Viimein traileri: ”Voima kutsuu sinua”, osa 2

Kuten aiempien teaserienkin kanssa (yksi ja kaksi), tässä hieman ensireaktiota syvempiä mietteitä. Tämä on puhtaasti spekulatiivinen kirjoitus, eli ei siis spoilaa huhuja vältteleviä. Ensin vielä kerran, encore ja hei:

Päällimmäinen ensin: tämä traileri on huikean lisäksi haikea. Ensimmäinen teaser oli pelkkää vauhtia, ja se esitteli yleisölle tulevan ensiväläykset. Toisin kuin minä aamuisin, siinä oli herätty virkeinä (”There has been an awakening”). Toinen teaser oli toiveikas, ja siinä muistutettiin yleisöä siitä, mitä se oli kaivannut. Siinä oli löydetty jälleen perhe ja koti (”Chewie…we’re home”).

Tämä trailer on surumielinen – etten sanoisi surullinen. Tässä trailerissa kaikki hyvät tyypit ovat hukassa. Lohduttoman yksinäiseltä vaikuttava Rey ei usko olevansa yhtään kukaan. Finn on kasvatettu vain taistelemaan, eikä enää voi niin tehdä. Rey ja Leia itkevät, Poe Dameronkin kidutettaessa. Finn ei enää vaikuta vain hengästyneeltä, vaan aidosti post-traumaattisesta stressistä kärsivältä.

Ainoa hahmo, jolla on selkeä suunta teoilleen, on pahan voima Kylo Ren. ”Mikään ei seiso tiellämme”, hän lausuu trailerin kutakuinkin kohottavimmassa (ja siten karmivimmassa kohdassa). Vaikka trailerissa toki on toivoakin (vastarintaliikkeen ilmataistelumenestystä, Maz Kanatan eli Lupita Nyong’on loppusanat Voiman kutsusta), voi kai sanoa, että edellinen teaser oli Voiman valoisa puoli, ja tämä on se pimeä.

sw-ren2

”Mikään ei seiso tiellämme”, lausuu Kylo Ren. Enpä ole ennen uskonutkaan kaveria, joka puhuu sulaneelle kypärälle.

Kaikkein lohduttomin on kuitenkin kohtaus Reyn, Finnin ja Han Solon välillä Millennium Falconissa. 30 vuotta sitten Kapinaliitto voitti pahan keisarin ja hänen Kuolemantähtensä, eikä Imperiumia (tuolla nimellä) ilmeisesti enää ole. Luke Skywalker, jedien viimeinen toivo, jäi viimeksi tavatessamme hymyilemään isänsä, Obi-Wan Kenobin ja Yodan haamuille, jotka katsoivat poikaansa tyytyväisenä. Ja mitä on tapahtunut? Galaksi on yhä sodassa, jossa ainakin paha puoli uskoo taistelevansa edellisen sodan jatkoa – ja uskoo voittavansa. Entinen skeptikko Han Solo uskoo nyt Voimaan, mutta jedejä ei tunnu olevan missään, sillä Rey suhtautuu heihin kuin legendaan. Aivan kuin kaikki, mitä episodeissa IV-VI saavutettiin, olisi unohdettu – tai peräti tapahtunut turhaan.

Vaikka ehkä synkistelystä pidänkin, toivon, että aivan tämä ei ole elokuvan tulkinta edeltäjistään. En pidä ollenkaan ajatuksesta, että The Force Awakens mitätöisi koko originaalitrilogian lopun. Pikemminkin kai toivon selviävän, että tilanne on kääntynyt uudelleen synkäksi – ja että jossain vaiheessa myös Jedin paluun voitolla näyttää taas olleen merkitystä ns. isossa kuvassa. Kyllä, todellisessa historiassa sodat ovat perinteisesti johtaneet uusiin sotiin ja konflikteihin, mutta tämähän onkin avaruusfantasiaa. Pahalta kuitenkin näyttää, erityisesti jedien kannalta. Huhuihin nyt menemättä en vieläkään keksi, mikä on se selitys, miksi Luke Skywalker näyttää hylänneen tehtävänsä uusien jedien kouluttamisesta. Vai onko se äärinihilistinen tulkinta vanhasta kunnon ennustuksesta Voiman tasapainosta: tottahan nimittäin on, että Jedin paluun jälkeen todellinen tasapaino koittaisi, kun keisarin ja Vaderin jälkeen viimeinen jedikin olisi poissa.

trailer-leia

”Älä ota itseesi, ei se kiittämätön jedinkutale ole soitellut viime aikoina minullekaan.”

