Näin syntyi Rogue One

Koska virallisia Making of -kirjoja Star Wars -elokuvista ei (tällä hetkellä) julkaista, on kertomukset koottava sirpaleista kasaan itse. Kirjoitin tätä vastaavan kirjoituksen vuosi sitten The Force Awakensin kuvauksia edeltäneestä vaiheesta. Tässä Rogue One -kirjoituksessa lähteinä mediassa julkaistut haastattelut ja muut tiedot ennen ja erityisesti jälkeen ensi-illan sekä The Art of Rogue One -kirja, joka kuitenkaan valitettavasti ei ole informatiivisuudessa Episodi VII -verrokkinsa tasolla. Luonnollisesti tietoni ovat vielä aukkoiset ja tulkintani todennäköisesti paikoin väärät.

Linkit osoittavat pääasiassa tämän blogin aiempiin kirjoituksiin, joista voi ihastella vielä väärempiä tulkintojani ja spekulaatioitani sekä esimerkiksi epäuskoista nauruani ensimmäisiin huhuihin digitaalisesta Tarkinista. Luonnollisesti kirjoitus spoilaa Rogue Onen juonenkäänteitä, mutta kaikkihan elokuvan ovat jo nähneet?

f0m6bt92bmyjpipuoxce

Jedha City. Tuotantosuunnittelijan maalaus kirjasta The Art of Rogue One.

Helmikuu 2013. Lucasfilm on vaihtanut omistajaa edellisenä syksynä, Episodi VII:n suunnittelu on vasta käynnistynyt enkä minä ole vielä perustanut tätä blogia, kun Lucasfilm jo julkistaa suunnittelevansa myös spinoff-elokuvia. Myös standalone-elokuviksi kutsuttujen hankkeiden luvataan olevan irrallisia episodielokuvista ja keskittyvän valittuihin hahmoihin. Idea periytyy George Lucasilta itseltään, mutta vaikka jo 1980-luvulla mallin mukaan toteutettiin ewokien omia elokuvia, uutinen yllättää monet: ettäkö vuosittaisia Star Wars -elokuvia, kun niitä tähän asti oli nähty vain kuusi 35 vuoden aikana! Julkistustiedotteessa kerrotaan yhtä elokuvaa kirjoittavan Lawrence Kasdanin ja toista Simon Kinbergin. Paljon myöhemmin meille varmistuu, että Kasdanin käsikirjoitus kertoo Han Solosta ja Kinbergin Boba Fettistä. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan ole se elokuva, joka valitaan järjestyksessä ensimmäisenä toteutettavaksi standalone-projektiksi.

Kevät 2013. Efektipaja ILM:n pomo, Photoshopin kehittäjä ja cv:ssään muutenkn yleisneroa muistuttava pitkän linjan lucasfilmiläinen John Knoll marssii uuden pomonsa Kathleen Kennedyn pakeille ja ilmoittaa keksineensä täydellisen idean irtonaiselle Star Wars -elokuvalle. Ytimekäs pitch menee näin: kerrotaan tarina siitä, kuinka kapinalliset saavuttavat alkuperäisen elokuvan alkuskrollissa mainitun ”ensimmäisen suuren voittonsa” Imperiumista ja sieppaavat Kuolemantähden suunnitelmat. Knollin tarkempi suunnitelma hioutuu lukuisissa firman sisäisissä kahvi- ja juhlapöytäpuheissa, ja konkretisoituu 7-sivuiseksi käsikirjoitustiivistelmäksi otsikolla Destroyer of Worlds. Sen Kennedy ja hänen oikea kätensä, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän pomo Kiri Hart hyväksyvät toukokuussa 2013 elokuvahankkeeksi, jonka päämäärä on ensi-illassa joulukuussa 2016. Vihreä valo!

rogue-one-original-team

John Knollin alkuperäisen käsisluonnoksen kapinallistiimi. Vasemmalla K-2SO ja Jyn Erso, loput hahmoista vaihtuivat kokonaan toisiin tarinankehittelyssä.

Tammikuu 2014The Force Awakensiksi myöhemmin nimettävän Episodi VII:n lavasteita vasta aletaan rakentaa, kun ensimmäisen ei-saagaelokuvankin suunnittelu jo alkaa. Ohjaajaksi on valittu lähes tuntematon Gareth Edwards, jonka erinomainen esikoinen Monsters on kiinnittänyt Lucasfilmin päättäjien huomion. Siinä Edwards kertoi realistisesti ja jopa dokumentaarisesti henkilödraamaa, vaikka miljöö oli scifistinen. Britti Edwards on myös todella pitkän linjan Star Wars -fani, joka teki 30-vuotissyntymäpäivänään pyhiinvaellusmatkan Tunisiaan alkuperäisen Tatooinen kuvauspaikalle. Tuotannon suunnittelusta puolestaan vastaa Lucasfilmille tutumpi nimi, prequelien ja The Force Awakensin veteraani Doug Chiang. Tavoite on kertoa uusi tarina, mutta kytkeä se konkreettisesti ja visuaalisesti melkein 40-vuotiaaseen Episodi IV:ään. Lucasfilmin nykyisen tavan mukaisesti taiteilijat päästetään irti samalla kuin käsikirjoittajatkin: aluksi vain mielikuvitus on rajana, vasta myöhemmin lukitaan, mitä todella halutaan.

Helmikuu 2014. John Knoll kokoaa ”sizzle reelin”, jolla esittelee oman visionsa elokuvan luonteesta käyttäen aineistona muun muassa vanhoja elokuvaklippejä. Knollin näkemys on ”keikkaleffa” Mission: Impossible -hengessä, mutta sijoitettuna sotamiljööseen. Knoll haluaa myös todistaa, että hänen visioimansa elokuva on mahdollista toteuttaa hyvin edullisesti verrattuna isoihin episodielokuviin. Kollegojensa mielestä Knollin näkemys on jopa turhankin pienimuotoinen.

Toukokuu 2014. Gareth Edwards julkistetaan ensimmäisen Star Wars -standalonen ohjaajaksi, Gary Whitta sen käsikirjoittajaksi ja ensi-illaksi 16. joulukuuta 2016. Aiheesta ei pukahdeta mitään. Muun muassa minä lasken huhuja ja todennäköisyyksiä yhteen sekä mietin Monstersin tyyliä, ja päädyn tässä blogissa olemaan varma siitä, että herrat keittelevät Boba Fettin omaa elokuvaa.

7e31aea5c75f7d77f9782075508acf11

Luonnosvaiheen suunnitelma arvaamattomasta kapinallisjohtajasta. Saw Gerrera poimitaan rooliin Clone Wars -animaatiosarjasta, mutta aivan näin rajulta hän ei lopullisessa elokuvassa näytä.

Loppuvuosi 2014. Lucasfilmille tämä on hurja vuosi, vaikkei vielä ensi-iltojen aika olekaan. The Force Awakens kuvataan kesän ja alkusyksyn aikana, ja samaan aikaan Rogue One edistyy koko ajan. Gary Whitta kirjoittaa vuoden loppuun mennessä ensimmäisen käsikirjoitusversion. Suuri osa Knollin alkuperäistarinasta hioutuu aivan toisenlaiseksi: esimerkiksi Knollin hahmokatraasta, seitsemänhenkisestä kapinalliskommandotiimistä, jäävät jäljelle vain sen johtaja Jyn Erso ja droidi K-2SO. Whitta ja Edwards muovaavat elokuvasta yhden päähenkilön tarinan, kun se Knollin visiossa oli pikemminkin tiimileffa. Mutta siinä missä The Force Awakensin esisuunnittelussa kutakuinkin kaikki yksityiskohdat hahmoista tapahtumapaikkoihin ja juonenkäänteisiin kävivät läpi loputtomia iteraatioita, standalone-projektissa esimerkiksi elokuvaan tarvittavat planeetat lukitaan suhteellisen kivuttomasti. Chiangin näkökulmasta projektin kinkkisin yksityiskohta on ”Jynin alus”, jolle haetaan ikonista muotoa ja jota pitkään visioidaan millenniumfalconmaiseksi kotialukseksi. Kaikkiaan 781 luonnosta myöhemmin alus päätyy lopulta elokuvaan pienenä, helikopterimaisena U-Wing-kuljetusaluksena, eikä se ehkä kuulu ikonisimpiin Star Wars -designeihin.

u-wing-1

U-Wing näyttää valmiissa elokuvassa luontevalta X-, Y- ja B-sarjojen jatkeelta, mutta suunnittelijoille siihen päätyminen ei ollut helppoa.

Tammikuu 2015. Gary Whitta saa valmiiksi elokuvan ensimmäisen käsikirjoitusversion, joka vielä alkaa perinteisellä alkuskrollilla – ja jättää projektin. Moni, minäkin ehdottomasti, luulee kyseessä olevan potkujen, kuten myös Michael Arndtin väistyttyä aiemmin The Force Awakensin kirjoittamisesta ja Josh Trankin saadessa myöhemmin lähteä Boba Fett -elokuvan ohjaajan paikalta. Todellisuudessa Whittan lähdössä on pikemminkin kyse suurelokuvien tuotantojen nykytyylistä: käsikirjoittaja ei ole auteur. Kirjoittajia on melkein tavanomaisesti useampia, ja heidän tehtävänsä on muokata tarinaksi jonkun muun, yleensä ohjaajan visiota. Whittan jälkeen työtä jatkaa tämän projektin tapauksessa Chris Weitz, joka muun muassa poistaa tarinasta sen ainoan jedin tekemällä Jynin äidistä sittenkin vain ”pelkän” Voima-uskovaisen. Samaan aikaan mediaan tihkuu tietoja siitä, että elokuvan päärooliin haetaan nuorta naista: uutisten shortlistillä on myös Felicity Jones, joka roolin saa. Fanikunta puhuu myös huhuista, joiden mukaan elokuva kertoo palkkionmetsästäjistä, jotka Kapinaliitto palkkaa varastamaan Kuolemantähden suunnitelmat – mahtaa elokuvantekijöitä naurattaa.

Maaliskuu 2015. Elokuvan nimi julkistetaan. Rogue Onea ei kuitenkaan selitetä vielä mitenkään. Ymmärrettävästi useimmat yhdistävät sen vanhan expanded universen Rogue Squadron -kirjoihin ja sarjakuviin ja odottavat X-Wing-lentäjien omaa elokuvaa. Samalla julkistetaan projektin perustuvan John Knollin ideaan. ”Huh?” miettii moni.

