The Last Jedi on elokuva välinpitämättömyyttä vastaan (ja siksi on sopivaa, että se ei ole kaikkien mieleen)

Kun torstaiyön kirjoitukseni oli yritykseni kirjoittaa spoilaamattomat ensireaktiot, on tämä kirjoitus puolestaan viiden päivän ja kolmen katsomiskerran voimin kypsytelty spoilaava blogimerkintäni The Last Jedistä. Nyt siis suuri spoilerivaroitus: tämä teksti olettaa, että lukija tuntee jo elokuvan yllätykset.

Todettakoon heti alkuun, että elokuvassa on todella paljon sellaista, jota haluan pohtia vielä aivan erikseen, enkä edes yritä tunkea tähän kaikkea, vaikkei teksti lyhyt olekaan. Itse asiassa tämän tekstin ensimmäinen versio oli pakko siirtää melkein kokonaan toiseksi kirjoitukseksi, koska ehdin kirjoittaa pelkästä Lukesta kai noin 6000 merkkiä. Tlk.io-keskusteluhuoneessa on parin päivän purettu jo vaikka mitä juonen yksityiskohtiakin, mutta nyt yritän siis viimein vastata omalta osaltani siihen kysymykseen, jota minulta ovat kysyneet esimerkiksi työkaverit ja äiti: Onko se hyvä? Tai siis – olen kyllä tiennyt sydämellä vastata myöntävästi, mutta perustelujen muotoileminen on ollut tällä kertaa tavallista vaikeampaa.

tlj-cliff-silhuette

Lyhyt vastaus: On se hyvä – minusta. Ymmärrän hyvin, miksi kaikkien mielestä ei ole.

Osaltaan mielipiteiden jakautuminen peräti todistaa, että The Last Jediä ei rakennettu laskelmoiden. Siinä missä The Force Awakens oli elokuva, josta me kaikki (no, eivät kaikki, mutta useimmat) saatoimme olla kutakuinkin samaa mieltä, The Last Jedi on elokuva, jota voi rakastaa tai vihata, ja molemmille näkökannoille on olemassa järkeviä perusteluja. The Last Jedi on sen verran rohkea elokuva, että siitä on ensihämmennyksen haihduttua luultavasti aika helppo sanoa, onko sen puolella vai sitä vastaan. Mutta koska perusteluja tosiaan on molempiin suuntiin, on elokuvan ”hyvyys” siis mielipidekysymys. On kuvaavaa, että The Last Jedi tuntuu jakavan myös ammattikriitikkojen mielipiteet aina epäonnistumisesta viiteen tähteen. Minusta se on valtavan hienoa. There are heroes on both sides!

Ei The Last Jedi minustakaan ongelmaton ole, eikä se todellakaan vastannut kaikkia minunkaan odotuksiani. Olisin esimerkiksi toivonut enemmän vastauksia: hyväksyn kyllä, että Rey ja Snoke eivät paljastuneet erityisesti ”keneksikään”, mutta olisin halunnut, että Reyn vahvuuden alkuperää ja/tai edellisen osan aikana tapahtunutta selittämätöntä Voiman ”heräämistä” sekä Snoken taustaa olisi edes käsitelty jollain tapaa. Pidin kasino-jaksoa tarpeettomana sivupolkuna, ja siinä nähdyt tapahtumat eläinten vapauttamista myöten tuntuivat liian usein muualla nähdyiltä. Noiden kohtausten vaisuuteen liittyen petyin tässä episodissa hahmoista Finnin osaan. Uskottavuuspuolella koetuksella kävi avaruuden armadojen takaa-ajo, johon juonen jännite ja aikaraja niin nojasivat, kun on kuitenkin kiistatonta, että First Orderin risteilijöissä olisi valtavasti hävittäjiä ja muita pienempiä ja risteilijöitä nopeampia aluksia, joilla pudottaa hyvikset alas. Eikä valonnopeushypyn estävää ennennäkemätöntä jäljitystekniikkaa perustella mitenkään, se vain todetaan yhtäkkiä olemassaolevaksi.

Yleiskuva Canto Bightin kasinolta

Ilman Canto Bightia tästä trilogiasta puuttuisi yhä niin sanottu sivistynyt osa galaksia, mutta olikohan tämä kuitenkaan kiinnostavin mahdollinen sivujuonen matkakohde?

Elokuvan kolme kertaa katsottuani olen kuitenkin aivan varma, että seison tykkääjien leirissä. Se, mistä en elokuvassa välittänyt, tuntui suurimmaksi osaksi kolmannella kerralla jo aivan hyväksyttävältä osalta kokonaisuutta. Esimerkiksi juuri The Force Awakensissa on paljon enemmän asioita, jotka ärsyttivät jo parin katsomiskerran jälkeen – enkä silti lakannut tykkäämästä siitäkään. Monet The Last Jedissä kritisoidut puolet – vaikkapa huumorin ”nykyaikainen” tyylilaji, Luken originaaleista muuttunut hahmo ja lopputaistelu – sitä paitsi kelpasivat minulle koko ajan. Ymmärrän kyllä, miksi nekään eivät ole kaikkien mieleen, mutta kyse on jälleen makuasioista. En esimerkiksi ole huomannut kenenkään haukkuneen lopputaistelua emotionaalisesti tai visuaalisesti epäonnistuneeksi – osa katsojista ei vain pidä uudesta Voima-tempusta, jonka kohtaus vaatii hyväksymään. Dissaajat eivät sitä paitsi ole huonossa seurassa: eihän itse Mark Hamillkaan pitänyt vanhasta Lukesta, ja hän sentään tietää Lukesta yhtä sun toista. Mutta en nyt mene yksityiskohtaisesti juuri jedimestarimme Lukeen, sillä tästä leikkasin jemmaan sen, mihin tämä kirjoitus meinasi rönsyillä.

Mainituista tähän mennessä mainitsemistanikin moitteista huolimatta The Last Jedi on nimittäin minusta onnistunut, jopa erinomainen Star Wars -episodi. Se ottaa Imperiumin vastaiskun paikan tässä trilogiassa tyylikkäästi olemalla sekä ajatuksia herättävämpi että jännittävämpi kuin edeltäjänsä. Ihan erikseenkin voisi mainita, että The Last Jedi on oikeasti jännittävä – sitä katsoessa päähenkilöiden puolesta pelkää (syystäkin) enemmän kuin ehkä minkään aiemman Star Wars -episodin kohdalla. Tämä johtuu elokuvan arvaamattomuudesta, ja palaan siihen kohta, mutta ensin eräs keskeinen seikka elokuvan luonteen ymmärtämiseksi, vaikka se saattaa tuntua puolustukselta: The Last Jedi on ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille – ja se sen pitikin olla.

The Force Awakensin loppukohtaus, jossa Rey löytää Luken.

Tähän me viimeksi jäimme, ja nimenomaan tästä me jatkamme – emme Jedin paluusta, missä näimme Luken viimeksi.

Ajatelkaapa: niin Skywalkerin sukusaagan 8. episodista kyse onkin, ja niin paljon kuin me Luken jälleennäkemistä odotimme, ei Luke Skywalker ole tämän trilogian päähenkilö. Tämän elokuvan täytyikin olla Reyn, Finnin, Poen ja Kylon tarinoiden seuraava vaihe. Eikä pehmeä reboot nimeltä The Force Awakens, tuttuja asetelmia ja tilanteita nautittavasti kierrättänyt avausosa, ollut pelkkä hahmojen esittelykään. Edellinen episodi asetti uudelle trilogialle tietynlaisen luonteen: George Lucasin Star Warseja modernimman ja vauhdikkaamman. Valittuun tyyliin liittyvät esimerkiksi huumori ja tapahtumien etenemisen nopeus, mukaan lukien siis se, että tämä tapahtuu niin nopeasti The Force Awakensin perään, että siitä hetkestä, jona Poe saa kartan Jakkulla, ei kulu viikkoakaan siihen, kun Millennium Falcon pakenee Craitilta. Jatkaakseen tätä trilogiaa luontevasti Rian Johnson ei olisi voinut kertoa tarinaa aivan toisenlaisella tyylillä. Poe Dameronin pilasoitto Huxille (”Okay, I’ll hold.”) leffan alussa ärsyttää osaa katsojista, mutta kohtaus on täysin linjassa Poen hahmon ja edellisosan tekemisten ja sanomisten (”You talk first? I talk first?”) kanssa.

Tuo kohtaus ei ole siitä paras esimerkki, mutta minusta Rian Johnson on hionut JJ Abramsin kerrontaa suorastaan mestarillisesti eteenpäin. The Last Jedissä on tosiaan vauhtia ja terävää huumoria, mutta se on rytmiltään hyvin toisenlainen elokuva kuin edeltäjänsä. Episodi VIII malttaa pysyä paikallaan niin avaruustaisteluissa kuin keskusteluissakin, näyttäen molempien todella tapahtuvan. Abramsin ja toisen käsikirjoittajan Lawrence Kasdanin jäljiltä hahmokaartin välinen kemia oli jo kunnossa, mutta tässä episodissa tuntuu vielä paremmin, että nämä henkilöt elävät kohtaustensa ulkopuolellakin – sikäli siis jos ehtivät, muistaessamme edelleen tapahtumien vauhdin (Poe esittäytyy vasta tämän lopussa Reylle, mikä tosin on tarpeeton ja jopa kumma kohtaus myös siksi, että aivan samanlainen kohtaaminen hahmojen välillä oli jo The Force Awakensin romanisaation lopussa).

Omat kehunsa ansaitsee, että elokuva pysyy kasassa myös silloin, kun siinä tapahtuu. Esimerkiksi alun pommittajataistelu tai valtaistuinsalin kahakka ovat esimerkillisen ymmärrettävästi koreografioituja, kuvattuja ja leikattuja toimintakohtauksia, joista moni tehosteleffa saisi ottaa oppia, vaikka (vai juuri siksi että?) elokuvan ohjaaja ja kuvaaja työskentelevät isommilla työkaluilla kuin koskaan aiemmin urallaan. Ja mitä sitten tulee juuri tehosteisiin ja visuaalisuuteen, niin The Last Jedi ei kai varsinaisesti keksi missään kohdassa aivan uudenlaista avaruuspyörää eikä muutenkaan enää yllätä ketään näyttävyydellään, mutta leikkauksen rauhallisuus onnistuu myös tällä saralla antamaan kuville ja äänille lisää arvokkuutta.

Vastarinnan pommittajien epätoivoinen hyökkäys elokuvan alussa.

Sarjan nimestä huolimatta The Last Jedissä on enemmän sotaa avaruudessa kuin kai missään episodeista sitten aivan ensimmäisen. Sekin on tervetullutta.

Teemojen tasolla Johnsonin episodi käsittelee ensinnäkin toivoa, joka onkin hyvin tuttu Star Wars -teema, mutta tällä kertaa vahva viesti on, että toivo ei lepää vain elokuvan sankareiden harteilla. Elokuvan alussa Rey saapuu Luken luo toiveikkaana, Leia toivoo veljensä palaavan, vastarintaa ja/eli kapinallisia verrataan useissa repliikeissä toivoon. Mitä epätoivoisemmaksi vastarinnan pakomatka käy, sitä enemmän toivolla tunnutaan lopulta viittaavan vain voiton etäiseen mahdollisuuteenkin: ei siis siihen, että Leian johtamat selviytyjät voisivat enää kääntää pakonsa voitoksi, vaan siihen, että heidän pakonsa voisi onnistuessaan ainakin antaa toivoa galaksille. Tämä sanoma huipentuu loppukohtauksessa, joka poikkeaa kaikista episodielokuvista näyttämällä meille sankariemme sijaan kaltoin kohdeltuja orpoja kertaamassa juuri näkemäämme lopputaistelua. Vaikka sitä seuraaviin kuviin on vielä hienovaraisesti piilotettu myös konkreettinen vahvistus jedien jatkuvuudesta (sorrettu poikarukka poimii luudan käteensä Voiman avulla), ennen kaikkea lopussa on kyse Luken uhrauksen onnistumisesta. Poika, jota Obi-Wan Kenobi ja tämä elokuvasarja ovat aina kutsuneet uudeksi toivoksi, on viimeistään nyt muuttunut koko galaksille toivon symboliksi.

