Äänestyksen tulos: Tämän suomalaisen kuplan Star Wars -elokuvien suosikkijärjestys

Hetken mielijohteesta yllytin viime tiistaina itseni ja kanssaihmiseni listaamaan yhdeksän tähänastista varsinaista Star Wars -elokuvaa henkilökohtaiseen suosikkijärjestykseen. Ehdokkaiksi asetin siis episodit I-VIII ja Rogue Onen. Pisteytyslogiikaksi ilmoitin, että ensimmäiseksi valittu elokuva saisi täydet ja painotetut 10 pistettä, kakkossijan elokuva 8 pistettä, kolmas 7 pistettä ja niin edelleen alaspäin laskeutuen. Täten myös kunkin listan inhokki sai tässä äänestyksessä kultakin yhden pisteen.

Toisenlaisia pisteytysmenetelmiä voidaan kokeilla toisella kertaa – vaikkapa kahden vuoden päästä, kun kaikki Star Wars -elokuvat eivät enää mahdu Star Wars -elokuvien top-kymppiin. Niin, ja tietysti ehdokkaita olisi laveasti tulkiten nytkin jo enemmän: menemättä fanifilmeihin tai parodioihin, ovat omalla tavallaan virallisia Star Wars -elokuvia joka tapauksessa The Clone Wars -sarjan aloittanut pitkä animaatio (2008), ewok-elokuvat Caravan of Courage (1984) ja Battle for Endor (1985) sekä tietysti pahamaineinen Star Wars Holiday Special (1978). Niistä ensin mainittua olisi muutama halunnut äänestää nytkin, mutta tällä kertaa ne äänet diskasin.

Äänestyspaikat ovat nyt sulkeutuneet. Kiitos kaikille!. Ääniä antoi 70 henkilöä Twitterissä, Facebookissa ja tässä blogissa. Tulos ei siis toki ole mitenkään tieteellinen, mutta näille pisteytysmenetelmillä kuitenkin selvä. Tulosten tulkintaan ei tarvittu maalikameraa. Näin se siis meidän mielestämme menee, Star Wars -elokuvien paremmuus-, tai ainakin suosikkijärjestys:

1.Episode V: The Empire Strikes Back (1980). 629 pistettä.

Voittaja on odotettu – ja ylivoimainen. Imperiumin vastaiskua pidetään varsin yleisesti parhaana Star Wars -elokuvana, ja se voittaa rutiininomaisesti tämänkaltaiset äänestykset muuallakin. Tässä kyselyssä sen nimesi listansa ykköseksi 40 vastaajaa eli yli puolet listansa lähettäneistä – ja yhtä äänestäjää lukuun ottamatta kaikkien muiden listoilla se oli toinen tai kolmas. Eikä se mikään ihme ole: Imperiumin vastaiskussa on aivan kaikkea, mikä on oleellista Star Wars -elokuvien kestävässä suosiossa, eikä sillä ole nuorempien sukupolvien silmissä rasitteenaan originaalin tiettyä hitautta. On todella mielenkiintoista nähdä, säilyykö Imperiumin asema yhtä vahvana tulevina vuosikymmeninä, kun Disney-Lucasfilm moninkertaistaa Star Wars -elokuvien lukumäärän supistaen George Lucasin alkuperäiset pelkäksi aloituspisteeksi. Tällä hetkellä sitä ei kuitenkaan tunnu haastavan niistä mikään, pikemminkin päinvastoin, sillä:

2. Episode IV: A New Hope (1977). 552 pistettä.

Yhtä ylivoimaisesti kuin Imperiumi voitti, yhtä ylivoimaisesti alkuperäinen, Tähtien sotana ensin tunnettu elokuva tuli kyselyssä toiseksi. Mainittu originaalin tietty hitaus ei ainakaan tämänkertaisten vastaajien keskuudessa näytä juuri tuntuvan: Uusi toivo sai 19 ykkössijaa, ja äänestäjiä, jotka sijoittivat sen listansa puoliväliin tai alle oli vain puolenkymmentä. Perinteiden nimiin vannovat voivat siis huokaista helpotuksesta – kunhan pitävät mielessä, että tämän kuplan ulkopuolella elää kyllä myös ihmisiä, joiden suhde uusiin episodeihin on läheisempi kuin tähän yli 40-vuotiaaseen klassikkoon.

3. Episode VI: Return of the Jedi (1980). 439 pistettä.

Ja sitten kolmas klassikko. Niin siinä vain tässä kyselyssä kävi, että ei ollut originaalitrilogian voittanutta. Jedin paluu sijoittui jo kenties yllättävänkin monilla yhdeksän elokuvan listoilla alempaan puoliskoon, mutta vahvat keskisijapisteet nostavat sen aivan heittämällä pronssille – ja niin kaikki uudet ja keskivanhat episodit saavat tyytyä pistesijoihin. Suurimmaksi suosikikseen Jedin paluun nimesi tässä kyselyssä viisi äänestäjää.

4. Episode VIII: The Last Jedi (2017). 379 pistettä.

Onko tässä listan suurin yllätys vai eikö ole? Päättäkää itse. Joka tapauksessa, The Last Jedi on siis tämän kyselyn vastausten perusteella tällä hetkellä uusista Star Wars -elokuvista rakastetuin. Toki muistaa pitää, että se on vasta viime joulukuussa ensi-iltansa saaneena myös ehdokkaista tuorein, ja saa edelleen siitä jonkin verran lisäetua. Star Wars -elokuvilla on prequeleista lähtien ollut taipumus paljastaa todelliset vahvuutensa ja heikkoutensa faneilleen vasta vuosien vieriessä. Mutta ainakaan tämä kysely ei missään nimessä anna aihetta pitää The Last Jediä suomalaisessa kuplassamme niin mielipiteitä jakaneena kuin viime talvena kansainvälisessä somessa vaikutti. Tosin kuusi äänestäjää tässäkin kyselyssä nimesi The Last Jedin yhdeksästä elokuvasta inhokikseen tai listan toiseksi alimmaksi ja vain yksi äänestäjä nosti sen episodeista suurimmaksi suosikikseen, mutta kuten pisteistä näkyy, selvä enemmistö vastaajista arvotti sen listoillaan varsin korkealle. Kakkossijoja se sai peräti 10, mitä pidän isona lukuna, koska se tarkoittaa asemaa vain yhden originaalitrilogian episodin takana.

5. Episode VII: The Force Awakens (2015). 358 pistettä.

Uuden aikakauden elokuvista ensimmäinen sijoittuu tuloksissa heti seuraavaksi – kahdella ykkössijalla ja tasaisen vahvalla suorittamisella. Pisteiden marginaali on tässä välissä pienempi kuin muualla kyselyssä. Sijoitukset eivät silti olleet suuressa vaarassa kääntyä toisin päin: se olisi vaatinut äänestyslipukkeita, joissa olisi todella rakastettu TFA:ta ja todella inhottu TLJ:tä, eikä se vaikuta yleiseltä yhdistelmältä. Joka tapauksessa tuloksista on varsin helppo vetää johtopäätös, että uudesta trilogiasta pidetään ehdottomasti enemmän kuin Lucasin välissä valmistamista prequeleista parhaimmillaankin. Semminkin kun:

6. Rogue One (2016). 302 pistettä.

Standalone-elokuvista ensimmäinenkin nousee tämän kyselyn tuloslistalle ennen ensimmäistäkään prequelia. Rogue One ei ollut yhdenkään äänestäjän suurin eikä edes toiseksi suurin suosikki, ja joissakin lipukkeissa se jäi ihan kunnolla peräpäähän. Silti näissäkin tuloksissa näkyy hyvin, että erilaisena Star Wars -elokuvana sillä on vahva kannattajakuntansa, joka pitää sitä uusista elokuvista suosikkinaan. Millainenkohan on tulos tulevissa kyselyissä, kun Solo on mukana toisena episodisaagan ulkopuolisena ehdokkaana?

7. Episode III: Revenge of the Sith (2005). 266 pistettä.

Kun lista on päässyt tähän asti ilman prequeleja, ei yllätyksiä liene enää jäljellä. George Lucasin toisen trilogian päätös on sarjansa ylivoimainen menestyjä. Sillä näytti jonkin aikaa olevan myös oikeita mahdollisuuksia päihittää kyselyssä uusista Rogue One, sillä saipa se kolmelta äänestäjältä peräti täydet 10 pistettä. Ennen kuin harmaiden partojen takaa huudetaan pyhäinhäväistystä, pyydän huomaamaan, että prequelit olivat suurelle yleisönosalle ensikosketus Star Wars -sarjaan, ja että esimerkiksi englanninkielisessä Twitterissä niitä kohtaan elää niin paljon nostalgiaa, että ainakin tämän kolmannen episodin sijoitukseksi olisi tälläkin listalla voinut odottaa isompaakin. Mutta ehkä ei sittenkään – nimenomaan Suomessa prequelien puolestapuhujia ei juuri kuulu.

8. Episode I: The Phantom Menace (1999). 165 pistettä.

Prequeleista ensimmäisen pistesaldo on jo vaatimaton. Asettamani pistelogiikka tosiaan kantoi 70 äänestäjältä pisteen tai pari inhokeillekin. Silti, näiden loppusijojenkin järjestys on minusta kiinnostava. Se todistaa, että umpisurkeaksikin usein haukuttu jarjarbinksillinen episodi Pimeä uhka on todellakin kestänyt aikaa sentään paremmin kuin seuraajansa:

9. Episode II: Attack of the Clones (2002). 108 pistettä.

Äänestyksen ylivoimainen jumbo ja suorastaan liikuttavan yksimielisesti siis heikoin Star Wars -episodi. Kloonien hyökkäys oli tässä kyselyssä peräti 41 äänestyslipukkeen pohjimmainen. Mainittakoon myös, että vain yksi (1) äänestäjä sijoitti episodi II:n korkeammalle kuin pohjakolmikkoon – Sithin koston lisäksi Pimeä uhkakin nimittäin sai sentään joiltakin äänestäjiltä hyviäkin pisteitä. Kakkosen ongelmien erittely ei sinänsä kuulu tähän tulospuintiin, mutta inho sitä kohtaan on totisesti jännittävän voimakasta, kun ottaa huomioon, että prequelien irvailu sentään aikanaan tuntui kiteytyvän vitseihin Jar-Jar Binksistä – joka on tässä jo siirretty pieneen sivuosaan – ja kun muistaa, että episodi II otettiin aikanaan yleisesti vastaan ”paljon parempi kuin edellinen” -tyyppisillä arvioilla. Mutta se onkin sitä vuosien vierimisen tuomaa viisautta, se.

Mitä sanotte? Minä ainakin sanon, että tämä oli hauskaa ja tämä kannatti tehdä!

Disclaimer 1: Oma listani on täällä.
Disclaimer 2: Artikkelin kuvituksena on käytetty Googlen kuvahaun minulle tarjoamaa ensimmäistä elokuvaruutu-hakutulosta kustakin elokuvasta.

Mainokset

Minun yhdeksän elokuvan Star Wars -listani keväällä 2018 (Entä sinun?)

Star Wars -elokuvien listaaminen henkilökohtaiseen suosikkijärjestykseen on höpsöä ja merkityksetöntä, joten luonnollisesti meillä Star Wars -faneilla on aina moinen lista pääkopassaan.

Koska tällaisella listalla ei ole välttämättä täysin kyse siitä, mikä elokuvista kriittisellä silmällä tarkastellen ylittää cinemaattisilla ansioillaan toisen ja miksi, listan järjestys tietenkin voi vaihdella vuosien karttuessa (katsojan ja elokuvien ikääntyessä), toisilla jopa viimeksi katsotusta episodista ja vuorokauden ajasta riippuen. Useimmat ovat kuitenkin valmiit puolustamaan listaansa viimeiseen asti.

Viime talven The Last Jedi -taiston aikana ehdin jo kertaalleen päättää, etten enää halua julkistaa omaani, mutta niin vain tulin eilen suorastaan yllyttäneeksi itseni ja muut niitä luettelemaan. Keskustelun innoittajana oli virallisen sivun äänestys, jossa äänen voi antaa vain yhdelle elokuvalle. Minun tehtäväkäskyni:

Listaa yhdeksän tähänastista varsinaista Star Wars -elokuvaa (episodit ja Rogue One) omaan henkilökohtaiseen suosikkijärjestykseesi. Toimita ne minulle somessa (kaikki kanavat käyvät). Ynnään näistä tämän suomalaisen fanikuplan virallisen listan siten, että listasi ykkönen saa sinulta painokkaat 10 pistettä, kakkonen 8 pistettä, kolmonen 7 pistettä ja niin edelleen alaspäin.

Vastanneita on muuten tähän mennessä jo viisikymmentä, ja kyllä tästä selkeä tulos muodostuu. Annan kuitenkin vastausaikaa vielä muutaman päivän.

Tämä kirjoitus ei siis ole virallinen äänestystulos.

