Casting-kisa: ”Jokainen tällä planeetalla…”

Saoirse Ronan (kuva: gdcgraphics, flickr.com/photos/gdcgraphics/ )

Saoirse Ronan (kuva: flickr.com/photos/gdcgraphics/ )

Tuskin ehdin viikko sitten edellisen kirjoituksen postaamaan, kun Saoirse Ronanista melkein tuli se, mitä kirjoituksessa ennakoin. Tai no, ei sentään ihan: Ronan ei sentään (vielä) ole ensimmäinen Episode VII:ään virallistettu näyttelijä, mutta kylläkin ensimmäinen, joka on virallisesti ja julkisesti tunnustanut käyneensä koeluvussa.

Sinänsä hassua näin, koska Ronanin tunnustus Sky Newsille jatkui sanoilla ”so has everyone” ja hieman myöhemmin Digital Spylle ”everyone on the planet has”. Epäilemättä näin on, mutta sitä koomisempaa, että juuri kukaan ei ole asiasta puhua pukahtanut. Muutamat spekulaatioissa liikkuneet näyttelijät ovat kiistäneet, enemmistö ei ole kommentoinut mitään. Ja Ronankin siis kiistää, että roolia olisi vielä lukittu. Todettakoon vielä tälläkin viikolla, että minä ainakin hyväksyn. Niin että jos olet kuulolla, JJ.

Huomioita:

  • Oikaisuna edelliseen kirjoitukseeni, Saoirse Ronan on tietenkin irlantilainen eikä britti. Ja sitä paitsi syntynyt New Yorkissa, näemmä, mutta kasvanut vihreällä saarella.
  • Saoirse Ronan (s. 1994) tunnetaan toistaiseksi parhaiten vaikuttavasta varhaisteiniroolistaan Atonementissa (2007). Myöhempien elokuvien joukosta löytyy mm. Hanna (2011), jota kuvattiin Suomen Kuusamossa. Etunimi lausutaan kutakuinkin ”shiirsha”.
  • Ronanin vahvistus on samalla ensimmäinen vahvistus siihen, että minunkin parjaamani Latino Reviewn syväkurkkulähteet ovat oikeasti ainakin joidenkin totuuksien äärellä. Latino Review oli ensimmäinen Ronanin nimen maininnut lähde syyskuun puolivälissä. Tämä tietysti herättää kysymyksen: voivatko muutkin LR:n skuupit sittenkin olla totta? Moni muukin saitin alullepanema näyttelijähuhu (mm. Jonathan Rhys Meyers, Rachel Hurd-Wood ja, öö, Leonard DiCaprio) toki – ainakin jos puhutaan edelleen koeluvuista, eikä sopimuksista, kuten LR tietysti on koko ajan antanut ymmärtää. Mutta entäpä vaikkapa väitteet Palpatinen paluusta?
  • Jos koeluvuissa tosiaan on käynyt puoli planeettaa, LR:n esiin nostamat nimet ovat varmasti ihan oikeasta puolikkaasta – sitä DiCapriota lukuun ottamatta kenties. DiCapriota tai vähän aikaa sitten huhutun Daniel Day Lewisiä ei tarvitsisi koeluvuttaa – sen sijaan näistä nuoremman polven tuntemattomammista tyypeistä on varmasti viisasta vähän katsella, mihin rooleihin heitä asetella. Mikä taas täsmää omiinkin epäilyksiini (tai toiveisiini!), että elokuvaa kannattelevat ennen kaikkea uudet hahmot ja näyttelijät.
  • Kuinka pirun kesken casting-kisa voi yhä olla, jos tätä elokuvaa olisi tarkoitus kuvata vain muutaman kuukauden kuluttua? Vai onko niin, että warssille ainakin tämä nuorempi näyttelijäpolvi raivaisi kyllä tilaa kalenteriinsa?

Selvähän muuten se, että tämäkin ehdittiin jo nähdä: Starwarsy.com arvuuttelee Saoirse Ronanin roolia yksisilmäisesti (toiveikkaasti?) pelkästään EU-lähteitä katsoen. Mutta hei, Shira Elan Colla Brie!

Ja ensimmäinen uusi SW-näyttelijä on…

Tätä kirjoittaessani minusta tuntuu, että lähes minuutilla millä hyvänsä saatan olla myöhässä. Juuri nyt Episode VII:ään ei ole vielä(kään) vahvistettu yhtään näyttelijää. Viime viikon aikana paremmanpuoleiseksi tuulivoimapuistoksi myrskyyntyneestä huhumyllystä – ja tietenkin myös koko ajan lähestyvistä kuvauksista – johtuen on nyt viimeistään enää vain ajan kysymys, milloin nimiä tipahtaa.

Selvimmät sävelet ensin. Jos moni meistä epäili jo varhain, että luvatut yksittäisten hahmojen spinoff-elokuvat olisivat jonkinlaisia prequeleja, niin Varietyn raportti Disneyn talouspomo Jay Rasulon puheesta syyskuun 12. päivältä oli käytännössä vahvistus. Rasulo lipsautti rahoittajille SW-franchisen rahantekokyvyn hehkutuksensa lomassa, että luvassa olisi vuorotellen ”trilogy filmejä” ja ”origin story filmejä”. LFL ei ole vahvistanut tätäkään sen virallisemmin, mutta spekulaatiot voitaneen lopettaa: ainakin ensimmäiset pari SW-spinoffia ovat nyt varmuudella supersankariseikkailuista tuttuja ”näin hänestä tuli hän” -stooreja.

Tästä taas oli 12 parsekkia tuntuvasti lyhyempi matka siihen, että spekulaatiot nuoren Han Solon metsästyksestä kiihtyivät. Omat ynnäykseni:

  • On aivan selvää, että yhden spinoffeista, todennäköisesti juuri ensimmäisen, täytyy olla nuori Han Solo -elokuva. Hahmon suosio kohtaa tilaisuuden: Solon nuoruutta, toisin kuin vaikkapa Luken, ei ole lukittu elokuvissa, ja lisäksi se ajoittuu aikajanalla sopivaan hetkeen, jotta tarina on mahdollista kytkeä animaatiosarja Rebelsiin, joka puolestaan takuuvarmasti kytketään uusiin elokuviin.
  • Aiemmat huhut Ryan Goslingista ovat todennäköisesti totta sillä tasolla, että Goslingia vähintään kysyttiin. Sitä luokkaa on Goslingin ja Harrison Fordin yhdennäköisyys – ja it-mies Goslingin ”solomaisuus” samaten. (Goslingin edustajat kiistivät, että näyttelijä ja LFL olisivat tavanneet rooliin liittyen, mikä toki voi sekin olla täysin totta.)
  • Viimeviikkoinen huhu Chewbaccan paluusta on niin ikään varmasti totta – siis sillä tasolla, että Episode VII:ään todella etsitään wookiee-hahmoa, joka mitä suurimmalla varmuudella on vanha ystävämme. Miksipä ei? Jopa vakavasta polvileikkauksesta toipuva, kävelykykyä jälleen tavoitteleva Peter Mayhew uskoo niin, ellei ilmoitus hakea Chewien roolia sitten ole vain osa Standing in the Stars -dokumentin dramaturgista kaarta.

