Viimeinen Jedi, todellakin: Teoria uudesta trilogiasta

”Ilman jedejä Voimassa ei voi olla tasapainoa”, sanoo Lor San Tekka (Max von SydowThe Force Awakensin alkusanoiksi.

Mutta ei hän sitä tiedä. Tuo on jediuskovaisen historioitsijan Lor San Tekkan teoria – ja hän saattaa olla väärässä. Tai kuten Yoda Episodi III:ssa sanoi, viitaten samaan ennustukseen Voiman tasapainosta: ”ennustus, jota tulkittu ehkä väärin on”.

Tämä on yksi teoria: omani. Eikä kyse ole vain prequelien ennustuksesta, vaan episodien VIII ja IX juonesta. Kyse on spekulaatiosta, ei juonihuhuista, joten tämän lukeminen ei spoilaa. Paitsi tietenkin jos osoittautuu, että olen epäilyksissäni täysin oikeassa…

luke-vii

”Onko tukkani hyvin? Onko Voimani epätasapainossa?”

Vielä kolmas ennustuslainaus. Tämän kohdalla on jo hieman epäselvempää, puhutaanko edelleen Voiman tasapainosta:

First comes the day
Then comes the night.
After the darkness
Shines through the light.
The difference, they say,
Is only made right
By the resolving of gray
Through refined Jedi sight.
―Journal of the Whills, 7:477

Tämä runo julkaistiin The Force Awakensin romanisaation alkulehdillä, ja se on todella kiinnostava. Kirjan kirjoitti Alan Dean Foster, mutta se on siis kaanonia, eikä ole mitään syytä epäillä, ettäkö se olisi siellä vain kirjailijan päähänpistosta. Runon sanoja voi tulkita monella tavalla, mutta minusta sanat eivät ainakaan kuvaa Episodi VII:n tapahtumia.

On mahdollista ajatella, että ensin tuleva päivä oli jedien vanha suuruuden aika. Sitten koitti yö: pimeät ajat, sithit, Imperiumi. Pimeyden jälkeen paistaa valo; Luke Skywalkerin aika, jossa valo on erilainen, tasapainoisempi, viisaamman jedikatseen näkemä. Tämä tulkinta myötäilisi George Lucasin kuuden elokuvan saagan sanomaa: että Anakin Skywalker oli kuin olikin ennustuksen valittu, joka toi tasapainon Voimaan tappamalla keisari Palpatinen ja samalla sith-perinteen – käännyttyään tosin sitä ennen traagisesti pimeälle puolelle ja pyyhittyään pois myös jediperinteen.

Mutta jos näin on, ei uudella ennustuksella olisi mitään tekemistä The Force Awakensin ja uuden trilogian kanssa, joiden romaaniversion ensilehdillä se meille annettiin. Ja jos näin on, tuo harmaamman valon parempi aika oli Episodi VII:n alussa pahasti uhattuna. Omituiset alkusanat, eikö teistäkin? Etenkin kun tiedämme, että JJ Abramsin, Rian Johnsonin ja kumppanien taustalla Lucasfilmin kerrontaa ohjaava tarinaryhmä todella pelaa niin sanottua pitkää peliä, sijoittaen esimerkiksi animaatiosarja Rebelsin ensimmäiselle kaudelle repliikin, joka saa täyden selityksensä vasta pari vuotta myöhemmin Rogue Onessa.

Siksi minua houkuttaa tulkita toisin. On mahdollista ajatella, että tämä ennustus onkin jatkoa alkuperäiselle tasapaino-ennustukselle (eihän tässä edes mainita tuota sanaa!), ja se kuvaakin alkuperäisen ennustuksen jälkeistä aikaa. Siis: Ensin koitti runon alun päivä, kun Anakin toteutti kohtalonsa. Päivää seurasi jälleen yö, kun Kylo Ren kääntyi pimeälle puolelle ja pysäytti Luken uuden päivän alkuunsa. Mutta että vasta tätä pimeyttä olisi ennustuksen jälkeen määrä seurata uudenlaisen valon. Sen, jossa jedit lopulta hylkäävät mustavalkoisen ajattelunsa valosta ja pimeästä, ja näkevät asiat harmaina.

Lyhykäisyydessään teoriani, joka ei tosin selity ihan näin lyhyesti, kuuluu: Luke Skywalker on kuin onkin Viimeinen Jedi, kuten Episodi VIII:n maanantaina paljastettu alaotsikko toteaa. Mutta tämä ei ole surullista, vaan sekä ennustettua että loppujen lopuksi oikein. Jedien opit olivat vääristyneitä, jedit ansaitsivat mennä. Jedit ovat kuolleet, kauan eläköön Voima.

rey-vii

”Ota nyt hei tää miekka. Vai etkö sinä koulutakaan minua? Mitä tuo horisee?”

Saattaa tietenkin olla, että olen täysin väärässä. Että Episodi VII:ssä Luke (Mark Hamill) kouluttaa Reystä (Daisy Ridley) jedin, että Kylo Ren (Adam Driver) vielä ennen Episodi IX:n loppua pelastetaan pimeältä puolelta aivan kuin hänen isoisänsä aiemmin, että salaperäinen Snoke kukistetaan, että uusi jedijärjestö lopulta nousee siihen tapaan kuin vanhassa expanded universessakin.

Mutta vihjeitä siitä, että uudessa trilogiassa voisi olla kyse siitä, pitäisikö jedien sittenkään palata galaksiin Skywalkerien suvun tekosten jäljiltä, tuntuu tulevan vastaan siellä täällä. Vähintään tunnen näkeväni kaikkialla enemmän tai vähemmän hienovaraisia vihjeitä siitä, että ”jedi” ei todellakaan ole enää Star Wars -universumissa synonyymi ”hyvälle Voiman käyttäjälle”, kuten vuodesta 1977 lähtien pitkään ilmiselvältä tuntui. Ihan äskettäinkin tarinaryhmän Pablo Hidalgo ihan erikseen näki parhaaksi tähdentää Twitterissä, että ei suinkaan ole olemassa ”harmaita jedejä”, kuten fanikunnassa etenkin 1990-ja 2000-luvuilla puhuttiin. Nykyisessä Star Wars -kaanonissa henkilö joko on tai ei ole jedi samaan tapaan kuin henkilö on tai ei ole kasvissyöjä.

Ennustuksen lähteeksi mainitut Whillit pääsivät joulukuussa elokuvaankin. Rogue Onessa esiteltiin Voima-uskovaisten pyhiinvaelluskohde Jedha-kuu sekä siellä sijainneen temppelin ”Whillien vartijat” Chirrut Imwe (Donnie Yen) ja Baze Malbus (Jiang Wen). Se, mitä tai keitä Whillit lopulta ovat pysyy arvoituksena, mutta Rogue One Ultimate Visual Guide -kirjan mukaan Voima on tunnettu galaksissa yli 25 000 vuoden ajan. Kirjan mukaan jedijärjestö oli ”sen tunnetuin harjoittaja”, mutta ei suinkaan ainoa: Voimaan nojasi myös muita koulukuntia ja uskontoja. Monet näistä kulttuureista eivät ”käyttäneet” Voimaa siten kuin jedit, jotka rutiininomaisesti tekivät temppuja galaksia sitovaa mystistä energiakenttää hyödyntäen, mutta monet muutkin kuin jedit uskoivat sen olemassaoloon ja vaikutukseen.

En voi olla näkemättä tässä (ehkä tahatonta?) paluuta Lucasin 1970-luvun näkemykseen. Tuohon aikaan kun Lucas näki vielä Voiman käyttämisen asiana, johon kuka tahansa pystyisi. Moni onkin tulkinnut Rogue Onen sokean Chirrutin käyttävän jollain tasolla Voimaa kulkiessaan luotisateen halki vahingoittumatta ja aistiessaan väkijoukon keskeltä Jyn Erson kaulalla Kyber-kristallin. Oli miten oli, jonkinlaiselta mystisen energiakentän kanavoinnilta kyvyt kyllä tuntuvat – ja jedi Chirrut ei siis ainakaan ollut.

chirrut

”Olen yhtä Voiman kanssa, ja Voima on minun kanssani, vaikka jedi en ole, lälläslää.”

Rogue Onen Chirrut ja Baze eivät ole ainoat hahmot, joiden kautta meille on viime aikoina kerrottu, että galaksin Voima-suhde on paljon jedejä ja sithejä monipuolisempi. Rebels-animaatiosarjan kolmannella kaudella esiintyy hyvin vanha hahmo Bendu (jonka nimikin on lainattu Lucasin hyvin varhaisen käsikirjoituksen termistä ”jedi bendu”), jonka näkökulmasta jedien ja sithien väliset kiistat ovat peräti lapsellisia. Ensiesiintymisessään Bendu myhäilee: ”Jedit ja sithit käyttävät valoa ja pimeää. Minä olen keskellä.”

Itse asiassa myös Baze Malbusin suuhun on Rogue Onen romanisaatiossa pantu samantapainen pieni pilkka. Itse en ole sitä kirjaa lukenut, mutta tämän lainauksen olen: Baze ”muistelee kuulleensa jedien pitävän vihaa polkuna johonkin, jota he kutsuvat pimeäksi puoleksi”. Baze ei ajattele näin: hän kun on Whillien vartija eikä jedi, ja hänen vihansa on oikeamielistä. Hänen vihansa ohjaa hänen laukauksiaan.

Lisäksi ja aivan erityisesti on tietenkin muistettava, että melkein kaikki se vähä, mitä Episodi VIII:sta virallisesti tiedämme, viittaa siihen, että siinä todellakin tutkitaan jedien historiaa. Tiedämmehän kerrotun, että Luke Skywalker katosi etsiessään ”ensimmäistä jeditemppeliä”, ja tiedämme, että Episodi VIII alkaa siitä, mihin VII jäi. Luvassa on todennäköisesti (ja toivottavasti) hyvä syy sille, miksi Luke on eristäytynyt kaukaiselle Ahch-Ton planeetalle vuosikausiksi. Ehkäpä meille on esimerkiksi luvassa aimo annos pohdiskelua siitä, miten jedivoimien tuomaan suureen valtaan tulisi suhtautua – siis samaan tapaan kuin Imperiumin vastaisku aikanaan löi itsensä kaikkien aikojen jatko-osat -listalle kuljettamalla Luken ja katsojan uusien seikkailujen sijaan suoplaneetalle pohtimaan, tekevätkö sodat sittenkään suureksi.

yoda

”Se Bendu se vasta yksi muinaismuisto on.”

