Hetken mielijohteesta yllytin viime tiistaina itseni ja kanssaihmiseni listaamaan yhdeksän tähänastista varsinaista Star Wars -elokuvaa henkilökohtaiseen suosikkijärjestykseen. Ehdokkaiksi asetin siis episodit I-VIII ja Rogue Onen. Pisteytyslogiikaksi ilmoitin, että ensimmäiseksi valittu elokuva saisi täydet ja painotetut 10 pistettä, kakkossijan elokuva 8 pistettä, kolmas 7 pistettä ja niin edelleen alaspäin laskeutuen. Täten myös kunkin listan inhokki sai tässä äänestyksessä kultakin yhden pisteen.
Toisenlaisia pisteytysmenetelmiä voidaan kokeilla toisella kertaa – vaikkapa kahden vuoden päästä, kun kaikki Star Wars -elokuvat eivät enää mahdu Star Wars -elokuvien top-kymppiin. Niin, ja tietysti ehdokkaita olisi laveasti tulkiten nytkin jo enemmän: menemättä fanifilmeihin tai parodioihin, ovat omalla tavallaan virallisia Star Wars -elokuvia joka tapauksessa The Clone Wars -sarjan aloittanut pitkä animaatio (2008), ewok-elokuvat Caravan of Courage (1984) ja Battle for Endor (1985) sekä tietysti pahamaineinen Star Wars Holiday Special (1978). Niistä ensin mainittua olisi muutama halunnut äänestää nytkin, mutta tällä kertaa ne äänet diskasin.
Äänestyspaikat ovat nyt sulkeutuneet. Kiitos kaikille!. Ääniä antoi 70 henkilöä Twitterissä, Facebookissa ja tässä blogissa. Tulos ei siis toki ole mitenkään tieteellinen, mutta näille pisteytysmenetelmillä kuitenkin selvä. Tulosten tulkintaan ei tarvittu maalikameraa. Näin se siis meidän mielestämme menee, Star Wars -elokuvien paremmuus-, tai ainakin suosikkijärjestys:
1.Episode V: The Empire Strikes Back (1980). 629 pistettä.
Voittaja on odotettu – ja ylivoimainen. Imperiumin vastaiskua pidetään varsin yleisesti parhaana Star Wars -elokuvana, ja se voittaa rutiininomaisesti tämänkaltaiset äänestykset muuallakin. Tässä kyselyssä sen nimesi listansa ykköseksi 40 vastaajaa eli yli puolet listansa lähettäneistä – ja yhtä äänestäjää lukuun ottamatta kaikkien muiden listoilla se oli toinen tai kolmas. Eikä se mikään ihme ole: Imperiumin vastaiskussa on aivan kaikkea, mikä on oleellista Star Wars -elokuvien kestävässä suosiossa, eikä sillä ole nuorempien sukupolvien silmissä rasitteenaan originaalin tiettyä hitautta. On todella mielenkiintoista nähdä, säilyykö Imperiumin asema yhtä vahvana tulevina vuosikymmeninä, kun Disney-Lucasfilm moninkertaistaa Star Wars -elokuvien lukumäärän supistaen George Lucasin alkuperäiset pelkäksi aloituspisteeksi. Tällä hetkellä sitä ei kuitenkaan tunnu haastavan niistä mikään, pikemminkin päinvastoin, sillä:
2. Episode IV: A New Hope (1977). 552 pistettä.
Yhtä ylivoimaisesti kuin Imperiumi voitti, yhtä ylivoimaisesti alkuperäinen, Tähtien sotana ensin tunnettu elokuva tuli kyselyssä toiseksi. Mainittu originaalin tietty hitaus ei ainakaan tämänkertaisten vastaajien keskuudessa näytä juuri tuntuvan: Uusi toivo sai 19 ykkössijaa, ja äänestäjiä, jotka sijoittivat sen listansa puoliväliin tai alle oli vain puolenkymmentä. Perinteiden nimiin vannovat voivat siis huokaista helpotuksesta – kunhan pitävät mielessä, että tämän kuplan ulkopuolella elää kyllä myös ihmisiä, joiden suhde uusiin episodeihin on läheisempi kuin tähän yli 40-vuotiaaseen klassikkoon.
