Kymmenennen Star Wars -elokuvan Suomen ensi-iltaan on enää viikko.

Yksinkertainen lause sisältää suuria, ristiriitaisia merkityksiä. Yhtäältä minun on yhä helppo muistaa, kuinka absurdilta vain muutama vuosi sitten olisi tuntunut väite kymmenestä Star Wars -elokuvasta. Toisaalta juuri se tosiasia, että tämä on neljäs Star Wars -ensi-ilta neljän vuoden sisällä, on suuri selittäjä omille fiiliksilleni.

En nimittäin ole koskaan ollut yhtä vähän innoissani viikkoa ennen Star Wars -elokuvan ensi-iltaa. Ja jos minä ajattelen näin, ei ole mikään ihme, että kuulen ”kai se pitää katsomassa käydä” -tyyppisiä vaisuja heittoja.

Vaikka oma suhteeni Soloon ei tietenkään ole täysin välinpitämätön, ja olen esimerkiksi buukannut ensi-iltapäivälle töistä vapaata kuten edellistenkin episodien aikaan, tämäntapaiselta se silti taitaa tuntua, kun Star Warsista tulee aivan kuin kaikki muutkin. Tähän tunteeseen pitänee totuttautua, kun Disney-Lucasfilmin suunnitelmat useista limittäisistä Star Wars -elokuvasarjoista ja yksittäisistä elokuvista toteutuvat. Aivan kuten vaikkapa Marvel-leffojen kohdalla, osa Star Wars -ensi-illoista yksinkertaisesti on jatkossa odotetumpia tai itselle merkityksellisempiä kuin toiset. Ja tosiasia on, että jos tässä vertauksessa episodi IX on kuin Infinity Warin vielä nimeämätön kakkospuolisko, Solo on pikemminkin Captain Marvel.

Tämä ei sinänsä tarkoita, että odottaisin elokuvan olevan huono. Ainakaan en sitä tietenkään toivo – eivätkä varhaiset reaktiot elokuvasta siltä kuulostakaan. (Tässä kirjoituksessa en spoilaa, enkä siksi mene ensiarvioihin yhtään enempää, sillä niistä toki on mahdollista summata sitä, mitä on viikon päästä odotettavissa.)

Kirjoitin helmikuussa tähän blogiin siitä, että Solon onnistuminen olisi itse asiassa suuri ihme, sillä koko projekti oli täynnä epäonnistumisen merkkejä jo ennen kuin se kuvattiin suurimmaksi osaksi toiseen kertaan ohjaajien vaihtamisen jälkeen. Tuossa kirjoituksessa perustelin ongelman olevan pohjimmiltaan jo ideassa eikä sen toteutuksessa: siinä, että nuoren Han Solon alkuperätarinan kertominen tavalla, joka tuntuu katsojista oikealta, on todella, todella vaikeaa, ellei mahdotonta.

Olen edelleen pitkälti samaa mieltä itseni kanssa, ja koen kirjoittavani nyt, viikko ennen ensi-iltaa, fiilikseni tavallaan tuon kirjoituksen kääntöpuoleksi. Yritän nimittäin perustella (ehkä itsellenikin), miksi Solosta kuitenkin tulisi innostua – siis sen lisäksi, että tottakai uudesta Star Wars -elokuvasta noin lähtökohtaisesti edelleen pitäisi olla syytä innostua.

Ehkä tärkein puolustuksen puheenvuoroni on, että Solo ei ole Disneyn keksimä rahastusjatko, joka tuupataan tähän väliin paremman puutteessa. Itse asiassa kyse on päinvastaisesta.

Solon idea – siis se, että tehdään sooloelokuva Han Solon nuoruudesta – oli tiukasti mukana jo George Lucasin Disneylle myymässä idearyppäässä vuonna 2012. Eikä kyse ollut pelkästään ideasta. Lucas ja hänen seuraajansa Kathleen Kennedy olivat värvänneet Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin mukaan jo ennen Disney-kauppoja, antaen tälle vapaat kädet valita minkä tahansa Star Wars -tarinan yksittäisen elokuvan aihioksi, jos tätä vain moinen kiiinnostaisi. Kasdania kiinnosti, ja nimenomaan häntä kiinnosti suosikkihahmonsa Han Solon alkuperätarina.

Tämän jälkeen Lucasfilm vaihtoi omistajaa, ja Lucasin poistuessa päättäjän paikalta Kennedy päätti olla toteuttamatta sellaisenaan entisen toimitusjohtajan omia juoni-ideoita episodeiksi VII-IX. Seuraavana vuonna Kasdanin sivukeikka Episodi VII:n käsikirjoittajan neuvonantajana muuttui elokuvan toisen pääkäsikirjoittajan pestiksi. Ensimmäisenä yksittäiselokuvana valmistui Rogue One (2016), jonka koko idea keksittiin vasta myöhemmin. Mutta kaiken aikaa tekeillä oli myös Solo.