Entäpä tosiaan se kuuma kysymys Skywalkerien ja/tai Solon jälkeläisistä? Rouva Lucasfilm itse, Kathleen Kennedyhän sanoi äskettäin, että saagaelokuvat todella kertovat ”Skywalkerien suvun tarinan”, ja siten vahvisti, että ainakin joku uuden trilogian päähahmoista on Skywalker. Tietenkään uusi traileri ei paljasta tästä aiheesta sen enempää kuin aiemmatkaan. Lisähämmennystä se kyllä tarjoaa: ilmeisin Skywalker, sunnuntaina paljastetussa julisteessakin keskiöön nostettu Rey, vaihtaa Han Solon kanssa mainitussa Falcon-kohtauksessa repliikit, joiden perusteella heidän voisi kuvitella tapaavan ensimmäistä kertaa. (Ainoa hyvis, jonka edelleenkään on nähty käyttävän uudessa elokuvassa valomiekkaa, on Finn, eikä Voimaa vaikuta käyttävän trailereissa kukaan muu kuin Kylo Ren.)

Muutaman muunkin kysymyksen tahdon trailerin perusteella kysyä. Kärjessä nämä kolme:

  1. Kuka makaa maassa kohtauksessa, jossa Rey itkee? Paikkahan on se metsä, jossa Finn taistelee Kylo Renin kanssa – Finnkö siis? (Veikkaan, että leikkaushuoneessa on käyty pitkä ja syvällinen keskustelu siitä, voiko kuvasta päätellä, kuka siinä makaa, ja todettu, että ei voi.)
  2. Missä ovat Renin ritarikunnan jäsenet sateisessa yökohtauksessa? Vai kuuluuko kysymys aloittaa sanalla milloin – vaikka Star Warsissa ei ole aiemmin flashbackeja harrastettu? Kaikissa muissa kohtauksissaan kun Kylo Ren tuntuu pyörivän pikemminkin First Orderin seurassa kuin omassa lahkossaan.
  3. Mitä on tapahtunut Leian ja Hanin halauksen hetkellä? Huhuraporteissa kohtausta kuvailtiin ”tunteikkaaksi”, mutta trailerissa Leian ilme on pikemminkin järkyttynyt. Onko hän ehkä kuullut juuri jotain kauheaa? Vai olisivatko halaajat voineet käydä vain perin järkyttävän keskustelun?
sw-ren

Renin ritarikunta ei pelkää ruostetta. Hetkinen, ovatko nuo kiviä vai…

Näyttelijöistä haluan vielä huomioida sen verran, että Daisy Ridley näyttää jo tämän perusteella tekevän sarjan aivan ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvaa työtä. Siksipä annan Daisylle tämän merkinnän viimeisen sanan:

https://instagram.com/p/9CzDvblE6W/

The Force Awakens -julisteen alalaita puhuu

Kirjoitin jo tuoreeltaan eilen julkistetusta julisteesta, mutta vielä siihen on syytä palata. Viis nyt kuvituksesta: katsotaanpa tarkemmin julisteen alalaitaa.

wpid-star-wars-force-awakens-official-poster.jpgTekijälista nimittäin antaa muutamia kiintoisia lisätietoja ja kauan kaivattuja vastauksia. Herättääpä tosin muutaman lisäkysymyksenkin.

Näyttelijöistä ensimmäisinä tulevat vanha trio Harrison Ford, Mark Hamill ja Carrie Fisher. Se, että juuri he ovat kärjessä, ei varmaankaan kerro suuria Han Solon, Luke Skywalkerin ja Leia Organan minuuteista elokuvassa (eivätköhän uudet kasvot varsinaisessa pääosassa ole), mutta sen, että Hamillia ei suinkaan esitellä lopussa ”and Mark Hamill as Luke Skywalker” -tyyppisellä krediitillä, jota usein käytetään painavan pikkuroolin korostamiseen. Luken puuttuminen julisteesta on jo ehtinyt hämmentää monia The Force Awakensin huhumyllyä seuraamattomia, ja olen sitä mieltä, että tiistain vastaisen yön trailerin olisi viisasta ainakin jotenkin viitata asiaan. Edellisen teaserin, jossa Luken ääntä kuultiin pääosassa (saati sitten edellisten elokuvien!), perusteella katsoja odottanee kyllä jedin paluuta.

Sitten tulevat uudet nimet. Näyttelijäjärjestykseen krediiteissä vaikuttavat sekä tähtiasema että roolin koko, eikä ole kummaltakaan kannalta kummallista, että Adam Driver, leffan kansikuvapahis (tosin Kylo Renin maskin takana), saa uusien nimien ykköspaikan. Mutta näyttelijänä tätä ennen tuntemattoman Daisy Ridleyn sijoittuminen heistä toiseksi ja julisteessa keskushahmon paikalle ratkaissee lopullisesti pohdinnan siitä, liekö Rey vai Finn (John Boyega) uuden trilogian Luke Skywalker. Jos sellainen yksi hahmo nyt siis on erotettavissa, Rey se näyttäisi olevan. Samasta syystä tuntuu julisteen jälkeen yhä mahdottomammalta, että Rey ei olisi Skywalker, mutta se meille paljastunee vasta joulukuussa. (Huomasittehan myös, kuinka symmetrisessä asennossa Rey ja Kylo Ren julisteessa ovat…)

