Yksi Star Warsin sankareista on poissa: Marcia Lucas (1945-2026)

Marcia Lucas, leikkaaja, George Lucasin ex-vaimo ja yksi heistä, jotka on palkittu Star Warsista Oscarilla (hänen ex-miehensä ei kuulu tähän joukkoon), on kuollut.

Marcia Lucasin (4.10.1945 – 27.5.2026) sanotaan usein pelastaneen alkuperäisen Star Warsin leikkaushuoneessa. Se voi olla vähän liioittelua, olihan elokuvalla jopa useampi kreditoitu leikkaajakin. Ja yleisemminkin elokuva on ryhmätyötä ja onnistuneiden elokuvien sankareilla on monet kasvot (tässä tapauksessa myös hänen ex-miehensä).

Mutta sitä ei käy kiistäminen, että ensimmäinen Star Wars -elokuva toimii, kuten kaikki hyvät elokuvat, hyvin pitkälti siksi että se on monien muiden yksityiskohtien lisäksi todella taitavasti leikattu, ja sen osuuden mestari oli erityisesti Marcia Lucas.

Marcia Lou Griffin oli kotoisin pienehköstä Modeston kaupungista Californiasta kuten myös hänen tuleva miehensä George Lucas, vaikka he eivät siellä tavanneetkaan. Hän ei tullut kulttuurisuvusta, vaan päätyi elokuva-alalle aiemman poikaystävänsä kautta kuin sattumalta. Hänellä oli kuitenkin silmää leikkaukseen – alalle, joka muuten miehisessä Hollywoodissa oli perinteisesti ollut monen muunkin työssään taitavan naisen valtakuntaa. Marcia ja George tapasivat opiskellessaan alaa University of Southern Californiassa, jona aikana Georgesta ei olisi kukaan uskonut tulevan viihdemogulia: häntä kun niin ikään kiinnostivat pikemminkin leikkaus, kuvaus ja ääni kuin tarinat, viihdyttäminen tai edes käsikirjoitukset.

Ennen Star Warsia Marcia leikkasi Georgen ensimmäiset pitkät elokuvat, kokeellisen ja kaupallisesti epäonnistuneen THX-1138:n (1971) ja myöhemmin rakastetuksi klassikoksi kasvaneen hitin American Graffitin (1973), josta Marcia palkittiin Oscar-ehdokkuudella kuten myös miehensä ohjauksesta. Molempien näiden elokuvien kaikkein uraa uurtavin aspekti liittyy ääniin, joista vastasi Walter Murch (THX-1138:n ääniraita on kokonainen maailma kylmää dystooppista scifimaailmaa radiokuulutuksineen ja American Graffiti oli vallankumouksellinen diegeettisen musiikin eli kohtauksissa tapahtumien taustalla koko elokuvan läpi autoradioista kuuluvan musiikin käytössä), mutta tietenkin äänien leikkaukseen liittyy koko ajan oleellisesti myös kuva.

Miehensä elokuvien lisäksi Marcia ehti leikata kaveriporukkaan kuuluneen toisen nousevan ohjaajätähden, Martin Scorsesen elokuvia, joiden joukossa Taxi Driverin – kas siinäkin hyvin tehokkaasti leikattu elokuvaklassikko.

American Graffiti: George Lucasin toinen pitkä elokuva, Marcia Lucasin ensimmäinen Oscar-ehdokkuus leikkaajana.

Star Warsissa Marcian ei alunperin pitänyt varsinaisesti olla mukana. Hänen oli laskettu synnyttävän parille ensimmäisen lapsen juuri noihin aikoihin, mutta raskaus päättyi keskenmenoon. Niinpä Marciakin ehti mukaan ensiaskeliaan ottavan kaukaisen galaksin satukokoelman tekijäkaartiin. Hyvä niin, sillä ykkös-warssin polulla olleisiin lukemattomiin töyssyihin kuului vaihe, jossa leffan ensimmäinen leikkausversio ei toiminut kenenkään mielestä lainkaan.

Leikkaamoon värvätyistä pelastajista tärkein oli Marcia, jonka osuudesta tärkein oli koko elokuvan loppu eli Yavinin taistelu avaruusaluksineen, Kuolemantähden kuiluineen ja niiden lomaan leikattuine kapinallisten ja imperiumilaisten päällystöineen. Leikkauspöydällä oli valtava määrä filmimateriaalia pienoismalleista, yksissä ja samoissa ohjaamolavasteissa kuvatuista pilottikuvista, aivan toisissa lavasteissa kuvatuista Peter Cushingista ja Carrie Fisheristä ja niin edelleen. Avaruusaluskuvien paikalla leikkauksessa käytettiin väliaikaisesti toisen maailmansodan lentoleffoista napattuja pätkiä. Kahdeksan viikon urakan aikana Marcia Lucas teki taikojaan ja käytti saksiaan ja teippiään. Leffaan ei esimerkiksi oltu käsikirjoitettu tai kuvattu sitä nyt niin oleelliselta tuntuvaa yksityiskohtaa, että Kuolemantähti kohtauksessa lähestyy koko ajan ampumistilaisuuttaan ja on lopulta vain sekuntien päässä kapinallistukikohdan tuhoamisesta. Tämä koko jännite rakennettiin kuvatuista kuvista kokonaan leikkauspöydällä.

