Story-elokuvat joutuivat hyllylle, ja oikeastaan hyvä niin

Ja niin päättyy eräs aikakausi: Lucasfilm on päättänyt lopettaa standalone-, spinoff- ja anthology-elokuvien nimellä kutsutut elokuvat, joista valmistuneiden otsikon perässä oli teksti ”A Star Wars Story”.

Näin kertoo leffauutissivu Collider, ja tietoa täydentää fanisivu Star Wars News Net. Molemmat viittaavat tietenkin nimeämättömiin sisäpiirilähteisiin. Tieto ei siis tule virallisesta tiedotteesta – ja on melko varmaa, ettei tätä virallisesti ihan pian myönnetäkään.

Mutta väite kuuluu siiis näin: Lucasfilmin ratkaisu Solon kaupalliseen epäonnistumiseen (ja ehkä vähän jo sitä edeltäneeseen tuotannolliseen sotkuun, joka johti ohjaajien vaihtamiseen pitkällä kesken kuvausten) on pysäyttää kaikkien standalone-elokuvien kehitystyö. Collider kertoo, että Lucasfilm aikoo nyt keskittyä ensin täysillä JJ Abramsin ohjaamaan episodi IX:ään (ensi-ilta joulukuussa 2019) ja sen jälkeen jo julkistettuihin, mutta vielä kaukana kuvausvaiheesta oleviin Rian Johnsonin ja David Benioffin ja D.B. Weissin kehittelemiin tuleviiin elokuvien trilogioihin/sarjoihin. Niin ikään tekeillä ovat, kuten aiemmin on kerrottu, uusi animaatiosarja Resistance ja Jon Favreaun vetämä vielä nimeämätön näytelty sarja.

”Älä sure, ei se ollut kokonaan sun vikas.”

Varsinaista pulaa Star Wars -hankkeista ei siis ole tämän uutisen jälkeenkään. Mutta se, mitä uutinen tarkoittaa on, että pitkään ja sitkeästi huhuttua Obi-Wan Kenobin omaa elokuvaa (pääosassa tietenkin Ewan McGregor) ei tehdä, vaikka se viimeisimmän huhun mukaan oli pitkällä esituotannossa ja vaikka sen ohjaajaksi huhuttiin jo viime kesänä Stephen DaldryaColliderin uutinen kääntää veistä haavassamme ja vahvistaa omalta osaltaan, että Obi-leffa todella oli vielä vähän aikaa sitten tekeillä, mutta siihen kiinnitetyt ihmiset on nyt jo vapautettu tehtävistään.

Niin ikään emme olisi saamassa Boba Fettin omaa elokuvaa, jonka piti aivan alunperin olla ensi-illassa tänä keväänä, kunnes ohjaaja Josh Trank sai maineikkaasti kenkää ja koko projekti päätyi hyllylle. Fett-elokuvankin on viime aikoina jälleen väitetty olevan tekeillä, ja sen ohjaajaksi on kerrottu tällä kertaa kiinnitetyn varsin pätevä valinta James Mangold (Logan ja Walk the Line).

Ja tietenkin tämä tarkoittaa, että emme olisi saamassa Han Solon toista seikkailua, joka voisi jatkaa Solon loppuun jätettyä avoimen kysymysmerkin täkyä ja johon optiot oli toki näyttelijöiden sopimuksissa huomioitu. Tai edes Solon omaa spinoffia, Landon elokuvaa, jota moni fani ehti ensi-illan tienoilla suoran jatko-osan sijaan toivoa.

”Tottakai te olisitte rakastaneet mun leffaa. Kaikki. Olisivat. Rakastaneet. Mun leffaa.”

Kuten edellisistä lauseista näemme, kaikkeen tähän sisältyy jippo. Toisin kuin aiempien ohjaajien ja käsikirjoittajien vaihtamisen kanssa, näitä peruutuksia Lucasfilmin ei tarvitse koskaan tehdä nolosti julkisesti. Dramaattiselta tuntuvaksi ratkaisuksi riittää, että Colliderin kaltaiset mediat raportoivat uskottavat huhut, ja kaikki tosiaan uskovat, että näin on tapahtunut. On selvää, että jotain Lucasfilmin toimitusjohtajan Kathleen Kennedyn, emoyhtiö Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin ja muiden valtaa pitävien täytyi tehdä näyttääkseen oppineensa Solon epäonnistumisesta, ja tässä se nyt sitten olisi. Näin uutisoituna ratkaisu näyttää täysin heidän päätökseltään, eikä jälleen uudelta kiusalliselta epäonnistumiselta.

Obi-Wanin ja Boban saati Landon omia elokuvia ei nimittäin tarvitse perua, koska niitä e koskaan julkistettu. Bob Iger kyllä aikanaan vahvisti, että myös vuodelle 2020 eli episodi IX:n jälkeiselle vuodelle olisi ollut tekeillä Rogue Onen ja Solon tapaan irtonainen Star Wars -tarinaelokuva, mutta sen aihetta ei ole kerrottu. Sittemmin on vahvistunut, kuinka todellisuudessa kävi: Solon piti olla sooloista ensimmäinen ja Trankin ohjaaman Boban toinen, mutta edellisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin siirryttyä Michael Arndtin paikalle The Force Awakensin kirjoittajaksi ja Trankin saatua rehelliset potkunsa, vaihtui järjestys näin pariinkin kertaan (kuten kirjoitin viimeksi Näin tehtiin Solo -koonnissani). Rogue One tehtiin ensin, Solo sitten, ja kolmanneksi oli varmasti vielä äskettäin tekeillä jompi kumpi noista huhutuista – mutta tällä kertaa Disney-Lucasfilm odotti Solon ensi-illan ohi ennen julkistuksia.

Ja nyt niitä julkistuksia ei sitten koskaan vain tule.

”Ja minä kun olin niin valmis näyttämään coolilta kaksi tuntia.”

SWNN:llä on muutama huhunmuru lisää tarinan (erityisesti epäonnisen Solon tarinan) täydennykseksi. Nettisivu kertoo, että Lucasfilmillä olisi tosiaan haluttu siirtää Solon ensi-ilta tämän vuoden joulukuuhun ohjaajavaihdoksen yhteydessä, kuten muun muassa minusta olisi tuntunut tarpeelliselta, mutta Disney ei suostunut enää uuteen viivytykseen, joihin se oli jo joutunut aiemmin The Force Awakensin ja The Last Jedin kanssa. SWNN:n lähde väittää, että Disney nimenomaan antoi Solo-projektiin lisää rahaa mittaviin uudelleenkuvauksiin, mutta ei lisää aikaa. Kutakuinkin näin on tosiaan voinut jo päätellä tapahtuneenkin.

SWNN myös antaa ymmärtää, että Disney olisi kieltänyt Solon markkinointia häiritsemästä kevään isoimman kilpailijan eli oman tallin Avengers: Infinity Warin markkinointia. Tämä taas tuntuu, etenkin yhdistettynä Solon ensi-illan itsepäiseen pitämiseen juuri toukokuussa, omaan jalkaan ampumiselta, mutta minkäpä minä Hollywood-studion markkinointistrategioista tiedän. Omat ainakin tosiaan olivat studion jalat. (Solo on tällä hetkellä tuottanut reilut 340 miljoonaa dollaria, mikä tarkoittaa suhteessa reilun 250 miljoonan väitettyyn budjettiin ja markkinointikustannuksiin, että se saattaa tosiaan jäädä jopa tappiolliseksi.)

Lisäksi SWNN kertoo Disneyn lopettavan kokemattomien ja eriskummallisten tekijöiden kanssa kokeilemisen Star Warsin kanssa, ja palaavan tietoisesti luotettaviin, kokeneisiin veteraaneihin. Tämäkin tuntuu luonnolliselta, jopa välttämättömältä ratkaisulta, jota enteili jo kujeilevien Lego-koomikkojen vaihtaminen viime vuonna Hollywoodiin persoonattomimpaan ammattilaiseen. Boba-leffan ohjaajaksi huhuttu James Mangold olisi niin ikään ollut selvä askel tähän suuntaan, kun taas Game of Thronesin vetäjien kanssa kokemuksen määritelmää pitää vähän venyttää: Benioff ja Weiss ovat toki ison franchisen ja sarjojen luokassa myös mittavan tuotannon veteraaneja, mutta he eivät ole elokuvien veteraaneja.

”Tein parhaani ja katsoin mihin se riittää.”

Entä mitä minä ajattelen?

No, olisin mielelläni nähnyt ainakin sen Obi-Wan-elokuvan (Ewan McGregor -parka!). Miksen Boba-leffankin, jos idea olisi ollut hyvä, mutta sen kanssa olin käynyt yhä skeptisemmäksi siitä, voisiko idea koskaan oikeasti olla Star Wars -elokuvan painoinen. Donald Glover taas oli Solossa niin hyvä Lando, ja Landon matka korttihuijarista Pilvikaupungin isännäksi olisi vähintään siinä kertomisen arvoinen tarina kuin Han Solonkin alkuperä, että olisi minulle monien toivoma Lando-leffakin kelvannut.

Mutta samaan aikaan olen sittenkin enemmän helpottunut. Vaikka katson kaiken, mitä minulle tässä tarjotaan, en tarvitsisi katsoa näin paljon kaikkea. En ole missään vaiheessa peitellyt mielipidettäni siitä, että Solo valmistui aivan liian pian The Last Jedin jälkeen. Vielä enemmän minua on hirvittänyt se, että Lucasfilm vaikutti välillä tähtäävän lähivuosina jopa kahden Star Wars -teatterielokuvan tahtiin. Sellainen voi olla Marvelin malli, mutta minusta sen ei pitäisi olla Star Warsin tie – Star Warsin, jonka ensimmäiset 30 vuotta sisälsivät kuitenkin vain kuusi teatterielokuvaa, joista jokainen oli (laatuun nyt menemättä) suuri tapaus.

Vähemmän on enemmän. Liian moni Star Wars -elokuva tukahduttaa toisensa, ja vaikka Solon floppaamisesta voidaan syyttää monta muutakin tekijää markkinoinnista alkaen, uskon, että näimme toukokuussa tämän jo tapahtuvan. Merkittävää osaa potentiaalisesta yleisöstä – sillä sitähän kyllä riittää, onhan tämä maailman suurin franchise – uuvutti ajatus katsoa jälleen uusi Star Wars. Niin ei pitäisi olla.

Ehkä tämä temppu palauttaa Star Warsin asemaan, joka sille sopii: jossa uusi tämän otsikon alla julkaistava elokuva ei ole yhtä arkipäiväinen asia kuin uusi Marvel-elokuva. Ehkä se myös osaltaan johtaa entistäkin harkitumpiin elokuviin – tekivät niitä sitten veteraanit tai kokeilijat. Jos tämä esimerkiksi todella tarkoittaa, että Disney-Lucasfilm on valmis jättämään vuoden 2020 kokonaan tyhjäksi Star Warsista, pitää muistaa, että äärimmäinen käänteinen vaihtoehto olisi minkä tahansa Star Warsin otsikon alla epätoivoisestikin tuotetun kyhäelmän julkaiseminen vain julkaisemisen vuoksi.

”Kärsivällisyys on jedin tärkeitä hyveitä, nuoret padawan-oppilaani.”

Ja mitä siis tulee projektien julkistamiseen, minä soisin oikein hyvin, että minulle kerrottaisiin seuraavasta Star Wars -elokuvasta vasta sitten, kun kaikki sen tekijät ovat todella varmoja, että käsissä on tarina, jonka he haluavat kertoa ja jonka kertojiksi juuri he ovat oikeita. Disney-aikaisista Star Wars -episodeista VII-IX ja tekeillä olleista Story-elokuvista vain yksi ainoa (The Last Jedi) pääsi valmiiksi asti sille alunperin julkistetun kirjoittajan ja ohjaajan käsissä. Vaikuttaa siltä, että ainakin standalone-ohjaajat on värvätty ja suunnilleen julkistettukin ennen kuin he ovat todella saaneet edes tutustua tekeillä oleviin tarinaluonnoksiin. En ole Hollywood-pomo, mutta en usko tämän olevan aivan paras tie ikimuistoisiin elokuvakokemuksiin.

Ja kun, vielä muistutan: tämähän ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö Star Wars -projekteja olisi tekeillä. Elokuvista ensi-iltapäivä on tällä hetkellä vain episodi IX:llä, mutta tekeillä on kaksi elokuvasarjaa, useita näyteltyjä ”tv”-sarjoja ja uusi pienen ruudun animaatiosarja. Tämänkin kaiken kanssa on vielä varaa kokea ähkyä, kuulkaas.

Eikä Ewan McGregor ole liian vanha viiden vuoden päästäkään, jos jonkin yksittäisen elokuvan aika sattuisi silloin jostain syystä olemaan.

Metatasolla The Last Jedi kertoo kaiken Star Wars -elokuvista: Vielä yksi tapa katsoa episodi VIII uudelleen

Metaelokuva tarkoittaa elokuvaa, joka korostaa elokuvallisuuttaan. Metaelokuva kiinnittää katsojan huomion siihen, että katsottavana ei tosiaankaan ole tallenne todellisuudesta, vaan fiktiivinen teos, jonka jotkut ovat kirjoittaneet, ohjanneet, lavastaneet, näytelleet ja kuvanneet. Usein metaelokuva iskee silmää tämän ymmärtävälle katsojalle ja kommentoi itseään, genreään tai yleisesti elokuvaa taiteenlajina ja kulttuurituotteena. Kovan tason metaelokuva on esimerkiksi Synecdoche, New York, kevyemmän tason puolestaan vaikkapa Deadpool. Sen sijaan esimerkiksi sellainen puhdas seikkailutarina kuin Imperiumin vastaisku on kutakuinkin mahdollisimman kaukana metaelokuvasta.

Uskon antaneeni tässä blogissa jo useita vakavia tapoja katsoa The Last Jedi uudelleen. Siksi en enää pelkää antaa vielä yhden…tavan. Tunnettua meemiä mukaillen: En sano, että The Last Jedissä on kyse juuri tästä, mutta The Last Jedissä voi olla kyse myös tästä.

TLJ-Rey-Finn-Dance.gif

…..

The Last Jedin ytimessä on parrakas vanha mies, joka on jättänyt uransa taakseen ja päättänyt, että jedien tarina on päättynyt. Nuorempi nainen kuitenkin opettaa parrakkaalle vanhalle miehelle, että jedien tarina jatkuu tästä aina ikuisuuteen asti.

lucas kennedy

Parrakkaan Luke Skywalkerin vastapeluri on suurjohtaja Snoke. Tämä tahtoo palauttaa galaksin asetelmaan, jossa sitä hallitsee valkoisia haarniskoja käyttävä fasistinen imperiumi, jota komentaa hauras, Voiman pimeää puolta käyttävä itsevaltias. Snokelle tulee elokuvan aikana täytenä yllätyksenä, että kaikki eivät välttämättä haluakaan nähdä tätä asetelmaa uudelleen.

esb-palpatine-hologram-original.jpg

Snoken yllättää hänen oppilaansa Kylo Ren, mutta sitä ennen häntä käsitellään parantumattomana fanipoikana. Olemme nähneet Kylon pöydällä hänen idolinsa Darth Vaderin naamarin ja tiedämme hänen haaveilevan idolinsa tapaamisesta. Idoliaan mukaillen Kylo pukeutuu itsekin naamioon. Snokea kismittää moinen. Hän pilkkaa Kyloa cosplayn harrastamisesta ja siitä, ettei tästä tunnu olevan oikeisiin töihin.

tlj-kylo-mask

Myös Rey ja Rose Tico ovat faneja, ja heidänkin faniutensa joutuu koetukselle. Rose kohtaa idolinsa Finnin sattumalta, Rey puolestaan hakeutuu fanitapaamiseen Luken kanssa tarkoituksella. Kumpikaan idoli ei kuitenkaan välitä faniensa huomiosta. Fanit joutuvat huomaamaan, että elävinä ihmisinä idolit eivät välttämättä vastaa mielikuvia.

swce-hamill.JPG

Rose Ticolla on toinenkin tärkeä funktio. Hän on muistutus siitä, kuinka jokaisen eturivin seikkailijan takana tarvitaan tärkeitä teknisiä taustahenkilöitä.

