Kuukausi jäljellä, kuume nousee (ja markkinointi)

Posted on 21/11/2019 by Aki Jörgensen

Episodi IX:n ensi-iltaan on enää kuukausi. Suomessa jo vähemmänkin, päivä kun on meillä 18. joulukuuta.

Ilmeisesti elokuvateatterien sykli on lyhentynyt niin, että näinkin ison elokuvan markkinointi tiivistyy näihin muutamaan ensi-iltaa edeltävään viikkoon, sillä sen verran himmein lyhdyin The Rise of Skywalker on tähän asti meitä lähestynyt. Eilen julkaistiin (käsittääkseni) ensimmäinen tv-spotti, joita vanhojen merkkien tapaan lie lähiviikkoina luvassa vielä iso liuta:

Esimerkiksi The Force Awakensin kohdalla tv-spotteja ja muita mainoksia julkaistiin lopulta sellainen pino, että elokuvan alkupuolen tapahtumat saattoi niistä ynnäillä kasaan aika hyvinkin. Tällä kertaa minusta tuntuu, että olemme edelleen nähneet vain sirpaleita muutamista yksittäisistä kohtauksista, eikä minulla ole kummoistakaan käryä siitä, miten sirpaleet lopulta yhdistyvät toisiinsa. Olen taipuvainen uskomaan ohjaaja-kirjoittaja JJ Abramsia, joka Entertainment Weeklyn aivan tuoreessa haastattelussa sanoo: ”Trailerit ovat vain raapaisseet tämän elokuvan pintaa”.

Tämäkin 30-sekuntinen sisältää kyllä useamman uuden kuvan, joita tarkkasilmäinen voi käyttää teorioidensa rakennuspalikoina. Esimerkiksi: tuo videoklipin still-kuvaksi asetettu otos Reyn ja Kylo Renin yhteydenotosta jonkinlaisen temppelin portailla näyttää kovasti lopputaistelulta, liekkeineen ja savuineen. Sen planeetan voi myös veikata trailereissa ja markkinoinnissa nähdyistä lokaatioista todennäköisimmin olevan jääplaneetta Kijimi (kun vaihtoehdot siis olisivat viidakkoplaneetta, autiomaaplaneetta Pasaana ja ”merikuu” Kef Bir, jolla Kuolemantähden rauniot sijaitsevat). Tästä voisi siten arvailla, että jääplaneetta olisi näistä lokaatioista se, johon tarina lopulta johtaa – ja siten se, jonka äärellä käydään se trailerien suuri, viimeinen avaruustaistelukin.

Mutta saatan veikata täysin väärin. Esimerkiksi jo siksi, että kohtaus voisi aivan hyvin olla vaikkapa tässä trilogiassa aiemminkin harrastetuista Voima-näyistäkin. Tai siksi, että myös The Last Jedistä irtosi trailereihin Reyn ja Kylon välisiä kuvia (liekkeineen ja savuineen, jopa!), jotka nekin saattoivat näyttää elokuvan lopputaistelulta, vaikka eivät sitä olleet. Erityisesti juuri JJ Abramsin ollessa kyseessä trailerit todennäköisemmin johtavat katsojaa harhaan kuin oikeaan. Muistattehan vielä senkin, että tämän elokuvan aivan ensimmäisessä teaserissa annettiin ymmärtää, että Rey ja Kylo kohtaisivat temppelilokaation ja Kuolemantähden raunoiden lisäksi Pasaanalla, jossa Rey tekee hienon hyppynsä Kylon TIE-hävittäjän yli tai päälle? Tai sen, että kesällä julkaistu traileri näytti vihjaavan Reyn pimeälle puolelle kääntymisestä? Entä mihin kohtaan tätä kaikkea sijoittuu tämän tv-spotin loppukohtaus, jossa Rey näyttäisi pakenevan Kylolta Falconin kyytiin First Orderin aluksen hangaarista? Kuinka monet treffit pääparillamme tämän episodin aikana onkaan?

Harvemminpa olen nähnyt Star Wars -trailereissa kuvia, jotka tuovat mieleen Orson Wellesin sommitelmat. Tässä sellainen!

Entertainment Weekly ja muut elokuvamediat tosiaan julkaisevat varmasti kaikki näinä hetkinä omat Episodi IX -pakettinsa. Tuossa EW:n setissä jo pelkästään on monta kohtaa, joista innostun. Tässä minulle kiinnostavimmat poiminnat:

Abramsin mukaan The Rise of Skywalkeriin tarvittiin vähemmän lisäkuvauksia kuin The Force Awakensiin. Se ei lupaa sinänsä mitään lopputuloksen laadusta, mutta sentään sitä, että pääkuvauksissa purkkiin saatuun oltiin leikkausvaiheessa tyytyväisiä. (Lisäkuvaukset eivät missään nimessä välttämättä tarkoita asioiden muuttamista siihen tapaan kuin vaikkapa Rogue Onea kirjoitettiin uusiksi, vaan yksinkertaisesti sitä, että kun editissä huomataan tarvittavan vielä yksi hahmojen välinen pieni hetki, tällä Hollywoodin tasolla sellainen hetki voidaan palata kuvaamaan.)
Abrams kannusti päänäyttelijöitään improvisoimaan dialogia ja kuvasi pitkiä ottoja, joilla tavoitteli luontevia suhteita. Tämä kuulostaa näihin elokuviin epätavalliselta lähtökohdalta ja minun makuuni myös mahtavalta. Jo Abramsin TFA:ssa ehkä kaikkein ilahduttavinta oli se, kuinka Reyn ja Finnin tai Finnin ja Poen duot olivat niin monin verroin eloisampia kaksikoita kuin George Lucasin Star Warseissa oli totuttu.
”The parents thing is not satisfied – for her and the audience”, sanoo Daisy Ridley Reyn alkuperästä tämän episodin alussa. Kuka tosiaan uskoikaan, että Kylo Renin edellisen episodin väite ”saastaisista huumekauppiaista” olisi ollut ainakaan koko totuus, kun meille sitä edellisessä episodissa oli näytetty Jakkulta lähtevä avaruusalus, jonka perään nuori Rey itki?
Adam Driverin mukaan Kylon täytyi ”kirjaimellisesti tappaa” isähahmojaan tullakseen omaksi itsekseen ensimmäistä kertaa. Ah, kuinka kypsää 30-vuotiaalta suurjohtajaltamme! Joka tapauksessa, The Last Jedin jälkeen ainakin minä tulkitsin, että Kylo oli siinä päätynyt pahan First Orderin suurjohtajaksi ilman että välttämättä oikeastaan halusi olla pahan First Orderin suurjohtaja. Mutta kyllä nyt joulukuun ensi-illan lähestyessä minullekin on selväksi tullut, että The Rise of Skywalkerissa kohtaamme Kylon yksiselitteisen kylmänä pahiksena – ainakin ennen mahdollista pelastustaan, jollainen tähän asti on Star Wars -tarinoihin tavannut kuulua.
Ridleyn mukaan Rey viettää aikaa elokuvassa C-3PO:n (Anthony Daniels) kanssa enemmän kuin ehkä kenenkään muu kanssa. Tämä voi olla liioittelua, mutta ainakin on trailerienkin perusteella varmasti totta, mitä EW toteaa: että Threepiolla ei ole vuoden 1977 originaalileffan jälkeen ollut näin isoa roolia Star Wars -elokuvassa.
Abrams lupaa, että The Rise of Skywalker on todella yhden suuren tarinan oikea loppu – ei ponnahduslauta seuraaviin elokuviin. Jos uskomme tässä Abramsia, se tarkoittaisi, että esimerkiksi Kevin Feigellä ei todennäköisesti olisi kehitteillä Poe Dameronin sooloelokuvaa – vaikka tällainenkaan ei varmasti Disneyn suurissa suunnitelmissa joskus olisi mahdoton ajatus. (Mieleeni juolahtaa myös vertaus kaukaa Star Warsin historiasta: Timothy Zahn kirjoitti noin 20 vuotta sitten erinomaisen romaanikaksikon The Specter of the Past / The Vision of the Future, joka oli tuohon aikaan silloisen Star Warsin loppu ja esimerkiksi silloisessa kaanonissa Imperiumin viimeistenkin rippeiden lopullinen loppu, ja jonka luettuani esimerkiksi minä lopetin pitkäksi aikaa tyytyväisenä – mutta joka oikeastaan olikin vain puolipiste ja johdatus seuraaviin jatkosaagoihin, jotka kulkivat nimellä The New Jedi Order. Jospa nyt siis ei ainakaan elokuvissa näin?)

Vähäpätöisemmän elokuvamedian Total Filmin Star Wars -jutut löytyvät netistä vain lainauksina, mutta niissä ohjaaja Abrams valottaa kiinnostavasti The Rise of Skywalkerin suhdetta edeltäviin episodeihin. Pahimmat The Last Jedi -vihaajathan ovat elätelleet mielikuvaa tuon elokuvan ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonista sepittämässä yksin Abramsin ajatusten vastaista episodi VIII:aa ja Abramsista nyt retconnaamassa edellistä episodia palauttaakseen uuden trilogian tarkoitetuille raiteilleen. Vähemmän yllättäen näin ei taida olla: Abrams kertoo lehdelle uudesta trilogiasta olleen olemassa ”löyhän suunnitelman”, eikä Johnson tehnyt mitään, joka olisi purkanut hänen versiotaan tarinasta. Enemmän yllättäen Abrams kertoi samalle lehdelle tavanneensa episodi IX:n kirjoitusvaiheessa myös George Lucasin ja käyneensä tämän kanssa keskustelun Voiman luonteesta – ja midikloriaaneista. ”He loves those midi-chlorians”, toteaa Abrams, joka tunnetusti ei.

Rolling Stonella on puolestaan Lucasfilmin johtajan ja näiden elokuvien päätuottajan Kathleen Kennedyn haastattelu, jonka kiinnostavin kohta ei niinkään liity episodi IX:ään vaan Kennedyn ajatuksiin siitä, mitä juuri hänen edeltäjänsä George Lucas mahtaa tästä kaikesta ajatella. Lucas kun tunnetusti ei tykännyt siitä, kuinka uudessa trilogiassa ei toteutettukaan hänen juoni-ideoitaan (muun muassa niistä midikloriaaneista) ja kuinka The Force Awakens muistutti niin paljon Lucasin omaa originaalia. ”Luulen, että häntä hieman kaduttaa, ettei hän ole enää mukana tällä lavalla ja ohjaamassa”, Kennedy tulkitsee Lucasin osoittamaa intoa vieraillessaan hiljattain The Mandalorianin kuvauksissa. Voi olla, voi olla!

Entertainment Weeklyn artikkelin kuvitusta: etualalla Finn, Poe ja Rose.

Vielä yksi asia.

Virallisella sivulla julkaistiin niin ikään eilen pino hahmojulisteita. Tyyliltään nämä ovat varsin hillittyjä – eivät missään nimessä esimerkiksi niin silmiinpistävän omaleimaisia kuin The Last Jedin punavalkoiset hahmojulkat:

Mutta jos pelkkiin markkinointijulisteisiinkin haluaa merkityksiä lukea, ja minähän ehkä haluan…

Leialla ei ole omaa julistetta. Tämä on yllättävintä tässä kattauksessa – etenkin kun edesmennyt Carrie Fisher on (kunnioituksesta) kreditoitu elokuvan julisteessa peräti ylimmäksi, ja Leian roolin on vakuuteltu olevan elokuvassa tuntuva, vaikka se onkin koostettu edellisten episodien ylijäämäotoista.
Uusista hahmoista mukana ovat Jannah (Naomi Ackie), Zorii Bliss (Keri Russell) ja droid D-O, mutta ei Richard E. Grantia, jonka pahisroolin olen koko ajan olettanutkin pieneksi. Näin varmasti onkin.
Markkinoinnista niin silmiinpistävästi puuttunut Rose Tico (Kelly Marie Tran) on nyt mukana. Vastauksena hashtagiin #wheresrose tai sitten ihan luontevasti päähahmojen kakkosrivissä kuten hänen kuuluukin, mutta on joka tapauksessa.
Leian lisäksi vanhoista – mutta tietojemme mukaan mukana olevista – hahmoista julisteista puuttuvat kenraali Hux (Domhnall Gleeson), Maz Kanata (Lupita Nyong’o), vanha mestari Luke Skywalker (Mark Hamill) – ja keisari Palpatine (Ian McDiarmid). Haamu-Luken puuttuminen on ymmärrettävää, ja toki Palpatinenkin, sillä hänen mukana olonsa (mahdollinen) fyysinen ulottuvuus halutaan selvästi jättää yllätykseksi elokuvaan. Mutta Huxin ja Mazin roolien voisi tällä puheella veikata olevan tässä episodissa pieniä – olivathan hahmot ja näyttelijät kuitenkin aiemmissa episodeissa näkyvästi markkinoinnissa mukana.

Episodi IX: Käkättävän keisarin kuviot

Posted on 25/04/2019 by Aki Jörgensen

Sivusin jo episodi IX:n teaserin loppuyllätystä kirjoittaessani teaserista sen julkaisun hetkellä. Tässä vielä erikseen hieman lisää samasta aiheesta. Kirjoitus sisältää juonispekulaatioita, mutta se ei pohjaa huhuihin tai vuotoihin eikä siten varsinaisesti spoilaa joulukuun elokuvaa.

tros-deathstar

The Rise of Skywalkerin teaser päättyi siis Luke Skywalkerin sanoihin siitä, ettei kukaan ole koskaan todella poissa – ja ilkeään nauruun, joka todellakin kuului iäksi poissa olevaksi luullulle keisari Palpatinelle (Ian McDiarmid).

Huh. Mitä?

Emme tiedä. Mutta voin tarjota vähän lisää lihaa ajatuksen ympärille.

Ensinnäkin Kathleen Kennedy selitti yllätystä Yahoolle kertomalla, että tämä käänne on ollut suunnitelmissa jo pitkään. Kennedyn sanoja ei tarvitse epäillä, mutta asia voidaan silti ottaa kahdella tavalla. Joko voidaan ajatella, että Palpatinen, Skywalkerien sukusaagan varsinaisen pääpahiksen, oli tosiaan koko ajan tarkoitus olla mukana saagan päätösosassa. Totta tosiaan minäkin kirjoitin sellaisesta huhusta tässä blogissa jo vuonna 2013. Tällöin saa uuden selityksen myös First Orderin itsevaltiaan Snoken (Andy Serkis) yllättävä kuolema edellisessä episodissa: Snoken oli koko ajan määrä antaa tilaa Palpatinelle.

Toisaalta voidaan ajatella, että vaikka Sheev Palpatinen paluuta olisikin suuniteltu jo pitemmän aikaa, se ei silti välttämättä ole ollut suunnitelmissa vielä The Force Awakensin kuvausten aikaan. On nimittäin melkoisen varmaa, että se ei ollut mukana George Lucasin suunnitelmissa episodeiksi VII-IX – siis niissä suunnitelmissa, joita Disney-Lucasfilm ei virallisesti ottaen mitenkään seuraa, mutta joista kuitenkin periytyvät lopullisiin elokuviin esimerkiksi Reyn hahmo ja idea siitä, että Luke on vetäytynyt galaksista erakoksi jonnekin kauas.

Ian McDiarmid näytteli Jedin paluun vanhaa keisaria neljäkymppisenä ja prequelien nuorta Palpatinea reilut 15 vuotta myöhemmin ”oikean ikäisenä”.

Miksi uskon näin? Kaksi perustelua. Pahan keisarin näyttelijä Ian McDiarmid itse kertoi juuri Star Wars Celebrationin The Phantom Menacen 20-vuotisjuhlapaneelissa, että Lucas sanoi hänelle Jedin paluun kuvauksissa 1980-luvun alussa, että Palpatine ehdottomasti kuoli tuon elokuvan lopussa, ja että hänellä ei siis olisi osaa Jedin paluun mahdollisissa jatko-osissa. Tätä voi verrata siihen, että samoihin aikoihin Lucas oli jo kertonut Mark Hamillille, että tarvitsisi tätä näyttelemään vanhaa Luke Skywalkeria episodissa VII ”noin vuonna 2011”.

Kun Star Wars -tarinoita 1990-luvulla alettiin kertoa enemmänkin kirjoissa ja sarjakuvissa, Lucas oli selvästi yhä samaa mieltä keisarin kuolemasta. Hän nimittäin kielsi ehdottomasti Dark Empire (Musta keisari) -sarjakuvan tekijöitä käyttämästä millään tavoin Vaderia tai hänen haamuaan, mutta antoi luvan palauttaa keisari Palpatinen henkiin kloonina. Lucasin linja tuohon aikaan oli, että expanded universe -tarinoiden piti pysyä erossa niistä asioista, joita hän aikoi käsitellä elokuvissaan, mutta kaikki sellainen oli vapaata riistaa, mikä ei sekoittaisi hänen suunnitelmiaan.

