Star Warsin 40-vuotisen historian suurimmasta (juu-u) uutisesta on nyt sitten jo viisi vuotta. 30. lokakuuta 2012 lopettelin iltavuoroa töissä sanomalehden uutisdeskissä nähdessäni Twitter-virrassani uutisen isolla uulla: George Lucas myy Lucasfilmin Disneylle. Lisäkaneetilla uusia Star Wars -elokuvia tulossa muutamassa vuodessa.

Lehti oli jo mennyt painoon. En pannut etusivua uusiksi (paitsi omassa päässäni), mutta seuraavana päivänä kirjoitin samaan lehteen tämän kirjoituksen.

Uutisen takana -näkökulmakirjoituksena tuo teksti ei ollut ennustus eikä listaus odotuksistanikaan, ja epäilemättä olisin kirjoittanut jossain määrin toisin & joka tapauksessa paljon pitemmin, jos tämä blogi olisi ollut jo olemassa. Mutta kun nyt poimin tuosta tekstistäni sellaisenaan kaikki tulevaa ennakoivat kohdat, niin yllätyin itsekin, kuinka check-listiltä kieli poskessa tehdyt heitotkin vaikuttavat.

Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa internet vavahteli kuin samanaikaisen Sandy-myrskyn riepottelemana. On vaikea kuvitella ainakaan kulttuurin alalta suurempaa nettiuutista kuin Lucasfilm-yhtiön myyminen Disneylle. Etenkään, kun se tarjoiltiin jo pressitiedotteessa saatesanoilla ”Star Wars episodi 7 tulossa vuonna 2015″.

Onneksi käytin ”Ainakaan kulttuurin saralta” -rajauksen, sillä ehkäpä esimerkiksi Yhdysvaltain dramaattiset presidentinvaalit kuitenkin vavahduttivat nettipiirejä(kin) enemmän kuin yksi viihdeyhtiöiden välinen kauppa. Mutta Star Warsin tuolla hetkellä todella tymäkältä tuntunut painoarvo pääsi joka tapauksessa ainoastaan nousemaan ainakin The Force Awakensin ensi-iltaan asti, eikä se kevyeltä tunnu tätä kirjoittaessanikaan, vaikka jatkuva elokuvatuotanto alkaa hieman sitä inflatoidakin.

Lokakuussa 2012 edellisestä Star Wars -ensi-illasta oli sittenkin vain seitsemän vuotta, enkä ainakaan itse olisi osannut vielä tuolloin kuvitella, kuinka hurjaksi episodi seiskan hype muutamassa vuodessa nousisikaan. Tai kuinka massiivisin hurraahuudoin vaikkapa pelkkä ensivilaus ikääntyneestä Han Solosta tultaisiin ottamaan vastaan – etenkin kun ottaa huomioon, että ikääntynyt Han Solo näytti ensimmäisessä kuvassaan täsmälleen siltä, miltä jokainen olisi voinut jo lokakuussa 2012 kuvitella ikääntyneen Han Solon näyttävän.

Sosiaalisessa mediassa nähtiin heti mahdollisuudet. Kultabikinityttö Leia Disney-prinsessana. 2000-luvun vihatuin elokuvahahmo Jar Jar Binks Disneylandin paraatissa. Samanhenkisiä uusia Star Wars -elokuvia.

Höpsö vitsailuni oli muistaakseni tarkoitettukin otettavaksi puolittain vakavasti, ja vitsin takana tähänkin pääsee vetämään rastin. Leia ei ehkä esiinny ihanimmat Disney-prinsessat äänestyksissä, mutta esimerkiksi tuoreiden Forces of Destiny -animaatioiden myötä hänen suosionsa on ilman muuta laajentunut Frozen-suuntaan. Binksin Jartsa tuskin pääsee Disney-paraatiin (koko Disney-aikana hänestä on taidettu nähdä vain verhottu, surumielinen vilaus Chuck Wendigin Aftermath-romaanisarjassa), mutta Disneylandin Star Wars -maa avataan vuonna 2019.

Tai: tuore näkökulma väsähtäneeseen sarjaan. Toisille riitti onneen pelkkä uutinen avaruussaagan valkokangasjatkoista.

