Tämä on kriisi, ja se on kestänyt jo aivan liian kauan

Noin vuosi sitten Lucasfilmin toimitusjohtajasta ja uusien Star Wars -elokuvien vastaavasta tuottajasta Kathleen Kennedystä veikkailtiin jopa koko Disney-yhtiön seuraavaa toimitusjohtajaa. Tällä viikolla supistiin, josko Kennedy saisi potkut nykyisestäkin työstään.

Sitäkin isompi tämän viikon puheenaihe oli Kelly Marie Tranin poistuminen Instagramista nettikiusaajien ajamana. Näillä asioilla on, valitettavasti, yhteytensä, eikä se ole vain se, että Tranin kiusaajat riemuitsisivat myös Kennedyn potkuista. Viimeistään tätä kirjoitusta kirjoittaessani minäkin olen lopulta tullut siihen tulokseen, että tilannetta on perusteltua kutsua kriisiksi. Tarkoitan: siinä missä aiemmin tässä blogissa olen käyttänyt tuota sanaa esimerkiksi pohtiessani sitä, onko Star Wars -franchise kriisissä jatkuvien tekijävaihdosten myötä, voidaan sellaiset pohdinnat lopettaa, ynnätä franchisen kehitykseen mukaan fandomin tila, ja todeta, että jep, kriisissä on.

Kathleen-Kennedy-bts-rogue-one.jpg

Vastaava tuottaja Kathleen Kennedy (keskellä) Rogue Onen kuvauksissa.

Otetaan ensiksi tapaus toimitusjohtaja Kathleen Kennedyn asema. Tasan vuosi sitten kaikki tosiaan näytti vielä aivan toisenlaiselta: The Last Jedi oli valmistumassa sujuvammin ja etuajassa toisin kuin edeltäjänsä, ja seuraavan elokuvan Solon kuvaukset olivat jo pitkällä. Sitten Solon ohjaajat saivat potkut kesäkuun puolivälissä, ja siitä lähtien Kennedyllä tuskin on ollut kovin kevyitä työpäiviä. Tässä välissä ensi-iltansa saaneista elokuvista The Last Jedi oli arvostelumenestys ja maailman siihen asti 9. menestynein elokuva, mutta sai aikaan sitä vihaavien fanien sitkeän alakulttuurin, joka ehdottomasti on jo vaikuttanut suuren yleisön kuvaan uusista Star Wars -elokuvista. Solo taas sai lähes kaikilta kädenlämpöiset arviot, mikä on kyllä paremmin kuin prequelit aikanaan, mutta on osoittautumassa taloudellisesti flopiksi ja näyttää tuottavan yhtiölle lippuluukuilla jopa tappiota.

Kumpikaan elokuva ei varmaankaan yksinään horjuttaisi Kennedyn asemaa eikä sen enempää Lucasfilmin tai Star Warsin brändiä. Erityisesti Solo unohdettaisiin (ja unohdettaneen nytkin) nopeasti. Sen lopullinen tappiollisuuskin on minusta suhteellista. Filmi on tällä hetkellä tuottanut 276 miljoonaa dollaria, mikä on odotuksiin ja edellisiin Disneyn Star Warseihin (Rogue Onekin ylitti miljardin) surkean vähän, ja loppulukema taitaa tosiaan hyvinkin jäädä sen alle, mikä tulkitaan elokuvan kokonaishinnaksi, kun noin 250 miljoonan tuotantokustannuksiin ynnätään markkinointikulut. On kuitenkin hyvä huomata, että lipunmyynnin lisäksi Lucasfilm saa todellisuudessa huomattavan osan tuloistaan oheistuotteiden lisenssien kautta, ja Solokin tietenkin osaltaan ylläpitää myös tätä toista tulonmuodostustapaa. Disneyn osakkeenomistajat eivät ilahdu tappioista, mutta kyllä Star Wars -brändi kokonaisuutena tuottaa heille koko ajan rahaa.

solo-han-chewie-beckett

Solo: Disneyn kauden neljäs Star Wars -elokuva ja ensimmäinen floppi.

Floppi on kuitenkin piinallinen juuri nyt, kun brändi on samaan aikaan toisenlaisissa, mahdollisesti vakavammissa ongelmissa. The Last Jedin ensi-illasta alkanut kuohunta ei ole vaimentunut, vaikka siitä on jo puoli vuotta. Vaimentumattomuudessaan tilanne on oikeastaan vain pahentunut.

Rose Ticoa näytellyt Kelly Marie Tran tosiaan poisti Instagram-tilinsä. Rosen hahmoahan jotkut kritisoivat elokuvan ilmestyessä ihan asiallisinkin argumentein (olinpa minäkin hahmoon hieman pettynyt),  mutta mukavan näyttelijäparan törkeällä kohtelulla ei tietenkään ole enää mitään tekemistä elokuvakritiikin kanssa – etenkään kun kritiikki liittyy enemmän käsikirjoitukseen kuin näyttelijäsuoritukseen.

Tapaus on selvästi toiminut herätyskellon pirinänä, sillä valtavat joukot ovat tällä viikolla julistaneet tukeaan Tranille. Tapahtuneeseen tarttuivat fanisivujen lisäksi monet mediatkin, The Late Shown irvaileva vastatraileri komeana esimerkkinä. Vähemmin äänin meni nimittäin aiemmin ohi, että myös Lucasfilmin pitkäaikainen fanisuhde-puhemies Pablo Hidalgo nollasi Twitter-accounttinsa juuri Solon ensi-illan alla, ilmeisesti samasta syystä. Tai se, että Daisy Ridley jätti somen jo paljon ennen The Last Jediä. Vihamielisten tahojen kohteisiin on tietenkin koko ajan kuulunut myös Kathleen Kennedy, TLJ:n ohjaajasta Rian Johnsonista puhumattakaan. Lievimmilläänkin kyse on ollut jatkuvasta epäasiallisesta häiriköinnistä, pahimmillaan tappouhkauksista. Vaikka kohteina on siis myös miehiä, ilmiöön liittyy selvästi piirteitä internetissä yleisesti viime vuosina pahentuneista rasistisista ja naisvihamielisistä liikkeistä. Koska pahin SW-vihapuhe on erityisesti yhdysvaltalaista, liikkeeseen kytkeytyy todennäköisesti myös maan kaksinapainen sisäpoliittinen tilanne: ei ole liioiteltua olettaa, että Tranin kiusaajat ovat todennäköisesti politiikan isojen pihojen kiusaajan Trumpin kannattajia.

kellymarietran

Kelly Marie Tran, ehkä Star Wars -franchisen vilpittömän positiivisin näyttelijä.

Tätä kirjoitusta kirjoittaessani Facebookissa julkaistiin ”Down With Disney’s Treatment of Franchises and its Fanboys” -tilillä manifesti, jossa Tranin kiusaamisesta ottaa aktiivisesti kunnian henkilö tai ryhmittymä, joka julistaa jihad-henkisillä sanavalinnoilla taistelevansa ”heterojen valkoisten miessankarien” ja Legends-tarinoiden kaanoniksi palauttamisen puolesta. Kirjoittaja ilmoittaa olevansa myös TLJ:n Rotten Tomatoes -arvosanan laskemisen bottihyökkäyksen takana. On mahdoton sanoa, mikä osa julistuksesta on totta, mutta ainakaan se ei ole kokonaisuudessaan feikki eikä esimerkiksi parodia TLJ-vihaajista: sama FB-tili on julistanut vastaavaa viestiä jo pitempään.

Viesti on vastenmielinen, mutta ainakin se on rehellinen. Kirjoittaja luulee edustavansa ”todellista kapinaliittoa”, mutta todellisuudessa hänen sanansa ovat täyttä Imperiumia. Kirjoittajan itse käyttämä jihad-vertauskin on osuva, sillä kyse on tosiaan terrorismista. Tämä on vihaisten ihmisten toteuttamaa henkistä väkivaltaa, jolla aktiivisesti tavoitellaan pelon luomista kohteisiinsa. Nämä ihmiset hurraisivat, jos Kathleen Kennedy saisi potkut, vaikka ne potkut todellisuudessa johtuisivat pelkästään Solo-sotkusta tai dollareista eivätkä millään tavalla siitä, onko uuden trilogian pääosassa tarpeeksi monta valkoista heteromiestä tai siitä, onko Luke Skywalkerin elämä kulkenut samoin kuin vanhassa expanded universessa, jota nyt Legends-tarinoiksi nimitetään.

Legendsbookcover.jpg

Legends: kansikuvanäytettä Luken myöhemmistä seikkailuista, jotka eräät jihadistit hyväksyvät.

Voisi kuvitella, että ihmiset, jotka eivät lainkaan pidä jostain elokuvasta, kyllästyisivät käyttämään aikaansa sen äärellä viimeistään puolessa vuodessa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jotkut ovat suorastaan ottaneet identiteetikseen tämän pakkomielteisen riehumisen. On mahdotonta esimerkiksi kuvitella, että edellämainitun jihad-viestin kirjoittaja itsekään uskoisi, että hänen toimintansa todella johtaisi Legends-kirjoihin perustuvien vaihtoehtoisten elokuvaepisodien VII-IX tuottamiseen.

Sivuraapaisen tässä kohtaa The Last Jedin sisältökysymyksiä, vaikka – huomatkaa! – en missään tapauksessa tarkoita väittää, että kaikki elokuvaan pettyneet olisivat nettihäiriköitä. Tämän tekstin varsinaisille lukijoille voin vielä tähdentää, että suomenkielinen SW-fandom on nähdäkseni ja onneksemme pysynyt koko kevään ajan huojentavan asiallisena. Uskon ihmisyyteen sen verran, että tiedän, että TLJ:stä voi olla pitämättä ilman, että se johtaa Kelly Marie Tranin somepiinaamiseen. (Ah, kuinka ironista onkaan se, että Tranin hahmon Rosen viesti elokuvassa oli juuri, että voittoa ei saavuteta vihaamalla vastustajaa.)

Olen aiemmin kirjoittanut tulkintani siitä, että TLJ:stä pitämättömät eivät ehkä tajunneet The Last Jedin olevan ensisijaisesti jatko-osa The Force Awakensille eikä originaalitrilogialle. Näin ajattelen yhä, mutta mitä tulee näihin kaikkein vihaisimpiin TLJ-nettiriehujiin, teoriani on, että he vasta viime joulukuussa tajusivat, että eivät oikeastaan pidä Star Wars -elokuvista – eivätkä ole suostuneet todella myöntämään tätä itselleen, vaan luulevat edelleen vian olevan heidän itsensä sijaan niissä elokuvissa. Että he ovat vuosien aikana rakentaneet itselleen identiteetin Star Wars -faneina, vaikka ovat todellisuudessa pitäneet vain niistä kahdesta tai kolmesta yli 35 vuotta sitten valmistuneesta elokuvasta joista kuka tahansa ei-fanikin, ja sen jälkeen vain murjottaneet mukana prequel-vuosista uuteen aikaan. Koska The Last Jedi näytti karvansa selvemmin kuin The Force Awakens – joka oli esimerkiksi rakenteeltaan ja kuvastoltaan melkein kuin originaalileffan remake – se paljasti uuden trilogian avausta paremmin, millaisia Star Wars -elokuvat ovat tai ainakin millaisia ne nykyisten tekijöidensä käsissä. Syntyi tilanne, jossa ihminen suuttui Rian Johnsonille siitä, että Johnsonkaan ei, kuten ei vanhentunut Lucas eikä JJ Abrams, tehnyt elokuvaa, josta hän olisi voinut pitää yhtä paljon kuin Imperiumin vastaiskusta.

(Tosin osa vihaajien kommenteista vihjaa käsityksiin, jotka olisi voinut kyllä tajuta jo paljon aiemminkin. On suorastaan koomista, että jotkut onnistuvatkin näkemään Star Warsin valkoisille heteromiehille varattuna sankaritarinana, kun koko sarjan ytimessä on 1970-luvulta lähtien ollut vahvojen naisten johtaman, monimuotoisen ja -rotuisen kapinaliiton oikeutettu taistelu fasistista diktatuuria vastaan.)

Mutta jos siis minulta kysytään, The Last Jediä tai Disneyn Star Warseihin laajemmin inhoavan ”oikea reaktio” (lainausmerkit ovat toki paikallaan tällaisia ohjeita antaessa) olisi ymmärtää, että hän ja Star Wars -elokuvat ovat kasvaneet erilleen, ja siirtyä ymmärtäväisesti sivummalle. Ainakaan oikea reaktio ei ole suuttua henkilökohtaisesti siitä, että nimenomaan TLJ olisi yhtenä teoksena kerralla pilannut Star Warsin kaikilta, ja alkaa vainota sen tekijöitä tai siitä pitäviä faneja netissä.

tlj-crait-luke

The Last Jedi – elokuva, joka hyvin monien mielestä on jopa Disneyn Star Warseista paras.

Palaan suoremmin tämänhetkiseen tilanteeseen. Kriisinä tilannetta on syytä pitää siksi, että se ei tunnu rauhoittuvan kuukausien kulumisesta huolimatta, ja siksi, että se vaikuttaa siihen, millaisena Star Wars -franchise näyttäytyy. Juuri tällä hetkellä se näyttäytyy elokuvamaailman suosituimpana franchisena, jolla on vihaisimmat fanit, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Franchisena, jonka pariin ryhtyvät ohjaajat ja näyttelijät eivät enää joudu vain varautumaan isoihin paineisiin ja kadulla tunnistamisen lisääntymiseen, vaan vihaviesteihin ja tappouhkauksiin. Franchisena, jonka niin sanotuissa faneissa on sellaisiakin, jotka iloitsevat, jos elokuvat epäonnistuvat tai floppaavat.