Mistä pääsemmekin Rebelsiin. The Hollywood Reporter uutisoi alkuviikosta, että sen ääninäyttelijätähdiksi oltaisiin palkkaamassa David Oyelowo, Freddie Prinze Jr., Vanessa Marshall, Taylor Gray ja Steven Jay Blum. Vuosituhannen vaihteen teinileffoista (mm. I know what you did last summer) tuttu Prinze on joukosta tutuin nimi, mutta ensimmäisenä lueteltu Oyelowo on nosteessa, esiintyen muun muassa Christopher Nolanin seuraavassa leffassa Interstellar. Seuraavaksi tipahtikin Jedi Newsin väite: Oyelowo olisi palkattu sekä Rebelsiin että Episode VII:ään. Sinänsä olisin kyllä itsekin hämmästynyt, jos Rebelsin päähahmoilla ei olisi mitään yhteyttä uuteen trilogiaan. Bleeding Cool väittää tietävänsä, että Rebels kertoo nuorista (”the kids”, peräti) Kapinaliiton tulevista avainjäsenistä – jos näin, niin sellaiset hahmot toki voisivat olla kehissä vielä kymmeniä vuosia Jedin paluun jälkeenkin. Jätän kuitenkin oman laskupäänne varaan sen, miten tämä täsmää väitteeseen, että noin 35-vuotias Oyelowo olisi saamassa roolin sekä Rebelsistä että 30-40 vuotta myöhemmin tapahtuvasta elokuvasta – ellei hän sitten näyttele esimerkiksi isää ja poikaa.

Huhumyllyn epämääräisemmästä sakasta poimin yhden nimen (ei, se ei ole Megan Fox, jonka että MTV uskoo näyttelevän Boba Fettiä…). Latino Review ja Bleeding Cool, kaksi tähän mennessä aktiivisinta huhuhypettäjää, väittivät nimittäin vähän aiemmin Saoirse Ronanin käyneen lukemassa roolia varten (LR ja BC). Jälleen, Ronan voi olla aivan yhtä tuulesta temmattu nimi kuin vaikkapa Zac Efron todennäköisesti aiemmin oli, ja etenkin Latino Review’n epäluotettavuudesta olen valittanut aiemminkinmutta hei, minulle Ronan kyllä kelpaisi. Nuoren polven britti Ronan olisi valintana samantapainen kuin Natalie Portman oli Phantom Menaceen: vahvasta lapsuudenroolistaan (Leon / Atonement) elokuvaharrastajien muistama, muttei vielä valintahetkellä iso stara. Veikkaan muuten edelleen, että uuden trilogian päähenkilö on toinen kahdesta tärkeästä uudesta naishahmosta – LR ja BC lisäävät soppaan väitteen, että toinen hahmoista olisi pahis, ja miksipä ei. Ronan pystyisi uskoakseni esittämään hahmoja molemmilla puolilla, mutta jos nyt pitäisi äänestää, veikkaisin sitä pahaa.

Mutta: yhtään näyttelijäsopimusta ei siis ole vieläkään virallisesti julkistettu. Kuka siis saa kunnian tulla ensimmäisenä LFL:n kaapista? Joku edellä mainituista? Huhumyllyn ehkä sitkein nimi Benedict Cumberbatch? Sukupolvensa kenties suvereenein näyttelijä Daniel Day Lewis, jonka niin ikään on väitetty käyneen roolitapaamisessa? Nimensä kautta huikean sopiva latvialainen Ksenia Solo? Vai joku, jota kukaan hypettäjä ei osannut arvata (mikä olisi kyllä ihan oikein esimerkiksi Latino Review’lle!)

Veikkaukseni on, että LFL julkistaa yhdellä kertaa originaalitrion HamillFisher-Ford paluun ja pari uutta näyttelijää. Näin siksi, että kuvaukset alkavat tosiaan olla jo lähellä. Vanhoja nimiä, ja jonkun uudenkin, olisi voinut ripotella yksitellen julkisuuteen jo kauan aikaa, esimerkiksi kesän scificoneissa, mutta koska niin ei ole tehty, suunnitteilla täytyy olla isompi kertalaaki. Sellainen, joka tyydyttää samanaikaisesti vanhoja tuttuja toivovat ja uusia nimiä janoavat.

Filminauhana silmiemme edessä

Tämä on kova, on.

Boba Fett Fan Club -niminen nettitaho raportoi juuri elokuvaajaliitto ASC:n yksityistilaisuudesta, että Episode VII:n kuvaa Dan Mindel (ASC, BSC). Ei yllättävää: Mindel oli molempien Abrams-Trekkien sekä Mission: Impossible 3:n director of photography. Ohjaaja JJ Abrams on jo tähän mennessä osoittanut miehittävänsä uutta warssia vanhoilla tiimiläisillään, erityisesti Trekin läpi talsineilla. Ja mitä Mindeliin tulee, mies on syntynyt 1958 ja on selvästi vauhtikuvaamisen ammattimiehiä. Ei ehkä originaalein kuvankäyttäjä, muttei persoonattominkaan.

Mutta se, mikä on se kova, on se, että saman uutisen mukaan Episode VII kuvataan 35mm filmille. Ei siis diginä, kuten Lucasin episodit II ja III.

Jos näin on, ei tämäkään oikeastaan ole yllättävää, koska Abrams on – kaikesta teknisyydestään, edelläkävijyydestään ja lens flarestaan huolimatta – tässä sodassa nimenomaan vanhan liiton miehiä. Siinä missä monet Abramsia kymmeniä vuosia vanhemmat ohjaajat ovat jo vannoneet digitaalitekniikan nimiin, Abrams on jopa uhonnut (muistaakseni Super8:n dvd:llä) aikovansa olla Hollywoodin viimeinen filmin puolestapuhuja. ”If film were to go away – and digital is challenging it – then the standard for the highest, best quality would go away”, hän sanoi Hollywood Reporterin mukaan alkukesästä.

Enpä minä ainakaan silti olisi hämmästynyt, jos Lucasfilmin lippulaivan kohdalla Abrams olisi viimein ylipuhuttu. Star Wars -sarja on aina ajanut elokuvatekniikkaa eteenpäin, eikä Lucasin aikana ollut puhettakaan pakkivaihteesta (edes siellä, missä olisi voinut olla järkevää).