Enkä halua spekuloidessani unohtaa aiemmista trilogioista väheksytyintä. Uuden trilogian isot juonikuviot saattavat olla täysin Lucasfilmin tarinaryhmän kutomia jatkolankoja Skywalkerien saagan kolmanneksi trilogiaksi, mutta ei ole mahdotonta, etteikö tämäntapainen kuvio voisi kummuta myös George Lucasin luonnoksista uudeksi trilogiaksi.

Lucasin parjatuissa prequeleissakin ovat nimittäin läsnä väreet jedien vanhojen sääntöjen harhaoppisuudesta (kuten absurdi rakastumisen kieltävä koodeksi) tai pimeän ja valoisan puolen liiallisesta ehdottomuudesta (kuten Obi-Wanin paradoksin paljastava lause ”Only a sith deals in absolutes”). Ne sivuutetaan usein huonona käsikirjoittamisena, ja valitettavan huonosti prequelit monelta osin ovatkin käsikirjoitetut. Mutta luultavasti Lucasin vilpitön tarkoitus tämäntapaisissa kohdissa oli näyttää meille jedien olevan tyhmiä – me vain keskityimme haukkumaan häntä tyhmäksi.

Keskeinen tällainen yksityiskohta on Episodi I:n juonikuvio Anakinista liian vanhana jedikoulutettavaksi. Tämäkin seikka ohitetaan usein typeryytenä, koska kaikkihan elokuvan ilmestyessä vuonna 1999 tiesivät, että Luke koulutettiin jediksi vasta parikymppisenä. Prequel-puolustajat näkevät tämän toisin: heidän mielestään Lucasin tarkoitus oli näyttää, että vanha jedijärjestö todella aivopesi lapsia uskomaan heidän oppiensa mukaan. Ja että Yoda ja Obi-Wan ymmärtävät Episodi III:n loppuun mennessä tämän ajan päättyneeksi, ja nimenomaan siksi eivät ryhdy välittömästi kouluttamaan Anakinin kaksosvauvoista superjedejä Palpatinen kaatajiksi. Parempi antaa Luken ja Leian ensin kasvaa ihmisiksi ja katsoa sen jälkeen, onko heistä myös jedeiksi.

Tämän voi tietenkin nähdä vain fanipoikien jälkikäteisenä selittelynä. 1970-luvun Lucas ajatteli Voimasta ja jedeistä toisin kuin prequel-aikojen Lucas, eikä hän tuolloin edes kirjoittanut Lukea saati Leiaa kenenkään kätketyksi salaiseksi lapseksi. Mutta jos uusi trilogia lähtee suuntaan, jota olen tässä pyöritellyt, käy tällainen prequel-tulkinta kyllä erittäin näpsäkästi in universe samaan pirtaan. Siinä missä Yoda ja Obi-Wan olisivat oppineet kouluttamaan Lukesta uudenlaisen jedin verrattuna prequel-aikojen organisoidun järjestön kasvatteihin, siinä Luken vuoro olisi nyt päättää, millaisessa muodossa hän oikeastaan haluaa siirtää perinteen eteenpäin. Jos minkäänlaisessa – yksi selitys Luken Episodi VII:ää edeltäneelle eristäytymiselle kun voisi olla sekin, että sankarimme olisi päättänyt, ettei kenenkään ole enää hyvä oppia häneltä tällaista Voimaa!

anakin-yoda-kenobi

”Tää on ny sen pojanklopin käsissä, kamut.”

Jos siis olen oikeassa, uuden trilogian juonilangaksi paljastuu Episodi VIII:n myötä kaikkea muuta kuin ”jedien paluu”. Kyse olisi pikemminkin siitä, miten Luke ja/tai Rey oppivat näkemään valon ja pimeän sijaan kaikki harmaan sävyt (lisää-50-sävyä-vitsi-tähän).

Tällöin Episodi VIII:n otsikko The Last Jedi saa lisää merkityksiä. Kyse ei ole vain siitä, että Luke on tuo otsikon viimeinen jedi, kuten jo edellisessä episodissa sanottiin ja kuten Yoda Episodi VI:ssa sanoi Luken hänen jälkeensä olevan. Kyse olisi myös siitä, että Luken on syytäkin olla viimeinen vanhoista jedeistä – ja Reyn ehkä siis ensimmäinen uusista, paremmista.

Itse asiassa en edes jätä teoriaani niin vaatimattomaksi, että tässä olisi kyse olisi vain Episodi VIII:n otsikon merkityksistä. Aivan viime kädessä haluan nimittäin ajatella, että tässä uudessa, paremman ja tasapainoisemman valon galaksissa….Voima herää.

Viimeinen Jedi: Toisia ajatuksia

Pakko näpytellä vielä samana iltana toinen blogimerkintä Episodi VIII -otsikkoajatuksia. Ensimmäiseen menivät ensifiilikset, tässä pari (ehkä vähemmän vakavaa) jatkomietettä.

Jatkomiete #1:

Jotkut jo ehtivät väittää otsikkoa itsestäänselväksi ja siksi tylsäksi, mutta väitän, että se johtuu vain siitä, mistä kirjoitin jo ensireaktioissani: The Last Jedi on niin sopiva otsikko, että se tuntuu heti oikealta. En ole huomannut kenenkään ilmoittautuneen arvanneeksi otsikkoa ennalta – vaikka se oli edellisen episodin alkuskrollissakin! (EDIT 34 minuuttia postauksen jälkeen: okei, nyt yksi Reddit-käyttäjä)

tfa-crawl

Sen sijaan törmäsin huhuihin ainakin näistä otsikoista: Forces of DestinyFall of the Resistance, Echoes of the Dark Side ja The Order of the Dark Side. Näistä tosin vain ensimmäinen tuntui edes etäisen uskottavalta huhulta, ja sekin sitä vain siksi, että se saateltiin joulukuussa ilmoille mittavan copyright-merkinnän saattelemana. Senkin voisin kuitenkin kuvitella päätyvän pikemminkin vaikkapa pelin nimeksi. (The Force Awakensin nimeksi harkittu A New Dawn käytettiin Rebels-prequelromaanin nimenä.)

Lieneekö tarpeetonta sanoakaan, että nuo kaikki ehdotukset ovat kauheita.

Jatkomiete #2:

”It’s like poetry, they rhyme”, sanoi George Lucas, eikä tarvita ajatuksen erittäin pitkälle vievää Ring-teoriaa siihen, että Star Wars -elokuvien on aina tiedetty tietoisesti toistavan aiempien osien teemoja, asetelmia ja jopa dialogia. Mitä tulee episodien otsikoihin, prequel-aikana homma nähtiin tietenkin näin, ja aika ilmeistä se olikin:

A New Hope = The Phantom Menace
The Empire Strikes Back = The Clones Attack = Attack of the Clones
Return of the Jedi = Revenge of the Sith

Sisälliöllisesti otsikkorimmauksen vertailu menee jotakuinkin näin. Trilogian ensimmäinen osa on nimetty tapahtumien keskellä vaikuttavan hahmon (Luke/Palpatine) ja toisaalta alussa vallitsevan tunnetilan (toivo/uhka) mukaan. Toinen osa saa nimensä aktiivisesta teosta, joka kääntää sotilaalliset asetelmat. Lopullisen kaikuinen kolmas otsikko taas kertoo, kenen herran haltuun homma trilogian päätteeksi jää (vaikka sekä paluu että kosto voivatkin tarkoittaa sekä yksittäistä hahmoa että ryhmittymää.

Lucas ei enää hallitse Tähtien sotaa, joten kaikki Lucas-rimmaukset ovat pois pöydältä (ainakin siinä tarkan kellopelin mielessä mitä Ring-teoria esittää, sillä kyllähän The Force Awakens myötäilee A New Hopen juonta ehkä turhankin tarkkaan). Mutta, just for the fun of it, ja terveisin juonitoveri Lasselle:

A New Hope = The Phantom Menace = The Last Jedi
The Empire Strikes Back = Attack of the Clones = The Force Awakens
Return of the Jedi = Revenge of the Sith = ??? of the ???

KRHHKRÖHÖMbalanceoftheforceKRÖHÖMÖHM

hanwink

Jatkomiete #3:

Siis tottakai sellaisella nimellä kuin The Last Jedi on edeltäjänsä Star Wars -galaksissa. The Last Jedi on aiemmin ollut (ainakin) vuoden 2013 romaani (siis viime ajoilta ennen Disney-kauppaa ja uutta kirjojenkin kaanonia), pienellä kirjoitusasumuunnoksella vuosien 2005-08 nuortenromaanisarja, fanifilmi vuodelta 2014 sekä sarjakuvatarina jo vuonna 1981.

Viimeksi mainitun osalta voin tarjoilla myös aidon ja oikean suomennoksen tuoreelle alaotsikolle. Lähteenä suomalainen Star Wars -sarjakuvalehti 2/1983:

viimeinenjedi

Rogue One: Bongattavaa seuraavalle katsomiskerralle

Rogue One on niin täynnä silmäniskuja faneille, että niistä selvimmät osuvat varmasti jopa niin sanotun normaalin katsojan silmiin. Toisaalta mukana on sen tason viittauksia, että niiden huomaamiseen tarvitsee oikeasti olla korkeamman tason whillien vartija.

Yritän tässä kirjoituksessa keskittyä jälkimmäisiin, ja jätän seuraavassa listaamatta aivan ilmeisimmät – siis sellaiset kuin että elokuva päättyy Tantive IV:lle, josta Uusi toivo alkaa. Pinnalla on myös jo ollut suurmoffi Wilhuff Tarkinin eli näyttelijä Peter Cushingin elvyttäminen haudan takaa. Samoin moni kevyestikin Star Warsinsa tunteva tunnistanee kapinaliiton johtajan Mon Mothman, jota nyt siis pääsi kunnolla näyttelemään Genevieve O’Reilly, jonka Sithin koston kohtaukset jäivät aikanaan leikkauspöydälle.

