Seuraava Star Wars -sarja Andor starttaa kolmen jakson voimin syyskuussa, ja olen siitä koko ajan vain enemmän innoissani

Seuraavasta Star Wars -sarjasta Andorista saatiin toinen traileri, ja se on vähintään yhtä ässä kuin ensimmäinen. Tässä se maanantaina julkaistu uusi (linkkaan aiemman alemmas):

Nämä ovat oikeasti ihan timanttia. Kiinnostuksen herättäviä tai sitä kasvattavia, uutta lupaavia mutta vanhasta ponnistavia. Sellaisia kuin trailerien tällaisessa franchisessa pitäisi olla – ja tietysti mielellään lopputulostenkin.

Ennen näitä trailereita en totisesti odottanut Cassian Andorin oman sarjan nousevan Star Wars -odotuslistoillani näin korkealle. Rogue Onessa on paljon hyvää, erityisesti paljon hyvää yritystä, mutta elokuvana se ei ole mikään mestariteos, pikemminkin kuin vaihtelevantasoisista aineksista koottu annos, jota ideoimassa oli liian monta keittiömestaria. Se ei jättänyt minulle erityistä halua kuulla sen hahmojen taustatarinoista lisää. Ajatus Cassianin omasta sarjasta tuntui siksi samantapaiselta kuin ajatus vaikkapa Hawkeyen omasta sarjasta Marvel Cinematic Universessa: kyllähän minä sellaisen voin katsoa, kyllähän minä sellaisen parissa voin viihtyä, mutta en minä sitä ehdoin tahdoin olisi tarvinnut, ja vielä vuosi sitten tuntui kummalliselta, että sellaista todellakin oltiin tekemässä.

Mutta vuoden sisällä näyteltyjen Star Wars -sarjojen käsite onkin alkanut tuntumaan arkisemmalta – ja nämä Andorin trailerit ovat muuttaneet mieleni aivan täysin siitä, mitä tältä näytellyltä sarjalta odotan.

Andorin ensi-iltapäivä on nyt 21. syyskuuta, jolloin Disney Plussassa julkaistaan kolme ensimmäistä jaksoa kerralla. Aloitusta on siirretty muutamilla viikoilla aiemmin ilmoitetusta elokuun lopusta, toisaalta kolmea ensimmäistä jaksoa ei käsittääkseni ollut aiemmin tarkoitus julkaista kerralla. Viivästys ei vaivaannuta ainakaan minua vähääkään: alan kai olla sen verran vanha, että kun Star Wars -sarjoja on tosiaan nyt saatu lyhyen ajan sisällä jo monta ja niitä on yhä vain lisää tulossa, en näitä enää ihan kuukausia etukäteen kalenteriin merkitse. Kaikkiaan Andorin ekalla kaudella on luvassa 12 jaksoa, mikä tekee tästä tuntuvasti sarjamaisemman kuin vaikkapa 6-jaksoinen Obi-Wan-minisarja – etenkin kun Andorista on luvassa toinenkin tuotantokausi.

Ja tähän väliin se aiemmin nähty traileri, jossa on komein Star Wars -trailerin äänimaisema vuosiin:

Syy aiempaan Andor-välinpitämättömyyteeni ei koskaan ollut näyttelijä Diego Lunassa tai edes Cassian Andorin hahmossa. Pidin ja pidän molemmista vähintään kohtuudessa määrin, vaikka erityisiin suosikkeihini tai kiinnostuksenkohteisiini eivät kuulu kumpikaan.

Diego Luna on sanonut sarjan vastaavan niihin kysymyksiin, joihin hän joutui itse vastaamaan itselleen valmistautuessaan Rogue Oneen ja miettiessään, miten Cassian Andorista oli kasvanut tuon elokuvan kylmä ja kulmikas erikoisagentti. Tällaisen kommentin voi vapaasti tulkita joko tyhjäksi puheeksi – totta kai Cassian-sarja kertoo, miten nuoremmasta Cassianista tuli vanhempi Cassian – tai lupaukseksi siitä, että Cassianin tarina tulee sarjan jälkeen muodostamaan meille katsojillekin uudella tavalla kokonaisuuden yhdessä sen grande finaleksi asemoituvan Rogue Onen kanssa. Konkreettisempi sarjan lähtöjuonen etukäteistiivistelmä oli Vanity Fairin viime kevään pitkässä SW-jutussa, jossa kerrottiin Andorin ensimmäisen kauden tarinan alkavan Cassianin kotimaailman tuhosta ja kertovan sen jälkeen hänen aikuistumisestaan ”kasvattimaailmassa”, joka joutuu Imperiumin rattaiden tiukkaan puristukseen. Trailereihin leikattujen repliikkien perusteella Cassian vaikuttaa sarjan alussa tekevän keikkaa varastamalla Imperiumilta – hyvä harjoittelupaikka supervakoojan hommiin.