3. Episode VI: Return of the Jedi (1980). 439 pistettä.
Ja sitten kolmas klassikko. Niin siinä vain tässä kyselyssä kävi, että ei ollut originaalitrilogian voittanutta. Jedin paluu sijoittui jo kenties yllättävänkin monilla yhdeksän elokuvan listoilla alempaan puoliskoon, mutta vahvat keskisijapisteet nostavat sen aivan heittämällä pronssille – ja niin kaikki uudet ja keskivanhat episodit saavat tyytyä pistesijoihin. Suurimmaksi suosikikseen Jedin paluun nimesi tässä kyselyssä viisi äänestäjää.
4. Episode VIII: The Last Jedi (2017). 379 pistettä.
Onko tässä listan suurin yllätys vai eikö ole? Päättäkää itse. Joka tapauksessa, The Last Jedi on siis tämän kyselyn vastausten perusteella tällä hetkellä uusista Star Wars -elokuvista rakastetuin. Toki muistaa pitää, että se on vasta viime joulukuussa ensi-iltansa saaneena myös ehdokkaista tuorein, ja saa edelleen siitä jonkin verran lisäetua. Star Wars -elokuvilla on prequeleista lähtien ollut taipumus paljastaa todelliset vahvuutensa ja heikkoutensa faneilleen vasta vuosien vieriessä. Mutta ainakaan tämä kysely ei missään nimessä anna aihetta pitää The Last Jediä suomalaisessa kuplassamme niin mielipiteitä jakaneena kuin viime talvena kansainvälisessä somessa vaikutti. Tosin kuusi äänestäjää tässäkin kyselyssä nimesi The Last Jedin yhdeksästä elokuvasta inhokikseen tai listan toiseksi alimmaksi ja vain yksi äänestäjä nosti sen episodeista suurimmaksi suosikikseen, mutta kuten pisteistä näkyy, selvä enemmistö vastaajista arvotti sen listoillaan varsin korkealle. Kakkossijoja se sai peräti 10, mitä pidän isona lukuna, koska se tarkoittaa asemaa vain yhden originaalitrilogian episodin takana.
5. Episode VII: The Force Awakens (2015). 358 pistettä.
Uuden aikakauden elokuvista ensimmäinen sijoittuu tuloksissa heti seuraavaksi – kahdella ykkössijalla ja tasaisen vahvalla suorittamisella. Pisteiden marginaali on tässä välissä pienempi kuin muualla kyselyssä. Sijoitukset eivät silti olleet suuressa vaarassa kääntyä toisin päin: se olisi vaatinut äänestyslipukkeita, joissa olisi todella rakastettu TFA:ta ja todella inhottu TLJ:tä, eikä se vaikuta yleiseltä yhdistelmältä. Joka tapauksessa tuloksista on varsin helppo vetää johtopäätös, että uudesta trilogiasta pidetään ehdottomasti enemmän kuin Lucasin välissä valmistamista prequeleista parhaimmillaankin. Semminkin kun:
6. Rogue One (2016). 302 pistettä.
Standalone-elokuvista ensimmäinenkin nousee tämän kyselyn tuloslistalle ennen ensimmäistäkään prequelia. Rogue One ei ollut yhdenkään äänestäjän suurin eikä edes toiseksi suurin suosikki, ja joissakin lipukkeissa se jäi ihan kunnolla peräpäähän. Silti näissäkin tuloksissa näkyy hyvin, että erilaisena Star Wars -elokuvana sillä on vahva kannattajakuntansa, joka pitää sitä uusista elokuvista suosikkinaan. Millainenkohan on tulos tulevissa kyselyissä, kun Solo on mukana toisena episodisaagan ulkopuolisena ehdokkaana?
