Rebels: Jotain tuttua, jotain uutta, jotain sinistä

​Suuramiraali Thrawn.

Vihkiytyneelle fanikunnalle Star Wars -universumin sisältöpuolen uutiset, tuotejulkistukset siis sivuuttaen, eivät tästä juuri suurene. Rebelsin kolmannen kauden paneelin yleisö Star Wars Celebrationissa Lontoossa puhkesi taputtamaan seisoen. Suuramiraali Thrawn, Legends-universumin rakastetuin (tai pahimmillaankin toiseksi rakastetuin) hahmo, esiintyy aninaatiosarja Rebelsin kolmannella kaudella.

Suuramiraali Thrawn. Nyt. Kuva Rebelsin kolmannen kauden trailerista.

Mahtavaa, upeaa, parhautta, wizard! Timothy Zahnin Imperiumin perillinen -romaaniinsa 1990-luvun alussa luoma taktinen nero Mitth’raw’nuruodo, taiteiden rakastaja ja vihollistensa ymmärtäjä, kun on totisesti koko Star Wars -universumin parhaita hahmoja. Kun expanded universen vanhoista romaaneista tehtiin kaanonista erillinen Legends-universumi, minä ja monet muut surimme Thrawnin ”menetystä” melkein isoimpana surunamme.

Mutta nyt Thrawn siis on kaanonia, vaikka Imperiumin perillisen ja sen jatko-osien tapahtumat eivät olekaan. Eikä siinä vielä kaikki: Tim Zahn kirjoittaa parhaillaan uutta Thrawn-nimistä romaania, joka ilmestyy huhtikuussa 2017. Tämä on erityisen mielenkiintoista, koska, totta tosiaan, tämä Thrawn henkilöhistorioineen ei ole ”sama” kuin tuntemamme, vaikka sama Zahn hänet jälleen meille toimittaa. Eikä Thrawnin kohtalokaan siten ole sama… Legends-tarinoissahan pääsaagan sankarit kohtaavat ja kukistavat Imperiumin rippeiden johtoon nousseen Thrawnin viisi vuotta Jedin paluun jälkeen, kun taas Rebelsissä mennään nyt aikaa muutamaa vuotta ennen Uutta toivoa.

Pelko pois, kuitenkin: Celebrationissa tänään näytetty Rebelsin kolmannen kauden tuplapitkä avausjakso samoin kuin nettiinkin julkaistu traileri näyttävät jo Thrawnin, ja hän vaikuttaa aivan itseltään. Rooliin on valittu ehdottoman osuva näyttelijä, rauhallisesti puhuva, tanskalaisista tv-sarjoista tuttu Lars Mikkelsen. Rebelsin vetäjä Dave Filoni muuten kuvaili roolitusta kaikkein vaikeimmaksi ja vitsaili Mikkelsenin perheen joulupöytäkeskusteluista (veli Madshan näyttelee Rogue Onessa). Paneelissa myös kerrottiin, että Thrawnin kehittelyssä sarjaan on konsultoitu Zahnia, mikä onkin viisasta, mutta Zahn itse antoi videotervehdyksessä vastapalloon hyväksyntänsä sarjan tekijöiden tulkinnalle.

Samassa Rebels-trailerissa on muuten toinenkin tervetullut hahmon paluu: ilmeisesti näemme kolmoskaudella Wedge Antillesin liittymisen Kapinaliittoon. Muutoinkin Rebelsin kolmoskausi vaikuttaa kiinnostavalta. Sanon siitä vielä pari sanaa, vaikka paneelin täyden raportoinnin jätän toisille. Tähän väliin kuitenkin spoilerivaroitus: ellet ole nähnyt Suomessa esittämätöntä kakkoskautta, spoilaannut kuvan alla.

Rebels on siitä taitavasti rakennettu sarja, että se tuntuu kypsyvän sitä mukaa kuin sarjan aika lähestyy originaalitrilogiaa. Kakkoskausi oli jo aikuisempi kuin ykkönen, vaikka sillä toki koomiset kevennysjaksonsa olikin (lapsillekin sarjaa kun markkinoidaan). Kakkosen avaus, vuosi sitten samaan tapaan Celebrationissa viime vuonna ensiesitetty The Siege at Lothal oli minusta sarjan tähänastinen ehdoton huippuhetki, mutta vaikka se oli hurja, on kolmoskauden avauksen hurjuus puolestaan sen tapahtumia enemmän sen hienostuneessa synkkyydessä. Sarjan lapsitähti Ezra on aikuistunut näyttämään popparilta, mutta hiippailee pelottavan lähellä pimeää puolta. Kakkoskauden lopussa sokeutunut Kanan on henkisesti(kin) pimeässä paikassa. Kapinaliittokin tuntuu yhä enemmän käyvän oikeaa sotaa: aiemmin Rebelsissä on usein selvitty PG-tason toiminnalla, ja valkohaarniskaiset vihulaisetkin usein kuhmuilla, mutta tässä jaksossa ei jää epäselväksi, että teini-ikäinen Ezra todella tappaa lukuisia vastustajiaan – tiedättehän, tappaa niinkus kuoliaaksi asti.

Celebrationin paneelissa kerrotun ja siellä näytetyn klipin sekä kolmoskauden tuoreen julisteen perusteella tärkeä rooli on luvassa myös Maulille (ent. Darth). The Clone Warsin ollessa minulle vieraampi olen edelleen kahden vaiheilla, pidänkö siitä, että Maul on virallisen kaanonin mukaan hengissä, mutta sen voin sanoa, että hahmoa käytetään kakkoskauden finaalissa ja Celebrationissa näytetyssä kolmosen klipissä todella kiinnostavasti. Maul etsii paikkaansa maailmassa, Filoni sanoo: pudottuaan kahdesti suuren vallan liepeiltä Maul ei ole enää sith eikä välttämättä täysin pahakaan, muttei missään nimessä myöskään ”hyvä”. Ezrassa hän näkee itselleen oppilaan, ja nostan cosplay-pukuni hattua sille, että Rebels lähtee tällaiselle tielle. Jos Maul pysyy kiinnostavana, mikäpä minä olen henkiinheräämistä tuomitsemaan?

Muut Celebrationin keskimmäisen päivän esitykset jäivät yllättävänkin uutisvapaiksi: ei esimerkiksi uusia peli- tai sarjakuvajulkistuksia, vaikka molemmills oli paneelinsa. Mutta huomenna, tapahtuman päätteeksi, vuorossa on Future Films -paneeli, jossa paikalla taitaa olla jopa neljä SW-elokuvan ohjaajaa. Colin Treverrowkin on nimittäin bongattu Celebrationista…

Bloodline: Uuden trilogian galaksin tila valkenee viimein

Nyt kun The Force Awakensin ensi-illasta on jo yli puoli vuotta, meille vähitellen kerrotaan, kuinka sen kuvaamaan tilanteeseen Jedin paluun onnellisesta lopusta pohjimmiltaan päädyttiin. Olennainen palanen tätä palapeliä on Claudia Grayn kehuttu romaani Bloodline, joka sijoittuu aikaan noin kuusi vuotta ennen Episodi VII:aa.

Tämä kirjoitus alkaa spoilaamattomana kirja-arviona. Selkeän varoituksen jälkeen käsittelen myös kirjan spoilaavia juonenkäänteitä niistä kiinnostuneille lukijoilleni.

Bloodline-cover

Ensin ilouutinen kaikille, joiden mielestä Luke Skywalker ei ollut ainoa klassinen hahmo, joka jäi The Force Awakensissa liian vähälle huomiolle: Bloodline on läpikotaisin Leia-romaani. Sen muissa pääosissa ovat käytännössä uudet hahmot (joista Korr Sella toki vilahti The Force Awakensissa sen yhden sekunnin ajan kuolemassa Hosnian Primen tuhoutuessa). Leia ei sentään edusta kirjassa aivan yksin elokuvahahmoja, mutta hänestä Bloodlinessa ehdottomasti on kyse.

Tai no, hänestä ja Uudesta Tasavallasta. Bloodline on yllättävänkin voimakkaasti poliittinen romaani Tasavallan senaatissa, vaikka se toki kääntyy vähäksi aikaa myös ”kunnon Star Wars –seikkailuksi” salaisine tehtävineen. Claudia Grayn kunnianhimoinen tehtävä on romaanillaan selittää, miksi Uusi Tasavalta, Imperiumin tuhon jälkeen perustettu galaksin demokraattinen yhteishallinto, on hajoamaisillaan (kuten jo takakannen nosto paljastaa tosiaan olevan tapahtumassa). Samalla se selittää, miksi kunnioitettu prinsessa, senaattori ja sotasankari Leia Organa on The Force Awakensin aikaan asemassa, jossa hän uskoo tulevansa salamurhatuksi, jos vielä palaa senaattiin (tämän paljastava kohtaus Leian ja Korr Sellan välillä poistettiin elokuvasta, mutta se esiintyy muun muassa romanisaatiossa).

Romaani perustuu näiltä osiltaan Lucasfilmin Tarinaryhmän kaavailemaan The Force Awakensin taustatarinaan ja toisaalta Episodi VIII:n kirjoittaja-ohjaajan Rian Johnsonin ehdotuksiin. Kirjan ”skandaalipaljastus”-osa sai alkunsa animaatiolyhytelokuvan ideana, jota Tarinaryhmä suunnitteli jo vuonna 2012, ja Ransolm Casterfon hahmo taas oli varhaisessa vaiheessa mukana The Force Awakens -käsikirjoitusluonnoksissa. Bloodline on siis mitä suurimmassa määrin samaa kaanonia kuin elokuvatkin, ”virallinen totuus”, kuten nykyisessä Lucasfilmin tulkinnassa periaatteessa kaikki Disney-oston jälkeen julkaistu.

Toukokuussa julkaistu Bloodline on otettu kiittävästi vastaan. Sitä on kehuttu jopa Star Wars –romaaneista parhaaksi ja sen on väitetty muuttavan The Force Awakensin katsomiskokemuksen.

Tämän huomioiden omat tuntemukseni ovat…ristiriitaiset.

Star Wars –romaanina Bloodline on kyllä erinomaisesta päästä. Sen juoni on toimiva yhdistelmä isoa ja pientä sekä politiikan että toiminnan tasoilla: romaani ei kerro valtavista uroteoista eikä historiallisista käännekohdista, mutta yksilötasolla sittenkin molemmista. Viime vuoden Lost Starsin kirjoittaja Claudia Gray on nytkin taitava henkilökertoja: erityisesti romaanin keskeisin uusi hahmo, ”hyvästä Imperiumista” haaveileva mutta Palpatinea ja Vaderia syvästi vihaava senaattori Ransolm Casterfo on ensiluokkaisen monitasoinen. Ovelasti Gray saa lukijan ensin leimaamaan Casterfon keskenkasvuiseksi kiihkoilijaksi kuten Leiakin tekee, ennen kuin paljastaa, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia.

The Force Awakensin prequelina Bloodline onnistuu paitsi juonikuvioiden tasolla, myös ja erityisesti galaksin Imperiumi-suhteen kuvaajana. Bloodlinen aikana Imperiumista alkaa olla niin kauan, että vallassa on seuraava sukupolvi, mutta sodan kokeneetkin ovat yhä niin läsnä, että täysi läpivalaisu historiaan on yhä vaarallisen tekemättä. Imperiumin kansalaisten ruohonjuuritasoa upeasti Lost Starsissa kuvannut Gray onnistuu näiden mielipidevirtojen esittelyssä upeasti nytkin, ja siten kaukainen galaksi tuntuu taas piirun verran realistisemmalta.