On tietysti erittäin, erittäin makukysymys, onko Disney-aika tarjonnut tuoreen näkökulman väsähtäneeseen saagaan. Sitä voisi pohtia pitkän blogipostauksen verran, ja itse asiassa tuo pohdinta on suorastaan koko tämän blogini olemassaolon ytimessä. The Force Awakensia on toki ihan aiheestakin kritisoitu alkuperäiselokuvan uusintafilmatisoinniksi ja Rogue Oneakin tuttujen kuolemantähtien pyörittelyksi. Mutta, menemättä nyt syvemmälle tähän kysymykseen, lienee kuitenkin kiistatonta, että Disneyn aikana koko Star Wars -franchise on uudelleenkäynnistetty uudenlaiseen virtatilaan. Pelkkiä elokuvia katsoen sekä The Force Awakens että Rogue One ovat ainakin elokuvallisesti toisenlaisia kuin Lucasin Star Warsit – siitähän kertoo sekin, että Lucas ei ainakaan julkisissa kommenteissaan tuntunut suuresti innostuvan ensinmainitusta. Näkökulma tuoreudelle siis ehdottomasti kyllä – paremmuus on eri asia.

Tämä kaikki tarkoittaa, että Aku Ankan ja animaatioelokuvat mieleen tuovan Disneyn siivu länsimaisesta viihdeteollisuudesta paisuu entisestään. Tiistain uutisen mukaan Disney aikoo säilyttää Lucasfilmin yksiköt ja työntekijät toistaiseksi paikoillaan. Tytäryhtiöiden välille on silti helppo visioida yhteistyökuvioita. Miten olisi vaikkapa LucasArtsin rakastettuun Monkey Island -tietokonepeliin perustuva Pixar-elokuva? Kymmenen vuotta kypsytellyn Star Wars -televisiosarjankin luulisi nyt nytkähtävän eteenpäin.

Kumpikaan esimerkeistäni ei ole toteutunut – ihme kyllä ei siis myöskään tuo todennäköisempi, vaikka keskusteluja näytellystä Star Wars -sarjasta kyllä tiedetään käydyn. Eikä Disney tietenkään loputtomiin säilyttänyt Lucasfilmin yksiköitäkään sellaisenaan. Suurelle yleisölle näkyvin temppu on ollut yhtiön pelifirman LucasArtsin lopettaminen, jota en voi vieläkään pitää laadun kannalta hyvänä päätöksenä. Lucasfilm on tietysti muutenkin yhtiönä nyt kosolti toisenlainen kuin viisi vuotta sitten – The Force Awakens toteutettiin vielä yhteistuotantona ohjaaja JJ Abramsin Bad Robotin kanssa suurimmaksi osaksi siksi, että Lucasfilmillä kesti aikaa kasvaa takaisin elokuvia aktiiviseksi tuottavaksi studioksi. Firman tämänhetkisestä tuotantotahdista voi kuitenkin päätellä, että kasvanut se on – eikä silti ole muuttunut täysin entisestä uudenlaiseksi. Vaikka toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on miehittänyt & naisittanut yhtiön omanlaisekseen, työskentelee Lucasfilmillä käsittääkseni edelleen tuntuvasti ns. elinkautisväkeä, jo prequelien aikaan mukana olleita. Se on hyvä merkki viihdealalla.

Sekin kannattaa muistaa, että Disney olisi toki voinut kaupanteon päätyttyä nielaista Lucasfilmin paljon toteutunutta totaalisemminkin, vaikkapa siirtämällä ostamansa tuotenimikkeet Walt Disney Pictures -studion toteutettaviksi. Ehkäpä joskus takavuosina niin olisi tapahtunutkin. Lucasfilm-kaupan aikaan Disneyllä oli kuitenkin jo erinomaiset kokemukset Pixarin ja Marvelin säilyttämisestä omaleimaisina elokuvayhtiöinä sontsansa alla, joten ainakaan omassa päässäni Lucasfilmin kuolema ei tuntunut edes viisi vuotta sitten mitenkään todennäköiseltä.

Ja sitten on tietysti se pääpotti: Star Wars episodi 7. Ja kahdeksan, ja yhdeksän, muutaman vuoden välein. Lopputuloksen laadusta riippumatta lopullinen lupa painaa rahaa.

Kyllä, näin voi perustellusti katsoa tapahtuneen. The Force Awakens oli Yhdysvalloissa kaikkien aikojen menestynein elokuva. Maailmanlaajuisella listalla se jäi kolmoseksi Avatarin ja Titanicin taakse, mutta yhtä kaikki elokuva tuotti yli 2 miljardia dollaria (elokuvan budjetti oli 245 miljoonaa). Lisätään tähän Rogue Onen tuottama reilu miljardi ja ennen kaikkea oheistuotteiden tuotto (paljonkohan?), niin kappas, Disneyn Lucasfilmistä maksama 4 miljardia dollaria tuntuu alihinnalta.

Ensijärkytyksen jälkeen ajatusta kannattaa sulatella. Disneyn omistaman Lucasfilmin tuottama Star Wars ei välttämättä ole mikään katastrofi. Vuosien 1999-2005 Star Warsien perusteella George Lucasin olisi pitänyt luovuttaa soihtu eteenpäin jo 1990-luvulla. Netissä moni huuteli apuun Joss Whedonia, joka äskettäin päivitti hittileffaksi Marvelin Avengers-sarjakuvan.