Loppukuvan lasten viesti, ja elokuvan sanoman pohjimmainen toivo, on se, että meissä kaikissa, siis ”meissä tavallisissakin”, on se tarvittava kipinä vastustaa pahuutta. Elokuva kannustaa valitsemaan puolensa ja hylkäämään välinpitämättömyyden, ja ainakin minuun se viesti kolahtaa. The Last Jedin johdantolauseena voisi hyvin käyttää edellisen episodin Maz Kanatan ”The only fight. Against the dark side.” -puhetta, jossa Maz nimenomaan viittaa vääryyden moniin muotoihin, eikä vain punaisia valosapeleita käyttäviin Voiman pimeän puolen harjoittajiiin. Vaikka näissä elokuvissa ei periaatteessa tehdä päivänpolitiikkaa (ja hah hah, sanovat kaikki, jotka tunnistivat Lucasinkin Star Warseista viittauksia Vietnamin sotaan tai terrorismin vastaiseen taisteluun), tässä on voimakas viesti myös meidän ajallemme, jossa välinpitämättömyys on vaihtoehtoisia totuuksia lausuvien presidenttien paras ystävä ja ilmaston lämpenemisen uhan torjujien pahin vihollinen. Tämä elokuvan läpäisevä teema ei heikkene edes kasino-osan alleviivaavuudesta: myös rikkaiden rikastuminen heikkojen kustannuksella on osa Mazin tarkoittamaa pimeää puolta.

Rey kalliolla

Hän on tietenkin sankari, mutta hän ei olekaan katsojan tapaan kuka tahansa. Vai onko?

Sankareistamme Rey (Daisy Ridley) aloittaa elokuvan uskoen Lukeen ja vihaten Kylo Reniä (Adam Driver), mutta pian hän ymmärtää, että aivan kuin Luke ei täysin vastaa hänen kuvitelmiaan, ei niitä vastaa Kylokaan. Ben Solo on kyllä murhaaja ja omasta mielestäänkin hirviö, mutta The Last Jedi antaa ymmärtää Benin muuttuneen Kyloksi ikään kuin ajautumalla: Snoken houkuttelemana, Luken väärin tulkitun teon eteenpäin sysäämänä, liian monta vähittäistä askelta pimeyteen ottaneena. Rey, joka on itsekin tavallaan ajautunut Luken luo ja joka Kylon tavoin etsii tarkoitustaan, tunnistaa Kylossa tietynlaisen toveruuden. Kyloa päättäväisempänä ihmisenä Rey uskoo, että Ben Solo voisi hirveistä teoistaan huolimatta vielä valita myös toisin – ja tämä usko melkein saa sen muutoksen jopa aikaan. Tulos on joka tapauksessa enemmän kuin ”hyvä yritys”: nähdäkseni elokuva päättyy tilanteessa, jossa pahan ylivoimaista armeijaa komentaa henkilö, joka ei oikeastaan välttämättä olisi halunnut komentaa pahan armeijaa.

Välinpitämättömyyttä ja välittämistä käsitellään itse asiassa melkein kaikkien hahmojen kautta. Finn (John Boyega) valitsee vasta tämän episodin aikana todella puolensa taistelussa, ja hän tekee sen vastoin petollisen koodinpurkajan hänelle tarjoamaa mottoa ”don’t join”. Poe (Oscar Isaac) ymmärtää, että sankaritekojen tavoittelemisen ohessa hyvän johtajan tulee huolehtia, että mahdollisimman moni myös elää näkemään huomisen. Alleviivaavin osa kudosta on uusi hahmo Rose (Kelly Marie Tran), joka muistuttaa meitä tällaisissa elokuvissa usein toisteltavasta rakkauden voimasta: Finnin tavatessaan hän haluaisi tämän olevan valmis vaikka uhraamaan itsensä kuten hänen siskonsa teki, mutta lopussa hän itse estää Finniä tekemästä niin, koska on tykästynyt tähän. Tässä luennassa Snoke muuten saa ansionsa mukaan juuri siksi, että ei oikeasti välitä kummastakaan läheisestä alaisestaan.

DJ, Finn ja Rose naamioituneena First Orderin asuissa.

Vaikka Finnin ja Rosen sivujuonesta puuttuisi ytyä, ei hahmojen väliltä onneksi puutu kemiaa.

Jälleen joudun palaamaan myös edelliseen episodiin. Rian Johnsonilla oli alusta alkaen epäkiitollinen tehtävä jatkaa siitä, mihin lukuisia kysymyksiä herättänyt The Force Awakens jäi. Johnsonin ratkaisuissa on nähtävissä sekä alistumista että uhmaa edeltäjää kohtaan. On esimerkiksi suurimmaksi osaksi sen kirjoittaneiden Abramsin ja Kasdanin eikä Johnsonin syytä, että tässä episodissa on niin paljon samaa Imperiumin vastaiskun kanssa, vaikka siltä odotettiin edeltäjäänsä suurempaa irtiottoa originaalitrilogiasta. Ei VIII:n kirjoittaja-ohjaaja voinut mitään sille, että VII:n kirjoittajat olivat jättäneet nuoren jedin tapaamaan vanhaa, erakoitunutta mestaria samaan aikaan, kun muut sankarit olivat ahtaalla vihollisen sotilasjoukkojen hyökätessä. Sekin oli jo edellisessä osassa tosiasiana saneltu, että tässäkin trilogiassa pahaa armeijaa johtava, Voimaa käyttävä pahis havittelisi nuorta jediä polvistumaan tai kuolemaan eteensä.

Näistä lähtökohdista Johnson ottaa taitavasti Star Wars -langat haltuunsa, pitäen hyvänä saagan perinteitä rimmaavista juonenkäänteistä, mutta sepittäen runonsa omalla tavallaan. Rey ei haluaisi kuulla sitä tosiasiaa (jota emme tosin vieläkään välttämättä tiedä tosiasiaksi), että hänen vanhempansa eivät olleet mitenkään erityisiä, mutta ei sitä haluaisi kuulla katsojakaan. Me emme oikeastaan haluaisi nähdä pahan Snoken kuolevan, koska se riistää meiltä Snoken arvoitusten ratkaisemisen elokuvissa ja koska olemme odottaneet sankariemme kukistavan hänet vasta trilogian lopussa. Sen sijaan haluaisimme nähdä Luke Skywalkerin palaavan kohtaamaan entisen oppilaansa ja tapaamaan viimeisen kerran valkokankaalla siskonsa, ja vaikka elokuva lopulta – omalla tavallaan – tämän meille antaakin, se myös ei anna sitä. Rey ei onnistu suostuttelemaan Lukea opettajakseen, eikä houkuttelemaan tätä palaamaan. (Meinasin kirjoittaa tähän, että vastoin odotuksiamme kukaan ei myöskään sano ”I have a bad feeling about this” eikä keneltäkään katkaista kättä, mutta BB-8 taitaa sanoa tuon perinnerepliikin aivan elokuvan alussa iloisten piippausten sijaan, ja kädetkin kyllä katkeavat Snokelta muun muassa…)

Aivan erityisen vaikea meidän on kuulla, että sankarimme Luke Skywalker, joka uskoi sysimustassa Darth Vaderissakin voivan piillä hyvää vain siksi että sai kuulla tämän olevan isänsä, olisi saattanut edes ajatella nuoren siskonpoikansa Benin tappamista tämän nukkuessa. Ymmärrän hyvin, että tämä nimenomainen juonenkäänne ei kaikille sula ehkä koskaan. Behind the scenes -mielessä sekin on kuitenkin ongelma, joka putosi Rian Johnsonin käsiin Abramsilta ja Kasdanilta, jotka olivat jo kirjoittaneet sankarimme Luke Skywalkerin kääntäneeksi selkänsä ystäviltään ja galaksin hädältä. Tarinan sisällä ohikiitävä murhanhimoisuus potentiaalisen uuden Vaderin edessä on inhimillinen tunne, ja se on häpeän ja epäonnistumisen seurauksineen uskottava selitys Luken halulle panna pillit ja valomiekat pussiin. Elokuvien sisäistä aikaa katsoen me katsojat emme ole nähneet Luke Skywalkeria 30 vuoteen, ja aivan kuin Reyn, meidän kuvitelmamme ja toiveemme hänestä vanhentuneena ja absoluuttisen viisaana mestarina eivät vain vastaa todellisuutta. En muuten ihmettelisi, vaikka tämä vuorostaan olisi voimauttava viesti vaikkapa ikäkriisin oireet itsessään tunnistavalle fanille.

Luke Skywalker Ahch-Ton kallioluolassa.

Jos emme usko Luke Skywalkerin voineen vanhentua tällaiseksi, meidän pitäisi kysyä itseltämme: pysyvätkö tuntemamme ihmiset samanlaisina, jos emme näe heitä 25-30 vuoteen?

Nämä ovat kaikki sellaisia käänteitä, joihin Johnson olisi valinnut helpomminkin sulavan ratkaisun. Voi myös tulkita Johnsonin liki julkeasti ikään kuin heittävän pois ne osat The Force Awakensista, joista ei löytänyt kipinää. Reyn alkuperän arvoitus? Vastaus on, että arvoitusta ei ole. Kuka on Snoke? En tiedä, mutta koska uusinnettu paha keisari oli tylsä pääpahis, niin eipä ole enää kukaan. Niin, ja vai on Phasma fanisuosikki? Olkoon, mutta nyt räjähtää. Yhtä kaikki nämä ovat kaikki rohkeita valintoja, ja näin Johnson vähintään pyyhkii pöydän sellaiseksi, että episodi IX ei tästä kovin helposti enää Jedin paluun versioinniksi käänny. (Johnsonin oman SW-trilogian, joka aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, osalta The Last Jedin kunnianhimoisuuden pitäisi luvata suuria, vaikkei katsoja tästä episodista pitäisikään.)

Minulle The Last Jedi on antanut enemmän ajateltavaa kuin osasin ehkä toivoakaan, ja minusta se on siis vikoineenkin erinomainen Star Wars -episodi. Koska se yllättää olemalla toisenlainen kuin odotimme, se haastaa katsojaa hyväksymään erilaisuutensa. Kannattaa muistaa, että Imperiumin vastaiskua ei siivittänyt kaikkien aikojen jatko-osan asemaansa synkkyys tai yllätyskäänne, vaan se, että se oli aivan toisenlainen elokuva kuin menestynyt edeltäjänsä. En mitenkään väitä, että The Last Jedin asema voisi edes ajan saatossa kohota sentään Imperiumin vastaiskun tasolle, mutta netissä onkin jo ehditty muistuttaa, että osa katsojista ja kriitikoista haukkui myös Imperiumin vastaiskua 37 vuotta sitten.

Vielä kerran toistan ymmärtäväni hyvin, että kaikki katsojat eivät varmasti pidä yllätysten luonteesta tai Johnsonin valinnoista. Ei tarvitsekaan – prequel-aikoja muistaen minulle sopii aivan hyvin, että tämä sarja jakaa mielipiteitä, jos kyse nimenomaan on mielipiteistä, eikä siitä, että elokuva olisi elokuvana huono.

First Orderin armeija koolla.

Rivit suoraksi, kamera tulee!

Tätä kirjoittaessani tajusin, että elokuva sisältää oivan vertauksen itsestään. Viittaan alkupuolen jo lähtökohtaisesti metatasoja sisältävään kohtaukseen, jossa Rose kohtaa ensimmäisen kerran Finnin ja katsoo tätä silmät tuikkien kuin ihailija kohdettaan. Kohtaaminenhan tapahtuu pakokapselin edustalla. Tarkemmin katsoen fani siis kohtaa siinä fanituksensa kohteen karkaamassa omille teilleen.

Pitääkö silloin laukaista tainnutusase? Vai sittenkin kysyä lisää kysymyksiä?

Mainokset

Mitä odottaa kun odotat The Last Jediä, osa 3: Ketkä sen meille tekivät

Tässä kolmas viime hetken The Last Jedi -elokuvajohdanto, ja viimeinen, joka enää kannattaa kirjoittaa ennen keskiviikon ensi-iltaa. Edellisissä osissa käsittelin galaksin tilaa uuden episodin alussa ja mennyttä & tulevaa hahmojen kannalta.

Edellisetkään kirjoitukset eivät spoilanneet, ja tämä spoilaa vielä vähemmän, sillä nyt katson pelkkiä lopputekstejä. Ketkänimittäin The Last Jedin tekivät, ja mitä siitä voi päätellä?

The Force Awakens oli aikanaan Lucasfilmin ja ohjaaja JJ Abramsin oman Bad Robotin yhteistuotanto muun muassa siksi, että Lucasfilm ei ollut lepovuosiensa jäljiltä vielä yksin valmis täyteen elokuvatuotantoon. The Last Jedi on Lucasfilmin ”oma” elokuva, ja muun muassa siksi kameran takana olivat aivan eri nimet kuin Episodi VII:ssä. Vaan eipä uutuselokuvan tekijöistä silti ole helppo löytää mätsääviä nimiä Rogue Onenkaan lopputeksteihin.

rian-johnson-and-crew

Kuvassa neljä tärkeää Viimeisen jedin tekijää: vasemmalta tuottaja Ram Bergman, näyttelijä Daisy Ridley, kirjoittaja-ohjaaja Rian Johnson ja näyttelijä Mark Hamill.