Muista näyttelijöistä voimme huomata, että julisteeseen ovat nimensä saaneet kaikki alkuperäisen näyttelijäjulkistuksen nimet – paitsi Kenny Baker, joka kuvauksista tihkuneiden tietojen mukaan ei edes ollut Artoon puvussa. En osaa selittää, miksi Baker, joka on syvissä riidoissa aisaparinsa C-3PO:n näyttelijän Anthony Danielsin kanssa ja jonka terveys on nykyään huono, ylipäätään alunperin ilmoitettiin Artoon ”näyttelijäksi”, mutta on kiinnostavaa nähdä, annetaanko hänelle lopputeksteissä kuitenkin jonkinlainen kunnianosoitus-krediitti. (Daniels on julkisesti esittänyt, että Bakerin nimi on krediiteissä ”jonkinlaisena talismaanina”.)

Ensin julkistetun pää-castin lisäksi nimensä julisteeseen on saanut Lupita Nyong’o, joka onkin ymmärrettävää, onhan hänen hahmonsa Maz Kanata peräti julisteessa. Mutta siksipä juuri olen hyvin, hyvin kummissani, missä julisteesta on Gwendoline Christien nimi. Onhan Game of Thronesista tuttu tähti kiertänyt jo paljon SW-julkistuksissa, joissa hänet on asemoitu leffan kolmanneksi pahikseksi Kylo Renin ja kenraali Huxin rinnalle. Ja onhan hänen hahmonsa, stormtrooperien komentaja kapteeni Phasma peräti julisteen etualalla, tähtäilemässä kohti katsojaa! Merkillistä. Agentti vaihtoon, Gwendoline?

Näyttelijöiden lisäksi odotin itse erityisesti lopullisen käsikirjoituskrediitin paljastumista. Olenhan seurannut tätä saagaa tässä blogissa, krhm ja Palpatinea lainaten, suurella mielenkiinnolla. Nyt se on nähty: written by Lawrence Kasdan & J.J. Abrams and Michael Arndt. Ei siis George Lucasin nimeä, vaikka tämänkin ideoita Episodi VII:n pohjalla on – aloittihan Arndt työnsä nimenomaan yhdessä Lucasin kanssa.

Se, että potkut saanut Arndt mainitaan käsiksen kirjoittajana (mutta lopullisista kirjoittajista erotettuna) oli täysin odotettavissa. Hollywoodin käsikirjoittajakilta säätelee kreditointia hyvin tarkkaan, eikä projektiin yli vuoden antanutta Arndtia olisi voinut jättää mainitsematta. Lucaskin saa todennäköisesti jonkinlaisen krediitin käsisosastolle: ainakin ”based on characters created by” tuntuisi oikeutetulta. Mutta jos ”story by” -muotoilu puuttuu lopputeksteistäkin, se tuntuisi tukevan pikemminkin Abramsin ja Kasdanin kertomaa ”puhtaalta pöydältä aloittamisesta” Arndtin potkujen jälkeen kuin tuottaja Kathleen Kennedyn ja tuotantoa lähellä olevan Simon Kinbergin väitteitä siitä, että elokuvan käsikirjoitus syntyi muka ”normaalina kehitystyönä”.

Sinänsä tämä arvoitus ei ratkea julisteissa eikä lopputeksteissä, mutta onpahan sentään kreditoinnin päällimmäinen arvoitus nyt nähty. Suomen ensi-illan, tai siis -päivän, lippujen pitäisi tulla myyntiin tätä kirjoittaessani reilun tunnin kuluttua. Niin lähellä tämän näkemistä tosiaan jo ollaan.

Episodi VIII:n kamerat pyörivät jo

Episodi VII:n ensi-iltaan on täsmälleen kolme kuukautta, mutta olettehan huomanneet, että myös Rian Johnsonin ohjaama trilogian kakkososa Episodi VIII lähestyy meitä jo kovaa vauhtia. Niin, näin hulluksi on tosiaan mennyt maailma, että meillä on vielä näkemättä uusi Star Wars -elokuva, kun kahta seuraavaa jo kuvataan (Rogue Onen ollessa tietenkin se toinen).

Episodi VIII:n varsinaiset kuvaukset alkavat vasta talvella. Vuoden 2017 toukokuussa ensi-iltaan luvassa oleva elokuva hyrähtää siis tosissaan tuotantoon The Force Awakensin ensi-iltalaineiden tuskin vielä edes laannuttua. Se, että Skellig Michaelin Unescon maailmanperintökohdesaarella Irlannissa on kuvattu täyttä häkää jo tällä viikolla, johtunee siitä, että saarella kuvattaviin kohtauksiin haluttiin juuri tämä vuodenaika. Silti, mistään taustalle projisoitavien maisemien tallentamisesta ei ole kyse: näissä kuvauksissa olivat läsnä muun muassa ohjaaja Johnson, pääkuvaaja Steve Yedlin ja näyttelijöistä ainakin itse Mark Hamill sekä ilmeisesti myös Daisy Ridley.