Whedonhan se ei sitten ollut, mutta JJ Abrams oli jo kauppapäivänä noin viereisen ruudun veikkaus. Monet muut uusien Star Warsien ohjaaja- ja kirjoittajavalinnat ovat olleet yllättävämpiä – ja ehkäpä tässä voikin nähdä jonkinlaisen syy-seuraus-suhteen siihen tosiseikkaan, että suorastaan nolon moni ohjaaja ja käsikirjoittaja on lähtenyt tai saanut lähteä uusien Star Warsien parista kesken keikkansa. Suuren sarjan paineet ovat suuret.

Eniten hirvittää tiistaina asetettu aikataulu. Ei ole temppu eikä mikään ponkaista pikavauhtia pystyyn tuotanto, joka tähtää uuteen Star Warsiin jo jouluksi 2015. Mutta jos George Lucas kehitteli omia jatko-osiaan vuosikausia, johtaako vauhti parempaan lopputulokseen?

Hassu juttu sinänsä, että heti yrityskaupan jälkeen kirjoitinkin joulukuusta 2015 Episodi VII:n ensi-iltakuukautena, koska silloinhan se toteutuikin – välissä vain ensi-illan ajaksi ehdittiin jo luvata kevättä 2015. Huoleni aikataulusta on joka tapauksessa leimannut koko omaa Star Wars -suhdettani näinä kuluneina viitenä vuonna. Tälläkin hetkellä huolehdin kovasti esimerkiksi Solo-leffan valmistumisvauhtia ensi kevään ensi-iltaan nähden, kun ohjaajaksi vaihdettu Ron Howard ilmeisesti kuvasi elokuvan suurimmaksi osaksi uudelleen vasta hiljattain päättyneissä kuvauksissa.

Yleisempi yleishuoleni koskee uuden trilogian suuria kaaria, joiden epämääräisyys niin ikään liittyy näiden elokuvien tuotannon aikatauluun. The Last Jedin ohjanneen ja kirjoittaneen Rian Johnsonin haastattelujen myötä on viimeistään käynyt selväksi, että missään kassakaapissa ei ole ennen The Force Awakensia kirjoitettua ”sarjaraamattua”, jossa kerrottaisiin, kuinka trilogian avausosan esittämiin kysymyksiin kahdessa seuraavassa episodissa vastataan. Episodi IX:kin ilmestyy vääjäämättä jo muutaman vuoden päästä, vaikka ihan äskettäin senkin ohjaaja ja kirjoittajat vaihdettiin – eli jotakin valmista sieltä on koko saagan päätökseksi tultava, vaikka mikä olisi.

Tähän lohdutukseksi voi kuitenkin muistuttaa, että hyvin samaan tapaan Lucas itse sepitti originaalitrilogiaa koko ajan junan ollessa käynnissä. Jos vertailukohtana käytetään sitä, että vielä Imperiumin vastaiskun ensi-illan aikaan Yodan repliikki ”There is another” ei viitannut Leiaan, on tilanne itse asiassa täysin vastaava kuin jos Reyn vanhempien arvoituksen ratkaisun keksisi vasta Abrams ysiä kirjoittaessaan. Ja voihan myös olla, että näihin kysymyksiin on tarinaryhmän pöydissä sittenkin ollut jo pitempään vähän todennäköisempiäkin vastauksia kuin meille on annettu ymmärtääkään…

Lohtua sen sijaan voi hakea vaikka siitä, että tiistain yrityskaupan jälkeen alkuperäiset, 2000-luvun efekteillä korjailemattomat Star Warsit (1977-1983) julkaistaneen viimein bluraylle. George Lucas ei ole halunnut niitä faneille tarjota, mutta Disneylle Star Wars on tuote.

Niin, tuota….tästä kohdasta en olisi oikeasti viisi vuotta sitten osannut arvata olevani väärässä vielä viiden vuoden päästäkin.

—

Näin siis minä päivälleen viisi vuotta sitten. Sitä seuraavina kuukausina innostuin ajatuksesta koko ajan vain lisää. Selvin ”nyt se on menoa” -merkki oli tietenkin tämän blogin aloittaminen muutamaa kuukautta yrityskaupan jälkeen. Vaikka en (mukamas) ehdi kirjoittaa näitä merkintöjä niin paljon kuin aiheita tottavie olisi, ei tämän saagan äärellä intoilusta näytä pääsevän eroon sitten millään. Niin että mitä kysyttiinkään siitä tuoreesta näkökulmasta?

