Kuten oli selvää jo samana aamuna kun Phil Lordin ja Christopher Millerin potkuista Han Solo -leffan ohjaajien paikalta kerrottiin, kulunut reilu viikko on ollut Star Warsille ja Lucasfilmille pr-painajainen. Vaikka Ron Howard ilmoitettiin korvaavaksi ohjaajaksi nopeammin kuin kukaan odottikaan, ei mikään muuta sitä tosiasiaa, että ohjaajien vaihtaminen kuvausten loppusuoralla kertoo katastrofista.

Ei, vaikka kaikki raportit sopasta tuntuvatkin tässä tapauksessa vain vahvistavan alkuperäisen tiedotteen alleviivattua klisettä ”taiteellisista erimielisyyksistä”. Ilmeisesti Solo-leffa ei tosiaankaan ollut tuotannollisesti raiteiltaan, mutta siitä oli tulossa käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin ja tuottaja Kathleen Kennedyn mielestä ”vääränlainen”. Näin toteaa esimerkiksi Entertainment Weeklyn ensiluokkaisesti asioista perillä oleva Anthony Breznican, jonka mukaan kyse ei edes ollut siitä, että komediaohjaajat olisivat olleet tekemässä elokuvasta ”liian komediaa”, vaan siitä, että ohjaajat halusivat näyttelijöiden improvisoivan, ja tämä tyyli käänsi elokuvaa vähitellen käsikirjoitukseen luottaneiden Kasdanin ja Kennedyn mielestä väärään suuntaan.

Tämä tuntuu naurettavan pieneltä syyltä saada potkut työstä, johon nimenomaan Kasdan ehdottomasti Lordin ja Millerin halusi, ja josta Lord ja Miller vaikuttivat yhtä aidon innostuneilta kuin vaikkapa JJ Abrams ja Gareth Edwards aiemmin. Tai naurettavan pieneltä syyltä antaa potkut alalla, jossa pelkät tiedot lisäkuvauksista nostattivat viime kesänä huhuja Rogue Onen kriisistä. Ehdottomasti se tuntuu näin ilmaistuna ristiriidalta, josta olisi pitänyt selvitä puhumalla ja kompromissilla.

Mutta lopulta riidassa ei olekaan voinut olla kyse vain metodista, vaan taiteellisesta kontrollista. Siitäkin viikon sisällä julkaistut raportit antavat hyvin yhtenäisen kuvan: Lord ja Miller eivät suostuneet antamaan periksi visiostaan, eivätkä missään nimessä olisi suostuneet (Edwardsin ja Rogue Onen tapaan) hyväksymään jotakuta toista korjaamaan heidän elokuvaansa lisäkuvauksissa. Tällä kertaa se joku olisi ilmeisesti ollut Kasdan, kertoi The Hollywood Reporter. StarWarsNewsNet taas väittää lähteidensä mukaan ohjaajien ilmoittaneen haluavansa hoitaa uusintakuvaukset itse tai he lähtisivät – mikä siis tarkoittaisi, että he pelasivat työllään ja elokuvallaan niin sanotusti upporikasta ja rutiköyhää. (Ja hävisivät.)

Tajusin juuri, että taidamme joutua käyttämään tätä kuvaa Lordista ja Milleristä Han Solo -leffan ohjaimissa vielä pitkään.

Yhtä hämmentävää kuin on se, että näin pikkumainen sotku kasvoi näin pahaksi, on se, että Lord ja Miller eivät käsittäneet, missä oikein olivat töissä. Asiahan on nimittäin niin, että Star Wars ei ole enää yksinvaltaisen ohjaajan franchise. Voisi jopa sanoa, että sitä enemmän se on juuri kirjoittajan franchise – mutta niin, että sanalla ”kirjoittaja” ei todellakaan tarkoiteta yksin elokuvaan merkittyä käsikirjoittajaa, vaan sitä kollektiivia, johon kuuluvat käsikirjoittaja(t), ohjaaja(t), tuottaja ja Lucasfilmin noin kymmenpäinen tarinaryhmä, jonka äänekkäin puhemies Pablo Hidalgo vetoaa Twitterissä koko ajan siihen, kuinka jokainen kaanonia ohjaava päätös perustuu kulloinkin kerrottavaan tarinaan. Kathleen Kennedyn johtama Lucasfilm haluaa kertoa suurta yleisöä ihastuttavia tarinoita, eikä niistä päätä yksin kukaan.