Filmille kuvaamalla saa sen hienon, taianomaisen jäljen, jota digillä ei edelleenkään pysty aivan jäljittelemään, mutta jos sen filmikuvan kuorruttaa niin suurella määrällä jälkituotannon digitaalisia erikoistehosteita kuin vaikkapa sitten Abramsin Trekit, ei lopputulosta ainakaan minun silmäni enää digistä erota (vaikka ne kuuluisat lens flaret tehtäisiinkin luomuna). Digillä on puolestaan omat vahvuutensa, jotka liittyvät erityisesti kuvaamiseen vaikeissa olosuhteissa tai tehoste-elokuviin, joista ainakin jälkimmäisiä Warssit ovat. Ja selvää on sekin, että eroista ja makuasioista huolimatta digilläkin toki saa tehtyä upeaa kuvaa (kysykää vaikka Roger Deakinsilta). Kyllä uusikin tekniikka olisi (yhä) tähän sarjaan sopinut, ja kuvaajaksi valittu Mindelkin on käyttänyt sitä ainakin Dominossa.

Tällä en tarkoita, että olisin uutisista pahoillani. Olen nimittäin riemuissani. Kyse ei ole niinkään edes siitä, miltä uusi Star Wars lopulta näyttää, vaan siitä, miltä tuotanto tällä hetkellä näyttää. Ja tällä hetkellä se näyttää, niin, perinnetietoiselta.

Ja samalla: tämän täytyy olla selvä viesti kaikille taiteellisista erimielisyyksistä ja jopa ohjaajan lähtöhaluista huhuja höpisseille, että nimenomaan JJ todellakin huutelee tämän tuotannon megafoniin.

Tämän tiedämme elokuussa 2013

Päivitän aiemman, puolen vuoden takaisen merkintäni, vaikka tietoa on karttunut erittäin, erittäin vähän. Se on kuitenkin käynyt vaivihkaa selväksi, että kamerantakaiset virat miehitetään JJ Abramsin luottoväellä: heitä ovat muun muassa puvustaja, leikkaajat ja apulaisohjaaja. Vanhoja warssiveteraaneja vahvistetuissa nimissä on harvassa: heitä ovat lähinnä Lawrence Kasdan, John Williams ja taiteilijat.

Tämän, ja vain tämän, tiedämme elokuussa 2013.

Star Wars Episode VII : ???

Spinoff-elokuva #1 : ???

Spinoff-elokuva #2 : ???

Muuta:

  • Episode VII on ensimmäinen osa uudesta trilogiasta, jonka seuraavien osien on tarkoitus valmistua muutaman vuoden välein sen jälkeen
  • syksyllä 2014 alkaa uusi Rebels-animaatiosarja, joka sijoittuu episodien III ja IV väliin
  • pitkään idealistalla pyörinyttä live action -televisiosarjaakaan ei ole haudattu
  • Clone Wars -sarja ei jatku, mutta tekeillä olleet jaksot julkaistaan jossain muodossa
  • Detours-komedia-animaatio ja vanhan saagan 3D-versiot on siirretty hamaan tulevaisuuteen

Kopioin tämän myös pysyvämmin esillä olevaksi sivuksi ylälaitaan, mutta ihan kunkin pikku-uutisen (saati huhun) tahtiseen päivitykseen en sivua ottane.

Huhumyllystä poimittua: Palpatinen paluu

Ian McDiarmid Celebration Europen nimikirjoitustalkoissa. (kuva: Aki Jörgensen)

Ian McDiarmid Celebration Europen nimikirjoitustalkoissa. (kuva: Aki Jörgensen)

Oikeastaan Lucasfilm kerjää tätä. Episodin VII ensi-iltaan on kuulemma ihan oikeasti alle kaksi vuotta, jolla perusteella kuvausten pitäisi olla jo lähellä, eikä edes näyttelijävahvistuksia kuulu. Kummakos siis, että huhumylly pyörii, ja viimeisimpänä sieltä nousi Ian McDiarmidin nimi. Lähde on Jedi News, kaikkitietävänä vahvistajanaan Latino Review.

Leikitäänpä hetki mukana. Keisari Palpatine on Star Wars -sarjan ikonisimpia hahmoja, toiseksi unohtumattomin pahis ja monien mielestä kutakuinkin parasta, mitä prequeleista (tai Jedin paluusta!) jäi käteen. Jos Episodi VII valitsee vanhojen, kuolleiksi luultujen hahmojen elvyttämisen tien, Palpatinen täytyy olla listan kärkisijoilla heti ilmiselvän Boba Fettin jälkeen. Houkutusta lisää, että uuden SW-trilogian vaikeimpia temppuja on uskottavan pahiksen rakentaminen – koska se unohtumattomin, elokuvahistorian merkkimies D. Vader, on kuitenkin käyttämättömissä.

Olisin siksi erittäin hämmästynyt, jos Palpatinen paluuta ei olisi edes pyöritelty vaihtoehtona uutta trilogiaa kirjoitettaessa. Expanded universen käänteisiin on tässä turha viitata: elokuvat riittävät hyvin. Niissä meille on jo kerrottu, että Palpatine oli huomattavan kiinnostunut kuoleman voittamisesta, ja että hänellä oli kanta-asiakaskortti Kaminon hiton hyvien kloonarien DNA-altaille. Vihatkaa vain kloonitarinoita ja/tai tämän kortin jo 1990-luvulla käyttänyttä Dark Empirea, mutta minusta sisäinen logiikka suorastaan vaatii, että Palpatinen on vähintään täytynyt yrittää itsensä kloonaamista ikuisen elämän saavuttamiseksi.

Tällä en siis tarkoita, että varsinaisesti haluaisin nähdä Palpatinen uudessa trilogiassa. Puhumattakaan, että uskoisin tähän huhuun. Tai, no: jos Ian McDiarmidille halutaan kirjoittaa kiva cameo, niin sehän käy vaikkapa sijoittamalla elokuvaan Palpatine hologrammitallenteessa. Kuten sanottua: tätä myllyä Lucasfilm suorastaan kerjää.

Kokonaan oma juttunsa on Latino Reviewn väite Palpatinen paluusta Voima-haamuna. Tästä en pidä yhtään – Lucas runteli sisäistä logiikkaa jo pahoin, mutta tämä ei ainakaan käy järkeen. Oli miten oli: Latino Review on tähän mennessä väittänyt ”yksinoikeudella” Ryan Goslingin, Zac Efronin, Leonardo DiCaprion ja Jonathan Rhys Meyersin olevan vahvoilla Episodiin VII, julistanut Harrison Fordin olevan ehdottomasti elokuvassa jo helmikuussa ja viimeksi ilmoittanut Ewan McGregorin haluavan oman spinoff-elokuvansa. Latino Review antaa ymmärtää sillä olevan kovan luokan lähde syvällä Lucasfilmissä, ja saattaa sillä toki ollakin, mutta ainakin minä haluaisin nyt viheltää pelin hetkeksi poikki. Edes Fordia ei ole vieläkään vahvistettu (kuten ei ketään muutakaan näyttelijää), joten joka ikinen Latino Reviewn skuupeista on toistaiseksi pelkkä huhu. Joku noista omituisemmistakin saisi osoittautua todeksi, jotta tämän lähteen uskottavuus vahvistuisi.