7. Episode III: Revenge of the Sith (2005). 266 pistettä.
Kun lista on päässyt tähän asti ilman prequeleja, ei yllätyksiä liene enää jäljellä. George Lucasin toisen trilogian päätös on sarjansa ylivoimainen menestyjä. Sillä näytti jonkin aikaa olevan myös oikeita mahdollisuuksia päihittää kyselyssä uusista Rogue One, sillä saipa se kolmelta äänestäjältä peräti täydet 10 pistettä. Ennen kuin harmaiden partojen takaa huudetaan pyhäinhäväistystä, pyydän huomaamaan, että prequelit olivat suurelle yleisönosalle ensikosketus Star Wars -sarjaan, ja että esimerkiksi englanninkielisessä Twitterissä niitä kohtaan elää niin paljon nostalgiaa, että ainakin tämän kolmannen episodin sijoitukseksi olisi tälläkin listalla voinut odottaa isompaakin. Mutta ehkä ei sittenkään – nimenomaan Suomessa prequelien puolestapuhujia ei juuri kuulu.
8. Episode I: The Phantom Menace (1999). 165 pistettä.
Prequeleista ensimmäisen pistesaldo on jo vaatimaton. Asettamani pistelogiikka tosiaan kantoi 70 äänestäjältä pisteen tai pari inhokeillekin. Silti, näiden loppusijojenkin järjestys on minusta kiinnostava. Se todistaa, että umpisurkeaksikin usein haukuttu jarjarbinksillinen episodi Pimeä uhka on todellakin kestänyt aikaa sentään paremmin kuin seuraajansa:
9. Episode II: Attack of the Clones (2002). 108 pistettä.
Äänestyksen ylivoimainen jumbo ja suorastaan liikuttavan yksimielisesti siis heikoin Star Wars -episodi. Kloonien hyökkäys oli tässä kyselyssä peräti 41 äänestyslipukkeen pohjimmainen. Mainittakoon myös, että vain yksi (1) äänestäjä sijoitti episodi II:n korkeammalle kuin pohjakolmikkoon – Sithin koston lisäksi Pimeä uhkakin nimittäin sai sentään joiltakin äänestäjiltä hyviäkin pisteitä. Kakkosen ongelmien erittely ei sinänsä kuulu tähän tulospuintiin, mutta inho sitä kohtaan on totisesti jännittävän voimakasta, kun ottaa huomioon, että prequelien irvailu sentään aikanaan tuntui kiteytyvän vitseihin Jar-Jar Binksistä – joka on tässä jo siirretty pieneen sivuosaan – ja kun muistaa, että episodi II otettiin aikanaan yleisesti vastaan ”paljon parempi kuin edellinen” -tyyppisillä arvioilla. Mutta se onkin sitä vuosien vierimisen tuomaa viisautta, se.
Mitä sanotte? Minä ainakin sanon, että tämä oli hauskaa ja tämä kannatti tehdä!
Disclaimer 1: Oma listani on täällä.
Disclaimer 2: Artikkelin kuvituksena on käytetty Googlen kuvahaun minulle tarjoamaa ensimmäistä elokuvaruutu-hakutulosta kustakin elokuvasta.
Hauskaa oli, otetaan joskus uudestaan! Sittenhän voidaankin ottaa alaryhmiä: paras numerollinen elokuva, paras ”a Star Wars story” -elokuva, paras uusi trilogia jne.
Mielenkiintoisesti tässä kuplassa TLJ ei kuitenkaan ole kärkikahinoissa toisin kuin starwars.comin gallupissa… eli itse asiassa olen jopa hieman yllättynyt.
Siellä omassa vielä pienemmässä kuplassani toki on itseni lisäksi useampikin ihminen joka nimenomaan piti TFA:sta (ja vielä enemmän R1:stä) muttei TLJ:stä, olisi ehkä pitänyt masinoida heitä äänestämään. Tosin ehkeivät olisi jaksaneet innostua, koska piti jo erikseen maanitella katsomaan Soloakin (eivätkä kaikki silti lähteneet), ihan siksi että TLJ:n seurauksena fanitus törmäsi monella suoraan kiviseinään.
