Episodi IX:n salaisuudet, osa 2: Missä (ja mihin) mennään

Näissä kahdessa kirjoituksessa summaan episodi IX:ää käsitteleviä huhuja tilanteessa, josta elokuvasta ei vielä tiedetä juuri mitään varmaa, mutta jossa sen ensimmäinen traileri julkaistaneen tällä viikolla Star Wars Celebrationissa.

Spoilerivaroitus, siis – vaikka huhut ovatkin vain huhuja. Edellisessä kirjoituksessa kävin läpi hahmoja ja näyttelijöitä, tässä pureudun suoremmin juonihuhuihin.

Rey-The-Last-Jedi-ending

Muun muassa tähän viimeksi jäimme: Rey ja Vastarinnan pakomatkan vähäiset selviytyjät pääsivät Craitilta pakoon Millennium Falconilla.

On suorastaan pakahduttavaa, kuinka vähän vielä nyt tiedämme siitä, miten jatko-osatrilogia ja Skywalker-saaga päättyvät. Koska The Last Jedi kuljetti saagaa niin yllättäviin (ja osan katsojista mielestä epämiellyttäviin) suuntiin, pakka on todella avoin. Episodi IX ei esimerkiksi enää sisällä sellaista viimeistä kohtaamista suurelta pahalta vaikuttaneen Snoken kanssa, jollaista siihen The Force Awakensin jälkeen olisi liki jokainen katsoja ennakoinut. The Last Jedin loppu ei myöskään anna mitään ehdottomia vihjeitä seuraavan episodin sisällöstä: viimeksihän esimerkiksi tiesimme jo varhain ennen Episodi VIII:n ensimmäistäkään traileria, että Luken ja Reyn kohtaaminen Ahch-Ton saarella olisi merkittävä osa elokuvaa.

Yksi apu juonispekulaatioihin tulee leffan castista ja hahmoista, jota käsittelin edellisessä kirjoituksessa. Cast-listan perusteella kaikki tietävät Luken palaavan Voima-haamuna, huhuja seuraavat tietävät vuotaneiden markkinointikuvien perusteella Renin ritarien näyttäytyvän viimein ja niin edelleen.

Toinen perinteinen aputyökalu pohdintoihin ovat kuvauspaikat ja lokaatiot. Aiempien elokuvien kohdalla esimerkiksi Dubrovnikin kuvausten paparazzikuvista saattoi aika hyvin päätellä, mitä Canto Bightilla oli The Last Jedissa luvassa. Kroatiassa nimittäin kuvattiin takaa-ajokohtaus historiallisessa kaupungissa jonkinlaisten hevoseläinten selässä. Paikalla ei kuitenkaan ollut varsinaisia päänäyttelijöitä, josta saattoi päätellä, että Dubrovnikin esittämässä SW-lokaatiossa tuskin tapahtuisi ainakaan ulkotiloissa merkittäviä dialogikohtauksia.

(Toisaalta kaukaa tehdyissä silminnäkijähavainnoissa ja paparazzikuvissa on aina omat hauskat virhetulkinnan mahdollisuudetkin. Esimerkiksi Greenham Commonin lentokentältä eli The Force Awakensin Vastarinnan tukikohdasta bongattiin aikanaan Adam Driverin näköinen extra, joka johdatti omiakin spekulointejani ihastuttavasti harhaan aikana, jolloin emme vielä tienneet Driverin roolia. Irlannista The Last Jedin kuvauksista taas kiiri uskottavan tuntuinen silminnäkijäkertomus kuvatusta avaruusaluksen maahansyöksystä ja miekkataistelusta Luken ja Renin ritarien välillä, mutta elokuvassa ei lopulta ollut kumpaakaan.)

episode ix wrap

Daisy Ridley, John Boyega ja Oscar Isaac tunteikkaina episodi IX:n kuvauksissa – mahdollisesti niiden päättyessä.

Tällä kertaa parhaiten pääsemme kiinni siihen, mitä kuvattiin Wadi Rumin autiomaassa Jordaniassa. Sosiaalisen median perusteella paikalla olivat Daisy Ridley eli Rey, John Boyega eli Finn, Oscar Isaac eli Poe Dameron, Anthony Daniels eli C-3PO ja Joonas Suotamo eli Chewbacca. Pääkolmikon vahvisti myöhemmin oheinen ohjaaja-kirjoittaja JJ Abramsin twiittaama kuvakin. Silminnäkijäraporttien mukaan kuvauspaikalta bongattiin The Force Awakensissa nähdyn torin kaltaisia telttoja ja Reyn kiiturilta näyttäviä kulkuneuvoja. Tästä kaikesta, ja Abramsin kerrontaperinteistäkin, voi päätellä, että Rey palaa trilogian päätösosassa lähtöpisteeseensä Jakku-planeetalle ja joukko sankareita on hänen mukanaan.

Reyllä itsellään on toki ollut motivaatioita paluuseen, mutta The Last Jedissä hän tuntui jo hyväksyvän, ettei hänen enää auta odottaa kadonneita vanhempiaan autiomaassa. Saako Rey siis esimerkiksi jonkin uuden tiedon vanhemmistaan, joka voisi saada hänet palaamaan Jakkulle, vai vetäytyykö hän muuten vain juurilleen? Entä mikä kuljettaa universumin avaruusaluskaatopaikalle kaikki muutkin sankarit keskellä First Orderin ja Vastarinnan kiihkeää taistelua?

Silkan päähahmojen määrän perusteella Wadi Rumin kuvauspaikka, todennäköinen Jakku, on IX:ssä merkittävässä roolissa. Se tuskin on esimerkiksi vain paikka, josta Rey käytäisiin alussa hakemassa mukaan seikkailuun. Chuck Wendigin Aftermath-kirjatrilogian päätösosa tosin sijoitti Jakkulle muinaista sith-teknologiaa ja Palpatinen testamentin toteutuksen suurta mekaniikkaa, mutta en usko, että Abrams tarttuisi käsiksessään mihinkään, minkä ymmärtäminen edellyttäisi oheiskirjallisuuden lukemista.

Black_Park

Lontoon Black Park sijaitsee Pinewoodin studioiden naapurissa ja on siksi saanut esittää metsää monissa elokuvissa. (kuva: James Petts / Wikimedia Commons, CC BY-SA 2.0, rajaus AJ)

Toinen ulkoilmakuvauspaikka oli Black Parkin puistossa Lontoossa. Vaikka tarkka kuvauspaikka oli aidattu, puisto on avoin yleisölle, ja niinpä siellä bongattiin niin Millennium Falcon kuin X-Wingkin. Puistossa on luonnostaan havu- ja lehtipuita, mutta sitä lavastettiin muun muassa köynnöksillä eksoottisemmaksi. Making Star Warsin lähteiden mukaan lokaatiota on kuvattu sekä ”viidakkoplaneetaksi” että ”suoplaneetaksi”, joissa saattaa olla kyse yhdestä tai kahdesta planetaarisesta kohteesta.

Paikalta on kuitenkin silminnäkijähavaintoja myös tekolumesta, joka saa kuvauspaikan kuulostamaan jo Star Wars -galaksin näkökulmasta epätodellisen moni-ilmastoiselta. Lavastettu luminen metsä näyttää MSW:n kuvissa erehdyttävän samanlaiselta kuin Starkiller-tukikohdan planeetan metsä The Force Awakensissa – joka muuten silloin lavastettiin sisälle studioon – mutta tuo planeettahan präjähti palasiksi. On aivan mahdollista, että Black Parkissa on kuvattu kohtauksia tai taustoja useammallekin planeetalle ja eri kohtiin elokuvaa.

Joka tapauksessa Black Parkissa kuvattiin ainakin Vastarinnan ja First Orderin sotilaiden välinen taistelukohtaus. (Sota- ja taistelukohtauksia Episodi IX:ssä pitäisi muutenkin riittää.) Näyttelijöitä en ole huomannut puistosta bongatun, mutta jo Falcon-havainnon perusteella viidakossa/suolla vierailee ainakin lopullisessa elokuvassa varmasti myös jokunen päähahmoista.

Aivan tuoreen huhun mukaan suoplaneetalla vierailisi Falconin matkustajien lisäksi myös Kylo Ren (Adam Driver), joka tapaisi siellä Oraakkeliksi kutsutun uuden alien-hahmon. Minusta ”The Oracle” kuulostaa enemmän SW-kuvauksissa nykyisin yleisesti käytetyltä koodinimeltä (esimerkiksi Luken koodinimi oli ”Original Warrior”), joten suolla asuva oraakkeliksi kutsuttu hahmo voi oikeasti olla jotain aivan muuta – esimerkiksi vaikkapa Voiman pimeän puolen outo osaaja, eräänlainen ”pahan puolen Yoda”. Mutta on toki täysin mahdollista, että nimi viittaa juoneen ja kyseessä on oikeasti ennustaja, jolta Kylo hakee tietoa tai apua. Onhan Kylo elokuvissa pyytänyt apua kuolleen miehen kypärältäkin.

kylo-ren-darth-vader-helmet

Saako Kylo viimein kaipaamansa Skype-yhteyden tuonpuoleisiin?

Kolmas kuvauspaikka, josta tiedämme, oli ruohikkoinen rinne jossain päin Englantia, josta juorulehti The Sun julkaisi paparazzikuvia. Niiden perusteella tiedämme, että Finn, Poe ja Chewbacca muodostavat jossain seikkailun vaiheessa tiimin, joka törmää Naomi Ackien näyttelemään Jannah-hahmoon.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka Star Warsissa yksikin kuva voi saada juonispoilerin piirteitä. Vaikka emme tiedä olosuhteista mitään, tiedämme siis tästä yhdestä kuvasta, että aina yhdessä mainiot Finn ja Poe ovat yhdessä tämän seikkailun vaiheen aikana. Ja toisaalta tiedämme, että samaan aikaan Rey on siis jossain muualla (ja todennäköisesti jonkun muun seurassa).

Missä siis? Kaikki arvaukset ovat tässä vaiheessa mahdollisia, koska huomattavia osia elokuvasta on tietenkin lavastettu studioon. The Last Jedin kuvauksissa näyttelijät ulkoilivat lähinnä Irlannissa, jossa kuvattiin Ahch-Ton saaren kohtauksia, mutta silti elokuvassa toki tapahtui yhtä ja toista.

sw-ren

Renin ritarit, jotka vilahtivat The Force Awakensissa, pääsevät ehkä viimein paremmin esiin.

Epäilemättä kaikkein jännittävin galaktisiin lokaatioihin liittyvä huhu on se, jonka mukaan episodi IX:ssä olisi esillä ”uhka jostain kaukaa”. Tätä on vaikea kääntää suomeksi asentamatta väliin rikkinäistä puhelinta: Making Star Warsin sanat kuuluvat ”a threat from The Beyond”. Vaikka muitakin käännösmahdollisuuksia on, kyse on todennäköisemmin galaksin tunnetun alueen ulkopuolisesta uhasta. Siis sieltä samasta suunnasta, jonne kukistetun Imperiumin rippeet oheiskirjallisuuden mukaan vetäytyivät nuolemaan näppejään ja josta ne sitten vuosia myöhemmin palasivat salaperäisen Snoken johtamana, First Orderiksi itsensä uudelleenbrändänneinä. Mielenkiintoista, eikö totta?

Vanhoille Star Wars -faneille tämä saattaa myös kuulostaa tutulta. Galaksin ulkopuolelta tuleva uhka, Yuuzhan Vong -rodun invaasio, kun oli ydinlähtökohta New Jedi Order -saagassa vuosina 1999-2003. Lähinnä romaaneina kerrottu tarina kertoi nimenomaan siitä, mikä oli galaksin seuraava suuri uhka Imperiumin jälkeen – siis ennen kuin Disney-kauppa ja uudet elokuvat tekivät näistä kertomuksista Legends-otsikon alla tunnetun epäkaanonin.

En usko, että episodi IX ryhtyisi sinällään toisintamaan tätä tarinaa. En esimerkiksi oikein usko, että trilogian päätösosa esittelisi yhtäkkiä kokonaisen uuden pahisarmeijan, joka saisi First Orderin ja Vastarinnan yhtäkkiä yhdistämään voimansa. Mutta jos huhu pitää paikkansa, olisiko silti mahdollista, että jonkinlainen ”uhka” olisi niin kylmäävä, että se osaltaan saisi First Orderin suurjohtaja Kylon uusiin ajatuksiin sisäisen konfliktinsa kanssa? MSW:n raportti antaa nimittäin ymmärtää, että tiedon tästä uhasta tuovat Kylolle hänen omat Renin ritarinsa – ja että tämä uhka sitten tekee Kylosta ”haavoittuvan”. Mahtaisiko uhka liittyä jotenkin Snokeen ja siten First Orderin alkuperään ja hauraaseen ideologiaan?

Sama MSW on myös raportoinut, että elokuvan juonessa olisi mukana niin sanottu MacGuffin. Alfred Hitchcockin klassikkotermillä tarkoitetaan tavoitetta, yleisimmin esinettä, jota elokuvan hahmot havittelevat ja joka siten ajaa juonta eteenpäin. (Hitchin teorian ydin oli, että esineellä itsellään ei oikeastaan ole edes merkitystä, ainoastaan sen olemassaololla.) MSW:n Jason Ward alleviivaa, että hän ei tiedä, mikä tuo MacGuffin on. Jos nämä huhuraportit ylipäätään pitävät paikkansa, veikkaan asioiden ynnäytyvän yhteen ja tavoiteltavan esineen liittyvän joko Beyond-uhan pysäyttämiseen tai olevan se asia, jota Beyond-uhka sankareidemme galaksista tavoittelee. Mutta mikä se sitten olisi? Holokron, kyber-kristalli tai mikä tahansa yksittäinen esine olisi aivan liian vaatimaton tavoite!

Entä voitaisiinko ”Beyondilla” sittenkin tarkoittaa sitä tuonpuoleista, minne Voimaan yhtyneet jedit Yoda, Obi-Wan ja Anakin ovat menneet?

snoke

Snoke on kuollut, mutta palattaisiinko Snokeen ja hänen alkuperäänsä sittenkin vielä?

Huhuja tietysti riittää, koska kuka vain voi kirjautua Redditiin ja väittää lukeneensa IX:n käsikirjoituksen. Mainittakoon esimerkiksi, että erään muilta osin erittäin uskottavan huhuilijan mukaan elokuvassa olisi useita flashbackeja, joissa Luke muun muassa kouluttaisi Leiaa. Siis sitä Leiaa, josta Lucasfilm ehdottomasti vannotti, että häntä ei castattaisi uudelleen eikä hänen IX-kohtauksiaan rakennettaisi tietokoneella.

Mutta yksi huhu, joka on pakko mainita vielä tässä vaiheessa (sillä torstaina se olisi luultavasti jo liian myöhäistä), on AICN:n väite elokuvan nimestä. Se nimittäin kuuluu, että episodi IX:n otsikko olisi ”Skywalkers”.

Väite on niin rohkea, että sen äärelle on hyvä pysähtyä hetkeksi. Koska yhdenkään aiemman episodielokuvan otsikko ei muodostu vain yhdestä sanasta ja koska yhdessäkään tähänastisista nimistä ei edes mainita nimeltä henkilöhahmoja, tuntuu ensiajatukselta järjettömältä edes väittää, että Episodi IX olisi nimeltään vain ”Skywalkers”.

Todennäköisesti ei olekaan. Mutta sittenkin: entä jos? Tätä episodiahan on jo mainostettu Skywalkerien suvun saagan loppuna. Muista episodeista poikkeava otsikko henkisi lopullisuutta.

Yksi ainoa sana monikossa lataisi isoja merkityksiä monikkomuodolle. Alaotsikoksi nostettuna ”Skywalkers” voisi sisältää monimerkityksellisesti tulkinnan siitä kosmisesta tasapainosta, jonka hakemisesta tässä kaikessa on osaltaan kyse. Episodi IX:n alussa kun Skywalkerien ”mahtavaa verta” edustaa vain yksi mies, joka hallitsee galaksia pahan First Orderin valtaistuimelta, Skywalkerin nimen hylänneenä. Mutta sitten meillä on yksi nainen, joka ei ole Skywalkerien verta ja joka päinvastoin tuli mitättömyydestä – mutta joka ehkä kuitenkin on Skywalkerien lopullinen henkinen perillinen.

Tasapaino, valoisa ja pimeä puoli, jing ja jang. Tiedättehän, ”it’s like poetry, they rhyme”.