Kahdeksannen episodin juonesta emme tietenkään tiedä halaistua sanaakaan, mutta kaikkein spoilerikammoisimmat saattavat säikkyä jopa niitä tietoja, mitä tällaisten tuotantojen yhteydessä tulee paljastuneeksi. Onhan, tarkkaan ottaen, Mark Hamillin nimenkin mainitseminen vahvistus Luke Skywalkerin selviytymisestä Episodi VII:stä Episodi VII:aan. Minulle tällaiset tekniset kuvaustiedot ja niillä sisällöllinen spekuloiminen ovat silkkaa iloa ja parhautta, mutta pieni varoituksen sana siis tähän väliin.

Stairs_on_Skellig_Michael

Skellig Michaelin saarella Irlannissa kuvattiin tällä viikolla Star Warsia, muttei ehkä tällaisessa säässä. (kuva: Devek)

Tiedämme tietenkin, että Skellig Michaelin saarella kuvattiin muutaman päivän ajan kohtauksia jo Episodi VII:ään. Mitä siellä tarkalleen kuvattiin, emme tiedä – saaren lokaatio ei esiinny esimerkiksi tähänastisissa teasereissa. Päänäyttelijöistä paikalla olivat tuolloin ilmeisesti vain juuri Mark Hamill ja Daisy Ridley. Lisäksi kameran edessä tarvittiin stuntteja. Tuolloin oli myös huhunomaista puhetta, että saarella olisi haluttu kuvata pitempään, mutta muun muassa lintujen pesinnän vuoksi kuvauslupa ei hellinnyt pitemmäksi aikaa.

Tämä voi tarkoittaa, että vuosi sitten kesällä haaveillut kohtaukset olisi siirretty seiskasta kahdeksikkoon – tai että tuolloin olisi haluttu kuvata kerralla ne kohtaukset, jotka oli koko ajan tarkoitus käyttää Episodissa VIII, ja jotka palattiin nyt kuvaamaan erillisellä reissulla. Mieleni tekee veikata pikemmin ensimmäistä vaihtoehtoa. Viime kerralla saaren kuvausten herrana kuitenkin hääri The Force Awakensin ohjaaja JJ Abrams, ja nyt megafoniin puhuu Rian Johnson. VIII:n ohjaaja on myös VIII:n käsikirjoittaja, joten tuntuisi erikoiselta, että Abrams olisi edes voinut kuvata jotain hänelle odottamaan tulevaa käyttöä. Nyt kuvattiin joka tapauksessa VIII:aa.

Tiedetään, että kaunista saarta ei ainakaan tällä viikolla tallennettu vain kirkkaassa päivänvalossa. Kuvauslupakin haettiin tiettävästi myös yölle, ja silminnäkijöiden mukaan paikalle pystytettiin tuuli- ja sadekoneita. Ironista sitten olikin se, että maanantain kuvaukset jätettiin väliin huonon sään takia – mutta ymmärrettävää toki myös, sillä turvallisuus ennen kaikkea.

Raporteissa ei nytkään esiinny muita päänäyttelijöitä kuin viimeksikin saarella nähdyt Hamill ja Ridley. Kuvauksia tarkkaan seuranneen StarWars7Newsin lähteiden mukaan mukana oli lisäksi nytkin Ridleyn stuntti Chloe BruceJimmy Vee -nimisen näyttelijän puolestaan sanotaan nyt näyttelevän Artoo-Detoota. Kenny Bakerin terveys taisi sittenkin estää saagan jatkumisen hänen kohdallaan.

Pelkillä näillä tiedoilla spekulaatioiden kärki osoittaa jonnekin eristäytyneen jediopiskelun suuntaan. Ajatelkaapa vain, keitä olisi tarvittu kameran eteen Dagobah-kohtauksissa: Hamill, Yoda-nuken käsittelijät ja Baker Artoon koppaan. Jostain yllättävämmästäkin voi silti oikein hyvin olla kyse: paikallahan voi olla vihulaisiakin, vaikkei tunnettujen näyttelijöiden (tai ihmishahmoisten!) esittämiä. Lisäksi kannattaa muistaa, että tiedämme tähän mennessä John Boyegan esittämän Finnin emmekä Reyn tarttuvan valomiekkaan Episodi VII:ssä, vaikka itse kyllä odotankin myös Reyn suuntaavan jedin tielle elokuvan loppuun mennessä.