Written and Directed by Rian Johnson

The Last Jedi on ensimmäinen kirjoittaja-ohjaajan ”soolo-SW” sitten Sithin koston. Tämä ei toki tarkoita sitä, että Rian Johnson olisi sanellut The Last Jedin diktaattorimaisesti kuten George Lucas aikanaan. Ei, Johnson pallotteli elokuvan tapahtumia esimerkiksi Lucasfilmin SW-tuotantoja ohjaavan niin sanotun tarinaryhmän kanssa. Mutta se tarkoittaa, että Johnsonilla on ollut erinomainen mahdollisuus pitää langat käsissään koko tuotannon ajan. Kuten muistammeThe Force Awakensin pohjalla olivat alunperin Lucasin ideat, joista kehitteli käsikirjoitusta Michael Arndt, jonka työtä sitten jatkoivat lopulliset käsikirjoittajat Abrams ja Lawrence Kasdan. Puhumattakaan sitten Rogue Onesta, jolla oli vähintään neljä kirjoittajaa ja lisäksi noin puolitoista ohjaajaa. Tai tulevasta Solosta, jonka kirjoitti kyllä tukevasti Kasdan poikansa kanssa, mutta jonka ohjaajat vaihdettiin kesken kaiken. Tai tulevasta episodi IX:stä, joka on vaihtanut sekä kirjoittajaa että ohjaajaa jo ennen kuvauksia!

Koska The Last Jedin tuotanto on sujunut verrokkeihinsa nähden kuin silkkiä vain, on siltä lupa odottaa kirjoittaja-ohjaajansa kokonaisvaltaisen ja laimentamattoman vision toteutumista. Se ei toki sinänsä takaa, että visio olisi kaikkien mielestä ensiluokkainen. Oma uskoni on kuitenkin korkealla: Rian Johnson, aidosti miellyttävän ja maanläheisen oloinen ihminen, vaikuttaa nyt minusta vähintään erinomaiselta valinnalta kuin vaikutti julkistuksen hetkellä. Sinänsä Johnson on toki elokuvantekijänä periaatteessa tällä hetkellä yhä ”vahva lupaus” – Brick, The Brothers Bloom ja Looper eivät mikään ole ehdottomia mestariteoksia, mutta nimenomaan erinomaisia näyttöjä tekijänsä omaperäisestä osaamisesta – mutta odotukseni ovat korkealla, että keskiviikkona tuo lupaus lunastetaan.

Executive producers: JJ Abrams, Tom Karnowski, Jason D. McGatlin – Producers: Ram Bergman, Kathleen Kennedy

Tuotantotittelit ovat aina konstikkaita, koska executive eli ”vastaava” tuottaja voi tarkoittaa mitä tahansa: rahoittamista, nimen antamista promokäyttöön, oikeaa elokuvan tuottamista kuvauspaikoilla… Mutta oikeat tuottajat ovat ohjaajan lähimmät työparit elokuvatuotannon käytännön toteuttamisessa, joten on aivan luontevaa, että Johnsonin tuottajat ovat suurimmaksi osaksi eri nimiä kuin Abramsin tuottajat The Force Awakensissa olivat. The Last Jedin ”kaikkein oikein” tuottaja filmin kolmen ja puolen vuoden mittaisessa rakentamisessa oli Ram Bergman, joka on työskennellyt Johnsonin kanssa hänen kaikissa elokuvissaan. Israelilaisen Bergmanin tähänastisen filmografian tunnetuimmat elokuvat ovat nimenomaan Johnsonin ohjaustöitä, mutta Bergman on toki työskennellyt muidenkin ohjaajien kanssa. The Last Jedi on mittakaavaltaan molemmille iso hyppäys, mutta molemmat ovat kehuneet tuotannon pysyneen koostaan huolimatta intiiminä.

Myös Tom Karnowski on Bergmanin ja Johnsonin aiempia yhteistyökumppaneita, mutta hänen elokuvalistallaan on jo selvästi enemmän ison rahan tuotantoja: The IllusionistA Good Day to Die Hard ja tämän vuoden Oscar-tyrkky The Post, esimerkiksi. Jason D. McGatlin taas tuo tuotantoon SW-jatkuvuutta: hän oli mukana tuottamassa myös The Force Awakensia, Rogue Onea ja Soloa ja on kuulunut Rebels-sarjan päävastuullisiin. Niin, ja tietenkin jatkuvuutta tuovat myös Lucasfilmin toimitusjohtaja Kathleen Kennedy ja Abrams, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin Abramsin panos tähän elokuvaan oli kreditoinnista huolimatta erittäin, erittäin vähäinen.

starwars-the-last-jedi-bts-redsoil-explosion

Cinematography by Steve Yedlin

Verrattuna edelliseen episodiin myös pääkuvaaja on vaihtunut. Syy on sama: edellisen kuvannut Dan Mindel oli Abramsin luottokuvaaja, Steve Yedlin on Johnsonin. Yedlin on kuvannut kaikki Johnsonin kolme aiempaa elokuvaa. Myös Yedliniltä ne ovat myös todennäköisimmät elokuvat, jotka olemme häneltä nähneet – lukuunottamatta ehkä The Rock -actionia San Andreas. Joka tapauksessa Yedlin vaikuttaa jo trailerien perusteella rakentaneen The Last Jediin joukon legendaarisia kuvia, eikä se ihme olekaan: kaikki Johnsonin elokuvat ovat voimakkaan visuaalisia.

Film Editing by Bob Ducsay

Leikkaaja Bob Ducsay työskenteli hänkin nyt ensimmäisen Star Warsinsa parissa. Aiempi yhteistyö Johnsonin, Bergmanin ja Yedlinin kanssa oli Looper, mutta Ducsay on leikannut myös The Mummy -elokuvia, Gareth Edwardsin Godzillan ja äsken mainitun San Andreasin. Leikkaajan panos on niitä paloja elokuvaa, joista on todella vaikea ulkoa arvioida, kuinka suuri osa lopputuloksesta on kulloinkin leikkaajan ja kuinka suuri osa ohjaajan. Todettakoon kuitenkin, että JJ Abramsin The Force Awakensissakin käyttämä leikkaajakaksikko Maryann Brandon ja Mary Jo Markey, jotka jakavat kohtaukset keskenään ja sparraavat sitten toistensa puolikkaita, ovat merkittävä salainen ase Abramsin elokuvien pysähtymättömäksi hiotun vauhdin takana. Brandon ja Markey palaavat ohjaajan mukana Star Warsiin episodissa IX.

Production Design by Rick Heinrichs

Tässä on ehkä koko tämän listan yllättävin krediitti. The Last Jedin tuotantosuunnittelua – siis muun muassa lavastuksen ja tehosteiden suunnittelua – johti Rick Heinrichs, joka hänkin työskenteli ensimmäisessä Star Wars -tuotannossaan. Eipä siinä, Heinrichsin ura näyttää kyllä vaikuttavalta. 1980-luvulla stop-motion-animaattorina muun muassa Tim Burtonin varhaisten lyhytanimaatioiden parissa aloittanut Heinrichs on vastannut eri titteleillä muun muassa Batman Returnsin, The Big Lebowskin, muutaman Pirates of the Caribbeanin ja upean Sleepy Hollown tuotantosuunnitteluista. Kaikki nää ja monet muut hänen työnsä ovat todellakin painuneet ainakin minun mieleeni mielikuvituksellisina.

Mutta silti Heinrichs oli yllättävä valinta, sillä The Force Awakensissa samaa hommaa kuitenkin hoiti Steven Spielbergin luottomies Rick Carter ja Rogue Onessa SW-prequelien veteraani Doug Chiang – siis ihmiset, jotka tulivat läheltä Star Warsia.

Tosin tuotantosuunnittelun ohella merkittävä krediitti näissä elokuvissa on myös Art Direction, joka puolestaan liittyy rakentamista edeltävään vaiheeseen eli kuvitteellisten maailmojen kuvittelemiseen kynällä, paperilla ja tietokoneella. Kreditoituja tekijöitä on turhan monta mainittavaksi, mutta todettakoon, että myös tällä osastolla vastuulliset ovat vaihtuneet verrattuna The Force Awakensiin, Rogue Oneen tai Soloon.

Costume Design by Michael Kaplan

Tuotantosuunnittelun vahvimman jatkuvuuden saraa The Last Jedissä edustaa siten pukusuunnittelija Michael Kaplan, joka puvusti kaukaisen galaksin myös viimeksi ja siis suunnitteli esimerkiksi First Orderin Imperiumi-ish ilmeen. Kaplan onkin oikea valinta jatkamaan omaa työtään. Olisipa muuten mielenkiintoista tietää, mitä hän ajattelee cosplaysta!

Music by John Williams

Ilmeinen, vaikka siis tällä listalla harvinainen, jatkuvuuskrediitti. John Williams on tietenkin itseoikeutetusti tämänkin episodin säveltäjä (vaikka luulen kyllä, että 85-vuotiaalla maestrolla on jo pitkään ollut työssään jonkin verran apulaisiakin). Williamsilta, hahmolähtöisen elokuvamusiikin pioneerilta, sopii odottaa tuttujen teemojen kehittelyä ja uusia, varmasti esimerkiksi Rosen teemaa. Edellisen episodin ehkä hienoin musiikillinen osa oli minusta finaali The Jedi Steps. Mahdetaankohan siihen palata nyt?

Sound Design by Ben Burtt

Toinen ehdoton jatkuvuuskrediitti, jonka haluan ehdottomasti mainita. John Williamsin kun muistaa tuntee moni satunnainenkin elokuvakatsoja, mutta äänisuunnittelija Ben Burtt on Star Warsille vähintään yhtä olennainen tekijä. Ben Burtt on mies Chewbaccan mylvinnän, R2-D2:n piippausten ja TIE-hävittäjien vonkunan takana. Hänen filmografiansa käytännössä alkaa ensimmäisestä Star Warsista, ja kattaa lähes kaiken, mitä Star Warsin (ja Indiana Jonesin) nimissä on koskaan tehty – lukuun ottamatta Rogue Onea ja Soloa, joissa Burttin puute liittynee samaan erilaisen fiiliksen hakemiseen minkä vuoksi niitä ei säveltänyt Williams. Mikä muuten käykin juuri hyvästä todistekappaleesta siitä, kuinka oleellinen Burtt todella sarjalle on ollut.

Monia muitakin nimiä voisi IMDB:stä ristiintutkia – kiehtovaa hommaa, muuten! Voisi esimerkiksi mainita, että erikoisefektienkin vastuulliset ovat tällä kertaa toiset kuin VII:ssä ja myöhemmin IX:ssä, mutta kuvio varmaankin tuli jo selväksi.

Toisaalta, jos katsotaan osastojohtajien ja -esimiesten nimien alta taiteilijoiden, rakentajien tai vaikkapa ILM:n animaattorien (ja niin edelleen) pitkiä listoja, löytyy niistä riveistä toki myös aiemmat SW-tuotannot kolunneita nimiä. Samoin mukana on luontevasti esimerkiksi Marvel-elokuvissa työskennelleitä: voisin ajatella, että toisesta Disneyn aliyhtiöstä on ollut hyvä rekrytoida osaajia Lucasfilmin puolelle. En tosin tiedä, tehdäänkö näissä pajoissa yleisemmin keikkaduunia vai kuukausipalkallista työtä: ainakin ILM:llä on kyllä firman historian aikana harrastettu myös toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita.

Summauksena voisi siis todeta, että The Last Jedin päävastuulliset ovat melkein kauttaaltaan toiset kuin The Force Awakensin tai sooloelokuvien. Ja että koska niin suuri osa päätekijöistä kulkee ohjaajan mukana tuotannosta toiseen, käy nyt sitten sillä lailla hassusti, että moni The Force Awakensia tehnyt palaa rikospaikalle episodissa IX.

canto-bight-explosion.jpeg

Seuraako tästä siis, että The Last Jedi on voimakkaasti erilainen elokuva kuin kaksi muuta episodia trilogiassa? Se on hyvin mielenkiintoista nähdä, eikä kysymys toki kokonaan ratkea vielä tällä viikolla. Itse odotan The Last Jedin olevan esimerkiksi rytmillisesti tuntuvasti erilainen, sanoisinko mietteliäämpi, elokuva kuin vuoristoratamainen The Force Awakens oli.

Mitä kuitenkin tulee vaikkapa elokuvan visuaaliseen ilmeeseen, en odota tipahtavani tuoliltani aivan uudenlaisen tyylin yllättämänä. Vertailun vuoksi: vaikka Rogue Onessa tavoiteltiin ääneenlausutusti realistisempaa ja ”sotaelokuvamaisempaa” Star Warsia, ei lopputulos lopulta ollut valtavan kaukana The Force Awakensista.

Se on ymmärrettävää, ja varmasti ainakin osaksi myös tarkoituksellista. Mittakaavaltaan suuren tuotannon ja 40-vuotista historiaa kantavan suuren brändin suuri linja muodostaa kuitenkin vahvan uran kulkea. Kuka tahansa Star Warsia missä tahansa työtehtävässä tekeekin, hän, niin, – tekee Star Warsia.

