Rogue One paranee nyt kun sen katsoo Andorin loppuna, vaikka spinoff voittaakin tässä kaksikossa selvästi alkuperäisen

Posted on 18/06/2025 by Aki Jörgensen

Yhdeksän vuotta vanha Rogue One: A Star Wars Story (2016) pomppasi toukokuussa Disney+:n katsotuimmaksi elokuvaksi. Siihen oli tietenkin vain yksi syy: toukokuussa toiseen tuotantokauteensa päättynyt Andor-sarja päättyi kohtaukseen, jota välittömästi seuraavat Rogue Onen tapahtumat. Myös meillä kotona uusintakatsottiin Rogue One heti Andorin viimeisten jaksojen perään – tai no, seuraavana iltana, mutta kuitenkin.

Andor oli mielestäni mestariteos: ylivoimaisesti paras Star Wars -sarja ja yksi onnistuneimmista teoksista koko sarjan lähes 50-vuotisessa historiassa. Kirjoitin sarjasta pitkän kirjoituksen tähän blogiin aiemmin.

Sen sijaan Rogue Oneen minulla on aina ollut ristiriitainen suhde. Niin sanotussa varsinaisessa arviokirjoituksessani yhdeksän vuotta sitten kehuin elokuvaa rohkeasta erilaisuudesta ja onnistuneesta suhteesta franchisen aiempiin teoksiin, mutta totesin myös kyseessä olevan ”sekavan elokuvan, josta on paikoin vaikea löytää järkeä”.

Tässä kirjoituksessa katson Rogue Onea uusilla Andor-merkkisillä silmälaseillani.

Jyn Erso ja Cassian Andor Rogue One -elokuvassa

Ennen kuin menen varsinaisiin Andorin jälkeisiin ajatuksiini, on hyvä pohjustaa näkökulmaani hieman lisää puhumalla ensin siitä, mitä olen Rogue Onesta aiemmin ajatellut.

Mielipiteeni on itse asiassa pysynyt vuosien sulattelun aikana varsin vakaana. Nyt kun tuon vanhan arvioni luin, olin edelleen valmis allekirjoittamaan lähes kaiken, mitä silloin tuoreeltaan kirjoitin. Arviossa oli kuitenkin yksi merkittävä kohta, josta olen muuttanut täysin mieltäni. Tuolloin kirjoitin, että Rogue One saattaisi saada minulta paremman arvion, jos se ei olisi Star Wars -elokuva, sillä silloin arvioisin sitä elokuvana, joka katsotaan kerran tai kaksi.

Tästä olen nykyisin täysin päinvastaista mieltä. Rogue One on minusta nimenomaan parempi Star Wars -elokuva kuin elokuva yleisesti.

Kuolemantähti Jedha-planeetan yläpuolella

Rogue One on onnistunut Star Wars -elokuva, koska se täydentää suuressa saagassa aiemmin kerrottua omalla näkökulmallaan ja tekee sen tavalla, joka toimii sekä satunnaiselle katsojalle että paatuneemmalle fanille. Sen ansioihin kuuluu myös tietty omaleimaisuus: se on riittävän erilainen – vakavampi ja surullisempi – kuin muut Star Wars -elokuvat.

Mitenkään järisyttävän erilainen se ei tosin elokuvana ole – etenkään nyt, kun näytellyissä sarjoissa olemme saaneet, niin hyvässä kuin pahassakin, paljon vahvemmin elokuvien formaatista poikkeavia näyteltyjä Star Wars -kertomuksia. Rogue Onessa on kyse taistelusta kapinallisten ja Imperiumin välillä, perhettään etsivästä päähenkilöstä ja sellaisesta scifi-toimintaviihteestä, joka etenee hahmosta, kohtauksesta ja planeetalta toiselle sopivalla vauhdilla, päättyen näyttävään taisteluun jota käydään yhtä aikaa avaruudessa ja planeetankamaralla. Näin kuvailtuna ei mikään kauas pudonnut omena, siis.

Kun Rogue Onen katsoo kolmatta tai kahdeksannetta kertaa, kuten Star Wars -fanit elokuviaan tapaavat katsoa, sen ongelmat eivät juuri haittaa. Toistuvilla katselukerroilla teosten heikkoudet ovat jo katsojalle tuttuja eivätkä enää yllätä, kun taas niiden vahvuuksia odottaa katsoessaan innolla – näinhän prequelienkien maine on vuosien varrella parantunut. Star Wars -fani katsoo Rogue Onen mielellään, ja varmaan moni kasuaalimpikin katsoja ainakin pariin kertaan.

Rogue One todennäköisesti voittaisi Star Wars -fanien keskuudessa järjestettävän äänestyksen Disney-aikaisten elokuvien paremmuudesta. Tämä on pohjimmiltaan hyvin ymmärrettävää. Se ei jaa mielipiteitä niin vahvasti kuin The Force Awakens tai The Last Jedi, joita toiset rakastivat ja toiset vihasivat. Se on ilman muuta mieleenpainuvampi tapaus kuin toinen episodinumeroidun saagan ulkopuolinen elokuva Solo. Ja tietenkin se on varmasti aivan kaikkien mielestä onnistuneempi elokuva kuin The Rise of Skywalker. (Leffasivusto Imdb:ssä TFA nautti pitkään korkeita pistelukuja, mutta jatko-osatrilogian valmistumisen jälkeen sen pisteet ovat laskeneet, ja nykyisin sen keskiarvosana 7.8 on tasoissa Rogue Onen kanssa.)

Rogue One -elokuvan näyttelijät promokuvassa — Tällä promokuvalla Rogue Onen cast esiteltiin yleisölle puolitoista vuotta ennen ensi-iltaa vuonna 2015.

Mutta kaikesta tästä huolimatta Rogue One on myös sydänjuuriaan myöten moniongelmainen elokuva. Se oli sitä jo ilmestyessään, eikä sitä ole kokonaan korjannut aika eikä Andor.

Vaikka on tavallaan hienoa ja rohkeaa, että sen päähenkilöt ja lähes kaikki sivuhenkilötkin olivat uusia hahmoja, kyseessä on ehdottomasti elokuva, jossa on aivan liian suuri joukko henkilöhahmoja. Niin sanottuihin päähenkilöihin yrittävät lukeutua elokuvan varsinainen keskushahmo Jyn Erso (Felicity Jones), meille nyt niin tuttu kapinallisvakooja Cassian Andor (Diego Luna), hänen droidipartnerinsa K-2SO (Alan Tudyk), soturimunkit Baze Malbus (Chiang Wen) ja Chirrut Imwe (Donnie Yen), lentäjä Bodhi Rook (Riz Ahmed)… Näistä useimmat tuntuvat hyviltä tyypeiltä, mutta yhdenkään motivaatioita tai luonnetta ei syvennetä elokuvan aikana mitenkään merkityksellisesti. Parhaiten heistä alunperin oikeastaan jäi mieleen lakoninen droidi, joka tuntuu ohjelmointinsa puitteissa välittävän ihastuttavan vähän mistään.

Kuten jo aiemmin mainitsin, elokuva kulkee kirjaimellisesti koko ajan paikasta toiseen, Jynin ja Cassianin poimien näitä hahmoja matkan varrelta mukaansa kuin elefanttimarssi-leikissä. Hahmot eivät kuitenkaan varsinaisesti kuljeta Rogue Onen tarinaa, vaan pikemminkin tuntuvat kulkevan sen mukana elokuvan etenemisen pakottamana. Munkit tarttuvat mukaan kuin vahingossa. Jyn sattuu elokuvan aikana jopa kahdesti sopivasti ehtimään etsittyjen henkilöiden (terroristikapinallisen Saw Gerreran ja isänsä Galen Erson) eteen juuri hetkeä ennen kummankin kuolemaa ja heidän allaan olevan maaperän väkivaltaista räjäyttämistä. Molemmilla kerroilla seuraavaksi siirrytään heti seuraavaan paikkaan.

Elokuvassa on monia käänteitä, joita en monen katsomiskerran jälkeenkään ymmärrä. Mikä saa Jyn Erson kääntymään yhtäkkiä Kapinaliiton puolelle heti sen jälkeen, kun hänen isänsä on kuollut kapinallisten hyökkäyksessä? Miksi Gerreran jengiin kuuluu aivopesevä lonkerohirviö, joka ei sitä paitsi edes loppujen lopuksi pese Bodhin aivoja pitkäkestoisesti? Miten C-3PO ja R2-D2 voivat olla cameo-kohtauksessaan Yavinilla, kun myöhemmin paljastuu, että Leian alus, jolla heidän pitäisi episodi IV:n perusteella olla, on ihan muualla?

Rogue One tuntuu siltä kuin se olisi leikattu kasaan vähintään kahdesta eri elokuvasta, ja tämä johtuu tietenkin siitä, että näin juuri on. Ei ole tässä vaiheessa enää mikään salaisuus, että Lucasfilm käytännössä otti elokuvan jälkituotantovaiheessa pois ohjaaja Gareth Edwardsilta ja palkkasi Tony Gilroyn pelastamaan elokuvan. Vaikka Edwardsin nimi lukee lopputeksteissä Rogue Onen ohjaajana, Gilroy (joka siis myöhemmin kipparoi Andor-sarjan) kirjoitti ja ohjasi joukon uusia ja korvaavia kohtauksia ja leikkasi elokuvaa uusiksi niiden kautta.

Tarkkoja kuvauksia Gilroyn tekemien muutosten luonteesta ei ole vuosien varrella kovin paljon tihkunut. On myös hyvä ymmärtää, ettei Lucasfilmin kätköissä ole olemassa mitään valmista, julkaisematonta ja vaihtoehtoista ”ohjaajan versiota”. Olisi vain vaihtoehtoisia ja poistettuja kohtauksia (joita ei ole julkaistu).

Pääteltävissä on joka tapauksessa ollut, että Gilroy muutti sekä elokuvan tyyliä että sen tarinaa, muun muassa kirjoittamalla ja kuvaamalla uusiksi kaikki Saw Gerrera -kohtaukset. Ilmeisesti Jyn Erso oli aiemmassa versiossa kapinaliiton kapinallinen jäsen, kun taas julkaistussa versiossa hänet värvätään mukaan sen ulkopuolelta. Jos muistatte nyt Rogue Onen tuoreeltaan ja katsotte tämän leffan alkuperäisen teaser-trailerin, huomaatte, että kaikki siinä olleet repliikit ja lähes kaikki kuvatkin puuttuvat lopullisesta elokuvasta, ja ne kaikki on korvattu uusilla:

Ei ole syytä epäillä, etteikö muutoksiin ollut syitä, ja etteikö Edwardsilla tekeillä olleessa versiossa todella ollut ongelmia. Ehkä kuvatut kohtaukset eivät vain leikkauspöydällä toimineet yhteen juonen, rytmin tai molemmilla mittareilla. Edwards ei ole julkisuudessa tietääkseni lausunut tapahtumista mitään muuta kuin kiitollisuutta kokemuksestaan, emmekä ole saaneet kuulla hänen todellista näkökulmaansa saati mitään mahdollisesta katkeruudesta. Sen sijaan Gilroy on vähitellen käynyt suorapuheisemmaksi, esimerkiksi verraten äskettäin elokuvan ensimmäistä versiota ruumiiseen: ”Rogue [One] it was like, ‘There’s a corpse on the table, what are you gonna do? Could someone come in and save it?'”

Kuitenkin valmiskin Rogue One ontuu siksi, että tuo ruumis on kursittu kasaan kuin Frankensteinin hirviö, eivätkä sen kaikki jäsenet liikehdi samassa tahdissa toistensa kanssa. Elokuvalla oli jo ennen Gilroyta monta juonimaakaria ja varsinaista käsikirjoittajaakin, kuten olen kirjannut tähän blogiin jo aikanaan kirjoituksessa mahtipontisella otsikolla ”Näin syntyi Rogue One” (tuossa tekstissä ei nähdäkseni ole mitään vanhentuneen virheellistä, vaikka nyt sitä voisi tietysti joillain tiedoilla täydentää). En ole elokuvantekijä mutta voin vilkaista, ja vakaa näkemykseni on, että elokuvasta tuskin tulee täysin hyvää, jos sillä on 3-5 käsikirjoittajaa ja melkein 2 ohjaajaa.

Jyn kohtaa TIE Fighterin silmästä silmään — Tämäkin kohtaus valmiista elokuvasta puuttuu.

Gilroyn onnistuneisiin Rogue One -lisäyksiin kuuluu se kohtaus, joka nyt tarkalleen seuraa Andorin loppua. Siis kohtaus, jossa Cassian Andor esiteltiin katsojille, ja jossa Cassian hätkähdyttävästi ampuu tiedonantajansa varjellakseen tietoa siitä, mitä Kapinaliitto tietää Kuolemantähdestä. Tavallaan tuo kohtaus johti koko Andoriin, ja se on joka tapauksessa avain sille, minkä näkökulman Gilroy Andorilla Star Wars -saagaan lisäsi: kapinointi ylivoimaista fasistista diktatuuria vastaan ei ole ”kivaa” eikä silkkaa kevyttä seikkailua.

Andorin jälkeen katsottuna selvin muutos Rogue Onessa on tietenkin se, että nyt se tuntuu loppunäytökseltä Cassian Andorin tarinalle. Andor sai alkunsa Rogue Onen spinoffina, mutta se kasvatti Cassianin sivuhenkilöstä paljon suuremman ja koskettavamman tarinan päähenkilöksi. Niinpä nyt katsoessani Rogue Onea Cassian kiilaa silmissäni Jynin ohi elokuvankin päähenkilöksi. Paikoin tuntuu aivan väärältä, että elokuva – tietenkin – keskittää näkökulmansa Jyniin.

Mutta kun he kaksin lopulta haihtuvat atomeiksi viimeisellä rannalla Kuolemantähden säteessä, en ajattele kapinallisuutensa elokuvan aikana löytänyttä Jyniä. Ajattelen Cassiania, joka näin liittyy Luthen Raelin seuraan sankarina, joka ei tulisi näkemään sitä auringonnousua, jonka puolesta henkensä antaa (mutta joka ei koskaan koittaisi ilman hänen uhraustaan). Ajattelen Cassiania, joka viimeisessä tehtävässään onnistui Jynin kautta jälleen auttamaan yhtä apua tarvinnutta siskoa (vaikkei omaa siskoaan). Ajattelen sitä, että Cassian ajattelee viimeisellä hetkellään Bix Caleenia (ja kiitän Rogue Onen tekijöitä siitä, että Jyni ja Cassianin suhde oli elokuvassa enemmän toverillinen kuin romanttinen).

Viimeisessä kuvassa Jyn katsoo kohti Kuolemantähden aiheuttamaa räjähdysaaltoa, elokuvan sisällä ikään kuin rohkeana sankarina, mutta Cassian kohti katsojaa, kuin tulevan takautuvan suuruutensa aavistaen tai hyvästit meille katsojille jättäen.

Cassianin ja Jynin loppu Rogue Onen lopussa

Ja kyllä, näin Rogue One toimii minulle paremmin kuin ennen. Loppu oli alunperinkin vaikuttava, mutta silloin en ollut erityisen kiintynyt sen paremmin Jyniin kuin Cassianiinkaan.

Nyt loppukohtauksessa on ehdottomasti enemmän tunnetta ja latausta, koska se on muuttunut Andorin lopuksi, ja koska se nyt on loppu jollekin aiempaa suuremmalle. Eikä tämä johdu vain siitä, että Cassian itse kuolee, vaan myös siitä, että Kuolemantähden suunnitelmien varastaminen ja välittäminen kapinaliitolle on loppu koko sille tarinalle Kapinaliiton kasvuvuosista, jonka Andor kertoi. Kuolemantähti on väijynyt taustalla koko sarjan ajan, vaikka sen nimi lausuttiin vasta lopussa ja silloinkin kuiskaten. Kuolemantähti oli keisarin ”energiaprojekti” jonka vuoksi Ghormanin planeetta tuhottiin, Kuolemantähden osia rakennettiin Narkina 5:n vankilassa, Kuolemantähden suunnitelmien vuoksi Luthenkin antoi henkensä.

Samalla toimii entistäkin paremmin se, mikä Rogue One myös on: jonkin alku. Rogue One kuvittaa sen, mihin episodi IV:n alkuteksteissä vuonna 1977 viitattiin sanoilla ”Rebel spaceships, striking from a hidden base, have won their first victory against the evil Galactic Empire.” Kun Kuolemantähden suunnitelmat – tuo hiuskarvan varassa oleva toivon lanka, joka juuri ja juuri pakenee vielä Rogue Onen lopussa itseltään Darth Vaderilta – saavuttavat viimeisessä kuvassa prinsessa Leian, kulkee samalla kapinan viestikapula modernilta Andorilta klassiseen originaalitrilogiaan.

Nyt puhuin ensin Rogue Onen lopusta, mutta kun näitä tarinoita kerrotaan näin nurinkurisissa järjestyksissä, lienee ihan hyväksyttävää minunkin puhua seuraavaksi sen alusta. Aivan ensimmäinen ajatukseni Rogue Onesta katsoessani sitä Andorin jälkeen oli nimittäin se, että kyllä se yllättävänkin saumattomasti sarjan jatkona toimii.

Sarjahan tosiaan päättyy kohtaukseen, jossa Cassian lähtee sille tehtävälle, jolta Rogue One hänet heti alussa löytää (sitä edeltävän vuosia aiemmin tapahtuvan Jyn-prologinsa jälkeen). Cassianin lisäksi elokuvassa esiintyvät monet muut sarjassa nähdyt hahmot kapinallisjohtaja Mon Mothmasta (Genevieve O’Reilly) taistelutoveri Melshiin (Duncan Pow), kaikki vielä samojen näyttelijöiden tulkitsemana lukuun ottamatta yhtä poikkeusta (Benjamin Bratt korvasi Andorissa Jimmy Smitsin Bail Organan roolissa, koska Smits ei ollut käytettävissä kuvausten aikana). Vain sarjaan lisätyt hahmot Vel ja Kleya puuttuvat.

Sarjassa on oikeastaan vain yksi kiertelemättä retconnattu yksityiskohta elokuvaan verrattuna: Cassian sanoo Rogue Onessa Saw Gerreran tyrmässä olevansa ensimmäistä kertaa vangittuna, mikä ei tietenkään Andorin perusteella pidä paikkansa. (Gilroy on sanonut tästä meriselityksensä olevan, että Cassian kunnon vakoojana valehtelee.)

Tämä tarinallinen palapeli oli tietysti Tony Gilroylle helppo osa. Mutta ilahduttavaa kyllä, myös tyylillisesti ja temaattisesti elokuva toimii aivan mukiinmenevästi sarjan jatkoksi.

Rogue One oli aikanaan aiempaa vakavampi Star Wars, ja vaikka Andor on siihen verrattuna synkkyydessään, surullisuudessaan ja eräänlaisessa realismissaan (joista kirjoitin siinä arviossani aiemmin) vielä ihan toisella tasolla. Silti elokuvan sävy on tarpeeksi lähellä sitä, ettei se tunnu heti perään katsottuna pahasti erilaiselta.