On tosin mahdollista, että Lucas jossain vaiheessa muutti mieltään. Tunnetusti hän on nimittäin tehnyt niin usein, ja jälkikäteen väittänyt tarkoittaneensa aina juuri näin – tunnettuna esimerkkinä vaikkapa juuri se, oliko episodeja kaikkiaan tulossa yhdeksän, kuusi vai peräti kaksitoista. Silti: jos Lucasin kahden oman Star Wars -trilogian pääpahis Palpatine osoittautuu kolmannenkin trilogian taustapiruksi, se tuntuisi suunnitelmalta, jonka olisi pitänyt olla Lucasilla jo vuosikymmeniä, jos se olisi koskaan ollut osa Lucasin suunnitelmia tuoksi trilogiaksi.

Totuus siitä, mitä uuteen trilogiaan oli suunniteltu missäkin vaiheessa, paljastuu meille vasta vähitellen The Rise of Skywalkerin ensi-illan jälkeisinä vuosina. Uskon kuitenkin, että Palpatinen paluu on otettu mukaan suunnitelmaan vasta Lucasin ideoiden jälkeen, kenties hyvinkin myöhään. Tästä kielii myös todistuskappale siitä, että teaserissa näkyvän ja Palpatineen todennäköisesti jotenkin liittyvän Kuolemantähden raunion ei senkään pitänyt olla mukana episodi IX:ssä ennen kuin vasta myöhään, todennäköisesti vasta JJ Abramsin tehtyä paluun kirjoittaja-ohjaajaksi. Konsepti siitä, että Kuolemantähden raunioista etsitään jotain tarpeellista, oli nimittäin mukana The Art of The Force Awakens -kirjassa, ja sitä ei todellakaan olisi paljastettu siellä, ellei juoni-idea olisi kirjan julkaisuhetkellä ollut tukevasti hylättyjen pinossa.

Rey sukeltaa toisen Kuolemantähden raunioihin etsien sieltä karttaa Luken luo The Force Awakensin lopussa – tai siis käsikirjoitusideassa, joka sittemmin hylättiin.

Mutta keksittiin idea missä vaiheessa tahansa, Palpatine siis palaa ensi joulukuun ensi-iltaepisodissa, Skywalkerien sukusaagan päätösosassa. Mutta miten?

Vaihtoehtoja on ainakin neljä:

1. Palpatine elää sittenkin.
Teoriassa voidaan varmasti ajatella, että paha keisari Palpatine olisi tosiaan lymyillyt galaksissa hengissä kaikki nämä vuodet. Jos näin olisi, odottaisin elokuvalta todella hyvää selitystä siihen kiusalliseen kysymykseen, miksi hän silloin palaisi kiusaaamaan sankareitamme ja galaksia vasta nyt. Miksi hän olisi antanut Imperiumin romahtaa, Uuden tasavallan ja sitten First Orderinkin nousta ennen näyttäytymistään?

Palpatine-kasvoinen robotti Battlefront II -pelissä.

2. Palpatine ei elä, mutta hänen perintönsä elää.
Tästä kirjoitin jo teaserin julkaisun jälkeen. Nykyisessä Star Wars -kaanonissa on annettu lukuisia suoria vihjeitä siitä, että Palpatinella oli suunnitelmia kuolemansa jälkeiselle ajalle. Palasia näistä suunnitelmista on nähty Shattered Empire -sarjakuvassa, Battlefront II -pelissä ja Aftermath-kirjoissa. Niiden mukaan Palpatine halusi Imperiuminsa luhistuvan, jos hän sattuisi heittämään veivinsä galaktiseen nurkkaan, tosin mielellään vieden mahdollisimman suuren osan Tasavallasta mukanaan. Samalla hänen tahtoonsa kuului mystinen sith-rituaali Jakku-planeetalla sekä se, että Gallius Rax -niminen salamyhkäinen keisarillinen ylimys johtaisi hänelle uskolliset joukot galaksin laitamille ryhmittäytymään uudelleen. Oheistarinat antavat ymmärtää, että nimenomaan tämä joukko palasi myöhemmin galaksin keskialueille fanaattisena galaksi-Isiksenä, First Orderin nimeä käyttäen. Selittämättä on toistaiseksi, millainen tuo evoluutio oli – ja missä vaiheessa Imperiumin rippeiden johtaja Gallius Rax vaihtui First Orderin itsevaltiaaseen Snokeen. Episodi IX voisi tarttua näihin avoimiin lankoihin, ja kytkeä täten First Orderin ja Imperiumin suoremmin toisiinsa. Palpatine voisi esiintyä taustalla käkättävänä pääpahiksena, vaikka itse asiassa pysyisikin kuolleena. Ehkä näkisimme hänet flashback-kohtauksissa, hologrammitallenteina tai viestinviejärobotteina, joilla olisi Palpatinen kasvot: viimeksi mainitut esiintyivät jo Shattered Empiressa ja Battlefront II:ssa. Ja, pakko muuten mainita: jos tämä osoittautuu selitykseksi, on se todella vahva indikaattori siitä, että Palpatinen paluu todellakin oli suunnitteilla jo pitkään, sillä Shattered Empire ja ensimmäinen Aftermath-kirja julkaistiin jo ennen The Force Awakensin ensi-iltaa.

Dark Empire -sarjakuvassa (1992) keisari Palpatine palasi klooneina, jotka vanhenivat nopeasti tutuiksi kurttunaamoiksi. (Vasemmalla Luke ilman lisenssiä Mark Hamillin kasvoihin.)

3. Uuden trilogian Palpatine on klooni.
Klassinen selitysvaihtoehto. Palpatine palasi kloonina jo Dark Empire -sarjakuvassa melkein 30 vuotta sitten. Kloonivaihtoehdossa on itua siksi, että prequelit ovat todistaneet meille, että Palpatine oli sekä Kaminon kelpo kloonaajien kanta-asiakas että sairaalloisen kiinnostunut elämän pitkittämisestä Voiman avulla. Olen tavannut sanoa esimerkiksi Dark Empiresta puhuttaessa, että vaikka idea Palpatinen kloonista tuntuisi kuinka typerältä, on in universe suorastaan epäuskottavaa ajatella, että Palpatine ei olisi yrittänyt kloonata itseään. Ehkä episodi IX:ssä siis näkisimme hänen onnistuneen siinä?

4. Uuden trilogian Palpatine on sith-haamu.
Star Wars -kaanonin mukaan niin sanottuja Voima-haamuja, kuollessaan ilmaan haihtuneita ja Voimaan yhtyneitä jedejä, on episodi IX:n aikaan neljä: Obi-Wan, Yoda, Anakin ja viimeisimpänä Luke. 1980- ja 1990-luvulla yleisö luuli kaikkien jedien katoavan kuollessaan, mutta prequeleissa ja The Clone Wars -animaatiosarjassa annettu selitys Voima-haamuille kuuluu, että Qui-Gon Jinn löysi tien palata tietoiseksi kuoleman jälkeen, ja auttoi episodien III ja IV välissä Yodaa ja Obi-Wania opettelemaan tietoisen Voimaan yhtymisen. Nämä vanhat mestarit puolestaan auttoivat Anakin Skywalkerin ”toiselle puolelle”. Mutta koska Palpatine on sitheistä mahtavin, ei kai ole täysin absurdia ajatella, että hän olisi voinut oppia vastaavan kyvyn aivan ominpäin. Kenties sith-haamu-Palpy, vaikkapa punahohteisena, on kuiskaillut galaksissa vuosikausia kulloistenkin kätyriensä korvaan, esimerkiksi Gallius Raxin ja Snoken, kostoaan suunnitellen?

Tässä vaiheessa on vaikea sanoa, kuinka käy. Epätodennäköisimpänä pidän sitä, että Palpatine olisi noin vain selvinnyt hengissä Jedin paluusta: Vader/Anakin sentään pudotti hänet reaktorikuiluun avaruusasemalla, joka räjähti heti perään. Pidän eniten vaihtoehdosta kaksi eli ”pelkästä etäläsnäolosta”, mutta veikkaan todennäköisimmäksi ratkaisuksi nelosta eli sith-haamua. Näin siksi, että se olisi helpoin selittää suurelle yleisölle. Sith-temppuja, wibbly wobbly! (Todettakoon kuitenkin, että Ian McDiarmid kertoi Celebrationissa, että teaserissa kuultu käkätys nimenomaan oli tallenne menneisyydestä: siis jonkin aiemman elokuvan yhteydessä tallennettu ääniklippi.)

Darth Sidious valeasussaan senaattori Sheev Palpatinena, vai kuinka se oli?

Mutta jos Palpatine ei ole mukana vain hengessä, tallenteina ja historiallisena hahmona, vaan omassa persoonassaan joko elävänä, kloonina tai haamuna, on tietysti vielä kysymys siitä, mitä hän elokuvassa tekee. Juonii kostoa ja kuolemaa jedeille ja hyviksille, varmaankin. Mutta ehkäpä jotain muutakin.

On esimerkiksi hyvin mahdollista, että sillä on jotain tekemistä Reyn kanssa, ja mahdollisesti Reyn vanhempien kanssa. JJ Abrams on jo sanonut, että kaikkea Reyn alkuperästä ei ole vielä paljastettu, vaikka The Last Jedi vahvasti antoikin ymmärtää, että isukki ja äiskä olisivat olleet pelkkiä diilereitä ja olisivat joka tapauksessa kuolleita. Muistaa sopii, että JJ:n oma The Force Awakens antoikin toisenlaisen vihjeen näyttäessään nuoren Reyn itkevän Jakkulta nousevan avaruusaluksen perään: kuolleet harvemmin lentävät. Koska Palpatinella jo oli jotain meneillään Jakkulla vuosia ennen Reyn syntymää, olisiko hänellä jotain tekemistä Voimassa väkivahvan romunkerääjän kanssa?

Nyt lainaan suosikki-SW-podcastiani Force Materialia. Australialainen kaksikko lataa The Rise of Skywalker –teaserpurkujaksossaan sellaisen teoriakimpun Palpatinen paluusta, että se saa minutkin kääntymään kannattamaan aina inhoamaani teoriaa Palpatinesta Anakinin isänä.

Keisari Palpatine oli toki Anakinin lankeemuksen takana, mutta oliko hän Anakinin takana?

Selitykseksi tähän väliin. Revenge of the Sithin hyytävä oopperakohtaus, jossa Palpatine antaa Anakinin ymmärtää sithien pystyvän hallitsemaan elämää, sisälsi George Lucasin alkuperäisessä käsikirjoituksessa Palpyn tunnustuksen siitä, että juuri hän ohjasi midikloriaaneja niin, että neitseestä syntynyt Anakin sai alkunsa. Siitä lähtien Star Wars -fanit ovat voineet taittaa peistä siitä, antaako lopullinen elokuva ymmärtää samoin vai voidaanko tämän juonikuvion katsoa jääneen leikkauspöydälle. Aivan äskettäin Charles Soulen kirjoittama Darth Vader -sarjakuva näytti erään ruudun Voima-näyssä kallistavan nykykaanonia Palpatinen isyyden suuntaan.

Force Material -podcastin teorian mukaan Palpatine olisi tosiaan Anakinin ”isä” ja näin ollen koko Skywalkerien suvun kantaisä. Hän olisi niin ikään jatkanut vastaavien harrastusten parissa, ja myös Rey (Daisy Ridley) paljastuisi The Rise of Skywalkerissa Palpatinen rakentelemaksi koeputkilapseksi: ei siis biologiseksi lapseksi eikä Skywalkeriksi, mutta tavallaan samaan sukuun kuitenkin. Ehkä kuvioon vielä liittyisi jonkinlainen suunnitelma ruumiinvaihdosta tai henkiinheräämisestä, ehkä ei, mutta joka tapauksessa Palpatinella olisi suuria suunnitelmia Reynkin varalle. Niiden suunnitelmien ohessa sekä Snoke että Kylo – jolle Palpatine olisi kuiskaillut Vaderin kypärän kautta Darth-isoisäksi tekeytyen – olisivat pelkkiä pelinappuloita. Itse asiassa koko Skywalkerien sukusaaga olisi näin ollen, ”from a certain point of view”, todellisuudessa kaiken takana lymyilevän pahan Palpatinen saaga. Mutta lopulta juuri tämä tekisi myös episodi IX:stä tuon saagan lopun: pahan keisarin lopullisen lopun myötä saaga myös päättyisi – vaikka nimi Skywalker jatkaakin elämäänsä, kuten päätösosan otsikko lupaa.

”I just popped in for a laugh”, selitti Ian McDiarmid käväisyään Celebrationin Episodi IX -paneelin lopussa.

Vähintään ilmiselvää on, että JJ ”mysteerilaatikko” Abrams haluaa meidän muistelevan Palpatinen kieroiluja ja pohtivan hänen paluunsa mahdollisuutta. Palpatinen paluu on ehdottomasti yllätys, mutta sitä ei silti haluttu säästää itse elokuvaan. Hänen mukana olonsa ei siis ole enää elokuvassa samanlainen twist kuten Maulin cameo Solon lopussa tai se, että Kylo Ren oli todellisuudessa Leian ja Hanin poika (tätähän ei mainittu missään ennen The Force Awakensin ensi-iltaa).

Ehkä tulossa olevat paljastukset olisivat olleet liian rajuja ilman mitään kypsyttelyaikaa Palpatinen paluusta? Ja kääntäen: nyt kun se on paljastettu jo hyvissä ajoin, ei kannata yllättyä, jos hänen tavoitteistaan ja paluunsa tavasta ei pukahdettaisi enää mitään ennen ensi-iltaa.

Tähän mennessä Palpatine on ollut varmuudella läsnä jatko-osatrilogiassa vain kerran: Reyn Voima-näyssä The Force Awakensissa hänen kuiskauksiaan oli mukana monien muiden äänien joukossa. Joulukuussa meille paljastuu, merkitsivätkö nekin jotain.

Kohti episodi IX:ää: Tarvitsemme tasapainoa

Posted on 15/08/2018 by Aki Jörgensen

Nyt kun episodi IX:ää jo kelpo vauhtia kuvataan, lienee korkea aika kirjoittaa siitä, mitä episodinumeroidun saagan lopetukselta toivon. Toki olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, erityisesti tässä blogimerkinnässä, jossa sen otsikon mukaan oli kyse ennustuksistani episodi IX:stä, erityisesti hahmojen kohtaloista.

Ennustukset nyt sikseen. Nyt aion esittää vaatimuksia.

Tässä kirjoituksessa kuitenkin vasta niistä ensimmäisen. Kyseinen vaatimus liittyy aivan perinpohjaisen oleelliseen kysymykseen, joka kumpuaa siitä, että episodi IX todella on episodi IX: ”Skywalkerien saagan viimeinen osa”, kuten kuvausten alkamisesta kertova virallinen tiedotekin linjasi. En kysyisi tätä kysymystä, enkä esittäisi tätä vaatimusta, jos uusi trilogia olisi otsikoitu ilman niitä episodinumeroita, esimerkiksi The Force Awakens -trilogiaksi, ja siten brändätty kokonaan uudeksi tarinaksi tai jatko-osaksi samassa galaksissa.

Mutta en esitä tuota kysymystä vielä. Sen sijaan lihavoin nyt tuon vaatimuksen: Episodi IX:n täytyy palauttaa tasapaino Voimaan.

tpm-jedi-council

Kun Star Wars -sarja oli kuuden elokuvan sarja, George Lucas sanoi sen olevan ennen kaikkea Anakin Skywalkerin tarina. Näin siitä huolimatta, että originaalitrilogia oli kyllä aina Luken, ei Vaderin tarina. Erityisesti alkuperäisleffa A New Hopessa eli episodi IV:ssä Vader on suurimmaksi osaksi taustalla, eikä edes kohtaa protagonisti Lukea lukuun ottamatta lopun avaruustakaa-ajoa Kuolemantähden kuilussa.

Lucasin myöhemmin toteuttama prequel-trilogia oli tietenkin Anakinin tarina. Se oli tarina pojasta, jonka Voima itse vaikuttaa siittäneen maailmaan, ja jonka sanotaan olevan ennustuksen valittu, joka toisi tasapainon Voimaan. Poika on kuitenkin myös ihminen, joka lankeaa vallan ja voiman kiusaukseen tunnetuin seurauksin. Tämän tarinan kautta originaalitrilogiakin toki muuttaa luonnettaan: prequelien kautta katsottuna Luken tarina ei ole enää vain maalaispojan kasvutarina, vaan se on nimenomaan isänsä pojan kasvutarina.

