Aiemmat episodit, osa 5: Kloonien hyökkäys ja syvä huokaus

Kloonien hyökkäyksen aivan ensimmäiset hetket ovat lupaavat. Rakoilevasta Tasavallasta ja jedien ahdingosta kertova alkuskrolli lupaa mennä asiaan prologimaisen Pimeän uhan jälkeen. Aivan ensimmäiset kuvat Coruscantiin lipuvasta kuningatar Amidalan aluksesta kuuluvat elokuvan hienoimpiin.

Noin toisella minuutillaan Episodi II päräyttää naamalle täysin tarpeettoman, alleviivaavan kuvan aluksen sisältä, jossa kerrotaan todennäköisesti sokeita katsojia ajatellen aluksen saapuneen perille. Heti laskeuduttuaan alus räjähtää, ja Amidala kysyy, miksi palasikaan takaisin Coruscantille. Liekö tärähdys vienyt sankarittaremme muistin, koska pian tämän jälkeen elokuva opettaa meille Amidalan olevan Coruscantilla toimivan senaatin oppositiojohtaja, joka sitä paitsi seuraavassa käänteessä ei haluaisi millään poistua planeetalta.

Niin, katsottuna tänään Star Wars Episodi II: Kloonien hyökkäys tuntuu hierovan heti alusta alkaen hölmöyttään katsojan naamaan. Ja sitähän totisesti riittää kaikilla tasoilla: on Obi-Wania etsimässä planeettaa lastenhuoneesta ja on käsikirjoitusta, joka jättää mainitsematta, että useammassa kohtauksessa esiintyvä, replikkejä lausuva Jimmy Smitsin hahmo on Bail Organa, joka mainittiin sentään jo Episodi I:ssä ja jonka liki jokainen katsoja tunnistaisi Leian tulevaksi kasvatti-isäksi.

aotc-coruscant

Episodi II:n ensimmäinen kuva on suosikkini prequelien aloituksista. Useimmista muista sen kuvista minulla ei olekaan yhtä hyvää sanottavaa.

Tämän kirjoitussarjan edellisessä osassa mainitsin, että yleinen inho Episodi I:tä kohtaan kasvoi vasta ensi-iltaa seuranneiden vuosien aikana. Episodi II:een taas suhtauduttiin tuntumani mukaan kahtalaisesti: ykkösen raivokkaat vihaajat inhosivat kakkosta näkemättä siinä mitään hyvää, mutta monet Pimeän uhan jälkeen parempaa toivoneet menivät tämän kohdalla ensin lankaan. Tunnustan kuuluneeni jälkimmäiseen ryhmään, mutta huomautan, etten sentään ole aivan yksin seurassani: tapausesimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Empire-lehden viiden tähden kritiikki ja Ewan McGregor -paran julkilausuma kakkososan olemisesta ”se, jossa on juoni”.

Jos Pimeä uhka tavallaan jopa paranee ikääntyessään, Kloonien hyökkäys tuntuu jokaisella katsomiskerralla edellistä tuskallisemmalta. Siitä puuttuu Episodi I:n ihmeen tuntu, joka saa antamaan anteeksi palasen juonen ja käsikirjoituksen ongelmia. Eikä sillä ole trilogian päätösosan synkkyyden luontaista painoa, jonka vuoksi Episodi III:n ei ehkä olisi ollut edes mahdollista tuottaa yhtä monta pettymystä kuin edeltäjänsä. Kloonien hyökkäys ei ole dramaattinen eikä ihmeellinen, paitsi aivan paikoin, mutta yleensä unohtaen niiden kohtien tehon heti seuraavassa käänteessä, jossa saatetaan esimerkiksi nähdä C-3PO:n ja taisteludroidin hassunhauska risteytys. Ja siinä missä Pimeä uhka huipentui upeaan, aidosti stunt-näyteltyyn miekkailukohtaukseen, tämä päättyy animoidun Yodan väkkärävoltteihin.

aotc-3po

Muistatteko tämän? Minä olin jo melkein onnistunut unohtamaan.