Solon ohjaajaksi kesken kuvausten hypännyt Ron Howard viittasi äskettäin tähän taustaan haastattelussa, ja vaikka suorat selityssanat jäivät näin sanomatta, saan sen kuvan, että tämä olisi ollut myös Howardille motivoiva tekijä keikkaan suostumisessa. Ymmärrän kyllä, miksi. Mitä tahansa komediaohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivatkaan Solosta tekemässä, ainakin käsikirjoittaja Kasdan (parinaan poikansa Jon) oli kertomassa tarinaa suurella sydämellä, Howard saattoi esimerkiksi ajatella. Minä taas saatan jatkaa ajatusta näin: mitä tahansa epäilyksiä minulla on tämän elokuvan tarinankin suhteen, ei minun ainakaan ole mitään syytä epäillä, etteivätkö sen kirjoittajat tuntisi aihettaan ja olisi mukana muistakin motivaatioista kuin palkan perässä.

Mistä sitten ohjaajien lähestymisten eroissa oli kyse, olen viime päivinä pannut merkille kaksi kiinnostavaa viittausta toisiin elokuviin. Wall Street Journalin jutussa nimetön lähde sanoi Lordin ja Millerin olleen tekemässä ”Guardians of the Galaxyn tyyppistä elokuvaa”. Virallisessa pressitilaisuudessa taas Howard sanoi elokuvansa muistuttavan ”enemmän Indiana Jonesia kuin perinteisiä Star Wars -elokuvia”. Mielenkiintoista – etenkin kun Guardiansin voidaan katsoa ottaneen oman mallinsa juuri Star Warsin Han Solon suunnalta, mutta tehneen siitä rokkenrollimpaa.

En mene nyt tässä kirjoituksessa ohjaajaspekulointiin tämän enempää, mutta sen sanon, että en voi väistää sitä, että ohjaajanvaihdos on itselleni yksi kiehtovimmista seikoista Solon äärellä, vaikka se ei tietenkään ollut Lucasfilmin tavoite, ja vaikka tekijät ymmärrettävästi pyrkivätkin puhumaan siitä mahdollisimman vähän pressikiertueellaan. Elokuvan kuvaaminen 70-prosenttisesti uudelleen (kuten Wall Street Journalin edellä mainitussa artikkelissa antama luku kuuluu), mutta samaa käsikirjoitusta käyttäen, on kerta kaikkiaan niin poikkeuksellista, että siitä riittänee pohdittavaa ensi-illan jälkeen vielä tuleviin vuosiinkin.

Kolmas seikka, josta haen kiksejä, on se, että nimestään huolimatta Solon ei pitäisi olla vain Han Solon alkuperätarina. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger kutsui elokuvaa jo varhain ”Hanin ja Chewien origin storyksi” – ja Han Solon ja Chewbaccan suhteen alku onkin paljon kutkuttavampi lähtökohta elokuvalle kuin pelkkä kertomus Han Solon nuoruudesta. Voin sitä paitsi kutakuinkin veikata, kuinka idealistisesta nuoresta pyöhkeilijästä tulee leffan konnakeikan aikana enemmän tuleva kyyninen ja itsenäinen itsensä, mutta olen valtavan kiinnostunut näkemään, kuinka Hanin ja Chewbaccan ikuisen luottamuksen elämänvelka rakentuu. Kasdan taas on kuvaillut elokuvaa ainakin Empiren haastattelussa origin storyn sijaan ”love storyksi” Hanin ja Chewien välillä, ja se on hieno lupaus se.

Muutenkin Han on minusta aina ollut hahmo, joka on kiinnostava pikemminkin suhteessa muihin hahmoihin kuin omillaan (mikä tietysti onkin hänen hahmonsa kiehtovuuden ytimessä, saapuuhan hän tähän sarjaan A New Hopessa itsellisyyttään julistaen). Siksi olen tyytyväinen, että elokuvassa vaikuttaa olevan suuressa roolissa myös toinen tuttumme Hanin menneisyydestä, Lando Calrissian. Lando kun on hahmo, joka minusta jopa Hania paremmin ansaitsisi omat soolotarinansa: hänhän on synnynnäinen huijari vähintään siinä missä Solokin, mutta jollain merkillisellä tavalla hän kuitenkin päätyy Imperiumin vastaiskuun mennessä yhteisöstään huolehtivaksi Pilvikaupungin pormestariksi.