===

Ja niin, muuten: kirjoitan keskiviikkona tai viimeistään torstaina jotain, mutta tässä blogissahan minulla muutenkin on ollut tapanani varoittaa spoilereista. Julkisessa netissä – Twitterissä, Facebookissa ja niin edelleen – ei tietenkään ole asiallista spoilata vielä ensi-iltapäivänä. Spoilaavaa keskustelua varten tarjoan siksi tänäkin vuonna samaa keskusteluhuonetta kuin parin edellisen elokuvan kohdalla: tlk.io/tahtienjatkosota. Viime kerroilla keskustelu tuolla alkoi heti aamun ensiesityksen päätyttyä ja hiljeni vasta joidenkin päivien kuluttua.

Kymmenen kestävintä Rey-teoriaa

”I thought a lot was answered in The Force Awakens. Then after the screening I went for a drink with my agent and everyone, and we were chatting away and I realized that oh, in their minds it’s not answered at all!”

Voi Daisy Ridley, vaikka sinusta noin saattoi vielä vuosi sitten tuntua, meidän muiden mielissämme sukunimettömän Reyn perheen henkilöllisyys ei tosiaan ratkennut The Force Awakensissa. Ei alkuunkaan!

Seuraava episodi The Last Jedi saa ensi-iltansa joulukuun alussa, ja vaikka elokuvassa on tietenkin kyse kokonaisuutena aivan muusta kuin yhdestä sen mahdollisesta juonenkäänteestä, on selvä, että moni kävelee teatteriin odottaen suurta paljastusta. Oma asiansa on, että se suuri paljastus saattaa itse asiassa liittyä johonkin aivan muuhun kuin Reyn henkilöllisyyteen (kuten kirjoitin tässä blogissa jo aiemmin). Mutta keskitytäänpä nyt tähän, ja otetaan todesta vieläpä ohjaaja-kirjoittaja Rian Johnsonin sanat siitä, että Reyn vanhempien kysymystä ”ehdottomasti” käsitellään tässä elokuvassa. Siis: Ken hän on?

(Kirjoitus on spekulatiivinen eikä siis spoilaa.)

rey

Ennen vaihtoehtojen tarjoamista muistutan, että ainoat (ainoat!) kaanonissa oikeasti nähdyt perustelut kaikille spekulaatioille siitä, että Rey olisi jotain muuta kuin orpo jätekeräilijä Jakkulta, ovat nämä:

  1. Rey on niin vahva Voimassa, että peittoaa melkein vahingossa mielten matsissa näihin hommiin koulutetun Kylo Renin, ja että yksinvaltias Snoke vaikuttaa tuntevan pelkän hänen lähestymisensä ”heräämisenä”.
  2. Eräistä Kylon repliikeistä (”What girl?!” ja ”Is it true? You’re just a scavenger?”) on mahdollista spekuloida, että tällaisen erityisen vahvan Voiman käyttäjän olemassaolo ei tulisi pahispuolelle täytenä yllätyksenä.
  3. Anakin Skywalkerin ja hänen poikansa Luken aikanaan käyttämä valomiekka ”kutsuu” Reytä. Koskiessaan siihen Rey näkee Voima-näyn, jossa hänen oma historiansa sekoittuu Luken kokemuksiin. Näyn päätteeksi häntä puhuttelee Voimaan yhtynyt Obi-Wan ”Ben” Kenobi: ”Rey, nämä ovat ensimmäiset askeleesi”.
  4. Kun Kylo Ren katsoo Reyn mieleen, hän näkee aavikolla kasvaneen naisen ajatuksissa yksinäisen saaren – jollaisella Luke sitten paljastuu piilottelevan.

Yksikään näistä seikoista ei suoraan johda siihen, että Reyn isäksi tai äidiksi paljastuisi kukaan vanha tuttumme. Mutta vaihtoehtoja siihen toki on.

hanandleia

Teoria 1: Rey Solo

Vähään aikaan en edes törmännyt spekulaatioihin, että Rey olisi Hanin (Harrison Ford) ja Leian (Carrie Fisher) toinen lapsi. Tämä on ymmärrettävää, koska ei hän sitä ole.

Äskettäin tämä teoria kuitenkin sai uutta tuulta alleen Adam Driverin haastattelusta British GQ -lehdessä, mutta kun koko artikkelin lukee, vaikuttaa Driver itse asiassa puhuvan aivan eri asiasta kuin mitä toimittaja tulkitsee. (Spoilereista hyvin tarkka Driver viittaa Akira Kurosawan Hidden Fortress -elokuvan hahmon kaaren vertautumiseen hänen omaan hahmoonsa Kyloon.)

Olisiko Rey voinut kohdata The Force Awakensissa ensin isänsä Han Solon, sitten veljensä Kylon ja lopussa vielä äitinsä Leia Organan ilman että kukaan näistä hahmoista tunnistaisi tytärtään? Tai olisiko JJ ”mysteerilaatikko” Abrams vain kierosti jättänyt nämä kohtaukset näyttämättä – lukuun ottamatta Leian ja Reyn ”ensikohtaamisen” halausta, joka kuin vahingossa olisi jätetty elokuvaan? Tai voisiko tällainen lapsi olla olemassa, mutta Han ja Leia eivät tietäisi hänen olevan elossa?

Minäkin spekuloin näillä vaihtoehdoilla tässä blogissa aivan vakavissani heti The Force Awakensin jälkeen. Mutta ei: edellisessä episodissa ja sen ympärillä oheistarinoissa kerrotun perusteella näissä spekulaatioissa ei ole järkeä. Hanin ja Leian suhde särkyi heidän menettäessään ainoan poikansa pimeälle puolelle. Han ja Leia eivät jättäneet toista lastaan jemmaan aavikolle. Ja jedikaksosten väliset yhteenotot jäivät tykkänään Legends-universumin puolelle.

Rey-and-Luke-Skywalker

Teoria 2: Rey Skywalker

Alunperin – siis etenkin ennen The Force Awakensin näkemistä – kaikkein ilmeisin vaihtoehto oli Reyn paljastuminen Luke Skywalkerin (Mark Hamill) kadoksissa olleeksi tyttäreksi. Vaikka viime päivinä ennen ensi-iltaa loppukohtauksen saattoi jo urkkia netistä, odotin silti vielä teatterissakin, että kalliolla kerrattaisiin repliikki ”I am your father”. Miksipä ei: onhan Star Wars ennen kaikkea sukusaaga, ja Skywalkerien suvun perijäksi Rey tunnuttiin elokuvassa niin vahvasti esiteltävän. Reyn ja Luken välinen henkilökohtainen Voima-yhteyskin oli selvästi mukana.

On hyvin mahdollista, että näin olisi käynytkin George Lucasin luonnoksissa uudesta trilogiasta. Ainakin minä olen aina saanut jo 1980-luvulta periytyvistäkin sitaateista kuvan, että Lucasin on/off-visioiman kolmannen trilogian pääosassa olisivat Anakinin lapsenlapset – siis monikossa. Mutta Lucasin luonnoksiahan uusi trilogia nimenomaan ei enää seuraile.

Luken isyys on silti edelleen mahdollinen. Mikäpä pahan ja spekulaation tappaisi! Mutta kyllä se ainakin omassa päässäni tuntuu nyt epätodennäköisemmältä kuin kaksi vuotta sitten. The Last Jedi ei ala tuolla repliikillä, eikä ”oon muuten isäs” -käänne sovi alkupuolen treenimontaasinkaan sekaan. Täysin poissa laskuista on Luken hahmohistoriankin kannalta ajatus siitä, että mestari olisi itse jättänyt oman lapsensa Jakkulle yksinään. Jos Luke siis paljastuu Reyn oikeaksi isäksi, täytyisi lapsen tulla isällekin yllätyksenä jossain kohdassa elokuvaa (tai seuraavaa). Sellaista juonenkäännettä taas on vaikea kuvitella perhe-elokuvaan, jollainen Star Wars kuitenkin on.

Suurin ongelma on kuitenkin tämä: Kaiken pohjustuksen jälkeen Luken isyys ei enää tuntuisi yllätykseltä. Paljastus olisi liian ilmeinen ollakseen enää uskottava. The Force Awakens olisi tosiaan voinut siihen päättyä, ja koska niin moni sitä sillä hetkellä odotti, se olisi tuntunut valomiekan ojentamisen tavoin vain komealta teaserilta tulevasta. Mutta koska sitä paljastusta ei silloin saatu, uuden trilogian keskimmäisen elokuvan yllätyskäänteeksi tämä ei enää käy. Jos Reyn vanhempien henkilöllisyydellä vielä halutaan yllättää, se on tehtävä toisin.

obi-wan-kenobi-rots.jpg

Teoria 3: Rey Kenobi

Yksi vahvimmista teorioista. Obi-Wan Kenobi (Ewan McGregor / Alec Guinness) ei siinä tietenkään paljastuisi Reyn isäksi vaan isoisäksi, mikä jo sinällään avaa kiinnostavan uskottavia juonikuviomahdollisuuksia. Se esimerkiksi tarkoittaa, että Reyn hylkääminen Jakkulle ei lankeaisi kenenkään tuttumme synniksi, vaan kokonaan uusien hahmojen tekoseksi. Obi-Wanin suuri rakkaus taas ajoittuisi jonnekin jedien tuhon jälkeiseen aikaan, episodien III ja IV väliin – eli sattumoisin juuri niihin vuosiin, joihin mahdollinen/todennäköinen Obi-Wanin oma elokuva joka tapauksessa ehkä jo ihan lähivuosina sijoittunee.

Teorian tueksi on mahdollista listata hahmojen monia samankaltaisuuksia, eivätkä ne todellakaan rajoitu näyttelijöiden jakamaan brittiaksenttiin. Star Wars -saaga on, kuten tunnetaan, täynnä trilogioiden ja hahmojen välisiä parallelioita, ja nyt samankaltaisuudet tuntuvat löytyvän täsmälleen siltä ANH-TFA-väliltä, josta Abrams ja Lawrence Kasdan muutenkin ammensivat elokuvaansa. Rey ja Obi-Wan elivät erakkoina autiomaassa. Rey ja Obi-Wan pelastavat avuttoman droidin pulasta. Rey ja Obi-Wan vaikuttavat Voimalla heikkoihin mieliin. Rey ja Obi-Wan kiipeilevät pahisten tukikohdassa piiloon stormtroopereilta. Joidenkin mielestä jopa hahmojen teemamusiikit liittyvät toisiinsa:

Ehkä olennaisinta huomattavaa Obi-Wanin lapsenlapsi -teoriassa on kuitenkin se, että se selittäisi Reyn Voima-näyn muita teorioita paremmin. Anakinin ja Luken välissähän miekka, joka odottaa löytäjäänsä Maz Kanatan kellarissa, vietti melkein kaksi vuosikymmentä juuri Ben Kenobin vastaavanlaisessa tilpehöörilaatikossa. Ja vaikka Forceback-kohtauksessa kuullaan muitakin kuiskauksia, Obi-Wan todella puhuttelee suoraan Reytä. Kohtausta varten äänitettiin ensin Clone Wars -Obi-Wanin James Arnold Taylorin ääntä, joka sitten korvattiin vaivalla yhteen samplatuilla Alec Guinnessin ja Ewan McGregorin äänillä. The Force Awakensissa voi olla vihjeitä Luken ja Reyn kohtalonyhteydestä, mutta tuossa yhdessä tärkeässä kohtauksessa vihjeet osoittavat itse asiassa Lukeakin enemmän Obi-Waniin.

Ulkoelokuvallisena huomiona haluan muistuttaa, että jo hyvin varhain ennen The Force Awakensia elokuvassa huhuttiin esiintyvän Obi-Wanin lapsenlapsen. On aina mahdollista, että tällaisten huhujen takana olisi ollut jo tuolloin totuuden siemen.

Knights-of-Ren.jpg

Teoria 4: ”Sä näytit hyvältä Voima-näyssä”

Suosikkeihini kuuluva teoria, jonka voi yhdistää vaikkapa edelliseen, sillä se ei, tuotanoin, oikeastaan ole teoria Reyn vanhemmista. Tälle listalle se silti kuuluu, sillä se selittäisi suurimman osan siitä, minkä olemme tulkinneet vihjeiksi Reyn vanhempien erityisyydestä, tekemättä Reystä kenenkään tietyn hahmon lasta.

Ajatus on yksinkertainen: entä jos Rey ei ole ainoa henkilö, joka on nähnyt Voima-näyn? Entä jos Kylo näkee samassa kohtauksessa vastaavasti näyn Reystä? Kylohan vaikuttaa todella kääntyvän kohti Reytä, joka sitten säpsähtää hereille näystä.

