Näin syntyi Rogue One

Posted on 17/01/2017 by Aki Jörgensen

Koska virallisia Making of -kirjoja Star Wars -elokuvista ei (tällä hetkellä) julkaista, on kertomukset koottava sirpaleista kasaan itse. Kirjoitin tätä vastaavan kirjoituksen vuosi sitten The Force Awakensin kuvauksia edeltäneestä vaiheesta. Tässä Rogue One -kirjoituksessa lähteinä mediassa julkaistut haastattelut ja muut tiedot ennen ja erityisesti jälkeen ensi-illan sekä The Art of Rogue One -kirja, joka kuitenkaan valitettavasti ei ole informatiivisuudessa Episodi VII -verrokkinsa tasolla. Luonnollisesti tietoni ovat vielä aukkoiset ja tulkintani todennäköisesti paikoin väärät.

Linkit osoittavat pääasiassa tämän blogin aiempiin kirjoituksiin, joista voi ihastella vielä väärempiä tulkintojani ja spekulaatioitani sekä esimerkiksi epäuskoista nauruani ensimmäisiin huhuihin digitaalisesta Tarkinista. Luonnollisesti kirjoitus spoilaa Rogue Onen juonenkäänteitä, mutta kaikkihan elokuvan ovat jo nähneet?

Jedha City. Tuotantosuunnittelijan maalaus kirjasta The Art of Rogue One.

Helmikuu 2013. Lucasfilm on vaihtanut omistajaa edellisenä syksynä, Episodi VII:n suunnittelu on vasta käynnistynyt enkä minä ole vielä perustanut tätä blogia, kun Lucasfilm jo julkistaa suunnittelevansa myös spinoff-elokuvia. Myös standalone-elokuviksi kutsuttujen hankkeiden luvataan olevan irrallisia episodielokuvista ja keskittyvän valittuihin hahmoihin. Idea periytyy George Lucasilta itseltään, mutta vaikka jo 1980-luvulla mallin mukaan toteutettiin ewokien omia elokuvia, uutinen yllättää monet: ettäkö vuosittaisia Star Wars -elokuvia, kun niitä tähän asti oli nähty vain kuusi 35 vuoden aikana! Julkistustiedotteessa kerrotaan yhtä elokuvaa kirjoittavan Lawrence Kasdanin ja toista Simon Kinbergin. Paljon myöhemmin meille varmistuu, että Kasdanin käsikirjoitus kertoo Han Solosta ja Kinbergin Boba Fettistä. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ole se elokuva, joka valitaan järjestyksessä ensimmäisenä toteutettavaksi standalone-projektiksi.

Kevät 2013. Efektipaja ILM:n pomo, Photoshopin kehittäjä ja cv:ssään muutenkn yleisneroa muistuttava pitkän linjan lucasfilmiläinen John Knoll marssii uuden pomonsa Kathleen Kennedyn pakeille ja ilmoittaa keksineensä täydellisen idean irtonaiselle Star Wars -elokuvalle. Ytimekäs pitch menee näin: kerrotaan tarina siitä, kuinka kapinalliset saavuttavat alkuperäisen elokuvan alkuskrollissa mainitun ”ensimmäisen suuren voittonsa” Imperiumista ja sieppaavat Kuolemantähden suunnitelmat. Knollin tarkempi suunnitelma hioutuu lukuisissa firman sisäisissä kahvi- ja juhlapöytäpuheissa, ja konkretisoituu 7-sivuiseksi käsikirjoitustiivistelmäksi otsikolla Destroyer of Worlds. Sen Kennedy ja hänen oikea kätensä, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän pomo Kiri Hart hyväksyvät toukokuussa 2013 elokuvahankkeeksi, jonka päämäärä on ensi-illassa joulukuussa 2016. Vihreä valo!

John Knollin alkuperäisen käsisluonnoksen kapinallistiimi. Vasemmalla K-2SO ja Jyn Erso, loput hahmoista vaihtuivat kokonaan toisiin tarinankehittelyssä.

Tammikuu 2014. The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän Episodi VII:n lavasteita vasta aletaan rakentaa, kun ensimmäisen ei-saagaelokuvankin suunnittelu jo alkaa. Ohjaajaksi on valittu lähes tuntematon Gareth Edwards, jonka erinomainen esikoinen Monsters on kiinnittänyt Lucasfilmin päättäjien huomion. Siinä Edwards kertoi realistisesti ja jopa dokumentaarisesti henkilödraamaa, vaikka miljöö oli scifistinen. Britti Edwards on myös todella pitkän linjan Star Wars -fani, joka teki 30-vuotissyntymäpäivänään pyhiinvaellusmatkan Tunisiaan alkuperäisen Tatooinen kuvauspaikalle. Tuotannon suunnittelusta puolestaan vastaa Lucasfilmille tutumpi nimi, prequelien ja The Force Awakensin veteraani Doug Chiang. Tavoite on kertoa uusi tarina, mutta kytkeä se konkreettisesti ja visuaalisesti melkein 40-vuotiaaseen Episodi IV:ään. Lucasfilmin nykyisen tavan mukaisesti taiteilijat päästetään irti samalla kuin käsikirjoittajatkin: aluksi vain mielikuvitus on rajana, vasta myöhemmin lukitaan, mitä todella halutaan.

Helmikuu 2014. John Knoll kokoaa ”sizzle reelin”, jolla esittelee oman visionsa elokuvan luonteesta käyttäen aineistona muun muassa vanhoja elokuvaklippejä. Knollin näkemys on ”keikkaleffa” Mission: Impossible -hengessä, mutta sijoitettuna sotamiljööseen. Knoll haluaa myös todistaa, että hänen visioimansa elokuva on mahdollista toteuttaa hyvin edullisesti verrattuna isoihin episodielokuviin. Kollegojensa mielestä Knollin näkemys on jopa turhankin pienimuotoinen.

Toukokuu 2014. Gareth Edwards julkistetaan ensimmäisen Star Wars -standalonen ohjaajaksi, Gary Whitta sen käsikirjoittajaksi ja ensi-illaksi 16. joulukuuta 2016. Aiheesta ei pukahdeta mitään. Muun muassa minä lasken huhuja ja todennäköisyyksiä yhteen sekä mietin Monstersin tyyliä, ja päädyn tässä blogissa olemaan varma siitä, että herrat keittelevät Boba Fettin omaa elokuvaa.

Luonnosvaiheen suunnitelma arvaamattomasta kapinallisjohtajasta. Saw Gerrera poimitaan rooliin Clone Wars -animaatiosarjasta, mutta aivan näin rajulta hän ei lopullisessa elokuvassa näytä.

Loppuvuosi 2014. Lucasfilmille tämä on hurja vuosi, vaikkei vielä ensi-iltojen aika olekaan. The Force Awakens kuvataan kesän ja alkusyksyn aikana, ja samaan aikaan Rogue One edistyy koko ajan. Gary Whitta kirjoittaa vuoden loppuun mennessä ensimmäisen käsikirjoitusversion. Suuri osa Knollin alkuperäistarinasta hioutuu aivan toisenlaiseksi: esimerkiksi Knollin hahmokatraasta, seitsemänhenkisestä kapinalliskommandotiimistä, jäävät jäljelle vain sen johtaja Jyn Erso ja droidi K-2SO. Whitta ja Edwards muovaavat elokuvasta yhden päähenkilön tarinan, kun se Knollin visiossa oli pikemminkin tiimileffa. Mutta siinä missä The Force Awakensin esisuunnittelussa kutakuinkin kaikki yksityiskohdat hahmoista tapahtumapaikkoihin ja juonenkäänteisiin kävivät läpi loputtomia iteraatioita, standalone-projektissa esimerkiksi elokuvaan tarvittavat planeetat lukitaan suhteellisen kivuttomasti. Chiangin näkökulmasta projektin kinkkisin yksityiskohta on ”Jynin alus”, jolle haetaan ikonista muotoa ja jota pitkään visioidaan millenniumfalconmaiseksi kotialukseksi. Kaikkiaan 781 luonnosta myöhemmin alus päätyy lopulta elokuvaan pienenä, helikopterimaisena U-Wing-kuljetusaluksena, eikä se ehkä kuulu ikonisimpiin Star Wars -designeihin.

U-Wing näyttää valmiissa elokuvassa luontevalta X-, Y- ja B-sarjojen jatkeelta, mutta suunnittelijoille siihen päätyminen ei ollut helppoa.

Tammikuu 2015. Gary Whitta saa valmiiksi elokuvan ensimmäisen käsikirjoitusversion, joka vielä alkaa perinteisellä alkuskrollilla – ja jättää projektin. Moni, minäkin ehdottomasti, luulee kyseessä olevan potkujen, kuten myös Michael Arndtin väistyttyä aiemmin The Force Awakensin kirjoittamisesta ja Josh Trankin saadessa myöhemmin lähteä Boba Fett -elokuvan ohjaajan paikalta. Todellisuudessa Whittan lähdössä on pikemminkin kyse suurelokuvien tuotantojen nykytyylistä: käsikirjoittaja ei ole auteur. Kirjoittajia on melkein tavanomaisesti useampia, ja heidän tehtävänsä on muokata tarinaksi jonkun muun, yleensä ohjaajan visiota. Whittan jälkeen työtä jatkaa tämän projektin tapauksessa Chris Weitz, joka muun muassa poistaa tarinasta sen ainoan jedin tekemällä Jynin äidistä sittenkin vain ”pelkän” Voima-uskovaisen. Samaan aikaan mediaan tihkuu tietoja siitä, että elokuvan päärooliin haetaan nuorta naista: uutisten shortlistillä on myös Felicity Jones, joka roolin saa. Fanikunta puhuu myös huhuista, joiden mukaan elokuva kertoo palkkionmetsästäjistä, jotka Kapinaliitto palkkaa varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat – mahtaa elokuvantekijöitä naurattaa.

Maaliskuu 2015. Elokuvan nimi julkistetaan. Rogue Onea ei kuitenkaan selitetä vielä mitenkään. Ymmärrettävästi useimmat yhdistävät sen vanhan expanded universen Rogue Squadron -kirjoihin ja sarjakuviin ja odottavat X-Wing-lentäjien omaa elokuvaa. Samalla julkistetaan projektin perustuvan John Knollin ideaan. ”Huh?” miettii moni.

Huhtikuu 2015. Star Wars Celebrationissa on ollut tarkoitus julkistaa jopa kahden standalone-elokuvan aiheet, mutta Josh Trankin tuoli heiluu. Boba Fett -teaser vedetään viime hetkellä pois, ja yleisölle näytetään ”vain” Rogue Onen aiheen julkistava pätkä, jossa Kuolemantähti kohoaa viidakkoisen metsän yläpuolella. Hurraavalle fanikansalle luvataan ”sotaelokuva Star Wars -maailmassa”, ja annetaan referenssiksi niinkin rajua kamaa kuin Osama bin Ladenin taposta kertova Zero Dark Thirty, jonka kuvaaja on jo palkattu Rogue Oneen.

Ensimmäinen Rogue Onesta julkaistu luonnoskuva näyttää tavoitellun tyylin yllättävänkin lopullisessa asussaan.

Kesä 2015. Rogue Onen principal photography eli pääkuvaukset alkavat. Huhuja seuraavat tietävät tässä vaiheessa vuotavista salaa otetuista valokuvista, että elokuvaan kuvataan taistelukohtauksia trooppisella rannalla ja että Lontoon Pinewoodin studioille on rakennettu alkuperäisen Star Warsin Yavin IV -planeetan temppeli. Kaikkiaan kuvauksista kuuluu kuitenkin jopa vähemmän huhuja kuin episodielokuvista. Päänäyttelijät ja -tekijät julkistetaan elokuussa tiedotteella, joka sisältää tummasävyistä ja likaista tyyliä lupaavan tiimikuvan päähenkilöistä rooliasuissaan. Vasta tässä vaiheessa kaatuu faniteoria siitä, että Felicity Jones näyttelisi prinsessa Leiaa – näyttelijän kasvonpiirteiden perusteella se vaikutti aivan mahdolliselta.

Sankaritiimin paljastanut kuva. Tästä nähdään yhden hahmoista olevan sokea ja toisen takissa olvean Imperiumin logon, mutta mistä on kyse – se ei vielä selviä.

