Näillä saatesanoilla ensi-iltaan

Olen tainnut mainita tämän jo aiemminkin, joten tuskin tätä enää kaapista tuloksi lasketaan: Oikeastaan toivon, että tämä The Force Awakensin ennakkomarkkinoinnin viimeinen kuukausi olisi mennyt toisin.

Kun ajatellaan, että esimerkiksi suurimpien päähahmojen identiteetit paljastettiin edes yhden lauseen tasolla ”romunkerääjä, ex-stormtrooper ja pilotti” vasta kahdeksan kuukautta sitten, ja että esimerkiksi alkuperäisessä casting-listassa puolitoista vuotta sitten olleen Max von Sydown roolia ei ole virallisesti paljastettu vieläkään, tuntuu suorastaan tuhlaukselta, millaiseen määrään videokuvaa, dialogia ja juonivihjeitä meidät on nyt viimeisen kuukauden aikana hukutettu. Kyllä, olisin tahtonut tietää, ketä Andy Serkis näyttelee jo kauan ennen sen paljastamista, mutta ei, ei minulle olisi enää nyt pari viikkoa ennen ensi-iltaa olisi tarvinnut antaa lisää dialogia häneltä.

Mutta koska paljastukset eivät näemmä lopu viime hetkilläkään, kokoan tähän muutamia viimeisen kokonaisen The Force Awakensia edeltävän viikon saatesanoja elokuvan tekijöiltä. Spoilereita nämä eivät ole, ja huhujen spoilereihin en tässä kirjoituksessa viittaa lainkaan. Sellaisenkin päätöksen tein, että tuottaja Kathleen Kennedyn äskettäisiä paljastuksia Episodi VIII:n näyttelijöistä en tässä blogissa spoilaa ennen keskiviikkoa – niiden kertominen spoilereita välttelevälle yleisölle olisi minusta suorastaan ilkeää.

REY-AND-HAN

Tv-spottien myöhemmän satsin kohtauksia: ”You might need this”.

Käsikirjoituksen synnystä: JJ Abrams kertoi taas yhden version The Force Awakensin käsikirjoituksen muotoutumisesta – ja, voin tyytyväisenä sanoa: tällä kertaa se on se, jota minä olen uumoillut oikeaksi koko ajan. Abramsin mukaan hän ja Lawrence Kasdan aloittivat käsikirjoituksen alusta Michael Arndtin lähdön jälkeen, koska Kasdan niin pyysi, mutta käsikirjoitukseen palasi nopeasti ”perustavia osia” Arndtin aikaisesta käsikirjoituksesta, kuten Reyn ja Finnin hahmot. Abrams antaa käsikirjoittajan vaihdokselle syyn kertomalla Ardntin pyytäneen 18 kuukautta käsikirjoituksen viimeistelyyn, mutta aikaa oli vain kuuteen. Kathleen Kennedy vahvistaa samaa toisaalla tekemällä selväksi, että George Lucasin poistuessa kuvasta tai Arndtin lähtiessä ei ollut kummassakaan vaiheessa olemassa valmista käsikirjoitusta, joka olisi siirretty syrjään: oli vasta kasa ideoita sellaiseksi.

Poistetuista kohtauksista: JJ Abramsin mukaan ensimmäinen leikkausversio oli noin 2 tuntia 40 minuuttia, mikä ei todellakaan ole kovin paljon elokuvalle, joka päätyi 2 tuntiin 15 minuuttiin. Ohjaaja lupaa poistettuja kohtauksia bluraylle.

Kenraali Organasta: JJ Abrams kertoo, että Leiasta ei tullut jediä, koska hän ”valitsi” johtaa mieluummin Kapinaliittoa ja myöhemmin Resistancea. Samalla ohjaaja-kirjoittaja tulee käytännössä paljastaneeksi, että myös vaihtoehto jedi-Leia oli harkinnassa – ja siitä peräti keskusteltiin Carrie Fisherin kanssa. Pieni sääli, minusta.

newtfaimage1

Veikkaukseni Force Awakensin ikonisimmista tapahtumapaikoista #1: tämä.

Kapteeni Phasmasta: Lawrence Kasdan vahvisti, että Gwendoline Christien rooli oli alunperin kirjoitettu miehelle, ja että se vaihdettiin aivan viime hetkellä, osin naisten puutteesta nousseen kritiikin vuoksi. Tämä oli huhu jo kahden vuoden takaa, ja siihen on koko ajan liittynyt lisäkaneetti, että rooliin olisi ensin harkittu Benedict Cumberbatchia. Huhun ensimmäisen osan uskoin koko ajan – mutta en uskonut, että syy muutokseen olisi tosiaan ollut nettikohina.

Snap Wexleystä: StarWarsNewsNet uskoo Greg Grunbergin hahmon olevan Aftermath-kirjassa (josta kirjoitin juuri) ensiesiintynyt Temmin Wexley. Mielenkiintoista!

Midikloriaaneista: JJ Abrams kertoo, ettei itse halua uskoa Voiman käytön olevan kiinni midikloriaaniluvusta, muttei halua tehdä Star Warsissa mitään, mikä olisi George Lucasin asettaman kaanonin vastaista. En ole suurin midikloriaanien vihaaja, mutta en pidä niitä tarpeellisinakaan. Silti: hyvä kuulla, että Abrams ei pyri retconnaaman Star Warsia (edes sen pöhköyksiä). Se oli yksi minunkin peloistani.

Trailerien repliikeistä: Harrison Ford puhuu harvinaisen vakavia Han Solosta ja kertoo, että trailerien Solo-repliikit tulevat leffassa vastaan toisenlaisessa asiayhteydessä kuin trailereissa. Ei yllättävää, mutta tässäpä viimeisille päiville spekuloitavaa, eikö?

Musiikista: Pätkä John Williamsin uutta Star Wars -musiikkia kuultiin 60 Minutes -ohjelman uutispätkässä. Toisaalla John Williams lupaa elokuvan soundtrackin koostuvan ”pääasiassa uudesta musiikista”.

Virallisista liturgioista: The Force Awakensin virallinen pressi-info ei tarjonnut kummoisia uutisia: tämmöisiä ”ei Jar Jaria” ja ”ei lopputekstien jälkeistä kohtausta” -tyyppisiä vain. Virallisessa mainospätkässä kaikki tekijät kehuvat IMAX-versiota, koska, no, tokihan.

falcon

Tässä kohtaa X-Wing Miniaturesissa jäisi ainakin vuoron toiminto tekemättä. Luulisi pelaajan joutuvan myös nostamaan stressimerkin.

Jo seuraavista elokuvista: Kathleen Kennedy puhuu standalone-elokuvista, muun muassa vahvistaen järjestyksen vaihtumisen (siirtynyt on Boba Fett -leffa, joka Josh Trankin piti ohjata). Väittää, että standaloneilla ei ole välttämättä tarkoitus luoda uusia elokuvasarjoja – vaikka on aivan ilmeistä, että sekä Rogue Onen uudelle hahmokatraalle että nuorelle Han Sololle on mahdollista visioida useampia elokuvallisia seikkailuja. Toisaalla, Abramsin valinta naisohjaajista Star Wars -ohjaajaksi olisi Ava DuVernay (Selma).

Ensi-illasta: Ensi-illan punainen matto -osuus lähetetään livestreamina Starwars.comiin. Sellaisesta kiinnostuneet, siis kello soimaan maanantain ja tiistain välisenä yönä. Mikä tarkoittaa, totta tosiaan: seitsemännen Star Warsin maailman ensi-iltaan on todella tätä kirjoittaessani vain reilu vuorokausi. A long time ago…

Episodi VII: Sankareita molemmilla puolilla?