Sithin kostossa Lucas kirjoitti Yodan sanomaan Anakista, että ”ennustus ehkä väärin tulkittu on”. Star Wars -elokuvien kaiken avaruustaistelun ja tehosteiden alla piilevästä kompleksisuudesta kertoo paljon, että Star Wars -fanit ovat väitelleet jo vuosikymmeniä siitä, mistä koko tasapainon ennustuksessa oikeastaan oli kyse ja jopa siitä, oliko ennustuksen valittu ehkä sittenkin Luke eikä Anakin. Tarinan luoja Lucas ei, tavoilleen uskollisesti ja mielestäni viisaasti, ole halunnut antaa aivan suoraa vastausta omasta näkemyksestään, mutta on kyllä sanonut, että valittu oli kaikesta huolimatta Anakin.

Minä olen tulkinnut asian kuusiosaisen Star Wars -elokuvasarjan puitteissa näin.

Anakin Skywalker oli valittu, jonka kohtalo oli tuoda tasapaino Voimaan. Myös Yoda oli silti oikeassa; ennustusta tulkittiin väärin. Anakin Skywalkerin kohtalo oli nimenomaan kääntyä pimeälle puolelle, nimenomaan muuttua Darth Vaderiksi, nimenomaan auttaa keisaria tappamaan jedit. Mutta yhtä lailla hänen kohtalonsa oli lopulta palata Anakin Skywalkeriksi ja tuhota myös sithit heittämällä keisari Palpatine alas (toisen) Kuolemantähden (toisenlaiseen) kuiluun. Prequel-trilogian jedit ilmeisesti uskoivat, että tasapaino olisi tarkoittanut entisen yhteiskuntajärjestyksen uutta kukoistuskautta ja ehdottomasti sithien uhkan väistymistä, mutta sen sijaan se tarkoittikin tabula rasaa.

Ennustus tasapainosta – jonka Lucas tietenkin tässä tosimaailmassa kirjoitti saagaansa vasta kauan originaalitrilogian jälkeen, sillä se mainittiin ensimmäisen kerran Pimeässä uhassa vuonna 1999, ei kuitenkaan toteutunut yksin Anakinin ansiosta. Siihen tarvittiin hänen poikansa Luke. Originaalitrilogian aikana Lukella oli mahdollisuus tehdä kaikki isänsä virheet uudelleen (ripustautua liian pitkälle ystäviinsä, antaa periksi vihalleen pahuutta kohtaan), mutta hän löysi paremman tien. Parempaan tiehen kuului, että Luke ei myöskään totellut opettajiaan Yodaa ja Obi-Wania, jotka uskoivat galaktisen konfliktin lopun koittavan vain jos poika onnistuisi surmaamaan Vaderin ja keisarin. Sen sijaan Luke ymmärsi lopputaistelun hetkellä, että myös tuo tie olisi lopulta johtanut pimeälle puolelle. Luke lopetti taistelun, nousi pystyyn ja ilmoitti keisarille olevansa ”jedi kuten hänen isänsä aiemmin” – ja sai samalla Darth Vaderin viimein ymmärtämään virheensä. Tuolla Jedin paluun komeimmalla hetkellä Luke pelasti isänsä, sallien tämän samalla toteuttaa prequel-trilogian ennustuksen. Sillä kuten eräässä elokuvassa hiljattain sanottiin, näin myyttisten tarinoiden suuret voitot todella saavutetaan: ei tuhoamalla sitä, mitä vihaamme, vaan pelastamalla sen, mitä rakastamme.

rotj-luke-hand

Tämän vuoksi pidin aina hieman vääränä Lucasin itsepintaista ajatusta siitä, että kuuden elokuvan Star Wars -sarja olisi ollut kokonaisuutena nimenomaan Anakinin tarina. Pikemminkin se oli minusta Anakinin ja Luken trilogioiden muodostama kokonaisuus. Olen kuitenkin antanut Georgelle luvan olla tästä eri mieltä kanssani.

Joka tapauksessa Lucasin on itsensäkin täytynyt tähän päivään mennessä muuttaa mielensä.

Nimittäin kun Lucas muutti mielensä siitä, että Star Wars -elokuvien määrä jäisi kuuteen, ja päätti sittenkin käynnistää jo 1970-luvulla pohtimiensa episodien VII-IX tuotannon, hän käytännössä tuli myös luopuneensa ajatuksesta Star Warsista Anakinin tarinana. Riippumatta siitä, millaisen jatko-osatrilogian Lucas itse olisi tehnyt – ja tästäkin minun on ollut tarkoitus kirjoittaa jo pitkään, mutta se ei ole tämän kirjoituksen aihe – hänenkin versionsa olisi nostanut päähenkilöiksi uudet hahmot. On niin ikään vaikea kuvitella, että hänenkään kirjoittamassaan versiossa uudesta trilogiasta olisi käsitelty Anakin Skywalkeria sen enempää kuin tässä toisten hänen jälkeensä toteuttamassa: kolmannen sukupolven Skywalker on Kylo Ren, joka ihannoi Vaderia, ja uudessa trilogiassa on proosallisella tasolla hyvin pitkälle kyse siitä, mitä oikeastaan tapahtui Jedin paluun jälkeen eli sen jälkeen, kun Darth Vader oli tyhjentänyt galaksin sekä jedeistä että sitheistä.

Olen sitä mieltä, että originaalitrilogia muuttaa saagan sisäistä merkitystään uuden trilogian myötä jopa enemmän kuin se muutti sitä prequelien myötä. Nyt tulemme viimein perinpohjaisen oleelliseen kysymykseen, josta vihjasin kirjoituksen alussa. Se kysymys kuuluu:

Jos Star Wars -elokuvat eivät olleetkaan kuuden elokuvan tarina, jonka lopussa valittu toteuttaa ennustuksen, tuo galaksiin tasapainon ja antaa hänen poikansa jatkaa kohti parempaa maailmaa, mistä tässä yhdeksän elokuvan tarinassa silloin on kyse?

Tai toisin sanoen: mikä lopulta perustelee, että uusi trilogia tosiaan muodostaa suuren saagan episodit VII-IX, eikä esimerkiksi vain samaan galaksiin sijoittuvaa ”The Force Awakens -trilogiaa”?

luke-vii

”Monien vuosien ajan olikin tasapaino”, Luke Skywalker (Mark Hamill) huokaa The Last Jedissä.

”Sitten näin Benin. Siskoni pojan, jolla oli tuo mahtava Skywalkerien veri. Ja hybriksessäni kuvittelin, että voisin opettaa häntä, siirtää hänelle vahvuuteni”, Luke jatkaa, ja kertoo Reylle (Daisy Ridley) perustaneensa jeditemppelinsä vasta tuolloin.

Tässä ollaan jo merkittävästi eri linjalla kuin sillä, millä Luken perinteisesti (esimerkiksi vanhassa expanded universessa eli Legends-kaanonissa) katsottiin olevan. Luke Skywalker ei alkanutkaan kouluttaa uusia jedejä pian Jedin paluun jälkeen, vaan vasta parikymmentä vuotta myöhemmin, Ben Solon (Adam Driver) lähestyessä aikuisikää. The Last Jedissä Luke antaa ymmärtää, että hänen ei alunperin ollut tarkoitus kouluttaa jedejä lainkaan, ja että hän nyt katuisi, että edes yritti. Että galaksi oli tasapainossa Ahch-Ton saaren luonnon kiertokulun tapaan silloin, kun jedejä nimenomaan ei ollut.

Uusi trilogia on jo tarjonnut meille toisenkin tasapaino-maininnan: heti alkajaisiksi. Jedien perinnön vaalija Lor San Tekka (Max von Sydow) sanoo Poe Dameronille aivan The Force Awakensin alussa, ettei ”tasapainoa voi olla ilman jedejä”. Tulkinta on siis aivan päinvastainen kuin Luken.

luke-artoo-jedi-massacre

Luke on kuitenkin tulkinnassaan väärässä, kuten hän The Last Jedissä oppii. Tasapaino – mitä sillä sitten tarkoitetaankin! – ei tuhoudu siksi, että Luke Skywalker opettaa joillekin Voiman käyttöä. Se saattaa olla uhattuna siksi, että noista oppilaista yksi käyttää kykyjään kammottavan hirmuhallinnon edistämiseksi, mutta on turha kuvitella, että Luke voisi täysin estää pimeän puolen käyttäjien olemassaolon kieltäytymällä opettamasta kenellekään mitään hyvästä puolesta. Itse asiassa Voiman käyttäjiä on galaksissa joka tapauksessa – esimerkiksi keräämässä romuja Jakkun autiomailla ja lakaisemassa talleja Canto Bightissa – eikä tasapaino ole sen vuoksi iäksi menetetty.

Samoilla linjoilla tuntuu olevan myös Maz Kanata, joka ei käytä sanaa tasapaino, mutta joka puhuu The Force Awakensissa ”ainoasta taistelusta”, jota käydään aina pimeyttä vastaan, vaikka pimeyden kasvot vaihtuvat. Vaikka Maz siis pitää taistelua päättymättömänä, hänenkin mielestään pimeyttä vastaan on silti jaksettava taistella. Niinpä vanha piraattirouva kannustaa lyhyen, mutta tärkeän kohtaamisen Finniä valitsemaan puolensa ja Reytä matkallaan kohti Lukea. Tämän teeman näen jatkuvan The Last Jedissä, jossa Mazin paikan Finnin omatuntona ottaa Rose.

tfa-maz-rey

Mutta jos ennustuksessa tasapainosta ei ollut kyse siitä, että jedien ja sithien joukkotuhon jälkeen Luken olisi ollut määrä alkaa suit sait kouluttamaan uusia ja parempia jedejä (kuten perinteinen tulkinta kuului) eikä siitä, että galaksi on paremmin tasapainossa ilman jedejä tykkänään (kuten Luke itse The Last Jedin mukaan uskoi), mistä siinä sitten oli kyse? Etenkin kun The Force Awakensin ja The Last Jedin maininnat tasapainosta antavat ymmärtää, että uuden trilogian tekijät (ohjaaja-kirjoittajat JJ Abrams ja Rian Johnson sekä Lucasfilmin kerrontaa ohjaava tarinaryhmä) eivät ole unohtaneet Lucasin prequeleissa esittelemää ennustusta.

Uuden trilogian faneista ainakin niin sanotuilla Reyloilla on tähän yksi vastaus. Monet Reyn ja Kylon ”shippaajat” – jotka uskovat, että Kylo kääntyy viimeisessä episodissa kohti valoa Reyn rakkauden vuoksi ja sen ansiosta – uskovat, että kun nämä kaksi ovat ratkaisseet galaktisen sotilaallisen konfliktin, he lähtevät etsimään uutta, tasapainoisempaa jediyttä.

Tämä loppuratkaisu on mahdollinen, vaikka mitenkään varma se ei kyllä ole. Minäkin tulkitsen Kylon katseen The Last Jedin lopussa sanovan, että tämä tietää valinneensa Snoken valtaistuinsalissa väärin. Samalla minusta tuntuu, että Kylolla nimenomaan oli The Last Jedissä niin hyvä mahdollisuus valita oikein, että kirjoittajat saavat totisesti tehdä parastaan, jotta onnistuvat tarjoilemaan meille IX:ssä First Orderin itsevaltias Kylon, joka sitten kuitenkin uskottavasti siinä vaiheessa palaisi täysin takaisin valoon.

Jonkinlaiseen tasapainon löytymiseen valon ja pimeän välillä tuntuu myös viittaavan uuden trilogian mysteereistä suosikkini, tämä The Force Awakensin romanisaation alkulehtien arvoituksellinen runo:

First comes the day
Then comes the night.
After the darkness
Shines through the light.
The difference, they say,
Is only made right
By the resolving of gray
Through refined Jedi sight.

―Journal of the Whills, 7:477

Runo on nerokkaasti kirjoitettu: siitä on todella vaikea saada selvää, mitä sanoilla lopulta edes tarkoitetaan. Siten se todennäköisesti sopiikin lopulta yhteen minkä tahansa episodi IX:n loppuratkaisun kanssa.

Jos runoa on tulkittava ennustuksena, kenties jatkona prequel-trilogian ennustukselle tasapainosta, missä ensinnäkin on runon alkupiste (first): milloin koitti päivä, jota seuraa pimeä, jonka jälkeen paistaa valo? Oliko ensimmäinen päivä ehkä prequeleja edeltävä jedien vanha suuruuden aika, vai kenties Jedin paluun lopun, krhm, jedin paluu? Runon selvimmässä kohdassa sanotaan, että ero (difference) on mahdollista oikaista vain yhdellä tavalla, mutta mitä eroa itse asiassa tarkoitetaan: eroa päivän ja yön, valon ja pimeän välilläkö? Eikö runo jo itse tee sen selväksi sanoen niiden vuorottelevan? Entä mitä tarkoittaa ”harmaan ratkaiseminen” (resolving of gray), kun ei se aivan tunnu siihenkään viittaavan, että harmaa itsessään olisi ratkaisu?

Myös se on tietenkin täysi mysteeri, onko kyseinen runo The Force Awakensin kirjoittajien Abramsin ja Lawrence Kasdanin ja/tai Lucasfilmin tarinaryhmän tarkkaan harkitsema vihje meille vaiko ehkä sittenkin vain romaanin kirjoittajan Alan Dean Fosterin oma neronleimaus, jonka tarinaryhmä vain salli lisättävän osaksi kaanonia…

tlj-rey-kylo-throne-room

Mutta oli runo tärkeä tai ei, olivat ”Reylot” oikeassa tai eivät, ei oikeastaan ole tämän kirjoituksen kannalta olennaista. Olennaista on korkeintaan se, että uudessa trilogiassa tähän mennessä kerrotun perusteella olen sitä mieltä, että olisi suuri, tökerö virhe, jos episodi IX:ssä konflikti ratkeaisi yksinkertaisesti siten, että täysin hyvä Rey voittaisi täysin pahan Kylon.

Joka tapauksessa menin jo spekulaatioiden puolelle, eikä se oikeastaan ollut nyt tarkoitukseni. (Olen kirjoittanut tässä blogissa jo vuosi ennen The Last Jedin ensi-iltaa teoriastani siitä, kuinka uudessa trilogiassa voisi olla kyse uusien, parempien, ”harmaampien” jedien ajan alusta, eikä se teksti suinkaan kokonaan vanhentunut tuon ensi-illan myötäkään.) Tässä tarkoitukseni oli perustella, että mikä tahansa ratkaisu onkaan, episodi IX:n täytyy antaa meille loppu, joka tuntuu siltä, että tasapaino nyt palaa Voimaan.

Kyse ei ole vain siitä, että tasapainon hakeminen, valon ja pimeyden ikuinen taistelu on aina ollut Star Warsin ytimessä. Eikä vain siitä, että uusi trilogia tuntuu edetessään yhä enemmän käsittelevän juuri tuota tasapainon etsintää, puhuen sanasta aivan ääneenkin monta kertaa. Aivan loppujen lopuksi vaatimukseni perustuu siihen, että uuden trilogian viimeisen osan täytyy viimeistellä uusi selitys prequel-trilogian ennustukselle ja originaalitrilogian lopun lunastukselle, sillä siten se perustelee itsensä yhdeksänosaisen saagan lopetuksena.

George Lucasin jatko-osatrilogiassa Luke Skywalker eläisi yhä

Posted on 30/03/2018 by Aki Jörgensen

”Satun tietämään, että George ei olisi tappanut Lukea ennen episodi IX:n loppua, jota ennen hän olisi kouluttanut Leian. Mikä onkin toinen juonilanka, jota ei käytetty.”

Näin sanoi Luke Skywalker itse eli Mark Hamill IGN:n tällä viikolla julkaistussa haastattelussa. Kyseessä on harvinainen paljastus siitä vaihtoehtoisesta Star Warsiin, joka tulee vaivaamaan meitä jossittelua rakastavia vielä vuosikymmeniä: George Lucasin versiosta episodeista VII-IX.

Luke Skywalker The Last Jedin ja elämänsä lopussa. Luonnostaidetta.

Yleisesti tiedossa on, että The Force Awakens, The Last Jedi ja tuleva episodi IX eivät varsinaisesti mitenkään perustu George Lucasin käsikirjoitusluonnoksiin, jotka Lucas itse koki olennaisena kauppatavarana hänen myydessään yhtiötään Disneylle vuonna 2012. Lucas ei jättänyt jälkeensä valmiita tai edes luonnosteltuja käsikirjoituksia, mutta kylläkin kasan ideoita sellaisiksi, ja kirjoittaja Michael Arndtin työnsä ääressä niistä käsikirjoitusta rakentamassa. Ostosten jälkeen uusi Lucasfilm teki kuitenkin Kathleen Kennedyn johdolla nopeasti päätöksen, että Arndtin ei tarvitse perustaa työtään Lucasin muistilappuihin.

Yleisesti tiedossa on myös, että Lucasin visiot lymyilevät tästä huolimatta jossain syvällä jatko-osatrilogian takana. Aloittihan The Force Awakensin ensimmäinen käsikirjoittaja Arndt tosiaan työnsä Lucasin ideoiden pohjalta. Vaikka niin moni asia muuttui, että Lucas ei lopulta saanut The Force Awakensiin edes jaettua ”story by” -krediittiä, jo Lucasin versiossa tarinan uusi päähenkilö oli jediksi opetteleva nuori, ulkopuolinen nainen – ja jo Lucasin versiossa Luke Skywalker oli trilogian alussa eristäytyneenä muinaiseen jeditemppeliin.