Erityisesti alkupuolen Jedha-planeetalle sijoittuva erinomainen kaupunkisotajakso, jossa Saw Gerreran kapinalliset käyvät sotaa Imperiumia vastaan silmiinpistävän samaan tapaan kuin islamistit Yhdysvaltoja vastaan Irakissa tai Afganistanissa elokuvan tuotannon aikaan, sopii erinomaisen hyvin jatkamaan Andorin monisävyisen tummanharmaata näkemystä galaktisesta konfliktista. Cassian sanoo elokuvassakin: ”We’ve all done terrible things for the rebellion”, ja Andorin jälkeen ymmärrän tämän repliikin merkityksiä entistä paremmin.

Mieleni tekee myös mainita kaksi yksityiskohtaa, joita Andor mielestäni erityisesti ”parantaa” Rogue Onessa. Molemmat ovat oikeastaan samalla myös kokonaisia hahmoja.

Ensimmäinen heistä on Saw Gerrera (Forest Whitaker). Hahmo oli luotu Dave Filonin animaatiosarjoissa, mutta hänet nähtiin ”elävänä” ensimmäisen kerran juuri Rogue Onessa. Todellisen terroristin hahmo oli jo elokuvassa mielenkiintoinen lisä Kapinaliiton henkilögalleriaan, mutta minusta hyvä idea hukattiin tuolloin kummalliseen toteutukseen. Gerrerahan on Rogue Onessa käytännössä kaistapää, siis täysin seonnut, ja kun hänet elokuvassa kohdataan, hän tosiaan lähes heti jo hyvästelläänkin lopullisesti. Epäselväksi jäi, miten tällainen hahmo on voinut pysyä sen koommin asemassaan sotakomentajana kuin hengissä Imperiumin etsijöiltä.

Mutta nyt, kun Saw on sen jälkeen nähty parissa muussakin sarjassa ja etenkin juuri Andorissa, meille on jälkikäteen tarjoiltu kunnollinen kaari hahmon kehityskulkua vapaustaistelijasta varttihulluksi. Gilroy vieläpä selitti tuon hulluudenkin narkomanialla, ja tarjoili riittäviä välähdyksiä Gerreran selväpäisemmästä karismasta selittämään tyypin asemaa alaistensa keskuudessa. Kaiken tämän jälkeen Saw Gerreran loppukin viimein toimi minullekin – vaikka se toimivuus pitikin hakea takautuvasti, Star Warsille tyypilliseen aivot nyrjäyttävään tapaan.

Toinen Andorin myötä paremmin toimiva osa Rogue Onea on elokuvan pahis, Kuolemantähti-projektin johtaja Orson Krennic (Ben Mendelsohn). Elokuvalla on nimittäin hänen kanssaan ongelma, joka ei missään nimessä ole mainion australialaisnäyttelijän vika: Krennic ei ole läsnä.

Krennic personoidaan heti tarinan alussa henkilökohtaiseksi vastustajaksi Jynille (hän kaappaa isän ja teloittaa äidin), mutta sitä hän ei kuitenkaan tosiasiallisesti ole. Koko elokuvan ajan Krennic on vain sattumalta samalla reitillä sankarien kanssa. Itse asiassa kumpikaan osapuoli ei tarinan aikana edes tiedä toisistaan. Kun he lopussa lyhyesti kohtaavat, Krennic kysyy Jyniltä saman kysymyksen kuin Cassian Andorissa Cyrililtä: ”Kuka sinä olet?”. Mutta vaikka Jyn ehtii vastata, mitään sen suurempaa ei seuraa. Jyn ei tavoittele Krennicille henkilökohtaista kostoa, Krennic ei viittaa millään tavalla menneisyyteensä Ersojen perhetuttuna Jynin lapsuudessa.

Andorilla oli potentiaalisesti sama ongelma, koska oli alusta asti selvää, että käsikirjoitus ei voisi kovin helposti kuljettaa Cyril Karnia saati Dedra Meeroa samaan tilaan Cassianin tai Luthenin kanssa. Tämän ongelman Tony Gilroy kuitenkin ratkaisi mestarillisesti, kirjoittamalla Cyrilin tarttumaan hänen elämänsä mullistaneen Cassianin ideaan pakkomielteisesti kuin tarkastaja Javert vanki Jean Valjeaniin ja panemalla Dedran jäljittämään koko sarjan ajan Luthenia yhtä periksi antamatta, tosin tietämättä ketä jäljittää – sekä kirjoittamalla näiden kahden välille kompleksisen suhteen, jota sarja niin ikään seuraa. Andorissa ei ole puhettakaan, etteivätkö pahikset olisi orgaaninen osa tarinaa ja mielenkiintoisia.

Johtaja Krennic on niin ikään mukana Andorissa. Hänen roolinsa on Cyriliä ja Dedraa pienempi, mutta riittävä tämän hahmon kehittymiseksi. Andor näyttää Krennicin tunnettuna emäfasistina, ja kohtaus, jossa Luthen ja Kleya sitten ovat samassa huoneessa hänen kanssaan kuuluu sarjan jännittävimpiin.

Mutta jopa Krennicille Gilroy tarjoaa pienen, merkityksellisen inhimillisen piirron. ”I can’t protect you, Lio”, Krennic sanoo ISB:n johtajalle Partagazille myötätuntoisella äänellä, paljastaen etunimen käytöllä näiden hahmojen välillä olevan ystävyyden hetkellä, jolla epäonnistuminen on jo lähes koitumassa Partagazin kohtaloksi anteeksiantamattomassa järjestelmässä. Andorissa Gilroy näyttää sekä sen, mistä kapina syntyy, että sen, mistä fasistinen diktatuuri muodostuu: ihmisistä.

Kaikki mitä Andor lisää Krenniciin, lisää painoarvoa hahmon osuuteen myös Rogue Onessa. Ja koska Krennicin tavoite elokuvassa on ”katkaista turvallisuusrikkomusten sarja” eli siis estää Kuolemantähti-tietojen leviäminen, Andorin viimeisten jaksojen jälkeen katsottuna hänen tekemisensä elokuvassa itse asiassa tuntuvatkin täysin luontevalta jatkumolta sille suuremmalle tarinalle, jonka osalta Rogue One nyt katsottuna tuntuu: Andorin tarinalle.

Jyn ja Cassian juoksevat Scarifin rannalla AT-AT-ristitulessa. — Tätäkään kohtausta emme muuten valmiissa elokuvassa nähneet.

Kaikesta tästä huolimatta olen sitä mieltä, että kokonaan Andor ei korjaa Rogue Onen ongelmia.

Elokuva on edelleen epätasainen, sirpaleinen ja sekava. Jyn Erson hahmo ei edelleenkään oikein kanna omaa tarinaansa. Kamera on usein levottomasti liikkeessä, kohtaukset ovat turhan nopeita, musiikki on vaisua johnwilliams-lightia. Vaderin jälkimmäinen kohtaus (joka ei ollut Gilroyn lisäys vaan Edwardsin, mutta sekin myöhäinen lisäys varsinaisten kuvausten jo päätyttyä) on yksittäisenä hetkenä erinomainen, mutta muuhun elokuvaan nähden oikeastaan vain päälle liimattu, ja se tuntuu siltä nyt katsottuna enemmän kuin aiemmin, koska se nähdään nyt niin emotionaaliselta tuntuvan Cassianin kuoleman jälkeen.

Kaikkiaan: Rogue One ei tunnu yhtä vahvalta kuin Andor, koska se ei sitä ole. Mutta kuten sanottua, se onkin parempi Star Wars -elokuva kuin elokuvataiteen merkkiteos. Ja se sopii nyt katsottuna onneksi vallan hyvin jälkikirjoitukseksi mestarilliselle sarjalle, joka sai alkunsa spinoffina sille itselleen.

”Romaani, jonka keskiosan kirjoitti joku muu” – väärä väite jatko-osatrilogiasta, vaikka niinhän siinä tavallaan silti kävi

Posted on 14/04/2020 by Aki Jörgensen

JJ Abramsin leikkaajat puhuivat typeriä The Last Jedistä, mutta tarkoittamattaan tarjosivat samalla osuvan todistuskappaleen jatko-osatrilogian pahimmasta epäonnistumisesta. Nimittäin siitä, että The Force Awakens, The Last Jedi ja The Rise of Skywalker eivät muodosta onnistunutta kokonaisuutta.

Tämän uutisen lähde on Mission: Impossible -podcast Light the Fuse, jonka jaksossa Maryann Brandon ja Mary Jo Markey vierailivat. Molemmat naiset ovat JJ Abramsin pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, ja heidän kytköksensä podcastin varsinaiseen aiheeseen on siis Mission: Impossible III (2006), joka oli Abramsin debyytti pitkän elokuvan ohjaajana. Naiset leikkasivat yhdessä myös Abramsin kirjoittaman ja ohjaaman The Force Awakensin (2015), ja heistä Brandon palasi kaukaiseen galaksiin Abramsin mukana The Rise of Skywalkerin (2019) parissa. Erityisesti jälkimmäisessä, kovalla kiireellä tehdyssä tuotannossa Brandonin rooli käsiksen elokuvallistamisessa vaikuttaa olleen merkittävä, leikkauksen tapahtuessa poikkeuksellisesti jo kuvausvaiheen aikana ja vieläpä fyysisesti kuvauspaikoilla. Brandon on kertonut aiemmin haastatteluissa muun muassa toistelleensa tuotannon aikana Abramsille, että ”elokuva kyllä kertoisi” heille, kuuluisiko Reyn ja Benin suudella lopussa vai ei.

Molemmat naiset ovat sujuvan Hollywood-kerronnan ja erityisesti elokuvatoiminnan kiistattomia ammattilaisia, eikä minulla ole heistä tekijöinä pahaa sanottavaa. Mutta mitä he siis nyt ovat menneet sanomaan Rian Johnsonin kirjoittamasta ja ohjaamasta The Last Jedistä (2017), jonka parissa kumpikaan heistä ei työskennellyt? Näin:

Brandon: “It was just a different take on the Star Wars saga. And to Rian’s credit, he stuck to what he wanted to do, and he wanted to deconstruct the film and open it up to go a different direction. That is the film he made. I know it is controversial, but isn’t that kind of good in a way?” — “That’s why I feel very much like in hindsight that the trilogy, the last part of the trilogy, needed one vision.”

Markey: “I couldn’t agree more. It’s very strange to have the second film so consciously undo the storytelling of the first one. I’m sorry that’s what it felt like.” (Brandon täydentää lausetta, eli ilmeisesti on samaa mieltä)

Haastattelija: ”A lot of people said about The Rise of Skywalker that it undid all the stuff that Rian Johnson did, but Rian Johnson kinda did that first.”

Markey: ”I don’t really feel that’s true about the third film. It took where the second film ended and just tried to tell a story. I didn’t feel it was consciously trying to…it didn’t feel that way to me.”

Brandon: “[The Last Jedi] was polarizing, and it was hard for J.J. and the writer to know what to do with it… It’s like someone wrote the middle of your novel. Okay, now how do I get to the end of the novel?” (Brandon)

Brandon ja etenkin Markey siis katsovat The Last Jedin pyrkineen ”purkamaan” The Force Awakensin aloittaman tarinankerronnan. Heidän mielestään TLJ:n vuoksi viimeisen osan toteuttajaksi tarvittiin juuri Abrams, jonka puolestaan oli vaikea suhtautua keskimmäiseen osaan, joka oli kuin jonkun toisen kirjoittama keskiosa hänen romaanissaan.

Nämä väitteet ovat tylyjä, epäkollegiaalisia ja, mikä surullisinta, epätosia. Mutta kuten alussa sanoin: ne ovat myös paljastavia.

Ensin kuitenkin vastaväitteet.

Totta toki on, että yleisesti tykätyn The Force Awakensin jälkeen valmistunut The Last Jedi ei ollut kaikkien mieleen. TLJ:stä alkoi prequel-vuodet mieleen tuonut kovaääninen kiistely siitä, onko Disney pilannut Star Warsin, ja sitä seuranneet elokuvat Solo ja TROS ovat pikemminkin kasvattaneet näin ajattelevien joukkoa kuin pienentäneet sitä. Kiinnostavaa kyllä, TROS:iin pettyi vuorostaan moni TLJ:stä tykännyt – minä esimerkiksi.

Mutta mitä tahansa mieltä The Last Jedistä tai koko jatkotrilogiasta elokuvina tai Star Wars -saagan episodeina katsoja onkaan, tosiasia on, että Rian Johnsonin elokuva ei pyri ”purkamaan” TFA:ta tai tekemään sen tapahtumia tekemättömiksi.

Brandon ja Markey eivät podcastissa perustele väitettään tarkemmin, mutta yleensä näin väittävät viittaavat The Last Jedin tapahtumista kolmeen seikkaan: Luke Skywalkerin eristäytyneisyyden syihin ja pettymykseen tämän luonteesta, Reyn vanhempien arvoituksen (ensimmäiseksi jääneeseen) selitykseen ja siihen, että trilogian pääroistoksi oletettu hahmo kuolee kesken oletetun tarinansa.

Luke Skywalker oli kuitenkin jättänyt galaksin ja ystävänsä taakseen itseensä pettyneenä jo niissä lauseissa, jotka hänestä lausuttiin Abramsin ohjaamassa ja Brandonin & Markeyn leikkaamassa The Force Awakensissa, ja ilmeisesti jopa George Lucasin omissa luonnoksissa jatko-osatrilogian lähtökohdiksi. Se, mitä Kylo TLJ:ssä lausuu ”saastaisista huumediilereistä”, ei todennäköisesti koskaan ollut tarkoitettu kokonaiseksi ja lopulliseksi vastaukseksi Reyn henkilöhistoriaan, koska se ei selittänyt Reyn näkyä loittonevasta avaruusaluksesta The Force Awakensissa eikä oikeastaan myöskään peilisalinäkyä The Last Jedissä – ja seuraava episodi tarjosikin taustalle aivan toisen selityksen.

Mitä taas Snokeen tulee; kyllä, hahmon kuolema oli yllättävä ja kyllä, näistä kolmesta käänteestä erityisesti se aivan varmasti yllätti myös hahmon luomiseen pari vuotta aiemmin osallistuneen Abramsin. Mutta voi! millaista kädenlämpöisyyttä elokuviltamme edellyttäisimme, jos juonenkäänteiden yllätyksellisyyttä pidettäisiin lähtökohtaisesti tuomittavana. Ei The Force Awakens elokuvana tai edes elokuvan tekijät haastatteluissa koskaan antanut meille taetta, että pääpahikselta vaikuttava hahmo todella sellainen olisi: katsojan kokemukset tämänkaltaisten tarinoiden kerronnasta siihen meitä tuudittivat.

Koska makuasioista toki voi kiistellä loputtomiin, katsojalla on oikeus pitää Rian Johnsonin (ja Lucasfilm-Disneyn) ratkaisuja huonoina. Moni katsoja olisi esimerkiksi halunnut nähdä The Last Jedissä sankarillisemman Luke Skywalkerin, joka olisi vähintään mököttämisensä päätteeksi palannut Reyn mukana galaksin olentojen ilmoille seikkailemaan vielä elokuvan lopun tai jopa seuraavankin ajan. Sen halun voin hyvin ymmärtää, ja samoin sen, että jo yksin siitä todennäköisesti juontaa mielipide, että uusi trilogia alkaa lupaavasti, mutta menee ”pilalle” keskimmäisessä osassa, jossa sen tietenkin pitäisi vasta kasvattaa kierroksia.

Mutta sellainen ei ollut se henkilöhistoria, jonka Johnson ja Lucasfilm Lukelle valitsivat. Väite siitä, että TLJ olisi pyrkinyt tekemään TFA:n aloittaman tarinan tyhjäksi (sen jatkamisen sijaan) ei kerrassaan pidä vettä, lausui sen sitten tyytymätön fani tai TFA:n leikkaaja. Mutta jos se on väärä väite, suorastaan väärinymmärryksen puolelle Brandon sen sijaan lipsahtaa jatkaessaan vielä väitettään itse leikkaamansa The Rise of Skywalkerin puolelle. Vertaus siitä, että TLJ on kuin jonkun toisen kirjoittama keskiosa Abramsin kirjoittamassa romaanissa, on nimittäin täysin pielessä.

Star Warsin jatko-osatrilogia kun ei ollut JJ Abramsin teos. Se oli kolmen elokuvan kokonaisuus, jonka aloittivat George Lucas ja kirjoittaja Michael Arndt, ja jonka ensimmäisen osan tekijäksi sittemmin palkattiin Abrams. Abrams kieltäytyi koko trilogian tekemisestä, eikä hänen siksi ollut koskaan tarkoitus kirjoittaa eikä ohjata useampia episodeja. Hänen ensimmäisen SW-pestinsä aikana oli kyllä tarkoitus laatia suunnitelmia trilogian kokonaisjuonesta, joten Abramsilla oli kaikki mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten Johnson tarinaa jatkaisi, mutta kaikesta päätellen tällaiset suunnitelmat jäivät ohuiksi. (Abrams on joka tapauksessa kreditoitu The Last Jedissäkin vastaavaksi tuottajaksi.)

The Force Awakensia tehdessä oli siis koko ajan tarkoitus, että Abramsin jälkeen viestikapulan poimisi Rian Johnson, joka kertoi ja ohjasi keskimmäisen osan. Päätösosan taas oli määrä syntyä samalla tavalla kolmannen miehen, Colin Trevorrown käsissä. Abrams palasi episodi IX:n tekijäksi vasta kun Trevorrow oli jättänyt tuotannon, ja vasta tällöin, Trevorrown version tarinan päätöksestä lentäessä käytännössä kokonaan roskikseen, alle kaksi ja puoli vuotta ennen trilogian päätösosan ensi-iltaa, Abrams alkoi miettiä, miten hän tarinan lopettaisi.

Vain tämän kaiken jälkeen meillä on käsissämme elokuvatrilogia, joista kaksi kolmasosaa on kirjoittanut ja ohjannut JJ Abrams (yhteistyökumppaniensa kanssa). Tottakai peruutuspeilistä meillä nyt on tarina, jonka alusta ja lopusta huolehti Abrams ja vain keskikohdan kirjoitti joku muu, ja tottakai näin jälkiviisaasti voidaan katsoa, että Abramsin olisi kannattanut alunperinkin ryhtyä töihin koko trilogian kanssa. Silloin me katsojat olisimme saaneet (niin hyvässä kuin pahassakin) yhden tekijän vision yhdestä tarinasta, eikä episodi IX:n kanssakaan olisi tullut sellaista kiirettä kuin nyt tuli.