Tämä on minun henkilökohtainen äänestyslipukkeeni perusteluineen. Sellaista kun Twitterissä toivottiin, ja ehkäpä sellainen tosiaan onkin paikallaan, kun näistä nyt lähdettiin puhumaan. Bonuksena tarjoilen kuvavalinnoissa eräitä suosikkikohtauksiani kustakin elokuvasta.

anh-beginning-rebel-blockade-runner-troopers.png

Sijalla yksi: A New Hope (1977)

Originaali on ykkönen, koska aivan kaikki siinä on minulle rakasta. Jokainen kuva, jokainen repliikki, jokainen hahmo. Kaikki tuntuu yhtä aikaa suurelta elokuvaklassikolta että vielä sitäkin suuremmalta, todellisemmalta. Alkuperäinen Tähtien sota on minulle niitä taianomaisia elokuvia, jotka eivät tunnu ollenkaan kuvatun lavasteissa Maa-planeetalla – eikä se tunne katoa, vaikka tietenkin olen nähnyt sata- ja tuntimäärin kuva- ja videoaineistoa niistä kuvauksistakin. Monet näistä sanoista voisivat päteä myös Imperiumin vastaiskuun, mutta originaali saa vielä oman lisäpainonsa juuri originaaliudestaan: siitä, että esimerkiksi kaikki upeat designit TIE Fightereista Imperiumin univormuihin näkivät tässä yhtä aikaa päivänvalon. Siinä oli jo kaikki – paitsi ehkä Imperial March.

esb-leia-han-falcon.JPG

Sijalla kaksi: The Empire Strikes Back (1980)

Yksi maailman parhaista jatko-osista ja yhtä täydellinen Star Wars -elokuva kuin ensimmäinenkin. Näin vaikka (tai itse asiassa koska) se on lähes kaikessa erilainen elokuva kuin edeltäjänsä. Imperiumin vastaisku on kiireetön ja filosofinen, ja suuren osan aikaa katsoja pikemminkin viettää aikaa hahmojen kanssa kuin seuraa heidän jännittävää seikkailuaan. Väitän (ja olen tässäkin blogissa aiemminkin perustellut), että ilman Imperiumin vastaiskua tätäkään äänestystä tai blogia ei edes olisi: ilman näin rohkeaa ja viisasta jatko-osaa Star Wars -sarja ei olisi jäänyt vuosikymmeniä kestäväksi kulttuuriseksi ilmiöksi.

tlj-rey-kylo-throne-room

Sijalla kolme: The Last Jedi (2017)

Kaksi ensimmäistä Star Wars -elokuvaa ovat täydellisiä – muut Star Wars -elokuvat eivät ole täydellisiä. Selvää on, että myös niistä uusimmassa, The Last Jedissä, on monia ongelmia, ja olen täysin tietoinen siitä, että puoli vuotta vanha elokuva saattaa vuosien vieriessä löytää paikkansa aivan toisesta kohtaa tältä listaa. Mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, että viime joulukuun elokuva on Star Wars -episodi juuri minulle. Se on sipulimainen elokuva: täynnä tasoja ja paikoin silmät kostuttava. The Last Jedi viittaa jatkuvasti sekä itseensä että muihin episodeihin, esimerkiksi Luken, Kylon, Snoken ja Reyn dialogin kommentoidessa jatkuvasti toisiaan yli kohtausten ja lokaatioiden. Mukana on metatasojakin, mutta kyse ei ole vain niistä. Tähänastisten katsomiskertojen aikana elokuva ei ole tyhjentynyt.

tfa-rey-helmet.jpg

Sijalla neljä: The Force Awakens (2015)

Uusista elokuvista ensimmäisen ohjaajan modus operandi oli tehdä elokuva, joka jokaisella hetkellään ja kaikissa yksityiskohdissaan miellyttää (to delight). Tehtävä suoritettu, voidaan sanoa, sillä The Force Awakens on häpeämättömän viihteellisenä vuoristoratana aivan vertaansa vailla. Suuri kiitos tästä kuuluu uusille hahmoille, jotka ovat toinen toistaan aidompia ja rakastettavampia, ja heidän ansiostaan vauhdin keskellä on mukana myös sydäntä. Episodin suuri ongelma, lähes uusintaversion tasolle menevä samankaltaisuus A New Hopen kanssa, ei tunnu katsomiskokemuksen aikana missään.

rotj-luke-hand

Sijalla viisi: Return of the Jedi (1983)

Minun SW-listojeni suurin seilaaja. Prequel-pilkan rajuina vuosina sijoitin Jedin paluun uhmakkaasti viiden tai kuuden elokuvan listani pohjimmaiseksi, ja vaikka en enää ole samaa mieltä, voisin tänäänkin perustella sen sijoituksen mihin tahansa tämän listan välille 3-7. Jedin paluu on minulle episodi, joka jopa prequelejakin enemmän tuntuu hukatulta mahdollisuudelta: George Lucas päätti viimeistellä sarjansa kaikki langat yhdessä elokuvassa, ja päätyi toistamaan samoja planeettoja ja avaruusasemia, käyttämään alussa pitkän jakson kaikkien aikojen kummallisimpaan pelastusoperaatioon sekä hukkaamaan useimpien päähenkilöidensä luonteenpiirteet. Silti se saa tietenkin nostalgiapisteitä minultakin. Täysin sydämin voin sanoa rakastavani Jedin paluun isoista osista Luke-Vader-Keisari -osia.

rots-anakin-palpatine-opera.jpg

Sijalla kuusi: Revenge of the Sith (2005)

Mitä nostalgiaan tulee, Sithin kosto on prequeleista se, johon minulla on vähiten sellaisia tunteita. Pimeään uhkaan liittyy riemu Star Wars -sarjan laajenemisesta, Kloonien hyökkäykseen taas paljon muistoja sen odottamisesta yhdessä nettifoorumeilla. Mutta juuri Sithin kosto on prequeleista se, jonka kohdalla parhaiten yhdyn prequel-puolustajien näkökulmiin. Lastenelokuviksi tulkitun trilogian viimeiseksi osaksi se on hämmästyttävän peittelemätön synkissä juonenkäänteissään. Se on prequeleista rytmiltään rauhallisin ja käsikirjoitukseltaan paras. Kuten olen tässä blogissa laajemminkin perustellut, se on kuin onnistunut loppu tarinalle, jonka alkuosaa ei kunnolla löydy kahdesta edellisestä episodista – joten voin ymmärtää, että esimerkiksi The Clone Wars -sarjan loppuna tulkittuna se voi näyttäytyä aivan toisenlaisena kuin minä sen ensi-illassa aikanaan otimme.

chirrut-imwe

Sijalla seitsemän: Rogue One (2016)

Ensimmäinen standalone-elokuva on minulle kolmesta uudesta vähiten onnistunut elokuva. Mutta nimenomaan sen epäonnistumiset ovat elokuvallisia, ja kumpuavat neljän-viiden käsikirjoittajan vuoroperusteisesta toistensa työn paikkailusta sekä luultavasti myös ohjaajan taidoista. Rogue One epäonnistuu kertomaan loogista tarinaa päähenkilönsä Jyn Erson matkasta Kapinaliiton toivon nimettömäksi jääväksi sytyttäjäksi. Sen sijaan se onnistuu hienosti näyttämään kaukaisen galaksin sodan karumpana ja realistisempana kuin koskaan, ja viemään kameran uudenlaisiin, likaisempiin paikkoihin galaksia – juuri sellaisiin, joita minä esimerkiksi oheiskirjallisuuden ja -pelien puolella olen aina pitänyt kiehtovimpina. Elokuvia elokuvina arvioiden se on myös hyvällä tavalla erilainen kuin episodit, vaikka myös selvästi samaa sukua kuten pitääkin. Olisin iloinen, jos voisin sijoittaa Rogue Onen tällä listalla korkeammalle.

tpm-theed-fight.JPG

Sijalla kahdeksan: The Phantom Menace (1999)

Pimeä uhka on jähmeä kuin rakennusteline. Sen osat seuraavat toistaan huonommin kuin LucasArtsin seikkailupeleissä, joissa sentään oli perusteltua, että eteneminen perustui seuraavan esineen löytämiseen tai vastaan tulleen henkilön kanssa keskustelemiseen. Episodi tuntuu olevan olemassa pikemminkin prequelien prequelina, episodina nolla, sillä se ei edes tee sitä, mitä lupasi: Anakin Skywalker ei vielä aloita jedikoulutusta eikä juuri edes keskustele Obi-Wan Kenobin kanssa (jolla ei muuten ole juuri mitään tekemistä koko elokuvassa). Mutta niin paljon kuin Pimeässä uhassa onkin pielessä, se onnistuu täydellisesti kuljettamaan saagan originaalitrilogian takapajuisten, hädintuskin asuttujen planeettojen miljöistä galaksin ytimeen (olenkin kutsunut sitä miljööelokuvaksi). Pimeä uhka laajentaa Star Wars -galaksin sellaiseksi, jossa voi todella kuvitella olevan olemassa ikuisena pidetyn tasavallan, sitä varjelevan muinaisen jedijärjestön ja niitä lukemattomia rotuja, joita edelleen aina löytyy uusia jokaiseen elokuvaan. Tottakai Pimeä uhka, ja kaikki prequelit, olisivat voineet olla elokuvina tai tarinoina paljon parempia, mutta kaikki vuoden 1999 jälkeen tässä sarjassa nähty on paljon velkaa sille, mitä nähtiin Pimeässä uhassa.

aotc-seismic-charge.jpg

Sijalla yhdeksän: Attack of the Clones (2002)

Episodi, jota sen ilmestyessä pidin edellistä osaa parempana, mutta joka todellisuudessa on liki katastrofaalinen pommi. Kloonien hyökkäyksen pitäisi olla sarjan tapahtumien kannalta keskeinen romanssi, mutta sen romanttisiksi tarkoitetuissa kohtauksissa voisivat yhtä hyvin näytellä millä tahansa kielellä dubatut käsinuket. Lucasin myöhempi selitys romanssin tahallisesta camp-henkisyydestä ei sekään mene läpi: episodi kakkonen ei koskaan iske silmää kömpelyytensä keskellä. Romanssin lisäksi elokuvassa on olevinaan jännittävä mysteerijuoni senaattorin salamurhayrityksestä ja salaa tilatuista klooneista, mutta siinäkään arvoituksessa ei ole lähemmin tarkastellen juuri minkäänlaista järkeä. Kun vielä otetaan huomioon, että episodi on nykyään visuaalisesti sarjan kököintä katsottavaa – Lucas oli jo päättänyt tehdä kaiken mahdollisen tietokoneella, mutta tuolloisilla taidoilla ja tekniikoilla ei olisi vielä kannattanut – elokuvasta puuttuu myös Pimeän uhan käsityöläinen viehätys. Niin, ja kun edeltäjän loppuhuipennus oli hieno, akrobaattinen valomiekkataistelu, on tämän lopussa Yoda hyppimässä väkkäränä valomiekkaillen kuin B- ja X-nappeja yhdistelmänä painaen. Yh.

Mutta tämä on siis vain minun listani – eikä sillä ole itseään suurempaa merkitystä, koska näitä perusteluja pitemmälle kutakin episodia eritellen löytäisin sykähdyttäviä yksityiskohtia jopa Kloonien hyökkäyksestä (ja moitittavaa jopa Imperiumin vastaiskusta). Vanhaa hevarisanontaa muokaten: Star Wars on paskimmillaankin parasta.

Mutta sanokaa te silti minulle omat listanne, ellette vielä niin tehneet! Tulospostaus tulossa myöhemmin tällä viikolla. Tätä kirjoittaessani äänestäjiä on yli 50, ja yhdeksästä elokuvasta kaikkiaan kuusi on saanut ykkössijoja.

The Last Jedin romaaniversio ei ole kovin hyvä (mutta kiinnostava se on toki)

Aiemmista Star Wars -elokuvista poiketen The Last Jedin romaaniversio ilmestyi vasta tämän vuoden maaliskuussa, melkein kolme kuukautta elokuvan ensi-illan jälkeen. (Sarjakuvasovitus puolestaan alkaa ilmestyä vasta tällä viikolla.) Näin tehtiin juonenkäänteiden, todennäköisesti erityisesti episodin kahden helposti spoilattavan hahmokuoleman, varjelemisen vuoksi. Kirjaa ei tietenkään ole nytkään suomennettu, kuten ei muitakaan Disney-kaupan jälkeisiä Star Wars -romaaneja.

Minä sain romaanin luettua vasta huhtikuussa ja nyt tätä kirjoittaessani on jo toukokuu. Mutta sanonpa silti aiheesta sanottavani, sillä kirjassa on kiinnostavia yksityiskohtia.

tlj-novel-cover.jpg

Eräs asia aivan alkuun. Jason Fryn kirjoittamaa The Last Jedi -romaania markkinoidaan alaotsikolla ”Expanded Edition” – siis siitä huolimatta, että romaanista on olemassa vain yksi versio. ”Laajennetulla painoksella” tarkoitetaan romaanin sisältävän lisättyjä kohtauksia verrattuna elokuvaan.