Kuluneita viittä vuotta voisi muistella monella muullakin tavalla, mutta tässä nyt vielä pieni lista – jonka kirjoittamiseen en ole valmistautunut mitenkään erityisesti. Tulkoot siis syvältä sydämestä, päällimmäisenä mielen päältä – tai ihan suoraan stetsonista:

Kymmenen kohokohtaa Star Warsin Disney-ajan ensimmäiseltä viideltä vuodelta:

1. Star Wars Celebrationit Saksan Essenissä 2013 ja Britannian Lontoossa 2016. Toki siis täysin subjektiivisesti henkilökohtaisina kokemuksinani, mutta myös tällä yleisellä ajatuksella: näille festareille on päässyt meidän mantereellamme jo kahdesti viiden vuoden sisällä!
2. Episodi VII:n ensimmäinen teaser, ennen hahmojen nimienkään julkistusta. ”There has been an awakening…”. Ensikatsoin tämänkin töissä, ja mahdoin olla leveästi hymyilevä näky.
3. Rebels 2×01 – The Siege of Lothal ja siinä erityisesti kohtaus, jossa erään entisen oppilaan mieli kohtaa entisen opettajansa.
4. Claudia Grayn upea Star Wars -trilogiat yhdistävä ja hämmästyttävällä tavalla originaalielokuvia syventävä Lost Stars -romaani, jonka kirjoitin puolitoista vuotta sitten ”saattavan olla kaikkien aikojen paras Star Wars -romaani”, ja joka ainakin omassa päässäni nykyisin sitä on.
5. X-Wing Miniatures -lautapeli (ja rahasyöppö), joka tosin ei varsinaisesti liity Disneyn toimintaan, mutta joka näki päivänvalon vuonna 2012 ja joka, netistä mieleen jäänyttä sitaattia lainaten, ”on paljon parempi lautapeli kuin kukaan sitä pelaamaton koskaan uskoo”.
6. Episodi VII:n ensimmäisten hetkien katsominen elokuvateatterissa 18.12.2015 kello 11 maailman ensimmäisten joukossa: se tähdet peittävä musta hahmo, ne puheet kuninkaallisesta kenraalista, se ilmaan pysähtyvä laserpanos. ”This will begin to make things right” indeed.
7. Doctor Aphra, Kieron Gillenin Darth Vaderin lyhytaikaiseksi vastahahmoksi luoma seikkaileva pahisarkeologi, on Marvelin nykyisten SW-sarjakuvien uusista hahmoista paras, ja ainakin minä olen lämmennyt hänelle koko ajan vain enemmän.
8. Rogue Onen lopun huikea Darth Vader -kohtaus, silläkin uhalla että on periaatteessa tosi tylsää poimia standalone-elokuvasta se kohta jossa vanha tuttu mustaviitta irrottelee.
9. Rebels 3×20 – Twin Suns, silläkin uhalla että animaatiosarja saa näin listalla yliedustuksen, mutta asia on yksinkertaisesti niin, että jakso sisältää erään koko Star Warsin 40-vuotisen historian kauneimmista hetkistä.
10. Mark Hamillin sydäntäsärkevän avoin tunnin kunnianosoitus Carrie Fisherille viime kevään Star Wars Celebrationissa. ”She was our princess, dammit!”

Entä mitä odotan seuraavilta viideltä vuodelta? Siihen vastaamiseen olisi pitänyt valmistautua paremmin. Mutta:

Uuden trilogian parasta elokuvaa. Uuden trilogian katsomista maratonina. ”Joonas Suotamo as Chewbacca” -krediittiä lopputeksteissä. Uusien Star Wars -elokuvien tekemiseen liittyvien kommervenkkien avaamista kunnollisissa making of -kirjoissa. Jedin paluun jälkeiseen aikaan sijoittuvaa standalone-elokuvaa. Genreltään tai tyyliltään todella episodielokuvista poikkeavaa standalon-elokuvaa. Renin ritarien historian kertovaa romaania tai sarjakuvaa. Ylipäätään oheistarinoiden etenemistä originaalitrilogian ajasta siihen uutta trilogiaa edeltävään aikaan, jota nyt vielä verhotaan tuleviin elokuviin liittyvistä syistä. Mara Jaden tai jonkinlaisen inkarnaation kieputtamista nykyiseen Star Wars -kaanoniin. Niin hyvää juonellista Star Wars -peliä, että minunkin on pakko opetella taas pelaamaan. ILMxLabin virtualitodellisuuskokeilujen ensimmäistä todellista kruununjalokiveä. Sitä näyteltyä tv-sarjaa nyt viimein. Sitä originaalitrilogian originaaliversioiden remasteroitua kotijulkaisua (pliis!).