Entertainment Weeklyn tämän viikon tukeva The Force Awakens -paketti paljasti muutakin kuin pinon uusia valokuvia ja hahmonimien alkuperiä. Lehdessä raotettiin ensimmäistä kertaa verhoa, jota huhut ja vuodot eivät juuri ole heiluttaneetkaan: mistä uuden Star Wars -trilogian avausosassa temaattisesti on kyse. MakingStarWars-nettisivuhan raportoi elokuvan tapahtumia erittäinkin yksityiskohtaisesti (omien tietojensa mukaan), mutta koska senkään kirjoittajat eivät ole nähneet käsikirjoitusta saati raakaleikkausta, jäävät raporteista piiloon toiminnan takaiset sisällöt: dialogi ja tunteet.

Tässä spekulatiivisessa kirjoituksessa pyrin pitäytymään EW:ssä ja muualla virallisesti julkistetussa tiedossa, joita – muistutus! – en laske varsinaisiksi spoilereiksi. En siis spoilaa tässä enempää, huhuihinkaan perustuen.

ew-cover

Entertainment Weekly: Tällä viikolla runsaasti paljastuksia muun muassa kansikuvapojasta.

Entertainment Weekly sai ohjaaja JJ Abramsin puhumaan Kylo Renistä, episodi VII:n ikonisimmaksi tarkoitetusta pahiksesta, jonka naamio koristaa esimerkiksi useimpia oheistuotepakkauksia. Abrams kertoo, että naamion alkuperä selitetään elokuvassa, mutta designin on tarkoituskin viitata myös elokuvan sisällä Darth Vaderin kuuluisaan asuun. ”Ren on hyvin tietoinen aiemmin tapahtuneesta, ja se on hyvin tärkeä osa elokuvan tarinaa”, Abrams sanoo vihjaillen. Ohjaaja myös vahvisti yleisen teorian todeksi: säröilevä kahden käden valomiekka on Renin rakentama. Miekka taitaa kuvata isäntäänsä, sillä Abrams jatkaa yhä kiinnostavammin: ”Ren ei ole yhä valmiiksi muotoutunut kuin esimerkiksi Darth Vader oli hänet kohdatessamme. Ja minusta Voimalla on kaksi puolta. Uskoakseni molemmat puolet haluaisivat nähdä itsensä tarinan sankareina.”

Tämä on dilemma, joka tietysti piilee Darth Vaderin hahmon ja sitä kautta koko vanhan Star Warsin ytimessä, mutta jota kuusi aiempaa elokuvaa itse asiassa käsittelevät vähemmän kuin luulisi. Ajatus Voiman pimeästä ja valoisasta puolesta on todellisuutta mustavalkoisempi, joten sen pitäisi suorastaan pakottaa kysymään: miksi jotkut valitsevat pimeän puolen, jos se kerran yksiselitteisesti edustaa pahuutta? Prequel-trilogia tarjoaa oman selityksensä Anakin Skywalkerin lankeemukselle, mutta useimmille katsojille rakkaampi vanha trilogia katsoo Darth Vaderin uhkaavaa hahmoa koko ajan etäältä. Jää katsojan oman tulkinnan varaan, miten Anakin Skywalker näkee itsensä ja tekonsa sen jälkeen, kun hahmo polvistuu Palpatinen eteen Sithin kostossa. Uskooko hän kaikkien vuosien ajan, keisarinsa synkkiä käskyjä toteuttaessaan, olevansa sankari, kuten tuon episodin alkuskrollin muuten täysin ilmaan jäävää heittoa ”There are heroes on both sides, evil is everywhere” voisi hyväntahtoisesti tulkita?

Vaikka Abrams ja tuottaja Kathleen Kennedy ovat uuden trilogian kohdalla ottaneet väkevästi etäisyyttä prequeleihin, juuri tuon ajatuksen käsittely näyttää jatkuvan The Force Awakensissa. Kennedy sanoo toisaalla EW:n jutuissa, että George Lucasin näkemys siitä, että pahuus on hyvyyttä ”helpompi” tie, on episodi VII:nkin ytimessä. Näyttelijä Adam Driver kertoi äskettäin Comic Conin paneelissa, että Kylo Reniä lähetyttiin ”pikemminkin hahmona, joka uskoo olevansa oikeassa kuin joka uskoo olevansa paha”. Kuvaan sopivat minusta hyvin myös Covergirl-meikkituotteiden äskettäin paljastamat (…) The Force Awakens -pahisrepliikit ”I will finish what you started” ja ”Immune to the light”. Vaikka niiden varsinainen merkitys ja lausujatkin ovat tietysti arvailujen varassa, molemmat sopisivat minusta näillä tiedoilla Kylo Renin suuhun.

Kuten ensimmäisestä teaserista tiedämme (sanojen merkitystä tietämättä!): Voiman molemmat puolet ovat nyt heränneet. Koska tällä kertaa galaksi ei ilmeisesti ole voimallisesti sen enempää jedien (kuten prequeleissa) kuin sithinkään (kuten originaalitrilogiassa) vallassa, kummankaan osapuolen ensisijainen motivaatio ei välttämättä ole kosto, voitto tai toisen totaalinen tuho. Kyse voisi nyt pikemminkin olla filosofisista eroista Voiman eri puolten välillä…joita nyt vain, niin no, ratkotaan myös taistellen valomiekoilla.

adamdriver

Adam Driver on Kylo Ren, hahmo täynnä tunnetta. (kuva: dtstuff9, CC BY-SA 2.0)

Minusta on erittäin paljon kiinnostavampaa, jos Kylo Reniä ei aja keisari Palpatinen tavoin materialistinen vallanhalu tai Darth Maulin tavoin aivopesusta vihjaava kostonhalu, vaan Darth Vaderin idean tavoin vahva ajatus oikeassa olemisesta, kenties jopa hyvän puolella olemisesta. Vielä parempi, jos Ren tosiaan ei ole hahmona ”fully formed”. Mielenkiintoinen sanavalinta voi viitata siihen, että tällä kertaa pahis kasvaa tarinan aikana. Yleensähän Star Warsissa ja mytologisissa eepoksissa yleensäkin on seurattu vain protagonistien kasvutarinaa, antagonistien pysyessä muuttumattomina. Käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin kommentit samassa artikkelissa ovat vielä hämärämpiä, mutta eivät nekään saa minua muuttamaan spekulaatiotani: Kasdanin mukaan Kylo Ren on poikkeuksellinen hahmo koko sarjassa siksi, että hän on ”täynnä tunnetta”. (Kasdan paljasti EW:lle ensimmäistä kertaa, että Lucas pyysi häntä mukaan tekemään prequeleita. Täyttä jossittelua on, millaisia ne olisivat voineet olla, jos tämä olisi suostunut – sillä sittenhän Lucas kirjoitti elokuvat erittäin itse.)

Kylo Renin hahmon kasvuun ja keskeneräisyyteen viittaa sekin, minkä Abrams paljasti vielä samassa haastattelussa: Kylo Ren ei ole ristimänimi, vaan sith-tittelin Darth kaltainen pseudonyymi, jota käyttävät ”Knights of Ren” -salaseuran jäsenet. Vaikuttaa samalla siis myös siltä, että minunkin toiveeni on kuultu: todennäköisesti Kylo Ren ei ole sith, vaan jotain aivan muuta. Mitä ja miten tämä eroaa sitheilystä – jos Ren polttaa kyliä First Orderin joukkojen kanssa kuten EW-kuvissa näkyy, ei se kovin kaukana ole planeettojen räjäyttelystä Imperiumin aseilla – se jää nähtäväksi.