Huhtikuu 2016. Episodi VII:n ensi-iltaa edeltäneen ja seuranneen Rogue One -hiljaisuuden katkaisee kunnolla vasta elokuvan ensimmäinen teaser. Tähän asti ensimmäisen standalonen sisältö on pysynyt Kuolemantähden suunnitelmat -premissiä lukuunottamatta hämmästyttävän visusti piilossa. Tästä alkaa mainoskampanja, joka pyrkii nuijimaan suuren yleisön tajuntaan tuota samaa premissiä, kuten myös sitä, että Jyn Erso on ihan eri henkilö kuin Rey. Lisää tietoa janoaville faneille alkaa samalla vähitellen valjeta esimerkiksi, keitä elokuvaan hahmot ovat – ensimmäinen teaser kun ei esimerkiksi vielä selitä, miksi juuri Jyn Erso värvätään näin tärkeään tehtävään. Kuvaavaa on, että vielä tässä vaiheessa minä kirjoitan tässä blogissa esimerkiksi huhusta, jonka mukaan filmin loppupuolella nähtäisiin sittenkin vielä Boba Fettin johtama joukkio palkkionmetsästäjiäkin.

Kesäkuu 2016. Tuotannon kriisi vuotaa mediaan: kaikki ei ole hyvin. Alkuvuodesta valmistuneen ensimmäisen leikkauksen perusteella Rogue Oneen on tehtävä järeitä muutoksia, ja kesän aikana tehdäänkin viikkokaupalla ”reshooteja” eli uudelleenkuvauksia. Tämä ei sinänsä ole tavatonta – ja Rogue Onenkin uudelleenkuvausvaihe oli aikataulussa mukana koko ajan – mutta operaation mittakaava on poikkeuksellinen. Lucasfilm yrittää suitsia huhuja, mutta ei voi kiistää tosiasioita, ja itse asiassa vain lisää vettä myllyyn väittämällä, että elokuvan säveltäjä vaihtuu Michael Giacchinoon muka juuri uudelleenkuvausten takia (tämähän tarkoittaisi uudelleenkuvausten nimenomaan yllättäneen studion). Lopulta lisäkuvauksiin käsikirjoitus- ja ohjausavuksi palkattu käsikirjoitustohtori Tony Gilroy saa ansioistaan miljoonia dollareita ja käsikirjoittajakrediitin elokuvaan. Tuolloisten huhujen mukaan elokuvaa kevennetään ja siihen lisätään ”seikkailun tuntua”, mutta itse asiassa monet elokuvan synkimmistä hetkistä lisätään mukaan vasta tässä vaiheessa: esimerkiksi Cassianin esittelevä hätkähdyttävä kohtaaminen varjoisalla kujalla ja Darth Vaderin kaiken kammottavan voiman näyttävä lopun toimintakohtaus, joka näyttää tätä kirjoittaessani jäävän elokuvan rakastetuimmaksi. Täydennysten vastapainoksi elokuvaa pitää toisaalta lyhentää, joten etenkin lopputaistelusta jää pois paljon. Leikkaustiimiin uutta näkemystä tuo John Gilroy, Tonyn veli.

Jossakin vaiheessa tuotannossa hoksattiin, että Vaderia ei kannata käyttää vain parissa tällaisessa kohtauksessa ilman toimintaa.

Heinäkuu 2016. Näyttelijä Jiang Wen spoilaa ajattelemattomuuttaan tai kielitaidottomuuttaan Lontoon Star Wars Celebrationissa Donnie Yenin hahmon kuolevan Rogue Onessa. Juontaja Gwendoline Christie säikähtää silmin nähden, yleisö ihmettelee, kuuliko tosiaan oikein, ja Lucasfilm vahvistaa näin olleen sensuroimalla kohdan nettitallenteistaan. Jälkikäteen ajatellen spoileri tuntuu hauskalta, kun kuolleita oli sitten muutama useampikin, mutta Jiang Wen pysyy silmiinpistävän poissa elokuvan myöhemmältä markkinointikierrokselta.

Syksy 2016. Rogue Onen markkinointi jatkuu sisältäen loppuun asti sirpaleita tuotannon aikana tehdyistä muutoksista – minun kaltaisten fanien suureksi riemuksi. Ensi-illan lähestyessä mainontaa ja huhuja tarkkaan seuraavan yleisön kuva elokuvasta täsmentyy paikoin hyvin yksityiskohtaiseksi, kuten kaikesta salailusta huolimatta kävi The Force Awakensinkin kanssa. Toisaalta esimerkiksi kaikkien päähahmojen kuolema ei ehdi paljastua ennen elokuvan ensiesityksiä, eikä jo ensimmäisessä teaserissa vilahtanut bactatankki-kohtauskaan ennen kuin aivan viime hetkillä, eräässä behind the scenes -dokumentissa taustalla vilahtaneesta Vader-mannekiinista, ja silloin puhutaan kyllä jo ansiokkaasta salapoliisityöstä.

Tunnelmapala The Art of Rogue One -kirjasta.

Joulukuu 2016. Rogue One: A Star Wars Story saa ensi-iltansa. Faniyleisö ottaa sen enimmäkseen kehuen vastaan, ja vaikka sen taloudellinen menestys ei ole sentään The Force Awakensin luokkaa ja vaikka se käytännössä floppasi tärkeillä Kiinan markkinoilla, on se tätä kirjoittaessani matkalla korkealle kaikkien aikojen menestyneimpien elokuvienkin listalla.

Rogue One -arvioni: Sotatarina, johon komitea päätyi

Posted on 16/12/2016 by Aki Jörgensen

Tämä kirjoitus on varsinainen Rogue One -arvioni, sikäli kuin nämä muut eivät vielä olleet. Teksti ei ole ihan lyhyt, ja näissä oloissa luonnollisesti se spoilaa. (Lisäksi se harhautuu usein sivupoluille sulkujen sisään.)

Siltä varalta että saatoin jo ehtiä leimaantua ryppyotsaiseksi Rogue One -vihaajaksi, on syytä aloittaa kehuilla. Ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva täyttää lupauksensa olla ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva ja on sekä rohkeasti että onnistuneesti toisenlainen kuin episodielokuvat. Kyllä, tässäkin on isänsä menettänyt ja isähahmonsa menettävä orpo ja tässäkin taistellaan planeettoja tuhoavan superaseen tuhoamiseksi, mutta tyyliltään Rogue One on niin erilainen, ettei siinä ihan syystä ole edes SW-elokuviin pakolliseksi kuuluvaksi oletettua alkuskrollia. Ollakseen vasta kokeilu – sillä voi kyllä, rakkaat ystävät, tämä on Disneyn julkaisuohjelmaa katsoen vasta kokeilu – elokuva on ilahduttavan omanlaisensa, ja sille sopii toivoa taloudellista menestystä jo ihan vain siksi, että jos sitä ei tule, seuraavat SW-elokuvat tehdään todella varman päälle.

Viime kesän reshooteista yltyneet pelot Rogue Onen latistamisesta tavallisen SW-elokuvan muottiin olivat siis tarpeettomia. Lopputulos on odottamattomankin aikuinen ja vakava irrallistarina sisällissotaa käyvässä SW-galaksissa. Ilman robotti K-2SO:ta elokuvassa ei käytännössä olisi huumoria lainkaan. Tosin siitä en ole ihan varma, onko Rogue One nyt sitten ihan varsinaisesti se luvattu ”sotaelokuva”: erittäin tehokas viimeinen kolmannes sitä kyllä on, mutta sitä edeltävät osat ovat ehkä lähempänä vakoojatrilleriä. Sodasta kertova elokuva se kuitenkin ehdottomasti on – siis siinä missä kaikki muut Star Wars -elokuvat ovat pikemminkin fantasiasotaan sijoitettuja seikkailuja.

Ja vaikka en löydä elokuvasta valeuutisoituja Trump-vastaisia sävyjä, löydän siitä selviä, jopa pistäviä ajankohtaisia viittauksia Syyriassa ja Irakissa käytyihin taisteluihin. Hurjaa on, että ne viittaukset toimivat nimenomaan niin päin, että Kapinaliitto näyttäytyy siviilien asuttamassa kaupungissa käytävissä taisteluissa pommeja heittelevän Isisin roolissa. Huh! Joku kriitikko jo kirjoittikin: mahtoivatkohan ne Hollywoodissa tajuta, miltä tämä ulkomaanuutisia seuraavan yleisön silmissä näyttää…

Aito SW-rakastaja, ohjaaja Gareth Edwards vie muutenkin elokuvan fiiliksen oman suosikkielokuvansa, Episodi IV:n, melkein unohtuneille todentuntuisille tasoille. Sinne, missä kyse ei ollut supervoimaisista jedeistä Joseph Campbellin sankarimyyttiteoriaa toteuttamassa, vaan alakynnessä olevista kapinallisista käytetyssä tulevaisuudessa. Edwards lisää tunnetasoa ja tekee elokuvasta omansa viimeistään viemällä kameran yhdessä pääkuvaaja Greig Fraserin kanssa taistelujen tasolle. Scifistinen maasota on harvoin tuntunut yhtä aidolta ja hengenvaaralliselta kuin Rogue Onen lopussa, ja sitä vieläpä leikataan avaruustaisteluilla, jotka nekin ovat sekä kuvaukseltaan että fiilikseltään sarjan parhaat sitten Jedin paluun. Edwardsin ja Fraserin ansiosta elokuva on täynnä hienoa kuvaa myös erillään hienosta actionista: siis komeita sommitelmia ja kekseliäitä kuvakulmia.

Niin, ja tietenkään ei sovi unohtaa sitä, että tämähän tosiaan on ison rahan franchise-elokuva, jossa käytännössä kaikki – kaikki! – hahmot kuolevat. Vuonna 2016 se on syytä laskea rohkeaksi ratkaisuksi jo sinällään. Sitä suurempi saavutus tosin on, että elokuvan viimeiseksi tunnetilaksi tosiaan saadaan välitettyä toivon kimallus, vaikka lopussa on kaikki ainekset lohduttomuuteenkin.

Rogue One osaa siis olla oma eläimensä, mutta samalla se sijoittuu hienostuneesti osaksi sarjaansa. Mon Mothman ja Bail Organan kaltaisia tuttuja hahmoja käytetään säästeliäästi, mutta he ovat mukana juuri siellä missä pitääkin sarjan kokonaiskuvaa katsoen. Vastapuolella sarjan ikonisinta hahmoa Darth Vaderia ei onneksi myöskään nähdä liikaa – siten ne kohdat, joissa hän todella näyttäytyy, pysyvät tehokkaina. Siellä täällä elokuvassa näkyy uusia alien-rotuja, mutta toisin kuin The Force Awakensissa, tässä myös tuttuja otuksia on päästetty kuviin, kuten galaksin aitouden nimissä syytä onkin. Vinkkauksia SW:nsä tunteville faneille on vähintäänkin riittämiin – ehkä kallistuisin jopa sen puolelle, että turhankin paljon, mutta menkööt nyt sitten.

Ongelmallisimmat niistä ovat joka tapauksessa suurmoffi Tarkinin eli edesmenneen Peter Cushingin ja prinsessa Leian eli nuoren Carrie Fisherin rakentaminen tietokoneella näyttelijöiden päälle. Tämä päätös tuntuu jo nyt saavan ikävää huomiota, esiintyen esimerkiksi monien ylistävien kritiikkien ainoana miinuksena, ja pelkään pahoin ajan näyttävän, että enemmistölle katsojista tämä valinta tulee olemaan hyvin pian yhtä noloa katsottavaa kuin monet prequelien efektit ovat nyt: ”mitä he oikein ajattelivat” -tasoa. Tehoste vie huomion sisällöltä tärkeissä kohtauksissa eikä siis todellakaan tue sitä taiteellista ratkaisua, millä hahmot on alunperin päätetty elvyttää. Parempi vaihtoehto olisi ollut Tarkinin kohdalla suoraselkäinen uudelleencastaus (tämähän tehtiin jo Sithin kostoon, jossa hahmoa esitti todennäköisesti suunnitteilla ollutta tv-sarjaa silmällä pitäen Wayne Pygram, tunnettu Farscape-sarjan pääpahiksena Scorpiuksena) ja Leian kohdalla se, että hahmo olisi voinut jäädä lopussa myös selin. Heti ensi-iltapäivinä tuli selväksi, että nämä hahmot ovat asia, josta monet puhuvat heti elokuvan päätyttyä, eikä niistä todellakaan puhuta siinä sävyssä, missä vaikkapa BB-8:aa efektinä ihasteltiin.