Olennaista on kuitenkin ymmärtää, että tämä vaihtoehtoinen tapahtumienkulku ei ole historia, jonka Rian Johnson olisi riistänyt Abramsilta, vaan se on historia, josta Abrams itse kieltäytyi The Force Awakensin aikaan. Brandonin vertausta käyttäen: hänellä oli kaikki mahdollisuudet ”kirjoittaa koko romaani” itse, mutta The Force Awakensin aikaan hän ei niin halunnut.

Surullisinta Brandonin ja Markeyn sammakkosanoissa on kuitenkin se, että pitkän Abrams-yhteistyösuhteensa vuoksi he eivät ymmärrä, että Abramsin The Rise of Skywalker on paljon epäonnistuneempi jatko The Last Jedille kuin TLJ oli The Force Awakensille. Se on paljon syyllisempi edeltäjäelokuvan tapahtumien ”purkamiseen” kuin TLJ oli, ulottaen käpälöintinsä jopa pieniin yksityiskohtiin: Kylo esimerkiksi korjaa edellisessä episodissa rikkomansa kypärän kaikesta päätellen aivan vain siksi, että Abrams tykkäsi kypärän designista. Mitään Kylon tarinaan liittyvää jatkuvuutta kypärään palaaminen ei ainakaan ilmennä.

TROS hylkää muutenkin lähes kaikki TFA:n ja TLJ:n tarina- ja henkilökaaret, ja erityisesti niissä kehitellyt teemat menneisyydestä oppimisesta, sankarillisuuden luonteesta ja kunkin oman paikan etsimisestä.

Siinä missä Rian Johnson otti The Force Awakensin tapahtumat, asetelmat ja cliffhangerit, ja kertoi niille rohkean jatkon (joka ei ollut kaikkien mieleen), Abrams ikään kuin kieltäytyi hyväksymästä The Last Jedin valintoja ja taivutti trilogian päättymään episodiin, jonka palat eivät sovi yhteen yhdenkään aiemman episodin kanssa. Hän keskittyi irrallisiin toimintakohtauksiin ja kaivoi pääpahikseksi haudasta keisari Palpatinen aivan kuin välttyäkseen tarttumasta Johnsonin vaikeimpiin cliffhangereihin kuten pimeältä puolelta pelastettavan Kylon/Benin asemaan pahan First Orderin itsevaltiaana. Reyn vanhempien arvoituksen ratkaisuksi hän sepitti vastauksen, joka ilmeisesti ei ollut sen paremmin Trevorrown, Johnsonin kuin Abramsin itsensäkään mielessä edellisiä episodeja tehdessä.

Kaikesta tästä huolimatta olen päätynyt ajattelemaan, että Abrams ei ole tämän tarinan pahis. Etenkin kun hän The Force Awakensin myötä on vastuussa myös suuresta osasta jatko-osatrilogian onnistumisia, alkaen vaikkapa konkreettisista näyttelijävalinnoista ja ulottuen epämääräisemmin määrittyvään ”taian palauttamiseen”. Ja etenkin kun Trevorrown version vuotanut käsikirjoitus todistaa, ettei sekään suinkaan olisi ollut saumattomasti sujuva päätösosa.

Itse asiassa olen samaa mieltä Brandonin ja Markeyn kanssa siitä, että Abramsin yksin kirjoittama ja ohjaama jatko-osatrilogia olisi varmasti ollut yhtenäisempi kokonaisuus kuin tämä toteutettu. Näihin elokuviin liittyvistä jossitteluista mahdottomimpiin kuuluu kysymys siitä, millaiset elokuvat olisimme sitten saaneet. Varmaa on nimittäin, että paitsi että Abramsin versio episodista VIII olisi eronnut Johnsonin ajatuksista, myös IX olisi tällöin toteutunut täysin toisenlaisena kuin millaisena Abrams nyt päätyi Johnsonin jälkeen sen tekemään. Snoke todennäköisesti olisi ollut elossa viimeisessäkin osassa, esimerkiksi.

Jatko-osatrilogian suuri epäonnistuminen oli kokonaissuunnitelman puute. Jälkikäteen ajatellen tuntuu aivan käsittämättömältä, että Disney-Lucasfilmin johdossa kuviteltiin, että ilman sellaista syntyisi viestikapulamaisesti vain kahden vuoden ensi-iltapäivien välein onnistunut kokonaisuus.

Se, mitä olisi pitänyt tehdä, on kutakuinkin se, millaisena tekeillä ollut tarina meille keväällä 2013 näyttäytyi. Silloinhan nimittäin kerrottiin, että vaikka Abrams ohjaisikin ainoastaan uusista elokuvista ensimmäisen, koko trilogian tarinakaarta kehiteltäisiin yhdessä tiimissä, johon kuuluisivat Abrams, Lucasin itsensä valitsema käsikirjoittaja Michael Arndt, Imperiumin vastaiskun kirjoittaja Lawrence Kasdan, neuvonantajan roolissa Lucas itsekin, hänen seuraajakseen valitsema kymmenien menestyselokuvien tuottaja Kathleen Kennedy ja vieläpä viimeksi mainitun perustama, nimenomaan jatkuvuuden ylläpitoon tähtäävä Star Warsin ja tarinankerronnan asiantuntijoiden muodostama ”tarinaryhmä”.

Jos jossain on tälle kaikelle vaihtoehtoinen historia jonka olisin halunnut toteutuvan, se on se, jossa noille kehittelyille olisi annettu enemmän aikaa.

Episodi IX -selitysten makua: Tässä nyt vain kävi näin

Posted on 08/01/2020 by Aki Jörgensen

The Rise of Skywalkerin ensi-illasta on kolme viikkoa, joten vielä on tämän blogin eettisen koodiston mukaan spoilerivaroitusten aika. Tämä kirjoitus spoilaa episodi IX:n juonta kauttaaltaan, joten varoitus elokuvaa katsomattomille!

d23-tros-storm-fight

Tässä vaiheessa lienee jo turvallista sanoa, että episodi IX ei ole nousemassa Star Wars -elokuvien kovimpaan klassikkosarjaan. Kriitikkojen arviot puhuvat kädenlämpöisestä suorituksesta, tähtiarvioiden heiluen pääasiassa kahdessa ja kolmessa tähdessä. Se tarkoittaa, että The Rise of Skywalker on itse asiassa otettu vastaan huonommin kuin prequelit niiden ilmestyessä. Niin sanottujen tavallisten katsojien mielipiteet esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tuntuvat liikkuvan samoja latuja: siis välillä ”ei kovin kummoinen” – ”ihan ok”.

Entä ydinyleisö, sarjan fanit? He, jotka perinteisesti yleensä ovat alkaneet nälviä Star Warsejaan vasta ainakin jonkinlaisen kuherruskuukauden jälkeen (mutta viime vuosina kyllä yhä nopeammin)? Ainakin minusta vaikuttaa, että episodi IX on niissä piireissä otettu vastaan vielä huonommin kuin tavisriveissä. Monien fanien mielestä elokuva on katastrofi kaikilla mahdollisilla tasoilla. Positiivisempien mielestä se on vikoineenkin kelvollinen. Toki oikeasti leffasta tykänneitäkin faneja on, mutta jopa heidän sanansa tuntuvat puolustuksen puheenvuoroilta: jotkut edellistä episodia inhonneet ovat esimerkiksi kehuneet tätä vertauksella ”ainakin parempi kuin The Last Jedi”. Toiset taas ovat tykänneet The Rise of Skywalkerista nähdessään lastensa viihtyvän elokuvan äärellä, ja todenneet, että lapsillehan George Lucaskin näitä teki. Jälkimmäinen on ihan asiallinen näkökulma, mutta ei kovin hyvä lohtu niille, jotka odottivat pelkän viihteen lisäksi elokuvaa, joka käärisi pakettiin yli 40-vuotisen, monien siis vuosikymmenien ajan rakastaman tarinan sekä juonellisesti että temaattisesti.

Ehkä erityisen kiinnostavaa on, että The Rise of Skywalker tosiaan jättää kylmäksi niin monet sellaisetkin katsojat, jotka nimenomaan pitivät sitä suoraan edeltäneistä episodeista VII ja VIII (kuten esimerkiksi minut). Se ei siis ollut ainoastaan viimeinen todistuskappale niille katsojille, jotka eivät ole missään vaiheessa innostuneet Disney-omistuksen aikaisesta jatko-osatrilogiasta, vaan moni noiden elokuvien puolustajakin pettyi – vain kärjistettynä esimerkkinä niin sanottu reylo-yhteisö, jota näkökulmaa käsittelin äskettäisessä kirjoituksessa erikseen.

Mitä siis meni pieleen? Luulen, että yritän tarjota (vielä lisää) omia vastauksiani seuraavassa blogimerkinnässä. Nyt yritän hieman koota sitä, mitä tekijät itse ovat sanoneet.

tros-zorii-poe-rey-finn

The Rise of Skywalkerin ensi-illan jälkeisissä Hollywood-medioiden jutuissa ja haastatteluissa on nimittäin selittelyn sävy.

Erityisesti haastatteluissa on kunnostautunut toinen käsikirjoittaja Chris Terrio. Hän on esimerkiksi kiertänyt vastaukset Palpatinen paluun herättämistä kysymyksistä viittaamalla tämän olleen tuottaja Kathleen Kennedyn ratkaisu. Toiseksi syypääksi tähän ratkaisuun hän on esittänyt episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajaa Rian Johnsonia, joka ei taatusti osallistunut päätökseen millään tavalla: Terrion mielestä Ben Solon pelastaminen pimeältä puolelta oli käsikirjoittaessa vaikeaa, koska Snoke oli poissa, ja Kylo oli näin kohonnut pääpahiksen asemaan. Voi nolous minun naivismiani, minä kun kuvittelin tämän olleen kiinnostava ja harkittu juonielementti, josta seuraava episodi tarinaa jatkaisi. Vai ehkäkö sittenkin voi nolous Chris Terriota ja kirjoittaja-ohjaaja JJ Abramsia, jotka eivät osanneet sellaista jatkoa kirjoittaa?

(Abramsilta en ole nähnyt yhtään ensi-illan jälkeistä spoilerihaastattelua.)

Tätä markkinoinnissa kuvana nähtyä Rose Ticon ja Reyn välistä kohtausta ei ole lopullisessa elokuvassa.

Samassa Awards Dailyn haastattelussa Terrio myös puolustautui Kelly Marie Tranin roolin Rosena jääneen pieneksi siksi, että Rose kirjoitettiin näyttelemään Carrie Fisherin kanssa, ja nuo kohtaukset edesmenneen Leia-näyttelijän kanssa eivät vain lopulta toimineet riittävän hyvin. Tästä vastauksesta tekee mieli sanoa ”pics or didn’t happen”, sillä elokuvassahan Rose ja Leia eivät kohtaa lainkaan. Jos Terrio ja Abrams – joka taas kehtasi väittää Star Wars Celebrationin lavalla Tranin castauksen olleen Rian Johnsonin The Last Jedi -ratkaisuista paras – olisivat todella halunneet käyttää Rosea episodissaan, he olisivat yksinkertaisesti voineet kirjoittaa hänet enemmän mukaan tarinaan. (Leikkaaja Maryann Brandon sanoi Huffington Postille Rosen jääneen sivuun ohjaaja Abramsin haluttua keskittyä kolmeen pääsankariin ja Kyloon, ja kamoon Chris, näinhän siinä on käynyt.)

Erityisen paljon nettiporua herättäneessä The Hollywood Reporterin haastattelussa Terrio taas tuntuu kuittaavan kaikki kysymykset elokuvan valinnoista melkein kuin silkalla sattumalla. Sanat, jotka Finn haluaisi sanoa Reylle mutta jotka jäävät sanomatta? Katsoja voi tulkita itse. Miksi loppukohtauksessa näyttäytyvät Voima-haamuina vain ja juuri Luke ja Leia? Koska ”keskustelimme kyllä JJ:n kanssa siitä, ketkä siellä voisivat olla, ja tämä kosketti meitä”. Ja niin edelleen.

Ehkä kaikkein merkillisin kohta tässä haastiksessa on, kun Terriolta kysytään, mahtaako elokuvan loppu antaa ymmärtää Reyn jäävän nyt eristyksiin elämään Tatooinella, kuten todella moni on tulkinnut ja kuten John Williamskin tuntuu vihjaavan, sillä viimeisen musiikkikappaleen nimi soundtrackilla on A New Home. Terrion vastaus? ”En voi olettaa tietäväni, mitä John on sillä tarkoittanut.” Kiva Chris, 87-vuotias mestarisäveltäjä on varmasti syyllinen sinun kirjoittamasi elokuvan lopun viestin epäselvyyteen. (Totuuden nimissä Terrio tosin kyllä myös vastaa: mikään elokuvassa ei hänen mielestään tarkoita ehdottaa, että Rey olisi jäämässä Tatooinelle.)

Tämä kuva on Pasaana-planeetan kohtauksesta, mutta kappas, samassa autiomaassa kuvattiin myös loppukohtauksen Tatooine.

Elokuvan leikkaaja, ohjaaja Abramsin luottonainen Maryann Brandon, ei hänkään tunnu elokuvan fanilta. The Rough Cut -podcastin haastattelussa Brandon kehotti katsojia olemaan ajattelematta elokuvaa kovin tarkkaan, ja suositteli pikemminkin hyppäämistä elokuvan ”ajelun” (ride) kyytiin.

Brandonin henkilökohtaiseksi puolustukseksi on toki sanottava, että olosuhteet olivat kurjat. The Rise of Skywalkeriahan tehtiin valtavalla kiireellä (koska koko show oli alusta asti myöhässä aikataulustaan Abramsin pyyhkäistyä Colin Trevorrown ajatukset pöydältä ja aloitettua puhtaalta pöydältä). Brandon päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun: leikkaamaan elokuvaa fyysisesti kuvauspaikoilla, jotta Abrams saattoi osallistua päätöksiin kesken kuvausten ja jotta, suoraan sanoen, elokuva ehtisi mitenkään valmiiksi ajoissa. The Rough Cut -podcastissa Brandon kuvailee ratkaisun monia hyviä puolia: pääsy osaksi tiimiä, mahdollisuus näyttää aiempia otoksia näyttelijöille, yksittäisten lisäkuvausten toteuttaminen lennosta ennen pääkuvausten päättymistä.

Mutta hän tulee myös sanoneeksi, että Kathleen Kennedy ”vaati” Abramsia viettämään enemmän aikaa leikkaushuoneessa, ”eikä siihen ollut aikaa”. Brandon niin ikään sanoo, että kun elokuva lukittiin kiitospäivän aikoihin, he (tekijät) ”olivat yhä ratkaisemassa asioita” (”were still trying to figure things out”).

Episodi II:n dvd-dokumentin otsikko oli aikanaan Films Are Not Released, They Escape. Episodi IX:n tapauksessa vaikuttaa tosiaan siltä, että tämä elokuva pakeni keskeneräisenä.

Palpatinen paluuta paremmin selittäneitä kohtauksia oli leikkaaja Maryann Brandoninkin mukaan olemassa, mutta ne jäivät elokuvasta leikkausvaiheessa pois.

Sitten meillä ovatkin ne viime päivien erityisen omituiset raportit: ne, joihin liittyy iskulause ”Release the JJ cut”.

Jotkut fanit ovat toivoneet Abramsilta ”ohjaajan leikkausta”, vaikka on yleisesti tiedossa, että Abrams tekee elokuvistaan vain yhdet sellaiset (ja näyttää ne meille elokuvateattereissa). Tällä kertaa tällaisen ohjaajan leikkauksen mahdollisuudesta huhuillaan muuallakin kuin fanisomessa (vaikka uskottavat mediat sitten keskittyisivätkin tässä tapauksessa lähinnä raportoimaan fanien nettihuhuja). Esimerkiksi brittilehti The Independent on tarttunut näihin, viitaten muun muassa huhuun Abramsista vastentahtoisesti lisäämässä elokuvan loppuun Reyn ja Kylon suudelmaa.

Perusväite (esimerkiksi We Got This Covered) on siis, että ohjaaja Abrams itse ei olisi tyytyväinen The Rise of Skywalkeriin. Studio olisi muka pakottanut Abramsia leikkaamaan elokuvasta hänen siihen ehdottomasti haluamiaan osia: näitä olisivat esimerkiksi edellä mainitut selitykset Palpatinen paluulle ja monet Rosen kohtaukset. Keskeinen huhu on, että Abrams olisi halunnut näyttää lopputaistelussa kuvan kanssa vanhojen jedien haamuja, ja että Hayden Christensenin ja Samuel L. Jacksonin kaltaiset näyttelijät olisivat peräti käyneet kuvaamassa kohtauksen, joka päätyi leffaan vain ääninä. Kaiken huippuna voidaan todeta, että juuri WGTC väittää, että Kennedyn lisäksi näitä ohjeita olisi ollut Abramsille sanelemassa itse George Lucas.

Tälle huhulle pamautan häränkakkaa-leiman. Kaikki nuo asiat ovat tismalleen sitä, mitä JJ Abrams tekee, ja minun olisikin helpompaa uskoa, jos huhu väittäisi Abramsin vaatineen elokuvasta tuollaisen vastoin joidenkin toisten tahtoa Lucasfilmissä.

(Sivuhuomio. On aika varmaa, että esimerkiksi Lucasfilmin tarinaryhmän aiempi keskeinen puhemies Pablo Hidalgo, joka ei juuri pitänyt The Force Awakensistakaan, ei välittänyt tästä episodista. En voi olla varma, onko Letterboxd-tili, jolla sopivanniminen käyttäjä arvioi episodi IX:n vain 1 ½ tähden arvoiseksi, oikeasti Hidalgon henkilökohtainen vai ei, mutta joka tapauksessa Hidalgo vetäytyi sosiaalisesta mediasta jokin aika sitten. On suuri kiusaus veikata, ettei fanien sylkykuppina vuosia viihtynyt Hidalgo halunnut olla puolustelemassa tämän episodin valintoja.)

Joka tapauksessa nimenomaan kirjoittaja-ohjaaja Abramsilla ei ole ollut tapana selitellä mysteereitään, joten olisi melkein ollut yllättävää, jos hän olisi käyttänyt kallisarvoista ruutuaikaa vuoristorata-ajelultaan Palpatinen paluun selittämiseen. Abrams ei myöskään kuuluisasti välitä prequeleista, joten miksi ihmeessä hän olisi halunnut näyttää Hayden Christensenin Anakinina? Ja millään maailman ilveellä en ainakaan usko, että George Lucas olisi ottanut mitään kantaa (tai että häneltä olisi kysytty) tällaisiin asioihin sen jälkeen, kun koko trilogia oli jo tehty aivan toisin ja toisesta tarinasta kuin hän olisi sen halunnut tehtävän.

Anakin Skywalker ja Mace Windu – mukana myös The Rise of Skywalkerin lopputaistelussa, kuten kaikki tietenkin ehtivät huomata.