Kylo ei tietenkään ole tuolla samalla hetkellä ruumiiden peittämällä sateessa Renin ritarien kanssa. Ei, vaan oletamme tämän tapahtuneen, kun oppipoika petti mestarinsa ja lopetti Luken jedikoulun. Mutta jos Kylo todella olisi tuolla hetkellä nähnyt näyn häntä katsovasta Voimassa vahvasta nuoresta naisesta…niin, hän saattaisi esimerkiksi kertoa siitä uudelle mestarilleen Snokelle. Ja hän saattaisi todellakin säpsähtää, kun ”jokin tyttö” ilmestyisi autiomaasta hänen suunnitelmiensa tielle. Hän saattaisi hyvinkin kysellä ihmetellen: ”Oletko sinä todellakin vain romunkerääjä?”

Joidenkin mielestä Kylolla on näyssä vasemmassa kädessään sytyttämätön valomiekka. Niinpä edelleen jotkut siksi spekuloivat, että tuo miekka olisi (jotenkin) Obi-Wanin Kenobin vanha, ja että Skywalkerien ja Kenobien miekat ja jälkeläiset näin kiertäisivät kehää Voima-näyissä. Mikäs siinä, voisin minä senkin ostaa.

luke-artoo-jedi-massacre

Teoria 5: ”Luke ei koskaan kertonut sinulle totuutta vanhemmistasi…”

Okei, jospa Kylon koulumurhan ja Reyn alkuperän välillä olisikin yhteys, mutta Reyn vanhemmat eivät kuuluisi Kenobin huoneeseen ja sukuun. Miten näin Voimassa vahva nuori nainen olisi silloin päätynyt lapsena Jakkulle? No, rykäisee tämä teoria, ja vastaa: Entä jos Luke todistettuaan jedikoulunsa verilöylyä löysikin yhden ainoan eloonjääneen? Entä jos hän päätti jo tuolla hetkellä lopettaa jedien tuhoisan opin, ja vei siksi hylätyn lapsen tarkoituksella paikkaan, jossa tämä ei kasvaisi jediksi?

En uskonut Luken voivan hylätä omaa lastaan Jakkulle, mutta olisin ollut valmis spekuloimaan hänen hylkäävän jonkun muun lapsen Jakkulle suojellakseen tätä tuhoisana pitämältään Voimalta. Tästä olisi saanut traagisen yllärikäänteenkin: Reylle olisi The Last Jedissä paljastunut, että kadonneen perheen sijaan hänen hylkääjäkseen olisikin paljastunut Luke, josta hän juuri oli ehtinyt kuvitella saavansa sijaisisän.

Tämä teoria on kuitenkin mahdoton, tai pikemminkin todistettu vääräksi. The Force Awakensin jälkeen meille on (Claudia Grayn Bloodline-romaanissa) paljastettu, että jedikoulun loppu ja sitä seurannut Luken erakoituminen tapahtuivat korkeintaan 5-6 vuotta ennen The Force Awakensia. Se ei täsmää Reyn ikään The Force Awakensissa ja vuosiin, jotka tämä on viettänyt Jakkulla yksin. Jotta Reyn vanhemmat voisivat olla Luken jedikoululaisia, lapsirassu olisi pitänyt jättää autiomaahan jo vuosia ennen Kylon koulusurmaa. Teoria ei toimi.

kylo-ren-the-last-jedi.jpg

Teoria 6: Kylon synkkä valoisa salaisuus

Toinen Reyn ja Kylon Voimanäky-yhteyteen liittyvä teoria kaatuu samasta syystä kuin edellinen, mutta mainitsen sen tässä, koska se oli The Force Awakensin jälkeen monen (minunkin) suosikkini. Pidin kaikkein vahvimpana vaihtoehtona, että Rey olisi nimenomaan Luken jedikoulun verilöylyn ainoa eloonjäänyt, mutta että Jakkulle hänet olisi vienyt Luken sijaan Kylo. Tämä olisi tuntenut veritekonsa jälkeen hetken sääliä nähdessään raunioissa vielä eloonjääneen lapsen, ja niinpä hän olisi piilottanut tämän mestariltaan syrjäiselle romuvarastoplaneetalle. Näin Reyn vahvuus Voimassa saisi selityksenä, näin Kylon kauhistus juuri Jakkulta ponnistavasta tytöstä selittyisi – ja näin Reyn löytyminen avaisi tien myös Kylon pelastukseen. Täydellistä, eikö?

Kenties, mutta kuten edellisen teorian kohdalla todettu: teoria on mahdoton, koska aikajana ei täsmää. Tämän ongelman ratkaisemiseksi on tosin esitetty, että kenties Kylo todella veikin Reyn Jakkulle paljon vanhempana kuin Voima-näyssä vaikutti, mutta pyyhki Reyn muistin mennessään. Mutta kamoon, pyyhki Reyn muistin voi hyvä tavaton syön vaikka hattuni jupinaa mutinaa.

JediGhosts-anakin-yoda-ben-ROTJ.png

Teoria 7: Anakin Skywalker Reborn

Jatkamme diipeillä leveleillä. Koska Rey on niin poikkeuksellisen vahva Voimassa, koska Star Wars -saaga on sukusaaga ja koska Kylo Ren pyytää apua isoisältään joka ei vastaa, ovat jotkut esittäneet ratkaisuksi, että Rey on jälleensyntynyt Anakin Skywalker.

Huomaan, että minun on vaikea kumota teoriaa järkevästi, koska se on niin…järjetön. Jos Star Wars -saagaan todella tuodaan jälleensyntyminen, se nököttää siinä yhtä vastaansanomattomana kuin Anakinin oma neitsellinen alkuperä The Phantom Menacessa. Mitään kummempaa perustelua sille lie sen jälkeen turha odottaa.

Paradoksaalisesti paras vihje Anakin-teorian puolesta on kuitenkin uuden trilogian tekijöiden oletettu halu välttää suoria kytköksiä prequeleihin. Nimittäin: Kun Anakinin Voima-haamu nyt kaanonin mukaan näyttää Hayden Christenseniltä, ja sekä Obi-Wan että Qui-Gon kaanonin mukaan jutskailevat tuonpuoleisesta toiselle puolelle jääneiden kanssa, olisi suorastaan loogista, että episodissa VIII tai IX esiintyisi Anakinin Haydeniltä näyttävä Voima-haamu, joka esimerkiksi kävisi sanomassa hänen mustia vuosiaan palvovalle tyttärenpojalleen pari valittua sanaa. Tämän kohtauksen (todennäköinen) puuttuminen saisi kuitenkin selityksensä, jos Hayden-Anakin-haamu jotenkin puuttuisi koko Voimasta – ja näinhän hän puuttuisi, jos olisi syntynyt uudelleen Reyksi korjaamaan galaksia omienkin tekostensa jäljiltä.

Todellakin toivottavasti ei silti kuitenkaan. Mutta tästä pääsemme teorian varianttiin, jossa onkin kosolti enemmän itua:

shmi-skywalker-tpm

Teoria 8: Anakin Skywalker Remake

Niin, prequelien mukaan Anakin Skywalker tosiaan on isätön, midikloriaanien kyllästämä Voiman itsensä manifestaatio. Whillien aikakirjojen ennustusten valittu, joka tosin ennustuksen toteuttaessaan sai aikaan myös aika paljon sivullisia uhreja. Ja kyllä, tiedostan hyvin, että The Last Jedi tai episodi IX saattavat kieputtaa nämä tulkinnat vielä vääriksikin, mutta näin Lucas-lähtöinen kaanon asian esittää.

Entä jos Voiman luoman Anakinin hommat valittuna eivät menneetkään Voiman mielestä aivan putkeen? Entä jos hyvän ja pahan välisen tasapainon saavuttaminen vaatiikin vielä uuden iteraation?

Tämä teoria siis esittää, että Rey ei varsinaisesti ole uudelleensyntynyt Anakin, mutta kylläkin toinen Anakinin tavoin Voimasta itsestään alkunsa saanut ihminen. Kuten joku osuvasti asian esitti (valitettavasti en löydä enää lähdettä): Tämän teorian mukaan Rey olisi siis sukua Skywalkereille ”Anakinin isän puolelta”.

Teoriaan voi halutessaan hakea tukea Chuck Wendigin Aftermathromaanitrilogian päätösosasta, jossa kerrotaan vuosi Jedin paluun jälkeen käydyn Jakkun taistelun taustalla olleista Palpatinen itsensä suunnitelmissa, joihin liittyivät keskeisesti eräät pimeän puolen rituaalit. Menemättä nyt kirjan juoneen sen tarkemmin voisi hyvin ajatella, että tällaisilla aiemmilla tapahtumilla olisi jotain tekemistä sen kanssa, että Voima-Rey syntyisi myöhemmin juuri Jakkulle (jos siis hän sinne syntyisi).

Joka tapauksessa tämä teoria tietenkin selittäisi Reyn vaivattomalta tuntuvan vahvuuden Voimassa – käyttihän Anakinkin Voimaa tietämättään ajaessaan podracea kouluttamattomana. Sujuvan selityksen saisi myös Reyn yhteys Lukeen ja Obi-Waniin. Uskottava teorianjatke on sekin, että Snoke – joka tuntuu tietävän kaikenlaista Voiman tapahtumista – olisi tiennyt tai tuntenut tällaisen inkarnaation olemassaolon, joka taas selittäisi pahisten reaktion Reyn löytymiseen The Force Awakensissa.

Sen sijaan teoria ei selitä, mitä Reyn maalliselle synnyttäjälle olisi tapahtunut.

Palpatine

Teoria 9: Imperiumin perillinen

Ah niin, Palpatine-teoriat. Lapsenlapsista epäonnistuneisiin klooneihin: selvähän se, että vanhojen trilogioiden suuri paha on käynyt monen spekulaattorin mielessä. Näiden varianttina tai kytkykauppana voidaan esiintyvät vielä tyypillisesti Snoke-teoriat. Antavathan kaikki Palpatine-teoriat luontevasti vähintään hyvän selityksen Snoken ja Kylon mahdollisille ennakkotiedoille Reyn olemassaolosta jossakin, elleivät suorastaan sysää Snokea itseään isäkandidaattien joukkoon.

Draamallisessa mielessä voisi olla tehokastakin, että Reyn salattu alkuperä paljastuisi ikään kuin pahaksi. Siinä olisi sitten perhettään epätoivoisesti etsivälle Reylle jaakob painikumppaniksi – ja toisaalta Snokelle enemmän kuin hyvä syy koettaa viekoitella hyvä Rey puolelleen. Ehkäpä näissä teorioissa Reyn Jakkulle hylkääjät olisivatkin olleet hyvällä asialla, yrittäessään piilottaa lapsen pahalta Snokelta?

Kaikki teoriat Sheev Palpatinen (Ian McDiarmid) roolista Reyn olemassaolossa ovat kuitenkin ongelmallisia jälleen asioiden ajallisten etäisyyksien vuoksi. Palpatine ei itse voisi olla Reyn isä ja Palpatinen kloonaajatkin olisivat olleet vuosikausia myöhässä, ajassa jolloin kaanonissa pitäisi mieluummin elää jo yksinvaltias Snoken vallan vuosia. Jos taas haetaan Palpatinen suunnalta lapsenlapsi-selityksiä, ollaan lisäämässä Palpatinen lapsia jälkikäteen Kloonisotien tai galaktisen sisällissodan vuosiin, ja se taas olisi melkoinen retcon-juonenkäänne. Draamallisestikin Reyn ongelman Palpatine-ratkaisut eivät innosta, sillä ne toisintaisivat aivan turhaan Luken tarinaa. Eihän originaalitrilogian keskimmäisen episodin juoniylläri suinkaan alkuperäisestä näkökulmasta ollut vain se, että Vader paljastui Luken isäksi, vaan myös kääntäen, että sankarimme paljastui pahiksemme lapseksi. Rey Palpatine ei edes voisi itse kohdata uuden trilogian aikana isoisäänsä, joten se siitäkin henkilödraamasta.

Ja sitäpaitsi: haluaisiko Lucasfilm meidän ajattelevan keisari Palpatinea lisääntymishommissa? (Anteeksi tästäkin.)

rey-jakku-at-at.jpg

Teoria 10: Jane Doe

Mysteeriä ratkottaessa on aina otettava huomioon nollavaihtoehto. Loch Nessin pohjassa ei ole mitään, sillä uskottavimmatkin todisteet järvihirviöstä ovat väärennettyjä. Kadonnut Atlantis ei sijaitse missään, koska mitään ei ole kadoksissa, vaan Platon keksi Atlantiksen.