(Kokonaan oma asiansa on, onko tämä asiaintila tuottanut aivan erinomaisen hyviä tuloksia: olen ollut hyvin avoin siitä, että mielestäni Rogue One oli nimenomaan tarinallisesti rikki, ja elokuvan hyvien ainesten luotsaaminen koherentimmaksi kertomukseksi olisi kipeästi kaivannut yhtä näkemyksellistä taiteellista johtajaa. Mutta Solo-soolon kohdallahan tästä ei pitäisi olla kyse, koska elokuvan käsikirjoituksesta vastaa kolmen Star Warsin kirjoittaja Kasdan [yhdessä poikansa kanssa]. Kasdanien Solo-käsikirjoitusta ovat koko ajan kehuneet kaikki.)

Heitän tähän toisenkin mielenkiintoisen sivuraiteen: laatumedia The Hollywood Reporter ja aktiivinen fanisivu StarWarsNewsNet ovat yllä linkatuissa jutuissaan kiinnostavasti täysin eri mieltä siitä, piileekö Solo-leffassa ohjaustakin vaikeammin korjattavia ongelmia vai ei. THR:n lähteiden mukaan Lucasfilmillä ei oltu tyytyväisiä Alden Ehrenreichin suoritukseen pääosassa, ja häntä auttamaan palkattiin kesken kuvausten näyttelijävalmentaja. SWNN:n lähteiden mukaan taas juuri Ehrenreich oli ensimmäisenä vakavasti huolestunut elokuvan ja Solon hahmon kehityksestä, ja otti huolistaan yhteyttä ylöspäin. SWNN:n lähde kuvailee Lordin ja Millerin Solon vertautuvan jopa ”Jim Carreyn suoritukseen Ace Venturassa”, mikä ainakin minua puistattaa, mutta lausunnon luotettavuus jää siis aivan ilmaan.

Ace Ventura (1994). Tämä oli kuulkaa ihan menestysleffa joskus.

Solo-sotkun tilanne on ylipäänsä hyvin kiinnostava, mutta pitää muistaa, että nythän elokuva tietenkin muuttuu. Lordin ja Millerin visio jää (todennäköisesti vuosikausiksi) pelkän jossittelun varaan. Emme pääse tai joudu näkemään Han Venturaa sen paremmin kuin Everything is Awesome Landoakaan, ja nähtäväksi jää, kuinka suuri osa lopullisen elokuvan hahmokohtauksista ylipäätään on Lordin ja Millerin ajalta, vaikka kuvauksia olikin potkujen hetkellä jäljellä enää noin neljännes. Merkittävät hahmohetket on nimittäin helppo korvata uusilla lisäkuvausvaiheessa – jälleen, niin tehtiin suurelta osin Rogue Onessakin, eikä sen viivästymisestä edes ollut silloin mitään puhetta. Solo-leffan ensi-illan siirtyminen on tässä vaiheessa jopa todennäköistä, mutta ei missään nimessä varmaa. Ron Howard on, niin kuin meillä töissä sanotaan, amatimies.

Yritän kuitenkin palata varsinaisille raiteille, sillä oikeastaan minun piti päästä tässä tekstissä sanomaan sanasiani siitä Lucasfilmin ja Star Warsin oletetusta ja mahdollisesta kriisistä, jonka Solo-ohjaajien potkujen väitetään nyt tuovan pintaan.

Seuraavan kappaleen sanat olette saattaneet lukea viikon sisällä esimerkiksi Forbesista, io9:stä tai jopa fanisivu Star Wars Underworldista. Solo-ohjaajien potkut kertovat Kathleen Kennedyn sairaalloisesta mikromanageroinnista ja Disney-yhtiön giganttisiin tulospaineisiin perustuvasta kyvyttömyydestä ottaa todellisia riskejä Star Warsin kanssa. Kennedy luulee ehkä itsekin haluavansa ottaa niitä, palkkaamalla ohjaajiksi Edwardsin, Josh Trankin ja Lordin ja Millerin kaltaisia nuoria ja tuoreita visionäärejä, mutta kun elokuvia todella tehdään, hän itse asiassa kammoaa niitä. Kennedy ei halua saada visionäärien vapaasti toteuttamia visioita, vaan JJ Abramsin elokuvien tai Marvel-leffojen kaltaista turvallisen sujuvaa viihdettä, jonka tekemisen hän tuntee suojattejaan paremmin. Hän puhuu medialle ja faneille uusien tarinoiden kertomisesta, mutta haluaa todellisuudessa kaiken uuden Star Warsin kytkeytyvän tiukasti originaalitrilogiaan ja jopa toistavan sen juonikuvioita. Yksinkertaisesti: Star Wars, erityisesti päätuotteissaan elokuvissa, on liian menestyksekäs ja liian tärkeä franchise, että sen kanssa todella otettaisiin riskejä, vaikka eräidenkin Lego-ohjaajien särmikäs näkemys olisi voinut olla kiinnostavampi kuin vaniljainen kesäleffa.