Sen sijaan aivan erinomaisen mahtavaa on se, mikä Rogue Onen tarinan ytimeksi nyt paljastui. Tarkoitan siis, että sen sijaan, että elokuva on vain ”tarina siitä, miten Kuolemantähden suunnitelmat siepattiin”, tämä olikin samalla ”tarina siitä, miten Kuolemantähteen päätyi se suunnitteluvirhe, jolla se tuhotaan”. Tämä neronleimaus viimeistään antaa Rogue Onelle oikeutuksen: tämähän siis tosiaankin on olemassaolevan franchise-jatkumon sisään sijoitettu tarina, joka paikkaa juoniaukkoja sen sijaan että puhkoo siihen uusia (take that, X-Men!). Ilahduin myös siitä, että lopulta Rogue One tuntui (sittenkin!) perustellulta otsikolta: nythän voidaan in-universe aivan uskottavasti ajatella, että Kapinaliitto ottaa Yavinin taistelua seuraavina vuosina käyttöön Rogue-laivuetunnuksen kunnioituksena näille marttyyreille, ja siksi konnalentue esiintyy Imperiumin vastaiskussa.

Tässä kohtaa on kuitenkin luontevaa siirtyä haukkujen puolelle. Sillä niin nerokas kuin onkin Rogue Onen tarinan iso kytkös suureen sarjaan, niin valitettavasti yhtä onneton on elokuvan toiminnan taso. Kyllä, katson nyt sinua, käsikirjoitus.

Rogue One on sekava elokuva, josta on paikoin vaikea löytää järkeä. Miksi ihmeessä juuri Jyn Erso olisi ainoa, jonka uskotaan pääsevän hengissä Imperiumia vastaan taistelevan kapinalliskommandon Saw Gerreran puheille (ja eikö siis olisi ollut paljon loogisempaa kirjoittaa Jynin värväämisen tarve liittymään nimenomaan isäukko-Galeniin)? Miksi ajatuksia lukevan lonkerohirviön mehustellaan ensin vievän uhrinsa järjen, kun siitä sitten kuitenkin toivutaan hetkessä? Miksi johtaja Krennic käy Darth Vaderin luona, paitsi siksi että se on leffassa siistiä (ensimmäisellä katsomiskerralla luulin, että Krennic käy anelemassa apua Keisarilta Tarkinia vastaan, mutta ei, toisella katsomiskerralla tajusin, että Vader sanoo Krennicin tulleen hänen kutsumanaan, eikä musta lordi kuitenkaan sano mitään, mikä kutsun perustelisi). Miksi ihmeessä lopputaistelussa säädetään niin maan perusteellisesti erilaisten johtojen, kytkimien ja lähettimien kanssa? Tai miksi Eadu-planeetalla työskentelevillä Kuolemantähden suunnittelijoilla ei ole itsellään Kuolemantähden suunnitelmia?

Valitettavasti elokuvassa näkyy, että sillä on neljä kreditoitua käsikirjoittajaa, huhujen mukaan muutama kreditoimaton ja vielä heidän takanaan Lucasfilmin tarinaryhmä. Kyse ei ole vain hahmojen ohuudesta, josta valitin jo aiemmin, vaan myös siitä, että heidän tekonsa eli elokuvan tapahtumat seuraavat toisiaan usein ilman selkeitä syy-seuraus-suhteita. Suurin osa hahmoista ei ehdi kehittyä tapahtumien käänteissä mitenkään. Myös elokuvan kerronta hyppelee etenkin keskivaiheillaan planeetalta toiselle päättämättömästi, kahden katsomiskerran fiiliksillä melkein yhtä levottomasti kuin tässä suhteessa pahamaineinen Kloonien hyökkäys.

Ainoa hahmo, joka ehtii elokuvassa kehittyä, on päähenkilö Jyn, joka kääntyykin hetkessä alun aidonoloisesta, välinpitämättömästä nuorisorikollisesta kapinallisjohtajaksi heti sen jälkeen, kun kapinalliset tappavat hänen isänsä. Muutos ei siis tapahdu uskottavasti, ja Jynissä korostuukin elokuvan keskeisin ongelma: idea taviksesta sotkeutumassa kapinaan on parempi kuin idean toteutus. Myönnän, että toisella katsomiskerralla onnistuin kyllä jo iloitsemaan hahmoissa vähästä, erityisesti Chirrut/Baze-kaksikon pienistä yksityiskohdista. Tämän parivaljakon välillä oli myös sitä kemiaa, joka esimerkiksi Jynin ja Cassianin väliltä puuttui (parempi puoliskoni muuten kysyi soturimunkkiparista jännittävän kysymyksen: ”luuletko, että he olivat rakastavaisia?”). Mutta siltikin: jotta Rogue Onen dramaattiseksi tarkoitettu loppu todella säväyttäisi tarkoitetulla tavalla, tulisi hahmoista välittää paljon enemmän. Nyt heidän kuolemansa jää yhdentekeväksi. Koskettavimmalta tuntuu droidi K-2SO:n loppu, koska sillä (hänellä!) on hahmoista eniten luonnetta. Star Wars -elokuvalle on suuri, suuri ongelma, että hahmot tekevät siitä ilottoman muullakin tavalla kuin huumorittoman merkityksessä.

(Tämä on tietenkin suuri makuasia, mutta viitaten aiempaan kirjoitukseeni Rogue Onen ja The Force Awakensin vertailusta, tässä huomaan itse sulattavani mieluummin viime vuoden höpsösti toimivan superaseen, jota vastaan taistelevat sympaattiset ja hienosti yhdessä toimivat uudet hahmot, kuin tämän vuoden merkityksettömät hahmot taistelemassa loogista superasetta vastaan. Jos siis tällaisten välillä valita pitäisi.)

Todennäköisesti on käynyt niin, että Rogue Onen käsikirjoitus on aivan konkreettisestikin sieltä täältä paikkailtu tilkkutäkki. John Knoll on kehitellyt alkuperäisidean, Lucasfilmin tarinaryhmä on jatkanut ideointia, Gary Whitta on keittänyt ideat koherentiksi tarinaksi. Chris Weitz on kirjoittanut seuraavan ja ehkä seuraavankin version, mutta pari muutakin käsikirjoittajaa ja script doctoria on käynyt mukana maistajina ja maustajina. Lopulta kesän reshooteissa tehtiin vielä niin isoja muutoksia, että niihin avuksi palkattu Tony Gilroy sai oman nimensä lopputeksteihin. Siitä, mitä uudelleenkuvattiin, ei tiedetä paljon, mutta sen näen trailereista, että muuttuneiden osien joukossa on Saw Gerreran (Forest Whitaker) osuus: hahmo oli aiemmissa kuvauksissa kalju, kuten nyt flashback-osassa, ja lausui tuolloin traileriinkin päätyneet sanat: ”What will you do when they come for you? What will you do when they break you? What will you become?”. Näitä sanoja, tai oikeastaan koko tätä kysymyksenasettelua, ei elokuvassa ole, ja hiuksekas Whitaker ylinäyttelee jotain aivan muuta ennen kuin kuolee pois tarpeettomana. Trailerit voivat ja saavatkin tietysti sisältää kaikenlaista, mikä elokuvaan ei päädy, mutta noista vaikuttavista repliikeistä tuntuu, että Rogue Onesta on pudonnut pois kokonainen teema, joka olisi tehnyt Jyn Erson tarinasta tanakamman.

Vika ei ole näyttelijöissä: erityisesti Felicity Jones ja Diego Luna tekevät selvästi kaikella sydämellä parhaansa sen puitteissa, mitä heillä näyteltävää on (Cassian Andor on itse asiassa elokuvan kompleksisin hahmo, Star Wars -sankariksi todella synkkien töiden mies, mutta hänenkin sävynsä katoavat elokuvan edetessä). Näyttelijät ovat onnistuneet myös sikäli, että he eivät edellisestä kritiikistä huolimatta tunnu olevan täydellisesti hukassa elokuvan lavasteissa (ks. prequelit tai Hobitti-elokuvat).

Mutta selväksi tulee, että Rogue Onen tarina ei ole käsikirjoitus, jonka kukaan näkemyksellinen ihminen olisi palavasti halunnut kertoa meille juuri tällaisena. Se on tarinantapainen, johon päädyttiin komiteassa.

Tähän kun lisätään vielä muutamat tähän mennessä mainitsemattomat keskeiset haukut – Michael Giacchinon kiireessä säveltämä musiikki on mitätöntä Williams-imitointia, Ben Mendelsohnin näyttelemä pääroisto jää virkamiesmäiseksi, ensisijaisena tuputettavan 3D-version katsomiseen ei ole ihan oikeasti mitään syytä – pääsen melkein niin pitkälle, että alan ihmetellä, jääkö Rogue Onen loppukohtausten vahvuudesta pettävänkin hyvä fiilis koko elokuvasta. Muistelen myös vuonna 1999 valmistuneen erään Star Wars -elokuvan, jonka lopputaistelu vetää mukanaan niin hyvin, että elokuvasta jää päättyessään kiva fiilis.

Hetkinen, yritän vielä kyseenalaistaa omat ajatukseni. Olenko reilu itselleni läheiselle sarjalle ollessani sen uusimmalle osalle näin tyly? Onhan kuitenkin niin, että monessa muussakaan viihde-elokuvassa hahmoilta ei kannata odottaa suurta syvyyttä – tämän leffan edellä näytettiin Guardians of the Galacy vol 2:n traileri, vaikkapa, ja senkin ykkösosa onnistui silti miellyttämään monia katsojia. Tai että Rogue Onen sotakohtaukset jo yksinään peittoavat niin monet kilpailijansa.

Niin on, ja niin peittoavat. Mutta kun minulta kysytään, onko Rogue One hyvä, minulta ei kysytä niistä muista. Minulta tuskin kysytään edes tähtiarviota yleisellä elokuva-asteikolla, tai ainakaan ei kannattaisi kysyä – ihan oikeasti en oikein osaa tähdittää Star Wars -elokuvia, vaikka Imdb:ssä 5:n ja 10:n välillä arvosanoja niille olen antanutkin.

Sen sijaan minun täytyy ajatella esimerkiksi sitä, onko Rogue Onessa kohtauksia, joiden näkemistä odotan seuraavalla katsomiskerralla (kun niitä katsomiskertoja kuitenkin tulee). The Force Awakensissa tällaisia oli jo ensimmäisen katsomiskerran perusteella lukemattomia. Ja joudun vastaamaan itselleni, että Rogue Onessa niitä on valitettavan vähän. Päällimmäisinä ajattelen loppua, muutamia K-2SO-hetkiä ja Jedhan tuhosta pakenemista. Mieleen tulee päinvastoin useampi kohtaus, joita veikkaan katsovani jo kolmannella kerralla hieman tylsistyneenä. Tämän takia Rogue One saattaisi saada minulta paremman arvion, jos se ei olisi Star Wars -elokuva – jos se ei olisi Star Wars -elokuva, arvioisin sitä elokuvana, joka katsotaan kerran tai kaksi.

Rogue One ei ole täysi fiasko, ja siinä on paljon nautittavaa. Mikään sen epäonnistumisista ei saa minua sanomaan, että Star Wars olisi huonoissa käsissä. Mutta voi, kuinka minä olisinkin halunnut sen olevan parempi.

Rogue Onen (vähintään) neljä kirjoittajaa

Posted on 15/10/2016 by Aki Jörgensen

Katsotaanpa vielä tämän viikon Rogue One -julkistuksia. Niitähän oli leffan viimeisen trailerin lisäksi tämä juliste:

rogueonea Juliste noudattelee Star Wars -elokuvien aiemmista teatterijulisteista tuttua, taiteilija Drew Struzanin 1980-luvulla hiomaa ”koko ryhmä kasaan” -tyyliä. Minusta Struzanin seuraajat ovat yleisesti ottaen kadottaneet asetelmista tasapainon ja tässä(kin?) julisteessa on minun makuuni kaikkea aivan liikaa. Etenkin alalaidan asetelmallinen imperiumin iskusotilaiden uimaretki näyttää vain hölmöltä. Omituista on sekin, että tarinan roisto Orson Krennic (Ben Mendelsohn) on piilotettu hyvisjengin sekaan – ihan kuin vain siksi, että jokainen näyttelijä piti vain tunkea jonnekin. Mutta onhan siinä Jyn Erso (Felicity Jones) kauniisti esillä, ja Kuolemantähden valoisasta muodosta vasemmalla pidän.

Se julistesuunnittelusta. Mutta katsokaapa julisteen alalaitaa. Siellä paljastuu viimein salaisuus ”Kuka kirjoitti käsikirjoituksen?”, ja virallinen vastaus kuuluu näin:

Story by John Knoll and Gary Whitta
Screenplay by Chris Weitz and Tony Gilroy

Tätä olen arvuutellut melkein koko tämän projektin ajan. Rogue Onesta tiedettiin koko ajan, että se perustui ILM-velho John Knollin ideaan, mutta tuon idean on Knoll itsekin antanut ymmärtää olleen lähinnä tasoa ”tehdään elokuva siitä, kuinka ekan Kuolemantähden suunnitelmat kaapattiin”. Yllätysvalinta varsinaiseksi käsikirjoittajaksi oli alunperin Gary Whitta, pelejä ja paljon pienemmän kaliiperin elokuvia aiemmin kynäillyt entinen pelitoimittaja.