Mutta sittenkin minusta tuntuu, että siinä missä Lost Stars oli minustakin mestarillinen, Bloodline tuntuu kiireessä kirjoitetulta. Se yksinkertaistaa Uuden Tasavallan senaatin kahdeksi keskenään riiteleväksi puoluelaumaksi, jotka eivät saa mitään aikaiseksi lähinnä siksi, etteivät saa. Aivan perimmäiset syyt senaatin saamattomuuteen jäävät lopulta aukeamatta samaan tapaan kuin arvoitukseksi jää, minkä senaattori kotiplaneetaton Leia itse asiassa on – aivan kuin kirjailijalla ei sittenkään olisi vastausta ensimmäiseenkään kysymykseen.

Kirjaa on myös paikoin kiusallisen helppo tulkita vertauskuvaksi Yhdysvaltain todellisesta kahtiajakautuneesta poliittisesta umpisolmusta. Bloodline paljastaa, että Star Warsin galaksi on jakautunut parissakymmenessä Jedin paluun jälkeisessä vuodessa ”populistisiin” ja ”centristisiin” planeettoihin. Populistit, joihin Leia kuuluu, haluavat mahdollisimman heikon keskusjohdon, jotta siitä ei enää koskaan voisi nousta Imperiumin kaltaista diktatuuria. Centristit taas uskovat voimaan ja vahvuuteen. Onneksi Grayn ei sentään voi katsoa väittävän Leiaa ja muita ”hyviksiä” republikaaneiksi tai Yhdysvaltain demokraatteja Imperiumin perään haikaileviksi centristeiksi, sillä aivan sellaisenaan asetelma ei meidän galaksiimme käänny: centristit muun muassa kannattavat kuolemantuomiota.

Lisäksi…tämä menee henkimaailman ja ehdottomasti makuasioiden puolelle, mutta en voi olla lisäämättä: En ole aivan varma, tunnistanko romaanista prinsessa Leiaa. Älkää käsittäkö väärin: Grayn Leia tuntuu aidolta ihmiseltä, sympaattiselta ja sympatian arvoiselta, mutta kuulostaako hänen äänensä siltä, jollaisena minä näen Leia Organan? Jostain syystä ei aivan, vaikken osaa edes osoittaa, miksi. Leian suhde Vaderiin, isäkseen paljastuneeseen kiduttajaansa, tuntuu minusta oikealta, mutta ikuisen taistelijan pettynyt suhde politiikkaan ei yhtä lailla. Tarinassa vain vieraileva Han Solo kyllä tuntuu omalta itseltään, ja Leia-Han –kohtaukset kuuluvat kirjan aidoimpiin. Tätä kirjoittaessani huomaan jo epäileväni tuntemuksiani, mutta lukiessani minun oli vaikea kuulla kirjan Leiana elokuvien Leiaa.

Kannattaako Bloodline lukea? Kyllä. Onko se uuden kaanonin paras Star Wars –romaani? Ei, koska se on vasta toiseksi paras Claudia Grayn Star Wars –romaani. Onko se erinomainen poliittinen trilleri muussa kuin Star Wars –mielessä? Ei, sillä sen varsinainen juoni on melko arvattava.

Kuvan jälkeen spoilaava osuus, eli mitä Bloodlinessa tapahtuu sellaista, mikä tekee siitä tähän mennessä keskeisimmän The Force Awakensin ja koko uuden trilogian prequelin.

bloodlineposter

Oikeastaan sen jo sanoin: Bloodline selittää The Force Awakensin aikaisen galaksin tilaa ja Leian henkilökohtaista asemaa siinä enemmän kuin mikään tähän mennessä, tuo elokuva ehdottomasti mukaan lukien.

Bloodline paljastaa, että vielä kuusi vuotta ennen The Force Awakensia galaksi ei ollut vielä kuullutkaan The First Orderista. Imperiumi oli voitettu, ja Leiankin silmissä suurin uhka oli Tasavallan itsensä hajoaminen kahtia, mahdollisesti sotaisasti.

Kirjan lopussa jää vielä arvoitukseksi, josko näin itse asiassa kävikin. Bloodlinessa selviteltävä salaliitto nimittäin on, että eräät centristiset maailmat tukevat salaa Imperiumin jäänteistä kerättyjä sotilaallisia joukkoja, suunnitelmissaan Ensimmäisen Ritarikunnan tuleva esiinmarssi. Bloodlinen jälkeenkään emme tiedä, kuinka Chuck Wendigin Aftermath-romaanin salaperäisen amiraalin johtamien viimeisten keisarillisten ajasta päästiin tähän, ja missä esimerkiksi Snoke on tässä vaiheessa (häntä ei mainita Bloodlinessa, vaikka The Force Awakensin romanisaation mukaan Leia ja Snoke tuntevat toisensa). Kannattaa kuitenkin huomata ajankohta: kun esimerkiksi Finn ja monet muut First Orderin sotilaat on kaapattu vanhemmiltaan jo lapsina, on tämä suunnitelma ollut tekeillä jo pitkään ennen Bloodlinen aikaa ja paljastumistaan, eikä sen paljastumisesta ole toisaalta The Force Awakensin aikana vielä kovin kauaa. Ehkäpä Snoke onkin tässä vaiheessa yksi Uuden Tasavallan huomaamattomista senaattoreista, Palpatinen tapaan? (Vaan eikö se olisi tylsää?)

Ajankohtansa kautta Bloodline tulee paljastaneeksi muutakin kiinnostavaa. Tässä hetkessä, siis vielä kuusi vuotta ennen The Force Awakensia, Ben Solo ei ole vielä kääntynyt opettajaansa Luke Skywalkeria vastaan ja ottanut nimeä Kylo Ren (eikä Luke Skywalker ole siis vielä kadonnut). Tai – jos näin on tapahtunut, se on tapahtunut juuri äsken, sillä Ben ja Luke ovat koko romaanin ajan jossain kaukana, tavoittamattomissa. Todennäköisesti tämä synkkä päivä, johon epäilemättä palataan vielä Tarinaryhmän luotsaamissa Star Wars –tarinoissa ellei suorastaan elokuvissa, ajoittuukin juuri näille main, sillä tiedämme The Force Awakensin romanisaatiosta Hanin ja Leian menettäneen poikansa jo ennen tämän aikuistumista.

Todennäköisimmältä kuitenkin tuntuu, että noihin tapahtumiin johtaa suoraan Bloodlinen toinen iso käänne. Romaanin edetessä galaksille paljastuu Leian skandalöösi perhetausta: kyllä, jedi-Luke tiedettiin hänen veljekseen, mutta sikäläisessä Wikipediassa Anakin Skywalkerin artikkeli ei jatkunut ”Katso: Darth Vader”. Toisin kuin vanhassa expanded universessa, jonka perusteoksessa Thrawn-trilogiassakin noghrit kunnioittivat Leiaa ”Lady Vaderina”, tässä kaanonissa Luke ja Leia katsoivat parhaaksi pitää isänsä myöhemmän aliaksen omana tietonaan – jopa niin tarkasti, että he eivät kertoneet edes lapsenlapsi Benille. Kuinka suurta osaa tämä salailu näyttelikään Kylo Renin pettymyksessä vanhempiinsa, jää nähtäväksi.

Sisällissodan sankarin paljastuminen vihatun Vaderin tyttäreksi on siis uuden kaanonin selitys sille, miksi Leia on Tasavallan paaria-luokassa ja miksi hän johtaa vastarintaliikettään salassa sen sijaan, että olisi puhunut sen osaksi Uuden Tasavallan virallista ulkopolitiikkaa. Tämä selitys on minun puolestani aivan uskottava – jos kohta luonteeltaan niin monimutkainen, että sen avaaminen pelkät elokuvat katsovalle yleisölle on vaikeaa. Rian Johnsonin osallistuminen romaanin ideoimiseen lupaa joka tapauksessa, että galaktinen politiikka on jossain määrin osa Episodi VIII:aa.

Tämäkin on sanottava ääneen: Ajankohtansa vuoksi Bloodline tulee myös – sori vaan – nollanneeksi aika monta Rey-teoriaa. Bloodlinen aikaan Rey on kaiken tietämämme mukaan ollut jo monta vuotta yksin Jakkulla. Leian ja Hanin tyttäreksi Reytä tuskin enää moni veikkasikaan, mutta näin vaihtoehdoista näyttää pyyhkiytyvän Lukekin. Vaikka…saapa nähdä.

Vielä yksi sivuseikka ansaitsee maininnan, ja sekin menee luokkaan ”kutkuttavan salaperäistä”. Romaani nimittäin vihjaa moneen kertaan Mon Mothman olevan ”poissa” ja ilmeisesti sairas, mutta tekee selväksi, että tämä ei ole kuollut. Äkkiä laskien Kapinaliiton vanhan johtajan ja Uuden Tasavallan ensimmäisen kanslerin täytyy olla tässä vaiheessa vähintään 80-vuotias, mutta pidän vähintään mielenkiintoisena, että romaani vihjailee hänen politiikkaan paluunsa epävarmuudesta. Oma salaliittopääni on taipuvainen tulkitsemaan tämän kääntäen: romaani tulee vihjanneeksi, että saatamme hyvinkin vielä tavata Rogue Onessakin esiintyvän Mon Mothman Episodi VIII:ssa tai IX:ssä, joka tapauksessa vähintään oheisteosten puolella. Jos The Force Awakensissa todella tuhottiin koko Uuden Tasavallan hallinto, eikö vanha sotaratsu saata tuumia: ”Taas minua tarvitahan, katsotahan, kaivatahan”?

Uuden kaanonin paras Star Wars -oheinen

Tämä blogimerkintä menee todellakin sarjaan ”kirjoituksia, jotka olisi pitänyt kirjoittaa jo ajat sitten”. Tarkkaan ottaen vähän ennen The Force Awakensin ensi-iltaa. Mutta kirjoittamatta jäi, ja niin vain sen tekee nyt ajankohtaiseksi se, että Claudia Grayn odotettu toinen Star Wars -romaani Bloodline julkaistaan jo ensi viikolla.

Ja sehän on odotettu siksi, että Grayn ensimmäinen Star Wars -romaani oli viime syyskuussa julkaistu Lost Stars. Young adult -muotitermin alla julkaistu romaani tuli ja yllätti kaikki, mukaanlukien minut. On nimittäin päivänselvää, että Lost Stars on parasta uuden kaanonin aikaista Star Wars -oheisluettavaa tai -katsottavaa. Sen lisäksi se saattaa hyvin olla jopa kaikkien aikojen paras lukemani Star Wars -romaani.

Lost-Stars

Lost Stars kertoo, kuten young adult -romaani ilmeisesti käytännössä tarkoittaa, kahdesta nuoresta ystävästä-jotka-voisivat-olla-rakastavaisia, jotka päätyvät suuressa sodassa vastakkaisille puolille. Kaikki tietävät, että tätä peruskaavaa käyttäen voi saada aikaiseksi sekä aivan suurimpia tarinoita Romeosta ja Juliasta uuteen Battlestar Galacticaan että kammottavia kauhuja ihmiskunnan riesaksi (Twilight, katson sinua). Lost Stars, kuten varmaankin tuli jo selväksi, lukeutuu ehdottomasti onnistumisiin.

Vanhan expanded universen, Legends-tarinoiden, lukijat saattavat muistaa Rogue Squadron -sarjakuvien tarinan The Making of Baron Fel, joka ainakin omassa mielessäni kuuluu tuon kaanonin huippuhetkiin. Sen alussa kapinallisten vangiksi joutunut Imperiumin lentäjä-ässä Soontir Fel aloittaa tarinansa kertomalla olleensa vain maalaispoika joka halusi lentää, ja että ”toisissa olosuhteissa” hänestä olisi voinut tulla Kapinaliiton Luke Skywalker – ja Luke Skywalkerista Imperiumin Soontir Fel.