Tämä siis minun kärjistävänä teorioiden tiivistyksenä. En itse allekirjoita tilanteen kuvaa aivan noin jyrkkänä, mutta kaikessa tuossa on paljon totta. Erityisesti ei käy kiertäminen sitä tosiseikkaa, että standalone-elokuvien vapaudesta kertoo huonoa se, että jokaisen tekeillä olleista kolmesta filmistä ohjaaja on käytännössä joutunut väistymään, vaikka Edwards tosiaan pysyikin mukana loppuun asti ja sai pitää tittelinsä Rogue Onen lopputeksteissäkin. Ja jos Millerin ja Lordin lähdössä oli tosiaan lopultakin kyse vain epäonnisen pitkälle edenneistä taiteellisista erimielisyyksistä eikä Josh Trankin tapaan täysin holtittomasta käytöksestä Fantastic Four –kuvauksissa (jonka perusteella hän siis sai lähteä Boba Fett -elokuvastakin), niin ainakin on todella, todella vaikea kuvitella, että kolmannen standalone-elokuvan ohjaajaksi näissä oloissa julkistettaisiin taas uusi 1-2 elokuvaa ohjannut lupaava nuorukainen. (Telkkarin puolella taitojaan hioneet ja animaatioilla menestyneet Lord ja Miller ovat Edwardsiin ja Trankiin verrattuna kokeneita Hollywood-tekijöitä, mutta Solo olisi ollut heillekin vasta toinen pitkä näytelmäelokuva.) Toistan juhannuksen epäilykseni: en ihmettelisi yhtään, jos se olisi Ron Howard.

Mutta onko kriisi tämännäköinen? Tai siis…jos ”eräästä näkökulmasta” onkin, kuten Obi-Wan sanoisi, niin onko tämä ainoa näkökulma?

Toinen näkökulma, olkaa hyvä. The Force Awakens oli paitsi kaupallinen jättimenestys, myös erittäin onnistunut uudelleenkäynnistys, joka tuntui samaan aikaan tutulta että päivitti Star Wars -tarinankerronnan tähän aikaan. Rogue One oli niin ikään menestys, toisten mielestä myös elokuvana onnistunut, joka tapauksessa verrattain rohkeasti erilainen tarina – jo esimerkiksi siksi, että se ei ollut ”origin story”, jollaisena standalone-leffojen idea Disneyn osakkeenomistajille alunperin esiteltiin.

Seuraava episodi The Last Jedi on kaikesta päätellen valmistumassa Rian Johnsonin – elokuvansa ainoan kreditoidun käsikirjoittajan ja ohjaajan – käsissä vakaasti ja ongelmitta. Johnson on vieläpä vakuuttanut saaneensa suuremmat taiteelliset vapaudet kuin odottikaan, saaden muun muassa hyvin vapaasti päättää, mihin suuntaan tarina The Force Awakensin käynnistyksen jälkeen ylipäätään etenisi. Johnson oli valituksi tullessaan parikin piirua Edwardsia tai Trankia kokeneempi elokuvantekijä, mutta ei missään nimessä Abramsin kaltainen suureksi vakiintunut nimi – mutta kaikesta päätellen hän on sitä vuoden loppuun mennessä.

Uuden trilogian päätösosa muhii Colin Trevorrown ohjauksessa vakan alla, mutta vaikka itse en välittänyt sen paremmin hänen Jurassic Worldistaan kuin Safety Not Guaranteedistakaan, on täysin kohtuutonta, että eräät mediat vihjaavat nyt suoraan, että Trevorrowlle voisi antaa kaavan jatkeeksi seuraavat potkut ihan vain siksi, että hänen tuorein elokuvan The Book of Henry on useimpien mielestä huono. Itse asiassa mikään ei tarjoa todistetta, että Trevorrow ja hänen kirjoittajaparinsa Derek Connolly olisivat pilaamassa Star Warsia: Jurassic World todistaa heidän kykenevän luotsaamaan isoa tuotantoa ja Lucasfilmin tarinaryhmä pitää huolen, että uusi trilogia saa arvoisensa lopun (sillä kuten Trevorrow itse on sanonut: ”It’s not me alone, it’s a whole team”). Jos halutaan tässä vaiheessa, ennen episodi VIII:n ensi-iltaa ja IX:n kuvauksia, huutaa Trevorrown elokuvan tulevan epäonnistumaan, paras peruste niille huudoille on Carrie Fisherin puuttuminen episodista, jossa hänen hahmollaan Leia Organalla piti olla tärkeä rooli – mutta se ongelmahan ei missään nimessä johdu sen paremmin Trevorrowsta, Kennedystä, Lucasfilmistä kuin Disneystäkään.