Celebration-pyykki, osa 3: Kriittinen lähiluku

Pölyn laskeuduttua 20 000 Star Wars -fanin tapahtumasta Saksan Essenissä on syytä tarkastella showta vielä kokonaisuutena. Ryhdistäydyn journalistina fanin sisältä.

Kirjoittaja bactatankissa korjaamassa itseään analyyttiseksi.

Kirjoittaja bactatankissa korjaamassa itseään analyyttiseksi.

Ensin fakta, jota missään ei erityisesti alleviivata. Star Wars Celebrationia järjestää Lucasfilm yhdessä ReedPOP-yhtiön kanssa. Firma pyörittää muun muassa ComicConia. Celebration on järjestetty kuusi kertaa Yhdysvalloissa (SW-mäisillä järjestysluvuilla), nyt kaksi kertaa Euroopassa ja kerran Japanissa (kirjoitin tästä väärin aiemmin).

Celebration ei siis ole ”for the fans, by the fans” -tyyppinen tapahtuma, kuten vaikkapa Suomen Finncon on. Se, että tapahtumaa järjestää Lucasfilm, takaa tietysti showhun nimekkään vierailija- ja esiintyjäkaartin. Mutta samalla se takaa, että tietyt aiheet jäävät kattauksessa pimentoon. LFL:n bileet, LFL:n säännöt.

Yhtä, toista & AT-AT. (kuva: Aki Jörgensen)

Yhtä, toista & AT-AT. (kuva: Aki Jörgensen)

Celebrationissa ei esimerkiksi ole tilaa fanikulttuurin kriittisimmille elementeille, kuten fanileikkauksille. Ne varmaankin laskettaisiin bootlegeiksi, joiden myyminen, ostaminen ja allekirjoitettavaksi tarjoaminen erikseen kielletään tapahtuman säännöissä. Fanikulttuurista tapahtumaan ovat tervetulleita esimerkiksi pukeutujat ja droidirakentajat, joiden tapaa käsitellä lähdeaineistoa voidaan pitää yhtiön tuotemerkkien kannalta harmittomana. Ei aivan pidä paikkansa, ettei tapahtumassa olisi sijaa myös faneiksi luettavien ihmisten kokonaan järjestämille osioille, sillä keräilijä- ja harrastaja-lavoilta niitä kyllä löytyi, mutta esimerkiksi fanien toteuttama paneeli tai haastattelusessio ”isosta” aiheesta ei näiden kemujen ohjelmaan kuulu. Haastattelijat olivat ammattilaisia – siis LFL:n väkeä, kuten Pablo Hidalgo, tai palkattuja esiintyjiä, kuten Warwick Davis.

Kritiikittömyys ulottuu vielä pintaa syvemmälle. Kahden päivän aikana en kuullut yhdessäkään ohjelmanumerossa tai haastattelussa yhtään, siis oikeasti yhtään, kritiikin sanaa mitään Star Wars -universumin tuotetta kohtaan. Piikikkäimmäksi pääsee Anthony Daniels -haastattelun livebloggauksesta bongaamani kevyt sutkaus ewokkien herättämiin tunteisiin, eivätkä piikit silloin ole kovin terävät. Jep, yleisössäkin oli vain meitä kuorolaisia, mutta kun SW-fanit kuitenkin tunnetusti myös rakastavat faniutensa kohteen vihaamista, voisi ajatella, että jollakulla esiintyjistä olisi kuitenkin jotain kriittistä sanottavaa esimerkiksi prequeleista tai George Lucasin tavasta käsitellä monille rakasta luomustaan. Etenkin nyt, kun sarjan valtikka kuitenkin on jo siirretty eteenpäin, ja olettaa sopii, että episodissa VII tullaan joka tapauksessa tekemään moni asia toisin kuin prequeleissa.

Mutta ei: etenkin Lucasia keskityttiin ylistämään jopa lipevyyteen asti, vaikka partamies ei edes ollut paikalla. Yleisökysymyksistä etenkin päälavalla valittiin kysyttäväksi vain hyvin kevyitä, ”mitä sattumuksia muistat kuvaksista” -tyyppisiä kysymyksiä, joita vielä kehdattiin kehua hyviksi kysymyksiksi. Kun päälavan juontajan Warwick Davisin haastattelema vieras yritti ehdottaa Carrie Fisheriltä kysyttäväksi, mitä tämä pitää urastaan SW:n jälkeen, Davis kuittasi ehdotuksen ”Yeah right, if I’ll get really desperate on questions”, vaikka se juuri olisi ollut hemmetin hyvä kysymys. Mutta kas ei; näissä bileissä kaikki on kivaa, ja perhe pitää yhtä.

Suorastaan kiusalliseksi hymistely meni Secrets from ROTJ -ohjelmassa, jossa haastattelija hehkutti LFL:n SW-jatkuvuudesta huolehtivan Leland Cheen työn vaativuudesta ja jossa yleisöä arvuutettiin, kuinka moni tietää minkäkin sivuhahmon olevan elossa tunnetussa expanded universessa. Tilanne suorastaan huusi kysymystä siitä, mitä nyt tapahtuu, kun tekeillä on elokuva, joka hyvin todennäköisesti heittää koko tähänastisen jatkumon roskakoriin, mutta tätä aivan ilmeistä kysymystä ei esittänyt kukaan. Kannattiko järjestää ohjelmanumeroa elefantista huoneessa, jos huoneen elefantista ei saa puhua?

En tietenkään tiedä, onko esiintyjiä erikseen kielletty sanomasta poikkipuolisia sanoja – voi olla, että yleinen vieraskohteliaisuus ja ”kenen leipää syöt” -tyyppinen asenne riittää. On tietysti muistettava, että monet vieraista (esimerkiksi concept artistit Doug Chiang ja Ian McCaig) ovat Lucasfilmin palveluksessa – ja toiset taas kenties kärkkyvät töitä uusista elokuvista (esimerkiksi Mark Hamill tai, itseparodisen näkyvästi, Warwick Davis). Yhtä kaikki, shown valmiiksi käsikirjoitettu luonne maistuu jälkikäteen ja vaikkapa virallisessa pressitiedotteessa äitelältä.