The Clone Wars saa uusia jaksoja – ja prequelit pääsevät pannasta

Viime viikonlopun San Diego Comic Conin suurimmasta Star Wars -uutisesta ei käyty kilpailua. The Clone Wars -animaatiosarjan 10-vuotista historiaa juhlistava paneeli päättyi odotettuun ja toivottuun julkistukseen sarjan paluusta. Dave Filonin vetämä suosikkisarja palaa 12 jakson mittaisena uutena tuotantokautena, joka julkaistaan Disneyn tulevassa streaming-palvelussa. Kaikki palaavat, kuten traileri näyttää:

Uutinen otettiin San Diegossa ja Twitterissä vastaan ylitsevuotavalla riemulla, joka todistaa osaltaan, kuinka rakastettu The Clone Wars -sarja todella onkaan. Suomessahan sarjaa on esitetty todella huonosti, josta johtuen sen suosiokin on jäänyt meillä vähän näkymättömäksi ilmiöksi. Suomessa ainakin aikuiselta fanilta voi helposti jäädä kokonaan huomaamatta, että maailmalla on olemassa suuria joukkoja, joiden Star Wars -fanius pohjaa ennen kaikkea Filonin animaatiosarjoihin. Esimerkiksi Star Wars Celebrationeissa tämä joukko kyllä näkyy. Lukemattomien katsojien silmissä The Clone Wars, ajateltuna Attack of the Clonesin ja Revenge of the Sithin väliin, pelastaa prequelit tarjoamalla Tasavallan romahdukselle ja Anakin Skywalkerin lankeemukselle sen pitkän kaaren, jota elokuvat eivät yksinään riittävän hyvin onnistuneet tarjoamaan. On selvää, että TCW:stä on tullut se, mikä se Lucasfilmin kanonisessa ajattelussa on jo pitkään ollutkin: ”se virallinen versio” kloonisotien tapahtumista – siinä missä siis esimerkiksi Genndy Tartakovskin aiempi, tyylitelty Clone Wars -lyhytanimaatioiden sarja tai Dark Horsen sarjakuvissa episodien II ja III välisinä vuosina kerrotut sarjakuvatarinat kloonisodista jäivät ensin henkisesti vaihtoehtoisiksi versioiksi ja sittemmin Legends-leiman alle kokonaan kaanonista erilleen.

Näitä kehuja voi vasta-argumentoida huomauttamalla, että vuosia elokuvan jälkeen tehty animaatiosarja ei voi korjata elokuvien itsensä virheitä. Tai että mikään elokuvasarja ei voi toimiakseen vaatia katsojalta monien tuotantokausien mittaisen animaatiosarjan katsomista. Itse asiassa The Clone Warsin monien kokema ”tarpeellisuus” ainoastaan vahvistaa, että George Lucas teki aikanaan suuren virheen tehdessään episodi I:stä eräänlaisen koko sarjan episodi nollan ja jättämällä II:n ja III:n välistä varsinaisen kloonisota-episodin filmaamatta. Tällaiset vastaväitteet menevät kuitenkin ohi itse asiasta: yhtä lailla kuin The Clone Wars ei tosiaan sinällään ”pelasta prequeleja”, eivät prequelien ongelmat ole The Clone Warsin taakka. Ja yleisö, joka pitää The Clone Warsista enemmän kuin prequeleista, on siis suuri.

Anakin_Ahsoka_TCW.png

Anakinin seurassa Ahsoka Tano, josta kasvoi The Clone Warsin edetessä ja Rebelsiin tultaessa yksi Star Wars -sarjan rakastetuimmista originaalitrilogian ulkopuolella esitellyistä hahmoista.

The Clone Warsiahan siis tehtiin aikanaan viisi tuotantokautta vuosina 2008-2012. Pilottijakso-elokuvan jälkeen jaksoja kertyi 108. Sarja loppui Lucasfilmin vaihdettua omistajaa Disneylle, uuden isännän kääntäessä saagan fokusta voimakkaasti takaisin originaalitrilogiaan, enkä esimerkiksi minä ollut siitä yllättynyt. Suuri osatekijä varmasti oli, että TCW oli Cartoon Networkin sarja, eikä Disneyä hotsittanut tuottaa juuri hankkimansa brändin alta sisältöä kilpailijalle.

Surullista vain, että sarja ei päättynyt siihen, mihin Dave Filoni ja muut tekijät olisivat halunneet sen lopettaa, kun heidät määrättiin aloittamaan sen sijaan uusi Rebels-sarja. Käsiin jäi kasa kuudennen kauden The Clone Wars -käsikirjoituksia, joista osa on kuitenkin sittemmin nähnyt päivänvalon erilaisissa muodoissa. 13 jakson niin sanottu kuudes tuotantokausi (”The Lost Missions”) julkaistiin alunperin Yhdysvaltain Netflixissä ja myöhemmin kotijulkaisuna vuonna 2014. Mauliin keskittyvät jaksokäsikirjoitukset muokattiin sarjakuvaksi nimeltä Son of Dathomir. Asajj Ventressistä ja Quinlan Vosista kertova pitkä tarinakokonaisuus kääntyi Dark Disciple -romaaniksi. Lisäksi jaksoja julkaistiin animoituina luonnosversioina. Ja, kuten kaikki Rebelsin katsoneet tietävät, monet The Clone Warsin hahmot saivat sittemmin tarinoilleen jatkoa myös animaatiosarjassa, vaikka sen nimi olikin vaihtunut. Silti sarjan fanit tiesivät, että esimerkiksi Mandalorea koskeva tarinakokonaisuus oli näkemättä – ja että Ahsoka Tanon ja Anakin Skywalkerin viimeistä kohtaamista ei todennäköisesti oltu vielä nähty.

tcw-last-scene.jpg

Ahsoka jättää jedit: se, mihin The Clone Wars viidennen kauden lopussa jäi.

Olin viikonloppuna (ja olen toki yhä!) valtavan iloinen The Clone Wars -fanien puolesta – ja miksen sarjan tekijöidenkin puolesta. Tiedän toki katsojana omakohtaisesti, kuinka kipeää tekee suosikkisarjan jääminen kesken (vain muutamia mainitakseni: Firefly, Farscape, Crusade, Twin Peaks aikanaan). Mahtavaa, että The Clone Wars saa vielä uuden mahdollisuuden. 12 erinomaista jaksoa kunnollisella lopulla riittävät kyllä sulkemaan tämän ammottavan haavan, mutta mikäänhän ei sinänsä estä Disneyä jatkamasta sarjaa pitempäänkin – jos kokevat, että episodien II ja III väliin vielä mahtuu sotatoimia…

Oma The Clone Wars -suhteeni sen sijaan on vaisu. Liian vaisu, etten sanoisi. Suorastaan noloa on, että en ole katsonut sarjaa kokonaan. Inhosin pilottielokuvaa sen ilmestyessä, ja olin valmis julistamaan, että jos Star Wars on nyt tätä, se ei ole enää minulle. Silmissäni TCW-elokuva toi mieleeni tyylillisesti lähinnä huonot pelianimaatiot ja tuntui sisällöllisesti pelkästään lapsille suunnatulta. Tv-sarjaan tartuin tämän jälkeen pitkin hampain, enkä yllättynyt kovin iloisesti. Haluan yleisesti sarjoiltani jatkuvia juonia ja kehittyviä hahmoja, eivätkä The Clone Warsin lähinnä irrallisista yksittäisistä jaksoista koostuvat pari ensimmäistä kautta tarjonneet minulle kumpaakaan. Sittemmin olen toki saanut kuulla, että TCW paranee ja aikuisystävällistyy nimenomaan myöhemmillä kausillaan, mutta viime vuosien uuden Star Wars -aallon myötäkään en ole (mukamas) ehtinyt niiden pariin. Niin minä vain siis olen kirjoitellut tällaista blogiakin, vaikka on olemassa tuntikausia audiovisuaalista Star Wars -kaanonia, jota en ole katsonut! Kääk. (Täytynee tosiaan yrittää jossain vaiheessa korjata puute.)

tcw-maul.png

Maulin paluu kuuluu The Clone Warsin myöhempien kausien kehutuimpiin (ja saagan kannalta merkityksellisimpiin) käänteisiin.

Vaikka The Clone Warsin uudet jaksot olivat siis San Diego Comic Conin ilman muuta suurin Star Wars -uutinen, se ei ollut ainoa. Itse asiassa kirjallisuusjulkistusten paneelin uutiset asettavat senkin vielä hieman kiinnostavampaan valoon.

San Diegossa ensinnäkin julkaistiin Timothy Zahnin uusi romaani Thrawn: Alliances, joka kytkeytyy kahdella aikatasollaan molempien animaatiosarjojen, The Clone Warsin ja Rebelsin aikaan. Sivurooleissa mukana ovat sekä Anakin että Padmé (näkisivätpä suomalaiset prequelien satunnaiskatsoja-vihaajat, miten paljon Padméa rakastetaan amerikkalaisessa Star Wars -Twitterissä!). Lastenkirjojen kasan lisäksi ensi vuoden kirjoista taas julkistettiin E.K. Johnstonin romaani Queen’s Shadow, joka kertoo nimenomaan nuoren Padmé Amidalan siirtymästä kuningattaresta poliitikoksi. Samoin julkistettiin, mitä seuraavaksi saamme jo kaksi erinomaista kirjaa Leiasta kirjoittaneelta Claudia Graylta: romaanin Master & Apprentice, jonka nimihenkilöt ovat Qui-Gon Jinn ja Obi-Wan Kenobi ajassa ennen The Phantom Menacea. Marvelin sarjakuvien puolen suurin julkistus taas oli 30 numeron ja kolmen aikakauden crossover-tarinakokonaisuus Age of Republic / Age of Rebellion / Age of Resistance.

Toisin sanoen: voimakkaasti prequel-kytköksistä Star Wars -luettavaa.

Preqeuelit ovat välkähdelleet viime aikoina muuallakin. Respawnilta on tulossa tarinallinen peli Jedi: Fallen Order, joka sijoittuu Revenge of the Sithin jälkeiseen galaksiin. Battlefront II -peli on niin ikään saamassa prequel-sisältöjä. Forces of Destinylyhytanimaatioissa Padmé on seikkaillut jo monta kertaa. Eikä unohtaa tietenkään sovi Maulin yllätysvierailua Solon lopussa toukokuussa!

forces-of-destiny-padme-ahsoka.jpg

”Ahsoka, mitä täällä tapahtuu?” Tuttuja Forces of Destiny -animaatiosarjassa.

San Diegossa prequel-sidonnaisuus saattoi korostua, koska esimerkiksi minä odotin siellä näytettävän tai kerrottavan edes jotain myös Resistance-sarjasta eli uuteen trilogiaan kytkeytyvästä uudesta animaatiosarjasta, mutta näin ei tehty. On varmasti myös isolta osin sattumaa, että nämä kaikki tuntuvat näkevän päivänvalon näin lyhyen ajan sisällä. Se ei kuitenkaan varmasti ole sattumaa, että ne ylipäätään näkevät päivänvalon.

Ensimmäiset Disney-ajan vuotensa Lucasfilm keskittyi lähes pakkomielteisesti vuoden 1977 alkuperäiseen Star Warsiin. Elleivät tarinat suoraan kytkeytyneet episodi IV:ään, kuten näkyvimmin Rogue One, ne joko leimallisesti kertoivat tarinoita hieman ennen sitä (Rebels) tai hieman sen jälkeen (suurin osa Marvelin uusista SW-sarjakuvista). Unohtamatta tietenkään sitä, kuinka The Force Awakensiin ja sitä kautta koko uuteen trilogiaan ammennettiin kuvastoa ja jopa juonikuvioita nimenomaan tuosta klassisimmasta Star Wars -episodista. Vaikka poikkeuksiakin on (esimerkiksi Marvel julkaisi jo uuden kautensa alkupuolella Anakinista ja Obi-Wanista kertovan sarjakuvatarinan), tuntui välillä siltä, että Disney-Lucasfilm teki kaikkensa, että suuri yleisö unohtaisi prequel-episodien aikanaan valmistuneenkaan.

Nyt avaruuskellossa tuntuu olevan aivan toinen sävy. Kiihkomielisimmät The Last Jedi –vihaajat, joiden mielestä Kathleen Kennedylle pitäisi antaa potkut ja George Lucas palauttaa Star Wars -vastuuseen, mieltävät ehkä käänteen myönnytykseksi heille. Itse ajattelen asiaa pikemminkin omistajuuden positiivisena kypsymisenä.

aotc-obiwan-anakin-chase.jpg

”Anakin, tuntuuko sinustakin välillä, että meidät on unohdettu?”

Disney-Lucasfilmin aikaa on nyt eletty viisi ja puoli vuotta. Sinä aikana on valmistunut jo neljä uutta elokuvaa, yksi kokonainen animaatiosarja ja vino pino luettavaa. Tekeillä on episodi IX:n lisäksi kaksi uutta elokuvasarjaa, ainakin yksi näytelty tv-sarja ja parikin animaatiosarjaa. Star Wars on ilman muuta tuotu onnistuneesti takaisin, vaikka franchisen viimeisin iso nimike Solo olikin taloudellisesti suorastaan floppi (390 miljoonan dollarin tuotot eivät ole surkeasti, mutta suhteessa 250 miljoonan tuotantokustannuksiin, sen päälle laskettaviin markkinointikuluihin ja jopa Rogue Onen tuottamaan miljardiin verrattuna tulos oli pahempi kuin pettymys).

Ehkä tässä vaiheessa Disney-Lucasfilmillä tosiaan voidaan viimein höllentää irti episodi IV -pakkomielteestä. Ei kaiken Star Warsin tarvitse liittyä Tatooineen, Darth Vaderiin tai Imperiumin valkohaariskaisiin sotilaisiin. Prequel-elokuvien esittelemä aikakausi on rikas maailma sekin, ja vaikka niillä on elokuvataiteen teoksina huono maine, on monilla niihin kriittisestikin suhtautuvilla faneilla niistäkin lämpimiä, nostalgisia muistoja. Uudet Star Wars -kertomukset voivat aivan yhtä hyvin nojata prequeleihin kuin originaalitrilogiaankin – tai olla jotain täysin uutta, kuten Rian Johnson on omasta tulevasta elokuvatrilogiastaan toistuvasti luvannut. Ennemmin tai myöhemmin tämä on jopa välttämätöntä, jos Lucasfilmin tarinaryhmä todella pystyy pitämään kiinni tavoitteestaan sitoa kaikki oheistarinat samaan kaanoniin elokuvien ja sarjojen kanssa: originaalitrilogian äärellä alkaa olla jo aika ahdasta. Aivan äskettäin esimerkiksi luin Darth Vader -sarjakuvan Annual #2 -numeron, jossa Vader tapaa ensimmäisen kerran Orson Krennicin ja vierailee Geonosiksella, ja jouduin ihan pyörittelemään, miten tarinan ajoitus suhteutuu paitsi elokuviin, myös aiempiin Vader-sarjakuviin sekä Rebelsiin, joissa niin ikään on käyty tuolla Attack of the Clonesin planeetalla.

(Jon Favreaun näytelty sarja sijoittuu tiettävästi Jedin paluun jälkeiseen aikaan. Ilmeistä onkin, että episodien VI ja VII välinen kolmenkymmenen vuoden ajanjakso on aika, johon tulemme näkemään episodi IX:n jälkeisinä vuosina sijoitettavan vielä monia tarinoita.)

Luke-the-last-jedi

Jääkö Luke Skywalkerin maininta Darth Sidiousin noususta The Last Jedissä uuden trilogian suorimmaksi prequel-kytkökseksi?

Prequel-kytkösten uuden, sallitumman aikakauden näin koitettua olen myös alkanut uudelleen toivoa, että episodi IX ottaisi trilogian ja koko saagan lopettelussaan avoimesti huomioon myös saagan episodit I-III. Aineksia olisi. The Force Awakensin alussa (ja erityisesti sen romaaniversion alkulehtien runossa) viitattiin Voiman tasapainoa käsittelevään ennustukseen, joka suorastaan huutaa uutta tulkintaa Star Wars -maailmassa, joka ei sittenkään ollut tasapainossa sen paremmin Darth Vaderin kuin Luke Skywalkerinkaan kuoleman jälkeen. Obi-Wan Kenobi puhutteli valomiekkaan koskenutta Reytä tämän Voima-näyssä: jos Obi suorastaan näyttäytyisi Reylle, näyttäytyisi hän olosuhteiden pakosta juuri prequel-jedin Ewan McGregorin näköisenä. Puhumattakaan sitten Anakin Skywalkerin eli Hayden Christensenin esiintymisen mahdollisuudesta, jota päätösosa sisällöllisesti aivan pakolla kaipaisi (kuten olen ennenkin kirjoittanut: miksi ihmeessä Voimahaamu-Anakin muka ei kävisi sanomassa hänen alter egoaan Darth Vaderia fanittavalle tyttärenpojalleen suoria sanoja?).

Etenkin noista ajatuksista viimeistä olen aiemmin pitänyt mahdottomana juuri siksi, että Disneyllä pelättäisiin Christensenin esiintymisen lyövän elokuvaan liian leimaavan muistutuksen prequeleista. Mutta jos Solo-elokuvaan voidaan kummemmitta selityksittä palauttaa Maul – jolla ei hahmona lähtökohtaisesti ole mitään tekemistä Solo-elokuvassa, ja jonka suuret katsojamassat luulivat kuolleen episodissa I – ei kai Anakinin perusteltu esiintyminen episodi IX:ssä voi olla enää aivan täysin poissa laskuista?

The Last Jedin romaaniversio ei ole kovin hyvä (mutta kiinnostava se on toki)

Aiemmista Star Wars -elokuvista poiketen The Last Jedin romaaniversio ilmestyi vasta tämän vuoden maaliskuussa, melkein kolme kuukautta elokuvan ensi-illan jälkeen. (Sarjakuvasovitus puolestaan alkaa ilmestyä vasta tällä viikolla.) Näin tehtiin juonenkäänteiden, todennäköisesti erityisesti episodin kahden helposti spoilattavan hahmokuoleman, varjelemisen vuoksi. Kirjaa ei tietenkään ole nytkään suomennettu, kuten ei muitakaan Disney-kaupan jälkeisiä Star Wars -romaaneja.