Whitta jätti projektin saatuaan valmiiksi elokuvan käsiksen ”ensimmäisen luonnoksen”. Tuolloin uskoin hänen saaneen potkut, mutta nyt tunnen viisastuneeni Lucasfilmin tarinaryhmän toimintatavoista sen verran, että minusta tuntuu, että useiden kynäniekkojen käyttäminen kuuluu suunnitelmaan. Ehkäpä siis ero tapahtui täysin yhteisymmärryksessä – joko Whitta oli koko ajan palkattu vain luonnostelemaan stoorin ensimmäinen versio, tai ainakaan hän ei kovasti vastustellut siirtäessään luonnokset seuraaviin käsiin. Niin positiivisin mielin Whitta tuntuu muun muassa Twitterissä Rogue Onea oman vaiheensa jälkeenkin hehkuttaneen. Parhaillaan Whitta ja hänen Rogue One -seuraajansa Chris Weitz kampanjoivat Twitterissä kilvan Rogue Onen puolesta ja Donald Trumpin presidenttiyttä vastaan, eikä kaksikon keskinäinen selkääntaputtelu todellakaan tunnu siltä, että toinen olisi syrjäyttänyt toisen.

Joka tapauksessa, Whittan jälkeen kuviosta vasta tuleekin monimutkainen. Seuraavaksi Rogue Onen käsikirjoittajaksi palkattiin Chris Weitz, jota itse ajattelen ennen kaikkea ”miehenä, joka pilasi Golden Compass -filmatisoinnin”, ja jonka valintaa siksi aikanaan kritisoin voimakkaasti. Mutta hänen jälkeensä projektiin onkin, uudelleenkuvausten ja ”Disney-on-paniikissa” -huhujen ohessa liitettyä vielä monta kirjoittajanimeä lisää: Scott Z. Burns, Christopher McQuarrie ja Tony Gilroy.

Ei sinänsä ole lainkaan poikkeuksellista, että niin sanotut script doctorit viilaavat käsikirjoitusta vielä varsinaisten kirjoittajien jälkeen, mutta jos nämä kaikki ovat todella vetäneet Rogue Onen käsikseen puumerkkinsä (Lucasfilmin tarinaryhmän lisäksi!), niin on siinä kyllä monta kokkia sopan äärellä. Viime kuukausina Rogue One -julkistuksissa käsikirjoittajista ei ole puhuttu halaistua sanaa.

Vasta nyt siis tiedämme virallisen kirjoittajien kreditoinnin. Knoll ja Whitta on ilmoitettu ”tarinan” kirjoittajiksi, Weitz ja Gilroy puolestaan käsikirjoittajiksi. Erityisesti jälkimmäinen nimi on kiinnostava: The Hollywood Reporterin mukaan Gilroy pyydettiin avuksi nimenomaan kesän pahamaineisten uudelleenkuvausten aikana. THR:n raportti vihjaa voimakkaasti Gilroyn tehneen tuolloin jopa ohjaajan hommia, vaikka Gareth Edwardsia ei mihinkään syrjäytettykään.

Yksityiskohtaista totuutta siitä, kuka teki mitä ja kuinka paljon lopullinen Rogue One eroaa esimerkiksi Whittan luonnoksesta ei varmasti kerrota Rogue Onen pressikiertueella – pikemminkin se selvinnee joskus vuosien kuluttua samoin kuin esimerkiksi George Lucasin ja Michael Arndtin varhaisten The Force Awakens -luonnostenkin sisältö. Tony Gilroy on joka tapauksessa Michael Claytonin (2007) ja The Bourne Legacyn (2012) kirjoittaja-ohjaaja sekä muun muassa aiempien Bourne-leffojen käsikirjoittaja. Michael Claytonin ansiosta hänellä on vyöllään peräti kaksi Oscar-ehdokkuuttakin. En itse välittänyt Bourneista, mutta kyllä tällainen kaveri varmasti tietää kaikenlaista sujuvasta toimintaviihteestä.

Käsikirjoittajien kreditoinnin merkityksiä, erityisesti Whittan roolia, pohdittaessa tulee ottaa huomioon Yhdysvaltain käsikirjoittajien killan (WGA) todella monimutkaiset säännöt kreditoinnista. Esimerkiksi: kirjoittajien nimet tulee erottaa &-merkillä silloin, kun kyse on kirjoittajaparista ja ”and”-sanalla silloin, kun kaksi kirjoittajaa on erikseen työskennellyt saman käsikirjoituksen parissa (kuten tässäkin tapauksessa). ”Tarinan” ja ”käsikirjoituksen” määritelmät ovat tarkat. Yksi säännöistä kuuluu, ettei mitään krediittiä saa jakaa yli kolmen henkilön (tai tiimin) kesken.

Kaiken kaikkiaan: on tämä toista kuin aika, jolloin The Phantom Menacen koko käsikirjoitus-krediitti kuului ”Written by George Lucas”.

Kohti 2021:tä ja sen ylikin

Posted on 23/09/2016 by Aki Jörgensen

Vuonna 2021 Yhdysvalloissa on käyty jo tämänhetkistä farssia seuraavatkin presidentinvaalit, ja Star Wars -elokuvien määrä on kaksinkertaistunut siitä, mihin George Lucas sarjansa jätti myydessään sen Disneylle muutama vuosi sitten. Omalta osaltani en osaa päättää, kumpaan tuntuu olevan enemmän aikaa, mutta molemmat hetket ovat varmuudella vielä edessä.

Mutta eivät ne tuohon lopu, tähtien sodat – kuten kukaan tuskin kuvittelikaan. Siispä se, mitä Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger sanoi The Wrapille tällä viikolla ei mikään suuri uutinen ollutkaan, mutta vahvistus kuitenkin:

“I had a meeting yesterday with Kathy Kennedy and we mapped out — well, we reviewed — the ‘Star Wars’ plans that we have ’til 2020. We have movies in development for ‘Star Wars’ ’til then, and we started talking about what we’re going to do in 2021 and beyond.”

Siispä aikatauluumme voidaan lisätä vuosia ja kysymysmerkkejä:

2016: A Star Wars Story: Rogue One
2017: Episodi VIII
2018: A Star Wars Story: ”Han Solo” (varsinaista nimeä ei ole julkistettu)
2019: Episodi IX
2020: A Star Wars Story: ???
2021: ???
2022: ???
jne

Tietysti on teoriassa mahdollista, että Disney-Lucasfilm päättäisi siirtää Star Warsin seuraavat vaiheet vaikkapa tv-median puolelle, tai vähintään pitää jossain vaiheessa elokuvien välivuoden, mutta käytännössä kumpikaan ei vaikuta nyt todennäköiseltä. Vielä tiheämmin etenevän Marvel-mallinsa mukaisesti Disney pitänee Star Warsissa leffa-per-vuosi -tahdin vielä pitkän aikaa, eikä kiihdyttäminen kahteen elokuvaankaan ole jättistudiolle mahdotonta.

”Siis eikö ne aio edes katsoa meidän elokuvaa ennen kuin odottavat jo seuraavaa? How rude!”

Iger kertoi myös, nimeä paljastamatta, että vuoden 2020 elokuvalla on jo käsikirjoittaja. Tämä nimi olisikin mielenkiintoinen, sillä tavallaan olemme koko ajan luulleet tietävämme yhden irtonaisen Star Wars Story -kynäilijän: Simon Kinbergin. Tämä ooppera on niin saippuainen, että minunkin pitää tarkistaa lähteitäni joka kerta aihetta miettiessäni, mutta näin se menee:

Simon Kinberg oli mukana jo juonimassa uuden trilogian pääideoita Lawrence Kasdanin ja Michael Arndtin kanssa, ja on yhä kaiken uuden Star Warsin käsikirjoitusringeissä Rebelsistä elokuviin. Jo kolmen standalone-elokuvan julkistuksen aikaan hänen kerrottiin kirjoittavan itse niistä yhden. Se ei ollut Rogue One, eikä se ollut Han Solokaan, koska jälkimmäinen oli alusta alkaen Lawrence Kasdanin itselleen valitsema projekti. Siksi sen täytyi koko ajan olla se kolmas, Josh Trankin ohjaamaksi tarkoitettu elokuva, jonka ensi-illan piti olla vuonna 2018. Olihan Kinberg itse sitä paitsi se, joka Fantastic Four -ohjaaja Trankin Star Warsiin johdatti. Trank sai kuitenkin kenkää salamyhkäisissä olosuhteissa ennen projektin pääsyä pitkälle, ja tilalle aikataulussa kiritettiin Han Solon soololeffa.

Miten siis kävi Kinbergin kässäröimän tarinan? Oliko se Boba Fettin oma elokuva, kuten vahvat huhut olivat tietävinään? Oliko hankkeen siirtämisellä siten jotain tekemistä myös aiheen kaupallisen ja tarinallisen vaikeuden kanssa? Olisihan Kinbergin käsiksen nimittäin voinut pitää vuoden 2018 julkaisupaikalla, vaikka ohjaaja vaihtuikin.

Vastauksia emme tiedä. En kuitenkaan ihmettelisi, vaikka alati kiireisen tuottaja-kirjoittaja Kinbergin käsikirjoitus olisi jäänyt jossain vaiheessa jo pysyvästi hyllylle, ja Bob Iger viittaisi nyt ihan toiseen, julkistamattomaan kynäniekkaan. Taannoin törmäsin esimerkiksi Hollywoodin naisia käsitelleessä L.A. Timesin artikkelissa mielenkiintoiseen mainintaan, jonka perusteella voisi kuvitella tähän kolmanteen standaloneen aivan asiakseen haettavan naisia joko kirjoittajiksi tai ohjaajiksi, ellei jopa molemmiksi.

Mahdollisesti hyllylle on jäänyt Boba Fettkin, ja vuoden 2020 standalone paljastuu aikanaan kertovan jostakusta ihan muusta. Hyviä aihioitahan Star Wars -galaksissa riittää. Yksi aivan ilmeisistä on Obi-Wan Kenobi, jonka näyttelijä Ewan McGregor olisi nyt juuri sopivassa iässä esiintymään hahmonaan Imperiumin vuosina. McGregorilla on yhä box office -arvoa, hän on itse ehdottomasti valmis palaamaan rooliinsa, yleisö rakastaa hahmoa lähes Han Solon veroisesti, ja tarina sijoittuisi luontevasti juuri Lucasfilmin parhaillaan sekä Rebelsissä että Han Solo -elokuvassa hyödyntämiin aikajanan vuosiin. Täältä katsottuna yhtälö vaikuttaa niin sanotusti no-brainerilta: tehkää se, tehkää se!

”Kuulehan sinä sithi-ukko, minäkin haluan vielä johonkin leffaan.” ”Kärsivällisyyttä, palkkionmetsästäjä.”

Mutta palatakseni Bob Igerin sanomisiin: jos vuoden 2020 elokuva esimerkiksi vielä onkin uusi standalone uudesta aiheesta, ei vuoden 2021 todennäköisen elokuvan sitä tarvitse enää olla. Eikä sen tarvitse olla ”episodi kymppikään” – itse asiassa koko tämän jatkuvan Star Wars -laajentumisen yhtenä päätuloksena voi pitää Skywalkerien saagan päättymisen vaikutuksen minimointia.

Vaikka itseäni miellyttäisi kovasti ajatus näistä ”Star Wars Storyista” irtonaisina tarinoina, jotka sijoittuvat samaan galaksiin milloin mihinkin aikakauteen ja käsittelevät sitä rajustikin toisistaan poikkeavilla tyyleillä (kuten sotatarina Rogue One ja taatusti komediallisempi Han Solo varmaankin vielä tekevätkin), ei tämä välttämättä miellytä yhtä paljon rahakasan päällä istujia. Ei, heidän kannaltaan on ilmiselvää, että jos Rogue One, Solon soolo tai molemmat ovat superhittejä, on yleisölle tarjoiltava Rogue Two tai toinen Solo-leffa. Näinhän Disney toimii Marvel-tarinoidensakin kanssa. Vuoden 2021 elokuva voisi aikataulullisesti aivan erinomaisesti olla vaikkapa juuri toinen Han Solo -elokuva. Tottakai tällaisesta on jo huhujakin (vaikka kannattaa muistaa, että Alden Ehrenreichin sopimus useammasta elokuvasta ei sinänsä takaa Solo-jatko-osaa, vaan ainoastaan todistaa studion varautuvan siihen tai hahmon mahdolliseen käyttöön muissa SW-elokuvissa).