Minulle aiemmin tuntematon sivusto SNTS menee vielä pitemmälle, ja väittää, että 3-5 kohtauksella pidennetty versio elokuvasta olisi tulossa elokuvateattereihin vielä tammikuun lopulla, ja että vielä tätäkin pitempi ”Abrams-versio” olisi aikanaan päätymässä bluraylle ja Disney+-palveluun.

Artikkeli on tietävinään tarkkoja minuuttimääriäkin näille versioille, mutta säästän teidät nyt niiltä. Lyön nimittäin tähänkin häränkakkaa-leiman, mutta kaiken tämän kirjoitettuani en sittenkään voi olla ajattelematta…

Entä jos ohjaajakin todella on sitä mieltä, että The Rise of Skywalker ei ollut riittävän valmiiksi hiottu silloin, kun se oli pakko lukita maailmanlaajuista elokuvateatterikierrosta varten?

Entä jos jotkin kohtaukset, jotka sekä ohjaaja että studio olisivat aivan kernaasti siihen jättäneet, jäivätkin pois elokuvasta yksinkertaisesti aikataulun vuoksi?

Entä kun otetaan huomioon, että sama Disney-yhtiö on tosiaan hiljattain jo kokeillut tätä strategiaa, julkaisemalla Avengers: Endgamesta teattereihin hiukan pidemmän version? Entä kun Star Warseilla toki on pitkä perinne special editionien kanssa? Entä jos siis sittenkin…

Episodi IX:n näyttelijälista päästi pahimmat paineet ulos

Posted on 28/07/2018 by Aki Jörgensen

Episodinumeroidun Skywalkerien saagan viimeisen osan kuvaukset alkavat ensi viikolla, ja sen merkiksi Lucasfilm julkisti eilen tuttuun ja totuttuun tapaan elokuvan päänäyttelijät.

Ja ah! Miten sydäntä pakahduttava tiedote se olikaan. Isoimmasta uutisesta kilpailivat Mark Hamillin nimen julkistaminen jo tässä yhteydessä ja Carrie Fisherin paluun lupaaminen aiemmin käyttämättömien ottojen avulla.

tlj-luke-and-leia

Mutta koska tiedote sisältää niin paljon, käyn sen läpi aivan järjestyksessä.

Star Wars: Episode IX will begin filming at London’s Pinewood Studios on August 1, 2018. J.J. Abrams returns to direct the final installment of the Skywalker saga. Abrams co-wrote the screenplay with Chris Terrio.

Kuvausten alku on siirtynyt hieman, sillä alunperin niiden piti alkaa jo heinäkuussa. Tästä tuskin silti tarvitsee vetää otsikoita Star Wars -tuotantojen kriisien jatkuvuudesta, vaikka jokin syy tämän skaalan tekemisten viivästymisille jossain on. Ehkä ei vain ehditty?

Kuvauspaikaksi ilmoitetaan luontevasti ja spoilaamattomasti vain Lontoon Pinewoodin studio. Saa nähdä, missä lokaatiokuvauksia tehdään, sillä jossain varmasti, mutta vaikuttaa siltä, että kynnys lähteä tämän franchisen kuvausten kanssa ulkomaailmaan ainakaan näyttelijöiden kanssa on kasvanut viime vuosina tuntuvasti. The Last Jedissähän Luken ja Reyn osuudet kuvattiin kyllä Irlannissa, mutta käytännössä kaikki muu Pinewoodin studiossa – lukuunottamatta toimintakohtausten taustoja ilman päänäyttelijöitä Dubrovnikissa (Canto Bight) ja Boliviassa (Crait). Solosta niin sanotuissa oikeissa paikoissa kuvattiin teollistunutta Corelliaa (Britanniassa), lumihuippuista Vandoria (Italiassa) ja aavikkoista Savareenia (Kanarian saarilla), mutta kyllä siitäkin suurin osa taidettiin Pinewoodille lavastaa. Saa nähdä miten käy IX:ssä: vaikka ohjaaja JJ Abrams arvostaa aitoja lokaatioita, hänkin kuvasi The Force Awakensin lopun lumisen metsän taistelun studiossa – emmekä toisaalta edes me lumisiin metsiin tottuneet suomalaiset olisi sitä studioksi arvanneet.

Returning cast members include Daisy Ridley, Adam Driver, John Boyega, Oscar Isaac, Lupita Nyong’o, Domhnall Gleeson, Kelly Marie Tran, Joonas Suotamo, and Billie Lourd.

Kaikkien edellisen episodin lopussa eläviksi tiedettyjen hahmojen näyttelijöiden ilmoitetaan palaavan, lukuunottamatta DJ:tä (Benicio del Toro), jonka osuus ei varsinaisesti jäänytkään mitenkään kesken.

Todellisten päähenkilöiden – Reyn eli Daisy Ridleyn, Kylo Renin eli Adam Driverin, Finnin eli John Boyegan ja Poe Dameronin eli Oscar Isaacin lisäksi Lupita Nyong’olle voi kohtuudella odottaa ainakin suurempaa roolia kuin The Last Jedin cameo oli, sillä Maz Kanata on Abramsin luomus ja selvästi hänelle läheinen hahmo.

mazkanata

Nimilistasta sopii huomata, että sinne ovat edelliseen episodiin verrattuna kohonneet niin sanotusta kakkosrivistä Joonas Suotamo ja Billie Lourd. Suotamon hahmo Chewbacca on tietenkin koko ajan ollut ihan pääsarjaa, mutta The Last Jedin aikaan hänen nimensä ilmeisesti oli vielä liian tuntematon cast-julkistuksessa mainittavaksi. Viimeistään Solon jälkeen fanit tuntevat Suotamon, joten nyt hän sai ansaitusti nimensä tiedotteeseen.

tfa-leia-connix

Erittäin kiinnostava on kuitenkin Billie Lourdin, Carrie Fisherin tyttären, kohonnut asema. Lourdin hahmolla, Leian läheisellä luutnantti Kaydel Connixilla, oli The Force Awakensissa vain pieni taustarooli, mutta The Last Jedissä hän oli jo näkyvässä osassa erityisesti Poen salaliittolaisena. Hahmon nimi on varmasti toistaiseksi vieras monille faneillekin, mutta vaikuttaa siltä, että episodi IX:ssä hänen osansa on selvästi entistä suurempi. Kasvoiko hänestä ”uuden trilogian Wedge Antilles”, vai jopa vielä enemmän?

Joining the cast of Episode IX are Naomi Ackie, Richard E. Grant, and Keri Russell, who will be joined by veteran Star Wars actors Mark Hamill, Anthony Daniels, and Billy Dee Williams, who will reprise his role as Lando Calrissian.

Ah, uudet ja vanhat nimet, sydän sydän!

Naomi Ackie on 26-vuotias britti. Nuoren näyttelijän tähän mennessä isoin rooli on elokuvasa Lady MacBeth (2016, kuvassa), mutta suuren yleisön silmissä häntä voitaneen pitää lähes yhtä uutena kasvona kuin vaikkapa Daisy Ridleyä tai Kelly Marie Trania edellisissä osissa. Koska Ackie on tummaihoinen, ovat Landon tytär -spekulaatiot tietenkin jo kehissä.

richard-e-grant-jekyll-hyde

Richard E. Grant on niitä näyttelijöitä, joiden kasvot näyttävät tutuilta sivuosista, vaikka eivät olisi erityisesti jääneet mieleen mistään tietystä roolista. Niitä rooleja olisivat esimerkiksi Withnail & I ja Gosford Park, mutta kyllä Grantia on genretarinoissakin nähty, vaikkapa Game of Thronesissa. Kuvassa Grant on tuoreessa Jekyll & Hyde -minisarjassa. Grant on 61-vuotias ja syntynyt Etelä-Afrikassa. Häntä ei olisi vaikea kuvitella First Order -komentajaksi.

the-americans-keri-russell

Keri Russell, joka lisättiin tiedotteeseen oudosti muutama tunti sen ensimmäisen julkaisemisen jälkeen, on uusista näyttelijöistä nimekkäin. Hän on myös vähiten yllätys, sillä Hollywood-mediat tiesivät kertoa hänen olevan mukana jo jokin aika sitten. Russell on 42-vuotias amerikkalainen, ja Abramsin vanha luotettu molempien läpimurtotyöstä, tv-sarjasta Felicity. Minäkin ehdin jo tässä blogissa veikata Russellia ja joko Renin ritariksi tai Vastarinnan johtajaksi.

Lando-Calrissian-ROTJ

Billy Dee Williamsin eli Lando Calrissianin paluu on niin ikään odotettu ja aavisteltu uutinen. Toki Landoa odotettiin palaavaksi jo kahteen edelliseenkin episodiin, mutta nyt oli viimeinen mahdollisuus, ja tottakai se käytetään. Kaikista muista originaalitrilogian päähahmoista tiedämmekin suunnilleen, mitä he ovat puuhanneet Jedin paluun jälkeen, mutta minkähänlaisiin juoniin Lando on Endorin taistelun suoraselkäistymisensä jälkeen ryhtynyt?

tlj-crait-luke

Ja Mark Hamill. Mark Hamill! Pakko sanoa voimasanoen: aivan järjettömän hyvä, että tätä ei pidetty piilossa ensi-iltaan.

Käytännössä oli toki koko ajan selvää, että Luke Skywalker palaa Voima-haamuna saagan viimeisessä osassa, mutta koska esimerkiksi Hamill itse on uskollisesti väittänyt haastatteluissa, ettei tietäisi ollenkaan onko näin tapahtumassa, ja koska yksi fanisegmentti luulee sinnikkäästi väärin Lucasfilmin vähättelevän Luken sankaruutta kaikin voimin, absurdia Luke-spekulaatiota olisi puitu taatusti vielä puolitoista vuotta. Esimerkiksi spekulaatiot Hamillin parran kunkinhetkisestä pituudesta alkoivat jo nyt käydä hermoille. Totisesti oli selvää, että Skywalkerien saagan päätösosa tarvitsee Lukea (ellei jopa Anakinia, mutta se on toinen juttu). Tervetuloa viimeiselle kierrokselle, Mark.

Samoin kuin:

The role of Leia Organa will once again be played by Carrie Fisher, using previously unreleased footage shot for Star Wars: The Force Awakens. “We desperately loved Carrie Fisher,” says Abrams. “Finding a truly satisfying conclusion to the Skywalker saga without her eluded us. We were never going to recast, or use a CG character. With the support and blessing from her daughter, Billie, we have found a way to honor Carrie’s legacy and role as Leia in Episode IX by using unseen footage we shot together in Episode VII.”

Tämä oli tiedotteen varsinainen paukku. Leia Organa palaa sittenkin vielä kerran, vaikka Carrie Fisher valitettavasti on poissa. Käytössä on käyttämättömiä ottoja The Force Awakensista (jännittävää kyllä, tiedotteen perusteella siis nimenomaan vain siitä eikä myös The Last Jedista). Industrial Light & Magicin tehostevelhojen avulla Carrien roolisuoritus saadaan varmasti siirrettyä toiseen paikkaan ja vaikkapa toisiin vaatteisiin, mutta miten toisessa tilanteessa kuvatut otot mahtavat taipua uuteen tarinaan, jää nähtäväksi. Ja kuinka paljon niitä ottoja sitten onkaan – yleisessä tiedossa on muistaakseni vain, että Leian ja Maz Kanatan välinen kohtaus jätettiin yli.

Tästä uutisesta voisi kirjoittaa kokonaisen oman blogimerkintänsä (ja ehkä vielä kirjoitankin), mutta tässä kohtaa on tärkeä muistaa, että jokainen vaihtoehto olisi joka tapauksessa ollut kompromissi. Leia Organan piti olla episodi IX:ssä yhtä tärkeässä roolissa kuin Han Solon VII:ssa ja Luke Skywalkerin VIII:ssa. Vaikka Leia nyt episodi IX:ssä nähdäänkin, näin isossa roolissa häntä ei missään nimessä nähdä, vaan nuo suunnitelmat on jouduttu kirjoittamaan kokonaan uusiksi.

Koska Lucasfilm oli päättänyt – kuten Abrams tiedotteessa sanoo – että Leiaa ei korvattaisi uudella näyttelijällä eikä toteutettaisi kokonaan tietokoneella, vaihtoehdot olivat uhkaavasti johtamassa Leian kirjoittamiseen kokonaan pois Skywalkerien saagan päätösosasta. Tämä vaihtoehto sen sijaan pitää hänet mukana, vaikka sitten vain lyhyen aikaa. Iloitkaamme siis siitä, että Carrie Fisherin kuolema ei sittenkään riistänyt meiltä myös Leiaa!

Ja sitten kameran toiselta puolelta:

Composer John Williams, who has scored every chapter in the Star Wars saga since 1977’s A New Hope, will return to a galaxy far, far away with Episode IX.

No mutta tietenkin. Tässä kun näitä ikiä luettelen, niin John Williams on muuten jo 86-vuotias. Mahtaisiko hän tämän urakkansa päättämisen jälkeen malttaa eläkkeelle?

Star Wars: Episode IX will be produced by Kathleen Kennedy, J.J. Abrams, and Michelle Rejwan, and executive produced by Callum Greene and Jason McGatlin. The crew includes Dan Mindel (Director of Photography), Rick Carter and Kevin Jenkins (Co-Production Designers), Michael Kaplan (Costume Designer), Neal Scanlan (Creature and Droid FX), Maryann Brandon and Stefan Grube (Editors), Roger Guyett (VFX Supervisor), Tommy Gormley (1st AD), and Victoria Mahoney (2nd Unit Director).

Tekijöiden osalta käy niin kuin saattoi arvatakin: koska Abrams palaa, palaavat myös monet The Force Awakensin muut tekijät, joka puolestaan tarkoittaa, että trilogian keskimmäisen osan The Last Jedin tahtipuikkoja heiluttivat suurelta osin eri vastuulliset kuin aloituksen ja lopetuksen. Tämähän ei kuitenkaan ollut Disney-Lucasfilmin alkuperäinen tarkoitus, sillä episodi IX:n kirjoittajaksi ja ohjaajaksi oli alunperin valittu Colin Trevorrow, joka olisi varmasti valinnut ympärilleen oman tiiminsä, mutat näin tässä nyt kävi.

Tuottajista Kathleen Kennedyn lisäksi Jason McGatlinin nimi löytyy kaikista kolmesta uuden trilogian elokuvien lopputeksteistä. Michelle Rejwan oli mukana The Force Awakensissa, Callum Greene on uusi nimi tähän sarjaan (mutta filmografiassaan on kyllä Pacific Rimin tapaisia isoja elokuvia).

Rick Carter ja Kevin Jenkins olivat jo TFA:n tuotantosuunnittelijoita (mutta eivät TLJ:n). Samalta näyttävät kuvaaja Dan Mindelin, erikoistehostevastaava Roger Guyettin ja apulaisohjaaja Tommy Gormleyn SW-sarjat. He ovat kaikki Abramsin vakiintuneita yhteistyökumppaneita, samoin kuin Maryann Brandon, joka tosin tällä kertaa leikkaa elokuvaa yhdessä Stefan Gruben eikä vakioparinsa Mary Jo Markeyn kanssa. Gruben Abrams-yhteys löytyy hänen tallinsa mainiosta 10 Cloverfield Lane -elokuvasta, joka olikin muuten oikein näpsäkästi editoitu.

Irlantilainen Victoria Mahoney on kaikista suunnista uusi nimi, ja kiintoisa sitä paitsi: kakkosyksikön ohjaaja aloitti uransa näyttelijänä, mutta on sittemmin opiskellut alaa, ohjannut kehuttuja lyhytelokuvia ja nousevalla käyrällä televisiota. Star Wars on hänelle varmasti hyvä käyntikortti isojen elokuvien maailmaan, vaikka 2nd unitissa ei näkyvästi omaa kädenjälkeä kankaalle jätetäkään.

Näin ollen tiedotteessa mainituista vain pukusuunnittelija Michael Kaplan ja efektihahmomies Neal Scanlan pysyivät mukana koko trilogian läpi. Mutta kuten sanottua: tämä ei varsinaisesti tarkoita sitä, että The Last Jedin tekijät olisivat saaneet välissä potkut, vaan pikemminkin sitä, että jos asiat olisivat menneet toisin, tätä elokuvaa olisivat tekemässä jälleen monet aivan eri nimet. Näiden osastojen päävastaavien alla esimerkiksi luonnostaiteilijoiden riveissä on toki monia, jotka ovat taistelleet jo monissa Lucasfilmin uusissa Tähtien sodissa.

Release is scheduled for December 2019.

Ja se siitä. Tämän jälkeen emme todennäköisesti kuule virallisesti mitään vähään aikaan, vaikka huhuja varmasti kuulemmekin. JJ Abrams pitää asiat mielellään salaisuuksina niin pitkään kuin mahdollista, joten esimerkiksi Ron Howardin Solo-twiittien kaltaisia vilkaisuja kuvauspaikalle lie turha odottaa. Aiempien merkkien perusteella kuulemme esimerkiksi vahvistukset uusien näyttelijöiden rooleista vasta kaukana ensi vuonna.

Kaikki spekulaatio voi siis vapaasti jatkua – eivätkä tässä tietenkään todellisuudessa olleet kaikki uudet eivätkä palaavat näyttelijät. Esimerkiksi Abramsin ystävä Greg Grunberg palaa aivan varmasti rooliinsa X-Wing -pilotti Temmin ”Snap” Wexleynä. Niin ikään on hyvä muistaa, että vaikka tiedote nyt paljasti sekä Hamillin että Fisherin, tiedotteesta puuttuvat nimet, jotka spoilaisivat todella yllättäviä hahmoesiintymisiä. Tällaisia voisivat olla esimerkiksi Obi-Wan Kenobi, Snoke tai mainittu Anakin Skywalker, joiden mahdolliset näyttäytymiset haamuina tai Voima-näyissä olisivat saman tason salaisuuksia kuin vaikkapa Yoda The Last Jedissa.

Upporikas altavastaaja: Kymmenen haja-ajatusta George Lucasista

Posted on 31/01/2018 by Aki Jörgensen

Kirjoitin George Lucasin tänä syksynä julkaistusta elämäkerrasta The Last Jedin viime vuoden lopulla tämän muutamassa sanomalehdessä ja alkuviikosta tässä blogissa julkaistun jutun. Tässä muutama sana lisää erityisesti teille, hyvä blogiyleisö.

george-lucas_0

Ensin itse kirja. Brian Jay Jonesin ytimekkäästi nimetty George Lucas (Like 2017) on 650-sivuinen järkäle, jossa on lopussa 50 sivua lähdeviitteitä. Se on siis huolelliseen taustatyöhön perustuva koonti, ja nimenomaan Lucasin elämäkerta eikä Star Wars -elokuvien making of. Hyvä niin – jälkimmäisiä on olemassa enemmän, ja sellaiseen näkökulmaan luonnollisesti keskittyvät myös vaikkapa dvd- ja bluray-julkaisujen ekstrat. Jonesin kirja ei ole auktorisoitu elämäkerta, mikä tarkoittaa, että tekijä ei ole itse haastatellut Lucasia eikä kovin monia muitakaan primäärilähteitä. Lähdeluettelosta voi toki päätelläkin, että Lucasin ja monien muiden sanomisia kirjaan on kyllä ansiokkaasti selattu.