Kirjoitin viikko sitten Solon taloudellisen (ja siis katsojaluvullisen) epäonnistumisen syistä. Ynnäsin niiksi yleisen Star Wars -uupumuksen (liian paljon liian tiheään), kilpailijat (Avengers: Infinity War ynnä muut isot franchise-elokuvat aivan lähellä tätä), ongelmallisen tuotannon aiheuttamat ennakko-odotukset (”se on kummiskin huono”), vaatimattomat arviot/kuulopuheet (”ei se ollut mitenkään erityinen”) ja myös sen, että osa katsojista tosiaan pettyi edellisiin elokuviin.

Koska elokuvat ovat myös bisnestä, on mielenkiintoista katsoa sijoittajayhtiö Cowenin analyytikkojen Doug Creutzin ja Stephen Gagolan huolellista analyysiä Solon taloudellisesta epäonnistumisesta. Heidän mukaansa kyse ei nimittäin ollut esimerkiksi Star Wars -uupumuksesta tai liian lyhyestä aikavälistä The Last Jediin sinänsä, vaan varsin yksinkertaisesti huonosta markkinoinnista. Miehet kertaavat Rogue Onen ensimmäisen teaserin ilmestyneen 247 päivää ennen ensi-iltaa. Solon teaser nähtiin vasta 108 päivää ennen elokuvaa, jonka jälkeen elokuvan markkinointi alkoi kunnolla vasta kuukausi ennen enskaria. Mikä vielä kiintoisampaa, Creutz ja Gagola tulkitsevat Rogue Onen ensimmäisen teaserin esitelleen selkeästi Jyn Erson uutena päähenkilönä, mutta laskevat Alden Ehrenreichin kasvojen olleen ensimmäisessä teaserissa nähtävillä vain 10 sekunnin ajan. ”Disneyn markkinointiosastolla oli mielestämme vain yksi tehtävä: myydä Alden Ehrenreich meille Han Solona”, he kirjoittavat – ja päättelevät tämän siis epäonnistuneen.

Tästä on helppo olla samaa mieltä. Tosin mieleni tekee täsmentää Creutzille ja Gagolalle (jotka eivät taida tätä lukea), että markkinoinnin vaisuutta ei voi tarkastella erillään The Last Jedin ja Solon välisestä aikaikkunasta, koska on selvää, että Disney aloitti Solon markkinoinnin myöhään nimenomaan siksi, että studiolla oli päätetty julkaista elokuvat näin lähellä toisiaan ja markkinoida ensin täysillä niistä ensimmäistä. Mutta totta, periaatteessa mikään ei olisi estänyt näyttämästä Solon teaseria jo ennen The Last Jedin ensi-iltaa kuten verrokkifirman Marvelin leffojen puolella jatkuvasti lomittain tehdään – ja ehdottomasti mikään ei olisi estänyt lyömästä päähenkilökeskeisempää markkinointia paremmin käyntiin tänä keväänä.

HS-353488_R

Alden Ehrenreich: mies, jota meille ei tarpeeksi myyty Han Solona?

Joka tapauksessa: jos Cowenin analyytikot ovat oikeassa, Solon epäonnistuminen ei varsinaisesti liity mitenkään Star Warsin suurempaan kriisiin, ja miehet jatkavatkin ennustustaan olettaen episodi IX:n tekevän puolentoista vuoden päästä enemmän rahaa kuin VIII teki. He kuitenkin kiinnittävät huomiota myös Disney-Lucasfilmin yleisiin tuotanto-ongelmiin kaikkien Star Wars -elokuviensa (paitsi siis kiistellyn The Last Jedin!) kohdalla, ja siihen heillä on myös kiinnostava esitys (”vaikka kukaan ei ole kysynyt”). Creutz ja Gagola ehdottavat nimittäin The Clone Warsin ja Rebelsin tuottajan ja showrunnerin Dave Filonin nostamista korkeampaan asemaan Lucasfilmillä. ”Filoni on luonut yli 10 kertaa enemmän Star Wars -sisältöjä kuin kaikki elokuvat yhteensä, ja omasta mielestäni hän ’tajuaa’ Star Warsin paremmin kuin kukaan”, analyytikko sanoo, ja tunnustautuu (hyvin ei-analyytikkomaisesti) faniksi ja linkkaa Rebelsin kakkoskauden loppukohtaukseen Youtubeen.

Analyytikot eivät siis suoraan ehdota Kennedyn potkuja ja korvaamista Filonilla, ainoastaan Filonin ylentämistä tai korottamista näkyvämmälle paikalle. Talousmielessä heidän oletuksensa ilmeisesti on, että Filoni kapellimestaroisi sekä ongelmattomammin valmistuvia että faneille sulavampia elokuvia.

Ehdotus on siksi kiinnostava, että sijoittajien käsissähän tämä viime kädessä on. Jos Disneyn suurimmat osakkeenomistajat ovat sitä mieltä, että Star Wars on rahantekoyksikkönä kriisissä, on emoyhtiön tehtävä jotain kriisin ratkaisemiseksi. Pelkkää rahaa katsovien sijoittajien silmissä myös The Last Jedi oli nimittäin 1,3 miljardilla dollarillaan pettymys verrattuna kahden miljardin rajan rikkoneeseen huippusuosittuun edeltäjäänsä, ja huonon maineen aiheuttaman vahingon yritystoiminnalle he joka tapauksessa tunnistavat. Perinteisen yritystoiminnan ratkaisu olisi johtajan vaihtaminen, mutta luovalla alalla se ei tietysti ole ihan näin yksinkertaista – paitsi että Kennedy on itse Lucasfilmissä vahvasti ajanut toimintatapaa, jossa kirjoittajat ja ohjaajat nimenomaan saavat väistyä vaikka sitten jopa kesken tuotannon.

dave-filoni-rebels

Dave Filoni, cowboy-hattuinen animaatiomestari.

Hollywoodin sisäpiiriläisten Ankler-newsletterin mukaan vaihto olisikin edessä syyskuussa. Minä veikkasin vielä viime viikolla, että Kennedyn asema ei Solon tuotoista horjuisi, mutta enää en ole varma. Näiden asiantuntija-arvioiden lisäksi olen nimittäin alkanut miettiä, että Kennedyä itseäänkään ei varmasti loputtomiin hotsita jatkaa fanipoikien sylkykuppina. Hänhän ei ole koskaan ollut pelkkä yritysjohtaja: Steven Spielbergin assistentin tehtävästä ponnistettuaan Kennedy on ollut tuottamassa viime vuosikymmenten suurimpia menestyselokuvia, ja silti vielä The Last Jedin blurayllakin nähdään, kuinka toimitusjohtaja on itse paikalla Mark Hamillin kotona (oletan) pidetyssä varhaisessa ja intiimissä käsiksen läpikäynnissä.

Kennedy oli varmasti oikea valinta käynnistämään Lucasfilmin uudelleen, mutta mitä tahansa mieltä hänestä olemme, hän ei ole syytön uusien Star Warsien tuotanto-ongelmiin ja jatkuviin tekijävaihdoksiin. Samalla häntä aivan varmasti itseäänkin mietityttää, kannattaako virkaan lopullisesti jämähtää. Kennedy on 65-vuotias, siis vain muutama vuosi nuorempi kuin hänet seuraajakseen valinnut George Lucas oli eläköityessään, ja myös Kennedy on todellakin vaurastunut työllään. Hänen ei ole mikään pakko kestää mitä tahansa, ja toisaalta hän voi vielä hyvin vaikka perustaa Kathleen Kennedy Studion ja tuottaa kymmenkunta aivan muuta elokuvaa haluamiensa ohjaajien kanssa, jos niin haluaa.

Jos Kennedy todella väistyy itse tai joutuu lähtemään, ei ole mahdotonta, että analyytikkojen toive toteutuisi. Lucasfilmin tuotteet voisivat hyötyäkin tilanteesta, jossa sen luova johtaja ei olisi kivenkova bisnesihminen – ja ehdottomasti Disneyn olisi valittava Kennedyn tilalle luovaan vastuuseen joku, joka rauhoittaisi tyytymätöntä osaa faneista. Dave Filoni, jonka Lucas itse tavallaan The Clone Warsin myötä valitsi seuraajakseen Star Wars -tarinankertojana jo ennen Kennedyä, on varmasti vahvin ehdokas sellaiseksi – vaikka mikään tae myrskyn rauhoittamisesta hänkään ei olisi, sillä esimerkiksi edellä mainittu jihad-puheinen FB-tili näyttää inhoavan myös Filonin sarjoja. Taloudellisen vastuun puolella siirto suorastaan Lucasfilmin johtoon olisi Filonille tietenkin valtava askel isompiin saappaisiin, mutta samaan tapaan niihin kasvoi myös Disneyn omistaman Marvel Studiosin Kevin Feige, joka tuli taloon nimenomaan luovana supersankarileffojen asiantuntija-tuottajana, mutta päätyi johtamaan myös komeasti menestyvää yritystä.

esb-yoda.jpg

”A Jedi uses The Force for knowledge and defense. Never for attack.” (Yoda)

Kävi Kennedyn miten kävi, hänen poistumisensa ei sinänsä olisi ratkaisu tähän syvempään ongelmaan. Kenties jopa päinvastoin, sillä fanijihadistit julistaisivat Kennedyn väistymistä henkilökohtaisena voittonaan.

Minun SW-somefiidini on selvästi rakennettu niin, että siellä näkyy nytkin enemmän keskustelua vihapuheesta kuin sitä itseään vihapuhetta. Vaikka somekuplat ovat ehkä osa ongelmaa, tällä hetkellä minun on vaikea nähdä enää muuta ratkaisua kuin leirijakojen virallistaminen. Unohdetaan sovintovaihe ja siirrytään eroprosessiin. Esimerkiksi Tranin puolesta kampanjoiminen on oikein hyvä, sillä törpöille on tehtävä selväksi, ettei tällainen ole hyväksyttävää, mutta pohjimmiltaan meidän on toivottava, että he itse ymmärtävät lähteä.  Jos ette pidä näistä elokuvista, ettekä osaa käyttäytyä, voitte vain yksinkertaisesti jättää tämän franchisen meille, kiitos.

Solon vaisun menestyksen takana on monta syytä, ja Lucasfilm pohtii niitä vielä tarkkaan

Solo on siis nähty ja sitä muutaman päivän ajan sulateltu. Oman varsinaisen arvioni kirjoitin tähän blogiin jo torstaina, ja perjantaina pohdiskelin oman merkintänsä verran elokuvan loppupuolen yllätystä. (Tämä kirjoitus, toisin kuin nuo, ei sisällä juonispoilereita.)

Sulattelu on tietenkin eduksi minkä tahansa taiteellisen teoksen pohtimiselle. Esimerkiksi ensi-iltakeskiviikon kahden näytökseni jälkeen ja vielä arviota seuraavana päivänä kirjoittaessani ajattelin täysin vakavissani, että tästä voisi tulla ensimmäinen Star Wars sitten Attack of the Clonesin, jonka katsoisin teatterissa vain kahdesti. Tarkoitan siis, että minusta tuntui, että minulla ei olisi mitään kiirettä nähdä Soloa hetkeen uudestaan.

No, nyt olen jo muuttanut mieleni. Taisin huijata itseäni: tottakai jokainen uusi Star Wars sisältää minulle niin paljon nautittavia yksityiskohtia, että käsikirjoitus ja ohjaus voisivat olla vaikka pahastikin pielessä, ja haluaisin silti palata niiden pariin monta kertaa. Menen katsomaan Solon kolmannen kerran heti saatuani käsiini Phil Szostakin The Art of Solokirjan – sillä eiväthän sen käsikirjoitus ja ohjaus edes olleet niin pahasti pielessä. Eivätkä ainakaan niin pahasti kuin olisivat tuotanto-olosuhteet huomioiden voineet olla.

Solo-han-chewie.jpg

Tästä pääsenkin tämän kirjoituksen varsinaiseen aiheeseeni: Solon vastaanottoon yleisesti. Vaikuttaa siltä, että mielipiteeni tästä elokuvasta mukailee vahvaa peruslinjaa sen nähneiden keskuudessa. Esimerkiksi Suomessa sekä Twitter-kommentit että kriitikkojen varsin linjakkaat kolmen tähden arviot perustelevat miltei järjestäen, kuinka elokuva valmistui ohjaajavaihdoksen ja uusintakuvausten vuoksi poikkeuksellisen pahaenteisissä olosuhteissa ja kuinka siihen nähden käsillä on yllättävänkin sujuva, mutta yllätyksetön viihdeleffa.

Niin kuin siis onkin. Vaikka elokuva tosiaan kuvattiin melkein kokonaan kahteen kertaan ja vaikka ensimmäiset ohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivat kaikesta päätellen tekemässä villimmin irrottelevaa elokuvaa kuin minkä Ron Howard valmisti, Solo on itse asiassa yhdenmukaisempi ja sujuvampi teos kuin ensimmäinen standalone Rogue One oli. Se kuitenkin häviää Rogue Onelle (tuntuvasti) omaperäisyydessä ja kunnianhimoisuudessa. Vaikka Solo varmasti löytää paikkansa Star Wars -kaanonissa, on vaikea uskoa, että se sijoittuisi kovinkaan monen fanin omalla SW-suosikkilistalla edes uusien elokuvien ykköseksi.