Silti tämä ei ollut vielä kaikki, mikä Entertainment Weeklyn jutuissa jäi kutkuttamaan elokuvan tematiikasta. Toinen todella kiinnostava temaattinen tiedonmuru löytyy Kennedyn ja Abramsin päähaastattelusta, jossa kerrotaan, että ohjaajan mukaan houkutellut Kathleen Kennedyn esittämä kysymys oli ”Kuka on Luke Skywalker?”.

Haluan ajatella, että tässä ei ole kyse vain pinnallisesta kysymyksestä. Että Abrams ei vain tajunnut olevansa kiinnostunut näkemään, mitä galaksin viimeiselle jediritarille kuuluu. Ei, haluaisin lukea EW:n jutun rivien välistä mukaan vanhan Yoda-repliikin: ”Sodat eivät suureksi ketään tee”. Jedin paluun lopussa Luke Skywalker vaikuttaa lähes pasifistilta, mutta hän on sotinut koko aikuisen ikänsä, kotoa lähdöstään asti. Millaiseksi se olisi häntä muuttanut, ja millaista jediyttä tällainen hahmo haluaisi siirtää eteenpäin?

Tämäkin on minusta hyvin kiinnostava kysymys. Sitä kiinnostavammaksi se käy, kun tässä haastattelussa nyt vahvistettiin eräs huhujen suuri linja: Han Solo (Harrison Ford) on yksi uuden elokuvan päähenkilöistä, ja Skywalkerin sisaruksilla (Mark Hamill ja Carrie Fisher) on ilmeisesti ainakin ruutuajallisesti pienemmät roolit. Jos ja kun kysymys Luke Skywalkerista oli ainakin aluksi Abramsille The Force Awakensin ytimessä, täytyy elokuvassa olla hyvin merkittävästi kyse Lukesta, vaikka tämä olisikin muualla kuin kameran edessä. Tiedättehän, siihen tapaan kuin vaikkapa Carol Reedin Kolmannen miehen (1949) päähenkilöksi on helppo muistaa Orson Wellesin näyttelemä hahmo, vaikka tämä esiintyy vain muutamassa kohtauksessa. Koko elokuva kuitenkin pyörii hänen näkymättömän hahmonsa ympärillä.

Olen yhä periaatteessa sitä mieltä, että moni katsoja, minä mukaanlukien, pettyy syvästi, jos episodi VII näyttää meille Han Solo Shown ilman Lukea ja Leiaa. Mutta on ehkä olemassa toinenkin tie. Jos huhuraportit puhuvat vain tapahtumista ja kohtauksista, ne eivät kerro, mistä tai edes kenestä noissa kohtauksissa on kyse. Darth Vaderin jälkeen Star Warsissa on ollut kyse Luke Skywalkerista.

Kaksikymmentä poimintaa Comic Con -paneelista

Ei uutta traileria (kuten ennakkotiedotkin kertoivat). Ei Episodi IX:n ohjaajaa (josta huhut puhuivat). Mutta kylmät väreet nostattava, suorastaan kaunis behind the scenes -video ja paljon muuta, krhm, pientä.

Tässä San Diego Comic Conin sydän, ja sen perässä minun kaksikymmentä nostoani The Force Awakens -paneelista:

  1. Onhan se herkkää, eikä edes tunnu markkinointipuheelta, kuinka kaikki todistelevat, että nyt tehdään aitoa asiaa. ”Getting back to the old days, the old ways of doing things”, sanoo suuri Peter Mayhew. Ja katsokaa vaikka vain alun montaasia, kuinka maahansyöksynyt musta TIE Fighter on ensin maalattu, sitten mallinnettu ja lopuksi oikeasti rakennettu aavikolle. Huikeaa! Tämän saman todistamiseksi paneeliin tuotiin livenä otus, joka käveli aikanaan Force For Change -videossa JJ Abramsin vierellä. Melkomoista!
  2. Behind the scenes -videon alun klaffit paljastavat, että teaserin kohtaus, jossa stormtrooperit seisovat maihinnousualuksessa, on ”scene 3”. Olisiko scene 1 alkuskrolli ja scene 2 pakollinen avaruuskuva First Orderin aluksesta?
  3. Poe Dameron (Oscar Isaac) jää jossain vaiheessa vangiksi. Onkohan vankia kuljettava stormy suorastaan John Boyegan hahmo Finn?
  4. Simon Peggin rooli elokuvassa sai virallisen vahvistuksensa vasta nyt. Mutta Pegg ei narrannut vastatessaan aikanaan haastattelijoille, ettei hänen naamansa näy Star Wars -elokuvassa, kuten vahvistuu bts-videon kohdassa 2:00: hahmo on alien, eikä Peggin kasvoja näy. ”My whole life has lead to this moment”, Pegg joka tapauksessa sanoo, ja voin vahvistaa täältä etänäkin, että I feel you, bro.
  5. Bts-videon kohdassa 1:54 näkyy hahmo, jonka luonnoskuva vuoti äskettäin nettiin saatesanoilla ”Maz Kanata”, joka taas on Lupita Nyong’on hahmo. Mutta koska bts-videossa näkyvä hahmo on selvästi ihminen maskissa, ja Nyong’on suoritus tallennetaan liiketunnistuksena, olivat vuodon saatesanat siis väärät. Pillihahmo näkynee vain jossain taustalla.
  6. Rey (Daisy Ridley) lentää Millennium Falconia IMAX-kameroilla kuvatussa kohtauksessa (2:30). Muistaakseni jossain jo aiemmin vahvistettiinkin, että tuo kohtaus on teasereissa väläytetty pako autiomaaplaneetta Jakkun yllä.
  7. C-3PO, joka tähän mennessä on pysynyt uuden elokuvan yhteyksissä hyvin piilossa, näyttäisi olevan mukana ainakin A New Hopen kapinallistukikohdan karttahuonetta muistuttavassa lokaatiossa (2:46).
  8. Amiraali Ackbar ja Nien Nunb, joista juuri äskettäin huhuttiin, näkyvät bts-videon kohdassa 2:55.
  9. Carrie Fisherin asu bts-videolla mukailee tarkalleen huhuttua, ja näin samalla vahvistuu myös, että Leia tosiaan on hahmo, jolle toisessa teaserissa ojennetaan Luken vanha valomiekka.
  10. Abramsin mukaan The Force Awakensista on nyt olemassa raakaleikkaus, mutta luonnollisesti leikkausvaihe on yhä kesken. Muistattehan, että alkuperäisen aikataulun mukaan ensi-ilta olisi ollut jo. Abrams suorastaan kiitti paneelissa Disneyä lisäajasta.
  11. Gareth Edwards aloittaa Rogue One -elokuvan kuvaukset Kathleen Kennedyn mukaan kolmen viikon päästä. Ilmeisesti raportit kuvausten jo alkamisesta viittasivat second unitiin tai vastaavaan.
  12. Vastauksessa kysymykseen näyttelijöiden etnisestä diversiteetista Abrams väitti, ettei esimerkiksi Finniä ja Reytä kirjoitettu tietyn etnisyyden edustajiksi. Todellako, Reytäkään? Joka lentää yksin Millennium Falconia?
  13. Adam Driver pääsi ensimmäistä kertaa lavalle Star Wars -paneelissa, mutta lausui vain muutaman sanan ja piti Kylo Renin todella salaperäisenä. Erinomainen vastaus kysymykseen hahmon pahuudesta, kuitenkin lopulta: ”Lähestyimme häntä enemmänkin hahmona, joka uskoo olevansa oikeassa kuin pahana”.
  14. Domhnall Gleesonin hahmo paljastettiin nyt ensimmäisen kerran, aivan kuten pari viikkoa sitten veikkasin. Hahmon nimi on kenraali Hux ja kyllä, tämäkin hahmo on pahis. ”I’m british, I’m evil” – parhaiden SW-perinteiden mukaisesti.
  15. First Orderin tukikohdan nimi on Starkiller Base, joka tietenkin on viittaus Luke Skywalkerin varhaisen käsikirjoitusversion sukunimeen 1970-luvulta, mutta joka saattaa kyllä viitata myös tukikohdan käyttötarkoitukseen, jos sitkeitä huhuja on uskominen.
  16. Yleisöstä kysyttiin suoraan, esiintyykö tai mainitaanko Episodi VII:ssä Palpatinen vanha mestari Darth Plagueis (olen aidosti yllättynyt, että kysymys pääsi läpi). Kaikki näyttelijät pitivät naaman täysin peruslukemilla, mutta Abrams ja käsikirjoittaja Lawrence Kasdan vastasivat kutkuttavasti kierrellen. Periaatteessa ohjaajan viimeinen sana oli kuitenkin ”ei”.
  17. Mark Hamill oli mukana paneelissa, ja jälleen parrakkaana, mutta behind the scenes -videossa ei edelleenkään nähty Lukea. Ehkä syksyn trailerissa, edes vilaus?
  18. Hamillin oma teoria Luken tulevaisuudesta Jedin paluun jälkeen oli, että rakkaudenkohteen paljastuminen sisareksi olisi niin traumaattinen kokemus, että Luke päätyisi erakoksi jonnekin vain droidit seuranaan. Vaikka yleisö nauraa, Hamill on selvästi ajatellut asiaa ihan tosissaan – ja on kiintoisaa, että tähän elokuvaan liittyen olemmekin sitten kuulleet pinon huhuja Lukesta erakoituneena jossakin, jostain syystä.
  19. Harrison Ford kävelee taas.
  20. Vaikka uusia hahmoja esiteltiin taas, Finn ja Rey eivät vieläkään saaneet sukunimiä.