Alaotsikko on höpönkukkua. The Last Jedi -romaani ei ole yhtään sen enempää laajennettu kuin esimerkiksi yksikään aiemmista Star Wars -elokuvien romanisaatioista. Jokaisen niistä lähteenä ovat esimerkiksi olleet kaikki kuvatut kohtaukset, ja jokainen niistä on siis aina sisältänyt kohtauksia, jotka leikattiin lopullisista elokuvista pois (ja jotka nyt voi nähdä myös bluraylla). Jokainen niistä on tietenkin myös ainakin pyrkinyt kertomaan tapahtumista jotain, mitä elokuva ei pysty tai ehdi: miljöökuvausta, henkilöiden kokemuksia, pieniä viittauksia galaksin muihin tarinoihin. The Last Jedi ei edes ole ensimmäinen Star Wars -romaani, jonka kirjoittaja on käynyt keskusteluja kirjoituksestaan myös elokuvan ohjaajan kanssa.

The Last Jedi: Expanded Edition ei siis kauppanimestään huolimatta ole luonteeltaan mitenkään poikkeuksellinen elokuvan kirjaversio. Valitettavasti on sanottava, ettei se ole myöskään mitenkään poikkeuksellinen kirjalliselta laadultaan.

Fry on kirjoittanut vinon pinon Star Wars -kirjoja sekä referenssihyllyyn (mm. Attack of the Clones: Ultimate Visual Guide ja The Clone Wars -sarjan episodioppaita) että nyttemmin fiktion puolelle erityisesti nuoremmille lukijoille (mm. Moving Target: A Princess Leia Adventure). Hän siis tuntee aiheensa läpikotaisin ja on varmasti ollut täysin vilpitön hommassaan, kuten vaikkapa tästä The Independentin haastattelusta käy ilmi (Fry kertoo siinä myös kirjaan harkituista mutta pois jääneistä osista, joiden joukossa on joitakin rajumpiakin irtiottoja elokuvan kerronnasta). Hän ei kirjoittanut kirjaa hutaisten: esimerkiksi The Last Jedi -romaanin aloittava muutaman sivun mittainen johdanto, joka on ehkä kirjan suurin aivan kokonaan elokuvan ulkopuolinen osa, on todella koskettava ja jo aivan yksinään lukemisen arvoinen (hieman lisää siitä myöhemmin).

tlj-luke-finale

Kokonaisuutena Fry kuitenkin jää ”elokuvan romanisaation” perusongelman vangiksi. Hän jäljentää tekstiksi orjallisesti kaiken valkokankaalla näytettävän, pyrkien toistamaan jokaisen ilmeen ja eleen, mainiten esimerkiksi suolaista planeetanpintaa maistavan sotilaankin. Fry kirjoittaa kiltisti sanoiksi kaikki sellaisetkin audiovisuaaliset kohtaukset, jotka eivät kerrassaan toimi kirjallisessa muodossa. Usein hän epäonnistuu naamioimaan elokuvassa mainiosti soljuvan toiminnan sujuvaksi romaanitekstiksi: ääriesimerkkinä vaikkapa Poen alkutaistelun repliikki ”Work your magic BB-8!”, joka toimii miten kuten elokuvassa äksönin keskellä, mutta vain nolostuttaa, kun sen kirjoittaa tekstiksi ja lisää perään johtolauseen ”hän sanoi”.

The Last Jedi: Expanded Edition ei siis ole erityisen hyvä kirja, ja tuntumani on, että esimerkiksi romanisaatioiden vanhan ketun Alan Dean Fosterin kirjoittama The Force Awakens oli lajissa paljon parempi.

Mutta sitä tämä ei tietysti tarkoita, etteikö The Last Jedinkin kirjaversio viihdyttäisi mittaansa, ja tarjoaisi lisää lihaa elokuvan tapahtumiin (ja aineksia spekulaatioihin tulevasta). Kaikkein päällimmäisimpänä Fry esimerkiksi onnistuu lisäämään Finnin ja Rosen suhteeseen sekä dynamiikkaa että molempien ajatuksia toisistaan sekä ystävyyden ja velvollisuuden välisestä ristiriidasta. Näin elokuvan lopun käänteet – jossa siis elokuvassakin Finn pitkälti juuri Rosen ansiosta valitsee puolensa galaktisessa taistelussa ja Rose puolestaan päättää tykkäävänsä tehtäväparistaan sen verran, ettei suostu antamaan tämän olevan taas yksi turha kuolonuhri vastarinnan puolesta – toimivat kirjassa paljon elokuvaa paremmin. Tai voi sen tiivistää niinkin, että Rosen pusu on kirjassa uskottavampi kuin elokuvassa.

Koska yksityiskohtaisempien elokuvan ja romaanin erojen erittely vie jälkimmäisen lukemiselta sen suurimman nautinnon, panen tähän väliin spoilerivaroituksen. Jos luet kirjan mieluummin itse, etkä ole niin vielä tehnyt, ei ehkä kannata lukea tätä blogimerkintää loppuun. Mutta kuvan alla vielä lisää siitä, mitä The Last Jedi -romaani lisää The Last Jedi -elokuvaan.

tlj-canto-bight-rose-finn

The Last Jedi -romaani alkaa lauseella ”Luke Skywalker stood in the cooling sands of Tatooine, his wife by his side.”

Se on temppu. Prologi on Luken uni, eikä romaani kerro Lukella olleen oikeasti vaimoa. Mutta se on taitava temppu – ja Jason Fryn romaanin ehdottomasti paras osa. Fry itse kutsuu kertomusta kuvaukseksi ”hiljaisesta maailmanlopusta”.

Uni näyttää vaihtoehtoisen Luken, joka vanheni Tatooinella sukunsa kosteusfarmilla, lähtemättä koskaan isänsä tavoin ”hiton hullulle idealistiselle ristiretkelle”. Ilman häntä Imperiumi tuhosi ja tukahdutti Kuolemantähtensä avulla koko kapinan, eikä esimerkiksi ikääntynyt tatooinelainen kosteusviljelijä osannut ajatellakaan, millainen toisenlainen galaksi voisi ollakaan. Silloin tällöin Luke tosin muisteli sitä, kuinka kaksi merkillistä droidia kävivät hetken aikaa hänen hallussaan, näyttäen holoviestiä Alderaanin prinsessalta vain hieman ennen Alderaanin loppua. Toinen droideista yritti vieläpä karata erämaahan, mutta onneksi Luke sai sen kiinni ajoissa, ja seuraavana aamuna Imperiumin sotilaat jo hakivatkin kaksikon pois. Luke jätti akatemiankin väliin, nai naapurista Camien (!) ja jäi aloilleen galaksissa, jossa paha voitti. Vain silloin tällöin hän sai oudon tunteen, että hänen olisi jollain tapaa ”kuulunut” tehdä jotain muuta elämällään.

Prologi on katkeruudessaan kaunis, ja tätä kirjoittaessani tajuan, että sen ainoa ongelma on, että ajatusleikki on niin herkullinen, että se käsitellään jopa liiankin lyhyesti. Sillä on tietenkin paikkansa juuri tässä kirjassa, vertauksena vanhan Luken eristäytymiseen Ahch-Ton saarelle lopettamaan jediperinne, mutta omillaan sitä lukisi vaikka pitemmänkin novellin verran. The Independentin haastattelussa Fry kertoikin idean alkaneen sellaisena.

anh-luke-camie-biggs

Luke Skywalker ja hänen ystävänsä Camie, Fixer ja Biggs Darklighter vuoden 1977 episodista poistetussa kohtauksessa.

Mutta alku on siis vain uni. Kaikki seuraavaksi luettelemani sen sijaan on ”totta” – kunnes toisin todistetaan. Lucasfilmin nykyisen linjauksen mukaan elokuvien romaaniversioiden kertoma on yhtä virallista kaanonia kuin elokuva, ”paitsi jos se on ristiriidassa elokuvien kanssa”. Tarkennus, joka tulikin tarpeeseen heti tämän elokuvan kohdalla, kun Rian Johnson päätti sisällyttää elokuvaansa Reyn ja Poen ensitapaamisen, jonka Alan Dean Foster jo näytti The Force Awakensin kirjaversion lopussa…

Mutta siis, tämän opin The Last Jedistä ja uudesta trilogiasta tätä romaania lukiessani, elokuvan tapahtumien mukaisessa järjestyksessä:

  1. Han Sololle pidettiin hautajaiset D’Qarin tukikohdassa ennen sen evakuointia (vaikka ruumista ei toki ollut haudattavaksi). Toisin sanoen Hanin muka-hautakin tuhoutui First Orderin iskussa vain hieman myöhemmin.
  2. Temmin ”Snap” Wexley, Jessica Pava ja muut The Force Awakensissa nähdyt vastarinnan lentäjät, joita ei nähdä The Last Jedissä, ovat Leian käskystä hakemassa Uuden Tasavallan selviytyneitä johtajia. Tähän ei välttämättä tarvitse suoraan palata mitenkään, mutta selvähän se, että joitakin poliitikkoja uuteen kapinaliittoon on episodi IX:ään mennessä pitänyt löytyäkin.
  3. Luke Skywalker todella opetti sisarelleen Leialle Voiman käyttöä Jedin paluun ja The Force Awakensin välisinä vuosina. Itse olen näin aina ajatellutkin (siis sekä Legends-vuosina että nykykaanonin aikaan), ja olin suorastaan yllättynyt, kun Mark Hamill väitti haastattelussa, että tämä oli uudesta trilogiasta Lucasin jälkeen hylätty juonilanka. Saattoi tietysti ollakin, mutta romaani vahvistaa, että Leia on kyllä saanut välivuosina veljeltään jedioppia (kuten elokuvastakin sitten näimme).
  4. Luke esittelee Reyn Ahch-Ton talonmiesnunnille ”siskontyttärenään”. Hihihihi, sanoi tämä lukija.
  5. Rey viettää Ahch-Tolla viisi päivää. Niistä kolme ensimmäistä kuluvat Luken rutiineja seuratessa ja yrmyä mestaria pehmittäessä. Neljäntenä päivänä käydään keskustelu muinaisten jedien kirjastopuussa. Viidentenä päivänä tapahtuvat kaikki oppitunnit ja kaikki Rey-Kylo -keskustelut, ja se on siis se osuus, joka käytännössä ajoittuu päällekkäin vastarinnan avaruuspaon sekä Finnin ja Rosen tehtävän kanssa. Kirja ei kerro Ahch-Ton päivän pituutta, mutta koska tiedämme vastarinnalla olleen ennen Finnin ja Rosen retkeä elokuvan alkupuolella löpöä korkeintaan 18 tunnin pakenemiseen, voinemme tulkita Ahch-Ton päivät kutakuinkin meikäläisten mittaisiksi. Tämä ajoitusvahvistus oli itselleni yksi romaanin suurimmista anneista.
  6. Luke tosiaan oli päättänyt palata Reyn kanssa auttamaan vastarintaa ja sisartaan tullessaan majaan, josta pahaksi onneksi löysi Reyn yhdessä Kylon kanssa. Näin veikkasin elokuvastakin, mutta aivan varma en ollut.
  7. Snoken kotialuksella Supremacylla asuu yli miljoona First Orderin uskollista sotilasta.
  8. Snoke nousi First Orderin johtoon henkilönä, joka tunsi galaksin tuntemattomina pidetyillä alueilla piilevät Voiman salaisuudet. Tämä on eräänlainen peilikuva sankaristamme (episodissa, joka on täynnä peilikuvia): Lukenhan on nyt monessa uuden kaanonin teoksessa kerrottu tai vihjattu kartoittaneen näitä salaisuuksia galaksin ”tällä puolella”.
  9. Rose opetti Finnille avaruusaluksen lentämistä Canto Bight -tehtävän aikana. Tämä selittää erään elokuvaan jääneen pienen epäloogisuuden: Finnhän tarvitsi The Force Awakensin alussa Poen paetakseen lentämällä, mutta The Last Jedin lopussa eli vain muutamia päiviä myöhemmin hän lentääkin itse kiiturilla (tosin uskottavasti hapuillen).

the-last-jedi-luke-falcon

Kymmenes muistiinpanoni ei ole niinkään oppi kuin tiiseri – tai mahdollinen täky, johon episodi IX saattaa palata tai sitten ei. Muistattehan yhä, että The Force Awakensin otsikkoa ei ole varsinaisesti vieläkään selitetty täysin. Tiedämme, että Snoke havaitsi ”heräämisen”, joka tapahtui jo ennen kuin Reyn nähtiin käyttävän Voimaa. Heräsikö Voima jotenkin konkreettisesti, muuttaen ehkä jopa luonnettaan helpommin myös kouluttamattomalle Reylle aukeavaksi? Vai vavahteliko koko galaksin henkimaailma Voimassa voimakkaan Reyn vain lähestyessäkin kohtaloaan?

Olen taipuvainen tulkitsemaan, että johonkin tämäntapaiseen viitataan tässä The Last Jedi -romaanin kohdassa, jossa Luke avaa pitkästä aikaa aistinsa Voimalle:

Luke’s body felt like it was on fire. He knew it wasn’t. He accepted the feeling, denying it power over him, and then let it ebb. In its place came a familiar sense of warmth, of belonging, of finding himself part of an endless lattice of connections that held him and everything else, each fixed in its proper place.
A Force.
That aspect of the Force – The Jedi had called it the living Force – was ceaseless and ever-renewing. But the Jedi had spoken of another aspect – the Cosmic Force. It had an awareness, and a purpose, and a will. A will that had been silent, dormant after the demise of the Sith, only to wake once again during Luke’s exile. A will that Luke finally allowed himself to acknowledge once again.