En ole vielä itsekään ehtinyt bongata näitä aivan kaikkia elokuvasta, mutta tämä kaikki siellä ainakin on:

  • Sinistä maitoa. Luke Skywalkerin suosikkijuoma on sijoitettu (osoittelevan tarkasti kuvan keskelle) Ersojen kodin keittiössä heti elokuvan alussa.
  • Tohtori Evazan ja Ponda Baba. Riitaa haastava kaksikko, jonka Jyn ohittaa Jedhan kaduilla, haastaa kronologisesti ilmeisesti vain vähän myöhemmin riitaa Lukelle Tatooinen baarissa, jolloin Obi-Wan ratkaisee kärhämän valomiekalla. Saa nähdä, millainen spinoff-sarjakuva tarvitaan selittämään, miten kännikalat pääsivät pakoon Jedhalta ennen Kuolemantähden iskua.
pondaevazan

”Meni ihan hiekkaa kurkkuun kun paettiin Jedhalta. Miten me muuten paettiinkaan?”

  • ”Olkoon Toisten Voima kanssasi.” Chirrut Imwen toivotus oli minulle koko Rogue Onen suurimpia riemunhetkiä. Kyseessä on George Lucasin ensimmäisten Star Wars -käsikirjoitusten versioi kuuluisasta toivotuksesta. Toisin sanoen: koska Whillien vartijamunkki Chirrut Imwe muistaa Voima-uskon jedejäkin varhaisemman muodon, hän myös muistaa toivotuksen aiemman inkarnaation. Neroutta, jota kehaisin eilen Twitterissä kirjoittaja Gary Whittalle – joka paljasti, että tämän nimenomaisen nerouden keksi kirjoittajista Chris Weitz. (Samoin perustein samasta lähteestä on muuten kierrätetty Rebelsin kolmoskaudella esiintyvän Voimaa käyttävän muinaisen Bendu-hahmon nimi: varhaisessa vaiheessa Lucas kutsui avaruusritareitaan nimellä jedi bendu.)
  • Whillien vartijat. Ja niin, mitä tulee niihin Whilleihin… Tässä pysytellään niin ikään Star Warsin alkujuurilla. ”Journal of the Whills” eli Whillien aikakirjat, kuten yleisin suomennos on kuulunut, on suorastaan myyttinen Star Wars -dokumentti. Lucasin varhaisten käsisten mukaan koko saaga on ote noista aikakirjoista, siis samaan tapaan kuin J.R.R. Tolkienin hobittitarinat ovat ”käännöksiä Länsikairan Punaisesta Kirjasta”, jonka Bilbo, Frodo ja Sam kirjoittivat jälkipolville kauan sitten. Erään ensimmäisen elokuvan käsisversioista koko otsikko jopa oli järisyttävän mahtava Star Wars: The Adventures of Luke Starkiller as taken from the Journal of the Whills (Saga I). Käsisversioiden edetessä maininta Whilleistä tipahti elokuvasta pois. Sanaan palattiin silloin tällöin, ja esimerkiksi vielä Episodi I:n aikaan monet fanit olivat ymmärtävinään Yodan rodun olevan whill. Erittäin mielenkiintoisesti Whillit ja heidän iänikuinen aikakirjansa mainitaan myös The Force Awakensin romanisaatiossa, ja tähän tahdon palata vielä myöhemmin erikseen. Mutta Rogue One on siis ensimmäinen kerta, kun sana ihan oikeasti mainitaan Star Wars -elokuvassa – emmekä vieläkään siis tiedä, mikä, mitä tai keitä nuo Whillit oikeastaan ovat! Loistava SW-historiikkisivu Force Material tarjoilee mainion selvityksen whillien historiasta.
  • Kyber-kristallit. Edelleen samoilla lähteillä. Kyber-, tai alunperin Kaiburr-, kristallikin on vanha Lucas-sana, ja se esiintyi muun muassa alkuperäisen Star Warsin vaihtoehtoiseksi halpis-jatko-osaksi kirjoitetussa Splinter of the Mind’s Eye (Mustan lordin paluu) -romaanissa. Kyber-kristallien myöhempi inkarnaatio, niiden merkitys valomiekkojen ytimenä ja nyt Kuolemantähden aseenkin osana, on myöhempää perua ja esitelty The Clone Wars -animaatiosarjassa.
kyber

Nykykaanonin mukaan kyberkristallin värittämä valomiekka vaihtaa väriä Voima-käyttäjän valo/pimeys-akselin mukaan. (Huom. ei toimi kaulakoruissa)

  • Maz Kanata? Uskon vasta kun näen, mutta Toni Nummela vakuuttaa nähneensä Episodi VII:n ikivanhan baarinpitäjäpiraatin – tai ainakin siis rotutoverin – Saw Gerreran tukikohdassa. Ruudun oikeassa laidassa istumassa pöydässä heti kun Sawn tukikohtaa näytetään, Toni tarkentaa.
  • Warwick Davis! Ellei Mazille, niin ainakin Sawn tiimissä on tilaa Warwick Davisille. SW-julkimo Davis on tällä kertaa se pienikokoinen sotilas, jolla on iso pyssy jo kaupunkisodan vaiheessa ja joka nähdään uudelleen tukikohdassa. Hahmon nimi on kuulemmea Weeteef Cyubee. Kyseessä on käsittääkseni Davisin kuudes SW-rooli ewokki Wicketin, Episodi I:n kolmen taustahahmoroolin ja TFA:n vilahduksen jälkeen.
  • Beezer Fortuna. Sawn tukikohdassa näkyvä ummetuksesta ja karsastuksesta kärsivältä näyttävä twi’lek on nimeltään Beezer Fortuna. Kyseessä on kuulemma Bib Fortunan, Jabban lakeijan, serkku. Haloo Quentin Tarantino, The Fortuna Cousins -standalone-elokuva kaipaa tekijää!
  • Saw Gerrera. Saw itse on alunperin animaatiohahmo The Clone Warsista – ja pian myös Rebelsistä, jossa tähän synkkään kapinalliseen paneudutaankin varmasti elokuvan nopeaa vilkaisua syvemmin. Harmi vain, että käänne tuntuu lucasaikaiselta: potentiaalisesti kiinnostavan hahmon kiinnostava kehittely jätetään elokuvista kokonaan oheistuotteiden puolelle. Vaikka Rebels toki onkin selvästi essentiaalisempi oheistuote kuin vaikkapa prequel-aikaiset expanded universe -romaanit… (Mutta tarkoittaako tämä, että Rebelsissä voidaan nähdä myös Jyn?)
rogueone-chopper

Vasemmalla Chopper.

  • Hera Syndulla. Seuraavaksi muut Rebels-yhteydet. Ensimmäinen on vain namedrop: kenraali Syndullaa kuulutetaan Yavinin tukikohdassa. Mutta kyllä sillä nimenomaan animaatiosarja Rebelsin tiiminvetäjää ja äitihahmoa tarkoitetaan (eikä siis esimerkiksi sarjassa esiintyvää hänen isäänsä Chamia).
  • Chopper. Rebels-hahmoista kankaalle asti pääsee droidi Chopper. Pieni cameo Yavinin tukikohdan etupihalla.
  • The Ghost. Niin, ja kyllä, lopputaisteluun tosiaan osallistuu Rebels-jengin kotialus. Se on siellä ihan useassa kuvassa, vaikka emme tietenkään tiedä, kuka sitä lentää. Animaatiot ovat kaanonia, halusimme tai emme.
  • Additional Voices. Lopputekstien mukaan jossakin päin Rogue Onessa esiintyvät myös muun muassa ääninäyttelijät James Arnold Taylor (The Clone Warsin Obi-Wan), Steve Blum (Rebelsin Zeb) ja Sam Witwer (molempien sarjojen Maul). Eivät tietenkään näissä rooleissaan, vaan esimerkiksi Imperiumin sotilaina.
rogueone-ghostb

The Ghost, kapinallisten sankarialus.

  • Darth Vaderin linna. Sithin mustan lordin viihtyisä sinkkukämppä on (tietenkin) versio Ralph McQuarrien alkuperäisluonnoksista Imperiumin vastaiskua varten. Vaderin linnaa visioitiin tosiaan mahdollisena tapahtumapaikkana jo niin kaukaiselle elokuvalle – ja pari vuotta sitten se oli lähellä päästä The Force Awakensiin. Force Material kertoo tästäkin enemmän.
  • Mustafar. Kyllä, laavaplaneetta tosiaan on Sithin koston loppuhuipennuksen tapahtumapaikka, vaikka sitä ei (jostain syystä) nimetä kankaalla useimpien muiden tapahtumapaikkojen tavoin. Temppu on draamallisesti vaikuttava: että Darth Vader onkin päättänyt asettua planeetalle, jossa hänen ensimäinen elämänsä lopullisesti päättyi, aivan kuin kiduttaakseen itseään noiden maisemien jatkuvalla läsnäololla! Pablo Hidalgon äskettäiset sanat tästä valavat niin ikään uskoa Lucasfilmin Tarinaryhmän kauaskantoisiin suunnitelmiin: Hidalgo sanoi Rebelsin ensimmäisen kauden lopussa kuullun repliikin olleen tarkoitettu viittaamaan juuri tähän. Tuo repliikki? ”Mustafar is where Jedi go to die.”
vadercastle

Ralph McQuarrien Vaderin linna.

  • Rogue One. Rogue-laivue esiintyy Imperiumin vastaiskussaVanhoissa expanded universe -tarinoissa laivueesta tehtiin Kapinaliiton likaisten hommien eliittitiimi, joka sai oman kirjasarjan, sarjakuvalehden ja videopelin. Vanhan kaanonin mukaan Luke ja Wedge olivat mukana perustamassa laivuetta heti Yavinin taistelun jälkeen. Nyt konnalaivueen nimi on kierrätetty uuteen käyttöön: näillä tiedoilla voitaneen tulkita, että Imperiumin vastaiskun konnat kunnioittavat nimellään Rogue Onen marttyyrejä.
  • Canary Wharf. Scarifin keisarillisen tukikohdan alakerta muistuttaa epäilyttävästi Lontoon Canary Wharfin metroasemaa, jossa minäkin turisteilin näissä merkeissä jo viime kesänä. Paikka on todella hämmästyttävän tunnistettava, vaikka meneekin täydestä kaukaisen galaksin kohteena. Valitettavasti monet tuolla asemalla kuvatut kuvat – mukaanlukien trailereissa nähty juoksu – tipahtivat pois elokuvasta.
537b

Helpoimmin tavoitettava Rogue One -turistikohde.