Joo, ei tämä ainakaan odotuksia laskenut.

Koko paneeli on ainakin vielä tällä hetkellä netissä Flicks and the Cityn Youtube-kanavalla. Liveseurantaa tai muuten kattavaa raportointia paneelista tekivät ainakin virallinen sivu, Entertainment WeeklyTheForce.net ja StarWars7News.

”Olemme kotona”, osa 2: Kolmetoista kysymystä

Viikko The Force Awakensin toista teaseria ja muita Celebration Anaheimin uutisia sulateltuamme on aika nostaa esiin kolmetoista kysymystä, jotka jäävät kenties pintatason alta huomaamatta.

Tämä kirjoitus ei spoilaa – eli ei tarjoa vastauksia huhujen puolelta. Jos taas laskette teaserin itsensäkin spoileriksi, voitte katsoa alla olevan oikean teaserin sijaan tämän version.

Teaserin lisäksi on syytä listata Celebrationin muut Episodi VII -paljastukset:

Jonka jälkeen niihin kysymyksiin.

  1. Screenshot_32Tuttu päähine. Kenellä ja missä Darth Vaderin kypärä on – ja mikä on sen provenienssi? Meidänkin galaksissamme toki keräillään muun muassa natsiesineistöä, joten Luke Skywalkerin olisi ehkä kannattanut tsekata isänsä hautajaisrovio Endorissa vielä voitonjuhlien dagen efterinä. Joku kypärän sieltä kuitenkin haki – ja jollakulla on se visusti tallessa vielä 30 vuotta myöhemmin.Screenshot_34
  2. Tuttu kahva. Kenellä ja missä Luke Skywalkerin vanha valomiekka on – ja mikä on sen provenienssi? Niin, teaserhan paljastaa melkein peräkkäin kaksi vanhasta trilogiasta tuttua esinettä – jotka molemmat kuuluivat aikanaan Anakin Skywalkerille. Vaikka miekka annettaneen kuvassa (ääniraidan perusteella) Leialle, voisi kai ajatella, että kypärän omistaja on kiinnostunut myös miekasta. Liekö kiinnostus ihan vain keräilijän kompletismia, vai onko siihen syvempiä syitä?Screenshot_33
  3. Lälläslää, ettepä näe meitä 1 ja 2. Onko siihen, että meidän annetaan ymmärtää näkevämme teaserissa Luken ja Leian, mutta meille ei näytetä heidän kasvojaan, jokin muukin syy kuin yleisön kiusaaminen? Vertailun vuoksi: aikanaan Babylon5:ssa oli tulevaisuuteen sijoittunut kohtaus, jossa Minbarin suurlähettiläs Delennin kasvot oli rajattu pois kuvasta hyvin samaan tapaan kuin Leian tässä teaserissa. Tähän oli syy: Delennin ulkomuoto muuttui myöhemmin radikaalisti.Screenshot_39
  4. Itella nyt vain on kansainvälinen sana postille. Mitä on tapahtunut, että Imperiumista on tullut The First Order ja Kapinaliitosta Resistance? Nimet antavat ymmärtää, että Imperiumi on uudelleenbrändätty (kenties keisarittomaksi?) – ja että kapinaliitto on edelleen sodan altavastaaja. Etenkin jälkimmäinen on minusta yllättävä tieto, sillä odotin ennemminkin kahden galaktisen supervallan viileää sotaa. Yllättävä on nimivalintakin: miksi Rebel Alliance on muuttanut nimensä liki synonyymiksi itselleen? Mistä menneisyyden taakasta siinä uudelleenbrändäyksessä on kyse? Ja: miten Imperiumin uusi nimi tulee kääntää suomeksi? Ensimmäinen järjestys?
  5. Imperiumin perillinen. Millainen ylipäätään on The First Order verrattuna Imperiumiin? Sotisovat ja avaruuskalusto tuntuvat suoralta jatkumolta. Johtajan paikalla seisova tummiin pukeutuva hahmokin vaikuttaa kovin keisarilliselta.
  6. Onko se lintu, onko se lentokone. Mitä trooperit itse asiassa kääntyvät Leni Riefenstahl -henkisessä kohtauksessa katsomaan (yläviistoon!), jättäen esiintymislavan taakseen?Screenshot_38
  7. Jokainen imperiumi tarvitsee punamiekkaheppunsa. Mikä on Kylo Renin asema tässä First Orderissa? Hänhän näyttää taistelevan stormtrooperien rinnalla. Ja tietysti: Kylo Renhän pukeutuu mustiin, kuten esiintymislavan hahmokin.
  8. Lälläslää, ettepä näe meitä 3. Kylo Renin naamio on tyylikäs, mutta mikä on tarinansisäinen syy naamioon? Tarvitseeko hahmo naamiota vadermaisista syistä, jonkin vamman vuoksi? Vai naamioituuko hän peittääkseen todellisen identiteettinsa?Screenshot_45
  9. Remontti kesken. Mikä oikein on kromitrooper-kuvan tapahtumapaikka, jossa imperiaalinen seinärakenne sulautuu luolastomaiseen kiviseinään?Screenshot_50
  10. Hei kuka lentää. Koska meille näytetään teaserissa (originaalitrilogiamainen) kuva TIE Fighter -pilotista, pitäisikö meidän olettaa tämä pilotti nimettäväksi hahmoksi? Vai lentääkö siinä kromitrooper?Screenshot_51
  11. Missäs sitä oikein on oltu. Missä ja kenellä Millennium Falcon oikein on ollut, kun Han Solo ja Chewbacca selvästi tuntuvat ”olevan kotona” ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan? (Niin pitkään, että Harrison Ford hymyilee ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen.)
  12. Näitä planeettoja tallaan mä (muistattehan). Montako planeettaa teaserissa nähdään? Ilman muuta vähintään kaksi: hiekkaplaneetta Jakku ja Imperiumin sotilaiden lumiplaneetta. Värimaailmaltaan Mustafarin mieleen tuova leiritulikohtaus voisi tapahtua Jakkulla, mutta yhtä hyvin jossain aivan muuallakin. Entä olisiko X-Wing -kuvan ”suomalaistyyppinen” järven ja metsän lokaatio sitten toisaalla, vai kenties sekin lumiplaneetalla? Olisiko Star Wars -planeetalla ensimmäistä kertaa peräti ilmastovyöhykkeitä?Screenshot_31
  13. Reyn paskaduuni. Kuinka surkea on romuraudan, -mekaniikan ja raaka-aineiden hinta galaksissa? Jakku-planeetalla lojuu kokonaisia tähtituhoojia. Eikö ketään kiinnosta?

