vastaan ole. Mutta tosiasia on, että Imperiumin vastaiskua kuvattaessa Leia ei vielä ollut Luken sisko, ja viimeistään tässä kohtaa Jedin paluuta on karun selvää, että kolmannella episodilla on kovin vähän uutta annettavaa trilogiaansa. Tarkoitus on kääriä kaikki kasaan kahdessa tunnissa, eikä siihen mahdu sen koommin suvantokohtia kuin uusia käänteitäkään. Star Warsin vaihtoehtoisista todellisuuksista kiinnostunut katsoja ei voi kuin huokailla, millaista olisikaan ollut, jos tätä episodia olisivat seuranneet vielä kolme muuta, joissa Luke Skywalker olisi vasta niissä kohdannut siskonsa ja keisari Palpatinen. Tarkoitus tällaisia ei ole miettiä: Jedin paluun on määrä edetä kohti trilogian huipentumia, jossa galaksin rauhaa uhkaa toinen Kuolemantähti – niin, siinäpä vasta ennen näkemätön juoniaihio.

Vai oli Anakin olevinaan huippupilotti prequeleissa? Hui hai. Tarkkailkaapa, mitä vauhtia Leia pujottelee puiden lomassa tässä kohtauksessa.

Minun olisi helppo jatkaa tätä ilkeilyä pitemmällekin – huomatkaa, etten ole vielä edes maininnut ewokeja – mutta yritän rauhoittua. Sillä mitä vikoja Jedin paluusta löydänkin, se on alkuperäisen Star Wars -trilogian päätösosa – ja päättelyjensä ytimessä se, kokoajan kiitos kuten Threepio sanoisi, onneksi onnistuu.

Tärkeä vapahtava tekijä on olennaisin näyttämölle asteleva uusi pelaaja: sysimustan hahmon keisari Palpatine, joka toki mainittiin jo ensimmäisessä osassa ja joka vilahti hologrammina toisessa, mutta joka saa kasvot vasta nyt. Ja millaiset kasvot! Ian McDiarmid tekee niin hyytävän roolisuorituksen, että elokuva onnistuu liki mahdottomassa tehtävässä: tuomaan tarinaan mukaan hahmon, jota elokuvahistorian pahiskaartin kärkeen piirtynyt Darth Vader itse (ja perässä katsoja) pelkää. Hyvin lyhyessä valkokangasajassa keisari Palpatine onnistuu asemoitumaan loppusuoralla koko originaalitrilogian pahuuden ilmentymäksi (jo siis ennen prequeleja, joissa hahmo toki tähän asemaan kirjoitettiinkin). Kun Palpatine lakonisesti toteaa karmeimman repliikkinsä ”Now, young Skywalker, you will die”, minun on todellakin helppo muistaa, mitä 12-vuotias pikku-Aki tunsikaan tätä elokuvaa katsoessaan.

Palpatine-Vader-Luke -kohtaukset kuuluvat koko originaalitrilogian komeimpiin hetkiin. Eikä kyse ole vain pelottavan Palpatinen olemuksesta tai Darth Vaderin tarinan koskettavasta lopusta: tämän tarinallisen Aalto-jakkaran kolmas jalka on Luke Skywalker ja peruskallion lailla homman hoitava Mark Hamill, rikollisen aliarvostetussa suorituksessaan. Luken draaman kaaren kertakaikkisen komea kulku on mielestäni peräti parasta koko Jedin paluussa. Jos Leian, Hanin ja Landon hahmot eivät valitettavasti enää kehitykään mihinkään koko elokuvan aikana, Luke kasvaa nyt mytologian keskushenkilöltä odotettaviin mittoihin. Esimerkiksi kohtaus, jossa Luke keskustelee tyynesti Vaderin kanssa Endorissa, uskoen vakaasti hyvyyteen tähän asti vihaamansa miehen sisällä, on täydellinen osoitus siitä, että sankarimme tosiaan on nyt jedi – sivistynyt rauhan vartija, joka ei enää janoa seikkailua tai jännitystä niiden itsensä takia.