Kymmenen väärää tulkintaa The Last Jedistä

The Last Jedi julkaistaan dvd:llä ja bluraylla Pohjoismaissa ensi viikolla. En tiedä onko asia välttämättä näin kotijulkaisujen unohduksen aikana näin, mutta periaatteessa tämä lie kohta, jossa moni katsoo elokuvan uudelleen – ja moni vasta toista kertaa.

Koska kyseessä oleva episodi jakoi mielipiteitä rajustikin, ajattelin otsikoida tämän blogimerkinnän provosoivasti ja esittää kymmenen väitettä, jotka toistuivat The Last Jedi -haukuissa viime vuoden joulukuussa, mutta jotka – ihan oikeasti! – eivät pidä paikkansa. (Ei huolta, näidenkin jälkeen tilaa jää sekä elokuvan inhoamiselle että rakastamiselle.)

Nämä eivät ole tärkeysjärjestyksessä, vaan elokuvan sisäisen kronologian järjestyksessä.

tlj-bombs

1.Avaruudessa ei voi pudottaa pommeja.

Hämmästyttävän monen katsojan oli vaikea hyväksyä alun kohtausta, jossa vastarinta käyttää avaruudessa pommikoneita. ”Ei pommeja voi pudottaa avaruudessa”, kuului joidenkin ensimmäinen kritiikki ääneen jopa elokuvan lopputekstien aikana – sanat, joiden olisi luullut olevan merkki siitä, että elokuvassa ei puhujan mielestä tainnut olla juuri valittamista, mutta tässä tapauksessa niin ei ehkä ollut.

Koko väitteen voisi sivuuttaa huomauttamalla, että siinä kritisoidaan kuvitteellista avaruustekniikkaa kuvitteellisessa maailmassa, jossa avaruudessa kuuluu ääniä, jossa pienissä rahtialuksissakin on painovoima ja jossa edellisessä episodissa nähtiin aseeksi muutettu paikkaa vaihtava planeetta, joka ampuu auringosta keräämällään voimalla planeettoja tuhoavia sysäyksiä hyperavaruuden läpi. Tällaisten ennakkotapausten rinnalla luulisi olevan helppo sulattaa, että tällaisessa kuvitteellisessa avaruudessa voi tietenkin pudottaa pommeja, koska fysiikan lait eivät muutenkaan taida toimia aivan kuten meidän maailmassamme – jossa, muuten, valon nopeuden ylittäminenkin on mahdotonta.

Mutta jos tarkastellaan pelkkää pommitusta, on se paljon helpompi selittää kuin esimerkiksi mikään noista edellä mainituista tekniikoista. Niin sanottu virallinen selitys (esimerkiksi The Last Jedi Visual Dictionary -kirjassa) kuuluu, että pommit ovat magneettisesti varattuja siten, että ne hakeutuvat maaliinsa. Itse ajattelin katsoessani pommituksen perustuvan liike-energiaan: siis että vastarinnan pommittaja ei niinkään pudota kuin työntää pommit kohti First Orderin dreadnoughtia. Joku toinen tulkitsi, että jos kerran hyväksymme aluksilla olevan painovoiman, voimme kai olettaa, että suuri dreadnought voisi vetää puoleensa pieniä pommeja jo itsestään. Lopullisena argumenttina käytän kuitenkin originaalitrilogiaa: jo Imperiumin vastaiskussa nähdään TIE-pommittaja, joka aivan samaan tapaan pudottaa pommeja avaruudessa asteroideille, joilla Millennium Falcon piileksii.

tlj-homing-beacon.jpeg

2. Finn ei ole oppinut mitään, sillä tässäkin episodissa hän vain yrittää paeta.

Väärin. Finn ei yritä livahtaa pakokapseliin kesken epätoivoisen tilanteen pelastaakseen itsensä, vaan pelastaakseen Reyn. Kyse on ystävyydestä, rakkaudesta tai siitä, että Finn uskoo Reyn olevan arvokkaampi kuin koko vastarinnan pakolaivaston. Joka tapauksessa Finn ei ole vain omalla asiallaan pihistäessään Reytä kutsuvan lähettimen ja yrittäessään sen kanssa pakoon First Orderia.

Tosin on kyllä totta, että tässä vaiheessa Finn ei ole vielä vahvasti valinnut puoltaan galaktisessa konfliktissa. John Boyegan näyttelemän Finnin hahmokehitys on niitä osia uutta trilogiaa, joissa katsoja saattaa aivan ymmärrettävästi hämääntyä tarinan sisäisestä ajankulusta. Katsojalle Finn on ollut sankari jo usean vuoden ajan, mutta The Last Jedin Finn on tarinan sisällä loikannut First Orderin rivistä vasta muutamia päiviä sitten. Edellisen episodin The Force Awakensin aikana Finn ehti juuri ja juuri vaihtaa pakenemisen ystävästään välittämiseen ja kohdata pelkonsa tunkeutumalla First Orderin tukikohtaan ilman suurta suunnitelmaa. Herätessään yhtäkkiä hengenvaarassa avaruudellisen takaa-ajon keskellä hän ei siis ole vielä ehtinyt sitoutua varsinaisesti taistelemaan vastarinnan puolella. Ja tähän palaankin tässä kirjoituksessa kohta.

tlj-rey-mirror-cave.jpg

3. Reyn vanhemmat olivat juoppoja huumediilereitä, jotka lepäävät joukkohaudassa Jakkulla.

Tarkoitanko sanoa, että on väärin väittää, että Reyn (Daisy Ridley) vanhempiin liittyvä paljastus olisi typerä? En (sillä ei se ole). Mutta tarkoitan sanoa, että näiden Kylo Renin sanojen ottaminen tosiasiana on väärin. The Last Jedi ei sano, että Reyn vanhemmat olisivat alkoholisteja, huumausaineiden vähittäiskauppiaita tai edes edesmenneitä.

Rey näkee saaren peililuolan perällä, Voiman hänelle näyttämän näyn lopussa, oman itsensä kuvajaisen. Pimeän puolen luolan näky on kuvajainen Reyn omista peloista: siitä, että arvoitukselle hänen vanhemmistaan ei ole ratkaisua. Rey on vain oma itsensä, ei ”jonkun tytär”, eivätkä vanhemmat odota häntä missään. Maz Kanata yritti sanoa hänelle samaa The Force Awakensissa sanoessaan, etteivät hänen odottamansa ihmiset ole tulossa takaisin. Syvällä alitajunnassaan Rey pelkää ja olettaa vanhempiensa sittenkin olevan jo kuolleita, ja sitä paitsi olleen vain huumediilereitä tai muita mitättömyyksiä. Tämän Kylo Ren poimii Voima-yhteyksissään Reyn mielestä, ja lausuu sanoiksi pettämättömän pelimiehen taktiikalla: ”Sinä et ole mitään. Paitsi minulle.”

Olennaista on siis: se, että Reyn vanhemmat olisivat olleet juoppoja diilereitä tai lepäisivät jo kuolleina Jakkulla ei ole tosiasia, vaan Reyn pelko. Se ei kuitenkaan täsmää kuvaan, jonka Voiman valoisa puoli näytti Reylle The Force Awakensissa: kuvaan taivaalle nousevasta avaruusaluksesta, joka vei hänen vanhempansa mukanaan. Minusta The Last Jedi esittää tosiasiana vain sen, että Rey ei ole Luken tai kenenkään muunkaan ”tietyn” lapsi (ja tähän voidaan siis vielä palata).

Oma mielipiteeni asiasta on, että Episodi IX:n olisi syytäkin selittää tämä ristiriita. Reyn vanhemmat saattavat tosiaan olla jo kuolleita, mutta ei ole varmaa, että näin olisi.

tlj-luke-flashback

4. Luke Skywalker ei olisi koskaan hylännyt sisartaan, galaksia tai pimeälle puolelle menettämäänsä Beniä. Hän ei myöskään olisi koskaan harkinnut nukkuvan sisarenpoikansa murhaamista.

Tämä on kiistatta vaikeimmin sulatettava asia koko The Last Jedissä. Sitä ei ilmeisesti koskaan hyväksynyt hahmon näyttelijä Mark Hamillkaan, ja minäkin pohdin sitä tässä blogissakin useamman kirjoituksen verran. On todella vaikea hyväksyä, että suuri Luke Skywalker olisi vain mennyt piiloon epäonnistuttuaan oppilaansa kanssa kerran – vaikka tiedämmekin Yodan ja Obi-Wanin tehneen aiemmin täsmälleen samoin.

On silti väärin väittää, että Luke Skywalker ei olisi voinut näin tehdä. The Last Jedi vaatii katsojaa viimein unohtamaan Legends-brändin alle lyödyn vanhan expanded universen ja todennäköisesti myös omat kuvitelmansa Luken Jedin paluun jälkeisistä vaiheista, ja hyväksymään, että tässä virallisessa kaanonissa Lukelle tosiaan kävi juuri näin. Hän ei aloittanutkaan uusien jedien kouluttamista ennen kuin Benin varttuessa. Kun hän niin teki, yritys epäonnistui katkerasti. Jedien historiaa vuosikymmeniä tutkittuaan ja itse opettajana epäonnistuttuaan Luke tuli siihen tulokseen, että jedien koko olemassaolo on enemmän haitaksi kuin hyödyksi, ja niinpä hän päätti varmistaa, että knowhow todella kuolee hänen mukanaan. Siksi Luke piilotti itsensä perheeltään, ystäviltään, galaksilta ja jopa Voimasta, valmistautuen kuolemaan liittymättä Voimaan isänsä ja opettajiensa tavoin – nimenomaan vaikka tiesi kaikkien heidän häntä tarvitsevan.

Omassa päässään Luke teki siis raskaan päätöksen koko galaksin parhaaksi; päätöksen, jota hän ei voinut esimerkiksi vielä Imperiumin vastaiskun aikaan tehdä, sännätessään Leian ja Hanin avuksi Pilvikaupunkiin kesken koulutuksensa. Reyn avulla Luke tosin oppii, että tällä(kin?) kertaa tuo päätös oli väärä, mutta siitähän The Last Jedissä onkin kyse.

Oma lukunsa on valomiekan sytyttäminen Benin vuoteen äärellä. Olen itsekin huomannut talven aikana kääntyväni jonkin verran Rashomon-vaikutteista subjektiivisten muistojen kohtausta vastaan: miekan sytyttäminen menee ehkä minustakin hieman liian pitkälle siitä, mikä Luke Skywalkerin hahmolle on uskottavaa. Silti: on erikseen väärin väittää, että Luke olisi todella harkinnut Benin murhaamista. Elokuvan mukaan Luke katsoi majassa Benin mieleen, näki suurempaa pimeyttä kuin pelkäsikään, ja kauhistuessaan sytytti miekkansa ennen kuin tajusi, mitä oli tekemässä. Se ei ole sama kuin murhan harkitseminen – mutta jää katsojan päätettäväksi, onko se riittävän eri asia.

tlj-luke-rey-cliff

5. Luke muuttaa mielensä ja alkaakin kouluttaa Reytä heti, kun Artoo näyttää pienen videoklipin Leiasta.

Ei muuta. Tutustuttuaan Reyn sinnikkyyteen (ja saatuaan Artoolta näpäytyksen vaarassa olevasta siskostaan) Luke päättää perustella Reylle, miksi hän ei halua kouluttaa tätä. Hän lupaa kolme oppituntia, joista kaksi hän ehtii pitää. Ensimmäinen koskee Voiman todellista luonnetta (”on turhamaista väittää, että ilman jedejä Voiman valo kuolee”) ja toinen historian ja legendojen suhdetta (”suuruutensa vuosinakin jedit epäonnistuivat pimeyden pysäyttämisessä”).

Sen sijaan Luke muuttaa mielensä Reyn kouluttamisesta näiden vastavuoroisten oppituntien jälkeen, avatessaan usean vuoden jälkeen pitkästä aikaa mielensä Voimalle ja ottaessaan yhteyttä sisareensa. Tällöin hän päättää sittenkin lähteä Reyn mukaan – mutta löytääkin tämän Voima-skypettämässä Kylo Renin kanssa ja peruu päätöksensä.

