Cassian-sarja kuvataan vielä jossain vaiheessa, mutta kuvataanko ”naiskeskeinen” neljäs sarjakin?

The Mandalorian ja The Clone Warsin viimeinen kausi ovat edelleen meillä näkemättä, suoratoistopalvelu Disney+:n pitäessä yhä ovensa suljettuna pohjoismailta. Samaan aikaan tekeillä on kuitenkin koko ajan lisää sarjoja, Star Wars -elokuvien ollessa vuorostaan ainakin hengähdystauolla.

The Mandalorianin kakkoskausi ennätettiin kuvata juuri ennen koronaviruksen aiheuttamaa maailmanlaajuista poikkeustilaa. Sen on määrä saada ensi-iltansa Disney+:ssa ensi lokakuussa, vaikka tietysti korona-aika voi vielä vaikuttaa myös jälkituotannon etenemiseen.

cassian-andor-rogue-one

Cassian Andor (Diego Luna) Rogue Onessa.

Sen sijaan Rogue Onesta tutun Cassian Andorin oman sarjan tuotanto keskeytettiin maaliskuussa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan takia. Sarjan varsinaiset kuvaukset eivät olleet vielä ehtineet alkaa, vaan kyse oli vielä niiden valmistelusta, kertoi efektimestari Neal Scanlan muutamille nettimedioille.

Mahdollisesti muistuttaakseen yleisöä ja/tai sijoittajia siitä, että Disney uskoo poikkeustilan väistyvän aikanaan, virallinen sivu tiedotti perjantaina tekijäuutisia Cassian-sarjasta. Näyttelijöistä julkistettiin Genevieve O’Reilly, joka esittää jälleen kapinaliiton johtajaa Mon Mothmaa, Ruotsin lahja lukemattomien elokuvien sivuosiin Stellan Skarsgård (mm. Marvel-elokuvat, Mamma Mia! ja Pirates of the Caribbean -sarja) sekä tuntemattomat Denise Gough ja Kyle Soller. Cassianin ja omapäisen droidin K-2SO:n tuttujen näyttelijöiden Diego Lunan ja Alan Tudykin mukanaolo on toki julkistettu jo aiemmin.

mon-mothma-rogue-one

Genevieve O’Reilly Mon Mothman roolissa Rogue Onessa.

O’Reillyn ja/eli Mon Mothman paluu on erittäin tervetullut uutinen, vaikkei sitä tarinakehys huomioiden yllättävänä voi pitää. Mon Mothma on Star Wars -faneille rakas ja kai kohtalaisen hyvin jopa yleisesti tunnettu hahmo, vaikka George Lucas itse ei tästä piitannut leikatessaan O’Reillyn osuuden pois Sithin kostosta reilut 15 vuotta sitten. Jedin paluussa ensiesiintyneellä tukkaikonilla oli kuitenkin jo tuolloin pitkä historia oheistarinoiden puolella, ja myöhemmät esiintymiset animaatiosarjoissa sekä tietenkin juuri Rogue Onessa ovat tehneet hahmon tutuksi uusillekin yleisöille.

Perjantain tiedotteen mukaan Cassian-sarja sijoittuu aikaan viisi vuotta ennen Rogue Onea eli samoihin aikoihin Rebelsin ensimmäisen kauden kanssa. Tällöin Mon Mothma on vielä senaattori ja erittäin salainen kapinakenraali.

stellan-skarsgard-chernobyl

Stellan Skarsgård hienossa roolissa HBO:n hienossa Chernobyl-minisarjassa.