Kaikkein kutkuttavin informaatiopala löytyi paikallisesta pubista. Minäkin olen kerran viettänyt erään unohtumattoman hienon illan irlantilaisessa puolen matkan krouvissa keskellä ei mitään, ja hauskaa näyttää kaikesta päätellen olleen samantapaisissa olosuhteissa Hamillillakin. Mutta niin ikään parratonta – ja se on se kiintoisa tiedonmuru. Tiedämmehän, että Episodi VII:n kuvauksissa Luke Skywalkerin leukaa koristavat ”sopimuksin säädellyt” haivenet. Koittaako siis episodien välissä parturivierailu – vai voiko tästä päätellä jotain elokuvien ajallisesta etäisyydestä? (Ei oikeasti voi.)

Näistä pohdinnoista huolimatta: parin päivän kuvauksista ei voi päätellä juurikaan ainakaan Skellig Michaelilla kuvattujen kohtausten merkittävyydestä. Luonnoltaan herkän saaren kuvausluvat tuntuvat olevan sellaiset, ettei siellä heiluta turhan päiten (onnea vain kaikkien tulevien leffaturistien vastaanottamiseen). Saarella kuvattiin siis varmasti vain pakolliset ulkokohtaukset, ja elokuvassa samassa lokaatiossa tapahtuvia kuvia voidaan ottaa lisää studiossa tai jossain muuallakin – voipa niissä kohtauksissa sitten esiintyä joku saarella käväisemätön näyttelijäkin. Ja vaikka Episodi VII -huhut tarjoavatkin yhden selityksen, emme tosiaan virallisesti edes tiedä, mikä Skellig Michaelin saaren lokaatio elokuvassa on. Taannoiset huhuthan ehdottivat esimerkiksi amiraali Ackbarin vetistä kotiplaneettaa.

Mitä muuta tiedämmekään Episodi VIII:stä? No, ainakin casting on jo pitkällä, vaikkei julkistettu. Tällä kertaa toivon, tähänastisten tapojeni vastaisesti, ettei vielä julkistettaisikaan. Nimilistahan nimittäin paljastaa Episodi VII:n henkiin jäävät hahmot ja antaa ainakin vahvan vihjeen siitä, ketkä eivät selviä, ja olisi todella, todella tyhmää, jos se tieto paljastuisi ennen ensi-iltaa, kun paljon pienempiäkin yksityiskohtia on varjeltu niin tarkoin.

Uusien näyttelijöiden esiintulot sen sijaan ovat tervetulleita. Kuten on laajalti raportoitu, uuteen rooliin on jo valittu ainakin nimekäs laatunäyttelijä Benicio del Toro, joka vastasi alunperin lehdistölle hövelisti olevansa filmin pahis. Äskettäin del Toro peruutti sanojaan mystisemmiksi, mutta veikkaan tämän johtuvan vain siitä, että Lucasfilmin pressitoimistosta soiteltiin ja kerrottiin, kuka nämä julkistukset tekee. Del Toro siis korvannee jonkun Episodi VII:ssä kuolevan pahishahmon.

Uskottavat lähteet kertovat uudesta naishahmosta, johon testattaisiin näyttelijäkolmikkoa Tatiana Maslany, Olivia Cooke ja Gina Rodriguez. Heistähän Maslany, kuten ehkä muistatte, oli tiettävästi vahva vaihtoehto Felicity Jonesin rooliin Rogue Onessa. Tämän uskottavan huhun villimpi sivuhuhu sitten väittää hahmon olevan ”Han Solon tytär”. Siitä en taida sanoa mitään, mutta haluan muistuttaa, että Episodi VII:n päärooleihin haettiin alunperin kahta nuorta naista. Ellei toinen rooli supistunut iteraatioissa esimerkiksi Maisie Richardson-Sellersin rooliksi, en pidä mahdottomana, että tämä käsiksen varhaisemmassa versiossa mukana ollut hahmo olisi kokonaan siirretty kahdeksannen episodin puolelle.

Yhdestä asiasta tämä kaikki kielii kiertelemättömästi. Episodi VIII:lla mitä ilmeisimmin on jo käsikirjoitus, ja elokuvan esituotantovaihe on jo hyvin pitkällä. Jossain ihmiset piirtävät luonnoksia, rakentavat lavasteita ja ompelevat pukuja, jotka näemme valkokankaalla kahdeksannessa Star Wars -episodissa toukokuussa 2017 – nähtyämme sitä ennen seitsemännen episodin ja Rogue Onen. Huh huh!

Kaksikymmentä poimintaa Comic Con -paneelista

Ei uutta traileria (kuten ennakkotiedotkin kertoivat). Ei Episodi IX:n ohjaajaa (josta huhut puhuivat). Mutta kylmät väreet nostattava, suorastaan kaunis behind the scenes -video ja paljon muuta, krhm, pientä.