Kloonien hyökkäyksen pitäisi näyttää meille Anakin Skywalker sankarillisimmillaan, puhtaana pahuudesta, jotta hänen syöksynsä kadotukseen seuraavassa osassa olisi todella traaginen. Sen sijaan Anakin vaikuttaa ensikohtauksestaan alkaen menetetyltä tapaukselta, ja alkupuolen kohtauksen perusteella opinto-ohjaus Palpatinen kanssa onkin jo pitkällä. Voiman valittu kiukuttelee kuin teini ja purskahtelee töykeyksiä ystävilleen ja opettajilleen. Vahvan käden oikeuteen hän vaikuttaa uskovan niin, että jediakatemian koulumiekkailijakellojen luulisi jo kilisevän kovaa.

Kloonien hyökkäyksen pitäisi myös kertoa Anakinin kahdesta suuresta ihmissuhteesta, ystävyydestä Obi-Waniin ja rakkaudesta Padméen. Elokuva epäonnistuu niin surkeasti jälkimmäisessä, että on helppo unohtaa, kuinka kehnosti se suoriutuu edellisestäkin: Obi-Wanin ja Anakinin suhde vaikuttaa koostuvan edellisen tuskastuneista yrityksistä opettaa asioita padawanille, joka uskoo koko ajan tietävänsä jo kaiken paremmin. Romanssin kankeus sen sijaan on liki legendaarisella tasolla: sellaisella, jolla vaikkapa ”hiekka on karkeaa ja se menee kaikkialle” -kohtaukselle pitäisi oikeastaan vain nauraa ääneen. (Prequel-puolustajat vetoavat usein siihen, että kohtausten on tarkoitus kuvata kömpelöä nuorta miestä yrittämässä ensimmäistä kertaa elämässään flirttailevaa keskustelua ihastuksensa kanssa, mutta he ummistavat silmänsä siltä, että niiden olisi myös tarkoitus kuvata hetkiä, joina Padmé rakastuu Anakiniin. Niitä en elokuvassa ainakaan näe.)

Silti, Hayden Christensen on väärä syntipukki Episodi II:n ongelmiin. Aivan kuten roolin edellinen näyttelijä Jake Lloyd ei itse päättänyt huutaa ”Jippii!” päästessään orjatyöstään kotiin, Christensen ei ole syyllinen siihen, millaisena inisijänä Anakin Skywalker Episodi II:ssa esiintyy, ja parhaassa kohtauksessaan Tatooinen autotallissa hän on melkein koskettava. Jos Christenseniä syytetään, voisi aivan yhtä hyvin syyttää Ewan McGregoria siitä, että Obi-Wan käy kylässä kammottavan Dexter-baarimikko-otuksen luona. Mutta ei, kyllä McGregor roolissa parhaansa tekee.

Näistä, ja aivan kaikista elokuvan ongelmista on todellisuudessa syytettävä ohjaaja-kirjoittaja-tuottaja George Lucasia – vaikka Episodi II onkin prequel-trilogiasta ainoa, jonka käsikirjoittajaksi on merkitty joku muukin kuin Lucas (työpari oli Jonathan Hales, Indiana Jones -liitännäisten parissa työskennellyt palkkakirjoittaja). Kaikki se, mitä Episodi II:ssa nähdään, nähdään siellä Lucasin tahdosta, ja miten Christensen Anakinin roolin tulkitsee, on tarkalleen kuten Lucas halusi sankariaan tulkittavan.

aotc-hayden

”Hiekka on karkeaa, ja se menee kaikkialle”. Epäilemättä prequelien hauskin kohtaus!

1970-luvulla Lucas itse sanoi, ettei osaa kirjoittaa käsikirjoituksia. Tuolloin hän ei myöskään koskaan tehnyt sitä yksin, ja esimerkiksi Imperiumin vastaiskussa ja Kadonneen aarteen metsästäjissä Lucas on kreditoitu vain tarinan, ei varsinaisen käsiksen tekijäksi. Ja kuten hyvin tiedetään, ensimmäisen Star Warsin jälkeen Lucas jätti virallisesti ohjaajankin hommat, keskittyen tarinankertojan, visionäärin ja takapirun rooleihin koko 1980-luvun ajan ja pitkälle 1990-luvullekin.