Skarsgårdin, Goughin ja Sollerin hahmoista on paha veikata mitään. Irlantilainen Gough (s. 1980) ja britti Soller (s. 1983) ovat toistaiseksi tehneet uraa enemmän teatterin kuin elokuvien puolella. Veteraaninäyttelijä Skarsgårdista (s. 1951) sanon sen verran, että näkisin hänet Star Warsissa mieluummin kunnollisessa pahiksen kuin hilpeän sivuhahmon roolissa. Mitä tahansa voi kuitenkin odottaa: epäilemättä Cassianin perheenjäseniäkin sarjassa esiintyy, sillä lähes ainahan Star Warsissa on kyse myös perheistä ja vanhempi-lapsi -suhteista.

Cassian-sarjassa ei sen sijaan pitäisi olla sijaa Rogue Onen muille sankareille, koska Cassian kohtaa Jyn Erson, Bodhi Rookin, Baze Malbusin ja Chirrut Imwen ensimmäistä kertaa elokuvassa. Mutta siinä olisi erinomaisesti tilaa Saw Gerreralle (Forest Whitaker)! Gerrera on sarjan aikaikkunassa vielä Kapinaliiton riveissä Mon Mothman rinnalla, mutta jo kovasti matkalla partisaanista terroristiksi.

saw

Saw Gerrera (Forest Whitaker) Rogue Onessa.

Rogue One -tiedote sisältää kuitenkin pari muutakin nimeä ja valitettavan tuttuun kuvioon taipuvan uutisen.

Sen mukaan sarjan showrunner, kirjoittaja ja ohjaaja on Tony Gilroy, Michael Claytonin ohjaaja, mm. Bourne-leffojen käsikirjoittaja ja Rogue Onen monista kirjoittajista viimeinen. Lucasfilm palkkasi Gilroyn tuolloin viilaamaan Roguen käsistä vielä leikkausvaiheessa, ja Gilroy päätyi kirjoittamaan huomattavan osan elokuvasta uusiksi uusintakuvauksia varten. Monien huhujen mukaan hän tuossa vaiheessa käytännössä korvasi ohjaajankin, vaikka Gareth Edwards saikin virallisesti pitää paikkansa.

Tämä tarkoittaa, että Cassian-sarja on liittynyt siihen lähes aukottomaan ketjuun Disneyn aikaisia Star Wars -projekteja, joiden tekijät on vaihdettu kesken tuotannon. Cassian-sarjan showrunner – sarjoissahan tämän tittelin haltija on se isoin viskaali, eivät jaksojen välillä vaihtuvat ohjaajat – oli nimittäin aiemmin tiettävästi Stephen Schiff (The Americans), joka tuoreen tiedotteen mukaan on enää yksi kirjoittajista. Schiffin aiempaa pestiä ei ehditty virallisesti julkistaa Lucasfilmin tiedotteissa, mutta kyllähän tuo kovasti siltä vaikuttaa, että vetäjä on vaihdettu käsikirjoitusvaiheen aikana ja Schiffin siihenastiset panokset ovat jääneet sarjan tarinaan oikeuttaviin krediitteihin. CBR.com raportoikin jo viime vuoden puolella, että Cassian-sarja olisi ollut ”lähellä peruuttamista” ennen kuin Tony Gilroy värvättiin kirjoittamaan sarjan pilottijaksoa.

Tony-Gilroy

Tony Gilroy (kuva: Eva Rinaldi, CC BY-SA 2.0)

Gilroyn paluu on silti siksi yllätys, että hän on Disney-aikaisista Star Wars -tekijöistä niitä harvoja, jotka eivät julistaneet haastatteluissa halunneensa aina työskennellä kaukaisen galaksin tarinoiden parissa. The Hollywood Reporterille Gilroy sanoi pari vuotta sitten, ettei ole koskaan ollut kiinnostunut Star Warsista, eikä hänellä ole mitään kiinnostusta jatkaakaan sarjan parissa. (Samassa haastattelussa Gilroy antoi ymmärtää huhujen hänen mittavasta Rogue One -panoksestaan olleen totta ja kuvaili elokuvan olleen ennen häntä ”kauheissa, kauheissa vaikeuksissa”.)