  • Scarif DLC. Scarifin rantamaastoon pääsee pelaamaan Battlefront-pelin lisäkentässä. Minulle kerrotun mukaan kenttä on mallinnettu niin tarkkaan, että elokuvan Scarif tuntuu peliä pelanneesta tutulta.
  • Muut pelit. En tiedä liekö sattumaa, mutta monia muitakin SW-pelejä pelannut voi saada Rogue Onesta pieniä ekstra-säväreitä. Kapinaliiton käyttämällä Hammerhead Corvettella on alkuperänsä Knights of the Old Republic -pelissä. Jyn Ersossa voi hyvin nähdä nimeä myöten pieniä kaikuja pelisivuhahmosta nimeltä Jan Ors, joka auttoi pelaajaa pihistämään Kuolemantähden suunnitelmat Dark Forces -pelin ekassa kentässä yli 20 vuotta sitten. Ja olen suorastaan palanut halusta päästä keskusteluun jonkun kanssa, joka haluaa valittaa siitä, että pari hävittäjää lamauttaa kokonaisen Star Destroyerin. Hitto, minäkin olen tehnyt niin TIE Fighterissa jo ennen prequeleja.
scarifdlc

”Katsoit elokuvan, pelaa nyt peli” -tyyppiset mainoslauseet kerrankin todella osuvina.

  • Red Leader, Gold Leader. Elokuvan varmasti hurjin cameo: jos Tarkin elvytettiinkin tietokonetekniikalla haudan takaa, niin Yavinin taistelun lentäjä-ässätpä palasivatkin valkokankaalle Lucasfilmin kellarista. Ohjaaja Gareth Edwards käytti siis avaruustaistelussa pieniä palasia alkuperäisestä Star Warsista 1970-luvulta ylijäänyttä kuvaa. Tällaista ei tapahdu jatkuvuudesta piittaamattomissa filmifranchiseissa!
  • Red Five. Mukava pieni tatsi on sekin, että Red Five -kutsumanimellä lentävä pilotti kuolee lopputaistelussa. Sillä täytyyhän tuon numeron olla ihan kohta sattumoisin vapaana eräälle maalaispojalle Tatooinelta.

Kertokaapa, mitä unohdin!

Boba Fett Jeremy Bullochin mukaan

Jeremy Bulloch, 71, on näytellyt ammatikseen lapsesta asti. Hän on esittänyt teatterissa Shakespearea ja opettanut kiinalaisille englantia BBC:n tuottamassa opetussarjassa. Hänen filmografiassaan on yli 100 nimikettä, ja vaikka suuri osa rooleista on pieniä, on mukana esimerkiksi Bond-elokuvia.

Mutta hänet muistetaan siitä, että hän esitti kahdessa elokuvassa kypärään pukeutunutta avaruuspalkkionmetsästäjää, jonka ainoat kolme repliikkiä lausuu Imperiumin vastaiskussa toisen ääni. Boba Fett on Star Wars -sarjan rakastetuimpia hahmoja ja tunnistettavuudessaan melkein sen päähenkilöiden rinnalla, vaikka hahmon elokuvaesiintymiset jäävät luvalla sanoen ohuiksi. Jedin paluussa sankarit huitaisevat Boban vahingossa sarlacc-hirviön kuoppaan, joten pahiksen uhkaavuuskin jää elokuvien perusteella ulkonaiseksi.

Star Warsin Special Editionien (1997) jälkeen Bulloch on tehnyt uuden uran kiertäen fanitapahtumissa, ja sellainen on tuonut hänet myös Helsinkiin tänä marraskuisena viikonloppuna. Hänen on täytynyt kertoa suosikkitarinansa ajastaan Boba Fettinä satoja ellei tuhansia kertoja. Suurimpiin hitteihin lukeutuu esimerkiksi se, kuinka Bulloch vahingossa lausui Boban kolmannen repliikin ”Put captain Solo in the cargo hold” muodossa ”Put captain Cargo in the solo hold” – tosijuttu, jossa vitsiä seuraa jatkovitsi siitä, ettei kukaan muu edes huomannut virhettä, koska Bullochin puhe kuului kypärän läpi vain muminana. Tämä juttu kuullaan Helsingin Hoth-Conissakin, ja yleisö taputtaa nauraen.

img_1206

Jeremy Bulloch vastasi yleisön kysymyksiin tunnin ajan Helsingin Kulttuuriareena Glorian lavalla lauantaina. (kuva: Aki Jörgensen)

Bulloch on synnynnäinen humoristi. Haastattelijan on helppo houkutella hänet mukaan absurdiin vitsailuun, mutta jos hän ei sitä tee, Bulloch vitsailee mielellään haastattelijan kustannuksella. Näin hän tekee Helsingissä, saaden suomalaisen lavakumppaninsa monta kertaa hämmennyksiin. Huikeimmalla hetkellä hän näyttää oikeasti alkavan itkeä lavalla kesken näyttelemisen muistelemisensa, kunnes laukaisee tunnelman paljastamalla tempun osoitukseksi ammattitaidostaan: ”That was acting for you”.

Koska Kulttuuriareena Gloriassa on hitokseen vähemmän väkeä kuin esimerkiksi Star Wars Celebrationissa, ja koska Bullochin tunnin Q&A todella on alusta loppuun avoin yleisökysymyksille, jokainen halukas taitaa päästä esittämään sellaisen. Minulla on jo pitkään ollut mielessäni yksi kysymys Bullochille, ja pääsen kysymään sen pian:

”Hei, olen Aki ja pidän suomenkielistä Star Wars -blogia Tähtien jatkosota, ja Jeremy Bulloch -kysymykseni numero yksi kuuluu: Onko Boba Fett pahis? (Is Boba Fett a ’Bad Guy’?)”

”En ole! En voi olla pahis. Voin näytellä pahista niin kuin parhaiten osaan, mutta en ole pahis.”

Hyvä, etten antanut mikkiä pois, sillä joudun kysymään jatkokysymyksen:

”Mutta näetkö Boba Fettin hahmon pahiksena?”

”Kyllä. Uskon, että Boba Fett on pahis. Hän voi olla hurmaava halutessaan, mutta älä päästä häntä irti. On hämmästyttävää, miten paljon leluja hänestä on tehty, kauniisti maalattuja.”

Bulloch todella hyppää vastauksessaan ihastelemaan Boba-lelujen hienoutta. Tätä suomeksi kirjoittaessani tajuan, että hän saattoi tarkoittaa lelujen määrän olevan outoa suhteessa hahmon pahuuteen, mutta tallenteelta kuunneltuna sanat kuulostavat samalta miten ne Hoth-Conissa koen: ajatusten harhailulta. Sama toistuu useamman kerran tunnin aikana. Esimerkiksi juuri ennen minua Bobaksi pukeutunut mies on kysynyt, jatkaisiko Boba Fett palkkionmetsästäjänä, jos pelastuisi sarlaccin kuopasta, vai voisiko hän tehdä jotain muuta. Bulloch tuntuu nappaavan kiinni vain sarlaccista pelastumisesta, ja vastaa siihen vielä lyhyemmin kuin minulle: ”Kyllä”.

img_1221

Jeremy Bulloch puhuu, suomalainen haastattelija-juontaja Jenna Alexa nauraa. Ja yleisökin, toki. (kuva: Aki Jörgensen)

On vaikea sanoa, onko kysymysten ohittaminen nopeilla kyllä/ei-vastauksilla Bullochilta kuivaa brittihuumoria, häntä kiinnostavien kysymysten valikointia vai osoitus huonosta kuulosta, jota hän pahoitteleekin useamman kerran. Todennäköisesti vähän näitä kaikkia. Lisäksi on ymmärrettävä, että tässä vaiheessa eläkeikäinen Bulloch on jakanut nimikirjoituksia koko päivän, vaikka on saapunut Helsinkiin Englannista edellisenä yönä kello 01. Bulloch tietää myös erittäin hyvin, ettei hänen tunnetuin roolinsa ollut suurta teatteria, mutta esiintyessään lavalla Star Wars -yleisölle hän harjoittaakin nykyistä ammattiaan, viihdyttäjän työtä. Ja hän tekee sen hyvin.

Mutta se on sääli, koska olisi aidosti kiinnostavaa tietää, millaisena Jeremy Bulloch tunnetuimman hahmonsa näkee. Hän on kuitenkin tulkinnut Boba Fettin valkokankaalla ja elänyt Boba Fettinä olemistaan seuraavat vuosikymmenet. Bullochin tarinoihin kuuluu, että hänestä hahmo oli ennen kaikkea tyylikäs puku, jossa tuli seistä samaan tapaan vaikuttavasti hiljaisena kuin Clint Eastwood Kourallisessa dollareita. Vaikka Bulloch sanoo pitäneensä Boban roolia mukavana työnä, en voi välttyä vaikutelmalta, että hän ei taida edelleenkään pitää itse hahmoa puvun pintaa syvällisempänä.

Hän väistää myös kysymyksen tuntemuksistaan Boban äänen vaihtamisesta toisessa Special Editionissa (2004) Temuera Morrisoniin eli Kloonien hyökkäyksen klooni-isäntään, ja vastaa sen sijaan, ettei häntä haitannut, ettei Boban alkuperäisenäkään äänenä käytetty häntä. Työtähän se vain oli, ja tämän hahmon rakentaminen elokuvaan oli yhteistyötä. Olen myös varma, että moni näyttelijä vastaisi toisin kysymykseen siitä, mitä muuttaisi roolityössään, jos saisi tilaisuuden palata valkokankaalle esittämään samaa hahmoa yli 30 vuotta myöhemmin. Bulloch vastaa, ettei mitään.

(Totuuden nimissä: on Bulloch välillä puhunut Boban hahmona analyyttisemminkin. Esimerkiksi tässä haastattelussa hän sanoo uskovansa Boba Fettin olevan ”reilu”: jos hän aikoisi ampua sinut, hän kertoisi siitä ensin.)

Savon Sanomat

The Jeremy Bulloch Comedy Hourin pääesiintyjä. (kuva: Aki Jörgensen)

 

Joku kysyy Bullochilta, mitä hän sanoisi Boba Fettille, jos tapaisi tämän todellisuudessa. Tämäkin on kiinnostava kysymys ajatellen, millaisena Bulloch Boban näkee. Mutta näyttelijä pyörittelee: ”Sanoisin hänelle… Sorry, not very nice. A bit awkward performance, but still very good. How long have you been acting?”, enkä ymmärrä, miten tämä pitäisi ymmärtää tai kääntää. Eikä ymmärrä haastattelijakaan, jolle Bulloch seuraavaksi toistaa viimeisen kysymyksen. ”Minäkö? En minä ole näyttelijä”, tämä hämmästyy.