Minä luen Lost Starsin sukulaiseksi tälle tarinalle – paitsi että se on paljon, paljon syvempi ja älykkäämpi. Claudia Grayn päähenkilöt Thane Kyrell ja Ciena Ree kasvavat Imperiumin vakauttamalla planeetalla. Thane tulee planeetan aristokratiaan kuuluvasta perheestä, Ciena köyhistä ja luonnonuskoisista oloista. Molemmat haluavat avaruuslentäjiksi, ja tie siihen on tietenkin Imperiumin akatemia. Vaiherikkaalla tiellään nämä kaksi valmistuvat akatemiasta juuri parahiksi samoihin aikoihin, kun jossain toisaalla eräs prinsessa uskoo erään superaseen suunnitelmat kahden droidin haltuun. Lost Starsin edetessä Thane ja Ciena päätyvät eri puolille galaktista konfliktia, joka etenee kaiken aikaa taustalla myös meille tuttua latuaan.

Gray onnistuu kirjassa taitavasti sekä tuon konfliktin että päähenkilöidensä kuvaajana. Ensinnäkin Thane Kyrell ja Ciena Ree tuntuvat aidoilta ihmisiltä, ja heistä välittää lukiessaan enemmän kuin Star Wars -kirjoissa (sori vaan) yleensä. Nämä kaksi tuntuvat kuuluvan yhteen, vaikka samaan aikaan heidän liittonsa tuntuu lukijastakin mahdotttomalta. Näin, koska – ja nyt pääsemme Grayn varsinaiseen neronleimaukseen – hahmojen ytimeen on kirjoitettu erinomaisen kiinnostava ajatusleikki. Kaksikosta kapinalliseksi päätyy nimittäin rikkaan perheen kyyninen poika Thane Kyrell, joka ei usko auktoriteetteihin eikä varsinkaan idealistiseen pasifismiin. Imperiumin uskollisena sotilaana taas pysyy Ciena Ree, joka nimenomaan on idealisti ja kunniansa vanki, joka tahtoo rauhaa.

Claudia Gray siis kääntää luonteiden ennakko-oletukset ympäri – ehkä monen mielestä sukupuoltenkin, sillä Grayn alkuperäinen tehtäväkäsky oli kertoa päinvastoin idealistisen tytön liittymisestä kapinaliittoon ja kyynisen pojan liittymisestä Imperiumiin. Mutta juuri kiepauttamalla luonteet toisin hän onnistuu kertomaan mielestäni kaikkien aikojen kiehtovimman ja uskottavimman todistuksen siitä, miten Imperiumi pitää valtansa. Thanen ja Cienan kautta käsitellään muun muassa Kuolemantähteä vastapuolen näkökulmasta: miten kokonaisia planeettoja tuhoavan aseen voi nähdä rauhaa rakentavana, ennaltaehkäisevänä pelotteena ydinpommin tapaan, ja miten tuon kuun kokoisen tukikohdan imperiaaliuhrit lisäisivätkään järjestyksenpitäjien raivoa kapinallisterroristeja kohtaan. Star Wars tapaa perinteisesti, arkkityyppisen luonteensa mukaisesti, esittää Imperiumin yksiselitteisen ”pahana”, mutta meille kaukaiseen galaksiin korviamme myöten uppoutuneille on tervettä ja kiehtovaa nähdä vastustaja myös inhimillisenä. Jokainen käskyjä seuraava sotilas ei toki ole hän, joka armotta antaisi käskyn tuhota Alderaan (yksi kirjan sivuhenkilöistä on alderaanilainen keisarillinen).

Tämän kaiken lomassa Lost Stars tarjoaa onnistuneesti vastapuolen ja sivullisen näkökulmaa moniin pienempiin yksityiskohtiin: julkkisprinsessa Leia Organa on pari vuotta ennen Yavinin taistelua nuorille kadeteille kenties pieni ihastuksenkin kohde, mustiin pukeutuva Darth Vader Imperiumin rivisotilaille salaperäinen ja pelottava ilmestys ja Kapinaliittoon aikanaan yhtäkkiä ilmestyvä ”kenraali Han Solo” kapinan duunareille kummastus. Luonnollisesti Gray ei vastusta kiusausta ujuttaa hahmojaan myös eräille avainpaikoille: arvatkaapa vain, kuka skannaa senkin Tantive IV:n pakokapselin, jossa ei havaita eläviä olentoja. Kaikki tämä toimii oikein hyvin, koska nämä väläykset ovat kirjan mauste, eivät pääasia.

Monta kertaa lukiessani mietin, oliko tätä ylipäätään järkeä julkaista ”young adult” -bannerin alla. ”Nuortenromaanius” kun tuntuu tässä tapauksessa nurinkurisesti tarkoittaneen paitsi älykkäämpää ja aikuisempaa kerrontaa kuin suurin osa Legends-tarinoista, myös sitä, että tämän kirjan päähenkilöt harrastavat seksiä. Totuuden nimissä nuortenromaanius näkyy tosin paikoin star-crossed lovers -kaavan ulkopuolellakin: akatemiassa kerronta tuo mieleen Harry Potter -kirjojen Tylypahkan ja esimerkiksi Endorissa tapahtumien kuvauksen vähäisyys kiusaa vähemmän kärsimätöntä lukijaa. YA-leimaa ei silti kannata missään nimessä pelätä: ensinnäkin painotuksia voi perustella kirjan tuntuvalla paksuudella, ja kuten sanottua, Thanen ja Cienan sielunmaisemien kuvauksessa romaani menee vähintään ”aikuistenromaanien” syvyyteen.

Ehdoton suosituspeukku siis. Lost Stars onnistuu romanssina, tragediana, seikkailuna ja kiehtovana vaihtoehtoisena katsauksena Star Wars -universumiin, eikä siltä enää kehtaa missään enempää pyytää. Surumielinen loppujakso kuljettaa lukijan Jakkun taisteluun asti, mutta vaikka tämäkin kirja julkaistiin osana Journey to The Force Awakens -ohjelmaa kuten Shattered Empire ja Aftermath, ei tämä mitään erityistä uutta siihen elokuvaan liittyvää informaatiota lukijalle enää antanut. Sen sijaan tarina pysähtyy pisteeseen, jota pidin aivan erityisen rohkeana. Nyt toivon vain, että Claudia Graylla on rohkeutta myös kieltäytyä jatko-osatoiveista…

Bloodline-cover

Ensi viikolla julkaistava Bloodline ei siis, onneksi, ole Lost Stars 2. Sen sijaan se lupaa virallisen sivun vihjausten perusteella olla ”se varsinainen prequel The Force Awakensille”. Kuusi vuotta ennen Episodi VII:ää tapahtuva romaani kertoo Ensimmäisen ritarikunnan kasvavan uhan vaikutuksesta Uuteen tasavaltaan. Romaani keskittyy Leia Organan ympärille (jei!) ja kertoo siis Vastarintaliikkeen synnystä Tasavallan sisällä. Virallisen sivun vihjeen perusteella tarina saattaa myös sisältää sen monien spekuloiman hetken, jossa galaksille viimein paljastuu kloonisotien sankarin Anakin Skywalkerin ja Imperiumin vihatun Darth Vaderin välinen yhteys. Epäilemättä odotettavissa on The Force Awakensin sivuhenkilöiden esiintymisiä ja ainakin jonkinlaisia viittauksia Skywalker-Organa-Solon perhetragediaan. Ja ellei tämä jo muuten kiinnostanut, Episodi VIII:n ohjaajan Rian Johnsonin kerrotaan osallistuneen juonenkehittelyyn.

Bloodline julkaistaan ”aikuistenromaanina” eikä ”nuorten aikuisten romaanina”. Toivottavasti laatu ei silloin putoa…

20 asiaa, jotka putosivat pois The Force Awakensista

Tuntuiko The Force Awakens kahden tunnin ja vartin mittaisena nykyspektaakkeliksi jopa lyhyeltä? Jäikö moni asia yllättävän vähälle käsittelylle toiminnan seassa? Niin minustakin – ja osin tämä voi johtua siitä, että mutkikkaan tuotantoprosessinsa (käsikirjoittajan vaihdoista näyttelijän loukkaantumisiin) tosiaan tehtiin isoja muutoksia. Paljon kuvattua putosi elokuvasta leikkausvaiheessakin.

Tämä topkymppinä alkanut blogipostaus ei näilläkään luvuilla ole taatusti likimainkaan täydellinen, mutta tässä siis kaksikymmentä asiaa, jotka putosivat pois The Force Awakensista ennen ensi-iltaa:

Poe-Dameron

Tämäkin kohtaus meinasi jäädä meiltä näkemättä – tai ainakaan siinä ei olisi lentänyt Poe Dameron.

1.Poe Dameronin piti kuolla.
Näyttelijä Oscar Isaacin paljastus GQ-lehdelle ei ole yllätys: draamallisista syistä on oleellista, että oikea vastarintasankari ei löydä droidiaan, koska muuten Poe varastaisi seikkailun johtoroolin taisteluun ulkopuolelta ajautuvilta sankareiltamme Finniltä ja Reyltä. Kuoleman vaihtuminen valekuolemaksi käsikirjoitusvaiheessa ei silti haittaa: Poe Dameron on mukava hahmo, ja hänelle on varmasti käyttöä seuraavissa episodeissa.

2. Luke Skywalkeria yritettiin kyllä kirjoittaa tarinaan mukaan ennen loppua.
Ensimmäisen käsikirjoittajan Michael Arndtin mukaan Luke otti koko tarinan itselleen aina ilmestyessään tarinaan, ja katsoja lakkasi kiinnostumasta uusista hahmoista. Tuntuu tekniseltä, että tällaisen syyn takia Luke Skywalker päätyi piiloon koko episodi VII:n ajaksi, mutta teknistäkin suurten saagojen tarinankerronta voi joskus olla. Ja onpa Arndt epäilemättä oikeassakin. (Tämä on kiinnostavaa siksikin, että aiemmin luulimme nimenomaan Arndtin halunneen painottaa tarinassa enemmän uusia hahmoja ja Abramsin vanhoja. Taisimme luulla väärin – kuten siinäkin, kun luulimme Arndtin saaneen yksiselitteisesti potkut.)

3. Sukellus Endoriin oli pöydällä.
Michael Arndtin aikaan harkittuja juonta ajavia macguffineita olivat saman haastattelun mukaan myös ”Darth Vaderin jäännösten etsintä, matka vedenalaisiin toisen Kuolemantähden jäännöksiin ja pyhien, historiallisten jedipaikkojen etsintä”. Itse asiassa ensimmäiseksi ja viimeksi mainittu noista tuntuvat minusta kiertäneen mukaan elokuvaan. Vaderin palaneen kypäränhän omistaa Kylo Ren, ja Anakinin vanha miekka on toki keskeinen lopullisessakin elokuvassa. Kartta Luken luo taas on elokuvan mukaan itse asiassa kartta muinaisen jeditemppelin luo. Mutta sen sijaan toisen Kuolemantähden jäännökset -juoni olikin parempi hylätä paperikoriin.

4. Kartan sijaan miekka tai käsi?
Varhaisten huhujen mukaan elokuvan tavoiteltu macguffin ei ollutkaan kartan sisältävä muistitikku, vaan Jakkulle päätyvä Luke Skywalkerin vanha valomiekka – tai suorastaan myös Luken Pilvikaupungissa miekan mukana menettämä käsi. Ymmärrän, että kätevästä ideasta luovuttiin, mutta miekan kuljettaminen halki elokuvan kohti omistajaansa olisi ollut symbolisesti kaunista. Sitä en kuitenkaan osaa selittää, miten kauan sitten kadotettu miekka olisi ollut se esine, joka johtaa kohti Lukea, sillä sitähän lopullinen juoni edellytti.

reykylo

Tässä kohtauksessako Kylon oli määrä lausua merkitseviä? Leikattiinko ne sanat pois liiankin merkitsevinä?