Tiedossa ei sen sijaan ole juuri mitään siitä, mitä Lucasin jatko-osatrilogiassa olisi tapahtunut. Olettaa voi, että jotain aivan muuta kuin mitä The Force Awakensissa ja The Last Jedissä tapahtuu. Jatko-osatrilogian perimmäinen lähtöasetelma saattaa periytyä hyvinkin suoraan Lucasin luonnoksista, mutta todennäköisesti aivan keskeiset sen juonielementit on päätetty vasta hänen jälkeensä. Lucasin version sodan vastapuoli saattoi esimerkiksi olla aivan toisenlainen armeija kuin Imperiumia apinoiva The First Order. Lucasin versiossa trilogian pääpahis ei välttämättä ollut Skywalkerin huonetta ja sukua. Eikä Adam Driver ilmeisesti Lucasin version filmatisoinnissa olisi näytellyt sukupolvensa ainoaa Skywalkeria.

Nämä kolme ”pahisten puolen” juoniratkaisua ovat erittäin perustavia: niiden päällä lepää oikeastaan kaikki se, millaisena jatko-osatrilogia yhdeksänosaisen saagan kokonaisuudessa näyttäytyy. Niinpä on luonnollista, että keskimmäiseen episodiin eli The Last Jediin saati vuoden 2019 episodi IX:ään tultaessa erot Lucasin luonnoksiin vain kasvavat – esimerkiksi nyt sitten niin, että Luke Skywalkerin maallinen matka päättyikin jo yhtä elokuvaa ennen saagan loppua.

Olisivatko he kohdanneet vielä kerran kolmikkona Lucasin idealuonnoksissa?

Mark Hamill ei ole ennenkään peitellyt erimielisyyttään Rian Johnsonin tulkinnasta hänen hahmostaan, Luken eristäytymiselle kirjoitetuista syistä ja myös siitä, että hänet kirjoitettiin kuolemaan jo ”paluuelokuvassaan”. Tuoreessa lausunnossaan IGN:lle hän jatkaa kritiikkiään yllättävän suorapuheisesti. Hamill sanoo näin: ”Georgella oli kokonaiskuva juonesta – jos hänellä ei ollut kaikkia yksityiskohtia, hänellä oli tavallaan yleiskuva siitä, mihin jatko-osatrilogia menisi – mutta tämä versio on enemmänkin kuin viestijuoksua. Yksi juoksee ja antaa soihdun seuraavalle, joka sitten jatkaa.”

Yleisesti on tiedossa myös, että tämä on totta.

Siinä vaiheessa kun JJ Abrams ja Lawrence Kasdan ottivat vastuun The Force Awakensin käsikirjoituksesta, Lucasin luonnokset oli jo aikaa sitten päätetty jättää taustamateriaaliksi. Abrams ja Kasdan ottivat ohjenuorakseen, että kaiken elokuvassa tulee ”miellyttää” (to delight), ja muokkasivat sillä tiellä Arndtin käsikirjoitusluonnosta omakseen. He luonnostelivat ajatuksia myös episodien VIII ja IX tapahtumista, mutta The Last Jedin kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnsonille annettiin tämän jälkeen hämmästyttävän vapaat kädet tehdä omat ratkaisunsa sekä juonen kuin myös Reyn (Daisy Ridley) alkuperän kaltaisten suurten käänteiden suhteen.

Johnson perusti käsikirjoituksensa pikemminkin The Force Awakensiin kuin siihen, mitä sen tekijät olivat ajatelleet voivan tapahtua sen jälkeen. Hän on sanonut käyttäneensä kirjoittamisen ohjenuoranaan kysymystä siitä, mikä olisi kaikkein vaikeinta, mitä kukin hahmoista joutuisi trilogian keskimmäisessä osassa kohtaamaan. Tämä on saattanut kuljettaa Johnsonin aivan erilaiseen elokuvaan kuin miten Abrams ja Kasdan olisivat ehkä ajatelleet tarinaa jatkettavan. Antaessaan viestikapulan vuorostaan eteenpäin Johnson on sanojensa mukaan ajatellut hämmästyttävän vähän sitä, miten juonet trilogian päätösosassa kiedotaan kasaan. Itse asiassa hän on peräti käyttänyt vertausta ”tehdä sotku ja antaa toisten siivota se”.

(Johnsonista riippumatta sotkua pahensi vielä entisestään Carrie Fisherin kuolema, joka estää siivoajia käyttämästä hahmoa, jonka roolin episodi IX:ssä piti olla aivan keskeinen.)

”Miten me rakennamme kapinan tästä? No jaa, JTO.”

Niin paljon kuin molemmista noista elokuvista pidänkin, en voi elokuva- ja tv-sarjojen pitkien kokonaisjuonien ystävänä olla kiusaantumatta tästä totuudesta. Jo tieto siitä, että kukaan ei ole pidellyt suuria lankoja käsissään, on jotenkin hyvin häiritsevä. Vain eräänä esimerkkinä: vaikka Snoken hahmo toimisi The Force Awakensissa ja The Last Jedissä aivan riittävän hyvin ja ansaitsisi mennä silloin kun aika koittaa (kuten siis periaatteessa kyllä ajattelen), on todella hämmentävää tajuta, että Abrams ja Kasdan saattoivat aivan hyvin keksiä koko hahmon kahdestaan, suunnitella tälle tietynlaisen taustan ja tarkoituksen tähän trilogiaan – ja Johnson saattoi tästä piittamatta vain vaihtaa tuon tarkoituksen omaan versioonsa. Sitä kierommaksi kuva asettuu, kun ottaa huomioon, että Johnson-mutkan jälkeen trilogian juonilankoja käärii päätösosassa kasaan juuri Abrams, joka palasi kaukaiseen galaksiin episodi IX:n alkuperäisen kirjoittaja-ohjaaja-valinnan Colin Trevorrown jälkeen.

Loppujen lopuksi juuri episodi IX onkin todellinen testi sille, kuinka onnistunut Star Wars -trilogia tällä viestijuoksumetodilla syntyy. Todennäköisesti myös sen jälkeen kuulemme haastatteluissa ainakin jonkin verran enemmän siitä, mikä kaikki pysyikään paikalllaan ohjaajien ja kirjoittajien vaihtuessa ja mikä ei. Esimerkiksi juuri Snoken ”kertakäyttöisyys” saattoi nimittäin toki olla mukana Abramsin ja Kasdaninkin visioissa, teoriassa jopa Lucasin tai Arndtinkin – nyt emme vain vielä tiedä, oliko näin. Epäilemättä eräänä päivänä joidenkin vuosien päästä myös julkaistaan totaalinen ”näin tämä trilogia tehtiin” -opus, joka kaiken viimein paljastaa – mutta se päivä ei koita ihan pian.

Käviköhän jedien uudelle nousulle näin huonosti myös Lucasin idealuonnoksissa?

Joten kun toistaiseksi joudumme pärjäämään näillä pienillä tiedonmuruilla, palatkaamme Hamillin tuoreeseen lausuntoon. Se on nimittäin näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta kutkuttava.

Hamillin mukaan Skywalkerien sukusaaga olisi siis Lucasin visioissa päättynyt Luken kuolemaan. Ajatuksessa on kieltämättä logiikkaa – etenkin, jos Rey-nimen myöhemmin saanut trilogian varsinainen päähenkilö ei olisi ollut Lucasinkaan visioissa Skywalker (tätäkään emme tosin varmaksi tiedä). Mitä pienemmässä roolissa uuden sukupolven Skywalkerit olisivat Lucasin versiossa olleet, sitä enemmän Luken pitäminen mukana loppuun asti olisi korostanut elokuvien yhteenkuuluvuutta. Sitä, että kyse tosiaan on jonkin tarinan ”episodi IX:stä” eikä vain uudesta Star Wars -universumiin sijoittuvasta elokuvasta.

Varmasti Lucasinkin ajatuksissa Rey (ja ne nuoremmat Skywalkerit) olisivat edustaneet tulevaisuutta, jolle Luke ja muut vanhat siirtävät seikkailunsa – mutta tämä ei olisi tapahtunut nopeana viestijuoksuna, vaan kolmen elokuvan mittaisena prosessina. Luopumiseen olisi ilmeisesti sisältynyt se, että Leia olisi vanhoilla päivillään viimein oppinut Voiman käyttäjäksi trilogian aikana – jos siis Hamill tarkoitti todella sitä, eikä sitä, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi jeditreenannut siskonsa jo trilogioiden välissä.

(Sivuhuomautuksena: Hamillista poiketen esimerkiksi minä olen koko ajan tulkinnut uusia elokuvia ja niiden oheiskirjallisuutta siten, että Luke tosiaan on antanut Leialle jonkinlaista koulutusta Voiman käytöstä, vaikkei tämä olekaan valinnut jediyttä polukseen. Se tuntui loogiselta jo nuorena Jedin paluun lopussa, ja se tuntuu loogiselta The Last Jedin Voima-kohtauksen jälkeenkin. Jason Fryn The Last Jedi -romanisaatio, jota luen parhaillaan ja josta en ole vielä ehtinyt kirjoittaa blogiin, sanoo tämän lopulta aivan suoraankin: Luke tosiaan opetti sisarelleen Voiman käyttöä jo kauan ennen First Orderin nousua.)

”Tottakai minä käytän Voimaa. Tarvitseeko jonkun muka nähdä minut koulussa uskoakseen?”

Hamillin paljastukset Luken suunnitellusta lopusta ovat kuitenkin myös pienessä ristiriidassa siihen, mitä ainakin minä olen aiemmin olettanut. Lucas itse esimerkiksi kuvaili jo 1980-luvulla jatko-osatrilogian Luke Skywalkerin hahmoa Hamillille ”Ben Kenobin kaltaiseksi rooliksi”, jossa hän luovuttaisi miekkansa eteenpäin. Perustellusti voi väittää, että The Last Jedi nimenomaan tarjoilee Luken jatko-osatrilogian Beninä (tai no, vielä suoremmin Yodana), kun taas versio, jossa Luke olisi seikkaillut eloisasti trilogian loppuun asti, olisi asettanut hänen hahmonsa kaaren originaalitrilogian peilikuvaksi pikemminkin Darth Vaderin. Ellei sitten jopa nuoren Luke Skywalkerin: Lukehan olisi suorastaan tuntunut uudenkin trilogian päähenkilöltä, jos hänet olisi haettu saareltaan jo episodi VII:ssä (kuten Lucasin suunnitelmissa käsikirjoittaja Arndtin mukaan oli tarkoitus) ja pidetty sen jälkeen mukana loppuun (kuten Hamill nyt sanoo Lucasin suunnitelmissa olleen tarkoitus).

Erikoista on sekin, että aiemmin on annettu ymmärtää, että George Lucasin versiot joutuivat pataan suurelta osin siksi, että ne keskittyivät liian nuoriin (”teini-ikäisiin”) uusiin hahmoihin, ja toisaalta koska ne jättivät yleisön odottamat vanhat hahmot liian pieneen osaan. No, edelleenkin Lucas saattoi toki kaavailla omasta ”Reystään” nuorempaa kuin lopulta saimme, mutta Luken pitäminen mukana trilogian loppuun asti ei kuulosta siltä, että vanhat hahmot olisivat olleet sivuosassa.

On tosin (ainakin) vielä yksi palapelin pala, josta voi ammentaa selityksiä – tosin se se vasta huonosti kaikkien muiden palojen kanssa yhteen sopiikin. Lucasfilmin tarinaryhmän puhemies Pablo Hidalgo nimittäin totesi taannoin twiitissä, jonka poisti hieman myöhemmin, että Lucasin versio uudesta trilogiasta olisi alkanut ”The Last Jedin puolivälistä”. Olen yrittänyt pohtia ankarasti, mitä tämä voisi tarkoittaa, mutta suoraan sanoen en ole keksinyt kovin hyvää vastausta.

The Last Jedihän on yhtäältä yksi tiivis takaa-ajo First Orderin ja Vastarinnan välillä ja toisaalta Voima-henkinen kolmiodraama Reyn, Luken ja Kylon välillä. Edellinen osa on selvästi Rian Johnsonin keksintöä, jälkimmäinen taas perustuu Lucasin jälkeen tehtyihin päätöksiin trilogian pahiksen henkilöllisyydestä. Ainoa selitys, jonka Hidalgon tarinan puoliväli -viittaukselle keksin, onkin se, että Lucasin luonnoksissa Luke olisi ollut episodi VII:n alussa eristäytyneenä jeditemppeliin yhdessä yhden oppilaan kanssa, joka yrittäisi parhaillaan houkutella tätä palaamaan.

Rey erilaisessa jeditemppelissä, luonnoskuva.

Varhainen luonnosversio Luken piilopaikka-jeditemppelistä.

Kaiken tämän pohtiminen on minusta tavattoman kiinnostavaa, ja kuulen mielelläni kommenttejanne näistä(kin) ajatuksistani ja summauksistani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikään Lucasin visioista tihkuva tiedonmuru ei liity mitenkään siihen, olisiko niihin perustuva elokuvatrilogia ollut parempi tai huonompi kuin tämä, jonka nyt saamme. Etukäteen kehitelty kokonaisjuoni ei ole mikään tae juonen onnistuneisuudesta – eikä viestikapulamainen kirjoittaminen ole este sille, etteikö tarina voi tuntua valmiina kokonaisuudelta.

Hyvä on muistaa myös, että alkuperäinen Star Wars -trilogia kirjoitettiin 1970-80-luvuilla nimenomaan viestikapulamaisesti, vaikka kapulaa jatkuvasti kuljettikin myös Lucas itse. Aivan keskeiset käänteet, kuten hahmojen väliset sukulaissuhteet, ratkaistiin vasta ensimmäisen elokuvan ensi-illan jälkeen. Imperiumin vastaiskua kirjoitettaessa ei ollut vielä tiedossa, että seuraava osa olisikin jo (siltä erää) viimeinen. Ja kun Lucas 1990-luvulla palasi sarjansa pariin, kirjoitti koko prequel-trilogian yksin ja olisi voinut kehitellä sen juonen 15 edellisen vuoden aikana aivan tarkkaan valmiiksi jo ennen The Phantom Menacen ensimmäisiä kuvauksia, ei hän silti tehnyt näin, vaan siirtyi episodista toiseen käytännössä vasta edellisen valmistuessa – jättäen palaamatta episodi III:ssa moniin juoniin, jotka oli jättänyt auki I:ssä ja II:ssa.

Entertainment Weekly kertoo Solosta kaiken (tai ainakin enemmän kuin muut ennen)

Posted on 14/02/2018 by Aki Jörgensen

Solo-elokuvan ensi-iltaan on alle 100 päivää, ja teaserin julkaisemisen myötä elokuvan markkinointi onkin viimein käynnistynyt.

Tuttuun tapaan kärjessä on Entertainment Weeklyn Anthony Breznican, joka on julkaissut pinon yksinoikeusartikkeleita leffaan johdatellen. On kuvagalleria, Alden Ehrenreichin haastattelu, Donald Gloverin haastattelu, Emilia Clarken haastattelu, tarinaa Harrison Fordin neuvoista, Phoebe Waller-Bridgesin esittämästä uudesta droidista, leffan konnagalleriasta, ohjaajavaihdosta ja lopuksi elokuvan innoittajista.

