Rogue One ei ole välttämättä vaarassa epäonnistua – vaan keventyä

Rogue One on pulassa.

Tai sitten ei. Huhuja ei välttämättä kannata uskoa. Eräiden huhujen mukaan pulassa piti oleman myös The Force Awakensin, josta muun muassa jouduttiin erottamaan käsikirjoittaja ja aloittamaan alusta kesken lavasteiden rakentamisen. Sittemmin olemme oppineet, että jos Episodi VII pulassa olikin, ’potkut’ olivat turhan yksiselitteinen ilmaus Michael Arndtin lähdöstä, eikä hänen jälkeensä todellakaan aloitettu alusta.

Mutta Rogue One, siis. Tämä kirjoitus käsittelee tuotannon tilannetta eikä sisällä voimakkaita juonispoilereita. (Samoihin raportteihin tosin sisältyy yksi kiintoisa, elokuvan loppuun liittyvä juonihuhu, jonka voi lukea täältä.)

rogue-jyn

Felicity Jones on joulukuussa Jyn Erso, uuden Star Wars -elokuvan päähenkilö.

Ensimmäisen Star Wars -spinoffin Rogue Onen on tosiaan viime päivinä väitetty olevan ”kriisissä” ja sitä tuottavan Disney-yhtiön ”paniikissa”. Pari viikkoa sitten nettiin ehti jo tieto, että Rogue Oneen kytkeytyvä sarjakuva olisi peruttu (tai ainakin siirretty), koska itse elokuvaan halutaan tehdä vielä isohkoja muutoksia. The Hollywood Reporterin äskettäisen jutun mukaan kesä-heinäkuussa tehdään neljä viikkoa lisäkuvauksia, joiden tavoite on keventää elokuvan tunnelmaa ja lisätä siihen seikkailun iloa. Tähän on lehden lähteiden mukaan päädytty, koska Disney-pomojen mielestä raakaleikkauksessa ei ollut oikea, ”klassinen Star Wars” -fiilis. THR:n ja eräiden muidenkin lähteiden mukaan raakaleikkaus ei ollut huono, mutta ei myöskään riittävän loistava.

Uutista on syytä purkaa toteamalla ensin tosiasiat. Tosiasia yksi on, että lisäkuvaukset eivät ole isoissa Hollywood-elokuvissa an sich katastrofin merkki – päinvastoin, ne ovat sääntö. Sekään ei huuda kriisiä, että lisäkuvauksista päätetään ensimmäisen leikkauksen valmistuessa: nimenomaan niistä päätetäänkin, kun elokuva alkaa ottaa muotoaan. Itse asiassa projektin tila kuulostaa erittäin vakaalta, jos Rogue Onesta todella on jo näin varhain olemassa ”kokonainen” raakaleikkaus, vaikka ensi-iltaan on tosiaan vielä aikaa. (Huhumuotoilu, jonka mukaan paniikin olisi laukaissut yleisön reaktio testinäytökseen, ei pidä paikkansa: Rogue One ei todellakaan ole vielä ulkopuolisen testiyleisön katsottavissa.)

Tosiasia kaksi kuitenkin on, että neljän viikon täydennyskuvaus on minunkin käsitykseni mukaan pitkähkö kesäleiri. Niin paljon ei tarvita ihan parin kohtauksen uusintakuvauksiin, eikä äskettäin valitun nuoren Han Solon todennäköisen cameon lisäämiseenkään.

rogue-one-cast-photo

Tämä luokka kokoontuu uusintaottoihin kesä-heinäkuussa.

Olen alkanut tottua siihen, että näitä uusia Star Wars -elokuvia tehdään tavalla, joka kuulostaa siltä, että kaikki olisi koko ajan pielessä. Erityisesti käsikirjoittajat vaihtuvat yhtenään: Rogue Onella niitä on ollut virallisesti kaksi (Gary Whitta ja Chris Weitz), mutta huhun mukaan myös Christopher McQuarrie on käynyt kirjaamassa käsikseen siivunsa. Vielä Whittan lähdön aikaan epäilin syyksi taiteellisia erimielisyyksiä ja potkuja, mutta nyt minusta tuntuu, että kyse on vain uudesta normaalista. Nyt kesällä kiillotusvuorossa saattaa olla taas uusi nimi. Kuvaavaa on, että Rogue Onen pressimatskuissa ei ole juuri kirjoittajista puhuttu.

Tarinoita ja käsiksiä juonitaan Hollywoodin isoihin viihde-elokuviin nykyään komiteoissa kuin tv-sarjoja aikanaan. Varsinaisia näppäimistöä hakkaavia tekijöitäkin vaihdetaan muissakin hankkeissa ilmeisen tarkoituksella prosessin aikana, jotta ideoita katsottaisiin tuorein silmin. Star Wars ei enää ole se itsevaltaisen auteurin luotsaama sarja, jonka George Lucas päästi käsistään. Rogue Onen ei koskaan pitänytkään olla kenenkään käsikirjoittajansa, ei ohjaaja Gareth Edwardsin eikä idean isän John Knollin lapsi. Se on tiimituote, josta vastaavat heidän lisäkseen muun muassa tuottaja Kathleen Kennedy ja Lucasfilmin tarinaryhmä. Ja, kyllä, viime kädessä myös Disneyn pomot. Pidimme ajatuksesta tai emme, näin tehtiin myös The Force Awakens – ja useimmat meistä pitivät silloin lopputuloksesta.

Jos nämä tahot siis katsovat, että Rogue One kaipaa tavallista enemmän lisäkuvauksia, ei meistä pitäisi olla sitä päätöstä elokuvaa näkemättä moittimaan. Hitfixin Drew McWeeny lisää rauhoittelukolumnissaan, että lisäkuvaukset on ideoitu yhdessä elokuvan ohjaajan Edwardsin kanssa. Jos kaikki menee kuten elokuvissa (ha ha), lisäkuvauksia ei erota lopputuloksesta mitenkään. Vai olisitteko muka arvanneet, että ”You talk first? I talk first?” oli The Force Awakensiin jo kuvattuun kohtaukseen samaan tapaan myöhemmin lisätty kepeyden hetki?

Kannattaa myös muistaa, että tämä on franchise, jonka tuorein osa on nyt elokuvahistorian kolmanneksi menestynein ja kotimaassaan peräti numero yksi. Jospa Disneyn kukkaronhaltijat katsovat, että tällaisessa tilanteessa lisäkuvauksiin voi huoletta käyttää tavallista enemmän rahaa ja aikaa laadun varmistamiseksi?

rogue-atat

Rogue Onen teaserissa oli paljon tuttua, mutta tunnelmaltaan myös paljon uutta.

En siis toistaiseksi pelkää, että Rogue One olisi kääntymässä samanlaiseksi katastrofiksi kuin Josh Trankin potkuihin keskeytynyt, todennäköisesti Boba Fettistä kertoneen elokuvan tuotanto uhkasi olla. Eikä minua kiusaa sekään, että Rogue Oneen halutaan kepeitä hetkiä ja hauskaa seikkailuntuntua. Mutta se minua harmittaa, että tämä saattaa tarkoittaa, että näin Rogue One menettää ainakin osan omaleimaisuudestaan.

Tarkoitan, että alunperinhän tämän ensimmäisen standalone-elokuvan nimenomaan piti olla rujompi ja raaempi kuin saagaepisodien. Tämän piti ”panna sota Tähtien sotaan”, kuten sanonta sanotaan. THR:n jutussa yksi lähde moittii elokuvaa siitä, että se ”tuntuu sotaelokuvalta” – mutta alunperin juuri sen piti olla tavoite!

Koska nämä ovat vasta huhuja, en halua huolestua vielä turhasta. Ja on toki niinkin, että ”hyvä Star Wars -seikkailuelokuva” voittaa ”huonon Star Wars -sotaelokuvan” – ei siis sillä, että tämä uutinen tarkoittaisi, että noin kärjistetystä vaihtokaupasta olisi nyt kyse. Mutta toivon, että Rogue Onesta ei nyt riisuta pois sitä, mikä elokuvasta teki innostumisen arvoisen ennen yhdenkään näyttelijän paljastumista. Ainakin vielä teaserissaan Rogue Onen tunnelma vaikutti minusta erinomaiselta, ja niin tuntui nettireaktioiden perusteella vaikuttavan muistakin.

Laajemmin koko ”A Star Wars Story” -standalone-elokuvien pointin pitäisi (ainakin minusta) olla se, että ne mahdollistavat myös tyyliltään aivan toisentyyppisten tarinoiden kertomisen. Niiden pitää tuntua tapahtuvan Tähtien sodan maailmassa, mutta niiden ei minusta välttämättä pitäisikään tuntua ”klassisilta Star Wars -elokuvilta”, kuten THR:n lainaama lähde sanoo. Gareth Edwards on toisentyyppinen ohjaajakin, ja onhan tässä kyse myös ensimmäisestä SW-elokuvasta, jonka musiikkia ei sävellä John Williams. Disneyn pitäisi luottaa kruununjalokivensä brändin voimaan: ei yleisölle tarvitse tarjota aina samaa tämän(kään) otsikon alla.

Englannin jediaskelmien kutsumattomat kulkijat

Erikseen on pitänyt kirjoittamani siitä, mitä Pinewoodin studioiden suunnalla tapahtuu. Lyhyesti: kummia.

Kirjoitus saattaa spoilata miedosti.

falcon3-768x513

”Miksi kiipesitte sille?” ”Koska se oli siinä.” (kuva: tuntematon Imgur-käyttäjä)

Ensin oli Daily Mailin juttu, joka paljasti komeissa ilmakuvissa Millennium Falconin, niin sanotut jediaskelmat ja vähän muutakin. Siis: The Force Awakensiin rakennetun kokonaisen Falconin selvästikin tällä kertaa niissä lavasteissa, joihin alus edellisen episodin lopussa jäi. Paitsi että…no, tulen siihen hetken kuluttua.

