Tag Archives: ei-wars

Kompassin rikkoja, kloonin matkija: Nyt en tykkää

Posted on by
11

Siitä asti, kun ensimmäisten Star Wars -spinoff-elokuvien tekijät – ohjaajat Gareth Edwards ja Josh Trank sekä käsikirjoittaja Gary Whitta – viime kesänä julkistettiin, olen suhtautunut valintoihin kahtalaisesti. En taida osata päättää: yhtäältä olen riemuissani, että uuden Star Warsin tekijöiksi uskalletaan valita nuoria kykyjä, joita yleisö ei edes vielä juuri tunne, mutta jotka ovat kasvaneet George Lucasin avaruussaagan kanssa. Toisaalta minulla on vaatturimaisia huolia saappaiden koosta ja hartioiden leveydestä: en tiedä, mihin nämä kaverit pystyvät, ja franchise-leffojen historia on täynnä ikäviä tapauksia, joissa pystyvätkin tekijät hukkuvat huonojen käsikirjoitusten tai laskelmoivien studiopäätösten alle. Näitä molempia kantoja pyörittelin jo viime kesänä, eikä tilanteessa ole muuttunut oikeastaan muu kuin se, että herrakolmikosta epäilyttävin, Gary Whitta, on jättänyt ensimmäisen standalone-leffan ensimmäisen käsisversion jonkun toisen viimeisteltäväksi.

Chris_Weitz

Chris Weitz heiluttaa minulle kuin kiusaten. (kuva: Nicolas Genin, CC BY-SA 2.0)

Mutta nyt, kun meillä on The Hollywood Reporterin skuuppi (vahvistamaton, mutta kyseessä on luotettava uutismedia), että Edwardsin ohjaaman ensimmäisen standalone-leffan käsiksen viimeisteleekin Chris Weitz, haluan käyttää kortin, jossa huojahteleva Darth Vader huutaa tuskaisena ”Noooooo-oooo!”

Chris Weitz on kirjoittaja-ohjaaja, jonka tunnetuin ja arvostetuin työ on About a Boy (2002). Se oli onnistunut pieni brittidraama, jonka kässäristä Weitz oli jopa Oscar-ehdokkaana. About a Boyn erinomaisuutta ei kuitenkaan kannata pistää yksin Weitzin piikkiin: filmi perustui Nick Hornbyn romaaniin, ja sekä käsiksen että ohjauksen jakoi Chris Weitzin kanssa hänen veljensä Paul.

Tämä on merkityksellistä, koska Chris Weitzin muu filmografia on melkeinpä katastrofi. Hän on käsikirjoittanut Pähkähullun professorin jatko-osan ja oli mukana ohjaamassa alkuperäistä American Pieta (joista viimeksi mainittu ei toki ole genressään ansioton, mutta kovin kaukana Star Warsista). Hän ohjasi yhden osan Twilight-filmatisoinneista – nimittäin sen, jolla on tuon yleisesti haukutun sarjan episodeista kehnoimmat Imdb-pisteet. Ja, niin, hän käsikirjoitti ja ohjasi Golden Compass -filmatisoinnin (2007), jonka täytyy olla Hollywoodin lähiaikojen pahimpia huteja.

golden-compass

Golden Compass (2007): valitettava todistuskappale Chris Weitzista ison franchise-elokuvan tekijänä.

Golden Compass perustui Philip Pullmanin erinomaisen nuorten fantasiatrilogian His Dark Materialsin ensimmäiseen osaan, ja oli elokuva, jota minä odotin innolla. Näyttelijöiksi oli kaapattu muun muassa Nicole Kidman ja Daniel Craig, jotka molemmat sopivat osiinsa täydellisesti. Vaikeaan lapsipääosaan oli niin ikään löydetty luonteva näyttelijä. Koko elokuva näytti (ainakin pysäytyskuvissa) täsmälleen siltä, miltä kaltaiseni kirjan ystävä toivoi filmin näyttävän. Mutta vaikka kuinka halusin elokuvasta pitää, onnistuin huijaamaan itseäni vain yhden katsomiskerran. Toisella kerralla oli pakko tunnustaa, että Golden Compass oli pintansa alla hengetön, käytännössä epäonnistunut sovitus, joka hukkasi suurimman osan kirjan potentiaalista ja kiirehti omituisen sekavasti sen toisen puolen läpi. Kirjaa lukemattomat elokuva jätti täysin kylmäksi, ja meille kirjan lukeneille oli siis tarjolla ikään kuin vain kuvitus. Raskauttavin virhe oli vielä säästetty loppuun, kun kirjan (todella raju) lopputwist oli ”siirretty toisen elokuvan alkuun” – joka tarkoitti, että ensimmäinen osa päättyikin näennäiseen onnelliseen loppuun, ilman cliffhangeria ja gameofthronesmaista mitä-juuri-äsken-tapahtui -fiilistä. Toista elokuvaa ei koskaan tullut, ja Pullmanin kirja saa odottaa ansaitsemaansa kunnon filmatisointia luultavasti vielä hyvin pitkään.