Lopputaistelun lisäksi Marcia toki paranteli elokuvaa muualtakin. Hän esimerkiksi henkilökohtaisesti palautti elokuvaan siitä kertaalleen poistettuja ”may the Force be with you” -repliikkejä. Eikä sovi unohtaa tätäkään, vaikka tämä juttu ajoittuu kertomuksellisesti leikkausvaiheen edelle: juuri Marcia Lucasin idea oli elokuvan käsikirjoitusvaiheessa se, että Ben Kenobin pitäisi kuolla taistelussa Darth Vaderia vastaan, koska hänellä ei ollut enää varsinaista käyttöä elokuvan loppupuolella, ja palata sen sijaan Voiman kautta auttamaan Lukea.

(Tavallaan Marcian ansiosta meillä on lisäksi koko Chewbaccan hahmo, jos kohta tässä oivalluksen kunnia tietysti kuuluu Georgelle. Juuri Marcian koira oli se alaskanmalamuutti, joka tykkäsi istua autossa pelkääjänpaikalla, ja jonka näyn George kehitti muotoon miehestä ja karvaisesta apinamaisesta olennosta yhdessä avaruusaluksen ohjaamossa. Ja tuon koiran nimihän oli Indiana, joka niin ikään kaikui myöhemmin saman miehen elokuvatuotannossa…)

”This is Red Five, I’m going in.” Luke Skywalkerin ja Marcia Lucasin suurin tähtihetki Tähtien sodassa.

Star Warsin jälkeen Marcia halusi omistautua perheen perustamiselle. Vuosia myöhemmin hän sanoi itse – J.W. Rinzlerin kirjoittamassa tuottaja Howard Kazanjianin elämäkerrassa A Producer’s Life, johon häntä on mittavasti haastateltu ja josta otin tai tarkistin monia tässä kirjoituksessa mainittuja asioita – halunneensa suoraan sanottuna kotiäidiksi.

Lopulta toive toteutui, mutta idyllistä perhettä Lucaseista ei tullut. Lucasit adoptoivat Amanda-tyttärensä vuonna 1981, mutta jo seuraavana vuonna avioliitto oli kariutumassa. Marcia palasi kaukaiseen galaksiin vielä auttamaan miehensä kolmannen Star Warsin Return of the Jedin (1983) leikkauksessa, jossa hän korosti erityisesti Luke Skywalkerin (Mark Hamill) tunnetilaa rauhallisemmaksi – ohjaaja Richard Marquand oli halunnut paljon ottoja, joissa Luke on vihainen esimerkiksi Obi-Wanin haamulle siitä, ettei tämä kertonut Vaderin olevan hänen isänsä.

Mutta Jedin paluun ensi-illan vuonna Lucasit jo erosivat. Marcia meni naimisiin Tom Rodriguezin kanssa ja sai tämän kanssa toisen tyttärensä Amyn. (George taas seurusteli ainakin laulaja Linda Ronstadtin kanssa, mutta adoptoi myöhempinä vuosina kaksi lasta lisää yksinhuoltajana, ja solmi toisen avioliittonsa vasta eläkevuosinaan.)

Jedin paluu on jostain syystä myös viimeinen elokuva, jonka leikkaajaksi Marcia Lucas on kreditoitu. 1990-luvulla hän palasi lyhyesti elokuva-alalle tuottajan roolissa, mutta selvää on, että hänet muistetaan ennen kaikkea ex-miehensä ensimmäisten elokuvien leikkaajana.

”Why didn’t you tell me?” Jedin paluun kohtaus, jossa Marcia ei halunnut Luken näyttäytyvän vihaisena.

Marcia Lucasia on joskus kutsuttu peräti ”Star Warsin sydämeksi” siinä missä George oli sen aivot. Edellä mainitussa Rinzlerin kirjassa Marcia itse kiistää tämän tulkinnan sanoen, että tarina, ohjaus ja ”kaikki ne klassiset nimet” tulivat kuitenkin hänen ex-miehensä mielikuvituksesta – vaikka myöntää kyllä, että hän sai monet kohtaukset toimimaan.

Mutta jos jossitellaan, ei oikeasti ole ihan mahdotonta ajatella Marcia Lucasin todella olleen George Lucasin muusa tai salainen ase. Tai aivan vähintään erittäin tärkeä taiteellinenkin yhteistyökumppani.