Sitten samaa lokaatiota kuvattiin ilmasta videollekin. Ei ihmetytä, vaikka Lucasfilmiltä onkin puhuttu kaikenlaista hupsua droneja vastaan taistelevista droneista. Ei Buckinghamshiren ilmatilaa voi koko ajan valvoa.

Mutta nythän tämä ihan hulluksi on mennyt. Nettiin on postattu jo kolmet eri setit urban exploring -harrastajien valokuvia maan tasalta: 1, 2 ja 3. Kahdet ensimmäiset kaverit kiipeilivät ottamaan kuvia Falconin päällä, mikä tuntuu omituisella tavalla väärältä ja pyhäinhäväistykseltä. Kolmas retkikunta pisti vielä paremmaksi: kurkisti aluksen sisään ja kuvasi ainutlaatuisia (upeita!) kuvia lavasteen puisista sisätiloista.

En kerrassaan ymmärrä, miten tämä on mahdollista. Studion vartioinnin luulisi ainakin moninkertaistuvan, mutta olisi luullut moninkertaistuneen jo ensimmäisten kuvien jälkeen. Tosin on mahdollista, että kaikki kolme kuvasarjaa on kuvattu ennen ensimmäistä julkistusta, mutta olisi vartioinnin luullut olevan tiukka jo valmiiksi. Olisi, vaikka Rian Johnsonilla olisikin avoimempi ote näihin asioihin kuin JJ Abramsilla.

Kuvat ovat niin uskomattomia, että niitä tekee mieli syyttää Lucasfilmin julkisuustempuksi. Mutta ei, ei siitä tunnu olevan kyse: foorumipostausten tekijät ovat pitkän linjan urban exploring -harrastajia. Ja jos kuvat olisivat oikeasti ostettuja, en usko, että niissä sentään kiipeiltäisiin Falconin päällä. Siinä kohtaa ylitetään selvästi, ellei nyt sentään pyhyyden kunnioituksen, niin ainakin hyvien tapojen raja.

Oli miten oli, kuvat ovat todella hienoja (varsinkin viimeinen, Oblivion Staten satsi). Ja mielikuvitusta kutkuttavia. Pari sanaa siis vielä siitä.

Kuten sanottua, Falcon lepää kuvissa minusta selvästi samoilla sijoilla missä The Force Awakensin lopussa. Aluksen edestä nousevat kiviset portaat, jotka vievät Reyn kohti Lukea. Meri ja rantakalliot tietenkin puuttuvat, mutta ne lisätään jälkikäteen tai yhdistetään kuviin siitä, mitä on tallennettu viime viikkoina Irlannissa.

Se, mikä kuvissa näiltä osin on uutta, on tumma, kuolleelta vaikuttava mystinen puu, jonka muoto muistuttaa pystyyn nostettua X-Wingiä. Tällaista ei näkynyt The Force Awakensissa, vaikka se fyysisellä kuvauspaikalla on nyt lavastettu vain muutamien kymmenien metrien päähän Falconista.

Puulla voi toki olla pelkkä taustalavaste, mutta näissä kuvissa se ei tunnu sellaiselta. Mieleen tulevat heti kaksi viittausta. Imperiumin vastaiskussahan Luke laskeutui erään puun juurakkoon kohtaamaan omat pelkonsa, ja monet odottavat Episodi VIII:n Ahch-To -kohtausten heijastelevan Luken ja Reyn välillä sitä, mitä Luke kävi läpi Yodan kanssa Episodi V:ssä.

Toinen viittaus on tuoreempi: viime syksyn Shattered Empire -sarjakuvassa Luke kävi hakemassa talteen Palpatinen piilottamat Coruscantin Jeditemppelissä kasvaneen puun taimet. Pidin ja pidän juoni-ideaa tyhmänä (ja turhan Tolkien-vaikutteisena), ja soisin sen jäävän yhden sarjakuvan unohdettavaksi maininnaksi, mutta siellä se nyt on, kaanonia olevassa sarjakuvassa, ja tämä toinen puu seisoo näemmä studion takapihalla. Slashfilm kaivoi syksyllä Coruscantin Jeditemppelin puun esiin myös The Clone Wars -sarjasta, ja kuten tiedämme, Luke päätyi Ahch-Tolle etsiessään ensimmäistä Jeditemppeliä. Joten…onko studion puu tämän puun kantaisä? Arboristiko Lukesta on tullut?

falcon england

Miksi näissä kuvissa ei koskaan näy ketään, jolla on lupa olla paikalla?

Eikä tässä toki vielä kaikki: Falconin, jediaskelmien ja puun lisäksi samoihin ilmakuviin mahtuu vielä toinen kuvauspaikka. Vaikka kiviset portaat johtavat melkein saumattomasti ylätasanteen kuvauspaikalle, uskon kyseessä tosiaan olevan eri lokaation ja jopa eri planeetan. Galaktiselta messukeskukselta näyttävä rakennus ei tunnu sopivan Ahch-Ton kivisten mehiläispesien ja hautausmaiden sekaan. Daily Mailin kuvissa myös näkyy, kuinka lavasteet todellisuudessa ovatkin erilliset.

Sen sijaan rakennelma tuo heti mieleen prequelit, mikä johtuu varmaankin siitä, että galaksin asutut kolkat yhdistyvät edelleen toistaiseksi mielessämme prequeleihin. Messukeskus voisi olla vaikkapa Chandrilalla, Mon Mothman kotiplaneetalla, jolla Uusi Tasavalta Aftermath-kirjan mukaan ensin perustettiin (The Force Awakensissa tuhottu aurinkokunta oli Hosnia). Toinen vaihtoehto voisi olla Corellia, jota niin ikään on veikkailtu Dubrovnikin(kin) kuvausten planeetaksi. Tai jokin muu, toki. Rakennus ei ole aivan samasta puusta kuin Dubrovnikiin lavastettu galaktisen vanhan kaupungin tunnelma, mutta ei siitä ehdottoman kaukanakaan.

Rakennelmien keskeneräisyydestä päätellen näissä miljöissä kuvataan Episodi VIII:aa vasta Irlannin reissun jälkeen.

Irlannin kuvaukset: Galaktinen matkakohde syntyy

Episodi VIII:n kuvaukset ovat jo pitkällä toisessa julkisessa vaiheessaan. Tai no, ei toki täysin julkisessa: siinä missä maaliskuun Dubrovnikin kuvauksia tallentui jopa paparazzien videokameroihin, on Irlannin nummien kuvauspaikat onnistuttu eristämään tiesuluin ja lentokielloin yleisöltä astetta paremmin. Se ei tosin tarkoita, etteikö Irlannistakin olisi jo kuultu kiintoisia – itse asiassa aivan päinvastoin.

Tässä kirjoituksessa avaan kuvauksista tähän mennessä paljastunutta tavalla, joka, kyllä, spoilaa episodin VIII juonta.

rey-tfa-end

”Where do we go from here?”

Irlannissa kuvataan siis tässä kuussa ilmeisesti ainakin kolmessa piirikunnassa ja niissä vielä useammassa kuvauskohteessa. Kaikki paikat sijaitsevat meren äärellä ja useimpiin on rakennettu niin sanottuja mehiläispesämajoja, jotka on mallinnettu Skellig Michaelin autenttisten vastaavien mukaan. Selvältä vaikuttaa, että kaikki Irlannin kuvauskohteet sijaitsevat Ahch-Ton planeetalla, johon Luken, Reyn, Chewbaccan, Artoon ja Millennium Falconin The Force Awakensin lopussa jätimme – ja josta jo tiedämme tämän seuraavan episodin alkavan. Kuvausten ja kuvauspaikkojen määrästä päätellen Ahch-To on Episodi VIII:ssa todella merkittävä tapahtumapaikka – ei missään nimessä vain aloituspiste, josta äkkiä poistuttaisiin muualle. Itse asiassa yksi tärkeä Ahch-Ton kuvauslokaatio sijaitsee tietenkin vielä Englannin puolella: studion mailla lepää kokonainen Millennium Falcon Skelligin kiviportaiden kopion vierellä.

Ensimmäisenä tuotanto jalkautui Malin Headiin Pohjois-Irlantiin, jossa kuvattiin kolmen päivän ajan viikko sitten. Tuuliselle niemenkärjelle pystytettiin mehiläispesämajoja ja Falconin ”alaosa”. Malin Headin kuvauspaikasta saa hyvän kuvan vaikkapa näistä Daily Mailin kuvista. Sijainti ei tunnu olevan sama, mihin Falcon The Force Awakensissa jäi ja johon alus siis on studiolle rakennettu, joten mieleen tulee, että tämä voisi olla paikka, jossa Ahch-To lopulta jää sankareiltamme taakse.

Täältä meille välittyi ensimmäinen merkittävä ja kiistämätön juonispoileri episodi VIII:stä: Belfastin lentokentältä bongattiin paitsi Mark Hamill ja Daisy Ridley, myös Adam Driver. Aivan: Kylo Ren vierailee Ahch-Tolla. Making Star Warsin kuuleman huhun mukaan paikalla on itse asiassa koko kööri Renin ritareita, ja sehän tarkoittaa tietysti taistelukohtausta. Oli tuo (hieman epäilyttävän yksityiskohtainen) huhu totta tai ei, jo pelkkä Kylon läsnäolo tarkoittaa, että Ahch-To ei suinkaan jää pelkäksi treenauskohteeksi ilmeisen vastineensa, Imperiumin vastaiskun Dagobahin tapaan.

Eräs tiedonmuru ansaitsee erityismaininnan. StarWarsNewsNet kertoo kuulleens, että Malin Headissa olisi särkynyt IMAX-kamera. Tässäkin voi olla mukana rikkinäistä puhelinta, mutta… Ne ne ovat todella, todella, todella kalliita vempeleitä.