On totta, että Golden Compass oli ainakin jossain määrin nimenomaan studiopäätösten uhri – esimerkiksi loppuratkaisu ei ymmärtääkseni ollut Weitzin valinta. Mutta vähät siitä, sillä filmi on minulle vastaansanomaton todistuskappale siitä, että sen ohjaaja-käsikirjoittaja ei osannut asiaansa, vaikka lähdeteos, tuotantosuunnittelu ja näyttelijäkaarti olivat priimaa. Ja kääntäen: olen suorastaan tavannut muistella Golden Compassia myöhemmin muistuttaakseni itselleni, että aiheen, rahan ja kulissien lisäksi onnistumiseen tarvitaan Tekijä.

Kultaisesta kompassista pääsen siis tuoreen uutisen tuskaani. Miksi Star Wars -spinoffin kässärin viimeistelijäksi palkataan kaveri, jonka näytöt ovat tätä tasoa? Mies, joka pilasi Kultaisen kompassin eikä onnistunut pelastamaan Twilightia? Eikö mieluummin olisi kannattanut vaikka tehdä kuten yksi vahva huhu jo kertoi: valita käsikirjoitusta jatkamaan SW-hankkeiden tuottaja-apulaiskirjoittaja-scriptdoctor Simon Kinberg?

Tutkimattomat ovat Lucasfilmin tiet. En minä Gary Whittankaan valintaa ulkopuolelta ymmärtänyt (ja Kinbergilläkin on urallaan omat huolestuttavat tapauksensa, mutta en mene niihin nyt). On tietysti niin, että kun näitä filmejä nyt juonitaan Lucasfilmin tarinaryhmässä tai muissa pöydissä pitkälle ennen varsinaisia tekijävalintoja, on niillä tekijöilläkin ehkä pienempi merkitys. Ja tietysti on niinkin, etten voi sanoa tuntevani Chris Weitzia taiteilijana (Golden Compassin dokkareissa hän vaikutti sentään hyvin vilpittömältä) ollakseni varma siitä, etteikö Lucasfilmillä voisi olla perusteitakin valinnalleen. Aina on myös mahdollista. että Weitz on parjaamiani näyttöjään taitavampi: en ole nähnyt hänen viimeisimpiä töitään A Better Lifea ja Disney-uututta Cinderella (joka tosin näytti trailerissaan hyvin väsyneeltä satubuumin standarditekeleeltä). Kop-kop.

– – –

Jos on käsikirjoittajavalinnassa sulattelemista, entä mitä pitäisi sanoa tuoreimmasta Boba Fett -huhusta? Minulle tuntematon nettisivu iKwiz yhtyy siis niihin huhuilijoihin, jotka väittävät ensimmäisen standalone-leffan kertovan Boba Fettistä ja Han Solosta – mutta väittää lisäksi, että kyseessä ei olekaan tuntemamme Boba Fett (palkkionmetsästäjä ja Jango Fettin luomuklooni), vaan uusi hahmo, joka pukeutuu samaan haarniskaan ja käyttää samaa nimeä.