Annan kirjalle suosituspeukkuni, vaikka loppupuolelta löysin siitä hämmästyttävän isoja virheitäkin. Kirjassa esimerkiksi väitetään, että Lucasin pitkään visioima näytelty Star Wars -sarja Underworld olisi nyt tulossa jouluksi 2018 (ei ole), ja jopa että Lucas omistaisi yhä itse Lucasfilmin tytäryhtiön Skywalker Soundin (ei omista).

Tässä muutamia poimintoja kirjasta ja/eli Lucasista, jotka jäivät lehtijuttua varten tekemiini muistiinpanoihin, mutta joiden ajattelin kiinnostavan tämän blogin lukijakuntaa. Näitä sattui ihan vahingossa tulemaan kymmenen, joten nostin sen otsikkoon.

American Graffiti (1973) eli suomeksi Svengijengi ’62, Lucasin ohjauksista ainoa ”maallinen”.

Lucasin lapsuus ei ollut idyllinen. Hänen välinsä erityisesti isäänsä eivät olleet erityisen läheiset. Tämä saattaa selittää, että Lucas ei koskaan ihannoi elokuvissaan kotia tai lapsuutta kuten ystävänsä Steven Spielberg usein tekee. Nuoruutta Lucas tosin jo vähän ihannoi, etenkin American Graffitissa, mutta se onkin jo eri asia, sillä nuoruudessa ihminen on jo lapsuutensa ohittanut. Kirjassa huomautetaan, että sen sijaan Lucas käsittelee elokuvissaan usein ihannelapsuuden mahdollisuutta: ajatellaanpa vaikkapa Anakinia, Lukea tai Indiana Jonesia kolmannen elokuvan takauma-alussa.

Lucas tahtoi kilpa-ajajaksi. Podrace-kohtaukseen nykyään kohdistuvan inhon vuoksi monilta on voinut unohtua, kuinka monissa Lucasin elokuvissa onkaan autoilla (tai avaruusaluksilla) tapahtuva kilpa- tai takaa-ajokohtaus. Nimittäin melkein kaikissa: THX-1138:ssa, American Graffitissa, useimmissa Star Warseissa, parissa Indiana Jonesissa… Lucasin noin kymmenestä nuoruuden lyhytelokuvasta kaksi kuvaa pelkkää autoilua. Alla toinen niistä, tosin suttuisena Youtubeen päätyneenä kopiona:

Lucas rakasti nuorena eniten kuvaa ja leikkausta. Hän ei pitänyt käsikirjoittamisesta eikä näyttelijöiden ohjaamisesta. Useimmissa hänen opiskelijatöissään ei käytännössä ole näyttelijöitä lainkaan, tai ainakaan he eivät lausu käsikirjoitettuja repliikkejä. Opiskellessaan Lucas ajattelikin ryhtyvänsä ammatiltaan dokumenttikuvaajaksi tai leikkaajaksi, ja tekevänsä opiskelijaelokuviensa kaltaisia abstrakteja kuvan ja äänen montaaseja silloin kuin palkkatöiltään pystyisi. Niin kaukana kuin tällainen taiteilu Star Warseista onkin, näen tässä Lucasissa sittenkin myös suoran jatkumon Star Warsien Lucasiin. Lucashan leikkasi originaalitrilogiaa tulevina vuosina uudelleen ja uudelleen sekä rakensi prequelinsa kutakuinkin näyttelijäsuorituksia lukuunottamatta vasta leikkausvaiheessa. Jonesin kirjasta saa kuvan, että Lucasista taisi itse asiassa tulla ohjaaja vain siksi, että saisi kuvata ja leikata haluamiaan elokuvia ilman että kukaan antaisi käskyjä.

Lucasille oli jo nuorena luontevampaa keksiä ideoita ja parantaa toisten käsikirjoituksia elokuvallisemmiksi kuin kirjoittaa itse. Opiskelukaverit ja varhaisten vuosien yhteistyökumppanit muistavat usein, kuinka parhaat ideat tulivat Lucasilta, mutta varsinainen kirjoittaminen ei ollut Lucasin leipälaji. Aikanaan hän myös myönsi tämän itse, tuskaillen ystävilleen suorastaan inhoavansa käsikirjoittamista. Olisipa Lucas vain pitänyt saman linjan prequeleissakin, ja meillä saattaisi olla aivan toisenlainen saaga. Lucas on merkitty käsikirjoittajaksi myös kolmeen 1970-luvun elokuvaansa (THX-1138:aan, American Graffitiin ja ensimmäiseen Star Warsiin), mutta kaikkia niitä tehdessä hänellä oli myös apua. Star Warsin, jonka käsis on kreditoitu yksin Lucasille, tekstiä auttoivat parantamaan Willard Huyck ja Gloria Katz, jotka olivat kirjoittaneet Lucasin kanssa American Graffitiakin. Myöhemmin Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluunhan tunnetusti kirjoittikin Lawrence Kasdan. Indiana Jonesienkin varsinaiset käsikset Lucas jätti aina muille, vaikka ideoi niihin tarinat.

THX-1138 (1971), Lucasin ohjauksista ”vaikein” ja se, joka on lähinnä hänen opiskelijatöitään.

Nuori Lucas olisi halunnut nähdä taiteellisen elokuvakerronnan nousun. Lucas oli tosiaan itse opiskellessaan innostunut tekemään täysin ei-kertovaa elokuvaa. American Zoetropen perustamisen aikaan 1960-luvun lopussa Lucas toivoi hänen, Francis Ford Coppolan, John Miliusin ja muiden olevan käynnistämässä uutta aaltoa, jossa Hollywoodin studiot loppujen lopuksi suorastaan kaatuvat tarpeettomina ja heidän porukkansa kaltaiset pienet tekijäryhmät jäävät. Lucas rakasti aikaa, jossa elokuvakerronnan mahdollisuudet tuntuivat demokratisoituvan (olisipa hauska tietää, mitä mieltä hän on nykyisistä tubettajista!). Taustalla vanhempikin Lucas tosin menestyksensä vuosinakin tuki rahalla ja välillä myös nimellään ”vaikeampia taide-elokuvia”, useimmiten hänen ystäviensä epäonnisempia hankkeita, mutta hänen omat puheensa paluusta esoteeristen sävyrunojen pariin jäivät aina puheiksi. Viimeksi hän lausui näitä vielä kaupatessaan Lucasfilmiä Disneylle, mutta jos Lucas todella on viime vuosina tehnyt yksinään ”elokuvia joita kukaan ei katso”, kuten hän itse niitä muotoili, hän on tainnut jättää ne kotivideoiksi.

Sekä THX-1138 että American Graffiti vietiin Lucasilta ja editoitiin hänen jälkeensä toisin. Molempiin elokuviin tehdyt muutokset ovat huomattavasti pienempiä kuin vaikkapa Orson Wellesin kärsimät tai monet muut elokuvahistorian kuuluisat tuottajien puuttumiset taiteelliseen vapauteen. American Graffitista poistetut 4 minuuttia Lucas sai menestyksen jälkeen palautettua elokuvaan jo sen vhs-julkaisuun, ja THX:stä poistetut minuutit eivät ilmeisesti lopulta olleet edes tekijälleen niin olennaisia, koska vuosia myöhemmin Lucasin uusilla tehosteilla hämmentämässä ”Director’s Cutissa” niistä on palautettu vain osa. Olennaista kuitenkin oli, että Lucas otti molemmat tapaukset hyvin henkilökohtaisesti. Näissä riidoissa kylvettiin siemen Lucasin myöhemmälle ehdottomuudelle päättää itse omista elokuvistaan. Kärjistäen: prequel-aikojen Lucas ei kuunnellut kenenkään muun mielipiteitä, koska 1970-luvun Lucas oli oppinut, että muut eivät ymmärrä hänen elokuvistaan mitään.

Hair (1979), Lucas-ohjaus vaihtoehtoisessa maailmassa. Tässä meidän sen ohjasi Milos Forman.

George Lucas olisi voinut ohjata paitsi Apocalypse. Now!:n, myös Hairin. Lucas oli paljon lähempänä tehdä Ilmestyskirja. Nytin kuin on ehkä yleisesti tiedossa. Kyseessähän oli John Miliusin käsikirjoitus, jota Lucas oli hionut ystävänsä kanssa jo American Zoetrope -yhtiössä 1970-luvun alussa, ennen THX:ää. Tarkoitus oli, että Ilmestyskirja olisi ollut Lucasin seuraava työ American Graffitin jälkeen, ja niin ei käynyt vain siksi, että Zoetropen pomona toimineen Coppolan kanssa syntyi vääntöä projektin oikeuksista, jolloin Lucas päätyi toteuttamaan ideansa avaruusseikkailusta. Toisaalta sama Coppola yritti houkutella Lucasia Ilmestyskirjan ohjaajaksi vielä kesken Star Warsin kirjoittamisenkin. Muistan myös lukeneeni tuottaja Gary Kurtzin sanoneen jossain toisaalla, että Lucasin oli erässä vaiheessa tarkoitus paneutua Ilmestyskirjaaan vielä Star Warsin jälkeenkin. Momentum meni kuitenkin ohi. Tähtien sodan menestys vei Lucasin mennessään, ja Coppola sukelsi pimeyden sydämeen itse. Ennen Graffitia ohi ehti mennä myös hetki, jolloin Lucas olisi voinut päätyä toisten käsikirjoitusten visuaalisesti idearikkaaksi toteuttajaksi tavalla, joka olisi voinut olla hyvinkin luontevaa jatkumoa nuoren Lucasin kokeiluille. Lucasille tarjottiin tuolloin ohjattavaksi ”elokuvia, joissa ei ole tarinaa”: hippimusikaali Hairia, rock-ooppera Tommya. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä, miten niiden kansa olisi käynyt!

The Big Wednesday (1978) eli Villit vuodet, joka muuten sattumoisin tulee juuri tänään televisiosta, ja jonka menestymättömyydellä on jännittävä kytkös Star Warsiin.

Star Warsin menestys teki yllättävistä ihmisistä miljonäärejä. Tiesittekö, että Steven Spielberg on tienannut kymmeniä miljoonia dollareita Star Warsilla? Lucas nimittäin antoi hänelle 2,5 prosenttia tuotoista. Miten, miksi? No. Tällaista ei todellakaan tapahdu nyky-Hollywoodissa, mutta 1970-luvulla oli vielä kohtalaisen normaalia, että ohjaajalle luvattiin palkkioksi niin sanottuja tuottoprosentteja. Siis prosentteja elokuvan tuotosta siinä tilanteessa, että filmi pääsisi omilleen. Lucas oli sopimuksensa mukaan saamassa ensimmäisestä Star Warsista 40 prosenttia bruttotuotosta – sekä ne kuuluisat oikeudet oheistuotteisiin ja jatko-osiin, joilla hän pohjimmiltaan rakensi imperiuminsa. Lucas ei kuitenkaan todellakaan pitänyt itsellään noita 40 prosenttia (eihän hän edes uskonut prosenttien tuovan hänelle kummoisiakaan rahoja). Esimerkiksi Ben Kenobia näytellyt vanhan polven tähti Alec Guinness sai palkkionsa päälle 2 tuottoprosenttia. Star Warsin käsiksen hienosäädössä auttanut aviopari Willard Huyck ja Gloria Katz saivat hekin (yhteensä) 2 prosenttia. Jonesin elämäkerta jättää kuitenkin mainitsematta sen kaikkein huikeimman tarinan: ystävykset Lucas, Steven Spielberg ja John Milius vaihtoivat keskenään 2,5 prosenttia elokuviensa tuottoprosentteja samaan aikaan tekemistään elokuvista. Kyseessä oli tavallaan kaverusten veto siitä, mikä elokuvista Kolmannen asteen yhteys, The Big Wednesday ja Star Wars osoittautuisi menestykseksi. Kolmannen asteen yhteys oli menestys sekin, joten Milius ja Lucas saivat kelpo rahat Spielbergiltä. Surffileffa The Big Wednesday floppasi täysin, joten se siitä Lucasin ja Spielbergin kannalta. Mutta Star Wars, niin… noiden 2,5 prosentin on täytynyt tuoda Spielbergille ja Miliukselle melkoiset tilit.

Lucasfilm kasvoi elokuvatekniikan kehittäjäksi puolivahingossa. Lucas perusti oman tehosteyksikkönsä Industrial Light & Magicin roopeankkamaisesta syystä: jotta hän saisi omiin elokuviinsa haluamiaan erikoistehosteita halvemmalla. Imperiumin vastaiskun aikaan hän alkoi haaveilla digitaalisesta kuvaamisesta ja etenkin leikkauksesta, ja perusti tätä kehittämään tytäryhtiön, joka kutakuinkin ominpäin ja omistajaltaan salaa kehittyi animaatiostudio Pixariksi. THX-äänistandardi puolestaan syntyi, koska Lucas halusi omien elokuviensa kuulostavan hyvältä kaikkialla. Usein muistetaan vain Lucasin elokuvien rooli digitaalisten efektien historiassa, mutta hänen ja hänen yhtiöidensä merkitys myös digitaalisen leikkauksen, kuvaamisen ja lopulta elokuvateattereissa esittämisen saralla on melkoinen. Steven Spielberg onkin sanonut, että Lucas muutti omien elokuviensa lisäksi sen, miltä muidenkin elokuvat näyttävät ja kuulostavat.

George Lucas luopumisen hetkellä 2012 valitsemansa seuraajan Kathleen Kennedyn kanssa.

Lucas piti loppuun asti itseään altavastaajana. Tätä on oikeasti vaikea käsittää, mutta nimenomaan tällaista elämäkertakirjaa kahlatessa se tuntuu sittenkin loogiselta. Nuori George Lucas inhosi 1970-luvulla elokuvastudioiden rahanahneuteen perustuvaa mielivaltaista määräysvaltaa taideteoksiin (kuten hän tilanteen koki), eikä ilmeisesti aidosti koskaan tajunnut, ettei upporikkaana elokuvamogulina enää 2000-luvulla ollut se altavastaaja, jona itseään piti. Lucasin omassa päässä hänellä oli tietenkin valta ja oikeus sanella omien elokuviensa sisältö piittaamatta muiden – alaistensa, kriitikoidensa, yleisönsä – mielipiteistä, koska hän oli itse taiteilija eikä asioista ymmärtämätön studiopomo. Tämä sama ristiriita selittää sen minunkin usein päivittelemäni paradoksin, että nuori Lucas tunnetusti vastusti vanhojen mustavalkoelokuvien värittämistä kammottavana kulttuuriperinnön tuhoamisena, mutta vanhempi Lucas itse muutti omia vanhoja elokuviaan 1990-luvun puolivälistä alkaen pakkomielteisesti aina yhä uusien tehosteiden asuun ja vielä tänäkin päivänä käytännössä estää elokuviensa alkuperäisten versioiden julkaisemisen bluraylla. Lucasista hänellä nimittäin oli oikeus tehdä niin juuri siksi, että ne olivat hänen elokuviaan. Kukaan muu ei siinä pilannut kulttuuriperintöä: taiteilija vain itse viilaili pääteostaan.

Mitä The Last Jedistä putosi pois

Posted on 12/01/2018 by Aki Jörgensen

Making of -postauksen jälkeen deleted scenes -postaus. Vuosi sitten tätä vastaavassa merkinnässä haikailin Rogue Onen kokonaan toisenlaisen lopputaistelun ja trailereissa esiintyneen toisenlaisen Jynin perään. The Force Awakensistakin jäi yli monta trailereissa nähtyä palaa, kuten se, että Maz Kanata olisi seurannut sankarien mukana vastarinnan tukikohtaan. The Last Jedi taas oli, kuten edellisessä merkinnässä todistelin, hyvin toisenlainen tuotanto, jossa jo elokuvan ensimmäinen tarinaluonnos oli perustaltaan hyvin sama, joka lopulta filmattiinkin. The Last Jedi myös valmistui niin hyvissä ajoin, että ehkä siksikin mainospätkiin ei tällä kertaa lipsahdellut kasoittain jo poistettuja kohtauksia.

Mutta se ei tarkoita, etteikö leikkauspöydälle olisi jäänyt jotain kiinnostavaakin. Olihan Rian Johnsonin ensimmäinen leikkausversio tiettävästi yli kolmetuntinen, ja lopullinen elokuva kaksi ja puoli. Bluraylle on luvattu noin 20 minuuttia poistettuja kohtauksia. Näitä poistettuja kohtauksia on tarkimmin raportoinut Slashfilm tässä artikkelissa.

tlj-rey-running-beach

Isoin palanen, joka The Last Jedistä pudotettiin kokonaan yli, kuvattiin Irlannissa. Siihen liittyvät kuvat rannalla juoksevasta Reystä (Daisy Ridley) olivat myös merkittävin markkinoinnissa käytetty väläys pois jääneestä kohtauksesta – ei, ei siis mitään sen tasoista kuin TIE Fighterin kohtaava Jyn Rogue Onessa. Puuttuvassa Ahch-To-kohtauksessa oli kyse talkkarien rantabileistä. Vitsi on siinä, että Luke (Mark Hamill) antaa ymmärtää rannalle saapuvan murhanhimoisen rosvojoukon, mutta että heitä ei kannata auttaa, koska se järkyttäisi planeetan omaa tasapainoa. Rey ei moista hyväksy, vaan säntää caretakerien kylään heitä auttamaan. Oikeasti kylässä vietetään vain iloisia pirskeitä, ja Chewbaccakin on mukana ilonpidossa.

Kyse oli siis pohjimmiltaan nimenomaan vitsistä, tai ehkä Luken kujeilusta. En ainakaan näillä tiedoilla ymmärrä, mitä Luke olisi halunnut näin koijaten Reylle opettaa – enkä siksi usko, että tämä olisi ollut Reyn ”kolmas oppitunti”, joka Lukelta jää elokuvassa antamatta. Näin kuvattuna kohtaus tuntuu sen sijaan minusta typerältä ja ehdottomasti Luken luonteen vastaiselta (jota syytöstä on TLJ:n jälkeen kuultu toisista kohtauksista paljon pienemmin perustein). Voi silti hyvin olla, ettei kohtausta vain ole raportoitu oikein. Todennäköisesti näemme blurayn ekstroissa, millainen se olisi oikeasti ollut. Oletan tämän olevan joidenkin minuuttien mittainen kokonainen kohtaus, ei mikään pieni klippi. Kohtaus nimittäin tosiaan kuvattiin, ja siihen tarvittiin aivan oma lavasteensa ja kasa uusia caretaker-maskeja.

tlj-concept-art-finn-rose-disguise

Toinen osio, mistä riittää eri pituisia pätkiä ekstroihin: Finnin (John Boyega) ja Rosen (Kelly Marie Tran) seikkailu. Sekä kasinoplaneetalla että First Orderin aluksella kuvattuja osia pudotettiin leikkausvaiheessa pois elokuvan jouhevoittamiseksi. Kasinolla pyörittiin enemmän ja fathiereilla melskattiin muun muassa jonkinlaisessa turkkilaisessa saunassa. First Orderin aluksella sankarit kulkivat naamioituneena First Orderin sotilaiden oleskelutilojen läpi. Nämä ovat kaikki kiinnostavia nähdä, mutta oli varmasti hyvä, että ne elokuvasta pudotettiin. Finnin ja Rosen osio oli nykyiselläänkin pitkitetyimmän tuntuinen osa elokuvaa.