Prequelit olivat hänen paluunsa. Niihin tullessa Lucas oli jostakin syystä päättänyt osaavansa nyt myös käsikirjoittaa, ja uskoi osaavansa yhä ohjatakin, vaikka oli pitänyt siitä lähes 20 vuotta taukoa. Vuosien menestys franchise-imperiumin johtajana oli lisäksi tehnyt hänestä itsevaltiaan johtajan, joka selvästi päätti prequeleissa kaiken keneltäkään kyselemättä. Erityisesti tätä keskimmäistä osaa katsoessa tuntuu siltä kuin kenen tahansa avustajankin olisi pitänyt kyetä kyseenalaistamaan monta niistä päätöksistä. Erityisesti elokuvan toisen näytöksen mahdollisuudet on vielä tuhottu käsiksen ja kuvausten jälkeen yhden kerran lisää leikkausvaiheessa: sotkemalla Obi-Wanin tunnelmalliset, selvästi yhdessä illassa tapahtuvat Kamino-kohtaukset lomittain Anakinin ja Padmén vähintään päiviä kestävään lokoisaan lomailuun Naboolla.

Surkeuden huippu on se, että Kloonien hyökkäys on prequeleista visuaalisestikin vanhentunein. Edellisessä osassa kun luotettiin vielä niin paljon maskeihin ja pienoismalleihin, että se tuntuu Jar Jar Binksistä huolimatta suorastaan käsityöläiseltä elokuvalta. Tässä kaikki on tietokone-efektiä, ylikasvaneilta punkeilta näyttävistä lehmistä Padmén syömään päärynään, eivätkä tehosteet tunnu kestäneen aikaa kuin avaruus- ja maisemakuvissa.

aotc-kamino

”Ai te olette kasvattaneet meille pyytämättä ja yllättäen aivopestyn armeijan? Ja se on vielä mallinnettu kaverista, joka yrittää tappaa minut ja ystäväni? AV!”

Ehkä kaikkein eniten minua ärsyttääkin se, kuinka nimenomaan Episodi II:n, kenties koko prequel-trilogiasta selkeimmin, olisi pitänyt voida olla parempi. Sillä on sisällään siemenet peräti jännittävään mysteeriin. jossa Obi-Wan löytää odottamatta Kaminolta jedejä odottaneen armeijan, jota kukaan ei tiedä tilanneen. Palkkionmetsästäjä Jango Fett osoittautuu muutamassa kohtauksessaan koko trilogian uhkaavimmaksi pahikseksi, ja keskimmäinen näistä kohtauksista, asteroidivyöhykkeen takaa-ajo, onnistuu vielä olemaan trilogian paras avaruuskohtaus (tosin kilpailijoita on saagan nimen huomioiden häkellyttävän vähän). Toinen uusi pahis, itse Christopher Leen näyttelemä kreivi Dooku on hänkin lähtökohtaisesti hyvin kiinnostava: entinen jedi, joka valehtelee yhtä Kauppaliitolle ja toista Obi-Wanille, mutta silti kertoo jälkimmäiselle totuuden Darth Sidiouksesta.

Valitettavasti kaikki nämä siemenet jäävät kasvattamatta. Osaan niistä uskoin aikanaan palattavan Episodi III:ssa, ja suosikkiteoriani oli, että Dooku puhuisi itse asiassa totta antaessaan ymmärtää taistelevansa sithejä vastaan omilla keinoillaan. Tämäkin toivo oli turha: kaikki nämä juonikuviot, kuten käytännössä myös koko kloonisota, jätettiin episodien väliin – katettavaksi kirjoin, sarjakuvin ja animaatiosarjoin (jos kunnolla niissäkään), mutta ei varsinaisissa elokuvissa.

Mitä Kloonien hyökkäyksestä silloin jää käteen? Slave 1:n bassopommit. ”I don’t want to sell you death sticks”. Jälleennäkeminen Watton kanssa. Soundtrackin Across the stars. Jedihävittäjäkoneen valonnopeusapuympyrä. Hyönteisotusten narkissosmainen yhdennäköisyys edellisosasta tuttujen robottien kanssa. Padmén napapaita. ”Good job!”