Laskinpa vielä tämänkin: tässä äänestyksessä 27 äänestäjää sijoitti The Force Awakensin listallaan korkeammalle kuin The Last Jedin. Enemmistö oli siis päinvastaista mieltä: TLJ voitti TFA:n. Tämä laskettuna niin orjallisesti, että yhdenkin sijan ero lasketaan – ja että esimerkiksi myös ne kaksi lasketaan, joiden listoilla TFA oli ykkönen ja TLJ kolmonen, jota ei todellakaan voi pitää varsinaisena TLJ-vastustuksena.
Pohjaäänienkään perusteella uusin episodi ei näyttäydy tässä kyselyssä erityisen mielipiteitä jakavana. TLJ sai tosiaan kuusi alinta tai toiseksi alinta sijaa, kuten jo mainitsinkin. TFA taas sai vastaavia alimpia sijoituksia viisi ja Rogue One kuusi.
Mutta toki 70 vastaajan kyselyssä otanta on liian pieni, että noista kannattaisi vetää suuria johtopäätöksiä.
70 on itse asiassa jo aika hyvä otanta tutkimuskannalta. Tässä täytyy tosin ottaa huomioon pisteytystapa: Nyt ei valittu yhtä suosikkia, vaan piti järjestää kaikki elokuvat, jolloin tasainen hyvä suoritus ratkaisee paljon. Siksi ei ole yllättävää, että kaikki vanhat päätyivät ensimmäiseksi, koska ne ovat lähes kaikkien listalla hyvin korkealla. TLJ saa sekä ylä- että alasijoja, jotka ns. kumoavat toisensa ja lopputulos on lähempänä keskustaa kuin kumpaakaan ääripäätä.
Esim. itselläni TLJ oli korkeammalla kuin ROTJ ja ANH, mutta koska monella jälkimmäiset olivat korkeammalla/samalla tasolla ja toisaalta monella (esim. Lassella?) TLJ oli pohjamudassa, on lopputulos tasapaksu TLJ:lle. Tällaisessa äänestyksessä myöskään lobbaaminen ei hirveästi auta, elleivät kaikki ole siinä mukana 🙂 Minäkin olisin voinut masinoida omaa, TLJ:stä pitävää kuplaani, mutta lopputulos olisi tuskin ollut tätä ihmeellisempi.
Toisaalta kyseessä on edelleen mielipidekysymys, ja monella on varsinkin tällä hetkellä voimakkaasti latautuneita mielipiteitä asiasta. Niinpä tällaisissa äänestyksissä tulee varmaan helposti myös nostalgia-kupla: täytyyhän vanhan olla parempi, koska se on vanhempi. Tai viha-kupla: Tuon laitan ainakin viimeiseksi, koska se oli tyhmä 😉 Mielenkiintoisempaa olisi tehdä tämä testi uudestaan esim. 10 vuoden kuluttua ja katsoa, miten sijoitukset muuttuvat. Onko AOTC edelleen huonoin? Onko TLJ edelleen vihaajien mielestä huonompi kuin AOTC? Erityisesti jos tulokset voisi yhdistää samoihin henkilöihin, jolloin voitaisiin verrata henkilön sisäistä mielipiteen muutosta. Tämän voisi jopa hienosti naamioida ottamalla mukaan siihen mennessä tulleet uudet elokuvat ja vain poistamalla ne tulosanalyysistä ja keskittymällä nyt arvioitujen 9 elokuvan keskinäiseen järjestykseen kunkin henkilön kohdalla. Sitten voisi tehdä meta-analyysia koskien fanikunnan yleistä mielipidettä, uusien elokuvien tyyliä suhteessa originaalitrilogiaan ja sequel-trilogiaan, sen hetkisen elokuvakulttuurin tilaa jne.
….Olisi pitänyt opiskella yhdyskuntatieteitä luonnontieteiden sijaan.
Päivitysilmoitus: Solon vaisun menestyksen takana on monta syytä, ja Lucasfilm pohtii niitä vielä tarkkaan | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Kuinka opin olemaan huolehtimatta ja hyväksymään The Rise of Skywalkerin | Tähtien jatkosota