5. Kylo Renin oli määrä tunnistaa Rey.
Kylo eli Adam Driver ei lausu elokuvassa repliikkiä ”Is it true? You are just a scavenger?”, mutta näin lausuu häntä kuvaavaa actionfiguuri. Veikkaan – mutten tiedä – että repliikki on leikattu pois Kylon ja Reyn ensikohtaamisesta Takodanan metsässä. Se viittaa melko vahvasti jonkinlaiseen tunnistamiseen. Vielä vahvemmin siihen viittaa saman ajatuksen vaihtoehtoiselta versiolta tuntuva repliikki The Force Awakensin romanisaatiosta: ”It is you”, jonka Kylo lausuu, kun Rey eli Daisy Ridley sieppaa Luken valomiekan lopputaistelussa. Vaikuttaa siltä, että vaikka Rey ei tunne Kyloa, elokuvassa oli alunperin tarkoitus vihjata, että Kylo vähintään tietää, kenen lapsi Jakkulta saattaisi löytyä.

6. Puhetta puuttuu.
Maz Kanata ja Snoke tuntuvat puhuvan trailereissa ja tv-spoteissa aivan muuta kuin itse elokuvassa. Näin, koska trailereiden repliikkejä miksattiin tarkoituksella hämäävästi, koska elokuvaan päätyi eri ottoja samoista kohtauksista – ja koska molempien hahmojen käymiä keskusteluja leikattiin tuntuvasti. Todennäköisesti aivan loppuvaiheessa elokuvasta tipahti Kyloa kuvaileva repliikki ”Immune to the light”, jonka Covergirl-meikkisarja uskoi vielä syksyllä olevan elokuvan avainrepliikkejä.

Screenshot_34

Tätä toisen teaserin kuvaa ei ole elokuvassa. Vasemmalla Leia, oikealla Maz Kanata.

7. Maz Kanatan piti seurata jengiä vastarinnan tukikohtaan.
Toisessa teaserissa Maz Kanata antaa Luken miekan Leialle, mutta elokuvassa samantapaisessa kuvassa Finnille. Lupita Nyong’o oli itse asiassa mukana myös vastarinnan tukikohdan kuvauksissa, mutta lopulta hahmo pudotettiin leikkausvaiheessa sieltä pois – ohjaaja Abramsin mukaan, koska hänellä ei ollut siellä tekemistä.

8. Artoon herääminen kävi käsikirjoituksessa enemmän järkeen.
Elokuvan ehkä kritisoiduin juonihölmöys, R2-D2:n yhtäkkinen herääminen elokuvan lopussa näyttämään tarvittava kartta, saa selityksensä romanisaatiosta ja haastatteluista. Artoo ei herää Reyn saapumisen vuoksi, vaan siksi, että se kuulee mainittavan sanat Imperiumin arkistossa olevista kartoista, ja käynnistää itsensä näyttämään Kuolemantähdeltä aikanaan lataamansa kartat. Kelpuutan selityksen – mutta en sitä, että katsojan pitää etsiä se muualta kuin elokuvasta. Tässä kohtaa Disney ei tunnu oppineen pelkäämistään prequeleista. Aivan samaan tapaan esimerkiksi originaalitrilogian jedien katoamisen mysteeri, jonka selitykseen liittyy Qui-Gon Jinnin henki, ei niinkään ole juonenkäänteenä aivan idioottimainen, mutta George Lucas ei onnistunut selittämään sitä Revenge of the Sithin elokuvaversiossaan.

9. Korr Sellan hahmo olisi voinut paljastaa meille paljon.
Korr Sella on se tummaihoinen nainen, joka nähdään elokuvassa yhdessä ainoassa kuvassa, parvekkeella Tasavallan pääplaneetan räjähtäessä. Maisie Richardson-Sellersin näyttelemällä hahmolla piti olla isompi rooli: hahmo on Leian sanansaattaja ja henkilökohtainen ystävä, joka Leian piti alunperin saatella matkaan. Todennäköisesti tämä kohtaus myös kuvattiin, sillä twiittasihan Carrie Fisherin avustajakin hänestä jo kuvausten aikaan, ennen Richardson-Sellersin roolin julkistusta siis. Siinä olisi voinut olla se kohtaus, jossa olisin saanut elokuvaan kaipaamani sirpaleen lisätietoa galaksin tilasta.

sw-ren

Tämä kohtaus olisi voinut sisältää Maz Kanatan selventävän kommenttiraidan.

10. Reyn näky olisi voinut olla selväsanaisempikin.
Vuotaneiden luonnoskuvien ja käsishuhujen perusteella Maz Kanata näytti aiemmassa käsikirjoitusvaiheessa Luken jediakatemian tuhon näyn yhtä aikaa sekä Reylle että Finnille (kenties Han Solollekin?). Eräässä luonnoskuvassa Finn sytyttää Luken valomiekan Mazin majassa, ja näkykohtaus kuvailtiin käsi kädessä -ringiksi. Tällöin kohtaus olisi ollut pikemminkin Mazin näyttämä muistokuva kuin elokuvan versio, jonka voi tulkita Voima-näyksi tai spekuloiden vaikka Reyn omaksi tukahdutetuksi muistoksikin.

11. Kylo Ren saattoi käydä Millennium Falconissa.
Elokuvan ensiesityksessä olin ällistynyt, että huhuista suorastaan eniten odottamani kohtaus ei ollutkaan mukana. Sille oli vielä selvä paikkakin: Kylo Ren saa Voima-sävärit Han Solon saapumisesta Starkiller-planeetalle, ja katoaa sen jälkeen tukikohdasta joksikin aikaa. Huhut tarjosivat jo varhain selityksen: niiden mukaan Kylo menee sinne, mistä Solo-sävärit tulivat, ja löytää Millennium Falconin tyhjänä. Entinen Solo nousee alukseen, kävelee ohjaamoon, ja istuu isänsä tuolille ”kuin pohtimaan vielä kerran”, kuten huhu kuului. Tällä hetkellä en tosiasiassa tiedä, onko tätä kuvattu, mutta jos on, on siinä hitonmoinen poistettu kohtaus.

12. Luke olisi voinut keskustella Anakinin kanssa.
Luonnostaiteilija Ian McCaig kertoo The Art of The Force Awakens -kirjassa esittäneensä ”Anakinin ja Vaderin välillä häilyvän Voima-haamun” esiintymistä elokuvassa. Vähintään mielenkiintoinen ajatus! Epäselväksi jää, oliko tämä idea McCaigin oma vai kävikö se myös käsikirjoittajien pöydällä, mutta enpä ihmettelisi, vaikka vielä kohtaisimme sen tulevassa episodissa. Tällä kertaa Hayden Christensenin cameota varmasti vielä välteltiin kaiken muun prequel-sidonnaisen tapaan, mutta seuraavassa se ehkä jo uskallettaisiin tehdä.

13. Maz Kanatan planeetalla olisi voinut olla rathtareita.
Eräässä Making Star Warsin uskottavassa huhuraportissa rathtareita esiintyy Takodanalla herkuttelemassa stormtroopereilla. Tämä on vain prosessikirjoittamista, mutta detaljina mielenkiintoinen: mitähän mahtoi tässä käsikirjoituksen vaiheessa tapahtua Han Solon aluksella?

ST_Lightsaber

Ralph McQuarrie piirsi stormtrooperille valomiekan jo Kuolemantähdelle 1970-luvulla.

14. Phasmalla piti olla valomiekka.
Valomiekkaa kantavat stormtrooperit on vanha Ralph McQuarrie -konsepti 1970-luvulta, joten tottakai sekin kaikkien muiden vanhojen McQuarrie-ideoiden kanssa kaivettiin naftaliinista The Force Awakensia suunniteltaessa. Ilmeisesti Phasmalle harkittiin valomiekkaa, jolla vuotaneen luonnoskuvan mukaan olisi ollut ”wampan kynnestä tehty kahva”. En ymmärtänyt silloin, enkä ymmärrä nyt.

15. Leialla piti olla superase.
Huhu puhui Star Destroyereita tuhoavasta aseesta ja kertoi vastarinnan epätoivosta. Ei näkynyt elokuvassa tätäkään.

16. Chewbaccalla olisi voinut olla mekaaninen käsi.
Niin ikään vuotaneiden luonnoskuvien kertomaa: Chewielle harkittiin ”sotavamman” peruina mekaanista käsivartta.

sw-kylo

Lopullinen Kylo-kypärä on minusta ehdottomasti paras näkemistäni, mutta epäilemättä osa katsojista olisi tykännyt kyborgi-Kylosta enemmän kuin föönikypärä-Kylosta.

17. Kylo Ren olisi voinut olla paljon, paljon mekaanisempi.
Lukemattomia iteraatioita läpikäynyt Kylo Renin hahmo näytti monissa syksyllä 2014 nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa kyborgilta. Oikea käsi näytti olevan kokonaan mekaaninen, ja Vaderin kypärää pitelevän hahmon kasvoja peitti joko vadermainen kyborgikypärä tai naamio, jonka on tarkoitus näyttää kyborgilta. Näistä luonnoskuvista lähti ensimmäisen kerran liikkeelle sitkeä huhu Luke Skywalkerista pahan puolelle kääntyneenä: hahmo kun tosiaan näytti Lukelta, ja mekaaninen käsi tuntui suoraan Lukelle kuuluvalta. Olisipa totisesti hauska tietää, oliko kaikissa käsikirjoitustyön vaiheissa kuitenkin kyse siitä, että kyborgimainen hahmo oli todellisuudessa Kylo ”Ben” Ren, vai harkittiinko pahikseksi jossain vaiheessa jotain aivan muutakin kyborgiolentoa. Tuskin kuitenkaan koskaan Lukea…

18. Pahan linnake katosi.
Samoissa nettiin vuotaneissa luonnoskuvissa esiintyi synkkä linna, jossa Rey näytti kohtaavan valtaistuimella istuvan kyborgimaisen olennon, jonka vangiksi sitten jäi. Tällaista kohtausta ei ole elokuvassa. Puhtaana spekulaationa mietin, että nämä suunnitelmat saattavat olla tarkoitetut Reyn ja Kylon kohtaamiseksi Maz Kanatan linnan sisäpuolella, vaikka ne luonnoksia katsoessa olikin helppo tulkita pahan omaksi linnaksi. Joka tapauksessa näillä kuvilla oli oma hämäävä vaikutuksensa spoiler gameen: ne oli kovin helppo yhdistää tietoon siitä, että elokuvaa on kuvattu Skellig Michaelin luostarisaarella, jonka moni siksi oletti olevan jonkinlainen pahan valtakunta. Toiset taas saivat näistä tiedoista lisää vettä myllyyn, jonka mukaan elokuvan paha kyborgiolento paljastuisi linnakohtauksessa Luke Skywalkeriksi.

19. Luken piilopaikkasaarella olisi voitu nähdä toimintakohtaus.
Tosiasia, joka piti minua epäuskoisena siitä, että Luke Skywalker todella löytyisi piilostaan vasta elokuvan lopussa: Skellig Michaelin saaren kuvauksissa oli mukana stuntteja. Jälkikäteen ajatellen tälle on kuitenkin selitys, joka jää edelleen spekulaatioksi: kenties Skelligillä oli tarkoitus kuvata samalla stuntteja vaativia kohtauksia, jotka nähdään vasta episodi VIII:ssa. Tiedämme nimittäin myös, että Skelligillä oli tarkoitus kuvata pitempään kuin oli sään vuoksi mahdollista – ja että saarelle tosiaan palattiin episodi VIII:n kuvauksia varten jo viime syksynä.

shadows-of-the-empire

Shadows of the Empire (1996), episodi V.5.

20. The Force Awakensin nimi oli pitkään Shadow of the Empire.
Pablo Hidalgon
äskettäin paljastama työnimi olisi liipannut läheltä vanhaa expanded universe -kulmakiveä Shadows of the Empirea. Valittu nimi The Force Awakens on ilman muuta parempi, vaikka minua ärsyttääkin, ettei elokuva anna kunnollista selitystä sen merkitykselle. Muita huhuttuja työnimiä elokuvalle olivat The Ancient Fear ja A New Dawn, joista jälkimmäinen huhun mukaan olisi sittemmin kierrätetty Rebels-kirjalle. Muinaista uhkaa en elokuvan nähtyäni nimivaihtoehdoksi usko, mutta Uusi aamunkoitto on kyllä ollut mahdollinen – aika nössö se vain olisi ollut.