(Kolmas oppitunti jää pitämättä – tai jemmaan episodi IX:ää varten.)

tlj-burning-tree.jpg

6. Varttihullu Yoda polttaa jedien muinaiset kirjoitukset.

Ei polta. Jedien muinaiset kirjoitukset nähdään elokuvan loppukohtauksessa Millennium Falconin laatikossa – Rey siis poimi ne mukaansa ennen lähtöään saarelta. Luke ei tätä tiedä, mutta Yoda toki tietää. Niinpä vanha kujeilija polttaa puun antaakseen Lukelle vielä yhden opetuksen menneisyyden jättämisestä taakse – sattumoisin itse asiassa saman opetuksen, mitä Kylo elokuvassa Reylle toistelee.

tlj-canto-bight-rose-finn.jpg

7. Rosen ja Finnin seikkailu on täysin tarpeeton ja sen poistamalla elokuva vain lyhenisi yli puolella tunnilla.

Niin… Enemmistö meistä The Last Jedistä pitäneistäkin myöntää, että kasinoplaneetta Canto Bightin osuus (ja yleisestikin Finnin ja Rosen yritys löytää mestarikoodinmurtaja ja murtautua Snoken alukselle) on elokuvan heikoin lenkki. Avaruushevosten vapauttamisia on nähty aivan liikaa paljon tusinaisemmissa seikkailuelokuvissa. Osuus sisältää kiusallisen saarnaavaa dialogia puolen valitsemisesta, jonka puolesta saarnaa Rose ja jota vastaan saarnaa DJ. Finnin ja Rosen seikkailussa on myös rytmiongelmia, jotka johtuvat siitä, että heidän osuuttaan leikattiin jälkituotannossa useita kertoja yhä tiiviimmäksi. Nyt vaikuttaa esimerkiksi siltä, että Finn suorastaan unohtaa tehtävänsä marssiessaan sisään kasinoon ja innostuessaan sen glamoröösista tunnelmasta, koska se on yksi harvoista repliikeistä, jotka ovat jääneet jäljelle kasinon sisätiloissa.

Finnin ja Rosen seikkailu on siis minustakin elokuvan toteutukseltaan ontuvin osuus. Mutta tarpeeton tai sisällötön se ei ole. Päinvastoin, Johnson haluaa sanoa sillä paljon, vaikkei välttämättä aivan onnistu.

Kyse on juuri siitä, mihin Finn jäi edellisessä episodissa. Canto Bight edustaa paikkaa, johon Finn näennäisesti voisi paeta hänet tappamaan kasvattanutta First Orderia ja galaksiin leimahtanutta konfliktia. DJ edustaa sydämetöntä asennetta maailman epäkohtiin: ”älä liity minkään puolelle, pidä huoli vain omista asioistasi”.

Näiden vastakohtaa Finnin sisäisessä konfliktissa edustaa Rose (Kelly Marie Tran), hahmo täyttä sydäntä, ja hahmo, joka on sitoutunut hyvälle asialle. Canto Bight ei ole vain kimalteleva pinta, joka peittää alleen orjuutta ja asekauppaa kuten saarna kuuluu, vaan koko se maailmallinen ja arkinen taso, johon keskittyessä voi unohtaa, että galaksissa käydään sotaa, jonka lopputulos ei ole yhdentekevä.

Finnin ja Rosen osuudessa The Last Jediä on siis kyse siitä, että tässä episodissa Finn todella valitsee itse puolensa First Orderin ja Vastarinnan välisessä taistelussa (ja ilmoittaa Phasmalle ylpeänä olevansa ”rebel scum”). Samalla tämä osuus kytkeytyy temaattisesti siihen, mitä elokuva käsittelee Reyn, Kylon ja Luken välillä: kirjoitinkin aiemmin, että The Last Jedi on minusta temaattisesti ennen kaikkea elokuva välinpitämättömyyttä vastaan. Se haluaa sanoa, että vaikka maailma ei ole mustavalkoinen ja hyvä ja paha eivät ole yksinkertaisia käsitteitä, on silti olemassa hyvää. On olemassa konflikteja, joissa hyvän puoli on erotettavissa pahasta. Eikä kaikilta maailman epäkohdilta voi paeta.

tlj-crait-luke

8. Luke uhraa itsensä ainoastaan viivyttääkseen First Orderia ja näin pelastaakseen kourallisen vastarinnan viimeisiä selviytyjiä. Viimeisen jedin uhraus on galaksin mittakaavassa täysin turha.

Tämän tulkinnan (ilman turhuutta) lausuu Poe elokuvassakin, mutta sekin on väärä. Luke ei uhraa itseään vain muutaman ihmisen takia, vaan sytyttääkseen galaksiin toivon liekin. Hän palauttaa paluullaan sekä vastarinnan että jedit henkiin. Vastustaessaan yksin First Orderin tulivoimaa ja sen uutta johtajaa sekä kadoten vahingoittumattomana näiden edessä, Lukesta tulee lopullisesti se myytti, joka hän esimerkiksi Reyn silmissä jo oli.

On syytä palata Luken mielenmuutokseen The Last Jedin aikana. Mitä Luke siis on oikeastaan oppinut uskoessaan elokuvan lopussa, että ei olekaan viimeinen jedi?

Hän on hyväksynyt roolinsa myyttisenä Luke Skywalkerina. Hän on ymmärränyt, että hänen myyttinsä voi pelastaa galaksin, vaikkei hän itse enää voisikaan. Ja hän on ymmärtänyt, että Reystä on tulossa jedi, hänen avullaan tai ilman häntä, vaikka hän kuinka oli ajatellut voivansa lopettaa jedit mukanaan. Käsittääkseni Luke on myös päättänyt opettaa Reytä ja opettaa tälle myös epäonnistumisensa – tosin hän taitaa jo tietää, ettei ehdi tekemään sitä opetusta tällä olevaisuuden tasolla. Mistä pääsemmekin seuraavaan väärään tulkintaan:

tlj-luke-end.jpg

9. Luken ei olisi tarvinnut kuolla, koska hän näyttää toipuvan uupumuksesta, mutta hän päättää kuolla.

Väärin taas – ja tämä väärä tulkinta on nopeasti kuitattu. Luke projisoi itsensä toiselle puolelle galaksia, ja tuo psyykkisesti herkuleaaninen uroteko tosiaan maksaa hänen henkensä.

Miksi Luke sitten vaikuttaa toipuvan, ja kapuaa kivelle katsomaan taivaanrantaa? Koska se on viimeinen osa hänen urotekoaan. Luken on koottava itsensä rauhalliseen tilaan, jotta hän kykenee yhtymään Voimaan sen sijaan, että vain tömähtäisi raatona kalliolle. Luken loppu on myös osa hänen kasvuaan episodin aikana, sillä tosiaan vain muutamaa päivää aiemmin hän oli ehdottomasti päättänyt kuolla kuolevaisten tapaan. Snif, sanon minä.

tlj-broom-boy.jpg

10. Loppukohtaus, jossa ”luutapoika” käyttää Voimaa, on cliffhanger seuraavaan episodiin ja/tai Rian Johnsonin omaan tulevaan Star Wars -elokuvatrilogiaan.

Väärin, väärin, väärin. Luutapoika ei ole tärkeä, ei saa olla tärkeä. Totisesti toivon, että kukaan ei palaisi tähän hahmoon enää koskaan – vaikka arvaankin, että tämä toivo on turha, sillä noin kaikkiin ohimeneviinkin sivuhahmoihin Star Wars -tarinoissa aina joskus palataan. Siitä olen kuitenkin varma, että episodi IX tai Johnsonin elokuva ei häneen palaa.

Loppukohtaus ei ole cliffhanger, eikä poika ole suuressa tarinassa tärkeä, mutta pojan idea on tärkeä. Tärkeää on se, että Luken teko resonoi halki galaksin: tarina kulkee, legenda elää, toivo syttyy. Toisaalta tärkeää on se, että kuka tahansa voi olla seuraava Luke tai Rey – vaikkapa sitten Canto Bightilla tähtiin tuijottava luutapoika, joka ei ole sen erityisempi kuin kukaan meistä – kuten ei Tatooinella tähtiin tuijottava kosteusfarmarikaan aikanaan ollut, ennen kuin jatko-osat tekivät hänestä Darth Vaderin pojan. Luutapojasta ei välttämättä koskaan tule jediä, mutta hänestä voisi tulla – ja juuri siksi sen paremmin Luke kuin Reykään ei ole elokuvan otsikon viimeinen jedi.

 

George Lucasin jatko-osatrilogiassa Luke Skywalker eläisi yhä

”Satun tietämään, että George ei olisi tappanut Lukea ennen episodi IX:n loppua, jota ennen hän olisi kouluttanut Leian. Mikä onkin toinen juonilanka, jota ei käytetty.”

Näin sanoi Luke Skywalker itse eli Mark Hamill IGN:n tällä viikolla julkaistussa haastattelussa. Kyseessä on harvinainen paljastus siitä vaihtoehtoisesta Star Warsiin, joka tulee vaivaamaan meitä jossittelua rakastavia vielä vuosikymmeniä: George Lucasin versiosta episodeista VII-IX.

tlj-concept-art-end-luke

Luke Skywalker The Last Jedin ja elämänsä lopussa. Luonnostaidetta.

Yleisesti tiedossa on, että The Force Awakens, The Last Jedi ja tuleva episodi IX eivät varsinaisesti mitenkään perustu George Lucasin käsikirjoitusluonnoksiin, jotka Lucas itse koki olennaisena kauppatavarana hänen myydessään yhtiötään Disneylle vuonna 2012. Lucas ei jättänyt jälkeensä valmiita tai edes luonnosteltuja käsikirjoituksia, mutta kylläkin kasan ideoita sellaisiksi, ja kirjoittaja Michael Arndtin työnsä ääressä niistä käsikirjoitusta rakentamassa. Ostosten jälkeen uusi Lucasfilm teki kuitenkin Kathleen Kennedyn johdolla nopeasti päätöksen, että Arndtin ei tarvitse perustaa työtään Lucasin muistilappuihin.

Yleisesti tiedossa on myös, että Lucasin visiot lymyilevät tästä huolimatta jossain syvällä jatko-osatrilogian takana. Aloittihan The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Arndt tosiaan työnsä Lucasin ideoiden pohjalta. Vaikka niin moni asia muuttui, että Lucas ei lopulta saanut The Force Awakensiin edes jaettua ”story by” -krediittiä, jo Lucasin versiossa tarinan uusi päähenkilö oli jediksi opetteleva nuori, ulkopuolinen nainen – ja jo Lucasin versiossa Luke Skywalker oli trilogian alussa eristäytyneenä muinaiseen jeditemppeliin.

Tiedossa ei sen sijaan ole juuri mitään siitä, mitä Lucasin jatko-osatrilogiassa olisi tapahtunut. Olettaa voi, että jotain aivan muuta kuin mitä The Force Awakensissa ja The Last Jedissä tapahtuu. Jatko-osatrilogian perimmäinen lähtöasetelma saattaa periytyä hyvinkin suoraan Lucasin luonnoksista, mutta todennäköisesti aivan keskeiset sen juonielementit on päätetty vasta hänen jälkeensä. Lucasin version sodan vastapuoli saattoi esimerkiksi olla aivan toisenlainen armeija kuin Imperiumia apinoiva The First Order. Lucasin versiossa trilogian pääpahis ei välttämättä ollut Skywalkerin huonetta ja sukua. Eikä Adam Driver ilmeisesti Lucasin version filmatisoinnissa olisi näytellyt sukupolvensa ainoaa Skywalkeria.

Nämä kolme ”pahisten puolen” juoniratkaisua ovat erittäin perustavia: niiden päällä lepää oikeastaan kaikki se, millaisena jatko-osatrilogia yhdeksänosaisen saagan kokonaisuudessa näyttäytyy. Niinpä on luonnollista, että keskimmäiseen episodiin eli The Last Jediin saati vuoden 2019 episodi IX:ään tultaessa erot Lucasin luonnoksiin vain kasvavat – esimerkiksi nyt sitten niin, että Luke Skywalkerin maallinen matka päättyikin jo yhtä elokuvaa ennen saagan loppua.

leia-han-luke-anh

Olisivatko he kohdanneet vielä kerran kolmikkona Lucasin idealuonnoksissa?

Mark Hamill ei ole ennenkään peitellyt erimielisyyttään Rian Johnsonin tulkinnasta hänen hahmostaan, Luken eristäytymiselle kirjoitetuista syistä ja myös siitä, että hänet kirjoitettiin kuolemaan jo ”paluuelokuvassaan”. Tuoreessa lausunnossaan IGN:lle hän jatkaa kritiikkiään yllättävän suorapuheisesti. Hamill sanoo näin: ”Georgella oli kokonaiskuva juonesta – jos hänellä ei ollut kaikkia yksityiskohtia, hänellä oli tavallaan yleiskuva siitä, mihin jatko-osatrilogia menisi – mutta tämä versio on enemmänkin kuin viestijuoksua. Yksi juoksee ja antaa soihdun seuraavalle, joka sitten jatkaa.”

Yleisesti on tiedossa myös, että tämä on totta.

Siinä vaiheessa kun JJ Abrams ja Lawrence Kasdan ottivat vastuun The Force Awakensin käsikirjoituksesta, Lucasin luonnokset oli jo aikaa sitten päätetty jättää taustamateriaaliksi. Abrams ja Kasdan ottivat ohjenuorakseen, että kaiken elokuvassa tulee ”miellyttää” (to delight), ja muokkasivat sillä tiellä Arndtin käsikirjoitusluonnosta omakseen. He luonnostelivat ajatuksia myös episodien VIII ja IX tapahtumista, mutta The Last Jedin kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnsonille annettiin tämän jälkeen hämmästyttävän vapaat kädet tehdä omat ratkaisunsa sekä juonen kuin myös Reyn (Daisy Ridley) alkuperän kaltaisten suurten käänteiden suhteen.