En kuitenkaan kiistä lainkaan, että tärkeä syy koko ajan kasvavaan Andor-intooni on se, että ainakin trailerien perusteella tässä sarjassa on kyse paljon muustakin kuin Cassian Andorista. Etenkään tässä toisessa trailerissa Cassiania ei todellakaan ole leikattu korostuneesti keskushahmoksi. Myös sarjan tekijät kuvailevat haastatteluissa Andoria koko ajan ”valtavan isoksi” ja ”ensemble-sarjaksi”. Katsojana koen, että minulle itse asiassa markkinoidaan tässä Star Wars -sarjaa kapinaliiton varhaisvuosista. Mutta se, se taas todellakin kuuluu kiinnostuksenkohteisiini!

Sarjan tärkeisiin sivuhenkilöihin kuuluu Mon Mothma (Genevieve O’Reilly), aiemmin kokovalkoisista vaatteista ja rauhallisesta puheenparrestaan muistettava Kapinaliiton varsinainen johtaja, joka esiteltiin aikanaan jo Jedin paluussa. (Mon Mothman kuuluisin repliikki on muuten yksi parhaista esimerkeistä Star Warsin toismaailmaisuudesta: kuinka moni 1980- ja 1990-luvun katsoja saatiinkaan herkistymän sen vakavan viestin äärellä, että eräidenkin Imperiumin suunnitelmien kaappaaminen vaati monien bothalaisten hengen, vaikka katsojalla ei ollut hajuakaan, mitä tai keitä ovat moiset bothalaiset.)

Mon Mothma oli kohtalaisen merkittävä hahmo ennen Disney-aikaa julkaistuissa Legends-oheisromaaneissa, mutta virallisen kaanonin elokuvissa ja sarjoissa häntä on toistaiseksi nähty vain lyhyesti, ja Sithin kostostakin hänet ihmeellisesti aikanaan leikattiin pois. O’Reilly sanoi itsekin Entertainment Weeklylle hahmon näyttäytyneen tähän astisissa esiintymisissään ”kuin patsaana”, jonka sijaan nyt näemme siis viimein oikean naisen. Andorin aikaan Mon Mothma on Imperiumin senaattori, joka Bail Organan tavoin ja rinnalla pohtii keinoja keisari Palpatinen diktatuurin kaatamiseksi.

Mukana on myös Saw Gerrera, joka esiteltiin animaatiosarjoissa ja nähtiin näyttelijä Forest Whitakerin tulkitsemana Rogue Onessa. Siinä missä Mon Mothma (samoin kuin Leia Organa) ovat aina edustaneet Star Wars -tarinoissa oikeutettua taistelua pahaa vastaan, Gerrera on kirjoitettu militantin ja suorastaan terroristisen kapinan edustajaksi. Ja siinä missä perinteinen tulkinta Star Warsista on, että kapinalliset ovat hyviksiä ja siksi oletettavasti välttelevät kuolonuhreja, Gerrera on alleviivattu kapinalliseksi, joka tavoittelee voittoa tappamalla vastustajia.

Se on kiehtova, reaalimaailmaankin helposti peilautuva kapinaliiton sisäinen konflikti (jolla toki oli Legends-tarinoissa edeltäjänsä erinimisinä hahmoina, joihin en mene nyt). Rogue Onessa sitä jo sivuttiin, mutta siinä se jäi ohueksi, Whitakerin hahmon näyttäytyessä siinä suorastaan karnevalistisen kahjona. Andorin tapahtumien aikaan Gerreran ei pitäisi olla vielä tehnyt täyttä irtiottoa Mon Mothman johtamista kapinallisista, ja odotan innolla, kuinka Andorin jaksot ja minuutit antavat mahdollisuuden ottaa tästä aiheesta irti enemmän.