Bulloch on. Tunnin kuluessa hän intoutuu yhä pitemmälle haastattelijansa kiusaamisessa. Yleisölle hän lupaa kysymys ja vastaus -tuntia seuraavan hänen seitsemän tunnin Hamlet-esityksensä. Vaikka jokainen tunnistaa tämän vitsiksi, tulee olo, että Bulloch on pitkästä päivästä huolimatta tosiaan vasta pääsemässä vauhtiin.

Epäilemättä Hamlet onkin syvällisempi hahmo kuin Boba Fett. Minä olen jonkinlainen toipuva Fett-holisti: tyylikäspukuinen palkkionmetsästäjä kuului minunkin suosikeihini erityisesti ollessani nuorempi, ja Suomen Star Wars -fanien nettifoorumeilla 15 vuotta sitten käytin pitkään Boba-avataria. Mutta olen itsekin alkanut pitää hahmoa yliarvostettuna.

Siitä olemme kuitenkin Jeremy Bullochin kanssa eri mieltä, mikä minua Boba Fettissä yhä kiehtoo. Minusta Boba Fett ei ole yksiselitteisesti pahis.

20161126_124802

Fanipoika ja fanipaita kohtasivat fandomin suurlähettilään.

(Kokosin Jeremy Bullochiin liittyviä twiittejä Storifyyn ja kirjoitin Jeremy Bullochista myös Savon Sanomiin.)

Kuukausi Rogue Oneen: Kymmenen syytä jännittää

Helppo tapa kirjoittaa (netti)juttu ilman kummempaa rakennetta on tehdä lista. Käytän tätä reseptiä nyt, Rogue Onen ensi-illan ollessa alle kuukauden päässä ja miettiessäni, ettei ainakaan minua jännitä lainkaan sillä tavoin kuin vuosi sitten – tai sillä tavoin kuin prequelienkaan lähestyessä. Tässä kuitenkin kymmenen minua joulukuun 14. päivän ensi-iltaelokuvassa kutkuttavaa asiaa, joihin kytkeytyy äskettäisiä paljastuksia ja kysymyksiä, jotka ratkeavat vasta elokuvan nähdessämme. Kevyitä spoilereita, ei varsinaisia juonipaljastuksia.

Alkuun kuitenkin tuore, kiva behind the scenes -featurette, joka innostaa ainakin minua enemmän kuin lukuisat nettiin tipahtelevat tv-spotit:

Miten se mahtaa alkaa?
Tämä on huhuosastoa, mutta on hyvin todennäköistä, että Rogue One ei käynnisty tutulla alkuskrollilla. Tämän on täytynyt olla vaikea päätös, ja jos alkuskrollittomuuteen on todella päädytty, kunnioitan täysin elokuvantekijöiden rohkeaa ratkaisua olla menemättä ikonisen ja tuttuuden tielle. Itse olisin nimittäin tässä kohtaa äänestänyt juuri sitä: alkuskrollihan tuntuu niin pakolliselta osalta niin Star Wars -pelejä kuin fanifilmejäkin, että tuntuu turkasen kummalliselta, jos franchisen historian kahdeksas kokopitkä elokuva ei sitten sellaista sisälläkään. Mutta kuten sanottua, valinta on rohkea, ja herättää sitä suuremman mielenkiinnon: miten filmi siis alkaa, jos ei odotetusti? Alkuskrollitta mahdollisuudet ovat auki esimerkiksi ns. intro-osuudelle ennen otsikkoa. Nähtäisiinkö ensin trailereissakin vilahtava flashback-osa?

krennic-vader

Kapinaliiton ensimmäisen suuren voiton tarina on ehkä myös katsaus Imperiumin sisällissotiin
Suuren Imperiumin sisäiset riidat ovat aina tarjonneet hedelmällisen maaperän Star Wars -tarinoille, mutta varsinaisissa elokuvissa pahan armeijakunnat ovat näyttäytyneet hyvin yhtenäisinä. Oikeastaan ainoa särö episodielokuvissa nähtävään pelolla hallittuun hierarkiaan on kohtaus, joka kuuluu minusta koko sarjan upeimpiin: alkuperäisen elokuvan Kuolemantähdellä tapahtuva kokoontuminen, jossa Tarkin kertoo keisarin hajottaneen vanhan Tasavallan senaatin ja jossa julkea upseeri rohkenee pilkata itsensä Darth Vaderin uskoa. Ilmassa on merkkejä, että tämä kohtaus on saattanut olla mielessä myös Rogue Onen kirjoittajilla. Ohjaaja Gareth Edwards taustoitti äskettäin USA Todaylle pahis Orson Krennicin (Ben Mendelsohn) olevan ”työväenluokkainen” keisarillinen verrattuna kuvernööri Tarkinin kaltaisiin ”shakespeareaanisiin” yläluokkaisiin upseereihin. Tuore Catalyst-romaani avaa edelleen Krennicin ja Tarkinin välistä kilpailutilannetta. Saa nähdä, suodaanko Tarkinille Rogue Oneen monen toivomaa cameoa, mutta joka tapauksessa Rogue One lupaa sukeltaa Imperiumin skismoihin paremmin kuin episodielokuvat.

Siinä ei pauhaa John Williams
Kauhea kerettiläinen mielipide Star Wars -piireissä, mutta: mitä enemmän vanhenen ja elokuvia katson, sitä vähemmän tykkään John Williamsista ja hänen Erich Korngoldista ja Richard Wagnerista (sinänsä nerokkaasti) yhdistelemästä tyylistä, joka pauhaa niin monien Hollywoodin viihde-elokuvien taustalla. Kyse ei sentään ole siitä, ettenkö pitäisi Williamsin Star Wars -musiikista: pidän kyllä, ja kuten useimmat muutkin, pidän sitä peräti olennaisena osana koko elokuvasarjaa. Mutta yleisesti Williamsin tapa kertoa minulle orkestraatiollaan, mitä minun katsojana tulee kussakin kohtauksessa tuntea, on niin ikävän alleviivaavaa, että se alkaa olla melkein vastakohta sille, mistä elokuvamusiikissa muissa elokuvissa pidän. Siksi on niin mahtavaa, että Rogue One nyt viimein tarjoaa ensimmäisen tilaisuuden kuulla Star Warsia jonkun toisen sävelin – aivan kuten elokuva yleisemminkin toivottavasti tarjoaa uudenlaisen näkökulman kaukaiseen galaksiin. Näin, vaikka en varsinaisesti odota Michael Giacchinon karkaavan valtavan kauas Williamsin laduilta. Giacchinohan on sitä paitsi joutunut työskentelemään kiireessä, ollessaan Alexandre Desplatin viime hetken tuuraaja tämän joutuessa lähtemään projektista isojen lisäkuvausten muutettua sävellystyön aikataulua. Muun muassa Pixarin animaatioiden u-pei-den musiikkien säveltäjänä kunnostautunut (ja niistä Up!:sta ansaitusti Oscarin voittanut) Michael Giacchino on oikeastaan Desplatia kiinnostavampikin valinta.

jynjpg

Jyn Erso, mon amour
Rogue Onessa on todella kova cast, jota mietittäessä voisin kuvitella vilkuillun Disneyn sisällä Marvelin puolelle. Mads Mikkelsenin ja Forest Whitakerin kaltaiset ilmeikkäät luonnenäyttelijät ovat mahtavia valintoja tuomaan marvelmaiseen tapaan uskottavuutta ja tunnetta rooleihin, jotka sinänsä saattavat jäädä melskeessä ohuiksi tai lyhyiksi. (En usko elokuvien menestyksen yleisesti perustuvan pelkkään castingiin, mutta Marvel-elokuvien menestys siihen kyllä perustuu.) Mutta parasta, parasta, joulukuun ensi-iltaleffassa on ainakin trailerien perusteella sen päähenkilö. Felicity Jones on ängetty melkoisen testosteroniseen seuraan, mutta ainakin naisten vähäisyyttä kompensoidaan todellisella tehomimmillä. ”We have hope. Rebellions are built on hope”, Jyn Erso sanoo trailerissa, ja hitto vie, kun hän sen sanoo, minä uskon. Asiaa ei haittaa se, että Felicity Jonesin hymy sulattaisi jäänkin.

deathstar

Nostalgia, mystalgia
Selvähän se, että monet alkuperäisen Kuolemantähden suunnitelmien varastamisesta kertovan elokuvan ilonhetkistä ovat takuulla nostalgisia. Superase itse, stormtrooper-mallisto ja vaikkapa Yavin IV:n kapinallistukikohta ovat osa monen lapsuutta, itsestään Darth Vaderista puhumattakaan. Tuskin olen ainoa vanha Star Wars -fani, jolle nostalgiaa edustaa myös sana (whisper it:) kyber-kristalli. Kiintoisaa onkin nähdä, kuinka noita nostalgianhippuja tarjoillaan: Rogue One kun ei trailereissaan itse asiassa varsinaisesti mässäile tutulla kuvastolla. Alienit ovat suurimmaksi osaksi uusia, Yavin IV:ää lukuunottamatta planeetat ovat uusia. Tuttuja hahmoja nähdään ilmeisesti vain pienissä sivuosissa, vaikka elokuvaan olisi ollut niin helppo livauttaa vaikkapa Wedge Antillesin kaltainen kaikille faneille tuttu hahmo minkään aikajanan särkymättä. Jopa Vaderia tekijät ovat koko ajan korostaneet käyttävänsä säästellen. Toisaalta hyvä näin, toisaalta elokuva saakin tuntua tapahtuvan tutussa ajassa ja galaksissa. The Force Awakensin outoihin yksityiskohtiin kuului se, että vaikka tarina kierrätti originaalitrilogiaa turhankin tarkkaan, tuttuja alienrotuja ei näkynyt missään.