BTS-brasil

Kolmas sankari Poe Dameron puolestaan yllättyy, kun eturiviin astuu vastarinnan korkea-arvoisin paikalla oleva upseeri, amiraali Holdo. Hän kohauttaa olkapäitään ja toteaa, että ei odottanut Holdon näyttävän siltä, miltä Holdo näyttää.

Palaan kuitenkin tarinan ytimessä olevaan Luke Skywalkeriin, tuohon parrakkaaseen vanhaan mieheen, joka ei enää haluaisi olla jedi lainkaan. Hän päättää antaa Reylle kolme oppituntia (joista hän ehtii antaa elokuvassa kaksi). Ensimmäinen oppitunti kuuluu, että on turhamaista väittää, että nämä tarinat ylipäätään tarvitsisivat jedejä, saati juuri Luke Skywalkeria, hänen kuolemansa jälkeen.

rogue-jyn

Ensimmäisen oppitunnin lopussa Rey kurottaa vaistonvaraisesti kohti houkuttelevaa suuntaa, joka voisi näyttää hänelle hänen haluamansa tiedon. Luke varoittaa tuolloin Reytä tavoittelemasta sitä, mitä tämä luulee haluavansa. Juuri tästä luontevasti jatkaa Luken toinen oppitunti Reylle. Se kuuluu, että kun aikaa on kulunut, jedien aiemmat vaiheet on romantisoitu ja nostettu jumalalliseen asemaan, jolloin niitä muistellaan täydellisinä todellisuus unohtaen. Luke muistuttaa, että kun noiden aiempien vaiheiden myyttisen aseman taakse katsoo, aiemmatkin tarinat ovat täynnä epäonnistumisia.

rotj-ewok-speeder.jpg

Luke on kuitenkin myös väärässä. Hän muistelee ennen kaikkea niitä tarinoita, joissa jedit olivat vielä romahtavan vanhan tasavallan rauhan vartijoita, ja erikseen ääneen isänsä lankeemusta pimeälle puolelle. Olihan siinä epäonnistumisia kerrakseen. Rey muistuttaa häntä, että historiassa on onnistumisiakin, kuten nyt esimerkiksi se tarina, jossa juuri Luke sittemmin pelasti isänsä pimeältä puolelta.

ot-pt-dvds.jpg

Lopulta myös jedihaamu Yodalla on opetus Lukelle. Se kuuluu, että on viimein aika päästää irti vanhoista jedeistä kertovista kirjoista.

eu-books

Reyn ja Luken suhde päättyy ikävästi. Kaiken tämän myötä Rey silti oppii Lukelta jotain: entiseen ei tosiaan ole paluuta. Kylo puolestaan ei opi mestarinsa virheistä. Vaikka Kylo tosiaankaan ei tahdo tarinan toistavan Snoken tavoittelemassa muodossa tuttua uraa synkkine itsevaltiaineen ja nöyrine oppilaineen, hän sortuu heti sen jälkeen itse toisintamiseen. ”Ben, älä tee tätä”, Rey anelee, kun Kylo ojentaa kätensä ja tarjoaa hänelle galaksin hallitsemista yhdessä.

esb_vader

Samaan aikaan Luke ymmärtää viimein, miten voi auttaa toiveikasta Reytä. Hän ymmärtää, että hänestä on todella tullut legendaarinen hahmo, ja että legendaariset hahmot voivat innoittaa kokonaisia galakseja.

swce-hamill

Seuraa suuri lopputaistelu – jonka luonteeseen jotkut katsojat pettyivät. Nämä katsojat eivät pitäneet siitä, että Kylo ei kohdannutkaan oikeaa Lukea Craitilla, vaan kyseessä oli vain visuaalinen efekti.

tlj-kylo-greenscreen

Aivan elokuvan lopuksi näemme erään esimerkin siitä, miten legendaariset hahmot innoittavat galaksia. Näemme lapsia, jotka leikkivät elokuvissa nähtyjä tai tarinoissa kuultuja taisteluja sankaria kuvaavan figuurin ja silkan mielikuvituksen voimin.

kenner-action-figures

…..

Krhm.

…..

Vakavoituakseni: The Last Jedissä toistuu kysymys menneisyydestä irti päästämisestä. Tämä teema ulottuu selvästi elokuvan tarinan sisältä teokseen kulttuurituotteena: The Last Jedin myötä Star Wars -sarja rikkoo sitä muottia, jota The Force Awakens vielä uusinsi. Molempien elokuvien efektivelho Neal Scanlan onkin osuvasti kiteyttänyt The Last Jedin sanovan koko vanhalle Star Warsille: ”Näkemiin. Menkäämme seuraavaksi jonnekin muualle.”

Tai, toisin sanoen:

The Force Awakens oli Star Wars -elokuvana kuin remix kaikesta siitä, mikä on Star Warsissa parasta. Se oli elokuva, joka lapsenomaisen innoissaan siitä, että se oli Star Wars -elokuva.

The Last Jedi on siihen verrattuna pikemminkin kommentaari Star Wars -elokuvista. Se on elokuva, joka sanoo The Force Awakensille: ”Awww, that’s so cute.”

Ei Oscareita The Last Jedille – eikä Star Warsille 37 vuoteen

The Last Jediä ei palkittu Oscareilla viime yönä. Enpä kyllä sitä odottanutkaan.

Ehdollahan elokuva oli neljässä kategoriassa: parhaista erikoistehosteista, parhaasta äänileikkauksesta, parhaista äänitehosteista ja parhaasta musiikista (mutkikkaat Sound Mixing ja Sound Editing -kategoriat näin yksinkertaistaen suomentaen).

Tyypilliset epäillyt, voisi sanoa. Star Wars -elokuvien Oscar-taulukko menee näin:

  • Tähtien sota (1977): kuuden Oscarin voittaja (lavastus, pukusuunnittelu, ääni, leikkaus, erikoistehosteet, musiikki), kymmenen ehdokas (edellisten lisäksi paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus ja Alec Guinness miessivuosasta). Sai lisäksi erikois-Oscarin äänitehosteista.
  • Imperiumin vastaisku (1980): yhden Oscarin voittaja (ääni), kolmen ehdokas (edellisen lisäksi lavastus ja musiikki). Sai lisäksi erikois-Oscarin erikoistehosteista.
  • Jedin paluu (1983): neljän Oscarin ehdokas (lavastus, äänileikkaus, äänitehosteet, musiikki). Sai erikois-Oscarin erikoistehosteista.
  • Pimeä uhka (1999): kolmen Oscarin ehdokas (äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet).
  • Kloonien hyökkäys (2002): yhden Oscarin ehdokas (erikoistehosteet).
  • Sithin kosto (2005): yhden Oscarin ehdokas (maskeeraus).
  • The Force Awakens (2015): viiden Oscarin ehdokas (leikkaus, äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki).
  • Rogue One (2016): kahden Oscarin ehdokas (äänileikkaus, erikoistehosteet).
  • The Last Jedi (2017): neljän Oscarin ehdokas (äänileikkaus, äänitehosteet, erikoistehosteet, musiikki).

Toisin sanoen: Ehkä hieman yllättäenkin jokainen Star Wars -elokuva on todella asetettu ehdolle Yhdysvaltain elokuva-akatemian arvokkaassa vuosijuhlassa. Mielenkiintoista nähdä, pystyykö Solo samaan!

Toisaalta vain kaksi Star Wars -elokuvaa on juhlinut gaalassa voittoa. Edellinen Oscar-voitto herui sarjalle jo 37 vuotta sitten Imperiumin vastaiskun äänistä – ellei sitten lasketa Jedin paluulle kolme vuotta myöhemmin virallisten kategorioiden ulkopuolella jaettua tehostepalkintoa. Eikä George Lucas voittanut Oscaria henkilökohtaisesti koskaan, mutta se on toinen tarina.

Ensimmäistä ja alkuperäistä Star Warsia lukuunottamatta ehdokkuudet jakautuvat myös herttaisen tasaisesti yleensä samoihin kategorioihin: ääniraitaan ja tehosteisiin. Hauskan poikkeuksen linjaan tekee Sithin koston ainoa, luova ehdokkuus parhaasta meikistä (jonka se muuten hävisi Narnian tarinoille).

Tässäkö syy Sithin koston meikkaus-ehdokkuuteen? Vai palaneessa Anakinissa?

Toinen – ja itse asiassa isompi – ylläri ehdokkuuksien rivissä on The Force Awakensin saavuttama ehdokkuus leikkauksesta. Editing-palkinto, vaikkei gaalan parrasvaloisin olekaan, kuuluu nimittäin elokuvaväen joukossa siihen ”tärkeämpään sarjaan”. Parhaan leikkauksen ehdokkuudet tapaavat mennä pääpalkinnon eli parhaan elokuvan ehdokkaille. Jo The Force Awakensin ehdokkuus oli siten suuri hatunnosto populaarin genre-elokuvan suuntaan (sitä paitsi voittaja oli toinen genre-elokuva, Mad Max: Fury Road, eikä sen vauhdille ollut todellakaan häpeä hävitä).

Sen sijaan toivoin kovasti The Force Awakensille efektipalkintoa, koska koin elokuvan palauttaneen koko Hollywoodia merkittävällä tavalla raiteilleen takaisin käsityöläisyyden kunnioitukseen ja toisaalta avanneen muun muassa BB-8:lla aivan uusia uria – muistattehan, kuinka vaikea oli uskoa, että pyörivää pallodroidia ei oltukaan vain lisätty kuviin tietokoneella. Nyt, pari vuotta myöhemmin näin tuntuu vain vahvemmin, mutta tuon ansaitsemansa palkinnon Star Wars -tiimi hävisi Ex Machinalle. Ehkä voisi myös sanoa, että The Last Jedissä tehtiin äänten puolella samantapaista mestarityötä hiljaisuuden käyttämisessä tällaisessa elokuvassa, mutta sen sarjan molemmat palkinnot myönnettiin viime yönä Dunkirkille. Sotaelokuvat ovat yleensä ennakkosuosikkeja sekä äänitehosteiden että äänileikkauksen kategorioissa.

Näiden The Last Jedin kohtausten äänimaailma on ainakin kehujen, ellei palkintojen arvoinen.

On oikeastaan epätodennäköistä, että Star Wars -elokuva Oscareita enää voittaakaan. Ellei aivan koko amerikkalainen elokuva-ala sitten unohdu tekemään jatko-osia ja uusintaversioita (kuten välillä tosin on tuntunut), Elokuva-akatemian jäsenet tuskin äänestävät minkään kategorian voittajaksi sarjansa yhdeksättä tai kymmenettä osaa. Kun The Force Awakens ei sitä tehnyt, minun on vaikea kuvitella, millainen olisi esimerkiksi se tehostekimara, jolla Star Wars -elokuva palkittaisiin, koska oletus joka tapauksessa on, että Star Wars -elokuvat näyttävät ja kuulostavat lajissaan hyvältä. Sama pätee musiikkiin: John Williams versioi itseään, ja vaikka The Force Awakensin soundtrack oli häneltä kuinka tyylikäs paluu, Williamsilla on jo Oscarinsa tästä samasta sarjastakin.

Olisiko Star Warsilla sitten mitään mahdollisuuksia muihin kuin näihin tavallisimpiin kategorioihinsa? Pukusuunnitteluun, jos Elokuva-akatemia oppisi ymmärtämään siinä lajissa muutakin kuin mekkoja? Kuvaukseen, kun näihin elokuviin kerran valitaan siihen pestiin Bradford Youngin (Solo) kaltaisia auteureja? Vielä rohkeammin unelmoiden käsikirjoitukseen? Tai, huh, näyttelijäpalkintoihin? Mikäänhän ei estä pokalla tarjoamasta, kuten viime vuonnakin nähtiin, mutta tuskin Disney-Lucasfilmkään ihan kaikkien näiden nimien puolesta oikeaa kampanjaa teki:

Luulen, että episodi IX:llä ei ole kummempia mahdollisuuksia kuin tällä VIII:llakaan – vaikka elokuva on vielä tekemättäkin. Sen taakka on palkintogaaloissa joka tapauksessa sama kuin The Last Jedin: tutun toisto. On turha toivoa Kuninkaan paluun tapausta, jossa viimeinen elokuva veisi kerralla edellistenkin osien jo ansaitsemat palkinnot, koska kaikki tietävät, ettei episodi IX ole mikään summaus kahdeksasta edellisestä elokuvasta. Se on itsenäinen teoksensa, jollaista jatko-osaksikin kutsutaan. Vaikka olisi kuinka hyvä sellainen, mitä tietysti kaikki toivomme!

Mitä tulee suuren yleisön seuraamiin näyttelijäehdokkuuksiin, ehkä juuri tänä vuonna Mark Hamillilla olisi periaatteessa voinut olla jotain saumaa näyttelijäehdokkuuteen – jossain sellaisessa galaksissa, jossa miespääosan Oscar-ehdokkuus ei olisi niin kilpailtu kategoria. Olisikohan sitä pitänyt tarjota sivuosasarjaan?

´The Last Jedin tuotannon aikana studion suunnalta nostateltiin varovaisesti ”Oscarin arvoinen suoritus” -hypeä. Se taisi sitten kaatua omaan mahdottomuuteensa.

Mutta entäpä episodisarjan jälkeen? Jos vaikkapa Rian Johnson muutaman vuoden päästä saisi luvan ja onnistuisi rakentamaan sellaisen Star Wars -elokuvan, joka paitsi kertoisi uutta tarinaa, myös oikeasti sekä näyttäisi että tuntuisi joltain muulta kuin siihenastiset Star Wars-elokuvat, tilanne voisi olla toinen. Sellainen elokuva voisi näyttäytyä uuden aikakauden Batman-leffan The Dark Knightin tavoin omana teoksenaan. Jos sellainen avaus vielä olisi onnistunut elokuva, sellaista uutta tuulta Elokuva-akatemia voisi tervehtiä toisenlaisella ehdokkuuksien kattauksella. Vai mitä sanotte?

Joka tapauksessa sopii muistaa, että Oscarit ovat vain Oscareita, ja useimmiten niissä useampi ehdokas olisi palkintonsa ansainnut. Jo ohimennen kehumiani The Last Jedin äänimaiseman taustoja esimerkiksi avaa hienosti tämä erinomainen vajaa puolituntinen dokumentti, jota katsoessa tekee mieli huutaa hurraata tätä harvoin huomattua taitoa ja taidetta kohtaan.

Mitä taas tulee näkyvämpään lajiin eli visuaalisiin tehosteisiin, nämä palkintogaaloja varten rakennettavat efektien ”purkuklipit” ovat minusta aina mahtavia:

Niin, ja nähtiinhän viime yönä itse Oscareissa sentään ihan lavalla asti Mark Hamill, Oscar Isaac, Kelly Marie Tran ja BB-8 – jakamassa animaatiopalkinnot.