Eräs kohtaus on mainittava erikseen: kuuluisa kuninkaallinen cameo-kohtaus. Tiettävästi Britannian prinssit William ja Harry esiintyivät stormtroopereina hississä kuvatussa kohtauksessa. Joidenkin lähteiden mukaan Tom Hardy olisi ollut mukana samassa kohtauksessa, ja edelleen joidenkin lähteiden mukaan kohtauksessa Hardyn hahmo tunnistaisi FN-2187:n eli Finnin, muttei tietäisi tämän loikanneen, vaan tervehtisi tätä iloisesti. Joka tapauksessa hissikohtaus puuttuu, eikä ole selvää, oliko se kytköksissä mahdolliseen Hardy-kohtaukseen tai oliko se elokuvassa ennen Finnin ja Rosen kiinnijäämistä vai sen jälkeen. Bluraylle nämäkin todennäköisesti päätyvät, koska niihin liittyvät näin hauskat, jopa kuninkaalliset taustatarinat.

phasma-the-last-jedi

Mielenkiintoinen on myös Slashfilmin jutun kuvaus puuttuvasta Phasma-kohtauksesta, jolla ei olisi ollut mitään tekemistä pääjuonen kanssa, mutta joka olisi ehdottomasti antanut Phasman ystäville heidän toivomansa huippuhetken. Siinä Finn olisi syyttänyt taistelussa kapteeni Phasmaa (Gwendoline Christie) pelkurimaiseksi Starkiller-tukikohdan suojien laskijaksi, jolloin Phasma olisi kylmäverisesti tappanut kaikki syytöksen kuulleet stormtrooperit. Sopii ainakin hahmosta Phasma-romaanissa ja -sarjakuvassa viime syksynä annettuun kuvaan (niiden mukaan arvon kapteenimme ei todellakaan ole mikään ideologinen kiiltohaarniska). Tästä kohtauksesta voisi joka tapauksessa olla erään tv-spotin Finnin repliikki ”I was raised to fight. For the first time I have something to fight for.”, jota emme muistaakseni kuule elokuvassa.

amilyn-holdo-the-last-jedi

Epävarmemmista huhuista sen verran, että Making Star Wars -nettisivun mukaan vara-amiraali Holdo (Laura Dern) olisi tullut mukaan The Last Jedin epäonniselle pakomatkalle vahingoittuneella aluksella, siis sen sijaan että hän ikään kuin vain on paikalla siinä vaiheessa kun Leia loukkaantuu. Saman nettisivun ylläpitäjät ovat kuulleet myös huhun, että Artoo olisi näyttänyt Lukelle Leia-videoklipin lisäksi pätkän Anakinista ja Padmesta. En tiedä, onko näitä kuvattu, ja etenkin jälkimmäinen huhu tuntuu enemmän prequel-puolustajien toiveajattelulta. Edellinenkin voi hyvin olla vain taustatarina, jota ei koskaan tarkoitettukaan itse elokuvaan.

Art of the Last Jedi -kirjassa esiintyvät kasino-kohtaukset, joissa mestarikoodinmurtaja esiintyy oikeana hahmona, jäivät käsittääkseni täysin luonnostelun puolelle. Tulkintani mukaan käsiksen aiemmassa versiossa sankarit tosiaan tapasivat mestarin, sotkeutuivat tämän keikkaan, kiipeilivät hänen kanssaan kasinon katoilla ja päätyivät sitten putkaan. Ilmeisesti he kuitenkin saivat mestarimurtajalta koodinpätkän tai jonkin välineen, koska aiemmassa versiossa Rose ja Finn tämän jälkeen pääsivät First Orderin alukselle ilman koodiseppää. Tätä versiota ei käsittääkseni kuvattu, vaan sen syrjäytti DJ-hahmon juonikuvio jo käsisvaiheessa, joten siitä ei liene olemassa poistettuja kohtauksiakaan.

Silmiinpistävää on, että missään ei näy vilaustakaan Snokeen, Kyloon, Huxiin tai ylipäätään siis pahisten puoleen liittyvistä poistetuista kohtauksista. Tällä tiedolla oletankin, että niitä ei kerrassaan ole.

Näin syntyi The Last Jedi

Posted on 10/01/2018 by Aki Jörgensen

Olen jo perinteikkäästi kirjoittanut tällaisen summauskirjoituksen sen jälkeen, kun uuden Star Wars -elokuvan kehitysvaiheista on paljastunut tarpeeksi.

Toki tämä kirjoitus eroaa The Force Awakensin ja Rogue Onen vastaavista kuten eroavat elokuvien kehitysvaiheetkin: vaikka toisin voisi lopputulosten fanivastaanotosta veikata, The Last Jedin synty oli paljon, paljon kivuttomampi prosessi kuin kummankaan noista kahdesta. Siinä missä sekä TFA että R1 vaihtoivat käsikirjoittajia ja muuttuivat matkan varrella moneen kertaan, TLJ:n ensimmäisenkin käsisluonnoksen kerrotaan olleen jo hyvin lähellä Rian Johnsonin ohjaamaa valmista elokuvaa. Toisaalta, jos tämä blogikirjoitus näin kärsiikin tietystä yllätyksettömyydestä, niin ainakin sillä pääsen edellisiä vuosia parempaan tarkkuuteen.

Toki ero on siinäkin, että sekä The Force Awakens että Rogue One piti mielikuvitella täysin tyhjältä pöydältä. The Last Jedi on jatko-osa, jonka päähenkilöt ja lähtötilanne olivat jo olemassa ennen kuin Johnson edes aloitti työnsä. Siten on ilmiselvää, että tällä kertaa ei esimerkiksi tarvinnut pohtia pitkään, kuka olisi filmin pääpahis ja miltä hän näyttäisi.

Mutta näin se siis kävi.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen versio jeditemppelistä. Tämä, muut luonnoskuvat ja osa tämän artikkelin tiedoistakin ovat kirjasta The Art of The Last Jedi.

Tammikuu 2013. Luke Skywalker oli maanpaossa kaukaisessa jeditemppelissä jo ennen kuin JJ Abramsia oli valittu The Force Awakensin ohjaajaksi. Tämä keskeinen idea oli mukana George Lucasin omissa jatko-osatrilogian luonnoksissa, jotka periaatteessa kyllä hylättiin, mutta jotka tarinankehittelyn evoluution ansiosta sittenkin piileskelevät jossakin uuden trilogian taustalla (Lucasin ideoihin kuului esimerkiksi sekin, että episodi VII olisi ”nuoren naisjedin origin-tarina”). Lucasin ajatuksissa Luke olisi kuitenkin houkuteltu palaamaan jo episodi VII:n aikana, mutta tuon elokuvan käsikirjoittamisen aikana Luke päätyikin käytännössä elokuvan ulkopuolelle. ”Luke Skywalker ottaa elokuvan haltuunsa aina siihen ilmaantuessaan”, valitti The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Michael Arndt.

Maaliskuu 2014. The Force Awakensin kuvauksetkaan eivät ole vielä alkaneet, kun episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajaksi valitaan Rian Johnson, Looperin ohjannut lupaus. Asiaa ei julkisteta virallisesti vielä pitkään aikaan, mutta se kerrotaan alkukesästä niin varmana tietona niin luotettavissa Hollywood-uutislähteissä, että minäkin kirjoitan asiasta tässä blogissa juhannuksen aikaan. Olen innoissani, sillä Johnson tuntuu minusta juuri oikeanlaiselta yhdistelmältä tuoreutta ja luotettavia näyttöjä.

Rian Johnson lähestyy käsikirjoitusta hahmojen, ei niinkään juonen kautta. Tämä luonnos selitetään Art-kirjassa liittyväksi peililuolaan, mutta se voisi liittyä myös Reyn ja Kylon keskusteluihin.

Kevät-kesä 2014. Johnsonille ja hänen tuottajaparilleen Ram Bergmanille paljastuu, että Lucasfilm ei aio käskyttää heille juonikuvioita. Päinvastoin, Johnson saa odottamattomankin vapaat kädet jatkaa episodi VII:n tarinaa, ensimmäisenä ohjenuoranaan siis vain The Force Awakensin käsikirjoitus. Tässä vaiheessa kukaan ei vielä tiedä, miten TFA ja sen uudet hahmot, joista yleisölle ei ole vielä paljastettu kuvauksen tai kuvan vilaustakaan, otetaan aikanaan vastaan. Johnson kirjoittaa paperille heidän nimensä, ja alkaa miettiä, mihin Reyn, Finnin, Poen, Luken ja Kylon tarinoiden pitäisi kulkea. Varhaisimpia The Last Jediin päätyviä ideoita ovat esimerkiksi kohtaus ”peililuolassa” ja toisen maailmansodan pommikoneiden Star Wars -versiot. Johnson käyttää myös tilaisuudet keskustella juonesta The Force Awakensin tuotantosuunnittelijan Rick Carterin, Lucasfilmin Star Wars -kaanonia ohjaavan tarinaryhmän ja myöhemmin myös Abramsin kanssa.

Kesä 2014. The Force Awakensin kuvausten aikana Johnson pyytää Abramsilta episodiin VII kaksi muutosta. Toinen on, että Johnson haluaa Reyn mukaan Ahch-Tolle Luken vanhan droidin R2-D2:n, kun Abrams oli viedä sinne uuden BB-8:n. Toinen muutos liittyy Lukeen aivan elokuvan lopussa, eikä sitä ole paljastettu missään. Veikkaukseni on, että Abramsin tarkoitus oli lopettaa elokuva kuvaan, jossa Luke ottaisi Reyn tarjoaman valomiekan käteensä.

”Montecarlomainen” kasino on The Last Jedin käsiksen isoin joukkokohtaus.

Elokuu 2014. Vain parin kuukauden tiivis työskentely muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen, ja Johnsonin tarina saavuttaa monilta perustavilta osiltaan jo sen muodon, joka lopulta kuvataankin. Lucasfilmillä ollaan syystäkin vaikuttuneita. Suoraviivaisuudessa on suuria etuja: Kun TFA:ta käsikirjoitettiin vielä lavasteiden rakentamisen aikana, on TLJ:n tarina siis suurelta osin kasassa jo ennen TFA:n pääkuvausten päättymistä. Episodi VIII:n tuotanto voidaan näin ollen suunnitella käsislähtöisesti. Kun edeltäjään visioitiin ennen käsikirjoitusta hartaudella muun muassa ”eksoottista kaupunkia”, joka lopulta supistui pelkäksi Maz Kanatan linnaksi, nyt Johnson linjaa esimerkiksi haluavansa ”avaruuden Monte Carlon”, joten juuri sellaista lähdetään suunnittelemaan (ja joihin suunnitelmiin kierrätetään siivu eksoottista kaupunkiakin). Toki kuitenkin on niin, ettei Johnsonilla sentään näin nopeasti ole oikeaa käsikirjoitusta. Esimerkiksi ensimmäisissä tarinaversioissa avaruuden Monte Carlon reissulle lähtevät Finn ja Poe, mutta hahmot ovat keskenään liian yksimielisiä, joten Johnson päätyy myöhemmin luomaan Finnin pariksi uuden Rose-hahmon.

Lokakuu 2014. Tuotantosuunnittelija Rick Heinrichs aloittaa The Last Jedin parissa. Hän ei ole aiemmin työskennellyt Star Wars -elokuvissa: TLJ:n tuotannon on kestettävä se, että The Force Awakens ja Rogue One työllistävät koko ajan samaan aikaan Lucasfilmin väkeä. Samat tekijät eivät kerrassaan edes voi ehtiä kaikkiin kolmeen elokuvaan. Heinrichsille tilanne on kuitenkin luksusta: hän ei ole koskaan työskennellyt yhden elokuvan parissa näin kauan.

Maaliskuu 2015. Johnsonin ensimmäinen varsinainen käsikirjoitusversio valmistuu ja Johnson julkistetaan virallisestikin elokuvan ohjaajaksi. Muutoksia toki tehdään tämän jälkeenkin: tarinasta esimerkiksi puuttuu tässä vaiheessa vielä sitoutumattomuutta saarnaava hakkeri ”DJ”. Mestarikoodinmurtaja, jota Canto Bightin kasinolta etsitään, ei tässä vaiheessa ole vielä pelkkä vitsi, vaan oikea hahmo, jonka kanssa Rose ja Finn kiipeilevät kasinon katoilla ennen putkaan joutumistaan. Käsikirjoituksella on kuitenkin jo otsikko, joka pysyy: The Last Jedi, viimeinen jedi. Fanit arvuuttelevat merkitystä myöhemmin, mutta käsiksen kirjoittajalle se on selvä: onhan Lukea kutsuttu viimeiseksi jediksi jo The Force Awakensin käsikirjoituksessa.

Syyskuu 2015. The Last Jediä kuvataan ensimmäisen kerran – kolmen päivän ajan. On tullut selväksi, että episodi VIII:n Ahch-To-kuvauksia ei voida toteuttaa Skellig Michaelin herkällä saarella, joten saarella käväistään nyt tallentamassa Luken ja Reyn ensikohtaamisen loppu, ottoja historiallisilla portailla sekä tarvittavia ilmakuvia ja otoksia ”Voima-montaasin” luontokuviksi. Käynti Skelligillä poikii elokuvan pirteimmät oheistuotteet, sillä saarella oikeasti asustavat lunnit päätyvät elokuvaan porgeina. Huhupuolella puhutaan samaan aikaan Han Solon tyttären näyttelijän etsinnästä, mutta tämä toisaalta on yksi villeimpiä The Last Jedi -huhuja, joten kovin villiksi ne eivät koskaan pääse.

Joulukuu 2015. Johnson saa kolmannen The Last Jedi -käsikirjoituksensa valmiiksi vajaata viikkoa ennen The Force Awakensin ensi-iltaa. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger lueskelee sen lennolla episodi VII:n maailmanensi-illasta Yhdysvalloista sen Lontoon ensi-iltaan. Käsikirjoitus on rohkea: itse Mark Hamill ilmoittaa ohjaajalle vastustavansa hänen versiotaan Lukesta, sillä Hamillin mielestä Luke ei olisi koskaan antanut periksi.

Rian Johnsonin Luke Skywalker perustuu originaalitrilogiaan ja The Force Awakensiin. Monien muiden mielikuvat, Mark Hamillinkin, ovat toisenlaisia.

Tammikuu 2016. The Last Jedin ensi-ilta siirretään toukokuulta 2017 joulukuulle, aivan kuten siirrettiin aiemmin The Force Awakensinkin ensi-ilta. Jälkikäteen ajatellen tuntuu hassulta, että tälle ongelmattomalle tuotannolle annettiin sen tarvitsema lisäaika, mutta todella pulassa ollut Solo pidettiin ohjaajavaihdoksista ja massiivisista uudelleenkuvauksista huolimatta myöhemmin paikallaan. Juuri ennen kuvauksia kirjoittaja-ohjaaja Johnson lisää tarinaan vielä yhden keskeisen (ja myöhemmin kiistellyn) elementin: kolme Rashomon-tyylistä flashbackia, jotka paljastavat aiempaa suoremmin, mikä lopulta ajoi Ben Solon Kylo Reniksi. Johnson muuttaa myös viime hetkellä Finnin saapumisen tarinaan: tähän asti Finn on ollut ampujana mukana vastarinnan pommikoneessa alun taistelussa, todistaen Rose Ticon siskon Paigen kuoleman.

Helmikuu 2016. The Last Jedin kuvaukset alkavat. Lucasfilm julkistaa jo tavan mukaan tässä vaiheessa uudet näyttelijät Benicio del Toron, Laura Dernin ja Kelly Marie Tranin, mutta ei heidän hahmojaan. Suurin osa kuvauspaikoista sijaitsee Lontoon studioissa: elokuvassa on 125 lavastettua tilaa, mikä on aivan poikkeuksellisen paljon, mutta vain harvat päänäyttelijät pääsevät The Last Jedin kuvauksissa ulkosalle. Edellisen episodin pyrkimystä tiettyyn aitouteen lavasteissa, tehosteissa ja maskeissa kuitenkin jatketaan. Esimerkiksi prequeleissa tietokoneistettu Yoda kuvataan tällä kertaa taas täysin nukella kuten 1970-luvulla ikään – mutta tällä kertaa Frank Ozin osallistuminen kuvauksiin on tehtävä salassa mahdollisimman monilta silmäpareilta.

Star Wars -galaksin kasinokaupunki lavastetaan Kroatian Dubrovnikissa vanhan kaupungin suosituille myymäläkaduille.

Maaliskuu 2016. Kroatian Dubrovnikissa, joka tunnetaan myös Game of Thronesin Kuninkaansatamana, kuvataan suuren huomion saattelemana kasinokaupunki Canto Bightin katuja ja taustoja toimintakohtauksille. Mukana on päänäyttelijöiden stuntteja muun muassa ratsastamassa fathiereilla ja kasoittain avaruusiltapukuihin puettuja, myös alieneiksi maskeerattuja ekstroja, muttei yhtään näyttelijää (ellei Warwick Davisia lasketa).

Huhtikuu 2016. Britannian prinssit vierailevat Pinewoodin studioilla, jolloin nettiin pelmahtaa uusien Star Wars -elokuvien suurin satsi laillisesti julkaistuja studiokuvia.

Daisy Ridley juoksee rannalla Irlannissa. Tämä kohtaus jää sittemmin leikkauspöydälle.

Toukokuu 2016. Kahden viikon Irlanti-kuvaukset ainakin viidessä eri kuvauspaikassa. Mukana ovat näyttelijöistä Hamill, Daisy Ridley, Joonas Suotamo ja jonkin aikaa myös Adam Driver, koska Reyn ja Kylon intiimit keskustelukohtaukset vaativat toisen osapuolen paikalle, vaikkei tätä kuvatakaan. Irlannin kuvaukset tapahtuvat sikäli avoimilla paikoilla, että fanipaparazzit saavat hajua esimerkiksi kohtauksesta, jossa Luke häärii kalliolle nousseen ”hirviön” ympärillä, ja jopa kalliosta, jonka päällä Luke istuu kohtauksessa, joka elokuvassa osoittautuu todella dramaattiseksi. Toisaalta fanit ovat yhtä lailla tietävinään Ahch-Ton joukkotaistelukohtauksesta ja planeetalle putoavasta avaruusaluksesta, jollaisia ei oikeasti kuvattukaan.