Michael_Fassbender

Michael Fassbender: kuulemma Boba Fett, vaikkei ”se” Boba Fett. Öh? (kuva: Gage Skidmore, CC BY-SA 3.0)

Tämä huhu on kuultu jo joskus muinoin, enkä oikein keksi, mikä siitä nyt tekisi uskottavamman – ellei sitten se, että sen ovat kuulleet myös uskottavammat SW-huhusivut. iKwiz lisää vielä väitteen, että uutta Boba Fettiä näyttelisi kenties Michael Fassbender (mm. 12 Years a Slave, Shame ja genreleffoista X-Men -sarjan nykyinen Magneto), joka onkin vahva valinta mihin tahansa tylyyn rooliin. Itse huhusta en kuitenkaan näillä tiedoilla innostu.

Jos väite on totta, se tarkoittaisi, että ensimmäinen standalone-elokuva voisikin sijoittua myös aikaan Jedin paluun jälkeen – siis olettaen, kuten kaikki kai olettavat, että myös uudessa SW-jatkumossa Boba Fett selviytyi sarlaccin kuopasta. Monien tästä vetämä johtopäätös, että standalone-leffassa nähtäisiinkin nuoren Han Solon uuden näyttelijän sijaan itse Harrison Ford, tuntuu minusta kuitenkin hyvin epäuskottavalta – ja jo siksikin ostan mieluummin leffan juoneksi ajatuksen palkkionmetsästäjistä ja/tai nuoresta Han Solosta.

Varmempina uutisina saman filmin naispääosaan kuuluu nyt sitten valitun Tatiana Maslany, jonka puolitoista viikkoa sitten kirjoitin olevan vahvoilla. Mikäpä siinä (pitänee vilkaista Maslanyn läpimurtoroolia, etenkin jenkeissä kehuttua Orphan Black -sarjaa, joka muuten löytyy suomalaisestakin Netflixistä).

Luonnollisesti jotkut ehtivät jo ehdottaa rooliksi Ailyn Veliä, Boba Fettin Legends-universumin tytärtä, mutta hei, pliii-iis.

– – –

Kirjoittajavalintoihin ja kloonikuvioihin liittymättä, Helsingin Sanomat kirjoitti tänään netissä ja huomenna printissä The Force Awakensista haastatellen minua.

Perjantaina internet räjähtää

Posted on by
7

Eipä ollut kummoinen traileri.

Nimittäin George Lucasin ideoiman animaatioleffan Strange Magicin traileri. Rasittavan tuntuista kohkausta!

Sen sijaan toista maata lie, odotettavasti ja toivottavasti, erään The Force Awakens –nimisen pienimuotoisen elokuvan teaser, joka heilahtaa valikoituihin amerikkalaisiin teattereihin tämän viikon perjantaina. Teaser on peräti 88-sekuntinen, kun huhut puhuivat minuutin mittaisesta pätkästä. Ehkäpä trailerien sisältöhuhuihinkin pätee sama luotettava taso?

Ilmeisesti kyseessä tosiaan on eksklusiivinen julkaisu valittuihin teattereihin amerikkalaisille perinteisenä elokuvissakäynnin hetkenä eli kiitospäivän viikonloppuna. Joka pahimmillaan tarkoittaa, että paitsi meikäläiset valkokankaat, myös internet saa teaserin vasta ensi viikolla. Jos näin on, niin se on kyllä kauhea surku, sillä en mitenkään usko, etteikö jonkinlainen salakuvattu versio repeäisi nettiin heti perjantaiaamuna. Tasa-arvoisempaa olisi siksi ollut näyttää globaalille odottavalle yleisölle samaan aikaan täyslaatuinen versio.

Mutta mitä sitten tulee globaaliin tasa-arvoon, niin ilahduttavaa sellaista edustaa ensimmäisten viiden Rebels-jakson julkaiseminen ilmaiseksi vähäksi aikaa virallisille sivuille. Minun on pitänyt kirjoittaa sanaseni Rebelsin alusta jo pitkään, mutta katsotaanpa nyt kaikki jaksot ensin.

Se Toinen Sarja: Into Darkness vie kohti valoa

Posted on by
8

Katsoin eilen Suomen ensi-illassa (kyllä, täällä Kuopiossa: Finkkarin uuden Scala-teatterin avajaisissa.) Star Trek Into Darknessin. Ja pidin, kuulkaas, kovasti.