Jos Solo-elokuva onnistuu, se on ihme

Kirjoitin toissapäivänä tähän blogiin koonnin Entertainment Weeklyn valtavasta Solo-ennakkopaketista, joka kertoi meille kolmen kuukauden päästä ensi-iltansa saavasta seuraavasta Star Wars -elokuvasta enemmän kuin kukaan tai mikään lähde aiemmin, reilun viikon takaiset teaserit mukaan lukien. EW:n jutuissa oli totisesti paljon kaikenlaista. Paljon kaikenlaista lupaavaa, paljon myös vähemmän lupaavaa, eikö totta? Niin minustakin.

Mistä pääsenkin tähän kirjoitukseen, johon olen yrittänyt purkaa tämänhetkiset fiilikseni Han Solon sooloelokuvasta. Kuvat ovat EW:n paketista.

HS-446006_R

Solo-projektin ongelmat eivät ole salaisuus, vaikka itse elokuva on tuntunut markkinoinnin puuttuessa sitä olevankin. Ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut viime kesänä kuvausten ollessa jo lopuillaan. Tilalle palkattiin Ron Howard, joka tiettävästi kuvasi uudelleen suurimman osan elokuvaa. Täydennyskuvauksia on ilmeisesti tehty vielä aivan näinä viikkoina, ja vaikka se ei sinänsä mitenkään kiellettyä ole, nyt puhutaan siis ensi-iltaa edeltävästä ajankohdasta, jolloin The Last Jedi oli jo valmis. Muitakin ikäviä huhuja tämän projektin ääreltä on riittänyt, vaikka juonihuhuja ei jo totuttuun tapaan ole juuri kuultukaan: on väitetty esimerkiksi pääosaan valitun Alden Ehrenreichin osoittautuneen vääräksi valinnaksi liian myöhään.

En aio liittyä Star Wars -nettisivujen tällä hetkellä yleiseen viestiin, jonka mukaan teaserit näyttävät kaikesta huolimatta lupaavilta, Han Solon sooloseikkailu kiinnostaa ja ongelmista huolimatta filmin taustalla on seisoo asiansa osaavia ammatti-ihmisiä käsikirjoittaja Lawrence Kasdanista alkaen. Vaikka tämä kaikki paikkansa pitääkin.

Ei. Mitä lähemmäs Solo tulee, sitä enemmän minusta on alkanut tulla, että tämä on elokuva, joka oli alusta alkaen lähes tuomittu epäonnistumaan. Jos se lopulta ei niin tee, vaan on onnistunut Star Wars -seikkailu, kyseessä on vähintään pienen kokoluokan ihme.

solo-teaser-team

Perustelen. Kyse ei ole (mahdollisesti) vääristä ohjaajista. Kyse ei ole (mahdollisesti) väärästä näyttelijästä. Kyse on siitä, että minusta on alkanut tuntua, että Lucasfilmillä oltiin lähtökohtaisesti aivan väärässä, kun kuviteltiin, että Han Solon alkuperätarina on lonkalta vetäen loistovalinta yksinään seisovien Story-elokuvien listan kärkipäähän. Tai jos esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta Solon soololeffa onkin saattanut tuntua varmalta vedolta, konkreettisena elokuvana sen on lähes joka saralla onnistuttava lähes mahdottomassa.

Solon on annettava meille pääosaan nostettuna hahmo, joka on elokuvasarjan ja peräti yleisemmin amerikkalaisen elokuvan rakastetuimpia – esittäen hänet nuorempana ja uuden näyttelijän tulkitsemana. Sen on sijoitettuva kuvitteellisen galaksin historiassa aikaan, jossa meidän ei oikeastaan pitäisi vielä nähdä nimihenkilöä hyveellisenä sankarina – mutta suuren rahan elokuvakerronnan perinteiden mukaisesti tällaisena hänet on silti esitettävä. Sen on hahmon luonteen mukaisesti oltava rämäpäinen ja hauska elokuva, mutta samaan aikaan sen ei haluta näyttäytyvän komediana, ja lopputuloksen pitäisi tuntua esittävän samaa likaista ja vaarallista galaksia (ja hahmoa).

HS-107210_R

Aivan erityisen kimurantissa tilanteessa Solo on juoneen liittyvien odotusten osalta. Vertailun vuoksi: Ensimmäinen Story-elokuva Rogue One oli korostetusti ”uusi tarina” uusista hahmoista, joten yleisö osasi odottaa siitä lähinnä Kuolemantähden ja Darth Vaderin esiintymisiä. Myös The Force Awakens saattoi 30 vuotta myöhemmin -asetelmansa ansiosta aloittaa hämmästyttävän puhtaalta pöydältä: yleisölle tuntui silloin riittävän iloon vilauskin vanhasta hahmosta, viitaten viis siitä, mitä he oikeastaan ilmestyisivät elokuvaant tekemään. Kummankin elokuvan varsinaiset juonet saivat vapaasti yllättää katsojat miten tahtoivat (toinen asia sitten on, tekivätkö ne välttämättä niin, mutta ei mennä nyt siihen).

Joka tapauksessa Solo puolestaan on elokuva, jonka Star Wars -fanit osasivat ladata odotuksista yli äyräiden heti projektin julkistuksen hetkellä. Kaikki arvasivat esimerkiksi heti, että Han ja Chewie tapaisivat elokuvassa ensimmäistä kertaa. Moni toivoi välittömästi mukaan myös Landon ja Hanin ensitapaamista. Kenties tarkasti myös sabacc-peliä, jossa Millennium Falcon vaihtaisi omistajaa. Falconin osalta useimmat veikkasivat, että Solo-leffassa lennettäisiin se kuuluisa Kesselin reitti 12 parsekissa (miten tuo epätieteellisyys sitten lopulta selitetäänkään), johon The Force Awakensissakin oli juuri viitattu. Eikä tässä vielä kaikki. Joku toivoi mukaan Hanin Legends-tarinoissa mainittuja aikoja Imperiumin akatemiassa. Toinen tahtoi nähdä, kuinka Han päätyy Jabban palvelukseen ja ehkä pudottaa sen kuuluisan lastin, jonka vuoksi Jabba tahtoo salakuljettajan pään originaalitrilogiassa. Niin, ja mitä päähän tulee: palkkionmetsästäjä Boba Fettin cameo oli tietenkin monien tilauslistalla sekin.

Tämä luettelo on järkyttävää kirjoitettavaa. Star Wars -hahmot tuntuvat ”todellisilta” juuri koska heillä on historia, jonka uskomme heille tapahtuneen kuvitteellisessa galaksissa joskus vielä kauemman aikaa sitten. Kyse on nimenomaan siitä, että hahmot eivät ilmesty näyttämölle tyhjästä kuten heikommissa fantasiatarinoissa: ei siitä, että meidän välttämättä olisi koskaan ollut tarkoitus nähdä kaikkia noita oletettuja ja vihjattuja aiempia vaiheita.

Minusta on päivänselvää, että merkitsemällä kaikki nämä juonilangat työlistalle ja ruksailemalla niitä kaksituntisen elokuvan ajan saa aikaan vai surullisen sotkun. Jos sellaisen vaatimuslistan rajoissa kirjoitettu käsikirjoitus jotenkin muodostaisikin koherentin tarinan, kaikkien näiden Han-myytin osasten tiivistäminen yhden seikkailun osiksi pienentäisi Hanin nyt elävältä tuntuvaa historiaa liki katastrofaalisesti. Aivan erityisesti näin, jos tuo yksi seikkailu tapahtuu yhtä vauhdilla kuin vaikkapa Rogue One, ja Hanin elämän kaikki merkkikohdat tungetaan yhteen noin vuorokauden kestävään keikkaan.

han-chewie-beckett-ew.jpg

No, ehkä aivan kaikki noista eivät sentään tapahdu Solossa. Esimerkiksi aika Imperiumin akatemiassa, joka mainitaan jo teaserissakin, voi toki jäädä maininnaksi elokuvassakin. Mutta se, että niin moni näitä kaikkia odottaa, kuvastaa juuri Solo-leffan todellista kestämätöntä ongelmaa. Jokin yleisönosa on jo etukäteen ilmoittanut pettyvänsä, jos vaikkapa Jabbaa ei nähdä. On todella, todella vaikeaa tehdä elokuvaa, jonka juonesta jokaisella katsojalla on jo ennakkokäsityksensä.

Solo on melkein kuin liian rakastettuun romaaniin perustuva suuren rahan elokuva, jonka tulisi noudattaa tarkkaan lähdeteoksen fanien odotusten mukaista asioiden niin sanottua ”oikeaa” kulkua. Olennainen ero on se, että tässä tapauksessa tätä niin sanottua oikeaa kulkua ei ole edes mahdollista tavoittaa. Kunkin katsojan käsitys Han Solon menneisyydestä on heidän päässään, eikä tietenkään siellä tarkaksi tarinaksi muodostuneena. Lopputuloksen täytyisi ”tuntua” katsojan mielestä oikealta Han Solon selitykseltä.

HS-353488_R

Tähän kohtaan kirjoitusta sopisivat edellä mainitut huolenaiheet Ehrenreichin Han-tulkinnasta näyttelijänä (ja, lievemmin, Donald Gloverista Landona). Onhan Harrison Ford tosiaan olennainen osa Han Solon magiaa (ja, taas, niin myös Billy Dee Williams Landon). En halua itse haukkua Ehrenreichia huonoksi valinnaksi elokuvaa näkemättä, ja väitteet kuvauksissa taitamattomaksi paljastuneesta päätähdestä ovat, muistutan, pelkkiä huhuja (ja vaikka esimerkiksi huhuttu näyttelijävalmentajan tuominen kuvauksiin on todennäköisesti totta, ei se vielä ole isoissa elokuvissa tavatonta).

Se on kuitenkin varmaa, että Ehrenreichiin Hanin näyttelijänä kohdistuvat vielä korkeammat paineet kuin käsikirjoitukseen Hanin alkuperän selityksenä. Juoni on sivuseikka, jos meillä on Solo-leffa, jonka Han Solo ei ”tunnu” Han Sololta – ja jälleen näkemyksiä oikeanlaisesta Solosta varmasti riittää. Jos niin iso osa yleisöstä ei onnistunut viime joulukuussa sulattamaan edes vanhentunutta Mark Hamillia Lukena, kuinka suuri osa tulee taatusti vihaamaan nuorta kloppia nuorennettuna Hanina? Itse asiassa kyse ei välttämättä ole lainkaan Ehrenreichin näyttelijäntaidoista: hänen suorituksensa voi olla aivan mukiinmenevä, ja silti miesparka saattaa saada toukokuussa karmean lastin kakkaa niskaansa.

HS-551136_R

En ole oikeastaan tainnut vielä mainita mitään tarkkaa omista odotuksistani. Itse asiassa minulla ei niitä valtavasti olekaan, sillä Solo ei koskaan ollut minusta valtavan kutkuttava elokuvaidea. Mutta mitä lähemmäs elokuva tulee ja mitä enemmän tällaiset odotukset alkavat näkyä esimerkiksi valtavirran yleisön nettikommenteissa, sitä ongelmallisemmalta elokuva on kaikkineen alkanut minusta tuntua. Siispä nousen aasini selkään ja kuljen siltaa seuraavaan huomiooni: Solo ilmestyy väärään aikaan.

Me asioita seuraavat tiedämme nyt hyvin, että Lucasfilm aikoo tuottaa Star Wars -elokuvia hamaan tulevaisuuteen ja valmistautuu todennäköisesti jopa kahden franchisen alla kulkevan leffan vuosittaiseen tuotantoon. Sellainen maailma on kuitenkin vielä franchisen tulevaisuutta, ja juuri tässä vaiheessa suuri yleisö on saanut kolme elokuvaa kolmessa vuodessa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Siksi neljäs heti perään tuntuu monesta uuvuttavalta ajatukselta, riippumatta filmin aiheesta. Ongelmaa pahentaa Disneyn uppiniskainen päätös pitää Solon ensi-ilta nimenomaan toukokuussa eikä vakiintumassa olleella paikalla joulukuussa: nythän Solo todella tulee teattereihin vain muutamaa kuukautta The Last Jedin jälkeen ja vieläpä vaatimattoman etukäteismarkkinoinnin saattelemana. Eikä Sololla ole enää apunaan The Force Awakensin ja Rogue Onen uutuudenviehätystä, eikä toisaalta The Last Jedin ”pakko nähdä jatkoa” -etua.

Jo tästä syystä olen yllättynyt, jos Solo tuottaa dollareita edes Rogue Onen verran. Elokuva, jota on saatettu joissain piireissä syyttää rahastukseksikin, onkin alkanut näyttää kaikkea muuta kuin selvältä box office -menestyjältä. Koska tässä vaiheessa ei ole enää itsestäänselvää, että ”kaikkien” pitäisi käydä katsomassa uusi Star Wars, tilin tulokseen taatusti vaikuttaa tällä kertaa paljon se, kehutaanko vai haukutaanko leffaa sen ilmestyessä. Josta taas palaan aasisiltaani takaisin edelliseen kohtaani: tietyiltä osin Solo on valitettavasti suorastaan tuomittu haukuttavaksi.

(Sivuhuomio: Nimenomaan tuottojen osalta ja lipunmyyntiä seuraavan median kannalta Solon paineita vain lisää The Last Jedin väitetty alisuoriutuminen, kuten Forbes kirjoittaa – riippumatta siitä, onko kaikkien aikojen menestyneimpien listan top-kymppiin sujuvasti sijoittuneen The Last Jedin kohtuullista katsoa oikeasti alisuoriutuneen tai ei. Jos TLJ olisi otettu yhtä riemuiten vastaan kuin The Force Awakens, ei Solon täydellä floppaamisellakaan olisi ollut suurta väliä, mutta nyt sen harteilla on franchisen maine rahantekokoneena. Scott Mendelsonilla on artikkelissa myös tämä viisas sisällöllinen huomio: rempseänä ja poikamaisena Solo saattaa jopa kääntää vuodenvaihteen asetelmat ja vieraannuttaa nyt vuorostaan sen osan yleisöä, joka piti SW-sarjaa uusille urille vieneestä TLJ:stä.)

HS-FF-000096 copy.JPG

Odotanko Solosta siis huonoa elokuvaa?

No, en ainakaan toivo, tietenkään. Joka tapauksessa se on oma kysymyksensä. Edellä listattuja huolia miettien uskon, että Solon on todella vaikea saavuttaa taloudellista tai fanikriittistä jättimenestystä, vaikka se ei edes olisi huono. Vasta tämän kaiken päälle lisäänkin epäilyksissäni huolet siitä, että Solo-laiva seilaa karikkoisella merellä ilman kapteenia.

Tai kenties liian monen kapteenin kanssa. Lopputuloshan on nyt joka tapauksessa Lordin ja Millerin pitkälle suunnittelema, vaikka Howard olisi kuvannut elokuvan melkein kokonaan uudelleen. Lord ja Miller taas olivat ilmeisesti tekemässä elokuvasta komedialtaan improvisoidumpaa tai iloittelevampaa kuin Lucasfilmin pomo ja filmin perimmäinen tuottaja Kathleen Kennedy halusi. Tästä taas saa kuvan, että kolmantena kapteenina toimii Kennedy, jonka esimerkiksi minä kuvittelin palkanneen Lordin ja Millerin juuri tekemään Solosta muista Star Warseista poikkeavan iloittelun. Tilalle palkattu ohjaaja Howard on ammattimies, mutta vakavien (ja suoraan sanoen useimmiten tylsien) elokuvien ammattimies. Howardille kaikki kunnia rohkeudesta, mutta miten näkemyksellinen lopputulos tässä tilanteessa edes voi olla?