Lisäksi on muitakin. On Stellan Skarsgårdin näyttelemä uusi hahmo Luthen, joka niin ikään näyttää kuuluvan kapinan varhaisiin johtajiin ja vaikuttaa hieman salaperäiseltä, kenties jopa kaksoisagenttimaiselta hahmolta. Voin kuvitella hänet nähtävän vielä monissa tarinoissa. On Fiona Shawn näyttelemä Maarva, joka asuu avaruusalusten osista rakennetussa kodissa (mitä se sitten tarkoittaakaan). On suuri joukko muitakin hahmoja, galaktisen konfliktin molemmin puolin, joita emme vielä tunne, ja joissa ehkä kaikkein parasta onkin, että heistä moni tuntuu niin sanotuilta tavallisilta ihmisiltä. (Sen sijaan Alan Tudykin unohtumattomasti Rogue Onessa tulkitsema droidi K-2SO ei ole vielä ensimmäisellä kaudella mukana – aiemmassa käsisvaiheessa hänen piti olla, mutta nyt hän ei siis ole).

Juuri kirjaimellisesti tätä blogimerkintää kirjoittaessani Andorin tekijät olivat lavalla Television Critics Associationin tapahtumassa, ja siellä pääkäsikirjoittaja ja showrunner Tony Gilroy lausui juuri tästä terävästi: ”Above anything, this is a show about regular people. In this galaxy, so far we’ve seen the same people over and over again… There are billions of people, living their lives every day.”

Siis: Andor lupaa tosissaan näyttää paitsi Cassian Andorin kasvutarinan, myös sen, miltä Imperiumin sorto tuntuu ja miten toiveet paremmasta kasvavat kapinaksi. Se on samaan aikaan aivan Star Warsin ydintä, että myös harvemmin nähty näkökulma: yleensähän, sekä pääsaagassa että animaatiosarjoissa että siinä Rogue Onessakin, Star Warsissa on aina pohjimmiltaan kyse perheestä, kuten amerikkalaiset tapaavat sanoa jopa ylpeinä, vaikka muunkinlaisia tarinamuotteja olemassa olisi. Ehkäpä nyt sellainen tosiaan on käytössä.

Andorissa on myös kiinnostava ja, voisi kyllä suoraan sanoa, myös hyvin erikoinen rakenne. Tekeillä on sarja, jolla on alku ja loppu, ja jonka kertomiseen on luvattu kuluvan tasan kaksi tuotantokautta. Tarina alkaa viisi vuotta ennen Rogue Onea (joka tarkoittaa myös viittä vuotta ennen pääsaagan episodi IV:tä eli sen alkuperäistä aloituspiste-elokuvaa) ja päättyy juuri ennen Rogue Onea.

Se, mikä on erikoista, on että ensimmäinen tuotantokausi kattaa noin vuoden tuosta ajanjaksosta, ja se toinen tuotantokausi loput neljä vuotta. Showrunner Tony Gilroy kuvaili Empire-lehdelle ensimmäisen kauden ohjaajien Toby Haynesin, Susanna Whiten ja Ben Caronin työskennelleen ensimmäisen kauden parissa ”kolmen jakson blokeissa” (Haynes ohjasi kaksi blokkia), ja että toisella kaudella vastaavat blokit koostuisivat kukin yhden vuoden tapahtumista.

Jos ensimmäinen kausi siis kehittelee 12 jakson verran juonia ja esittelee trailerienkin perusteella aimo kasan aivan uusiakin hahmoja, tulee toinen kausi – kronologisesti ajatellen – harppomaan niitä juonia hurjahkolla vauhdilla eteenpäin. Tämä tapahtuu siis päinvastoin kuin yleensä: paljon tavallisempaahan on, että sarjat käyttävät ensin paljonkin minuuttiaikaa verrattain pitkien ajanjaksojen kattamiseen, kun taas loppupuolella tapahtumat tiivistyvät siten, että samoissa jaksominuuteissa kuluu sarjan maailmassa huomattavasti lyhyempi aika.

Pessimistien on varmasti mahdollista nähdä näin erikoisessa rakenteessa pahoja enteitä. Tony Gilroy on kertonut, että sarjaa suunniteltiin aluksi jopa viiden tuotantokauden mittaiseksi, joten rakenteesta voisi vetää veikkauksen, että ensimmäisen kauden tuotannon aikana studio olisi käskenyt tekijät tiivistämään loput vuodet ja lopun tarinan yhteen ainoaan tuotantokauteen.