Tässä San Diego Comic Conin sydän, ja sen perässä minun kaksikymmentä nostoani The Force Awakens -paneelista:

  1. Onhan se herkkää, eikä edes tunnu markkinointipuheelta, kuinka kaikki todistelevat, että nyt tehdään aitoa asiaa. ”Getting back to the old days, the old ways of doing things”, sanoo suuri Peter Mayhew. Ja katsokaa vaikka vain alun montaasia, kuinka maahansyöksynyt musta TIE Fighter on ensin maalattu, sitten mallinnettu ja lopuksi oikeasti rakennettu aavikolle. Huikeaa! Tämän saman todistamiseksi paneeliin tuotiin livenä otus, joka käveli aikanaan Force For Change -videossa JJ Abramsin vierellä. Melkomoista!
  2. Behind the scenes -videon alun klaffit paljastavat, että teaserin kohtaus, jossa stormtrooperit seisovat maihinnousualuksessa, on ”scene 3”. Olisiko scene 1 alkuskrolli ja scene 2 pakollinen avaruuskuva First Orderin aluksesta?
  3. Poe Dameron (Oscar Isaac) jää jossain vaiheessa vangiksi. Onkohan vankia kuljettava stormy suorastaan John Boyegan hahmo Finn?
  4. Simon Peggin rooli elokuvassa sai virallisen vahvistuksensa vasta nyt. Mutta Pegg ei narrannut vastatessaan aikanaan haastattelijoille, ettei hänen naamansa näy Star Wars -elokuvassa, kuten vahvistuu bts-videon kohdassa 2:00: hahmo on alien, eikä Peggin kasvoja näy. ”My whole life has lead to this moment”, Pegg joka tapauksessa sanoo, ja voin vahvistaa täältä etänäkin, että I feel you, bro.
  5. Bts-videon kohdassa 1:54 näkyy hahmo, jonka luonnoskuva vuoti äskettäin nettiin saatesanoilla ”Maz Kanata”, joka taas on Lupita Nyong’on hahmo. Mutta koska bts-videossa näkyvä hahmo on selvästi ihminen maskissa, ja Nyong’on suoritus tallennetaan liiketunnistuksena, olivat vuodon saatesanat siis väärät. Pillihahmo näkynee vain jossain taustalla.
  6. Rey (Daisy Ridley) lentää Millennium Falconia IMAX-kameroilla kuvatussa kohtauksessa (2:30). Muistaakseni jossain jo aiemmin vahvistettiinkin, että tuo kohtaus on teasereissa väläytetty pako autiomaaplaneetta Jakkun yllä.
  7. C-3PO, joka tähän mennessä on pysynyt uuden elokuvan yhteyksissä hyvin piilossa, näyttäisi olevan mukana ainakin A New Hopen kapinallistukikohdan karttahuonetta muistuttavassa lokaatiossa (2:46).
  8. Amiraali Ackbar ja Nien Nunb, joista juuri äskettäin huhuttiin, näkyvät bts-videon kohdassa 2:55.
  9. Carrie Fisherin asu bts-videolla mukailee tarkalleen huhuttua, ja näin samalla vahvistuu myös, että Leia tosiaan on hahmo, jolle toisessa teaserissa ojennetaan Luken vanha valomiekka.
  10. Abramsin mukaan The Force Awakensista on nyt olemassa raakaleikkaus, mutta luonnollisesti leikkausvaihe on yhä kesken. Muistattehan, että alkuperäisen aikataulun mukaan ensi-ilta olisi ollut jo. Abrams suorastaan kiitti paneelissa Disneyä lisäajasta.
  11. Gareth Edwards aloittaa Rogue One -elokuvan kuvaukset Kathleen Kennedyn mukaan kolmen viikon päästä. Ilmeisesti raportit kuvausten jo alkamisesta viittasivat second unitiin tai vastaavaan.
  12. Vastauksessa kysymykseen näyttelijöiden etnisestä diversiteetista Abrams väitti, ettei esimerkiksi Finniä ja Reytä kirjoitettu tietyn etnisyyden edustajiksi. Todellako, Reytäkään? Joka lentää yksin Millennium Falconia?
  13. Adam Driver pääsi ensimmäistä kertaa lavalle Star Wars -paneelissa, mutta lausui vain muutaman sanan ja piti Kylo Renin todella salaperäisenä. Erinomainen vastaus kysymykseen hahmon pahuudesta, kuitenkin lopulta: ”Lähestyimme häntä enemmänkin hahmona, joka uskoo olevansa oikeassa kuin pahana”.
  14. Domhnall Gleesonin hahmo paljastettiin nyt ensimmäisen kerran, aivan kuten pari viikkoa sitten veikkasin. Hahmon nimi on kenraali Hux ja kyllä, tämäkin hahmo on pahis. ”I’m british, I’m evil” – parhaiden SW-perinteiden mukaisesti.
  15. First Orderin tukikohdan nimi on Starkiller Base, joka tietenkin on viittaus Luke Skywalkerin varhaisen käsikirjoitusversion sukunimeen 1970-luvulta, mutta joka saattaa kyllä viitata myös tukikohdan käyttötarkoitukseen, jos sitkeitä huhuja on uskominen.
  16. Yleisöstä kysyttiin suoraan, esiintyykö tai mainitaanko Episodi VII:ssä Palpatinen vanha mestari Darth Plagueis (olen aidosti yllättynyt, että kysymys pääsi läpi). Kaikki näyttelijät pitivät naaman täysin peruslukemilla, mutta Abrams ja käsikirjoittaja Lawrence Kasdan vastasivat kutkuttavasti kierrellen. Periaatteessa ohjaajan viimeinen sana oli kuitenkin ”ei”.
  17. Mark Hamill oli mukana paneelissa, ja jälleen parrakkaana, mutta behind the scenes -videossa ei edelleenkään nähty Lukea. Ehkä syksyn trailerissa, edes vilaus?
  18. Hamillin oma teoria Luken tulevaisuudesta Jedin paluun jälkeen oli, että rakkaudenkohteen paljastuminen sisareksi olisi niin traumaattinen kokemus, että Luke päätyisi erakoksi jonnekin vain droidit seuranaan. Vaikka yleisö nauraa, Hamill on selvästi ajatellut asiaa ihan tosissaan – ja on kiintoisaa, että tähän elokuvaan liittyen olemmekin sitten kuulleet pinon huhuja Lukesta erakoituneena jossakin, jostain syystä.
  19. Harrison Ford kävelee taas.
  20. Vaikka uusia hahmoja esiteltiin taas, Finn ja Rey eivät vieläkään saaneet sukunimiä.