George Lucasin kolme ensimmäistä elokuvaa ovat nimittäin varsin hämmästyttävä trilogia. THX-1138 on pienen piirin kokeellinen kulttielokuva dystooppisessa scifimaailmassa, American Graffiti on aikansa kaiken kansan draamakomedia jalat amerikkalaisessa maassa (tai ainakin autojen kaasupolkimilla) ja Star Wars, niin, Star Wars on – tai siis ilmestyessään oli – häpeämättömän viihteellinen todellisuuspako keskellä synkkien ja ahdistavien aikojen ja elokuvien 1970-lukua. Se on kolmikko elokuvia, joka ei tunnu saman ihmisen tekemiltä, ja kun ne sellaisiksi tietää, niiden tekijän olisi voinut sen jälkeen kuvitella tekevän aivan mitä tahansa muuta.

Mutta mitä tuo Hollywood-vastainen kapinallinen teki, oli lisää Star Warsia, ja mitä hänestä tuli, oli monimiljonääri ja Hollywood-viihteen kesäleffaistumisen käynnistäjä. No, totuus tietysti on myös, että George Lucas kirjoitti ja tuotti Indiana Jonesit, toi Akira Kurosawaa uusille yleisöille, kehitti elokuvien erikoistehosteita niiden nykyiselle tasolleen ja vaikka mitä muutakin, mutta silti: kolmen ensimmäisen elokuvansa jälkeen hän ohjasi itse enää kolme elokuvaa, ja ne ovat episodit I, II ja III. Oma tulkintani (josta olen kirjoittanut tässä blogissa vuosia sitten ainakin näissä kahdessa kirjoituksessa) on, että Star Wars ikään kuin kaappasi George Lucasin uran.

Mikä osuus Marcian poistumisella hänen elämästään oli hänen taiteelleen ja urautumiselleeen, jää tietenkin spekulaatioiden varaan. Mutta siinä missä nuori George piti ei-kertovasta elokuvataiteesta ja kuvista ja äänistä, hänen puolisonsa Marcia piti tarinoista ja hahmoista, ja on hyvin helppo kyökkipsykologisoida, että tämä yhdistelmä vaikutti siihen, millainen Star Warsin originaalitrilogiasta tuli – vaikka jälleen, totuuden ja ryhmätyön kunnioituksen nimissä, on huomautettava, että Georgella oli kyllä muitakin sparraajia itselleen tuskaisessa käsikirjoitustyössään.

George oli ja on myös tunnetusti introvertti, ja Marcia oli ekstrovertti, joka viihtyi ihmisten parissa. Ei ole kovin vaikea kuvitella sitäkään, että puolisolla saattoi olla tärkeäkin rooli siinä, millaisia ystävyyksiä ja yhteistyökumppanuuksia ohjaaja onnistui 1970-luvulla rakentamaan.

George Lucasin omia mielipiteitä pääsen lähimmäksi tällä yhdellä sitaatilla, joka sekin on Rinzlerin kirjasta: ”Always save a person whose opinion you trust for the very end.”

Marcia, George ja Marcian Star Wars -Oscar. George Lucas oli ehdolla sekä ohjauksesta että käsikirjoituksesta sekä American Graffitista että Star Warsista, mutta ei voittanut.

Kun Marcia Lucas näki episodi I:n, hän itki elokuvan jälkeen parkkipaikalla autossaan, koska ei pitänyt elokuvaa onistuneena. Hän näki siinä ideoita, mutta toteutuksessa lähinnä ongelmia ja silmäkarkkia. Vielä vuosia myöhemmin hän ei pitänyt myöskään jatko-osatrilogiasta, mutta sitä tekemässä ei toki ollut enää George Lucaskaan.

Mutta kun Lucasfilm täytti 40 vuotta vuonna 2015, yhtiön omisti jo Disney, ja sen perustaja päätti jättää juhlat väliin. Hänen sijaansa juhlien ”special guestiksi” saapui Marcia – nainen, joka vuosikymmenten ajan oli kieltäytynyt haastatteluista. Rinzlerin Kazanjian-kirjan (joka tuntuu olevan salavihkaa tarkoitettukin myös Marcia Lucasin tarinan kirjaksi) kirjoittajan äänen mukaan se oli ”Marcian ilta”.

Marcia Lucas kuoli viime viikolla syöpään 80-vuotiaana. Tämä ei liity enää varsinaisesti mihinkään, mutta tällaisessa suomalaisessa Star Wars -blogissa tuntuu pakolliselta mainita, että amerikkalaiset mediat luettelevat häntä kaipaan jääneiden joukossa Felix Hallikaisen ja Aeliana Hallikaisen. Tiedossani ei ole, miten läheinen Suomi-yhteys on näillä Marcia ja George Lucasin lapsenlapsilla, mutta sukunimi tulee Amanda Lucasin aviomieheltä Jason Hallikaiselta.