Heinäkuu 2016. Kuvaukset päättyvät. Viimeisenä tallennetaan Crait-kuvia Boliviassa Salar de Uyunin suolatasangoilla. Täälläkään ei ole mukana yhtään näyttelijää.

https://www.facebook.com/plugins/post.php?href=https%3A%2F%2Fwww.facebook.com%2FOfficialOscarIsaacPage%2Fposts%2F1330287570346205&width=500

Joulukuu 2016. Rogue One saa ajallaan ensi-iltansa. Suurempia vaikutuksia koko sarjalle on kuitenkin sillä, että Carrie Fisher saa sydänkohtauksen joulun alla ja kuolee muutama päivä myöhemmin. Koko Star Wars -perhe suree, ja Leian tulevaisuus uudessa trilogiassa jää auki. Fisherin osuus juuri The Last Jedistä on kuitenkin (repliikkien jälleenäänityksiä lukuun ottamatta) purkissa. Hänen roolisuorituksensa päädytään jättämään sellaisekseen.

Tammikuu 2017. Elokuvan alaotsikko The Last Jedi paljastetaan yleisölle. Minä lopetan blogipostaukseni mielestäni hauskaan vihjailuun Luken kuoleman mahdollisuudesta.

Huhtikuu 2017. Star Wars Celebration ja The Last Jedin teaser, joka päättyy Luken sanoihin ”Jedien on aika loppua”. Kuume nousee, ainakin omani.

Kesäkuu 2017. ILM:n puolesta elokuvan tehosteet valmistuvat. Samoihin aikoihin Star Wars nousee julkisuudessa kohuotsikoihin. Ei tosin tämä Star Wars, vaan seuraavan vuoden Solo-soololeffa, jonka ohjaajat saavat potkut kuvausten ollessa jo loppusuoralla. The Last Jedin maine ”ongelmattomana tuotantona” kasvaa, kasvattaen fanien odotuksia.

Heinäkuu 2017. Oikein hieno behind the scenes -video todistelee katsojille, että luvassa on jotain aivan muuta kuin Imperiumin vastaiskun remake. Vähistä sanoista huolimatta kuvista on mahdollista päätellä elokuvan juonesta jo paljon aivan oikein.

Syyskuu 2017. The Last Jedi on valmis – ellei nyt aivan etuajassa, niin hyvissä ajoin ainakin, sillä vertailun vuoksi The Force Awakens valmistui noin kuukautta ennen ensi-iltaa. Leikkausvaiheessa elokuvasta on karsittu etenkin Canto Bightin osuutta ja yksi iso Irlannissa kuvattu Ahch-To-kohtaus, mutta pohjimmiltaan elokuva on pysynyt kolmen ja puolen vuoden aikana hämmästyttävän tukevasti samoilla raiteilla. Syyskuussa myös suuri yleisö alkaa viimein tutustua elokuvan maailmaan oheistuotteiden saapuessa kauppoihin. Samoihin aikoihin Episodi IX:n kirjoittajat ja ohjaaja vaihdetaan. Monien yllätykseksi hommaan ei palkata Rian Johnsonia vaan edellisen episodin ohjannut, tiettävästi kertakeikalle Star Wars -elokuviin lupautunut JJ Abrams. Tämä yllätys saa kuitenkin selityksensä marraskuussa: Johnson on värvätty The Last Jedin tuotannon lopussa kehittelemään kokonaista aivan uutta Star Wars -elokuvien sarjaa, mikä kasvattaa entisestään käsitystä siitä, että Disney ja Lucasfilm todellakin uskovat The Last Jediin. Elokuvan tekijät lähtevät pressikierrokselle ilman keskeneräisyyden taakkaa harteillaan. The Last Jedi ei vielä aivan kuulu faneille, mutta pian senkin aika on – vaikka se aikanaan olisikin joillekin faneille vaikea pala nieltäväksi.

Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 3: Ketkä sen meille tekivät

Posted on 11/12/2017 by Aki Jörgensen

Tässä kolmas viime hetken The Last Jedi -elokuvajohdanto, ja viimeinen, joka enää kannattaa kirjoittaa ennen keskiviikon ensi-iltaa. Edellisissä osissa käsittelin galaksin tilaa uuden episodin alussa ja mennyttä & tulevaa hahmojen kannalta.

Edellisetkään kirjoitukset eivät spoilanneet, ja tämä spoilaa vielä vähemmän, sillä nyt katson pelkkiä lopputekstejä. Ketkänimittäin The Last Jedin tekivät, ja mitä siitä voi päätellä?

The Force Awakens oli aikanaan Lucasfilmin ja ohjaaja JJ Abramsin oman Bad Robotin yhteistuotanto muun muassa siksi, että Lucasfilm ei ollut lepovuosiensa jäljiltä vielä yksin valmis täyteen elokuvatuotantoon. The Last Jedi on Lucasfilmin ”oma” elokuva, ja muun muassa siksi kameran takana olivat aivan eri nimet kuin Episodi VII:ssä. Vaan eipä uutuselokuvan tekijöistä silti ole helppo löytää mätsääviä nimiä Rogue Onenkaan lopputeksteihin.

Kuvassa neljä tärkeää Viimeisen jedin tekijää: vasemmalta tuottaja Ram Bergman, näyttelijä Daisy Ridley, kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnson ja näyttelijä Mark Hamill.

Written and Directed by Rian Johnson

The Last Jedi on ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajan ”soolo-SW” sitten Sithin koston. Tämä ei toki tarkoita sitä, että Rian Johnson olisi sanellut The Last Jedin diktaattorimaisesti kuten George Lucas aikanaan. Ei, Johnson pallotteli elokuvan tapahtumia esimerkiksi Lucasfilmin SW-tuotantoja ohjaavan niin sanotun tarinaryhmän kanssa. Mutta se tarkoittaa, että Johnsonilla on ollut erinomainen mahdollisuus pitää langat käsissään koko tuotannon ajan. Kuten muistamme, The Force Awakensin pohjalla olivat alunperin Lucasin ideat, joista kehitteli käsikirjoitusta Michael Arndt, jonka työtä sitten jatkoivat lopulliset käsikirjoittajat Abrams ja Lawrence Kasdan. Puhumattakaan sitten Rogue Onesta, jolla oli vähintään neljä kirjoittajaa ja lisäksi noin puolitoista ohjaajaa. Tai tulevasta Solosta, jonka kirjoitti kyllä tukevasti Kasdan poikansa kanssa, mutta jonka ohjaajat vaihdettiin kesken kaiken. Tai tulevasta episodi IX:stä, joka on vaihtanut sekä kirjoittajaa että ohjaajaa jo ennen kuvauksia!

Koska The Last Jedin tuotanto on sujunut verrokkeihinsa nähden kuin silkkiä vain, on siltä lupa odottaa kirjoittaja-ohjaajansa kokonaisvaltaisen ja laimentamattoman vision toteutumista. Se ei toki sinänsä takaa, että visio olisi kaikkien mielestä ensiluokkainen. Oma uskoni on kuitenkin korkealla: Rian Johnson, aidosti miellyttävän ja maanläheisen oloinen ihminen, vaikuttaa nyt minusta vähintään erinomaiselta valinnalta kuin vaikutti julkistuksen hetkellä. Sinänsä Johnson on toki elokuvantekijänä periaatteessa tällä hetkellä yhä ”vahva lupaus” – Brick, The Brothers Bloom ja Looper eivät mikään ole ehdottomia mestariteoksia, mutta nimenomaan erinomaisia näyttöjä tekijänsä omaperäisestä osaamisesta – mutta odotukseni ovat korkealla, että keskiviikkona tuo lupaus lunastetaan.

Executive producers: JJ Abrams, Tom Karnowski, Jason D. McGatlin – Producers: Ram Bergman, Kathleen Kennedy

Tuotantotittelit ovat aina konstikkaita, koska executive eli ”vastaava” tuottaja voi tarkoittaa mitä tahansa: rahoittamista, nimen antamista promokäyttöön, oikeaa elokuvan tuottamista kuvauspaikoilla… Mutta oikeat tuottajat ovat ohjaajan lähimmät työparit elokuvatuotannon käytännön toteuttamisessa, joten on aivan luontevaa, että Johnsonin tuottajat ovat suurimmaksi osaksi eri nimiä kuin Abramsin tuottajat The Force Awakensissa olivat. The Last Jedin ”kaikkein oikein” tuottaja filmin kolmen ja puolen vuoden mittaisessa rakentamisessa oli Ram Bergman, joka on työskennellyt Johnsonin kanssa hänen kaikissa elokuvissaan. Israelilaisen Bergmanin tähänastisen filmografian tunnetuimmat elokuvat ovat nimenomaan Johnsonin ohjaustöitä, mutta Bergman on toki työskennellyt muidenkin ohjaajien kanssa. The Last Jedi on mittakaavaltaan molemmille iso hyppäys, mutta molemmat ovat kehuneet tuotannon pysyneen koostaan huolimatta intiiminä.

Myös Tom Karnowski on Bergmanin ja Johnsonin aiempia yhteistyökumppaneita, mutta hänen elokuvalistallaan on jo selvästi enemmän ison rahan tuotantoja: The Illusionist, A Good Day to Die Hard ja tämän vuoden Oscar-tyrkky The Post, esimerkiksi. Jason D. McGatlin taas tuo tuotantoon SW-jatkuvuutta: hän oli mukana tuottamassa myös The Force Awakensia, Rogue Onea ja Soloa ja on kuulunut Rebels-sarjan päävastuullisiin. Niin, ja tietenkin jatkuvuutta tuovat myös Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy ja Abrams, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin Abramsin panos tähän elokuvaan oli kreditoinnista huolimatta erittäin, erittäin vähäinen.

starwars-the-last-jedi-bts-redsoil-explosion

Cinematography by Steve Yedlin

Verrattuna edelliseen episodiin myös pääkuvaaja on vaihtunut. Syy on sama: edellisen kuvannut Dan Mindel oli Abramsin luottokuvaaja, Steve Yedlin on Johnsonin. Yedlin on kuvannut kaikki Johnsonin kolme aiempaa elokuvaa. Myös Yedliniltä ne ovat myös todennäköisimmät elokuvat, jotka olemme häneltä nähneet – lukuunottamatta ehkä The Rock -actionia San Andreas. Joka tapauksessa Yedlin vaikuttaa jo trailerien perusteella rakentaneen The Last Jediin joukon legendaarisia kuvia, eikä se ihme olekaan: kaikki Johnsonin elokuvat ovat voimakkaan visuaalisia.

Film Editing by Bob Ducsay

Leikkaaja Bob Ducsay työskenteli hänkin nyt ensimmäisen Star Warsinsa parissa. Aiempi yhteistyö Johnsonin, Bergmanin ja Yedlinin kanssa oli Looper, mutta Ducsay on leikannut myös The Mummy -elokuvia, Gareth Edwardsin Godzillan ja äsken mainitun San Andreasin. Leikkaajan panos on niitä paloja elokuvaa, joista on todella vaikea ulkoa arvioida, kuinka suuri osa lopputuloksesta on kulloinkin leikkaajan ja kuinka suuri osa ohjaajan. Todettakoon kuitenkin, että JJ Abramsin The Force Awakensissakin käyttämä leikkaajakaksikko Maryann Brandon ja Mary Jo Markey, jotka jakavat kohtaukset keskenään ja sparraavat sitten toistensa puolikkaita, ovat merkittävä salainen ase Abramsin elokuvien pysähtymättömäksi hiotun vauhdin takana. Brandon ja Markey palaavat ohjaajan mukana Star Warsiin episodissa IX.

Production Design by Rick Heinrichs

Tässä on ehkä koko tämän listan yllättävin krediitti. The Last Jedin tuotantosuunnittelua – siis muun muassa lavastuksen ja tehosteiden suunnittelua – johti Rick Heinrichs, joka hänkin työskenteli ensimmäisessä Star Wars -tuotannossaan. Eipä siinä, Heinrichsin ura näyttää kyllä vaikuttavalta. 1980-luvulla stop-motion-animaattorina muun muassa Tim Burtonin varhaisten lyhytanimaatioiden parissa aloittanut Heinrichs on vastannut eri titteleillä muun muassa Batman Returnsin, The Big Lebowskin, muutaman Pirates of the Caribbeanin ja upean Sleepy Hollown tuotantosuunnitteluista. Kaikki nää ja monet muut hänen työnsä ovat todellakin painuneet ainakin minun mieleeni mielikuvituksellisina.

Mutta silti Heinrichs oli yllättävä valinta, sillä The Force Awakensissa samaa hommaa kuitenkin hoiti Steven Spielbergin luottomies Rick Carter ja Rogue Onessa SW-prequelien veteraani Doug Chiang – siis ihmiset, jotka tulivat läheltä Star Warsia.

Tosin tuotantosuunnittelun ohella merkittävä krediitti näissä elokuvissa on myös Art Direction, joka puolestaan liittyy rakentamista edeltävään vaiheeseen eli kuvitteellisten maailmojen kuvittelemiseen kynällä, paperilla ja tietokoneella. Kreditoituja tekijöitä on turhan monta mainittavaksi, mutta todettakoon, että myös tällä osastolla vastuulliset ovat vaihtuneet verrattuna The Force Awakensiin, Rogue Oneen tai Soloon.

Costume Design by Michael Kaplan

Tuotantosuunnittelun vahvimman jatkuvuuden saraa The Last Jedissä edustaa siten pukusuunnittelija Michael Kaplan, joka puvusti kaukaisen galaksin myös viimeksi ja siis suunnitteli esimerkiksi First Orderin Imperiumi-ish ilmeen. Kaplan onkin oikea valinta jatkamaan omaa työtään. Olisipa muuten mielenkiintoista tietää, mitä hän ajattelee cosplaysta!

Music by John Williams

Ilmeinen, vaikka siis tällä listalla harvinainen, jatkuvuuskrediitti. John Williams on tietenkin itseoikeutetusti tämänkin episodin säveltäjä (vaikka luulen kyllä, että 85-vuotiaalla maestrolla on jo pitkään ollut työssään jonkin verran apulaisiakin). Williamsilta, hahmolähtöisen elokuvamusiikin pioneerilta, sopii odottaa tuttujen teemojen kehittelyä ja uusia, varmasti esimerkiksi Rosen teemaa. Edellisen episodin ehkä hienoin musiikillinen osa oli minusta finaali The Jedi Steps. Mahdetaankohan siihen palata nyt?

Sound Design by Ben Burtt

Toinen ehdoton jatkuvuuskrediitti, jonka haluan ehdottomasti mainita. John Williamsin kun muistaa tuntee moni satunnainenkin elokuvakatsoja, mutta äänisuunnittelija Ben Burtt on Star Warsille vähintään yhtä olennainen tekijä. Ben Burtt on mies Chewbaccan mylvinnän, R2-D2:n piippausten ja TIE-hävittäjien vonkunan takana. Hänen filmografiansa käytännössä alkaa ensimmäisestä Star Warsista, ja kattaa lähes kaiken, mitä Star Warsin (ja Indiana Jonesin) nimissä on koskaan tehty – lukuun ottamatta Rogue Onea ja Soloa, joissa Burttin puute liittynee samaan erilaisen fiiliksen hakemiseen minkä vuoksi niitä ei säveltänyt Williams. Mikä muuten käykin juuri hyvästä todistekappaleesta siitä, kuinka oleellinen Burtt todella sarjalle on ollut.

Monia muitakin nimiä voisi IMDB:stä ristiintutkia – kiehtovaa hommaa, muuten! Voisi esimerkiksi mainita, että erikoisefektienkin vastuulliset ovat tällä kertaa toiset kuin VII:ssä ja myöhemmin IX:ssä, mutta kuvio varmaankin tuli jo selväksi.

Toisaalta, jos katsotaan osastojohtajien ja -esimiesten nimien alta taiteilijoiden, rakentajien tai vaikkapa ILM:n animaattorien (ja niin edelleen) pitkiä listoja, löytyy niistä riveistä toki myös aiemmat SW-tuotannot kolunneita nimiä. Samoin mukana on luontevasti esimerkiksi Marvel-elokuvissa työskennelleitä: voisin ajatella, että toisesta Disneyn aliyhtiöstä on ollut hyvä rekrytoida osaajia Lucasfilmin puolelle. En tosin tiedä, tehdäänkö näissä pajoissa yleisemmin keikkaduunia vai kuukausipalkallista työtä: ainakin ILM:llä on kyllä firman historian aikana harrastettu myös toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita.

Summauksena voisi siis todeta, että The Last Jedin päävastuulliset ovat melkein kauttaaltaan toiset kuin The Force Awakensin tai sooloelokuvien. Ja että koska niin suuri osa päätekijöistä kulkee ohjaajan mukana tuotannosta toiseen, käy nyt sitten sillä lailla hassusti, että moni The Force Awakensia tehnyt palaa rikospaikalle episodissa IX.

Seuraako tästä siis, että The Last Jedi on voimakkaasti erilainen elokuva kuin kaksi muuta episodia trilogiassa? Se on hyvin mielenkiintoista nähdä, eikä kysymys toki kokonaan ratkea vielä tällä viikolla. Itse odotan The Last Jedin olevan esimerkiksi rytmillisesti tuntuvasti erilainen, sanoisinko mietteliäämpi, elokuva kuin vuoristoratamainen The Force Awakens oli.

Mitä kuitenkin tulee vaikkapa elokuvan visuaaliseen ilmeeseen, en odota tipahtavani tuoliltani aivan uudenlaisen tyylin yllättämänä. Vertailun vuoksi: vaikka Rogue Onessa tavoiteltiin ääneenlausutusti realistisempaa ja ”sotaelokuvamaisempaa” Star Warsia, ei lopputulos lopulta ollut valtavan kaukana The Force Awakensista.

Se on ymmärrettävää, ja varmasti ainakin osaksi myös tarkoituksellista. Mittakaavaltaan suuren tuotannon ja 40-vuotista historiaa kantavan suuren brändin suuri linja muodostaa kuitenkin vahvan uran kulkea. Kuka tahansa Star Warsia missä tahansa työtehtävässä tekeekin, hän, niin, – tekee Star Warsia.

===

Ja niin, muuten: kirjoitan keskiviikkona tai viimeistään torstaina jotain, mutta tässä blogissahan minulla muutenkin on ollut tapanani varoittaa spoilereista. Julkisessa netissä – Twitterissä, Facebookissa ja niin edelleen – ei tietenkään ole asiallista spoilata vielä ensi-iltapäivänä. Spoilaavaa keskustelua varten tarjoan siksi tänäkin vuonna samaa keskusteluhuonetta kuin parin edellisen elokuvan kohdalla: tlk.io/tahtienjatkosota. Viime kerroilla keskustelu tuolla alkoi heti aamun ensiesityksen päätyttyä ja hiljeni vasta joidenkin päivien kuluttua.