HS-551136_R

Huh. Näissä on paljon luettavaa (erityisen kiinnostavia ovat ohjaajaosa ja Clarken haastattelu), mutta tässä muutamia nostoja:

Han Solo on orpo (ilmeisesti, Star Wars -disclaimerilla ”ei sitä voi koskaan varmaksi tietää”), aivan kuten Luke ja Rey.
Nuori Han on idealisti, joka yrittää karistaa karut kasvuolonsa taakseen. Kuten niin monissa maallisissakin kasvutarinoissa, itsenäisyyden ja unelmien saavuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa. Synkistyykö Han siis jo tämän matkan varrella?
Solo sisältää tosiaan sekä Hanin ja Chewien että Hanin ja Landon ensitapaamiset, kuten teaserista saattoi veikatakin.
Harrison Ford antoi neuvoja nimihahmosta sekä Hania esittävälle Alden Ehrenreichille että ohjaaja Ron Howardille.
Qi’Ra (Emilia Clarke), joka teaserissa sanoo tietävänsä parhaiten ”mikä” Han on, on tosiaan leffan hahmokaartista Hanin vanhin tuttu, vähintään lapsuudenystävä ja mahdollisesti ensirakkaus.
Tobias Beckett (Woody Harrelson), ehkä kaikkien aikojen epä-starwarsmaisin nimi muuten, on rikollinen, joka kerää kokoon jengin keikkaa varten, ja josta tulee Hanin esikuva ”moraalisen rikollisuuden” tiellä. Käsikirjoittajat Lawrence Kasdan ja Jon Kasdan ajattelivat kirjoittaessaan Aarresaaren Pitkä-John Silverin ja Jim Hawkinsin suhdetta.
L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) on ainutlaatuinen, toisten droidien osista itse itsensä kokoama koneolento. L3-37 on ”Landon Chewie” – siis Landon kumppani Falconin ohjaimissa. (Joten missä on siis Lobot?)
Paul Bettany, joka korvasi uudelleenkuvausten vaiheessa Michael K. Williamsin, esittää Dryden Vos -nimistä mafiosoa. Väittävät, ettei hahmo kuitenkaan olisi sukua Quinlan Vosille.
Elokuvan planeettoihin lukeutuu Corellian ja Kesselin lisäksi mutainen ja soinen Mimban, tuttu aivan ensimmäisestä expanded universe -romaanista Mustan lordin paluu (Splinter of the Mind’ Eye). Joka muuten oli aikanaan b-suunnitelma Star Warsin ensimmäiseksi, halpatuotantoiseksi jatko-osaksi, ja jossa siksi silloisista Harrison Fordin sopimusteknisistä syistä johtuen ei ollut mukana Han Soloa.
George Lucas kävi kuvauksissa ystävänsä Ron Howardin ensimmäisenä päivänä ja jopa kiinnostui eräästä Falcon-kohtauksesta niin, että hänen ehdotuksensa jostain komediallisesta yksityiskohdasta jätettiin elokuvaan.
Phil Lordin ja Christopher Millerin vaihtumista Howardiin selitellään jo tuttuun tapaan: Lord ja Miller eivät vain olleet tekemässä sitä elokuvaa, jota Kathleen Kennedy ja studio halusivat, ja potkupäätös tapahtui vasta niin myöhään juuri siksi, ettei sitä olisi haluttu joutua tekemään. Howard valikoitui vastaamaan isoon haasteeseen Kennedyn, Lucasin ja leffan hiljattain edesmenneen tuottajan Allison Shearmurin vanhana ystävänä. Uudempana palasena kuvioon lisään artikkelien viittaukset siihen, että iso osa ongelmaa olisi ollut Lordin ja Millerin työskentelytahti: jospa potkut tulivat, kun ja koska elokuvaa ei sittenkään ollut valmiina ihan niin paljon kuin piti olla?

Erikseen tykkään juttusarjan viimeisenä julkaistusta palasesta, joka kertoo, mitä elokuvia isä ja poika Kasdan katselivat Soloa valmistellessa ”sillä silmällä”. Kirjoitinhan juuri The Last Jedin esikuvaelokuvista ja toivoin saavani vastaavia listoja nähtäväkseni toistekin. Mutta kun viimeksi jouduin katsoessani arvuuttelemaan, mikä esimerkiksi venäläisen naturalistisen draaman yhteys Episodi VIII:aan olisi, tällä kertaa lista tulee suoraan selkeiden saatesanojen kanssa:

Aarresaari (Robert Louis Stevensonin kirja), jossa nuori poika kasvaa seikkailun aikana kohtaamiensa hahmojen kautta, ja joista erityisesti Pitkä-John Silverin mentor-suhde vaikutti Beckettin ja Hanin suhteeseen.
Heat (Michael Mann, 1995), jonka konnien Robert De Niron ja Val Kilmerin välinen suhde niin ikään vaikutti Solo-leffan vanhempien ja nuorempien konnien suhteisiin.
Unforgiven (Clint Eastwood, 1992), niin ikään vanhemman kovanaaman ja nuoren oppipojan välinen suhde.
The Big Lebowski (Joel ja Ethan Coen, 1998), hurjaa kyllä. Tässäkin kyse on hahmojen välisestä suhteesta, mutta nyt Hanista ja Chewiestä. Minusta on suorastaan ihastuttavaa, että Kasdanit näkivät tämän omankin suosikkini rennon Duden ja liipasinherkän Walterin välisessä miesrakkaussuhteessa esikuvan Hanille ja Chewielle. Miksi ei toisaalta!
Gangster No. 1 (Paul McGuigan, 2000), listan ainoa vieraampi tapaus. Esikuva Dryden Vosin hahmolle, jota näytteleekin lopulta sama näyttelijä, Paul Bettany.

Upporikas altavastaaja: Kymmenen haja-ajatusta George Lucasista

Posted on 31/01/2018 by Aki Jörgensen

Kirjoitin George Lucasin tänä syksynä julkaistusta elämäkerrasta The Last Jedin viime vuoden lopulla tämän muutamassa sanomalehdessä ja alkuviikosta tässä blogissa julkaistun jutun. Tässä muutama sana lisää erityisesti teille, hyvä blogiyleisö.

george-lucas_0

Ensin itse kirja. Brian Jay Jonesin ytimekkäästi nimetty George Lucas (Like 2017) on 650-sivuinen järkäle, jossa on lopussa 50 sivua lähdeviitteitä. Se on siis huolelliseen taustatyöhön perustuva koonti, ja nimenomaan Lucasin elämäkerta eikä Star Wars -elokuvien making of. Hyvä niin – jälkimmäisiä on olemassa enemmän, ja sellaiseen näkökulmaan luonnollisesti keskittyvät myös vaikkapa dvd- ja bluray-julkaisujen ekstrat. Jonesin kirja ei ole auktorisoitu elämäkerta, mikä tarkoittaa, että tekijä ei ole itse haastatellut Lucasia eikä kovin monia muitakaan primäärilähteitä. Lähdeluettelosta voi toki päätelläkin, että Lucasin ja monien muiden sanomisia kirjaan on kyllä ansiokkaasti selattu.

Annan kirjalle suosituspeukkuni, vaikka loppupuolelta löysin siitä hämmästyttävän isoja virheitäkin. Kirjassa esimerkiksi väitetään, että Lucasin pitkään visioima näytelty Star Wars -sarja Underworld olisi nyt tulossa jouluksi 2018 (ei ole), ja jopa että Lucas omistaisi yhä itse Lucasfilmin tytäryhtiön Skywalker Soundin (ei omista).

Tässä muutamia poimintoja kirjasta ja/eli Lucasista, jotka jäivät lehtijuttua varten tekemiini muistiinpanoihin, mutta joiden ajattelin kiinnostavan tämän blogin lukijakuntaa. Näitä sattui ihan vahingossa tulemaan kymmenen, joten nostin sen otsikkoon.

American Graffiti (1973) eli suomeksi Svengijengi ’62, Lucasin ohjauksista ainoa ”maallinen”.

Lucasin lapsuus ei ollut idyllinen. Hänen välinsä erityisesti isäänsä eivät olleet erityisen läheiset. Tämä saattaa selittää, että Lucas ei koskaan ihannoi elokuvissaan kotia tai lapsuutta kuten ystävänsä Steven Spielberg usein tekee. Nuoruutta Lucas tosin jo vähän ihannoi, etenkin American Graffitissa, mutta se onkin jo eri asia, sillä nuoruudessa ihminen on jo lapsuutensa ohittanut. Kirjassa huomautetaan, että sen sijaan Lucas käsittelee elokuvissaan usein ihannelapsuuden mahdollisuutta: ajatellaanpa vaikkapa Anakinia, Lukea tai Indiana Jonesia kolmannen elokuvan takauma-alussa.

Lucas tahtoi kilpa-ajajaksi. Podrace-kohtaukseen nykyään kohdistuvan inhon vuoksi monilta on voinut unohtua, kuinka monissa Lucasin elokuvissa onkaan autoilla (tai avaruusaluksilla) tapahtuva kilpa- tai takaa-ajokohtaus. Nimittäin melkein kaikissa: THX-1138:ssa, American Graffitissa, useimmissa Star Warseissa, parissa Indiana Jonesissa… Lucasin noin kymmenestä nuoruuden lyhytelokuvasta kaksi kuvaa pelkkää autoilua. Alla toinen niistä, tosin suttuisena Youtubeen päätyneenä kopiona:

Lucas rakasti nuorena eniten kuvaa ja leikkausta. Hän ei pitänyt käsikirjoittamisesta eikä näyttelijöiden ohjaamisesta. Useimmissa hänen opiskelijatöissään ei käytännössä ole näyttelijöitä lainkaan, tai ainakaan he eivät lausu käsikirjoitettuja repliikkejä. Opiskellessaan Lucas ajattelikin ryhtyvänsä ammatiltaan dokumenttikuvaajaksi tai leikkaajaksi, ja tekevänsä opiskelijaelokuviensa kaltaisia abstrakteja kuvan ja äänen montaaseja silloin kuin palkkatöiltään pystyisi. Niin kaukana kuin tällainen taiteilu Star Warseista onkin, näen tässä Lucasissa sittenkin myös suoran jatkumon Star Warsien Lucasiin. Lucashan leikkasi originaalitrilogiaa tulevina vuosina uudelleen ja uudelleen sekä rakensi prequelinsa kutakuinkin näyttelijäsuorituksia lukuunottamatta vasta leikkausvaiheessa. Jonesin kirjasta saa kuvan, että Lucasista taisi itse asiassa tulla ohjaaja vain siksi, että saisi kuvata ja leikata haluamiaan elokuvia ilman että kukaan antaisi käskyjä.

Lucasille oli jo nuorena luontevampaa keksiä ideoita ja parantaa toisten käsikirjoituksia elokuvallisemmiksi kuin kirjoittaa itse. Opiskelukaverit ja varhaisten vuosien yhteistyökumppanit muistavat usein, kuinka parhaat ideat tulivat Lucasilta, mutta varsinainen kirjoittaminen ei ollut Lucasin leipälaji. Aikanaan hän myös myönsi tämän itse, tuskaillen ystävilleen suorastaan inhoavansa käsikirjoittamista. Olisipa Lucas vain pitänyt saman linjan prequeleissakin, ja meillä saattaisi olla aivan toisenlainen saaga. Lucas on merkitty käsikirjoittajaksi myös kolmeen 1970-luvun elokuvaansa (THX-1138:aan, American Graffitiin ja ensimmäiseen Star Warsiin), mutta kaikkia niitä tehdessä hänellä oli myös apua. Star Warsin, jonka käsis on kreditoitu yksin Lucasille, tekstiä auttoivat parantamaan Willard Huyck ja Gloria Katz, jotka olivat kirjoittaneet Lucasin kanssa American Graffitiakin. Myöhemmin Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluunhan tunnetusti kirjoittikin Lawrence Kasdan. Indiana Jonesienkin varsinaiset käsikset Lucas jätti aina muille, vaikka ideoi niihin tarinat.

THX-1138 (1971), Lucasin ohjauksista ”vaikein” ja se, joka on lähinnä hänen opiskelijatöitään.

Nuori Lucas olisi halunnut nähdä taiteellisen elokuvakerronnan nousun. Lucas oli tosiaan itse opiskellessaan innostunut tekemään täysin ei-kertovaa elokuvaa. American Zoetropen perustamisen aikaan 1960-luvun lopussa Lucas toivoi hänen, Francis Ford Coppolan, John Miliusin ja muiden olevan käynnistämässä uutta aaltoa, jossa Hollywoodin studiot loppujen lopuksi suorastaan kaatuvat tarpeettomina ja heidän porukkansa kaltaiset pienet tekijäryhmät jäävät. Lucas rakasti aikaa, jossa elokuvakerronnan mahdollisuudet tuntuivat demokratisoituvan (olisipa hauska tietää, mitä mieltä hän on nykyisistä tubettajista!). Taustalla vanhempikin Lucas tosin menestyksensä vuosinakin tuki rahalla ja välillä myös nimellään ”vaikeampia taide-elokuvia”, useimmiten hänen ystäviensä epäonnisempia hankkeita, mutta hänen omat puheensa paluusta esoteeristen sävyrunojen pariin jäivät aina puheiksi. Viimeksi hän lausui näitä vielä kaupatessaan Lucasfilmiä Disneylle, mutta jos Lucas todella on viime vuosina tehnyt yksinään ”elokuvia joita kukaan ei katso”, kuten hän itse niitä muotoili, hän on tainnut jättää ne kotivideoiksi.

Sekä THX-1138 että American Graffiti vietiin Lucasilta ja editoitiin hänen jälkeensä toisin. Molempiin elokuviin tehdyt muutokset ovat huomattavasti pienempiä kuin vaikkapa Orson Wellesin kärsimät tai monet muut elokuvahistorian kuuluisat tuottajien puuttumiset taiteelliseen vapauteen. American Graffitista poistetut 4 minuuttia Lucas sai menestyksen jälkeen palautettua elokuvaan jo sen vhs-julkaisuun, ja THX:stä poistetut minuutit eivät ilmeisesti lopulta olleet edes tekijälleen niin olennaisia, koska vuosia myöhemmin Lucasin uusilla tehosteilla hämmentämässä ”Director’s Cutissa” niistä on palautettu vain osa. Olennaista kuitenkin oli, että Lucas otti molemmat tapaukset hyvin henkilökohtaisesti. Näissä riidoissa kylvettiin siemen Lucasin myöhemmälle ehdottomuudelle päättää itse omista elokuvistaan. Kärjistäen: prequel-aikojen Lucas ei kuunnellut kenenkään muun mielipiteitä, koska 1970-luvun Lucas oli oppinut, että muut eivät ymmärrä hänen elokuvistaan mitään.

Hair (1979), Lucas-ohjaus vaihtoehtoisessa maailmassa. Tässä meidän sen ohjasi Milos Forman.

George Lucas olisi voinut ohjata paitsi Apocalypse. Now!:n, myös Hairin. Lucas oli paljon lähempänä tehdä Ilmestyskirja. Nytin kuin on ehkä yleisesti tiedossa. Kyseessähän oli John Miliusin käsikirjoitus, jota Lucas oli hionut ystävänsä kanssa jo American Zoetrope -yhtiössä 1970-luvun alussa, ennen THX:ää. Tarkoitus oli, että Ilmestyskirja olisi ollut Lucasin seuraava työ American Graffitin jälkeen, ja niin ei käynyt vain siksi, että Zoetropen pomona toimineen Coppolan kanssa syntyi vääntöä projektin oikeuksista, jolloin Lucas päätyi toteuttamaan ideansa avaruusseikkailusta. Toisaalta sama Coppola yritti houkutella Lucasia Ilmestyskirjan ohjaajaksi vielä kesken Star Warsin kirjoittamisenkin. Muistan myös lukeneeni tuottaja Gary Kurtzin sanoneen jossain toisaalla, että Lucasin oli erässä vaiheessa tarkoitus paneutua Ilmestyskirjaaan vielä Star Warsin jälkeenkin. Momentum meni kuitenkin ohi. Tähtien sodan menestys vei Lucasin mennessään, ja Coppola sukelsi pimeyden sydämeen itse. Ennen Graffitia ohi ehti mennä myös hetki, jolloin Lucas olisi voinut päätyä toisten käsikirjoitusten visuaalisesti idearikkaaksi toteuttajaksi tavalla, joka olisi voinut olla hyvinkin luontevaa jatkumoa nuoren Lucasin kokeiluille. Lucasille tarjottiin tuolloin ohjattavaksi ”elokuvia, joissa ei ole tarinaa”: hippimusikaali Hairia, rock-ooppera Tommya. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä, miten niiden kansa olisi käynyt!

The Big Wednesday (1978) eli Villit vuodet, joka muuten sattumoisin tulee juuri tänään televisiosta, ja jonka menestymättömyydellä on jännittävä kytkös Star Warsiin.

Star Warsin menestys teki yllättävistä ihmisistä miljonäärejä. Tiesittekö, että Steven Spielberg on tienannut kymmeniä miljoonia dollareita Star Warsilla? Lucas nimittäin antoi hänelle 2,5 prosenttia tuotoista. Miten, miksi? No. Tällaista ei todellakaan tapahdu nyky-Hollywoodissa, mutta 1970-luvulla oli vielä kohtalaisen normaalia, että ohjaajalle luvattiin palkkioksi niin sanottuja tuottoprosentteja. Siis prosentteja elokuvan tuotosta siinä tilanteessa, että filmi pääsisi omilleen. Lucas oli sopimuksensa mukaan saamassa ensimmäisestä Star Warsista 40 prosenttia bruttotuotosta – sekä ne kuuluisat oikeudet oheistuotteisiin ja jatko-osiin, joilla hän pohjimmiltaan rakensi imperiuminsa. Lucas ei kuitenkaan todellakaan pitänyt itsellään noita 40 prosenttia (eihän hän edes uskonut prosenttien tuovan hänelle kummoisiakaan rahoja). Esimerkiksi Ben Kenobia näytellyt vanhan polven tähti Alec Guinness sai palkkionsa päälle 2 tuottoprosenttia. Star Warsin käsiksen hienosäädössä auttanut aviopari Willard Huyck ja Gloria Katz saivat hekin (yhteensä) 2 prosenttia. Jonesin elämäkerta jättää kuitenkin mainitsematta sen kaikkein huikeimman tarinan: ystävykset Lucas, Steven Spielberg ja John Milius vaihtoivat keskenään 2,5 prosenttia elokuviensa tuottoprosentteja samaan aikaan tekemistään elokuvista. Kyseessä oli tavallaan kaverusten veto siitä, mikä elokuvista Kolmannen asteen yhteys, The Big Wednesday ja Star Wars osoittautuisi menestykseksi. Kolmannen asteen yhteys oli menestys sekin, joten Milius ja Lucas saivat kelpo rahat Spielbergiltä. Surffileffa The Big Wednesday floppasi täysin, joten se siitä Lucasin ja Spielbergin kannalta. Mutta Star Wars, niin… noiden 2,5 prosentin on täytynyt tuoda Spielbergille ja Miliukselle melkoiset tilit.