JW Rinzlerin näkökulma: Kuinka Disneyn yrityskulttuuri söi Lucasfilmistä avoimuuden

Kuuntelin äskettäin kaksi JW Rinzlerin vierailua Star Wars -fanipodcasteissa. Niiden kuuntelemisesta tulin surulliseksi. Silti voin suositella niitä kaikille, joita näiden elokuvien taustat kiinnostavat.

Ensin on syytä todeta, kuka on JW Rinzler. Vaikka hän hyvin todennäköisesti tietää (George Lucasin aikaisista) Star Wars -elokuvista enemmän kuin kukaan muu, hänen nimensä ei ymmärrettävästi ole samalla tavalla tunnettu kuin elokuvien varsinaisten tekijöiden.

The Making of Star Wars, The Making of The Empire Strikes Back ja The Making of Return of the Jedi. Kolme kirjaa, joista JW Rinzler viimeistään Star Wars -piireissä muistetaan.

Rinzler (s. 1962) työskenteli Lucasfilmissä vuosina 2001-2016. Varsinaisessa palkkatyyössään hän oli Lucasfilmin kirjaosaston kustannustoimittaja, joka vastasi erityisesti sellaisista nonfiktio-kirjoista kuin The Cinema of George Lucas tai Sculpting a Galaxy: Inside the Star Wars Model Shop.

Niin sanotun päätyönsä ohessa Rinzler onnistui kuitenkin melko nopeasti juonimaan itsensä kirjoittajaksi itsekin. Hänen ensimmäinen työnsä oli heti kirjakaksikko The Art of Revenge of the Sith ja The Making of Revenge of the Sith, joita tehdessään Rinzlerillä oli kadehdittavan vapaa läsnäolo-oikeus viimeisen prequelin kaikkeen tuotantoon. Näitä seurasi useita Star Wars -teoksia kirjoittajana tai toimittajana, mutta Rinzlerin varsinainen magnum opus on kirjatrilogia Making of Star Wars, Making of The Empire Strikes Back ja Making of The Return of the Jedi (2007-2013): kolme 300-sivuista järkälettä, jotka kertaavat käytännössä kaiken aiemmin kerrotun ja kertovat kaiken ennen kertomattoman.

Lucasfilmin virallisen arkeologin cv:stä löytyy myös fiktiota: romaani Indiana Jones and the Mystery of Mount Sinai, sarjakuvasovitus Lucasin varhaisesta käsisluonnoksesta The Star Wars ja jopa pari jaksoa The Clone Warsia. Tänä kesänä häneltä on ilmestymässä avaruuden valloituksesta kertova romaani All Up. Lucasfilmin aikojensa jälkeen Rinzler on kirjoittanut samanhenkisiä making of -opuksia Planet of the Apesista, Alien-elokuvista ja The Shiningista. Star Warsin Rinzler jätti taakseen vuoden 2015 lopussa kirjoitettuaan omalta osaltaan täysin valmiiksi kirjan The Making of The Force Awakens, jonka Disneyn tytäryhtiöksi päätynyt Lucasfilm jätti julkaisematta.

Rinzlerin kirjoittamat ja kokoamat Making of -kirjat ovat tekstin lisäksi täynnä tämäntapaista upeaa kuvatodistusaineistoa, isolta osin muualla aiemmin julkaisematonta.

Tämän kävelevän tietopankin tarinoita ja näkemyksiä on nyt siis alkukesästä voinut kuulla suosikkini Force Materialin podcast-jaksossa ja Star Wars News Netin The Resistance Broadcast -sarjan jaksossa (jossa on kuvakin, mutta vain puhuvat päät). Edellinen painottaa Rinzlerin suhdetta uusiin elokuviin, jälkimmäinen keskittyy pyöreitä täyttäneeseen The Empire Strikes Backiin, mutta molemmissa puhutaan muutakin.

Ja voi, kyllä niitä tarinoita onkin. Monet kiinnostavimmista liittyvät George Lucasiin. Nostan niitä tähän pari ennen kuin menen siihen, mikä minua näitä kuunnellessani suretti.

Rinzler sanoo rakastaneensa työskentelyä Lucasille. Kyse ei ole vain amerikkalaisesta tavasta ylikäyttää rakastaa-verbiä, vaan hänen ihailunsa ja arvostuksensa nimenomaan taiteilija George Lucasia (siis vielä enemmän kuin yritysjohtaja tai esimies Lucasia) on ilmeisen aitoa. Silti hän puhuu varsin avoimesti monista Lucasin ja hänen elokuviensa ongelmista, ja likimain ainutlaatuisensa näkökulmansa vuoksi hänen tulkintansa on syytä ottaa vakavasti.