Spoilaavat kommenttini luonnoskuvavuodosta

Edellisessä kirjoituksessa käsittelin tämän viikon Episodi VII -luonnoskuvavuotoa ylätasolla, spoilaamatta.

Tässä toinen kirjoitus samojen kuvien ääreltä. Tämä kirjoitus spoilaa vuodettujen luonnoskuvien sisällön. Itse kuvia löytyy netistä esimerkiksi täältätäältä ja täältä.

Kolmisenkymmentä nettiin vuodettua luonnoskuvaa olivat ainakin minulle todellinen tehoruiske Episodi VII -innostuksen lisäämiseksi – eivätkä siksi mikään surkea asia mystery boxiaan suljettuna varjelevalle tuotannolle lainkaan. Suoraan sanottuna: Nämä näyttävät niin siisteiltä! 

Koko elokuvaa kuvapaketti ei todellakaan spoilaa. Kuten edellisessä kirjoituksessa täsmensin, emme ensinnäkään tiedä varmaksi, esittävätkö kuvat ylipäätään kohtauksia ja asetelmia tulevasta elokuvasta vai sen aiemmista luonnos- ja käsikirjoitusvaiheista. Noin puolet kuvista liittyy autiomaaplaneetan tapahtumiin, joiden odotan ajoittuvan noin elokuvan ensimmäiseen 30-45 minuuttiin. Kuvat tiivistettynä ja päätelmäni:

AT-AT -tukikohta (kolme kuvaa):
Jostain täältämain elokuva todennäköisesti alkaa: autiomaaplaneetalta, jonka täytyy  olla Tatooine, mutta joka on kokenut kovia sitten viime näkemän. Kaatunut kävelijä on huhujen mukaan Daisy Ridleyn ”Kira”-hahmon koti, ja voi että, kuinka se onkin hieno. Tykkään AT-AT:eista, ja tykkään näistä luonnoksista ehkä eniten koko satsissa. Kolmannessa kuvassa Kira istuu kotinsa ”katolla”, auringon kimaltaessa entisen sotakoneen kyljestä. Vahva veikkaukseni: tässä katsellaan Tatooinen kaksoisaurinkojen nousua, paralleelina alkuperäisen Star Warsin kuuluisalle auringonlaskukuvalle. Jos joku vielä kaipasi todistetta siitä, että Kira on uuden trilogian päähenkilö, eiköhän se ole tässä.

Tuhoutunut TIE Fighter:
Lukuisien huhujen mukaan John Boyegan hahmo aloittaa elokuvan imperiaalina ja saapuu aavikkoplaneetalle maahansyöksyssä. Luonnoskuva tuntuisi vahvistavan nämä huhut. Vaikuttaa siltä, että jos Kira on uuden trilogian Luke, on Boyega vastaavasti Han Solo: siis hahmo, joka aloittaa matkansa sankaruuteen Voiman harmaalta alueelta.

Kira-luonnos:
Kira näyttää kutakuinkin siltä, miltä voisi kuvitellakin.

Muut kuvat autiomaaplaneetalta (seitsemän kuvaa):
Näemme Kiran Mos Eisleyn cantinan kaltaisessa paikassa tapaamassa sinistä alienhahmoa, joka voi hyvin olla Andy Serkisin hahmo. Näemme tämän hahmon myös Kiran ja Boyegan seurassa kuvassa, jossa Boyegalla on kädessään valomiekka. Näemme kahdelta suunnalta Abu Dhabissa kuvatun markkinapaikan – kyseisellä kuvauspaikallahan paikalla olivat ainakin Ridley ja Boyega. Näemme muutamia planeetan aluksia: osa näistä voi olla hylättyjä konsepteja, mutta yksi niistä näkyy toisissa luonnoksissa Kiran AT-AT -tukikohdassa. Ja, hienossa mutta epäselvässä kuvassa, näemme ilmeisesti Kiran ja sinisen alienhahmon vetävän possuolennon avulla perässään maahan syöksynyttä X-Wing -tyyppistä hävittäjää. Takana maahan näyttäisi syöksyneen kokonainen Star Destroyer. Veikkaukseni: Elokuva alkaa avaruustaistelulla, joka päättyy melkoiseen tuhoon. Elannokseen hylkyjä tutkiva Kira löytää tapahtumapaikalta eloonjääneen: TIE-hävittäjässä maahansyöksyneen Boyegan.

Haudanryöstäjä (kaksi kuvaa plus kuva ”Zorron hatusta” eli itsensä Darth Vaderin kypärästä):
Vuotaja kutsuu pahista Haudanryöstäjäksi, joten käytän nimeä kätevyyden vuoksi. Olento näyttää kyborgilta ja pitelee mekaanisessa kädessään Darth Vaderin palanutta kypärää – aivan kuten jo aiemmin vuotaneessa, epäselvemmässä kuvassa. Haudanryöstäjän ulkomuoto vaihtelee hieman luonnoksissa, mutta se on ymmärrettävää, koska kyse on nimenomaan luonnoksista. Tarkkaan ottaen näiden luonnosten perusteella ei ole täysin varmaa edes, että hahmo on kyborgi: käsi näyttäisi olevan mekaaninen Luke Skywalkerin tapaan, mutta kasvot osittain peittävä osa voi olla myös pelkkä naamio. Kannattaa muistaa, että useat huhumyllyttäjät ovat myös väittäneet, että kyborgikonsepti hylättiin tuotannon edetessä.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Haudanryöstäjän identiteetti on kuin onkin elokuvan twist. Siihen viittaa sekä hahmon kasvot peittävä maski että se tosiseikka, etteivät aihetodisteet paljasta, kuka hahmoa näyttelee. Se Kaikkein Hurjin Huhu ei silti saa näistä kuvista oikeita lisätodisteita: pääteltävissä on vain, että Haudanryöstäjä suhtautuu tunteikkaasti Darth Vaderiin. Elokuvan pahis voi olla myös esimerkiksi sith-reliikkejä keräävä aristokraatti, kuten joissakin huhuissa on väitetty, jollaista sitten voisi hyvin näytellä vaikkapa pahikseksi koko ajan veikkailtu Adam Driver.
Pidän kovasti näiden kuvien tunnelmasta ja Vader-kytköksestä, koska se perustelee osaltaan, miksi tekeillä oleva elokuva on seitsemäs osa suuresta saagasta. Oli Haudanryöstäjä kuka tahansa, hän näyttää ainakin omasta mielestään edustavansa Darth Vaderin perintöä.

