Episodi IX:n ensi-illan kynnyksellä: Niin monien asioiden (ja jedinkin) paluun äärellä

The Rise of Skywalkerin ensi-iltaan on enää muutama päivä, ja minä en ole ollut Star Wars -ensi-illan alla näin vähän spoilaantunut sitten Pimeän uhan.

Siis, olen minä toki spoilaantunut. Mutta tosiaan vähemmän kuin on ollut tapana. Tämän yllättävän tilanteen takana ei tosin ole mikään jämpti suunnitelma. Elämäntilanne on vain nyt tänä vuonna ollut sellainen, että spoilerien tarkalle seuraamiselle on ollut melkein yhtä vähän aikaa kuin bloggaamiselle.

Tässä vaiheessa on joka tapauksessa aikaa enää panna sanoiksi viime hetken toiveet ja odotukset. Tämä kirjoitus ei viittaa huhuihin eikä vuotoihin. Jutun väleihin upotan kuitenkin nettiin jaetut ihan oikeat klipit lopullisesta elokuvasta – niitä ei kannata klikata pyörimään, jos halua nähdä kohtaukset tuoreeltaan vasta valkokankaalta!

tros-rs-kylo

”On tapahtunut vuotoja”, päättelee Kylo.

Kirjoitin ensimmäisen ”ennustukseni” episodi IX:stä pian The Last Jedin ensi-illan jälkeen. Kuten varmasti oli väistämätöntä, muutamat oletuksistani menivät lahjakkaasti pieleen. Oletin esimerkiksi ulkoelokuvallisista syistä, että edesmenneen Carrie Fisherin näyttelemä Leia kirjoitettaisiin kuolemaan elokuvien välissä, mutta näinhän ei tapahtunut. Yllättävänkin monille tuon kirjoitukseni spekulaatioille silti nyökyttelen nyt sitä lukiessani. Arvelin esimerkiksi jo tuolloin JJ Abramsin palaavan varmasti vielä Renin ritareihin ja voivan aivan hyvin palata myös Reyn vanhempiin ja Snoken taustaan. Nythän Renin ritarit on nähty markkinoinnissakin ja pressikierroksella on vihjailtu suoraan, että Reyn alkuperästä ei ole vielä kuultu kaikkea. Mitä tulee Snokeen, häneen palaan ihan tässä pohdinnassa myöhemmin.

Vuosi sitten taas kirjoitin viiden kohdan ”toivelistan” Skywalker-saagan viimeisestä episodista. Ja kas, nuo viisi kohtaani voisin listata kärkitoiveisiini sellaisenaan nytkin:

  1. että episodi IX onnistuisi olemaan numerointinsa arvoinen eli lopettamaan onnistuneesti paitsi oman trilogiansa, myös koko Skywalkerien sukusaagan
  2. että jatkotrilogian päätösosa kuvaisi galaksia ja siellä käytävää suurta konfliktia kokonaisemmin kuin kaksi edellistä osaa
  3. että selityksensä saisi Reyn Voima-näky, jossa sittemmin kuolleiksi väitetty perhe näytti lentävän pois, jossa Kylo tuntui katsovan suoraan Reytä ruumiskasan keskeltä ja jossa itse Obi-Wan jostain syystä puhutteli tätä autiomaan orpoa
  4. että valon ja pimeän ikuinen taistelu johtaisi viimein todelliseen Voiman tasapainoon – eikä sitä voisi tarkoittaa aivan pelkkä ”hyvän voitto pahasta”
  5. että viimein selviäisi, mitä ihmettä tarkoitti se, että itse Voima ”heräsi”

Ja okei, viimeisestä kohdasta voin luopua. Jos saan nuo neljä ekaa, nimittäin.

En siis toista itseäni kirjoittamalla entisiä toiveita uudelleen. Pohdin sen sijaan hiukan sitä, mitä tiedämme nyt saavamme, mutta mistä minulla ei ollut vielä vuosi sitten aavistustakaan.