Tähän kohtaan voi tietysti livauttaa pienen sivuhuomion näyttelijöistä: siinä missä suuren yleisönkin epäilykset kohdistuvat tuntemattoman Alden Ehrenreichin tulkintaan nuorena Han Solona, kaiken tähän asti nähdyn perusteella ei ole mitään syytä pelätä, etteivätkö Joonas Suotamo ja Donald Glover olisi Chewbaccana ja Landona mitään muuta kuin täydellisiä rooleissaan.

Siitä, millaista sanailua näiden hahmojen välillä sitten on odotettavissa, on halutessaan voinut nähdä jo paljon. Solon kaikki markkinointi on käytännössä keskitetty kutakuinkin tähän kuukauteen ennen ensi-iltaa, mutta sen aikana tavaraa sitten kyllä onkin tullut. Minä olen kirjanpitoni mukaan nähnyt teaserin ja trailerin lisäksi peräti 18 erilaista tv-spottia, joista melkein jokaisessa on pätkiä uutta materiaalia, ilmeisesti sitä paitsi aivan sieltä täältä elokuvaa. Vaikka Solon juonesta on virallisesti kerrottu todella vähän, näistä pätkistä on toki ollut mahdollista muodostaa käsityksensä myös tapahtumien kulusta.

Vielä tv-spottejakin enemmän ovat kertoneet kokonaiset 30-50 sekunnin mittaiset klipit elokuvasta, joita on tällä kertaa julkaistu jo peräti kahdeksan (vrt. The Last Jedistä ei yhtään). Näissä esimerkiksi talk show -ohjelmissa nähdyissä klipeissä on esitetty useimpien hahmojen keskinäiset ensitapaamiset, mikä minusta on kummallista. Kun esimerkiksi The Force Awakensissa kaikkien hahmojen esiintymiset oli mietitty elokuvan sydäntä sykähdyttäviksi huippukohdiksi, pienten aplodien paikoiksi suorastaan, nyt jopa ”Han kohtaa Landon” pelkistyy arkiseksi tapahtumaksi osittain siksi, että olen nähnyt sen ennen ensi-iltaa irrallaan.

Koska clipeistä on muutenkin suuri vaara tehdä vääriä tulkintoja esimerkiksi näyttelijäsuoritusten onnistumisesta kokonaisuudessa, huomautan, että nämä kannattaa siis katsoa vain omalla vastuulla:

• 190-vuotias Chewbacca
• Han kohtaa Beckettin ja Valin
• Han kohtaa Landon, osa 1
• Han kohtaa Landon, osa 2 (360 astetta)
• Holoshakkia Falconissa
• Han kohtaa Dryden Vosin
• Han kohtaa Enfys Nestin
• Kohti Kesseliä

Itse asiassa noiden sijaan kannattaa ehkä mieluummin katsoa behind the scenes -pätkä Rebels on the Run, sillä se näyttää sen neljännen seikan, jonka haluan mainita Solo-odotusteni kärjessä:

Solo nimittäin näyttää todella tyylikkäältä, eikä se ole mikään ihme. Elokuvan kuvasi yksi Hollywoodin tämän hetken jännittävimmistä elokuvaajista, Bradford Young. Young (mm. Arrival) tunnetaan tummasävyisistä, luonnollisista ja mietteliäistä kuvista, ja hän vaikuttaa tuoneen tyylinsä myös Star Warsiin, vaikka kuvattava elokuva onkin toiminnallisempi kuin häneltä ehkä on totuttu. Solo näyttää koko ajan tummalta ja coolilta, enemmän vaikka viime vuoden Blade Runnerilta kuin kepeältä kesäleffalta lainkaan, ja on kiehtovaa nähdä, miten tämä kontrasti pelaa komedialliseen sanailuun ja vauhdikkaisiin toimintakohtauksiin.

Solossa vaikuttaa myös olevan paljon joukkokohtauksia, joka tietenkin tarkoittaa myös avaruusolentoja, mielikuvituksellisia pukuja ja tyylikkäitä lavasteita, koska nyky-warssin periaatteessa greenscreenin välttelemisestä on selvästi pysytty. Tarinan sisällä Solo lupaa siis viedä meidät syvälle galaksin alamaailmaan, mutta samalla myös asuttuihin kolkkiin – Rogue Onen tavoin ja toisin kuin episodit VII ja VIII. Kaikki tämä on enemmän kuin tervetullutta. Tätä minä haluan ehdottomasti nähdä, voin nyökytellä.

Syitä innostumiseen siis olisi, vaikka haen ne tavallaan pikemminkin kulissien takaa kuin itse premissistä. Viikon päästä selviää, halusinko nähdä tällaisen elokuvallisen tarinan juuri Han Solon nuoruudesta. Toivottavasti!