Elokuvasivu Imdb:ssä Solon pisteytys on nyt 7.2, mikä niin ikään kuvaa reaktioita hyvin: se ei ole pohjamutien luku, mutta juuri ilmestyneen franchise-elokuvan pistemääränä heijastelee innostuksen puutetta. Star Warseista pisteytyksen alapuolelle asettuvat sivulla vain kaksi ensimmäistä prequelia. Toisella leffasivulla Rotten Tomatoesissa, jossa The Last Jedin yleisöarvosana painui talvella huomiota herättäneesti Star Wars -sarjan huonoimmaksi ja kauas saman sivun kehuvista kriitikkoarvioista, Solo on nyt kriitikoiden mielestä 70 prosentin ja yleisön mielestä 62 prosentin elokuva: siis kriitikoista kolmanneksi heikoin Star Wars ja yleisöstä neljänneksi heikoin, sattuneesta syystä.

Oma makuasiansa tietenkin on, onko parempi, että Solo on yhdentekevä keskinkertaisuus kuin että se olisi komeasti ja isosti fiasko. Pystyn nimittäin hyvin jossittelemaan, että Lordin ja Millerin – joiden hyperaktiivinen Lego-elokuva oli minusta aivan sietämätön – improvisoiden ja irrotellen toteutettu Solo olisi tosiaankin voinut olla epäonnistuneempi teos kuin nyt nähty. Samalla luulen, että se olisi ollut kiinnostavampi, ja aivan varmasti muotomielessä villein Star Wars -franchisessa nähty kokeilu, ja aikanaan kuvittelin, että Lord ja Miller oli valittu tekemään juuri sellainen. Olin täysin valmistautunut jäämään henkilökohtaisesti elokuvalle kylmäksi, mutta olin kiinnostunut näkemään, millainen se olisi olllut. Nyt emme saa sitä koskaan tietää. (Jotain viitteitä voi päätellä siitä, että käsikirjoittaja Jon Kasdan antoi tuoreessa twiitissä Lordille, Millerille ja näyttelijä Phoebe Waller-Bridgelle kiitokset L3-37:sta, jonka feministiparodia tuntuikin irrottelevalta, ellei peräti irtonaiselta ratkaisulta.)

null

Omapäinen droidi L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) : onko tässä hahmossa vahvin jälki ensimmäisten ohjaajien versiosta?

Tärkeä mittari Hollywood-elokuvan menestykselle (toki erikseen onnistuneisuudesta) on raha. Sitä Solo näyttää keräävän studioennusteita vähemmän ja ehdottomasti heikommin kuin kolme edellistä uutta Star Warsia. Disneylle on epäilemättä pettymys, että kun The Force Awakens vain muutama vuosi aiemmin rikkoi kaikki ennätykset, ei Solo sijoittunut auvoisasti edes toukokuun ensi-iltaviikonloppujen sarjassa. 103 miljoonaa dollaria kotimaassa Yhdysvalloissa pitkän 4-päiväisen viikonlopun aikana ja 65 miljoonaa dollaria ulkomailla on kyllä samaa tasoa kuin vaikkapa Marvel-leffoista Doctor Strangen tulot, mutta SW-franchisen sarjassa se on studiolle suuri pettymys. The Hollywood Reporter ennustaa Sololle nyt kaikkiaan vain 400 miljoonan tuottoa, mikä Star Wars -franchisen tähänastiseen tulosriviin nähden olisi suorastaan surkeasti. (The Force Awakens tuotti yli 2 miljardia dollaria, Rogue One reilun miljardin ja The Last Jedi 1,3 miljardia.)

Jos tulot todella jäisivät noin mataliksi (”never tell me the odds”, sanoisi elokuvan nimihenkilö), Solo saattaisi jopa tehdä tappiota. Leffan budjetti oli massiivisten uudelleenkuvausten jälkeen 250 milliä, mutta siinä eivät ole vielä mukana markkinointikulut. 400 miljoonan köyhäilytuloillakin pääsee tosiasiassa sentään maailman elokuvamenestysten top-250-listalle, ja Deadline.comin lähde toteaa ensimmäisen viikonlopunkin lukujen olevan aivan kelvolliset mille tahansa muulle spinoff-elokuvalle, jos tätä niin verrattaisiin. On silti selvää, että Disneylle olisi ennennäkemätön tilanne ottaa takkiin juuri tässä rahanpainofranchisessaan.

rogue-one-cast-photo

Team Rogue One: Joukkue, jota kukaan ei tuntenut, mutta joka silti veti teatteriin paremmin väkeä kuin Han Solo, Lando Calrissian ja Chewbacca.

Miksi siis uusi Star Wars tällä kertaa jättää teatterit tyhjiksi? Toivon totisesti, että Disney-Lucasfilmillä ymmärretään, että syitä on monia, eikä niistä päällimmäisiin todellakaan kuulu naurettava boikottikampanja, joka vaikuttaa perustavan ”boikotoikaa Soloa” -vaatimuksensa siihen, että Han Soloa ei näyttele Harrison Ford ja siihen, että oli Solo toisaalta millainen vain, on toimitusjohtaja Kathleen Kennedylle nyt syytä näyttää, että The Last Jedi oli boikotoijien mielestä kakka.

Boikottikampanjan sijaan Solon menestykse tiellä ovat ainakin nämä seikat:

1. Star Wars -uupumus. The Force Awakens rikkoi aikanaan kaikki ennätykset ilmestyttyään 10 vuotta edellisen ja viimeiseksi luullun Star Warsin jälkeen. Solo sen sijaan on neljäs Star Wars alle neljään vuoteen, ja se ilmestyy vain viisi kuukautta edellisen jälkeen. Moni meistä faneistakin oli jo ennen ensi-iltaa sitä mieltä, että liika on liikaa – ja moni tavallinen katsoja ei tosiaankaan vielä kaivannut uutta Star Warsia. Esimerkiksi minun viereeni istui yhteen The Force Awakensin viimeisistä teatterinäytöksistä puhelias aikamiespoika maaseudulta, joka halusi kertoa minulle tulleensa Star Warsin takia ensimmäistä kertaa elokuvateatteriin pitkästä aikaa, mutta käyneensä kyllä ”kaheksakytluvulla kattomassa kaikki Villisin ja Vartsineggerin kuvat”. Aikamiespoika lie kyllä käynyt katsomassa episodi VIII:n talvella, mutta mahtaakohan hän ehtiä Soloon?

2. Kilpailijat. Genre-elokuvan tämän vuoden suurtapaus oli Avengers: Infinity War, samalta emostudio Disneyltä, ja se sai ensi-iltansa vain kuukausi sitten. Etenkin Yhdysvalloissa monia kiinnosti myös Deadpool 2 juuri tässä välissä. Muutenkin keväältä ei ole puuttunut katsottavaa sille yleisölle, joka tavallisesti käy katsomassa Star Warsit. On syytä muistaa, että keskivertokatsoja käy elokuvissa melko harvoin: esimerkiksi Suomessa kansalaisten keskiarvo on noin 1,6 käyntiä vuodessa, ja jokainen tietää, että osa meistä katsoo elokuvia monien puolesta. Star Wars on ollut niitä franchiseja, jotka vetävät yleisöön niitäkin, joilla joululahjaliput meinaavat joka kevät jäädä käyttämättä (ne muuten umpeutuivat Suomessa tänä vuonna juuri ennen Soloa), mutta jos he kävivät juuri Avengersin, jaksavatko he näin pian perään Soloon?

3. Edelliset episodit. Vaikka edelleen pidän suoranaista The Last Jedi -inhoa pienen vähemmistön mielipiteenä ja Solo-boikottikampanjaa hyttysen ininänä maailman suurimman franchisen edessä, en tietenkään kiistä, etteikö olisi olemassa yleisöä, joka ei pitänyt episodi VIII:stä. Yhtä totta, vaikka vähemmän dramaattisesti käsiteltyä, on se, että on olemassa yleisöä, jonka mielestä uuden Lucasfilmin kaikki kolme Soloa edeltävääkin elokuvaa oli tehty liian varman päälle: siis vanhoja aihioita ja kuvastoa toistaen, planeettojen tuhoamisista vanhempiaan etsiviin orpoihin. En jaksa uskoa, että todellisessa ydinfanikunnassa olisi suuria joukkoja, jotka jättäisivät Solon kokonaan katsomatta kummastakaan näistä syistä – mutta satunnaisempien fanien joukossa heitä varmasti on, ja ydinfanikunnassakin on varmasti monia, jotka eivät tällä kertaa sännänneet innostuneina teatteriin avausviikonloppuna edellisiin vetoihin pettyneinä.

4. Ennakko-odotukset. Ensijoukkojen innostusta hillitsi taatusti myös se, että Solo oli niin tunnetusti ongelmallinen tuotanto. Koska oli niin monta syytä epäillä jo etukäteen Soloa epäonnistuneeksi, ei ole sinänsä mikään ihme, että monilla ei ollut kiire ensi-iltaan. Tämän kääntöpuolena taas:

5. Arviot – nimittäin yhdistettynä kaikkiin edellisiin. Sinänsä Star Wars on franchisena aina Star Wars, mutta nimenomaan tilanteessa, jossa Star Wars -elokuvista ei ole ollut puutetta, jossa puhutuista viihdejäteistä ei ole ollut puutetta, jossa edelliset Star Wars -elokuvat eivät välttämättä ole tuntuneet kaikista aivan mestarillisilta ja jossa odotukset juuri tätä elokuvaa kohtaan olivat matalat, voi olla tavallista enemmän painoa sillä, että Soloa arvioidaan kritiikeissä keskinkertaiseksi ja että minun kaltaiseni fanitkin puhuvat siitä sävyyn ”eihän se nyt mikään erityinen ollut”. Ainakaan tällaiset arviot eivät ole omiaan kannustamaan teatteriin sitä yleisönosaa, joka ei sinne joka tapauksessa säntäisi.

tlj-crait-luke

The Last Jedi: Vaikuttiko tämä elokuva Solon menestykseen? Luultavasti, mutta oliko kyse enemmän TLJ:stä ja Solosta elokuvina vai niiden lyhyestä aikavälistä?

THR:n jutussa Disneyn levityspäällikkö Dave Hollis kysyy hänkin, onko tämä liikaa. Hollis myös lupaa (poikkeuksellisen suoraan) studion käyttävän vielä paljon aikaa sen analysoimiseen, miksi näin kävi, ja ottavansa päätelmät huomioon episodi IX:n aikaan.

Oma luottamukseni tällaisiin markkinapäätelmiin on sen verran matala, että tuo kuulostaa pahaenteiseltä. Siitähän saatetaan vetää esimerkiksi johtopäätös, että Star Wars -fanit eivät tahdo komediallista Star Warsia, vaikka Solon komediallisuus tuskin oli kenenkään mielestä tässä kokonaisuudessa mikään ongelma. Aivan yhtä hyvin siitä voitaisiin vetää vaikka se johtopäätös, mistä olen nähnyt jo monta twiittivarianttia: että kun naispäähenkilöiden TFA, Rogue One ja TLJ menestyivät mutta miespäähenkilön Solo ei, seuraavaksi soololeffaksi kannattaa suosiolla tehdä Leian oma elokuva (eikä sitä johtopäätöstä, valitettavasti, varmaankaan vedetä). Studioilla on joka tapauksessa perinteisesti taipumuksia päätellä vian olevan jossain muussa kuin elokuvan laadussa: esimerkiksi Disney itse lopetti taannoin moneksi vuodeksi perinteisten piirrosanimaatioiden tekemisen ja oikein ilmoitti ääneen, että yleisöä eivät ne enää kiinnosta, vaikka kyse oli todellisuudessa vain siitä, että Disneyn silloinen kilpailija Pixar oli tehnyt monena vuonna omalla tietokoneistetulla tekniikallaan parempia elokuvia.

Itse olen varma, että Solo olisi menestynyt paremmin, jos sen ensi-ilta olisi ollut vasta ensi jouluna. Siis ajankohtana, jolle moni oli alkanut jo odottaa vuotuista Star Warsia, ja toisaalta riittävän etäällä sekä läheisistä kilpailijoistaan että franchisen edellisestä elokuvasta (tosin, pitää muistaa: episodi IX:n ensi-illan piti alunperin olla tästä vuoden päässä toukokuussa 2019, mutta se vuorostaan siirrettiin, kun kirjoittaja-ohjaaja Colin Trevorrow vaihtui kirjoittaja-ohjaaja JJ Abramsiin).

Surullista kyllä, uskallan myös epäillä, että itse Solo-elokuvakin olisi voinut olla parempi, jos sitä ei olisi ohjaajavaihdoksen jälkeen puskettu valmiiksi jo tähän alkuperäiseen aikatauluunsa. Lordin ja Millerin potkujen hetkellä elokuvan kuvauksia oli jäljellä vain viikkoja, mutta ne venyivät kuukausilla, kun Howard kuvasi noin 70 prosenttia elokuvasta uudelleen. Howard ja elokuvan jälkituotanto eivät varmastikaan olisi tarvinneet koko puolen vuoden lisäaikaa tästä joulukuulle, mutta varmasti ainakin muutaman kuukauden. Niinpä Solon ensi-illan siirto joulukuulle ohjaajavaihdoksen yhteydessä olisi antanut vähintäänkin harkinta-aikaa tehdä hyviä päätöksiä.

solo-dryden-vos.jpeg

Dryden Vos: hahmo, jonka paikalla piti olla Michael K. Williamsin näyttelemä ”puoliksi ihminen, puoliksi vuorileijona”, mutta uudelleenkuvaukset johtivat näyttelijän ja hahmon vaihtumiseen.

Tosiasiassa on tietenkin vain hyvä, että Disneyllä tunnustetaan, että tässä meni nyt jotain pieleen, ja tehdään siitä harkittuja johtopäätöksiä. Episodi IX on nyt joka tapauksessa yli puolentoista vuoden päässä joulukuussa 2019, eli kiitettävän kaukana Solosta, joten Solon rasitteista ainakaan uupumusongelma ei enää kuormittane sitä. Yksi pohdittavista asioista toivottavasti onkin se, onko Star Warsia koskaan järkevä kiihdyttää useamman elokuvan vuosirytmiin kuten Marvel-elokuvia.