Saamme ”perinteistä Star Wars -seikkailua”. Trailerit maalaavat kuvaa veijarimaisesta toimintaseikkailusta, ja ”perinteisiin paluusta” meille on luvattu lukemattomissa haastatteluissa, joissa esimerkiksi näyttelijät iloitsevat siitä, kuinka ovat tässä episodissa päässeet seikkailemaan yhdessä (”We’re in legit, legit Star Wars now”, sanoi esimerkiksi John Boyega New York Timesille). Mikäs siinä: se on varmasti ollut heille mukavaa, ja eiköhän ole meillekin, sillä sekä Reyn (Daisy Ridley) ja Finnin (Boyega) että toisaalta Finnin ja Poen (Oscar Isaac) yhteiset kohtaukset ovat kahdessa edellisessä elokuvassa olleet niin riemastuttavia. Kemiat ovat kohdallaan kolmikon molemmilla sivuilla, ja keskiviikon elokuvalta ehkä heti ihan ensimmäisenä odotan päästä näkemään koko kolmikon yhdessä.

Lainausmerkit ”perinteisestä” ovat kuitenkin paikallaan, koska minusta on vähintään jossain määrin kyseenalaista määritellä Star Wars -kaavaan keskeisesti kuuluvan päähenkilöiden seikkaileminen yhdessä. Aiemmissa Skywalker-saagan episodeissa kunkin trilogian päähenkilötrio seikkailee yhdessä vain Uudessa toivossa Kuolemantähdellä, Jedin paluussa Jabban palatsissa ja Endorissa sekä Kloonien hyökkäyksessä hetken alussa ja lopussa. Esimerkiksi Imperiumin vastaiskussa Lukella, Leialla ja Hanilla on yksi yhteinen kohtaus. Jatko-osatrilogian niin sanottu trio eli Rey, Finn ja Poe, ei kahdessa edellisessä osassa ollut kertaakaan yhdessä. Puhumattakaan siitä, että aivan alunperin tästä triosta ei pitänyt edes tulla trioa, koska Poen piti kuolla jo The Force Awakensin alussa, mutta hahmosta tuli liian toimiva ja pidetty poistettavaksi.

EKJf-7NWsAEaMBa

”Olipa meillä hyviä yhteisseikkailuja tuossa viime vuoden aikana, eiköhän niistä vielä kuulla!”

Mutta se on tietysti totta, että tietty poikamainen (tai flashgordonmainen, kuten osa meistä vanhoista edelleen mielellään määrittelee) seikkailu Star Warsiin kuuluu. The Last Jedin rooli oli olla tämän trilogian filosofisin ja varmaankin myös tummasävyisin episodi samoin kuin Imperiumin vastaiskun aikanaan. Avaruusoopperan kolmannessa näytöksessä on aivan sopivaakin käydä rempseämmin puolustustaisteluun ja jopa hyökkäykseen. Vaikka siis kuinka toivon Reyn ja Kylon monisyistä suhdetta puitavan muutenkin kuin miekkaillen, en mitenkään kiistä, etteikö sydämeni sykähtele myös sille, kun sankarimme aivan vain juoksevat ja sanailevat First Orderin tukikohdassa tai avaruusaluksessa, kuten on nähty trailereissa tai äskettäisessä Fortnite-teemaillan yhteydessä julkaistussa klipissä.

(Mitä muuten tulee siihen, kuinka paljon olemmekaan trailereissa nähneet… Vaikka olemme nähneet monta pätkää ja kuvaa First Order -interiööreistä, Pasaana-autiomaaplaneetalta, Kijimi-jääplaneetalta ja Kef Biriltä, jolla Kuolemantähden rauniot sijaitsevat, missään näistä ei ole edes lipsahtanut, miksi näissä kussakin paikassa seikkaillaan. Jos sankarimme yrittävät Jedin paluun Endorin iskujoukon tapaan suorittaa jonkinlaista salaista tehtävää, joka helpottaisi varsinaista sotaa, mikä tuo tehtävä oikeastaan on? Mikä siellä Kuolemantähden raunioissa esimerkiksi kiinnostaa?)