HS-FF-000085.JPG

Itse elokuvasta välittävän katsojan ei ole kuitenkaan mitään syytä vielä heittää kirvestä kiveen. Toukokuussa näemme itse, mitä lopputuloksesta pidämme. Ehkä sitten paljastuu myös se, onko Soloa edeltänyt markkinoinnin hiljaisuus osoitus studion luottamuksesta tuotteeseensa vai lannistuneisuudesta epäonnistumisen edessä.

Mutta lopetetaanpa nyt kuitenkin valitusvirsi duurinuottiin. Entertainment Weeklyn ansiokas juttusarja sisälsi erityisesti Clarke-osassaan kiinnostavaa pohdintaa, joka antoi itselleni toivoa näkökulmatusta käsikirjoituksesta.

Clarken ja toimittaja Anthony Breznicanin keskustelun perusteella Solon konnaköörin idea on, että kaikki filmin henkilöt muovaavat Hania sellaiseksi, joka hän on. Olemme kokemustemme summa, ja Han Solo on näiden tuttaviensa summa, vaikka jääkin lopulta (jo elokuvan lopussa?) Chewien kanssa omilleen ilman heitä.

Tämä on minusta kiinnostava ajatus, enkä voi olla ajattelematta, että sillä on jotain tekemistä elokuvan nimen kanssa. Ehkä sillä on jopa kytkös Disneyn toimitusjohtajan Bob Igerin taannoiseen hämmennystä herättäneeseen väitteeseen ”saamme kuulla, mistä Han sai nimensä”. Kenties siis Solo, koska toukokuun elokuva selittää, miksi Han Solo on ennen originaalitrilogiaa niin uhmakkaasti yksin ja aina vain itsensä puolella.

Uusi Star Wars -elokuvien sarja Game of Thronesin tekijöiltä: Lucasfilmin iso, iso, iso kuva

Myöhään maanantaina, sattumoisin samoihin aikoihin kuin SpaceX:n raketti nousi taivaalle, nettiin pamahtanut Star Wars -uutinen on periaatteessa valtava, mutta käytännössä se ei enää tainnut kovin monta meistä tuoliltaan tipauttaa.

Virallisen tiedotteen mukaan Game of Thronesin luojat David Benioff ja D.B. Weiss kirjoittavat ja tuottavat uuden Star Wars -elokuvien sarjan. Siis kokonaisen sarjan. Ja vieläpä elokuvasarjan – kyse ei ole siitä Disneyn ensi vuonna käynnistyvään suoratoistopalveluun luvatusta näytellystä Star Wars -sarjasta, jonka creator-writereiksi Benioff ja Weiss olisivat voineet olla loistovalinnat myös.

Kaksikon leffasarja ei ole jatkoa episodinumeroidulle Skywalkerien saagalle, täsmensi tiedote heti viisaasti – eikä se myöskään liity Rian Johnsonin kehittelemään uuteen elokuvatrilogiaan. Ja koska ’sarja’ on selvästi enemmän kuin ’trilogia’, tämä tarkoittaa, että tämän uutisen jälkeen tulevaisuuteen voidaan hahmottaa nyt ”vain” viiden sijaan vähintään yhdeksän Star Wars -elokuvaa.

Huh, huh!

Paitsi että.

bronn-jaime-game-of-thrones

Valomiekat ovat David Benioffille ja D.B. Weissille vielä vieraita, mutta valottomat miekat Game of Thronesissa kyllä viuhuvat.

Tässä vaiheessa Star Wars -hankkeita alkaa yksinkertaisesti olla tekeillä jo niin monta, että uusi kokonainen elokuvien sarjakaan ei enää tunnu yllättävältä. Etenkään niin ei ole, jos puhutaan näin kaukaisista suunnitelmista.

Benioff ja Weiss ovat edelleen täydessä työn touhussa Game of Thronesin kanssa. Fantasiasarjan viimeinen kausi valmistuu vasta ensi vuonna 2019. Heidän Star Warsinsa ensi-iltavuosi voi luullakseni olla aikaisintaan 2021 – eikä tiedotteessa siis luvattu mitään ajankohtaa.

Ensi-iltavuotta ei ole Rian Johnsonin trilogian avauksellakaan, joka sekin tiettävästi on pantu aivan alulle vasta viime vuonna, The Last Jedin tuotannon loppupuolella. Tosin jos vuosittaista Star Wars -tahtia halutaan ehdoin tahdoin ylläpitää, on vuoden 2020 slotti yhä vapaana – siinä piti alunperin olla standalone-elokuvan paikka, mutta aihetta tai tekijää ei ole julkistettu (pieniä merkkejä tosin on siitä, että siihen olisi sittenkin valmisteltu Obi-Wan-elokuvaa hiljaisuudessa jo pitempään, mutta se on toisen blogimerkinnän aihe se). Vuoden 2020 joulukuuhun Johnsonkin voisi kyllä ehtiä, mutta lomailuun ei juuri olisi aikaa. Vertailuksi: The Last Jedinkin kanssa hän työskenteli kolme ja puoli vuotta aloituksesta ensi-iltaan, ja siinä projektissa apuna sentään oli kaikki The Force Awakensiin jo tehty pohjatyö: muun muassa valmiit hahmot.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Onko tämä nyt ihan totta? Kaikki tämä?”

Tilanteen ollessa tämä ainakin oma päällimmäinen kysymykseni maanantai-iltana oli itse asiassa ihmetys siitä, miksi meille edes kerrottiin Benioffin ja Weissin projektista jo nyt. Kukaan – kukaan! – tuskin odotti tällaista uutista Solo-teaserien julkaisemista seuraavana päivänä ja vain pari kuukautta Johnsonin trilogian julkistamisen jälkeen.

Olin nimittäin jo kuvitellut, että vuoden 2020 ensi-iltapisteen pitäminen ”tyhjänä” kertoisi siitä, että Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy tai hänen esimiehensä Disneyllä olisivat oppineet aiemmista virheistään. Uusien Star Warsien aikanahan on julkistettu hyvissä ajoin monta elokuvaa, ohjaajaa ja käsikirjoittajaa, jotka on sittemmin jouduttu vaihtamaan kesken matkan. Näkyvin fiasko oli, että Phil Lord ja Christopher Miller ehtivät viime vuonna kuvata Solon kertaalleen melkein kokonaan ennen potkujaan, mutta Benioffin ja Weissin uutisen kohdalla muistelen pikemminkin Josh Trankin julkistamista standalone-elokuvan ohjaajaksi ja Colin Trevorrown pestiä Episodi IX:n ohjaajana. Nämä molemmat julkistettiin yli neljä vuotta ennen elokuviensa tarkoitettua ensi-iltapäivää – ja molemmat ohjaajat saivat potkut ennen elokuvien päätymistä käsikirjoitusta pitemmälle.

En toivo Benioffille ja Weissille potkuja, mutta suoraan sanoen todennäköisyydet ovat ikävästi niiden puolella. Star Warsilla (ja Kathleen Kennedyllä) alkaa olla tällaista mainetta: esimerkiksi Thor: Ragnarökin ohjaaja Taika Waititi vastasi taannoin Twitterissä Star Wars -ohjauskysymykseen naureskellen, että saisi varmasti potkut alta aikayksikön.

Mitä siis tarkoitan sanoa: Kennedy olisi voinut värvätä Benioffin ja Weissin tässä vaiheessa, ja he olisivat voineet kehitellä Star Wars -hankettaan siitä huolimatta kaikessa hiljaisuudessa vaikkapa Game of Thronesin viimeisen kauden esityksiin asti. Jos tämä projekti olisi siinä vaiheessa edennyt vakaalle pohjalle, se olisi voitu julkistaa komeasti. Sattumoisin Rian Johnsonin pesti The Last Jedin ohjaajana muuten julkistettiin virallisesti vasta noin vuosi sen alkamisen jälkeen, vaikka vahvat huhut siitä sentään ehtivät välissä jo levitäkin.

rian-johnson.jpg

Rian Johnson, uusien Star Wars -elokuvien vakaimmin työpaikkansa pitänyt taiteilija.

Yllättävän moni toivoo Benioffille ja Weissille niitä potkujakin. Itselleni kiinnostavinta maanantai-illan uutisessa oli silmäys Twitterin kansainväliseen Star Wars -feediini, joka tavallisesti näyttäytyy erittäin herkästi innostuvana ja ehdottoman anteeksiantavaisena kaikenlaisia sarjan kammottavuuksiakin kohtaan.

Tällä kertaa reaktio oli suorastaan tyrmäävä. Enemmistö tuntui kritisoivan Benioffin ja Weissin valintaa – ja tämä siis ihmisiltä, jotka eivät todellakaan sanoneet halaistua sanaa siitä, että kokonainen uusi Star Wars -elokuvien sarja olisi sinänsä liikaa (ne kommentit tulivat feediin vasta myöhemmin, maltillisemman yleisön kuullessa uutisesta). Reaktion jyrkkyys ei voi jäädä huomaamatta Kathleen Kennedyn konttorissa asti.

Kritiikillä tuntui olevan kaksi kärkeä. Toisten mielestä Benioff ja Weiss eivät oikeasti osaa mitään, vaan Game of Thronesin erinomaisuus tulee ainoastaan sarjan lähdeaineistosta eli George R. R. Martinin kirjoista, joiden päätyttyä kaksikko on heti ajanut sarjansa huterammille vesille. Toisten mielestä Benioff ja Weiss ovat jälleen yksi menetetty mahdollisuus tuoda diversiteettia Star Warsin taustajoukkoihin: he kun ovat JJ Abramsin, Johnsonin, Gareth Edwardsin, Solo-leffan kolmen ohjaajan ja kaikkien heidän Star Wars -elokuviensa kirjoittajien tapaan valkoisia miehiä.

Mitä tulee jälkimmäiseen kritiikkiin: Benioff ja Weiss ovat toki miehiä ja valkoisia eivätkä siitä muuksi muutu. Vaikka Kathleen Kennedy on miehittänyt, tai siis naisittanut, Star Wars -kerrontaa ohjaavan tarinaryhmän naisenemmistöiseksi, ja puhunut halustaan palkata naisia SW-ohjaajiksi, alkaa paine olla voimakas siihen, että seuraava iso nimitys todella rikkoisi kaavan taiteiljoidenkin puolella. Kannattaa kuitenkin huomata, että Benioffin ja Weissin ilmoitettiin tosiaan toimivan sarjassaan vain kirjoittajina ja tuottajina. Ohjaajien vuoro tulee vasta paljon myöhemmin, ja silloin tilaa siis olisi vaikka Patty Jenkinsille, Ava DuVernaylle tai ties kenelle.

Mitä taas tulee edelliseen kritiikkiin, siihen voin vastata itsekin paremmin. Game of Thrones on erinomainen sarja, ja iso osa (vaikkei kaikki) sen erinomaisuudesta on kyllä Benioffin ja Weissin ansiota. Ei Martinin teksti sellaisenaan televisiosarjakäsikirjoitusta muodostanut, ja juuri Benioff ja Weiss ovat onnistuneet muokkaamaan valtavista teosjärkäleistä kunnianhimoisen tv-mestariteoksen, joka on samalla niin iso hitti, ettei se ainoastaan ole ollut valtavirtaa, vaan se on siirtänyt valtavirtaa suuntaansa. En ihmettele yhtään, että Kennedy tahtoo varata tällaiset miehet Star Wars -suunnitelmiinsa. Kuvitelmat siitä, että Benioff ja Weiss nyt sitten toisivat valtaistuinpelistä mukanaan Star Warsiin insestiä, silmien puhkomisia tai raskaana olevien naisten teurastamisia ovat naurettavia: eiväthän Abrams tai Johnsonkaan ole Star Warsin parissa edellisiä tekeleitään sellaisenaan toisintaneet.

artoo_isokuva

Tämä kuva se tosiaan on iso.

Kolme vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin näkemykseni Disney-Lucasfilmin suurista Star Wars -suunnitelmista. Edes Rogue Onen aihetta ei oltu silloin vielä julkistettu. Arvelin tuolloin Lucasfilmillä kehiteltävän suurta suunnitelmaa. Tiivistäen visioni meni näin:

Ajattelin, että Rebels-sarjan oli määrä johdattaa meidät toisiinsa kytkeytyvien standalone-elokuvien aikakauteen. Noille aluksi yksinään seisoville elokuville, joista piti tuolloin kerrotun mukaan olla luvassa ”origin storyja”, ajattelin tehtävän menestyksen mukaan myöhemmin sekä jatko-osia että niissä esiintyvien hahmojen yhteiselokuvia, Marvelin mallin mukaan. Edelleen uumoilin, että viimeistään episodi IX:n jälkeen vuorossa olisi Star Warsin ”vaihe kaksi”, jolloin avataan peli toiselle aikatasolle uuden trilogian tienoille sijoitetuilla spinoff-elokuvilla sekä animoiduilla ja näytellyillä sarjoilla. Näin olisi voitu hyvinkin saavuttaa kahden vuosittaisen Star Wars -elokuvan tahti noin vuonna 2020.

Olin väärässä yksityiskohdista. Rogue One olikin kirjaimellisesti standalone, sillä se ei jatko-osaa saa. Uusia origin story -tarinoita ole tämän vuoden Han Solo -leffan jälkeen enää julkistettu. Tosin on paljastunut, että Josh Trankin projekti oli Boba Fett -elokuva, joka olisi siis helpostikin voinut kytkeytyä Soloon, mutta Fett taisi jäädä hyllylle Trankin poistuessa taka-ovesta. Eikä missään ole sanottu, että Johnsonin tai Benioffin ja Weissin elokuvahankkeet liittyisivät sen paremmin originaaliin kuin uuteenkaan trilogiaan – pikemminkin on haluttu painottaa, että näillä projekteilla haetaan aivan uusia kulmia franchiseen.

Mutta luulenpa silti olleeni oikeassa suuresta kuvasta. Nyt se vain näyttää toisenlaiselta.

Disney-Lucasfilmin tavoite on nimenomaan saavuttaa tilanne, jossa meneillään on useita Star Wars -sateenvarjobrändin alle kuuluvia elokuvasarjoja sekä niitä tukevia animoituja ja näyteltyjä sarjoja (Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger paljastikin juuri, että sarjojakin todella on tekeillä useampia). Ehkäpä yksittäisten hahmojen tai tilanteiden standalonet eivät olleet sen paremmin bisneksen kuin kerronnankaan kannalta paras reitti tähän, mutta sen sijaan keinoksi on keksitty suureen galaksiin sijoitetut suuremmat tarinat. Lupaus kolmesta tai useammasta elokuvasta on selvästi muutenkin niin sanotusti tämän ajan vastaus sille takavuosien tavalle, että elokuvalle suunniteltaisiin suloisesti jatko-osia vasta, jos ykkönen osoittautuu menestykseksi: esimerkiksi Harry Potter -maailmaan sijoittuvia Fantastic Beasts -elokuviahan luvattiin jo kättelyssä viisi.

Mikäänhän ei estä Lucasfilmiä näistä uutisista huolimatta kehittelemästä myös uusia ”A Star Wars Story” -ideoita julkaisuaikatauluihin jääviin koloihin. Mutta lupaamalla kerralla useamman elokuvan mittaisen tarinan yhtiö on yhdellä huitaisulla aina lähempänä Star Wars -elokuvien määrän moninkertaistumista. Vertailun vuoksi, Marvelin elokuvauniversumi saavutti viime vuonna kolmen leffan vuosittaisen rytmin – lisättyään universumiin koko ajan lisää hahmoja.