Sitä – tai seuraavaa animaatiosarjaa tai sitä tarunhohtoista näyteltyä sarjaa – odotellessa ensimmäinen Han Solo -elokuvakin on salavihkaa etenemässä tuotantoon. Vaikka Rogue Onen ja etenkin Episodi VIII:n ensi-iltoihin on vielä aikaa, alkavat Solo-leffan kuvaukset jo pian tulevana talvena – tämäkin on todiste Star Wars -elokuvien nykyisestä telaketjujen lailla etenevästä tuotantotavasta. Elokuvan kuvaajaksi on kiinnitetty Bradford Young, kertoi The Film Stage aivan äsken. Young onkin yllättävä, ja kiinnostava, valinta: hänen hillitty tyylinsä Selmassa tai tämän vuoden Arrivalissa on jotain aivan toista kuin elokuvan ohjaajapari Phil Lordin ja Christopher Millerin tunnetuin teos, hyperaktiivinen Lego-elokuva. Omalla kohdallani epäsuhtainen valinta kasvattaa mielenkiintoa Solo-leffaa kohtaan. Yllättäkää meidät!

Rogue One, Schmogue One

Posted on 23/08/2016 by Aki Jörgensen

Joulukuussa ensi-iltansa saa ensimmäinen ”Star Wars Story” (yleiskielellä ensimmäisen episodinumeroidusta saagasta irtoavan spinoff-elokuvan) Rogue One, mutta mitä otsikon ”konna ykkönen” itse asiassa tarkoittaa?

Sitä olen minä ja moni muu miettinyt siitä lähtien, kun otsikko julkistettiin – joka muuten tapahtui, episodinumeroiduista saagaelokuvista väkevästi poiketen, jo paljon ennen kuvauksia. Itse asiassa otsikko julkistettiin ennen elokuvan aihetta, ja niinpä puolentoista vuoden takaisessa blogikirjoituksessani minäkin ilmoitin itsevarmasti nimen ”tarkoittavan, että luvassa on X-Wing-lentelyä” ja epäilin otsikon nimihenkilöksi Wedge Antillesia. Olihan Rogue Squadron, suomeksi Konnalentue, kuitenkin myös originaalitrilogiassa – ei siis vain expanded universen kirjoissa ja sarjakuvissa – Kapinaliiton lentäjäryhmä!

Mutta väärin ja väärin. Sittemmin paljastettiin, että elokuvan idea oli kertoa ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien sieppaamisesta. Hiljattain on nähty trailereita, joiden perusteella kyse ei juurikaan ole X-Wing-lentelystä (vaikka sitäkin siellä sentään vähän on). Jos otsikolla edes on nimihenkilö, se on Felicity Jonesin esittämä kapinoiva kapinallinen Jyn Erso. Wedge-parka tuskin saa edes cameota (mutta namecheck olisi kyllä kiva lahja meille vanhoille!).

”Ajatella, jos meillä olisi mukana Imperiumin vastaiskun ’Rogue One’! Se kaveri kuulemma tietää, miten noita kaadetaan!”

Rogue Onen nimen keksijäksi ilmoittautui myöhemmin käsikirjoittaja Gary Whitta, joka oikeammin oli ensimmäinen käsikirjoittaja: tiettävästi Rogue Onen käsistä ovat viilanneet idean keksineen John Knollin ja ensimmäisen draftin jättäneen Whittan jälkeen Chris Weitz, Scott Z. Burns, Christopher McQuarrie ja viimeisenä, huh, Tony Gilroy. Selitystä ei ole kuulunut heistä keneltäkään, vaikka, jos nyt totta puhutaan, juonta koskevia haastatteluja ei toki ole vielä kovin monta annettukaan.

Silti, elokuvan tekijöillä olisi ollut monta tilaisuutta antaa yleisölle jonkinlainen selitys otsikolleen. Tänään kysymykseen vastasi ohjaaja Gareth Edwards Empirelle, ja vastaus jättää, valitettavasti, ainakin minut melkein järkyttyneeksi:

”I’d been thinking about it.What does it mean? ’Rogue One’ is a military call sign to some extent, but this is the first film that’s gone off-piste and is not part of the saga – or the Anakin story – so it’s the ’rogue’ one, you know?”

Edwardsin hakiessa selityksen elokuvan markkinoinnillisesta luonteesta pääni huutaa: siis ihan oikeastiko teillä ei edes ole vastausta?

Edwards jatkaa (jutun kirjoitustavasta epäilen, että toimittajan johdattelemana), että villiä ja vapaata luonnehtivan rogue-sanan voi toki tulkita viittaavan myös Jyn Ersoon. Mutta siinä se.

”Sano suoraan, tekeekö tämä asu minusta konnan näköisen?”

On totta, että Star Wars -elokuvilla on pitkä perinne monitulkintaisista otsikoista. Esimerkiksi Return of the Jedi saattoi viitata Anakinin paluuseen pimeältä puolelta, mutta myös kauaskatseisemmin jedien mahdolliseen paluuseen galaksiin Keisarin ja Vaderin hirmuvallan päättyessä. Puhumattakaan siitä, että emme todellakaan vielä tiedä, mitä tarkoitti Episodi VII:n nimen ”Voiman herääminen” – mutta selväksi tuli, että sen merkitys kyllä vielä trilogian edetessä avautuu.

Rogue One on toista maata, koska se on kovin konkreettisen kuuloinen otsikko – ja erityisesti, koska se totisesti viittaa olemassaolevaan käsitteeseen Star Wars -universumissa. Kunnes toisin todistetaan, Rogue One on konnalentueen johtajan kutsumanimi kuten Imperiumin vastaiskun katsomalla voi kuulla, enkä voi kuin hämmästellä, jos samannimisessä elokuvassa ei tähän mitenkään viitata.

On toki mahdollista, että joulukuussa valmis elokuva paljastaa vielä hyvinkin nokkelan perusteen nimelleen. Kenties se jopa on sikäli juonellinen, ettei sitä ole haluttu paljastaa etukäteen. Haluaisin niin kovin, että Star Wars -elokuvan otsikko ei olisi valittu ihan vain onomatopoeettisin perustein: ”I don’t know, but it sounds good, doesn’t it?”

Olisi kiva olla väärässä, mutta tässä vaiheessa pelkään pahoin, että Rogue Onen otsikko ei tarkoita mitään.

Rogue One ei ole välttämättä vaarassa epäonnistua – vaan keventyä

Posted on 01/06/2016 by Aki Jörgensen

Rogue One on pulassa.

Tai sitten ei. Huhuja ei välttämättä kannata uskoa. Eräiden huhujen mukaan pulassa piti oleman myös The Force Awakensin, josta muun muassa jouduttiin erottamaan käsikirjoittaja ja aloittamaan alusta kesken lavasteiden rakentamisen. Sittemmin olemme oppineet, että jos Episodi VII pulassa olikin, ’potkut’ olivat turhan yksiselitteinen ilmaus Michael Arndtin lähdöstä, eikä hänen jälkeensä todellakaan aloitettu alusta.

Mutta Rogue One, siis. Tämä kirjoitus käsittelee tuotannon tilannetta eikä sisällä voimakkaita juonispoilereita. (Samoihin raportteihin tosin sisältyy yksi kiintoisa, elokuvan loppuun liittyvä juonihuhu, jonka voi lukea täältä.)

Felicity Jones on joulukuussa Jyn Erso, uuden Star Wars -elokuvan päähenkilö.

Ensimmäisen Star Wars -spinoffin Rogue Onen on tosiaan viime päivinä väitetty olevan ”kriisissä” ja sitä tuottavan Disney-yhtiön ”paniikissa”. Pari viikkoa sitten nettiin ehti jo tieto, että Rogue Oneen kytkeytyvä sarjakuva olisi peruttu (tai ainakin siirretty), koska itse elokuvaan halutaan tehdä vielä isohkoja muutoksia. The Hollywood Reporterin äskettäisen jutun mukaan kesä-heinäkuussa tehdään neljä viikkoa lisäkuvauksia, joiden tavoite on keventää elokuvan tunnelmaa ja lisätä siihen seikkailun iloa. Tähän on lehden lähteiden mukaan päädytty, koska Disney-pomojen mielestä raakaleikkauksessa ei ollut oikea, ”klassinen Star Wars” -fiilis. THR:n ja eräiden muidenkin lähteiden mukaan raakaleikkaus ei ollut huono, mutta ei myöskään riittävän loistava.

Uutista on syytä purkaa toteamalla ensin tosiasiat. Tosiasia yksi on, että lisäkuvaukset eivät ole isoissa Hollywood-elokuvissa an sich katastrofin merkki – päinvastoin, ne ovat sääntö. Sekään ei huuda kriisiä, että lisäkuvauksista päätetään ensimmäisen leikkauksen valmistuessa: nimenomaan niistä päätetäänkin, kun elokuva alkaa ottaa muotoaan. Itse asiassa projektin tila kuulostaa erittäin vakaalta, jos Rogue Onesta todella on jo näin varhain olemassa ”kokonainen” raakaleikkaus, vaikka ensi-iltaan on tosiaan vielä aikaa. (Huhumuotoilu, jonka mukaan paniikin olisi laukaissut yleisön reaktio testinäytökseen, ei pidä paikkansa: Rogue One ei todellakaan ole vielä ulkopuolisen testiyleisön katsottavissa.)

Tosiasia kaksi kuitenkin on, että neljän viikon täydennyskuvaus on minunkin käsitykseni mukaan pitkähkö kesäleiri. Niin paljon ei tarvita ihan parin kohtauksen uusintakuvauksiin, eikä äskettäin valitun nuoren Han Solon todennäköisen cameon lisäämiseenkään.

Tämä luokka kokoontuu uusintaottoihin kesä-heinäkuussa.

Olen alkanut tottua siihen, että näitä uusia Star Wars -elokuvia tehdään tavalla, joka kuulostaa siltä, että kaikki olisi koko ajan pielessä. Erityisesti käsikirjoittajat vaihtuvat yhtenään: Rogue Onella niitä on ollut virallisesti kaksi (Gary Whitta ja Chris Weitz), mutta huhun mukaan myös Christopher McQuarrie on käynyt kirjaamassa käsikseen siivunsa. Vielä Whittan lähdön aikaan epäilin syyksi taiteellisia erimielisyyksiä ja potkuja, mutta nyt minusta tuntuu, että kyse on vain uudesta normaalista. Nyt kesällä kiillotusvuorossa saattaa olla taas uusi nimi. Kuvaavaa on, että Rogue Onen pressimatskuissa ei ole juuri kirjoittajista puhuttu.

Tarinoita ja käsiksiä juonitaan Hollywoodin isoihin viihde-elokuviin nykyään komiteoissa kuin tv-sarjoja aikanaan. Varsinaisia näppäimistöä hakkaavia tekijöitäkin vaihdetaan muissakin hankkeissa ilmeisen tarkoituksella prosessin aikana, jotta ideoita katsottaisiin tuorein silmin. Star Wars ei enää ole se itsevaltaisen auteurin luotsaama sarja, jonka George Lucas päästi käsistään. Rogue Onen ei koskaan pitänytkään olla kenenkään käsikirjoittajansa, ei ohjaaja Gareth Edwardsin eikä idean isän John Knollin lapsi. Se on tiimituote, josta vastaavat heidän lisäkseen muun muassa tuottaja Kathleen Kennedy ja Lucasfilmin tarinaryhmä. Ja, kyllä, viime kädessä myös Disneyn pomot. Pidimme ajatuksesta tai emme, näin tehtiin myös The Force Awakens – ja useimmat meistä pitivät silloin lopputuloksesta.

Jos nämä tahot siis katsovat, että Rogue One kaipaa tavallista enemmän lisäkuvauksia, ei meistä pitäisi olla sitä päätöstä elokuvaa näkemättä moittimaan. Hitfixin Drew McWeeny lisää rauhoittelukolumnissaan, että lisäkuvaukset on ideoitu yhdessä elokuvan ohjaajan Edwardsin kanssa. Jos kaikki menee kuten elokuvissa (ha ha), lisäkuvauksia ei erota lopputuloksesta mitenkään. Vai olisitteko muka arvanneet, että ”You talk first? I talk first?” oli The Force Awakensiin jo kuvattuun kohtaukseen samaan tapaan myöhemmin lisätty kepeyden hetki?