Huhtikuu 2015. Star Wars Celebrationissa on ollut tarkoitus julkistaa jopa kahden standalone-elokuvan aiheet, mutta Josh Trankin tuoli heiluu. Boba Fett -teaser vedetään viime hetkellä pois, ja yleisölle näytetään ”vain” Rogue Onen aiheen julkistava pätkä, jossa Kuolemantähti kohoaa viidakkoisen metsän yläpuolella. Hurraavalle fanikansalle luvataan ”sotaelokuva Star Wars -maailmassa”, ja annetaan referenssiksi niinkin rajua kamaa kuin Osama bin Ladenin taposta kertova Zero Dark Thirty, jonka kuvaaja on jo palkattu Rogue Oneen.

u-wing-concept-art

Ensimmäinen Rogue Onesta julkaistu luonnoskuva näyttää tavoitellun tyylin yllättävänkin lopullisessa asussaan.

Kesä 2015. Rogue Onen principal photography eli pääkuvaukset alkavat. Huhuja seuraavat tietävät tässä vaiheessa vuotavista salaa otetuista valokuvista, että elokuvaan kuvataan taistelukohtauksia trooppisella rannalla ja että Lontoon Pinewoodin studioille on rakennettu alkuperäisen Star Warsin Yavin IV -planeetan temppeli. Kaikkiaan kuvauksista kuuluu kuitenkin jopa vähemmän huhuja kuin episodielokuvista. Päänäyttelijät ja -tekijät julkistetaan elokuussa tiedotteella, joka sisältää tummasävyistä ja likaista tyyliä lupaavan tiimikuvan päähenkilöistä rooliasuissaan. Vasta tässä vaiheessa kaatuu faniteoria siitä, että Felicity Jones näyttelisi prinsessa Leiaa – näyttelijän kasvonpiirteiden perusteella se vaikutti aivan mahdolliselta.

rogue-one-cast-photo

Sankaritiimin paljastanut kuva. Tästä nähdään yhden hahmoista olevan sokea ja toisen takissa olvean Imperiumin logon, mutta mistä on kyse – se ei vielä selviä.

Huhtikuu 2016. Episodi VII:n ensi-iltaa edeltäneen ja seuranneen Rogue One -hiljaisuuden katkaisee kunnolla vasta elokuvan ensimmäinen teaser. Tähän asti ensimmäisen standalonen sisältö on pysynyt Kuolemantähden suunnitelmat -premissiä lukuunottamatta hämmästyttävän visusti piilossa. Tästä alkaa mainoskampanja, joka pyrkii nuijimaan suuren yleisön tajuntaan tuota samaa premissiä, kuten myös sitä, että Jyn Erso on ihan eri henkilö kuin Rey. Lisää tietoa janoaville faneille alkaa samalla vähitellen valjeta esimerkiksi, keitä elokuvaan hahmot ovat – ensimmäinen teaser kun ei esimerkiksi vielä selitä, miksi juuri Jyn Erso värvätään näin tärkeään tehtävään. Kuvaavaa on, että vielä tässä vaiheessa minä kirjoitan tässä blogissa esimerkiksi huhusta, jonka mukaan filmin loppupuolella nähtäisiin sittenkin vielä Boba Fettin johtama joukkio palkkionmetsästäjiäkin.

Kesäkuu 2016. Tuotannon kriisi vuotaa mediaan: kaikki ei ole hyvin. Alkuvuodesta valmistuneen ensimmäisen leikkauksen perusteella Rogue Oneen on tehtävä järeitä muutoksia, ja kesän aikana tehdäänkin viikkokaupalla ”reshooteja” eli uudelleenkuvauksia. Tämä ei sinänsä ole tavatonta – ja Rogue Onenkin uudelleenkuvausvaihe oli aikataulussa mukana koko ajan – mutta operaation mittakaava on poikkeuksellinen. Lucasfilm yrittää suitsia huhuja, mutta ei voi kiistää tosiasioita, ja itse asiassa vain lisää vettä myllyyn väittämällä, että elokuvan säveltäjä vaihtuu Michael Giacchinoon muka juuri uudelleenkuvausten takia (tämähän tarkoittaisi uudelleenkuvausten nimenomaan yllättäneen studion). Lopulta lisäkuvauksiin käsikirjoitus- ja ohjausavuksi palkattu käsikirjoitustohtori Tony Gilroy saa ansioistaan miljoonia dollareita ja käsikirjoittajakrediitin elokuvaan. Tuolloisten huhujen mukaan elokuvaa kevennetään ja siihen lisätään ”seikkailun tuntua”, mutta itse asiassa monet elokuvan synkimmistä hetkistä lisätään mukaan vasta tässä vaiheessa: esimerkiksi Cassianin esittelevä hätkähdyttävä kohtaaminen varjoisalla kujalla ja Darth Vaderin kaiken kammottavan voiman näyttävä lopun toimintakohtaus, joka näyttää tätä kirjoittaessani jäävän elokuvan rakastetuimmaksi. Täydennysten vastapainoksi elokuvaa pitää toisaalta lyhentää, joten etenkin lopputaistelusta jää pois paljon. Leikkaustiimiin uutta näkemystä tuo John Gilroy, Tonyn veli.

vader-and-krennic

Jossakin vaiheessa tuotannossa hoksattiin, että Vaderia ei kannata käyttää vain parissa tällaisessa kohtauksessa ilman toimintaa.

Heinäkuu 2016. Näyttelijä Jiang Wen spoilaa ajattelemattomuuttaan tai kielitaidottomuuttaan Lontoon Star Wars Celebrationissa Donnie Yenin hahmon kuolevan Rogue Onessa. Juontaja Gwendoline Christie säikähtää silmin nähden, yleisö ihmettelee, kuuliko tosiaan oikein, ja Lucasfilm vahvistaa näin olleen sensuroimalla kohdan nettitallenteistaan. Jälkikäteen ajatellen spoileri tuntuu hauskalta, kun kuolleita oli sitten muutama useampikin, mutta Jiang Wen pysyy silmiinpistävän poissa elokuvan myöhemmältä markkinointikierrokselta.

Syksy 2016. Rogue Onen markkinointi jatkuu sisältäen loppuun asti sirpaleita tuotannon aikana tehdyistä muutoksista – minun kaltaisten fanien suureksi riemuksi. Ensi-illan lähestyessä mainontaa ja huhuja tarkkaan seuraavan yleisön kuva elokuvasta täsmentyy paikoin hyvin yksityiskohtaiseksi, kuten kaikesta salailusta huolimatta kävi The Force Awakensinkin kanssa. Toisaalta esimerkiksi kaikkien päähahmojen kuolema ei ehdi paljastua ennen elokuvan ensiesityksiä, eikä jo ensimmäisessä teaserissa vilahtanut bactatankki-kohtauskaan ennen kuin aivan viime hetkillä, eräässä behind the scenes -dokumentissa taustalla vilahtaneesta Vader-mannekiinista, ja silloin puhutaan kyllä jo ansiokkaasta salapoliisityöstä.

jyn-and-map

Tunnelmapala The Art of Rogue One -kirjasta.

Joulukuu 2016. Rogue One: A Star Wars Story saa ensi-iltansa. Faniyleisö ottaa sen enimmäkseen kehuen vastaan, ja vaikka sen taloudellinen menestys ei ole sentään The Force Awakensin luokkaa ja vaikka se käytännössä floppasi tärkeillä Kiinan markkinoilla, on se tätä kirjoittaessani matkalla korkealle kaikkien aikojen menestyneimpien elokuvienkin listalla.

Mitä Rogue Onesta putosi pois

Kaikkihan tässä vaiheessa Rogue Onen ovat nähneet? No, spoilerivaroitus nyt vielä kuitenkin tällekin kirjoitukselle.

Kun elokuva on nähty, katsokaapa tämä video. Siihen on koottu trailerimaiseksi leikattuna elokuvasta pois jätettyjä, mutta trailereissa ja muissa mainoksissa nähtyjä kohtauksia:

Melkomoista, vai kuinka? Tuossa on mukana aika monta kuvaa ja repliikkiä, joita olisi trailereista voinut veikata elokuvan ikonisimmiksi (”I rebel” ja Jyn vs. TIE, esimerkiksi). Erityisesti teaser ja Lontoon Celebrationissa ensiesitetty Behind the Scenes -kokoelma sisältävät hirvittävästi materiaalia, joka elokuvasta puuttuu.

Osa kohtauksista – monet pois jääneet otot Jynistä kapinallistukikohdassa, vaikkapa – voidaan laskea normaalin leikkauksessa tapahtuvan tiivistämisen pariin. Video kuitenkin todistaa, että ainakin elokuvaan tehtiin ainakin kolme merkittävää tarinallista muutosta keväällä alkaneen trailerimarkkinoinnin ja ensi-illan välillä:

  1. Saw Gerreran (Forest Whitaker) osuus oli suurempi ja siinä käsiteltiin tematiikkaa, joka putosi lopullisesta elokuvasta pois.
  2. Jyn (Felicity Jones) ja Cassian (Diego Luna) pakenivat Kuolemantähden suunnitelmat sisältävän datalevyn kanssa rannan taistelutantereelle.
  3. Jyn kohtasi tornin ylätasanteella TIE Fighterin.

Moni saattaa tulkita kohdan neljä olevan, että Darth Vaderilla oli kolmas kohtaus elokuvassa. Vader kun näkyy trailereissa Kuolemantähden komentohuoneessa tai vastaavassa tilassa, jossa hahmo ei esiinny kahdessa Rogue One -kohtauksessaan. Olen kuitenkin taipuvainen päättelemään, sen perusteella mitä ohjaaja Gareth Edwards on kertonut ylösalaisen oton syntymisestä vahingossa, että Vader-kuvat napattiin alunperinkin vain trailerikäyttöä varten. Veikkaan siis, että tämä ei ole ”poistettu kohtaus”. For-promo-use-only -kuvia uskon olevan myös niiden hieman koomisten ottojen, joissa stormtrooperit kahlaavat rauhallisesti trooppisessa rantavedessä. Eivät ne olisi voineet elokuvassa missään olla, eiväthän?

rogue-one-22

Hieno kuva, jota ei ole Rogue Onessa – mutta tuskin kokonainen poistettu kohtaus.