Niinpä ainoa syy, jonka keksin Benioffin ja Weissin sarjan näin aikaiselle julkistukselle onkin juuri halu vilauttaa tätä suurta kuvaa yleisölle ja sijoittajille. Maanantain tiedote uhoaa rehvakkaasti: täältä pesee, ja tehän tahdotte, että täältä pesee, vaikkemme aio vuosiin edes kertoa, mistä aineksista pesuaine tarkkaan ottaen koostuu.

Upporikas altavastaaja: Kymmenen haja-ajatusta George Lucasista

Kirjoitin George Lucasin tänä syksynä julkaistusta elämäkerrasta The Last Jedin viime vuoden lopulla tämän muutamassa sanomalehdessä ja alkuviikosta tässä blogissa julkaistun jutun. Tässä muutama sana lisää erityisesti teille, hyvä blogiyleisö.

george-lucas_0

Ensin itse kirja. Brian Jay Jonesin ytimekkäästi nimetty George Lucas (Like 2017) on 650-sivuinen järkäle, jossa on lopussa 50 sivua lähdeviitteitä. Se on siis huolelliseen taustatyöhön perustuva koonti, ja nimenomaan Lucasin elämäkerta eikä Star Wars -elokuvien making of. Hyvä niin – jälkimmäisiä on olemassa enemmän, ja sellaiseen näkökulmaan luonnollisesti keskittyvät myös vaikkapa dvd- ja bluray-julkaisujen ekstrat. Jonesin kirja ei ole auktorisoitu elämäkerta, mikä tarkoittaa, että tekijä ei ole itse haastatellut Lucasia eikä kovin monia muitakaan primäärilähteitä. Lähdeluettelosta voi toki päätelläkin, että Lucasin ja monien muiden sanomisia kirjaan on kyllä ansiokkaasti selattu.

Annan kirjalle suosituspeukkuni, vaikka loppupuolelta löysin siitä hämmästyttävän isoja virheitäkin. Kirjassa esimerkiksi väitetään, että Lucasin pitkään visioima näytelty Star Wars -sarja Underworld olisi nyt tulossa jouluksi 2018 (ei ole), ja jopa että Lucas omistaisi yhä itse Lucasfilmin tytäryhtiön Skywalker Soundin (ei omista).

Tässä muutamia poimintoja kirjasta ja/eli Lucasista, jotka jäivät lehtijuttua varten tekemiini muistiinpanoihin, mutta joiden ajattelin kiinnostavan tämän blogin lukijakuntaa. Näitä sattui ihan vahingossa tulemaan kymmenen, joten nostin sen otsikkoon.

american graffiti.jpg

American Graffiti (1973) eli suomeksi Svengijengi ’62, Lucasin ohjauksista ainoa ”maallinen”.

Lucasin lapsuus ei ollut idyllinen. Hänen välinsä erityisesti isäänsä eivät olleet erityisen läheiset. Tämä saattaa selittää, että Lucas ei koskaan ihannoi elokuvissaan kotia tai lapsuutta kuten ystävänsä Steven Spielberg usein tekee. Nuoruutta Lucas tosin jo vähän ihannoi, etenkin American Graffitissa, mutta se onkin jo eri asia, sillä nuoruudessa ihminen on jo lapsuutensa ohittanut. Kirjassa huomautetaan, että sen sijaan Lucas käsittelee elokuvissaan usein ihannelapsuuden mahdollisuutta: ajatellaanpa vaikkapa Anakinia, Lukea tai Indiana Jonesia kolmannen elokuvan takauma-alussa.

Lucas tahtoi kilpa-ajajaksi. Podrace-kohtaukseen nykyään kohdistuvan inhon vuoksi monilta on voinut unohtua, kuinka monissa Lucasin elokuvissa onkaan autoilla (tai avaruusaluksilla) tapahtuva kilpa- tai takaa-ajokohtaus. Nimittäin melkein kaikissa: THX-1138:ssaAmerican Graffitissa, useimmissa Star Warseissa, parissa Indiana Jonesissa… Lucasin noin kymmenestä nuoruuden lyhytelokuvasta kaksi kuvaa pelkkää autoilua. Alla toinen niistä, tosin suttuisena Youtubeen päätyneenä kopiona:

Lucas rakasti nuorena eniten kuvaa ja leikkausta. Hän ei pitänyt käsikirjoittamisesta eikä näyttelijöiden ohjaamisesta. Useimmissa hänen opiskelijatöissään ei käytännössä ole näyttelijöitä lainkaan, tai ainakaan he eivät lausu käsikirjoitettuja repliikkejä. Opiskellessaan Lucas ajattelikin ryhtyvänsä ammatiltaan dokumenttikuvaajaksi tai leikkaajaksi, ja tekevänsä opiskelijaelokuviensa kaltaisia abstrakteja kuvan ja äänen montaaseja silloin kuin palkkatöiltään pystyisi. Niin kaukana kuin tällainen taiteilu Star Warseista onkin, näen tässä Lucasissa sittenkin myös suoran jatkumon Star Warsien Lucasiin. Lucashan leikkasi originaalitrilogiaa tulevina vuosina uudelleen ja uudelleen sekä rakensi prequelinsa kutakuinkin näyttelijäsuorituksia lukuunottamatta vasta leikkausvaiheessa. Jonesin kirjasta saa kuvan, että Lucasista taisi itse asiassa tulla ohjaaja vain siksi, että saisi kuvata ja leikata haluamiaan elokuvia ilman että kukaan antaisi käskyjä.

Lucasille oli jo nuorena luontevampaa keksiä ideoita ja parantaa toisten käsikirjoituksia elokuvallisemmiksi kuin kirjoittaa itse. Opiskelukaverit ja varhaisten vuosien yhteistyökumppanit muistavat usein, kuinka parhaat ideat tulivat Lucasilta, mutta varsinainen kirjoittaminen ei ollut Lucasin leipälaji. Aikanaan hän myös myönsi tämän itse, tuskaillen ystävilleen suorastaan inhoavansa käsikirjoittamista. Olisipa Lucas vain pitänyt saman linjan prequeleissakin, ja meillä saattaisi olla aivan toisenlainen saaga. Lucas on merkitty käsikirjoittajaksi myös kolmeen 1970-luvun elokuvaansa (THX-1138:aan, American Graffitiin ja ensimmäiseen Star Warsiin), mutta kaikkia niitä tehdessä hänellä oli myös apua. Star Warsin, jonka käsis on kreditoitu yksin Lucasille, tekstiä auttoivat parantamaan Willard Huyck ja Gloria Katz, jotka olivat kirjoittaneet Lucasin kanssa American Graffitiakin. Myöhemmin Imperiumin vastaiskun ja Jedin paluunhan tunnetusti kirjoittikin Lawrence Kasdan. Indiana Jonesienkin varsinaiset käsikset Lucas jätti aina muille, vaikka ideoi niihin tarinat.

THX-1138.jpg

THX-1138 (1971), Lucasin ohjauksista ”vaikein” ja se, joka on lähinnä hänen opiskelijatöitään.

Nuori Lucas olisi halunnut nähdä taiteellisen elokuvakerronnan nousun. Lucas oli tosiaan itse opiskellessaan innostunut tekemään täysin ei-kertovaa elokuvaa. American Zoetropen perustamisen aikaan 1960-luvun lopussa Lucas toivoi hänen, Francis Ford CoppolanJohn Miliusin ja muiden olevan käynnistämässä uutta aaltoa, jossa Hollywoodin studiot loppujen lopuksi suorastaan kaatuvat tarpeettomina ja heidän porukkansa kaltaiset pienet tekijäryhmät jäävät. Lucas rakasti aikaa, jossa elokuvakerronnan mahdollisuudet tuntuivat demokratisoituvan (olisipa hauska tietää, mitä mieltä hän on nykyisistä tubettajista!). Taustalla vanhempikin Lucas tosin menestyksensä vuosinakin tuki rahalla ja välillä myös nimellään ”vaikeampia taide-elokuvia”, useimmiten hänen ystäviensä epäonnisempia hankkeita, mutta hänen omat puheensa paluusta esoteeristen sävyrunojen pariin jäivät aina puheiksi. Viimeksi hän lausui näitä vielä kaupatessaan Lucasfilmiä Disneylle, mutta jos Lucas todella on viime vuosina tehnyt yksinään ”elokuvia joita kukaan ei katso”, kuten hän itse niitä muotoili, hän on tainnut jättää ne kotivideoiksi.

Sekä THX-1138 että American Graffiti vietiin Lucasilta ja editoitiin hänen jälkeensä toisin. Molempiin elokuviin tehdyt muutokset ovat huomattavasti pienempiä kuin vaikkapa Orson Wellesin kärsimät tai monet muut elokuvahistorian kuuluisat tuottajien puuttumiset taiteelliseen vapauteen. American Graffitista poistetut 4 minuuttia Lucas sai menestyksen jälkeen palautettua elokuvaan jo sen vhs-julkaisuun, ja THX:stä poistetut minuutit eivät ilmeisesti lopulta olleet edes tekijälleen niin olennaisia, koska vuosia myöhemmin Lucasin uusilla tehosteilla hämmentämässä ”Director’s Cutissa” niistä on palautettu vain osa. Olennaista kuitenkin oli, että Lucas otti molemmat tapaukset hyvin henkilökohtaisesti. Näissä riidoissa kylvettiin siemen Lucasin myöhemmälle ehdottomuudelle päättää itse omista elokuvistaan. Kärjistäen: prequel-aikojen Lucas ei kuunnellut kenenkään muun mielipiteitä, koska 1970-luvun Lucas oli oppinut, että muut eivät ymmärrä hänen elokuvistaan mitään.

hair.jpg

Hair (1979), Lucas-ohjaus vaihtoehtoisessa maailmassa. Tässä meidän sen ohjasi Milos Forman.

George Lucas olisi voinut ohjata paitsi Apocalypse. Now!:n, myös Hairin. Lucas oli paljon lähempänä tehdä Ilmestyskirja. Nytin kuin on ehkä yleisesti tiedossa. Kyseessähän oli John Miliusin käsikirjoitus, jota Lucas oli hionut ystävänsä kanssa jo American Zoetrope -yhtiössä 1970-luvun alussa, ennen THX:ää. Tarkoitus oli, että Ilmestyskirja olisi ollut Lucasin seuraava työ American Graffitin jälkeen, ja niin ei käynyt vain siksi, että Zoetropen pomona toimineen Coppolan kanssa syntyi vääntöä projektin oikeuksista, jolloin Lucas päätyi toteuttamaan ideansa avaruusseikkailusta. Toisaalta sama Coppola yritti houkutella Lucasia Ilmestyskirjan ohjaajaksi vielä kesken Star Warsin kirjoittamisenkin. Muistan myös lukeneeni tuottaja Gary Kurtzin sanoneen jossain toisaalla, että Lucasin oli erässä vaiheessa tarkoitus paneutua Ilmestyskirjaaan vielä Star Warsin jälkeenkin. Momentum meni kuitenkin ohi. Tähtien sodan menestys vei Lucasin mennessään, ja Coppola sukelsi pimeyden sydämeen itse. Ennen Graffitia ohi ehti mennä myös hetki, jolloin Lucas olisi voinut päätyä toisten käsikirjoitusten visuaalisesti idearikkaaksi toteuttajaksi tavalla, joka olisi voinut olla hyvinkin luontevaa jatkumoa nuoren Lucasin kokeiluille. Lucasille tarjottiin tuolloin ohjattavaksi ”elokuvia, joissa ei ole tarinaa”: hippimusikaali Hairia, rock-ooppera Tommya. Olisipa ollut mielenkiintoista nähdä, miten niiden kansa olisi käynyt!

big wednesday

The Big Wednesday (1978) eli Villit vuodet, joka muuten sattumoisin tulee juuri tänään televisiosta, ja jonka menestymättömyydellä on jännittävä kytkös Star Warsiin.

Star Warsin menestys teki yllättävistä ihmisistä miljonäärejä. Tiesittekö, että Steven Spielberg on tienannut kymmeniä miljoonia dollareita Star Warsilla? Lucas nimittäin antoi hänelle 2,5 prosenttia tuotoista. Miten, miksi? No. Tällaista ei todellakaan tapahdu nyky-Hollywoodissa, mutta 1970-luvulla oli vielä kohtalaisen normaalia, että ohjaajalle luvattiin palkkioksi niin sanottuja tuottoprosentteja. Siis prosentteja elokuvan tuotosta siinä tilanteessa, että filmi pääsisi omilleen. Lucas oli sopimuksensa mukaan saamassa ensimmäisestä Star Warsista 40 prosenttia bruttotuotosta – sekä ne kuuluisat oikeudet oheistuotteisiin ja jatko-osiin, joilla hän pohjimmiltaan rakensi imperiuminsa. Lucas ei kuitenkaan todellakaan pitänyt itsellään noita 40 prosenttia (eihän hän edes uskonut prosenttien tuovan hänelle kummoisiakaan rahoja). Esimerkiksi Ben Kenobia näytellyt vanhan polven tähti Alec Guinness sai palkkionsa päälle 2 tuottoprosenttia. Star Warsin käsiksen hienosäädössä auttanut aviopari Willard Huyck ja Gloria Katz saivat hekin (yhteensä) 2 prosenttia. Jonesin elämäkerta jättää kuitenkin mainitsematta sen kaikkein huikeimman tarinan: ystävykset Lucas, Steven Spielberg ja John Milius vaihtoivat keskenään 2,5 prosenttia elokuviensa tuottoprosentteja samaan aikaan tekemistään elokuvista. Kyseessä oli tavallaan kaverusten veto siitä, mikä elokuvista Kolmannen asteen yhteysThe Big Wednesday ja Star Wars osoittautuisi menestykseksi. Kolmannen asteen yhteys oli menestys sekin, joten Milius ja Lucas saivat kelpo rahat Spielbergiltä. Surffileffa The Big Wednesday floppasi täysin, joten se siitä Lucasin ja Spielbergin kannalta. Mutta Star Wars, niin… noiden 2,5 prosentin on täytynyt tuoda Spielbergille ja Miliukselle melkoiset tilit.

Lucasfilm kasvoi elokuvatekniikan kehittäjäksi puolivahingossa. Lucas perusti oman tehosteyksikkönsä Industrial Light & Magicin roopeankkamaisesta syystä: jotta hän saisi omiin elokuviinsa haluamiaan erikoistehosteita halvemmalla. Imperiumin vastaiskun aikaan hän alkoi haaveilla digitaalisesta kuvaamisesta ja etenkin leikkauksesta, ja perusti tätä kehittämään tytäryhtiön, joka kutakuinkin ominpäin ja omistajaltaan salaa kehittyi animaatiostudio Pixariksi. THX-äänistandardi puolestaan syntyi, koska Lucas halusi omien elokuviensa kuulostavan hyvältä kaikkialla. Usein muistetaan vain Lucasin elokuvien rooli digitaalisten efektien historiassa, mutta hänen ja hänen yhtiöidensä merkitys myös digitaalisen leikkauksen, kuvaamisen ja lopulta elokuvateattereissa esittämisen saralla on melkoinen. Steven Spielberg onkin sanonut, että Lucas muutti omien elokuviensa lisäksi sen, miltä muidenkin elokuvat näyttävät ja kuulostavat.

lucas kennedy

George Lucas luopumisen hetkellä 2012 valitsemansa seuraajan Kathleen Kennedyn kanssa.