Reyn arvoitus ei ehkä ole arvoitus, ja ehkä The Force Awakensissa tosiaan jo vastattiin kysymykseen, kuten Daisy Ridley itse alunperin tulkitsi. Ehkä Reyn vanhempien kohtalo kyllä selviää uuden trilogian aikana, mutta he eivät ole tuttuja aiemmista elokuvista tai edes jedejä. Rey ei ole Voiman fyysinen manifestaatio eikä hänen muistiaan ole pyyhitty. Hän on vain tavallinen orpo, joka sattuu olemaan poikkeuksellisen vahva Voimassa. Suurta jediyttä vaaditaankin, jos hän niistä lähtökohdista kasvaa Luke Skywalkerin työn jatkajaksi ja Kylo Renin pelastajaksi (tai voittajaksi).

Tavallaan se olisi kaunista. Kaukainen galaksi tuntuisi laajemmalta, kun kaikki ei tärkeä ei pyörisikään samojen sukujen ympärillä pyöriväksi kehäksi. Saagaan palaisi Lucasin alkuperäinen ajatus Lukesta kenenä tahansa, tavallisena maalaispoikana, joka pystyy suuruuteen uskoessaan itseensä kuten kuka tahansa meistä. Orpo Rey saisi täydet valtuudet valita perheensä itse – sillä sellaisestakin perhesaagasta tässä sarjassa on aina ollut kyse.  Episodi VIII:n juoniylläri – jollainen siellä epäilemättä on – ei olisikaan niin odotettu kuin jonkun perhesuhteet.

Pettyisikö moni? Epäilemättä. Mutta niin pettyisi jokaisessa aiemmassakin vaihtoehdossa.

youngrey

Monia muitakin teorioita olisi helppo listata, sillä Reyn vanhemmiksi on toki ehditty epäillä kutakuinkin jokaista mahdollista ja mahdotonta hahmoa. Lopullinen totuus ei tietenkään välttämättä ole tällä listalla. Seikka, johon erityisesti haluan kiinnittää vielä huomionne, on kuitenkin tämä:

Monet suosituistakin teorioista jättävät kokonaan vastaamatta siihen kysymykseen, mitä Rey itse olisi tarinan sisällä kysynyt itseltään päivittäin. Reyn kysymys ei nimittäin ole keitä hänen vanhempansa ovat, vaan miksi he jättivät hänet Jakkulle. Ei Rey odota Jakkulla vanhempiensa paljastuvan galaksin valtaapitäviksi, entisten jedien jälkeläisiksi tai Kapinaliiton hylänneiksi entisiksi sankareiksi – hän vain odottaa perhettään takaisin.

Jos Rian Johnson ja kumppanit ovat olleet viisaita, he ovat rakentaneet todellisen yllätyskäänteen tämän kysymyksen ympärille. Mikä maailmassa olisi hyvä syy jättää noin neljävuotias lapsi yksin Jakkulle, ilmeisesti vieläpä iljettävän Unkar Pluttin kasvatettavaksi?

Episodi IX:n uusi ohjaaja: Ei RJ, vaan JJ

Kappas kehveliä: JJ Abrams palaa viimeistelemään trilogian, jonka aloitti ohjaamalla ja osin kirjoittamalla The Force Awakensin. Episodi IX:n ohjaajan vaihdoksestahan olemme tienneet vajaan viikon päivät, jolloin tiedotettiin Colin Trevorrown potkuista-ja-tai-lähdöstä.

Se, että virallinen tiedote korvaajasta läpsähti tiskiin näin nopeasti, ei ole yllätys. Viime kesän Solo-leffan ohjaajavaihdoksessa jo nähtiin, että korvaaja on ainakin lähestulkoon puhuttuna jo ennen viimeistä naulaa edellisen arkkuun. Mutta sitä voi kyllä jonkinlaisena yllätyksenä pitää, että nimenomaan Abrams palaa – sen sijaan että ennakkosuosikki Rian Johnson olisi suostuteltu ohjaamaan The Last Jedin perään myös trilogian päätösepisodin. (Deadlinen mukaan häntä kyllä kysyttiin, ja ihme olisikin, jos ei olisi kysytty.)

abrams-jakku

Tervetuloa takaisin näihin maisemiin, JJ Abrams!

Abrams oli toki päätuottaja Kathleen Kennedyn ensimmäinen valinta Episodi VII:n ohjaajaksi, eikä hänellä tai Disneyllä taatusti ollut valittamista tuosta kotimaassaan kaikkien aikojen menestyneimmäksi kohonneesta elokuvasta. Mutta Abrams vaikutti – ja ääneen vakuuttikin – tehneensä yhden elokuvan mittaisen keikan. Hän olisi varmasti saanut jatkaa heti perään VIII:n parissa, jos olisi halunnut.

Abrams ei halunnut. Ylipäätään herra mysteerilaatikko on aina viihtynyt enemmän projektien käynnistäjän kuin ylläpitäjän roolissa. Erityisesti nimeensä liitettävissä telkkarisarjoissa Alias ja Lost Abrams käytännössä toimi ideoiden ja arvoitusten kehittelijänä, mutta jätti toiset pitämään sarjat käynnissä ja keksimään arvoituksiin ratkaisuja. Silmiä siristäen hänen voi katsoa tehneen samoin uuden Star Wars -trilogian kanssa, vaikka kokonaisen elokuvan ohjaaminen toki paljon enemmän onkin.

Ehkäpä pari taukovuotta on kuitenkin tehnyt terää – tai sitten vanha ystävä/mentori Kennedy teki tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Sinänsä tosin siirto sopii Abramsin elokuvaohjaajauran peruspiirteeseen: tässä toisessa mediassaan hän ei nimittäin ole profiloitunut uuden luojana, vaan vanhan uudelleenlämmittäjänä (Mission Impossible IIIStar Trek -reboot ja The Force Awakens ovat kaikki franchise-elokuvia, jotka ammentavat edeltäjistään). Episodi IX:n kohdalla Abrams – tai Star Wars – eivät vain enää ole tilanteessa, jossa saagaa pitäisi lämmitellä vain originaalitrilogiasta ammentaen. Olisi aika seistä omilla, uusilla jaloilla – ja se, myönnetään, on Abramsille vieraampi alue.

super8

JJ Abramsin ainoa ei-franchise-ohjaustyö on Super 8 (2011) – ja se on totaalinen Spielberg-pastissi.

Joka tapauksessa Abramsin siis saamme. Aina kaikesta murjottava Star Wars -fandom osaa tietysti kitistä tätäkin uutista. Tämä johtuu pohjimmiltaan siitä, mitä fanius on: samalla kun Star Wars -fanit näkevät pahimmissakin prequeleissa paljon enemmän hyvää kuin suuri yleisö, he näkevät parhaissakin episodeissa paljon enemmän huonoa kuin suuri yleisö. Totta on, että The Force Awakens olisi voinut mukailla vähemmän A New Hopea ja että sen eräissä käänteissä olisi voinut olla vähän vähemmänkin vauhtia järjen kustannuksella. Mutta oli se vain hiton mahtava silti.

Onneksi Abrams-valitusaiheiden kärjessä eivät nyt tunnukaan lentävän ikivanhat vitsit lens flaren ylikäytöstä, vaan sinänsä aiheelliset kysymykset siitä, kuinka nostalgisten sävärien ja ”siistien hetkien” huippuammattilainen taipuu tilanteeseen, jossa hänen seuraavan Star Warsinsa tulisi lopettaa tarina – emotionaalisesti ja narratiivisesti tyydyttävällä tavalla.

Toivottavasti komeasti. Totuus nimittäin on, että tämä juna ei pysähdy.

Episodi IX:n ensi-ilta on jo keväällä 2019, ja jos sitä vielä siirrettäisiinkin (Abramsilla voi olla pokkaa vaatia sitä, saihan hän saman vaatimuksen läpi jo viimeksi), ei sitä vuosilla siirretä. [EDIT: Kas, parin tunnin viiveellä alkuperäisestä tiedotteesta ensi-ilta siirtyikin jo joulukuulle 2019. Ja juuri kun se viime keväänä saatiin lukittua toukokuulle!] Vaikka kukaan ei olisi pitänyt tämän trilogian juonilankoja käsissään alusta loppuun, tämäkin trilogia päättyy. Tässä vaiheessa on kohtuutonta toivoa, että Lucasfilm olisi enää ottanut riskin ja valinnut jonkun kokemattomamman ohjaajan – monen jenkkifanin toivoman Ava DuVernayn, esimerkiksi, niin hienoa kuin olisikin ollut saada SW-ohjaajaksi taitavana pidetty nainen. Korkeintaan on ymmärrettävää olla harmissaan siitä, että Rian Johnson ei suostunut.

abrams-ridley

Onko jedin askelille helpompi lähteä kuin tulla perille?

Positiivisen kautta, siis! On vain hyvä, että tässä tilanteessa sen palaa viimeistelemään joku, joka oli mukana jo alussa. Abrams tuntee aiheen ja hahmot, oltuaan mukana luomassa heistä tärkeimpiä. Hän on viihde-elokuvan timanttisimpia ammattilaisia, ja hänen vahvuutensa ovat nimenomaan yllättäviin tilaisuuksiin tarttumisessa (esimerkiksi: Harrison Fordin loukkaantumisen tuoma pakollinen viivästys käytettiin muun muassa Reyn ja Finnin hahmojen ja heidän keskinäisen suhteensa hiomiseen). Pahitteeksi ei varmasti ole Trevorrowiin ja Solo-leffan ex-ohjaajiin liitettyjen egotaisteluhuhujen jälkeen sekään, että niin iso nimi kuin Abrams onkin, hänellä on maine alaisensa huolellisesti huomioon ottavana ohjaajana.

Abramsin Episodi IX -lähtökohdista kiinnostuneiden kannattaa muuten lukea aiemmat kirjoitukseni The Force Awakensin synnystä ja ohjaajan kertomuksista elokuvan kommenttiraidalla. Luin itsekin uudelleen, ja asioita palasi mieleeni: esimerkiksi se, kuinka paljon Abrams itse asiassa on miettinyt niitä elokuvan arvoituksiakin. Hän esimerkiksi ujutti seiskaepisodiin tarkoituksella repliikin, josta saattoi päätellä Leian tuntevan Snoken, ja kehitteli pöytälaatikkoon Renin ritarien taustatarinaa.

sw-ren

Tämäkö mysteeri jäi JJ:tä kaivertamaan?

Niin, käsikirjoitus! Kuinkahan alusta sen kanssa nyt aloitetaan?

Episodi IX:n käsikirjoitusta ovat hioneet jo Trevorrow yhteistyökumppaninsa Derek Connollyn kanssa, ja kesällä käsistä kävi tiettävästi tohtoroimassa Jack Thorne. Abrams ja hänen parikseen ilmoitettu Chris Terrio ovat siis molemmat uusia yrittäjiä.

Kuka ihmeen Chris Terrio, sitä paitsi? Tämä se nimittäin onkin uutisen se kohta, josta minunkin tekisi mieleni murjottaa.

Amerikkalainen Chris Terrio (s. 1976) on Oscar-voittaja: Argosta vuodelta 2013. Hän on myös ohjaaja: minulle tuntematon draama Heights (2003). En keksi, mikä hänen kontaktinsa Lucasfilmiin tai Abramsiin on. Viime vuosina hän on kyllä puuhastellut genre-elokuvan suunnalla, kuten SW-keikkaajalle sopiikin, mutta ne elokuvat ovat… Batman v. Superman: Dawn of Justice ja Justice League.

Okei, jälkimmäistä ei voi vielä näkemättä haukkua. Mutta edellinen oli kyllä sellaista ällökakkaa, että mieli jo tekisi. En voi olla niputtamatta näillä krediiteillä Terriota hyvinkin saman pinoon Trevorrown ja Gareth Edwardsin kaltaisten lupaavien, mutta lopulta vielä vain lupaavien tekijänimien kanssa. Pliis, Terrio, ole näitä töitäsi parempi.

 

The Force Awakensin kommenttiraita: Mysteerilaatikko aukeaa

Ennustin pari viikkoa sitten The Force Awakensin 3D-blurayn markkinoinnin osoittavan, että kommenttiraita on palaamassa kotijulkaisujen kruununjalokiveksi. Ennuste pysyköön yhä ilmassa, mutta asia on niin, että JJ Abramsin kommenttiraita todella on paras ekstra ja ”making of”, mitä The Force Awakensista on tähän päivään mennessä missään muodossa julkaistu. Se on myös tärkein täydennyspala tätä narratiivia sen jälkeen, kun kirjoitin siihen astisilla tiedoillani oman Näin syntyi -kirjoitukseni viime helmikuussa.