Pohjoisesta matka vei aivan saaren toiselle puolelle, eteläiseen Corkin piirikuntaan ja Brow Headin kuvauspaikalle. Tännekin lensivät näyttelijöistä tietenkin ainakin Hamill ja Ridley, mutta Irish Examinerin videossa lentokentältä ei näkynyt Driveria, jonka toimittaja mainitsee selostuksessaan.

Brow Headin kuvauspaikka sijaitsee todella komealla kallionkielekkeellä. Kuvauspäiviä oli vain kaksi tai kolme, mutta selvästi tämäkin lokaatio on erityisesti haluttu tallentaa elokuvaan. Mitä kielekkeellä kuvattiin, ei ole näkynyt juoruissa.

Pisin jakso Irlannin kuvauksia on tätä kirjoittaessani edelleen meneillään. Nyt kuvataan Kerryn piirikunnassa muutamassakin kuvauskohteessa. Niistä Ceann Sibeal on se lokaatio, johon on rakennettu oikein kokonainen kylä mehiläispesämajoja. Toinen Kerryn kohde on rantakallio Dunmore Headissa, joka voisi olla vaikka sama paikka, jonne Falcon jätettiin The Force Awakensin lopussa. Kuvauspäiviä on tiettävästi kaikkiaan kuusi, viimeisenä torstai 26. toukokuuta. Paikallishavaintojen mukaan tässä kuvauskohteessa kamerat ovat pyörineet yölläkin ja mukana on ollut helikopterikuvauksia. (Irlannin kuvauskohteista on myös useita raportteja sadekohtauksista.)

Ja kas, täältä olemme taas kuulleet jotain juonellistakin. Ensinnäkin: kyllä, Adam Driver oli paikalla. Radio Kerry taas raportoi paikallisten nähneen savua ja ”törmäyskohtauksen”. Making Star Warsilla on (tietenkin) huhuraportti siitä, mitä törmäyspaikalla kuvattiin, ja se onkin kiinnostavaa: Renin ritarit polvistumassa avaruusaluksen savuavan hylyn äärelle, ”aivan kuin aluksessa olisi kuollut yksi heistä tai joku tärkeä olisi astumassa hylystä ulos”. MSW jatkaa, että Kylo Ren ei olisi ollut tuolla hetkellä paikalla, josta tietysti voi epäillä, että hylystä astuisi ulos tuo Renin ritarien mestari.

Itse koen tämän raportin kutkuttavana jo menemättä siihen, oliko silminnäkijä aivan oikeassa kumarruksesta sen paremmin kuin Kylon puuttumisestakaan. Nimittäin: jos planeetalla on Renin ritareita, jotka saapuvat savuavan avaruusaluksen hylyn äärelle, se tarkoittaa, että ritarit ovat jo planeetalla aluksen törmätessä. Vähitellenkö he Ahch-Tolle tulevat? Kuinka äkkiä The Force Awakensin jälkeen? Ja miten Luken olinpaikka nyt heille sitten yhtäkkiä paljastuu? Ja sitten on tietysti kysymys siitä, miksi alus törmää, jos niin kerran tapahtuu – taisteleeko joku heitä vastaan ilmakehässä, vai pudottaako Luke kenties aluksen Voimalla kiertoradalta? Pliis, tämä viimeinen!

Skellig_Michael_beehive

Mehiläispesätalo, the real thing: kuva Skellig Michaelin saarelta. (kuva: Jibi44, CC BY 2.5)

Radio Kerryn mukaan sikäläiset kuvaukset ovat sujuneet vauhdilla ja saattavat päättyä etuajassa. Irlannin kuvaukset ovat todennäköisesti sitä myöten selvät – tosin ihan varma en ole, sillä niin monesta kuvauspaikasta on ollut jehuja ja huhuja!

Todennäköisesti näistä kuvauksista tihkuu meille vielä lisää tietoa. Paikalla on ollut niin paljon paikallisia avustajia, rakentajia ja toiveikkaita filmituristeja, että tässä tuskin on kaikki, jonka innokkaat kuvausdekkarit vielä meille kertovat. Parhaaksi yritykseksi tuskin jää ohiajajan tallentama pikainen videokuva Ridleystä in costumeVloggaaja Degobaben mukaan Falconin rakenteiden näkeminen Malin Headissa oli suorastaan helppoa.

Sekin on selvää, että tämä kuvaussetti tekee Irlannista kenties Star Wars -fanien tulevan matkakohteen numero yksi. Nämä kuvauspaikat kun, toisin kuin vaikkapa Tatooine Tunisiassa, ovat kenen tahansa saavutettavissa melko vähällä vaivalla, ja vieläpä kohteita, joihin on melko helppo huij…houkutella mukaan perheen vähemmän SW-hurahtaneetkin. Voin omastakin kokemuksesta todistaa, että Irlannin kallionkielekkeet ovat komeita kohteita jo ihan itsessään, mutta parin vuoden kuluttua niillä seisoessaan paikalle voi vielä kuvitella valomiekkataistelun. Ei ihme, että Irlannin media on kuvauksista aivan pähkinöinä: koko saaren turismi kiittänee!

Meillä on uusi Han Solo

Disney-Lucasfilm ei ole tiedottanut tästä virallisesti, mutta emmeköhän voi ottaa sen totuutena: Alden Ehrenreich on nuori Han Solo vuoden 2018 elokuvassa. Uutisen skuuppasi Page Six, jonka perässä tiedon vahvistivat muun muassa Variety ja The Wrap.

Ehrenreichin oli jo pitkään huhuttu olevan vahvoilla rooliin, johon epäilemättä tutkittiin nelinumeroista lukua nimiä. Loppuvaiheessa olivat tiettävästi Ehrenreichin kanssa Jack Reynor ja Taron Egerton.

Kuka Alden Ehrenreich, sopii tietysti kysyä. Eine ordentliche Name, mann sagt!

aldenehrenreichjpg

Alden Ehrenreich, pian nuori Han Solo.

Ehrenreich (s. 1989) on todennäköisesti tutuin vanhojen suosikkieni Coenin veljesten tuoreesta ja aika kauheasta komediasta Hail, Caesar!. Ehrenreich on sen paras pala: kaveri näyttelee hauskasti satulassa (ja tynnyrissä) kasvanutta lännenleffojen tähteä, josta studion paineissa yritetään epätoivoisesti leipoa salikelpoista draamanäyttelijää. Tässä hauska klippi Ralph Fiennesin kanssa. Isoja nimiä ei Ehrenreichin taustasta puutu: The Hollywood Reporter kreditoi hänen löytäjäkseen Lucasfilmin pomon Kathleen Kennedyn entisen pomon Steven Spielbergin. Sen jälkeen mies on näytellyt pienissä rooleissa niin Francis Ford Coppolan kuin Woody Alleninkin ohjauksessa, mutta selvää on, että Christopher Millerin ja Phil Lordin ohjaama Solon soolo on hänelle tie tähtiin.

Tai, tietenkin, vaihtoehtoisesti tie puolen maailman inhokiksi. Harrison Fordin kengät ovat suuret täytettäväksi. Kuten mainituista nimistä näkee, Lucasfilmillä oli selvästi haussa nuori kaveri, joka ei ole aivan Daisy Ridleyn lailla ihka ensimmäisessä roolissaan, mutta jota voi hädin tuskin kutsua tutuksi kasvoksi. Ratkaisu on varmasti viisas: Han Solo on niin ikoninen hahmo, että häneksi on vaikea kuvitella ketään tuttua. Koeluvuissa käyneistä jopa Miles Teller (Whiplash, Fantastic Four) tuntui esimerkiksi minusta liian isolta nimeltä.

Samalla tuntematon on tietysti myös riski, mutta ehkäpä ei sellainen, josta meidän yleisön tarvitsisi välittää. Lucasfilmin valtaapitävät olisivat saaneet kenet tahansa, joten emmeköhän voi luottaa siihen, että he ovat valinneet viisaasti. Vaikka, tietysti, ihan tästä saagastakin on esimerkkejä paitsi Daisy Ridleyn, myös Hayden Christensenin verran…

Han Solo -leffa on toki meille katsojille vielä melko kaukana. Sitä ennen näemme ensi-illassa ensi jouluna Rogue Onen ja seuraavana Episodi VIII:n. Mutta koska Lucasfilmillä ja Pinewoodin studioilla siirrytään nyt saumattomasti tuotannosta toiseen, ei Solo-leffa tuotantonsa kannalta niin kaukana olekaan. Sitä saatetaan kuvata jo ensi syksynä. Lego-elokuvan ohjaajina tunnettu kaksikko on ainakin jo innoissaan:

Jossain vaiheessa pitäisi kai siis innostua tästäkin projektista, joka tällä hetkellä tuntuu vielä itsestäni vaikealta. Solo-leffan – jonka nimi ei siis välttämättä ole ”Han Solo – A Star Wars Story”, vaikka pidän sitä kyllä erittäin todennäköisenä – käsikirjoittaja Lawrence Kasdan on onneksi luvannut, että filmi ei olisi totaalinen alkuperätarina: ”It will not be, ’Here’s where he was born and this is how he was raised’. I think what it will be is what was he like 10 years earlier”, Kasdan sanoi alkuvuodesta. Se on hyvä, sillä ainakin oma kauhuskenaarioni on Solo-tarina, jossa klikkaillaan kaikki mahdolliset origin-boksit, vitsaillaan ”you go first” Greedon kanssa ja pelataan se sabacc-erä, jossa Millennium Falcon vaihtaa omistajaa.

Solon oma elokuva tapahtuu siis noin kymmenen vuotta ennen Episodi IV:ää. Juonesta emme kuule vielä pitkään, pitkään aikaan mitään, joten tässä vaiheessa turvallisimpana veikkauksena voinee pitää Hanin ja Chewbaccan ensitapaamista – eikä vähiten siksi, että Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger on suorastaan kutsunut tätä projektia ”origin storyksi Hanista ja Chewiesta”.