Elokuvien kehittyminen idea-asteelta lopullisiksi julkaistuiksi teoksiksi on suorastaan oman Star Wars -harrastukseni syvintä ydintä. Tiedämme George Lucasin muuttaneen mieltään moneen kertaan (”Yoda ei koskaan valomiekkailisi”, hän sanoi 1970-luvulla), mutta niin totta vieköön monenlaisia inkarnaatioita ehtivät käydä läpi The Force Awakens ja Rogue Onekin, ennen kuin niistä yksi lukittiin lopulliseksi ja meille elokuvana tarjoiltiin. Viime vuonna tähän keskusteluun oli itse asiassa vielä enemmän aineksia, eikä se keskustelu ole vieläkään päättynyt, koska emme todellakaan vielä tiedä kaikkea siitä, millainen esimerkiksi George Lucasin ideoima ensimmäinen Episodi VII -luonnosversio olisi ollut. Siihen verrattuna Rogue One lienee ollut suhteellisen suoraviivainen prosessi: tällä kertaa on esimerkiksi koko ajan ollut selvää, missä tilassa galaksi on elokuvan tapahtuma-aikana ja mitä tarinassa vähintään pitää tapahtua.

Mutta miten siis elokuvasta on voinut tipahtaa pois noinkin ikonisen oloisia kohtauksia? Keskeisiä selityksiä on kaksi.

Ohjaaja Gareth Edwards on kertonut kuvanneensa elokuvaa, erityisesti sen taistelukohtauksia, heittäytyen toiminnan vietäväksi. Toisin sanoen etenkin Scarifin taisteluun on kuvattu luonnollisesti paljon, paljon enemmän käänteitä ja kohtauksia – joista osan oli koko ajan tarkoituskin jäädä pois leikkausvaiheessa. Kyse on tekemistavan erosta verrattuna vaikkapa Lucasiin, joka ei todellakaan improvisoinut enää kuvausvaiheessa.

Toisaalta tiedämme, että Rogue Oneen tehtiin kesällä ne surullisenkuuluisat uusintakuvaukset. On edelleen epäselvää, mitä kaikkea silloin kuvattiin, ja asia varmasti avautuu meille vähitellen, tekijöiden vapautuessa kertomaan omat versionsa. Kannattaa muistaa, että Rogue Onen kuuden viikon uusintakuvaukset eivät pituudeltaan suuresti poikkea The Force Awakensin vastaavista, ja ne olivat periaatteessa osa elokuvan tuotantosuunnitelmaa alusta alkaen. Kuitenkin on yhtä selvää, että osa suunnitelmaa ei varmasti ollut, että uusintakuvauksiin jouduttaisiin värväämään avuksi käsikirjoittaja-ohjaaja Tony Gilroy, joka lopulta saisi jopa kirjoittajakrediitin elokuvaan.

sawbefore

Saw Gerrera trailereissa, ennen kuin tukka kasvoi. Kalju Saw jäi vain flashback-osaan.

Keskeinen Gilroyn käsittelemä kohta vaikuttaa trailerien perusteella olleen Saw Gerrera. Trailereissa Saw lausuu dramaattisia kapinoinnin ja sodankäynnin vaikutuksesta ihmiseen: ”What will you do when they catch you? What will you do when they break you? If you continue to fight, what will you become?”. Elokuvassa Saw ei puhu tällaisia, eivätkä repliikit oikein sovikaan kohtaukseen, jossa vastahakoisesti seikkailuun värvätty Jyn kohtaa puolihullun entisen kasvattajansa. Saw-kohtaukset on kuvattu uudelleen (tämän näkee myös hahmon muuttuneesta kampauksesta trailerien ja lopullisen elokuvan välillä), ja vaikuttaa siltä, että kohtaaminen oli alunperin aivan toisenlainen.

Slashfilm päättelee, että myös Sawn lisäksi Jynin hahmon on täytynyt olla toisenlainen, jotta tällaiset sanat on voitu hänelle ylipäätään osoittaa elokuvana alkupuolella, enkä väitä vastaan. Elokuvasta on karsittu Jynin kapinallisuutta enemmänkin kuin ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel.” -repliikin verran. Itse tulkitsin tuon kohtauksen teaserissa niin, että Jyn olisi elokuvan alussa jo mukana Kapinaliitossa, mutta ei oikein sopeutunut sotilaalliseen kuriin ja järjestykseen, ennen kuin nimenomaan häntä tarvitaan erikoistehtävään sukuyhteytensä vuoksi. Olisikohan ollut alunperin noin?

escape

Jyn, Cassian ja K-2SO pakenevat Lontoon metr…Scarigin tukikohdasta.

Ennen kaikkea trailerit kuitenkin paljastavat, kuinka rajusti tarinan loppu on muuttunut uudelleenkuvaus- tai leikkausvaiheessa. Trailereissa on paljon kuvia, joissa Jyn, Cassian ja K-2SO juoksevat Kuolemantähden suunnitelmat sisältävien datalevyjen kanssa Imperiumin rakennuksessa ja rannan taistelujen lomassa, väistellen jopa AT-AT:eita.

Esitän oman veikkaukseni. Arvelen, että alkuperäisessä käsikirjoituksessa sankarimme ovat suunnanneet datalevyn kanssa ensin pako-alukselle, kuten iskujoukon alkuperäinen tavoite tietysti elokuvassakin oli. K-2SO ei ”kuollut” vielä siellä, missä elokuvassa, vaan vasta myöhemmin, tämän pakomatkan aikana. Ehkäpä tappajaksi päätyi nimetympi pahis – trailerithan näyttivät myös johtaja Krennicin (Ben Mendelsohn) rantatunnelmissa.

beach

Tässäkin mukana on datalevy. Mutta ei enää droidi?

Edelleen veikkaan, että Jynin ja Cassianin pako päättyi kapinallisaluksen luo, joka sitten tuhottiin heidän silmiensä edessä. Näin seikkailu olisi konkreettisesti kääntynyt yhdellä hetkellä itsemurhatehtäväksi: pakenemisen sijaan tavoitteeksi olisi tullut epätoivoinen yritys lähettää suunnitelmat avaruuteen. Elokuvassahan tämä suunnitelman muutos tehdään hyvin nopeasti. Dramatiikkaa olisi tietenkin vielä lisännyt Bodhi Rookin (Riz Ahmed) kuolema toisten sankarien nähden, ja samalla elokuvasta olisi kadonnut tarve sille kummalliselle johtojen viritykselle, jota kritisoin arviossanikin, ja jolla tunnutaan vain muistuttavan Bodhin olemassaolosta.

Toisaalta, jos näin olisi käynyt, on myös suhteellisen helppo ymmärtää, miksi loppua muutettiin. Pako-aluksen tuho silmien edessä olisi voinut tuntua myös kliseeltä. Ennen kaikkea se olisi voinut olla lopputaistelun flown kannalta tarpeeton, elokuvaa minuuttitolkulla pidentävä kiertotie. Miksi kuljettaa Jyn ja Cassian biitsille ja sieltä takaisin torniin, jos heidät voidaan viedä arkistohuoneesta suoraan torniin, on joku (Tony Gilroy?) hyvin voinut kysyä. Ja kas; on pitänyt kehittää uudet kuolemat Bodhille ja K-2SO:lle.

tie

Jyn ja TIE. Mitä tässä tapahtuu?

Veikkaan siis tässä vaiheessa, että rannan jälkeen Jynin tie on siis vienyt torniin kuten elokuvassakin, sillä jotenkinhan suunnitelmat on pitänyt joka tapauksessa lähettää Scarifilta avaruudessa taisteleville kapinallisille. Tornikohtauskin on kuitenkin ollut toisenlainen: ensimmäisen trailerin lopussa itseäni suuresti innostanut kuva kohtaamisesta TIE Fighterin kanssa puuttuu sekin elokuvasta. Siinä vihollisalus nousee esiin jotenkin rauhallisesti, eikä Jyn hidasta kulkuaan kohti alusta lainkaan. Kohtaus ei tunnu siltä, että siinä keisarillinen rivipilotti yhyttäisi kapinallisvakoojan. Moni on epäillyt, että TIE:tä saattaisi lentää joku hyviksistä samaan tapaan kuin Chewbacca ohjaa AT-ST:tä Jedin paluussa, mutta Cassianko se siis olisi ja miten tähän olisi päädytty? Tällainen menee tietenkin tässä vaiheessa fanifiktion puolelle – kohtaus on ja pysyy poissa elokuvasta – mutta huomaan toivovani, että siellä lentäisi pikemminkin Krennic, ja tässä olisi kyseessä elokuvan alkuperäinen sankarin ja pääroiston viimeinen yhteenotto.

krennicbeach

Krennic taistelussa. Vai vasta taistelun jälkeen?

 

Vaihtoehtoisen tulkinnan tarjoaa Slashfilm, joka veikkaa sankarien kohdanneen lopuksi Krennicin rantavedessä, ja vieläpä uskoo heistä monen kuolleen siellä yhdessä. Kieltämättä kuvassa, jossa Krennic kävelee ruumiiden keskellä viitta vettä laahaten, on loppukohtauksen tunnelmaa.

Vaikea siis sanoa! Tarinaryhmän jäsen ja näistä asioista meille viestivä Pablo Hidalgo sanoi Twitterissä, että ”loppu ei muuttunut” uudelleenkuvauksissa. Tämä ei kuitenkaan kerro mitään, sillä Hidalgo voi tarkoittaa hyvin monta asiaa: esimerkiksi sitä, että kaikki sankarit kuolivat kaikissa käsikirjoitusversioissa tai että Leia-loppukohtaus oli mukana jo ennen uudelleenkuvauksia.

Jotain paljastaa The Art of Rogue One -kirja, kunhan saamme siihen kuumottelevat näppimme. Ensivilkaisuja tarjoavat Io9 ja ConceptArtWorld. Ja toivoa tietenkin sopii, että osa poistetuista osista päätyy aikanaan bluraylle (toivottavasti myös vähän paremmin kuin Episodi VII:n kohdalla). Mutta jotenkin arvelen, että Edwards ja kumppanit kertovat tästä ihan itse vielä tulevien viikkojen tai kuukausien aikana paljonkin. Rogue Onen tekemisen vaiheiden salaamiseenhan ei nyt, elokuvan ensi-illan jälkeen, ole samanlaista tarvetta kuin The Force Awakensin, jossa esimerkiksi Reyn perhetaustan kaltaiset arvoitukset pakottavat pitämään käsiksen aiempiakin vaiheita piilossa vielä joitakin vuosia.