Kannattaa myös muistaa, että tämä on franchise, jonka tuorein osa on nyt elokuvahistorian kolmanneksi menestynein ja kotimaassaan peräti numero yksi. Jospa Disneyn kukkaronhaltijat katsovat, että tällaisessa tilanteessa lisäkuvauksiin voi huoletta käyttää tavallista enemmän rahaa ja aikaa laadun varmistamiseksi?

Rogue Onen teaserissa oli paljon tuttua, mutta tunnelmaltaan myös paljon uutta.

En siis toistaiseksi pelkää, että Rogue One olisi kääntymässä samanlaiseksi katastrofiksi kuin Josh Trankin potkuihin keskeytynyt, todennäköisesti Boba Fettistä kertoneen elokuvan tuotanto uhkasi olla. Eikä minua kiusaa sekään, että Rogue Oneen halutaan kepeitä hetkiä ja hauskaa seikkailuntuntua. Mutta se minua harmittaa, että tämä saattaa tarkoittaa, että näin Rogue One menettää ainakin osan omaleimaisuudestaan.

Tarkoitan, että alunperinhän tämän ensimmäisen standalone-elokuvan nimenomaan piti olla rujompi ja raaempi kuin saagaepisodien. Tämän piti ”panna sota Tähtien sotaan”, kuten sanonta sanotaan. THR:n jutussa yksi lähde moittii elokuvaa siitä, että se ”tuntuu sotaelokuvalta” – mutta alunperin juuri sen piti olla tavoite!

Koska nämä ovat vasta huhuja, en halua huolestua vielä turhasta. Ja on toki niinkin, että ”hyvä Star Wars -seikkailuelokuva” voittaa ”huonon Star Wars -sotaelokuvan” – ei siis sillä, että tämä uutinen tarkoittaisi, että noin kärjistetystä vaihtokaupasta olisi nyt kyse. Mutta toivon, että Rogue Onesta ei nyt riisuta pois sitä, mikä elokuvasta teki innostumisen arvoisen ennen yhdenkään näyttelijän paljastumista. Ainakin vielä teaserissaan Rogue Onen tunnelma vaikutti minusta erinomaiselta, ja niin tuntui nettireaktioiden perusteella vaikuttavan muistakin.

Laajemmin koko ”A Star Wars Story” -standalone-elokuvien pointin pitäisi (ainakin minusta) olla se, että ne mahdollistavat myös tyyliltään aivan toisentyyppisten tarinoiden kertomisen. Niiden pitää tuntua tapahtuvan Tähtien sodan maailmassa, mutta niiden ei minusta välttämättä pitäisikään tuntua ”klassisilta Star Wars -elokuvilta”, kuten THR:n lainaama lähde sanoo. Gareth Edwards on toisentyyppinen ohjaajakin, ja onhan tässä kyse myös ensimmäisestä SW-elokuvasta, jonka musiikkia ei sävellä John Williams. Disneyn pitäisi luottaa kruununjalokivensä brändin voimaan: ei yleisölle tarvitse tarjota aina samaa tämän(kään) otsikon alla.

Meillä on uusi Han Solo

Posted on 06/05/2016 by Aki Jörgensen

Disney-Lucasfilm ei ole tiedottanut tästä virallisesti, mutta emmeköhän voi ottaa sen totuutena: Alden Ehrenreich on nuori Han Solo vuoden 2018 elokuvassa. Uutisen skuuppasi Page Six, jonka perässä tiedon vahvistivat muun muassa Variety ja The Wrap.

Ehrenreichin oli jo pitkään huhuttu olevan vahvoilla rooliin, johon epäilemättä tutkittiin nelinumeroista lukua nimiä. Loppuvaiheessa olivat tiettävästi Ehrenreichin kanssa Jack Reynor ja Taron Egerton.

Kuka Alden Ehrenreich, sopii tietysti kysyä. Eine ordentliche Name, mann sagt!

Alden Ehrenreich, pian nuori Han Solo.

Ehrenreich (s. 1989) on todennäköisesti tutuin vanhojen suosikkieni Coenin veljesten tuoreesta ja aika kauheasta komediasta Hail, Caesar!. Ehrenreich on sen paras pala: kaveri näyttelee hauskasti satulassa (ja tynnyrissä) kasvanutta lännenleffojen tähteä, josta studion paineissa yritetään epätoivoisesti leipoa salikelpoista draamanäyttelijää. Tässä hauska klippi Ralph Fiennesin kanssa. Isoja nimiä ei Ehrenreichin taustasta puutu: The Hollywood Reporter kreditoi hänen löytäjäkseen Lucasfilmin pomon Kathleen Kennedyn entisen pomon Steven Spielbergin. Sen jälkeen mies on näytellyt pienissä rooleissa niin Francis Ford Coppolan kuin Woody Alleninkin ohjauksessa, mutta selvää on, että Christopher Millerin ja Phil Lordin ohjaama Solon soolo on hänelle tie tähtiin.

Tai, tietenkin, vaihtoehtoisesti tie puolen maailman inhokiksi. Harrison Fordin kengät ovat suuret täytettäväksi. Kuten mainituista nimistä näkee, Lucasfilmillä oli selvästi haussa nuori kaveri, joka ei ole aivan Daisy Ridleyn lailla ihka ensimmäisessä roolissaan, mutta jota voi hädin tuskin kutsua tutuksi kasvoksi. Ratkaisu on varmasti viisas: Han Solo on niin ikoninen hahmo, että häneksi on vaikea kuvitella ketään tuttua. Koeluvuissa käyneistä jopa Miles Teller (Whiplash, Fantastic Four) tuntui esimerkiksi minusta liian isolta nimeltä.

Samalla tuntematon on tietysti myös riski, mutta ehkäpä ei sellainen, josta meidän yleisön tarvitsisi välittää. Lucasfilmin valtaapitävät olisivat saaneet kenet tahansa, joten emmeköhän voi luottaa siihen, että he ovat valinneet viisaasti. Vaikka, tietysti, ihan tästä saagastakin on esimerkkejä paitsi Daisy Ridleyn, myös Hayden Christensenin verran…

Han Solo -leffa on toki meille katsojille vielä melko kaukana. Sitä ennen näemme ensi-illassa ensi jouluna Rogue Onen ja seuraavana Episodi VIII:n. Mutta koska Lucasfilmillä ja Pinewoodin studioilla siirrytään nyt saumattomasti tuotannosta toiseen, ei Solo-leffa tuotantonsa kannalta niin kaukana olekaan. Sitä saatetaan kuvata jo ensi syksynä. Lego-elokuvan ohjaajina tunnettu kaksikko on ainakin jo innoissaan:

Can't wait to get "shooting"!#MayThe4thBeWithYou pic.twitter.com/HlteYut6m0

— Christopher Miller (@chrizmillr) May 4, 2016

Jossain vaiheessa pitäisi kai siis innostua tästäkin projektista, joka tällä hetkellä tuntuu vielä itsestäni vaikealta. Solo-leffan – jonka nimi ei siis välttämättä ole ”Han Solo – A Star Wars Story”, vaikka pidän sitä kyllä erittäin todennäköisenä – käsikirjoittaja Lawrence Kasdan on onneksi luvannut, että filmi ei olisi totaalinen alkuperätarina: ”It will not be, ’Here’s where he was born and this is how he was raised’. I think what it will be is what was he like 10 years earlier”, Kasdan sanoi alkuvuodesta. Se on hyvä, sillä ainakin oma kauhuskenaarioni on Solo-tarina, jossa klikkaillaan kaikki mahdolliset origin-boksit, vitsaillaan ”you go first” Greedon kanssa ja pelataan se sabacc-erä, jossa Millennium Falcon vaihtaa omistajaa.

Solon oma elokuva tapahtuu siis noin kymmenen vuotta ennen Episodi IV:ää. Juonesta emme kuule vielä pitkään, pitkään aikaan mitään, joten tässä vaiheessa turvallisimpana veikkauksena voinee pitää Hanin ja Chewbaccan ensitapaamista – eikä vähiten siksi, että Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on suorastaan kutsunut tätä projektia ”origin storyksi Hanista ja Chewiesta”.

Toinen vahva vaihtoehto on Solon, Chewien ja Boba Fettin välinen yhteenotto, jolla Disney saisi tavallaan kuitattua Boba-elokuvan tekemättä suoraa sooloelokuvaa pahiksesta. Molemmat tuntuvat kuitenkin sikäli isoilta tarinoilta, että oletan Disneyn valitsevan niistä toisen tai jonkin aivan kolmannen. Ehrenreichin sopimuksessa on taatusti joka tapauksessa pykälät mahdollisista jatko-osista, joita Disney tekee mielellään, jos tämä projekti vain ei kosahda, joten useampaankin seikkailuun on mahdollisesti vielä aikaa.

Kannattaa muistaa, että koska vanha expanded universe siirrettiin Legends-universumiin, emme tiedä nuoren Solon taustasta kovinkaan paljon: kaanonia olevat Marvelin uudet sarjakuvathan ovat jo paljastaneet Hanin menneisyydestä uuden exän. MakingStarWarsin melkein vuoden vanhan huhuraportin mukaan tosin Solon ja Chewien tapaaminen olisi pääpiirteittäin entisellään: Han vapauttaa Chewien Imperiumin orjuudesta, ja täten wookiee on elämänsä velkaa corelliaanille. Mutta tapahtuiko tämä Hanin ottaessa hatkat Imperiumin akatemiasta vai jotenkin aivan toisin?

Tuorein asia, mitä voimme jännittää Solo-leffaan liittyen on se, mitä huhuttiin aiemmin talvella: että nuoren Hanin valintaa kiihdytettiin, jotta näyttelijä saataisiin heittämään cameo Rogue Oneen Marvel-leffojen esimerkin mukaan. En yllättyisi, vaikka näin tosiaan olisi.

Vielä kiinnostava tiedonmuru Lucasfilmin fanisuhdemies Pablo Hidalgolta: Han Solo -elokuva oli nimenomaan yksi George Lucasin(kin) ideoista Star Wars -spinoffeiksi:

https://twitter.com/pablohidalgo/status/718307805543931904

The Force Awakensin jälkeen: Marvelin mallin merkit

Posted on 12/01/2016 by Aki Jörgensen

Vastaus

Joku muotoili Twitterissä hauskasti, että elämme yhä kuherruskuukautta The Force Awakensin kanssa. Näin varmasti on. Eikä Disney ole tämän suhteen se osapuoli, joka tahtoo taian särkeä: seitsemäs Star Wars on tätä kirjoittaessani Yhdysvaltain kaikkien aikojen eniten tuottanut elokuva, maailmanlaajuisen listan kolmonen ja matkalla korkealle myös inflaation huomioivalla listalla.

Epäilen, että tämä on myös syy siihen, että Disney-Lucasfilm ei tällä hetkellä pidä kiirettä muistuttaakseen meitä, että näitä leffoja on tulossa pian kosolti lisää. Ensi joulun ensi-iltaa Rogue Onea kuvataan edelleen, ja vaikka sitä ei pitänyt olla syytä tehdä yhtä salassa kuin varsinaisen saagan Episodi VII:ää, siitä on itse asiassa tihkunut vielä vähemmän huhuja kuin The Force Awakensista konsanaan. Episodi VIII:nkin varsinaiset kuvaukset alkavat näinä viikkoina, mutta sitäkään tarkkaa tietoa (tai esimerkiksi näyttelijäjulkistuksia) ei ole kuulunut. Mutta mitäpä näistä nyt puhumaankaan, kun kansa vaeltaa yhä edellisenkin elokuvan alttarille!

Kun Rogue Onen päänäyttelijöitä julkistettiin rooliasuissa, sitä saattoi kuvitella, että tätä elokuvaa tehtäisiin The Force Awakensia avoimemmin.

Erityisesti Rogue Onen ongelma voi olla myös se, että elokuvan trailereilla tai tiedotteilla ei haluta hämmentää katsojia. Tällä hetkellä niin sanottu suuri yleisö ei ole vielä edes kuullut, että ennen (jo puolentoista vuoden päästä nähtävää!) The Force Awakensin suoraa jatko-osaa valkokankaalle tosiaan tulee aivan toinen Star Wars -elokuva. Kyseessä on vieläpä elokuva, joka sijoittuu aivan eri kohtaan aikajanalla, esittelee aivan uudet hahmot ja saattaa, jos Disney-Lucasfilm vain on rohkea, olla tyyliltäänkin aivan erilainen elokuva – viralliset tiedot puhuvat sotaelokuvasta, huhuraportit western-fiiliksistä. The Hollywood Reporter ehtikin jo argumentoimaan Rogue Onen ottavan sivuaskeleen aikajanassa taaksepäin liian pian The Force Awakensin menestyksen jälkeen: yleisö kaipaisi nyt pikemminkin kuuman raudan takomista Episodi VIII:n suuntaan.