Toinen vahva vaihtoehto on Solon, Chewien ja Boba Fettin välinen yhteenotto, jolla Disney saisi tavallaan kuitattua Boba-elokuvan tekemättä suoraa sooloelokuvaa pahiksesta. Molemmat tuntuvat kuitenkin sikäli isoilta tarinoilta, että oletan Disneyn valitsevan niistä toisen tai jonkin aivan kolmannen. Ehrenreichin sopimuksessa on taatusti joka tapauksessa pykälät mahdollisista jatko-osista, joita Disney tekee mielellään, jos tämä projekti vain ei kosahda, joten useampaankin seikkailuun on mahdollisesti vielä aikaa.

Kannattaa muistaa, että koska vanha expanded universe siirrettiin Legends-universumiin, emme tiedä nuoren Solon taustasta kovinkaan paljon: kaanonia olevat Marvelin uudet sarjakuvathan ovat jo paljastaneet Hanin menneisyydestä uuden exän. MakingStarWarsin melkein vuoden vanhan huhuraportin mukaan tosin Solon ja Chewien tapaaminen olisi pääpiirteittäin entisellään: Han vapauttaa Chewien Imperiumin orjuudesta, ja täten wookiee on elämänsä velkaa corelliaanille. Mutta tapahtuiko tämä Hanin ottaessa hatkat Imperiumin akatemiasta vai jotenkin aivan toisin?

Tuorein asia, mitä voimme jännittää Solo-leffaan liittyen on se, mitä huhuttiin aiemmin talvella: että nuoren Hanin valintaa kiihdytettiin, jotta näyttelijä saataisiin heittämään cameo Rogue Oneen Marvel-leffojen esimerkin mukaan. En yllättyisi, vaikka näin tosiaan olisi.

Vielä kiinnostava tiedonmuru Lucasfilmin fanisuhdemies Pablo Hidalgolta: Han Solo -elokuva oli nimenomaan yksi George Lucasin(kin) ideoista Star Wars -spinoffeiksi:

https://twitter.com/pablohidalgo/status/718307805543931904

Uuden kaanonin paras Star Wars -oheinen

Tämä blogimerkintä menee todellakin sarjaan ”kirjoituksia, jotka olisi pitänyt kirjoittaa jo ajat sitten”. Tarkkaan ottaen vähän ennen The Force Awakensin ensi-iltaa. Mutta kirjoittamatta jäi, ja niin vain sen tekee nyt ajankohtaiseksi se, että Claudia Grayn odotettu toinen Star Wars -romaani Bloodline julkaistaan jo ensi viikolla.

Ja sehän on odotettu siksi, että Grayn ensimmäinen Star Wars -romaani oli viime syyskuussa julkaistu Lost Stars. Young adult -muotitermin alla julkaistu romaani tuli ja yllätti kaikki, mukaanlukien minut. On nimittäin päivänselvää, että Lost Stars on parasta uuden kaanonin aikaista Star Wars -oheisluettavaa tai -katsottavaa. Sen lisäksi se saattaa hyvin olla jopa kaikkien aikojen paras lukemani Star Wars -romaani.

Lost-Stars

Lost Stars kertoo, kuten young adult -romaani ilmeisesti käytännössä tarkoittaa, kahdesta nuoresta ystävästä-jotka-voisivat-olla-rakastavaisia, jotka päätyvät suuressa sodassa vastakkaisille puolille. Kaikki tietävät, että tätä peruskaavaa käyttäen voi saada aikaiseksi sekä aivan suurimpia tarinoita Romeosta ja Juliasta uuteen Battlestar Galacticaan että kammottavia kauhuja ihmiskunnan riesaksi (Twilight, katson sinua). Lost Stars, kuten varmaankin tuli jo selväksi, lukeutuu ehdottomasti onnistumisiin.

Vanhan expanded universen, Legends-tarinoiden, lukijat saattavat muistaa Rogue Squadron -sarjakuvien tarinan The Making of Baron Fel, joka ainakin omassa mielessäni kuuluu tuon kaanonin huippuhetkiin. Sen alussa kapinallisten vangiksi joutunut Imperiumin lentäjä-ässä Soontir Fel aloittaa tarinansa kertomalla olleensa vain maalaispoika joka halusi lentää, ja että ”toisissa olosuhteissa” hänestä olisi voinut tulla Kapinaliiton Luke Skywalker – ja Luke Skywalkerista Imperiumin Soontir Fel.

Minä luen Lost Starsin sukulaiseksi tälle tarinalle – paitsi että se on paljon, paljon syvempi ja älykkäämpi. Claudia Grayn päähenkilöt Thane Kyrell ja Ciena Ree kasvavat Imperiumin vakauttamalla planeetalla. Thane tulee planeetan aristokratiaan kuuluvasta perheestä, Ciena köyhistä ja luonnonuskoisista oloista. Molemmat haluavat avaruuslentäjiksi, ja tie siihen on tietenkin Imperiumin akatemia. Vaiherikkaalla tiellään nämä kaksi valmistuvat akatemiasta juuri parahiksi samoihin aikoihin, kun jossain toisaalla eräs prinsessa uskoo erään superaseen suunnitelmat kahden droidin haltuun. Lost Starsin edetessä Thane ja Ciena päätyvät eri puolille galaktista konfliktia, joka etenee kaiken aikaa taustalla myös meille tuttua latuaan.

Gray onnistuu kirjassa taitavasti sekä tuon konfliktin että päähenkilöidensä kuvaajana. Ensinnäkin Thane Kyrell ja Ciena Ree tuntuvat aidoilta ihmisiltä, ja heistä välittää lukiessaan enemmän kuin Star Wars -kirjoissa (sori vaan) yleensä. Nämä kaksi tuntuvat kuuluvan yhteen, vaikka samaan aikaan heidän liittonsa tuntuu lukijastakin mahdotttomalta. Näin, koska – ja nyt pääsemme Grayn varsinaiseen neronleimaukseen – hahmojen ytimeen on kirjoitettu erinomaisen kiinnostava ajatusleikki. Kaksikosta kapinalliseksi päätyy nimittäin rikkaan perheen kyyninen poika Thane Kyrell, joka ei usko auktoriteetteihin eikä varsinkaan idealistiseen pasifismiin. Imperiumin uskollisena sotilaana taas pysyy Ciena Ree, joka nimenomaan on idealisti ja kunniansa vanki, joka tahtoo rauhaa.

Claudia Gray siis kääntää luonteiden ennakko-oletukset ympäri – ehkä monen mielestä sukupuoltenkin, sillä Grayn alkuperäinen tehtäväkäsky oli kertoa päinvastoin idealistisen tytön liittymisestä kapinaliittoon ja kyynisen pojan liittymisestä Imperiumiin. Mutta juuri kiepauttamalla luonteet toisin hän onnistuu kertomaan mielestäni kaikkien aikojen kiehtovimman ja uskottavimman todistuksen siitä, miten Imperiumi pitää valtansa. Thanen ja Cienan kautta käsitellään muun muassa Kuolemantähteä vastapuolen näkökulmasta: miten kokonaisia planeettoja tuhoavan aseen voi nähdä rauhaa rakentavana, ennaltaehkäisevänä pelotteena ydinpommin tapaan, ja miten tuon kuun kokoisen tukikohdan imperiaaliuhrit lisäisivätkään järjestyksenpitäjien raivoa kapinallisterroristeja kohtaan. Star Wars tapaa perinteisesti, arkkityyppisen luonteensa mukaisesti, esittää Imperiumin yksiselitteisen ”pahana”, mutta meille kaukaiseen galaksiin korviamme myöten uppoutuneille on tervettä ja kiehtovaa nähdä vastustaja myös inhimillisenä. Jokainen käskyjä seuraava sotilas ei toki ole hän, joka armotta antaisi käskyn tuhota Alderaan (yksi kirjan sivuhenkilöistä on alderaanilainen keisarillinen).

Tämän kaiken lomassa Lost Stars tarjoaa onnistuneesti vastapuolen ja sivullisen näkökulmaa moniin pienempiin yksityiskohtiin: julkkisprinsessa Leia Organa on pari vuotta ennen Yavinin taistelua nuorille kadeteille kenties pieni ihastuksenkin kohde, mustiin pukeutuva Darth Vader Imperiumin rivisotilaille salaperäinen ja pelottava ilmestys ja Kapinaliittoon aikanaan yhtäkkiä ilmestyvä ”kenraali Han Solo” kapinan duunareille kummastus. Luonnollisesti Gray ei vastusta kiusausta ujuttaa hahmojaan myös eräille avainpaikoille: arvatkaapa vain, kuka skannaa senkin Tantive IV:n pakokapselin, jossa ei havaita eläviä olentoja. Kaikki tämä toimii oikein hyvin, koska nämä väläykset ovat kirjan mauste, eivät pääasia.

Monta kertaa lukiessani mietin, oliko tätä ylipäätään järkeä julkaista ”young adult” -bannerin alla. ”Nuortenromaanius” kun tuntuu tässä tapauksessa nurinkurisesti tarkoittaneen paitsi älykkäämpää ja aikuisempaa kerrontaa kuin suurin osa Legends-tarinoista, myös sitä, että tämän kirjan päähenkilöt harrastavat seksiä. Totuuden nimissä nuortenromaanius näkyy tosin paikoin star-crossed lovers -kaavan ulkopuolellakin: akatemiassa kerronta tuo mieleen Harry Potter -kirjojen Tylypahkan ja esimerkiksi Endorissa tapahtumien kuvauksen vähäisyys kiusaa vähemmän kärsimätöntä lukijaa. YA-leimaa ei silti kannata missään nimessä pelätä: ensinnäkin painotuksia voi perustella kirjan tuntuvalla paksuudella, ja kuten sanottua, Thanen ja Cienan sielunmaisemien kuvauksessa romaani menee vähintään ”aikuistenromaanien” syvyyteen.