Minä sain romaanin luettua vasta huhtikuussa ja nyt tätä kirjoittaessani on jo toukokuu. Mutta sanonpa silti aiheesta sanottavani, sillä kirjassa on kiinnostavia yksityiskohtia.

tlj-novel-cover.jpg

Eräs asia aivan alkuun. Jason Fryn kirjoittamaa The Last Jedi -romaania markkinoidaan alaotsikolla ”Expanded Edition” – siis siitä huolimatta, että romaanista on olemassa vain yksi versio. ”Laajennetulla painoksella” tarkoitetaan romaanin sisältävän lisättyjä kohtauksia verrattuna elokuvaan.

Alaotsikko on höpönkukkua. The Last Jedi -romaani ei ole yhtään sen enempää laajennettu kuin esimerkiksi yksikään aiemmista Star Wars -elokuvien romanisaatioista. Jokaisen niistä lähteenä ovat esimerkiksi olleet kaikki kuvatut kohtaukset, ja jokainen niistä on siis aina sisältänyt kohtauksia, jotka leikattiin lopullisista elokuvista pois (ja jotka nyt voi nähdä myös bluraylla). Jokainen niistä on tietenkin myös ainakin pyrkinyt kertomaan tapahtumista jotain, mitä elokuva ei pysty tai ehdi: miljöökuvausta, henkilöiden kokemuksia, pieniä viittauksia galaksin muihin tarinoihin. The Last Jedi ei edes ole ensimmäinen Star Wars -romaani, jonka kirjoittaja on käynyt keskusteluja kirjoituksestaan myös elokuvan ohjaajan kanssa.

The Last Jedi: Expanded Edition ei siis kauppanimestään huolimatta ole luonteeltaan mitenkään poikkeuksellinen elokuvan kirjaversio. Valitettavasti on sanottava, ettei se ole myöskään mitenkään poikkeuksellinen kirjalliselta laadultaan.

Fry on kirjoittanut vinon pinon Star Wars -kirjoja sekä referenssihyllyyn (mm. Attack of the Clones: Ultimate Visual Guide ja The Clone Wars -sarjan episodioppaita) että nyttemmin fiktion puolelle erityisesti nuoremmille lukijoille (mm. Moving Target: A Princess Leia Adventure). Hän siis tuntee aiheensa läpikotaisin ja on varmasti ollut täysin vilpitön hommassaan, kuten vaikkapa tästä The Independentin haastattelusta käy ilmi (Fry kertoo siinä myös kirjaan harkituista mutta pois jääneistä osista, joiden joukossa on joitakin rajumpiakin irtiottoja elokuvan kerronnasta). Hän ei kirjoittanut kirjaa hutaisten: esimerkiksi The Last Jedi -romaanin aloittava muutaman sivun mittainen johdanto, joka on ehkä kirjan suurin aivan kokonaan elokuvan ulkopuolinen osa, on todella koskettava ja jo aivan yksinään lukemisen arvoinen (hieman lisää siitä myöhemmin).

tlj-luke-finale

Kokonaisuutena Fry kuitenkin jää ”elokuvan romanisaation” perusongelman vangiksi. Hän jäljentää tekstiksi orjallisesti kaiken valkokankaalla näytettävän, pyrkien toistamaan jokaisen ilmeen ja eleen, mainiten esimerkiksi suolaista planeetanpintaa maistavan sotilaankin. Fry kirjoittaa kiltisti sanoiksi kaikki sellaisetkin audiovisuaaliset kohtaukset, jotka eivät kerrassaan toimi kirjallisessa muodossa. Usein hän epäonnistuu naamioimaan elokuvassa mainiosti soljuvan toiminnan sujuvaksi romaanitekstiksi: ääriesimerkkinä vaikkapa Poen alkutaistelun repliikki ”Work your magic BB-8!”, joka toimii miten kuten elokuvassa äksönin keskellä, mutta vain nolostuttaa, kun sen kirjoittaa tekstiksi ja lisää perään johtolauseen ”hän sanoi”.

The Last Jedi: Expanded Edition ei siis ole erityisen hyvä kirja, ja tuntumani on, että esimerkiksi romanisaatioiden vanhan ketun Alan Dean Fosterin kirjoittama The Force Awakens oli lajissa paljon parempi.

Mutta sitä tämä ei tietysti tarkoita, etteikö The Last Jedinkin kirjaversio viihdyttäisi mittaansa, ja tarjoaisi lisää lihaa elokuvan tapahtumiin (ja aineksia spekulaatioihin tulevasta). Kaikkein päällimmäisimpänä Fry esimerkiksi onnistuu lisäämään Finnin ja Rosen suhteeseen sekä dynamiikkaa että molempien ajatuksia toisistaan sekä ystävyyden ja velvollisuuden välisestä ristiriidasta. Näin elokuvan lopun käänteet – jossa siis elokuvassakin Finn pitkälti juuri Rosen ansiosta valitsee puolensa galaktisessa taistelussa ja Rose puolestaan päättää tykkäävänsä tehtäväparistaan sen verran, ettei suostu antamaan tämän olevan taas yksi turha kuolonuhri vastarinnan puolesta – toimivat kirjassa paljon elokuvaa paremmin. Tai voi sen tiivistää niinkin, että Rosen pusu on kirjassa uskottavampi kuin elokuvassa.

Koska yksityiskohtaisempien elokuvan ja romaanin erojen erittely vie jälkimmäisen lukemiselta sen suurimman nautinnon, panen tähän väliin spoilerivaroituksen. Jos luet kirjan mieluummin itse, etkä ole niin vielä tehnyt, ei ehkä kannata lukea tätä blogimerkintää loppuun. Mutta kuvan alla vielä lisää siitä, mitä The Last Jedi -romaani lisää The Last Jedi -elokuvaan.

tlj-canto-bight-rose-finn

The Last Jedi -romaani alkaa lauseella ”Luke Skywalker stood in the cooling sands of Tatooine, his wife by his side.”

Se on temppu. Prologi on Luken uni, eikä romaani kerro Lukella olleen oikeasti vaimoa. Mutta se on taitava temppu – ja Jason Fryn romaanin ehdottomasti paras osa. Fry itse kutsuu kertomusta kuvaukseksi ”hiljaisesta maailmanlopusta”.

Uni näyttää vaihtoehtoisen Luken, joka vanheni Tatooinella sukunsa kosteusfarmilla, lähtemättä koskaan isänsä tavoin ”hiton hullulle idealistiselle ristiretkelle”. Ilman häntä Imperiumi tuhosi ja tukahdutti Kuolemantähtensä avulla koko kapinan, eikä esimerkiksi ikääntynyt tatooinelainen kosteusviljelijä osannut ajatellakaan, millainen toisenlainen galaksi voisi ollakaan. Silloin tällöin Luke tosin muisteli sitä, kuinka kaksi merkillistä droidia kävivät hetken aikaa hänen hallussaan, näyttäen holoviestiä Alderaanin prinsessalta vain hieman ennen Alderaanin loppua. Toinen droideista yritti vieläpä karata erämaahan, mutta onneksi Luke sai sen kiinni ajoissa, ja seuraavana aamuna Imperiumin sotilaat jo hakivatkin kaksikon pois. Luke jätti akatemiankin väliin, nai naapurista Camien (!) ja jäi aloilleen galaksissa, jossa paha voitti. Vain silloin tällöin hän sai oudon tunteen, että hänen olisi jollain tapaa ”kuulunut” tehdä jotain muuta elämällään.

Prologi on katkeruudessaan kaunis, ja tätä kirjoittaessani tajuan, että sen ainoa ongelma on, että ajatusleikki on niin herkullinen, että se käsitellään jopa liiankin lyhyesti. Sillä on tietenkin paikkansa juuri tässä kirjassa, vertauksena vanhan Luken eristäytymiseen Ahch-Ton saarelle lopettamaan jediperinne, mutta omillaan sitä lukisi vaikka pitemmänkin novellin verran. The Independentin haastattelussa Fry kertoikin idean alkaneen sellaisena.

anh-luke-camie-biggs

Luke Skywalker ja hänen ystävänsä Camie, Fixer ja Biggs Darklighter vuoden 1977 episodista poistetussa kohtauksessa.

Mutta alku on siis vain uni. Kaikki seuraavaksi luettelemani sen sijaan on ”totta” – kunnes toisin todistetaan. Lucasfilmin nykyisen linjauksen mukaan elokuvien romaaniversioiden kertoma on yhtä virallista kaanonia kuin elokuva, ”paitsi jos se on ristiriidassa elokuvien kanssa”. Tarkennus, joka tulikin tarpeeseen heti tämän elokuvan kohdalla, kun Rian Johnson päätti sisällyttää elokuvaansa Reyn ja Poen ensitapaamisen, jonka Alan Dean Foster jo näytti The Force Awakensin kirjaversion lopussa…

Mutta siis, tämän opin The Last Jedistä ja uudesta trilogiasta tätä romaania lukiessani, elokuvan tapahtumien mukaisessa järjestyksessä:

  1. Han Sololle pidettiin hautajaiset D’Qarin tukikohdassa ennen sen evakuointia (vaikka ruumista ei toki ollut haudattavaksi). Toisin sanoen Hanin muka-hautakin tuhoutui First Orderin iskussa vain hieman myöhemmin.
  2. Temmin ”Snap” Wexley, Jessica Pava ja muut The Force Awakensissa nähdyt vastarinnan lentäjät, joita ei nähdä The Last Jedissä, ovat Leian käskystä hakemassa Uuden Tasavallan selviytyneitä johtajia. Tähän ei välttämättä tarvitse suoraan palata mitenkään, mutta selvähän se, että joitakin poliitikkoja uuteen kapinaliittoon on episodi IX:ään mennessä pitänyt löytyäkin.
  3. Luke Skywalker todella opetti sisarelleen Leialle Voiman käyttöä Jedin paluun ja The Force Awakensin välisinä vuosina. Itse olen näin aina ajatellutkin (siis sekä Legends-vuosina että nykykaanonin aikaan), ja olin suorastaan yllättynyt, kun Mark Hamill väitti haastattelussa, että tämä oli uudesta trilogiasta Lucasin jälkeen hylätty juonilanka. Saattoi tietysti ollakin, mutta romaani vahvistaa, että Leia on kyllä saanut välivuosina veljeltään jedioppia (kuten elokuvastakin sitten näimme).
  4. Luke esittelee Reyn Ahch-Ton talonmiesnunnille ”siskontyttärenään”. Hihihihi, sanoi tämä lukija.
  5. Rey viettää Ahch-Tolla viisi päivää. Niistä kolme ensimmäistä kuluvat Luken rutiineja seuratessa ja yrmyä mestaria pehmittäessä. Neljäntenä päivänä käydään keskustelu muinaisten jedien kirjastopuussa. Viidentenä päivänä tapahtuvat kaikki oppitunnit ja kaikki Rey-Kylo -keskustelut, ja se on siis se osuus, joka käytännössä ajoittuu päällekkäin vastarinnan avaruuspaon sekä Finnin ja Rosen tehtävän kanssa. Kirja ei kerro Ahch-Ton päivän pituutta, mutta koska tiedämme vastarinnalla olleen ennen Finnin ja Rosen retkeä elokuvan alkupuolella löpöä korkeintaan 18 tunnin pakenemiseen, voinemme tulkita Ahch-Ton päivät kutakuinkin meikäläisten mittaisiksi. Tämä ajoitusvahvistus oli itselleni yksi romaanin suurimmista anneista.
  6. Luke tosiaan oli päättänyt palata Reyn kanssa auttamaan vastarintaa ja sisartaan tullessaan majaan, josta pahaksi onneksi löysi Reyn yhdessä Kylon kanssa. Näin veikkasin elokuvastakin, mutta aivan varma en ollut.
  7. Snoken kotialuksella Supremacylla asuu yli miljoona First Orderin uskollista sotilasta.
  8. Snoke nousi First Orderin johtoon henkilönä, joka tunsi galaksin tuntemattomina pidetyillä alueilla piilevät Voiman salaisuudet. Tämä on eräänlainen peilikuva sankaristamme (episodissa, joka on täynnä peilikuvia): Lukenhan on nyt monessa uuden kaanonin teoksessa kerrottu tai vihjattu kartoittaneen näitä salaisuuksia galaksin ”tällä puolella”.
  9. Rose opetti Finnille avaruusaluksen lentämistä Canto Bight -tehtävän aikana. Tämä selittää erään elokuvaan jääneen pienen epäloogisuuden: Finnhän tarvitsi The Force Awakensin alussa Poen paetakseen lentämällä, mutta The Last Jedin lopussa eli vain muutamia päiviä myöhemmin hän lentääkin itse kiiturilla (tosin uskottavasti hapuillen).

the-last-jedi-luke-falcon

Kymmenes muistiinpanoni ei ole niinkään oppi kuin tiiseri – tai mahdollinen täky, johon episodi IX saattaa palata tai sitten ei. Muistattehan yhä, että The Force Awakensin otsikkoa ei ole varsinaisesti vieläkään selitetty täysin. Tiedämme, että Snoke havaitsi ”heräämisen”, joka tapahtui jo ennen kuin Reyn nähtiin käyttävän Voimaa. Heräsikö Voima jotenkin konkreettisesti, muuttaen ehkä jopa luonnettaan helpommin myös kouluttamattomalle Reylle aukeavaksi? Vai vavahteliko koko galaksin henkimaailma Voimassa voimakkaan Reyn vain lähestyessäkin kohtaloaan?

Olen taipuvainen tulkitsemaan, että johonkin tämäntapaiseen viitataan tässä The Last Jedi -romaanin kohdassa, jossa Luke avaa pitkästä aikaa aistinsa Voimalle:

Luke’s body felt like it was on fire. He knew it wasn’t. He accepted the feeling, denying it power over him, and then let it ebb. In its place came a familiar sense of warmth, of belonging, of finding himself part of an endless lattice of connections that held him and everything else, each fixed in its proper place.
A Force.
That aspect of the Force – The Jedi had called it the living Force – was ceaseless and ever-renewing. But the Jedi had spoken of another aspect – the Cosmic Force. It had an awareness, and a purpose, and a will. A will that had been silent, dormant after the demise of the Sith, only to wake once again during Luke’s exile. A will that Luke finally allowed himself to acknowledge once again.

Upporikas altavastaaja: Kymmenen haja-ajatusta George Lucasista

Kirjoitin George Lucasin tänä syksynä julkaistusta elämäkerrasta The Last Jedin viime vuoden lopulla tämän muutamassa sanomalehdessä ja alkuviikosta tässä blogissa julkaistun jutun. Tässä muutama sana lisää erityisesti teille, hyvä blogiyleisö.

george-lucas_0

Ensin itse kirja. Brian Jay Jonesin ytimekkäästi nimetty George Lucas (Like 2017) on 650-sivuinen järkäle, jossa on lopussa 50 sivua lähdeviitteitä. Se on siis huolelliseen taustatyöhön perustuva koonti, ja nimenomaan Lucasin elämäkerta eikä Star Wars -elokuvien making of. Hyvä niin – jälkimmäisiä on olemassa enemmän, ja sellaiseen näkökulmaan luonnollisesti keskittyvät myös vaikkapa dvd- ja bluray-julkaisujen ekstrat. Jonesin kirja ei ole auktorisoitu elämäkerta, mikä tarkoittaa, että tekijä ei ole itse haastatellut Lucasia eikä kovin monia muitakaan primäärilähteitä. Lähdeluettelosta voi toki päätelläkin, että Lucasin ja monien muiden sanomisia kirjaan on kyllä ansiokkaasti selattu.

Annan kirjalle suosituspeukkuni, vaikka loppupuolelta löysin siitä hämmästyttävän isoja virheitäkin. Kirjassa esimerkiksi väitetään, että Lucasin pitkään visioima näytelty Star Wars -sarja Underworld olisi nyt tulossa jouluksi 2018 (ei ole), ja jopa että Lucas omistaisi yhä itse Lucasfilmin tytäryhtiön Skywalker Soundin (ei omista).

Tässä muutamia poimintoja kirjasta ja/eli Lucasista, jotka jäivät lehtijuttua varten tekemiini muistiinpanoihin, mutta joiden ajattelin kiinnostavan tämän blogin lukijakuntaa. Näitä sattui ihan vahingossa tulemaan kymmenen, joten nostin sen otsikkoon.

american graffiti.jpg

American Graffiti (1973) eli suomeksi Svengijengi ’62, Lucasin ohjauksista ainoa ”maallinen”.

Lucasin lapsuus ei ollut idyllinen. Hänen välinsä erityisesti isäänsä eivät olleet erityisen läheiset. Tämä saattaa selittää, että Lucas ei koskaan ihannoi elokuvissaan kotia tai lapsuutta kuten ystävänsä Steven Spielberg usein tekee. Nuoruutta Lucas tosin jo vähän ihannoi, etenkin American Graffitissa, mutta se onkin jo eri asia, sillä nuoruudessa ihminen on jo lapsuutensa ohittanut. Kirjassa huomautetaan, että sen sijaan Lucas käsittelee elokuvissaan usein ihannelapsuuden mahdollisuutta: ajatellaanpa vaikkapa Anakinia, Lukea tai Indiana Jonesia kolmannen elokuvan takauma-alussa.