Jääplaneetan action-kohtaus:
Luonnosten pinon jännittävimpiin kuuluu toimintakuva, jossa Haudanryöstäjä näyttäisi käyttävän Voimaa hieman kauempana olevaan Kiraan. Toinen tulkinta on, että Kira torjuu blaster-tulta – ja kenties jopa taistelee pahiksen rinnalla. Pahiksen jaloissa on kuvan kolmas hahmo, joka on todennäköisesti Boyega, vaikka onkin valkoihoinen, sillä roolin ihonväriä ei luultavasti oltu lukittu luonnosvaiheessa. Koska yksikään muu kuvista ei näytä olevan jäätiköltä, tapahtumista on vaikea veikkailla enempää. Jääplaneetan on huhuttu olevan myös metsäplaneetta, ja edelleen sen on huhuttu olevan sithien kotiplaneetta Moraband.

Luolakohtaus (kaksi kuvaa):
Daisy Ridley kohtaa Haudanryöstäjän luolamaisessa tilassa, joka toki voi olla Skellig Michaelin luostarikuvauspaikka, kuten huhu väittää. Paikalla on lisäksi tunnistamattomaksi jäävä kolmas henkilö. Kohtaus vaikuttaa todella jännittävältä, hyvin mahdollisesti elokuvan lopulta (kuten huhu edelleen väittää). Tämä on juuri se kohtaus, johon Se Kaikkein Hurjin Huhu on liitetty, mutta pitääkö sen huhun kohuväite paikkansa, ei tosiaan ole näiden kuvien perusteella pääteltävissä. Siltä kuitenkin vaikuttaa, että ellei Kira ole suorastaan vaarassa kääntyä Pimeälle Puolelle, ainakin häntä sinne houkutellaan. Mutta, näinhän SW-sankareita aina!

Greenham Common -kuvauspaikka ja/eli/tai Massassi-temppeli (kolme kuvaa):
Greenham Common -kuvauspaikkaa varmasti esittävä luonnos näyttää nurmikenttineen ja hangaareineen aivan tarkalleen samalta kuin todellisuudessa. Epäselväksi jää, ovatko kuvat Massassi-temppeliksi väitetystä ”piraattien lahdesta” samasta lokaatiosta – jos on, se kai sitten tarkoittaisi, että Greenham Common on sittenkin Yavin IV. Mietin kuitenkin myös, mahtaisiko tässä olla kyse myös siitä, että hyvisten tukikohtaplaneetaksi on luonnosvaiheessa tai käsikirjoituksen eri versioissa harkittu useampia vaihtoehtoja. Tuntuisi ainakin minusta erikoiselta, jos elokuvassa ehdittäisiin vierailla kahdessa X-Wing -tukikohdassa: sekä ruohoplaneetalla että Yavin IV:llä.

Millennium Falcon (kaksi kuvaa):
Falcon nähdään luonnoksissa Greenham Commonin kuvauspaikan lisäksi hangaarissa, joka voisi olla Tatooinella. Kolmannessa kuvassa Falcon on Skellig Michael -kuvauspaikalla. Vaikuttaa siis siltä, että Kiran ja Boyegan hahmojen tarinan lisäksi elokuvassa lennellään runsaasti Falconin mukana, mikä tietysti täsmää huhuihin Han Solon merkittävästä roolista. Spekulaattoreille: Tiedämme Mark Hamillin ja Daisy Ridleyn olleen Skellig Michaelissa, Harrison Fordia ei paikalla nähty.

Chewbacca-luonnos:
Kuten aiemmat huhut kertoivat, kuva esittelee Chewbaccan bionisen sotavammakäden. Samassa luonnoksessa on toinen kuva, jossa Chewien molemmat kädet ovat paikallaan. Veikkaukseni: sotavamma oli luonnosteluvaiheen idea, jota tuskin käytettiin. Toinen vaihtoehto toki on, että Chewie menettää tassunsa Episodi VII:n aikana.

Montross-luonnos:
”Se toinen kyborgi”, vuotajan Montrossiksi kutsuma hahmo, istuskelee baaritiskillä. Vaikuttaa siltä, että tämä tosiaan on Max von Sydown hahmo, sillä kenenkään muun julkistetun uuden näyttelijän ikä ei täsmää. Kuvista ei voi päätellä, kuinka suuren osan ruumiistaan hahmo on korvannut mekaniikalla, koska kyse on selvästi luonnosvaiheesta, jossa hahmon ulkonäköä on testattu. Ajatus Kloonisotien veteraanista elokuvan sivuhenkilönä, vaikka sitten pienessäkin roolissa, viehättää ainakin minua. Jos kyse on von Sydowsta, voi näyttelijän puuttuminen käsikirjoitusluentakuvasta selittyä yksinkertaisesti roolin pienuudella. Mutta: Montross on Legends-hahmo, joten nimi voi olla peitenimi – kuten Kirakin saattaa yhä olla. Minua houkuttaa suuresti teoria, että kyseessä olisi itse asiassa Boba Fett.

Imperiumi-kuvat (kaksi kuvaa):
Viittaa kantava knight trooper tuntuu minusta yksikönkomentajalta. Se voisi tarkoittaa, että Episodi VII:ssä stormtrooperit eivät olisi vain nimettömiä hahmoja, mikä on minusta kiinnostavaa – ja luontevaa jatkumoa Clone Warsille. Toinen Imperiumi-kuva esittää TIE Fighter -hangaaria, ja on tietysti hieno.

Wampa-kynsimiekka:
Kummallinen ajatus.

Niin paljon kuin tässä siis onkin, vielä paljon pitempi on lista siitä, mikä edelleen on hämärän peitossa. Luonnoskuvista voi rakentaa jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä Episodi VII:ssä tapahtuu Tatooinella, mutta muut osat elokuvasta ovat yhä melko tiiviisti mystery boxissa. Nämä luonnoskuvat eivät kerro mitään esimerkiksi:

  • Adam Driverin, Domhnall Gleesonin, Oscar Isaacin, Gwendoline Christien, Lupita Nyong’on, Pip Andersenin ja Crystal Clarken hahmoista. Joku heistä saattaa tietenkin näytellä Haudanryöstäjää tai knight trooperia – suosituimmat veikkaukset ovat Driver pääpahiksena ja Christie iskujoukkokomentajana. Mutta mitään emme tiedä!
  • Leian osuudesta elokuvassa. Moni huhuja kuuleva nettikirjoittaja on avoimesti ihmetellyt, ettei Carrie Fisher esiinny huhuissa lainkaan. Jotkut ovat myös uskoneet, että Leian rooli elokuvassa on hyvin pieni. Itse en menisi näin spekuloimaan: ymmärtääkseni Carrie Fisher on ollut kuvausmaassa Englannissa kutakuinkin koko kuvausten ajan. Jotkut ovat, erityisesti näiden luonnoskuvien äärellä, ehdottaneet Leiaa Haudanryöstäjäksi.
  • Edelliseen liittyen: Mikäli sivuutamme Sen Kaikkein Hurjimman Huhun, eivät nämä kuvat kerro mitään Luke Skywalkeristakaan.
  • Tiedetyistä kuvauspaikoista viidakko/metsälokaatiosta. Metsäplaneetta voi olla Moraband eli sama planeetta, jossa jäätikkökohtaus tapahtuu, ja voi se olla näiden luonnoskuvien osoittamista myös tuo ”piraattien lahden” planeettakin. Mutta mitä metsässä, jossa MakingStarWarsin tuoreimpien paljastusten mukaan elää melkoisia hirviöitä, tapahtuu, on luonnoksista piilossa.