Lucasfilm kasvoi elokuvatekniikan kehittäjäksi puolivahingossa. Lucas perusti oman tehosteyksikkönsä Industrial Light & Magicin roopeankkamaisesta syystä: jotta hän saisi omiin elokuviinsa haluamiaan erikoistehosteita halvemmalla. Imperiumin vastaiskun aikaan hän alkoi haaveilla digitaalisesta kuvaamisesta ja etenkin leikkauksesta, ja perusti tätä kehittämään tytäryhtiön, joka kutakuinkin ominpäin ja omistajaltaan salaa kehittyi animaatiostudio Pixariksi. THX-äänistandardi puolestaan syntyi, koska Lucas halusi omien elokuviensa kuulostavan hyvältä kaikkialla. Usein muistetaan vain Lucasin elokuvien rooli digitaalisten efektien historiassa, mutta hänen ja hänen yhtiöidensä merkitys myös digitaalisen leikkauksen, kuvaamisen ja lopulta elokuvateattereissa esittämisen saralla on melkoinen. Steven Spielberg onkin sanonut, että Lucas muutti omien elokuviensa lisäksi sen, miltä muidenkin elokuvat näyttävät ja kuulostavat.

George Lucas luopumisen hetkellä 2012 valitsemansa seuraajan Kathleen Kennedyn kanssa.

Lucas piti loppuun asti itseään altavastaajana. Tätä on oikeasti vaikea käsittää, mutta nimenomaan tällaista elämäkertakirjaa kahlatessa se tuntuu sittenkin loogiselta. Nuori George Lucas inhosi 1970-luvulla elokuvastudioiden rahanahneuteen perustuvaa mielivaltaista määräysvaltaa taideteoksiin (kuten hän tilanteen koki), eikä ilmeisesti aidosti koskaan tajunnut, ettei upporikkaana elokuvamogulina enää 2000-luvulla ollut se altavastaaja, jona itseään piti. Lucasin omassa päässä hänellä oli tietenkin valta ja oikeus sanella omien elokuviensa sisältö piittaamatta muiden – alaistensa, kriitikoidensa, yleisönsä – mielipiteistä, koska hän oli itse taiteilija eikä asioista ymmärtämätön studiopomo. Tämä sama ristiriita selittää sen minunkin usein päivittelemäni paradoksin, että nuori Lucas tunnetusti vastusti vanhojen mustavalkoelokuvien värittämistä kammottavana kulttuuriperinnön tuhoamisena, mutta vanhempi Lucas itse muutti omia vanhoja elokuviaan 1990-luvun puolivälistä alkaen pakkomielteisesti aina yhä uusien tehosteiden asuun ja vielä tänäkin päivänä käytännössä estää elokuviensa alkuperäisten versioiden julkaisemisen bluraylla. Lucasista hänellä nimittäin oli oikeus tehdä niin juuri siksi, että ne olivat hänen elokuviaan. Kukaan muu ei siinä pilannut kulttuuriperintöä: taiteilija vain itse viilaili pääteostaan.

Muualla julkaistua: Kuinka kapinallinen perusti imperiumin

Posted on 29/01/2018 by Aki Jörgensen

Nuoren George Lucasin edessä piti olla aivan toinen ura kuin se, mistä Star Warsin luoja tunnetaan. Lucas vastusti viihdeteollisuutta ja halusi tehdä kokeellista taidetta.

Tämä Lucasin uran ensimmäistä vuosikymmentä käsittelevä kirjoitus kytkeytyy viime syksynä suomeksi julkaistuun Brian Jay Jonesin kirjaan George Lucas (Like, 2017). Kirjoitin sen päätyöni puolella, fanin sieluani hilliten, ja se on alunperin julkaistu Savon Sanomissa 12. joulukuuta 2017. Minulla on kirjasta hieman enemmänkin sanottavaa vain tätä blogia varten, mutta tässä nyt ensin tämä lehtijuttu.

lucas-juttu ss.jpg

Kun George Lucas opiskeli elokuva-alaa, kukaan ei olisi arvannut, että hänen elokuvistaan tulisi kaikkien aikojen katsotuimpia.

Kalifornialaisessa pikkukaupungissa vuonna 1944 syntyneen Lucasin opiskeluvuosien elokuvat olivat nimittäin abstrakteja ”sävyrunoja”, kuten hän itse niitä kutsui. Lucas ei välittänyt tarinankerronnasta tai näyttelijätyöstä, vaan rakasti kuvaa ja leikkausta.

Lucasista ei kuitenkaan tullut kuvaajaa eikä leikkaajaa. Tänä syksynä suomennettu elämäkerta vahvistaa, että kenenkään muun visioiden toteuttajaksi hänestä ei olisi ollut. Lucasista tuli ohjaaja ja myöhemmin tuottaja juuri siksi, että niin hän sai tehdä elokuvistaan omanlaisiaan.

Brian Jay Jonesin kirjoittama elämäkerta perustuu lähteiden vuoreen, eikä se ole kohteensa hyväksymä. Pääosin se on huolellista työtä, mutta loppupuolelle tekstiin on jäänyt asiavirheitäkin.

Opiskelijatyöt toivat Lucasille ihmelapsen mainetta. Niistä yksi toimi lähtökohtana Lucasin ensimmäiselle täyspitkälle THX-1138 (1971). Se oli vakava ja vähäeleinen tieteiselokuva tulevaisuudesta, jossa yksilönvapaus on tukahdutettu.

THX-1138 oli Francis Ford Coppolan johtaman American Zoetrope -yhtiön esikoinen. Kaveriporukalla perustetussa yhtiössä oli hippisävyjä, olihan sen tukikohtakin San Franciscossa. Tarkoitus oli kaapata elokuvanteko taiteilijoiden käsiin ja jättää viulut maksaville studioille vain se, mikä oli aivan välttämätöntä niille jättää.

1970-luvulla hetken aikaa ehkä näytti siltä, että näin kävisikin. Hollywoodin suurimmat tuotantoyhtiöt olivat siirtyneet perustajiltaan yrittäjä-omistajille, ja he olivat valmiit antamaan nuorille tekijöille mahdollisuuksia – kunhan elokuvat myös menestyisivät. Vuosikymmenen katsotuimpiin kuuluivat muun muassa Coppolan ohjaamat Kummisedät.

Niihin ei kuitenkaan kuulunut THX-1138, jota kriitikot tai yleisö eivät ymmärtäneet. Vaikka se oli George Lucasin varhaistuotantoon verrattuna suorastaan juonielokuva, ei pelkistetysti lavastettua ja vihjaillen kirjoitettua dystopiaa ole tänä päivänä helppo tunnistaa Lucasin elokuvaksi.

Sen verran yhteistä THX:llä Lucasin myöhemmän tuotannon kanssa kuitenkin on, että jo sitä syytettiin huonoista näyttelijäsuorituksista. Lucas itse sanoi haluavansa ilmaista tunteita kuvien välityksellä: kääntäen tämän voi lukea, että häntä ei kiinnostanut ilmaista niitä näyttelijöiden avulla.

Toisena elokuvanaan Lucas halusi kuitenkin näyttää pystyvänsä tekemään optimistisen ja yleisöystävällisen elokuvan. Aiheen hän haki omasta nuoruudestaan, mikä oli myös ratkaisu toiseen ongelmaan: Lucas inhosi käsikirjoittamista.

Svengijengi ’62 (American Graffiti, 1973) oli suurmenestys. Rokkileffa nuorista kartsankiertäjistä viimeisenä yönä ennen opiskelemaan lähtöä näyttää nyt THX:ääkin isommalta poikkeukselta Lucasin filmografiassa, koska se on tekijänsä ainoa todelliseen maailmaan sijoittuva elokuva. Lucas ajattelikin sitä nuoruutensa dokumentaationa.

Seuraavaksi Lucasille oli tarjolla käsikirjoitus nimeltä Ilmestyskirja. Nyt!, jonka kehittelyyn hän oli Zoetropen aikoina osallistunut.

Tämä on hetki, jossa George Lucas olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan. Ei ole aivan kaukaa haettua, että koko amerikkalainen elokuva näyttäisi nyt toisenlaiselta, jos hän olisi suunnannut Vietnamin pimeyden sydämeen.

Lucas valitsi sen sijaan idean nimeltä Star Wars: sekoituksen lapsuutensa sarjafilmiä Flash Gordonia ja Akira Kurosawan Kätkettyä linnoitusta. Se vaikutti päällisin puolin lastenleffalta, eikä juuri kukaan uskonut siitä tulevan suurta menestystä.

Eroistaan huolimatta Lucasin kolmella 1970-luvun elokuvalla on yhteinen ydin. Ne kertovat ”turvallisen ympäristön hylkäämisestä ja tuntemattomaan uskaltautumisesta”, kuten ohjaaja itse on sanonut.

Kolmannesta, Tähtien sodasta (1977), tuli jättihitti, jonka menestys johti näihin päiviin jatkuviin jatko-osiin ja George Lucasin monimiljonääriyteen. Sen myötä myös Hollywood tuntui unohtavan 1970-luvun haihattelunsa vakavista draamoista vuoden katsotuimpina elokuvina.

Lucasista tuli tuottajamoguli ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän uhosi usein aikovansa palata takaisin kokeellisen taiteen pariin, mutta 1970-luvun jälkeen hän ohjasi itse enää kolme elokuvaa: vuosien 1999-2005 Star Warsit.

Niitä kritisoitiin erityisesti näyttelijöiden ohjauksen ja käsikirjoitusten ongelmista. Lucas

George Lucas: Ohjaaja, tuottaja ja yritysjohtaja

Ohjaajana tunnettu George Lucas on virallisesti ohjannut vain kuusi elokuvaa, joista neljä Star Warsia.
Star Warsin lisäksi Lucas loi seikkailevan arkeologin Indiana Jonesin, jonka neljä elokuvaa ohjasi Steven Spielberg. Viides on tulossa.
Tuottanut myös muita elokuvia, useimmiten ystäviensä ohjauksia tai käsikirjoituksia.
Lucasin 1970-luvulla tekemä sopimus jätti hänelle kaikki oikeudet Star Warsin jatko-osiin ja oheistuotteisiin. Kun sarjasta tuli suurmenestys, Lucas pystyi tuottamaan jatko-osat omilla rahoillaan ja omalla tavallaan, antamatta kenellekään sanavaltaa niiden sisältöön.
Lucasin yhtiön Lucasfilmin sisällä saivat alkunsa muun muassa erikoistehosteiden pioneeriyritys ILM, elokuvateattereiden tekniikkastandardi THX ja animaatiostudio Pixar. Lucas yhtiöineen johti vuosien ajan myös digitaalisen elokuvauksen kehitystä.
Myi Lucasfilmin ja Star Warsin jatko-oikeudet Disneylle 2012.
Halusi nuorena kilpa-ajajaksi ja sijoitti autojen tai avaruusalusten välisiä kaahauskohtauksia useisiin elokuviinsa.
Naimisissa toista kertaa. Kolme yksin adoptoitua, nyt jo aikuista lasta sekä 4-vuotias tytär nykyisen vaimonsa kanssa.

Luke on saarella, mutta toinen Skywalker puuttuu

Posted on 09/11/2017 by Aki Jörgensen

Silläkin uhalla, että joudun vähän kertaamaan edellistä, Reyn vanhempien arvoitusta käsittelevää kirjoitustani, otan tämän ihan omaan käsittelyynsä. Kirjoitusta ovat innoittaneet Antin ja SithFiston kommentit tuon merkinnän perässä. Jälleen kyseessä on spekulatiivinen kirjoitus, ei spoilaava!

Tarkoitan kysymystä, johon liittyvää spekulaatiota ei hämmästykseni juuri näe kansainvälisissäkään Star Wars -intoilun piireissä. Kysymystä, joka (myönnän että ymmärrettävästi) on jäänyt Reyn arvoituksen, Snoken henkilöllisyyden ja Luken saaritekemisten pohdinnan varjoon, vaikka sen itse asiassa ehkä pitäisi olla aivan uuden trilogian ytimessä.

Nimittäin: Missä on Anakin Skywalker?

”Muistatteko minut?”

Selitänpä tai kertaanpa ensin vanhan jutun, koska George Lucas ei (lupauksistaan huolimatta!) selittänyt sitä prequeleissaan kovin hyvin. Miksi jedit Ben Kenobi ja Yoda katoavat kuollessaan originaalitrilogiassa, mutta prequel-trilogian jedit eivät?

Ei toki missään nimessä siksi että Lucas olisi keksinyt selittää katoamistempun vasta originaalien ja prequelien välisinä vuosina (…), vaan kaanonin mukaan näin. Anakinin ensimmäinen mestari, omapäinen jedi Qui-Gon Jinn kuolee Darth Maulin käsissä, mutta sitä ennen hän on salaa melkein oppinut muinaisen, tuonaikaisille jedeille vieraan tekniikan, jonka avulla tietoisuuden voikin säilyttää kuoleman jälkeen. Qui-Gon ei tuntenut tekniikkaa eläessään tarpeeksi hyvin, ja pystyy siksi ilmaantumaan vain pelkkänä äänenä, mutta siten hän kykenee auttamaan Yodaa ja myöhemmin Obi-Wania oppimaan koko tempun. Niinpä nämä myöhempien aikojen pasifistit liukenevat kuolemansa hetkellä Voimaan kuten Qui-Gon on heitä ohjeistanut, voidakseen auttaa Lukea voimakkaampina. Tämän selityksen Lucas jemmasi The Clone Wars -sarjan loppupuolelle, ja se on siis täysin kaanonia.

(Miten Anakin sitten pystyy samaan, vaikka Darth Vaderille moista temppua ei kukaan paljastanutkaan ja vaikka hänen sisältään palannut jedi Anakin kuolee hetikohta Vaderin jälkeen? No, Lucasfilmin puhemiehen Pablo Hidalgon mukaan Lucas vastasi tähän kysymykseen yhtiön sisällä kysyttäessä, että Anakin ”sai apua toiselta puolelta”.)

Voima-haamut ovat ajan ja paikan ulkopuolella, joten selvähän se, että heistä yhden näyttelijä saattoi olla vasta taapero kahden muun kuvaamisen hetkellä.

Oikein hyvä, mutta mitä Endorin iltajuhlissa kummitelleille Voima-haamuille tapahtui Jedin paluun jälkeen? Luken tekemisistä ja jedien tulevaisuudesta kiinnostuneita haamuja on siis tuossa vaiheessa jo kolme, tai jopa neljä, jos Qui-Gonillakin on vielä kiinnostusta tällaisiin maallisiin asioihin. Kummitustarinoissahan tällaiset haamuoppaat usein ”jatkavat matkaa”, mutta Obi-Wanilla kiinnostusta tuntuu todistettavasti riittävän vielä The Force Awakensin aikaankin: puhutteleehan hän Reytä ääneen tämän Forceback-näyn päätteeksi.

Oheisteoksissa Lukekin on yleensä tavannut palaveerannut kolmikosta Obi-Wanin kanssa. Se onkin siinä mielessä aivan luontevaa, että alkuperäinen elokuvahan antaa selvästi ymmärtää, että vanha Ben uhraa itsensä tietäen voivansa auttaa Lukea rajan takaakin, ja kuitenkin itse elokuvissa nuo opetustilaisuudet jäävät melko vähiin. Episodin VI jälkeisiä haamuhommia ei kuitenkaan ole vielä mitenkään käsitelty nykyisessä kaanonissa, jossa Luke Skywalkeria ei ylipäätään ole vielä juuri nähty Jedin paluun ja The Force Awakensin välisissä tarinoissa.

(Viime vuonna julkaistu Bloodline-kirja sen sijaan käsittelee Leian suhtautumista biologisen isänsä henkilöllisyyteen siinä määrin, että katson ilmaistuksi, että Leia ja Anakin eivät ole keskustelleet. Vaikka olisihan Anakinilta ollut miehekäs teko käydä pyytämässä erästäkin kidutusta anteeksi!)

Jedin paluussa haamu-Ben on jopa niin fyysinen, että istuu.