Jos Solo olisi otettu vastaan kaikkialla haukkuen ja vielä katastrofaalisemmin taloudellisesti flopaten, voisi kieltämättä pohtia kaikenlaista jopa Kathleen Kennedyn asemasta lähtien. Jotain ikävää lie taustalla siinäkin, että Lucasfilmin tarinaryhmän äänekkäin puhuja Pablo Hidalgo pyyhki Twitter-tilinsä tyhjäksi juuri Solon ensi-illan kohdalla. Näissä oloissa veikkaan kuitenkin, että suurin seuraus koskee sitä, mitä on episodi IX:n jälkeen. Viime aikoina on huhuttu sekä Obi-Wanin että Boba Fettin omista elokuvista, mutta Solon menestyksen perusteella Lucasfilmillä varmasti pohditaan, ovatko nämäkään aihioita, joista suuri yleisö aivan innosta kiljuen haluaa elokuvan nähdä. Koska kumpaakaan elokuvaa ei ole vielä julkistettu, en ihmettelisi, vaikka esimerkiksi Boba-projekti päätyisi edelleen vähin äänin sille hyllylle, jonne sen jo luulin jääneenkin: Boba kun olisi vielä Soloakin enemmän elokuva yhdelle, varsin miehiselle ja perinteiselle, fanisegmentille.

Obi-Wan -elokuvaa pidän todennäköisempänä, monista aiemminkin avaamistani syistä, sekä siksi, että yksi standalone-elokuva sopisi niin hyvin aikatauluun vuodelle 2020. Toisaalta Disneyllä saatetaan nyt laskea siitäkin, että Obi-Wan olisi jälleen yksi riski erillistarinana ja uutena nimihahmona, josta osa yleisöstä ei välttämättä olisikaan kiinnostunut, kun taas vaikkapa Lando: A Star Wars Story olisi Solon puoli-jatko-osana ja Solon kehutuimpiin kuuluvan näyttelijäsuorituksen (Donald Glover) valokeilaan nostona turvallisempi veto…

Sen jälkeen voisi joka tapauksessa olla jo Rian Johnsonin uuden trilogian avauksen aika, ja sen jälkeen David Benioffin ja D.B. Weissin sarjan, ja jos ne onnistutaan myymään yleisölle ja näin sitouttamaan heidät uusiin jatkuviin tarinoihin Skywalker-saagan jälkeenkin, en ihmettelisi lainkaan, jos nämä Story-elokuvat jäisivät siihen. Se nimittäin kai voitaneen nyt sanoa, että Lucasfilmin alkuperäinen konsepti tuttujen Star Wars -hahmojen origin story -elokuvista ei ole sinällään voittoisa resepti – ainakaan viisi kuukautta episodielokuvan jälkeen.

Sen erään hahmon paluu Solossa ja mitä se merkitsee

Jätin Solo-arviostani tietoisesti kokonaan pois yksityiskohdan, joka esimerkiksi meidän perhekunnassamme oli aivan ensimmäinen puheenaihe elokuvan päätyttyä. Tein näin siksi, että siitä olisi tullut liian pitkä sivupolku – joka siis polkuilkoon nyt tässä. Kirjoitus spoilaa Solo-elokuvaa.

Solo_Han_Lando_Beckett.png

Tätä mahtavaa galaktisen poikabändin poseerauskuvaa ei muuten ollut Solossa. Sääli!

Ensin vertailukohta. Kun Rogue One näytti katsojalle kuvernööri Tarkinin, prinsessa Leian ja Darth Vaderin, heidän esiintymisensä ei varsinaisesti voinut olla yllätys kenellekään. Tarkinin ja nuoren Leian henkiinherättäminen digitaalisesti saattoi tietysti yllättää (Peter Cushing kuoli jo vuonna 1994, kun taas Carrie Fisher ehti nähdä itsensä nuorena jälleen), mutta hahmojen esiintyminen Kuolemantähteen kytkeytyvässä tarinassa ei varmasti voinut. Darth Vader taas vilahti Rogue Onen markkinoinnissakin, mutta hänet onnistuttiin silti tuomaan kankaalle hieman yllättäen: fanit tunnistivat laavaplaneetan Mustafariksi ja ehtivät juuri ajoissa arvaamaan, kuka bactakammiossa hengailikaan, ennen kuin hahmo asteli esiin ikonisessa naamiossaan.

Moni, tai minä ainakin, varmasti ajatteli Boba Fettin saavan Solossa samantapaisen tunnelmallisen pikkuroolin. Onhan Boba yksi sarjan suosituimmista hahmoista, melkein oman soololeffansa sankarikin, ja onhan Boballa ja Hanilla originaalitrilogiassa selvästi yhteistä historiaa. (Se, että emme saaneet Bobaa, saattaa liittyä päivän uutiseen: The Hollywood Reporterin mukaan James Mangold valmistautuisi Boba-leffan ohjaamista. Mutta en mene nyt siihen enempää.)

Boban sijaan saimme Solossa kohtauksen, jossa Qi’ra (Emilia Clarke) ottaa elokuvan lopussa yhteyttä Crimson Dawn -rikollissyndikaatin johtajaan, joka paljastuu Darth Maulina aikanaan tunnetuksi hahmoksi. Maul kutsuu Qi’ran luokseen ja lupaa valomiekkaansa heilutellen inhasti tälle tulevaisuudessa läheise työsuhteen oman itsensä kanssa.

Kohtaus on hyvin monella tavalla hämmentävä. Yritän avata sitä parhaani mukaan.

Tässä kohtaa oli kuva otsikon hahmosta, mutta se tunki tästä someen spoilaamaan.

Solon sisällä kohtauksella on pari ihan ymmärrettävää funktiota, jotka ainakin itseltäni menivät ensimmäisellä katsomiskerralla ohi hieroessani silmiäni näkemääni hahmoa ihmetellen (Maulin näyttäytyminen ei ollut tavoittanut minua ennen esitystä edes huhuna). Kohtaushan on selitys Qi’ran lähdölle pois Hanin luota ja tavallaan myös hahmon yleiselle surumielisyydelle. Qi’ra tietää (tietäessään asioista ”hieman enemmän” kuin Han), että Crimson Dawnin koura ei pysähdy Dryden Vosiin (Paul Bettany), joten ottaessaan yhteyttä syndikaatin päällikköön ja antaen Hania sisältämättömän selityksen Vosin kuolemalle, Qi’ra pelastaa ensirakkautensa hengen. Han itse luulee tulleensa petetyksi, mutta sekin on Qi’ran mielestä varmasti välttämätöntä: Han kun ei tietenkään antaisi Qi’ran tehdä näin. Samalla kohtaus antaa lisää vihjeitä siitä, kuinka synkkiin asioihin Qi’ra onkaan orjuusvuosiensa aikana sotkeentunut.

Hyvä siis niin tarinan kannalta, mutta miksi Crimson Dawnin takapiruksi paljastuu juuri Maul (ent. Darth)? Tämä kun todella vie katsojan huomion aivan toisaalle Hanin tarinasta. Koska Han Solo ei tosiaan elokuvassa Maulia näe, eikä juuri Maulin paljastuminen Vosin kummisedäksi lisää Solo-leffaan mitään, on Maul näin ollen mukana elokuvassa vain katsojalle. Ja siitä pääsenkin siihen hämmennykseen.

maul-clone-wars

Alakerrastaan paikkailtu Maul The Clone Wars -sarjassa vuonna 2012 (episodien II ja III välissä, 20 vuotta ennen ANH:ta).

Seuraa in-universe -historiaosuus. Darth Maul (Ray Park), Darth Sidiousin oppipoika, näytti kuolevan Naboon reaktorikuiluun tultuaan nuoren Obi-Wan Kenobin (Ewan McGregor) puolittamaksi Episodi I:n lopussa. Sen koommin Maulia ei prequeleissa nähty, mutta vuosia myöhemmin hänen paljastui The Clone Wars -sarjassa selvinneen sittenkin. Tämä on olennaista: Darth Maulin paluu oli siis hahmon luojan George Lucasin keksintö, ja jo melkein kymmenen vuotta vanha keksintö, sitä paitsi.

The Clone Warsin Maul ei kuitenkaan enää ollut sith eli Darth, ja monien mielestä hän oli animaatiosarjassa kiinnostavampi kuin Episodi I:ssä tai prequelien aikaisessa expanded universessa. Animaatiosarjassa Maul oli katkera ja kostonhimoinen sekä hänet halkaisseelle Kenobille että häntä hyväksikäyttäneelle Sidiousille. Samalla hän tavoitteli edelleen myös valtaa ja voimaa, ja niitä saavuttaakseen kääntyi sekä kotiplaneettansa Dathomirin muinaisen taikuuden että galaksin alamaailman puoleen. Luonnollisesti nämä suunnitelmat aikanaan kariutuivat.

Näin siis kloonisotien aikaan eli episodien II ja III välissä. Toisenlainen, vanhentunut ja joiltain osin leppynytkin, mutta edelleen voimaa ja kostoa Kenobille etsivä Maul kohdattiin Rebels-animaatiosarjassa, joka puolestaan ajoittuu episodi IV:ää edeltäviin vuosiin eli aikaan Solon jälkeen. Tuossa sarjassa Maulin ja Obi-Wanin pitkälle ja kostonhimoiselle suhteelle kirjoitettiin myös komea loppu.

Nyt Solon cameo tarjoilee meille siis in-universe lisäyksen Maulin henkilöhistoriaan: The Clone Warsin ja Rebelsin välissä Maul kohosi Crimson Dawn -syndikaatin johtoon (vai perustiko hän sen ehkä ihan itse?). Aiemmat vaiheet muuten sulautuvat myös yhteen Solon Maulissa: hahmon kehoa näytteli nyt jälleen alkuperäinen Maul eli Ray Park, mutta repliikit lausui Sam Witwer eli animaatioiden Maul-ääni. (The Phantom Menacen Maul-ääni oli koomikkona paremmin tunnettu Peter Serafinowicz.)

maul-rebels

Maul Rebels-sarjassa vuonna 2016 (episodien III ja IV välissä, muutamia vuosia ennen ANH:ta).

Mikäpä siinä, mutta kun… eivät kaikki taida suhtautua näihin elokuviin in universe -historiankertomuksena. Solo tavoittaa isot yleisöt, ja väitän, että huomattavalle osalle sen katsojia Maul oli ennen tämän viikon ensi-iltaelokuvaa vielä kuollut.

Esimerkiksi Suomessa Star Wars -animaatioita on näytetty niin huonosti, että moni tosifanikaan ei ole niitä katsonut. Tai jos on katsonut, ei ole suhtautunut niihin samalla kanonisella vakavuudella kuin elokuviin. Katsoja, joka muistaa Maulin vain yhden leffan pahiksena ja/tai katsoo tämän kuolleen elokuvansa lopussa, voi jäädä pahasti hämilleen hahmon hönkiessä yhtäkkiä Solon loppupuolella eläväisenä.

Todistettavasti moni animaatiot katsonutkin on kuitenkin jäänyt ymmälleen, hieman toisista syistä vain. The Clone Warsissa tai Rebelsissä ei tosiaan ole annettu ymmärtää Maulilla olleen tällaista vallan vaihetta, johon Solo nyt vihjaa, vaikka se vaikuttaa ilmeisen isolta osalta Maulin kunnianhimoisia elämänvaiheita. Siinä on selvästi tarinaa kerrottavaksi – mutta koska tähän väliin ei ole ainakaan nyt tekeillä animaatiosarjaa, ei sitä tarinaa kerrota meille lähiaikoina yhtä kätevästi kuin vaikkapa Saw Gerreran, joka poimittiin The Clone Warsista ensin Rogue Oneen ja tuotiin sen jälkeen Rebelsiin niin, että hahmo sai loppukohtauksensa lisäksi kokonaisen kaaren lyhyen ajan sisällä.

maul-solo

Maul Solossa vuonna 2018 (episodien III ja IV välissä, mutta noin 10 vuotta ennen ANH:ta).

Miksi siis Maul, ja miksi juuri nyt? Maul ei ole koskaan tätä ennen liittynyt mitenkään Han Soloon, eikä oikeastaan liity nytkään – ellei meille sitten kerrota tarinaa, jossa Qi’ra ja Han kohtaavat jälleen, sillä sellaiseen tarinaan Maul epäilemättä tämän jälkeen kytkeytyisi.

Ensimmäinen teoriani onkin, että Maulin näyttäytyminen on jatko-osatäky. Koska Soloon on tungettu käytännössä aivan kaikki Han Solon hahmon ainesosat kultaisista nopista Millennium Falconin voittamiseen korttipelissä, Solon lopussa ei olisi oikeastaan mitään avointa jäljellä mahdollista jatko-osaa varten, ellei Qi’ra karkaisi Hanilta tuntemattomille teille. Se taas ei ehkä yksinään olisi riittävän kiinnostava kysymysmerkki, koska Qi’ra kuitenkin on katsojalle aivan uusi hahmo, ja koska katsoja joka tapauksessa tietää, etteivät nämä nuoret ”saa toisiaan”. Vihjaus siitä, että jatko-osassa Han saattaisi kohdata itsensä Maulin, on saattanut tuntua Lucasfilmin tarinaryhmän ideariihessä aivan toisentasoiselta tarjoukselta katsojalle.