Paitsi että, niin, onhan tilanteelle esikuva. Disney-yhtiö on suoraan sanonutkin haluavansa seurata Star Warsilla yhteen kietoutuvien Marvel-elokuvien menestysmallia, ja tuon esimerkin vaikutukset alkavat nyt paljastua. Kyse ei nimenomaan ole siitä, että meidän tarvitsisi (ainakaan ihan heti) odottaa Reyn omaa elokuvaa tai Kylo Renin origin storya. Mutta sen sijaan meillä on The Force Awakens, joka kuljettaa saagaa tulevaisuuteen klassisista juuristaan, ja Rogue One, joka aivan tarkoituksella laajentaa saagaa ajallisesti takaisin niiden juurten suuntaan. Rogue Onehan kertoo ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien sieppaamisesta, joten se tapahtunee vain hyvin vähän ennen Episodi IV:ää.

Siis: Samaan aikaan kun seuraamme jättimenestyselokuva The Force Awakensissa ja sen seuraajissa uusien sankariemme seikkailuja 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, valetaan franchisen toista väkevää kivipilaria originaalitrilogian ympärille. Tämä on ollut meneillään jo pitkään: juuri originaalitrilogian aikaan Lucasfilm esimerkiksi on keskittynyt uuden kaanoninsa lähes kaikissa tähänastisissa kirjoissa ja sarjakuvissa. Episodi IV:ää edeltäviin vuosiin sijoittuu Rogue Onen lisäksi animaatiosarja Rebels, jonka kevään avausjaksossa nähdään itse prinsessa Leia.

Virallinen Leia Organa keväällä 2016: tuore pressikuva Rebelsin tulevasta jaksosta A Princess on Lothal.

Isomman todistekappaleen marvelismista pudotti maanantaina Variety, jonka mukaan nuoren Han Solon roolia oltaisiin lukitsemassa kiireellä, jotta hahmo pääsee vilahtamaan Rogue Onessa (nimiäkin Varietyllä on, mutta saapa nyt nähdä). Han Solon soololeffahan on vuorossa vasta vuonna 2018, mutta Marvelin malliin on koko ajan kuulunut oleellisesti, että kukin elokuva teaseroi loppupuolellaan seuraajiaan. Vaikka tällainen ei Star Warsiin – tai itse asiassa mihinkään muuhunkaan elokuvakerrontaan ennen tätä vuosituhatta – ole kuulunut, on tänä päivänä oikeastaan vain loogista, että uusi Han Solo saa pienen cameon Rogue Onessa. Olettehan tajunneet senkin, että mikään mahti maailmassa ei varmasti estä sitä, etteikö Disney käyttäisi mahdollisuuden tuoda Rogue Onessa valkokankaalle vähintään vilahtamaan myös itse Darth Vader?

Liian pitkälle viittailua ei toivottavasti Star Warsissa viedä. Odotan Rogue Oneen useampia Rebels-viittauksia, mutta en välttämättä usko sarjan hahmojen päätyvän valkokankaalle, vaikka se ajallisesti ja tarinallisestikin helppoa olisi. Pala minua on surullinen, jos Han Solo pääsee vilahtamaan Kuolemantähden suunnitelmien sieppauksen elokuvassa ja niiden suunnitelmien seuraava vartija Leia Organa ei (vielä ei toki ole sanottua, etteikö uusi Leiakin olisi voitu jo castata, mutta ainakin animaation äänenä toimii ”vain” ääninäyttelijä Julie Dolan). Toinen pala muistuttaa kuitenkin, että on luultavasti vain parempi, jos Rogue One toimii omillaan ilman, että hahmoilla vilisee tuttuja sukunimiä ja kohtauksissa vilahtelee yhtenään suorastaan tuttuja hahmoja.

Sitä paitsi: kun tämä tosiaan on vasta alkua. Rogue Onessa esitellyillä hahmoilla voi olla myöhemmin luvassa hommia Rebelsissä tai Han Solon elokuvassa (vaikka molemmat tapahtuvatkin taas aikajanassa ennen Rogue Onea – paljon onnea tämän selittämiseen sille suurelle yleisölle). Heitä voidaan niin ikään tarvita vielä julkistamattomiin soololeffoihin: esimerkiksi Boba Fettin jo suunniteltu soolo tai Obi-Wanin mahdollinen sijoittuisivat näihin samoihin vuosiin. Rogue Two, tai siis jatko-osa ensi joulun leffalle (esimerkiksi operaatiosta eloonjäävät sotilaat etsimässä kapinallisille tukikohtaa Yavinin taistelun jälkeen), ei varmasti sekään ole poissuljettu, vaikka ensimmäinen leffa standalone-nimellä kulkeekin. Marvelin mallista Star Warsiin on myös kaiken aikaa matkalla näyteltyjen sarjojen mahdollisuus: edes George Lucasin itsensä vuosia kehittämää ja hylkäämää, episodien III ja IV väliin tarkoitettua näyteltyä Underworld-sarjaa ei kuulemma ole kokonaan haudattu. Mahdoton ei ole sellainen tulevaisuus, jossa Star Wars -elokuvia puskee ulos sellaiseen tahtiin, että niihin voi alkaa suhtautuakin Marvelin tapaan: ”Joo, ei mua toi Greedo-elokuva niin kiinnosta, mutta ensi vuonna tulee taas uusi Han Solo”.

Näiden tarinoiden, saati sitten samaan aikaan sijoitettujen kirjojen ja sarjakuvien, risteämisenkin mahdollisuudet ovat loputtomat – ja vaikka The Force Awakens nousisi maailman menestyneimmäksi elokuvaksi, ei niiden ole pakko kytkeytyä episodeihin VII-IX sen kummemmin. Riittää, että jossain vilahtaa Hux-niminen Imperiumin upseeri tai joku käy Jakkulla. Ainakin yksi The Force Awakensin uusista hahmoista, Han Solon vanhana tuttuna esitelty ikivanha Maz Kanata, nähdään joka tapauksessa omassa persoonassaan myös franchisen aikajanan toisella laidalla, ja saman voi helposti tehdä Lor San Tekkalle. Ei tarvita tietokoneella nuorennettua Carrie Fisheriä eikä aikamatkustavaa Kylo Reniä.

Silti, The Hollywood Reporterin tapaan minäkin olen sitä mieltä, että Rogue One on rohkea aloitus tälle suurelle suunnitelmalle. Nuori Han Solo -elokuva olisi Captain American kaltainen helpohko nakki. Rogue One on konseptina enemmänkin Guardians of the Galaxy – sitä ja sen suhdetta isoon kuvaan pitää selittää, ellei kuulija ole jo valmiiksi hyvin sisällä.

Mutta Guardians of the Galaxykin oli lopulta hitti.

Näillä saatesanoilla ensi-iltaan

Posted on 13/12/2015 by Aki Jörgensen

Vastaus

Olen tainnut mainita tämän jo aiemminkin, joten tuskin tätä enää kaapista tuloksi lasketaan: Oikeastaan toivon, että tämä The Force Awakensin ennakkomarkkinoinnin viimeinen kuukausi olisi mennyt toisin.

Kun ajatellaan, että esimerkiksi suurimpien päähahmojen identiteetit paljastettiin edes yhden lauseen tasolla ”romunkerääjä, ex-stormtrooper ja pilotti” vasta kahdeksan kuukautta sitten, ja että esimerkiksi alkuperäisessä casting-listassa puolitoista vuotta sitten olleen Max von Sydown roolia ei ole virallisesti paljastettu vieläkään, tuntuu suorastaan tuhlaukselta, millaiseen määrään videokuvaa, dialogia ja juonivihjeitä meidät on nyt viimeisen kuukauden aikana hukutettu. Kyllä, olisin tahtonut tietää, ketä Andy Serkis näyttelee jo kauan ennen sen paljastamista, mutta ei, ei minulle olisi enää nyt pari viikkoa ennen ensi-iltaa olisi tarvinnut antaa lisää dialogia häneltä.

Mutta koska paljastukset eivät näemmä lopu viime hetkilläkään, kokoan tähän muutamia viimeisen kokonaisen The Force Awakensia edeltävän viikon saatesanoja elokuvan tekijöiltä. Spoilereita nämä eivät ole, ja huhujen spoilereihin en tässä kirjoituksessa viittaa lainkaan. Sellaisenkin päätöksen tein, että tuottaja Kathleen Kennedyn äskettäisiä paljastuksia Episodi VIII:n näyttelijöistä en tässä blogissa spoilaa ennen keskiviikkoa – niiden kertominen spoilereita välttelevälle yleisölle olisi minusta suorastaan ilkeää.

Tv-spottien myöhemmän satsin kohtauksia: ”You might need this”.

Käsikirjoituksen synnystä: JJ Abrams kertoi taas yhden version The Force Awakensin käsikirjoituksen muotoutumisesta – ja, voin tyytyväisenä sanoa: tällä kertaa se on se, jota minä olen uumoillut oikeaksi koko ajan. Abramsin mukaan hän ja Lawrence Kasdan aloittivat käsikirjoituksen alusta Michael Arndtin lähdön jälkeen, koska Kasdan niin pyysi, mutta käsikirjoitukseen palasi nopeasti ”perustavia osia” Arndtin aikaisesta käsikirjoituksesta, kuten Reyn ja Finnin hahmot. Abrams antaa käsikirjoittajan vaihdokselle syyn kertomalla Ardntin pyytäneen 18 kuukautta käsikirjoituksen viimeistelyyn, mutta aikaa oli vain kuuteen. Kathleen Kennedy vahvistaa samaa toisaalla tekemällä selväksi, että George Lucasin poistuessa kuvasta tai Arndtin lähtiessä ei ollut kummassakaan vaiheessa olemassa valmista käsikirjoitusta, joka olisi siirretty syrjään: oli vasta kasa ideoita sellaiseksi.

Poistetuista kohtauksista: JJ Abramsin mukaan ensimmäinen leikkausversio oli noin 2 tuntia 40 minuuttia, mikä ei todellakaan ole kovin paljon elokuvalle, joka päätyi 2 tuntiin 15 minuuttiin. Ohjaaja lupaa poistettuja kohtauksia bluraylle.

Kenraali Organasta: JJ Abrams kertoo, että Leiasta ei tullut jediä, koska hän ”valitsi” johtaa mieluummin Kapinaliittoa ja myöhemmin Resistancea. Samalla ohjaaja-kirjoittaja tulee käytännössä paljastaneeksi, että myös vaihtoehto jedi-Leia oli harkinnassa – ja siitä peräti keskusteltiin Carrie Fisherin kanssa. Pieni sääli, minusta.

Veikkaukseni Force Awakensin ikonisimmista tapahtumapaikoista #1: tämä.

Kapteeni Phasmasta: Lawrence Kasdan vahvisti, että Gwendoline Christien rooli oli alunperin kirjoitettu miehelle, ja että se vaihdettiin aivan viime hetkellä, osin naisten puutteesta nousseen kritiikin vuoksi. Tämä oli huhu jo kahden vuoden takaa, ja siihen on koko ajan liittynyt lisäkaneetti, että rooliin olisi ensin harkittu Benedict Cumberbatchia. Huhun ensimmäisen osan uskoin koko ajan – mutta en uskonut, että syy muutokseen olisi tosiaan ollut nettikohina.

Snap Wexleystä: StarWarsNewsNet uskoo Greg Grunbergin hahmon olevan Aftermath-kirjassa (josta kirjoitin juuri) ensiesiintynyt Temmin Wexley. Mielenkiintoista!

Midikloriaaneista: JJ Abrams kertoo, ettei itse halua uskoa Voiman käytön olevan kiinni midikloriaaniluvusta, muttei halua tehdä Star Warsissa mitään, mikä olisi George Lucasin asettaman kaanonin vastaista. En ole suurin midikloriaanien vihaaja, mutta en pidä niitä tarpeellisinakaan. Silti: hyvä kuulla, että Abrams ei pyri retconnaaman Star Warsia (edes sen pöhköyksiä). Se oli yksi minunkin peloistani.

Trailerien repliikeistä: Harrison Ford puhuu harvinaisen vakavia Han Solosta ja kertoo, että trailerien Solo-repliikit tulevat leffassa vastaan toisenlaisessa asiayhteydessä kuin trailereissa. Ei yllättävää, mutta tässäpä viimeisille päiville spekuloitavaa, eikö?