Joo, ei tämä ainakaan odotuksia laskenut.

Koko paneeli on ainakin vielä tällä hetkellä netissä Flicks and the Cityn Youtube-kanavalla. Liveseurantaa tai muuten kattavaa raportointia paneelista tekivät ainakin virallinen sivu, Entertainment WeeklyTheForce.net ja StarWars7News.

Sitten kun niitä lapsia alkaa tulemaan

Pari muuta aihetta saa yhä odottaa, sillä on syytä jatkaa edellisen kirjoituksen aihepiiristä. Siinä pohdiskelin ylätasolla sitä mahdollisuutta, voisiko Luke Skywalkerilla olla uudessa trilogiassa jälkeläisiä, kuten äskettäinen huhu väitti. Tuo edellinen kirjoitus ei spoilaa, mutta tämä spoilaa (tai siis, käsittelee huhuja).

Jos joku kaipaa vahvistusta sille, että JJ Abramsin ja muiden Star Warsin paluun kapellimestarien salaperäisyyden säilyttämisen ”mysteerilaatikkostrategia” toimii, ei sille ole parempaa vahvistusta kuin kysymys Luke Skywalkerin, Leia Organan ja Han Solon lapsista. Episodi VII:n ensi-iltaan on tällä hetkellä 10 kuukautta ja huhuissa on esiintynyt jo pitkään yksityiskohtaisiakin väitteitä elokuvan sisällöstä, mutta silti jopa huhumyllyn keskeisimmäksi nettisivuksi nousseen MakingStarWarsin päätoimittaja Jason Ward ei tiedä, ketkä uuden trilogian nuorista hahmoista ovat sukua originaalitrilogian sankareille. Itse asiassa Ward menee niin pitkälle, että epäilee tällä hetkellä, olisiko heistä sitä kukaan!

star-wars-episode-VII-cast

Tietokilpailukysymys: Kuinka monta Skywalkeria on kuvassa?

Foliohatut päähän, täältä pesee liskoja ja salaliittoteoriaa. Tässä vaiheessa nimittäin epäilen, että mysteerilaatikkoa varjellaan hybridisodankäynnillisin menetelmin. Tarkoitan, että väistämättömien oikeiden vuotojen ja huhujen sekaan on voitu tarkoituksellisesti ujuttaa väärää informaatiota – nimenomaan sellaista, joka ohjaisi meidät spekulaattorit väärille jäljille tai ainakin estäisi meitä olemasta varma mistään. Ilmeisimpänä esimerkkinä tällaisesta pidän autiomaaplaneettaa: kaikki järkevät syyt antavat edelleen olettaa, että uudenkin elokuvan autiomaa on kuin onkin Tatooine, jolle Star Wars -elokuvissa aina palataan, mutta silti vakavasti otettavat huhusivut toistavat säännöllisesti vakavasti otettavina pitämiensä lähteiden väitteen, ettei se ole. Jos nämä vastaväitteet olisivat Lucasfilmin omaa disinformaatiota, niillä pidettäisiin meidät varuillaan jopa kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Paljastavaa luettavaa oli myös Wardin maanantaina postaama yhden huhusähköpostittajan viestiliikenne – nimittäin juuri siksi, että osa viestien sisällöstä on ilmestynyt jo aiemmin täsmälleen samoilla sanoilla muille nettisivuille, ja Ward nimenomaan kirjoittaa, ettei luota sähköpostittajaan. Mitkä kaikki huhut perustuvat hänen viesteihinsä?