Kaiken saagan sisäisen järjen mukaan myös Anakin Skywalkerilla olisi, tuota noin, melko paljon puhuttavaa pojalleen. Ajattelen, että Luken jedikäsitykseen luulisi vaikuttavan vähintään Yodan opetusten verran se, mitä hänen isälleen aikanaan tapahtui.

Minusta tuntuu uskottavalta, että Luke (Mark Hamill) olisi aloittanut jedikoulunsa vasta vuosia Jedin paluun jälkeen juuri siksi, että hänen täytyi ensin huolellisesti pohtia opettajiensa ja isänsä sanoja tietääkseen, miten välttää näiden virheet. Samoin kuin se, että kun ne virheet sitten kuitenkin toistuivat Ben Solon ottaessa nimen Kylo Ren, tämä olisi saattanut olla melko painavakin peruste Luken The Last Jedin teaserissa kuultuun päätökseen: ”Jedien on aika päättyä”.

Ja niin, Kylo Ren (Adam Driver)! Tuo isoisänsä alter egoon pakkomielteisesti suhtautuva pimeän puolen oppilas, joka The Force Awakensissa anelee Vaderin kypärää näyttämään ”jälleen” pimeän puolen mahdin. Itse olen tulkinnut Kylon hämmentävän yksinpuhelu-kohtauksen (rohkea veto pahishahmon tyypittelyksi, muuten) eräänlaiseksi rukoukseksi: en usko, että Kylo on aiemminkaan nähnyt mitään, mutta pimeän puolen paremmuuteen uskovana hän uskoo nähneensä, ja pyytää heikolla hetkellä talismaaniaan avukseen. Mutta, kuten Antti viime merkintäni kommenteissa huomauttaa, kohdan voi kyllä tulkita niinkin, että Kylo(kin) on todella tavannut Anakinin.

Vaari tuu ikkunaan, täällä huutaa Kylo!

Tähtään siis tähän: jos katson tähänastista kaanonia, se suorastaan vaatii, että Anakin Skywalkerin Voima-haamu esiintyisi joko episodissa VIII tai IX.

Kylo Ren kirjaimellisesti kerjää Anakinia pitämään hänelle ”Älä sie hiton nulikka auvo päätäs” -puhuttelua. Jos Kylon koko pimeä puoli -usko perustuu Vaderin ylivertaisuuteen, mitä hän ajattelisikaan, jos entinen Vader tulisi itse sanomaan hänelle tajutessaan kuollessaan olleensa väärässä?

Myös Luken tarina tarvitsee Anakinia. Koska The Last Jedi käsittelee selvästi (nimeään myöten) jedien menneisyyttä ja tulevaisuutta, on tuon murroskohdan keskeisen vaikuttajan puuttuminen keskustelusta oikeastaan yhtä huutava aukko kuin olisi, niin, Luken itsensä puuttuminen olisi.

Ja mitä tulee uuden trilogian varsinaiseen päähenkilöön, mitä suoremmin Rey kirjoitetaan ”vahvimmaksi jediksi Anakinin jälkeen” tai ”ennustusten uudeksi toteuttajaksi”, sitä enemmän myös hänen tarinansa hyötyisi Anakinin tarinan käsittelystä.

Ulkoelokuvallisena vaikuttimena meillä on vielä Lucasfilmin ilmeinen halu kytkeä uudet Star Wars -tarinansa mahdollisuuksien mukaan sen tunnetuimpaan hahmoon. Pelkkä Vaderin kypärä -kohtaus The Force Awakensissa oli episodin keskeisimpiä saagan kokonaisuuden kannalta, mutta kyllä sitä markkinoinnissakin osattiin käyttää.

Sanaa ”ikoninen” käytetään usein väärin, mutta Vaderin hahmoa kuvaamaan se kuuluu.

Mutta tietenkin ymmärrän, mistä tässä kenkä puristaa. Ongelma on, että virallisen, peruuttamattoman kaanonin mukaan Anakin Skywalkerin Voima-haamu näyttää Hayden Christenseniltä. (Vaikka tämä muutos kuuluu Lucasin special editionien inhotuimpiin ja vaikka itsekään en siitä elokuvankatsojana pidä, se on itse asiassa yksi sisällöllisesti perustelluimmista muutoksista: kun saagan katsoo kokonaisuutena, on kiistatonta, että Anakin Skywalker ei koskaan näyttänyt siltä, miltä Sebastian Shaw Jedin paluun lopussa.)

Star Wars -fanit sulattaisivat toki Christensenin paluun. Tämän vuoden Celebrationin vierailunsa yhteydessä hänet otettiin hurraten vastaan. Olen itsekin sitä mieltä, että Christensen on täysin syytön (ainakin lähes) kaikkeen häntä kohdanneisiin haukkuihin: prequelien Anakin on sellainen kuin on, koska George Lucas ja vain George Lucas halusi hänestä juuri sellaisen. Suomessa saattaa myös unohtua, että on olemassa suuri yleisö, jolle Anakin on yksi läheisimmistä Star Wars -hahmoista: yleisö, joka on kasvanut prequelien tai The Clone Wars -sarjan kanssa.

Mutta todella suurelle yleisölle, siis esimerkiksi originaalitrilogiaa nostalgisoivalle yleisölle, ja ehdottomasti esimerkiksi suomalaiselle suurelle yleisölle, koko ajatus Christensenin ilmestymisestä uuteen trilogiaan tuntuu mahdottomalta – ainakaan ääni-cameota suuremmassa roolissa. Niin moni prequeleja vihaa, ja niin monen vihaan liittyy juuri Hayden Christensen -parka, etten usko Lucasfilmin haluavan viitata niihin näin osoittelevasti.

Paljon mahdollisemmalta, itse asiassa suorastaan todennäköiseltä, tuntuu Yodan, Obi-Wanin tai jopa molempien mahdollinen ilmaantuminen haamuna episodiin VIII tai IX. Näyttelijät Frank Oz ja Ewan McGregor ovat käytettävissä, ja he selvisivät suuren yleisön silmissä prequeleistakin kunniallisen tahrattomina. Voin kuvitella, että he viittaavat osuudessaan jotenkin kumppaniinsa (”terkkuja iskältä, lähti käymään auringossa”?), mutta että Anakinia ei nähdä. Vaikka minusta hänen poissaolonsa siis pitäisi kyllä selittää.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Ai kuka? Luulin että hän oli vain myytti.”

Tässä mielessä yksi edellisessä kirjoituksessa esittelemistäni Rey-teorioista saa siis arvaamatonta ulkoelokuvallista potkua. Jos Rey paljastuisi Anakinin reinkarnaatioksi, kuten jotkut ihan vakavissaan ovat spekuloineet, olisi valkokankaalla ainakin selitys Anakinin Voima-haamun puuttumiselle. Anakinin henki ei voisi käydä valaisemassa asioita Kylolle, koska se olisi uudessa kehossaan vasta matkalla kohti hetkeä, jossa pelastaa Kylon pimeältä puolelta ja johtaa jedit uuteen, tasapainoisemman opetuksen aikakauteen (kuten uskon Reyn lopulta tekevän ihan riippumatta siitä, tuodaanko Star Wars -sarjaan jälleensyntymää vai ei).

Mutta kaanonin juonen kannalta Luken ja Anakinin tai Kylon ja Anakinin välisen keskustelun puuttuminen on kyllä suuri sääli. Kirjoissa tai sarjakuvissa sitten joskus?

Solo-sotku: Ron Howard pelastaa

Posted on 23/06/2017 by Aki Jörgensen

Han Solo -leffan ohjaajakriisi etenikin nopeasti. Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut maanantaina, uutinen kerrottiin keskiviikkona, minä ehdin bloggaamaan siitä eilen torstaina, ja torstai-iltana huhujen ykkösnimi Ron Howard oli jo nimitetty korvaajaksi.

Tässä siis pikainen juhannustäydennys eiliseen.

Ron Howard, 63, on nyt kuudes tai kahdeksas Star Wars -elokuvien ohjaaja – riippuen siitä, lasketaanko Lord ja Miller. Samalla eräs ympyrä sulkeutuu: Howard olisi halutessaan voinut olla tällä listalla neljäs, ja silloin koko sarjasta olisi tullut toisenlainen. George Lucas nimittäin tarjosi Episodi I:n ohjaajan hommaa Howardille (ja Steven Spielbergille ja Robert Zemeckisille). Silloin Howard ei halunnut puuttua Lucasin työhön, mutta nyt hän oli valmis puuttumaan Lordin ja Millerin työhön.

Tilanne on toki aivan toinen. Jonkun oli joka tapauksessa astuttava kehään Lego-ohjaajien saatua potkut. Kuten eilenkin kirjoitin, on täysin luontevaa, että se joku on tuottaja Kathleen Kennedyn ja tuotantoyhtiö Lucasfilmin vanha tuttu, samaa sukupolvea konfliktin toisten osapuolten Kennedyn ja kirjoittaja Lawrence Kasdanin kanssa sekä maineeltaan vakaa ja luotettava ammattimies. Se, että hän on Hollywoodin nimiohjaajista tyylillisesti persoonattomimpia, on tässä tilanteessa sekin vain hyve. Yhdistelmä Lordin ja Millerin villejä visioita laimennettuna Howardin vakaalla perustyöllä on luultavasti juuri mitä Solo-elokuva nyt kaipaa.

Howardin, joka näyttelikin Lucasin ohjauksessa nuorena, suostuminen tämmöiseen potentiaalisesti sotkuiseen keikkaan taas on ymmärrettävää näistä samoista syistä, sekä mahdollisesti ihan ammatillisen haasteen kannaltakin. Howard on ohjannut noin 25 elokuvaa, voittanut oscarit (draamasta A Beautiful Mind) ja saavuttanut menestykset (muun muassa Da Vinci -koodi) ja kriitikkokehutkin (esimerkiksi Apollo 13). Hänen uransa ei ota enää iskua, vaikka hänen nimensä yhdistettäisiinkin Solo-leffaan, joka ei mestariteokseksi pelastuisikaan. Kenties Howardista on rehellisesti kiinnostavaa tutkia, mitä toiset ovat nyt saaneet aikaiseksi, ja miettiä, miten laiva käännetään. Ja kuten kuvaan kuuluu, miehen ekat kommentit ovat tyylikkään asialliset:

I'm beyond grateful to add my voice to the Star Wars Universe after being a fan since 5/25/77.

— Ron Howard (@RealRonHoward) June 22, 2017

I hope to honor the great work already done & help deliver on the promise of a Han Solo film.

— Ron Howard (@RealRonHoward) June 22, 2017

Enkä muuten ihmettelisi yhtään, jos Ron Howard ilmoitettaisiin syksyllä seuraavankin standalone-leffan ohjaajaksi. Kuvio voisi mennä kahdella tavalla: sitä mahdollisuutta olisi voitu käyttää houkuttimena tämän keikan vahvistamisen yhteydessä, tai Howardin nopea kiinnitys tähän pelastusoperaatioon olisi voinut olla mahdollinen jo meneillään olleiden toisten neuvottelujen ansiosta.

Siitä, mistä Solo-leffan ohjaajasopassa oli kyse, antaa tähän mennessä parhaan kuvan Anthony Breznicanin raportti Entertainment Weeklyssä: Kennedy ja Lucasfilm uskoivat palkanneensa Lordin ja Millerin tuomaan komediallista otetta, mutta Lord ja Miller uskoivat tulleensa palkatuksi tekemään komedian. Lisäksi Lord ja Miller kannustivat näyttelijöitään improvisoimaan (oletettavasti sitä komediaa, sillä sellaisia näyttelijöitä Solo-leffaan on palkattu), kun taas Lucasfilm koki elokuvan karkaavan liian kauas käsikirjoituksesta. Tästä huolimatta on vaikea ymmärtää, miksi ratkaisu tehtiin vasta nyt, kuvausten ollessa jo melkein lopussa. Kannattaa myös huomata, että totaalisesta improkiellosta ei voi olla kyse: Gareth Edwards ohjasi Rogue Onea voimakkaasti kuvauksissa erityisesti toimintaosuuksissa improvisoiden, mutta kulloinkin voimassa olleessa käsiksessä pitäytyen.

Mielenkiintoista on, miten elokuva ensi vuonna kreditoidaan ja markkinoidaan. Täysin ”Ron Howard -elokuvana” sitä tuskin voidaan julkisuudessa esittää. Varietyn mukaan tilanne, jossa ohjaaja vaihdetaan näin isossa elokuvassa ja näin pitkällä tuotannossa, on ohjaajakillallekin (DGA) poikkeuksellinen. DGA:n monimutkaisissa säännöissä (esim. ”elokuvan ohjaajan kreditointi ei saa olla ruudulla yli 50 prosenttia pienemmässä koossa kuin elokuvan nimi”) joukossa on sääntö, jonka mukaan elokuvaan ei kerrassaan saa kreditoida useampaa ohjaajaa (paitsi juuri Lordin ja Millerin kaltaiset ohjaajatiimit). Tämä sääntö saattaa joutua nyt koetukselle.

Sekin olisi komeaa historiallista jatkumoa: George Lucasin halu olla julkaisematta alkutekstejä Star Wars -elokuvissaan oli merkittävä tapaus DGA:n sääntöjen muuttumisessa. Aikanaan Lucas erosi DGA:sta riideltyään Irvin Kershnerin kreditoinnista Imperiumin vastaiskussa. DGA:n silloisten sääntöjen mukaan Kershnerin nimi olisi pitänyt ehdottomasti julkaista elokuvan alussa.

40 vuotta tähtien sotaa

Posted on 25/05/2017 by Aki Jörgensen

Vastaus

Paljon onnea vaan! George Lucasin ohjaama elokuva Star Wars, myöhemmin tunnettu myös episodina IV ja lisätyllä alaotsikollaan A New Hope, sai ensi-iltansa 25.5.1977, tasan 40 vuotta sitten. Paljon on-ne-aa vaan!

Tähän mennessä tapahtunutta:

1977
Star Wars saa ensi-iltansa. Se on, tuotanoin, aikasmoinen hitti. Sellainen hitti, jonka jäljiltä koko länsimainen elokuvateollisuus ei ole enää entisensä. Suomessa ensi-ilta tosin mahtuu hädin tuskin merkkivuoden puolelle: se on vasta 16. joulukuuta. Lisää Suomi-viivästyksiä seuraa.

1978
Leigh Brackett kirjoittaa ensimmäisen version jatko-osan käsikirjoituksesta – ja kuolee syöpään ennen kuin tarinaan ehditään lisätä edes erästä isä-poika-suhdetta. Marraskuussa ensi-iltansa saa ensimmäinen Star Wars -spinoff, Holiday Special, joka, tuotasnoin, ei ole varsinaisesti hitti.

1979
Imperiumin vastaiskua filmataan muun muassa Norjassa. Elokuva ylittää budjettinsa ja on yhä melkoinen riski – jonka Lucas ottaa henkilökohtaisesti, rahoittaessaan elokuvansa tästä lähtien itse.

1980
Imperiumin vastaisku saa ensi-iltansa. Edeltäjäänsä filosofisempi ja käänteissään jopa shokeeraava elokuva sinetöi lopullisesti sarjan aseman, sillä sen jälkeen sen paremmin kriitikot kuin suuri yleisökään eivät voineet sivuuttaa elokuvasarjaa alkuperäisleffaan kiteytyvänä yksittäistapauksena, kuten tätä ennen (vaikkapa Tappajahain tapauksessa) oli tavallista. Tavallista tapausta suuremmista suunnitelmista todisti myös alkuskrolli, jossa katsojat kohtasivat nyt alaotsikon ”Episodi V”. Huh?

1981
Tekeillä oleva kolmas elokuva hahmottuu paitsi trilogian, myös koko tarinan päätökseksi. Väsynyt ja toisaalta muistakin elokuvahankkeista innostunut Lucas haluaakin kääriä koko tarinan kasaan yhdessä elokuvassa, hyläten ajatuksensa kuusiosaisesta Luke Skywalkerin tarinasta. Lucasin ja Lucasfilmin toinen menestyssarja saa alkunsa Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan myötä.

1982
Kolmatta Star Wars -elokuvaa kuvataan salanimellä Blue Harvest ja tarkoitetulla otsikolla Revenge of the Jedi. Kumpaakaan ei nähdä aikanaan valkokankaalla: kosto vaihtuu paluuksi alle puoli vuotta ennen ensi-iltaa.

1983
Jedin paluu. Elokuva voittaa seuraavana vuonna (ainakin toistaiseksi) viimeisen Star Wars -Oscarin, joka tosin on erikoispalkinto efekteistä, eikä siis kilpasarjan pysti. Vaikka elokuvasarja näyttää selvästi päättyvän, on suosio kova: esimerkiksi Suomessa Semic alkaa vasta nyt julkaista säännöllistä Star Wars -sarjakuvalehteä.