Musiikista: Pätkä John Williamsin uutta Star Wars -musiikkia kuultiin 60 Minutes -ohjelman uutispätkässä. Toisaalla John Williams lupaa elokuvan soundtrackin koostuvan ”pääasiassa uudesta musiikista”.

Virallisista liturgioista: The Force Awakensin virallinen pressi-info ei tarjonnut kummoisia uutisia: tämmöisiä ”ei Jar Jaria” ja ”ei lopputekstien jälkeistä kohtausta” -tyyppisiä vain. Virallisessa mainospätkässä kaikki tekijät kehuvat IMAX-versiota, koska, no, tokihan.

Tässä kohtaa X-Wing Miniaturesissa jäisi ainakin vuoron toiminto tekemättä. Luulisi pelaajan joutuvan myös nostamaan stressimerkin.

Jo seuraavista elokuvista: Kathleen Kennedy puhuu standalone-elokuvista, muun muassa vahvistaen järjestyksen vaihtumisen (siirtynyt on Boba Fett -leffa, joka Josh Trankin piti ohjata). Väittää, että standaloneilla ei ole välttämättä tarkoitus luoda uusia elokuvasarjoja – vaikka on aivan ilmeistä, että sekä Rogue Onen uudelle hahmokatraalle että nuorelle Han Sololle on mahdollista visioida useampia elokuvallisia seikkailuja. Toisaalla, Abramsin valinta naisohjaajista Star Wars -ohjaajaksi olisi Ava DuVernay (Selma).

Ensi-illasta: Ensi-illan punainen matto -osuus lähetetään livestreamina Starwars.comiin. Sellaisesta kiinnostuneet, siis kello soimaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Mikä tarkoittaa, totta tosiaan: seitsemännen Star Warsin maailman ensi-iltaan on todella tätä kirjoittaessani vain reilu vuorokausi. A long time ago…

Rogue One lupaa aitoa äijäilyä

Posted on 20/08/2015 by Aki Jörgensen

Ensimmäisen Star Wars -standalone-elokuvan, Rogue Onen, kuvausten alkamisesta kertoneen tiedotteen painavin uutinen ei ollut se, että pääcastissa on vain yksi nainen (valitettavasti). Eikä edes se, että Diego Luna näyttää viiksineen niin paljon Biggs Darklighterilta, että en yllättyisi yhtään, vaikka hahmo paljastuisi Luken lapsuudenkaveriksi ja siten linkiksi originaalitrilogiaan. Sen sijaan jyrähtävintä oli se, mitä koko julkistuksen promokuva henkii ja minkä tuottaja-ylipäällikkö Kathleen Kennedy tiedotteessa sanoo: ”It goes into new territory, exploring the galactic struggle from a ground-war perspective while maintaining that essential Star Wars feel that fans have come to know.”

Toisin sanoen; Rogue One ei olekaan avaruushävittäjälentäjien oma elokuva.

Ehkä tämänkään ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, mutta ainakin minä elättelin siitä toiveita. Olihan Rogue-lentue nimenomaan lentäjätiimi paitsi Legends-tarinoissa (vanhassa expanded universessa), myös originaalitrilogiassa, joten oli tolkullista olettaa, että Rogue One -niminen elokuva kertoisi juuri tästä joukkueesta. Sitä paitsi tuntui todennäköiseltä, että vanhan trilogian tenhon palauttamista halajava Disney-Lucasfilm haluaisi palauttaa myös avaruustaistelun avaruussotasarjaan: prequeleissahan valomiekkavälke korvasi tyhjiö-dogfightit lähes kokonaan.

Onko tässä Rogue Squadron? Onko viiksekäs mies keskellä Biggs Darklighter? Onko keppimies oikealla todella sokea? Onko tämä todella sotaelokuva Star Wars -maailmassa? (kuva: Jonathan Olley ©Lucasfilm 2016)

Tarkkaan ottaen konnalentuekin on kuitenkin Disney-Lucasfilmin suuren puhdistuksen uhri. Nykyisessä kaanonissa Rogue Squadron mainitaan (käsittääkseni) yhden ainoan kerran, eivätkä he silloin lennä X-Wingejä. Kyseessä on Hothin taistelu Imperiumin vastaiskussa, ja kaikki muu rogueista ”tietämämme” on nyt Legends-universumia. Wedge Antillesin perustama Kapinaliiton eliittihävittäjäryhmä, siis? Legends-universumissa. Uuden kaanonin rogueiden historia on kertomatta. Siis vielä toistaiseksi.

Toivottavasti Rogue One sentään kertoo samasta tiimistä, joka originaalitrilogiassakin mainitaan. Silloin on toivoa meillä avaruustaistelukohtauksien odottajillakin. Mutta tosiasiat tunnustaen elokuvalta kannattaa kuitenkin ensisijaisesti odottaa jotain ihan muuta. Se jokin muu taas näyttää olevan jotain, mitä en olisi pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan koskaan näkeväni: sotaelokuva Star Wars -maailmassa.

Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä tavoitella rujoa, raakaa realismia sodasta tähdissä. Tai ei, pyyhkikää tuo yli. Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä vakuuttaa fanit siitä, että tekeillä on episodielokuvia rujompi, raaempi ja realistisempi kuvaus sodasta tähdissä. Ellei nyt sentään Saving Private Darklighter, niin ainakin Rogue Knight Rises. Siis vaikkei vereslihainen sotaelokuva, niin omassa sarjassaan realistisena erottuva toimintajännäri.

Cast-kuvassa meille poseeraa kirjaimellisestikin likainen sotilasviisikko, jonka taustalla häärii nimettömiä taistelijoita. He kaikki ovat ihmisiä: edes taustalle ei ole asetettu yhtäkään alien-hahmoa osoittamaan kuvan kuuluvutta kaukaiseen galaksiin. Tiimin pakkaamat varusteet (kuvassahan ollaan selvästi lähtemässä tehtävään, vaikka se ei varmasti olekaan in action -ruutu itse elokuvasta) kyllä erottuvat tarkemmin katsoen tähtiensotamaisiksi, mutta tunnelma on kaukana siitä, mikä Star Warsiin on totuttu valkokankaalla yhdistämään. Värimaailma on harmaa ja valoton.

Filmin tekijätiimi on täynnä erilaisilla Hollywoodin sotatantereilla ansioituneita. Kuvaaja Greig Fraser tallensi muun muassa Zero Dark Thirtyn realistisen kaupunkisodan. Erikoisefekteistä vastaava Neil Corbould hioi taitojaan Normandian maihinnousussa Saving Private Ryanissa ja romahtaneessa Mogadishussa Black Hawk Downissa. Production designereista toinen, Doug Chiang, on SW-veteraani, mutta toisen, Harry Potterien puolelta rekrytoidun Neil Lamontin, filmografiasta kaavaan sopivat äskettäiset työt War Horse ja Edge of Tomorrow. Samansarjaisia matcheja löytyy myös executive producereista, jotka ovat elokuvan idean keksijäksi kreditoitu John Knoll (Industrial Light & Magicin legenda ja, öhh, Photoshopin luoja), Allison Shearmur (sotaisa Hunger Games), Simon Emanuel (aiemmin viitattu Dark Knight Rises) ja Jason McGatlin (mm. War of the Worlds). Emanuel ja McGatlin näyttävät molemmat saaneen ylennyksen: heidän filmografiansa on täynnä monenmoista scifiä ja toimintaa, ja noissa mainituissa elokuvissa he toimivat kumpikin alemman tason tuottajatehtävissä. Mutta juuri nuo realismia fantasiassa tavoittelevat filmit Rogue One -tiedote nostaa esiin – varmasti täysin tarkoituksella.

Eikä tietenkään sovi unohtaa ohjaaaja Gareth Edwardsin omaa filmografiaa: Monsters on hieno pieni elokuva tavallisista ihmisistä toismaailmaisella sotatantereella ja Godzilla, hmm, ei-niin-pieni elokuva, mutta paikoin samoilla elementeillä. Kokonaiskuvassa on hyvin helppo ymmärtää, miksi Disney-Lucasfilm valitsi juuri hänet.

Maasota vahvistuu myös ensimmäisissä Rogue One -vuodoissa, joita filmin kuvauksista tai lavasteiden valmistelusta on nähty. Kaikki siis huokuu karkeutta jo ennen kuin pääsen vahvistettuun castiin, jonka myötä viimeistään olen valmis odottamaan Rogue Onesta joulukuun 2016 kovinta testosteroniannosta. Julkistuskuvan viisikon vahvimmat muskelit näyttävät muodostuvan honkkariäksöntähti Donnie Yenistä (joka näyttäisi kuvan perusteella näyttelevän sokeaa hahmoa) ja kiinalainen näyttelijä-ohjaaja Jiang Wenistä, joka hänkään ei ole ensimmäistä kertaa soturina kyydissä. Pakistan-taustainen britti Riz Ahmed on tunnetumpi komediallisista rooleista ja räppärinä, mutta ilmeisesti vakavampi rooli Nightcrawlerissa on hyvä. Kauniita kasvoja edustavat Diego Luna, joka siis saattaa näytellä Biggsiä, ja se ainoa nainen, viime kevään Oscar-ehdokas Felicity Jones, mutta sodan väsyttämiä heidänkin hahmonsa kuvan perusteella ovat.

Kuvasta puuttuvat eivät ainakaan vähennä elokuvan äijäuskottavuutta. On Forest Whitaker, joka on tulkinnut urallaan muun muassa diktaattori Idi Aminia, ja jonka epäilen näyttelevän nytkin pahista. On itse Mads Mikkelsen, tanskalainen mestarinäyttelijä, jonka puoleen Hollywood on kääntynyt Bond-pahista ja jopa uutta Hannibal Lecteriä etsien, ja jonka voisin lyödä vaikka vetoa näyttelevän pahista. On Ben Mendelsohn, jota en juuri tunne, mutta jonka suoritusta Netflix-sarjassa Bloodline on kehuttu vuolaasti. Ja on Alan Tudyk, scifisuosikki Fireflyn Wash, jonka voisi ajatella poikkeavan kaavasta – ellei lukisi tiedotetta tarkkaan ja huomaisi, että Tudyk näyttelee motion capture -hahmoa eli jonkinlaista alienia, ja sen jälkeen hänetkin on helppo kuvitella omaa itseään äijämäisemmäksi. Tudyk ei muuten ole ensimmäistä kertaa liiketunnistushommissa: muistatteko Will Smith -leffa I, Robotin päärobotin?

Menemättä kovin syvälle hahmospekulaatioihin: Vaikuttaa siltä, että Rogue One jatkaa maasotaperspektiivinsä ohessa The Force Awakensin todennäköisesti aloittamaa teemaa sodan vaikutuksista sankareihinsa. Rogue One -julkistuskuvasta katsovat sankarit, jotka vaikuttavat sotineen jo pitkään – siis toisin kuin Luke Skywalker oli alkuperäisen trilogian keskushahmona. Jos Lunan hahmo on Biggs, hän saattaisi olla käsikirjoituksiin usein ”tarvittava” uudempi tulokas, jota konkarit opettavat elokuvassa tavoille. (Tässä kohtaa voinee muuten viileästi todeta, että julkistuskuvan perusteella on syytä haudata haaveet Felicity Jonesista prinsessa Leiana tai – valitettavasti ja vähän yllättäenkin – kenestäkään uudesta näyttelijästä Wedge Antillesina.)

Kaiken kaikkiaan Rogue Onen äijäelokuvaisuutta ja sotaleffauskottavuutta himmentää kutakuinkin vain yksi tekijä. Käsikirjoittajat Gary Whitta ja Chris Weitz eivät nimittäin kumpikaan ole taistelukenttien veteraaneja. Edellisen filmografia on ylipäätään ohut, toisen sisältää Twilightia, epäonnistuneen Golden Compass -sovituksen ja komedian About a Boy. Olen kirjoittanut tämän kaksikon valinnan omituisuudesta aiemminkin, mutta nyt olen valmis jättämään asian sikseen. Ensinnäkin uskon viimeistään nyt, että näiden elokuvien käsikirjoituksiin todellakin vaikuttaa nimettyjä kirjoittajia isompi aivoriihi, Lucasfilmin tarinaryhmä. Mutta vieläkin painavammin siksi, että kun selaan Rogue One -tiedotetta moneen kertaan, huomaan siitä vielä yhden kertovan seikan.

Siinä ei mainita Gary Whittaa eikä Chris Weitzia.

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: story-elokuvat