Rinzler esimerkiksi myöntää auliisti, että eri aikakausien George Lucasit riitelisivät keskenään. Eri aikojen haastatteluja verratessa esimerkiksi minusta tuntuu usein siltä, että prequelien aikainen George Lucas teki ja sanoi koko ajan asioita, joita originaalitrilogian aikainen George Lucas olisi ehdottomasti vastustanut. Ylätasoisimmat esimerkit tästä lienevät Lucasin väitteet siitä, että hän oli suunnitellut saagansa ennalta Anakin Skywalkerin eli Darth Vaderin tarinaksi jo 1970-luvulla (joka ei missään nimessä pidä paikkansa) ja Lucasin uho siitä, että hän oikeastaan haluaisi Star Warsiensa sijaan palata tekemään sellaisia pienimuotoisia outoja taide-elokuvia, joilla aloitti uransa (jollaisia hän ei kuitenkaan ole 1970-luvun alun jälkeen tehnyt, vaikka kukaan ei häntä olisi estänyt).

Luoja George Lucas ja luomus Threepio ensimmäisen Star Warsin kuvauksissa.

Rinzler kuitenkin huomauttaa, että Lucasilla on tiettyjä perusteluja monille revisionistisilta tuntuville väitteilleen. Kysyttäessä Vaderiin liittyvistä suurista suunnitelmista hän esimerkiksi voi aina vedota siihen, että eräässä varhaisessa originaalileffan käsikirjoituksen luonnoksessa ”Annikin Starkillerin” isä Kane todella oli puoliksi mies ja puoliksi kone, ja tällä perusteella Lucas voi tavallaan väittää idean Vaderista Luken isänä olleen ”aina” mukana kuvioissa. Rinzlerin oma tulkinta tästä nimenomaisesta väännöstä on, että ensimmäisen SW-elokuvan varsinaisen tuotannon aikaan Lucas oli niin syvällä taisteluhaudoissa saadakseen elokuvansa edes tehtyä, että hän ei sillä hetkellä edes välittänyt siitä, mikä Vaderin ja Luken isän tarkka taustatarina oli.

(Yksi Rinzlerin parhaista Star Wars -teorioista, joka toistuu molemmissa podcasteissakin, muuten on, että vuoden 1977 Star Wars oli itse asiassa trilogian lopetus eikä aloitus. Nimittäin George Lucasin ”leaving home” -trilogian, jonka edelliset osat olivat THX-1138 ja American Graffiti, jotka tosiaan kaikki kertovat lapsuuden ja kodin taakse jättämisestä. Rinzler katsoo Star Wars -sarjan jakautuvan tuohon ”lopetukseen” ja kahteen muuhun osan, Imperiumin ja Jedin ”isistä ja pojista” kertovaan elokuvaparin ja prequel-trilogiaan, joka kertoo kuinka hyvästä lapsesta tulee paha ja demokratiasta diktatuuri. Rinzlerin mielestä näissä kolmessa Star Wars -segmentissä esiintyy hahmoja, joilla on kyllä samoja nimiä, mutta jotka eivät oikeastaan todella edes sovi yhteen keskenään – mutta että se ristiriita tekee niistä vain mielenkiintoisempia.)

Vaikka Rinzler siis ainakin kautta rantain myöntää, että Lucasin puheisiin omista elokuvistaan ei voi täysin luottaa, hän ei selvästikään syytä entistä pomoaan valehtelijaksi. Molemmissa podcasteissa Rinzler kertoo tarinan, jolla hän kuvaa Lucasin tapaa muuttaa taiteilijana mieltään omista töistään ja sanoa asioita, jotka kumoaisi myöhemmin (tai jopa vain toisena päivänä). Hän kertoo kuulleensa Lucasin kertoneen episodi III:n tuotannon aikaan, että kun saaga nyt valmistuisi, elokuvat voisi katsoa useissa eri järjestyksissä ja ne kertoisivat eri järjestyksissä katsottuna eri tarinan. Tämä lainaus on myös Rinzlerin Making of Revenge of the Sith -kirjassa, jonka tekstin Lucas itse hyväksyi, joten Lucasin voidaan katsoa hyväksyneen tämän lausunnon totuudellisuuden. Mutta kun Rinzler vuosia myöhemmin pyysi Lucasia selittämään bluray-julkaisua varten videolle näitä eri katsomistapoja, Lucas paitsi kieltäytyi, myös kiisti sanomansa: ehei, nämä voi katsoa vain yhdessä oikeassa järjestyksessä, ja se on episodinumeroinnin mukaan ykkösestä kuutoseen.