En odottanut kommenttiraidasta ihan näin suuria. Kysehän ei todellakaan ole siitä, ettäkö Abramsin TFA-puheesta olisi tähän mennessä ollut pulaa. Ensi-illan edellä ja sen jälkeen luin, katsoin ja kuuntelin sen verran monta Abramsin haastattelua, että uskoin ilman muuta jo kuulleeni kaiken, mitä mysteerilaatikon käsitteestään tunnettu ohjaaja haluaisi kertoa. Kuinka kaikki mahdollinen pyrittiin tekemään käsityöllistävinä käytännön efekteinä ja lavasteina, kuinka The Force Awakensin voimakkaat A New Hope -lainat ovat täysin tietoisia ja kuinka elokuvan lopullinen käsikirjoitus sai muotonsa Abramsin ja Lawrence Kasdanin pitkillä kävelyillä. Kaikki tämä ja monet Abramsin anekdootit alkoivat jossain vaiheessa viime talvena toistua niin, että usein huomasin arvaavani, minkä tarinan JJ on aloittamaisillaan: ”ah, nyt tulee se, missä puhutaan, kuinka kuuma Abu Dhabissa oli stormtrooper-asussa/kumipuvussa”.

abrams-jakku

Ohjaaja-käsikirjoittaja JJ Abrams, joka halusi Star Warsinsa maailman olevan niin aito, että sinne voi kuvitella astuvansa.

Mutta olin siis väärässä. Tässä, juuri tässä, on elokuvan kommenttiraidan idean vahvuus: kun ihminen, joka mielellään kertoo tekemästään, saa tehdä niin kahden tunnin ajan työnsä äärellä, keskeytyksettä ja ilman haastattelukysymyksiä, hän saattaa kertoa kaikenlaista, mikä ei olekaan tullut moneen kertaan esille. Vaikka toisinkin voisi arvella, Abrams on tällainen ihminen. Mysteerilaatikon konsepti kun tuntuu tarkoittavan, että kutkuttava arvoitus voittaa Abramsille aina avoimuuden tuotannossa ja usein logiikan myös teosten sisällöissä, eikä hän varmasti valehtele sanoessaan, että haluaisi tehdä koko teoksen valmiiksi vilauttamatta siitä trailereita enempää kenellekään ennen ensi-iltaa. Mutta: älköön kukaan enää väittäkö, että hänellä olisi ongelmia puhua prosessista viimeisen siveltimenvedon jälkeen. (Eikä ehkä ole voimakas kärjistys todeta, että George Lucasiin edellinen pätee melkeinpä täysin kääntäen.)

Kun Abrams on näin irti, hän on siis vuolassanainen. Hän toki haluaa nytkin todistella The Force Awakensissa vältetyn liiallista tietokone-efektiikkaa, mutta nyt hän tekee sen osoittamalla kohtauksista hyvinkin tarkkaan, mikä olento, lavaste tai tausta toteutettiin milläkin tavalla (”roiskimme näyttelijän päälle kipinöitä”, hän kertoo Kylon raivostumiskohtauksen kohdalla). Nytkin Abrams puhuu, tietysti, paljon originaalielokuvan tietoisesta lainaamisesta, ”going back to go forward”, kuten hän jo ennen ensi-iltaa metodin määritteli, mutta niin syvällä se The Force Awakensin ytimessä onkin, että olisi tekopyhää sitä kiistääkään. Abrams esimerkiksi kuvailee kommenttiraidalla Kylo Reniä peräti elokuvan ilmentymäksi: ”uudeksi hahmoksi, joka luodaan aiempien DNA:sta”, ja joka kaikessa on väistämättä Darth Vaderin varjossa kuten uusi pahis katsojillekin.

maz-castle

Tässä kuvassa yhdistyy kaksi erillistä oikeaa kuvaa, joiden keskellä kamera pannaa ylöspäin tietokoneella toteutetuksi kuvaksi linnasta ja lippuseinästä, Abrams kertoo. Punaisen robotinhan tiesimme jo aiemmin olevan ”oikea” puujaloilla kävelevä näyttelijä.

Abramsia pidetään työssään alaisensa huomioivana johtajana, ja koska hänen myös tiedetään viljelevän haastatteluissa amerikkalaisittainkin todella paljon ylisanoja, ei varmasti kenellekään tule yllätyksenä, että hän kehuu läpi kommenttiraidan jokaista mainitsemaansa ihmistä mahtavaksi ja parhaaksi työssään. Mutta niin asiaan kuin kehut kuuluvatkin, ei niitä ole vaikea uskoa ihan aidoiksi tunnustuksiksi, koska Abrams todella ulottaa ne kuvissa vain vilahtaviinkin statisteihin tai jonkin yksityiskohdan rakentaneeseen työmuurahaiseen. Ylätasoisempi elokuvaohjaaja ei nimittäin näitä nimiä edes muistaisi. Tosin juuri kehuista bongasin ainoan kommenttiraidalta yhyttämäni virheen: Abrams kehuu Reyn käyttämää stormtrooper-silmikkoa osoitukseksi puvustaja Michael Kaplanin neroudesta, mutta Kaplan itse antaa tästä ideasta toisaalla samassa bluray-julkaisussa kehut alaiselleen.

(Tähän kohtaan sopii todeta Suomi-maininnat. Abrams kehuu Chewbaccan toista näyttelijää Joonas Suotamoa ”mahtavaksi tyypiksi” ja vertaa hänen komediallista ajoitustaan peräti Harrison Fordiin ja John Boyegaan, joiden vastaavaa on tätä ennen ylistänyt pitkin kommenttiraitaa. Jakkulla puhuttavat alien-repliikit luonutta suomalaista kielinaista Sara Forsbergia saati Abu-Dhabissa kamera-assistenttina toiminutta Veera Ovaskaa hän ei mainitse.)

trailer-ties

”Tässä kuvassa ei ole mitään järkeä, koska aurinko ei kohtauksen muissa kuvissa näytä lainkaan tältä, mutta pakko meidän oli se käyttää”, Abrams myöntää.

Ohjaaja-käsikirjoittajaa sopii kiittää siitäkin, että hän avaa kommenttiraidalla entisestään sitä, miten The Force Awakens kasvoi juuri sellaiseksi elokuvaksi minkä näimme. Hän esimerkiksi kertoo, että monet Reyn ja Finnin väliset keskustelut kuvattiin tuotannon edetessä uudelleen hieman muutetulla dialogilla. Hahmojen hieno suhde ei siis syntynyt paperilla, vaan sitä viilattiin pienin liikkein toimivammaksi ja lähemmäksi sitä, miten näyttelijät Daisy Ridley ja John Boyega parivaljakkoa tulkitsivat. Isommasta päästä näitä muutoksia lienee, että herkkä hetki, jossa hahmot ehtivät esittäytyä toisilleen Millennium Falconissa, lisättiin vasta Harrison Fordin loukkaantumista seuranneina viikkoina, jolloin ehdittiin huomata tällaisenkin tarve.

Tietenkään Abrams ei lähde selittelemään niitä osia elokuvaa, jotka on tarkoituskin jättää arvoituksiksi, eikä kukaan sitä häneltä varmasti odottanutkaan. Kommenttiraidalta on siis turha etsiä vihjeitä siitä, kuka on Snoke tai ketkä ovat Reyn vanhemmat. Edelliseen liittyen hän kuitenkin sanoo sen, että oli täysin harkittu juttu, että Leia nimeää elokuvassa pääpahiksen. The Force Awakensin romanisaatiossa se sanotaan vielä suoremmin: Leia ja Snoke tuntevat toisensa, ja mitä romanisaation pieniin lisäyksiin tulee, Abrams vahvistaa niistä toisenkin: kyllä, Kylo Ren oli lähellä palata valoon ennen isänmurhaa, ja kyllä, heti teon jälkeen hän sitä myös katui.

Mitä tulee Kylo Renin historiaan, Abrams on aiemminkin antanut ymmärtää hänen ja Kasdanin kehitelleen Renin ritareiden historiaa, mikä onkin mukava kuulla – esimerkiksi Lost-sarjassahan Abrams pikemminkin kävi käynnistämässä mysteerejä ja jätti muiden ratkottavaksi, onko arvoituksiin vastauksia. Jossain määrin mielenkiintoista eräisiin spekulaatioihin nähden on, että Abrams sanoo Kylon ja Reyn kohtaamisen hetkellä ”They’ve never met, but he’s heard of her”, mutta en ehkä ottaisi näitä sanoja kanonisoitavana in-universe-faktana. Ohjaaja saattaa ajatella pikemminkin elokuvan sisäisin termein: hahmot eivät tässä vaiheessa elokuvaa ole kohdanneet, mutta toiselle heistä on puhuttu toisesta.

trailer-ren-rey

Yhä todennäköisemmältä vaikuttaa, että tämä on Kylo Renin ja Reyn ensitapaaminen, mutta serkku- tai jediluokkakaverispekulaatioihin uskovien ei ole ihan vielä luovutettava.

Niin paljon kaikenlaista pienempää uutta jännää Abrams niin ikään kommenttiraidalla kertoo, että listaan niitä vielä muutaman. Te, jotka haluatte kuunnella kommenttiraidan itse, mutta ette ole vielä niin tehneet: kannattaa ehkä lopettaa tämän merkinnän lukeminen tähän ja kuunnella itse.

Muun muassa tällaista Abrams The Force Awakensin kommenttiraidalla kertoo:

  • Adam Driver oli alunperin Kathleen Kennedyn ehdotus Kylo Renin rooliin.
  • Rogue Onen säveltäjä Michael Giacchino seisoo stormtrooperina Poen takana alussa, kun lentäjä-ässä tuodaan Kylo Renin eteen.
  • Reyn seinän tukkimiehen kirjanpito oli Abramsin vaimon idea.
  • hiekkaan uppoavan TIE Fighterin räjähdys oli Steven Spielbergin idea. Spielberg ilmeisesti jeesi projektia taustalla vähän enemmänkin.
  • Abrams antaa kunniaa Millennium Falconin vuotavan kaasun käyttämisestä oletettujen stormtrooperien voittamiseen Lucasfilmin tarinaryhmän Pablo Hidalgolle, jonka SW-ekspertiisiä varmaankin siis tarvittiin kehittelemään skenaario, joka täsmää Falconin avaruusmekaniikkaan ja stormyjen sotisovan ominaisuuksiin.
  • Elokuvan tapahtumat todella kulkevat niin hurjalla vauhdilla kuin tuntuvatkin. Abrams vahvistaa, että Maz Kanatan palatsiin Takodanalle päädytään samana päivänä, jona Rey ja Finn kohtaavat Jakkun markkinoilla. Paitsi siis että sankarit kohtaavat siinä välissä Han Solon, myös Kylo reissaa samana päivänä ensin Jakkulta Starkiller-planeetalle ja sieltä Takodanalle, ja First Order täräyttää siinä välissä aurinkokunnan tuusan nuuskaksi.
  • Puzzlewoodin metsässä Englannissa kuvattuun Takodanan metsään ei lavastettu mitään. Niin kalliot, joiden välissä Rey ja Kylo taistelevat kuin metsässä leijaileva sumukin ovat aitoja.
  • Greenham Commonin entisessä lentotukikohdassa kuvatun vastarintaliikkeen D’Qar-planeettan maisemaa täydennettiin ”eteläamerikkalaisilla vuorilla”.
  • Vastarintaliikkeen tukikohdassa cameonsa tekevät Abramsin isä ja appiukko.
  • Abramsin ohjaajaystävä Ava DuVernay (Selma) ehdotti lopputaisteluun lisättäväksi hetken, jossa Rey sulkee silmänsä. Tämä tuntuu aivan käsittämättömältä, koska sekin tuntui minusta niin selkeältä A New Hope -peilikuvalta kohtaan, jossa Voimaan yhtynyt Ben valaa uskoa Lukeen Kuolemantähden taistelussa.
  • Abrams katuu, että lopun kuvissa, joissa Leia halaa ensimmäistä kertaa tapaamaansa Reytä, näkyy Chewbacca, joka kuitenkin oli Han Solon tärkein ystävä.
  • Kaikki elokuvan Falconin sisältävät ulkokuvat kuvattiin Greenham Commonin tukikohdassa. Hämmästyttävää, että näin iso tuotantotekninen seikka ei ole jäänyt ainakaan omaan päähäni aiemmin. Onkohan tämä peräti elokuvan merkittävin bluescreen-temppu?

Kommenttiraita palaa kotijulkaisun kuninkaaksi

Muistatteko vielä, kun dvd:t tulivat? Heti kun ”interaktiiviset valikot” lakkasivat kelpaamasta takakannen erikoisominaisuudet-listalle, keksittiin elokuviin alkaa äänittää kommenttiraitoja. Kommenttiraitoja ei tosin keksitty dvd-aikakautena (niitä oli jo laserdisceillä 1980-luvulla). Mutta pian niitä äänitettiin sellaisiinkin filmeihin, joista oli vaikea kuvitella, että kukaan jaksaisi kommenttiraidallista versiota katsoa.