Peter Mayhew ei noussut lavalle, mutta kirjoitti nimeään maksusta. (kuva: Aki Jörgensen)

Peter Mayhew ei edes noussut lavalle, mutta kirjoitti nimeään maksusta. (kuva: Aki Jörgensen)

Parhaat muistoni Finnconeista liittyvät yleisesti ottaen hyvin toisenlaisiin ohjelmanumeroihin kuin SW Celebration tarjosi. Mieleen juolahtavat esimerkiksi älyvapaan rajalla kulkevat spekulatiiviset Buffy-paneelit tai keskustelu ”Peter Jacksonin suurelokuvasta ja siihen liittyvästä kirjasta”. Tai: en millään lailla väheksy nimikirjoituksia kerääviä faneja, mutta jotain kovin irvokasta on vanhojen miesten ja naisten kulkemisessa conista coniin signeeraamassa maksusta kuvia siksi, että sattui näyttelemään maskin alla alienia vuonna 1983. On tietysti selvää, että 20 000 osallistujan tapahtumassa nimikirjoituksista täytyy pyytää hinta, mutta kyllä se vain minusta latistaa paperin henkistä arvoa.

Mutta, mutta. Onhan minun silti myönnettävä, että viihdyin Celebrationissa mainiosti. Minusta oli kuin olikin mukavaa nähdä ja kuulla Kathleen Kennedy, Mark Hamill, Carrie Fisher ja kumppanit ihan ilmielävänä, suhteellisen lyhyen matkan päästä vieläpä. Jos puhuivatkin vain mukavia, niin puhuivatpa tosiaan mukavia. Jos maksaisin Metallican keikkalipusta (ja olen maksanut), en kai valittaisi, vaikka soittaisivat sellaisiakin kappaleita, joista en niin välitä.

Kaikilla esiintyjillä tuntui tosiaan olevan aidosti mukavaa, ja esimerkiksi juuri äsken mainitsemani kolmikko vakuutti kyllä karismallaan. Piinkovaksi bisnesnaiseksi Kennedy tuntuu todella aidosti sydämelliseltä ihmiseltä. Hamill oli suorastaan häkellyttävän nöyrä puolijumalan asemastaan ja massiivisista suosionosoituksistaan, ja toisaalta aivan ässä viihdyttävänä keskustelijana imitaatioineen päivineen (nostoja virallisen sivun liveblogissa). Ja Fisher, niin, Fisherhän on tunnettu showstaan, eikä pettänyt nytkään: hän toi lavalle koiran, joka raateli ensitöikseen pari ewokkinukkea järkyttyneen Warwick Davisin edessä. Rockstar! (liveblogia on tästäkin)

Oheisohjelmaakin Celebrationissa riitti totisesti: en esimerkiksi tohtinut käyttää kahdesta päivästäni aikaa elokuvien katsomiseen, vaikka AOTC:n 3D-version maailmanensi-ilta totaalifaniseurassa olisikin vähän houkuttanut. Myyntipöytiäkin riitti, etenkin odotetusti lelukeräilijöille. Ei-keräilijänä sain pettyä yhteen yksityiskohtaan: olisin kuvitellut, että edes joku olisi kaupannut tapahtumassa myös SW-kirjoja ja sarjakuvia kattavalla valikoimalla, mutta ainoa niitä edes vähän myynyt ständi oli saksalaisen kustantamon. Mutta voinpahan nyt ainakin juoda olutta Mos Eisleyn cantinan tuopista.

Lisäksi tapahtumassa oli kaikkiaan todella hyvä henki: järjestelyt toimivat, jonoissa ei ohiteltu ja niin edelleen. Eikä se, mitä sanoin bootleg-kielteisyydestä, jatkunut totalitaristiseen fasismiin: esimerkiksi valo- ja videokuvaaminen oli kaikkialla täysin sallittua, siis myös esityksissä. Ja mitä loppufiilikseen tulee, niin päällimmäinen oli harmitus yhden päivän missaamisesta – ja siitä, että seuraava show on Kanadassa asti, jonne (näillä puheilla) tuskin tulee lähdettyä. Se on tietysti hyvä merkki tapahtuman päätökseksi.

Celebration-pyykki, osa 2: Murusia ja tietoja

Jos oli Star Wars Celebration Europe II uutisköyhä episodin VII odottajille, oli se kyllä ylipäätään täynnä yhtä ja toistakin. Esimerkiksi neljän Boba Fettin ja yhden Jangon tulkintaa uusiseelantilaisesta haka-tanssista on vaikea unohtaa. Kahtena päivänä kolmesta paikalla olleena voin todistaa, että kaikkeen kiinnostavaan ei kerrassaan mitenkään voinut ehtiä. Yleismeiningistä miinus-varsinaiset-esitykset saa ihan hyvän kuvan virallisista videoista, vaikka ne tietysti kaikkea hehkuttavatkin: yksi, kaksi ja kolme.

Warwick Davis, Temuera Morrison, Jeremy Bulloch ja Daniel Logan haka-tanssin rytmissä. Mukana muutkin Fettit. (kuva: Aki Jörgensen)

Warwick Davis, Temuera Morrison, Jeremy Bulloch ja Daniel Logan haka-tanssin rytmissä. Mukana muutkin Fettit. (kuva: Aki Jörgensen)

En yritä ynnätä enää kaikkea näkemääni, mutta sen sijaan heitän tähän muutamia itseäni sykähdyttäneitä havaintoja.

  • Kathleen Kennedy: JJ Abrams on ”samankaltainen ohjaaja kuin Steven ja George”. ”He makes hopeful films”, Kennedy jatkoi, ja ilmoitti Star Warsin kuuluvan kategoriaan. TheForce.net kokosi twiittejä Kennedyn esiintymisestä.
  • Kysymys Kennedylle: ”What have you learned about Star Wars fans since you took on the job?” Vastaus: ”They control everything.” (naurua, vakavoituminen:) ”We are all in your service.”
  • Dave Filoni: hattu päästä kun taputetaan. (kuva: Aki Jörgensen)

    Dave Filoni: hattu päästä kun taputetaan. (kuva: Aki Jörgensen)

    Star Wars Rebels näytti Dave Filonin esittelemänä, ihan oikeasti ja tottavie, älyttömän kiinnostavalta.  Dave Filonin mukaan sarjan ohjenuora on originaalitrilogia, ja sitä kehitettäessä on opiskeltu tarkkaan Ralph McQuarrien aluperäismaalauksia ja jopa New Hopen kameraliikkeitä (katsokaas vaikka tätä). TFN kokosi tästäkin showsta twiittikokoelmaa ja liveblogia. McQuerrie-vaikutteet myös näkyivät selvästi Filonin esittelemissä tausta- ja kohtauspaikkaluonnoksissa. Hahmoista eli animaation päätyylistä ei nähty mitään, mutta Filoni lupasi toisenlaisen tyylin kuin Clone Warsissa. Juonesta paljastui vain sen verran, että nyt ollaan pakosalla, ja esitelty Ghost-alus on tarinan ytimessä. Kysymykseen tutuista hahmoista Filoni vastasi että niitäkin tulee olemaan mukana (kaikkien päällimmäinen veikkaus lienee Ahsoka, ja niin on minunkin), kysymykseen sarjan ajankohdasta aikajanalla vain ”that is a good question”. Kaikki tämä kuulostaa minusta hyvältä, ja odotukseni tätä sarjaa kohtaan nousivat, totisesti. Hämmästyttävästi huomasin myös sisälläni heräävän tunteen yrittää uudelleen kesken jättämäni Clone Warsin kanssa, kun näin omin silmin sen olevan niin monen mieleen…