Resistance Broadcastissa Rinzler toteaa lisäksi Lucasin persoonallisuuteen yksinkertaisesti kuuluvan halun keksiä asioita tehdessä. Hän kuvaa, että samaan tapaan kuin Lucas ei halunnut toteuttaa kuvauksissa pilkuntarkasti valmiiksi suunniteltuja storyboardeja, hän ei myöskään halunnut suunnitella esimerkiksi kolmen elokuvan prequel-trilogiaa etukäteen niin paljon kuin joku toinen samassa tilanteessa ehkä olisi suunnitellut. Itse mietin, että tätä persoonallisuuden – tai taiteilijuuden – piirrettä voisi ehkä halutessaan laajentaa selitykseksi myös erääseen toiseen Lucasin uran keskeiseen lankaan: siihen, että hän ei ole päästänyt irti elokuvistaan, etenkään Star Warseista, niiden valmistuttua, vaan on palannut tekemään niihin muutoksia aina tilaisuuksien tullen.

Luomus Anakin Skywalker ja luoja George Lucas kuudennen Star Warsin kuvauksissa.

Samaan aikaan Rinzler pitää George Lucasia neron. Sellainen hän epäilemättä minustakin on, vaikka ristiriitainen nero ehdottomasti myös. Rinzler kuvailee Lucasin olleen paitsi vaativa johtaja, joka halusi ja sai myöhempinä vuosinaan elokuviinsa kaiken juuri niin kuin halusi, mutta samaan aikaan äärettömän inspiroiva johtaja, joka innosti alaisiaan aidosti ylittämään itsensä. Prequeleja inhoaville muistutukseksi, että tässä tarkoitetaan ennen kaikkea Lucasin varsinaisia alaisia eli esimerkiksi erikoistehosteiden suunnittelijoita ja toteuttajia, ei niinkään näyttelijöiden kaltaisia käypäläisiä.

Varmasti monia, ja selvästi Rinzleriä itseään, viehätti myös Lucasin aito kulmikkuus. Vaikka hän oli upporikas ja itsepäinen moguli, joka teki myöhempinä vuosinaan laskelmoiduiksi parjattuja elokuvia, hän oli silti tavallaan aina Hollywoodin kapinallinen – ja on oman kirjoituksensa asia argumentoida, ovatko prequelit oikeastaan laskelmoituja, vaikka eivät välttämättä täysin onnistuneitakaan. Rinzler sanoo harmittelevansa esimerkiksi Attack of the Clonesia katsoessaan, että pinnan alla on ”hyvä elokuva”, mutta käsikirjoitus olisi vaatinut jonkun toisen näkökulmaa ja hiontaa samaan tapaan kuin originaalitrilogiassa Lucasilla vastaavia työtovereita ja avustajia oli.

Seuraaja Kathleen Kennedy ja luoja George Lucas kauppojen hetkellä loppuvuodesta 2012.

Kun tämä Lucas sitten myi yhtiönsä Disneylle vuonna 2012, yksi aikakausi tosiaan päättyi. Rinzlerin mukaan Lucasfilmillä tunnettiin suruakin. Rinzler itse sanoo odottaneensa, että Lucas tosiaan jossain vaiheessa myisi yhtiönsä ja pitäneensä vieläpä nimenomaan Disneyä todennäköisimpänä ostajana, mutta kuvitelleensa niin tapahtuvan 10 vuotta myöhemmin kuin todellisuudessa kävi. Kiinnostavaa kyllä, Rinzler arvelee Force Material -podcastissa, että yksi merkittävä syy koko kauppaan oli Lucasin kokema vastuu yhtiönsä työntekijöistä ja siten yrityksensä jatkuvuudesta. Toisaalla on kerrottu Lucasin käynnistäneen episodi VII:n tuotannon, jotta hänellä ”olisi jotain myytävää”, niin että yrittäjän vastuuko tähän nykyiseen Star Wars -tarjonnan määrään nyt sitten johti?

Ja nyt alamme päästä siihen, miksi minua myös suretti. Jos Rinzlerin ote originaalitrilogiaan onkin parempi kuin kenelläkään, hänen näkökulmansa jatko-osatrilogiaan on sekin aivan uniikki. Harmi vain, että salassapitosopimukset estävät häntä sanomasta kaikkea, minkä hän ilmiselvästi haluaisi.

Etenkin Force Materialin haastattelussa voi suorastaan kuulla, että Rinzler toivoo ja ehkä uskookin, että joku jossain vaiheessa pääsisi tekemään The Force Awakensista vastaavan totuudenmukaisen making of -kirjan kuin hän teki originaalitrilogiasta. Rinzlerin oma, viralliseksi tarkoitettu kirja jäi tosiaan hyllylle. Sen jälkeen ja Lucasfilmiltä lähdettyään hän yritti vielä itse kertoa oman näkökulmansa loppuvaiheista muutama vuosi sitten provokatiivisesti ja kutkuttavasti otsikoidussa blogissaan The Rise and Fall of Star Wars, mutta Disney-Lucasfilmin lakiosasto puuttui nopeasti asiaan.