Mutta mistäs sen tiedämme, jos Gilroyta on sittemmin alkanutkin kiinnostaa… Yksi hänen monista lisäyksistään Rogue Oneen oli nimittäin juuri Cassianin esittely leffan alussa, jossa kapinallisagentti ampuu oman tietolähteensä suojellakseen kapinalle elintärkeitä tietoja. Cassian-sarjan sopii olettaa kuvaavan nuoren idealistin matkaa noin synkkiin tekoihin valmiiksi sotilaaksi. Ehkä se sitten on tarina, joka kiinnostaa neljä elokuvaa agentin roolia vastaan pullikoivasta Jason Bournesta kirjoittanutta Gilroyta?

Rogue-One-K-2SO-Cassian-Andor

Tiedote antaa ymmärtää Gilroyn toimivan myös Cassian-sarjan ohjaajana: siis yksikössä, toisin kuin useimmat televisioprojektit ja myös The Mandalorian, jolla ohjaajia oli useita. The Hollywood Reporterin mukaan Gilroy ei kuitenkaan ohjaisi kuin pilotin ja kenties toisen jakson, ja se tuntuu todennäköisemmältä vaihtoehdolta.

Yhden ohjaajan ratkaisu olisi kyllä kiinnostava, ja voisi johtaa onnellisten tähtien alla vielä erinomaisiin lopputuloksiin. Sellainen on annettu ymmärtää olevan tekeillä ohjaaja Deborah Chown kanssa Obi-Wan-sarjaan, joka taitaa ollakin luonteeltaan The Mandaloriania ja Cassian-sarjaa ”minisarjamaisempi” (mutta sillä on ollut omat esituotannon ongelmansa, sen sarjan kirjoittajan vaihduttua Varietyn mukaan hiljattain varsin tuntemattomaan Joby Haroldiin).

Showrunnerinkin asemassa Gilroyn on toki mahdollista tuoda Cassian-sarjaan sellaista epätyypillistä kulmaa, jollaisen ansiosta myös Rogue One nousi monen Star Wars -fanin suosikiksi. Ensimmäisen jakson ohjaajan tehtävä on myös määrittää sarjan tyyli. Gilroyn elokuvien ote on totunnaiseen SW-kerrontaan verrattuna hillitty, aikuismainen ja ajoin tylykin, ja voi hyvin olla, että tällaista haetaan Cassian-sarjaankin. Samantapaisesta suunnasta tuntuvat ponnistavan muiksi kirjoittajiksi julkistetut Dan Gilroy (synkän Nightcrawler-jännärin ohjaajana tunnettu Tonyn veli) ja Beau Willimon, Netflixin House of Cardsin alkuperäinen showrunner.

russian-doll

Jotain aivan muuta: Netflixin Russian Doll. Ei Star Warsia, 

Salaliittoteoreetikko voi kuitenkin miettiä, oliko Cassian-uutisen julkistuksella jotain kytköstä sen kanssa, että vain kaksi päivää aiemmin Hollywood-mediat uutisoivat uudesta Star Wars -sarjaprojektista, josta Lucasfilm itse ei ole pukahtanut sanaakaan. Jos Varietyn ja THR:n uutinen pitää paikkansa, se taisi vuotaa aiemmin julki kuin oli tarkoitus.

Kieltämättä tuntuu erikoiselta, että tosissaan tekeillä olisi jo neljäs näytelty Star Wars -sarja, vaikka kaksi niin sanottua edellistäkään eivät ole saavuttaneet edes kuvausvaihettaan, mutta tällaista tämä vain taitaa nykyään olla. Huhutussa projektissa on joka tapauksessa särmää. Huhun mukaan tekeillä olisi ”naiskeskeinen” tarina ”eri kohdassa aikajanaa kuin muut Star Wars -projektit”. Sarjan tekijä olisi Leslye Headland, jonka aiempi hitti oli Netflixin mainio Russian Doll –minisarja, jossa viinaanmenevä moniongelmikko nainen elää jatkuvaa murmelinpäivää. Headland oli mukana jo The Rise of Skywalkerin ensi-illassa ja Star Wars News Net huomioi hänen deletoineen THR:n ja Varietyn uutisten jälkeen Star Wars -twiittejä Twitteristään, joten kyllä tämä tuleen johtavalta savulta haiskahtaa.