Lucas piti loppuun asti itseään altavastaajana. Tätä on oikeasti vaikea käsittää, mutta nimenomaan tällaista elämäkertakirjaa kahlatessa se tuntuu sittenkin loogiselta. Nuori George Lucas inhosi 1970-luvulla elokuvastudioiden rahanahneuteen perustuvaa mielivaltaista määräysvaltaa taideteoksiin (kuten hän tilanteen koki), eikä ilmeisesti aidosti koskaan tajunnut, ettei upporikkaana elokuvamogulina enää 2000-luvulla ollut se altavastaaja, jona itseään piti. Lucasin omassa päässä hänellä oli tietenkin valta ja oikeus sanella omien elokuviensa sisältö piittaamatta muiden – alaistensa, kriitikoidensa, yleisönsä – mielipiteistä, koska hän oli itse taiteilija eikä asioista ymmärtämätön studiopomo. Tämä sama ristiriita selittää sen minunkin usein päivittelemäni paradoksin, että nuori Lucas tunnetusti vastusti vanhojen mustavalkoelokuvien värittämistä kammottavana kulttuuriperinnön tuhoamisena, mutta vanhempi Lucas itse muutti omia vanhoja elokuviaan 1990-luvun puolivälistä alkaen pakkomielteisesti aina yhä uusien tehosteiden asuun ja vielä tänäkin päivänä käytännössä estää elokuviensa alkuperäisten versioiden julkaisemisen bluraylla. Lucasista hänellä nimittäin oli oikeus tehdä niin juuri siksi, että ne olivat hänen elokuviaan. Kukaan muu ei siinä pilannut kulttuuriperintöä: taiteilija vain itse viilaili pääteostaan.

Muualla julkaistua: Kuinka kapinallinen perusti imperiumin

Nuoren George Lucasin edessä piti olla aivan toinen ura kuin se, mistä Star Warsin luoja tunnetaan. Lucas vastusti viihdeteollisuutta ja halusi tehdä kokeellista taidetta.

Tämä Lucasin uran ensimmäistä vuosikymmentä käsittelevä kirjoitus kytkeytyy viime syksynä suomeksi julkaistuun Brian Jay Jonesin kirjaan George Lucas (Like, 2017). Kirjoitin sen päätyöni puolella, fanin sieluani hilliten, ja se on alunperin julkaistu Savon Sanomissa 12. joulukuuta 2017. Minulla on kirjasta hieman enemmänkin sanottavaa vain tätä blogia varten, mutta tässä nyt ensin tämä lehtijuttu.

lucas-juttu ss.jpg

Kun George Lucas opiskeli elokuva-alaa, kukaan ei olisi arvannut, että hänen elokuvistaan tulisi kaikkien aikojen katsotuimpia.

Kalifornialaisessa pikkukaupungissa vuonna 1944 syntyneen Lucasin opiskeluvuosien elokuvat olivat nimittäin abstrakteja ”sävyrunoja”, kuten hän itse niitä kutsui. Lucas ei välittänyt tarinankerronnasta tai näyttelijätyöstä, vaan rakasti kuvaa ja leikkausta.

Lucasista ei kuitenkaan tullut kuvaajaa eikä leikkaajaa. Tänä syksynä suomennettu elämäkerta vahvistaa, että kenenkään muun visioiden toteuttajaksi hänestä ei olisi ollut. Lucasista tuli ohjaaja ja myöhemmin tuottaja juuri siksi, että niin hän sai tehdä elokuvistaan omanlaisiaan.

Brian Jay Jonesin kirjoittama elämäkerta perustuu lähteiden vuoreen, eikä se ole kohteensa hyväksymä. Pääosin se on huolellista työtä, mutta loppupuolelle tekstiin on jäänyt asiavirheitäkin.

Opiskelijatyöt toivat Lucasille ihmelapsen mainetta. Niistä yksi toimi lähtökohtana Lucasin ensimmäiselle täyspitkälle THX-1138 (1971). Se oli vakava ja vähäeleinen tieteiselokuva tulevaisuudesta, jossa yksilönvapaus on tukahdutettu.

THX-1138 oli Francis Ford Coppolan johtaman American Zoetrope -yhtiön esikoinen. Kaveriporukalla perustetussa yhtiössä oli hippisävyjä, olihan sen tukikohtakin San Franciscossa. Tarkoitus oli kaapata elokuvanteko taiteilijoiden käsiin ja jättää viulut maksaville studioille vain se, mikä oli aivan välttämätöntä niille jättää.

1970-luvulla hetken aikaa ehkä näytti siltä, että näin kävisikin. Hollywoodin suurimmat tuotantoyhtiöt olivat siirtyneet perustajiltaan yrittäjä-omistajille, ja he olivat valmiit antamaan nuorille tekijöille mahdollisuuksia – kunhan elokuvat myös menestyisivät. Vuosikymmenen katsotuimpiin kuuluivat muun muassa Coppolan ohjaamat Kummisedät.

Niihin ei kuitenkaan kuulunut THX-1138, jota kriitikot tai yleisö eivät ymmärtäneet. Vaikka se oli George Lucasin varhaistuotantoon verrattuna suorastaan juonielokuva, ei pelkistetysti lavastettua ja vihjaillen kirjoitettua dystopiaa ole tänä päivänä helppo tunnistaa Lucasin elokuvaksi.

Sen verran yhteistä THX:llä Lucasin myöhemmän tuotannon kanssa kuitenkin on, että jo sitä syytettiin huonoista näyttelijäsuorituksista. Lucas itse sanoi haluavansa ilmaista tunteita kuvien välityksellä: kääntäen tämän voi lukea, että häntä ei kiinnostanut ilmaista niitä näyttelijöiden avulla.

Toisena elokuvanaan Lucas halusi kuitenkin näyttää pystyvänsä tekemään optimistisen ja yleisöystävällisen elokuvan. Aiheen hän haki omasta nuoruudestaan, mikä oli myös ratkaisu toiseen ongelmaan: Lucas inhosi käsikirjoittamista.

Svengijengi ’62 (American Graffiti, 1973) oli suurmenestys. Rokkileffa nuorista kartsankiertäjistä viimeisenä yönä ennen opiskelemaan lähtöä näyttää nyt THX:ääkin isommalta poikkeukselta Lucasin filmografiassa, koska se on tekijänsä ainoa todelliseen maailmaan sijoittuva elokuva. Lucas ajattelikin sitä nuoruutensa dokumentaationa.

Seuraavaksi Lucasille oli tarjolla käsikirjoitus nimeltä Ilmestyskirja. Nyt!, jonka kehittelyyn hän oli Zoetropen aikoina osallistunut.

Tämä on hetki, jossa George Lucas olisi voinut kääntyä toiseen suuntaan. Ei ole aivan kaukaa haettua, että koko amerikkalainen elokuva näyttäisi nyt toisenlaiselta, jos hän olisi suunnannut Vietnamin pimeyden sydämeen.

Lucas valitsi sen sijaan idean nimeltä Star Wars: sekoituksen lapsuutensa sarjafilmiä Flash Gordonia ja Akira Kurosawan Kätkettyä linnoitusta. Se vaikutti päällisin puolin lastenleffalta, eikä juuri kukaan uskonut siitä tulevan suurta menestystä.

Eroistaan huolimatta Lucasin kolmella 1970-luvun elokuvalla on yhteinen ydin. Ne kertovat ”turvallisen ympäristön hylkäämisestä ja tuntemattomaan uskaltautumisesta”, kuten ohjaaja itse on sanonut.

Kolmannesta, Tähtien sodasta (1977), tuli jättihitti, jonka menestys johti näihin päiviin jatkuviin jatko-osiin ja George Lucasin monimiljonääriyteen. Sen myötä myös Hollywood tuntui unohtavan 1970-luvun haihattelunsa vakavista draamoista vuoden katsotuimpina elokuvina.

Lucasista tuli tuottajamoguli ja kolmen lapsen yksinhuoltaja. Hän uhosi usein aikovansa palata takaisin kokeellisen taiteen pariin, mutta 1970-luvun jälkeen hän ohjasi itse enää kolme elokuvaa: vuosien 1999-2005 Star Warsit.

Niitä kritisoitiin erityisesti näyttelijöiden ohjauksen ja käsikirjoitusten ongelmista.Lucas

George Lucas: Ohjaaja, tuottaja ja yritysjohtaja

  • Ohjaajana tunnettu George Lucas on virallisesti ohjannut vain kuusi elokuvaa, joista neljä Star Warsia.
  • Star Warsin lisäksi Lucas loi seikkailevan arkeologin Indiana Jonesin, jonka neljä elokuvaa ohjasi Steven Spielberg. Viides on tulossa.
  • Tuottanut myös muita elokuvia, useimmiten ystäviensä ohjauksia tai käsikirjoituksia.
  • Lucasin 1970-luvulla tekemä sopimus jätti hänelle kaikki oikeudet Star Warsin jatko-osiin ja oheistuotteisiin. Kun sarjasta tuli suurmenestys, Lucas pystyi tuottamaan jatko-osat omilla rahoillaan ja omalla tavallaan, antamatta kenellekään sanavaltaa niiden sisältöön.
  • Lucasin yhtiön Lucasfilmin sisällä saivat alkunsa muun muassa erikoistehosteiden pioneeriyritys ILM, elokuvateattereiden tekniikkastandardi THX ja animaatiostudio Pixar. Lucas yhtiöineen johti vuosien ajan myös digitaalisen elokuvauksen kehitystä.
  • Myi Lucasfilmin ja Star Warsin jatko-oikeudet Disneylle 2012.
  • Halusi nuorena kilpa-ajajaksi ja sijoitti autojen tai avaruusalusten välisiä kaahauskohtauksia useisiin elokuviinsa.
  • Naimisissa toista kertaa. Kolme yksin adoptoitua, nyt jo aikuista lasta sekä 4-vuotias tytär nykyisen vaimonsa kanssa.

Seuraava trilogia on (onneksi) vielä liian kaukana

Seuraava Star Wars -elokuvatrilogia julkistettiin viitisen päivää sitten, ja tilanteen huomioon ottaen franchisea yleensä ympäröivät tahot (minäkin) ovat aiheesta hämmästyttävän hiljaa. Kysehän tosiaan on siitä, että

  1. Disney-Lucasfilm julkisti kolme uutta Star Wars -elokuvaa (tähän mennessä valmistuneiden yhdeksän ja kolmen tulossa olevan jatkoksi)
  2. Sarjan vahvistettiin ensimmäistä kertaa jatkuvan elokuvissa ”Skywalker-keskeisen” saagan ulkopuolelle – tähänastiset standalone-projektitkin kun kuitenkin ponnistavat suoraan tuosta pääsaagasta

Uutiset ovat siis isoa mittaluokkaa, periaatteessa melkein yhtä suurta kuin uuden trilogian julkistus lähes tasan viisi vuotta sitten. Miksi siis vaitonaisuus Rian Johnsonin uudesta projektista? No, koska…siitä on niin vaikea sanoa mitään muuta kuin varovaisen innostunut ”jee”.

rian-johnson-carrie-fisher

Rian Johnson ohjaa sitten enemmänkin Star Warsia – vaikkei valitettavasti enää Carrie Fisheriä.

Ensinnäkin minun on toistettava ensimerkintäni ensimmäinen huomio: uutinen ei oikeasti ollut yllättävä, eikä se siksi aiheuta maan tärähtelyä Disney-kauppojen ja uuden trilogian julkistuksen tapaan.

Tämän ajan Hollywoodin kruununjalokivet ovat nimenomaan pitkään jatkuvat franchiset, joista kirkkaimman tähden Marvelin tahti on jo 2-3 elokuvaa vuodessa. Star Wars on monilla mittareilla franchiseista kaikkein suurin, joten kenenkään oli aivan turha luulla, että Star Wars -elokuvat jotenkin loppuisivat episodinumeroidun sarjan myötä. Disney on jo aiemmin puhunut omistajilleen Star Warsin noin 40 vuoden elinkaaresta. En yllättyisi yhtään, vaikka ison puhtaan pöydän suunnitelmiin kuuluisivat jo myös esimerkiksi jatko-osat Han Solon sooloelokuvalle ja episodi IX:lle ilman episodinumeroa – jälkimmäisellä siis tarkoitan esimerkiksi Reyn ja kumppaneiden omia seikkailuja (vaikkapa ”siellä jossain galaksin kaukaisella laidalla”, missä moni oheiskirja vihjaa pahan pesivän) sitten kun Skywalker-keskeinen perussaaga on kääritty pakettiin. Moni on myös ehtinyt laskea, että näitä ja Johnsonin uutta elokuvasarjaa vuorotellen päästään kätevästi Star Warsin 50-vuotisjuhlaan 2027, joka olisi siten sopiva ajankohta Episodille X…

Kun näin on, suositukseni on unohtaa kokonaan ajatukset siitä, tehdäänkö Star Wars -elokuvia ”liikaa” (vaikka verrattuna George Lucasin nyt hellyttävältä vaikuttavaan suoritukseen ’kuusi elokuvaa 28 vuodessa’ nekin ajatukset ovat ymmärrettäviä). Sen sijaan kannattaa keskittyä toivomaan, että kun niitä kuitenkin tehdään, saisivat ne mieluusti olla mahdollisimman hyviä. Tai muistamaan, että jos ne eivät aina sitä olisikaan, ei se enää niin kovin vakavaa olisi, koska uusia tilaisuuksia innostua kyllä tulee. Tai riemuitsemaan siitä, että yksikään näistä tekeillä olevistakaan elokuvista ei kuitenkaan ole uusintaversio tai reboot, joiden jatkuva tuotanto jäytää käytännössä kaikkia muita Hollywoodin franchiseja.

rey-finn-dance

”Wuhuu, ei lopu hommat ei!”

Suurin syy hiljaisuuteemme Johnsonin tulevan trilogian äärellä ei kuitenkaan ole uutisen yllätyksettömyys, SW-taisteluväsymys eikä lannistuminen väistämättömän edessä. Suurin ongelma on, että siitä on niin mahdottoman vaikea edes spekuloida.

Kun episodeista VII-IX muodostuva uusi trilogia julkistettiin viisi vuotta sitten, saattoivat fandom ja journalistit sukeltaa heti syvään päähän siinä mielessä, että sentään tiedettiin, että luvassa olisi jatkoa olemassaoleville elokuville. Kukaan tuskin osasi arvata oikein – esimerkiksi, että Luke Skywalker olisi kateissa koko VII:n ajan. Emmehän heti tienneet edes suostuisivatko vanhat näyttelijät palaamaan tai perustuisiko elokuva olemassaolevaan expanded universeen. Ainakin vaihtoehdoista saattoi heti porista.

Nyt Disney, Lucasfilm ja Rian Johnson vaikuttavat suojautuneen spekulaatioilta nimenomaan paljastamalla pari valittua sanaa enemmän kuin vuoden 2012 julkistuksen aikaan. Uuden elokuvatrilogian ilmoitettiin heti kättelyssä olevan ”erillinen episodinumeroidusta Skywalker-saagasta” ja ”esittelevän uusia hahmoja galaksin kolkasta, jota ei ole aiemmin tutkittu”.

thrawn-rebels

Esimerkiksi tämän hahmon taustatarina ei olisi franchisen historiassa ennen tutkimaton suunta.