Johnson perusti käsikirjoituksensa pikemminkin The Force Awakensiin kuin siihen, mitä sen tekijät olivat ajatelleet voivan tapahtua sen jälkeen. Hän on sanonut käyttäneensä kirjoittamisen ohjenuoranaan kysymystä siitä, mikä olisi kaikkein vaikeinta, mitä kukin hahmoista joutuisi trilogian keskimmäisessä osassa kohtaamaan. Tämä on saattanut kuljettaa Johnsonin aivan erilaiseen elokuvaan kuin miten Abrams ja Kasdan olisivat ehkä ajatelleet tarinaa jatkettavan. Antaessaan viestikapulan vuorostaan eteenpäin Johnson on sanojensa mukaan ajatellut hämmästyttävän vähän sitä, miten juonet trilogian päätösosassa kiedotaan kasaan. Itse asiassa hän on peräti käyttänyt vertausta ”tehdä sotku ja antaa toisten siivota se”.

(Johnsonista riippumatta sotkua pahensi vielä entisestään Carrie Fisherin kuolema, joka estää siivoajia käyttämästä hahmoa, jonka roolin episodi IX:ssä piti olla aivan keskeinen.)

rey-tlj-end-falcon.jpg

”Miten me rakennamme kapinan tästä? No jaa, JTO.”

Niin paljon kuin molemmista noista elokuvista pidänkin, en voi elokuva- ja tv-sarjojen pitkien kokonaisjuonien ystävänä olla kiusaantumatta tästä totuudesta. Jo tieto siitä, että kukaan ei ole pidellyt suuria lankoja käsissään, on jotenkin hyvin häiritsevä. Vain eräänä esimerkkinä: vaikka Snoken hahmo toimisi The Force Awakensissa ja The Last Jedissä aivan riittävän hyvin ja ansaitsisi mennä silloin kun aika koittaa (kuten siis periaatteessa kyllä ajattelen), on todella hämmentävää tajuta, että Abrams ja Kasdan saattoivat aivan hyvin keksiä koko hahmon kahdestaan, suunnitella tälle tietynlaisen taustan ja tarkoituksen tähän trilogiaan – ja Johnson saattoi tästä piittamatta vain vaihtaa tuon tarkoituksen omaan versioonsa. Sitä kierommaksi kuva asettuu, kun ottaa huomioon, että Johnson-mutkan jälkeen trilogian juonilankoja käärii päätösosassa kasaan juuri Abrams, joka palasi kaukaiseen galaksiin episodi IX:n alkuperäisen kirjoittaja-ohjaaja-valinnan Colin Trevorrown jälkeen.

Loppujen lopuksi juuri episodi IX onkin todellinen testi sille, kuinka onnistunut Star Wars -trilogia tällä viestijuoksumetodilla syntyy. Todennäköisesti myös sen jälkeen kuulemme haastatteluissa ainakin jonkin verran enemmän siitä, mikä kaikki pysyikään paikalllaan ohjaajien ja kirjoittajien vaihtuessa ja mikä ei. Esimerkiksi juuri Snoken ”kertakäyttöisyys” saattoi nimittäin toki olla mukana Abramsin ja Kasdaninkin visioissa, teoriassa jopa Lucasin tai Arndtinkin – nyt emme vain vielä tiedä, oliko näin. Epäilemättä eräänä päivänä joidenkin vuosien päästä myös julkaistaan totaalinen ”näin tämä trilogia tehtiin” -opus, joka kaiken viimein paljastaa – mutta se päivä ei koita ihan pian.

luke-artoo-jedi-massacre

Käviköhän jedien uudelle nousulle näin huonosti myös Lucasin idealuonnoksissa?

Joten kun toistaiseksi joudumme pärjäämään näillä pienillä tiedonmuruilla, palatkaamme Hamillin tuoreeseen lausuntoon. Se on nimittäin näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kutkuttava.

Hamillin mukaan Skywalkerien sukusaaga olisi siis Lucasin visioissa päättynyt Luken kuolemaan. Ajatuksessa on kieltämättä logiikkaa – etenkin, jos Rey-nimen myöhemmin saanut trilogian varsinainen päähenkilö ei olisi ollut Lucasinkaan visioissa Skywalker (tätäkään emme tosin varmaksi tiedä). Mitä pienemmässä roolissa uuden sukupolven Skywalkerit olisivat Lucasin versiossa olleet, sitä enemmän Luken pitäminen mukana loppuun asti olisi korostanut elokuvien yhteenkuuluvuutta. Sitä, että kyse tosiaan on jonkin tarinan ”episodi IX:stä” eikä vain uudesta Star Wars -universumiin sijoittuvasta elokuvasta.

Varmasti Lucasinkin ajatuksissa Rey (ja ne nuoremmat Skywalkerit) olisivat edustaneet tulevaisuutta, jolle Luke ja muut vanhat siirtävät seikkailunsa – mutta tämä ei olisi tapahtunut nopeana viestijuoksuna, vaan kolmen elokuvan mittaisena prosessina. Luopumiseen olisi ilmeisesti sisältynyt se, että Leia olisi vanhoilla päivillään viimein oppinut Voiman käyttäjäksi trilogian aikana – jos siis Hamill tarkoitti todella sitä, eikä sitä, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi jeditreenannut siskonsa jo trilogioiden välissä.

(Sivuhuomautuksena: Hamillista poiketen esimerkiksi minä olen koko ajan tulkinnut uusia elokuvia ja niiden oheiskirjallisuutta siten, että Luke tosiaan on antanut Leialle jonkinlaista koulutusta Voiman käytöstä, vaikkei tämä olekaan valinnut jediyttä polukseen. Se tuntui loogiselta jo nuorena Jedin paluun lopussa, ja se tuntuu loogiselta The Last Jedin Voima-kohtauksen jälkeenkin. Jason Fryn The Last Jedi -romanisaatio, jota luen parhaillaan ja josta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa blogiin, sanoo tämän lopulta aivan suoraankin: Luke tosiaan opetti sisarelleen Voiman käyttöä jo kauan ennen First Orderin nousua.)

leia-the-last-jedi

”Tottakai minä käytän Voimaa. Tarvitseeko jonkun muka nähdä minut koulussa uskoakseen?”

Hamillin paljastukset Luken suunnitellusta lopusta ovat kuitenkin myös pienessä ristiriidassa siihen, mitä ainakin minä olen aiemmin olettanut. Lucas itse esimerkiksi kuvaili jo 1980-luvulla jatko-osatrilogian Luke Skywalkerin hahmoa Hamillille ”Ben Kenobin kaltaiseksi rooliksi”, jossa hän luovuttaisi miekkansa eteenpäin. Perustellusti voi väittää, että The Last Jedi nimenomaan tarjoilee Luken jatko-osatrilogian Beninä (tai no, vielä suoremmin Yodana), kun taas versio, jossa Luke olisi seikkaillut eloisasti trilogian loppuun asti, olisi asettanut hänen hahmonsa kaaren originaalitrilogian peilikuvaksi pikemminkin Darth Vaderin. Ellei sitten jopa nuoren Luke Skywalkerin: Lukehan olisi suorastaan tuntunut uudenkin trilogian päähenkilöltä, jos hänet olisi haettu saareltaan jo episodi VII:ssä (kuten Lucasin suunnitelmissa käsikirjoittaja Arndtin mukaan oli tarkoitus) ja pidetty sen jälkeen mukana loppuun (kuten Hamill nyt sanoo Lucasin suunnitelmissa olleen tarkoitus).

Erikoista on sekin, että aiemmin on annettu ymmärtää, että George Lucasin versiot joutuivat pataan suurelta osin siksi, että ne keskittyivät liian nuoriin (”teini-ikäisiin”) uusiin hahmoihin, ja toisaalta koska ne jättivät yleisön odottamat vanhat hahmot liian pieneen osaan. No, edelleenkin Lucas saattoi toki kaavailla omasta ”Reystään” nuorempaa kuin lopulta saimme, mutta Luken pitäminen mukana trilogian loppuun asti ei kuulosta siltä, että vanhat hahmot olisivat olleet sivuosassa.

On tosin (ainakin) vielä yksi palapelin pala, josta voi ammentaa selityksiä – tosin se se vasta huonosti kaikkien muiden palojen kanssa yhteen sopiikin. Lucasfilmin tarinaryhmän puhemies Pablo Hidalgo nimittäin totesi taannoin twiitissä, jonka poisti hieman myöhemmin, että Lucasin versio uudesta trilogiasta olisi alkanut ”The Last Jedin puolivälistä”. Olen yrittänyt pohtia ankarasti, mitä tämä voisi tarkoittaa, mutta suoraan sanoen en ole keksinyt kovin hyvää vastausta.

The Last Jedihän on yhtäältä yksi tiivis takaa-ajo First Orderin ja Vastarinnan välillä ja toisaalta Voima-henkinen kolmiodraama Reyn, Luken ja Kylon välillä. Edellinen osa on selvästi Rian Johnsonin keksintöä, jälkimmäinen taas perustuu Lucasin jälkeen tehtyihin päätöksiin trilogian pahiksen henkilöllisyydestä. Ainoa selitys, jonka Hidalgon tarinan puoliväli -viittaukselle keksin, onkin se, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi ollut episodi VII:n alussa eristäytyneenä jeditemppeliin yhdessä yhden oppilaan kanssa, joka yrittäisi parhaillaan houkutella tätä palaamaan.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen luonnosversio Luken piilopaikka-jeditemppelistä.

Kaiken tämän pohtiminen on minusta tavattoman kiinnostavaa, ja kuulen mielelläni kommenttejanne näistä(kin) ajatuksistani ja summauksistani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikään Lucasin visioista tihkuva tiedonmuru ei liity mitenkään siihen, olisiko niihin perustuva elokuvatrilogia ollut parempi tai huonompi kuin tämä, jonka nyt saamme. Etukäteen kehitelty kokonaisjuoni ei ole mikään tae juonen onnistuneisuudesta – eikä viestikapulamainen kirjoittaminen ole este sille, etteikö tarina voi tuntua valmiina kokonaisuudelta.

Hyvä on muistaa myös, että alkuperäinen Star Wars -trilogia kirjoitettiin 1970-80-luvuilla nimenomaan viestikapulamaisesti, vaikka kapulaa jatkuvasti kuljettikin myös Lucas itse. Aivan keskeiset käänteet, kuten hahmojen väliset sukulaissuhteet, ratkaistiin vasta ensimmäisen elokuvan ensi-illan jälkeen. Imperiumin vastaiskua kirjoitettaessa ei ollut vielä tiedossa, että seuraava osa olisikin jo (siltä erää) viimeinen. Ja kun Lucas 1990-luvulla palasi sarjansa pariin, kirjoitti koko prequel-trilogian yksin ja olisi voinut kehitellä sen juonen 15 edellisen vuoden aikana aivan tarkkaan valmiiksi jo ennen The Phantom Menacen ensimmäisiä kuvauksia, ei hän silti tehnyt näin, vaan siirtyi episodista toiseen käytännössä vasta edellisen valmistuessa – jättäen palaamatta episodi III:ssa moniin juoniin, jotka oli jättänyt auki I:ssä ja II:ssa.

Rebelsiä seuraava animaatiosarja saattaa olla Resistance

Rebelsin neljäs ja viimeinen kausi on Yhdysvalloissa saavuttanut loppupuoliskonsa. Näin tämä jakso uutta Star Wars -aikaa (Rebels oli ensimmäinen Disney-omistuksen aikana alkanut uusi Star Wars -artikkeli) on pian ohi. (Harmi vain, että Suomessa sarjaa on ollut todella vaikea seurata. Telkkarissa on taidettu esittää vain ykköskausi, Netflixissä samoin, ja kotijulkaisuinakin suomalaisilla teksteillä on julkaistu vasta kaksi ensimmäistä.)

Rebelsin neljä kautta ovat edustaneet kunniakkaasti (lähes) koko perheelle sopivaa Star Wars -kerrontaa. Aikuinen katsoja on saattanut tuskastua joidenkin yksittäisten jaksojen yhdentekevyyden kohdalla, mutta niiden vastapainoksi sarjassa on nähty eräitä Star Warsin viime vuosien vaikuttavimpia kohtauksia. Etenkin eräs kolmannen kauden jakso todellakin hipoi rajoja siinä, mihin niin sanottu lastensarja taipuu. Selvähän sen pitäisi olla, että 7-vuotiaille tarkoitetussa sarjassa ei aina tunnuta käyvän veristä sisällissotaa – ja niihin olosuhteisiin nähden Rebelsissä liikutaan kyllä jopa kiitettävän tummissa vesissä.

Puhumattakaan sitten siitä, että sarja on erinomaista seikkailuanimaatiota ja täynnä loistavia hahmoja. Rebelsissä näkyy ja tuntuu, että sarja äänitetään poikkeukselliseen tapaan näyttelijöiden ollessa kaikkien yhdessä huoneessa. Ezran, Kananin, Heran, Sabinen ja Zebin välinen kemia on tasolla, jolle moni näyteltykään sarja ei yllä. Aivan henkilökohtaisella tasolla on myös pakko mainita, että suuramiraali Thrawnin paljastaneen kolmannen kauden trailerin ensiesitys Lontoon Celebrationissa on ollut minulle yksi mielenpainuneimmista Star Wars -hetkistä ja, vaikka siinä tietenkin juhlahurmosta mukana olikin, vahva todiste siitä, että nämä animaatiot eivät ole ”vain animaatioita”.