rebels

The Expendables
Uusien hahmojen suunnaton draamallinen etu on tietenkin se, että he ovat nimenomaan uusia. Koska Diego Luna ei näyttele Biggs Darklighteria vaan Cassian Andoria, emme tiedä mitään Cassian Andorin tulevaisuudesta. Periaatteessa kuka tahansa Rogue Onen päähenkilöistä voi kuolla, ja se on jännittävää elokuvassa, jossa itse päätehtävässä – saako joukkueemme Kuolemantähden suunnitelmat siepattua vai ei – ei ole jännitettävää. (Lontoon Celebrationissa paikalla olleet tai sieltä spoilaavat uutiset lukeneet tosin saivat kuulla yhden hahmon vahingossa paljastetun kuoleman, mutta kukaanhan ei sano, että kuolemia olisi pakko olla vain yksi.)

pilgrims

Me uskomme Voimaan
Rogue Onessa ei pitäisi olla jedejä, mutta Voima siinä kyllä on läsnä. On Jedha-planeetta, jedien henkinen koti. On ilmeisesti lukuisia tuolle planeetalle matkustavia pyhiinvaeltajia. On sokea Chirrut Imwe (Donnie Yen), joka on Voima-uskovainen olematta jedi. On Kapinaliiton Voima-usko, jossa jedien vanhasta toivotuksesta on tullut jonkinlainen taisteluhuuto. Tuoreen Galactic Atlas -kirjan mukaan Jedhan temppeli on nimeltään Temple of the Whills, mikä tuo minulle suorastaan kylmät väreet (George Lucasin ihan alkuperäisten luonnosten ja originaalileffan romanisaation mukaan tämä kaikkihan on peräisin ”from the Journal of the Whills” eli Whillien aikakirjoista). Ja sitten on vielä se, että jedien vanhoja temppeleitä on äskettäin käsitelty Rebelsissä ja käsitellään reilun vuoden kuluttua Episodi VIII:ssä… Kaikki tämä on minusta hyvin kiehtovaa, ja ”jotain uutta” koko sarjan mittakaavassa. Star Wars -tarinoissa ei minun muistini mukaan ole tässä mittakaavassa aiemmin tutkittu galaksin teologiaa: miten tosiaan uskovat he, jotka Voimaan uskovat, vaikka eivät jedeihin kuulu?

chirrut-imwe

This shit just got real
Star Wars ei, tietenkään, ole voimakkaan poliittinen elokuvasarja. Olen tavannut sanoa, että se ei edes ole scifiä, jossa pitäisi lähtökohtaisesti kysyä ”entä jos” -kysymyksiä ihmisen nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, vaan silkkaa avaruusmaisemiin sijoitettua fantasiaa. Hyvällä syyllä voi uskoa, että viihdejätti Disneyn tavoitteena lienee pitää reaalipolitiikka mahdollisimman kaukana elokuvistaan. Toisinaan reaalipolitiikka saattaa vain iskeä takaisin, ja niin voi tottavie käydä myös silloin, kun elokuvasarjan keskiössä on valkoista fasistihallintoa vastaan taistelevien monikulttuuristen kapinallisten joukko, joiden suvaitseva viesti on, että hyvä Voima yhdistää ihan koko galaksia. Niinpä Yhdysvaltain tulevan presidentin ollessa Donald Trump tuo edellämainittu Jyn Erson sanoma ylivoimaisen pahan voittavasta toivosta voi tuntua odottamattoman monista odottamattoman ajankohtaiselta (tässä erityisen voimakas kirjoitus aiheesta). Kuten sanottua, Trump-vastaista sanomaa Rogue Oneen ei tietenkään varmasti ole tarkoituksella kirjoitettu (ei, vaikka elokuvan kirjoittajiin kuuluvat Gary Whitta ja Chris Weitz ovatkin siviilissä siinä hyvin äänekkäitä), mutta on vaikea ohittaa, kuinka kylmäävän ajankohtaiselta tuntuu vaikkapa tämä sitaatti Bodhi Rookin näyttelijältä Riz Ahmedilta: “Rogue One is about waking up to the real political situation of your time and accepting you can’t sleepwalk into the future because there won’t be one”.

This shit just got real #2
Ilman edellistäkin synkkää huomiota Rogue Onen ns. jutun piti koko ajan olla realismi. Tämän piti olla se elokuva, joka näyttää sodan Tähtien sodassa. Saa nähdä, miten pitkälle se lopulta toteutuu (ks. viimeinen kohta), mutta ainakin trailerien perusteella elokuva todella on lopullisessa asussaankin kaikkien aikojen realistisimmin toteutettu Star Wars -tarina. Siihen liittyy yliluonnollisten jedien puuttuminen, mutta siihen liittyy aivan erityisesti elokuvaan valittu tyyli, jossa Greig Fraserin käsivarakamera näyttäisi kulkevan sotilaidemme mukana aivan kuin maallisissakin sotatarinoissa. Vaikka en ole vieläkään ihan antanut anteeksi sitä, että Rogueksi nimetty elokuva ei kerrokaan X-Wing-piloteista, niin ainakin olen kovasti innoissani siitä, että se kertoo oikeista sotilaista.

at-act

Elefantti olohuoneessa
Lopuksi on todettava, että kyllähän sekin kovasti kuumottelee, mistä Rogue Oneen liittyen on etukäteen ehkä eniten puhuttu. Elokuvan reshoot-vaihe venyi kesällä niin pitkäksi, että se aiheutti edellämainitun säveltäjävaihdoksen ja sai aikaan ikävän huhun, jonka mukaan Disney olisi halunnut pehmentää elokuvaa tutummanmuotoiseksi avaruusseikkailuksi. On todella kiinnostavaa nähdä, onko lopullisesta elokuvasta erotettavissa, mitä ehkä on muutettu – ja tietysti myös se, kerrotaanko muutoksista enemmän elokuvan ensi-illan jälkeen. Koko kesän ja syksyn ajan Kathleen Kennedy ja muut elokuvan tekijät ovat yrittäneet korjata tapahtunutta muistuttamalla haastatteluissa, että reshooteja tehdään kaikkiin isoihin elokuviin ja ne kuuluvat asiaan. Mutta kuten MakingStarWarsin Jason Ward hyvin kirjoitti: reshootit eivät pelota meitä siksi, että niitä tehtiin, vaan siksi, että kuulemamme perusteella on selvää, että näissä reshooteissa tehtiin muutakin kuin suunnitelmaan kuuluvia pieniä korjauksia.

The Force Awakensin tärkein repliikki

En usko teoriaan avainkohtauksista. En usko, että jokainen elokuva tiivistyy yhteen hetkeen, saati yhteen repliikkiin, joka avaisi tekijälleen tai katsojalleen koko elokuvan teeman tai juonen. Tällaisia elokuvia toki on: Goodfellas tiivistyy täydellisesti pitkään steadycam-ottoon läpi ravintolan, päähenkilön vietellessä tytön näyttämällä mafiaelämän viettelevyyden, ja On the Waterfrontin kuuluisa ”I coulda been a contender” -repliikki on ilman muuta koko hahmon ja elokuvan avain. Mutta en usko katsojana enkä kriitikkona, että tällaisten etsimisessä elokuvasta kuin elokuvasta olisi mieltä.

The Force Awakensissa kuitenkin on avainkohtaus, ja peräti avainrepliikki.

Tai no, itse asiassa niitä on kaksi. Bisneksen ja Star Warsin uudelleenkäynnistämisen kannalta avainkohtaus nähtiin jo toisessa teaserissa: siinä näimme ensimmäistä kertaa Harrison Fordin vanhentuneena salakuljettajana. Tuskin on Star Warsin ystävää, joka ei olisi Han Solon astuessa Millennium Falconiin ja lausuessa ”Chewie, we’re home” tuntenut samaa, mitä hahmot ruudulla: kotiin palaamiseen vertautuvaa onnea, vanhan ystävän kohtaamisen iloa.

Screenshot_51

”Chewie, we’re home”. Pinnallinen vaihtoehto avainkohtaukseksi.

Kohtausta ja repliikkiä ei edes viitsi syyttää laskelmoiduksi, koska juuri tästä koko The Force Awakensissa tosiaan oli kyse: Star Warsin paluusta, ja katsojien johdattamisesta kaukaisen galaksin kotiin. Pohjimmiltaan juuri tästä johtuu myös elokuvan vahva rimmaaminen A New Hopen kanssa: ei niinkään ideoiden puutteesta, vaan tekijöiden ja katsojien halusta herättää samat tunteet ja kokemukset. Kuin klassikkobändi soittaisi vanhaa hittiään uudelleen sovitettuna, koska sen yleisö kuitenkin haluaa kuulla.

Mutta nyt, kun elokuva vähitellen asettuu rooliinsa seitsemäntenä episodina sarjassaan ja toisaalta elokuvana muiden joukossa, sitä on jo lupa katsoa ja tulkita sisältönsäkin kautta. Väitän, että sellaisena The Force Awakensista on löydettävissä toinen repliikki, joka tiivistää koko elokuvan sanoman. Eikä se sanoma onneksi ole (aivan) sama kuin A New Hopessa.

hanleialuke

Originaalielokuvan originaalitrio Luke-Leia-Han: kaksi tekemässä sattumankin sanelemaa matkaansa sankariksi kolmannen rinnalle.

Ensimmäisen Star Wars -elokuvan (1977) viehätyksen ydin oli monille, erityisesti ensimmäiselle katsojasukupolvelle, sen lupaus sankarillisuudesta. Aivan kuten saduissa ja mytologioissa, joihin elokuva vahvasti vertautui ja jopa perustui, sen päähenkilö oli tavallinen maalaispoika – mutta kuten kukaan ei todella ole tavallinen, oli maalaispojan sisällä voima saavuttaa suuria. Nuoren Mark Hamillin tulkitsema Luke ei malttanut odottaa tilaisuutta päästä kasvamaan pois kotoaan, mutta on tärkeää huomata, että Luken unelma ei suinkaan ollut tulla jediritariksi saati taistella Imperiumia vastaan. Näistähän Luke ”puhuu kuin setänsä”, kuten Obi-Wan sanoo: kapina on kaukana. Luke päinvastoin haaveili tavallisesta, kuuliaisesta reitistä suuriin maailmoihin: Imperiumin akatemiasta, ja varmasti kesäloppulomista rakkaiden kasvattivanhempiensa luona Biggs-kamun tapaan.