Rogue One -arvioni: Sotatarina, johon komitea päätyi

Tämä kirjoitus on varsinainen Rogue One -arvioni, sikäli kuin nämä muut eivät vielä olleet. Teksti ei ole ihan lyhyt, ja näissä oloissa luonnollisesti se spoilaa. (Lisäksi se harhautuu usein sivupoluille sulkujen sisään.)

rogue-jyn

Siltä varalta että saatoin jo ehtiä leimaantua ryppyotsaiseksi Rogue One -vihaajaksi, on syytä aloittaa kehuilla. Ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva täyttää lupauksensa olla ensimmäinen Star Wars standalone -elokuva ja on sekä rohkeasti että onnistuneesti toisenlainen kuin episodielokuvat. Kyllä, tässäkin on isänsä menettänyt ja isähahmonsa menettävä orpo ja tässäkin taistellaan planeettoja tuhoavan superaseen tuhoamiseksi, mutta tyyliltään Rogue One on niin erilainen, ettei siinä ihan syystä ole edes SW-elokuviin pakolliseksi kuuluvaksi oletettua alkuskrollia. Ollakseen vasta kokeilu – sillä voi kyllä, rakkaat ystävät, tämä on Disneyn julkaisuohjelmaa katsoen vasta kokeilu – elokuva on ilahduttavan omanlaisensa, ja sille sopii toivoa taloudellista menestystä jo ihan vain siksi, että jos sitä ei tule, seuraavat SW-elokuvat tehdään todella varman päälle.

Viime kesän reshooteista yltyneet pelot Rogue Onen latistamisesta tavallisen SW-elokuvan muottiin olivat siis tarpeettomia. Lopputulos on odottamattomankin aikuinen ja vakava irrallistarina sisällissotaa käyvässä SW-galaksissa. Ilman robotti K-2SO:ta elokuvassa ei käytännössä olisi huumoria lainkaan. Tosin siitä en ole ihan varma, onko Rogue One nyt sitten ihan varsinaisesti se luvattu ”sotaelokuva”: erittäin tehokas viimeinen kolmannes sitä kyllä on, mutta sitä edeltävät osat ovat ehkä lähempänä vakoojatrilleriä. Sodasta kertova elokuva se kuitenkin ehdottomasti on – siis siinä missä kaikki muut Star Wars -elokuvat ovat pikemminkin fantasiasotaan sijoitettuja seikkailuja.

Ja vaikka en löydä elokuvasta valeuutisoituja Trump-vastaisia sävyjä, löydän siitä selviä, jopa pistäviä ajankohtaisia viittauksia Syyriassa ja Irakissa käytyihin taisteluihin. Hurjaa on, että ne viittaukset toimivat nimenomaan niin päin, että Kapinaliitto näyttäytyy siviilien asuttamassa kaupungissa käytävissä taisteluissa pommeja heittelevän Isisin roolissa. Huh! Joku kriitikko jo kirjoittikin: mahtoivatkohan ne Hollywoodissa tajuta, miltä tämä ulkomaanuutisia seuraavan yleisön silmissä näyttää…

jedha-battle

Aito SW-rakastaja, ohjaaja Gareth Edwards vie muutenkin elokuvan fiiliksen oman suosikkielokuvansa, Episodi IV:n, melkein unohtuneille todentuntuisille tasoille. Sinne, missä kyse ei ollut supervoimaisista jedeistä Joseph Campbellin sankarimyyttiteoriaa toteuttamassa, vaan alakynnessä olevista kapinallisista käytetyssä tulevaisuudessa. Edwards lisää tunnetasoa ja tekee elokuvasta omansa viimeistään viemällä kameran yhdessä pääkuvaaja Greig Fraserin kanssa taistelujen tasolle. Scifistinen maasota on harvoin tuntunut yhtä aidolta ja hengenvaaralliselta kuin Rogue Onen lopussa, ja sitä vieläpä leikataan avaruustaisteluilla, jotka nekin ovat sekä kuvaukseltaan että fiilikseltään sarjan parhaat sitten Jedin paluun. Edwardsin ja Fraserin ansiosta elokuva on täynnä hienoa kuvaa myös erillään hienosta actionista: siis komeita sommitelmia ja kekseliäitä kuvakulmia.

Niin, ja tietenkään ei sovi unohtaa sitä, että tämähän tosiaan on ison rahan franchise-elokuva, jossa käytännössä kaikki – kaikki! – hahmot kuolevat. Vuonna 2016 se on syytä laskea rohkeaksi ratkaisuksi jo sinällään. Sitä suurempi saavutus tosin on, että elokuvan viimeiseksi tunnetilaksi tosiaan saadaan välitettyä toivon kimallus, vaikka lopussa on kaikki ainekset lohduttomuuteenkin.

Rogue One osaa siis olla oma eläimensä, mutta samalla se sijoittuu hienostuneesti osaksi sarjaansa. Mon Mothman ja Bail Organan kaltaisia tuttuja hahmoja käytetään säästeliäästi, mutta he ovat mukana juuri siellä missä pitääkin sarjan kokonaiskuvaa katsoen. Vastapuolella sarjan ikonisinta hahmoa Darth Vaderia ei onneksi myöskään nähdä liikaa – siten ne kohdat, joissa hän todella näyttäytyy, pysyvät tehokkaina. Siellä täällä elokuvassa näkyy uusia alien-rotuja, mutta toisin kuin The Force Awakensissa, tässä myös tuttuja otuksia on päästetty kuviin, kuten galaksin aitouden nimissä syytä onkin. Vinkkauksia SW:nsä tunteville faneille on vähintäänkin riittämiin – ehkä kallistuisin jopa sen puolelle, että turhankin paljon, mutta menkööt nyt sitten.

Ongelmallisimmat niistä ovat joka tapauksessa suurmoffi Tarkinin eli edesmenneen Peter Cushingin ja prinsessa Leian eli nuoren Carrie Fisherin rakentaminen tietokoneella näyttelijöiden päälle. Tämä päätös tuntuu jo nyt saavan ikävää huomiota, esiintyen esimerkiksi monien ylistävien kritiikkien ainoana miinuksena, ja pelkään pahoin ajan näyttävän, että enemmistölle katsojista tämä valinta tulee olemaan hyvin pian yhtä noloa katsottavaa kuin monet prequelien efektit ovat nyt: ”mitä he oikein ajattelivat” -tasoa. Tehoste vie huomion sisällöltä tärkeissä kohtauksissa eikä siis todellakaan tue sitä taiteellista ratkaisua, millä hahmot on alunperin päätetty elvyttää. Parempi vaihtoehto olisi ollut Tarkinin kohdalla suoraselkäinen uudelleencastaus (tämähän tehtiin jo Sithin kostoon, jossa hahmoa esitti todennäköisesti suunnitteilla ollutta tv-sarjaa silmällä pitäen Wayne Pygram, tunnettu Farscape-sarjan pääpahiksena Scorpiuksena) ja Leian kohdalla se, että hahmo olisi voinut jäädä lopussa myös selin. Heti ensi-iltapäivinä tuli selväksi, että nämä hahmot ovat asia, josta monet puhuvat heti elokuvan päätyttyä, eikä niistä todellakaan puhuta siinä sävyssä, missä vaikkapa BB-8:aa efektinä ihasteltiin.

Sen sijaan aivan erinomaisen mahtavaa on se, mikä Rogue Onen tarinan ytimeksi nyt paljastui. Tarkoitan siis, että sen sijaan, että elokuva on vain ”tarina siitä, miten Kuolemantähden suunnitelmat siepattiin”, tämä olikin samalla ”tarina siitä, miten Kuolemantähteen päätyi se suunnitteluvirhe, jolla se tuhotaan”. Tämä neronleimaus viimeistään antaa Rogue Onelle oikeutuksen: tämähän siis tosiaankin on olemassaolevan franchise-jatkumon sisään sijoitettu tarina, joka paikkaa juoniaukkoja sen sijaan että puhkoo siihen uusia (take that, X-Men!). Ilahduin myös siitä, että lopulta Rogue One tuntui (sittenkin!) perustellulta otsikolta: nythän voidaan in-universe aivan uskottavasti ajatella, että Kapinaliitto ottaa Yavinin taistelua seuraavina vuosina käyttöön Rogue-laivuetunnuksen kunnioituksena näille marttyyreille, ja siksi konnalentue esiintyy Imperiumin vastaiskussa.

krennic-vader

Tässä kohtaa on kuitenkin luontevaa siirtyä haukkujen puolelle. Sillä niin nerokas kuin onkin Rogue Onen tarinan iso kytkös suureen sarjaan, niin valitettavasti yhtä onneton on elokuvan toiminnan taso. Kyllä, katson nyt sinua, käsikirjoitus.

Rogue One on sekava elokuva, josta on paikoin vaikea löytää järkeä. Miksi ihmeessä juuri Jyn Erso olisi ainoa, jonka uskotaan pääsevän hengissä Imperiumia vastaan taistelevan kapinalliskommandon Saw Gerreran puheille (ja eikö siis olisi ollut paljon loogisempaa kirjoittaa Jynin värväämisen tarve liittymään nimenomaan isäukko-Galeniin)? Miksi ajatuksia lukevan lonkerohirviön mehustellaan ensin vievän uhrinsa järjen, kun siitä sitten kuitenkin toivutaan hetkessä? Miksi johtaja Krennic käy Darth Vaderin luona, paitsi siksi että se on leffassa siistiä (ensimmäisellä katsomiskerralla luulin, että Krennic käy anelemassa apua Keisarilta Tarkinia vastaan, mutta ei, toisella katsomiskerralla tajusin, että Vader sanoo Krennicin tulleen hänen kutsumanaan, eikä musta lordi kuitenkaan sano mitään, mikä kutsun perustelisi). Miksi ihmeessä lopputaistelussa säädetään niin maan perusteellisesti erilaisten johtojen, kytkimien ja lähettimien kanssa? Tai miksi Eadu-planeetalla työskentelevillä Kuolemantähden suunnittelijoilla ei ole itsellään Kuolemantähden suunnitelmia?