Siitä pääsemmekin toisenlaiseen perinteikkyyteen – joka kuuluu niihin, jotka ennakoin väärin kaksi vuotta sitten. The Last Jedin jälkeen nimittäin kirjoitin: ”trilogian päätösepisodi ei voi enää mitenkään olla toisinto Jedin paluusta”. Vaan niinpä on käynyt, että ensi-iltansa lähestyessä yhä selvemmäksi on tullut, että kyllä vain jatko-osatrilogia sittenkin viimeisessäkin osassaan mukailee originaalitrilogian vastakappalettaan.

Tämä on ylipäätään suurin harmistukseni koko tästä trilogiasta. The Force Awakens kierrätti Uutta toivoa eli originaalileffaa niin pitkälle, että oli oikeastaan ihme, että Leia tai Han ei letkauttanut elokuvassakin jotain tutulta tuntumisesta. Oli fasistinen pahisjärjestö ja piskuinen hyvisten kapina, oli kaikkien osapuolten tavoittelema droidi, oli autiomaasta seikkailuun lentävä orpo, oli valomiekkaan kuoleva mentor-hahmo, oli välipysähdys baarissa, oli pelastusoperaatio Kuolemantähdellä. The Last Jedi kuljetti sarjaa temaattisesti eteenpäin, mutta tarinan tasolla sekin mukaili koko ajan Imperiumin vastaiskua: oli yhden sankarin jedikoulutus erillään muista, oli muiden sankarien elokuvan mittainen pakomatka, oli välipysähdys sivistyksen parissa, oli petturimainen liittolainen. Osa tästä oli väistämätöntä seurausta JJ Abramsin ja Lawrence Kasdanin The Force Awakensissa asettamista keskeneräisistä juonista, mutta osan vastuusta kantaa Rian Johnsonkin: ei tämänkin trilogian kakkososassa sentään olisi ollut pakko nähdä talsijoiden hyökkäystä.

Ja mitä siis on tällä perusteella luvassa The Rise of Skywalkerissa? Käynnistyykö episodi esimerkiksi tälläkin kertaa toiminnallisella alkunäytöksellä, jossa joku pelastetaan jostakin, kuten Jedin paluu (ja itse asiassa myös prequel-trilogian päätösosa Sithin kosto)?

Ehkä sentään ei – vaikka en kyllä hämmästyisi, vaikka käynnistyisikin. Mutta tosiaan kaikesta päätellen tässäkin on nyt meneillään pääsankarien salainen tehtävä, jonka taustalla avaruusarmeijat käyvät viimeiseen yhteenottoon. Rey, kuten Luke aiemmin, on nyt kasvanut jedinä elokuvien välillä, ja on entistä valmiimpi väistämättömään kohtaamiseen vastustajansa kanssa, johon hänellä on erityinen, henkilökohtainen side. Ja tälläkin kertaa konkreettisesti kohdattavan kypäräpäisen pahiksen takana näyttää vaanivan vielä synkempi takapiru: vieläpä sama keisari Palpatine kuin ennenkin. Jopa stormtroopereita höykyttäneille ewokeille näyttävät löytyvän vastineensa episodi IX:stä: eivätköhän sitä roolia esitä Jannahin (Naomi Ackie) joukot tai heimolaiset, jotka trailereissa ratsastavat kavioeläimillä Star Destroyerin kannella.

tros-riding-horses-space

Yib-nub!

Tämä toisteisuus on vaivannut minua The Force Awakensissa ja The Last Jedissä erityisesti myöhemmillä katsomiskerroilla. Niin paljon kuin niissä on kaikkea, mistä kovasti pidän, en voi olla välillä miettimättä, etteikö sen hyvän ja toimivan olisi voinut ripustaa myös vähemmän tutunmuotoisen puun oksille.