Nyt Rinzler kertoo olleensa itse alunperin innostunut Disneyn ostaessa yhtiön. Aivan omalta osaltaan hän oli ajatellut making of -kirjojen kirjoittamista esimerkiksi Disneyn vanhoista näytelmäelokuvista. Nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että ääni kellossa muuttui. Ainakin Rinzlerin näkökulmasta Disney-Lucasfilmin yrityskulttuuri on kerrassaan toisenlainen kuin Lucasin Lucasfilmin, ja lopulta Rinzler katsoi parhaaksi jättää sellaisen kulttuurin taakseen.

Rinzlerin mukaan Lucas henkilökohtaisesti halusi kertoa elokuvien tekemisestä avoimemmin ulos kuin useimmat muut. Lucasin näkemys on, että elokuvien tekeminen on vaikeaa, ja se kuuluu asiaan. Niinpä hän – vaikka tosiaan selittelikin omia tekojaan ja päätöksiään totuutta venyttäen – hyväksyi ja kannusti making of -teoksiin, joissa kerrottiin ikävistäkin asioista. Ja vaikka Rinzlerin oma kirjatrilogia tosiaan kertookin jo tuolloin kaukaisesta menneisyydestä, joiden ongelmista on siis ymmärrettävästi helpompi puhua kuin aivan tuoreista töistä, on aivan totta, että myös prequelien tekemisen aikaan Lucasfilmillä oltiin ehdottomasti paljon avoimempia sekä haastatteluissa että yhtiön omassa viestinnässä. Jatko-osatrilogioiden pressikierrosten korulauseisiin ja kuvausten aikaiseen salailuun verrattuna tuntuvat hyvin kaukaiselta ajat, jolloin Ewan McGregor kritisoi julkisuudessa prequeleita niiden ollessa yhä kesken ja jolloin Lucasfilm itse julkaisi netissä behind the scenes -kuvia ja -videoita jopa spoilaavista kohtauksista.

Disney-aikainen Lucasfilm ei missään nimessä suvaitse tällaista. Rinzlerin mukaan Disney näkee making ofin osana markkinointia ja pr:ää. Tämä oli tullut nopeasti ilmi myös The Force Awakensin making of -kirjaa kirjoitettaessa. Rinzler toistaa näissä haastatteluissa aiemminkin sanomansa, että kirja kirjoitettiin valmiiksi, vaikka Lucasfilm jätti sen hyllylle. Nyt hän kuitenkin kertoo ainakin minun kuulleni ensimmäistä kertaa, että se ei ollut sellainen kirja, jollaista olisin Rinzleriltä odottanut: se ei olisi esimerkiksi kertonut mitään siitä, mitkä olivat Lucasin omat suunnitelmat jatko-osatrilogiaksi. Rinzlerille oli tässä vaiheessa jo tullut selväksi, että sitä tietoa Disney-Lucasfilm ei olisi mitenkään sallinut julkaistavan – ja vaikka sitä kirjassa ei siis ollut, ei Disney-Lucasfilm silti julkaissut koko kirjaa.

(Tässä kohtaa koen kuitenkin tarpeelliseksi huomauttaa, että jotkut Lucasfilmin työntekijät ovat todistaneet toisaalla toisin. Esimerkiksi tarinaryhmän nykyinen some-pääaktiivi Matt Martin on kertonut Lucasfilmillä vallitsevan yhä omanlaisensa yrityskulttuurin, jota Disney kontrolloisi vain vähän. Monet uusien elokuvien tekemiseen liittyvät ongelmatkin saattavat kertoa osaltaan siitä, että elokuvien tekijöillä on ollut jopa yllättävänkin vapaat kädet.)

Luoja George Lucas ja jatko-osan luoja JJ Abrams. Tiedotteissa aikanaan levitetty kuva on todennäköisesti hetkestä, jolloin Lucasin jatko-osaideoita ei ole vielä ainakaan virallisesti hylätty.

Mutta mitä Lucasin jatko-osaideoissa sitten oli, ja millainen oli prosessi, joka johti niiden hylkäämiseen? Tällaiset käsikirjoituksen historiakerrokset ovat Rinzlerin erityisalaa, ja hän tietää kyllä vastauksen. On ehkä ollut itse kokouksissa paikallakin. Mutta ei saa sanoa.