  • Erittäin viihdyttävän viiden Fettin esiintymisen hauskin tiedonmuru: kun John Mortonin piti esittää Bobaa ESB:n ”He’s no good to me dead” -kohtauksessa, pää-Boba Jeremy Bulloch antoi vain yhden ohjeen näyttelemisestä: ”Play Clint Eastwood”.
  • Nuori Daniel Logan ei tiennyt Star Warsista juuri mitään saadessaan nuoren Boba Fettin roolin Episodi II:een. Hän toivoi pääsevänsä jediksi, ja ehti näytellä koko roolinsa ennen kuin sai selville, millainen asema hahmollaan SW-universumissa itse asiassa on. ”Kun näin Jeremy Bullochin nimikirjoitusjonon, tajusin, että minulla on edessäni hieno elämä”.
  • Dickey Beer tappoi itsensä Jedin paluussa, koska työskenteli sekä Luken että Boba Fettin stunttina.
  • Kun Ian McCaig suunnitteli Amidalan asuja Epis1:stä varten, hän ei tiennyt mitään pukujen valmistamisesta eli ”siitä mikä on edes mahdollista”.
  • Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Ian McCaigin luonnos-sith naispuoliseksi Darth Mauliksi ja hahmo Clone Wars -sarjasta. (kuva: Aki Jörgensen)

    Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Ian McCaigin luonnos-sith naispuoliseksi Darth Mauliksi ja hahmo Clone Wars -sarjasta. (kuva: Aki Jörgensen)

    Monia McCaigin piirtämiä, elokuviin hylättyjä luonnoksia käytettiin Clone Warsin hahmojen pohjalla. Kätevää, valmiit luonnokset upouusista alieneista!

  • Mark Hamill ja Carrie Fisher eivät kumpikaan saaneet Lucasilta kummoisia taustatietoja hahmoihinsa, vaikka kysyivät. Hamill muistaa Lucasin mutisseen kysymyksiin vastauksia tyyliin ”palataan tuohon myöhemmin”. Fisher muisteli tienneensä jo ANH:n Alderaanin-räjäytyskohtausta kuvatessa, että planeetalla kuolevat hänen kasvattivanhempansa eivätkä biologiset. Tämä tietysti sopii Lucasin myöhempään omakuvaan ”Anakinin kuuden elokuvan tarinasta”, mutta yhtä osuvasti siihen totuuteen, että Skywalkerien sukusaagaa ei todellakaan oltu lukittu valmiiksi vielä 1970-luvulla.
  • Hamillilla on rooli Clone Warsin vielä esittämättömissä jaksoissa. Hahmo on tietysti pahis, kuten Hamillin useimmat ääniroolit, ja peräti ennen näkemätön sith.
  • Fisherin kultabikinit Jabban palatsissa tarjosivat Jeremy Bullochille yläpuolelta ns. avoimen näkymän, mutta Boba Fettin kypärästä taas ei juuri nähnyt alaspäin.
  • Ei-SW-mutta-jänskää: Ian McCaig näytti ohjaamansa ja toteuttamansa konseptivideon, joka oli tarkoitettu ”erästä Stevenin ja Kathyn elokuvaa varten”. Siinä lentoliskot hyökkäsivät surffaajien kimppuun, nappasivat yhden nokkaansa ja pallottelivat tätä toisilleen. Video päättyi titteliin Jurassic World.

Koska Star Warsissa on tapana tehdä kaikki kolmen erissä, en minäkään tyydy Celebration-summauksissa kahteen osaan. Ja kolmannessa sanon suorat sanat.

Celebration-pyykki, osa 1: Vähän villoja

Saksan Essenissä viime viikonloppuna järjestetty Star Wars Celebration Europe II oli, meni ja hyvä oli. Koska matkustin muinaisaikaisesti ilman kännykkää kummempia nettivälineitä, pikakirjoitan nyt ajatuksiani näin puoli viikkoa myöhässä.

Kathleen Kennedy: viihdyttävää puhetta, ei juuri puhettakaan paljastuksista. (Kuva: Aki Jörgensen)

Kathleen Kennedy: viihdyttävää puhetta, ei juuri puhettakaan paljastuksista. (Kuva: Aki Jörgensen)

Blogin päälanka ensin. Jos joku todella odotti Celebrationista Episodi VII:n nimen kaltaisia isoja uutisia (ja moni kyllä odotti), sai pettyä karvaasti. Warwick Davis ja muut juontajat tekivät hyvin selväksi, että uusiin elokuviin liittyviä kysymyksiä ei kysytä. Siellä, missä joku yleisöstä ehätti niitä kuitenkin kysymään, niihin ei vastattu. Ja vaikka minäkin kuvittelin, että esimerkiksi muutaman näyttelijäjulkistuksen aika olisi ollut sopivasti juuri Essenissä, valmiiksi käännytetyn kuoron edessä, niin ei. Suorastaan ironista oli, että toisen päivän iltana Saksan teksti-tv:ssäkin kerrottiin huhusta Ryan Goslingista ja Leonardo DiCapriosta Epis7:ssa, ja samana viikonloppuna Mark Hamill ja Carrie Fisher kävivät Essenin messukeskuksen lavalla aivan kuin eivät itsekään todella vieläkään tietäisi, onko heillä rooleja tulevissa elokuvissa vai ei. Voiko olla, etteivät tiedäkään?

Käsittääkseni ainoa tapahtumassa paljastettu aito elokuvauutinen oli se, jota minä ainakaan en juuri uutiseksi laske: John Williams säveltää uuden trilogian musiikin. Valinta varman päälle, ja varmasti sellainen, jonka tekemättä jättäminen olisi kirvoittanut vastalauseita. Minä en ole enää vuosiin ollut erityisesti Williamsin alleviivaavan tyylin ystävä, mutta juuri Star Warsiin hänen kädenjälkensä on toki tähän asti sopinut kuin nakutettu. En siis vastusta, mutten olisi vastustanut uudempiakaan tuulia. Virallinen julkistusvideo oli tämä.

