Voimakas perjantai: Lupa odottaa

Tuntuu hassulta sanoa näin, mutta tässä se vasta on: lähtölaskenta, loppusuora, point of no return, podracen viimeinen kierros, shut up and take my money -tiski, The Force Friday.

Tätä julkaistessani Youtubessa pyörii jo Global Unboxing Live Stream, tapahtuma, jollaista en olisi osannut keksiä scifinovelliin: 18 tunnin videostream, jossa paljastetaan uusia Star Wars -leluja laatikoista. Ja on kai siellä muutakin, saapa nähdä nyt sitten. Ei uutta traileria kuitenkaan – ne viisitoista sekuntia saimme jo viikko sitten.

Videotapahtuma muutoin on paitsi suureellinen, myös hieman kummallinen: kuten Star Wars Underworldin podcast viisaasti huomautti, tapahtuma tuntuu omituisesti tavoittelevan aivan ristiriitaisia yleisöjä Steve Sansweetin puhuessa suoraan wanhoille SW-keräilijöille ja Youtube-tähtien tavoitellessa nuorisoa. SWU:n podcastaajien teoria on, että tämä on testiajo mahdollisille elokuva-aiheisille livestreameille, ja totta, silloin Youtube-tähtien ja vaikkapa John Boyegan ja Daisy Ridleyn tapaamisissa olisikin jo kosolti enemmän järkeä suuren yleisön tavoittamiseksi. Tämä spektaakkeli – jonka ensimmäisen puolen tunnin aikana hihkuttiin lapsikatsojan ewok-asun ihanuutta ja avattiin hehkuttaen laatikoista valomiekkalelua – ei taida olla ainakaan minulle, saati sille suurimmalle yleisölle.

IMG_6946b

Artoo toivoi löytävänsä laatikosta jotain siistiä, mutta leluja ei saanut vielä kaupasta. (kuva: Aki Jörgensen)

Mutta, tulee siis ainakin selväksi, että perjantai on piste, jossa Lucasfilm paljastaa lelulaatikkonsa. Siihen se ei jää, sillä perjantai on myös ”Journey to Star Wars: The Force Awakens” -julkaisuohjelman julkaisupäivä. Kaiken kaikkiaan: perjantai on päivä, jolloin Disney-Lucasfilm ei enää vain halua ihmisten tietävän, että tulossa on uusi Star Wars -elokuva. Ei, tästä lähtien heidän halutaan odottavan sitä aktiivisesti. Meille faneille taas tämä on se piste, josta lähtien meille varsinaisesti ryhdytään avaamaan, mitä edessä on. Mitä tapahtui Jedin paluun jälkeen, miksi tarina jatkuu.

Mutta siis, kuten sanottua: hassultahan näin tuntuu sanoa. Huhuihin, vuotoihin ja joka ikiseen viralliselta taholta tihkuneeseen muruseenkin takertuva faniyleisö on ollut odotusmoodissa jo pitkään. Galaksin tilastakin moni meistä on ainakin tietävinään yhtä sun toista jo ennen Journey-kirjojen avaamista. Ja itse asiassa, aika moni niistä tarkkaan varjelluista leluista ja oheistuotteistakin on jo päätynyt jossain päin maailmaa jonkin embargoa huomaamattoman kaupan hyllylle – ja sieltä nettiin.

Mikä siis muuttuu perjantaina, tai jo videostreamin myötä tänään torstaina?

Ehkä se, että olemme virallisesti The Force Awakensin ajassa. Siinä missä Marvelin tämän vuoden Star Wars -sarjikset ja Rebels-animaatiosarja ovat vieneet yleisöt originaalitrilogian aikaan, yrittäen pyyhkiä heidän mielestään prequelit, johtavat nyt hyllyille nostettavat lelut ja kaupoista irtoavat kirjat meidät viimein ihan oikeasti sieltä 1980-luvun alun tarinoista kohti 2010-luvun elokuvia. Mahdollisuus ostaa Kylo Ren -lelumiekka tai BB-8-paita ei ehkä avaa meille kummastakaan hahmosta uusia puolia, mutta kaupallisen franchisen brändinrakennuksessa ne ovat tärkeitä maistiaisia ennen pääateriaa. Kukaan ei pakota ketään ostamaan yhtään The Force Awakens -fanituotetta näkemättä itse filmiä, mutta niiden saapuminen kauppoihin sentään kertoo, että se on jo lähellä.