Ehdoton suosituspeukku siis. Lost Stars onnistuu romanssina, tragediana, seikkailuna ja kiehtovana vaihtoehtoisena katsauksena Star Wars -universumiin, eikä siltä enää kehtaa missään enempää pyytää. Surumielinen loppujakso kuljettaa lukijan Jakkun taisteluun asti, mutta vaikka tämäkin kirja julkaistiin osana Journey to The Force Awakens -ohjelmaa kuten Shattered Empire ja Aftermath, ei tämä mitään erityistä uutta siihen elokuvaan liittyvää informaatiota lukijalle enää antanut. Sen sijaan tarina pysähtyy pisteeseen, jota pidin aivan erityisen rohkeana. Nyt toivon vain, että Claudia Graylla on rohkeutta myös kieltäytyä jatko-osatoiveista…

Bloodline-cover

Ensi viikolla julkaistava Bloodline ei siis, onneksi, ole Lost Stars 2. Sen sijaan se lupaa virallisen sivun vihjausten perusteella olla ”se varsinainen prequel The Force Awakensille”. Kuusi vuotta ennen Episodi VII:ää tapahtuva romaani kertoo Ensimmäisen ritarikunnan kasvavan uhan vaikutuksesta Uuteen tasavaltaan. Romaani keskittyy Leia Organan ympärille (jei!) ja kertoo siis Vastarintaliikkeen synnystä Tasavallan sisällä. Virallisen sivun vihjeen perusteella tarina saattaa myös sisältää sen monien spekuloiman hetken, jossa galaksille viimein paljastuu kloonisotien sankarin Anakin Skywalkerin ja Imperiumin vihatun Darth Vaderin välinen yhteys. Epäilemättä odotettavissa on The Force Awakensin sivuhenkilöiden esiintymisiä ja ainakin jonkinlaisia viittauksia Skywalker-Organa-Solon perhetragediaan. Ja ellei tämä jo muuten kiinnostanut, Episodi VIII:n ohjaajan Rian Johnsonin kerrotaan osallistuneen juonenkehittelyyn.

Bloodline julkaistaan ”aikuistenromaanina” eikä ”nuorten aikuisten romaanina”. Toivottavasti laatu ei silloin putoa…

The Force Awakens bluray kiehtoo ja suututtaa

The Force Awakens lie tässä vaiheessa jo blurayltakin (tai dvd:ltä) katsottu, eikö? Sillä eihän siinä, totuuden nimissä, ollut kaikkinensa katsottavaa kuin noin neljän tunnin edestä.

Kirjoitin jo etukäteen julkaisun näyttävän verrattain vaatimattomalta. Katsomisen jälkeen se tuntuu siltä vielä enemmän. Vaikuttaa siltä, että Disney-Lucasfilm haluaa edelleen pitää pääosassa itse elokuvan, eikä selittele sitä suuremmalti. Itse asiassa mahtipontisesti nimetty Secrets of The Force Awakens -päädokumentti jopa alitti odotukseni, koska ensi-illan (ja dokkarin haastattelujen kuvaamisen) jälkeen tekijät ovat kuitenkin antaneet haastatteluja niinkin obskuureista aiheista kuin vaikkapa Kylo Renin tuhka-astiasta. Niinpä kun bluray-dokkari alkaa kikattelevien näyttelijöiden ”jes, nyt me saadaan viimein puhua tästä” -puuskahduksilla, sen voisi odottaa menevän todella kertomattomiin kulissien takaisiin tarinoihin…mutta niin ei tapahdu. Dokumenttiin ei todellakaan ole jätetty (tai päästetty) sen nimenmukaisia salaisuuksia: itse asiassa haastan kenet tahansa kaivamaan dokumentista tiedonmuruja, jotka eivät olisi jo paljastuneet elokuvan ensi-iltaa edeltävinä tai sitä seuranneina kuukausina. Itseni yllätti aidosti vain yksi pieni yksityiskohta: se, että osa haastateltavista lausui Kylo Renin etunimen muodossa ’kii-lo’, mikä voi tarkoittaa, että tämä oli jossain vaiheessa tarkoitus.

abrams-ridley

Secrets of the Force Awakens -dokumentti ei näytä salaisuuksia, mutta sentään tällaisia hetkiä.

Se, mikä dokumentissa oli tietenkin hienoa, oli elokuvan kuvauksien näkeminen viimeinkin videona. Kaltaiseni prequel-sotien veteraanit muistavat, kuinka silloin elokuvien making of -kuvia ja videoita paitsi vuodettiin nettiin, myös julkaistiin ihan virallisestikin koko ajan elokuvanteon aikana. Tällä kierroksella vastaavanlainen materiaali on ollut niin vähissä, että todellakin pelkät kamerantakaiset kuvat vaikkapa Millennium Falcon -lavasteista tuntuvat nyt kullanarvoisilta. Tässä vaiheessa haastatteluissa on jo kerrottu toistamiseen asti, miten uskomattomia yksityiskohtia elokuvaan tehtiin ”livenä” tietokoneiden sijaan (vain yksi esimerkki: punainen pitkä robotti Maz Kanatan linnan ulkopuolella), mutta sen näkeminen videolla on silti kiinnostavaa.

Jokainen minuutti The Force Awakensin lisämateriaaleja on siis toki katsomisen arvoinen, mutta pintaraapaisuksi ne jäävät. Kuvaavaa on, että dokkareissa ei edes mainita tuotannon merkittävintä, isoa julkisuuttakin ymmärrettävästi saanutta, takaiskua eli Harrison Fordin jalkaonnettomuutta – vaikka tuon onnettomuuden tiedetään vaikuttaneen merkittävästi tuotantoon, kun kaikki myöhemmät kuvaus- ja lavastusaikataulutkin menivät uusiksi ison tähden ollessa jonkin aikaa toipilaana. Toinen iso asia, mihin dokumentti ei koske pitkällä tikullakaan on elokuvan tuotannon huippusalaisuus ja samalla sen suhde meihin: siis yleisön massiivisiiin odotuksiin, spekulaatioihin, huhuihin ja vuotoihin.

Vielä ärsyttävämmiltä tuntuvat muutaman minuutin featurettet BB-8:sta, ILM:stä, musiikista ja muutamista muista aiheista. Tänä päivänä nämä tuntuvat sen tasoisilta katsauksilta, että niiden olisi kuulunut olla pikemminkin netissä julkaistavia pätkiä juuri prequelien malliin – ja maksavien asiakkaiden blurayllä näitä kutakin aihetta olisi voinut käsitellä vaikka puoli tuntia Peter Jacksonin Keski-Maa-elokuvien levyjen tapaan.

puppetbb

BB-8, uskomaton nukke- ja tietokoneanimaation yhteisluomus, saa 6-minuuttisen featuretten. Kuusiminuuttisen.

Aivan kaikkein eniten minua kuitenkin kismittävät poistetut kohtaukset. Kirjoitinkin jo tätä julkaisua ennakoidessani, että monet oikeasti kiinnostavat poistetut kohtaukset loistavat poissaolollaan: Leian ja Korr Sellan välinen, galaksin poliittista tilannetta käsitellyt kohtaus tai Unkar Pluttin myöhemmät vaiheet Falconin perässä, esimerkiksi. Mutta sitä en osannut arvata, kuinka herttaisen yhdentekeviä todella olisivatkaan ne parit pätkät, jotka bluraylla on suvaittu julkaista. Vastarinnan lääkäri sanomassa Finnin paranevan? Pliis.

Jopa ennakkoon odottamani, kauan ennen elokuvan julkaisua huhuja seuraavissa piireissä kohuttu kohtaus Kylo Renistä Falconissa paljastui bluraylla pelkäksi nopeaksi väläykseksi, jota katsoja ei jää kaipaamaan. Tässä kuitenkin juuri piilee suuttumukseni ydin: eiväthän ne sekunnit, jotka nyt tuosta kohtauksesta näimme, tarkoita, että kohtauksen olisi pitänyt olla juuri tuollainen. Tuskin kohtaa on tuollaisenaan ”valmiina” elokuvasta poistettu. Päinvastoin, se on luultavasti päätetty jättää pois jo aiemmin, kuten efekteiltään viimeistelemätön lumikiiturikohtaus. Sitten nuo parit kymmenet sekunnit on vain viimeistelty ja lätkäisty levylle.

Tunnelmallisemmin tehtynä, sopivaan kohtaan elokuvan rytmiä sijoitettuna, Kylo Ren istahtamassa isänsä legendaarisen avaruusaluksen tuolille pohtimaan viimeisen kerran tulevaa tekoaan olisi voinut olla The Force Awakensin hienoimpia kohtauksia: herkkä ja hyytävä hetki. Se, että elokuvantekijät päättivät jättää kohdan pois elokuvasta, on heidän valintansa, ja saattaa toki selittyä nimenomaan vaikkapa elokuvan rytmillä. Mutta se sirpale, joka kohtauksesta meille nyt näytettiin, antaa ymmärtää, ettei valinta ollut kummoinenkaan. The Force Awakensin nyt julkaistut poistetut kohtaukset – ja laajemmin kaikki muutkin blurayn ekstrat – pönkittävät illuusiota siitä, että elokuvan oli aina määrä olla juuri tällainen, eikä se olisi mitenkään voinut olla toisenlainen. Ja näinhän, kuten tämän blogin seuranta-alueen perimmäinen ideakin on, ei todellakaan ole.