Erityisesti jos Johnson pitäisi tämän tiedotteen lupauksen ja käsittelisi täysin franchisen historiassa tutkimatonta paikkaa tai ajanjaksoa, järkevän spekuloinnin pitäisi lähteä yrittämällä keksiä, mikä sellainen täysin tuntematon tarinaidea voisi olla – ja se taas on keskustelu, johon on melko vaikea lähteä. Minä voin vaikkapa toki heittää, että haluaisin nähdä vaikkapa hyperajon ensimmäisistä keksijöistä ja heidän tutkimusmatkoistaan julesvernemäisesti kertovan seikkailusarjan, mutta Johnson ajattelee todennäköisesti jotain aivan muuta.

Ja vaikkei pitäisikään – kaikella rakkaudella olisi aivan Lucasfilmin nykypolitiikan mukaista esimerkiksi kutsua ”ennen kertomattomaksi tarinaksi” tämän kaanonin versiota Knights of the Old Republicista – on silti vaikea heittää veikkaustikkoja ennen kuin tietää, mille seinälle tai edes mihin rakennukseen tikkataulu on ripustettu. Ehkä osuvimman tähänastisen spekulaation olen nähnyn MakingStarWarsin Jason Wardilta: kenties Rian Johnson olisi keksinyt The Last Jedia kirjoittaessa erinomaisen idean esimerkiksi Ahch-To-planeetan ensimmäisistä jedeistä, ja tuo idea olisi sitten kasvanut kokonaiseksi elokuvasarjaksi?

(Ylipäätään kannatan aina mieluummin lähtökohtaa, jossa lahjakas elokuvantekijä olisi itse halunnut kertoa juuri tämän tarinan sen Lucasfilmillä viime vuosina suositun mallin sijaan, jossa elokuvantekijät palkataan kehittelemään valmista ideaa. Mutta nythän emme siis tiedä edes, kummasta lähtökohdasta on kyse – ja jos jälkimmäisestä, niin sen parempi, jos kypsyttelyaikaa nyt on riittävämmin kuin vaikkapa JJ Abramsilla Episodi IX:ään.)

book

Sisältääkö tämä The Last Jedissä nähtävä kirja uuden elokuvasarjan idun?

Toisaalta olen sitä mieltä, että on hyväkin, ettei Johnsonin trilogiasta ”tarvitse” käydä vielä aktiivista spekulointia. Meillähän on, hyvä tavaton, vielä hetken aikaa näkemättä Johnsonin ensimmäinenkin SW-elokuva The Last Jedi, ja episodinumeroidun Skywalker-saagan viimeistä osaa tosiaan vasta kirjoitetaan. Tiettävästi ennen Johnsonin trilogian avausosaa pitäisi vielä olla luvassa ainakin yksi standalone-elokuvakin vuonna 2020 (*krhm*obi-wan*krhm*), vaikka siitä ei olekaan pitkään aikaan kuulunut virallisesti pihaustakaan.

Ilmeisesti Disneyllä katsottiin, että tämä julkistus täytyi tehdä tässä vaiheessa esimerkiksi sen varmistamiseksi, että sekä katsojat että sijoittajat uskovat ohjaajia ja käsikirjoittajia tuskallisesti vaihtaneessa franchisessa riittävän itua vielä vuosikausiksi. Luulen kuitenkin, että kuulemme niin ikään viime torstaina julkistetusta näytellystä sarjasta lisää paljon aiemmin kuin Johnsonin elokuvasta. Sarjan ensi-ilta saattaa olla niinkin lähellä kuin vuonna 2019, jolloin Disneyn uusi stream-palvelu aloittaa – tosin silloin sarjan kehittelyn pitäisi olla jo aika pitkällä.

Itse asiassa tässä vaiheessa keskeisin kysymykseni Johnsonin projektiin liittyen on: Millä ihmeen nimellä sitä pitäisi nimittää verrattuna ”uuteen trilogiaan”?

Uusi Star Wars -elokuvasarja tulee (ja tv-sarjakin): Kymmenen ajatusta sulattelun tueksi

Todella isot Star Wars -uutiset – yhtiön myynnit Disneylle, elokuvaohjaajien potkut, mitä näitä nyt on – jysähtävät aina varoituksetta. Torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa oli sellainen hetki, kun lähes samanaikaisesti virallinen nettisivu paljasti ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonin luovan uuden Star Wars -elokuvatrilogian ja Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger lupasi yhtiön sijoittajatilaisuudessa tulevaan stream-palveluun näytellyn Star Wars -sarjan.

Tässä lyhyiden yöunien jälkeiset kymmenen nopeaa huomiota uutisten sulattelun tueksi.

luke-scared

”Tunsitko tuon? Kuin maa olisi vavahdellut Star Wars -fanien riemuitessa!”

  1. Kummassakaan uutisessa ei oikeasti ole mitään yllättävää. Olemme jo muutaman vuoden ajan tienneet, että Disney-Lucasfilm aikoo jatkaa Star Wars -elokuvien tekemistä kauas tulevaisuuteen. Esikuvaksikin tiedettiin Marvelin elokuvatuotanto, joka nykyään tuottaa jo kolmeakin elokuvaa vuosittain. Näytelty tv-sarja taas oli jo George Lucasin aikana vuosia konkreettisesti tekeilläkin, ja Disneyn aikana ainakin minä olen odotellut sitä toteutuvaksi jo pitkään.
  2. Rian Johnsonin valinta uuden elokuvasarjan tekijäksi – tässä vaiheessa siis koko trilogian ”creatoriksi” ja sen ensimmäisen osan kirjoittajaksi ja ohjaajaksi – on todella, todella hyvä uutinen. Se on hyvä uutinen koska Rian on lahjakas tekijä ja erittäin sympaattinen ihminen, mutta aivan välittömästi se on hyvä uutinen, koska jos tämä ei lupaa hyvää Johnsonin kirjoittamasta ja ohjaamasta The Last Jedista, ei sitten mikään.
  3. Uutinen selittää, miksi Colin Treverrown tilalle Episodi IX:n ohjaajaksi pikapalkattiin luontevimman ykkösvaihtoehdon Johnsonin sijaan VIII:stä vastannut JJ Abrams: Johnsonilla on samaan aikaan muita kiireitä.

    rianviii

    Sankarimme Rian Johnson. Ei ei, me taputamme sinulle!

  4. Sen sijaan jossain määrin yllättävää on, että nämä uutiset pamautettiin ilmoille juuri nyt, vain hiukan ennen Episodi VIII:n ensi-iltaa ja vieläpä nämä molemmat yhtä aikaa. Joku voi pitää hätiköitynäkin puhua seuraavasta trilogiasta ennen kuin edellisen trilogian toinenkaan osa on ulkona. Etenkin kun, edelliseen pointsiin viitaten, tämän uuden trilogian tekijällä olisi voinut olla annettavaa siihen, että edellinenkin trilogia ja/eli franchisen alkuperäinen ydin, Skywalkerien saaga, päättyisi valkokankaalla kunnialla. Ajankohtaa selittävät ehkä osaltaan Disney-yhtiön halu napata Star Warsille loppuvuoden ilmaherruus viihdemaailmassa ja etenkin rauhoitella yleisöä (tai sijoittajia) siitä, että ohjaajavaihdossotkuista huolimatta suuri visio tulevasta on olemassa. Ja nyt julkistetuille elokuville ei sentään, huomatkaa, luvattu nyt vielä edes ensi-iltavuosia, minkä haluan tulkita merkiksi siitä, että aiemmasta on opittu.
  5. Minulla on pieni kiusaus tulkita uuden trilogian julkaistus sen tunnustamiseksi, että ehkäpä standalone-elokuvat tuttujen hahmojen origin-tarinoista ollaan tunnustamassa vähemmän onnistuneeksi tieksi (sori vaan, Solo). Saattaa toki myös olla, että sellaisiakin on yhä luvassa – vaikkapa vuorovuosin tämänkin trilogian ensi-iltoihin nähden.

    han-solo-cast-photo

    Tässä projektissa, Han Solon sooloelokuvassa, ei mennyt kaikki aivan putkeen. 

  6.  Tiedote lupaa suoraan, että Johnsonin elokuvatrilogia ei ole osa Skywalkerien episodinumeroitua sukusaagaa ja että siinä esiintyvät uudet hahmot ”galaksin kolkasta, jota Star Wars -tarinoissa ei ole koskaan tutkittu”. Jälkimmäinen lupaus on melkomoinen ottaen huomioon sarjan 40-vuotisen historian, ja siihen on lupa suhtautua varauksella: Rogue Oneakin kutsuttiin markkinoinnissa ”ennen kertomattomaksi tarinaksi” Kuolemantähden suunnitelmien varastamisesta, vaikka siitä oli kerrottu Legends-universumin oheistarinoissa ja erityisesti Lucasartsin peleissä aika montakin versiota. Mutta noin lähtökohtaisesti: tähän asti villeimmät irtiotot franchisen ytimestä ovat nähdäkseni olleet tarinoita, jotka joko A) eivät ole käsitelleet jedejä tai B) eivät ole sijoittuneet elokuvista tuttuun Imperiumin nousun ja tuhon aikakauteen. Todella kertomattomien tarinoiden vesille mennään, jos nämä molemmat tuttuudet poistetaan, ja kerrotaan siis muista kuin jedeistä jonain tutkimattomana aikakautena. 7.
  7. Ehkä elokuvia suurempi mahdollisuus irtiottoon saagan perusytimistä on kuitenkin tv-sarjalla, jonka Bob Iger siis lupasi Disneyn vuonna 2019 aloittavaan omaan stream-palveluun. Tämän sarjan sisällöstä ei tiedetä vielä mitään. Tiedetään vain fanien toiveet, jotka useimmiten ovat variantteja joko Lucasin itsensä kehittelemästä Underworld-ideasta eli galaksin suurten tapahtumien varjossa tapahtuvista rikollisista hämärähommista tai Knights of the Old Republicista, rakastetusta ja elokuvallisesta pelistä, joka sijoittui jedien historiaan kauas Imperiumin ja Skywalkerien ajasta. Itselleni kelpaisivat molemmat ideat, mutta voisipa kelvata jokin muukin.

    kotor2

    Knights of the Old Republic -pelit ovat monien Star Wars -fanien mielessä tänäänkin.

  8. Sekä elokuva- että tv-sarjan saagan sisäistä ajoittumista spekuloidessa kannattaa ottaa huomioon, että tarinan sijoittaminen episodien VI ja VII väliin tai heti IX:n jälkeen antaa parhaat mahdollisuudet tuttujen hahmojen vierailuille, vaikka pääosissa uudet hahmot olisivatkin.
  9. Tarkkaan ottaen Iger ei ilmeisesti sanonut, että stream-palvelun sarja alkaisi jo 2019, jolloin palvelu itse näkee päivänvalon. Siihen voi tulla jo liian kiire. Uusi Star Wars -sarja on kuitenkin uuden palvelun yksinoikeustuotantona sellainen vetonaula, että tämä aikataulu varmasti yhtiötä houkuttaa.
  10. En yllättyisi yhtään, jos sarjan showrunneriksi julkistettaisiin The Clone Warsin ja Rebelsin veteraani Dave Filoni, joka tässä vaiheessa siis alkaa olla vastuuvuosirenkaissa laskettuna aivan keskeisimpiä Star Warsin tekijöitä. Toki voi olla myös niin, että Filoni jatkaa animaatioiden parissa Rebelsin jälkeenkin, ja näytellyn sarjan kippariksi haetaan sen puolen johnsonia tai abramsia. Sellaisia kyllä löytyy: Hollywoodissahan on jo pitkään eletty sarjojen kulta-aikaa.

Kaiken kaikkiaan: antaa tulla vain näillä tiedoin! Nimenomaan täysin uusia tarinoita kaukaisesta galaksista ainakin minä olen kaivannutkin – koska franchisen jatkuminen sinänsä on ollut selviö.

Mutta se The Last Jedi nyt kuitenkin ensin.

 

Viisi vuotta Disneyn aikaa

Star Warsin 40-vuotisen historian suurimmasta (juu-u) uutisesta on nyt sitten jo viisi vuotta. 30. lokakuuta 2012 lopettelin iltavuoroa töissä sanomalehden uutisdeskissä nähdessäni Twitter-virrassani uutisen isolla uulla: George Lucas myy Lucasfilmin Disneylle. Lisäkaneetilla uusia Star Wars -elokuvia tulossa muutamassa vuodessa.

Lehti oli jo mennyt painoon. En pannut etusivua uusiksi (paitsi omassa päässäni), mutta seuraavana päivänä kirjoitin samaan lehteen tämän kirjoituksen.

lucas kennedy

George Lucas ja Kathleen Kennedy Disney-Lucasfilm -kaupoista kertoneilla videoilla. Lucas päätti itse myydä ja valitsi Kennedynkin seuraajakseen, joten myrtsi ilme lie kuvassa vain sattumaa.

Uutisen takana -näkökulmakirjoituksena tuo teksti ei ollut ennustus eikä listaus odotuksistanikaan, ja epäilemättä olisin kirjoittanut jossain määrin toisin & joka tapauksessa paljon pitemmin, jos tämä blogi olisi ollut jo olemassa. Mutta kun nyt poimin tuosta tekstistäni sellaisenaan kaikki tulevaa ennakoivat kohdat, niin yllätyin itsekin, kuinka check-listiltä kieli poskessa tehdyt heitotkin vaikuttavat.

Myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa internet vavahteli kuin samanaikaisen Sandy-myrskyn riepottelemana. On vaikea kuvitella ainakaan kulttuurin alalta suurempaa nettiuutista kuin Lucasfilm-yhtiön myyminen Disneylle. Etenkään, kun se tarjoiltiin jo pressitiedotteessa saatesanoilla ”Star Wars episodi 7 tulossa vuonna 2015″.

Onneksi käytin ”Ainakaan kulttuurin saralta” -rajauksen, sillä ehkäpä esimerkiksi Yhdysvaltain dramaattiset presidentinvaalit kuitenkin vavahduttivat nettipiirejä(kin) enemmän kuin yksi viihdeyhtiöiden välinen kauppa. Mutta Star Warsin tuolla hetkellä todella tymäkältä tuntunut painoarvo pääsi joka tapauksessa ainoastaan nousemaan ainakin The Force Awakensin ensi-iltaan asti, eikä se kevyeltä tunnu tätä kirjoittaessanikaan, vaikka jatkuva elokuvatuotanto alkaa hieman sitä inflatoidakin.

Lokakuussa 2012 edellisestä Star Wars -ensi-illasta oli sittenkin vain seitsemän vuotta, enkä ainakaan itse olisi osannut vielä tuolloin kuvitella, kuinka hurjaksi episodi seiskan hype muutamassa vuodessa nousisikaan. Tai kuinka massiivisin hurraahuudoin vaikkapa pelkkä ensivilaus ikääntyneestä Han Solosta tultaisiin ottamaan vastaan – etenkin kun ottaa huomioon, että ikääntynyt Han Solo näytti ensimmäisessä kuvassaan täsmälleen siltä, miltä jokainen olisi voinut jo lokakuussa 2012 kuvitella ikääntyneen Han Solon näyttävän.

Screenshot_51

”We’re home”. Jestas, miten tälle hurrattiin Suomenkin elokuvateatterissa – vaikkei edes tiedetty, että kuvassa vasemmalla on suomalainen mies.

Sosiaalisessa mediassa nähtiin heti mahdollisuudet. Kultabikinityttö Leia Disney-prinsessana. 2000-luvun vihatuin elokuvahahmo Jar Jar Binks Disneylandin paraatissa. Samanhenkisiä uusia Star Wars -elokuvia.