Enkä ole ainoa, jonka mielestä kombinaatio tuo ensimmäisenä mieleen Doctor Aphran.

Doctor-Aphra

Doctor Aphra, avaruuden antisankari.

Avaruusarkeologian ”tohtori” Chelli Lona Aphra on Disney-ajan expanded universe -tarinoiden ylivoimaisesti onnistunein ja tykätyin lisäys Star Wars -galaksiin. Hahmo ilmestyi kuvioihin Kieron Gillenin Darth Vader -sarjakuvassa vuonna 2016. Sittemmin Aphra on saanut oman jatkuvan lehtensä (kunnia, joka nostaa Aphran Marvelin rosterissa samaan kerhoon vain Darth Vaderin ja Poe Dameronin kanssa) ja esiintynyt myös romaaneissa. Hahmo kuuluu omiinkin suosikkeihini: ihastuttavan moraalittoman ja itsekkään avaruusarkeologin seikkailut Imperiumin ja kapinaliiton sotarintamien välissä tuntuvat ainakin toistaiseksi edelleen tuoreilta, ja erityisesti Remastered-tarinajakso lukeutuu kirjoissani aivan Marvelin Star Wars -sarjakuvien huippukohtiin. ”Kaukaisen galaksin paha Indiana Jones tai River Song” olisi voinut myös väljähtyä vitsinä nopeasti, mutta kun niin ei ole tähän mennessä käynyt, en enää ihmettelisi yhtään, vaikka hahmo kantaisi omaa näyteltyä sarjaansakin kunnialla.

Aphra-sarjasta on huhuttu aiemminkin, ja Leslye Headland tuntuu juuri oikealta henkilöltä sellaista luotsaamaan. Silti, on tunnustettava, että valinta tuntuu Disneyn koko perheen suoratoistopalvelulle rohkealta – ja ehkä siis liian rohkealta.

Todella suuri yleisö kun ei Aphraa entuudestaan tunne. Hahmo on, kuten sanottua, moraaliton ja itsekäs. Jonkinlaisen ongelman muodostaa myös se, että Aphran hahmokaari on sarjakuvissa jo sellaisessa vaiheessa, että olisi hyvin vaikeaa elokuvata hänestä samaan kaanoniin sijoittuvia tarinoita paitsi tekemällä suoraa adaptaatiota aiemmin jo sarjakuvissa kerrotuista tarinoista, ja sellaista Star Warsissa ei ainakaan vielä tähän mennessä ole koskaan tehty. Ja sitten on vielä sekin, että etnisten ja seksuaalisten vähemmistöjen franchise-representaatioita laskevat katsojat eivät ainakaan tähän mennessä ole juuri päässeet vetämään rukseja Star Warsin sarakkeisiin, ja Aphra on etnisesti aasialaisen näköinen naisista tykkäävä nainen.

Tämän pyörittelyn jälkeen veikkaankin, että jos Leslye Headlandin sarja etenee varsinaiseen tuotantoon, meille paljastuu Lucasfilmin oman tiedotteen aikaan, että hänet on pikemminkin palkattu tekemään SW-sarja ”Doctor Aphran kaltaisesta” naishahmosta kuin juuri Doctor Aphrasta. Todennäköisesti aivan uudesta hahmosta, ehkä tosiaan vieläpä eri aikakautena kuin muut tekeillä olevat sarjat.

Kyllä minua sellainenkin kiinnostaisi. Mutta jos nyt pääsisi näkemään sen The Mandalorianinkin ensin.