Seuraavaksi vielä: hupsuimmat huhut.

Star Wars Vuosikirja 2015: Ällökakkaa

20151212_140655Ostaessani lehtipisteestä Empire-lehden The Force Awakens -numeroa, silmäni osuivat komeakantiseen punaiseen lehteen, joka hämmästyksekseni paljastui kotimaiseksi julkaisuksi. Star Wars Vuosikirja 2015 on joulukuun alussa ilmestynyt 66-sivuinen, kiiltäviin kansiin liimattu erikoislehti, jonka Suomeksi on julkaissut Egmont. Hinta on 7,95 euroa. Luonnollisesti ostin.

Älkää te tehkö samoin.

En ymmärrä, kenelle lehti on tarkoitettu. Ainakin otsikko Vuosikirja 2015 on aivan höpönkukkua. Tämän vuoden Star Warsin vuosikirjan pitäisi kai käsitellä muun muassa uuden elokuvan odotusta, uuden kaanonin aloitusta kirjoissa ja sarjakuvissa, Rebels-animaatiosarjaa ja muita tänä vuonna ajankohtaisia asioita. Mitään näistä ei mainitakaan tässä ”vuosikirjassa”.

20151212_140554

Sen sijaan lehdessä käydään läpi kuuden tähänastisen Star Wars -elokuvan tapahtumat. Tapahtumien kertominen lapsiystävällisesti (”sithit hajottivat jediritarikunnan”) on valinta, josta ei tarvitse lähteä kiistelemään, mutta tapahtumien kertaamista mielikuvituksettomasti ei voi puolustella mitenkään. Lehti tuskin innostaa lapsilukijaa, ja vielä vähemmän sitä voi suositella aiempien leffojen tapahtumia kertaamaan pyrkivälle aikuiselle. Teksti luettelee kuuden elokuvien tapahtumia kuin kauppalistaa:

Varakuningas halusi kuningattaren allekirjoittavan sopimuksen, jotta valloitus olisi laillinen.

”En suostu yhteistyöhön”, kuningatar sanoi.

”Kansasi kärsimys saa sinut ymmärtämään meidän näkökantaamme”, varakuningas vastasi.

Elokuvien tapahtumien toteamisen ohessa lehdykkä täyttyy puuhakirjamaisista tehtävistä, joista jotkut varmaankin ovatkin lapsille hauskoja, mutta liian monet joko kieliperusteisia (”Osaatko yhdistää hieman englannilta kuulostavat gunganinkieliset lausahdukset oikeisiin kännöksiin”) tai muuten vain pölhöjä (”Kuvittele, että sinulla olisi oma klooniarmeija. MIllaiset haarniskat sotilailla olisi?”). Olen varma, että on olemassa parempia varsinaisia Star Wars -puuhakirjoja.

20151212_140422

Kannessa luvattu ”Star Wars -tieto” lienee sitten sivuille ripoteltua triviatietoa hahmoista, aluksista, jedijärjestöstä ja niin edelleen, mutta sellaisesta kiinnostuneiden kannattaa mieluummin tarttua vaikka Dorling Kindersleyn kuvitettuihin opaskirjoihin. Mitään kovin kummoista Vuosikirja-lehdessä ei nimittäin ole tälläkään saralla, ellei sellaisiksi lasketa muutamia tiedonmuruja, joita minäkään en olisi tiennyt, mutta joita en välttämättä silti laske kovin syvälliseksi SW-informaatioksi. Lehdykkä muun muassa väittää, että Millennium Falconin kaksi asetta ovat ”kevyt sädekanuuna ja neloislaserkanuuna”. Niin mitkä?

Tietenkään julkaisu ei ole kotimaista tuotantoa, vaan kankeaa, etten sanoisi kehnoa, käännöstekstiä brittijulkaisusta, mutta ei se mikään puolustus ole. Jos tämä lehtiparka on Egmontin koepallo siitä, kannattaisiko esimerkiksi uuden kaanonin sarjakuvaa julkaista suomeksi, pyörittelen päätäni surullisena. Ei todellakaan näin. Odotan kauhulla vuosikirjaa 2016.

Kohti Voiman heräämistä, osa 2: Aftermath

Sen piti olla Journey To The Force Awakens -julkaisuohjelman kruununjalokivi. Romaani, joka johtaa katsojat kohti uutta elokuvaa. Twitterissä itse itsensä Star Wars -kirjailijaksi lobanneen Chuck Wendigin Aftermath.

aftermathSiitä tuli kiistellyin SW-kirja viiteentoista vuoteen. Tuolloin ilmestyi Vector Prime, jossa Chewbacca tapettiin expanded universen aikajanassa – eikä sen kohdalla kai oikeastaan kiistelty mistään muusta kuin rakastetun hahmon kuoleman tarpeellisuudesta (tai kuolintavasta: Chewiehän jäi sentään putoavan kuun alle). Aftermathin kohdalla on melkein helpompi luetella, mistä kirjan piirteistä ei ole kohistu. Luetellakseni kuitenkin muutaman kritiikin kohteen: Wendigin preesens-kerronta ja lyhyiden, paikoin ajatusviivamaisten lauseiden töksähtelevä tyyli. Sarjan päähahmojen puuttuminen. Tapahtuma-aika vain kolmisen kuukautta Jedin paluun jälkeen. Lukuisat homoseksuaalit hahmot.

Minun tuomioni Aftermathista on voittopuolisen myönteinen. Sillä on ongelmansa (joihin hahmojen sukupuolinen suuntautuminen ei todellakaan kuulu), mutta pohjimmiltaan minä pidin kirjasta – ja sitäkin enemmän pidin sitä onnistuneena johdatuksena Jedin paluusta eteenpäin. Tämän kirjoituksen alkuosa ei spoilaa tavallista kirja-arviota kummemmin, mutta selkeän spoilerivaroituksen jälkeen luettelen lopuksi eräitä The Force Awakensin kannalta kiinnostavia juonitapahtumia kirjaa lukemattomille kiinnostuneille.

Pian Jedin paluun jälkeen sijoittuva Aftermath tosiaan keskittyy pääjuonessaan uusiin hahmoihin vieraalla Akiva-planeetalla. Sisään tarinaan tosin tulemme Wedge Antillesin kautta, joka pelmahtaa sattumalta paikalle samaan aikaan kun Imperiumin viimeiset korkea-arvoiset johtajat kokoontuvat salaiseen neuvonpitoon häviöltä näyttävästä sotatilasta. Wedge jää kuitenkin nopeasti tarinasta sivummalle, ja pääosiin marssitetaan joukko uusia hahmoja: kapinallisjoukoista eläköitynyt ja äidin rooliaan etsivä Norra Wexley, hänen mustan pörssin kauppaa tekevä poikansa Temmin, Kapinaliitolle töitä tehnyt palkkamurhaaja Jas Emari sekä suosikkini, entinen Imperiumin salaisen poliisin kiduttaja Sinjir Vellus. Kuten arvata saattaa, tämä repaleinen joukko päätyy yhteen, sillä kaikilla heistä on omat syynsä heittää kapuloita Imperiumin johtajien salaisen kokouksen rattaisiin.

Kirjan pääjuoni on kuin pysähtymätön toimintaelokuva, ja siksi Chuck Wendigin omintakeinen kirjoitustyyli toimii. Itselläni kesti hämmästyttävän vähän aikaa tottua preesens-muotoiseen kerrontaan, koska kirja tosiaan pitää lukijansa koko ajan toiminnan keskellä – ja kerrankin se toiminta tosiaan tuntuu elokuvalliselta, mikä sekin sopii Star Wars -kirjaan hienosti. Uudet hahmotkin tuntuvat nopeasti kiinnostavilta, vaikka Temmin onkin vähän turhan ilmeinen ”luokan kovis” -tyyppinen väännös Phantom Menacen Anakinista.

Silti, välillä tasohyppelymäinen toiminnan jatkuvuus uhkaa heittää lukijansa kyydistä. Kirjassa on esimerkiksi suorastaan naurettavan monta lukua, jotka päättyvät joko jonkin päähenkilöistä tajunnan menetykseen tai putoamiseen korkealta. Enkä ole ihan varma, mitä ajatella hyppiväksi tappajaksi ohjelmoidusta Kauppaliiton vanhasta taisteludroidista (”Roger, roger!”). Osa kerronnan ongelmista voi johtua siitäkin, että Wendig kirjoitti kirjan hyvin nopeasti (kirjailijan omista tavoitteista kiinnostuneiden kannattaa muuten lukea Entertainment Weeklyn kohuja edeltäneet haastattelut: osat 1, 2 ja 3). Pääjuonta taitavampi Wendig onkin mielestäni loihtimaan pieniä, tunnelmallisia hetkiä toiminnan keskelle: sain kirjaimellisesti kylmät väreet lukiessani alkupuolen kohtauksen, jossa baarissa toistetaan prinsessa Leian holovideolähetystä, jossa kannustetaan tarttumaan aseisiin Imperiumia vastaan ja julistetaan toivon sanoina: ”Uusi tasavalta on tulossa”.

Pelkän pääjuonensa perusteella Aftermath olisikin vähäisempi, vaikka ei silloinkaan huono, Star Wars -romaani. Mutta siinä ei olekaan kaikki. Se, mikä todella tekee Aftermathista onnistuneen romaanin nimenomaan episodienvälisen sillanrakentamisen hengessä, ovat 15 välinäytöstä, jotka Wendig sijoittelee lukujen väleihin. Nämä nimittäin luotaavat mitä mielikuvituksekkaimmista näkökulmista galaksin tilaa Keisarin ja Vaderin kuoleman sekä toisen Kuolemantähden tuhon jälkeen. Wendig näyttää muun muassa kuinka Imperiumin joukot lopettivat Coruscantilla alkuunsa mielenosoituksen, jossa Palpatinen patsas Jedin paluun special editionin lopussa kaadettiin, ja kuvaa palkkionmetsästäjien ongelmia rauhan uhatessa toimeentuloa. Välinäytöksissä esiintyy myös päätarinaa runsaammin tuttuja hahmoja: erityisen herkullinen on esimerkiksi Mon Mothman suunnitelma Kapinaliiton demilitarisoinnista rauhanaikaiseksi Uudeksi Tasavallaksi. Muutama näistä välinäytöksistä on niin yllättäviä, että mainitsen ne vasta alempana tässä kirjoituksessa, spoilerien puolella.

Välinäytökset ovat niin hyviä, että ne ovat vain muutaman sivun mitastaan huolimatta kuin loistavia novelleja. Olisin lukenut niitä vaikka kokonaisen kirjan täydeltä, ja pelkkien niiden voimallakin Aftermath nousee minun kirjoissani erinomaisten Star Wars -kirjojen joukkoon. Wendig luotaa erityisen taitavasti – ja aikuisella tavalla älykkäästi, mitä ei usein voinut sanoa vanhasta expanded universesta – Imperiumin ja kapinallisten puolilla sekä siinä välissä olemisen motiiveja, ja siten johdattaa meitä kohti ambivalentimpaa The Force Awakensia, jossa Imperiumin perillisen First Orderin sotilas Finn vaihtaa puolta ja Kylo Renkin on tekijöiden mukaan pikemminkin ”uskova” kuin ”paha”.

Wendig kirjoittaa Aftermathille ja hahmoilleen ainakin kaksi jatko-osaa. Olen kiinnostunut. Toivottavasti ja oletettavasti mukana on sankarien lisäksi edelleen myös romaanin pahis, Imperiumin amiraali Rae Sloane, joka yhtäältä on armoton kuten Imperiumin komentajan tulee ollakin, mutta toisaalta vanhan kaanonin Pellaeonin tapaan ”hyvä imperiaali”, joka ei varmastikaan haluaisi esimerkiksi uhrata Imperiumin siviilejä saavuttaakseen rauhan vääräuskoisten Uudesta Tasavallasta.