Niinpä aion tällä kertaa suhtautua siten, että tämä on nimenomaan se, mitä odotan: mukaelma Jedin paluusta näiden uuden trilogian erinomaisten hahmojen kautta, siten uusiksi tulkittuna ja ikuisen taistelun alati rimmaavana runona. Lasken siis esimerkiksi sen varaan, että edellä mainittujen yhtäläisyyksien lisäksi luvassa on todennäköisesti vielä yhden vanhemman sankarihahmon koskettava kuolema (trailereissa annetaan ymmärtää Threepiolle käyvän ehkä huonosti, mutta olisiko se siksi elokuvassa kuitenkin vaikkapa Chewbacca?) ja aivan varmasti viimeistään loppukuvien joukossa myös jonkinlainen Voima-haamukohtaus. Lopussa häämöttänee jonkinlainen tulkinta erään jedin tai jedien paluusta: kävisihän tämän episodin otsikkokin versiosta sanoista ”jedin paluu”.

Ja jos The Rise of Skywalker sitten heittääkin kehiin tarinakuvion, jolla ei ole yhtään mitään tekemistä Jedin paluun kanssa, yllätyn vain iloisesti!

Ja niin, vielä se suurin comeback: keisari Palpatine. Toisissa olosuhteissa (ja ehkä jos salaisuuksia rakastava Abrams olisi yksin saanut päättää) hänen paluunsa olisi saattanut pysyä elokuvaan asti yllätyksenä, mutta nyt se on kääntynyt trailereissa suorastaan tämän episodin markkinoinnin kärjeksi. Varmaankin näin on siksi, että Palpyn uskotaan innostavan heitä, jotka pettyivät The Last Jediin ja jotka eivät ole innostuneet jatkotrilogian varsinaisten päähenkilöiden kohtaloista.

Olin alunperin yllättynyt Palpatinen paluusta, enkä ainakaan ollut lainkaan innoissani, kun marraskuussa paljastui, että hänen paluunsa oli JJ Abramsin paluun jälkeinen lisäys tarinaan – eikä siis osa ns. suurta suunnitelmaa koko ajan. Mutta vaikka kuolleiden pahisten palauttaminen henkiin olisi lähtökohtaisesti kuinka tylsää, Palpatinen paluulle on monia tarinallisia oikeutuksia – ja joka tapauksessa se on nyt yhtä väistämätön tosiasia kuin The Rise of Skywalkerin jedinpaluumaisuuskin. Silloin asiaa on syytä lähestyä positiivisen kautta.

Parasta Palpatinen mukanaolossa on tietenkin se, että George Lucasin kuuden Star Wars -elokuvan pohjimmaisen pääpahiksen paluu on kerronnallisesti luonteva ratkaisu siihen ongelmaan, kuinka episodi IX voi kääriä koko Skywalker-saagan loppuun. Odotan tässä episodissa paljastuvan, että First Order ja sen aiempi yksinvaltias Snoke olivatkin vain pelinappuloita Palpatinen suurella laudalla. Näin myös Kylo Ren, joka on luullut aivan omin päätöksin tappavansa menneisyyttään ja isähahmojaan, onkin todellisuudessa vain johdattanut itseään kohti Palpatinea. Ja kun muistamme, millaisella kiinnostuksella Palpatine on tähän asti seurannut Skywalkerien sukua, alammekin päästä syvään ytimeen siitä, miksi arvelen tämän trilogian markkinoinnissa niin paljon puhuttavan nimenomaan ”Skywalker-saagasta”.

(Kyllä, pelkään pahoin, että episodi IX vahvistaa lopullisesti kaanoniksi sen, mitä jo Lucas itse vihjaili, mutta jätti suoraan sanomatta: että Palpatine oli Anakinin ”isä”, siis jonkinlainen luoja Voiman kautta. Olen aina inhonnut tätä juonimahdollisuutta, koska se tekee liiankin pitkälle kaikesta vain osan Palpatinen deus ex machinaa. Hyväksyn paljon mieluummin, että Qui-Gonin, Obi-Wanin ja Amidalan sattumanvarainen, hajonneeseen moottoriin liittyvä saapuminen Tatooinelle ja nuoren Anakinin luo oli osa Voiman johdatusta, kuin että Darth Sidious konkreettisena henkilönä loitsi kaiken tämän todeksi pimeässä luolassaan. Mutta, positiivisen kautta: jos näin on oleva, niin ainakin tässä ratkaisussa Abrams ja kumppanit tosiaan palaavat Lucasin omiin ajatuksiin ja jopa kauas prequel-trilogian alkuun asti – jatko-osatrilogia kun ei turhan paljon ole tähän mennessä saagansa episodeihin I-III viitannutkaan.)