Lucas tahtoi kilpa-ajajaksi. Podrace-kohtaukseen nykyään kohdistuvan inhon vuoksi monilta on voinut unohtua, kuinka monissa Lucasin elokuvissa onkaan autoilla (tai avaruusaluksilla) tapahtuva kilpa- tai takaa-ajokohtaus. Nimittäin melkein kaikissa: THX-1138:ssaAmerican Graffitissa, useimmissa Star Warseissa, parissa Indiana Jonesissa… Lucasin noin kymmenestä nuoruuden lyhytelokuvasta kaksi kuvaa pelkkää autoilua. Alla toinen niistä, tosin suttuisena Youtubeen päätyneenä kopiona:

Lucas rakasti nuorena eniten kuvaa ja leikkausta. Hän ei pitänyt käsikirjoittamisesta eikä näyttelijöiden ohjaamisesta. Useimmissa hänen opiskelijatöissään ei käytännössä ole näyttelijöitä lainkaan, tai ainakaan he eivät lausu käsikirjoitettuja repliikkejä. Opiskellessaan Lucas ajattelikin ryhtyvänsä ammatiltaan dokumenttikuvaajaksi tai leikkaajaksi, ja tekevänsä opiskelijaelokuviensa kaltaisia abstrakteja kuvan ja äänen montaaseja silloin kuin palkkatöiltään pystyisi. Niin kaukana kuin tällainen taiteilu Star Warseista onkin, näen tässä Lucasissa sittenkin myös suoran jatkumon Star Warsien Lucasiin. Lucashan leikkasi originaalitrilogiaa tulevina vuosina uudelleen ja uudelleen sekä rakensi prequelinsa kutakuinkin näyttelijäsuorituksia lukuunottamatta vasta leikkausvaiheessa. Jonesin kirjasta saa kuvan, että Lucasista taisi itse asiassa tulla ohjaaja vain siksi, että saisi kuvata ja leikata haluamiaan elokuvia ilman että kukaan antaisi käskyjä.

Lucasille oli jo nuorena luontevampaa keksiä ideoita ja parantaa toisten käsikirjoituksia elokuvallisemmiksi kuin kirjoittaa itse. Opiskelukaverit ja varhaisten vuosien yhteistyökumppanit muistavat usein, kuinka parhaat ideat tulivat Lucasilta, mutta varsinainen kirjoittaminen ei ollut Lucasin leipälaji. Aikanaan hän myös myönsi tämän itse, tuskaillen ystävilleen suorastaan inhoavansa käsikirjoittamista. Olisipa Lucas vain pitänyt saman linjan prequeleissakin, ja meillä saattaisi olla aivan toisenlainen saaga. Lucas on merkitty käsikirjoittajaksi myös kolmeen 1970-luvun elokuvaansa (THX-1138:aan, American Graffitiin ja ensimmäiseen Star Warsiin), mutta kaikkia niitä tehdessä hänellä oli myös apua. Star Warsin, jonka käsis on kreditoitu yksin Lucasille, tekstiä auttoivat parantamaan Willard Huyck ja Gloria Katz, jotka olivat kirjoittaneet Lucasin kanssa American Graffitiakin. Myöhemmin Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluunhan tunnetusti kirjoittikin Lawrence Kasdan. Indiana Jonesienkin varsinaiset käsikset Lucas jätti aina muille, vaikka ideoi niihin tarinat.

THX-1138.jpg

THX-1138 (1971), Lucasin ohjauksista ”vaikein” ja se, joka on lähinnä hänen opiskelijatöitään.

Nuori Lucas olisi halunnut nähdä taiteellisen elokuvakerronnan nousun. Lucas oli tosiaan itse opiskellessaan innostunut tekemään täysin ei-kertovaa elokuvaa. American Zoetropen perustamisen aikaan 1960-luvun lopussa Lucas toivoi hänen, Francis Ford CoppolanJohn Miliusin ja muiden olevan käynnistämässä uutta aaltoa, jossa Hollywoodin studiot loppujen lopuksi suorastaan kaatuvat tarpeettomina ja heidän porukkansa kaltaiset pienet tekijäryhmät jäävät. Lucas rakasti aikaa, jossa elokuvakerronnan mahdollisuudet tuntuivat demokratisoituvan (olisipa hauska tietää, mitä mieltä hän on nykyisistä tubettajista!). Taustalla vanhempikin Lucas tosin menestyksensä vuosinakin tuki rahalla ja välillä myös nimellään ”vaikeampia taide-elokuvia”, useimmiten hänen ystäviensä epäonnisempia hankkeita, mutta hänen omat puheensa paluusta esoteeristen sävyrunojen pariin jäivät aina puheiksi. Viimeksi hän lausui näitä vielä kaupatessaan Lucasfilmiä Disneylle, mutta jos Lucas todella on viime vuosina tehnyt yksinään ”elokuvia joita kukaan ei katso”, kuten hän itse niitä muotoili, hän on tainnut jättää ne kotivideoiksi.

Sekä THX-1138 että American Graffiti vietiin Lucasilta ja editoitiin hänen jälkeensä toisin. Molempiin elokuviin tehdyt muutokset ovat huomattavasti pienempiä kuin vaikkapa Orson Wellesin kärsimät tai monet muut elokuvahistorian kuuluisat tuottajien puuttumiset taiteelliseen vapauteen. American Graffitista poistetut 4 minuuttia Lucas sai menestyksen jälkeen palautettua elokuvaan jo sen vhs-julkaisuun, ja THX:stä poistetut minuutit eivät ilmeisesti lopulta olleet edes tekijälleen niin olennaisia, koska vuosia myöhemmin Lucasin uusilla tehosteilla hämmentämässä ”Director’s Cutissa” niistä on palautettu vain osa. Olennaista kuitenkin oli, että Lucas otti molemmat tapaukset hyvin henkilökohtaisesti. Näissä riidoissa kylvettiin siemen Lucasin myöhemmälle ehdottomuudelle päättää itse omista elokuvistaan. Kärjistäen: prequel-aikojen Lucas ei kuunnellut kenenkään muun mielipiteitä, koska 1970-luvun Lucas oli oppinut, että muut eivät ymmärrä hänen elokuvistaan mitään.

hair.jpg

Hair (1979), Lucas-ohjaus vaihtoehtoisessa maailmassa. Tässä meidän sen ohjasi Milos Forman.

George Lucas olisi voinut ohjata paitsi Apocalypse. Now!:n, myös Hairin. Lucas oli paljon lähempänä tehdä Ilmestyskirja. Nytin kuin on ehkä yleisesti tiedossa. Kyseessähän oli John Miliusin käsikirjoitus, jota Lucas oli hionut ystävänsä kanssa jo American Zoetrope -yhtiössä 1970-luvun alussa, ennen THX:ää. Tarkoitus oli, että Ilmestyskirja olisi ollut Lucasin seuraava työ American Graffitin jälkeen, ja niin ei käynyt vain siksi, että Zoetropen pomona toimineen Coppolan kanssa syntyi vääntöä projektin oikeuksista, jolloin Lucas päätyi toteuttamaan ideansa avaruusseikkailusta. Toisaalta sama Coppola yritti houkutella Lucasia Ilmestyskirjan ohjaajaksi vielä kesken Star Warsin kirjoittamisenkin. Muistan myös lukeneeni tuottaja Gary Kurtzin sanoneen jossain toisaalla, että Lucasin oli erässä vaiheessa tarkoitus paneutua Ilmestyskirjaaan vielä Star Warsin jälkeenkin. Momentum meni kuitenkin ohi. Tähtien sodan menestys vei Lucasin mennessään, ja Coppola sukelsi pimeyden sydämeen itse. Ennen Graffitia ohi ehti mennä myös hetki, jolloin Lucas olisi voinut päätyä toisten käsikirjoitusten visuaalisesti idearikkaaksi toteuttajaksi tavalla, joka olisi voinut olla hyvinkin luontevaa jatkumoa nuoren Lucasin kokeiluille. Lucasille tarjottiin tuolloin ohjattavaksi ”elokuvia, joissa ei ole tarinaa”: hippimusikaali Hairia, rock-ooppera Tommya. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä, miten niiden kansa olisi käynyt!

big wednesday

The Big Wednesday (1978) eli Villit vuodet, joka muuten sattumoisin tulee juuri tänään televisiosta, ja jonka menestymättömyydellä on jännittävä kytkös Star Warsiin.

Star Warsin menestys teki yllättävistä ihmisistä miljonäärejä. Tiesittekö, että Steven Spielberg on tienannut kymmeniä miljoonia dollareita Star Warsilla? Lucas nimittäin antoi hänelle 2,5 prosenttia tuotoista. Miten, miksi? No. Tällaista ei todellakaan tapahdu nyky-Hollywoodissa, mutta 1970-luvulla oli vielä kohtalaisen normaalia, että ohjaajalle luvattiin palkkioksi niin sanottuja tuottoprosentteja. Siis prosentteja elokuvan tuotosta siinä tilanteessa, että filmi pääsisi omilleen. Lucas oli sopimuksensa mukaan saamassa ensimmäisestä Star Warsista 40 prosenttia bruttotuotosta – sekä ne kuuluisat oikeudet oheistuotteisiin ja jatko-osiin, joilla hän pohjimmiltaan rakensi imperiuminsa. Lucas ei kuitenkaan todellakaan pitänyt itsellään noita 40 prosenttia (eihän hän edes uskonut prosenttien tuovan hänelle kummoisiakaan rahoja). Esimerkiksi Ben Kenobia näytellyt vanhan polven tähti Alec Guinness sai palkkionsa päälle 2 tuottoprosenttia. Star Warsin käsiksen hienosäädössä auttanut aviopari Willard Huyck ja Gloria Katz saivat hekin (yhteensä) 2 prosenttia. Jonesin elämäkerta jättää kuitenkin mainitsematta sen kaikkein huikeimman tarinan: ystävykset Lucas, Steven Spielberg ja John Milius vaihtoivat keskenään 2,5 prosenttia elokuviensa tuottoprosentteja samaan aikaan tekemistään elokuvista. Kyseessä oli tavallaan kaverusten veto siitä, mikä elokuvista Kolmannen asteen yhteysThe Big Wednesday ja Star Wars osoittautuisi menestykseksi. Kolmannen asteen yhteys oli menestys sekin, joten Milius ja Lucas saivat kelpo rahat Spielbergiltä. Surffileffa The Big Wednesday floppasi täysin, joten se siitä Lucasin ja Spielbergin kannalta. Mutta Star Wars, niin… noiden 2,5 prosentin on täytynyt tuoda Spielbergille ja Miliukselle melkoiset tilit.

Lucasfilm kasvoi elokuvatekniikan kehittäjäksi puolivahingossa. Lucas perusti oman tehosteyksikkönsä Industrial Light & Magicin roopeankkamaisesta syystä: jotta hän saisi omiin elokuviinsa haluamiaan erikoistehosteita halvemmalla. Imperiumin vastaiskun aikaan hän alkoi haaveilla digitaalisesta kuvaamisesta ja etenkin leikkauksesta, ja perusti tätä kehittämään tytäryhtiön, joka kutakuinkin ominpäin ja omistajaltaan salaa kehittyi animaatiostudio Pixariksi. THX-äänistandardi puolestaan syntyi, koska Lucas halusi omien elokuviensa kuulostavan hyvältä kaikkialla. Usein muistetaan vain Lucasin elokuvien rooli digitaalisten efektien historiassa, mutta hänen ja hänen yhtiöidensä merkitys myös digitaalisen leikkauksen, kuvaamisen ja lopulta elokuvateattereissa esittämisen saralla on melkoinen. Steven Spielberg onkin sanonut, että Lucas muutti omien elokuviensa lisäksi sen, miltä muidenkin elokuvat näyttävät ja kuulostavat.

lucas kennedy

George Lucas luopumisen hetkellä 2012 valitsemansa seuraajan Kathleen Kennedyn kanssa.

Lucas piti loppuun asti itseään altavastaajana. Tätä on oikeasti vaikea käsittää, mutta nimenomaan tällaista elämäkertakirjaa kahlatessa se tuntuu sittenkin loogiselta. Nuori George Lucas inhosi 1970-luvulla elokuvastudioiden rahanahneuteen perustuvaa mielivaltaista määräysvaltaa taideteoksiin (kuten hän tilanteen koki), eikä ilmeisesti aidosti koskaan tajunnut, ettei upporikkaana elokuvamogulina enää 2000-luvulla ollut se altavastaaja, jona itseään piti. Lucasin omassa päässä hänellä oli tietenkin valta ja oikeus sanella omien elokuviensa sisältö piittaamatta muiden – alaistensa, kriitikoidensa, yleisönsä – mielipiteistä, koska hän oli itse taiteilija eikä asioista ymmärtämätön studiopomo. Tämä sama ristiriita selittää sen minunkin usein päivittelemäni paradoksin, että nuori Lucas tunnetusti vastusti vanhojen mustavalkoelokuvien värittämistä kammottavana kulttuuriperinnön tuhoamisena, mutta vanhempi Lucas itse muutti omia vanhoja elokuviaan 1990-luvun puolivälistä alkaen pakkomielteisesti aina yhä uusien tehosteiden asuun ja vielä tänäkin päivänä käytännössä estää elokuviensa alkuperäisten versioiden julkaisemisen bluraylla. Lucasista hänellä nimittäin oli oikeus tehdä niin juuri siksi, että ne olivat hänen elokuviaan. Kukaan muu ei siinä pilannut kulttuuriperintöä: taiteilija vain itse viilaili pääteostaan.

Muualla julkaistua: Kuinka kapinallinen perusti imperiumin

Nuoren George Lucasin edessä piti olla aivan toinen ura kuin se, mistä Star Warsin luoja tunnetaan. Lucas vastusti viihdeteollisuutta ja halusi tehdä kokeellista taidetta.

Tämä Lucasin uran ensimmäistä vuosikymmentä käsittelevä kirjoitus kytkeytyy viime syksynä suomeksi julkaistuun Brian Jay Jonesin kirjaan George Lucas (Like, 2017). Kirjoitin sen päätyöni puolella, fanin sieluani hilliten, ja se on alunperin julkaistu Savon Sanomissa 12. joulukuuta 2017. Minulla on kirjasta hieman enemmänkin sanottavaa vain tätä blogia varten, mutta tässä nyt ensin tämä lehtijuttu.

lucas-juttu ss.jpg

Kun George Lucas opiskeli elokuva-alaa, kukaan ei olisi arvannut, että hänen elokuvistaan tulisi kaikkien aikojen katsotuimpia.

Kalifornialaisessa pikkukaupungissa vuonna 1944 syntyneen Lucasin opiskeluvuosien elokuvat olivat nimittäin abstrakteja ”sävyrunoja”, kuten hän itse niitä kutsui. Lucas ei välittänyt tarinankerronnasta tai näyttelijätyöstä, vaan rakasti kuvaa ja leikkausta.

Lucasista ei kuitenkaan tullut kuvaajaa eikä leikkaajaa. Tänä syksynä suomennettu elämäkerta vahvistaa, että kenenkään muun visioiden toteuttajaksi hänestä ei olisi ollut. Lucasista tuli ohjaaja ja myöhemmin tuottaja juuri siksi, että niin hän sai tehdä elokuvistaan omanlaisiaan.

Brian Jay Jonesin kirjoittama elämäkerta perustuu lähteiden vuoreen, eikä se ole kohteensa hyväksymä. Pääosin se on huolellista työtä, mutta loppupuolelle tekstiin on jäänyt asiavirheitäkin.

https://youtu.be/GB3fbtUYgRE

Opiskelijatyöt toivat Lucasille ihmelapsen mainetta. Niistä yksi toimi lähtökohtana Lucasin ensimmäiselle täyspitkälle THX-1138 (1971). Se oli vakava ja vähäeleinen tieteiselokuva tulevaisuudesta, jossa yksilönvapaus on tukahdutettu.

THX-1138 oli Francis Ford Coppolan johtaman American Zoetrope -yhtiön esikoinen. Kaveriporukalla perustetussa yhtiössä oli hippisävyjä, olihan sen tukikohtakin San Franciscossa. Tarkoitus oli kaapata elokuvanteko taiteilijoiden käsiin ja jättää viulut maksaville studioille vain se, mikä oli aivan välttämätöntä niille jättää.

1970-luvulla hetken aikaa ehkä näytti siltä, että näin kävisikin. Hollywoodin suurimmat tuotantoyhtiöt olivat siirtyneet perustajiltaan yrittäjä-omistajille, ja he olivat valmiit antamaan nuorille tekijöille mahdollisuuksia – kunhan elokuvat myös menestyisivät. Vuosikymmenen katsotuimpiin kuuluivat muun muassa Coppolan ohjaamat Kummisedät.

Niihin ei kuitenkaan kuulunut THX-1138, jota kriitikot tai yleisö eivät ymmärtäneet. Vaikka se oli George Lucasin varhaistuotantoon verrattuna suorastaan juonielokuva, ei pelkistetysti lavastettua ja vihjaillen kirjoitettua dystopiaa ole tänä päivänä helppo tunnistaa Lucasin elokuvaksi.

Sen verran yhteistä THX:llä Lucasin myöhemmän tuotannon kanssa kuitenkin on, että jo sitä syytettiin huonoista näyttelijäsuorituksista. Lucas itse sanoi haluavansa ilmaista tunteita kuvien välityksellä: kääntäen tämän voi lukea, että häntä ei kiinnostanut ilmaista niitä näyttelijöiden avulla.

Toisena elokuvanaan Lucas halusi kuitenkin näyttää pystyvänsä tekemään optimistisen ja yleisöystävällisen elokuvan. Aiheen hän haki omasta nuoruudestaan, mikä oli myös ratkaisu toiseen ongelmaan: Lucas inhosi käsikirjoittamista.