The Last Jedi -mediakatsaus

Posted on 07/12/2017 by Aki Jörgensen

Tähän väliin hieman The Last Jedi -luettavaa ja -katsottavaa muualta.

Jedi Confidential: Inside the Dark New Star Wars Movie – Rolling Stonen TLJ-artikkeli saattaa hyvin olla se tiivistys, joka kenen tahansa kannattaisi lukea tästä elokuvasta, jos lukee vain yhden ennakkoartikkelin. Sisältää monta mahtavaa lainausta, erityisesti tämän tulevan legendan Daisy Ridleyltä: ”It’s somewhat a reflection of society, but also it is escapism, because there are creatures and there are people running around with fucking lasers and shit. So, I think, a wonderful mix of both.”

Entertainment Weeklyn panos The Last Jedi -uutisiin on ollut odotetun lavea ja yksinoikeudellinen. Tässä vain parhaat palat. Kylo Ren vs Rey – artikkelissa ohjaaja ja näyttelijät pohtivat Reyn ja Kylon toisiinsa kietoutunutta kohtaloa: ”He molemmat kokevat olevansa hylättyjä”. Snoke-jutussa Andy Serkis kertoo hahmostaan suorastaan yllättävänkin paljon (vaikkei toki sitä). Tässä osassa paljastetaan Mark Hamillin itse kehittelemä todella synkkä tilapäishistoria Lukelle episodien VI ja VII väliin. Niin, ja lehden mukaan mukaan Britannian prinssit Harry ja William esittävät cameossaan stormtroopereita samassa kohtauksessa Tom Hardyn ja laulaja Gary Barlown kanssa.

Luke Skywalker speaks – New York Timesin henkilökuva ei varmasti ole kaikkien aikojen Mark Hamill -haastattelu, mutta siinä on hienoja kuvia Markista kotioloissa.

The Rise of Rose – Buzzfeedin erittäin kiinnostava Kelly Marie Tran -henkilökuva. Tran ei ollut nähnyt yhtään Star Warsia ennen koe-esiintymisiä, sai roolin juuri ennen The Force Awakensin ensi-iltaa ja hengasi koko kuvausten ajan studiolla – siis silloinkin kun Rose Ticoa ei olisi tarvittu. Ei ihme, että kaikki kuvauksissa olleet tuntuvat olevan nyt Kellyn kavereita.

The Dark Side Awaits – ScifiNow-lehden pääjuttu Sleemo-nimisen bloggarin, krhm, kopioimana. John Boyega kertoo kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnsonia kehuakseen, että kuvauksissa paikalla olleet Lucasfilmin tyypit näyttivät usein huolestuneilta – tämä on kehu siksi, että Boyega tarkoittaa sanoa Johnsonin ottaneen riskejä. Konkari Benicio del Toro taas sanoo olleensa aivan ällistynyt tajutessaan, että Johnson oli (toisin kuin useimmat kirjoittaja-ohjaajat) olleen koko kuvausten ajan avoin esimerkiksi näyttelijöiden ehdotuksille heidän hahmojaan koskien. Toisaalta saman lehden toisessa jutussa tuottaja Ram Bergman sanoo Johnsonin ensimmäisen käsisversion olevan ”90-prosenttisesti” kuvatun elokuvan käsis – mikä tarkoittaisi todella vahvaa ekaa versiota esimerkiksi The Force Awakensin ja Rogue Onen käsikirjoituspulmiin verrattuna. Lehden lukuisissa The Last Jedi -jutuissa myös jatketaan lupauksia siitä, että kyllä, on siellä se keskimmäisen episodin isompikin juonitwist tulossa.

Joonas Suotamo puhuu StarWarsInterviews.comille. Kiinnostavin kommentti on pieni muistuma Ron Howardista ohjaamassa Suotamoa Solo-elokuvassa – lähinnä siksi, että emme ole kuulleet koko Solo-elokuvasta vielä juuri mitään, vaikka senkin ensi-iltaan on vain puoli vuotta.

finn-rose-first-order-costumes

Ja kokoelma videoklippejä:

Training Featurette, jonka stunttikohtauksia voi halutessaan yrittää dekoodata elokuvan kohtauksiksi, mutta joka ennen kaikkea on ihastuttava pieni making of -katsaus.

Virallinen pressitilaisuus (40 minuutin video). Ohjaaja ja päänäyttelijät. Suurelta osin muuallakin kuultujen sanojen toistoa (pressikierroksen haastatteluvideoita on netti väärällään), mutta toistoa lie vaikea välttää, kun lavalla istuu 12 haastateltavaa, ja tämä on oikein sopiva pala katsottavaksi, ellei kahlaa näitä asiakseen läpi kuten minä hullu. Ehkä ihan kiinnostavinta: Johnson ja kuvaaja Steve Yedlin katsoivat valmistellessa tarkkaan läpi Imperiumin vastaiskun kuvia, etenkin niiden valaistusta, vaikka pyrkivät sitten tekemään omat ratkaisunsa.

Muutamat kiinnostavimmat pressikierrospalat. Oscar Isaac puhuu Rian Johnsonin tavasta ohjata näyttelijöitä. Rian Johnson puhuu 3-tuntisesta leikkausversiostaan ja lupaa bluraylle poistettuja kohtauksia. Daisy Ridley vastasi saman toimittajan kysymykseen ja tuli paljastaneeksi, että yksi iso poistettu osa, siis ”kohtausta suurempi osa”, on Reyn.

Star Wars Shown oma versio näyttelijöiden pressikiertueesta on ilahduttavan älyvapaa.

Daisy Ridley vastaa kysymyksiin rakentaessaan Millennium Falconia legoista (mukamas)

Näyttelijät kertovat suosikki-Snoke-teoriansa.

finn-wakes-up-the-last-jedi

Ja vielä tätä markkinointikamaa. Tv-spotteja on muuten nyt laskujeni mukaan 23 erilaista.

Kiinalainen traileri, jonka lopussa pari aivan uutta toimintakuvaa (uudesta kohtauksesta peräti) kuin yllärinä. Ehkä aasialaisille Star Warsia kannattaa markkinoida fantasia-aineksillaan, kun sarjan aiemmat osat ja länsimaiden (virheellinen) käsitys sarjasta scifi-elokuvina ei ole tiellä?

EDF Energyn 15 sekunnin promoklippi, joka käsittääkseni ensimmäisenä paljasti, että mekaanikko-Rose päätyy eräässä trailereissakin nähdyssä kohtauksessa lentäjäksi itsekin. Huomaatteko?

”Heroes”-tv-spot, jossa Finn herää.

”Kylo failed you” -tv-spot, jonka nimikohtaus Luken ja Reyn välillä on kiinnostava.

”Watch the language -tv-spot, jonka nimikohtauksessa kiljahdin riemusta.

Tv-spot, jossa ihan peräti avaruustaistellaan.

Tv-spot, jossa uusi hahmo DJ (Benicio del Toro) esiintyy seurassa, jota joku saattaa pitää spoilaavana.

Tv-spot, joka sisältää kohtauksen, jota ihan varmasti joku pitää spoilaavana, ja jota en itse olisi laittanut tv-spottiin. Tätä ei spoilereita vältteleville!

Rogue Onen vaihtoehtoiset loput

Posted on 22/03/2017 by Aki Jörgensen

Vastaus

Vaikuttaa siltä, että parin viikon päästä ilmestyvältä Rogue One bluraylta ja dvd:ltä on turha etsiä selontekoa ensimmäisen Star Wars standalone-elokuvan mutkikkaista juoni-iteraatioista. Poistettuja kohtauksia sillä ei ainakaan ole: tämmöistä behind the scenes -oheista vain. Ilmeisesti Disney-Lucasfilm ei vain ole valmis näyttämään näin virallisissa yhteyksissä, millainen vaihtoehtoinen Rogue One olisi voinut olla.

Se on sinänsä hassua, koska nyt vaikuttaa siltä, että tiedot tästä täsmentyvät kuitenkin juuri nyt, kotijulkaisun äärellä annetuissa tekijähaastatteluissa – ja enpä ihmettelisi yhtään, jos netissä julkaistavat haastattelut leviäisivät tänä päivänä useamman lukijan silmiin kuin kotijulkaisu-ekstrat konsanaan. Mutta mennään me sillä, mitä saadaan!

Tässä mennään eikä meinata! Elokuvassa kun ei (juuri) näin menty.

Kirjoitin jo aiemmin tässä blogissa oman näkemykseni siitä, miten Rogue One syntyi. Lisäksi kirjoitin aiemman näkemykseni siitä, mitä Rogue Onesta putosi pois. Nyt nämä tiedot siis tarkentuvat – esimerkiksi tieto Jynin äidistä jedinä oli meillä jo aiemmin, mutta Entertainment Weeklyn tämänpäiväinen uutinen täsmentää sitä. Mutta nyt keskityn kuitenkin elokuvan loppuun.

Minulle tuli yllätyksenä, kuinka kaukana Rogue Onen ensimmäinen käsikirjoitusversio, jonka Gary Whitta sai valmiiksi tammikuussa 2015, olikin lopullisesta. Entertainment Weeklyn mukaan siinä oli vielä jopa onnellinen loppu. Onnellisen lopun vaihtoehdostakin sinänsä kerrottiin heti ensi-illan jälkeen, mutta tähän asti kuvittelin, että se oli hylätty jo kauan ennen Whittan ensimmäisen käsisversion valmistumista. Whittan versiossa se kuitenkin oli vielä paikallaan – eikä tuossa versiossa ollut toisaalta vielä mukana Chirrutia eikä Bazea. Nämä tiedot asettavat ylipäätään Whittan roolin tähänastista paljon pienempään valoon. Ei siis ihme, että hänet merkittiin lopputeksteissä ”story by” -puolelle, Chris Weitzin ja Tony Gilroyn jakaessa varsinaisen käsikirjoituksen krediitin.

Whitta kertoo muuten Jynin (Felicity Jones) olleen hänen käsikirjoituksessaan kapinallissotilas, ja tämän tiedon ”jääneen vielä muutamiin oheistuotteisiinkin”. Tämäkin on kiinnostava pieni yksityiskohta, sillä eihän sen olisi niihin pitänyt tästä käsisversiosta jäädä, koska sen jälkeen joka tapauksessa muuttui vielä niin paljon. Otankin tämän tiedonmurun vahvistuksena aiemmalle epäilykselleni: luulen Jynin olleen vielä kuvaustenkin aikana valmiiksi Kapinaliiton jäsen, joskin kuriton sellainen. Tällöin teaserissa kuultu repliikki ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel.” saa ymmärrettäviä merkityksensä. Gilroyn kässäröimissä uusintakuvauksissa loihdittiin ilmeisesti hahmolle toisenlainen taustatarina.

Mutta se häpi häpi tsoi tsoi!

Whittan versiossa Jyn ja Cassianiksi myöhemmin nimetty hahmo eivät lähettäneet Kuolemantähden suunnitelmia Scarifilta. He pakenivat datalevynsä kanssa rannalle, josta heidät pelastettiin. (K-2SO-droidi ”kuoli” myös tässä versiossa.) Alus hyppäsi hyperavaruuteen, verikoira Darth Vader perässään. Toisaalla seurasi kohtaaminen Leian Tantive IV -aluksen kanssa, jolle suunnitelmat siirrettiin juuri ennen kuin Vader onnistui tuhoamaan Jynin ja kumppanien aluksen. Vader jatkoi Leian perässä, mutta katsojalle paljastui, että Jyn ja ”Cassian” olivat viime hetkellä onnistuneet piiloutumaan pelastuskapseliin roskien sekaan, samaan tapaan kuin Millennium Falcon Imperiumin vastaiskussa.

Hölmöä, eikö totta? Ja niin se olikin. Whittaa, ohjaaja Gareth Edwardsia ja Lucasfilmin tarinaryhmää on kuitenkin syytä uskoa, kun he kertovat, että tämä ei koskaan ollut loppu, jonka he olisivat halunneet tehdä. Se oli vain loppu, jolla päähenkilöt eivät olisi kuolleet Scarifille. Onneksi tätä tietä ei kuljettu pitemmälle. Tosin version kunniaksi voi huomauttaa, että siinä toteutui lopullista versiota paremmin eräs originaalileffa-kytkös: Vaderhän sanoo Tantive IV:llä Episodi IV:n alussa, että vakoojatietoa nimenomaan lähetettiin (”transmissions”) tälle alukselle sen sijaan, että sitä kuljetettiin sinne datalevyllä.

Tämän (tietääksemme) oli kuitenkin koko ajan määrä olla Rogue Onen viimeinen kuva.

Nettisivu Io9 paljasti pari vielä Whittan käsisversiotakin varhaisempaa vaihtoehtoista loppua, jotka oikeastaan ovat versioita edellä kuvatusta. Näiden lähteenä on leffan idean alkuperäinen isä John Knoll. Molemmissa kyse on siis siitä, mitä tapahtui sen jälkeen, kun Jyn ja Cassianiksi myöhemmin nimettävä hahmo pakenivat Scarifilta Kuolemantähden suunnitelmien kanssa.

Versio yksi. He pakenevat Coruscantille, aikeenaan kadota liikenteen sekaan (proosallista ja realistista!). Mutta ennen perille pääsyä alus vaurioituu. Vastaan tulee sattumoisin Leian Tantive IV, joten ei kun bluetooth-yhteys pystyyn ja suunnitelmat seuraavaan alukseen. Ja, jostain syystä, tämän jälkeen iso punainen itsetuho -nappi. Tässä suunnitelmassa Jyn ja ”Cassian” siis tappoivat itsensä, jotta eivät jäisi kiinni ja Vaderin kidutettavaksi. Synkkää!

Versio kaksi. He pakenevat, ja PLOT TWIST: ”Cassian” paljastaa olevansa Imperiumin kaksoisagentti, joka on kuitenkin nyt tajunnut taistelleensa väärällä puolella. Mutta siksipä hän sitten tietääkin hienon tempun, jolla jengi voi pitää lopuksi henkensä. ”Cassian” laukaisee karboniittipommin ilmalukosta ammuttujen sankariemme ympärille, jolloin aluksessa olleet jäävät avaruuden kylmyyteen elossa, mutta karboniittiin jäädytettynä. Vaderkin menee halpaan: koskapa ei elintoimintoja havaittavissa, ei liene elintoimintoja jäljellä.

Tämä Knollin versio vaikuttaa johtaneen Whittan version roskien sekaan piiloutumiseen. Kuten Io9:n kirjoittajakin hehkuttaa, alkuperäinen versio on mahtava (ei oikeasti ole mahtava). KARBONITTIPOMMI. Haluan.

Tultuaan aikanaan karboniittipommilla huijatuksi Vader oli myöhemmin tarkkana.

Näissä versioissa Darth Vader siis seurasi sankareita avaruudessa kauas pois Scarifilta. Entertainment Weeklyn paljastus numero kaksi lisää kuvioon vielä yhden vaihtoehtoisen Vader-loppukohtauksen. Sen mukaan Whittan käsiksessä myös johtaja Krennic (Ben Mendelsohn) selvisi Scarifin tuhosta – jollakin merkillisellä keinolla. Pelastusjoukot veivät hänet Vaderin luokse – joka rankaisi johtajaa epäonnistumisesta tutulla tavallaan.

Pidän tätä tiedonmurua erittäin kummallisena. Ei vain siksi, että Krennicin pelastuminen tuntuu niin mahdottomalta, että on kummallista, että tällaista vaihtoehtoa on edes harkittu. Eikä edes siksi, että Krennicin loppu Vaderin käsissä olisi ollut perin tylsää Vaderin käyttöä. Aivan erityisesti ihmettelen tätä siksi, etten tajua, miten se olisi sopinut elokuvan rakenteeseen. Eikö tällaisen kohtauksen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan tapahtua vasta hyvän aikaa Rogue Onen lopputaistelun jälkeen…eli siis Episodi IV:n aikana?

Vai olisiko tässä ollut kyse siitä, että tässä versiossa Tantive IV -takaa-ajo ei olisi tapahtunut aivan välittömästi Scarifin taistelun jälkeen?

Tämä elokuvasta puuttuva kuva voisi hyvin olla kohtauksesta, jossa johtaja Krennic tuotaisiin Vaderin luo. Paitsi että sitä kohtausta ei kuvattu.

Mitään näitä versioita ei kuitenkaan siis missään nimessä kuvattu: ne hylättiin Chris Weitzin käsiksen myötä. Mutta kuten tiedämme, elokuvasta kyllä putosi pois kaikenlaista kuvattuakin. Mitä tulee esimerkiksi tummapukuiseen ystäväämme, Vaderin lopullinen lopputaistelukohtaus kapinallisaluksessa kuvattiin vasta paljon myöhemmin, loppukesällä 2016 (ja tästäkin ohjaaja Gareth Edwards kertoi äskettäin vähän lisää).

Myös Slashfilm jututti Edwardsia. Tästä haastattelusta saamme puolestaan vähän lisää selvyyttä siihen versioon lopputaistelusta, joka oikeasti kuvattiin, jäi leikkauspöydälle, ja josta näkyi väläyksiä leffan trailereissa. Selitys on itse asiassa yksinkertainen:

Jyn ja Cassian saivat käsiinsä Kuolemantähden suunnitelmat, mutta niiden lähettämiseen tarvittava laite ei ollut samassa rakennuksessa kuin datalevy. Niinpä heidän oli siirryttävä täydessä taistelun tohinassa olleen biitsin kautta lähetystorniin.

Rock-rock, Rockaway Beach!

Tämä on sinänsä ihan pätevä selitys. On varmaankin käynyt niin, että jo Edwardsin kuvaustapa – kamerat olalle ja äksönin sekaan – on johtanut niin suureen määrään materiaalia, että leikkausvaiheessa Scarifin taistelu on uhannut viedä joko puoli elokuvaa tai tykittää leffan kolmetuntiseksi. Ja kun tästä sitten on päätetty oikaista – panna Jyn ja Cassian kiipeämään datalevyn kanssa yksinkertaisesti ylempään kerrokseen – seurasi siitä jo sinänsä yksi osa uusintakuvauksia.

Sen sijaan en osta sitä Edwardsin selitystä, että näitä kohtauksia ei muka voisi näyttää bluraylla siksi, että ne eivät ole kokonaisia kohtauksia, vaan sirpaleisia hetkiä lopputaistelun aiemman version sieltä ja täältä, ja että poistettujen osien efektitkään eivät ole valmiit. Tarkoitan…näin varmasti on, mutta voisihan niitä silti näyttää. Koota niistä vaikka trailerimaisen montaasin. Ja mitä väliä, että efektit eivät olisi valmiit?

Slashfilmillä onkin tähänkin parempi Edwards-laina. Se on vastaus kysymykseen siitä, näemmekö näitä otoksia koskaan, ja kuuluu näin: ”That’s a decision way above me!”

Niinpä. Kathy, kuule…

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: leikkaus