Minua helpottaa myös se, että tiedän liki varmaksi, että tulen joka tapauksessa nauttimaan keisarin kohtaamisesta. Sekä Palpatinen hahmo että Ian McDiarmid hänen tulkitsijanaan ovat aina olleet täyttä timanttia. Haluan edelleen huomauttaa, että emme vielä oikeastaan tiedä, miten Palpatine on mukana IX:ssä (kloonina? haamuna? hologrammina?), mutta ei ole mitään syytä odottaa, etteivätkö hänen kohtauksensa tässäkin elokuvassa olisi ihanan pirullisia.

sith troopers.png

”Miksi me muuten ollaan sith troopereita, kun ei me olla sithejä?”

Huomaan jännittäväni The Rise of Skywalkerissa enemmän sen yleistä vastaanottoa kuin omaa mielipidettäni. The Last Jedin jälkeen netissä oli pitkään suorastaan paha olla, ja tuntuu käsittämättömältä, että edelleen jokaisen TLJ:tä tai sen ohjaaja-kirjoittajaa sivuavankin twiitin, videon tai postauksen alle ilmestyy nopeasti ”lapsuuteni on pilalla” -tyyppistä viestintää, paljon tuota karkeammin ilmaistuna. Valitettavasti on aivan varmaa, että tämä sama jälkisotakin tulee kiihtymään vain uuteen vauhtiinsa tällä viikolla, ja se uuvuttaa minua jo etukäteen. Näin tapahtuu aivan riippumatta siitä, tullaanko The Rise of Skywalkeria pitämään yleisesti onnistuneena vai ei: The Last Jedihan nimenomaan sai oikein hyvät arviot esimerkiksi ammattikriitikoilta.

Omasta näkökulmastani The Last Jedi, vaikka ei virheetön mestariteos ollutkaan, oli elokuvallisesti (siis kuvina, ääninä ja leikkauksina) vaikuttavin Star Wars sitten originaalin ja temaattisesti Disney-kauden neljästä elokuvasta se, jolla on ollut minulle eniten uutta annettavaa. Kaikkien ei todellakaan tarvitse pitää kaikesta, mutta minun on edelleen vaikea ymmärtää, miten esimerkiksi jonkun mielipide siitä, millainen Luke Skywalkerin ”kuuluisi olla”, johtaa siihen, että koko elokuva teoksena tulkitaan surkeaksi – tai jopa sen tekijät pahoiksi ihmisiksi. Mutta kaipa tämä vain kuvaa eroja tavoissamme katsoa elokuvia (minä katson niitä hyvin tietoisesti ihmisten toteuttamiksi tietäminäni kulttuuriteoksina) – ja sitä, että nämä nyt vain eivät ole niitä elokuvia, joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi.

Osittain juuri tästä fandomin tilasta – ja osittain siitä omasta ruuhkavuodestani – johtuen en ole henkilökohtaisesti tällä hetkellä niin innoissani kuin kaksi tai etenkään neljä vuotta sitten olin tähän aikaan. The Rise of Skywalker nyt vain saa ensi-iltansa, ja vaikka kyse tosiaan on Skywalker-saagan lopusta, luulen käveleväni teatteriin keskiviikkona melkein yhtä tyynenä kuin ohimenevämmäksi tiedettyyn Soloon puolitoista vuotta sitten. Mutta toivon, että en pysy tyynenä koko kahta ja puolta tuntia!

Tämän blogin ääreltä on jo perinteikkäästi ponnahdettu reaaliaikais-chattiin elokuvan ensi-iltapäivänä (ja lähipäivinä sen jälkeen). Ideana siis keskustelu elokuvan nähneiden kesken: toisin kuin vaikka Twitterissä ja Facebookissa, tässä chatissa saa keskustella spoilereista. Otetaan taas, niin paljon kuin innostutaan: tlk.io/tahtienjatkosota.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s