Yhtä hyvin erikoisen rakenteen voi kuitenkin tässä vaiheessa nähdä merkkinä siitä, että Tony Gilroy nimenomaan on kirjoittanut tarinan tällaiseksi ja tietää, mitä tekee. Jos sarjaa ei olisi jo hyvän aikaa ollut tarkoitus tehdä nimenomaan kahden tuotantokauden mittaisena ja tällä erikoisella vauhtia kiihdyttävällä rakenteellaan, ei kai sellaista tietoa olisi tässä vaiheessa kannattanut julkistaakaan: olisi kannattanut ensin katsoa, miten ensimmäinen kausi otetaan vastaan, ja päättää vasta sitten, lavennetaanko vai tiivistetäänkö.

Rehellisyyden nimissä tässä kohtaa voi tosin todeta, että Andor ei suinkaan ole säästynyt uuden ajan Star Wars -projekteille tyypillisiltä henkilövaihdoksilta (joiden takana voi olla tai voi olla olematta ns. taiteellisia ristiriitoja). Sarjan ensimmäinen pääkirjoittaja oli Jared Bush, toinen Stephen Schiff (joka on nyt merkitty seiskajakson kirjoittajaksi) ja vasta kolmas Tony Gilroy, joka tosin tuli mukaan projektiin jo Schiffin aikana. Gilroyn piti myös alunperin vastata osan jaksoista ohjauksesta, mutta siltä pestiltä hän vetäytyi koronavirussyistä: Andoria kuvattiin Britanniassa pandemiarajoituksia väistellen, ja jenkki Gilroy pysytteli niissä oloissa kotimaassaan.

Gilroy on joka tapauksessa jännä hahmo vetämään Star Wars -projektia. Siinä missä useimmat kaukaisen galaksin projekteihin värvätyt tekijät hehkuttavat ikiaikaista faniuttaan, Gilroy sanoo suoraan, ettei ole erityisen kiinnostunut Star Warsista oman projektinsa ulkopuolella. Hän tekee nyt Andoria sen peruina, että hänet palkattiin aikanaan auttamaan Rogue Onen lisä- ja uudelleenkuvauksissa. Pahojen kielien mukaan Gilroy tuolloin käytännössä korvasi ohjaaja Gareth Edwardsin, ja kirjoitti, kuvasi ja ohjasi isoja osia leffasta uudelleen, siis pitkälle samaan tapaan kuin Ron Howard teki myöhemmin Solon kanssa, vaikka joviaali fanipoika Edwards saikin säilyttää ohjaajan tittelinsä, toisin kuin pari vuotta myöhemmin Solon ensimmäiset ohjaajat. Gilroy (s. 1956) tunnetaan Star Wars -hommiaan maanläheisemmistä trillereistä kuten Bourne-leffoista ja Michael Claytonista (2007), jonka hän myös ohjasi ja josta hän oli kaksinkertaisesti Oscar-ehdokkaana. Täytyy tosin myöntää, että en itse muista Michael Claytonista yhtään mitään.

Gilroy itse kuvailee Empiren haastattelussa Andorin tyylin tulevan ”samasta paikasta mistä muutkin hänen tarinansa” ja määrittelee sarjan olevan ”full-on drama”. On helppo kuvitella, että Gilroyta siis kiinnostavat Andorissa esimerkiksi kapinallisten salaliitot pahaa Imperiumia vastaan ja supervakooja Cassian Andorin vaaralliset tehtävät, eivätkä niinkään se seikka, että nämä tapahtuvat kuvitteellisilla avaruusplaneetoilla. Samoin on helppo veikata, että monet tai mahdollisesti kaikki muut Star Wars -hankkeet hän olisi suosiolla passannut (jos niitä olisi hänelle koskaan edes tarjottu). Mutta koska Gilroy onkin tekemässä vain tätä yhtä tarinaa, ei tätä tule millään tavalla laskea hänen vahingokseen.

Samassa Empiren haastattelussa näyttelijä Fiona Shaw kuvailee Gilroyn vision resonoivan ”trumpilaisen maailman” kanssa ja sanoo kansalaisoikeuksien tuntuvan katoavan meidän maailmassamme samaan tapaan kuin ne katoavat Imperiumin noustua valtaan kaukaisessa galaksissa. Shaw tarkoittanee tällä erityisesti Donald Trumpin äärioikealle kallistaman Yhdysvaltain korkeimman oikeuden viime aikaisia päätöksiä muun muassa naisten oikeudesta aborttiin. Kommentista saa rajun otsikon, ja kahtiajakautuneessa Yhdysvalloissa se on omiaan toimimaan bensana liekkeihin siitä, millaista politiikkaa Star Wars -tarinat edistävät. Tosiasiassa kuvaus ei ole mahdottoman raju poikkeama siitä, millaista politiikkaa Star Wars -tarinat ovat ennenkin edistäneet, sillä myös George Lucasin tiedetään haastatteluissa rinnastaneen 1970-luvulla Imperiumin ja pahan keisarin Richard Nixonin hallintotapaan ja 2000-luvun alussa George W. Bushiin. Mutta en kyllä ihmettelisi sitäkään, jos Gilroyn käsissä Star Wars olisikin pitkästä aikaa enemmän yhteiskuntapolitiikkaa kuin eskapismia.