Rogue One teaser: ”Minä kapinoin”

Ah, koitti The Force Awakensin (amerikkalainen) kotiteatteriensi-ilta, ja kas, heti sen perään suvaitsi Lucasfilm lahjoittaa meille ensimmäisen ihan oikean katsauksen seuraavaan Star Wars -elokuvaan. Älä pysäytä hypee, älä koskaan pysäytä sitä!

Ja niin, kuten varmasti jo ehdittekin nähdä, tältä siis näyttää Rogue One: A Star Wars Story:

Ja onhan se kova. Uskaltaisin jopa sanoa, että teaser lupaa aikalailla sitä, mitä Star Wars -spinoffiltani toivonkin.

Gareth Edwardsin ohjaaman elokuvan tunnelma poikkea teaserin perusteella jännittävästi episodielokuvista. Puolitoista minuuttia on täynnä ihania viittauksia originaalitrilogiansa tunteville, mutta kuitenkin lähes jokainen kuva on visuaalisesti eri maailmasta kuin ne (ja riittävästi eri maailmasta myös The Force Awakensiin verrattuna).

Toisaalta teaser tuntuu varmasti ajankohtaiselta, ehkä tutultakin, Nälkäpeliin ja sen seuraajiin tottuneelle yleisölle. Vaikka Rogue Onen valinta ensimmäiseksi Star Wars -spinoffiksi hahmojen origin-storyjen sijaan oli minusta yllättävä veto, se voi lopulta toimia erinomaisesti. Nyt, kun tämä teaser kuitenkin yllättää suuren yleisön, joka parhaillaan hämmästelee, miten juuri jatkunut Star Wars jatkuukin jo ensi jouluna vai mistä tässä lie kyse, tämä teaser asemoi itsensä osaksi ”nuorten sankarittarien sotaseikkailujen” jatkumoa. Samalla se tekee selväksi, että tämänkertainen katniss kamppailee tutussa Tähtien sodan galaksissa. Ja jättää toki avoimeksi, kuinka paljon lopullisella elokuvalla sitten onkaan tekemistä tämän tarinamuotin kanssa – mahdollisesti ei paljonkaan, vaikka sankarittarensa hahmolla olisikin.

Meille Rogue Onea (ja sille oikeaa teaseria) odottaneillekin tänään nähty pätkä sisälsi monta yllätystä. Tämä tietysti siksi, että elokuvaa on tehty yhtä salassa kuin The Force Awakensia, eikä se jostain syystä ole kirvoittanut edes huhumyllyttäjiltä suuria, epämääräisiäkään juonipaljastuksia. Saimme viime elokuussa nähtäväksemme ensimmäisen valokuvan filmin castista, mutta sen jälkeen, elokuvan kuvaustenkin jo päätyttyä, kuvassa olevista hahmoistakaan ei ole kuultu juuri pihaustakaan. Mutta nyt siis, pihauksen sijaan pada-pum!

Tässä ainakin eräät teaserin pääkohdat, painottuen hahmoihin, spekuloiden mutta ilman juonispoilereita (sillä enpä minä niitä teitä enempää tiedä!):

rogue-jyn

Rogue Onen pääosaa (nimiosaa?) näyttelevän Felicity Jonesin hahmon nimi on Jyn Erso. Jyn esitellään katsojille tiukkana taistelijana: ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel”, hän sanoo.

Rogue-yavin

Teaserin alussa nähtävä kapinallistukikohta, johon Jyn Ersoa kahleissa kuljetetaan, on Yavin IV eli se, jossa Kapinaliitto pitää majaansa alkuperäisessä Star Warsissa eli Episodi IV:ssä.

rogue-mothma

 

Jyn saa tehtävän Mon Mothmalta, Kapinaliiton johtajalta, joka nähtiin aiemmissa elokuvissa tietysti Jedin paluussa, mutta myös Sithin kostossa – josta kohtaukset kuitenkin jäivät ikävästi leikkauspöydälle. Näyttelijä Genevieve O’Reilly on sama kuin vuonna 2005.