Minulle Star Wars -elokuvien keskeinen viehätys on aina ollut siinä, miten tarina rakentuu: kuinka ideat kasvavat kokonaisiksi hahmoiksi, juonikuvioiksi tai elokuviksi, ja kuinka nämä jatkuvassa saagassa vaikuttavat aina seuraaviin ideoihin, juonikuvioihin, elokuviin ja oheistarinoihin. Pian elokuvan ensi-illan jälkeen listaamani 20 asiaa, jotka putosivat pois ei sekään sisällä läheskään kaikkea, mitä moiselle listalle voisi nyt koota. Secrets of The Force Awakens -dokkari mainitsee kyllä Poen tarkoitetun kuoleman, käsikirjoittajien vaihdoksen ja pari muuta isoa käännettä, mutta ei pureudu juuri lainkaan siihen prosessiin, josta minä kaikkein eniten haluaisin kuulla. Erityisesti poistettujen kohtausten valinnallaan se antaa ymmärtää, ettei kerrottavaa olisikaan.

kylo-falcon

Kylo Ren käy Millennium Falconissa. Bluraylla tämä hetki kiitää ohi, vaikka tässä kuvassakin on tunnelmaa.

Onneksi toivoa sopii – ja itse asiassa olettaakin – että paljon tästä kerrotaan ja nähdään vielä myöhemmin. Trilogian valmistuttua julkaistavassa juhlaboksissa, esimerkiksi. JJ Abrams on sanonut, että poistettuja kohtauksia voitaisiin julkaista lisää jopa netissä. Kovin suuria salaisuuksia ei kuitenkaan liene luvassa enää ihan heti: jostain sekin kielii, että The Force Awakensin Making of -kirja on ilmeisesti kaikessa hiljaisuudessa haudattu (tai siirretty).

Voi tietysti olla, että joitain salaisuuksia on nyt vielä syytäkin pitää salaisuuksina, koska ne saattavat olla siirtyneet seuraaviin episodeihin. Tällainen voisi olla esimerkiksi olla elokuvaan harkittu Yodan Voima-haamun vierailu. Toinen syy jonkin poistetun kohtauksen puuttumiselle voi olla se, minkä Abrams mainitsi Entertainment Weeklyn podcastissa: osia poistetuista kohtauksista voi päätyä osaksi toisia kohtauksia, kuten se tuhkakasaan laskettava kypärä, joka kuvattiin alunperin osaksi Vaderin kypärälle puhumisen kohtausta.

Onnekasta on sekin, että itse elokuvan saaminen kotiteatterikatsottavaksi (näin pian!) on toki tervetullutta. Ensikatsomalta The Force Awakens on väreiltään ja ääniltään hieman säädetty verrattuna teatteriversioon, ja suomalaiskatsojan iloksi tekstityskin on nyt parempi kuin teatterissa. Ja mahdollistaahan kotijulkaisu tietysti kaikkien yksityiskohtien tarkan selaamisen. Lucasfilmin pr-mies Pablo Hidalgo löysi kuvista kadonneen konstaapeli Zuvion. Reyn Voima-näystäkin on vasta tämän julkaisun myötä paljastunut jopa uusia puhujia: Alec Guinnessin, Ewan McGregorin ja Frank Ozin saatoimme kaikki kuulla toisella tai kolmannella katsomiskerralla teatterissakin, mutta näkyyn keisari Palpatinen ääni oli todella piilotettu kohtaukseen niin syvälle, etten ole lainkaan varma, kuulenko sitä vieläkään.

Tässä vielä pari täydennyslinkkiä videomuotoisen making of -aineiston ystäville:

Episodi VIII: Suomalainen halasi prinssiä

Hemmetti, Britannian kuninkaalliset saisivat vierailla Star Wars -kuvauksissa vaikka viikoittain.

Nimittäin jos sen mukana me muutkin saamme nähdä näin paljon. Prinssit William ja Harry vierailivat Pinewoodin studioilla, ja kas, mitä kaikkea silloin paljastuikin:

No okei, kohtuuden nimissä on myönnettävä, että A-Wing saattaa liittyä myös Rogue Oneen, jolloin se ei ole yhtään niin jänskä juttu, kaikkihan kun tietävät tuon kapinallisaluksen olleen sotajoukoissa Rogue Onen kuvaaman kapinan aikaan. Mutta koska tällä kierroksella oppaana toimivat Mark HamillDaisy RidleyRian Johnson ja kumppanit, aion rohkeasti olettaa, että kuvissa nähtävä liittyy ainakin ensisijaisesti episodi VIII:aan.

Kensingtonin palatsin virallin Twitter-tili julkaisi kuvia ja videota, ja pääsipä siivellä studioon muutama journalistikin, joista erityisesti The Mirrorin ja Daily Mailin sivuilta löytyy kattavat kuvakokoelmat. Tässä vain pari videoesimerkkiä:

A-Wingin lisäksi kuvista löytyy ainakin amiraali Ackbarin naamio, Daisy Ridley -kasvomaski (stuntin käyttöön, Mirrorin video selittää) ja uutta alien-designia. Niin, ja prinssejä halaava Chewbacca on tosiaan Joonas Suotamo.

Yritin kovasti etsiä kuvien taustalta luonnoskuvia tai muita kuvaan unohtuneita pikku-uutisia. Paras löytämäni on tässä kuvassa:

Nimittäin: Kenen valomiekka on keskellä kuvaa pöydällä?

Harmi, että Irlannilla ei ole kruunupäitä. Kuvaukset Malin Headissa Donegalin kreivikunnassa Pohjois-Irlannissa ja Ceann Sibealissa Kerryn kreivikunnassa etelässä kaipaisivat pian vierailijoita…

 

Rogue Onessa nähdään tuttuja ja jännitetään tuntemattomia

Rogue Onen viimeviikkoisen erinomaisen teaserin ihailun myötä on sopivaa pyöritellä hiukan lisää sitä, mitä tämän vuoden joulukuun Star Wars -elokuvassa on odotettavissa. Alkuun kuitenkin spoilerivaroitus: siinä missä viime viikon merkinnässäni pitäydyin teaserissa ja spekulaatiossa, nyt kirjoitan myös (juoni)huhuista.

Rogue-dstar

No, really, look at the size of that thing!

Rogue One lupaa tosiaan teaserissaan olla toiminnallinen, jopa sotaelokuvamainen erillistarina Star Wars -maailmassa. Kyse on ensimmäisen Kuolemantähden suunnitelmien varastamisesta – eli tehtävästä, jonka sinänsä tiedämme onnistuvan. Tuo ennustettavuus on kuitenkin vähäinen ongelma jos ongelma lainkaan, koska milloinpa näissä elokuvissa päähenkilöiden olisi voinut olettaa täysin epäonnistuvan. Sen sijaan Rogue Onessa on ensiluokkainen mahdollisuus oikeaan jännitykseen sen suhteen, miten päähenkilöiden käy: tiettävästi yksikään heistä ei ole meille entuudestaan tuttu eikä galaksin myöhemmissä tarinoissa mainittu. Koska Rogue Onelle ei ole lähtökohtaisesti luvassa väistämätöntä jatkoakaan, ei edes päähenkilö Jyn Erso (Felicity Jones) ole ”turvassa” siten kuin vaikkapa The Force Awakensin pääparin saattoi draaman lakien mukaan uskoa olevan. Kenelle vain voi käydä huonosti ja sodassa, kuten tiedetään, monille tosiaan käy huonosti.

Lähtökohtaa ja teaseria pitemmälle emme virallisesti oikeastaan mitään tiedäkään. Huhujen osastolta voidaan ammentaa hieman lisäveikkauksia – tosin yllättävän vähän. Jostakin syystä Rogue One on kiinnostanut huhuilijoitakin, tai siis uskottavia tietovuotajia, yllättävän vähän. Tai sitten studiolla on saatu käyttöön The Force Awakensin kautta pitävämpi hiljaisuuden kupu…

rogue-atat

Tässä käydään tosiaan sotaa. Mutta tässä ei varsinaisesti näytetä suorittavan salaista tehtävää kaikessa hiljaisuudessa…

Varhaisessa vaiheessa vahvasti toistellun huhun mukaan Rogue Onen piti kertoa kapinallissotilaiden sijaan palkkionmetsästäjistä, jotka palkataan sieppaamaan Kuolemantähden suunnitelmat. Tämä voi itse asiassa edelleen olla totta. Jyn Erso tuodaan teaserin alussa Mon Mothman eteen käsiraudoissa, ja voi olla, että loput iskuryhmän jäsenet (Riz Ahmedin, Donnie Yenin ja Chiang Wenin hahmot) palkataan tiimiin nimenomaan freelancer-markkinoilta. Teaserhan esittää vain Diego Lunan hahmon selvästi luottokapinallisena, ja ainakaan samuraityyliin taisteleva sokea soturi ei varsinaisesti vaikuta kapinallisten rivisoltulta.

On tosin nähty myös vastahuhu, jonka mukaan filmin palkkionmetsästäjät olisivatkin vanhoja tuttujamme alkaen itsestään Boba Fettistä ja päättyen paitsi Bosskiin, myös animaatiosarjojen Cad Baneen. Nämä yrittäisivät napata Kuolemantähti-suunnitelmien kanssa pakenevat sankarimme elokuvan loppupuolella. Tätä huhua saattaa tukea MakingStarWarsin väite tuotannon koodinimistä: sen mukaan hyviksien termi olisi ”Seal”, pahisten ”Shark” ja kolmannen ryhmän, johon Forest Whitakerin hahmo kuuluisi, ”Eel”. MSW epäili ainakin tuon raportin aikaan, että ankeriaat voisivat olla palkkionmetsästäjiä. Tämä tarkoittaisi, että filmi ei suinkaan olisi datadiskin kaappaamiseen huipentuva ”heist-elokuva kaukaisen galaksin sodassa”, vaan että vähintään kolmannes elokuvasta juostaisiinkin karkuun suunnitelmien kanssa. Mutta, nyt kun sanotte, teaserissa tosiaan kirjaimellisesti juostaan silmiinpistävän paljon…

Vaan jos näin onkin, herää joka tapauksessa kysymys, jota teaser edelleen vain korostaa: miksi Kapinaliitto ylipäätään luottaa näin kriittisen tehtävän tällaisen likaisen tusinan vastuulle? Miksei se lähetä asialle parhaita luottoagenttejaan – uuden kaanonin kylekatarneja tai konnalentuetta, kuten elokuvan nimestä olisi voinut päätelläkin? (Seikka, jota en itse hävettävästi tullut edes ajatelleeksi: Jyn Ersohan taas on nimenä hyvin lähellä vanhan expanded universen eli Legends-tarinoiden agentti Jan Orsia, joka niissä tarinoissa auttoi Kyle Katarnia muun muassa sieppaamaan, niin, Kuolemantähden suunnitelmat.)