Se, että Aftermathia vastaan on hyökätty niin voimakkaasti, tuntuu siis minusta epäreilulta. Aivan absurdi oma lukunsa on se osa lukijakritiikkiä, joka kohdistuu vain Sinjirin homouteen, ja jätän sen kokonaan omaan arvoonsa. Kirjan tyyliä vastaan kohdistuva kritiikki on ymmärrettävämpää, ja siitä pitäminen onkin tosiaan makuasia. Vähemmän älykästä taas on kirjan mollaaminen vain siksi, että se edustaa uutta kaanonia eikä vanhaa Legends-universumia, tai siksi, että kirja ei kuljeta lukijaa 30 vuoden aikajanana kohti Episodi VII:ää. Minusta askelmerkkejä kohti First Orderin ja Resistancen aikaa on Aftermathissa sitä paitsi aivan riittävästi. Suosittelen siis, ihan!

Spoilerit kuvan jälkeen.

cropped-a006b.jpg

Aftermath kuvaa siis huolellisesti galaksia sellaisena kuin se Jedin paluun jäljiltä jäi, ja antaa siten paljonkin kuvittelun aineksia siihen, mikä johtaa First Orderin nousuun vuosia myöhemmin. Erityisen selväksi tulee, että Imperiumin päivät tosiaan ovat luetut, ja se, mikä First Order sitten onkin, ei suinkaan ole ”Imperiumi uudella nimellä”, vaan jokin aivan uusi valta, joka ponnistaa aiemman tuhkasta. (First Orderin syntyä ei toki tässä kirjassa vielä tapahdu, mutta Aftermath-trilogian kolmannen osan otsikoksi on julkistettu Empire’s End.)

Muutama edellä kehumistani välinäytöksistä ansaitsee mahdollisesti saagan suureen kuvaan vaikuttavien asioiden listalla erityismaininnan. Kirjan innostuneimmin vastaanotettu kohtaus lienee se, jossa Han Solo ja Chewbacca lähtevät yhdessä vapauttamaan wookiee-planeetta Kashyyykia Imperiumin ikeestä. Tämä on todennäköisesti Aftermathin jatko-osan Life Debtin juoni, mutta jos ei ole, siihen palataan taatusti jossakin.

Toinen kohtaus, johon palattaneen vielä, on ohimenevä heitto Pimeän puolen voimien alkuperästä galaksin ulkopuolella ja Palpatinen kiinnostuksesta näiden voimien saavuttamiseen. Tämä saattaa olla vain jonkinlainen viittaus Legends-tarinoiden eräisiin juonenkäänteisiin, mutta uskon, että vähintäänkin kirjoissa tähän vielä palataan. Mahdollisesti merkityksellinen välinäytös on myös hauska kohtaus Tatooinelta, jossa annetaan ymmärtää erään palkkionmetsästäjän selvinneen tässäkin kaanonissa sarlaccin mahasta.

Mutta jos minun olisi valittava välinäytöksistä se, jolla voi olla kaikkein suorin yhteys The Force Awakensiin, se olisi Taris-planeetalle sijoittuva salaperäinen kohtaaminen, jossa ”Acolytes of the Beyond” -nimisen lahkon jäseniksi itseään kutsuvat henkilöt hankkivat käsiinsä Darth Vaderin valomiekan – tuhotakseen sen ”jotta se voi palata mestarilleen kuolemassa”. Tiedämmehän, että tästä miekasta olisi myös Kylo Ren ollut kiinnostunut, eikä ole lainkaan kaukaa haettua, että Tuonpuoleisen Apureilla olisikin jotain tekemistä Renin ritarikunnan kanssa.

Ja sitten on loppukohtaus, joka on aivan pakko avata erikseen. Aftermath nimittäin päättyy lukijaa kiusoittelevaan epilogiin, jossa kohdataan Imperiumin korkea-arvoisin jäljellä oleva upseeri. Hahmoa ei nimetä eikä kuvailla millään tavalla. Vain he-pronomini paljastaa edes sukupuolen. Hahmon henkilöllisyydestä annetaan kuitenkin kaksi vihjettä – varmasti täysin tarkoituksella kahteen eri suuntaan osoittaen. Synkäksi strategiksi paljastuva hahmo nimittäin hyräilee kohdattaessa ”Vanhan Tasavallan aikaista sävelmää”, ja puhuu sitten pahaenteisiä Imperiumin tuhon väistämättömyydestä ja ”jonkin paremman” syntymisestä sen jälkeen.

Jälkimmäinen vihje osoittaa First Orderin suurjohtajan Snoken suuntaan. Edellinen puolestaan Legends-tarinoihin eli vanhaan expanded universeen, ja niiden rakastetuimpaan pahikseen, Mitth’raw’nuruodoon eli suuramiraali Thrawniin.

Aiemmin julkaistua: Lehtimäen pienet sotilaat kirjan kansiin

Tämä Vesa Lehtimäen Lego Star Wars -kuvia ja niistä koottua tuoretta kirjaa koskeva kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 13.11.2015:

pienetsotilaat

Valokuvaus:
Vesa Lehtimäen Lego Star Wars -kuvat koottiin kirjaan.

PIENET SOTILAAT

Aki Jörgensen

Sanotaan, että mielikuvituksen siivillä lentää kauas. Vesa Lehtimäen tapauksessa ne kantoivat ensin kaukaiseen galaksiin ja äskettäin kansainvälisiin kirjakauppoihin.
– Tarkoitus oli alun perin vain kuvata oman lapsen leluja talteen, lätkiä vain kuvia pöydällä. Lähti sitten lapasesta se homma, Lehtimäki sanoo.
Lehtimäen Lego Star Wars -valokuvista julkaistiin marraskuussa kansainvälisesti kustannettu kuvateos. Kyseessä on samalla ensimmäinen suomalaisen tekemä Star Wars -kirja.

Oli vuosi 2009, ja kameran etsimessä olivat pojan lelut. Lehtimäellä oli oma yhteytensä Star Wars -Legojen aiheisiin: alkuperäinen Tähtien sota -elokuva oli kolahtanut kovaa jo ilmestyessään 1977 tuolloin 11-vuotiaaseen Lehtimäkeen.
Kuvatessa yhteys palasi. Legojen kuvaaminen ”lätkimällä” ei tullut kyseeseen, eikä pelkkä lavastaminenkaan riittänyt.
Lehtimäen kuvissa Star Wars -hahmot, erityisesti pahan Imperiumin valkohaarniskaiset iskusotilaat, harrastavat kaikenlaista elokuvista piiloon jäänyttä. Kuten leikkivät lumisotaa, laskettelevat ja viettävät joulua.
– Tunnen sen tarinan niin hyvin, että ei minua motivoinut vain kopioida sitä toiseen formaattiin. Keksin siksi omaa tarinaa näistä rivijampoista, jotka pitävät Imperiumin kioskia pystyssä, Lehtimäki kertoo.
Alkupään kuvat sijoittuivat yleensä Imperiumin vastaisku -elokuvan talviselle Hoth-planeetalle, mutta myöhemmissä otoksissa ollaan myös Tatooinen autiomaassa ja Endorin metsässä.
– Snowtrooperiin olen viehättynyt, koska sillä ei ole mitään ilmettä, eikä edes Lego-ukon päätä voi kääntää. Siinä on Buster Keaton -henkistä hiljaista komediaa, Lehtimäki vertaa.
Varsinaiselta ammatiltaan Lehtimäki on graafinen suunnittelija. Suomalaisille lehtitaloille tehtävät työt ovat kuitenkin kuvituksia, kun taas Lego-kuvista kansainvälisille viihdejäteille poikineet työt ovat valokuvia.

Ensin kuvista tuli jättiläisluokan nettihitti. Kiihkeimpinä aikoina, Buzzfeedin kaltaisten nettimedioiden huomattua Lehtimäen kuvat Flickr-palvelussa, ne saivat päivässä 1,3 miljoonaa osumaa.
Lehtimäen kuvaamana Legot näyttävät heräävän eloon. Avaruusalukset näyttävät isoilta ja kohtaukset todellisilta, vaikka syntyvätkin palikoista rakentaen.
– Kun Lego tekee jotain, sen pitää vaikuttaa ympäristöönsä. Juostessa lumen pitää lentää, Lehtimäki kuvaa yhtä kuvien perusideaa.
Se, miten Lehtimäki tämän tekee, kiinnosti tanskalaista lelufirmaa ja Hollywoodiakin. Lehtimäeltä kysyttiin vinkkejä Lego-elokuvan visuaalista ilmettä suunniteltaessa.
– Olin lisännyt kuviin atmosfääriä savuilla ja muilla elokuvaajien kikoilla. Leffan tekijöitä kiinnosti, miten nämä oli tehty, koska he halusivat animaationsa näyttävän oikeilla Lego-ukoilla kuvatulta, Lehtimäki kertoo.
– Harmittaa vain, että en älynnyt pyytää nimeäni lopputeksteihin.
Myöhemmin Lego palkkasi Lehtimäen kuvaamaan Hobitti-Legojen promokuvia.

Toisenlaista todentuntua Lehtimäen kuviin tuo se, että ne syntyvät oikeasti kameran edessä – eivät siis tietokoneella käsitellen.
– Poistan kuvista ripustuslangat ja vastaavat, mutta en periaatteessa kokoa kuvia palasista. Jos taivaalle pitää saada kuu, diaprojektorilla taustapahviin heijastettu ympyrä on minun kuuni.
Itse asiassa Lehtimäki liittyy kuvillaan aiheensa suureen jatkumoon: alkuperäisten Tähtien sota -elokuvien avaruusaluksethan olivat aidon näköisiä pienoismalleja.

Kirja kuvista syntyi Legon aloitteesta. Tosin Lehtimäki ehti laatia pienen, yhden kappaleen painoksen kirjan pojalleen syntymäpäivälahjaksi jo vuosia sitten, ja tarjota sitä kustantajillekin.
– Kirjassa on myös uusia kuvia, joita ei ole julkaistu netissä, Lehtimäki sanoo, ja kertoo, että tulossa on myös suomenkielinen painos.
Lehtimäki ei ole kuvissaan koskenut Tähtien sota -elokuvien toiseen, niin sanottuun esiosatrilogiaan. Mutta onko nyt, kun jouluna ensi-iltansa saa seitsemäs episodi The Force Awakens, luvassa aluelaajennus?
– Pitäydyn originaalissa. Vaikka houkutus on kyllä suuri.
Uutuuselokuvaa Lehtimäki kyllä odottaa.
– Kaiken perusteella se on siinä rajoilla, lainaavatko liikaa vanhaa tuttua kuvastoa, vai tekevätkö sen juuri oikein. Tähän mennessä olen jälkimmäisellä kannalla.

Lego Star Wars: Small scenes from a big galaxy (Dorling Kindersley) julkaistiin 10. marraskuuta. Suomenkielinen painos ilmestyy ensi keväänä.

Lelulaatikon Episodi VII -spoilerit

Episodi VII -oheistuotteiden ensimmäisen aallon julkistuspäivän Force Fridayn pölyn laskeuduttua on aika katsoa, mitä rytäkässä paljastui.

Suurimman huomion kaappaajat on ainakin helppo nimetä. Leluista ylivoimainen ykkönen on Spheron kauko-ohjattava BB-8 – siis jos se leluksi lasketaan. 150 dollarin hinnallaan sen kohderyhmä ei varsinaisesti ole perheen pienimmät.

Rey

Julisteita ja muuta virallista promomatskua romahti sitäkin nettiin.