Svengijengi ’62 (American Graffiti, 1973) oli suurmenestys. Rokkileffa nuorista kartsankiertäjistä viimeisenä yönä ennen opiskelemaan lähtöä näyttää nyt THX:ääkin isommalta poikkeukselta Lucasin filmografiassa, koska se on tekijänsä ainoa todelliseen maailmaan sijoittuva elokuva. Lucas ajattelikin sitä nuoruutensa dokumentaationa.

Seuraavaksi Lucasille oli tarjolla käsikirjoitus nimeltä Ilmestyskirja. Nyt!, jonka kehittelyyn hän oli Zoetropen aikoina osallistunut.

Tämä on hetki, jossa George Lucas olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan. Ei ole aivan kaukaa haettua, että koko amerikkalainen elokuva näyttäisi nyt toisenlaiselta, jos hän olisi suunnannut Vietnamin pimeyden sydämeen.

Lucas valitsi sen sijaan idean nimeltä Star Wars: sekoituksen lapsuutensa sarjafilmiä Flash Gordonia ja Akira Kurosawan Kätkettyä linnoitusta. Se vaikutti päällisin puolin lastenleffalta, eikä juuri kukaan uskonut siitä tulevan suurta menestystä.

Eroistaan huolimatta Lucasin kolmella 1970-luvun elokuvalla on yhteinen ydin. Ne kertovat ”turvallisen ympäristön hylkäämisestä ja tuntemattomaan uskaltautumisesta”, kuten ohjaaja itse on sanonut.

Kolmannesta, Tähtien sodasta (1977), tuli jättihitti, jonka menestys johti näihin päiviin jatkuviin jatko-osiin ja George Lucasin monimiljonääriyteen. Sen myötä myös Hollywood tuntui unohtavan 1970-luvun haihattelunsa vakavista draamoista vuoden katsotuimpina elokuvina.

Lucasista tuli tuottajamoguli ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän uhosi usein aikovansa palata takaisin kokeellisen taiteen pariin, mutta 1970-luvun jälkeen hän ohjasi itse enää kolme elokuvaa: vuosien 1999-2005 Star Warsit.

Niitä kritisoitiin erityisesti näyttelijöiden ohjauksen ja käsikirjoitusten ongelmista.Lucas

George Lucas: Ohjaaja, tuottaja ja yritysjohtaja

  • Ohjaajana tunnettu George Lucas on virallisesti ohjannut vain kuusi elokuvaa, joista neljä Star Warsia.
  • Star Warsin lisäksi Lucas loi seikkailevan arkeologin Indiana Jonesin, jonka neljä elokuvaa ohjasi Steven Spielberg. Viides on tulossa.
  • Tuottanut myös muita elokuvia, useimmiten ystäviensä ohjauksia tai käsikirjoituksia.
  • Lucasin 1970-luvulla tekemä sopimus jätti hänelle kaikki oikeudet Star Warsin jatko-osiin ja oheistuotteisiin. Kun sarjasta tuli suurmenestys, Lucas pystyi tuottamaan jatko-osat omilla rahoillaan ja omalla tavallaan, antamatta kenellekään sanavaltaa niiden sisältöön.
  • Lucasin yhtiön Lucasfilmin sisällä saivat alkunsa muun muassa erikoistehosteiden pioneeriyritys ILM, elokuvateattereiden tekniikkastandardi THX ja animaatiostudio Pixar. Lucas yhtiöineen johti vuosien ajan myös digitaalisen elokuvauksen kehitystä.
  • Myi Lucasfilmin ja Star Warsin jatko-oikeudet Disneylle 2012.
  • Halusi nuorena kilpa-ajajaksi ja sijoitti autojen tai avaruusalusten välisiä kaahauskohtauksia useisiin elokuviinsa.
  • Naimisissa toista kertaa. Kolme yksin adoptoitua, nyt jo aikuista lasta sekä 4-vuotias tytär nykyisen vaimonsa kanssa.

Leia, Princess of Alderaan: Star Warsin kuningattaret ovat Leia Organa ja Claudia Gray

Claudia Grayn kolmas Star Wars -romaani Leia, Princess of Alderaan julkaistiin jo syksyllä, mutta ehdin lukea sen vasta juuri The Last Jedin edellä. Juuri sen alla ei taas tuntunut mielekkäältä puskea aiheesta mitään blogiin, jossa oli kiireellisempää pohtia elokuvaa, joka ei ole vieläkään pohtimisista tyhjentynyt. Mutta nyt muutama (spoilaamaton!) sana kirjasta.

leia-princess-of-alderaan-cover

Lyhyesti: Kirja on erinomainen. Ei aivan niin mestarillinen kuin Grayn SW-esikoinen Lost Stars, mutta harvapa on. Lost Starsin tavoin myös Leia antoi ainakin minulle aivan uusia näkökulmia originaalitrilogian läpensä tuttuihin kohtauksiin. Niin ikään se jatkaa Grayn aiemman romaanin tiellä avatessaan galaksia niin sanotun tavallisen ihmisen näkökulmasta – siis siitä huolimatta, että näkökulma periaatteessa on selvästi rakkaan Leiamme.

Tämä Leia on kuitenkin vielä sisällissotaan osallistumaton teini-ikäinen, ja vaikka prinsessana tietenkin kaikkea muuta kuin tavallinen kansalainen, katsotaan galaksia joka tapauksessa tässä kirjassa ihanasti arkisemmin kuin Star Warsissa useimmiten. Kirjassa seurattavat senaatin nuoret harjoittelijat eivät ole maailman mahtavia, vaikka saattaisivat sellaisiksi haluta. He eivät katso Imperiumia sotilaan silmin, eivätkä toisaalta naiivin maalaispoika Lukenkaan tapaan (”vihaan Imperiumia siinä missä muutkin”, sanoo Luke kuin kunnon politiikkaan tympääntynyt teini ikään). Heidän järkytyksensä galaksin vallanpitäjien syvästä mädännäisyydestä on aitoa.

Äh, kortit pöytään. Pidin Grayn Leia-kirjasta paljon. Suorastaan näin paljon: kuten Lost Starsinkin kohdalla, jokaisen Star Wars -oheiskirjallisuudesta kiiinnostuneen kannattaa unohtaa mahdolliset ennakkoluulonsa young adult -kirjallisuudesta ja lukea tämä romaani. Nähdäkseni young adult tarkoittaa Leian tapauksessa lähinnä kirjaan valittua tekstikokoa, Leian ikää (16) ja tekstin kielellistä helppolukuisuutta. Niin, ja juonen tasolla varmaankin sitä, että Leialla on romanssi, mutta hei, ikään kuin sellaiset olisivat aikuisten kirjoissa kiellettyjä.

Leia kertoo siitä, kuinka Leia Organa aikuistuu virallisesti kruununperilliseksi. Toisaalta se kertoo myös siitä, kuinka hän samanaikaisesti käsittää, ettei edes hänen kuninkaallisen korkeutensa tulevaisuus olekaan ennalta kirjoitettu, vaan siihen vaikuttavat sekä hänen omat valintansa että hänestä riippumattomat tapahtumat. Kuten nyt esimerkiksi juuri se, että galaksia hallitseva hirmuhallitsija olisi hyvyyden ja oikeuden nimissä pakko kaataa – sillä tietenkin Leia on myös romaani, jossa Leia Organa liittyy kapinaliittoon.

leia-anh

Kirjassa, jossa Leia vasta opettelee ampumaan, tämä hetki on vielä muutamien vuosien päässä.

Leia on romaani, jonka päähenkilö todella tuntuu Leia Organalta. Siis juuri siltä, joka näyttää nuorelta Carrie Fisheriltä ja joka kohtelee pari vuotta myöhemmin pelastajiaan Kuolemantähdellä tuittupäisesti. Minusta Leian Leia tuntui enemmän Leialta kuin Grayn edellisen SW-romaanin, niin sanotusti aikuisten puolelle kirjoitetun ja uuteen trilogiaan kytkeytyvän Bloodlinen, mutta tämä on varmasti täysin makuasia.

Leia on romaani, jota lukiessani jännitin kylmät väreet selässäni päähenkilön puolesta ainakin kahdessa kohtauksessa, vaikka periaatteessa kaiken järkeni voimin tiedostin, että Leia Organa selviää kohtausten huoneista ulos elävänä. Erityisesti näistä kohtauksista ensimmäinen, noin kirjan puoliväliin ajoittuva yllättävä kohtaaminen erään lukijalle aiemmin tutun hahmon kanssa, väreilee koko Star Wars -kaanoniin peräti järisyttäviä ”entä jos…” -vaihtoehtotodellisuuksia – vaikka siis, spoilaamatta, tuntuu silti täysin uskottavalta osalta kaanonia. (Sitähän tämäkin kirja toki onkin.)

Senkin haluan vielä sanoa, että vaikka Leia on ehdottomasti Leian romaani, onnistuu se samalla kertomaan koskettavasti myös hänen vanhemmistaan kuningatar Brehasta ja senaattori Bailista, joista etenkin edellisen Gray on saanut luonnostella käytännössä tyhjästä. Merkittävässä sivuroolissa on myös The Last Jedin Amilyn Holdo, joka tässä näyttäytyy niin samanlaisena kuin Harry Potter -kirjojen Luna Lovekiva, että mieleni tekisi vähän kirjailija Graytä siitä moittiakin – mutten viitsi, koska Holdo on Lunan tavoin niin mainio eksentrikko. Ainakin minulle kirjan lukeminen toi runsaasti lisää painoa Laura Dernin tulkitseman ikääntyneemmän Holdon kohtaamiseen The Last Jedissä, vaikka Grayn valitsema kuvaus nuoresta Holdosta ei totisesti ole se elokuvasta ensimmäisenä mieleen tuleva. (Holdon lisäksi Leia-romaani kytkeytyy The Last Jediin sen verran, että siinä vieraillaan Crait-planeetan kapinallistukikohdassa sen ollessa vielä toimintakunnossa.)

Kaikkien kehujen päätteeksi vielä yksi totuus. Leia, Princess of Alderaan, sisältää Star Wars -kirjallisuuden historian musertavimman loppulauseen. Älkää, älkää kurkistako sitä ennen loppuun pääsemistänne. Lukekaa sinne itse, ja haastan teidät yrittämään pidätellä kyyneliänne. Minun on vaikea pystyä siihen nytkään, vaikka kirjan lukemisesta on nyt jo tovi aikaa.

Hurraa, Solosta kuului edes pihaus!

The Last Jedi pyörii yhä teattereissa (ja nousee kohta sijalle yhdeksän maailman menestyneimpien elokuvien listalla), mutta asiahan on niin, että seuraavaan Star Wars -elokuvaan on enää reilut neljä kuukautta. Solo: A Star Wars Story saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa 25. toukokuuta ja muun muassa Suomessa totuttuun tapaan kaksi päivää aiemmin eli 23. toukokuuta.

Siihen nähden Solosta ollaan edelleen hämmästyttävän hiljaa. Kuten fanipiireissä hyvin tiedetään, elokuvasta ei ole julkaistu edes ensimmäistä teaseria. Vertailuksi: The Force Awakens sai omansa 13 kuukautta ennen ensi-iltaa, mutta vaikka se olikin uusien elokuvien avauksena poikkeus, niin sekä Rogue Onen että The Last Jedin teaserit julkaistiin kahdeksan kuukautta ennen niiden ensi-iltoja.

Mutta teaserin puute on vain jäävuoren huippu. Ymmärrän nimittäin ihan hyvin, ettei Solo-teaseria haluttu sekoittamaan yleisöä ennen The Force Awakensia. Tilannehan on myös uudenlainen: eivät nuo kolme edellistä, vuoden välein valmistunutta Star Warsia olleet mitenkään vaarassa mennä markkinoinniltaan päällekkäin.

solo-logo.png

Mutta kun tosiaan sitä markkinointia ei ole mitenkään aloitettu. Uusien SW-elokuvien kohdalla tavaksi on tähän mennessä muodostunut, että ensimmäiset elokuvan oheiskirjat ja lelut tulevat kauppoihin noin kolme kuukautta ennen enskaria. Nyt niiden julkistukselle ei ole vielä edes kerrottu päivää. Ainoastaan Lego-oheistuotteista nähtiin jokin aika sitten netissä pieni kuvavuoto. Leffan kuvista ei voinut päätellä juuri mitään, mutta ainakin tiedämme, että jotakin oheistuotteita on tulossa.

Aivan erityistä huomiota sopii kiinnittää koviin paketteihin. Missään ei siis ole vielä luvattu yhtäkään Solo-leffaan liittyvää kirjaa. Ei romaaneja, ei sarjakuvia, ei lasten puuhakirjoja, ei taide- tai tietokirjoja. Aikaisempien elokuvien tapauksessa näitäkin nimikkeitä ja kirjailijoita oli tosiaan julkistettu hyvissä ajoin, ja näin lähellä ensi-iltaa niistä ensimmäiset olivat siis jo melkein luettavissa. Eikö kirjoja siis tällä kertaa ole tulossa? Vai julkaistaanko ne tällä kertaa vasta elokuvan ensi-illan aikaan? Vai sittenkin tässä kevättalvella, mutta ilman kummempia ennakkovaroituksia?

(EDIT: Kirjaimellisesti samalla hetkellä kun tämän blogimerkinnän julkaisin, Twitter-feedini näytti minulle Fantha Tracksin kaivamat ensimmäiset Solo-kirjat. Viralliset julkistukset puuttuvat edelleen, mutta sivusto on saanut vihiä muun muassa Art of -kirjasta, Visual Guidesta ja lasten puuhakirjoista. On niitä siis tulossa, sentään…)

Mitä enemmän tätä ajattelen, sitä painostavammalta hiljaisuus tuntuu.

han-solo-cast-photo

Promokuvien puutteessa on yhä tyydyttävä tähän, jossa mukana ovat potkut saaneet ohjaajat Phil Lord ja Chrisopher Miller, joiden kuvausten ajalta jäljellä ei ole ehkä jäljellä paljonkaan.

Hiljaisuuden verhoa raotettiin tiistaina hieman. Ja siis todella vain hieman. Silloin julkistettu elokuvan virallinen synopsis kuuluu näin:

Board the Millennium Falcon and journey to a galaxy far, far away in Solo: A Star Wars Story, an all-new adventure with the most beloved scoundrel in the galaxy. Through a series of daring escapades deep within a dark and dangerous criminal underworld, Han Solo meets his mighty future copilot Chewbacca and encounters the notorious gambler Lando Calrissian, in a journey that will set the course of one of the Star Wars saga’s most unlikely heroes.

Tuossa tiivistelmässä ei ole mitään uutta tietoa. Tiesimme tietenkin jo, että nuori Solo on salakuljettaja (”within a dark and dangerous criminal underworld”). Tiesimme että Han ja Chewie tapaavat tässä elokuvassa. Landon mukana olonkin toki tiesimme. Tietoa janoava lukija voi korkeintaan yrittää spekuloida sanavalinnan ”a series of daring escapedes” merkityksillä. Voisiko ”hurjien seikkailujen sarja” esimerkiksi tarkoittaa episodimaista elokuvaa verrattuna elokuvaan, jota kuvailtaisiin ilman sanaa ”sarja”? Mutta aikamoista hakuammuntaa sekin spekulaatio on.

Niinpä minusta vaikuttaa, että tämän tiivistelmän julkistamisen taustalla on ainoastaan Lucasfilmin halu sanoa Solo-leffasta edes jotain… sanomatta kuitenkaan vieläkään mitään. Kaipa pitäisi siis olla tyytyväinen, että siellä edes ymmärretään, että hiljaisuus on painostavaa?

han-chewie-anh.jpg

Solo-elokuva on Hanin ja Chewien ”origin story”. Tämä aiempi tiivistelmä oikeastaan riitti.

Tämäkin odotuksen vaihe on kuvaava osa tätä kummallista elokuvahanketta. Solon ensi-ilta on tosiaan toukokuussa, vaikka Star Wars -elokuvat ehtivät juuri vakiintua joulukuulle. Vaikka kukaan ei ihan näin pian uutta Star Wars -elokuvaa ehtisi kaivatakaan. Vaikka elokuva kuvattiin viime vuonna ohjaajien vaihtamisen jälkeen melkein kokonaan uudelleen.

Tähän kaikkeen voi suhtautua tasan kahdella tavalla, kuten juuri viikonloppuna pohdimme tässä blogissakin kommentoivan Jukan kanssa:

  1. Lucasfilmillä ja Disneyllä luotetaan Soloon niin paljon, että elokuva saa ensi-iltansa toukokuussa paljon edeltäjiään pienemmästä markkinoinnista ja mahdollisesta yleisön uupumuksesta välittämättä.
  2. Lucasfilmillä ja Disneyllä tiedetään, että Solo on sotku, joka kannattaa vain julkaista pian alta pois.

Molempiin näkemyksiin on periaatteessa tämänhetkisillä tiedoilla kaikki perustelut. Kun Paul Bettany (joka ylipäätään sai roolin elokuvasta vain siksi, että Michael K. Williams putosi uudelleenkuvausten vaiheessa pois) sanoi Total Filmille ohjaaja Ron Howardin ”saaneen kuvata enemmän uusiksi kuin oli tarkoituskaan”, ScreenRant raportoi tämän olevan osoitus siitä, että paikkaaja-ohjaaja Howard on tehnyt todella hyvää työtä. Yhtä hyvin voisi tulkita, että kertaalleen lähes kuvatun leffan kuvaaminen lähes kokonaan uudelleen (kuten kulmilla kerrotaan tapahtuneen) kertoisi siitä, että elokuvan ongelmat ovat perhanan isoja. Ja kun esimerkiksi tehosteiden, lavasteista puhumattakaan, on täytynyt olla jo pitkällä venyneiden uudelleenkuvausten jatkuessa, tuntuu kohtuulliselta olettaa, että lopputulos ei voi olla totaalisen toisenlainen kuin se versio, jota tehneet ohjaajat saivat viime kesänä potkut.