Obi-Wanin omat seikkailut: Spinoff-rintamalta vähän uutta

Ewanmcgregor

Ewan McGregor. Kerran vielä poijjaat? Tai kerralla kolme kertaa? (kuva: Nicolas Genin, CC BY-SA 2.0)

Episode VII –huhupaljastusten hyökyaallon keskellä oli virkistävää saada vaihteeksi huhuja spinoff-elokuvista. Cinelinx raportoi kuluneella viikolla huhun peräti kolmesta tekeillä olevasta Obi-Wan -elokuvasta.

Huhun mukaan Disney-Lucasfilm suunnittelee tosiaan ei yhtä, vaan kolmea Obi-Wan -elokuvaa. Trilogia ei kuitenkaan olisi jatkuvajuoninen, vaan kolme erillistä tarinaa episodien III ja IV välissä, mikä kuulostaa hieman indianajonesmaiselta. Yksi seikkailu tapahtuisi Tatooinella, kaksi muualla. Mukana olisi tuttuja hahmoja: Owen Lars, Qui-Gon Jinn, Clone Wars -sarjan hahmoja.

Kuten sanottua, tämä on huhu. Vieläpä sellainen, jonka kertojakin epäilee kertomaansa. Cinelinxin toimittaja arvelee – kuten minäkin – että todellisuudessa tekeillä on yksi Obi-Wan -elokuva, jonka juoni-idea on vielä auki, ja useampi premissi pyörii pöydillä. Yhdistetään tähän elokuvastudion luonnollinen halu kopioida SW-franchiselle Marvel-leffojen menestystietä (kuten Disneyltä on myönnettykin) eli valita spinoff-elokuvien hahmot mahdollisia jatko-osia ajatellen. ja kas, tuotannon liepeillä pyörii varmasti huhuja Obi-Wan -trilogiasta.

Ajatus Obi-Wanin omasta elokuvasta sinänsä on luonteva, jopa todennäköinen. Obi-Wan Kenobi on Star Warsin suosituimpia hahmoja. Tänä vuonna hahmo voitti SW.comin hahmoäänestyksen, ohittaen siis sarjan varsinaisen keskushahmon Darth Vaderin ja kestosuosikki Yodan. Prequeleissa Obi-Wania tunnetusti alikäytettiin, vaikka rooliin oli kaapattu erinomainen näyttelijä Ewan McGregor. Viimeistään Clone Wars -sarjan myötä Obi-Wan on valtavalle nuorten fanien massalle kenties läheisempi hahmo kuin Luke Skywalker konsanaan – ja toisin kuin CW:n toinen päähenkilö Anakin, käytettävissä spinoffeihin episodien III ja IV välisenä pitkänä tyhjänä aikana. Tuota aikaa taas Lucasfilm selvästikin haluaa koluta, Rebels -animaatiosarjasta alkaen, jossa Obi-Wan saattaa silloin tällöin cameo-pistäytyä, ja joka vastaavasti mahdollistaisi spinoff-elokuvan kirjoittamisen liittymään Rebelsiin.

Viimeinen palapelin pala on näyttelijä Ewan McGregor, joka on ikääntynyt juuri sopivasti, ja joka nimenomaan on sanonut olevansa kiinnostunut palaamaan rooliin erilliselokuvassa (kukaties toivoen pääsevänsä viimein esiintymään hyvin kirjoitetussa SW-elokuvassa…). Muutkin mahdollisesti tarvittavat näyttelijät saadaan helposti kasaan: Liam Neeson suostuisi palaamaan Qui-Gon Jinniksi ja Joel Edgerton samoin Owen Larsiksi, kuten arvata saattaa.

– – –

Spinoff-sooloelokuvia on tiettävästi tekeillä ainakin kolme. Vaikuttaa siltä, että valitut hahmot ovat Boba Fett, (nuori) Han Solo ja Obi-Wan Kenobi. Ainoa tätä kolmikkoa vastaan taisteleva väite on se taannoinen listaus, jonka mukaan sooloelokuvat olisivat ”Boba Fett, Solo and Red Five”. Tämä väite tunnustettakoon, mutta en edelleenkään näe Luken omaa seikkailua kovin todennäköisenä soolofilmin aiheena – etenkään, kun Obi-Wan-leffan voisi tehdä sen sijaan castaamatta roolia uudelleen.