Nerokkaasti elokuva ei kuitenkaan tarjonnut samastumisen kohteeksi pelkästään jokamies Lukea, vaan se esitteli myös renttumaisemman mutta samalla isovelimäisen Han Solon. Han Solo on sankari, joka kaikki haluaisivat olla, mutta joka useimmat meistä ovat vielä vähemmän kuin Luke. Ja tietysti Han on sankari, joka ainakin yrittää esittää muuta kuin sankaria: kultainen sydän pitää kaivaa esiin palkkioista ja omasta nahastaan välittävän salakuljettajan pinnan alta. Vaikka alkuperäisessä elokuvassa on toki muitakin keskushenkilöitä, sen ytimessä ovat nämä kaksi, joille käy kuten Alan Dean Fosterin romanisaation alkulehdillä Leian sanoina riemastuttavasti todetaan: ”He olivat väärässä paikassa väärään aikaan, joten luonnollisesti heistä tuli sankareita” (tosin sama repliikki pätee droideihinkin).

Leia, tarinan kolmas päähahmo, muuten eroaa kahdesta ’pojasta’ siinä, että hänellä ei ole A New Hopessa merkittävää kehityskaarta: Leia on esimerkiksi jo alussa sekä itsevarma että luonnollinen johtaja. Tämä teki Leiasta nuorille katsojille vähintään yhtä hyvän esikuvan, mutta se kuvastaa originaalileffan pohjimmaista poikamaisuutta. Kasvutarina on varattu pojille.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

Finn ja Rey, kaksi vastahakoista yksinäistä valitsemassa tietä sankaruuteen.

The Force Awakensin mahtavat uudet hahmot ovat toista maata, eivätkä vain siksi, että tällä kertaa ’tytöllä’ on tosiaankin kasvutarinansa. Rey on yksinäinen ja onneton aivan toisella tavalla kuin perheoloissa kasvanut Luke, mutta siitä huolimatta yhtä vastahakoinen liittymään seikkailuun sen kolkuttaessa ovelle. Reyn kaipuu perheeseen, jota hän ei edes muista, on vaikuttava motiivi hahmon pysyttelyyn paikallaan. Keskustelut Han Solon kanssa ovat erityisen koskettavia: paljastuu, että Rey ei ole edes nähnyt elämässään juuri muuta kuin aavikkoa, mutta silti hän pelkää lyhyenkin poissaolon Jakkulta olleen jo liikaa. Toivo ja epätoivo siitä, että perhe olisi saattanut juuri sillä hetkellä palata, on Reyn koko elämänlanka. Koko elokuvan ajan Rey kamppaileekin muutosta vastaan, ja siksi loppukohtauksessa Luke Skywalkerin löytymistäkin vaikuttavampaa on Daisy Ridleyn toiveikas katse, joka on päättänyt kysyä: Auta minua, olet ainoa toivoni.

Finnin tarina käynnistyy päinvastoin päätöksestä tarttua muutokseen, mutta senkään muutoksen päässä ei automaattisesti siinnä sankaruus. Alun kohtauksessa se käy vitsin varjolla ilmi: Finn ei vapauta Poeta koska se on ”oikein”, vaan koska tarvitsee apua paetakseen. Mutta siinä missä Rey ei tahtoisi luopua odotuksestaan, Finn nimenomaan päättää jättää taakseen sen ainoan asian, johon hänet on kasvatettu. Finn on kasvanut nimettömänä First Orderin joukkoihin, jotka hän sitten hylkää niin päättäväisesti, että ampuu surutta entisiä tovereitaan mieluummin kuin osallistuu edustamansa armeijan surmatöihin. Tästä Finnin tarina siis alkaa, mutta siihen se ei pääty: tämän jälkeen on edessä matka päättää, mihin entisestä stormtrooperista on. John Boeygan silmistä näkyy halu paeta, kuten Maz Kanata sanoo, mutta The Force Awakensin aikana hän löytääkin syyn jäädä.

Ja sitten meillä on Kylo Ren – ei sankari, mutta muotoutumaton hahmo kuten sankaritkin. JJ Abramsin ja Lawrence Kasdanin ääneenlausuma tavoite oli kertoa samalla myös pahan hahmon kasvutarina harmaasta entistä pahemmaksi. Siinä missä Reyn ja Finnin hahmot tuntuvat ”käynnistyvän” The Force Awakensissa elettyään siihen asti varsin lyhyesti tiivistettävää elämää, Kylo Renillä on takanaan menneisyyttä, josta olisi varmasti paljonkin kerrottavaa. Hänellä oli nimi, ja hänellä oli perhe. Ne molemmat, ja Adam Driverin kasvotkin, hän jätti taakseen, valitsi toisen tien omista syistään, ja etenee elokuvan aikana sillä tiellä äärimmäisen pitkälle. Kylo Ren on äärettömän kiinnostava hahmo, kenties mainstream-elokuvan kiinnostavin vuosiin, koska pahuudestaan huolimatta hän ei elokuvan päättyessäkään hän ole ”valmis”, eikä karmeista teoistaan huolimatta välttämättä täysin anteeksiantamattomasti pahakaan. Hän vain on päättänyt uskoa toisin.

The Force Awakensin avainrepliikki lausutaan näistä hahmoista yhdelle, mutta se voitaisiin osoittaa heille kaikille. Se on viesti, joka ei itse asiassa ole valtavirtaiselle elokuvalle aivan kevyt. Ja se on ajatuksia herättävämpi viesti meidän ajallemme kuin vuoden 1977 esikuvaelokuvan viesti siitä, että kuka tahansa kykenee sankaruuteen. Tarjoukseni The Force Awakensin tärkeimmäksi repliikiksi on:

The belonging you seek is not behind you. It is ahead.

En toistaiseksi ole erityisesti innostunut Maz Kanatan hahmosta, mutta tämä kohtaus ja repliikki ovat pyörineet päässäni erityisesti kolmannen katsomiskerran jälkeen. Lupita Nyong’on sanat henkivät isovanhempaista viisautta. Se, että Reyn pitää hyväksyä, etteivät hänen vanhempansa koskaan palaa, ja löydettävä itselleen läheiset ihmiset muualta, on sellaista rakastavaa tylyyttä, jota useimmat eivät saisi sanotuksi. Ei ihme, että Reyn poskella vierähtää kyynel (minulla katsomossakin). Sama ajatus – yhteenkuuluvuus on etsittävä edestäpäin, ei menetetystä menneestä – ajaa myös Finniä ja, niin, Kylo Reniä.

mazkanata

Avaruuden mummeli Maz Kanata, The Force Awakensin Ben Kenobi ja Yoda.

Enkä malta olla lisäämättä toiveikasta tulkintaa. Viesti siitä, että mennyt on hyväksyttävä menneeksi ja aika entinen palaamattomaksi on nimittäin lähes vastakkainen aikamme nostalgiaa ihannoivalle juonteelle, jota The Force Awakenskin toisaalta edustaa. Tässä meillä on elokuva, joka pinnaltaan haluaa vakuuttaa katsojilleen kaiken olevan kuin ennenkin ja entisen olevan tuttu, turvallinen koti – mutta joka samalla syvemmältä juonteeltaan haluaa kääntää katseen tulevaan. Se haluaa sanoa, että vaikka olimmekin kotona jo Han Solon astuessa ovesta sisään, on meidät tässä trilogiassa kutsuttu päästämään irti originaalitriosta ja löytämään sama yhteenkuuluvuus uusien hahmojen ja elokuvien kanssa. Voisiko sen jopa tulkita lupaavan, että edessäpäin on jotain aivan uutta?

Ekoja kertoja

Kun näin Tähtien sodan ensimmäistä kertaa, olin 11-vuotias. Isä oli nauhoittanut leffan telkkarista 1980-luvun puolella, mutta minä katsoin sen tuolta nauhalta vasta monta vuotta myöhemmin, eikä jatko-osia ollut katsottavissani. Yllättävää kyllä, minulla ei ole mitään muistikuvaa ihan ensimmäisen kerran fiiliksistä. Elokuvaharrastukseni käynnistyi toden teolla ylipäätään vasta pari vuotta myöhemmin. Pidin toki, mutten hullaantunut. Vielä.

muistikuva1

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 1: Valkoiset sotilaat hyökkäävät valkoiseen käytävään mustan hahmon johtamina.

Kun näin Imperiumin vastaiskun ensimmäistä kertaa, olin 12-vuotias. Niin sanotut ”viimeistä kertaa saatavilla” -vhs:t olivat juuri tulleet kauppoihin (muistan nähneeni niiden videokannet ennen itse elokuvia), mutta niiden sijaan näin Imperiumin ja Jedin niiden ensimmäisestä Suomen televisioesityksestä (joka siis todella oli vasta vuonna 1996!). Mutta niin tutkan alapuolella kuin Star Wars tuossa maailman ajassa Suomessa olikin, olin kuin olinkin katsoessani spoilaantunut ”I am your father” -twististä. Lähde oli Suomen Mad -lehti ja spoilaantumisen hetki vain vähän ennen elokuvaa, ja muistan ajatelleeni spoileriin törmätessäni, että olisikohan muka tosiaan noin. Katsoessa sitten selvisi, että olihan se. Niin tyhmää, mutta niin enteellistä.

muistikuva2

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 2: vhs-kansi, josta ihmettelin, miten räjähtänyt Kuolemantähti on löytynyt noinkin isona palasena.

Kun näin Jedin paluun ensimmäisen kerran, oli Imperiumin vastaiskun ensinäkemisestä kulunut kohdallani vain noin viikko. Tässä sumassa se siis kohdallani tapahtui: innostuminen, faniutuminen, hurahtaminen. Yhdistelmä Imperiumin kiehtovaa synkkyyttä ja Jedin hurjaa lopputaistelua sai juuri tämän elokuvatrilogian nousemaan nuorissa silmissäni muiden yläpuolelle. Silti, pohjimmiltaan, tämä oli varmasti vasta alku sille tielle, jossa nimenomaan Star Warsista tuli itselleni se kaiken vertailun ulkopuolella oleva kulttuuriteos, jonka episodeja en oikeastaan ajattelekaan elokuvina siinä missä muita, suuriakin suosikkejani. Enemmän kuin elokuvat olivat draamallisina ja juonellisina teoksina, tähän vaikutti Star Warsin kuviteltu fantasiamaailma, ”kaukainen galaksi kauan sitten”, johon aloin noiden kahden elokuvan ensinäkemisen jälkeen uppoutua.