Puhutuin ja kiistellyin tuote taas oli sitä ihan sisällöllisin perustein: Chuck Wendigin Aftermathin Amazon-sivun arvostelupalsta alkaa lähestyä vihapuheen määritelmää. On oikeastaan jännittävää, että romaani, joka ensimmäisenä sai luvan johdattaa meitä Jedin paluusta kohti The Force Awakensia (ja jonka paineet olivat siis jo lähtökohtaisesti suuret) otetaan näin negatiivisesti vastaan. Yleensähän Star Wars -kirjojen ongelma on pikemminkin ollut, että ne on kirjoitettu niin sanotusti varman päälle ja siten käytännössä mitäänsanomattomasti. Tai sitten ne ovat vain jakaneet mielipiteitä: Suomen fanipiireissä takavuosina rakastaen vihatut Kevin J. Andersonin Jediakatemia-kirjat ovat toisaalla ihan vihaamatta rakastettuja. Kyllä Aftermathiakin jotkut ovat kehuneet, mutta mielipiteiden keskiarvo on synkähkö. (Kirja on tilauksessa minullakin, joten palaan jossain vaiheessa asiaan.)

Mutta entäpä sitten ne lelulaatikkojen ja muiden julkistusten väistämättä paljastamat Episodi VII -uutiset? Niin, kyllä niitäkin on, vaikka Rey ja Finn ovatkin sukunimettömiä vielä figuurilaatikoissaankin, eikä kokonaan piilossa pidettyjen hahmojen Maz Kanatan ja suurjohtaja Snoken figuureja vielä tässä aallossa nähty. Olkaapa hyvät:

  • Starwars.comin viralliseen tietokantaan ilmestyivät ensimmäiset The Force Awakens -merkinnät. Täälläkin päähenkilöiden, esimerkiksi Reyn merkintä on täysin spoilaamaton, mutta pienempiä paljastuksia tietokannan lyhyet luonnehdinnat kyllä tarjoilevat. Isoin löytö: First Orderin jääplaneetan Starkiller-tukikohdassa on ase, joka pystyy tuhoamaan ”kokonaisia aurinkokuntia”. Superase vahvistettu.
  • Legon The Force Awakens -tuotteiden mainokset näyttäisivät kuvittavan legomaisesti elokuvan kohtauksia. Spoilerivaroitus on mieto, ja tuskin kohtaukset elokuvassa aivan noin menevät, mutta jotenkin tuohon suuntaan hyvin mahdollisesti. Tällaisista vihjeistä kiinnostuneiden kannattaa katsoa ainakin Millennium Falconin, Kylo Renin komentosukkulan ja Reyn kiiturin puoliminuuttiset videot.
  • Nuortenromaanit Weapon of a Jedi, Smuggler’s Run ja Moving Target eivät, kuten arvata saattoi, paljasta suuria. Niissä on pieniä vihjeitä galaksin tilasta The Force Awakensin aikaan ja niissä vilahtaa hahmoja, jotka esiintyvät (todennäköisesti pienissä) rooleissa tulevassa elokuvassa, mutta mitään pakkoluettavaa ne eivät todellakaan ole. Esimerkiksi Luken seikkailussa esitellään Sarco Plank -niminen hahmo, joka Vanity Fairin kuvien perusteella tavataan elokuvassa Jakkulla. Ja vaikka Leian kirjan prologi paljastaa Leian The Force Awakens -aikaisen tittelin, Luken kirjan prologissa ei näy piilottelevaa jedimestariamme itseään.
  • Mielestäni merkittävin – ja ikävin – spoileri: Kylo Renin, Finnin ja Phasman leluhahmot puhuvat elokuvarepliikein. Merkittävin siksi, että erityisesti Kylo Renin repliikeistä voi ihan oikeasti päätellä eIokuvan tapahtumia. Ikävin siksi, että juuri tällaisia paljastuksia en tahtoisi meidän kuulevan lelun lausumina – vaan mieluummin vaikkapa trailerissa. Mysteerilaatikkostrategia on muutoin pitänyt monien mielestä harmillisenkin hyvin, mutta tässä se sitten vuoti ja harvinaisen pahoin. Pelkät spoilerit sikseen- jo se, että saimme kuulostella kolmen hahmon Star Wars -ääniä ja aksentteja ensimmäistä kertaa lelukaupassa äänitetyistä videoista ei ollut toivelistallani. Oletettavasti ja valitettavasti puhuvia leluja on vielä tulossa lisääkin.
aftermath

Aftermath: Kirjallisuussota ei ole ohi.

The Force Awakensin Suomen ensi-iltaan on tänään 99 päivää (sillä kyllä, me tosiaan saamme elokuvan jo 16. joulukuuta, kaksi päivää ennen jenkkejä!). Huomenna keskiviikkona elokuva on yhden päivän lisäksi sen verran lähempänä, että Marvelin Shattered Empire -sarjakuvan ensimmäinen numero ilmestyy. Sekin sijoittuu aikaan heti Jedin paluun jälkeen – saa nähdä, otetaanko se vastaan suopeammin kuin Aftermath.

Voimakas perjantai: Lupa odottaa

Tuntuu hassulta sanoa näin, mutta tässä se vasta on: lähtölaskenta, loppusuora, point of no return, podracen viimeinen kierros, shut up and take my money -tiski, The Force Friday.

Tätä julkaistessani Youtubessa pyörii jo Global Unboxing Live Stream, tapahtuma, jollaista en olisi osannut keksiä scifinovelliin: 18 tunnin videostream, jossa paljastetaan uusia Star Wars -leluja laatikoista. Ja on kai siellä muutakin, saapa nähdä nyt sitten. Ei uutta traileria kuitenkaan – ne viisitoista sekuntia saimme jo viikko sitten.

Videotapahtuma muutoin on paitsi suureellinen, myös hieman kummallinen: kuten Star Wars Underworldin podcast viisaasti huomautti, tapahtuma tuntuu omituisesti tavoittelevan aivan ristiriitaisia yleisöjä Steve Sansweetin puhuessa suoraan wanhoille SW-keräilijöille ja Youtube-tähtien tavoitellessa nuorisoa. SWU:n podcastaajien teoria on, että tämä on testiajo mahdollisille elokuva-aiheisille livestreameille, ja totta, silloin Youtube-tähtien ja vaikkapa John Boyegan ja Daisy Ridleyn tapaamisissa olisikin jo kosolti enemmän järkeä suuren yleisön tavoittamiseksi. Tämä spektaakkeli – jonka ensimmäisen puolen tunnin aikana hihkuttiin lapsikatsojan ewok-asun ihanuutta ja avattiin hehkuttaen laatikoista valomiekkalelua – ei taida olla ainakaan minulle, saati sille suurimmalle yleisölle.

IMG_6946b

Artoo toivoi löytävänsä laatikosta jotain siistiä, mutta leluja ei saanut vielä kaupasta. (kuva: Aki Jörgensen)

Mutta, tulee siis ainakin selväksi, että perjantai on piste, jossa Lucasfilm paljastaa lelulaatikkonsa. Siihen se ei jää, sillä perjantai on myös ”Journey to Star Wars: The Force Awakens” -julkaisuohjelman julkaisupäivä. Kaiken kaikkiaan: perjantai on päivä, jolloin Disney-Lucasfilm ei enää vain halua ihmisten tietävän, että tulossa on uusi Star Wars -elokuva. Ei, tästä lähtien heidän halutaan odottavan sitä aktiivisesti. Meille faneille taas tämä on se piste, josta lähtien meille varsinaisesti ryhdytään avaamaan, mitä edessä on. Mitä tapahtui Jedin paluun jälkeen, miksi tarina jatkuu.

Mutta siis, kuten sanottua: hassultahan näin tuntuu sanoa. Huhuihin, vuotoihin ja joka ikiseen viralliselta taholta tihkuneeseen muruseenkin takertuva faniyleisö on ollut odotusmoodissa jo pitkään. Galaksin tilastakin moni meistä on ainakin tietävinään yhtä sun toista jo ennen Journey-kirjojen avaamista. Ja itse asiassa, aika moni niistä tarkkaan varjelluista leluista ja oheistuotteistakin on jo päätynyt jossain päin maailmaa jonkin embargoa huomaamattoman kaupan hyllylle – ja sieltä nettiin.

Mikä siis muuttuu perjantaina, tai jo videostreamin myötä tänään torstaina?

Ehkä se, että olemme virallisesti The Force Awakensin ajassa. Siinä missä Marvelin tämän vuoden Star Wars -sarjikset ja Rebels-animaatiosarja ovat vieneet yleisöt originaalitrilogian aikaan, yrittäen pyyhkiä heidän mielestään prequelit, johtavat nyt hyllyille nostettavat lelut ja kaupoista irtoavat kirjat meidät viimein ihan oikeasti sieltä 1980-luvun alun tarinoista kohti 2010-luvun elokuvia. Mahdollisuus ostaa Kylo Ren -lelumiekka tai BB-8-paita ei ehkä avaa meille kummastakaan hahmosta uusia puolia, mutta kaupallisen franchisen brändinrakennuksessa ne ovat tärkeitä maistiaisia ennen pääateriaa. Kukaan ei pakota ketään ostamaan yhtään The Force Awakens -fanituotetta näkemättä itse filmiä, mutta niiden saapuminen kauppoihin sentään kertoo, että se on jo lähellä.

Lost-Stars-coverLisäksi on tietysti se, että jo perjantaina meidän pitäisi saada myös ihan oikeita polkuja siihen suuntaan. Chuck Wendigin Aftermath-romaani tapahtuu heti Jedin paluun jälkeen, ja se oletettavasti paljastaa, millaiseen tilaan galaksi jäi, ja miksi Imperiumin loppu ei käynytkään yhdessä Kuolemantähden räjähdyksessä (tai siis edes kahdessa). Claudia Grayn Lost Stars -nuortenromaanin kannessa on tuhoutuva Tähtituhooja, joten se sisältänee Jakkun taistelun, jonka jälkiä Episodi VII:ssä trailerienkin perustella näemme. Prinsessa Leian, Luke Skywalkerin ja Han Solon nuoruudenseikkailuista kertovat lastenromaanit Moving Target, The Weapon of a Jedi ja Smuggler’s Run sisältävät The Force Awakensin aikaan sijoitetut kehyskertomukset, joissa paljastettaneen siis jotain kunkin päähenkilön tilasta 35 vuotta myöhemmin (Luken luulisi olevan erityisen kiintoisa).

Jonkinasteisia sisällöllisiä uutisia on varmasti luvassa leluistakin. Kauppaan jo päätyneiden tuotteiden perusteella tiedämme, että esimerkiksi Rey-figuurin takakannessa ei lue uutisia hahmon sukulaissuhteesta keneenkään originaalitrilogian hahmoon (mutta tuskin sitä kukaan enää odottikaan). Sen sijaan muutama uusi, trailereissa näkymätön hahmo, saa kuin saakin ensiesiintymisensä lelulaatikossa. Todellisia ylläreitäkin voi olla luvassa, sillä kaikki tuotteethan eivät suinkaan ole vielä vuotaneet nettiin. Varsinaisia juonikuvioita spekuloivien suosittelen väijymään erityisesti Lego-laatikoita: todennäköisesti se, mitkä hahmot on sijoitettu mihinkin alukseen tai lokaatioon, kertoo jotain myös itse elokuvan kohtauksista.

Mielenkiintoista on nähdä, missä määrin ja kuinka nopeasti tämä aalto lyö Suomeen. Voisi kuvitella, että Toys’r’usin kaltaiset amerikkalaisketjut olisivat saaneet ainakin jonkinlaisen lähetyksen globaalilla julkaisupäivällä. Pienempiin ja kotimaisiin kauppoihin jopa Star Wars -tuotteet saattavat saapua vasta pienellä viiveellä – osittain juuri siitä syystä, että näiden julkistuksella on nyt näin tarkka embargo. En ihmettelisi, vaikka esimerkiksi Pohjoismaiden maahantuoja uskaltaisi lähettää paketteja eteenpäin vasta näinä päivinä.

Mutta kyllä ne sieltä tulevat. Voi, kyllä ne tulevatkin.