Toinen vaihtoehto on, että Maulin näyttäminen teaseröi jotakin muuta Star Wars -tarinaa – siis samaan tapaan kuin Marvel-leffojen lopputekstien jälkeiset minikohtaukset, jotka eivät useinkaan liity enää juuri päättyneeseen teokseen, vaan pikemminkin juuri luovat siltaa ja odotuksia seuraavaan. Tällöin kaikki vaihtoehdot johtavat niihin projekteihin, joista ei ole tiedotettu vielä mitään virallista. Seuraava elokuva kun on episodi IX kaukana Maulin ajasta, seuraava animaatio Resistance sijoittuu uutta trilogiaa edeltävään aikaan ja Jon Favreaun näytelty sarja puolestaan Jedin paluun jälkeisiin vuosiin.

Koska Rian Johnsonin tai David Benioffin ja D.B. Weissin elokuvasarjat tuntuvat olevan vielä aika kaukana, vaihtoehdoksi jää vuoden 2020 standalone-elokuva – jota tosin ei ole vieläkään julkistettu, mutta jonka on laajalti epäilty jo pitkään olevan Obi-Wan. Kirjoitin äskettäin tuoreimmista projektia koskevista huhuista, joiden mukaan elokuva olisi jo esituotantovaiheessaan, vaikka tiedotetta ei ole kuulunut.

Obi-Wan Kenobin hahmoon Maul tosiaan kytkeytyisikin, ja vielä muutamia vuosia sitten moni animaatio-warssien ystävä arvelikin, että mahdollisen Obi-Wan-elokuvan luontevin pahis olisi juuri Maul. Itse arvelin tuolloin, että sen vaihtoehdon esteenä olisi juuri se, että elokuvien suurelle yleisölle Maulia ei oikein voitaisi palauttaa henkiin alkuperäisen kuolemansa jälkeen, mutta sepä ei näemmä tunnu Lucasfilmiä haittaavan.

Sen sijaan varsin isona kerronnallisena ongelmana voitaneen pitää sitä, että Rebelsissä tosiaan vasta aivan hiljattain kerrottiin Obi-Wanin ja Maulin suhteen luonteva loppupiste, eikä sitä tarinaa siis voida enää kertoa elokuvassa. Toki hahmot voidaan kirjoittaa kohtaamaan Solon ja Rebelsin väliin jäävien vuosien aikanakin – ja vaikkapa joutua joidenkin olosuhteiden pakosta työskentelemään yhdessä parhaaseen buddy-cop-tyyliin, jos nyt ideoita heittelen – mutta äskettäin tehdyn Rebels-jakson olemassaolo asettuu erikoiseen valoon Lucasfilmin tarinaryhmän suurissa suunnitelmissa, jos Maulia olisi ollut jo pitkän aikaa määrä käyttää Obi-Wanin omassa elokuvassa. Sekin tuntuu pulmalliselta, että Obi-ratkaisu Maulin kysymykseen toisi Solon lopun perusteella Obi-Wan-elokuvaan todennäköisesti myös Qi’ran, jolloin taas paikalle luontevasti sopisi myös Han – jonka taas ei pitäisi tavata Obi-Wania ennen episodi IV:ää. Kimuranttia!

Toki Maul voisi olla mukana jonkin aivan muunkin hahmon omassa elokuvassa – sen Boba Fettin, esimerkiksi. Tai jos aivan villiksi ryhdytään, toki Maulin oma elokuvakin olisi mahdollinen. Ehkei kovin todennäköinen kuitenkaan.

quinlan-vos.jpg

Eräs kandidaatti: Quinlan Vos.

Kaiken kaikkiaan en voi olla miettimättä, oliko Lucasfilm miettinyt tätä ihan loppuun asti. Jos Maul oli mukana vain fanipalveluksena, se oli fanipalvelus, josta moni fani jäi vain ymmälleen. Pelkäksi fanipalvelukseksi Crimson Dawnin pomoksi olisi voitu asiat tunteville faneille esitellä aika moni muukin hahmo. Vain muutaman esimerkin mainitakseni: vanhan expanded universen ”väliepisodi V.5:n” Shadows of the Empiren rikollisprinssi Xizor, Timothy Zahnin kirjojen myöhempien aikojen kiltti salakuljettajapomo Talon Karrde tai suurta yleisöä ajatellen vaikkapa Jabba.

Tai, jos saan aivan itse ehdottaa uutta uraa eräälle hahmolle: Dryden Vosin sukunimikaima (!) Quinlan Vos.

Quinlan Vos oli alunperin merkittävä expanded universe -hahmo (ja aivan alunperin tyylikkään näköinen taustaextra The Phantom Menacessa samaan tapaan kuin Solossa mainittu Aurra Sing). Hän on kuitenkin tukevasti kaanonia, tullen nimeltä mainituksi Revenge of the Sithissä ja esiintyen sittemmin muun muassa The Clone Warsissa. Vain pari vuotta sitten Quinlan Vos sai oman kaanonkirjansakin, mikä melkein jo sinänsä vihjaa, että Lucasfilm ei ole sanonut viimeistä sanaansa hahmosta. Miksi olisikaan, sillä Vos on ilman muuta merkittävin prequel-aikojen jedi, jonka episodi III:n jälkeinen kohtalo on jätetty auki – kuolemakohtaus tosin kuvattiin Revenge of the Sithin käsky 66 -montaasiin, mutta Lucas päätti jättää sen pois. Esimerkiksi minä olen aina olettanut, että Lucasin aikomus oli käyttää Quinlania Underworld-sarjassaan. Quinlanilla on myös ollut erinäisiä vaiheita pimeän puolen kanssa, joten päätyminen mafiosoksi Imperiumin pimeinä vuosina ei olisi aivan kaukaa haettu kohtalo. Solon loppuun hän olisi sopinut loistavasti, jopa tosiaan Drydenin sukunimen selittäen. Quinlan Vos pahana syndikaattipomona olisi ollut ydinyleisölle todella merkittävä fanipalvelus-cameo, pieni twist suorastaan, ja koska hänetkin olisi voitu panna käyttämään Voimaa tai heiluttelemaan valomiekkaa holochatissa, olisi hänestä saatu kutkuttava vihjaus myöhemmästä tarinasta myös katsojalle, joka ei olisi hahmoa nimeltä tunnistanut.

Mutta Maul meillä siellä oli, ei Quinlan. Jos Maul oli mukana Solossa harkittuna juonilangan avauksena – ja kaipa kuitenkin pitää toivoa, että näin oli mieluummin kuin harkitsemattoman työtapaturman tuloksena – meidän sopii vain toivoa, että sen langan päässä odottaa kiinnostava tarina, joka sopii sekä sarjan että hahmon historiaan. Enkä yllättyisi, jos kuulemme siitä langasta lisää aivan piankin.

Solo-arvioni: Star Wars -elokuvista tuli aivan tavallisia

Solo: A Star Wars Story on käännekohta Star Wars -sarjan historiassa, ja sen jälkeen mikään ei ole entisellään. Tämä ei ole kehu.

Tämä sen sijaan on spoilaava arvioni. Varoitus.

Solo-han-chewie-cards.png

”No, mitä luulet Chewie, tuleeko Akilta kehuja vai haukkuja?”

Solo ilmestyi Suomeen keväthelteiden keskelle sen verran lyhyellä mainoskampanjalla, että ei ole mikään ihme, että ainakin täälläpäin elokuvateatterit olivat ensi-iltapäivänä vajaalla täytöllä. Omistajayhtiö Disneyn uppiniskaisuus olla siirtämättä ongelmallista tuotantoa joulukuulle, jolle Star Wars -elokuvat olivat jo vakiintumassa ja jolloin episodi IX:kin saa ensi-iltansa puolentoista vuoden päästä, tuntui pitkään siltä, että studio haluaa vain puskea tämän filmin ulos vähin äänin, jotta siitä päästään eteenpäin. Toisaalta Solon loppuvaiheen julkisuuden luonne, erityisesti Euroopan ensi-illan pitäminen maailman merkittävimmässä elokuvatapahtumassa Cannesissa, viittasivat voimakkaaseenkin itseluottamukseen: Disneyllä täydyttiin tietää, että varhaiset kuulopuheet eivät olisi murskaavia.

Ymmärrän nyt, että molemmat näkökannat olivat totta. Solo ei ole sellainen suurteos, että sitä olisi kannattanut odottaa hitaalla tulella kypsytellen kuukausia kuten The Force Awakens, The Last Jedi ja jopa ensimmäinen standalone-elokuva Rogue One olivat. Solo ei silti myöskään ole sellainen katastrofi, joka se todellakin olisi voinut olla, kun tiedetään, että sen ohjaajat vaihdettiin kuvausten loppupuolella, kuvaukset tehtiin suurimmaksi osaksi uudelleen, jälkituotannon aikataulu venyi kuukausilla ja aineksista kasattiin silti valmis elokuva vielä alkuperäiseen ensi-iltapäiväänsä.

solo-howard-bettany.jpg

Ohjaaja Ron Howard ja vanha kaveri Paul Bettany, joka korvasi kuvausten toisessa vaiheessa kokonaan Michael K. Williamsin alunperin näyttelemän hahmon.

Itse asiassa Solo on valmiina hyvinkin koherentti kokonaisuus, jossa paikkausten saumat näkyvät paljon vähemmän kuin 4-5 käsikirjoittajan virittelemässä Rogue Onessa, johon niin ikään kuvattiin isoja osia uudelleen. Paikkaajaohjaaja Ron Howard ansaitsee kiitokset ammattitaitoisesta työstä pirullisen pahassa paikassa. Samaan aikaan on tosin syytä todeta, että Howardin asema Hollywoodin tylsimpänä eturivin ohjaajana ei vavahda silmissäni mihinkään: Solo ei missään kohdassa ole mitenkään visionääristä elokuvaa, vaikka sen tummasävyisiä kuvia sommittelemassa olikin taitava Bradford Young. Kuvaava esimerkki elokuvan luonteettomuudesta on heti alussa: meille käytännössä näytetään asetelman kertova alkuskrolli, mutta koska Rogue Onen kohdalla tuli asetettua oletus, että Star Wars Story -elokuviin ei kuuluisi alkuskrolleja, sitä ei näytetä meille avaruudessa skrollaavana tekstinä – ja sitten meille näytetään kohtauksia, jotka itse asiassa kertaavat aivan sen kaiken, mitä alkuteksteistä juuri luimme.

Howardin duunarimaisen-mutta-jämäkän osaamisen lisäksi Sololla oli itse asiassa katastrofin enteistä huolimatta muutama olosuhde-etukin Rogue Oneen verrattuna. Projektin jatkuvuudesta huolehtivat ohjaajien vaihdoksen yli pysyneet käsikirjoittajat Jonathan ja Lawrence Kasdan. Toiseksi eduksi voidaan laskea nimenomaan se, että Howard kuvasi uudelleen niin paljon kuin kuvasi. Voi aivan hyvin olla, että esimerkiksi dialogikohtauksissa ei juuri ole jälkeä Phil Lordin ja Christopher Millerin aikaisista otoista, kun taas Roguessa kokonaisia kohtauksia kursittiin kokoon eri käsikirjoitusversioiden aikaan kuvatuista pätkistä. Vaikka Lordin ja Millerin version huhuttuja improvisoituja kohtauksia voi toki jäädä jossittelemaan, mikään valmiissa elokuvassa ei anna satunnaiskatsojalle merkkejä siitä, että lopputuloksen olisi missään vaiheessa pitänyt olla yhtään tätä kokeellisempi leffa.

Mutta leffa Solo nimenomaan on – ei suuri elokuva. Itse asiassa se on monella tapaa suorastaan pienimuotoinen (mikä ei toki sinänsä ole cinemaattisen suuruuden vastakohta). Solossa konnajoukkue pyrkii varastamaan arvokasta tavaraa saadakseen vaihdettua tuon tavaran rahaksi ja on valmis tappamaan tuon alhaisen tavoitteensa eteen. Niin sanotuilla sankareillamme ei ole keikkansa toteuttamiseksi suurempaa suunnitelmaa kuin mennä arvokkaan tavaran säilytyspaikkaan, aiheuttaa rähinä ja paeta tavaran kanssa.

Tämä ei todellakaan ole mikään hienostunut heist-elokuva – ja vielä vähemmän siis elokuva, jossa ratkottaisiin galaksin tai edes päähenkilöidensä sielujen kohtaloa. Semminkin kun päähenkilöiden vastakappaleina eli konnatarinan konnina toimivat vain toiset konnat, joista eräät osoittautuvat vähemmän konnamaisiksi ja ilkeinkin lopulta vain muutaman tason ylemmäksi mafiosoksi hierarkiassa, jossa korkeammalla piilee aina pahempia käskyttäjiä. En siristämälläkään pysty näkemään tässä harkittua hyvän ja pahan suhteellisuuden pohdintaa kuten vaikkapa The Last Jedissä. Ei, Solossa konnat ovat vuoroin toisiaan konnamaisempia yksinkertaisesti vain siksi, että näin rikollisista voidaan kertoa nuorillekin katsojille sopiva seikkailuelokuva. Galaksin alamaailmassa kun sattuu ja tapahtuu, kräsh bäng buum.

solo-teaser-gunfight

Solosta lupailtiin etukäteen myös westerniä, mutta muutamia kuvia ja junaryöstöä lukuunottamatta elementit jäävät melko vähäisiksi.