Luonnollisesti tällaisille raporteillekin on vastakommenttinsa. Esimerkiksi Landoa esittävä Donald Glover on sanonut, ettei kuvannut ”kovin paljon” osuuksiaan uudelleen, ja kertonut Howardin halunneen lähinnä ”muovata” sitä visiota, joka elokuvasta jo oli. Ken tietää!

(Sivuseikka tähän pohdintaan, mutta jos kysytte omaa mielipidettäni, on sekin kaksijakoinen. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että on varmaankin vain hyvä, että Solo koostuu valmiina pääasiassa yhden ohjaajan näkemyksestä. Samaan aikaan epäilen kuitenkin suuresti, millaisen näkemyksen Howard on näin nopealla aikataululla ehtinyt toteuttaa, koska elokuvan perusrakenteet – käsikirjoitus, esimerkiksi – ovat ilmeisesti pohjimmiltaan ennallaan. Vaikka en pitänyt Phil Lordin ja Christopher Millerin valinnasta SW-ohjaajiksi, ehdin ennen potkuja kasvaa ajattelemaan, että heidän näkemyksensä voisi kuitenkin olla kiinnostava, vaikkei välttämättä esimerkiksi omaan makuuni.)

Pian joka tapauksessa tiedämme enemmän. Ainakin sen teaserin täytyy olla jo lähellä. Sen sijaan tämän projektin making of -osastolta en odota suuria. Saa todellakin nähdä, millaisia haastatteluja tämän elokuvan tiimoilta annetaan. Varsinaisia Making of -teoksiahan ei ole julkaistu uuden trilogian episodeistakaan.

Suomi 100 Special Edition: Kymmenen kotimaan ja Star Warsin kytköstä

En narrannut kun sanoin aikovani kirjoittaa The Last Jediin johtavia kirjoituksia. Mutta, äh, öh, nyt on Suomen 100-vuotispäivä.

Joten tässä kymmenen kytköstä Suomen ja Star Warsin välillä. Ai onko niitä kymmenen? Tottakai niitä on kymmenen. Varmaan enemmänkin.

Leia Uuden toivon lopussa, Planetaariset laaksot -kaulakoru kaulallaan

1 Planetaariset laaksot

Tämä on varmasti Suomi-yhteyksistä kuuluisin – tai ainakin oli Chewbaccan näyttelijän vaihtumiseen asti. Prinsessa Leian Uuden toivon lopussa kantama kaunis kaulakoru, jonka in-universe nimi on ”Chalcedony waves”, on Björn Weckströmin suunnittelema Lapponia-kaulakoru nimeltä Planetaariset laaksot. Harvempi muistaa (minunkin piti lukea se nyt Lapponian erinomaiselta historiasivulta), että myös Leian rannekoru on Weckströmin ja Lapponian, se taas tuotenimeltään Darinan koru. Lapponian historiasivu kertaa myös tarinan: George Lucas halusi nimenomaan Weckströmin suunnittelemaan korut Leialle, mutta muotoilijaan otettiin yhteyttä niin myöhään, ettei uuden korun piirtäminen ja tuottaminen tuntemattomaan amerikkalaiselokuvaan ollut enää mahdollista. Weckströmin mallistosta kuuluivat kuitenkin löytyneen sopivat hopeakorut, jotka muotoilija sitten myöhemmin näki valkokankaalla yllättävän isoksi osoittautuneessa elokuvassa. Molemmat korut ovat edelleen Lapponian mallistossa, Planetaaristen laaksojen noustua elokuvan myötä ehkä Weckströmin kansainvälisesti kuuluisimmaksi. Minusta on erityisen kaunista, että Leian koruvalinnan muotokielen ansiosta suomalaiset jäätyneet järvet tavallaan ovat Star Warsissa, vaikka saagan talviplaneetat on (ainakin toistaiseksi!) kuvattu muissa Pohjoismaissa.

Masters of Teras Kasi

2 Teräs Käsi

Seuraavaksi se kummallisin. Tämän ei todellakaan olisi pitänyt päätyä noin kenenkään tietoon, mutta toisin kävi. Jostakin syystä kirjailija Steve Perry vain sattui käyttämään kahta eksoottista suomen sanaa – ä-kirjaimineen kaikkineen – taistelulajin nimenä lyhyessä maininnassa vanhan expanded universen keskeisessä romaanissa Shadows of the Empire. Se olisi voinut olla siinä, eikä juuri kukaan kirjan lukenut suomalainenkaan enää muistaisi koko asiaa, mutta taistelulaji Teräs Käsi napattiin muualle expanded universeen. Ennen kaikkea se päätyi otsikkoon Pleikkarin mätkintäpelissä Masters of Teräs Käsi (1997), joka esiintyy säännöllisesti nostalgisimpien ja/tai omituisimpien Star Wars -pelien listoilla. Pelissä Luke voi potkia Bobaa, Darth Vader pieksää valomiekalla Chewbaccaa tai mitä nyt ikinä. Suomessa siihen on aina suhtauduttu…hieman nolostellen.

duchess_satine_kryze_the_clone_wars

3 Planeetta Kalevala 

Teräs Käsi ei toki ole ainoa suomesta Star Warsiin lainattu sana tai nimi. Näistä kiinnostavin tapaus on Kalevala, joka esiintyy Wookieepedian mukaan vain kahdessa The Clone Warsin jaksossa, mutta joissa sen ilmoitetaan olevan sarjassa varsin merkittävän hahmon, herttuatar Satine Kryzen (kuvassa yllä) kotiplaneetta. Joka tapauksessa kaikki The Clone Warsissa kerrottu on kaanonia, joten niin on Kalevala-planeettakin, ja kun se vieläpä sijaitsee Star Warsissa tiheään esiintyvässä Mandaloren aurinkokunnassa, ei ole mitenkään poissuljettua, että Kalevalaan törmättäisiin vielä. Ilahduttava yksityiskohta on, että Kalevala lausutaan sarjassa suomalaisittain.

Watto katsoo podracea Pimeässä uhassa.

4 ”Kiitos” – ”Ole hyvä”

Oman numerointinsa suomi-lainauksista ansaitsee myös tämä ainoa, joka esiintyy itse elokuvissa – nimittäin jos se on totta. Kuunnelkaa itse: sanooko Watto ”Kiitos”, vastaako Sebulba ”Ole hyvä”? En tiedä, mutta joidenkin mielestä näin on, ja onhan hauskaa ajatella, että niin olisi! Tässä muuten juuri löytämäni hyvä artikkeli oikeiden kielien käytöstä Star Warsissa. Jutussa on pari suomalaista asiantuntijaakin, jotka muistuttavat suomen avaruudellisen sopivasta rikkaasta vokaalien määrästä ja Tolkienin suomi-kiinnostuksista. (Vaikka tanskalainen Viggo Mortensen sitten mokoma menikin sanomaan Sormusten herrassa ”älskling” eikä ”rakas”!)

5 Pelko, Lintu, Juhani ja Taivas

Star Wars -galaksissa on havaittu myös myrkyllisiä pelko-ötököitä, hentorakenteinen droidi nimeltä Lintu, naispuolinen muinaisjedi nimeltä Juhani sekä planeetta Taivas. Esimerkiksi pelko-ötökän on kai mahdollista olla sattumaakin, mutta näistä ainakaan Lintu-droidin ei, sillä se esiintyy jo aiemmin mainitun Steve Perryn kirjoittamassa sarjakuvassa. Steve, lähteesi näkyvät!

6 Pieniä hetkiä galaksista

Yksikään suomalainen ei tietääkseni ole vielä osallistunut Star Wars -kaanonin tai edes expanded universen tarinoiden kirjoittamiseen, mutta ihan oikea ja virallinen Star Wars -kirjailija meillä silti on. Tosin Vesa Lehtimäkeä pitäisi kai tässä yhteydessä oikeastaan nimittää valokuvaajaksi tai taiteilijaksi, mutta kylläpä vain hänen Lego Star Wars -kuvissaan on aimo annos oikeaa tarinankerrontaakin. Lehtimäen kuvia Imperiumin sotilaiden lumisodista ja muista herttaisista hetkistä julkaistiin Dorling Kindersleyn kustantamana kirjana Small Scenes from a Big Galaxy vuonna 2015. Suomenkielinen painos saatiin kauppoihin seuraavana vuonna. (Minä haastattelin Lehtimäkeä kaksi vuotta sitten.)

Angry Birds Star Wars -pelilogo

7 Angry Birds Star Wars

Toinen ei-ehkä-kaanonia-mutta -saavutus Suomesta. Angry Birds Star Wars ei tietenkään ole ”Star Wars -totta” edes siinä määrin kuin esimerkiksi LucasArtsin pelit (joissa Kuolemantähden suunnitelmat siepattiin useammalla tavalla ja aivan toisin kuin Rogue Onessa). Mutta onhan se komea isku kaukaiseen galaksiin silti, jo ihan siksi, että Suomi-lähtöiset leluversiot pelin hahmoista päätyivät aikanaan niin laajalle kännyköiden ulkopuolellekin. Jatko-osankin saanut peli (2012) on sitä paitsi kai kaikkien mielestä Angry Birds -franchisen parhaita siivuja, joten mikäpä meidän on pullistuessa ylpeydestä palloksi, possukeisarillisien kauhuksi.

8 Kamera-assistentti Veera Ovaska

Listan lopuksi saavumme uusiin elokuviin ja oikeisiin suomalaisiin työskentelemässä oikeissa Star Wars -elokuvissa – Lucasin kaudelta en ainakaan minä tiedä sarjasta suomalaisnimiä. Veera Ovaska työskenteli The Force Awakensin Dubain osuudessa eli Jakkulla kamera-assistenttina. Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa Ovaska kuvaili ohjaaja JJ Abramsia tosi nöyräksi, mutta muotoili Daisy Ridleyn ”vähän diivailleen”.

9 Kielisuunnittelija Sara Maria Forsberg

Jos Watto saattoikin ehkä puhua vähän suomea, halusi JJ Abrams Star Warsiinsa suomalaisen suunnittelemaa epäkieltä. Parikymppinen Sara Maria Forsberg tuli tunnetuksi Youtube-hitistään What Languages Sound Like To Foreigners ja sai sen ansiosta yhteydenoton Lucasfilmiltä. Käsittääkseni Forsbergin luoma kieli, tai siis muutama uskottavasti kieleltä kuulostava repliikki, on Teedon puhe Jakkulla. Helsingin Sanomille Forsberg sanoi, ettei ollut katsonut yhtään Star Warsia ennen The Force Awakensia. (Sittemmin Forsberg palasi samantapaisiin hommiin isommin Abramsin tuottamassa Star Trek: Beyondissa, jossa hänen ääntäänkin käytettiin.)

10 Joonas Suotamo

Viimeisenä mutta merkittävimpänä: keisarilliset saattavat olla brittejä ja kapinalliset jenkkejä, mutta Chewbacca on The Force Awakensista lähtien suomalainen. Odotan suurella mielenkiinnolla, kuinka suuri Joonas Suotamon rooli The Last Jedissa on, mutta saagan kokonaisuutta katsoen hahmohan on aivan päähenkilökastia. Suuri suomalainen (211 cm) näyttelee Peter Mayhewlta perittyä rooliaan myös ensi kevään Solo-elokuvassa ja varmasti vielä monissa, monissa elokuvissa myöhemminkin. Suotamo suhtautuu Chewbaccan tulkitsemiseen metodinäyttelijän vakavuudella ja on siitä huolimatta  kaikin puolin mukava mies. (Siitä, miten suomalainen ex-koripalloilija päätyi ensimmäiseen elokuvarooliinsa Harrison Fordin rinnalle on kirjoitettu paljon, mutta minun puolentoista vuoden takainen Suotamo-haastatteluni on tässä blogissa kahdessa osassa täällä ja täällä.)

Pelkään, että unohdin jotain oleellista. Kommentoikaa, mitä unohdin! Mutta nyt sitä hyvää itsenäisyyspäivää! Pääsin postauksen loppuun asti ilman Tuntematon sotilas -vitsejä, joten nyt mää kävele vaan käret taskus ja syljeskele helvetin pitki sylkki.

Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 1: Mitä alkuteksti sanoo

Vain hädin tuskin viikko The Last Jediin, kääk!

Yritän puskea tiiviisti ilmoille viimeisen sarjan kirjoituksia lähtökohdista, joista itse lähestyn Star Warsin episodia VIII nyt, juuri ennen sen näkemistä ensi viikon keskiviikkona. Pyörittelen mielessäni esimerkiksi tekijöiden, hahmojen ja elokuvan innoittajien näkökulmia, mutta saapa nähdä, mistä ehdin kirjoittaa. Tarkoitukseni ei ole spoilata, mutta mainonnassa, markkinoinnissa ja pressikierroksilla käsiteltyä aion kyllä käsitellä.

Ensimmäisenä ajattelin kertoa teille, mitä The Last Jedin alkuskrollissa lukee.

Star Wars -logo

Mitä logon jälkeen luemme 13. joulukuuta?

The Last Jedihän on, kuten meille on kerrottu, ensimmäinen Star Wars -elokuva, joka alkaa välittömästi samasta kohtauksesta, johon edellinen osa päättyi: Reyn ja Luken tapaamisesta Ahch-Ton kalliolla. Jokaisessa edellisessä osassa alkuskrolliin – tuohon Star Wars -elokuviin yleisesti liitettävään kerronnalliseen välineeseen, jonka keksivät aikanaan George Lucasin ohjaajaystävät kuuluisana työversion katsomisiltana – on ollut kronologisista syistä luontevaa kerrottavaa. Kaikkien aiempien elokuvien välissä kun kuluu galaksin aikaa vähintään vuosi (Imperiumi – Jedi) tai jopa kymmeniä (Jedi – Force Awakens), joten aluksi on ollut syytä informoida katsojaa sodan seuraavasta vaiheesta tai päähenkilöiden tekemisistä. Nyt meille ei tarvitsisi kertoa, että Rey on juuri saapunut Luke Skywalkerin luokse, että Kylo Ren on palannut mestarinsa luo tai että Finn on jäänyt tiedottomana vastarinnan tukikohtaan, ellei alkuskrollia sitten vääristetä ihan pelkkään ”tapahtui viime numerossa” -muotoon.

Veikkaukseni on, että The Last Jedin alkutekstit kertovat sen, minkä edellinen elokuva The Force Awakens jätti lopulta vain viitteiden varaan: sen, mitä galaksissa oikeastaan on meneillään 30 vuotta Jedin paluun jälkeen. Episodi VII kun palasi vähän turhankin suoraan tuttuun asetelmaan esittämällä Leian johtaman vastarintaliikkeen ikään kuin kapinallisina ja First Orderin pahan Imperiumin roolissa, aivan kuin Palpatinen hirmuhallintoa ei olisikaan kaadettu Jedin paluun lopussa.

Se, mitä Jedin paluun jälkeen tässä uudessa, virallisessa kaanonissa oikeastaan tapahtui ja millaiseen galaktiseen makropoliittiseen tilanteeseen on uuteen trilogiaan mennessä päädytty, on selvinnyt viime vuosien aikana vähitellen oheistarinoiden puolella Star Wars -kirjallisuudessa, -tietoteoksissa, -sarjakuvissa ja -peleissä. Uskon kuitenkin, että Rian Johnsonin elokuvan kannalta sitä on avattava niin sanotulle satunnaisellekin katsojalle. Kerron sen seuraavassa – tämä siis varoituksena siltä varalta, että joku katsoo nämä taustatiedot spoilereiksi. Oheistarinoiden varsinaisia juonenkäänteitä en tarkoita paljastaa!

Kuolemantähden räjähdys Jedin paluussa

Kas sinne meni toinen Kuolemantähti, vaan menikö kuitenkaan Imperiumi?

Jedin paluun loppu ei toki ollut Imperiumin lopullinen loppu, kuten ei ollut vanhassa expanded universessakaan, mutta kyllä se lopun alku oli, ja loppu koitti paljon nopeammin kuin tuossa aiemmassa oheistarinoiden kaanonissa. Jakkun taistelu – jonka jäljiltä Reyn kotiplaneetta täyttyi sotarojusta – käytiin vain noin vuosi Jedin paluun jälkeen, ja juuuri se kirjattiin galaktisen sisällissodan viimeiseksi suureksi rähinäksi. Se, miksi Imperiumin viimeiset joukot kokoontuivat juuri takapajuiselle Jakkulle, liittyy Imperiumin tuolloisen tosiasiallisen johtajan Gallius Raxin ja Palpatinen itsensä juonitteluihin, ja sen kertominen edellyttäisi Aftermath-kirjojen juonen paljastamista. Sitä en vielä kirjojen ollessa näinkin tuoreita halua erikseen spoilereista varoittamatta tehdä, mutta ei se tämän kirjoituksen kannalta olennaista olekaan.

Jakkun taistelun jälkeen Coruscantin suurvisiiri Mas Amedda, tuo Palpatinea palvellut sarvipää, ja Uuden Tasavallan kansleri Mon Mothma allekirjoittivat rauhansopimuksen, johon sisällissota päättyi. Han Solon ja Leia Organan esikoinen Ben oli syntynyt, Luke Skywalker valmistautui uusien jedien kouluttamiseen. Häpi end?