Valitettavasti elokuvassa näkyy, että sillä on neljä kreditoitua käsikirjoittajaa, huhujen mukaan muutama kreditoimaton ja vielä heidän takanaan Lucasfilmin tarinaryhmä. Kyse ei ole vain hahmojen ohuudesta, josta valitin jo aiemmin, vaan myös siitä, että heidän tekonsa eli elokuvan tapahtumat seuraavat toisiaan usein ilman selkeitä syy-seuraus-suhteita. Suurin osa hahmoista ei ehdi kehittyä tapahtumien käänteissä mitenkään. Myös elokuvan kerronta hyppelee etenkin keskivaiheillaan planeetalta toiselle päättämättömästi, kahden katsomiskerran fiiliksillä melkein yhtä levottomasti kuin tässä suhteessa pahamaineinen Kloonien hyökkäys.

Ainoa hahmo, joka ehtii elokuvassa kehittyä, on päähenkilö Jyn, joka kääntyykin hetkessä alun aidonoloisesta, välinpitämättömästä nuorisorikollisesta kapinallisjohtajaksi heti sen jälkeen, kun kapinalliset tappavat hänen isänsä. Muutos ei siis tapahdu uskottavasti, ja Jynissä korostuukin elokuvan keskeisin ongelma: idea taviksesta sotkeutumassa kapinaan on parempi kuin idean toteutus. Myönnän, että toisella katsomiskerralla onnistuin kyllä jo iloitsemaan hahmoissa vähästä, erityisesti Chirrut/Baze-kaksikon pienistä yksityiskohdista. Tämän parivaljakon välillä oli myös sitä kemiaa, joka esimerkiksi Jynin ja Cassianin väliltä puuttui (parempi puoliskoni muuten kysyi soturimunkkiparista jännittävän kysymyksen: ”luuletko, että he olivat rakastavaisia?”). Mutta siltikin: jotta Rogue Onen dramaattiseksi tarkoitettu loppu todella säväyttäisi tarkoitetulla tavalla, tulisi hahmoista välittää paljon enemmän. Nyt heidän kuolemansa jää yhdentekeväksi. Koskettavimmalta tuntuu droidi K-2SO:n loppu, koska sillä (hänellä!) on hahmoista eniten luonnetta. Star Wars -elokuvalle on suuri, suuri ongelma, että hahmot tekevät siitä ilottoman muullakin tavalla kuin huumorittoman merkityksessä.

(Tämä on tietenkin suuri makuasia, mutta viitaten aiempaan kirjoitukseeni Rogue Onen ja The Force Awakensin vertailusta, tässä huomaan itse sulattavani mieluummin viime vuoden höpsösti toimivan superaseen, jota vastaan taistelevat sympaattiset ja hienosti yhdessä toimivat uudet hahmot, kuin tämän vuoden merkityksettömät hahmot taistelemassa loogista superasetta vastaan. Jos siis tällaisten välillä valita pitäisi.)

jyn-cassian

Todennäköisesti on käynyt niin, että Rogue Onen käsikirjoitus on aivan konkreettisestikin sieltä täältä paikkailtu tilkkutäkki. John Knoll on kehitellyt alkuperäisidean, Lucasfilmin tarinaryhmä on jatkanut ideointia, Gary Whitta on keittänyt ideat koherentiksi tarinaksi. Chris Weitz on kirjoittanut seuraavan ja ehkä seuraavankin version, mutta pari muutakin käsikirjoittajaa ja script doctoria on käynyt mukana maistajina ja maustajina. Lopulta kesän reshooteissa tehtiin vielä niin isoja muutoksia, että niihin avuksi palkattu Tony Gilroy sai oman nimensä lopputeksteihin. Siitä, mitä uudelleenkuvattiin, ei tiedetä paljon, mutta sen näen trailereista, että muuttuneiden osien joukossa on Saw Gerreran (Forest Whitaker) osuus: hahmo oli aiemmissa kuvauksissa kalju, kuten nyt flashback-osassa, ja lausui tuolloin traileriinkin päätyneet sanat: ”What will you do when they come for you? What will you do when they break you? What will you become?”. Näitä sanoja, tai oikeastaan koko tätä kysymyksenasettelua, ei elokuvassa ole, ja hiuksekas Whitaker ylinäyttelee jotain aivan muuta ennen kuin kuolee pois tarpeettomana. Trailerit voivat ja saavatkin tietysti sisältää kaikenlaista, mikä elokuvaan ei päädy, mutta noista vaikuttavista repliikeistä tuntuu, että Rogue Onesta on pudonnut pois kokonainen teema, joka olisi tehnyt Jyn Erson tarinasta tanakamman.

Vika ei ole näyttelijöissä: erityisesti Felicity Jones ja Diego Luna tekevät selvästi kaikella sydämellä parhaansa sen puitteissa, mitä heillä näyteltävää on (Cassian Andor on itse asiassa elokuvan kompleksisin hahmo, Star Wars -sankariksi todella synkkien töiden mies, mutta hänenkin sävynsä katoavat elokuvan edetessä). Näyttelijät ovat onnistuneet myös sikäli, että he eivät edellisestä kritiikistä huolimatta tunnu olevan täydellisesti hukassa elokuvan lavasteissa (ks. prequelit tai Hobitti-elokuvat).

Mutta selväksi tulee, että Rogue Onen tarina ei ole käsikirjoitus, jonka kukaan näkemyksellinen ihminen olisi palavasti halunnut kertoa meille juuri tällaisena. Se on tarinantapainen, johon päädyttiin komiteassa.

Tähän kun lisätään vielä muutamat tähän mennessä mainitsemattomat keskeiset haukut – Michael Giacchinon kiireessä säveltämä musiikki on mitätöntä Williams-imitointia, Ben Mendelsohnin näyttelemä pääroisto jää virkamiesmäiseksi, ensisijaisena tuputettavan 3D-version katsomiseen ei ole ihan oikeasti mitään syytä – pääsen melkein niin pitkälle, että alan ihmetellä, jääkö Rogue Onen loppukohtausten vahvuudesta pettävänkin hyvä fiilis koko elokuvasta. Muistelen myös vuonna 1999 valmistuneen erään Star Wars -elokuvan, jonka lopputaistelu vetää mukanaan niin hyvin, että elokuvasta jää päättyessään kiva fiilis.

rogue-one-03

Hetkinen, yritän vielä kyseenalaistaa omat ajatukseni. Olenko reilu itselleni läheiselle sarjalle ollessani sen uusimmalle osalle näin tyly? Onhan kuitenkin niin, että monessa muussakaan viihde-elokuvassa hahmoilta ei kannata odottaa suurta syvyyttä – tämän leffan edellä näytettiin Guardians of the Galacy vol 2:n traileri, vaikkapa, ja senkin ykkösosa onnistui silti miellyttämään monia katsojia. Tai että Rogue Onen sotakohtaukset jo yksinään peittoavat niin monet kilpailijansa.

Niin on, ja niin peittoavat. Mutta kun minulta kysytään, onko Rogue One hyvä, minulta ei kysytä niistä muista. Minulta tuskin kysytään edes tähtiarviota yleisellä elokuva-asteikolla, tai ainakaan ei kannattaisi kysyä – ihan oikeasti en oikein osaa tähdittää Star Wars -elokuvia, vaikka Imdb:ssä 5:n ja 10:n välillä arvosanoja niille olen antanutkin.

Sen sijaan minun täytyy ajatella esimerkiksi sitä, onko Rogue Onessa kohtauksia, joiden näkemistä odotan seuraavalla katsomiskerralla (kun niitä katsomiskertoja kuitenkin tulee). The Force Awakensissa tällaisia oli jo ensimmäisen katsomiskerran perusteella lukemattomia. Ja joudun vastaamaan itselleni, että Rogue Onessa niitä on valitettavan vähän. Päällimmäisinä ajattelen loppua, muutamia K-2SO-hetkiä ja Jedhan tuhosta pakenemista. Mieleen tulee päinvastoin useampi kohtaus, joita veikkaan katsovani jo kolmannella kerralla hieman tylsistyneenä. Tämän takia Rogue One saattaisi saada minulta paremman arvion, jos se ei olisi Star Wars -elokuva – jos se ei olisi Star Wars -elokuva, arvioisin sitä elokuvana, joka katsotaan kerran tai kaksi.

Rogue One ei ole täysi fiasko, ja siinä on paljon nautittavaa. Mikään sen epäonnistumisista ei saa minua sanomaan, että Star Wars olisi huonoissa käsissä. Mutta voi, kuinka minä olisinkin halunnut sen olevan parempi.

The Force Awakens bluray kiehtoo ja suututtaa, osa 2

Aluksi hyvät uutiset. Tuore The Force Awakens 3D bluray-julkaisu on viime kevään suurelle yleisölle suunnattua julkaisua selvästi enemmän se paketti, joka Star Wars -fanin kokoelmaan kuuluu. Jos siis tuo aiemmin tällä samalla otsikolla arvioimani lätty jäi hankkimatta, onnittele itseäsi, ja osta tämä uusi.

Tuore julkaisu sisältää kaikki alkuperäiset ekstrat (reilut puolitoista tuntia), paketin uusia (noin 40 minuuttia), elokuvan tavallisena ja 3D-versiona sekä ohjaaja-käsikirjoittaja JJ Abramsin kommenttiraidan. Ei sekään jää historiaan kaikkien aikojen ruhtinaallisimpana kotijulkaisuna, mutta ajaa hyvin asiansa esimerkiksi trilogiaboksia odotellessa. Tämä on The Force Awakensin kahdesta br-julkaisusta ”se oikea” – riippumatta siitä, tekeekö katsoja otsikossa mainittavalla 3D-levyllä mitään (minultakin puuttuvat lasit, joten en voi sitä nyt arvioida).

tfa-boksi

Mutta tästä pääsemmekin siihen, miksi tämäkin bluray kuitenkin myös suututtaa. Nuo 40 minuuttia uusia ekstroja tuntuvat nimenomaan siltä, että ne olisivat kuuluneet jo siihen tavanomaiseenkin perhepakkaukseen. 3D-levy on toki luku sinänsä, mutta tuntuu täysin rahastukselta, että tämän paketin ekstralevy ei ollut sellaisenaan jo edellisessä kahden levyn paketissa. Vähintäänkin nämä olisi ollut reilua julkaista samalla kertaa, jolloin ostava asiakas olisi voinut itse valita, maksaako hieman kevyemmästä vai täysikokoisesta versiosta. Ja sittenkin niiden erot olisivat, luonnollisesti edelleen sitä 3D-levyä lukuunottamatta, olleet turhan mitättömät.