1984
Caravan of Courage: The Ewok Adventure – ensimmäinen eräänlainen spinoff-elokuva, joiden mahdollisuus kuuluikin Lucasin visioon jo varhain. Tosin tämä kotimaassaan suoraan kiitospäiväksi telkkariin tehty lastenelokuva ei juuri viittaa Star Warsiin, nimiosan karvapallojen asiayhteystuttuutta lukuunottamatta. Suomessa ja monessa muussa Euroopan maassa elokuvan voi kuitenkin nähdä teattereissakin.

1985
Alkuperäisten Kennerin lelulinjastojen jo lopetellessa tuoteperhe jatkaa hiipumistaan lastenviihteen kautta koukaten. Ewok-elokuvan jatko-osan lisäksi päivänvalon näkevät ensimmäiset Star Wars -animaatiosarjat Droidit ja Ewokit. Edellistä tehdään vain 13 jaksoa, jälkimmäistä jopa 35. Etenkään ewok-sarjalla ei ole käytännössä mitään tekemistä Star Warsin kanssa. Suomessa ensimmäinen Tähtien sota nähdään ensimmäisen kerran televisiossa.

1986
Marvelin alkuperäinen Star Wars -sarjakuvalehti päättyy Yhdysvalloissa numeroon 107. Suomessa Star Wars -sarjiksia riitti Semicin julkaisutahdissa vielä seuraavaksi vuodeksi. Uusia elokuvia ei ollut tulossa, joten aika aikansa kutakin. 1980-luvun pop-kulttuurissa taisi olla vielä hetken He-Manin vuoro, jonossa odotti jo Turtles.

1987
Disneylandissa avataan virallisella lisenssillä Star Tours -vuoristorata. Erään avaruustaistelijan nimi palaa valkokankaille: Lucasfilmin äänitehosteisiin keskittyvä tytäryhtiö saa nimen Skywalker Sound. Mel Brooks julkaisee parodiaelokuvansa Space Balls.

1988
Hiljaisuus syvenee. Uuden Star Wars -fiksin saavat vain roolipelaajat: käytännössä ainoat näinä vuosina julkaistut uudet Star Wars -nimikkeet kuuluvat West End Gamesin roolipeliin. Lucasfilmin vuoden elokuvat ovat Willow ja Tucker: The Man and His Dream – kaukana kaukaisesta galaksista, molemmat.

1989
Originaalielokuva valitaan Yhdysvaltain kongressin kirjastoon kulttuurisesti merkittävänä teoksena. Mikähän versio siellä muuten nykyään on?

1990
Täysi hiljaisuus. Käsittääkseni Star Warsin 40-vuotisen historian tyhjin vuosi. Mutta se on hiljaisuutta räjähdyksen edellä. Pinnan alla kytee jo.

1991
Imperiumin perillinen, Timothy Zahnin myöhemmin Thrawn-trilogiaksi kutsutun kirjatrilogian avausosa julkaistaan. Sattumalta samaan aikaan päivänvalon näkee myös Dark Horse -kustantamon sarjakuva Dark Empire, jonka sivujen väreissä ei juuri päivä paista. Jedin paluun jatko-osiksi (alunperin toisistaan tietämättä!) kynäillyt tarinat sisältävät myöhemmin kliseinä pidettäviä superaseita ja päähenkilöiden klooneja, mutta ne näyttelevät äärimmäisen tärkeää roolia Star Warsin kasvamisessa aikuiseksi kasvaneelle yleisölle(kin) suunnatuksi franchiseksi. Lisää sarjakuvia ja kirjoja seuraa nopeasti perässä.

1992
Lucas ja Lucasfilm häärivät toisen pääluomuksensa, Indiana Jonesin, nuoruutta kuvaavan televisiosarjan äärellä. Tuotanto ei sinänsä liity Star Warsiin mitenkään – paitsi että sen tuottaa Rick McCallum, joka myöhemmin jatkaa samalla tittelillä prequeleissa ja joka on kertonut Indy-sarjan (aikanaan) massiivisen tuotannon ja erityisesti kuvauspaikkojen etsinnän valmistaneen koko yhtiötä merkittävästi tuleviin koitoksiin kaukaisessa galaksissa.

1993
Lucasfilmin jo vuonna 1982 perustetun tytäryhtiön LucasArtsin pc-pelit Rebel Assault ja X-Wing johdattavat pelaajia takaisin Star Wars -maailmaan (ja edellinen koko pelimaailmaa cd-romien aikakauteen). Lisää pelejä seuraa nopeasti perässä. Maailman lehdissä julkaistaan ensimmäiset vienot uutiset siitä, että elokuvat episodinumeroilla I-III saattaisivat olla tulossa.

1994
X-Wingin jatko-osa, avaruussimulaattori TIE Fighter, vanhan polven silmissä paras Star Wars -peli, julkaistaan. Marraskuussa George Lucas alkaa kirjoittaa Episodi I:tä.

1995
Star Wars -elokuvatrilogia julkaistaan vhs:llä ”viimeistä kertaa alkuperäisenä”. Harva uskoo, että lupaus tosiaan pitäisi. Hasbron ”Power of the Force” -toimintafiguurisarja, jossa Luke ja kumppanit vaikuttavat käyneen kuntosalilla, palauttaa Star Warsin lelukauppoihin.

1996
Shadows of the Empire, ”special editionien ja prequelien testiajo”. Episodien V ja VI väliin sijoittuva tarina julkaistaan kirjana, sarjakuvana, videopelinä ja jopa soundtrackina sekä lisensoidaan leluiksi. Vain elokuva siis jää puuttumaan – vaikka prequelien todelliseen lisenssituotemäärään nähden tämä tietysti tuntuu jälkikäteen vain söpöltä ilmaukselta. Suomessa Imperiumin vastaisku ja Jedin paluu nähdään ensimmäisen kerran televisiossa vasta tällöin. Virallinen nettisivu starwars.com avataan.

1997
Special Editionit. Star Wars täyttää 20 vuotta ja palaa elokuvateattereihin kasvonsa kohottaneena, uusvanhoilla kohtauksilla täydennettynä. Se on, tuotasnoin, aikamoinen menestys taas, eikä sisältömuutoksiin myöhemmin kohdistuvasta kritiikistä ole vielä juuri tietoakaan. Vanhojen elokuvien uusintakierroksen suosio todistaa yleisön olevan enemmän kuin valmis Star Warsin todelliselle paluulle – mistä kertoo myös se, että Star Wars -kirjoja aletaan suomentaa alkaen Zahnin Imperiumin perillisestä. Paluu onkin jo lähellä: samana kesänä Episodi I kuvataan. Suurten yleisöjen innostuessa alkaa tapahtua muutakin merkittävää: vuonna 1997 Yhdysvalloissa perustetaan pukuseura 501st Legion ja kuvataan fanifilmi Troops. Lisää fanifilmejä seuraa nopeasti perässä.

1998
Hype maailman (tuolloin ja todennäköisesti edelleen) odotetuimman elokuvan edellä kasvaa. Episodi I:n teaseria ladataan modeemit kuumina, siirrellään pakattuna disketeillä koneelta toiselle ja nauhoitetaan vhs:lle sen esityksestä suomalaisessa Jyrki-ohjelmassa. Mikään ei voisi mennä pieleen…eihän?

1999
Pimeä uhka saa ensi-iltansa – Yhdysvalloissa toukokuussa, Suomessa elokuussa (viimeisenä myöhässä Suomeen tuotuna Star Warsina). Se on, tuotasnoin, jälleen aikasmoinen hitti. Varauksetonta ylistystä se ei saa osakseen, mutta eipä toisaalta välittömästi täyttä tyrmäystäkään. Joka tapauksessa se avaa ovet ammolleen Star Wars -faniuden räjähdykselle: tarjoaahan laajentuva maailma yhä uusia mahdollisuuksia harrastaa. Ensimmäinen Star Wars Celebrationkin järjestetään samana vuonna prequelien aikakauden kunniaksi. Aletaanpa Suomessakin taas julkaista kuukausittaista Star Wars -sarjakuvalehteä. Mitä taas kirjallisuuteen tulee, maailmalla samaan aikaan suljetaan ja avataan ovia Imperiumi-perusteisten tarinoiden päättyessä, New Jedi Order -kirjasarjan alkaessa ja kuun pudotessa Chewbacca-paran niskaan.

2000
Episodi II kuvataan. Yleinen mielipide edeltäjästä alkaa kääntyä ikäväksi. Samaan aikaan prequelien kasvattama kiinnostus kuitenkin kiihdyttää Star Wars -faneja yhä yhteisöllisemmiksi. Suomessakin eletään tiivistä aikaa tällä rintamalla: turkulaislähtöinen yhdistys Tähtiallianssi, 501st pohjoismainen jaosto Nordic Garrison ja keräilykeskeinen nettiyhteisö Tähtikeräilijät syntyvät. Viimeksi mainittu suo seuraavana vuonna kotisivuillaan tilaa nettifoorumille suurelliselta nimeltään Suomen Star Wars Fanit, josta loppujen prequel-vuosien ajaksi kasvaakin nimensä mukainen.

2001
Helsingissä Tennispalatsin taidemuseossa vierailee avokätisesti muun muassa lavasteita ja pukuja esittelevä The Art of Star Wars -näyttely. Pimeä uhka pääsee uuteen formaattiin, suosituksi osoittautuneelle dvd:lle. Maailmalla kampanjoidaan jedi-uskontokuntien puolesta.

2002
Kloonien hyökkäys. Onko se edeltäjäänsä parempi vai pahempi, väitellään yhä, mutta joka tapauksessa ”George Lucas raiskasi lapsuuteni” -puheet yltyvät. Fandom ei siitä tosin mihinkään laannu.

2003
Ensimmäinen Clone Wars -niminen animaatio: Genndy Tartakovskyn lyhärisarja. Knights of the Old Republic, todennäköisesti paras Star Wars -peli. Star Wars -keräilijöiden kuningas Steve Sansweet vierailee Suomen Turussa Finnconissa. Saman vuoden lopussa kotimainen Star Wars -sarjakuvalehti lopetetaan. Kirjasuomennokset jatkuvat hieman pitempään. Onhan yksi elokuvakin vielä jäljellä.

2004
Originaalitrilogia julkaistaan dvd:llä. Ei kuitenkaan originaalina, eikä edes vuoden 1997 special editionina: sisältöä on restauroitu jälleen. Nyt Vader puhuu videopuhelunsa Ian McDiarmidin kanssa ja Lukea tervehtii Endorissa Hayden Christensenin Voima-haamu. Lucas+lapsuus -huudot eivät varsinaisesti vaimene.

2005
Sithin kosto päättää prequel-trilogian ja, niin luultiin, koko Star Wars -elokuvasarjan. Skywalker Ranchilta San Franciscoon muuttava Lucasfilm siirtyy etsimään uusia keinoja hyödyntää mega-franchiseaan. Yksi nerokkaimmista vedoista on Lego Star Wars -brändin laajentaminen pelkästä lelulisenssistä peleiksi ja animaatioiksi: niitä seuraa perässä lisää paitsi tällä lisenssillä, myös monista muista brändeistä. Viimeistään tämän tempun myötä Darth Vader ja kumppanit alkavat tulla tutuiksi hahmoiksi päiväkodeissakin.

2006
Siirrytään käytännössä toiseen hiljaisuuden kauteen, vaikkei se toki yhtä hiljainen ole kuin 1980-luvun lopun kausi. Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia esimerkiksi julkaistaan (Yhdysvalloissa) koko ajan, muttei niistä synny suuria tai edes pieniä klassikoita. Lucas suunnittelee franchisen seuraavaksi askeleeksi näyteltyä televisiosarjaa nimeltä Star Wars Underworld, mutta se ei koskaan toteudu käsikirjoituksia valmiimmaksi.

2007
Star Wars täyttää 30 vuotta pihahtaen. Mitään merkittävää uutta ei ilmesty. Ainakin suomalaisittain katsottuna fandomkin hiipuu.

2008
The Force Unleashed -pelistä viritellään Shadows of the Empiren kaltaista multimediatapausta, sillä peliin liittyy muun muassa kirjoja ja sarjakuvia, mutta ei sekään historiaan jää. Sen sijaan kauaskantoisemman alun tarjoaa teatterikierroksellakin käyneellä elokuvalla käynnistyvä The Clone Wars -animaatiosarja.

2009
Animaatiosarjan äänitähti Ashley Eckstein perustaa ”tyttönörttien vaatemerkin” Her Universen, joka nostaa hänet yhdeksi Star Warsin suurista tekijöistä.

2010
The Clone Warsin kolmas kausi kääntää sarjaa jatkuvajuonisemmaksi ja, ennen kaikkea, vakavammaksi. Mortis-jaksojen kaltaiset tarinat tekevät sarjasta sen, millaisena se nyt nähdään: osana virallista kaanonia.

2011
Star Wars -saaga julkaistaan bluraylla, joka tietenkin tarkoittaa taas yhtä muutosten kerrosta originaalitrilogian special editioneihin.

2012
Pimeä uhka käy uusintakierroksella elokuvateattereissa 3D-käännettynä. Muut episodit eivät kuitenkaan seuraa sitä kuten oli tarkoitus, koska sitä ennen vuoden lopulla putoaa pommi: Lucas valitsee Kathleen Kennedyn seuraajakseen ja myy yhtiönsä Disneylle, joka ilmoittaa heti ostouutisen yhteydessä käynnistävänsä välittömästi uusien Star Wars -elokuvien tuotannon. Myöhemmin tosin paljastuu, että käynnistyksen aloitti jo Lucas itse: tekeillä on uusien hahmojen ympärille keskittyvä uusi trilogia, jossa myös vanhat hahmot palaavat. Fandom räjähtää: on kuin se olisikin hiljaiset vuodet vain ladannut voimiaan.

2013
Uutta trilogiaa kypsytellään julkisuudelta piilossa, mutta franchisea seuraaville tämä on jo mullistusten vuosi. The Clone Wars lopetetaan, julkaisematon komediallinen Detours-animaatiosarja hyllytetään pysyvästi, tilalle luvataan uusi animaatio Rebels. Uusi Lucasfilm ottaa kokan kohti originaalitrilogiaa pikemmin kuin prequeleita. Yhtiötä järjestellään uudelleen elokuvastudioksi, missä rytäkässä muun muassa peliosasto LucasArts lakkautetaan pelkäksi lisenssitoimistoksi. Ensimmäisen uuden Star Wars -elokuvan on silti oltava yhteistuotanto ohjaaja JJ Abramsin studion kanssa: Lucasfilm ei yksinkertaisesti ole vielä valmis täysiveriseksi leffataloksi yksinään.

2014
Rebels aloittaa. Vanha expanded universe lyödään kasaan ja päälle leima ”Legends”. Nyt virallista kaanonia ovat enää elokuvat ja kaksi animaatiosarjaa The Clone Wars ja Rebels – sekä kaikki tästä eteenpäin julkaistava, jota kontrolloimaan järjestäytyy Lucasfilmin tarinaryhmäksi kutsuttu viisasten kerho. Sopivaa on, että sarjakuvalisenssi palaa samassa yhteydessä Marvelille. Uusi elokuvakin kuvataan ja sen näyttelijät julkistetaan, mutta ensimmäisen teaserin hetkellä joulukuussa siitä ei tiedetä vielä juuri mitään. Niin kauas on tultu hiljaisuuden kausista, että vuosi on (ainakin toistaiseksi) viimeinen, jona ei julkaista uutta Star Wars -elokuvaa.

2015
The Force Awakensin vuosi, vaikka ensi-ilta onkin vasta vuoden lopussa. Se on, tuotasnoin, aikamoinen hitti.

2016
Rogue One, ensimmäinen nyt virallisena pidettävä standalone-, eli spinoff-, eli Anthology-, eli A Star Wars Story -elokuva. Miten näistä nyt puhua. Ja onhan se hitti tämäkin. Elokuvien ulkopuolella aluksi jyrkästi piirretty raja kaanonin ja Legends-tarinoiden välillä hämärtyy suuramiraali Thrawnin astellessa uuteen kaanoniin käytännössä samana hahmona kuin ennenkin. Carrie Fisher kuolee – ei toki aivann ensimmäisenä todella merkittävänä Star Wars -ihmisenä, mutta eittämättä ensimmäisenä, jonka liian aikainen kuolema tulee vaikuttamaan tuleviin elokuviin.

2017
40 vuotta täyttyy. Edessä on episodi VIII, The Last Jedi. Edessä on myös aika monta muuta elokuvaa, animaatiosarjaa, näyteltyä sarjaa, kirjaa, sarjakuvaa, peliä, lelua, leikkiä, pop-kulttuuriviittausta, parodiaa, vitsiä, fandom-hetkeä, blogikirjoitusta, iloa, surua ja toivottavasti myös yllätystä.

Paljon onnea ja pitkää ikää! Kyllä minä niin tykkään, vaikka aina sinuu kiusoittelenkin.

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: lucas