No, joksikin aikaa ehkä. Lucasfilmin tarinaryhmän Pablo Hidalgo huomautti jo The Force Awakensin aikaan, että vaikka Hanin ja Leian ero, Luken eristäytyminen ja Ben Solon kääntyminen pimeälle puolelle tuntuivat pari vuotta sitten monista katsojista surullisilta kohtaloilta sankareillemme, antoi uusi kaanon heille itse asiassa jopa kymmeniä rauhan vuosia verrattuna expanded universen jatkuviin sotiin. (Minkälaisia seikkailuja Jedin paluun ja The Force Awakensin väliin sitten vielä tulevaisuudessa tässäkin kaanonissa kerrotaan, jää toki nähtäväksi.)

Jakkun taistelun jälkiä The Force Awakensista.

Näiden jälkien syntyyn johtavat Aftermath- ja Lost Stars -kirjat sekä Battlefront II:n yksinpeli. Vaan mitä sen jälkeen?

Kaikki Imperiumin joukot eivät kuitenkaan rojahtaneet hylyiksi Jakkun autiomaahan. Jäljelle jääneet pitivät itseään Imperiumin todellisina perillisinä, mutta senhetkisen häviönsä tunnustaen he vetäytyivät galaksin tutkimattomille laitamillle. Siellä entiset keisarilliset kasvattivat vähitellen armeijaansa muun muassa aivopesemällä lapsista sotilaita ja rakentamalla päivitettyä sotalaivastoa. Jossain vaiheessa – yhä oheistarinoissakin tutkimattomia reittejä – tämä fasistinen organisaatio sai suureksi johtajakseen Snoken ja nimekseen The First Order, joka valtansa kasvaessa alkoi uhota yhä enemmän Imperiumia muistuttavilla sanankäänteillä. Tämän ei-ihan-vähän Isistä muistuttavan organisaation koko olemassaolo alkoi vähitellen nousta Uuden Tasavallan tietoisuuteen vasta kuusi vuotta ennen The Force Awakensia – mutta silloinkin suurin osa Uudesta Tasavallasta ei pitänyt sitä todellisena uhkana tai ainakaan halunnut käydä avoimeen sotaan sitä vastaan. Vähänpä tiesivät, että First Order oli jo ryhmittynyt eräälle planeetalle, jolle se rakensi peräti aurinkokuntia tuhoavaa superasetta.

Heti sisällissodan jälkeen Uusi Tasavalta oli ottanut Mon Mothman johdolla voimakkaan suunnan kohti aseriisuntaa. Oli aika lopettaa taistelut, oli aika demilitarisoida sekä entiset kapinalliset että entiset Imperiumin vasalliplaneetat. Uudella Tasavallalla oli toki myöhemminkin laivastonsa ja sotilaansa, mutta molemmat pidettiin tarkoituksella pieninä, jotta planeettojen yhteenliittymä pysyisi galaktisena EU:na eikä voisi muuttua vahingossakaan uudeksi Imperiumiksi. Keskusvallan vähentämiseen liittyi myös rohkea päätös olla perustamatta uutta senaattia tuhansien vuosien pääkaupunkiplaneetta Coruscantille. Sen sijaan Tasavalta valitsi kiertävän hallintoplaneetan ratkaisun. Siksi siis senaatti kokoontui The Force Awakensin aikaan entuudestaan tuntemattomalla Hosnian-planeetalla eikä Coruscantilla tai edes Uuden Tasavallan senaatin ensimmäisellä kotiplaneetalla, Mon Mothman omalla Chandrilalla.

Kun First Order sitten ilmaantui varjoista, vanha Imperiumin perivihollinen Leia Organa ei aikonut jäädä katsomaan sivusta kylmän sodan lämpenemistä. Hän houkutteli valikoiman sisällissodan veteraaneja mukaansa, rekrytoi joukon nuoria oikeinajattelijoita ja perusti Vastarinnaksi kutsutun pienen ryhmittymän pitämään silmällä The First Orderia. Ja kun sanon pienen, tarkoitan todella pienen: The Force Awakensin aikaan Vastarinta oli käytännössä yhtä kuin D’Qarin pienen tukikohdan joukko muutamine X-Wing-ryhmineen. Leiaa senaatissa ymmärtävät tahot rahoittivat Vastarintaa salaa, mutta virallisesti tämä Kapinaliiton vanhoja tunnuksia kantava osasto ei siis ollut Tasavallan asialla. (Mielenkiintoinen sivujuonne on, että kaanonissa ei ole todettu Mon Mothmaa kuolleeksi: kuusi vuotta ennen The Force Awakensia tapahtuvassa Bloodline-kirjassa hänen kerrotaan sairastuneen vakavasti ja olevan siksi poissa politiikasta, mutta tuskinpa hänestä vielä kronologisesti viimeistä vilausta on nähty.)

D'Qarin tukikohta The Force Awakensissa

D’Qarin tukikohta, vastarintaliikkeen piskuinen päämaja. Tällä joukolla ei Imperiumia vastaan olisi kapinoitu!

Mitä sitten tapahtui Luken jedikoululle ja Ben Sololle eli Kylo Renille? No, tähän mennessä tiedämme siitä vain lopputuloksen ja kutakuinkin milloinBloodline tosiaan tapahtuu noin kuusi vuotta ennen The Force Awakensia, ja siinä Leia ei vielä tiedä mitään tällaisesta. Koska Luke ja jedioppilaat elivät eristyksissä, on periaatteessa mahdollista, että Benin petos olisi tapahtunut juuri ennen kirjan tapahtumia tai sen aikana, mutta eiköhän Leian olisi pitänyt tuntea se Voimassa. Lähden siitä, että tämä asioiden syvin käänne pahempaan – Benin petturuus, uusien jedien tuho ja niitä myöhemmin seuranneet Hanin ja Leian ero sekä Luken katoaminen – ovat tapahtuneet noin viisi vuotta ennen The Force Awakensia. Vähemmän aikaa sitten kuin moni edellistä elokuvaa katsoessaan ajatteli, eikö totta?

Kun näin on, The Force Awakens kertoi siis galaktisten sotien tasolla tämän kylmän sodan väkivaltaisesta päättymisestä. Näiden mainilanlaukausten jälkeen Uusi Tasavalta ja First Order ovat avoimessa sodassa. Toisaalta molemmat osapuolet ontuivat hetkellä, josta seuraavan episodin on tosiaan määrä välittömästi jatkaa. Edellisen episodin loppupuolella kun tapahtui seuraavaa:

  1. First Order tuhosi Uuden Tasavallan senhetkisen senaattiplaneetan ja suurimman osan sen laivastoa.
  2. Vastarinnan piskuiset joukot vuorostaan räjäyttivät First Orderin päätukikohdan – joskin järjestön johtaja Snoke ei siellä ole.
  3. Jäljelle jäänyt vastarinta koostuu vain muutamista hävittäjistä ja pienestä tukijoukosta – sekä jäljelle jääneistä Tasavallan joukoista, jotka oletettavasti nyt ovat valmiit kuuntelemaan Vastarinnan viestiä. Toisaalta on varmasti jonkin aikaa epäselvää, kuka viestin Tasavallan puolesta kuulee – senaatti on tosiaan poissa.
  4. Jäljelle jäänyt First Order taas koostuu päätukikohdan ulkopuolisista joukoista, mutta galaksissa kuiskitaan, että ne joukot olisivat mittavat.

Olen täysin varautunut siihen, että Lucasfilmin tarkan tarinaryhmän ohjauksesta huolimatta jokin siivu tässä kerrottua vielä retconnataan viikon päästä nähtävässä elokuvassa, mutta en ihmettelisi, jos The Last Jedin alkuskrollin ensimmäinen lause olisi jotain tyyliin ”Galaksi on sekasorron tilassa.”

Kymmenen kestävintä Rey-teoriaa

”I thought a lot was answered in The Force Awakens. Then after the screening I went for a drink with my agent and everyone, and we were chatting away and I realized that oh, in their minds it’s not answered at all!”

Voi Daisy Ridley, vaikka sinusta noin saattoi vielä vuosi sitten tuntua, meidän muiden mielissämme sukunimettömän Reyn perheen henkilöllisyys ei tosiaan ratkennut The Force Awakensissa. Ei alkuunkaan!

Seuraava episodi The Last Jedi saa ensi-iltansa joulukuun alussa, ja vaikka elokuvassa on tietenkin kyse kokonaisuutena aivan muusta kuin yhdestä sen mahdollisesta juonenkäänteestä, on selvä, että moni kävelee teatteriin odottaen suurta paljastusta. Oma asiansa on, että se suuri paljastus saattaa itse asiassa liittyä johonkin aivan muuhun kuin Reyn henkilöllisyyteen (kuten kirjoitin tässä blogissa jo aiemmin). Mutta keskitytäänpä nyt tähän, ja otetaan todesta vieläpä ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonin sanat siitä, että Reyn vanhempien kysymystä ”ehdottomasti” käsitellään tässä elokuvassa. Siis: Ken hän on?

(Kirjoitus on spekulatiivinen eikä siis spoilaa.)

rey

Ennen vaihtoehtojen tarjoamista muistutan, että ainoat (ainoat!) kaanonissa oikeasti nähdyt perustelut kaikille spekulaatioille siitä, että Rey olisi jotain muuta kuin orpo jätekeräilijä Jakkulta, ovat nämä:

  1. Rey on niin vahva Voimassa, että peittoaa melkein vahingossa mielten matsissa näihin hommiin koulutetun Kylo Renin, ja että yksinvaltias Snoke vaikuttaa tuntevan pelkän hänen lähestymisensä ”heräämisenä”.
  2. Eräistä Kylon repliikeistä (”What girl?!” ja ”Is it true? You’re just a scavenger?”) on mahdollista spekuloida, että tällaisen erityisen vahvan Voiman käyttäjän olemassaolo ei tulisi pahispuolelle täytenä yllätyksenä.
  3. Anakin Skywalkerin ja hänen poikansa Luken aikanaan käyttämä valomiekka ”kutsuu” Reytä. Koskiessaan siihen Rey näkee Voima-näyn, jossa hänen oma historiansa sekoittuu Luken kokemuksiin. Näyn päätteeksi häntä puhuttelee Voimaan yhtynyt Obi-Wan ”Ben” Kenobi: ”Rey, nämä ovat ensimmäiset askeleesi”.
  4. Kun Kylo Ren katsoo Reyn mieleen, hän näkee aavikolla kasvaneen naisen ajatuksissa yksinäisen saaren – jollaisella Luke sitten paljastuu piilottelevan.

Yksikään näistä seikoista ei suoraan johda siihen, että Reyn isäksi tai äidiksi paljastuisi kukaan vanha tuttumme. Mutta vaihtoehtoja siihen toki on.

hanandleia

Teoria 1: Rey Solo

Vähään aikaan en edes törmännyt spekulaatioihin, että Rey olisi Hanin (Harrison Ford) ja Leian (Carrie Fisher) toinen lapsi. Tämä on ymmärrettävää, koska ei hän sitä ole.

Äskettäin tämä teoria kuitenkin sai uutta tuulta alleen Adam Driverin haastattelusta British GQ -lehdessä, mutta kun koko artikkelin lukee, vaikuttaa Driver itse asiassa puhuvan aivan eri asiasta kuin mitä toimittaja tulkitsee. (Spoilereista hyvin tarkka Driver viittaa Akira Kurosawan Hidden Fortress -elokuvan hahmon kaaren vertautumiseen hänen omaan hahmoonsa Kyloon.)

Olisiko Rey voinut kohdata The Force Awakensissa ensin isänsä Han Solon, sitten veljensä Kylon ja lopussa vielä äitinsä Leia Organan ilman että kukaan näistä hahmoista tunnistaisi tytärtään? Tai olisiko JJ ”mysteerilaatikko” Abrams vain kierosti jättänyt nämä kohtaukset näyttämättä – lukuun ottamatta Leian ja Reyn ”ensikohtaamisen” halausta, joka kuin vahingossa olisi jätetty elokuvaan? Tai voisiko tällainen lapsi olla olemassa, mutta Han ja Leia eivät tietäisi hänen olevan elossa?

Minäkin spekuloin näillä vaihtoehdoilla tässä blogissa aivan vakavissani heti The Force Awakensin jälkeen. Mutta ei: edellisessä episodissa ja sen ympärillä oheistarinoissa kerrotun perusteella näissä spekulaatioissa ei ole järkeä. Hanin ja Leian suhde särkyi heidän menettäessään ainoan poikansa pimeälle puolelle. Han ja Leia eivät jättäneet toista lastaan jemmaan aavikolle. Ja jedikaksosten väliset yhteenotot jäivät tykkänään Legends-universumin puolelle.

Rey-and-Luke-Skywalker

Teoria 2: Rey Skywalker

Alunperin – siis etenkin ennen The Force Awakensin näkemistä – kaikkein ilmeisin vaihtoehto oli Reyn paljastuminen Luke Skywalkerin (Mark Hamill) kadoksissa olleeksi tyttäreksi. Vaikka viime päivinä ennen ensi-iltaa loppukohtauksen saattoi jo urkkia netistä, odotin silti vielä teatterissakin, että kalliolla kerrattaisiin repliikki ”I am your father”. Miksipä ei: onhan Star Wars ennen kaikkea sukusaaga, ja Skywalkerien suvun perijäksi Rey tunnuttiin elokuvassa niin vahvasti esiteltävän. Reyn ja Luken välinen henkilökohtainen Voima-yhteyskin oli selvästi mukana.

On hyvin mahdollista, että näin olisi käynytkin George Lucasin luonnoksissa uudesta trilogiasta. Ainakin minä olen aina saanut jo 1980-luvulta periytyvistäkin sitaateista kuvan, että Lucasin on/off-visioiman kolmannen trilogian pääosassa olisivat Anakinin lapsenlapset – siis monikossa. Mutta Lucasin luonnoksiahan uusi trilogia nimenomaan ei enää seuraile.

Luken isyys on silti edelleen mahdollinen. Mikäpä pahan ja spekulaation tappaisi! Mutta kyllä se ainakin omassa päässäni tuntuu nyt epätodennäköisemmältä kuin kaksi vuotta sitten. The Last Jedi ei ala tuolla repliikillä, eikä ”oon muuten isäs” -käänne sovi alkupuolen treenimontaasinkaan sekaan. Täysin poissa laskuista on Luken hahmohistoriankin kannalta ajatus siitä, että mestari olisi itse jättänyt oman lapsensa Jakkulle yksinään. Jos Luke siis paljastuu Reyn oikeaksi isäksi, täytyisi lapsen tulla isällekin yllätyksenä jossain kohdassa elokuvaa (tai seuraavaa). Sellaista juonenkäännettä taas on vaikea kuvitella perhe-elokuvaan, jollainen Star Wars kuitenkin on.

Suurin ongelma on kuitenkin tämä: Kaiken pohjustuksen jälkeen Luken isyys ei enää tuntuisi yllätykseltä. Paljastus olisi liian ilmeinen ollakseen enää uskottava. The Force Awakens olisi tosiaan voinut siihen päättyä, ja koska niin moni sitä sillä hetkellä odotti, se olisi tuntunut valomiekan ojentamisen tavoin vain komealta teaserilta tulevasta. Mutta koska sitä paljastusta ei silloin saatu, uuden trilogian keskimmäisen elokuvan yllätyskäänteeksi tämä ei enää käy. Jos Reyn vanhempien henkilöllisyydellä vielä halutaan yllättää, se on tehtävä toisin.

obi-wan-kenobi-rots.jpg

Teoria 3: Rey Kenobi

Yksi vahvimmista teorioista. Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor / Alec Guinness) ei siinä tietenkään paljastuisi Reyn isäksi vaan isoisäksi, mikä jo sinällään avaa kiinnostavan uskottavia juonikuviomahdollisuuksia. Se esimerkiksi tarkoittaa, että Reyn hylkääminen Jakkulle ei lankeaisi kenenkään tuttumme synniksi, vaan kokonaan uusien hahmojen tekoseksi. Obi-Wanin suuri rakkaus taas ajoittuisi jonnekin jedien tuhon jälkeiseen aikaan, episodien III ja IV väliin – eli sattumoisin juuri niihin vuosiin, joihin mahdollinen/todennäköinen Obi-Wanin oma elokuva joka tapauksessa ehkä jo ihan lähivuosina sijoittunee.

Teorian tueksi on mahdollista listata hahmojen monia samankaltaisuuksia, eivätkä ne todellakaan rajoitu näyttelijöiden jakamaan brittiaksenttiin. Star Wars -saaga on, kuten tunnetaan, täynnä trilogioiden ja hahmojen välisiä parallelioita, ja nyt samankaltaisuudet tuntuvat löytyvän täsmälleen siltä ANH-TFA-väliltä, josta Abrams ja Lawrence Kasdan muutenkin ammensivat elokuvaansa. Rey ja Obi-Wan elivät erakkoina autiomaassa. Rey ja Obi-Wan pelastavat avuttoman droidin pulasta. Rey ja Obi-Wan vaikuttavat Voimalla heikkoihin mieliin. Rey ja Obi-Wan kiipeilevät pahisten tukikohdassa piiloon stormtroopereilta. Joidenkin mielestä jopa hahmojen teemamusiikit liittyvät toisiinsa:

Ehkä olennaisinta huomattavaa Obi-Wanin lapsenlapsi -teoriassa on kuitenkin se, että se selittäisi Reyn Voima-näyn muita teorioita paremmin. Anakinin ja Luken välissähän miekka, joka odottaa löytäjäänsä Maz Kanatan kellarissa, vietti melkein kaksi vuosikymmentä juuri Ben Kenobin vastaavanlaisessa tilpehöörilaatikossa. Ja vaikka Forceback-kohtauksessa kuullaan muitakin kuiskauksia, Obi-Wan todella puhuttelee suoraan Reytä. Kohtausta varten äänitettiin ensin Clone Wars -Obi-Wanin James Arnold Taylorin ääntä, joka sitten korvattiin vaivalla yhteen samplatuilla Alec Guinnessin ja Ewan McGregorin äänillä. The Force Awakensissa voi olla vihjeitä Luken ja Reyn kohtalonyhteydestä, mutta tuossa yhdessä tärkeässä kohtauksessa vihjeet osoittavat itse asiassa Lukeakin enemmän Obi-Waniin.