Mutta suuttumus sikseen. Mitä siellä siis on?

tfadeletedscene

”Mitä sinä täällä teet?” ”I have always been here.” ”Väärä saaga.”

Kolme uutta poistettua kohtausta, joista kahden voi hyvällä syyllä sanoa olevan elokuvan maineikkaimpia. Leian ja Korr Sellan välinen kohtaus vastarinnan tukikohdassa liittyy galaksin yleispoliittiseen tilanteeseen ja kohtaus, jossa Reytä seurannut Unkar Plutt menettää raajan Chewbaccan käsittelyssä Mazin linnassa oli mukana jo aivan iäisyyden takaisilta tuntuvissa huhuissa, ennen kuin elokuvan juonesta tiedettiin vielä juuri mitään. Kumpikin tuntuu kuitenkin täysin oikeutetusti poistetulta – ainakin tässä muodossaan, sillä kuten edellisen br-julkaisun kohdalla kritisoin, poistetut kohtaukset on käsitelty bluraylle niin pikaisiksi, että ne tuskin tekevät oikeutta sille, miltä kohtaukset lopulta olisivat oikeassa elokuvassa vaikuttaneet. Näistä kumpikin on joka tapauksessa lopullisen elokuvan rytmin kannalta tarpeeton: vaisu Leia-kohtaus olisi pilannut Leian hienon ensiesiintymisen elokuvassa ja Unkar jää ihan aiheesta taakse Jakkulle. Kolmas ekstrasiivu on itse asiassa näistä kiinnostavin, toimiva tunnelmapala Han Solon ja kumppanien sekä stormtrooperien kohtaamisesta Mazin linnan kellarissa. Se lienee jäänyt pois turhan samankaltaisena Solon ja salakuljettajajengien sanailun kanssa, mutta se sisältää hauskan maallisen lisäselityksen sille, miksi Han tietää Finnin valehtelevan taustastaan: hän on tunnistanut First Orderin saapasmallin.

Kaikki aiemman julkaisun ekstrat ovat siis mukana sellaisenaan, mutta vasta nyt kattaus täydentyy kohtuullisen kelvolliseksi katsaukseksi suurelokuvan syntyyn. Uusien ekstrojen kirkkain helmi on Daisy Ridleyn ja John Boyegan, elokuvan kiistattomien läpimurtotähtien, 12-minuuttinen keskustelu. Minä voisin katsoa näiden kahden sanailua vaikka tunteja, ja The Force Awakensin yhteydessä julkaistujen nettijuttujen yhteydessä olen katsonutkin, mutta tähänkin mahtuu kestoonsa nähden paljon ihastuttavaa. Selväksi esimerkiksi tulee, että näyttelijöiden ylimaallinen keskinäinen kemia, ystävyyttäkin enemmän sisaruutta muistuttava suhde, vaikutti itse elokuvaankin, ja Abrams muutti Reyn ja Finnin hahmoja kesken kuvausten lähemmäs Ridleyn ja Boyegan off-screen toveruutta. Kaksikko kertoo myös ennen kuulemattomia muista näyttelijöistä, kuten lähettää terveisiä ”meidän” Joonas Suotamollemme (”Joonas is the greatest, I really want to see him again´”, sanoo Ridley) ja paljastaa, kuka oli paras valomiekkailemaan (Adam Driver). Jostain syystä Rey&Finn-pätkään on myös säästelty eräitä hienoimpia behind the scenes -kuvia kohtausten valmistelusta – ehkä siksi, että ensimmäisessä elokuvassaan esiintynyt Ridley niin hellyttävästi kertoo, kuinka vaikuttunut oli siitä, kuinka pääsi ylipäätään näkemään, miten elokuvia tehdään.

daisy-ridley-raps

Aiempien Star Wars -elokuvien päätähdet esittivät vähemmän yhteisiä rap-kappaleita.

Loput ekstrat ovat neljä 4-8 minuutin pätkää foley-äänistä, ääniefekteistä, puvustuksesta ja aseista. Kaikista näistäkin voisin katsoa vaikka puolen tunnin dokumentteja. Äänien käsittely jää pinnallisten kehujen ja promovideo-tasoisen esittelyn tasolle, kuten moni aiemmankin bluray-julkaisun ekstroista, mutta pukuklipissä sentään raapaistaan vähän käyttämättä jääneitä asuja ja asepätkässä sitä, miten 3D-tulostus auttaa nykyään elokuvatuotantoja. Näiden, kuten kaikkien aiemman TFA-br:n ekstrojen, vika on siinä, että ne ehtivät lähinnä luetella asioita (”Reylle piti tehdä ilmava ja realistinen asu”, ”tarvittiin lähiase valomiekkaa vastaan”) pureutumatta kunnolla siihen kiinnostavaan prosessiin, jonka seurauksena johonkin valintaan elokuvassa lopulta päädyttiin.

Tätä kirjoittaessani ehdin melkein itsekin ihmetellä, miksi nyt sitten pidän tätä julkaisua päivittämisen arvoisena verrattuna siihen edelliseen tai miksi olen tähän niinkään tyytyväinen kuin olen. Olenko ehkä hämääntynyt liikaa ihastuksesta siitä, että suomentaja on rohjennut käyttää kautta linjan Tähtien sotaa sen sijaan, että puhuisi Lucasfilmin globaalin tahtotilan mukaan Star Warsista?

Ei, se johtuu siitä, mikä todellakin tekee jo yksinään The Force Awakens 3D bluraysta hintansa arvoisen, ja mistä en vielä sanonut mitään, koska se ansaitsee aivan oman blogimerkintänsä: ohjaajan kommenttiraidasta.

Rogue One ei ole välttämättä vaarassa epäonnistua – vaan keventyä

Rogue One on pulassa.

Tai sitten ei. Huhuja ei välttämättä kannata uskoa. Eräiden huhujen mukaan pulassa piti oleman myös The Force Awakensin, josta muun muassa jouduttiin erottamaan käsikirjoittaja ja aloittamaan alusta kesken lavasteiden rakentamisen. Sittemmin olemme oppineet, että jos Episodi VII pulassa olikin, ’potkut’ olivat turhan yksiselitteinen ilmaus Michael Arndtin lähdöstä, eikä hänen jälkeensä todellakaan aloitettu alusta.

Mutta Rogue One, siis. Tämä kirjoitus käsittelee tuotannon tilannetta eikä sisällä voimakkaita juonispoilereita. (Samoihin raportteihin tosin sisältyy yksi kiintoisa, elokuvan loppuun liittyvä juonihuhu, jonka voi lukea täältä.)

rogue-jyn

Felicity Jones on joulukuussa Jyn Erso, uuden Star Wars -elokuvan päähenkilö.

Ensimmäisen Star Wars -spinoffin Rogue Onen on tosiaan viime päivinä väitetty olevan ”kriisissä” ja sitä tuottavan Disney-yhtiön ”paniikissa”. Pari viikkoa sitten nettiin ehti jo tieto, että Rogue Oneen kytkeytyvä sarjakuva olisi peruttu (tai ainakin siirretty), koska itse elokuvaan halutaan tehdä vielä isohkoja muutoksia. The Hollywood Reporterin äskettäisen jutun mukaan kesä-heinäkuussa tehdään neljä viikkoa lisäkuvauksia, joiden tavoite on keventää elokuvan tunnelmaa ja lisätä siihen seikkailun iloa. Tähän on lehden lähteiden mukaan päädytty, koska Disney-pomojen mielestä raakaleikkauksessa ei ollut oikea, ”klassinen Star Wars” -fiilis. THR:n ja eräiden muidenkin lähteiden mukaan raakaleikkaus ei ollut huono, mutta ei myöskään riittävän loistava.

Uutista on syytä purkaa toteamalla ensin tosiasiat. Tosiasia yksi on, että lisäkuvaukset eivät ole isoissa Hollywood-elokuvissa an sich katastrofin merkki – päinvastoin, ne ovat sääntö. Sekään ei huuda kriisiä, että lisäkuvauksista päätetään ensimmäisen leikkauksen valmistuessa: nimenomaan niistä päätetäänkin, kun elokuva alkaa ottaa muotoaan. Itse asiassa projektin tila kuulostaa erittäin vakaalta, jos Rogue Onesta todella on jo näin varhain olemassa ”kokonainen” raakaleikkaus, vaikka ensi-iltaan on tosiaan vielä aikaa. (Huhumuotoilu, jonka mukaan paniikin olisi laukaissut yleisön reaktio testinäytökseen, ei pidä paikkansa: Rogue One ei todellakaan ole vielä ulkopuolisen testiyleisön katsottavissa.)

Tosiasia kaksi kuitenkin on, että neljän viikon täydennyskuvaus on minunkin käsitykseni mukaan pitkähkö kesäleiri. Niin paljon ei tarvita ihan parin kohtauksen uusintakuvauksiin, eikä äskettäin valitun nuoren Han Solon todennäköisen cameon lisäämiseenkään.

rogue-one-cast-photo

Tämä luokka kokoontuu uusintaottoihin kesä-heinäkuussa.

Olen alkanut tottua siihen, että näitä uusia Star Wars -elokuvia tehdään tavalla, joka kuulostaa siltä, että kaikki olisi koko ajan pielessä. Erityisesti käsikirjoittajat vaihtuvat yhtenään: Rogue Onella niitä on ollut virallisesti kaksi (Gary Whitta ja Chris Weitz), mutta huhun mukaan myös Christopher McQuarrie on käynyt kirjaamassa käsikseen siivunsa. Vielä Whittan lähdön aikaan epäilin syyksi taiteellisia erimielisyyksiä ja potkuja, mutta nyt minusta tuntuu, että kyse on vain uudesta normaalista. Nyt kesällä kiillotusvuorossa saattaa olla taas uusi nimi. Kuvaavaa on, että Rogue Onen pressimatskuissa ei ole juuri kirjoittajista puhuttu.