Korppi kaiken yllä tiesi kaiken kyllä

Kun Star Wars seiskaa filmattiin Abu Dhabissa, paikalliset viranomaisetkin olivat paikalla estämässä uteliaiden sivullisten pääsyn paikalle. Kun Star Wars seiskaa filmattiin Skelligin saarella, fanisalapoliisit etsivät johtolankoja kaukaa paparazzoidusta kulkulupataulusta, koska itse kuvauksista ei nähty mantereelta vilaustakaan. Kun Star Wars seiskaa filmattiin Puzzlewoodin metsässä ilman virallista vahvistusta, metsään jäi jäljelle kaapeleita, mutta jälleen itse tapahtumia ei nähnyt kukaan.

Oma lukunsa tähän saagaan on selvästi siis se kerta, kun Star Wars seiskaa filmattiin Greenham Commonin vanhalla lentokentällä Englannissa ja paikallinen lentokoulu sattui lentämään kuvauspaikan yli.

Huikea bongaus, täytyy tunnustaa! Ja koska löytöön liittyy niin mainio tarina sattumanvaraisesta löydöstä, FlyMACin löytö ja myöhemmät valokuvat pamahtivat isoksi uutiseksi varsinaisia SW-piirejä laajemmallekin. Muutaman päivän ajan lentokerho taisi ehtiä lennättääkin nopeimpia paikan päälle, ja moni muu syöksyi tietysti paikalle omin päin. Varsinaisten kuvausten aikana lennätykset paikan päälle piti lopettaa turvallisuussyistäkin: FlyMACin mukaan kohtauksia kuvataan myös helikopterista. Toisaalta, sitä ennen kisaan olivat ehtineet jo lennokkikuvaajatkin.

Greenham Commonista tuli siis ensimmäinen kuvauspaikka, jonne näkemistä ei pystytty eristetyn saaren ja kaukaisen autiomaan tavoin estämään. Niinpä meillä on esimerkiksi Rick Lawrence -niminen kaveri, joka onnistui puuhun kiipeämällä kuvaamaan jopa oikean kohtausoton (”Action!” – ”John Boyega!” – ”Cut!”).

Vaikka etenkin lokaation näkeminen ilmakuvina videona sykähdyttää minunkin sydäntäni, isoja spoilereita tai yllättäviä uutisia myllytys ei silti mielestäni ole paljastanut, ja ehkä hyväkin niin. Millennium Falconin ja X-Wing -tyyppisten lentoalusten mukana olo tiedettiin jo, eikä yhden aluksista musta väritys saa ainakaan minua pyörimään unettomana merkityksiä miettien. Nyt nämä kuvat ja videot ruokkivat vain mielikuvitustamme pilaamatta keneltäkään mitään. Paikalla kuvataan epäilemättä elokuvan merkittäviä kohtauksia, päätellen alueella häärivien ihmisten määrästä ja paikalla olevista näyttelijöistä (ainakin John Boyega, Daisy Ridley ja ilmeisesti myös Harrison Ford).

RAF Greenham Common on entinen ilmavoimien lentokenttä. Kuvauspaikka on lentokentän yhteydessä sijaitsevien ohjussiilojen edustalla. SW-kontektissa suuaukot näyttävät naamioiduilta hangaareilta tai, kenties, Yavin IV -tyyppisten temppelien suuaukoilta, mutta kummempaa ei tästäkään ei minusta voi päätellä. Jonkinlainen hyvisten tukikohtahan kyseessä varmaankin on. Dantooinea on jo veikattu.

Joka tapauksessa: SW-universumin planeetta ei tässä vahvistunut, saati sitten, että kukaan olisi sattunut näkemään paikalla Han Solon kuolinkohtauksen kuvausta. Mutta toisaalta, Greenham Commonissa kuvataan ilmeisesti vielä muutaman päivän ajan. Mahtavatko innokkaimmat malttaa laskeutua puusta lainkaan?

Juonihuhut: Luonnoskuvien paljastama pahis

Vaikuttaa siltä, että jotkut oikeasti tuotannossa mukana olleet ovat alkaneet vuotaa näkemäänsä ja tekemäänsä nettiin. Vaikka täysin varmasta tiedosta ei vieläkään ole kyse, laittaisin tähän nyt jonkinlaisen spoiler-varoituksen. Kas näin, olette varoitettuja!

han-trench

Han Solosta tuli vanhoilla päivillään kovan luokan Firefly-cosplayaaja. (kuva: Indie Revolver)

Viime viikon aikana Indie Revolver -niminen nettijulkaisu paljasti Episode VII:n stormtrooper-designin sekä luonnoksia Han Solon asuista ja elokuvan pääpahiksesta. On tietysti mahdollista, että kaikki tai osa näistä ovat feikkejä, mutta tällä kertaa en sitä usko. Stormydesign täsmää kaikkeen kuulemaamme ja, ennen kaikkea, näyttää uskottavalta yhdistelmältä modernisaatiota ja perinteitä. Han Solo -asut ovat niin suoria johdannaisia hahmon vanhoista kostyymeistä että ne olisi totisesti helppo väärentää, mutta uskottavilta nekin tuntuvat. Toisin sanoen: uskon, että näiden kuvien julkitulo yhdessä vahvistaa toistensa aitoutta. (Myös StarWars7News väittää heidän lähteensä vahvistavan Solo- ja stormtrooper-luonnokset.) 

wpid-jt-sun

Snowtrooper. Kuulemma. (kuva: Indie Revolver)

Palaan pääpahikseen kohta. Mitä tulee mielipiteeseeni näistä kuvista, stormtrooper-design miellyttää minua kovasti, ja Solon vaatekaapista minulla ei ole kummempaa sanottavaa…paitsi että. Toisessa luonnoksistahan Sololla on yllään kovasti Hoth-mainen anorakki. Stormykuvissakin väitetään esiintyvän snowtrooperin. Nämä molemmat tiedot viittaavat suoraan lumiseen lokaatioon, joka on omalta osaltaan kiinnostava tieto. Jo varhainhan huhuttiin (vaikkei vahvistettu), että Episode VII:ään olisi kuvattu vähintään taustakuvia Islannissa. Nyt minusta alkaa tuntua, että nämä tiedot pitävät paikkansa, ja Episode VII:n tapahtumapaikkoihin tosiaan kuuluu autiomaaplaneetan ja metsäplaneetan lisäksi lumiplaneetta. (Tuskin kuitenkaan Hoth.) 

Yhtä kaikki, stormtrooperien mukana olo Episodi VII.ssä oli jo selvää, eikä Han Solon garderoobissa ole siis mitään erityisen yllättävää. Lumisesta planeetastakaan on vaikea sanoa mitään tietämättä asiasta sen enempää. No okei, Badass Digest kyllä lisää tähän väitteen, että snowtroopereita nähdään jääplaneetalla, jolla on myös metsää (”Think north of the Wall on Game of Thrones”), mutta siinä huhussa mainitaan sana ”super weapon”, joten annanpa sen nyt olla. 