Monelle katsojalle, ehkä jopa minullekin, tässä on silti yksi Solon vahvuuksistakin. Solo nimittäin todellakin nyt näyttää sen galaksin likaisen alamaailman, mitä George Lucas itse yritti Underworld-sarjallaan (joka ei koskaan päässyt kuvausvaiheeseen) ja LucasArts-pelifirma myyttisellä 1313-pelillään (jota ei koskaan julkaistu). Miljöömielessä on niin ikään episodien VII ja VIII jälkeen virkistävää nähdä Star Wars -tarina, joka ei lainkaan väistele sijoittumistaan samaan maailmaan kuin prequelit. Solokin tosin tapahtuu noiden episodien tapaan suureksi osaksi galaksin autiomailla, mutta se kuitenkin alkaa suurkaupungista ja sivuaa muitakin oikeasti asuttuja lokaatioita, näyttää vanhoista elokuvista tuttuja alien-rotuja ja namedroppailee erisnimiä sieltä täältä sarjan historiasta.

Tähän taustaan ja juoneen Kasdanit sijoittavat kasvukertomuksen, joka pahimpien pelkojeni mukaan tunkee yhteen tiiviiseen seikkailuun likimain kaikki mahdolliset Han Solon myytin palaset. Paikoin tämä käy sujuvasti: voin hyvin ostaa, että tämän elokuvan avaruuspakomatka saavuttaa kaukaisessa galaksissa legendaariset mittasuhteet niin, että vuosikymmeniä myöhemmin Jakkun romunkerääjäkin on kuullut ”aluksesta, joka teki Kesselin reitin 12 parsekissa” (oletan, että myyttiin ei tosiaankaan tartu tieto siitä, miksi reittiä oltiin tuolloin lentämässä).

Toisin paikoin ollaan vain kiusallisella tasolla: kun Han lopussa romuttaa Millennium Falconin, oppii ampumaan ensin ja lähtee vielä tapaamaan Jabbaa, niin ollaan käytännössä selitetty koko Hanin taustahistoria muutaman päivän mittaisella keikalla – vaikka episodi IV:ään on tämän elokuvan päättyessä vielä vuosia. Tietysti myös The Last Jedissä symboliseen osaan nostetut nopat saavat nyt kunnon alleviivaukset, ja mitä mustekynän käyttöön tulee, niin eikö vain se Hanin sukunimikin sitten pitänyt selittää. Mainitsematta jää oikeastaan vain wookieeiden elämänvelka (yllättävää muuten, että se jää mainitsematta), ja näkemättä Boba Fettin cameo (yllättävää näissä oloissa sekin).

millennium-falcon-solo.jpg

Ai luuliko joku, että Millennium Falconilla kestäisi vuosia ikääntyä romukasaksi? Ei Han Solon käsissä, näemmä.

Temaattisesti kyse on vapauden kaipuusta ja läheisyyden tarpeesta – jotka molemmat tietysti kytkeytyvät elokuvan ja sankarin nimeen. Sekä Han (Alden Ehrenreich) ja Qi’ra (Emilia Clarke) että Beckett (Woody Harrelson) ja Val (Thandie Newton) tavoittelevat mammonaa välineenä ostaakseen sillä itsenäisyytensä, kuvitellen kukin siellä jossain odottavan vapaan elämän ja saavutuksettomien soittotuntien. Toisaalta Hania ajaa myös halu saada nuoruudenrakkaus Qi’ra takaisin, ja Beckettin tiimin tehtävä tarinassa on myös osoittaa, ettei kenenkään kaukaisessa galaksissakaan ole hyvä olla yksin. Rikollisen petturuuden maailmassa nämä molemmat oppitunnit kasautuvat tietenkin sankarimme selkään siten, että lopulta Han kyllä pääsee omilleen, vaikka tyhjätaskuna, ja jää ilman rakastaan, mutta saa Chewbaccasta kaipaamansa luotettavan kumppanin. Mitään erityisen ihmeellistä tällaisessa sanomassa ei kuitenkaan ole: vastaavanlaisia kertomuksia on aika helppo etsiä Hollywoodin viihde-elokuvista. (Vapautta ja ehkäpä rakkauttakin tavoittelee myös Landon droidi L3-3T, joten toisteisen tematiikan virkistävä poikkeus on vain Lando itse, joka elää huolettomana hurmurina huolimatta siitä, etteivät hänenkään raha-asiansa taida olla täysin vakaalla pohjalla.)

Juuri tässä tavallisessa yhdentekevyydessään Solo juuri on käänteentekevä elokuva Star Wars -sarjan historiassa. Solo on Star Wars -vastine Ant-Manille, jonka jatko-osan traileri näytettiinkin sattuvasti tämän edellä. Kyllä, kyse on osasta sarjaa, josta olemme pitäneet aiemmin, mutta kuitenkin myös kevyestä välityöstä, jonka katsomatta jättäminen ei haittaisi mitään. Solon jälkeen Star Wars -sarja saavuttaa Marvel Cinematic Universen, Disneyn yhtiönsisäisen franchise-esikuvan, niin hyvässä kuin pahassakin: tämän jälkeen uusi Star Wars -elokuva on vain uusi Star Wars -elokuva. Se ei enää lähtökohtaisesti ole Tapaus – vaikka brändin alla jatkossakin nähdään myös Tapaus-elokuvia, kuten Marvelinkin brändin alla.

solo-beckett.jpg

Tobias Beckett – nimi ja hahmo, joihin voisi törmätä jossain aivan muussakin elokuvasarjassa.

Kaikkien Hollywoodin kevyiden kesäleffojen sarjassa Solon ei kuitenkaan tarvitse luimistella viitta koipien välissä. Se alkaa kankeasti, mutta pääsee vauhtiin Hanin ja Chewbaccan ilahduttavan brutaalissa ensikohtaamisessa ja etenkin raideryöstössä. Jälkimmäisessä, ison aluksen lyödessä kipinöiden kaiken painonsa junan kattoon, on elokuvan aikana helpoin muistaa, mikä alunperin erotti Star Warsin kaikista muista avaruusseikkailuista: aidon läsnäolon ja ”käytetyn tulevaisuuden” tuntu. Siitä eteenpäin seikkailu etenee sujuvasti, kohtaamisesta ja toimintakohtauksesta seuraavaan.

Päänäyttelijät ovat kaikki rooleissaan vähintään mukiinmeneviä (Ehrenreich Han Solona, Harrelson arkkityyppihahmossaan Beckettinä) tai suorastaan synnynnäisen luontevia (Joonas Suotamo Chewbaccana, Donald Glover Lando Calrissianina). Jäin kaipaamaan enemmänkin sanailua näiden mainioiden tyyppien välillä, mutta luontevimmat suhteet syntyvät joka tapauksessa juuri mainittujen välille. Uusista hahmoista esimerkiksi droidi L3-3T (Phoebe Waller-Bridge) jää aivan irralliseksi ja kaikkien miesten kohtaukset Qi’ran kanssa törmäävät ilmeisesti Emilia Clarken rajoihin näyttelijänä. Hyvä kuitenkin, että Hanin ja Qi’ran välillä näytetään aitoa intohimoa – tässä kun päähenkilön motivaationa on ensirakkaus eikä muissa uusissa Star Warseissa nähty syvä ystävyys. (Pidin toisaalta myös siitä, että Qi’ra ei mitenkään kilpaile Leian paikasta Hanin elämän tosirakkautena: nämä kaksi eivät toraile liekehtien, vaan pikemminkin kyse tuntuu olevan ensi-ihastuksen haikailusta.)

han-qira-capes

Kohtaus, johon kuvauksissa vieraillut George Lucas tarjosi pienen lisäyksen (että Han ei ripustakaan Qi’ran ojentamaa viittaa naulaan, vaan pudottaa sen maahan).

Solo on myös, kuten odottaa saattoi ja sivumennen jo tässäkin mainittua tuli, täpösen täynnä kiehtovia lokaatioita sekä viittauksia ja silmäniskuja sarjan faneille. Niiden huomaaminen suorastaan vaatii kaksi katsomiskertaa lyhyen ajan sisään. Joukossa on monta riemastuttavaa, kuten Teräs Käsi -taistelulajin maininta ja ehkä eniten koko elokuvassa itseäni naurattanut repliikki ”Sinä tapoit Aurra Singin!”. Normaalisti tässä sarjassa kun ei todellakaan ole tavattu tappaa sivuhahmoja ohimenevällä repliikillä off-screen. Katsomiskokemukseen liittyvänä plussanaan sopii myös mainita, että Solo on uusista elokuvista ensimmäinen, jonka rakenteen purkaminen ei juurikaan onnistunut trailereista ja pressikierrokselta, joten sitä on hardcore-faninkin mahdollista katsoa ensimmäisellä kerralla tuorein silmin, kuten tekijät varmasti halusivatkin.

Toisaalta, ne kaksi katsomiskertaa jo ensi-iltapäivänä suorittaneena jään miettimään, kuinka monta katsomiskertaa elokuva mahtaa myöhemmin kestää. 135 minuutin mittaisena se ei käy kevyestä välipalasta, ja esimerkiksi elokuvan aika monesta loppukohtauksen näköisestä kohtauksesta koostuva loppu tuntui jo toisella kerralla venytetyiltä. Vaikka Solo tosiaan käärii Hanin hahmon yhdessä seikkailussa harmillisenkin valmiiseen pakettiin, se tuntuu mittakaavansa vuoksi ja perättäisten ensitapaamisten kokoelmana pikemminkin sarjapilotilta kuin elokuvalta. Sellaisena se kyllä innostaisi katsomaan seuraavan jakson. Harvan sarjan pilottia silti yksinään katsellaan uudelleen ja uudelleen.

Solo voi todellakin johtaa jatkoon (mutta katsotaan nyt tämä ensimmäinen ensin)

Kun ensimmäisen Star Wars Story -elokuvan Rogue Onen otsikko paljastettiin, kirjoitin tähän blogiin sen olevan lupaus jatko-osista. Tuolloin siis oli tosiaan paljastettu vasta otsikko ja yksi luonnoskuva hyökkäävästä iskujoukosta. Kuolemantähti-suunnitelmien sieppauskin oli vielä pelkkä huhu. Minä tietenkin vielä tuolloin kuvittelin Rogue Onen kertovan avaruuslentäjistä, olihan Konna-lentue vanhoissa expanded universe -tarinoissa tärkeä seikkailijaryhmä, ja järkeilin mielestäni täysin loogisesti Disney-Lucasfilmin valitsevan standalone-elokuvien aiheiksi sellaisia tarinoita, jotka voivat menestyessään muodostaa Marvel-leffojen tapaan omia elokuvasarjojaan.

No, Rogue One ei kertonut avaruuslentäjistä, eikä sille tehdä jatko-osaa. Ja jos haluatte naureskella tuon kirjoituksen kolmen vuoden takaisen kirjoituksen tietämättömyydelle lisää, niin mainitsen vielä, että siinä pohdin myös, voisiko Felicity Jones näytellä Luke Skywalkerin tulevaa vaimoa tai itseään Leiaa.

Mutta jos Rogue One, jonka kaikki päähenkilöt kuolivat A New Hopen alkuhetkiin ulottuvan elokuvan loppuun mennessä, olikin aivan poikkeuksellisen selkeästi yksittäistarina, niin keskiviikkona Suomen ensi-iltansa saava Solo sitä ei ainakaan ole.

solo-han-chewie-beckett.jpg

Vielä emme tiedä, jäävätkö elokuvan uudet hahmot – Qi’ra (Emilia Clarke), Tobias Beckett (Woody Harrelson), Val (Thandie Newton) ja niin edelleen – tälläkään kertaa eloon elokuvan lopussa, mutta sen tiedämme, että Han Solo (Alden Ehrenreich), Chewbacca (Joonas Suotamo) ja Lando Calrissian (Donald Glover) todellakin jäävät. Niin ikään tiedämme, että tämä elokuva ei todellakaan pääty hetkeen, josta seuraava tarina jo alkaisi: Solo tapahtuu useita vuosia ennen hetkeä, jona Han ja Chewie hengailevat Tatooinella kuppilassa Luken ja Benin astuessa sisään. Jos Solosta tulee suurmenestys, Lucasfilm tekee sille jatko-osan varmasti aivan mielellään.

Niinpä ei ole mikään ihme, että ainakin Alden Ehrenreich ja Emilia Clarke ovat jopa sanoneet haastatteluissa tehneensä sopimuksen useista Star Wars -elokuvista. Kyse ei ole siitä, että Solo kakkonen olisi salaa jo tekeillä – vaikka mistäpä minä tiedän, vaikka olisikin – vaan kuten Clarke asiasta haastattelussa sanoi: se on kuin vakuutus.

Ison rahan viihde-elokuvissa on jo pitkään Hollywoodissa ollut standardi, että päänäyttelijöiden sopimuksissa varaudutaan jatko-osiin. Käytännön lie vakiinnuttanut viimeistään juuri Marvelin menestys, jonka mallista omaa ikuisuuteen jatkuvaa sarjaa kaikki muut studiot itselleen haaveilevat. Jatko-osat ovat parempaa bisnestä kuin ykkösosat, ja näyttelijät on varattava jatko-osiin, jotta heidän suostuttelemisensa ei ainakaan olisi niiden tekemisen esteenä. Eikä haitaksi ole, jos varaussopimukseen onnistutaan neuvottelemaan hintakin jatko-osassa esiintymiselle: ainahan voi käydä niin, että näyttelijän osakkeet nousevat vaikkapa juuri tämän roolin ansiosta niin, että hänelle pitäisi seuraavasta esiintymisestä maksaa moninkertaisia summia.