 

Rogue-diego

Tehtävä on, kuten tiesimmekin, hankkia tietoa Imperiumin salaisesta superaseesta, jonka me katsojat tiedämme Kuolemantähdeksi. Jynin rinnalle lyöttäytyvistä sotilaista ainakin Diego Lunan näyttelemä, monelle tänään Poe Dameronin mieleen tuonut hahmo, lähtee mukaan jo Yavin IV:ltä, ja teaserista irtoavan mielikuvan mukaan hahmo on ”luottosotilas”, joka lähetetään varmistamaan, että rämäpää Jyn hoitaa hommansa. MakingStarWarsin mukaan Lunan hahmon nimi on Cassein Willix – eikä siis Biggs Darklighter…

Rogue-ben

Ben Mendelsohn näyttelee vaatetuksensa perusteella Imperiumin suuramiraalia, vanhan kunnon Thrawnin kollegaa siis – vaikka titteli voi tietysti olla nyt uudistuneessa kaanonissa toinenkin. Teaser esittää hänet tarinan pääpahiksena.

Rogue-droid

Parissa kohtaa teaseria Jynin takana vilahtava droidi on – ainakin huhujen mukaan – Alan Tudykin liikekaappaus-tekniikalla näyttelemä hahmo.

rogue-donnie

Donnie Yen näyttää tosiaankin näyttelevän sokeaa Zatoichi-tyyppistä taistelijaa, kuten aikanaan cast-kuvan perusteella veikkailtiinkin. Hänessä meillä on myös tämän elokuvan miekkailija, koska valomiekkasankaria meidän ei pitäisi tässä tarinassa kohdata.

rogue-shadow

Tässä meille esittäytynee elokuvallinen versio eliitti-stormtroopereista. Death trooper? Shadow trooper? Dread trooper? Insert-ominous-word-here trooper?

 

Rogue-what

Teaserin arvoituksellisimmassa kuvassa joku polvistuu jonkin eteen keisarillisten vartijoiden katsellessa. Rogue Onessa nähdään satavarmasti itse Darth Vader, mutta kuvan hahmo ei vaikuta Vaderilta. Sen sijaan hupun alla voisi olla Mads Mikkelsen, joka ei näy teaserissa muualla. Polvistumisen kohde taas saattaa olla bactatankki, mutta jos niin, se herättää vain lisää kysymyksiä. Toinen esitetty teoria on kloonauskammio, mutta kamoon, veikataanko tässä nyt vakavissaan Palpatinen kloonia?

Ja kysymyksiähän tosiaan riittää – kuten kunnon teaserin jälkeen pitääkin! Tässä ihan vain muutama vielä lisää:

  • Eikö Rogue Onessa ihan oikeasti lennetä lainkaan, ja eikö otsikolla siis ole yhtään mitään tekemistä Rogue Squadronin kanssa?
  • Miksi Kapinaliitto ehdottomasti tahtoo juuri tämän nuoren naisen suorittavan heille näin huipputärkeän tehtävän?
  • Mistä Kuolemantähden suunnitelmia oikein varastetaan? Parissa teaserin kuvista ollaan ikään kuin Imperiumin tukikohdassa, mutta rantakohtaukset tuovat mieleen melkein Normandian maihinnousun.
  • Teaserin tehdessä suunnilleen selväksi useimpien näyttelijöiden ”hyvyys” tai ”pahuus”, mikä tai kuka on filosofisia kyselevä, keppiin nojaava Forest Whitakerin hahmo?
  • Missä muualla kuin studiossa Rogue Onea on kuvattu?
  • No, onko Jyn Erso nyt Reyn äiti vai ei?

Tämä oli hyvä päivä, tänään näin AT-AT:t taistelussa rannalla:

rogue-atat