Eräs kiinnostava huhu tarjoaa houkuttelevan vastauksen. Sen mukaan Mads Mikkelsen näyttelisi Jyn Erson isää, joka olisi suoraan vastuussa osasta Kuolemantähden suunnitelmia. Jos tämä on totta, se selittäisi, miksi Mon Mothma niin kipeästi tarvitsee juuri Jyn Erson apua. Vaikka tämä onkin elänyt ”omillaan 15-vuotiaasta asti” kuten teaserissa sanotaan, on veri tunnetusti kaukaisessa galaksissa vettä sakeampaa. Itse asiassa, juuri Star Warsin perinteinen isien, poikien ja sukupolvien ketjun tarinan malli saa minut uskomaan, että tällä kertaa kyse voisi hyvinkin olla sodan keskelle joutuneista isästä ja tyttärestä, jotka ehkä ovat tarkoittamattaankin päätyneet sodan eri puolille. Tämä ei olisi kovin kaukana Darth Vaderin tragediasta, mutta juuri sopivan erilainen konsepti kuitenkin.

Rogue-what

Ketkäs tässä ovatkaan, jos yksi kyykistyy jonkun eteen?

Ja tosiaan, Darth Vader. On täysin selvää, että Rogue One näyttää meille Vaderin – vähintään lyhyessä cameossa, mahdollisesti aivan kunnon roolissa taistelukohtauksia myöten. Darth Vader on Star Wars -galaksin ikonisin hahmo, ja Rogue One on oikeastaan ensimmäinen kerta 33 vuoteen (!), siis sitten Jedin paluun, jolloin tuo hahmo on ylipäätään mahdollista tuoda toden teolla pahistelemaan koko illan näyteltyyn elävään kuvaan. Selvä se, että Disney sellaiseen mahdollisuuteen tarttui. Flickering Myth -nettisivun mukaan roolissa muuten esiintyy britti Spencer Wilding, joka on nähty stunttipainotteisissa rooleissa isokokoisten hahmojen maskien alla muun muassa Guardians of the Galaxyssa. Uskottavaa, sanon.

Vader on siis niin sanottu no-brainer, mutta sitä kiinnostavampaa onkin, ketkä kaikki muut Rogue Onessa vilahtavat. Huhuissa on esiintynyt Boba Fettin ja kumppanien lisäksi myös suurmoffi Tarkin, Kuolemantähden komentaja, joka olisikin hahmon historian kannalta luonnollinen valinta. Muutenkin epäluotettavan Daily Mailin väite digitaalisesta Peter Cushingista tuntuu kuitenkin naurettavalta, ja koska teaser lupaa Ben Mendelsohnin näyttelevän Imperiumin suuramiraalia tai vastaavaa, ei Tarkinille ehkä tässä skenaariossa ole enää hänen ja Vaderin ohessa sen paremmin tilaa kuin tarvettakaan. Sääli – tässähän olisi ollut elokuva, jossa olisi kerrankin voitu selittää A New Hopessa viehättävästi vihjattua ystävyyttä noiden kahden armottoman välillä.

Sitten on tietysti huhu siitä, että Rogue Onessa vilahtaisi itse Han Solo, näyttelijänään vuoden 2018 Solon soololeffan päätähti (jota ei ole vielä julkistettu). Varietyn arvovaltaisesti kertoman huhun mukaan uutta Soloa valittiin tänä talvena kiireellä juuri siksi, että hänet saadaan vilahtamaan Rogue Onessa, joka toki tapahtuu Star Wars -universumissa melkein kymmenen vuotta tulevan Solo-leffan jälkeen. Tämänkin huhun olen valmis uskomaan: onhan Disneyllä yhtiönsisäisenä mallinaan Marvelin leffamaailma, jossa uudet hahmot ja näyttelijät nimenomaan on tavattu esitellä vilauttamalla heitä edellisen osan loppupuolella tai lopputekstien aikana. Mutta, kuten sanottua, kyse olisi varmasti vain nopeasta vilauksesta. Han ja Chewie tarkkailemassa taistelua sivummalta, vaikkapa – muistammehan, että tässä vaiheessa saagaa Solon täytyisi olla vielä vakaasti taisteluista sivussa pysyttelevä kyynikko.

rogue-one-packaging

Nämä paketit paljastuvat syksyllä.

Elokuvan juonen koko kuva on näistäkin huhuista vielä kaukana. Rogue Onen markkinointi, ja viimeistään siinä vaiheessa juonipaljastuskoneistokin, käynnistyy toden teolla syksyllä. Ainakin edellisestä sopii odottaa massiivista: ei vain The Force Awakensin esimerkin perusteella, vaan myös siksi, että Disneyllä tiedetään taatusti, että iso osa The Force Awakensin nähneestä yleisöstä ei vielä tätä kirjoittaessani ymmärrä, mikä elokuva tämän vuoden ensi-ilta oikein onkaan. Ei se mitään, kyllä se syksyn aikana ehtii selväksi tulla.

Markkinointi lähtee vauhtiin jo kaavanomaisesti ”Force Fridaylla” eli oheistuotteiden ensimmäisen aallon julkistuksella ainakin Amerikan lelukaupoissa 30. syyskuuta. Rogue Onen tarinaan johdatellaan myös oheislukemistojen puolella: elokuva saa sekä prequel-romaanin että -sarjakuvan jo syksyllä, siis ennen ensi-iltaa. Veikkaan, että niissä esitellään meille uudet hahmot – tai ainakin heistä vähäpätöisemmät. Jyn Erso itse, etenkin jos hänen sukutaustansa on tarinallisesti merkityksellinen, saattaa hyvinkin pysyä ensi-iltaan asti yhtä arvoituksellisena kuin The Force Awakensin hahmot. Samasta syystä Disneyn markkinointiosastolla tuskin pannaan yhtään pahakseen sitäkään, että puoli nettiä näkee hahmossa potentiaalisen Reyn äidin. Jos muuten sitä minulta kysytte, vastaukseni on jotain tuskinpa:n ja toivottavastiei:n suunnalta.

Mutta jos ihan päällimmäisen oman kysymykseni haluatte kuulla, niin kyllä se on: EIKÖ SIINÄ TOSIAAN LENNETÄ X-WINGEILLÄ?

EDIT: Tässä kirjoituksessa luki aiemmin virheellisesti, että Rogue One tapahtuisi 10 vuotta ennen Solon soololeffaa. Toisinpäin, tietysti.

Rogue One teaser: ”Minä kapinoin”

Ah, koitti The Force Awakensin (amerikkalainen) kotiteatteriensi-ilta, ja kas, heti sen perään suvaitsi Lucasfilm lahjoittaa meille ensimmäisen ihan oikean katsauksen seuraavaan Star Wars -elokuvaan. Älä pysäytä hypee, älä koskaan pysäytä sitä!

Ja niin, kuten varmasti jo ehdittekin nähdä, tältä siis näyttää Rogue One: A Star Wars Story:

Ja onhan se kova. Uskaltaisin jopa sanoa, että teaser lupaa aikalailla sitä, mitä Star Wars -spinoffiltani toivonkin.

Gareth Edwardsin ohjaaman elokuvan tunnelma poikkea teaserin perusteella jännittävästi episodielokuvista. Puolitoista minuuttia on täynnä ihania viittauksia originaalitrilogiansa tunteville, mutta kuitenkin lähes jokainen kuva on visuaalisesti eri maailmasta kuin ne (ja riittävästi eri maailmasta myös The Force Awakensiin verrattuna).

Toisaalta teaser tuntuu varmasti ajankohtaiselta, ehkä tutultakin, Nälkäpeliin ja sen seuraajiin tottuneelle yleisölle. Vaikka Rogue Onen valinta ensimmäiseksi Star Wars -spinoffiksi hahmojen origin-storyjen sijaan oli minusta yllättävä veto, se voi lopulta toimia erinomaisesti. Nyt, kun tämä teaser kuitenkin yllättää suuren yleisön, joka parhaillaan hämmästelee, miten juuri jatkunut Star Wars jatkuukin jo ensi jouluna vai mistä tässä lie kyse, tämä teaser asemoi itsensä osaksi ”nuorten sankarittarien sotaseikkailujen” jatkumoa. Samalla se tekee selväksi, että tämänkertainen katniss kamppailee tutussa Tähtien sodan galaksissa. Ja jättää toki avoimeksi, kuinka paljon lopullisella elokuvalla sitten onkaan tekemistä tämän tarinamuotin kanssa – mahdollisesti ei paljonkaan, vaikka sankarittarensa hahmolla olisikin.

Meille Rogue Onea (ja sille oikeaa teaseria) odottaneillekin tänään nähty pätkä sisälsi monta yllätystä. Tämä tietysti siksi, että elokuvaa on tehty yhtä salassa kuin The Force Awakensia, eikä se jostain syystä ole kirvoittanut edes huhumyllyttäjiltä suuria, epämääräisiäkään juonipaljastuksia. Saimme viime elokuussa nähtäväksemme ensimmäisen valokuvan filmin castista, mutta sen jälkeen, elokuvan kuvaustenkin jo päätyttyä, kuvassa olevista hahmoistakaan ei ole kuultu juuri pihaustakaan. Mutta nyt siis, pihauksen sijaan pada-pum!