Jos (anti)sankarit ovat Boba, Han ja Obi-Wan, kaikki kolme elokuvaa sijoittuisivat luontevasti aikaan episodien III ja IV välillä. Tämä mahdollistaisi spinoffien viittaamisen toisiinsa tai Rebelsiin sekä näyttelijöiden vierailemisen elokuvissaan ristiin Marvel-leffojen tapaan. Kolmesta spinoffista voisi rakentaa jopa löyhän trilogian, vaikkapa samojen pahisten avulla, vaikka tarkoitus varmasti onkin tehdä niistä melko erillisiä verrattuna selvästi jatkuvajuonisiin pää-Episodeihin. Boba Fettillä ja Han Solollahan oli jo Legendes-universumissakin yhteistä historiaa. Toki näistä hahmoista kerrotut tarinat yhdistyisivät helposti uuteen trilogiaankin, kun esimerkiksi nuoren Han Solon kokemuksiin voitaisiin viitata vaikkapa Episodissa VIII.

(Mieleeni juolahtaa jopa tällainen villi teoria: entä jos huhu kolmesta Obi-Wan -elokuvasta juontaakin juurensa myös siihen, että Obi-Wanin kaavaillaan esiintyvän kaikissa kolmessa tekeillä olevassa spinoff-elokuvassa…)

Omasta mielestäni kaikki kolme hahmoa ovat oman elokuvansa arvoisia. Han Solon elokuva olisi selkeimmin ”origin story”, jota termiä Disney on näistä elokuvista käyttänyt, ja joka voisi viedä SW-galaksin niihin varjoihin, joihin Jedi-keskeiset tarinat eivät kulje. Boba Fettin tarina kertoisi tietysti hahmon kehittymisestä prequelien ja Clone Warsin aikaisesta lapsesta kohti sitä pysäyttämätöntä palkkionmetsästäjää, jona hahmo nähdään. Obi-Wan taas, virkistävästi, voisi seikkailla luonteeltaan toisenlaisessa tarinassa, koska hahmoa tai tämän taustaa ei tarvitsisi esitellä katsojille – ellei sitten Obinkin soololeffaa nimenomaan kirjoitettaisi paljastamaan Obi-Wanin alkuperää, vaikka sitten flashbackien avulla.

SW-soololeffoissa on ilmeinen ylitarjonnan vaara, mutta kaikkien näiden kolmen hahmon ympärille rakennetut tarinat olisin kiinnostunut näkemään. Esimerkiksi Yoda-elokuvan voi minun puolestani jättää Lego-animaatioiden puolelle.

– – –

Tiedämme, että ensimmäisen sooloelokuvista ensi-ilta on jo 16.12.2016. Sen ohjaa Gareth Edwards (Monsters, Godzilla ’14) ja kirjoittaa Gary Whitta (The Book of Eli, After Earth). Toisen (ensi-ilta ilmeisesti 2018) ohjaa Josh Trank (ChronicleFantastic Four ’15) ja kirjoittaa ilmeisesti Simon Kinberg, Kirjoitin näistä uusista tekijöistä jo aiemmin. Whitta saattaa olla palkattu projektiin, jonka kirjoittajan piti alunperin olla joko Michael Arndt tai Lawrence Kasdan: ensinmainittuhan siirrettiin sivuun SW-projekteista, jälkimmäinen taas saattaa tästä syystä olla Episodin VII:n parissa liian kiireinen kirjoittamaan spinoff-käsikirjoitustaan.

Sitä emme tiedä, kuka tekee mitä. Olen aiemmin ajatellut, että ensimmäisenä tekeillä olisi Boba Fett -elokuva ja toisena Han Solo -leffa, aivan kuin mainittu nettiin vuotanut listakin väitti. Näin voi edelleen olla, mutta nyt en voi olla ajattelematta, että Kinbergin kirjoittama kakkos-spinoff saattaisi sittenkin hyvin olla myös Obi-Wan. Puuhasteleehan Kinberg parhaillaan Rebelsin kanssa hyvin samankaltaisilla laitumilla joilla Obi-Wankin saattaisi sooloilla.

Ja tästä taas juonnun miettimään, että voisi olla strategisesti hyvinkin toimivaa palata Han Solon nuoruuteen vasta siinä vaiheessa, kun Episodit VII-IX olisivat jo mahdollisesti näyttäneet meille hahmon myöhemmät vaiheet…