Intohimoisimmat suippokorvat olkoot mitä mieltä tahansa, mutta minun kirjoissani Into Darkness on lähestulkoon ensiluokkainen scifisävyinen actionseikkailu. Jo J.J. Abramsin ensimmäinen Star Trek oli erinomaisen onnistunut tyylillinen modernisaatio, mutta vasta tämä toinen on tarinallinen modernisaatio.

Uudelleenkatsoin ensimmäisen uuden Trekin tällä viikolla. Se oli vielä enemmän starwarsia kuin muistinkaan: ihan kaikessa toimintakohtausten tyylistä miljööseen tosiaan näkyy, että ohjaajansa oli enemmän Wars- kuin Trek-fani, ja että uusi Star Trek oli jopa tehty enemmän Wars-faneille kuin trekkereille. Ja mikäs siinä, temppuhan kannatti: filmi oli älyttömän suosittu, ja avasi koko sisäänpäinlämpiävälle Trek-kulttuurille uusia yleisöjä. Gizmodon kriitikko kirjoitti juuri, että tuntee alkuperäisen Trekin vain muutaman tv-jakson tasolla, ja tuntee Abramsin Trekkien olevan tehty juuri hänelle.

Mutta vaikka minä(kin) pidin ykkös-Trekin sulavavauhtisesta toiminnasta, oli se myös pelottava esimerkki siitä, mitä en toivoisi kilpailevan saagan Episode VII:n olevan, ja minkä vuoksi en ollut aivan innoissani kuullessani Episode VII:n ohjaajavalinnasta. Star Trek 2009 oli niitä vuoristorataelokuvia, joiden kyydissä on kivaa, mutta jonka päätyttyä tapahtumat on jo unohtanut. Oli melkein yllättävää huomata toisella katsomiskerralla, että niin tosiaan, siinä ihan oikeasti posautettiin koko hiton Vulcanus avaruustuhkaksi, koska tarinan yhdentekevähkö, pilottijaksomainen pintajuoni peitti synkemmät sävyt alleen. Star Trekissä tapahtui omalle universumilleen perin harvinaisen vakavia, peruuttamattomia ja synkkiäkin asioita, mutta silti elokuva tuntui lähinnä kepeältä seikkailulta, jossa pinnari-Kirk kohoaa koulunpenkiltä kapteeniksi muutaman tunnin melskeissä ja kerää siinä sivussa ympärilleen tulevat kumppaninsa. Mitä tahansa nyt sitten Episode VII:ltä toivonkin (ei mennä siihen nyt), en toivo elokuvaa, joka ”vain viihdyttää”, ja joka syöksyy niin vauhdilla toimintakohtauksesta toiseen, että sitä katsoessaan unohtaa, minkä nimistä elokuvaa katsooakaan. Sillä, niin, Star Wars Episode VII:n ei pitäisi tarvita aloittaa niin puhtaalta pöydältä, että se ei tavoittelisi vanhojen elokuvien ystäviä.

Josta siis Into Darknessiin, joka ainakin yhden katsomiskerran perusteella on minusta parempi elokuva. Ja myös, jos tarpeen, parempi esikuva Star Wars Episode VII:lle.

Vaikka tämä Abrams-tiimin toinenkin Trek on täpöten täynnä toimintaa, tässä sitä kannattelee kunnollinen juoni käänteineen. Elokuvan vauhti tuntuu nyt ainakin useimmiten perustellulta, koska Into Darknessin shakkilaudalla on (ainakin) yksi pelaaja enemmän kuin ykkösosassa: aina joku uhkaa sankareitamme jostain suunnasta, joten onhan siinä liikuttava!

Kakkososaisuudestaan Into Darkness hyötyy erityisesti hahmovetoisuudessaan: meille ei tarvitse enää esitellä sankareita ja heidän erojaan vanhoihin esikuviinsa, joten nyt etenkin Kirkin ja Spockin suhteesta saadaan enemmän irti. Liekö kyse tuttuudestakin, että näyttelijöistä erityisesti Chris Pine eli Kirk parantaa ykkösosasta. Tosin tälläkin kertaa osalla jengistä on melko vähän tekemistä, mutta se on elokuvan formaattivika verrattuna pitkään televisiosarjaan. Ainoa uusi jengiläinen on nolon vanhanaikainen koriste-naishahmo. Hahmovetoisuudesta käy silti ainakin se, että Benedict Cumberbatchin hahmo (joo joo, koko tällaisista asioista kiinnostunut internet on tiennyt jo kuukausia mistä on kyse, mutta jätän nyt spoilerin kirjoittamatta) on todella tehokas, uhkaava pahis – ykkösosalla oli ongelmia tälläkin osastolla. Paljolti juuri Cumberbatchin presenssin ansiosta Into Darkness onnistuu tuntumaan edeltäjäänsä synkemmältä, vaikka edeltäjässä sentään räjäytettiin se Vulcanus.