Tämä sarjako kriisissä? Katsokaa tämä traileri uudelleen. Tuliko viboja?

Yritän pitää pitkän kirjoituksen fokuksen elokuvissa, mutta niiden ulkopuolisesta Star Warsista on pakko heittää vielä kasaan pari todistetta kriisi-argumentteja vastaan. Uuden kaanonin korkeaprofiilisimmat kirjat, Jedin paluun jälkeistä maailmaa vakavasti kartoittavan Aftermath-trilogian, kirjoitti Chuck Wendig mielipiteitä jakavalla preesens-tyylillä ja kyllästettynä huomattavan originellilla huumorilla. Marvelin uudet Star Wars -sarjakuvat henkivät liki joka numerossaan niin rakkautta päähenkilöihinsä kuin hämmentävän camp-henkisiin uusiopahiksiin tavalla, josta on selvää, että kyse on nimenomaan aina kirjoittajien vetämästä kerronnasta. Suosittu ja toimiva Rebels päättyy ensi vuonna jo neljänteen kauteensa, siis bisnesmielessä kesken – ehkä kaikkein paras todiste siitä, että ei näitä tarinoita pelkästään tuttuuden ja toiston kautta rahaa tahkoten tehdä.

Minusta Star Wars on kaikkiaan nyt sitä, mitä se lupasikin Disneyn kaudella olla: entistä parempaa ja entistä hallitummin yhteensopivaa. On ehkä totta, että – kuten Io9:n kirjoittaja argumentoi – se on tasaisuudessaan myös aavistuksen tylsempää kuin entinen expanded universe ja Lucasin elokuvat olivat, mutta koska entinen expanded universe tarkoitti usein helmien etsimistä heinäsuovista ja Lucasin prequelien onnistuneisuudestakin voidaan aina puhua illan jos toisenkin verran, otan laadun perustason noston vastaan vain kiitollisena. On kai aivan selvää, että Rogue Onekin on parempi seikkailu- ja SW-elokuva kuin yksikään prequeleista, vaikka se monilla mittareilla olikin myös turvallisempi ja laskelmoidumpi kuin Lucasin näkemykset.

Tuorein Star Wars -sarjistarina The Screaming Citadel: tajuntaa imeviä vampyyreja ja mielenohjausta. En voi sanoa täysin tykänneeni, mutta hahmosuhteet toimivat täysillä.

Voisiko siis kuitenkin olla, että Rogue One kärsi tarinaa ymmärtävän käsikirjoittajan puutteesta tavalla, joka on jo korjattu kaikkiin tekeillä oleviin seuraaviin Star Wars -elokuviin palkkaamalla niihin visionäärisemmät kirjoittajat? Ja että Josh Trankin valinta oli varhainen virhe, joka korjattiin hyvissä ajoin ennen miinan laukeamista niin, että useimmat ovat riskin jo unohtaneet? Ja että Lordin ja Millerin konflikti Kennedyn ja Kasdanin kanssa taas oli valitettava, mutta pohjimmiltaan pahaa tahtomaton asioiden riita? Ja että se, että näitä ongelmia näin kasautuu, on siis vain surkeiden sattumusten sarja, ei todiste rakenteellisesta ongelmasta?

Ja että seuraava standalone-elokuva saa ohjaajakseen ja kirjoittajakseen vakaat ammattilaiset, jotka tietävät alusta alkaen studion työryhmämäisen toimintatavan, mutta tekevät sen puitteissa elokuvastaan omaperäisen ja onnistuneen? Ja että Johnsonin lisäksi Trevorrow toimittaa meille saagaan sopivan, onnistuneen episodin? Ja että sitä seuraavaksi Star Wars -elokuvatuotannoksi, siis episodielokuvien päätyttyä, julkistetaan jotain franchisea aidosti uudistavaa, vaikkapa kauas jedien historiaan sijoittuva elokuva?

Toivottavasti.