Sen verran hän tulee sanoneeksi, että Lucasilla oli ”selkeä suunnitelma” episodi VII:sta ja vähemmän selkeitä, mutta olemassaolevia suunnitelmia seuraavista episodeista. Näin voi helposti uskoa asian olleen, koska Lucasin itsensä valitsema käsikirjoittaja Michael Arndt painiskeli Lucasin aikanakin ennen kaikkea episodi VII:n rakenteellisten ongelmien kanssa (koontini TFA:n tekemisestä on blogissa täällä). Rinzler sanoo myös uskovansa, että Lucasfilmillä ja erityisesti niin sanotussa tarinaryhmässä oli kyllä jonkinlaista yritystä kehitellä kokonaisjuonta trilogialle TFA:n käsikirjoitusvaiheen aikana, mutta että taisi käydä niin kuin Lucasille itselleen 1970-luvulla: avausosan tekeminen vei kaiken energian ja ajan, eikä jatkoa sittenkään ehditty juuri miettiä (uuden trilogian jatkuvuusongelmasta, joka kärjistyy etenkin paljon Lucasin ideoiden hylkäämisen jälkeen sepitetyssä episodi IX:ssä, olen kirjoittanut esimerkiksi täällä ja täällä). Tosin Rinzler vihjaa myös ”joidenkin henkilöiden” olevan toisia voimakkaampia ideoiltaan, mikä ainakin minun tekee mieleni tulkita ohjaaja-kirjoittaja JJ Abramsin voimakkuudeksi, mutta saatan toki veikata väärinkin.

Force Materialissa Rinzler paljastaa hätkähdyttävän asian: hän ei ole edes nähnyt The Last Jediä ja The Rise of Skywalkeria. Tämä saa haastattelijatkin hetkeksi tolaltaan, enkä ihmettele: siis että maailman ehkä paras Star Wars -asiantuntija ei ole edes katsonut sarjan kahta viimeisintä osaa! Rinzler kertoo katsoneensa The Force Awakensin ja vielä Rogue Onen, mutta pitävänsä näiden katsomista liian tuskallisena.

Miksi? Koska Rinzlerille Star Wars oli yhden ihmisen visio (vaikka toki monien, monien taiteilijoiden yhdessä toteuttama sellainen). Rinzleriä kiehtoi nimenomaan George Lucas elokuvantekijänä, joka ei koskaan jäänyt toistamaan itseään.

Rinzler ei varsinaisesti suorin sanoin syytä jatko-osatrilogiaa sen paremmin ideattomaksi kuin epäonnistuneeksikaan. Hän vain toteaa, ettei ole kiinnostunut muiden ihmisten visioista Star Warsista, ja että se, mitä hän on kuullut uusista elokuvista, ei kiinnosta häntä. Mutta vaikka hän ei tätäkään ihan näillä sanoin sano, siltä minusta tuntuu, että Rinzlerin mielestä nyky-Lucasfilm ei jatka sitä perintöä, jota hän Lucasin elämäntyössä nimenomaan arvosti.

Rinzlerin näkökulmassa on tietysti mukana jonkin verran (ymmärrettävää) henkilökohtaistakin katkeruutta siitä, ettei yhtiö enää uuden johdon aikana antanut hänen tehdä kirjoitustyötään entiseen tapaan. Uskon myös, että hänen suhteessaan uusiin elokuviin painaa niiden varsinaista toteutettua sisältöä enemmän se, että hän yksinkertaisesti suree Lucasin ja/tai hänen visioidensa sivuuttamisen puolesta.

Silti tämä on sellainen näkökulma, jonka arvaan jäävän pääkoppaani kaivertamaan. Minähän olen suurimmaksi osaksi nauttinut Disney-Lucasfilmin ajasta (ja osasta valmistuneista elokuvistakin), mutta samaan aikaan olen kyllä myös harmitellut uusien elokuvien liikaakin tuttuutta entiseen verrattuna. Lisäksi olen tässä blogissa erittäin usein harmitellut virallisen making of -aineiston ja -tiedon vähäisyyttä tai pintapuolisuutta.

Näkökulmani Star Warsiin on itse asiassa aina ollut hyvinkin rinzleriaaninen: kiinnostavaa ei ole minusta ollut vain se, millaisia elokuvat ovat eikä varsinkaan vain mitä niissä ”tapahtuu”. Itse asiassa etenkin niistä heikommista episodeista taustat ja tuotantoprosessit ovat minusta kaikkein kiehtovimpia tarinoita: miten kaikki tämä toteutettiin, mutta myös vaikkapa miten tapahtumat eri vaihtoehtojen jälkeen päätettiin sijoittaa tietynlaiseen lavastettuun lokaatioon tai millaisia olivat hahmojen vaihtoehtoiset versiot aiemmissa käsikirjoitusvaiheissa.

En voi välttyä ajatukselta, että Rinzler on oikeassa siinä, että Disney-Lucasfilmin yrityskulttuuri on taustatiedon rakastajien kannalta kielteinen. Siitä taas seuraa ainakin pienen pienesti kytevä kysymys siitä, ansaitseeko näin toimiva yritys kaikkea minun intoiluani. Disney+:lla on pyörinyt dokkarisarja The Mandalorianin tekemisestä, ja voin arvata, että kun aikanaan pääsen sen näkemään, katson sitäkin tällä silmällä.