Entäs se toiminta – jestas, Into Darknessissa on useampikin toimintakohtaus, joille kaikki viime vuosien yrittäjät saavat olla kateellisia. Erityisesti erään torpedointikohtauksen päätyttyä teki mieli taputtaa (en kehdannut yksin). On vaikeaa saada katsoja jännittämään elokuvassa, jossa hahmoille ei periaatteessa pitäisi voida käydä mitään, mutta tässä minä puristin penkin käsinojia. Ja onko Enterprise koskaan näyttänyt yhtä todelliselta ja, tuota, isolta kuin tämän elokuvan prologissa? Ei, ei edes Motion Picturen verkkaisissa kamera-ajoissa.

Kakkososa myös jatkaa onnistuneesti Trek-universumin modernisointia. Vanhoissa, pasifistis-aatteellisissa Trekeissähän ei juuri koskaan nähty esimerkiksi Maata, mutta tämä uusi vaihtoehto-Trek tuntuu tapahtuvan realistis-nihilistisemmässä tulevaisuudessa. Tämän Trekin maailmassa tuskin on luovuttu rahasta ja omaisuudesta. Silti kyse on (ainakin minun makuuni) riittävän samasta asiasta: uusi Trek on kuin modernisoitu valotus siitä vanhasta.

Muutenkin Into Darkness tasapainoilee onnistuneesti vaikeassa tilanteessaan muistaa saagan painolasti ja toimia ykkösosan myötä löytyneille uusille yleisöille. Se on täynnä viittauksia ja yksityiskohtia, jotka puhuttelevat vihkiytyneitä toisin kuin noviiseja, mutta ei välttämättä vaadi katsojaltaan mitään muuta aiempaa tietoa kuin sen oman ykkösosansa. Tämänkin olisi voinut tehdä niin monella tavalla: yhdessä kohtauksessa tohtori McCoyn pöydällä on tribble, ja jos pysyttäisiin tällä tasolla, olisi se aika laiskaa droppailua. Mutta esimerkiksi viittaukset Federaation ja klingonien imperiumin herkkiin suhteisiin toimivat todella hyvin. Sen sijaan siitä voi varmasti olla montaa mieltä, onko järkevää, että Into Darknessin loppupuoli tekee niin paljon, krhm, ”kunniaa” eräälle vanhalle Trek-tarinalle kuin tekee.

Kaiken kaikkiaan: Into Darkness on edeltäjänsä tavoin ennen kaikkea puhdasverinen viihde-elokuva, mutta se onnistuu viihdyttämisessä vielä edeltäjäänsäkin paremmin, syventäen tarinaa tietoisesti. Olen samaa mieltä Slashdotin pitkän arvion kanssa: ”Trek-teemaisena action-elokuvana” Into Darkness on loistava. Epäilemättä moni Federaation logon olkapäähänsä tatuoinut trekkeri kiroaa nämä kaksi elokuvaa vääräuskoisina. Ilmeisesti odotettavissa on myös arvioita, joiden mielestä ykkösosan päättymätön toimintavaihde oli parempi ratkaisu, koska niin ainakin tuntuu ajattelevan esimerkiksi Wired. Mutta minä nautin nyky-Trekkini tällaisena mieluusti.

Peruutus Trek-sivuvaihteelta tähän blogiin. Mitä nyt sitten tahdonkaan Episode VII:ltä (ei, ei vieläkään mennä siihen), Into Darknessissa on todella paljon sellaista, mille sanoisin kyllä. Ja se, mille sanoisin ei, liittyy suurelta osin Into Darknessin käsikirjoitukseen. Muistattehan, että Episode VII:ssä juuri se ei tule Abramsin tallista.