Tarinoita ja käsiksiä juonitaan Hollywoodin isoihin viihde-elokuviin nykyään komiteoissa kuin tv-sarjoja aikanaan. Varsinaisia näppäimistöä hakkaavia tekijöitäkin vaihdetaan muissakin hankkeissa ilmeisen tarkoituksella prosessin aikana, jotta ideoita katsottaisiin tuorein silmin. Star Wars ei enää ole se itsevaltaisen auteurin luotsaama sarja, jonka George Lucas päästi käsistään. Rogue Onen ei koskaan pitänytkään olla kenenkään käsikirjoittajansa, ei ohjaaja Gareth Edwardsin eikä idean isän John Knollin lapsi. Se on tiimituote, josta vastaavat heidän lisäkseen muun muassa tuottaja Kathleen Kennedy ja Lucasfilmin tarinaryhmä. Ja, kyllä, viime kädessä myös Disneyn pomot. Pidimme ajatuksesta tai emme, näin tehtiin myös The Force Awakens – ja useimmat meistä pitivät silloin lopputuloksesta.

Jos nämä tahot siis katsovat, että Rogue One kaipaa tavallista enemmän lisäkuvauksia, ei meistä pitäisi olla sitä päätöstä elokuvaa näkemättä moittimaan. Hitfixin Drew McWeeny lisää rauhoittelukolumnissaan, että lisäkuvaukset on ideoitu yhdessä elokuvan ohjaajan Edwardsin kanssa. Jos kaikki menee kuten elokuvissa (ha ha), lisäkuvauksia ei erota lopputuloksesta mitenkään. Vai olisitteko muka arvanneet, että ”You talk first? I talk first?” oli The Force Awakensiin jo kuvattuun kohtaukseen samaan tapaan myöhemmin lisätty kepeyden hetki?

Kannattaa myös muistaa, että tämä on franchise, jonka tuorein osa on nyt elokuvahistorian kolmanneksi menestynein ja kotimaassaan peräti numero yksi. Jospa Disneyn kukkaronhaltijat katsovat, että tällaisessa tilanteessa lisäkuvauksiin voi huoletta käyttää tavallista enemmän rahaa ja aikaa laadun varmistamiseksi?

rogue-atat

Rogue Onen teaserissa oli paljon tuttua, mutta tunnelmaltaan myös paljon uutta.

En siis toistaiseksi pelkää, että Rogue One olisi kääntymässä samanlaiseksi katastrofiksi kuin Josh Trankin potkuihin keskeytynyt, todennäköisesti Boba Fettistä kertoneen elokuvan tuotanto uhkasi olla. Eikä minua kiusaa sekään, että Rogue Oneen halutaan kepeitä hetkiä ja hauskaa seikkailuntuntua. Mutta se minua harmittaa, että tämä saattaa tarkoittaa, että näin Rogue One menettää ainakin osan omaleimaisuudestaan.

Tarkoitan, että alunperinhän tämän ensimmäisen standalone-elokuvan nimenomaan piti olla rujompi ja raaempi kuin saagaepisodien. Tämän piti ”panna sota Tähtien sotaan”, kuten sanonta sanotaan. THR:n jutussa yksi lähde moittii elokuvaa siitä, että se ”tuntuu sotaelokuvalta” – mutta alunperin juuri sen piti olla tavoite!

Koska nämä ovat vasta huhuja, en halua huolestua vielä turhasta. Ja on toki niinkin, että ”hyvä Star Wars -seikkailuelokuva” voittaa ”huonon Star Wars -sotaelokuvan” – ei siis sillä, että tämä uutinen tarkoittaisi, että noin kärjistetystä vaihtokaupasta olisi nyt kyse. Mutta toivon, että Rogue Onesta ei nyt riisuta pois sitä, mikä elokuvasta teki innostumisen arvoisen ennen yhdenkään näyttelijän paljastumista. Ainakin vielä teaserissaan Rogue Onen tunnelma vaikutti minusta erinomaiselta, ja niin tuntui nettireaktioiden perusteella vaikuttavan muistakin.

Laajemmin koko ”A Star Wars Story” -standalone-elokuvien pointin pitäisi (ainakin minusta) olla se, että ne mahdollistavat myös tyyliltään aivan toisentyyppisten tarinoiden kertomisen. Niiden pitää tuntua tapahtuvan Tähtien sodan maailmassa, mutta niiden ei minusta välttämättä pitäisikään tuntua ”klassisilta Star Wars -elokuvilta”, kuten THR:n lainaama lähde sanoo. Gareth Edwards on toisentyyppinen ohjaajakin, ja onhan tässä kyse myös ensimmäisestä SW-elokuvasta, jonka musiikkia ei sävellä John Williams. Disneyn pitäisi luottaa kruununjalokivensä brändin voimaan: ei yleisölle tarvitse tarjota aina samaa tämän(kään) otsikon alla.

The Force Awakens bluray kiehtoo ja suututtaa

The Force Awakens lie tässä vaiheessa jo blurayltakin (tai dvd:ltä) katsottu, eikö? Sillä eihän siinä, totuuden nimissä, ollut kaikkinensa katsottavaa kuin noin neljän tunnin edestä.

Kirjoitin jo etukäteen julkaisun näyttävän verrattain vaatimattomalta. Katsomisen jälkeen se tuntuu siltä vielä enemmän. Vaikuttaa siltä, että Disney-Lucasfilm haluaa edelleen pitää pääosassa itse elokuvan, eikä selittele sitä suuremmalti. Itse asiassa mahtipontisesti nimetty Secrets of The Force Awakens -päädokumentti jopa alitti odotukseni, koska ensi-illan (ja dokkarin haastattelujen kuvaamisen) jälkeen tekijät ovat kuitenkin antaneet haastatteluja niinkin obskuureista aiheista kuin vaikkapa Kylo Renin tuhka-astiasta. Niinpä kun bluray-dokkari alkaa kikattelevien näyttelijöiden ”jes, nyt me saadaan viimein puhua tästä” -puuskahduksilla, sen voisi odottaa menevän todella kertomattomiin kulissien takaisiin tarinoihin…mutta niin ei tapahdu. Dokumenttiin ei todellakaan ole jätetty (tai päästetty) sen nimenmukaisia salaisuuksia: itse asiassa haastan kenet tahansa kaivamaan dokumentista tiedonmuruja, jotka eivät olisi jo paljastuneet elokuvan ensi-iltaa edeltävinä tai sitä seuranneina kuukausina. Itseni yllätti aidosti vain yksi pieni yksityiskohta: se, että osa haastateltavista lausui Kylo Renin etunimen muodossa ’kii-lo’, mikä voi tarkoittaa, että tämä oli jossain vaiheessa tarkoitus.

abrams-ridley

Secrets of the Force Awakens -dokumentti ei näytä salaisuuksia, mutta sentään tällaisia hetkiä.

Se, mikä dokumentissa oli tietenkin hienoa, oli elokuvan kuvauksien näkeminen viimeinkin videona. Kaltaiseni prequel-sotien veteraanit muistavat, kuinka silloin elokuvien making of -kuvia ja videoita paitsi vuodettiin nettiin, myös julkaistiin ihan virallisestikin koko ajan elokuvanteon aikana. Tällä kierroksella vastaavanlainen materiaali on ollut niin vähissä, että todellakin pelkät kamerantakaiset kuvat vaikkapa Millennium Falcon -lavasteista tuntuvat nyt kullanarvoisilta. Tässä vaiheessa haastatteluissa on jo kerrottu toistamiseen asti, miten uskomattomia yksityiskohtia elokuvaan tehtiin ”livenä” tietokoneiden sijaan (vain yksi esimerkki: punainen pitkä robotti Maz Kanatan linnan ulkopuolella), mutta sen näkeminen videolla on silti kiinnostavaa.

Jokainen minuutti The Force Awakensin lisämateriaaleja on siis toki katsomisen arvoinen, mutta pintaraapaisuksi ne jäävät. Kuvaavaa on, että dokkareissa ei edes mainita tuotannon merkittävintä, isoa julkisuuttakin ymmärrettävästi saanutta, takaiskua eli Harrison Fordin jalkaonnettomuutta – vaikka tuon onnettomuuden tiedetään vaikuttaneen merkittävästi tuotantoon, kun kaikki myöhemmät kuvaus- ja lavastusaikataulutkin menivät uusiksi ison tähden ollessa jonkin aikaa toipilaana. Toinen iso asia, mihin dokumentti ei koske pitkällä tikullakaan on elokuvan tuotannon huippusalaisuus ja samalla sen suhde meihin: siis yleisön massiivisiiin odotuksiin, spekulaatioihin, huhuihin ja vuotoihin.

Vielä ärsyttävämmiltä tuntuvat muutaman minuutin featurettet BB-8:sta, ILM:stä, musiikista ja muutamista muista aiheista. Tänä päivänä nämä tuntuvat sen tasoisilta katsauksilta, että niiden olisi kuulunut olla pikemminkin netissä julkaistavia pätkiä juuri prequelien malliin – ja maksavien asiakkaiden blurayllä näitä kutakin aihetta olisi voinut käsitellä vaikka puoli tuntia Peter Jacksonin Keski-Maa-elokuvien levyjen tapaan.

puppetbb

BB-8, uskomaton nukke- ja tietokoneanimaation yhteisluomus, saa 6-minuuttisen featuretten. Kuusiminuuttisen.

Aivan kaikkein eniten minua kuitenkin kismittävät poistetut kohtaukset. Kirjoitinkin jo tätä julkaisua ennakoidessani, että monet oikeasti kiinnostavat poistetut kohtaukset loistavat poissaolollaan: Leian ja Korr Sellan välinen, galaksin poliittista tilannetta käsitellyt kohtaus tai Unkar Pluttin myöhemmät vaiheet Falconin perässä, esimerkiksi. Mutta sitä en osannut arvata, kuinka herttaisen yhdentekeviä todella olisivatkaan ne parit pätkät, jotka bluraylla on suvaittu julkaista. Vastarinnan lääkäri sanomassa Finnin paranevan? Pliis.

Jopa ennakkoon odottamani, kauan ennen elokuvan julkaisua huhuja seuraavissa piireissä kohuttu kohtaus Kylo Renistä Falconissa paljastui bluraylla pelkäksi nopeaksi väläykseksi, jota katsoja ei jää kaipaamaan. Tässä kuitenkin juuri piilee suuttumukseni ydin: eiväthän ne sekunnit, jotka nyt tuosta kohtauksesta näimme, tarkoita, että kohtauksen olisi pitänyt olla juuri tuollainen. Tuskin kohtaa on tuollaisenaan ”valmiina” elokuvasta poistettu. Päinvastoin, se on luultavasti päätetty jättää pois jo aiemmin, kuten efekteiltään viimeistelemätön lumikiiturikohtaus. Sitten nuo parit kymmenet sekunnit on vain viimeistelty ja lätkäisty levylle.