Itse asiassa Rebelsillä menee niin hyvin, että itseäni on ihmetyttänyt, että sarja tosiaan päättyy. Olen iloinen, että muutamia vuosia ennen episodi IV:ää alkanutta sarjaa ei pitkitetty jatkumaan lukuisien tuotantokausien ajan juuri tuohon ajanjaksoon tungettuna, sillä kaanonin kertomus Rogue Onen Scarifin taistelusta Kapinaliiton ”ensimmäisenä suurena voittona” voisi pian tuntua kyseenalaiselta. Mutta olisihan Rebels-tiimin kautta voinut seurata originaalitrilogian vuosia vaikka Endoriin asti. Se olisi voinut olla jopa virkistävää: samoista ajoista kun on kerrottu kirjoissa ja sarjakuvissa Skywalkerin perheen näkökulmasta jo monta kertaa. Ilahtuisinkin suuresti, jos Rebelsille julkistettaisiin vielä vaikkapa elokuvamuotoista jatkoa…

Rebelsin tiimi Yavinin tukikohdassa. Animaatiosarja on koko ajan lähestynyt episodi IV:ää sekä ajallisesti että tarinallisesti.

Mutta. Koska Rebelsin on kuitenkin jo pitkään tiedetty loppuvan tänä keväänä, on moni tietenkin jo ehtinyt miettiä, mitä sen jälkeen. Nyt saatamme sen jo tietää.

Lucasfilm rekisteröi äskettäin tavaramerkin ”Resistance” mitä moninaisimpiin tarkoituksiin. Mukana ovat lelut, pelit, vaatteet, kirjat, koulutarvikkeet, paperiset paperihatut, lumipallokuutiot ja uimalasit. Lapsille suunnatut oheistuotteet moneen lähtöön, siis. Asian bongasi Yakface-niminen fanisivu.

Mikään ei tietenkään kerro, mistä on kyse, mutta löisin kyllä rahani likoon sen eteen, että kyseessä olisi nimenomaan seuraava animaatiosarja (eikä esimerkiksi elokuvasarja, näytelty sarja tai videopeli).

Ensinnäkin Star Wars Resistance on iskevä otsake ja aihe – kuin luotu Star Wars Rebelsin suosion jatkajaksi. Tuntuu myös luontevalta, että seuraava animaatio kytkeytyisi konkreettisesti uusiin elokuviin, joista Rebels on pysytellyt yllättävänkin kaukana. Tuotemerkkien rekisteröimisen aika taas täsmää juuri animaatiosarjaan: on todennäköistä, että Rebelsin seuraajasta halutaan tiedottaa sarjan päättymisen yhteydessä tai pian sen jälkeen, kun taas esimerkiksi Rian Johnsonin tai David Benioffin ja D.B. Weissin tulevat elokuvasarjat ovat vielä vuosien päässä.

Johnsonin trilogiasta ei sitä paitsi voi olla kyse siksikään, että sen on luvattu kertovan jostain aivan muusta kuin Skywalkerien suvusta. Tästä pääsenkin siihen perusteluun, joka mielestäni rajaa myös näytellyn sarjan pois epäiltyjen parista. Uuden trilogian Vastarinnasta kertovaa tarinaa ei nimittäin voi tehdä ilman Leiaa, eikä Lucasfilm aio valita (ainakaan ikääntyneen) Leian rooliin uutta näyttelijää. Mutta ääninäyttelijän voisi.

Animoitu Leia Organa on jo nähty Rebelsissä. Resistance tapahtuisi yli 25 vuotta myöhemmin.

Mistä Resistance siis kertoisi? Todennäköisesti se olisi lähtökohdaltaan todellinen sisarsarja Rebelsille. Nyt tapahtumat alkaisivat muutamaa vuotta ennen The Force Awakensia. Kaanonin (eli Bloodline-romaanin) mukaan Leia Organa sai vihiä First Order -nimisestä Imperiumin perilliseksi halajavasta organisaatiosta noin kuusi vuotta ennen The Force Awakensia. Koska Tasavalta vaikutti sallivan uuden uhan nousevaa alueensa rajamailla kuin Isisin ikään, Leia perusti Vastarinnan ja rekrytoi siihen joukon Kapinaliiton aikaisia ystäviään ja kasan lupaavia nuoria. (Samoihin aikoihin hän ilmeisesti menetti poikansa pimeälle puolelle, joka sekin ajoi hänet ”palaamaan siihen asiaan, jossa hän oli hyvä”.)

Tämän piskuisen sotilasoperaation The Force Awakensia edeltävistä seikkailuista kertoo myös kuukausittainen Poe Dameron -sarjakuva, mutta kyllähän noihin vuosiin kestää vielä tarinan jos toisenkin sijoittaa. Kertomatta on, kuinka Vastarinta oikeastaan rakennetaan ja kuinka First Orderin pahuus alkaa paljastua. Tosin tälläkin kertaa, kuten Rebelsin kohdalla ja ehkä vielä vaikeuskertoimeltaan korotettuna, kerrontaa rajaavat elokuvien kertomat tosiasiat: Vastarinta ei oikeastaan saisi päästä perille First Orderin uhan todellisesta koosta eikä ryhtyä edes todelliseen avoimeen konfliktiin tämän kanssa ennen The Force Awakensia. Saapa nähdä.

Animaatiosarjan tarpeisiin sopii hyvin Vastarinnan elokuvissa esitelty komentoketju, jossa amiraali Ackbarin kaltaiset vanhat sotaratsut pitävät nuorten kuumapäiden suitsia. Sarjan pääosiin kirjoitetaan varmasti uudet sankarit, mutta asetelma antaa mahdollisuuden tuoda mukaan Rebelsin hahmoja vähintään sivurooleissa aivan kuin moni The Clone Warsin hahmo pääsi mukaan Rebelsiinkin. Ghost-aluksen miehistön nuorimmaiset Sabine ja Ezra ovat melkein Luken ja Leian ikätovereita, mutta eihän se heitä estäisi osallistumasta Vastarintaan myöhemmin (olettaen tietenkin, että he selviävät Rebelsin lopusta hengissä). Kenraali Hera Syndullan olemme jo nähneetkin pysyvän Kapinaliiton kuvioissa ainakin Endoriin asti. Kyllä hänelläkin voisi hyvin paikka Leian myöhemmässä operaatiossa olla.

Ruudun toisella puolella on tietenkin kiinnostavaa myös se, onko Rebelsin seuraaja myös Dave Filonin kolmas Star Wars -sarja vai siirtyykö creator-showrunnerin titteli eteenpäin. Filoni johtaa nykyisin koko Star Wars -animaation osastoa: Rebelsin lisäksi kun ovat jo nyt olemassa Forces of Destiny ja Lego Freemaker Adventures. Aivan mahdoton kuvio ei olisi sekään, että Filoni ”ylenisi” näyteltyjen tv-sarjojen puolelle.

Dave Filoni: stetsonistaan tunnettu, yleisesti rakastettu. (kuva: Aki Jörgensen)

Josta puheen ollen. Jos olisinkin väärässä, ja Resistance olisi sittenkin näytellyn tv-sarjan aihe, käy tilanne sitäkin mielenkiintoisemmaksi. Luulen nimittäin, että ulkoelokuvallisen Leia-ongelman vuoksi näytellyn Resistance-nimisen sarjan täytyisi sijoittua episodien VIII ja IX väliin. Periaatteessa tämäkin on toki aivan mahdollista – etenkin kun Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger antoi hiljattain ymmärtää yhtiön julkistavan ensimmäisen näytellyistä SW-sarjoistaan aiheen pian.

Tosin, huomaan nyt ajattelevani: onhan The Last Jedin jälkeiseen aikaan mahdollista sijoittaa myös animaatio… Tai vähintään antaa sarjan edetä sinne myöhemmillä tuotantokausillaan. Kiehtova ajatus, eikö?

Tai sitten olen niin väärässä, että Resistance onkin lopulta vain esimerkiksi kännykkäpeli.

Näin syntyi The Last Jedi

Olen jo perinteikkäästi kirjoittanut tällaisen summauskirjoituksen sen jälkeen, kun uuden Star Wars -elokuvan kehitysvaiheista on paljastunut tarpeeksi.

Toki tämä kirjoitus eroaa The Force Awakensin ja Rogue Onen vastaavista kuten eroavat elokuvien kehitysvaiheetkin: vaikka toisin voisi lopputulosten fanivastaanotosta veikata, The Last Jedin synty oli paljon, paljon kivuttomampi prosessi kuin kummankaan noista kahdesta. Siinä missä sekä TFA että R1 vaihtoivat käsikirjoittajia ja muuttuivat matkan varrella moneen kertaan, TLJ:n ensimmäisenkin käsisluonnoksen kerrotaan olleen jo hyvin lähellä Rian Johnsonin ohjaamaa valmista elokuvaa. Toisaalta, jos tämä blogikirjoitus näin kärsiikin tietystä yllätyksettömyydestä, niin ainakin sillä pääsen edellisiä vuosia parempaan tarkkuuteen.

Toki ero on siinäkin, että sekä The Force Awakens että Rogue One piti mielikuvitella täysin tyhjältä pöydältä. The Last Jedi on jatko-osa, jonka päähenkilöt ja lähtötilanne olivat jo olemassa ennen kuin Johnson edes aloitti työnsä. Siten on ilmiselvää, että tällä kertaa ei esimerkiksi tarvinnut pohtia pitkään, kuka olisi filmin pääpahis ja miltä hän näyttäisi.

Mutta näin se siis kävi.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen versio jeditemppelistä. Tämä, muut luonnoskuvat ja osa tämän artikkelin tiedoistakin ovat kirjasta The Art of The Last Jedi.

Tammikuu 2013. Luke Skywalker oli maanpaossa kaukaisessa jeditemppelissä jo ennen kuin JJ Abramsia oli valittu The Force Awakensin ohjaajaksi. Tämä keskeinen idea oli mukana George Lucasin omissa jatko-osatrilogian luonnoksissa, jotka periaatteessa kyllä hylättiin, mutta jotka tarinankehittelyn evoluution ansiosta sittenkin piileskelevät jossakin uuden trilogian taustalla (Lucasin ideoihin kuului esimerkiksi sekin, että episodi VII olisi ”nuoren naisjedin origin-tarina”). Lucasin ajatuksissa Luke olisi kuitenkin houkuteltu palaamaan jo episodi VII:n aikana, mutta tuon elokuvan käsikirjoittamisen aikana Luke päätyikin käytännössä elokuvan ulkopuolelle. ”Luke Skywalker ottaa elokuvan haltuunsa aina siihen ilmaantuessaan”, valitti The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt.

Maaliskuu 2014. The Force Awakensin kuvauksetkaan eivät ole vielä alkaneet, kun episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajaksi valitaan Rian JohnsonLooperin ohjannut lupaus. Asiaa ei julkisteta virallisesti vielä pitkään aikaan, mutta se kerrotaan alkukesästä niin varmana tietona niin luotettavissa Hollywood-uutislähteissä, että minäkin kirjoitan asiasta tässä blogissa juhannuksen aikaan. Olen innoissani, sillä Johnson tuntuu minusta juuri oikeanlaiselta yhdistelmältä tuoreutta ja luotettavia näyttöjä.

tlj-concept-art-mirror-cave

Rian Johnson lähestyy käsikirjoitusta hahmojen, ei niinkään juonen kautta. Tämä luonnos selitetään Art-kirjassa liittyväksi peililuolaan, mutta se voisi liittyä myös Reyn ja Kylon keskusteluihin.

Kevät-kesä 2014. Johnsonille ja hänen tuottajaparilleen Ram Bergmanille paljastuu, että Lucasfilm ei aio käskyttää heille juonikuvioita. Päinvastoin, Johnson saa odottamattomankin vapaat kädet jatkaa episodi VII:n tarinaa, ensimmäisenä ohjenuoranaan siis vain The Force Awakensin käsikirjoitus. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä, miten TFA ja sen uudet hahmot, joista yleisölle ei ole vielä paljastettu kuvauksen tai kuvan vilaustakaan, otetaan aikanaan vastaan. Johnson kirjoittaa paperille heidän nimensä, ja alkaa miettiä, mihin Reyn, Finnin, Poen, Luken ja Kylon tarinoiden pitäisi kulkea. Varhaisimpia The Last Jediin päätyviä ideoita ovat esimerkiksi kohtaus ”peililuolassa” ja toisen maailmansodan pommikoneiden Star Wars -versiot. Johnson käyttää myös tilaisuudet keskustella juonesta The Force Awakensin tuotantosuunnittelijan Rick Carterin, Lucasfilmin Star Wars -kaanonia ohjaavan tarinaryhmän ja myöhemmin myös Abramsin kanssa.