Han-Solo-qira.jpg

Marvelin mallin mukaan on hyvä muistaa myös se, että Ehrenreichin ja Clarken sopimukset useasta elokuvasta voivat toteutua muissakin elokuvissa kuin Han Solon toisessa soolossa. Myös Felicity Jonesin sopimuksessa on väitetty olleen optio yhteen lisäelokuvaan. Tämä ei koskaan tarkoittanut Rogue Twota, mutta se saattoi liittyä esimerkiksi siihen, että yhtiössä haluttiin varautua mahdollisuuteen, että Jyn Ersoa tarvittaisiin esimerkiksi Obi-Wan Kenobin sooloelokuvaan tai johonkin muuhun vielä julkistamattomaan projektiin. Tosiaan kuten Clarke sanoi: se on kuin vakuutus.

Vastaavalla tavalla nuori Han ja Chewie, kuten myös Qi’ra tai Lando tai oikeastaan kuka tahansa muukin, voisivat hyvin piipahtaa tuossa oletetussa Obi-Wan-elokuvassa tai jossain muussa A New Hopea edeltäviin vuosiin sijoittuvassa elokuvitetussa tarinassa. Jatkuvuusongelmat estävät käsittääkseni vain Hanin ja Obi-Wanin kovin läheisen tapaamisen: sen sijaan Chewbacca tai jopa Lando voisivat aivan hyvin käydä vanhan jedin kanssa vaikka seikkailulla tai kaljalla, eikä se rikkoisi jatkuvuutta millään tavalla. Varmuudella koskemattomaksi elokuvissa jää vain näiden hahmojen originaalitrilogian aika ja sitä seuraavat vuodet: silloin Han ja Lando näyttivät jo Harrison Fordilta ja Billy Dee Williamsilta, joten sinne Ehrenreichilla ja Gloverilla tuskin on asiaa. Mutta nimenomaan originaalitrilogiaa edeltävä aika onkin tähän mennessä vaikuttanut 2010-luvun Lucasfilmin suosikilta, kun muistetaan näiden elokuvahankkeiden lisäksi animaatiosarja Rebels (jossa Lando jo vilahtikin!).

solo-lando

Tähän liittyy myös viime viikon uutisankka siitä, että Lucasfilmin pomo Kathleen Kennedy olisi muka jo luvannut ranskalaistoimittajan haastattelussa seuraavaksi Landon oman elokuvan. Ei luvannut: ilman käännösvirhettä Kennedyn vastaus kuului, että ”kertoisimme tarinan Lando Calrissianista mielellämme jonakin päivänä…”

Tämä on ympyräistä pyörittelyä, mutta ei silti kannata epäillä, etteivätkö kertoisikin. Muusikko-näyttelijä-tuottaja-käsikirjoittaja-ohjaaja Donald Glover on todennäköisesti pian todellinen supertähti, eikä ole mitään syytä epäillä, etteikö hän voisi kantaa omaa sooloelokuvaansa. Landolle soisin ehdottomasti sellaisen sisällöllisinkin perustein, sillä kertomista huutaa esimerkiksi tarina siitä, miten huiputtavasta hurmurista tuli Pilvikaupungin pormestari. Voin lyödä kohtalaisesta summasta vetoa, että Gloverinkin kanssa on tehty vakuutus-sopimus useasta Star Wars -elokuvasta. Itse asiassa asettaisin arpani siten, että pidän Lando-elokuvaa jopa todennäköisempänä kuin toista Solo-elokuvaa – mikä ei toki tarkoita, etteikö Lando-elokuvassa puolestaan voisi vastavierailla Han.

solo-trailer-lando-falcon-cockpit

Mutta ennen sitä siis Solo: A Star Wars Story, joka saa ensi-iltansa keskiviikkona. Sen onnistuneisuudesta ja vastaanotosta toki riippuu paljon siitä, kestääkö tämä kirjoitus aikaa yhtään varhaista Rogue One -spekulaatiotani paremmin. (Omista Solo-odotuksistani ja -epäilyksistäni olen kirjoittanut etenkin täällä ja täällä.)

Pakollinen muistutus: Vaikka Solon päähenkilö jääkin elokuvassa eloon, ja on elokuvassa silti juoniyllätyksiä, joita ei ole ookoo huudella somessa heti keskiviikkona tai torstainakaan. Jenkit näkevät elokuvan vasta perjantaina, ja tietysti moni suomalainen tosifanikin ehtii teatteriin vasta viikonloppuna tai myöhemminkin.

Siksipä siis myös jo perinteeksi muodostunut kutsu. Jos niin haluatte, liittykää tälläkin kertaa teatterista kotiuduttuanne tsättiin sivulle tlk.io/tahtienjatkosota. Siellä oletus on edellisten vuosien tapaan, että keskustelijat ovat uuden elokuvan nähneet, joten siellä saa keskustella spoilereistakin.

Solon ensi-iltaan on viikko ja nyt pitäisi innostua

Kymmenennen Star Wars -elokuvan Suomen ensi-iltaan on enää viikko.

Yksinkertainen lause sisältää suuria, ristiriitaisia merkityksiä. Yhtäältä minun on yhä helppo muistaa, kuinka absurdilta vain muutama vuosi sitten olisi tuntunut väite kymmenestä Star Wars -elokuvasta. Toisaalta juuri se tosiasia, että tämä on neljäs Star Wars -ensi-ilta neljän vuoden sisällä, on suuri selittäjä omille fiiliksilleni.

En nimittäin ole koskaan ollut yhtä vähän innoissani viikkoa ennen Star Wars -elokuvan ensi-iltaa. Ja jos minä ajattelen näin, ei ole mikään ihme, että kuulen ”kai se pitää katsomassa käydä” -tyyppisiä vaisuja heittoja.

Vaikka oma suhteeni Soloon ei tietenkään ole täysin välinpitämätön, ja olen esimerkiksi buukannut ensi-iltapäivälle töistä vapaata kuten edellistenkin episodien aikaan, tämäntapaiselta se silti taitaa tuntua, kun Star Warsista tulee aivan kuin kaikki muutkin. Tähän tunteeseen pitänee totuttautua, kun Disney-Lucasfilmin suunnitelmat useista limittäisistä Star Wars -elokuvasarjoista ja yksittäisistä elokuvista toteutuvat. Aivan kuten vaikkapa Marvel-leffojen kohdalla, osa Star Wars -ensi-illoista yksinkertaisesti on jatkossa odotetumpia tai itselle merkityksellisempiä kuin toiset. Ja tosiasia on, että jos tässä vertauksessa episodi IX on kuin Infinity Warin vielä nimeämätön kakkospuolisko, Solo on pikemminkin Captain Marvel.

Tämä ei sinänsä tarkoita, että odottaisin elokuvan olevan huono. Ainakaan en sitä tietenkään toivo – eivätkä varhaiset reaktiot elokuvasta siltä kuulostakaan. (Tässä kirjoituksessa en spoilaa, enkä siksi mene ensiarvioihin yhtään enempää, sillä niistä toki on mahdollista summata sitä, mitä on viikon päästä odotettavissa.)

Kirjoitin helmikuussa tähän blogiin siitä, että Solon onnistuminen olisi itse asiassa suuri ihme, sillä koko projekti oli täynnä epäonnistumisen merkkejä jo ennen kuin se kuvattiin suurimmaksi osaksi toiseen kertaan ohjaajien vaihtamisen jälkeen. Tuossa kirjoituksessa perustelin ongelman olevan pohjimmiltaan jo ideassa eikä sen toteutuksessa: siinä, että nuoren Han Solon alkuperätarinan kertominen tavalla, joka tuntuu katsojista oikealta, on todella, todella vaikeaa, ellei mahdotonta.

Olen edelleen pitkälti samaa mieltä itseni kanssa, ja koen kirjoittavani nyt, viikko ennen ensi-iltaa, fiilikseni tavallaan tuon kirjoituksen kääntöpuoleksi. Yritän nimittäin perustella (ehkä itsellenikin), miksi Solosta kuitenkin tulisi innostua – siis sen lisäksi, että tottakai uudesta Star Wars -elokuvasta noin lähtökohtaisesti edelleen pitäisi olla syytä innostua.

Ehkä tärkein puolustuksen puheenvuoroni on, että Solo ei ole Disneyn keksimä rahastusjatko, joka tuupataan tähän väliin paremman puutteessa. Itse asiassa kyse on päinvastaisesta.

Solon idea – siis se, että tehdään sooloelokuva Han Solon nuoruudesta – oli tiukasti mukana jo George Lucasin Disneylle myymässä idearyppäässä vuonna 2012. Eikä kyse ollut pelkästään ideasta. Lucas ja hänen seuraajansa Kathleen Kennedy olivat värvänneet Imperiumin vastaiskun kirjoittaneen Lawrence Kasdanin mukaan jo ennen Disney-kauppoja, antaen tälle vapaat kädet valita minkä tahansa Star Wars -tarinan yksittäisen elokuvan aihioksi, jos tätä vain moinen kiiinnostaisi. Kasdania kiinnosti, ja nimenomaan häntä kiinnosti suosikkihahmonsa Han Solon alkuperätarina.

Tämän jälkeen Lucasfilm vaihtoi omistajaa, ja Lucasin poistuessa päättäjän paikalta Kennedy päätti olla toteuttamatta sellaisenaan entisen toimitusjohtajan omia juoni-ideoita episodeiksi VII-IX. Seuraavana vuonna Kasdanin sivukeikka Episodi VII:n käsikirjoittajan neuvonantajana muuttui elokuvan toisen pääkäsikirjoittajan pestiksi. Ensimmäisenä yksittäiselokuvana valmistui Rogue One (2016), jonka koko idea keksittiin vasta myöhemmin. Mutta kaiken aikaa tekeillä oli myös Solo.

Solon ohjaajaksi kesken kuvausten hypännyt Ron Howard viittasi äskettäin tähän taustaan haastattelussa, ja vaikka suorat selityssanat jäivät näin sanomatta, saan sen kuvan, että tämä olisi ollut myös Howardille motivoiva tekijä keikkaan suostumisessa. Ymmärrän kyllä, miksi. Mitä tahansa komediaohjaajat Phil Lord ja Christopher Miller olivatkaan Solosta tekemässä, ainakin käsikirjoittaja Kasdan (parinaan poikansa Jon) oli kertomassa tarinaa suurella sydämellä, Howard saattoi esimerkiksi ajatella. Minä taas saatan jatkaa ajatusta näin: mitä tahansa epäilyksiä minulla on tämän elokuvan tarinankin suhteen, ei minun ainakaan ole mitään syytä epäillä, etteivätkö sen kirjoittajat tuntisi aihettaan ja olisi mukana muistakin motivaatioista kuin palkan perässä.

Mistä sitten ohjaajien lähestymisten eroissa oli kyse, olen viime päivinä pannut merkille kaksi kiinnostavaa viittausta toisiin elokuviin. Wall Street Journalin jutussa nimetön lähde sanoi Lordin ja Millerin olleen tekemässä ”Guardians of the Galaxyn tyyppistä elokuvaa”. Virallisessa pressitilaisuudessa taas Howard sanoi elokuvansa muistuttavan ”enemmän Indiana Jonesia kuin perinteisiä Star Wars -elokuvia”. Mielenkiintoista – etenkin kun Guardiansin voidaan katsoa ottaneen oman mallinsa juuri Star Warsin Han Solon suunnalta, mutta tehneen siitä rokkenrollimpaa.

En mene nyt tässä kirjoituksessa ohjaajaspekulointiin tämän enempää, mutta sen sanon, että en voi väistää sitä, että ohjaajanvaihdos on itselleni yksi kiehtovimmista seikoista Solon äärellä, vaikka se ei tietenkään ollut Lucasfilmin tavoite, ja vaikka tekijät ymmärrettävästi pyrkivätkin puhumaan siitä mahdollisimman vähän pressikiertueellaan. Elokuvan kuvaaminen 70-prosenttisesti uudelleen (kuten Wall Street Journalin edellä mainitussa artikkelissa antama luku kuuluu), mutta samaa käsikirjoitusta käyttäen, on kerta kaikkiaan niin poikkeuksellista, että siitä riittänee pohdittavaa ensi-illan jälkeen vielä tuleviin vuosiinkin.

Kolmas seikka, josta haen kiksejä, on se, että nimestään huolimatta Solon ei pitäisi olla vain Han Solon alkuperätarina. Disneyn toimitusjohtaja Bob Iger kutsui elokuvaa jo varhain ”Hanin ja Chewien origin storyksi” – ja Han Solon ja Chewbaccan suhteen alku onkin paljon kutkuttavampi lähtökohta elokuvalle kuin pelkkä kertomus Han Solon nuoruudesta. Voin sitä paitsi kutakuinkin veikata, kuinka idealistisesta nuoresta pyöhkeilijästä tulee leffan konnakeikan aikana enemmän tuleva kyyninen ja itsenäinen itsensä, mutta olen valtavan kiinnostunut näkemään, kuinka Hanin ja Chewbaccan ikuisen luottamuksen elämänvelka rakentuu. Kasdan taas on kuvaillut elokuvaa ainakin Empiren haastattelussa origin storyn sijaan ”love storyksi” Hanin ja Chewien välillä, ja se on hieno lupaus se.

Muutenkin Han on minusta aina ollut hahmo, joka on kiinnostava pikemminkin suhteessa muihin hahmoihin kuin omillaan (mikä tietysti onkin hänen hahmonsa kiehtovuuden ytimessä, saapuuhan hän tähän sarjaan A New Hopessa itsellisyyttään julistaen). Siksi olen tyytyväinen, että elokuvassa vaikuttaa olevan suuressa roolissa myös toinen tuttumme Hanin menneisyydestä, Lando Calrissian. Lando kun on hahmo, joka minusta jopa Hania paremmin ansaitsisi omat soolotarinansa: hänhän on synnynnäinen huijari vähintään siinä missä Solokin, mutta jollain merkillisellä tavalla hän kuitenkin päätyy Imperiumin vastaiskuun mennessä yhteisöstään huolehtivaksi Pilvikaupungin pormestariksi.