Vielä on todettava yksi seikka: Andor näyttää ja kuulostaa jo trailereissaan aivan poikkeuksellisen hienolta. Maisemat ja äänimaisemat ovat sekä elokuvallisia että ”aidon oloisia”. Star Wars on toki aina parhaimmillaan vienyt katsojansa eletyn oloiseen ja todellisentuntuiseen kaukaiseen galaksiin, mutta viime vuosien Star Wars -teoksemme eli sarjat The Mandalorian, The Book of Boba Fett ja Obi-Wan Kenobi eivät valitettavasti ole sijoittuneet siellä kovin ikimuistoisiin miljöisiin.

Tässä tullaan merkittävään eroon Andorin ja noiden sarjojen välillä: nuo sarjat kuvattiin pääasiassa The Volumessa eli 360 asteen led-näyttöjen studiossa, johon kulloisetkin taustat aina heijastettiin. Tuo tekniikka oli ja on vaikuttavaa, ja sen ansiosta Mando ja kumppanit voidaan lähettää kustannustehokkaasti erilaisiin maisemiin jokaisessa jaksossaan. Eivätkä Ewan McGregor ja muut veteraanit varmasti vähään aikaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka paljon paremmin näyttelijä voi eläytyä toisiin galakseihin nähdessään näkymät oikeasti ympärillään jo kuvaustilanteessa – siis verrattuna tulkintaan vihreiden seinien ja lattioiden keskellä. Muutenkin lie tuotannolle miellyttävää, että näyttelijät ja tekijät voivat tulla useimpina aamuina töihin samaan osoitteeseen, vaikka lavasteet vaihtuvatkin.

Mutta sitä Volume-tekniikka ei ainakaan nykymuodossaan pääse pakoon, että nuo maisemat ovat lopulta vain digitaalisesti muokattuja taustoja, jotka jäävät yhtä erillisiksi näyttelijöistä kuin greenscreen-ajan taustatkin jäivät. Etenkin The Book of Boba Fettissä ja Obi-Wan Kenobissa Volumen fyysiset rajat tuntuvat myös vaikuttaneen käsikirjoituksiin siten, että niiden kohtauksissa vain harvoin oli mukana kolmea useampaa hahmoa yhtä aikaa. Lucasfilmin kehittämiin Volume-kupuihin ei yksinkertaisesti mahdu isoja näyttelijäjoukkoja tarvittavan kuvausryhmän lisäksi.

Andoria ei ole kuvattu The Volumessa. Sen sijaan sitä on kuvattu uusien Star Wars -elokuvien tapaan Englannissa Pinewoodin studioilla ja lisäksi aivan hämmästyttävän monilla ”oikeilla” kuvauspaikoilla, tosin ilmeisesti kokonaan Ison-Britannian saarella. Trailereissa näkyviä hienoja vuorikuvia on kuvattu Skotlannissa, ainakin Pitlochryn kaupungin seudulla.

Oma tuntumani tästä jo trailerien perusteella on, että niin edistyksellinen kuin The Volume keksintönä onkin, ovat old school -keinot edelleen kullan arvoisia. Andor tuntuu ainakin trailereissaan omaan makuuni elokuvallisemmalta ja ”aidommalta” kuin The Mandalorian. Tästä saa ilman muuta olla eri mieltäkin, moni varmaan onkin, ja oleellista onkin, että kyseessä tuntuvat olevan monella tavoin erilaiset sarjat.

Se onkin itselleni ehkä kaikkein paras lupaus. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että Andor lupaa olla tunnelmaltaan, tyyliltään ja jopa tarinaltaan jotain sellaista, mitä Star Warsissa ei ole ainakaan elokuvissa ja sarjoissa ennen nähty, eikä kovin usein edes niiden ulkopuolisessa tarinankerronnassa.

Andorissa tuskin nähdään jedejä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s