Kun näin special editionit ensimmäisen kerran, näin ensimmäisen kerran Star Warsia valkokankaalta. Olin 13-vuotias, eikä se ensi-ilta ollut. Itse asiassa en edes käynyt katsomassa elokuvateatterissa Imperiumin vastaiskua, koska muutaman viikon väliajat elokuvien ensi-iltojen kanssa tuntuivat tuolloin ajalta, jolloin – ajatelkaa! – en voinut sentään vaatia vanhempia viemään minua (ja tässä vaiheessa myös perheen toista hurahtanutta, siskoani) elokuviin asti. Elokuvateatterikokemus oli joka tapauksessa mahtava, ja olin aivan pähkinöinä special editioneista – tunne, joka ei ole kestänyt näihin päiviin. Tässä vaiheessa olin muutenkin lopullisesti ottanut Star Warsin maailman omakseni. Special editionien aikaan vietin siellä aivan konkreettisesti aikaa muun muassa Dark Forcesia ja TIE Fighteria pelaamalla, ja samoihin aikoihin julkaistiin suomeksi myös ensimmäinen expanded universe -romaani, Imperiumin perillinen. Melko pian Shadows of the Empire oli, jos nyt ei aivan ensimmäinen, niin yksi ensimmäisistä englanniksi lukemistani kirjoista.

muistikuva3

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 3: Dark Forces ja muut ensimmäiset pelit, jotka päästivät tutkimaan kaukaista galaksia itse.

Kun näin Pimeän uhan ensimmäistä kertaa, olin 16-vuotias. Vaikka toki elettiin jo internetin aikaa, ja minäkin olin siirtänyt disketeillä koululla imuroimani trailerin Quicktime-tiedoston kotikoneelleni, en voi sanoa tienneeni elokuvasta kovin paljon ennen sen ensi-iltaa. Keräsin kotimaisista lehdistä leikkeitä elokuvaa käsittelevistä jutuista, mutta spoilereita tuskin vielä luin. Edellisenä kesänä (Pimeä uhkahan sai vielä Suomen ensi-iltansa vasta muutamaa kuukautta Yhdysvaltojen jälkeen, mikä sekin tuntuu uskomattomalta nyt) Irlannin perhematkalta ostettu Empire-lehden erikoisnumeron olin tosin lukenut moneen kertaan kannesta kanteen, ja olikohan se sitten ollut edellinen kevät, jolloin tein koulussa oman kotisivun tekemisen harjoituksena pienen sivun siitä vähästä, mitä Pimeästä uhasta tiesin. Mutta Pimeän uhan kyllä näin ensi-illassa – enkä aluksi pitänyt yhtään elokuvan ympärille vähitellen nousevasta kritiikin määrästä. Vaikka vuosien kuluessa en säilyttänytkään ensituntuman positiivisuuttani, en anna periksi siitä, että Pimeä uhka tosiaan onnistui laajentamaan maailmaansa kuten pitikin: tuomaan Star Warsin tarinat galaksin perähikiäplaneetoilta galaksin keskukseen – ja tuomaan liitännäistuotteet aivan uudelle tasolle. Pimeän uhan myötähän Suomessakin alettiin muun muassa taas julkaista SW-sarjakuvia.

muistikuva4

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 4: Kenties kaikkien aikojen teaser poster.

Kun näin Kloonien hyökkäyksen ensimmäisen kerran, olin 18-vuotias ja osa suomalaista Star Wars -yhteisöä. On täysin merkityksetöntä, että pidän nyt kakkosepisodia sarjan heikoimpana lenkkinä: ilmestyessään se oli minulle jo jälkiruoka sille, mikä kaikki sitä oli edeltänyt. Olin kirjoittanut ensimmäistä kertaa nimimerkillä Starlight Intruder Star Wars -sarjakuvalehden yleisönosastolle jo Pimeän uhan aikaan. Dark Empiresta pihistetty nimimerkki lyheni nopeasti Starlightyksi (ja myöhemmin vielä irc-ystävälliseen muotoon Starl), ja päätyi käyttööni ensin yleisillä suomalaisilla leffafoorumeilla, mutta ennen kaikkea syksyllä 2001 Suomen Star Wars Fanien keskustelufoorumilla. Se puolestaan sai myöhemmin nimen Pilvikaupunki, joka viattomassa mielessäni tuntui täydellisen kuvaavalta nimeltä nimenomaan verkossa sijaitsevalle SW-yhteisölle: tämähän oli vielä aikaa, jolloin nykyinen some eli kaikkien yhteisöjen sulautuminen samojen feispuukkien ja twitterien kuorien sisään oli vasta tulossa. Seuraavien noin viiden vuoden aikana tuo foorumi kasvoi aidoksi yhteisöksi, josta edelleen versoi niin sanotun oikean elämän ihmissuhteita. Kloonien hyökkäys oli ensimmäinen Star Wars -elokuva, jota aktiivisesti ja tiiviisti odotin, jonka spoilereita luin netistä, jonka mahdollisia käänteitä spekuloin lakkaamatta juosten atk-luokkaan jokaisella lukion välitunneilla ja jonka odotuksen äärellä puin päälle yhdessä teetetyn tiimipaidan (siinä oli yhden foorumilaisen piirros trailerikuvan Slave 1:stä tulittamassa asteroidien keskeltä kohti katsojaa ja Pimeän uhan vihaajille osoitettu Vader-lainaus ”I find your lack of faith disturbing”). Tietysti Kloonien hyökkäys katsottiin ensi-illassa ja tuon saman porukan seurassa – ja olin täysin vakuuttunut, että meillä oli ollut mittaamattomasti hauskempaa kuin heillä, jotka olivat pysytelleet poissa keskusteluista spoilerien pelossa.

muistikuva5

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 5: Dark Empire, yksi kovimmista SW-sarjakuvista, ja minulle nimenomaan visuaalisesti se kaikkein kovin.

Kun näin Sithin koston ensimmäistä kertaa, olin 21-vuotias ja kertaalleen jo lähes luovuttanut. Prequel-trilogian päätösepisodin edellä netin spoileripeli ja suomalaisenkin SW-yhteisön spekulaatiorinki oli tiivistynyt, mutta minulla oli ollut hetki, jolloin uskoin vakaasti viimeiseksi oletetun SW-elokuvan olevan kahta edellistäkin huonompi. Jossain vaiheessa ennen ensi-iltaa onnistuin kuitenkin pääsemään irti inhostani kenraali Karmivaa tai ”elokuva on 95-prosenttisesti valomiekkailua!” -ennakkositaattia kohtaan, ja otin kolmannen osan vastaan lopulta uudelleen innostuneena. Olen taatusti katsonut Pimeän uhan monta, monta kertaa useammin kuin Sithin koston, mutta kyllä se kaiken verrattain kunnialla lopetti, tuntui silloin – ja tuntuu itse asiassa yhä. Sillä loppuhan sen, tosiaan, piti olla.

muistikuva6

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 6: Absurdit ja isottelevat AT-AT:t. Minulla on tämä kuva Celebration Europesta ostamanani vedoksena seinälläni.

Kun näin The Clone Wars -animaatioelokuvan ensimmäistä kertaa…niin, en haluaisi edes kirjoittaa tätä, mutta kyllähän se tosiaan esitettiin Suomessakin elokuvateatterissa. Olin 25-vuotias graduaan viimeistelevä toimittaja ja vakaasti sitä mieltä, että jos Star Wars on nyt tätä, ei se enää ole minulle. Sinänsä viehätykseni juuri tämän elokuvasarjan maailmaa ja siihen liitettävää suurta tarinaperhettä kohtaan ei ollut hävinnyt minnekään, mutta inhosin sitä elokuvantekelettä, jonka jouduin tämän franchisen otsikon alla katsomaan, enkä edes halunnut nähdä sitä seurannutta tv-sarjaa. Seuraavien neljän vuoden aikana suhteeni Star Warsiin etääntyi viileäksi sitä mukaa kun liikkeessä oleva saagakin tavallaan hiipui – olin hypännyt expanded universenkin kyydistä jo aiemmin, ”alkuperäisen saagan” vaihduttua New Jedi Order -kirjoihin.

Mutta sitten koitti lokakuun loppu vuonna 2012. Uutinen tavoitti minut töissä hetkellä, jolloin lehti oli juuri mennyt kiinni. Päivän myöhässä kirjoitin toki ensimmäiset fiilikseni Savon Sanomien lukijoille, mutta seuraavien kahden kuukauden kuluessa niitä fiiliksiä alkoi kasautua aikalailla enemmänkin. Jossain vaiheessa tajusin, että koska yhtäältä suomalaisella Star Wars -yhteisöllä ei enää ollut kotia, ja toisaalta koska jokainen minua kutkuttava SW-uutinen ei ylittäisi maakuntalehden uutiskynnystä, minun olisi itse asiassa pitänyt perustaa tämä blogi heti Disney-Lucasfilm -kauppojen ratkettua. Tein sen reilut helmikuussa 2013, sillä kuten kirjoitin ensimmäisessä merkinnässä: oli selvää, että minun Star Wars -suhteeni ei ollut ohi.

muistikuva7

Eräitä visuaalisia Star Wars -muistikuvia 7: Ensimmäinen kuvamme uudesta trilogiasta. Hymyilytti katsoessa kovin.

Kuluneet kolme vuotta olen seurannut tämän sarjan kehittymistä tiiviimmin kuin koskaan. Miksikäs en olisi seurannut – onhan se saagakin elänyt todennäköisesti kiehtovinta kauttaan. Kyse ei ole varsinaisesti edes siitä, ovatko uudet elokuvat vanhojen tasoisia vai eivät, vaan yksinkertaisesti siitä, että vain kolme vuotta sitten aivan kaikki oli auki – ja nyt, ensimmäisen uuden elokuvan ollessa todistettavasti valmis ja lukittu, ei enää ole. Vaikka Star Wars -elokuvien tuotanto tästä vain kiihtyy, eikä minulla ole mitään aikomusta lopettaa pysyttelemistä mukana, yhtä hurjaa aikaa tämä sarja ei todennäköisesti koskaan enää koe.

Kiitän kauniisti kaikkia blogin lukijoita, samoin kuin ja aivan erityisesti myös kaikkia teitä, jotka olette kulkeneet vuosien aikana kanssani kaukaisen galaksin harharetkillä. Näen The Force Awakensin ensimmäistä kertaa kahdentoista tunnin kuluttua, ja toivon tietysti sen olevan mahtava elokuva, mutta ei se oikeastaan ole tässä ennenkään ollut tärkeintä.