Tässä ainakin eräät teaserin pääkohdat, painottuen hahmoihin, spekuloiden mutta ilman juonispoilereita (sillä enpä minä niitä teitä enempää tiedä!):

rogue-jyn

Rogue Onen pääosaa (nimiosaa?) näyttelevän Felicity Jonesin hahmon nimi on Jyn Erso. Jyn esitellään katsojille tiukkana taistelijana: ”This is a rebellion, isn’t it? I rebel”, hän sanoo.

Rogue-yavin

Teaserin alussa nähtävä kapinallistukikohta, johon Jyn Ersoa kahleissa kuljetetaan, on Yavin IV eli se, jossa Kapinaliitto pitää majaansa alkuperäisessä Star Warsissa eli Episodi IV:ssä.

rogue-mothma

 

Jyn saa tehtävän Mon Mothmalta, Kapinaliiton johtajalta, joka nähtiin aiemmissa elokuvissa tietysti Jedin paluussa, mutta myös Sithin kostossa – josta kohtaukset kuitenkin jäivät ikävästi leikkauspöydälle. Näyttelijä Genevieve O’Reilly on sama kuin vuonna 2005.

 

Rogue-diego

Tehtävä on, kuten tiesimmekin, hankkia tietoa Imperiumin salaisesta superaseesta, jonka me katsojat tiedämme Kuolemantähdeksi. Jynin rinnalle lyöttäytyvistä sotilaista ainakin Diego Lunan näyttelemä, monelle tänään Poe Dameronin mieleen tuonut hahmo, lähtee mukaan jo Yavin IV:ltä, ja teaserista irtoavan mielikuvan mukaan hahmo on ”luottosotilas”, joka lähetetään varmistamaan, että rämäpää Jyn hoitaa hommansa. MakingStarWarsin mukaan Lunan hahmon nimi on Cassein Willix – eikä siis Biggs Darklighter…

Rogue-ben

Ben Mendelsohn näyttelee vaatetuksensa perusteella Imperiumin suuramiraalia, vanhan kunnon Thrawnin kollegaa siis – vaikka titteli voi tietysti olla nyt uudistuneessa kaanonissa toinenkin. Teaser esittää hänet tarinan pääpahiksena.

Rogue-droid

Parissa kohtaa teaseria Jynin takana vilahtava droidi on – ainakin huhujen mukaan – Alan Tudykin liikekaappaus-tekniikalla näyttelemä hahmo.

rogue-donnie

Donnie Yen näyttää tosiaankin näyttelevän sokeaa Zatoichi-tyyppistä taistelijaa, kuten aikanaan cast-kuvan perusteella veikkailtiinkin. Hänessä meillä on myös tämän elokuvan miekkailija, koska valomiekkasankaria meidän ei pitäisi tässä tarinassa kohdata.

rogue-shadow

Tässä meille esittäytynee elokuvallinen versio eliitti-stormtroopereista. Death trooper? Shadow trooper? Dread trooper? Insert-ominous-word-here trooper?

 

Rogue-what

Teaserin arvoituksellisimmassa kuvassa joku polvistuu jonkin eteen keisarillisten vartijoiden katsellessa. Rogue Onessa nähdään satavarmasti itse Darth Vader, mutta kuvan hahmo ei vaikuta Vaderilta. Sen sijaan hupun alla voisi olla Mads Mikkelsen, joka ei näy teaserissa muualla. Polvistumisen kohde taas saattaa olla bactatankki, mutta jos niin, se herättää vain lisää kysymyksiä. Toinen esitetty teoria on kloonauskammio, mutta kamoon, veikataanko tässä nyt vakavissaan Palpatinen kloonia?

Ja kysymyksiähän tosiaan riittää – kuten kunnon teaserin jälkeen pitääkin! Tässä ihan vain muutama vielä lisää:

  • Eikö Rogue Onessa ihan oikeasti lennetä lainkaan, ja eikö otsikolla siis ole yhtään mitään tekemistä Rogue Squadronin kanssa?
  • Miksi Kapinaliitto ehdottomasti tahtoo juuri tämän nuoren naisen suorittavan heille näin huipputärkeän tehtävän?
  • Mistä Kuolemantähden suunnitelmia oikein varastetaan? Parissa teaserin kuvista ollaan ikään kuin Imperiumin tukikohdassa, mutta rantakohtaukset tuovat mieleen melkein Normandian maihinnousun.
  • Teaserin tehdessä suunnilleen selväksi useimpien näyttelijöiden ”hyvyys” tai ”pahuus”, mikä tai kuka on filosofisia kyselevä, keppiin nojaava Forest Whitakerin hahmo?
  • Missä muualla kuin studiossa Rogue Onea on kuvattu?
  • No, onko Jyn Erso nyt Reyn äiti vai ei?

Tämä oli hyvä päivä, tänään näin AT-AT:t taistelussa rannalla:

rogue-atat

 

The Force Awakens -bluray tulee – mutta myöhässä

Ensi viikolla se ilmestyy: The Force Awakensin kotiteatteriversio, dvd ja bluray. Nettitietojen mukaan jotkut onnekkaat ovat saaneet kappaleensa yhdysvaltalaisista kaupoista jo eilen perjantaina.

Mutta näin siis tosiaan Yhdysvalloissa. Jostain syystä The Force Awakensin br- ja dvd-painosten suomalaisten versioiden julkaisupäivä on vasta perjantaina 22.4.2016. On vaikea ymmärtää miksi – eihän näitä sisältöjä ainakaan enää tarvitsisi varjella esimerkiksi kääntäjiltä leffateatterikopion tavoin – mutta siitä tämä ainakin todistaa, että edes suurimmat studiot eivät enää odota suuria kotijulkaisuilta. Muutenhan tästä olisi rakennettu event kuten ensi-illastakin.

Kun bluray aikanaan suomalaisiin kauppoihin saapuu – enkä yllättyisi, vaikka se olisi lopulta vähän 22.4. aiemminkin – se näyttää olevan aivan sama pakkaus kuin kaikkialla muuallakin, ja sen virallinen traileri on tässä:

Tarkemmin katsoen kyseessä on itse asiassa verrattain vaatimaton julkaisu. Itse elokuvan lisäksi mukana on vain tämä (suluissa ekstrojen kestot):

  • Secrets of The Force Awakens: A Cinematic Journey (69:14)
  • The Story Awakens: The Table Read (4:01)
  • Crafting Creatures (9:34)
  • Building BB-8 (6:03)
  • Blueprint Of A Battle: The Snow Fight (7:02)
  • ILM: The Visual Magic Of The Force (7:54)
  • John Williams: The Seventh Symphony (6:51)
  • Force For Change (3:22)
  • Deleted Scenes:
    1. Finn And The Villager (0:31)
    2. Jakku Message (0:47)
    3. X-Wings Prepare For Lightspeed (0:22)
    4. Kylo Searches The Falcon (0:50)
    5. Snow Speeder Chase (0:48)
    6. Finn Will Be Fine (0:23)

Eli reilun tunnin mittainen varsinainen making of -dokkari, puoli tusinaa featurettea ja saman verran poistettuja kohtauksia. Kakkiaan vajaat kaksi tuntia katsottavaa elokuvan jälkeen. Ei siis mitään, mikä saisi Hobitti-elokuvien yhdeksän tunnin dokkarit (per episodi!) kalpenemaan. Esimerkiksi ennakkoon intoiltu Table Read eli käsikirjoituksen lukutilaisuutta käsittelevä pätkä on vain neljän minuutin mittainen, ja minä kun olisin mielelläni katsonut sitä vaikka koko leffan pituudelta… Ekstrojen pääruoka on ilmiselvästi dokkari, jossa nähdään muun muassa otteita näyttelijöiden koekuvausnauhoista. Ja näin pitää ollakin: olemmehan jo vuosia odottaneet näkevämme, miten huhuissa kuultu ja sittemmin elokuvassa nähty todella tehtiin. Mutta tämäkin dokkari on siis ainakin kestoltaan paljon pikaisempi katsaus kuin odotin.

Poistettuja kohtauksiakin on alle neljän minuutin verran, ja vaikka niiden joukossa on jo ensi-ilta-aamuna kaipailemani Kylo Ren Falconilla -kohtaus, ei noista välttämättä ole kuin ärsyttämään niitä faneja, jotka odottivat kunnon kattausta leikkauspöydälle jääneistä noin 20 minuutista. Tarjolla olisi ollut muun muassa Leian ja Korr Sellan välinen kohtaus joka selitti galaksin tilaa, Reyn Voima-näyn pidennetty versio, kohtaus jossa Chewie repii Unkar Pluttin käden irti Maz Kanatan linnassa tai Maz Kanata itse vastarinnan tukikohdassa. Yhden minuutin teaser neljän minuutin poistetuista kohtauksista tuntuu jo sinällään silkalta kettuilulta.

Kaikkiaan tuntuu siltä, että monet paukut on säästetty tuleviin erikoisjulkaisuihin, kuten uuden trilogian valmistuessa nähtävään settiin. Aiempienkin Star Wars -elokuvin pois jääneitä kohtauksia paljastettiin vähin erin vasta vuosien päästä, ja niin näyttää tapahtuvan nytkin. Tosin Yhdysvalloissa tarjolla on parikymmentä minuuttia ekstrojen ekstroja heille, jotka ostavat lättynsä Targetista, mutta Daisy Ridleyn ja John Boyegan erikoishaastattelut ja katsaus elokuvan aseistukseen eivät tunnu erityisen ikimuistoisilta tarjouksilta nekään.

Tämä ei tietenkään tarkoita, ettenkö hae omaa kappalettani kaupasta niin pian kuin mahdollista, ja ettenkö ahmi ekstrojen rippeitäkin. Eikä sitä, etteikö itse elokuva sinänsä ole jo nyt osoittautunut useita uudelleenkatsomisia kestäväksi. Sitä vain, että…olisin voinut ottaa niin paljon enemmänkin. Vaikka niin, että tosifaneille olisi myyty kolmen levyn kattausta ja kansalle tätä nyt saatavaa.