Draamallisesti upeaa on myös, kuinka Luke Skywalker ollessaan tappamatta isäänsä tekee nimenomaan henkisen isänmurhan Obi-Wanin ja Yodan opetuksista. Molemmat mestarithan vannottivat Lukelle, että Vaderin pelastaminen pimeältä puolelta on mahdotonta, ja että galaksin ainoa toivo on valomiekkataistelu, jossa Luke voittaa isänsä ja keisarin. Voi olla, että Darth Vaderin tarinaa korostava Lucas olisi tästä eri mieltä, mutta minä väitän, että Star Wars -sarjan se kohtaus, jossa hyvyys voittaa pahan, ei ole se, jossa Vader kääntyy auttamaan poikaansa, vaan se, jossa Luke heittää valomiekan pois ja toteaa olevansa jedi kuten isänsä ennen häntä. Bravo ja aplodit seisoen!

Luke, älä välitä. Jos eräät mahdollisuudet suuruuteen valuivatkin tässä elokuvassa sormien välistä, se ei ollut koskaan sinun vikasi.

Itse asiassa Jedin paluun viimeinen puoli tuntia, niin pelkkää lopputaistelua kuin se onkin, ei ole sellaisena hassumpi. Keisarin kammion kohtaukset ovat sen ydin, mutta ne rytmittyvät taidokkaasti sarjan isoimpaan avaruustaisteluun (edelleen minun on vaikea ymmärtää, miten prequelit saattoivatkin jättää käyttämättä tässä kehittyneen teknologian mahdollisuudet hyväkseen). Avaruuskohtaukset toimivat hämmästyttävän hyvin siitä huolimatta, että Landoa lukuunottamatta kaikki taistelijat ovat korkeintaan hahmokaartin sivuosatasoa. Metsäkuun teddykarhutaistelu on tietysti elementeistä se, joka saisi monen mielestä olla toisin, mutta sekin on minun makuuni paljon mukiin menevämpää katsottavaa kuin vaikkapa tuskallinen Jabban palatsi -osuus. Erityisesti filosofisella tasolla ymmärrän Lucasin tolkienmaisen ajatuksen ”maan hiljaisista tekemässä sankar’töitä” – ehkä trilogiasta tosiaan jäisi kylmä maku, jos hyvisten sotilaalliseen voittoon riittäisivät vain parhaat sotilaat ja terävimmät taistelulentäjät. Tai sitten minäkin olen vanhemmiten taas pehmenemässä Jedin paluulle.

Tänä syksynä loppukohtauksia voisi tietysti olla herkullista yrittää katsoa etsien sieltä merkkejä tulevasta, mutta siltä osin on todettava tylysti: ei niitä ole. Jedin paluu ei ole kuudes osa yhdeksänosaisesta sarjasta – kyllä se on tarinansa loppu. Luke Skywalkerista on tullut jedi, Anakin Skywalker on palannut viime hetkellä ja loppusuudelmakin saadaan, kun Leia ja Han tietävät viimein molemmat rakastavansa toisiaan. Vielä viimeisimmissäkin special editioneissa (äh!) Lucas antaa lopun juhlintamontaasissa ymmärtää koko galaktisen Imperiumin todellakin kaatuvan keisarinsa mukana. Vaikka huhuja mahdollisesta jatko-osatrilogiasta tietysti oli jollain tasolla olemassa heti vuodesta 1983 lähtien, se jatko, jonka toteutumisen puolesta katsojat pitivät peukkuja, oli ”se toinen trilogia”, joka tapahtuisi ennen tätä alkuperäistä ja jonka piti huhujen mukaan olevan nimeltään Clone Wars.

Sen avausosan valmistumiseen meni 16 vuotta, sen nimi ei ollut Clone Wars, eikä se ollut ihan kaikkien mieleen.

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: elokuvateollisuus