Höpsö vitsailuni oli muistaakseni tarkoitettukin otettavaksi puolittain vakavasti, ja vitsin takana tähänkin pääsee vetämään rastin. Leia ei ehkä esiinny ihanimmat Disney-prinsessat äänestyksissä, mutta esimerkiksi tuoreiden Forces of Destiny -animaatioiden myötä hänen suosionsa on ilman muuta laajentunut Frozen-suuntaan. Binksin Jartsa tuskin pääsee Disney-paraatiin (koko Disney-aikana hänestä on taidettu nähdä vain verhottu, surumielinen vilaus Chuck Wendigin Aftermath-romaanisarjassa), mutta Disneylandin Star Wars -maa avataan vuonna 2019.

Tai: tuore näkökulma väsähtäneeseen sarjaan. Toisille riitti onneen pelkkä uutinen avaruussaagan valkokangasjatkoista.

On tietysti erittäin, erittäin makukysymys, onko Disney-aika tarjonnut tuoreen näkökulman väsähtäneeseen saagaan. Sitä voisi pohtia pitkän blogipostauksen verran, ja itse asiassa tuo pohdinta on suorastaan koko tämän blogini olemassaolon ytimessä. The Force Awakensia on toki ihan aiheestakin kritisoitu alkuperäiselokuvan uusintafilmatisoinniksi ja Rogue Oneakin tuttujen kuolemantähtien pyörittelyksi. Mutta, menemättä nyt syvemmälle tähän kysymykseen, lienee kuitenkin kiistatonta, että Disneyn aikana koko Star Wars -franchise on uudelleenkäynnistetty uudenlaiseen virtatilaan. Pelkkiä elokuvia katsoen sekä The Force Awakens että Rogue One ovat ainakin elokuvallisesti toisenlaisia kuin Lucasin Star Warsit – siitähän kertoo sekin, että Lucas ei ainakaan julkisissa kommenteissaan tuntunut suuresti innostuvan ensinmainitusta. Näkökulma tuoreudelle siis ehdottomasti kyllä – paremmuus on eri asia.

Gareth-Edwards-Rogue-One-camera

Rogue One olisi voinut olla vieläkin suurempi irtiotto episodielokuvista, mutta ei George Lucas silti koskaan kuvannut elokuviaan tähän tapaan.

Tämä kaikki tarkoittaa, että Aku Ankan ja animaatioelokuvat mieleen tuovan Disneyn siivu länsimaisesta viihdeteollisuudesta paisuu entisestään. Tiistain uutisen mukaan Disney aikoo säilyttää Lucasfilmin yksiköt ja työntekijät toistaiseksi paikoillaan. Tytäryhtiöiden välille on silti helppo visioida yhteistyökuvioita. Miten olisi vaikkapa LucasArtsin rakastettuun Monkey Island -tietokonepeliin perustuva Pixar-elokuva? Kymmenen vuotta kypsytellyn Star Wars -televisiosarjankin luulisi nyt nytkähtävän eteenpäin.

Kumpikaan esimerkeistäni ei ole toteutunut – ihme kyllä ei siis myöskään tuo todennäköisempi, vaikka keskusteluja näytellystä Star Wars -sarjasta kyllä tiedetään käydyn. Eikä Disney tietenkään loputtomiin säilyttänyt Lucasfilmin yksiköitäkään sellaisenaan. Suurelle yleisölle näkyvin temppu on ollut yhtiön pelifirman LucasArtsin lopettaminen, jota en voi vieläkään pitää laadun kannalta hyvänä päätöksenä. Lucasfilm on tietysti muutenkin yhtiönä nyt kosolti toisenlainen kuin viisi vuotta sitten – The Force Awakens toteutettiin vielä yhteistuotantona ohjaaja JJ Abramsin Bad Robotin kanssa suurimmaksi osaksi siksi, että Lucasfilmillä kesti aikaa kasvaa takaisin elokuvia aktiiviseksi tuottavaksi studioksi. Firman tämänhetkisestä tuotantotahdista voi kuitenkin päätellä, että kasvanut se on – eikä silti ole muuttunut täysin entisestä uudenlaiseksi. Vaikka toimitusjohtaja Kathleen Kennedy on miehittänyt & naisittanut yhtiön omanlaisekseen, työskentelee Lucasfilmillä käsittääkseni edelleen tuntuvasti ns. elinkautisväkeä, jo prequelien aikaan mukana olleita. Se on hyvä merkki viihdealalla.

Sekin kannattaa muistaa, että Disney olisi toki voinut kaupanteon päätyttyä nielaista Lucasfilmin paljon toteutunutta totaalisemminkin, vaikkapa siirtämällä ostamansa tuotenimikkeet Walt Disney Pictures -studion toteutettaviksi. Ehkäpä joskus takavuosina niin olisi tapahtunutkin. Lucasfilm-kaupan aikaan Disneyllä oli kuitenkin jo erinomaiset kokemukset Pixarin ja Marvelin säilyttämisestä omaleimaisina elokuvayhtiöinä sontsansa alla, joten ainakaan omassa päässäni Lucasfilmin kuolema ei tuntunut edes viisi vuotta sitten mitenkään todennäköiseltä.

Ja sitten on tietysti se pääpotti: Star Wars episodi 7. Ja kahdeksan, ja yhdeksän, muutaman vuoden välein. Lopputuloksen laadusta riippumatta lopullinen lupa painaa rahaa.

Kyllä, näin voi perustellusti katsoa tapahtuneen. The Force Awakens oli Yhdysvalloissa kaikkien aikojen menestynein elokuva. Maailmanlaajuisella listalla se jäi kolmoseksi Avatarin ja Titanicin taakse, mutta yhtä kaikki elokuva tuotti yli 2 miljardia dollaria (elokuvan budjetti oli 245 miljoonaa). Lisätään tähän Rogue Onen tuottama reilu miljardi ja ennen kaikkea oheistuotteiden tuotto (paljonkohan?), niin kappas, Disneyn Lucasfilmistä maksama 4 miljardia dollaria tuntuu alihinnalta.

rey-finn-falcon-10-biggest-force-awakens-mysteries

”Maailman katsotuin? Mekö?”

Ensijärkytyksen jälkeen ajatusta kannattaa sulatella. Disneyn omistaman Lucasfilmin tuottama Star Wars ei välttämättä ole mikään katastrofi. Vuosien 1999-2005 Star Warsien perusteella George Lucasin olisi pitänyt luovuttaa soihtu eteenpäin jo 1990-luvulla. Netissä moni huuteli apuun Joss Whedonia, joka äskettäin päivitti hittileffaksi Marvelin Avengers-sarjakuvan.

Whedonhan se ei sitten ollut, mutta JJ Abrams oli jo kauppapäivänä noin viereisen ruudun veikkaus. Monet muut uusien Star Warsien ohjaaja- ja kirjoittajavalinnat ovat olleet yllättävämpiä – ja ehkäpä tässä voikin nähdä jonkinlaisen syy-seuraus-suhteen siihen tosiseikkaan, että suorastaan nolon moni ohjaaja ja käsikirjoittaja on lähtenyt tai saanut lähteä uusien Star Warsien parista kesken keikkansa. Suuren sarjan paineet ovat suuret.

Eniten hirvittää tiistaina asetettu aikataulu. Ei ole temppu eikä mikään ponkaista pikavauhtia pystyyn tuotanto, joka tähtää uuteen Star Warsiin jo jouluksi 2015. Mutta jos George Lucas kehitteli omia jatko-osiaan vuosikausia, johtaako vauhti parempaan lopputulokseen?

Hassu juttu sinänsä, että heti yrityskaupan jälkeen kirjoitinkin joulukuusta 2015 Episodi VII:n ensi-iltakuukautena, koska silloinhan se toteutuikin – välissä vain ensi-illan ajaksi ehdittiin jo luvata kevättä 2015. Huoleni aikataulusta on joka tapauksessa leimannut koko omaa Star Wars -suhdettani näinä kuluneina viitenä vuonna. Tälläkin hetkellä huolehdin kovasti esimerkiksi Solo-leffan valmistumisvauhtia ensi kevään ensi-iltaan nähden, kun ohjaajaksi vaihdettu Ron Howard ilmeisesti kuvasi elokuvan suurimmaksi osaksi uudelleen vasta hiljattain päättyneissä kuvauksissa.

howard and chewie

Mahtaakohan Ron Howardia naurattaa vielä, kun hänen Star Warsinsa pitäisi valmistua vain reilun puolen vuoden päästä?

Yleisempi yleishuoleni koskee uuden trilogian suuria kaaria, joiden epämääräisyys niin ikään liittyy näiden elokuvien tuotannon aikatauluun. The Last Jedin ohjanneen ja kirjoittaneen Rian Johnsonin haastattelujen myötä on viimeistään käynyt selväksi, että missään kassakaapissa ei ole ennen The Force Awakensia kirjoitettua ”sarjaraamattua”, jossa kerrottaisiin, kuinka trilogian avausosan esittämiin kysymyksiin kahdessa seuraavassa episodissa vastataan. Episodi IX:kin ilmestyy vääjäämättä jo muutaman vuoden päästä, vaikka ihan äskettäin senkin ohjaaja ja kirjoittajat vaihdettiin – eli jotakin valmista sieltä on koko saagan päätökseksi tultava, vaikka mikä olisi.

Tähän lohdutukseksi voi kuitenkin muistuttaa, että hyvin samaan tapaan Lucas itse sepitti originaalitrilogiaa koko ajan junan ollessa käynnissä. Jos vertailukohtana käytetään sitä, että vielä Imperiumin vastaiskun ensi-illan aikaan Yodan repliikki ”There is another” ei viitannut Leiaan, on tilanne itse asiassa täysin vastaava kuin jos Reyn vanhempien arvoituksen ratkaisun keksisi vasta Abrams ysiä kirjoittaessaan. Ja voihan myös olla, että näihin kysymyksiin on tarinaryhmän pöydissä sittenkin ollut jo pitempään vähän todennäköisempiäkin vastauksia kuin meille on annettu ymmärtääkään…

Lohtua sen sijaan voi hakea vaikka siitä, että tiistain yrityskaupan jälkeen alkuperäiset, 2000-luvun efekteillä korjailemattomat Star Warsit (1977-1983) julkaistaneen viimein bluraylle. George Lucas ei ole halunnut niitä faneille tarjota, mutta Disneylle Star Wars on tuote.

Niin, tuota….tästä kohdasta en olisi oikeasti viisi vuotta sitten osannut arvata olevani väärässä vielä viiden vuoden päästäkin.

Näin siis minä päivälleen viisi vuotta sitten. Sitä seuraavina kuukausina innostuin ajatuksesta koko ajan vain lisää. Selvin ”nyt se on menoa” -merkki oli tietenkin tämän blogin aloittaminen muutamaa kuukautta yrityskaupan jälkeen. Vaikka en (mukamas) ehdi kirjoittaa näitä merkintöjä niin paljon kuin aiheita tottavie olisi, ei tämän saagan äärellä intoilusta näytä pääsevän eroon sitten millään. Niin että mitä kysyttiinkään siitä tuoreesta näkökulmasta?

Kuluneita viittä vuotta voisi muistella monella muullakin tavalla, mutta tässä nyt vielä pieni lista – jonka kirjoittamiseen en ole valmistautunut mitenkään erityisesti. Tulkoot siis syvältä sydämestä, päällimmäisenä mielen päältä – tai ihan suoraan stetsonista:

Kymmenen kohokohtaa Star Warsin Disney-ajan ensimmäiseltä viideltä vuodelta:

  1. Star Wars Celebrationit Saksan Essenissä 2013 ja Britannian Lontoossa 2016. Toki siis täysin subjektiivisesti henkilökohtaisina kokemuksinani, mutta myös tällä yleisellä ajatuksella: näille festareille on päässyt meidän mantereellamme jo kahdesti viiden vuoden sisällä!
  2. Episodi VII:n ensimmäinen teaser, ennen hahmojen nimienkään julkistusta. ”There has been an awakening…”. Ensikatsoin tämänkin töissä, ja mahdoin olla leveästi hymyilevä näky.
  3. Rebels 2×01 – The Siege of Lothal ja siinä erityisesti kohtaus, jossa erään entisen oppilaan mieli kohtaa entisen opettajansa.
  4. Claudia Grayn upea Star Wars -trilogiat yhdistävä ja hämmästyttävällä tavalla originaalielokuvia syventävä Lost Stars -romaani, jonka kirjoitin puolitoista vuotta sitten ”saattavan olla kaikkien aikojen paras Star Wars -romaani”, ja joka ainakin omassa päässäni nykyisin sitä on.
  5. X-Wing Miniatures -lautapeli (ja rahasyöppö), joka tosin ei varsinaisesti liity Disneyn toimintaan, mutta joka näki päivänvalon vuonna 2012 ja joka, netistä mieleen jäänyttä sitaattia lainaten, ”on paljon parempi lautapeli kuin kukaan sitä pelaamaton koskaan uskoo”.
  6. Episodi VII:n ensimmäisten hetkien katsominen elokuvateatterissa 18.12.2015 kello 11 maailman ensimmäisten joukossa: se tähdet peittävä musta hahmo, ne puheet kuninkaallisesta kenraalista, se ilmaan pysähtyvä laserpanos. ”This will begin to make things right” indeed.
  7. Doctor Aphra, Kieron Gillenin Darth Vaderin lyhytaikaiseksi vastahahmoksi luoma seikkaileva pahisarkeologi, on Marvelin nykyisten SW-sarjakuvien uusista hahmoista paras, ja ainakin minä olen lämmennyt hänelle koko ajan vain enemmän.
  8. Rogue Onen lopun huikea Darth Vader -kohtaus, silläkin uhalla että on periaatteessa tosi tylsää poimia standalone-elokuvasta se kohta jossa vanha tuttu mustaviitta irrottelee.
  9. Rebels 3×20 – Twin Suns, silläkin uhalla että animaatiosarja saa näin listalla yliedustuksen, mutta asia on yksinkertaisesti niin, että jakso sisältää erään koko Star Warsin 40-vuotisen historian kauneimmista hetkistä.
  10. Mark Hamillin sydäntäsärkevän avoin tunnin kunnianosoitus Carrie Fisherille viime kevään Star Wars Celebrationissa. ”She was our princess, dammit!”

Entä mitä odotan seuraavilta viideltä vuodelta? Siihen vastaamiseen olisi pitänyt valmistautua paremmin. Mutta:

Uuden trilogian parasta elokuvaa. Uuden trilogian katsomista maratonina. ”Joonas Suotamo as Chewbacca” -krediittiä lopputeksteissä. Uusien Star Wars -elokuvien tekemiseen liittyvien kommervenkkien avaamista kunnollisissa making of -kirjoissa. Jedin paluun jälkeiseen aikaan sijoittuvaa standalone-elokuvaa. Genreltään tai tyyliltään todella episodielokuvista poikkeavaa standalon-elokuvaa. Renin ritarien historian kertovaa romaania tai sarjakuvaa. Ylipäätään oheistarinoiden etenemistä originaalitrilogian ajasta siihen uutta trilogiaa edeltävään aikaan, jota nyt vielä verhotaan tuleviin elokuviin liittyvistä syistä. Mara Jaden tai jonkinlaisen inkarnaation kieputtamista nykyiseen Star Wars -kaanoniin. Niin hyvää juonellista Star Wars -peliä, että minunkin on pakko opetella taas pelaamaan. ILMxLabin virtualitodellisuuskokeilujen ensimmäistä todellista kruununjalokiveä. Sitä näyteltyä tv-sarjaa nyt viimein. Sitä originaalitrilogian originaaliversioiden remasteroitua kotijulkaisua (pliis!).

Rey

Odotuslistan kärjessä myös: Reyn seuraavat askeleet.