Mutta sitten on se pääpahis.

inquisitor

Ollako vai eikö, kyselee ehkä tässä luonnoksessa inkvisiittori. Tai sitten ei. (kuva: Indie Revolver)

Indie Revolverin ja Latino Reviewn mukaan Episodin VII pääpahis on kuin onkin ”sith inquisitor” – aivan kuin Rebelsin pääpahis, ja aivan kuin on huhuttu jo aiemmin, myös käyttäen sanoja ”jedi hunters” ja ”sith witches”. Pitkä, laiha ja hyytävä inkvisiittori on puoliksi mekaaninen Vaderin tavoin, ja myös Bad Robotin twiitissä viikko sitten esiintynyt robottikäsi kuuluu huhuilijoiden mukaan juuri hänelle. Molemmat lähteet toistavat sitkeän huhun flashbackista, jossa Leia esiintyisi nuorena (kenties Carrie Fisherin tyttären Billie Lourdin näyttelemänä, kuten kolmas sitkeä huhu on väittänyt) ja jossa Vaderin historia inkvisiittorien (vai Inkvisiittorin?) kanssa paljastettaisiin. Ja, kuten luonnoskuvakin esittää: inkvisiittorilla taitaa olla elokuvan aikanakin jonkinlaista kipinää Vaderin suuntaan, koskapa pitelee kuvassa kädessään Vaderin haljennutta kypärää.

Jos tämä kaikki kuulostaa järkeenkäyvältä, se johtuu siitä, että tiedot tosiaan käyvät yhteen niin monien huhujen kanssa. Edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi:

  • Max von Sydown on oletettu esittävän pahista, ja hahmon ulkomuodon on väitetty olevan hurja. (Ja totta, jos Sydow on pahis, hahmo tuskin näyttää koiranpennulta.)
  • Darth Vaderin tai hänen asunsa jonkinmuotoinen paluu on esiintynyt useammassa huhussa, ja koska Vaderia itseään tuskin herätetään henkiin, flashback ja/tai jonkinlainen pelottavaan asuun liittyvä kultti tuntuvat molemmat uskottavilta teorioilta. (Ja totta, koska Vader on sarjan kuuluisin hahmo, olisin melkein ihmeissäni, jos Lucasfilm ei häneen jollain tavoin elokuvassa viittaisi.)
  • Sithejä palvova tai heidän kulttiaan ylläpitävä, valomiekkoja ja kenties Voimaakin käyttävä, mutta ei varsinaisesti ”oikeiden” sithien järjestö on tosiaan ollut huhumyllyn suosituin veikkaus uuden trilogian avauksen pääpahikseksi. Olen itsekin pitänyt tätä huhua mahdollisena: oletan edelleen, että uuden trilogian pääpahisjuoni liittyy jotenkin aiempiin trilogioihin.

Asia on kuitenkin käännettävä ympäri: lukuun ottamatta Indie Revolverin concept artia, tässä huhuryppäässä ei ole mitään uutta. Aivan kuin Indie Revolverin ja Latino Reviewn lähteet (tai lähde) olisivat ottaneet huhuista yhteensopivimmat ja sorvanneet niistä uskottavan keitoksen. Yhteensopivuus voi toki tarkoittaa, että kaikki nämä tiedot pitävät (suunnilleen) paikkansa. Mutta yhtä hyvin lähde voi olla pelkkä spekulaattori, ja sopassa monta punaista silakkaa.

Pois siis silkkihansikkaat, tilalle huhunlyttäyshanskat. Näin se menee:

  • Koko tämän ajan, kun inkvisiittoreista, jedinmetsästäjistä ja Rebels-sarjan Inquisitor-pääpahiksen liittymisestä Episodiin VII on huhuttu, ovat toiset nettisivut ilmoittaneet omiin syväkurkkuihinsa luottaen, että nämä tiedot ehdottomasti eivät pidä paikkansa. Jopa eräät tästä aiheesta huhuilleista ovat korostaneet, että heidän lähteensä eivät käyttäneet sanaa ”inquisitor”, mikä kuulostaa vahvasti rikkinäiseltä puhelimelta: jos huhuketjun päässä onkin oikeaa tietoa, jossain ketjun vaiheessa joku on tulkinnut vähän liikaa. Aivan äskettäin tälle kuultiin varsin korkean luokan vahvistuskin: käsikirjoittajatiimin Simon Kinberg sanoi, että Rebelsiä ei kytketä erityisesti Episodiin VII.
  • Flashback-huhuun on olemassa yhtäläinen korkean Lucasfilm-tason tyrmäys: Star Warsin suurta saagaa luotsaavan tarinaryhmän jäsen Pablo Hidalgo sanoi Comic Conissa, että flashbackit eivät ole Star Warsin tyyliä. Hidalgo puhui Rebelsistä, mutta en usko, että hän olisi sanonut näin, jos Episodi VII aikoisi muuttaa tätä tyyliä. [EDIT: MakingStarWars täsmensi juuri, videolla todistaen, että Hidalgo täsmensi sanoessaan tarkoittavansa ”at least for Rebels”. Kenties huomionarvoinen täsmennys!]
  • Puoliksi kyborginen pääpahis vertautuisi väistämättä yleisön silmissä Darth Vaderiin, eikä sitä vertailua voisi voittaa, kuten StarWars7News.com kritisoi.

Mutta sitten meillä on se concept art, jota yllä sanoin uskovani aidoksi. Mitä siis tarkoitan?

Veikkaukseni tästä tuoreimmasta huhuryppäästä: Episodin VII pääpahis ei ole inkvisiittori. Sen sijaan pääpahis on kyllä luonnoksessa esiintyvä hyytävä hahmo, mutta koska kyse on varhaisesta luonnoksesta, ei hahmo valkokankaalla välttämättä näytä lainkaan tuolta. Esimerkiksi Darth Maul ja kenraali Grievous näyttivät varhaisissa luonnoksissa aivan toisenlaisilta kuin lopulta, emmekä tiedä lainkaan onko vuotanut concept art luonnosryppään pohjalta vai päältä. 

Tästä seuraisi, että mikä tahansa pääpahis onkaan ja miltä tahansa hahmo näyttääkään, hänellä selvästi on yhteys Darth Vaderiin. Kuva Vaderin haljenneesta kypärästä on luonnoksessa tehokkaampi kuin itse kyborgimölli kuunaan. Veikkaukseni siis jatkuu: uskon, että tämä osa huhusta on totta. Eikä siihen sitä flashbackiakaan välttämättä tarvita.

Lopuksi, lyhyesti:

  • Badass Digestin mukaan Han Solo johtaa elokuvan alussa Millennium Falconin sijaan Super Star Destroyeria. Tätähän veikkasin minäkin, tosin ilman superia. Tästä saisi tehokkaan alun elokuvalle, jos se sittenkin alkaisi taas avaruusaluksen lennolla…
  • Jedi Newsin mukaan yksi leffan päähenkilöistä on mon calamari ja Making Star Warsin mukaan hahmo on itse amiraali Ackbar. Tuntuu uskottavalta, kunhan emme hirttäydy sanaan päähenkilö, sillä sehän olisi (kaikki yhteen ääneen:) It’s a trap! Mutta: voisihan se olla Andy Serkisin hahmokin, toisaalta!
  • Jälkimmäinen sivu väittää myös, että Ackbarin planeetta on se, jolla Skelligin saaren kuvauspaikka sijaitsee ja jolla Luke Skywalkerkin sijaitsisi. Eikö tämä tarkoittaisi, että Luke ei sittenkään olisi vankina?
  • Making Star Wars julkaisi tätä kirjoittaessani kasan pieniä väitteitä mm. Luken katoamisen kestosta, kreivi Dooku -yhteydestä ja Darth Vaderin jäännöksistä Endorissa. Viimeksi mainittu tiedonmuru sattuu sopimaan yhteen tämänkertaisten päähuhujen kanssa.