Tunnelmallisemmin tehtynä, sopivaan kohtaan elokuvan rytmiä sijoitettuna, Kylo Ren istahtamassa isänsä legendaarisen avaruusaluksen tuolille pohtimaan viimeisen kerran tulevaa tekoaan olisi voinut olla The Force Awakensin hienoimpia kohtauksia: herkkä ja hyytävä hetki. Se, että elokuvantekijät päättivät jättää kohdan pois elokuvasta, on heidän valintansa, ja saattaa toki selittyä nimenomaan vaikkapa elokuvan rytmillä. Mutta se sirpale, joka kohtauksesta meille nyt näytettiin, antaa ymmärtää, ettei valinta ollut kummoinenkaan. The Force Awakensin nyt julkaistut poistetut kohtaukset – ja laajemmin kaikki muutkin blurayn ekstrat – pönkittävät illuusiota siitä, että elokuvan oli aina määrä olla juuri tällainen, eikä se olisi mitenkään voinut olla toisenlainen. Ja näinhän, kuten tämän blogin seuranta-alueen perimmäinen ideakin on, ei todellakaan ole.

Minulle Star Wars -elokuvien keskeinen viehätys on aina ollut siinä, miten tarina rakentuu: kuinka ideat kasvavat kokonaisiksi hahmoiksi, juonikuvioiksi tai elokuviksi, ja kuinka nämä jatkuvassa saagassa vaikuttavat aina seuraaviin ideoihin, juonikuvioihin, elokuviin ja oheistarinoihin. Pian elokuvan ensi-illan jälkeen listaamani 20 asiaa, jotka putosivat pois ei sekään sisällä läheskään kaikkea, mitä moiselle listalle voisi nyt koota. Secrets of The Force Awakens -dokkari mainitsee kyllä Poen tarkoitetun kuoleman, käsikirjoittajien vaihdoksen ja pari muuta isoa käännettä, mutta ei pureudu juuri lainkaan siihen prosessiin, josta minä kaikkein eniten haluaisin kuulla. Erityisesti poistettujen kohtausten valinnallaan se antaa ymmärtää, ettei kerrottavaa olisikaan.

kylo-falcon

Kylo Ren käy Millennium Falconissa. Bluraylla tämä hetki kiitää ohi, vaikka tässä kuvassakin on tunnelmaa.

Onneksi toivoa sopii – ja itse asiassa olettaakin – että paljon tästä kerrotaan ja nähdään vielä myöhemmin. Trilogian valmistuttua julkaistavassa juhlaboksissa, esimerkiksi. JJ Abrams on sanonut, että poistettuja kohtauksia voitaisiin julkaista lisää jopa netissä. Kovin suuria salaisuuksia ei kuitenkaan liene luvassa enää ihan heti: jostain sekin kielii, että The Force Awakensin Making of -kirja on ilmeisesti kaikessa hiljaisuudessa haudattu (tai siirretty).

Voi tietysti olla, että joitain salaisuuksia on nyt vielä syytäkin pitää salaisuuksina, koska ne saattavat olla siirtyneet seuraaviin episodeihin. Tällainen voisi olla esimerkiksi olla elokuvaan harkittu Yodan Voima-haamun vierailu. Toinen syy jonkin poistetun kohtauksen puuttumiselle voi olla se, minkä Abrams mainitsi Entertainment Weeklyn podcastissa: osia poistetuista kohtauksista voi päätyä osaksi toisia kohtauksia, kuten se tuhkakasaan laskettava kypärä, joka kuvattiin alunperin osaksi Vaderin kypärälle puhumisen kohtausta.

Onnekasta on sekin, että itse elokuvan saaminen kotiteatterikatsottavaksi (näin pian!) on toki tervetullutta. Ensikatsomalta The Force Awakens on väreiltään ja ääniltään hieman säädetty verrattuna teatteriversioon, ja suomalaiskatsojan iloksi tekstityskin on nyt parempi kuin teatterissa. Ja mahdollistaahan kotijulkaisu tietysti kaikkien yksityiskohtien tarkan selaamisen. Lucasfilmin pr-mies Pablo Hidalgo löysi kuvista kadonneen konstaapeli Zuvion. Reyn Voima-näystäkin on vasta tämän julkaisun myötä paljastunut jopa uusia puhujia: Alec Guinnessin, Ewan McGregorin ja Frank Ozin saatoimme kaikki kuulla toisella tai kolmannella katsomiskerralla teatterissakin, mutta näkyyn keisari Palpatinen ääni oli todella piilotettu kohtaukseen niin syvälle, etten ole lainkaan varma, kuulenko sitä vieläkään.

Tässä vielä pari täydennyslinkkiä videomuotoisen making of -aineiston ystäville:

Veikkaus: Yhden oscarin voittaja

Kuten tapanani on ollut, tein ensi yölle tänäkin vuonna koko 24 palkinnon Oscar-veikkauksen. Sitä en nyt länttää tähän (mutta kyllä, minäkin uskon Revenantin tuovan Alejandro Gonzales Inarritulle hämmästyttävän toisen voittoputkivuoden).

Sen sijaan ajattelin luoda vielä pienen silmäyksen niihin viiteen kategoriaan, jossa The Force Awakens on ehdolla. Kirjoitin elokuvan ehdokkuuksista jo tammikuussa niiden julkistamisen aikaan. Tässä tarkemmat veikkaukseni noihin kategorioihin.

trailer-bb8

Tässä elokuvan alun hetkessä kaikki The Force Awakensin Oscar-ehdokkaat loistavat.

Paras leikkaus: The Force Awakens vastaan The Big ShortSpotlight, Mad Max: Fury Road ja The Revenant.
Arvokkain kategoria, johon Star Wars ylsi. Kategoria, joka on niin naimisissa elokuvan yleisen laadun (tai ainakin palkintomenestyksen) kanssa, ettei parhaan elokuvan pystiin ole säännönmukaisesti ollut mahdollisuuksia, ellei ehdokkuutta leikkauksesta ole herunut. The Force Awakens on kategorian yllättäjä, jonka tilalle olisi helppo kuvitella ykköspalkinnon ehdokkaista vaikkapa Room. Omassa veikkausrivissäni lukee tässä kohtaa The Big Short, joka myös ansaitsisi voittaa vimmalla ja raivollaan (ja jota itse äänestäisin tänä vuonna myös pääpalkinnon voittajaksi).

Paras äänileikkaus: The Force Awakens vastaan Mad Max, Sicario, The Martian ja The Revenant.
Paras äänimiksaus: The Force Awakens vastaan Bridge of SpiesMad Max, The Martian ja The Revenant.
Hankalat äänikategoriat ovat hankalia nimissäänkin. Äänileikkaus (sound editing) tarkoittaa itse asiassa elokuvan äänitehosteita ja muita dialogin ja musiikin lisäksi tallennettuja ääniä, äänimiksaus (sound mixing) elokuvan ääniraidan kokoamista näistä äänistä kuten dialogista, tehosteista ja musiikista. Molemmat kategoriat ovat ainakin minulle olleet aina vaikeita ennustaa, ja tänä vuonna ehdokkaat ovat kaikki äänissään erinomaisen vahvoja. Mutta vaikka jokainen Star Wars -elokuva prequeleita myöten on minusta aina ollut täyttä korvanautintoa kuviteltuine alusten, olentojen ja maailmojen äänimaisemineen, veikkaan, että Mad Max vie tällä kertaa molemmat nämä palkinnot.

Paras musiikki: The Force Awakens vastaan Bridge of SpiesSicarioCarol ja The Hateful Eight.
Ehdokkuuksien alla uskoin The Force Awakensilla olevan mahdollisuuksia tässä kategoriassa. John Williamsilla on 50 (viisikymmentä!) Oscar-ehdokkuutta ja viisi voittoa (Fiddler on the RoofJaws, Star Wars, E.T. ja Schindler’s List), mutta edellisestä voitosta on sentään jo yli 20 vuotta. Niin hienostunut ja viisaskin on uuden Star Warsin hiljaiseksi parjattu score, että siitä olisi suonut vanhalle miehelle kuudennen pystin. Mutta ei, kyllä tämä palkinto menee The Hateful Eightille. Ei niinkään siksi, että Quentin Tarantinon ainoa sävelletty elokuvasoundtrack on todella ässä, vaan siksi, että toinen vanha mies, suuri Ennio Morricone ei ole aiemmin tätä palkintoa voittanut. Tuskin on elokuvasäveltäjää, joka ei Morriconen nimen edessä kumartaisi syvään. Tai elokuvaihmistä.

Parhaat erikoisefektit: The Force Awakens vastaan Ex Machina, The Revenant, Mad Max ja The Martian.
And the Oscar goes to Roger Guyett, Pat Tubach, Neal Scanland and Chris Corbould. Tai ainakin niin veikkaan – ja toivon. The Force Awakens ei ole ”vain efektileffa”, mutta se on erinomainen efektileffa, ja uskon, että siitä se Oscareissa palkitaan. Uskon, että elokuva-akatemian efektikategorioiden äänestäjät tunnustavat ja tiedostavat The Force Awakensin lihaa säästämättömän asenteen toteuttaa mahdollisimman suuri osa tehosteista perinteisin menetelmin. Elokuvassahan ovat aitoja monet sellaisetkin hetket, joiden ei uskoisi olevan: vaikkapa Mazin linnan pihalla vastaan hoippuva robotti, jonka näyttelijä käveli puujaloilla, tai hämmästyttävä Reyn kohoava leipä. Samalla The Force Awakens tietenkin on alansa eturiviä myös cgi-tekniikassa (ajatelkaa vaikkapa Maz Kanataa tai Falcon-takaa-ajoa). Molemmat taidot kohtasivat melkein jokaisessa kuvassa – vaikkapa siten, että tietokonetaiturit poistivat kuvista huolellisesti BB-8:aa ohjastavat näyttelijät. Ansaittu palkinto tänne, kiitos!

Ensi yönä herätyskello soi kolmelta. Punaisen maton jätän väliin, sitä ennen torkun tovin. Sitten näemme!