Lost-Stars-coverLisäksi on tietysti se, että jo perjantaina meidän pitäisi saada myös ihan oikeita polkuja siihen suuntaan. Chuck Wendigin Aftermath-romaani tapahtuu heti Jedin paluun jälkeen, ja se oletettavasti paljastaa, millaiseen tilaan galaksi jäi, ja miksi Imperiumin loppu ei käynytkään yhdessä Kuolemantähden räjähdyksessä (tai siis edes kahdessa). Claudia Grayn Lost Stars -nuortenromaanin kannessa on tuhoutuva Tähtituhooja, joten se sisältänee Jakkun taistelun, jonka jälkiä Episodi VII:ssä trailerienkin perustella näemme. Prinsessa Leian, Luke Skywalkerin ja Han Solon nuoruudenseikkailuista kertovat lastenromaanit Moving Target, The Weapon of a Jedi ja Smuggler’s Run sisältävät The Force Awakensin aikaan sijoitetut kehyskertomukset, joissa paljastettaneen siis jotain kunkin päähenkilön tilasta 35 vuotta myöhemmin (Luken luulisi olevan erityisen kiintoisa).

Jonkinasteisia sisällöllisiä uutisia on varmasti luvassa leluistakin. Kauppaan jo päätyneiden tuotteiden perusteella tiedämme, että esimerkiksi Rey-figuurin takakannessa ei lue uutisia hahmon sukulaissuhteesta keneenkään originaalitrilogian hahmoon (mutta tuskin sitä kukaan enää odottikaan). Sen sijaan muutama uusi, trailereissa näkymätön hahmo, saa kuin saakin ensiesiintymisensä lelulaatikossa. Todellisia ylläreitäkin voi olla luvassa, sillä kaikki tuotteethan eivät suinkaan ole vielä vuotaneet nettiin. Varsinaisia juonikuvioita spekuloivien suosittelen väijymään erityisesti Lego-laatikoita: todennäköisesti se, mitkä hahmot on sijoitettu mihinkin alukseen tai lokaatioon, kertoo jotain myös itse elokuvan kohtauksista.

Mielenkiintoista on nähdä, missä määrin ja kuinka nopeasti tämä aalto lyö Suomeen. Voisi kuvitella, että Toys’r’usin kaltaiset amerikkalaisketjut olisivat saaneet ainakin jonkinlaisen lähetyksen globaalilla julkaisupäivällä. Pienempiin ja kotimaisiin kauppoihin jopa Star Wars -tuotteet saattavat saapua vasta pienellä viiveellä – osittain juuri siitä syystä, että näiden julkistuksella on nyt näin tarkka embargo. En ihmettelisi, vaikka esimerkiksi Pohjoismaiden maahantuoja uskaltaisi lähettää paketteja eteenpäin vasta näinä päivinä.

Mutta kyllä ne sieltä tulevat. Voi, kyllä ne tulevatkin.

5 thoughts on “Voimakas perjantai: Lupa odottaa

  1. Päivitysilmoitus: Voima ei herää suomeksi | Tähtien jatkosota

  2. Tässähän sitä aggressiivisesti on jo tovi venattu. Joko ollaan perillä? Joko saadaan herkkua?

    Tainnut jo aiemminkin kysyä mutta tietääkö Aki tai joku muu, ilmestyykö näitä ennakkomatskuja eli sarjiksia ja kirjoja ollenkaan Suomeen? Valitettavasti ainakaan arkena ei ole aikaa kierrellä kaikkia Helsingin sarjakuvakauppoja läpi ja ympäri..

    • Tätä olisi varmaankin syytä ihan kysyä kustantajilta, mutta sikäli kuin olen asiaa seurannut, niin missään julkaisulistoilla näitä ei näy. Ehkä vasta sitten, jos/kun elokuva menestyy isosti meilläkin?

  3. Päivitysilmoitus: Lelulaatikon Episodi VII -spoilerit | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: Star Wars Show: Koska starwarsinkin pitää vlogata | Tähtien jatkosota

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s