Viisi pelkoa The Force Awakensista

Jouduttuani hiljattain yrittämään vastata kysymykseen siitä, odotanko The Force Awakensin olevan ”hyvä elokuva”, yritän antaa tällä kirjoituksella jonkinlaisen vastauksen. Lähestyn asiaa käänteisesti: listaamalla viisi aitoa pelkoa, jotka minulla Star Wars Episodi VII:stä on.

Tosin yksikään näistä peloista ei ole ”Elokuva ei ole hyvä”.

artoopiilossa

Voima varjele, mitä sieltä tulee! Artoota melkein hirvittää katsoa. (kuva: Aki Jörgensen)

Pelko 1: The Force Awakens ei ole Episodi VII.

Tämä on ylivoimaisesti suurin pelkoni. Muistattehan, kuinka koulussa opettajat yrittivät nuijia päähämme, että täysin oikeita tietoja sisältävästä vastauksesta saa nolla pistettä, jos se ei vastaa kysyttyyn kysymykseen. Tämä vaara vaanii uuden Star Wars -elokuvan yllä Damokleen valomiekkana. Episodinumerottomasta markkinointinimestään huolimatta alkuskrollissa lukenee järjestysnumero. Jos Episodi VII ei lunasta otsikkoaan, se ei oikeuta olemassaoloaan.

Tämä hirvittää minua, kun The Force Awakensista puhutaan siihen tapaan kuin ”on epävarmaa, kuinka suuri rooli Skywalkerin kaksosilla on” (Entertainment Weekly). Tähänastinen Star Wars -sarja kertoi konfliktista (organisatorisesti) jedien ja sithien, (aatteellisesti) demokratian ja diktatuurin sekä (filosofisesti) vihan ja rakkauden välillä. Henkilökohtaisella tasolla kaikki nämä konfliktit kulminoituivat Anakin Skywalkeriin ja hänen poikaansa Lukeen. Seitsemännen episodin tulisi tuntua niin oleelliselta jatkolta tälle kaikelle, että sen olisi aina pitänyt olla osa kokonaisuutta – muuten se ei ole seitsemäs episodi, vaan ainoastaan uusi seikkailu samassa universumissa.

Pelko 2: The Force Awakens on Episodi VI.7.

Tämä pelko saa voimaa edellisestä Star Wars -trilogiasta, sillä juuri tämä on mielestäni parjatun The Phantom Menacen kaikkein perustavin ongelma. Star Wars -sarjan Episodi I ei niinkään ole ykkönen kuin nolla: se tapahtuu ajallisestikin irrallaan seuraavista osista, lähinnä esittelee maailman ja kertoo simppelin tarinan, jolla on vain vähän aitoa vaikutusta seuraaviin osiin. Se on kuin pilottijakso televisiosarjalle, jonka oikea tarina nähdään niissä seuraavissa kymmenissä jaksoissa. Valitettavasti Episodi I:tä ei kuitenkaan sarjojen tapaan seurannut tuntikaupalla tarinankehittelyä (paitsi paljon myöhemmin animaatiosarjoissa, mutta niitä en nyt laske). Episodit II ja III eivät kahdestaan riittäneet muodostamaan sitä kaarta, joka Anakin Skywalkerin lankeemukseen ja kloonisotien galaktiseen kurimukseen olisi tarvittu. Välistä ikään kuin puuttui yksi kokonainen elokuva, koska trilogian ensimmäinen osa oli tuhlattu johdannoksi.

Tämä vaara on jälleen olemassa, kun ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams johdattelee meidät takaisin kaukaiseen galaksiin 30-35 vuotta Jedin paluun jälkeen. Jos suurin osa The Force Awakensista käytetään galaksin tilan vähittäiseen paljastamiseen ja siihen, kuinka uudet hahmot tapaavat toisensa, kohtaavat vanhoja hahmoja, törmäävät uusiin pahiksiin ja päätyvät lopulta siihen, missä heidän kaikkien tätä uutta tarinaa varten tulee olla, seitsemäs episodi voi jälleen tuntua uuden trilogian episodilta nolla. Tähän pelkooni vaikuttavat ennakkotapaukset: Hollywoodin viime vuosien remake- ja reboot-muodissa ovat korostuneet nimenomaan origin storyt, joissa kokonainen elokuva kirjoitetaan tiimin kasaamisen ympärille (AvengersStar Trek).

Pelko 3: The Force Awakens on köyhän tarinaryhmän expanded universe.

Tämä pelko on suunnattu vihkiytyneille. Suurelle yleisölle uusi Star Wars -elokuva on aito jatko-osa: ei uusintaversio, ei reboot, vaan paluu vanhaan tarinaan vuosikymmeniä myöhemmin. Tähän perustuu merkittävä osa elokuvan odotusarvoa, ja tähänastisen markkinointikampanjan painavin hetki oli vanhentuneen Han Solon näyttäminen saapumassa kotiin. Mutta samaan aikaan on kylmä fakta, että meille faneille The Force Awakens itse asiassa on reboot, elokuvan pyyhkiessä pöytää kymmenien vuosien aikana kerrotuilla expanded universe -tarinoilla. Oli Legends-otsikon saaneiden tarinoiden laadusta mitä mieltä tahansa, ne kuitenkin muodostivat suhteellisen yhteensopivan kertomuksen galaksin tapahtumista Jedin paluun jälkeen. Tuon kertomuksen olivat kehittäneet 30 vuoden aikana kymmenet kirjoittajat, joukossaan Timothy ZahninMichael A. Stackpolen ja James Lucenon kaltaisia arvostettuja nimiä.

Jossain syvällä uuden trilogian juonen pohjalla ovat George Lucasin omat ajatukset galaksin myöhemmistä vaiheista, mutta osallisista esimerkiksi Abramsin mukaan lopulliseen tarinaan päädyttiin vasta hänen mukaantulonsa jälkeen. Se tarkoittaisi, että Abrams, Lawrence Kasdan ja Lucasfilmin tarinaryhmä keittivät uuden trilogian tapahtumat kokoon vain joidenkin kuukausien aikana, elokuvan lukitun tuotantoaikataulun jo vauhdilla lähestyessä. Hyvässä maailmassa tuoreet aivot ja keskittynyt maali – uusi Star Wars -elokuvatrilogia – ovat tuottaneet koherentimman ja älykkäämmän vision kuin irtonaisten kirjoittajien parviäly aiemmin. Mutta kolmas pelkoni on, että The Force Awakensin näkemys siitä, mitä galaksille, jedeille tai Luke Skywalkerille on tapahtunut, on vaisumpi ja harkitsemattomampi kuin se galaksin tulevaisuus, joka kirjoissa ja sarjakuvissa oli jo olemassa. Jopa sellainenkin seikka kuin prinsessa Leian ja Han Solon suhteen laatu on riskijuttu: me kaikkihan olimme tietävinämme, kuinka onnellisesti siinä romanssissa ”aiemmin” kävi. Petymmekö nyt?

Pelko 4: The Force Awakens on originaalitrilogian kommenttiraita.

Tämä pelko, enemmän kuin mikään kolmesta aiemmasta, juontaa nimenomaan ohjaaja-kirjoittajavalintaan. Abramsilla on ikävä taipumus täyttää teoksiaan siisteillä jutuilla, joiden järjellinen selitys jää toissijaiseksi tai jotka iskevät silmää aiemmin nähdylle. Erityisesti hänen Star Trekinsä ovat täynnä viittauksia vanhoihin tarinoihin. Osa niistä toimii erinomaisesti – osan katsojista ymmärtäessä viitteen ja toisten huomaamatta mitään – mutta etenkin Into Darknessin loppupuolella aiemmin kerrotun tarinan toisintaminen menee lähelle uusintaversiota ja tasolle, jolla aletaan lähestyä parodiaa. Trekeissä Abramsin avaruusselitys oli, että elokuvan sisällä syntynyt vaihtoehtouniversumi on kosmisesti seurailevinaan aiemman universumin tapahtumia. Mutta Star Warsissa, jonka seitsemännen elokuvan tulisi olla aito jatko-osa (ks. Pelko 1) pelkkä nostalgiaan nojaaminen olisi suuri virhe.

Aivan Into Darknessin kaltaista A New Hopen tarkan juonen kopiointia en pelkää, mutta viitteitä tämänkin pelon aiheellisuudesta on silti liikaa. The Force Awakenshan alkaa, kuten meille on jo tähän mennessä vahvistettu, aavikkoplaneetalla etäällä galaktisista konflikteista asuvasta nuoresta sankarista, joka päätyy seikkailuun törmättyään pulassa oleviin toisplaneetallisiin vierailijoihin. Pahis Kylo Renin arvataan tavoittelevan Darth Vaderin asemaa, ja luvassa on jälleen kapakkakohtauskin (Vanity Fair). Jos Episodi VII keskittyy koko kestonsa ajan toistamaan tai mukailemaan originaalitrilogian juonta, kohtauksia, hahmoja ja repliikkejä (”I have a bad feeling about this” sieltä tietysti tulee, mutta toivottavasti ei monta muuta), sen katsominen itsenäisenä elokuvana kärsii.

Pelko 5: The Force Awakens on komedia.

Viimeinen pelkoni liittyy oleellisesti edelliseen, mutta pelkojen maailmassa on silti mahdollista, että edelliseltä pelolta vältyttäisiin, ja tälle karille silti ajettaisiin. The Force Awakens on elokuva, jonka yläotsikko sisältää sanan ”sodat”. Se sijoittuu galaksiin, joka kaikesta päätellen on huonommassa jamassa kuin suurin osa vanhoista faneista (tai vanhoista jatkokirjailijoista, ks. Pelko 3) oletti. Huhujen perusteella siinä saattaa tapahtua hyvinkin kauheita, mikä tietysti ei olisi ihme sarjassa, jonka ihka ensimmäisessä osassa jo nähtiin planeetan räjäyttävä superase.

Samaan aikaan sen on kuitenkin määrä aloittaa uudelleen maailman suurin franchise, ja vedota esimerkiksi merkittävään leluilla leikkivään katsojasegmenttiin. Sen ohjaaja tunnetaan leikkivänä visionäärinä, joka mielellään täyttää dialogin kepeällä vitsailulla. Se valmistuu tallista, jossa on katsottu viisaaksi valita Han Solo -elokuvan ohjaajiksi Lego-leffan tekijät. Viides pelkoni siis on, että The Force Awakens kurtistaa kulmakarvojaan, mutta pitää kielen syvällä poskessa. Star Wars -elokuvan tulee olla hauska katsoa, mutta originaalitrilogian onnistuneisuudessa oli silti olennaista, että elokuvat ottivat itsensä vakavasti.

Jokainen näistä peloista voisi toteutua, ja elokuva silti olla vielä ”hyvä”. Erityisesti ensimmäinen pelkoni voisi realisoitua totaalisesti, ja lopputulos olla silti toiminnallisena viihde-elokuvana arvioituna erinomainen: se ei vain olisi ”hyvä episodi seiska”. Neljäs pelkoni taas vaikuttaisi toteutuessaan merkittävästi elokuvan uudelleenkatsottavuuteen, ainakin omalla kohdallani, mutta senkään realisoituminen ei välttämättä häiritsisi monia suuren yleisön kertakatsojia. Ehtimiseen originaalitrilogialle vinkkaileva filmi saattaisi jopa varmistaa primitiivireaktion ”olihan se paljon parempi kuin prequelit”.

Entä sitten se kysymys? Odotanko Episodi VII:n olevan ”hyvä elokuva”? Niin… Minulla ei ole tällä hetkellä kovinkaan bad feeling (äskettäinkin kirjoitin näin innostuneita). Mutta oikeastaan en aidosti osaa vastata. Vastaukseni siitä, olivatko Episodit I-III ”hyviä elokuvia”, ei sekään tiivisty yhteen sanaan.

Ensin pitäisi esimerkiksi osata katsoa niitä muiden elokuvien tapaan.