Tähän kohtaan voi tietysti livauttaa pienen sivuhuomion näyttelijöistä: siinä missä suuren yleisönkin epäilykset kohdistuvat tuntemattoman Alden Ehrenreichin tulkintaan nuorena Han Solona, kaiken tähän asti nähdyn perusteella ei ole mitään syytä pelätä, etteivätkö Joonas Suotamo ja Donald Glover olisi Chewbaccana ja Landona mitään muuta kuin täydellisiä rooleissaan.

Siitä, millaista sanailua näiden hahmojen välillä sitten on odotettavissa, on halutessaan voinut nähdä jo paljon. Solon kaikki markkinointi on käytännössä keskitetty kutakuinkin tähän kuukauteen ennen ensi-iltaa, mutta sen aikana tavaraa sitten kyllä onkin tullut. Minä olen kirjanpitoni mukaan nähnyt teaserin ja trailerin lisäksi peräti 18 erilaista tv-spottia, joista melkein jokaisessa on pätkiä uutta materiaalia, ilmeisesti sitä paitsi aivan sieltä täältä elokuvaa. Vaikka Solon juonesta on virallisesti kerrottu todella vähän, näistä pätkistä on toki ollut mahdollista muodostaa käsityksensä myös tapahtumien kulusta.

Vielä tv-spottejakin enemmän ovat kertoneet kokonaiset 30-50 sekunnin mittaiset klipit elokuvasta, joita on tällä kertaa julkaistu jo peräti kahdeksan (vrt. The Last Jedistä ei yhtään). Näissä esimerkiksi talk show -ohjelmissa nähdyissä klipeissä on esitetty useimpien hahmojen keskinäiset ensitapaamiset, mikä minusta on kummallista. Kun esimerkiksi The Force Awakensissa kaikkien hahmojen esiintymiset oli mietitty elokuvan sydäntä sykähdyttäviksi huippukohdiksi, pienten aplodien paikoiksi suorastaan, nyt jopa ”Han kohtaa Landon” pelkistyy arkiseksi tapahtumaksi osittain siksi, että olen nähnyt sen ennen ensi-iltaa irrallaan.

Koska clipeistä on muutenkin suuri vaara tehdä vääriä tulkintoja esimerkiksi näyttelijäsuoritusten onnistumisesta kokonaisuudessa, huomautan, että nämä kannattaa siis katsoa vain omalla vastuulla:

Itse asiassa noiden sijaan kannattaa ehkä mieluummin katsoa behind the scenes -pätkä Rebels on the Run, sillä se näyttää sen neljännen seikan, jonka haluan mainita Solo-odotusteni kärjessä:

Solo nimittäin näyttää todella tyylikkäältä, eikä se ole mikään ihme. Elokuvan kuvasi yksi Hollywoodin tämän hetken jännittävimmistä elokuvaajista, Bradford Young. Young (mm. Arrival) tunnetaan tummasävyisistä, luonnollisista ja mietteliäistä kuvista, ja hän vaikuttaa tuoneen tyylinsä myös Star Warsiin, vaikka kuvattava elokuva onkin toiminnallisempi kuin häneltä ehkä on totuttu. Solo näyttää koko ajan tummalta ja coolilta, enemmän vaikka viime vuoden Blade Runnerilta kuin kepeältä kesäleffalta lainkaan, ja on kiehtovaa nähdä, miten tämä kontrasti pelaa komedialliseen sanailuun ja vauhdikkaisiin toimintakohtauksiin.

Solossa vaikuttaa myös olevan paljon joukkokohtauksia, joka tietenkin tarkoittaa myös avaruusolentoja, mielikuvituksellisia pukuja ja tyylikkäitä lavasteita, koska nyky-warssin periaatteessa greenscreenin välttelemisestä on selvästi pysytty. Tarinan sisällä Solo lupaa siis viedä meidät syvälle galaksin alamaailmaan, mutta samalla myös asuttuihin kolkkiin – Rogue Onen tavoin ja toisin kuin episodit VII ja VIII. Kaikki tämä on enemmän kuin tervetullutta. Tätä minä haluan ehdottomasti nähdä, voin nyökytellä.

Syitä innostumiseen siis olisi, vaikka haen ne tavallaan pikemminkin kulissien takaa kuin itse premissistä. Viikon päästä selviää, halusinko nähdä tällaisen elokuvallisen tarinan juuri Han Solon nuoruudesta. Toivottavasti!

Solo-traileri: ”Näytät hyvältä. Hieman karkealta reunoilta, mutta hyvältä”

Solon ensi-iltaan on Suomessa enää 45 päivää, mutta vielä ehdimme saada toisen trailerin. Vai onko se nyt sitten ensimmäinen, jos edellistä kutsutaan teaseriksi – vaikka aivan trailerimainen sekin kyllä oli.

Joka tapauksessa: tässä se uusi. Ja alla analyysia.

 

”I’ve got a good feeling about this”, nuori Han (Alden Ehrenreich) sanoo ilmeisenä tsoukkina verrattuna päinvastaiseen Star Wars -vakiorepliikkiin – ja todennäköisesti myös aivan tarkoituksellisena sutkauksena sille median ja fanikunnan osalle, jolla on pahoja epäilyksiä tämän elokuvan suhteen. Trailerin tarkoitus on osoittaa, että luvassa on vähintään yhtä sujuva viihteellinen toimintaseikkailu kuin vaikkapa Marvel-elokuvatkin lupaavat ja toimittavat.

Sen se tekee, ja siinä sivussa se tulee myös vihjanneeksi, että Solo on juuri tätä – eikä siis esimerkiksi sellainen yleisöä haastava ja jakava elokuva kuin The Last Jedi oli. Kyynisemmät katsojat varmaankin osaavat muistuttaa itseään siitä, että trailerileikkauksessa eivät koskaan näy elokuvien syvät ongelmat, mutta on syytä muistaa, että aivan suurimmat yleisömassat eivät todennäköisesti tänä päivänäkään tiedä, että Solon ohjaajat vaihdettiin kuvausten ollessa jo kertaalleen melkein valmiit. Itse asiassa heille viesti pikemminkin kuuluu: kyllä, ihan oikeasti, uusi Star Wars -elokuva, taas, ja ihan kohta!

Toinen trailerin viesti on oikeastaan aivan sama kuin teaserinkin: tässä meillä on nuori Han Solo, joka on raju ja cool kuten vanhakin, mutta vielä hiomattoman innokas ja optimistinen (mihin hyvän fiiliksen repliikkikin viittaa). Pääasiassa Qi’ran (Emilia Clarke) sanoin saamme myös kuulla tiivistyksen siitä, mikä tekee tästä elokuvasta Hanin alkuperätarinan pelkän nuoruudenseikkailun sijaan. Kyse on siitä, mitä Han haluaa olla ja mitä tahtoo elämältä: rahaa, kostoa vai ehkä jotain aivan muuta – esimerkiksi ennen kaikkea seikkailua? Kohotan kiinnostuneena kulmakarvojani kosto-maininnalle – sehän siis tarkoittaa, että Hanilla olisi jotain kostettavaa, vaikka se ei hänen motivaationsa oikeasti olisikaan.

Toisessa trailerin kohdassa Han itsekin sanoo odottaneensa pitkään ”tätä tilaisuutta”. Kyse tuskin on (ainakaan pelkästään) tilaisuudesta päästä ison rahan rosvoilun syrjään kiinni, vaan jostain perustavammasta. Oma veikkaukseni tässä vaiheessa: nuorta Soloa ajaa halu päästä mihin tahansa suurempiin kuvioihin. Nousta niin sanotusti nextille levelille. Tasolle, jossa legendat syntyvät.

Koska Solo tulee näin hirveän pian (liian pian, sanon yhä, ja niin sanoo Mark Hamillkin, mutta minkäpä me kumpikaan sille voimme) The Last Jedin jälkeen, meille ei ole vielä juurikaan ehditty paljastaa Solon asetelmia näitä trailereita pitemmälle. Mediakierros käynnistynee ihan kohta, mutta saattaa olla, että jo pelkät aikataulut ajavat meidät näkemään tämän elokuvan vielä vähemmin ennakkotiedoin kuin edelliset uudet Star Warsit. Tällä kertaa en aio valittaa: koska en henkilökohtaisesti ole yhtä sydän syrjällään Solon sisältöön kuten vaikkapa The Last Jediin, yritän suhtautua tällä kertaa zen-asenteella ja katsoa, mitä saan. Sillä asenteella minusta on mukavaa esimerkiksi se, että sekä teaser että trailer antavat enemmän viboja länkkäreistä kuin aiemmista Star Warseista.

Tottahan tällaiset pariminuuttisetkin silti jotain tarinastakin paljastavat. Nyt tiedämme siis esimerkiksi, että Tobias Beckett (Woody Harrelson) värvää Han Solon tiimiinsä, johon Qi’Ra ehkä jo kuuluu, hiekkarannalla ja että saman planeetan Jabban hovin mieleen tuovan kohtauksen isäntä vaikuttaisi tosiaan olevan Paul Bettanyn näyttelemä rikollispomo Dryden Vos. Muu jengi – erittäin cool Lando Calrissian (Donald Glover), hänen droidinsa L3-37 (Phoebe Waller-Bridge) ja Val (Thandie Newton) – liittyvät ilmeisesti seuraan vasta Vandor-planeetan lumisilla vuorilla, joilla junaryöstö tapahtuu.

Kuitenkin junan katolle asti sankareita seuraa myös uusi naamaripahis Enfys Nest, joka muuten äskettäin paljastui oheistuotteista naiseksi (kukahan häntä mahtaa näytellä?). Nest siis niin ikään nähdään sekä Kanarian saarilla että Pohjois-Italiassa kuvatuissa kohtauksissa – jotka voivat toki tapahtua samalla planeetallakin, jos elokuvassa on ryhdytty niin hurjiksi, että planeetalle on annettu useampi ilmastotyyppi. Olisikohan tässä ehkä kyse kilpajuoksusta kahden jengin välillä?

Tästä kuviosta ja näistä trailereista ei kuitenkaan vielä näy, miten Han nappaa partnerikseen Chewbaccan (Joonas Suotamo), joka yhdestä näkökulmasta on peräti tarinan kulmakivi: kutsuttiinhan tätä projektia jo ennen sen kuvauksia ”Hanin ja Chewien origin storyksi”. Mikään trailerien kolmesta näkyvimmästä lokaatioista – Corellian nuhjuinen kaupunki, western-hiekkamaailma ja Vandorin lumihuippuiset vuoret – ei ole Kesselin maustekaivos (joka todennäköisesti onkin studiototeutus, ja joka saattaa olla myös elokuvan perinteisimmin starwarsmainen osa). Mutta trailerissa on kyllä kuva kahdesta wookieesta, joka voisi hyvin liittyä juuri tilanteeseen, jossa Chewie pääsee pakoon, mutta monet muut jäävät kahleisiin… (Virallisella sivulla juuri julkistetuista leluista voikin päätellä, että pakoon lähdetään yhdessä, koska Han ja juuri Chewie on kahlehdittu toisiinsa jaloistaan.)

Trailerin väläykset Hanin ja Chewien suhteesta ovat hauskoja (katsokaapa Suotamon oma trailerireaktio-video), mutta nähtäväksi tietenkin vielä jää, kuinka suhde elokuvassa toimii. Traileri alleviivaa myös rikollisjengeissä väistämätöntä petoksen mahdollisuutta, eikä siinä varmasti ole kyse vain silmäniskuista Landon tuleviin tekoihin. On todennäköistä, että idealistinen Han tulee tässä tarinassa useammankin toverinsa pettämäksi samaan aikaan kun Hanin ja Chewien keskinäinen uskollisuuden side rakentuu. ”Ai sä oot 190-vuotias” on paitsi hauska, myös paljastava repliikki: se kertoo, että noin lausuva Han ei tosiaan vielä kovin hyvin tunne elämänvelallistaan.

Vielä yksi huomio on pakko tehdä. Ainakin minulle Solo-leffan teaserissa ja trailerissa keskeinen tunnelmaa luova elementti on musiikki. Bassovetoinen tunnelmointi saa jalan vipattamaan – ja miettimään, millaista olisikaan nähdä Star Wars -elokuva, jonka elokuvamusiikki ei olisikaan klasaria. Se jos mikä antaisi standalone-elokuvalle omanlaisensa luonteen verrattuna kaikkiin tähänastisiin SW-elokuviin – ja olisi sopinut nimenomaan tähän menevään veijaritarinaan.

Solo-leffan säveltäjä on John Powell, joka tunnetaan muun muassa Shrekin ja Kung Fu Pandan kaltaisista animaatioista ja toisaalta Bourne Identityn kaltaisista toimintajännäreistä. Lisäksi on kerrottu, että John Williams itse sävelsi elokuvaan pääteeman, jota Powell sai käyttää. Teaseria katsoessani olin siksi varma, että musiikki on vain trailerivalinta, mutta nyt aloin miettiä: olisiko tällä saralla uskallettu olla villejä? Entä jos Williams olisi nimenomaan tarvittu rakentamaan siltaa perinteisen SW-musiikkiteemaston ja groovikkaan menomusan väliin?

Solo saa maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaaleilla noin viikon ennen Euroopan ensi-iltaa 23. toukokuuta. Kuvausten loppupuolella vaihdetut ohjaajat Phil Lord ja Chris Miller on listattu lopputeksteissä executive producerin tittelillä, kun loppumatkan ohjauksesta vastasi Ron Howard. Käsikirjoitus on Lawrence Kasdanin ja hänen poikansa Jon Kasdanin.