Mutta sitten pari pienempää, kenties kiinnostavampaa tiedonmurua melkein rivien välistä:

  • Kathleen Kennedy kertoi JJ Abramsin olevan ”itse asiassa lomalla juuri nyt”. Koska netissä huhuttiin juuri tapahtumaa edeltäneellä viikolla JJ:n harkitsevan projektista lähtemistä taiteellisten ja/tai tuotannollisten ristiriitojen takia, ainakin minä höristin tälle maininnalle korviani. Lomailuhan ei sinänsä vahvistaisi huhua, mutta ei missään nimessä diskreditoisi väitteitä ristiriidoista. Mutta samassa esityksessä Kennedy mainitsi sopineensa säveltämisestä yhteislounaalla Williamsin ja JJ:n kanssa ”viime perjantaina” (tarkoittaa 19. elokuuta), sekä kertoi vaihtaneensa sähköposteja JJ:n kanssa juuri Celebrationin toisena aamuna. Gossip controlin mahdollisuus on näissä toki olemassa, mutta toistaiseksi äänestän tulkintaa ”Abrams on täysillä mukana kunnes toisin ilmoitetaan”.
  • Kennedy toisti monta kertaa, kuinka he tekijöinä tuntevat ”suuren vastuunsa” episodista VII. Hyvä, syytä on.
  • Yllättävää kyllä, sekä Kennedyn puheista että concept artistien Ian McCaigin ja Doug Chiangin sanavalinnoista päätellen vaikutti siltä, että elokuva oikeasti on vielä suhteellisen varhaisessa työvaiheessaan. ”It is all about the stories, the stories are literally all we talk about at this point”, Kennedy esimerkiksi sanoi. Veikkaan Kennedyn silti tässä vähän sievistelevän mutkia, sillä oli Bad Robotin julkaisemassa mysteerikuvassa mitä tahansa, olisin hämmästynyt, ellei seiskasta olisi tässä vaiheessa menossa jo muutamaskin kässäriversio. Tarinoiden pitäisi olla jo hahmottumassa, jos vuoden 2015 ensi-ilta on todella tähtäimessä. Mutta edellinen sitaatti kontekstiinsa: Kennedyn repliikki jatkui ”…We know ILM can do the effects”, mikä sinänsä kyllä on huojentavaa. Puhukaa tosiaan mieluummin niistä tarinoista, prequeleita tehdessäkin olisi kannattanut.
  • Käsikirjoittaja ja Rebels-sarjan tuottaja Simon Kinberg viittasi videotervehdyksessään originaalitrilogiaan kaikkien innoituksena ja toivoi, että uusissa tarinoissa päästään tähän fiilikseen. Syy, miksi mainitsen tämän tässä enkä seuraavassa postauksessa, jossa hölisen lisää Rebelsistä, on tietysti se, että Kinberg on mukana myös episodin VII kirjoitustiimissä ja vastuussa yhden spinoff-elokuvista kässäristä.
  • Pablo Hidalgo ja Ian McCaig. He tietävät niin paljon enemmän kuin kertovat. (kuva: Aki Jörgensen)

    Pablo Hidalgo ja Ian McCaig. He tietävät niin paljon enemmän kuin kertovat. (kuva: Aki Jörgensen)

    Ian McCaigilta kysyttiin omassa haastattelutilaisuudessaan episodi seiskan puvustuksesta ja hahmoista. McCaig painotti, ettei voi vastata, mutta kannusti yleisöä esittämään ideoitaan, luvaten piirtää ne kaikki, tietenkin lupaamatta, pääseekö mikään elokuvaan asti. Erääseen kysymykseen taisi kuitenkin vähän lipsahtaa. Kysyjä toivoi nimittäin seiskaan rokokoovaikutteista puvustusta, johon McCaig vastasi: ”Se tarkoittaisi, että galaksin pitäisi siirtyä taaksepäin siitä selkeästä tyylistä [mikä originaalitrilogiassa oli]. Niinkin voi tietysti tapahtua, mutta…”

Mutta tämä siis, ihan oikeasti, oli kaikki, mitä tuleviin SW-elokuviin liittyvää poimin tapahtumasta, joka kuitenkin oli maailman suurin Star Wars -kokoontuminen kahteen vuoteen. Kun Celebration seuraavan kerran järjestetään Anaheimissa huhtikuussa 2015, episodin VII pitäisi olla jo ihan nurkan takana (ellei projekti viivästy). Silloin ei samanlaista paljastusten momentumia enää ole. Ja tämä tilaisuus käytettiin näin.

Star Wars Celebration: Sitä, tätä ja tuotakin

Samaan aikaan kun netissä saatiin aikaan jossain vaiheessa väistämätön huhumylly JJ Abramsin lähdöstä, lähestyy viikon varsinainen SW-pamaus kovaa vauhtia. Perjantaista sunnuntaihin 26-28.7. Saksan Essenissä vietetään Star Wars Celebrationia, (sattuvasti) seitsemättä lajissaan ja toista Euroopassa. Minäkin olen menossa (hei, sehän on melkein täällä nurkilla…). Tosin valitettavasti ensimmäinen päivä jää minulta välistä.

Tapahtuman kalenteritoiminto on kerrassaan viheliäinen käyttää. Selkeämmin tietoa esittää Rebelscum. Samalla kun pyörittelen omaa must-see -listaani ynnäilen tähänkin tapahtuman kiintopisteitä.

  • isot tähdet & tekijät: Kathleen Kennedy, Mark Hamill, Carrie Fisher, Anthony Daniels, Ian McDiarmid, Ben Burtt, Doug Chiang & Ian McCaig, Dave Filoni
  • vieraita ja esiintyjiä lisäksi mm. Warwick Davis, Steve Sansweet, Ashley Eckstein, Leland Chee, Pablo Hidalgo, kaikki Boba Fettin näyttelijät
  • uutisarvoiset tapahtumat: todennäköisesti osa edellämainittujen esiintymisistä, mutta suoraan uutisia sisältäväksi ohjelmaan on merkitty ”First look: Star Wars Rebels”
  • elokuvanäytökset: ROTJ ulkoilmanäytöksenä, AOTC:n isosta levityksestä hyllytetty 3D-versio, Clone Warsin Darth Maul -jaksot leikattuna elokuvaksi, ”kadonnut” ranskalainen ESB-dokumentti vuodelta 1980.
  • paneeleja ja esitelmiä edellisten lisäksi: mm. Boba Fettin näyttelijöiden reunion, Jabban palatsissa ”olleiden” reunion, SW-sarjakuvien julkaisijoiden kuulumiset, maailmansodan ja tähtien sodan vertailu, tietokilpa-tyyppisiä tapahtumia/paneeleita, joissa osallistujina/juontajina mm. Filoni, Daniels ja Hidalgo.
  • runsaasti paneeleja ja esitelmiä keräilijöille: mm. saksalainen, ranskalainen, espanjalainen ja pohjoismainen SW-krääsä erityistarkastelussa, eurooppalaiset SW-ruokakampanjat ja Lego-SW:n tähänastinen historia.
  • Lisäksi esim. tapahtumia ”koko perheelle” eli lapsille, 501stin, droidinrakentajien ja pukumaakareiden esittäytymiset, piirroskursseja mm. Doug Chiangin kanssa ja sen semmoista.
  • lisäksi tietysti runsaasti messuhumua, näyttelyitä, kauppoja ja sen semmoista.