Ja toisaalta: Miksipä ei. Kommenttiraita on halpa ja helposti toteutettava lisä dvd:lle: se syntyy käytännössä elokuvan keston mittaisessa ajassa asettamalla mikrofoni haluttujen henkilöiden eteen. Tarvitaan vain halukas puhuja: monet kiinnostavat ohjaajat kieltäytyvät selittämästä elokuviaan niiden edetessä (päällimmäisinä mainittakoon vaikkapa Quentin Tarantino, David Lynch ja Steven Spielberg). Olen jopa itse äänittänyt kerran kommenttiraidan: yliopiston toimittajakoulutuksen televisiotyön kurssilla ohjaamani puolen tunnin makasiiniohjelman dvd-tallenteelle yhdessä ohjelman tuottajan ja apulaisohjaajan kanssa. Mitähän siinä muuten mahdetaan sanoa?

Hyvä kysymys onkin, saadaanko näin oikeasti niin kiinnostavaa kuunneltavaa, että sen äärellä kannattaisi todella istua tuttu leffa läpi sitä varsinaisesti teoksena katsomatta. Parhaimmillaan varmasti, mutta montako täyspitkän elokuvan kommenttiraitaa itse olette oikeasti kuunnelleet läpi? En osaa sanoa omaa lukuani, mutta jos jätän Star Warsit laskuista, se on reilusti alle kymmenen. Ja jos kysytte mieleenpainuvinta, turvaudun heti kikkailuun: Coenin veljesten Blood Simplen jenkkijulkaisun kommenttiraita, jossa fiktiivinen elokuvahistorioitsija ”Kenneth Loring” selittää koko elokuvan ajan mitä käsittämättömimpiä keksittyjä väitteitä käsiteltävästä elokuvasta. Jossain vaiheessa tämän taisivat huomata elokuvantekijätkin: ainakin minusta on vaikuttanut siltä, että kommenttiraidat ovat vähentyneet huomattavasti dvd:n alkuajoista bluray-kauteen siirryttäessä. Turha tehdä sellaista, josta kuluttajat eivät ole kiinnostuneita.

Mutta. Nyt kun elämme aikaa, jona dvd- ja bluray-kauppa hiipuu koko ajan hiipumistaan korvautuen netin suoratoistopalveluilla, saatamme itse asiassa kohdata kommenttiraitojen renessanssin. On nimittäin niin, että sille yleisölle, joka yhä fyysisiä levyjä ostaa, kannattaa niitä myydä mahdollisimman erityisin höystein. Ja se yleisö ostaa yhä enemmän juuri niitä elokuvia, joista on erityisen kiinnostunut.

star-wars-deleted-scene

Tämä kohtaus esiintyi aivan varhaisimpien Episodi VII -huhujen joukossa. Nyt se viimein meille näytetään, rajuine loppuineen.

The Force Awakens ilmestyy muutaman viikon päästä sellaisena bluray-julkaisuna, jota fyysisiä levyjä ostavat hamstraajafanit toivoivat jo viime keväälle. Paketti sisältää elokuvan 3d-version, kasan uusia ekstroja ja, niin, sen kommenttiraidan. Ja nyt, kun julkaisua on alettu markkinoida, alkaa tuntua siltä, että juuri ohjaaja JJ Abramsin tuore kommenttiraita on keihään kärki. Nämä viisi klippiä on julkaisu lähipäivinä eri medioiden eksklusiiveina:

Nämä tekevät selväksi, että The Force Awakensin kommenttiraita on selvästi kuuntelemisen arvoinen. Arvoituksellisen forceback-kohtauksen taustalla Abrams lähinnä kertaa nähtävän ja aiemmin kerrotun, mutta kaikki muut nostot ovat todella kiinnostavia.

Aivan erityisen herkullinen on ohjaajan näkemys Kylo/Benin ja Han Solon kohtaamisesta: ”Truth is, I believe, Kylo Ren is in this moment convinced to walk away from this. Snoke is, as Han says, using him, and I think that somewhere Ben knows this.” Siinä missä lopputaistelu-klipin tieto on kiinnostavaa, uutta ja yksityiskohtaista tietoa elokuvan making of -mielessä, tässä Abrams menee juonitasolle. Kun yhdistän tämän ohjaajan näkemyksen, joka muuten täsmää omaan aiempaankin tulkintaani, ja esimerkiksi romanisaation sanat siitä, kuinka Kylo tajuaa isänmurhan hetkellä, ettei tunnekaan vapautuvansa vaan heikentyvänsä, olen yhä vakuuttuneempi, että Kylo saadaan vielä pelastettua pimeältä puolelta.

Toivottavasti erikoisjulkaisu-bluray muutenkin lunastaa ne odotukset, joita kevään pettymykseksi osoittautunut, suurelle yleisölle tarkoitettu julkaisu valitettavasti ei. Setti on jenkeissä neljän levyn ja meillä vain kolmen, mutta kyse näyttäisi olevan siitä, että jenkkiversioon on jostain syystä lätkäisty mukaan dvd-lättykin, joka R2-julkaisusta tarpeettomana puuttuu.

Kaukaisen galaksin Joonas

Tämä kirjoittamani Joonas Suotamon haastattelu julkaistiin Savon Sanomissa 28.8.2016:

joonas-suotamo-ss-280816

Joonaksen kuvasi Laura Oja.

Näyttelijä

211-senttisen suomalaismiehen roolihahmo tunnetaan, vaikka häntä itseään ei – vielä.

KAUKAISEN GALAKSIN JOONAS

Kun prinssit William ja Harry vierailivat keväällä seuraavan Star Warsin kuvauksissa ja halasivat Chewbaccaa, se oli hän.
Kun Harrison Ford oli hengenvaarassa hydraulisen oven alla, hän oli vieressä. Kun Fordille valittiin seuraajaa tulevaan nuoren Han Solon sooloelokuvaan, koekuvauksien vastanäyttelijä oli jälleen hän.
Vaikka suomalainen Joonas Suotamo, 29, mainitaan Star Wars: The Force Awakensin (2015) lopputeksteissä vain ”Chewbacca doublena” eli varsinaisen näyttelijän sijaisena, Suotamo se on: isojen Hollywood-elokuvien tämän hetken näkyvin suomalaisnäyttelijä.
Siitäkin huolimatta, että puvun alta hänestä näkyvät vain silmät.

211-senttiselle Suotamolle pesti on unelmien täyttymys. Eikä vain siksi, että kyse on juuri Star Warsista, jonka fani Suotamo oli aiemminkin: näyttelijänä hän voisi tehdä muitakin pukurooleja.
– Minua kiinnostaa liike ja miten se välittyy. Saan siitä niin paljon, kun ihmiset reagoivat esittämääni otukseen, Suotamo sanoo.
Tämän uskoo, sillä hieman aiemmin Suotamo on kertonut liikkuvansa Chewbaccan tavalla aina puvussa ollessaan. Siis silloinkin, kun kamerat eivät käy. Metodi kumpuaa Suotamon halusta pitää ikoninen hahmo oikean näköisenä myös kuvauksissa räpsittävissä making of -valokuvissa.
– Normaalisti olisin pää suorana, mutta puvussa vedän rintaa eteen ja leukaa vähän alaspäin. Se tuo sen tyypin esiin, Suotamo sanoo ja näyttää.
– Tyttöystäväkään ei kuvauspaikalla ajatellut näkevänsä minua, vaan että kuka on tuo kävelevä karhu.
Se puku muuten koostuu lycra-alusasusta, tassuiksi maskeeratuista kengistä, karvaisesta haalarista, hanskoista ja päähineestä – ja kyllä, se on todella kuuma.

Suotamo halusi aina näyttelijäksi, mutta tiellä olivat muutamat kymmenet ylimääräiset sentit. Siksi hän opiskeli koripallostipendillä Penn Staten yliopistossa Yhdysvalloissa yleisemmin elokuvantekoa.
– Olisin mennyt näyttelylinjalle, mutta minulle sanottiin, ettei tämän pituiselle löydy rooleja.
Kolmen ja puolen vuoden opiskelun jälkeen Suotamo aikoi perustaa Suomessa tuotantoyhtiön, tehdä yritysvideoita ja tähdätä elokuvien ohjaajaksi ja kirjoittajaksi.
– Ja se on tietysti vieläkin se unelma, Suotamo huomauttaa.
Suunnitelma jäi yritysvideoiden vaiheeseen, kun salaperäinen työpaikkailmoitus Englannista tavoitti Suomen Koripalloliiton. Haussa oli yli 210-senttinen sinisilmäinen mies, joka osaisi näytellä.
– Ensin lähetettiin kuva. Sitten pyydettiin video, jossa esitin luolamiestä, Suotamo kertaa.
– Sitten tuli kutsu Lontooseen, jossa mitattiin päästä varpaisiin kaikki mahdolliset mitat: sormien välit ja silmien välit. Siinä jos joskus tuli mieleen, että riitänkö minä. Olenko minä tarpeeksi vai olenko minä liian jotain.
Valituksi tulo tuntuu Suotamosta yhä lottovoitolta.
– Adam Driver sanoi minulle tehneensä vuosia pieniä tuotantoja New Yorkissa yrittäen lyödä itsensä läpi. Olen todella nöyränä siitä, että olen päässyt tekemään tätä legendaarisinta hahmoa, enkä ota tätä mitenkään itsestäänselvyytenä. Faktahan on se, että voisihan tämän hahmon näyttelijän vaihtaa.

Toistaiseksi Suotamo on paitsi hävinnyt puvussa hahmoonsa, myös pysynyt piilossa julkisuudesta. Helsinkiläistä miestä ei vielä juuri tunnisteta kaduilla.
– Se on oikeastaan aika siistiä. On voinut vähän aikaa jatkaa tämmöistä anonyymiyttä. Voi olla, että se tulee muuttumaan jossain vaiheessa, Suotamo miettii.
Viime joulukuussa ensi-iltansa saaneen The Force Awakensin jälkeen Suotamo on palannut pukuun, jota on muokattu entistä tyköistuvammaksi. Vielä otsikoimaton Star Wars Episodi VIII saa ensi-iltansa jouluna 2017.
– Odotan ihan hirveästi kasia. Siitä tulee erilainen. Seiskassa piti lyödä kotiin, mutta luulen, että kasissa ei pelätä ottaa riskejä.

+
Harrison Ford hiljensi monet jutut saapumalla
Joonas Suotamo palkattiin Chewbaccaksi, koska alkuperäinen näyttelijä, yli 220-senttinen Peter Mayhew, 72, ei terveyssyistä enää pystynyt fyysiseen rooliin yksin.

– Peter on todella herrasmiessielu. Sen näki, että hänen oli vaikea luopua tästä, mutta samalla hän jakoi vinkkejä, Suotamo kertoo.
Monet Chewbaccan kuvauk­set The Force Awakensissa tehtiin molemmilla näyttelijöillä. Vastavuoroisen herrasmiesmäisesti Suotamo jättää tarkkasilmäisten pääteltäväksi, kumpi lopullisessa elokuvassa Harrison Fordin vierellä kulloinkin on.
Supertähti Fordin kanssa työskentelyä Suotamo kuvailee ”hykerryttävän siistiksi fiilikseksi”.
– Hän halusi, että häntä puhutellaan Harrisoniksi, eikä hän kaivannut punaista mattoa. Mutta arvovaltaa hänessä oli tosi paljon. Aina, kun hän tuli kuvauspaikalle, jengi mietti, hiljennynkö vai kerronko oman juttuni loppuun. Aika usein hiljentyi.

Suurtuotannon kuvaukset Englannissa näyttäytyivät Suotamon silmiin stressittöminä.
– Näyttelijöistä pidetään niin hyvää huolta siellä. Se on sellaista prinssin elämää, jossa lounaat haetaan, hän nauraa.
Erityiskehut Suotamolta saa ohjaaja JJ Abrams.
– Tuntui siltä, että hän todella välittää siitä, miten koko kuvausryhmä viihtyy. Kaikki pistivät parastaan ja nauttivat.
Elokuvan nuoria päätähtiä, lontoolaisia Daisy Ridleyä ja John Boyegaa, Suotamo ylistää. Kuvaustauoilla hän pelasi Boyegan kanssa Playstationia.
Vain muisto Fordin onnettomuudesta saa Suotamon vakavaksi. Tapausta on käsitelty tänä kesänä oikeudessa, jossa Disneyn tuotantoyhtiö myönsi syyllisyytensä. Ford selvisi murtuneella jalalla, mutta syyttäjän mukaan näyttelijä oli hengenvaarassa.
– Se oli hydraulinen ovi, joka voisi leikata miehen kahtia. Jos se olisi tullut aivan alas asti, se olisi ollut ihan karmeata, mutta jotkut painoivat hätäpysäytystä viime hetkellä, Suotamo kertoo.
– Me kaikki ryntäsimme nostamaan sitä ovea, mutta eihän se mihinkään liikkunut. JJ:llä murtui selkä nostaessa, vaikkei se kertonut sitä silloin kenellekään.