Kesä 2014. The Force Awakensin kuvausten aikana Johnson pyytää Abramsilta episodiin VII kaksi muutosta. Toinen on, että Johnson haluaa Reyn mukaan Ahch-Tolle Luken vanhan droidin R2-D2:n, kun Abrams oli viedä sinne uuden BB-8:n. Toinen muutos liittyy Lukeen aivan elokuvan lopussa, eikä sitä ole paljastettu missään. Veikkaukseni on, että Abramsin tarkoitus oli lopettaa elokuva kuvaan, jossa Luke ottaisi Reyn tarjoaman valomiekan käteensä.

tlj-concept-art-casino-scene

”Montecarlomainen” kasino on The Last Jedin käsiksen isoin joukkokohtaus.

Elokuu 2014. Vain parin kuukauden tiivis työskentely muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen, ja Johnsonin tarina saavuttaa monilta perustavilta osiltaan jo sen muodon, joka lopulta kuvataankin. Lucasfilmillä ollaan syystäkin vaikuttuneita. Suoraviivaisuudessa on suuria etuja: Kun TFA:ta käsikirjoitettiin vielä lavasteiden rakentamisen aikana, on TLJ:n tarina siis suurelta osin kasassa jo ennen TFA:n pääkuvausten päättymistä. Episodi VIII:n tuotanto voidaan näin ollen suunnitella käsislähtöisesti. Kun edeltäjään visioitiin ennen käsikirjoitusta hartaudella muun muassa ”eksoottista kaupunkia”, joka lopulta supistui pelkäksi Maz Kanatan linnaksi, nyt Johnson linjaa esimerkiksi haluavansa ”avaruuden Monte Carlon”, joten juuri sellaista lähdetään suunnittelemaan (ja joihin suunnitelmiin kierrätetään siivu eksoottista kaupunkiakin). Toki kuitenkin on niin, ettei Johnsonilla sentään näin nopeasti ole oikeaa käsikirjoitusta. Esimerkiksi ensimmäisissä tarinaversioissa avaruuden Monte Carlon reissulle lähtevät Finn ja Poe, mutta hahmot ovat keskenään liian yksimielisiä, joten Johnson päätyy myöhemmin luomaan Finnin pariksi uuden Rose-hahmon.

Lokakuu 2014. Tuotantosuunnittelija Rick Heinrichs aloittaa The Last Jedin parissa. Hän ei ole aiemmin työskennellyt Star Wars -elokuvissa: TLJ:n tuotannon on kestettävä se, että The Force Awakens ja Rogue One työllistävät koko ajan samaan aikaan Lucasfilmin väkeä. Samat tekijät eivät kerrassaan edes voi ehtiä kaikkiin kolmeen elokuvaan. Heinrichsille tilanne on kuitenkin luksusta: hän ei ole koskaan työskennellyt yhden elokuvan parissa näin kauan.

Maaliskuu 2015. Johnsonin ensimmäinen varsinainen käsikirjoitusversio valmistuu ja Johnson julkistetaan virallisestikin elokuvan ohjaajaksi. Muutoksia toki tehdään tämän jälkeenkin: tarinasta esimerkiksi puuttuu tässä vaiheessa vielä sitoutumattomuutta saarnaava hakkeri ”DJ”. Mestarikoodinmurtaja, jota Canto Bightin kasinolta etsitään, ei tässä vaiheessa ole vielä pelkkä vitsi, vaan oikea hahmo, jonka kanssa Rose ja Finn kiipeilevät kasinon katoilla ennen putkaan joutumistaan. Käsikirjoituksella on kuitenkin jo otsikko, joka pysyy: The Last Jedi, viimeinen jedi. Fanit arvuuttelevat merkitystä myöhemmin, mutta käsiksen kirjoittajalle se on selvä: onhan Lukea kutsuttu viimeiseksi jediksi jo The Force Awakensin käsikirjoituksessa.

Syyskuu 2015. The Last Jediä kuvataan ensimmäisen kerran – kolmen päivän ajan. On tullut selväksi, että episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ei voida toteuttaa Skellig Michaelin herkällä saarella, joten saarella käväistään nyt tallentamassa Luken ja Reyn ensikohtaamisen loppu, ottoja historiallisilla portailla sekä tarvittavia ilmakuvia ja otoksia ”Voima-montaasin” luontokuviksi. Käynti Skelligillä poikii elokuvan pirteimmät oheistuotteet, sillä saarella oikeasti asustavat lunnit päätyvät elokuvaan porgeina. Huhupuolella puhutaan samaan aikaan Han Solon tyttären näyttelijän etsinnästä, mutta tämä toisaalta on yksi villeimpiä The Last Jedi -huhuja, joten kovin villiksi ne eivät koskaan pääse.

Joulukuu 2015. Johnson saa kolmannen The Last Jedi -käsikirjoituksensa valmiiksi vajaata viikkoa ennen The Force Awakensin ensi-iltaa. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger lueskelee sen lennolla episodi VII:n maailmanensi-illasta Yhdysvalloista sen Lontoon ensi-iltaan. Käsikirjoitus on rohkea: itse Mark Hamill ilmoittaa ohjaajalle vastustavansa hänen versiotaan Lukesta, sillä Hamillin mielestä Luke ei olisi koskaan antanut periksi.

tlj-concept-art-luke-rey-anger

Rian Johnsonin Luke Skywalker perustuu originaalitrilogiaan ja The Force Awakensiin. Monien muiden mielikuvat, Mark Hamillinkin, ovat toisenlaisia.

Tammikuu 2016. The Last Jedin ensi-ilta siirretään toukokuulta 2017 joulukuulle, aivan kuten siirrettiin aiemmin The Force Awakensinkin ensi-ilta. Jälkikäteen ajatellen tuntuu hassulta, että tälle ongelmattomalle tuotannolle annettiin sen tarvitsema lisäaika, mutta todella pulassa ollut Solo pidettiin ohjaajavaihdoksista ja massiivisista uudelleenkuvauksista huolimatta myöhemmin paikallaan. Juuri ennen kuvauksia kirjoittaja-ohjaaja Johnson lisää tarinaan vielä yhden keskeisen (ja myöhemmin kiistellyn) elementin: kolme Rashomon-tyylistä flashbackia, jotka paljastavat aiempaa suoremmin, mikä lopulta ajoi Ben Solon Kylo Reniksi. Johnson muuttaa myös viime hetkellä Finnin saapumisen tarinaan: tähän asti Finn on ollut ampujana mukana vastarinnan pommikoneessa alun taistelussa, todistaen Rose Ticon siskon Paigen kuoleman.

Helmikuu 2016. The Last Jedin kuvaukset alkavat. Lucasfilm julkistaa jo tavan mukaan tässä vaiheessa uudet näyttelijät Benicio del Toron, Laura Dernin ja Kelly Marie Tranin, mutta ei heidän hahmojaan. Suurin osa kuvauspaikoista sijaitsee Lontoon studioissa: elokuvassa on 125 lavastettua tilaa, mikä on aivan poikkeuksellisen paljon, mutta vain harvat päänäyttelijät pääsevät The Last Jedin kuvauksissa ulkosalle. Edellisen episodin pyrkimystä tiettyyn aitouteen lavasteissa, tehosteissa ja maskeissa kuitenkin jatketaan. Esimerkiksi prequeleissa tietokoneistettu Yoda kuvataan tällä kertaa taas täysin nukella kuten 1970-luvulla ikään – mutta tällä kertaa Frank Ozin osallistuminen kuvauksiin on tehtävä salassa mahdollisimman monilta silmäpareilta.

dubrovnik1

Star Wars -galaksin kasinokaupunki lavastetaan Kroatian Dubrovnikissa vanhan kaupungin suosituille myymäläkaduille.

Maaliskuu 2016. Kroatian Dubrovnikissa, joka tunnetaan myös Game of Thronesin Kuninkaansatamana, kuvataan suuren huomion saattelemana kasinokaupunki Canto Bightin katuja ja taustoja toimintakohtauksille. Mukana on päänäyttelijöiden stuntteja muun muassa ratsastamassa fathiereilla ja kasoittain avaruusiltapukuihin puettuja, myös alieneiksi maskeerattuja ekstroja, muttei yhtään näyttelijää (ellei Warwick Davisia lasketa).

Huhtikuu 2016. Britannian prinssit vierailevat Pinewoodin studioilla, jolloin nettiin pelmahtaa uusien Star Wars -elokuvien suurin satsi laillisesti julkaistuja studiokuvia.

tlj-bts-rey-running.jpg

Daisy Ridley juoksee rannalla Irlannissa. Tämä kohtaus jää sittemmin leikkauspöydälle.

Toukokuu 2016. Kahden viikon Irlanti-kuvaukset ainakin viidessä eri kuvauspaikassa. Mukana ovat näyttelijöistä Hamill, Daisy Ridley, Joonas Suotamo ja jonkin aikaa myös Adam Driver, koska Reyn ja Kylon intiimit keskustelukohtaukset vaativat toisen osapuolen paikalle, vaikkei tätä kuvatakaan. Irlannin kuvaukset tapahtuvat sikäli avoimilla paikoilla, että fanipaparazzit saavat hajua esimerkiksi kohtauksesta, jossa Luke häärii kalliolle nousseen ”hirviön” ympärillä, ja jopa kalliosta, jonka päällä Luke istuu kohtauksessa, joka elokuvassa osoittautuu todella dramaattiseksi. Toisaalta fanit ovat yhtä lailla tietävinään Ahch-Ton joukkotaistelukohtauksesta ja planeetalle putoavasta avaruusaluksesta, jollaisia ei oikeasti kuvattukaan.

Heinäkuu 2016. Kuvaukset päättyvät. Viimeisenä tallennetaan Crait-kuvia Boliviassa Salar de Uyunin suolatasangoilla. Täälläkään ei ole mukana yhtään näyttelijää.

https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2FOfficialOscarIsaacPage%2Fposts%2F1330287570346205&width=500

Joulukuu 2016. Rogue One saa ajallaan ensi-iltansa. Suurempia vaikutuksia koko sarjalle on kuitenkin sillä, että Carrie Fisher saa sydänkohtauksen joulun alla ja kuolee muutama päivä myöhemmin. Koko Star Wars -perhe suree, ja Leian tulevaisuus uudessa trilogiassa jää auki. Fisherin osuus juuri The Last Jedistä on kuitenkin (repliikkien jälleenäänityksiä lukuun ottamatta) purkissa. Hänen roolisuorituksensa päädytään jättämään sellaisekseen.

Tammikuu 2017. Elokuvan alaotsikko The Last Jedi paljastetaan yleisölle. Minä lopetan blogipostaukseni mielestäni hauskaan vihjailuun Luken kuoleman mahdollisuudesta.

Huhtikuu 2017. Star Wars Celebration ja The Last Jedin teaser, joka päättyy Luken sanoihin ”Jedien on aika loppua”. Kuume nousee, ainakin omani.

Kesäkuu 2017. ILM:n puolesta elokuvan tehosteet valmistuvat. Samoihin aikoihin Star Wars nousee julkisuudessa kohuotsikoihin. Ei tosin tämä Star Wars, vaan seuraavan vuoden Solo-soololeffa, jonka ohjaajat saavat potkut kuvausten ollessa jo loppusuoralla. The Last Jedin maine ”ongelmattomana tuotantona” kasvaa, kasvattaen fanien odotuksia.

Heinäkuu 2017. Oikein hieno behind the scenes -video todistelee katsojille, että luvassa on jotain aivan muuta kuin Imperiumin vastaiskun remake. Vähistä sanoista huolimatta kuvista on mahdollista päätellä elokuvan juonesta jo paljon aivan oikein.

Syyskuu 2017. The Last Jedi on valmis – ellei nyt aivan etuajassa, niin hyvissä ajoin ainakin, sillä vertailun vuoksi The Force Awakens valmistui noin kuukautta ennen ensi-iltaa. Leikkausvaiheessa elokuvasta on karsittu etenkin Canto Bightin osuutta ja yksi iso Irlannissa kuvattu Ahch-To-kohtaus, mutta pohjimmiltaan elokuva on pysynyt kolmen ja puolen vuoden aikana hämmästyttävän tukevasti samoilla raiteilla. Syyskuussa myös suuri yleisö alkaa viimein tutustua elokuvan maailmaan oheistuotteiden saapuessa kauppoihin. Samoihin aikoihin Episodi IX:n kirjoittajat ja ohjaaja vaihdetaan. Monien yllätykseksi hommaan ei palkata Rian Johnsonia vaan edellisen episodin ohjannut, tiettävästi kertakeikalle Star Wars -elokuviin lupautunut JJ Abrams. Tämä yllätys saa kuitenkin selityksensä marraskuussa: Johnson on värvätty The Last Jedin tuotannon lopussa kehittelemään kokonaista aivan uutta Star Wars -elokuvien sarjaa, mikä kasvattaa entisestään käsitystä siitä, että Disney ja Lucasfilm todellakin uskovat The Last Jediin. Elokuvan tekijät lähtevät pressikierrokselle ilman keskeneräisyyden taakkaa harteillaan. The Last Jedi ei vielä aivan kuulu faneille, mutta pian senkin aika on – vaikka se aikanaan olisikin joillekin faneille vaikea pala nieltäväksi.