Kaikkiaan tapahtuma tuntuisi ohjelman perusteella painottuvan 30 vuotta täyttävään Return of the Jediin, juuri päättyneeseen Clone Warsiin ja aina scifitapahtumissa ymmärrettävästi näkyvään keräily/pukuharrastamiseen, mutta olettaa sopii, että tulevat elokuvat leijuvat läsnä tapahtumassa koko ajan. Odotan ainakin Kathleen Kennedyn paljastavan jonkin uutisen kotiyleisön edessä. Muutamat näyttelijävalinnat olisivat tietysti sopiva ja turvallinen paljastus, etenkin kun Kennedyn jälkeen tapahtumassa esiintyvät Hamill ja Fisher, joiden kaikki tietysti joka tapauksessa odottavat olevan mukana episodi seiskassa. Joku episodi seiskan alaotsikko taas menee jo enemmän haaveosastolle.

Huomaan, että vaikka esimerkiksi keräilytapahtumat jäävät minun tapahtumakalenterissani ympyröimättä, pyörii jollakin lavalla lauantaina ja sunnuntaina melkein kaiken aikaa jotakin kiinnostavaa. Ja lisäksi olisi se yleinen messuhumu. Humm, humm…!

Etsitään huumorintajuista ja hyväkuntoista teinityttöä

Väitin äskettäin alkukesän SW-uutissatoa laihaksi, mutta minulta olikin mennyt ohi Empiren uutinen, joka on salavihkaa ihan järehköä kaliiperia. Alkuperäislähde on nettilehti Bleeding Cool, mutta luottaisin Empireen ja TheForce.Netiin siinä, että vuotanut tieto on totta. Kyse on Episode VII:n casting callista: seitsemän roolin ulkoisista vaatimuksista. Ne menevät näin:

  • Late-teen female, independent, good sense of humour, fit.
  • Young twenty-something male, witty and smart, fit but not traditionally good looking.
  • A late twentysomething male, fit, handsome and confident.
  • Seventy-something male, with strong opinions and tough demeanour. Also doesn’ t need to be particularly fit.
  • A second young female, also late teens, tough, smart and fit.
  • Forty something male, fit, military type.
  • Thirtysomething male, intellectual. Apparently doesn’t need to be fit.

Empire ei tunnu pitävän uutista kovinkaan kertovana, mutta olen hieman toista mieltä. On totta, kuten lehti huomauttaa, että listan järjestys ei välttämättä kerro mitään roolien tärkeysjärjestyksestä. Itse asiassa emme tiedä sitäkään, ovatko elokuvan varsinaisessa pääosassa vanhan trilogian tutut sankarit vai uudet kasvot. Sopii kuitenkin olettaa, että tässä vaiheessa etsittävissä näyttelijöissä kyse on vähintään supporting cast -tason näyttelijöistä, mahdollisesti enemmänkin. Ja silloin päättelen tästä listasta seuraavaa:

  • Episode VII tapahtuu 20-25 vuotta Return of the Jedin jälkeen. Joku tai jotkut näistä late-teen- ja twentysomething-hahmoista ovat taatusti Skywalkerien jälkeläisiä.
  • Huhu (veikkaus?) uuden trilogian teini-ikäisestä naispäähenkilöstä on todennäköisesti totta. Ei vain siksi, että listan päällimmäisenä on naishahmo, vaan siksi, että noista kuvauksista todennäköisin suuren yleisön elokuvan päätähti on nimenomaan se, jota kuvaillaan ”itsenäiseksi ja huumorintajuiseksi”. Sitä en nimittäin usko, että päätähti olisi esimerkiksi hahmo, jota casting callissa erikseen kuvailtaisiin ”not traditionally good looking”. Toinen rajaava tekijä on tuo sana ”fit”, joka ei käsittääkseni viittaa (ainakaan pelkästään) rantakuntoon, vaan toimintakohtauskuntoisuuteen.
  • Kliseiden kautta tulkiten veikkaan, että listan numerot kaksi ja kolme muodostavat ensimmäisen kanssa klassisen kolmiodraaman. Prequeleissahan tämä asetelma jätettiin käyttämättä, vaikka se on suurten myyttien peruskauraa ja tietenkin myös mitä oleellisin palanen originaalitrilogian tenhoa.
  • Haussa on pääasiassa nuoria, mikä sopii kuvaan, koska uskon vanhan trilogian viisikymppisten tähtien olevan jo rivissä.
  • Mistä päästäänkin siihen, että kenties kiinnostavin haussa oleva hahmo on tuo ”seventy-something male”. Siinähän on tällä logiikalla kyse hahmosta, joka olisi ollut 40-50-vuotias originaalitrilogian aikaan ja 20-30-vuotias prequel-trilogian aikaan. Tuttu vai uusi tyyppi? Näyttelijäähän siis haetaan, mutta hahmo voi näistä ainoana olla aiemmin nähty tai mainittukin – esimerkiksi Quinlan Vos, jota jo Episode III:n jälkeen epäiltiin johonkin tulevaan SW-inkarnaatioon säästettäväksi jediksi, koska hahmolla oli melko väkevä expanded universe -tausta ja koska hänet mainittiin elokuvassakin, mutta kuolemakohtaus jätettiin käyttämättä. Seitsemänkymppinen vahva herra voisi tietysti myös olla elokuvan pahis, mutta tuolla kuvauksella sitä vähän epäilen.
  • Sen sijaan ”forty-something male military type” kuulostaa korvaani ehdottomasti imperiumilaiselta. Amiraali Pellaeon tai kaltaisensa?
  • Lisäksi listasta on pakko tehdä väistämätön käänteispäätelmä: se, että mukana ei ole ”late thirties or forty-something female, strong opinions, very intelligent, fit”, näyttäisi tarkoittavan sitä, että Epis7:ssa ei ole monien toivomaa Mara Jade -tyyppistä hahmoa.

Vai päättelettekö toisin? Jätän vielä yhden disclaimerin, jotta minulla on takaovi viimeisen päätelmäni ennusteesta: sekin on tietysti täysin mahdollista, että jokin keskeinen rooli (palaavien näyttelijöiden lisäksi) on jo täytetty esimerkiksi kutsumenettelyllä. Tällaiseen rooliinhan ei enää tarvitsisi hakea ketään. (Kuten ei myöskään kokonaan tietokoneella rakennettavien hahmojen rooleihin.)