Ulkoelokuvallisena huomiona haluan muistuttaa, että jo hyvin varhain ennen The Force Awakensia elokuvassa huhuttiin esiintyvän Obi-Wanin lapsenlapsen. On aina mahdollista, että tällaisten huhujen takana olisi ollut jo tuolloin totuuden siemen.

Knights-of-Ren.jpg

Teoria 4: ”Sä näytit hyvältä Voima-näyssä”

Suosikkeihini kuuluva teoria, jonka voi yhdistää vaikkapa edelliseen, sillä se ei, tuotanoin, oikeastaan ole teoria Reyn vanhemmista. Tälle listalle se silti kuuluu, sillä se selittäisi suurimman osan siitä, minkä olemme tulkinneet vihjeiksi Reyn vanhempien erityisyydestä, tekemättä Reystä kenenkään tietyn hahmon lasta.

Ajatus on yksinkertainen: entä jos Rey ei ole ainoa henkilö, joka on nähnyt Voima-näyn? Entä jos Kylo näkee samassa kohtauksessa vastaavasti näyn Reystä? Kylohan vaikuttaa todella kääntyvän kohti Reytä, joka sitten säpsähtää hereille näystä.

Kylo ei tietenkään ole tuolla samalla hetkellä ruumiiden peittämällä sateessa Renin ritarien kanssa. Ei, vaan oletamme tämän tapahtuneen, kun oppipoika petti mestarinsa ja lopetti Luken jedikoulun. Mutta jos Kylo todella olisi tuolla hetkellä nähnyt näyn häntä katsovasta Voimassa vahvasta nuoresta naisesta…niin, hän saattaisi esimerkiksi kertoa siitä uudelle mestarilleen Snokelle. Ja hän saattaisi todellakin säpsähtää, kun ”jokin tyttö” ilmestyisi autiomaasta hänen suunnitelmiensa tielle. Hän saattaisi hyvinkin kysellä ihmetellen: ”Oletko sinä todellakin vain romunkerääjä?”

Joidenkin mielestä Kylolla on näyssä vasemmassa kädessään sytyttämätön valomiekka. Niinpä edelleen jotkut siksi spekuloivat, että tuo miekka olisi (jotenkin) Obi-Wanin Kenobin vanha, ja että Skywalkerien ja Kenobien miekat ja jälkeläiset näin kiertäisivät kehää Voima-näyissä. Mikäs siinä, voisin minä senkin ostaa.

luke-artoo-jedi-massacre

Teoria 5: ”Luke ei koskaan kertonut sinulle totuutta vanhemmistasi…”

Okei, jospa Kylon koulumurhan ja Reyn alkuperän välillä olisikin yhteys, mutta Reyn vanhemmat eivät kuuluisi Kenobin huoneeseen ja sukuun. Miten näin Voimassa vahva nuori nainen olisi silloin päätynyt lapsena Jakkulle? No, rykäisee tämä teoria, ja vastaa: Entä jos Luke todistettuaan jedikoulunsa verilöylyä löysikin yhden ainoan eloonjääneen? Entä jos hän päätti jo tuolla hetkellä lopettaa jedien tuhoisan opin, ja vei siksi hylätyn lapsen tarkoituksella paikkaan, jossa tämä ei kasvaisi jediksi?

En uskonut Luken voivan hylätä omaa lastaan Jakkulle, mutta olisin ollut valmis spekuloimaan hänen hylkäävän jonkun muun lapsen Jakkulle suojellakseen tätä tuhoisana pitämältään Voimalta. Tästä olisi saanut traagisen yllärikäänteenkin: Reylle olisi The Last Jedissä paljastunut, että kadonneen perheen sijaan hänen hylkääjäkseen olisikin paljastunut Luke, josta hän juuri oli ehtinyt kuvitella saavansa sijaisisän.

Tämä teoria on kuitenkin mahdoton, tai pikemminkin todistettu vääräksi. The Force Awakensin jälkeen meille on (Claudia Grayn Bloodline-romaanissa) paljastettu, että jedikoulun loppu ja sitä seurannut Luken erakoituminen tapahtuivat korkeintaan 5-6 vuotta ennen The Force Awakensia. Se ei täsmää Reyn ikään The Force Awakensissa ja vuosiin, jotka tämä on viettänyt Jakkulla yksin. Jotta Reyn vanhemmat voisivat olla Luken jedikoululaisia, lapsirassu olisi pitänyt jättää autiomaahan jo vuosia ennen Kylon koulusurmaa. Teoria ei toimi.

kylo-ren-the-last-jedi.jpg

Teoria 6: Kylon synkkä valoisa salaisuus

Toinen Reyn ja Kylon Voimanäky-yhteyteen liittyvä teoria kaatuu samasta syystä kuin edellinen, mutta mainitsen sen tässä, koska se oli The Force Awakensin jälkeen monen (minunkin) suosikkini. Pidin kaikkein vahvimpana vaihtoehtona, että Rey olisi nimenomaan Luken jedikoulun verilöylyn ainoa eloonjäänyt, mutta että Jakkulle hänet olisi vienyt Luken sijaan Kylo. Tämä olisi tuntenut veritekonsa jälkeen hetken sääliä nähdessään raunioissa vielä eloonjääneen lapsen, ja niinpä hän olisi piilottanut tämän mestariltaan syrjäiselle romuvarastoplaneetalle. Näin Reyn vahvuus Voimassa saisi selityksenä, näin Kylon kauhistus juuri Jakkulta ponnistavasta tytöstä selittyisi – ja näin Reyn löytyminen avaisi tien myös Kylon pelastukseen. Täydellistä, eikö?

Kenties, mutta kuten edellisen teorian kohdalla todettu: teoria on mahdoton, koska aikajana ei täsmää. Tämän ongelman ratkaisemiseksi on tosin esitetty, että kenties Kylo todella veikin Reyn Jakkulle paljon vanhempana kuin Voima-näyssä vaikutti, mutta pyyhki Reyn muistin mennessään. Mutta kamoon, pyyhki Reyn muistin voi hyvä tavaton syön vaikka hattuni jupinaa mutinaa.

JediGhosts-anakin-yoda-ben-ROTJ.png

Teoria 7: Anakin Skywalker Reborn

Jatkamme diipeillä leveleillä. Koska Rey on niin poikkeuksellisen vahva Voimassa, koska Star Wars -saaga on sukusaaga ja koska Kylo Ren pyytää apua isoisältään joka ei vastaa, ovat jotkut esittäneet ratkaisuksi, että Rey on jälleensyntynyt Anakin Skywalker.

Huomaan, että minun on vaikea kumota teoriaa järkevästi, koska se on niin…järjetön. Jos Star Wars -saagaan todella tuodaan jälleensyntyminen, se nököttää siinä yhtä vastaansanomattomana kuin Anakinin oma neitsellinen alkuperä The Phantom Menacessa. Mitään kummempaa perustelua sille lie sen jälkeen turha odottaa.

Paradoksaalisesti paras vihje Anakin-teorian puolesta on kuitenkin uuden trilogian tekijöiden oletettu halu välttää suoria kytköksiä prequeleihin. Nimittäin: Kun Anakinin Voima-haamu nyt kaanonin mukaan näyttää Hayden Christenseniltä, ja sekä Obi-Wan että Qui-Gon kaanonin mukaan jutskailevat tuonpuoleisesta toiselle puolelle jääneiden kanssa, olisi suorastaan loogista, että episodissa VIII tai IX esiintyisi Anakinin Haydeniltä näyttävä Voima-haamu, joka esimerkiksi kävisi sanomassa hänen mustia vuosiaan palvovalle tyttärenpojalleen pari valittua sanaa. Tämän kohtauksen (todennäköinen) puuttuminen saisi kuitenkin selityksensä, jos Hayden-Anakin-haamu jotenkin puuttuisi koko Voimasta – ja näinhän hän puuttuisi, jos olisi syntynyt uudelleen Reyksi korjaamaan galaksia omienkin tekostensa jäljiltä.

Todellakin toivottavasti ei silti kuitenkaan. Mutta tästä pääsemme teorian varianttiin, jossa onkin kosolti enemmän itua:

shmi-skywalker-tpm

Teoria 8: Anakin Skywalker Remake

Niin, prequelien mukaan Anakin Skywalker tosiaan on isätön, midikloriaanien kyllästämä Voiman itsensä manifestaatio. Whillien aikakirjojen ennustusten valittu, joka tosin ennustuksen toteuttaessaan sai aikaan myös aika paljon sivullisia uhreja. Ja kyllä, tiedostan hyvin, että The Last Jedi tai episodi IX saattavat kieputtaa nämä tulkinnat vielä vääriksikin, mutta näin Lucas-lähtöinen kaanon asian esittää.

Entä jos Voiman luoman Anakinin hommat valittuna eivät menneetkään Voiman mielestä aivan putkeen? Entä jos hyvän ja pahan välisen tasapainon saavuttaminen vaatiikin vielä uuden iteraation?

Tämä teoria siis esittää, että Rey ei varsinaisesti ole uudelleensyntynyt Anakin, mutta kylläkin toinen Anakinin tavoin Voimasta itsestään alkunsa saanut ihminen. Kuten joku osuvasti asian esitti (valitettavasti en löydä enää lähdettä): Tämän teorian mukaan Rey olisi siis sukua Skywalkereille ”Anakinin isän puolelta”.

Teoriaan voi halutessaan hakea tukea Chuck Wendigin Aftermathromaanitrilogian päätösosasta, jossa kerrotaan vuosi Jedin paluun jälkeen käydyn Jakkun taistelun taustalla olleista Palpatinen itsensä suunnitelmissa, joihin liittyivät keskeisesti eräät pimeän puolen rituaalit. Menemättä nyt kirjan juoneen sen tarkemmin voisi hyvin ajatella, että tällaisilla aiemmilla tapahtumilla olisi jotain tekemistä sen kanssa, että Voima-Rey syntyisi myöhemmin juuri Jakkulle (jos siis hän sinne syntyisi).

Joka tapauksessa tämä teoria tietenkin selittäisi Reyn vaivattomalta tuntuvan vahvuuden Voimassa – käyttihän Anakinkin Voimaa tietämättään ajaessaan podracea kouluttamattomana. Sujuvan selityksen saisi myös Reyn yhteys Lukeen ja Obi-Waniin. Uskottava teorianjatke on sekin, että Snoke – joka tuntuu tietävän kaikenlaista Voiman tapahtumista – olisi tiennyt tai tuntenut tällaisen inkarnaation olemassaolon, joka taas selittäisi pahisten reaktion Reyn löytymiseen The Force Awakensissa.

Sen sijaan teoria ei selitä, mitä Reyn maalliselle synnyttäjälle olisi tapahtunut.

Palpatine

Teoria 9: Imperiumin perillinen

Ah niin, Palpatine-teoriat. Lapsenlapsista epäonnistuneisiin klooneihin: selvähän se, että vanhojen trilogioiden suuri paha on käynyt monen spekulaattorin mielessä. Näiden varianttina tai kytkykauppana voidaan esiintyvät vielä tyypillisesti Snoke-teoriat. Antavathan kaikki Palpatine-teoriat luontevasti vähintään hyvän selityksen Snoken ja Kylon mahdollisille ennakkotiedoille Reyn olemassaolosta jossakin, elleivät suorastaan sysää Snokea itseään isäkandidaattien joukkoon.

Draamallisessa mielessä voisi olla tehokastakin, että Reyn salattu alkuperä paljastuisi ikään kuin pahaksi. Siinä olisi sitten perhettään epätoivoisesti etsivälle Reylle jaakob painikumppaniksi – ja toisaalta Snokelle enemmän kuin hyvä syy koettaa viekoitella hyvä Rey puolelleen. Ehkäpä näissä teorioissa Reyn Jakkulle hylkääjät olisivatkin olleet hyvällä asialla, yrittäessään piilottaa lapsen pahalta Snokelta?

Kaikki teoriat Sheev Palpatinen (Ian McDiarmid) roolista Reyn olemassaolossa ovat kuitenkin ongelmallisia jälleen asioiden ajallisten etäisyyksien vuoksi. Palpatine ei itse voisi olla Reyn isä ja Palpatinen kloonaajatkin olisivat olleet vuosikausia myöhässä, ajassa jolloin kaanonissa pitäisi mieluummin elää jo yksinvaltias Snoken vallan vuosia. Jos taas haetaan Palpatinen suunnalta lapsenlapsi-selityksiä, ollaan lisäämässä Palpatinen lapsia jälkikäteen Kloonisotien tai galaktisen sisällissodan vuosiin, ja se taas olisi melkoinen retcon-juonenkäänne. Draamallisestikin Reyn ongelman Palpatine-ratkaisut eivät innosta, sillä ne toisintaisivat aivan turhaan Luken tarinaa. Eihän originaalitrilogian keskimmäisen episodin juoniylläri suinkaan alkuperäisestä näkökulmasta ollut vain se, että Vader paljastui Luken isäksi, vaan myös kääntäen, että sankarimme paljastui pahiksemme lapseksi. Rey Palpatine ei edes voisi itse kohdata uuden trilogian aikana isoisäänsä, joten se siitäkin henkilödraamasta.

Ja sitäpaitsi: haluaisiko Lucasfilm meidän ajattelevan keisari Palpatinea lisääntymishommissa? (Anteeksi tästäkin.)

rey-jakku-at-at.jpg

Teoria 10: Jane Doe

Mysteeriä ratkottaessa on aina otettava huomioon nollavaihtoehto. Loch Nessin pohjassa ei ole mitään, sillä uskottavimmatkin todisteet järvihirviöstä ovat väärennettyjä. Kadonnut Atlantis ei sijaitse missään, koska mitään ei ole kadoksissa, vaan Platon keksi Atlantiksen.

Reyn arvoitus ei ehkä ole arvoitus, ja ehkä The Force Awakensissa tosiaan jo vastattiin kysymykseen, kuten Daisy Ridley itse alunperin tulkitsi. Ehkä Reyn vanhempien kohtalo kyllä selviää uuden trilogian aikana, mutta he eivät ole tuttuja aiemmista elokuvista tai edes jedejä. Rey ei ole Voiman fyysinen manifestaatio eikä hänen muistiaan ole pyyhitty. Hän on vain tavallinen orpo, joka sattuu olemaan poikkeuksellisen vahva Voimassa. Suurta jediyttä vaaditaankin, jos hän niistä lähtökohdista kasvaa Luke Skywalkerin työn jatkajaksi ja Kylo Renin pelastajaksi (tai voittajaksi).

Tavallaan se olisi kaunista. Kaukainen galaksi tuntuisi laajemmalta, kun kaikki ei tärkeä ei pyörisikään samojen sukujen ympärillä pyöriväksi kehäksi. Saagaan palaisi Lucasin alkuperäinen ajatus Lukesta kenenä tahansa, tavallisena maalaispoikana, joka pystyy suuruuteen uskoessaan itseensä kuten kuka tahansa meistä. Orpo Rey saisi täydet valtuudet valita perheensä itse – sillä sellaisestakin perhesaagasta tässä sarjassa on aina ollut kyse.  Episodi VIII:n juoniylläri – jollainen siellä epäilemättä on – ei olisikaan niin odotettu kuin jonkun perhesuhteet.

Pettyisikö moni? Epäilemättä. Mutta niin pettyisi jokaisessa aiemmassakin vaihtoehdossa.

youngrey

Monia muitakin teorioita olisi helppo listata, sillä Reyn vanhemmiksi on toki ehditty epäillä kutakuinkin jokaista mahdollista ja mahdotonta hahmoa. Lopullinen totuus ei tietenkään välttämättä ole tällä listalla. Seikka, johon erityisesti haluan kiinnittää vielä huomionne, on kuitenkin tämä:

Monet suosituistakin teorioista jättävät kokonaan vastaamatta siihen kysymykseen, mitä Rey itse olisi tarinan sisällä kysynyt itseltään päivittäin. Reyn kysymys ei nimittäin ole keitä hänen vanhempansa ovat, vaan miksi he jättivät hänet Jakkulle. Ei Rey odota Jakkulla vanhempiensa paljastuvan galaksin valtaapitäviksi, entisten jedien jälkeläisiksi tai Kapinaliiton hylänneiksi entisiksi sankareiksi – hän vain odottaa perhettään takaisin.

Jos Rian Johnson ja kumppanit ovat olleet viisaita, he ovat rakentaneet todellisen yllätyskäänteen tämän kysymyksen ympärille. Mikä maailmassa olisi hyvä syy jättää noin neljävuotias lapsi yksin Jakkulle, ilmeisesti vieläpä iljettävän Unkar Pluttin kasvatettavaksi?