Jos taas tällaista on meneillään, sellaista on hyvin todennäköisesti meneillään myös hahmojen identiteetteihin liittyen. Abramsilla on suuri kiusaus sijoittaa tarinaan ainakin yksi perhetwist klassisen ”I am your father” -kohtauksen tapaan – jolloin tällaisen sukulaisuussuhteen pitäisi olla juonen varjelluimpia palasia. Ei siis sinänsä ihme, että hahmoista on tiettävästi käytetty kuvauksissa koodinimiä: valtaa pitävät voimat eivät todellakaan halua, että lavastaja, puvustaja, kahvinkaataja ja best boy saisivat selville, kuka hahmoista ja näyttelijöistä on kuka. Koodaus voi ulottua hyvin syvälle: kenties esimerkiksi taannoisten näyttelijähakujen luonnehdinnat, joiden perusteella ”Rachelin” hahmo ei olisi voinut olla Skywalker, koska rooliin haettiin näyttelijää ihonväristä riippumatta, olivat pelkkää fuulaa, ja rooleihin haettiin näyttelijöitä kuvauksesta riippumatta.

Absoluuttinen fakta, josta en edes keskustele, on se, että uudessa trilogiassa on oltava Skywalkerien suvun jälkeläinen, mieluummin useampia. Näin on, koska episodiotsikoitu Star Wars -sarja on Skywalkerien saaga. Näin on, koska olisi perhekeskeisen tarinankerronnan suuressa kuvassa suorastaan synkkää, jos originaalitrilogian sankareidemme suku ei jatkuisi kohti parempaa huomista. Ja näin on, koska uusikin trilogia tarvitsee sitä perheen tai suvun sisäisten suhteiden tuomaa draamallista painoa, joka Star Wars -sarjaa hallitsee. Jos uudet sankarit eivät olisi sukua Lukelle, Leialle ja Hanille, heidän emotionaaliset siteensä noihin katsojille tuttuihin hahmoihin olisivat ohuet. Sellaisen tarinan voisi kyllä kertoa, mutta se ei toimisi yhtä hyvin ”soihdunvaihtona”. Vielä olennaisempaa on, että uusien hahmojen siteet toisiinsakin ovat vahvemmat, jos ainakin osa heistä on sukua toisilleen.

Niin, aion nyt mennä täysin toiseen ääripäähän kuin Jason Ward ja argumentoida, että on täysin mahdollista, että yhden tai kahden sijaan kaikki kolme pääkandidaattia ovat Skywalkereita: Rey (Daisy Ridley), Domhnall Gleesonin tuntematon hahmo sekä Kylo Ren, jota näyttelee Adam Driver, ellei sitä disinformaatiota ole liikkeellä aivan massiivisia määriä.

ReyRey on selvin tapaus. Jos uuden trilogian miespääosassa on Finn (John Boyega), joka ei ole Skywalker, naispääosan on loogista kuulua pääsukuun. Siitä, että Rey on Han Solon ja Leia Organan tytär, on lukemattomia todisteita alkaen cast-valokuvan plaseerauksesta ja päättyen sukunimen puutteeseen nimienpaljastuskorteissa. Pohjimmiltaan minulle riitti yksikin: Daisy Ridley näyttää Leia Organan ja Padme Amidala Naberrien jälkeläiseltä. Reyn skywalkeriudessa minua epäilyttää oikeastaan vain yksi ainoa asia: eräistä huhuista huolimatta en vieläkään oikein ymmärrä, miksi Rey Solo/Skywalker olisi asunut pitkään yksin autiomaaplaneetalla. Mutta enpä minä olekaan lukenut käsikirjoitusta, joten.

Domhnall Gleesonin hahmo, josta puhuin edellisessä kirjoituksessa, on luonnollisesti hämärämpi tapaus, koska tiedämme hänestä niin vähän. Gleesonista ei ole nähty vilaustakaan kuvauspaikkojen ympäristön paparazzikuvissa, ei vuotaneissa luonnoksissa eikä tietenkään teaserissa. Huhu siis väittää, että hahmo toimii jonkinlaisena kaksoisagenttina tai jopa täysin omine agendoineen Imperiumin puolelle soluttautuneena, mutta koska huhu puhuu komentavasta upseerista, pitäisi tämän kaksoisagenttiuden olla jatkunut pitkään. Ja huhu väittää, että hahmo paljastuu twistinä Luke Skywalkerin pojaksi. Jos siis on erikoista, että Rey olisi piilotettu autiomaaplaneetalle, niin vielä oudompaa on, että Luken poika olisi ujutettu Imperiumin puolelle jo nuoressa, herkässä iässä.

Kuitenkin juuri hahmon salaperäisyys saa minut uskomaan, että huhu voi pitää paikkansa jopa aivan tuollaisenaan. Mikäli Gleesonin hahmo viettää elokuvan kokonaan tai pääasiassa Imperiumin aluksella, hän ei ehkä olisi poistunut kuvauksissa Pinewoodin studioilta lainkaan, ja tämä selittäisi hyvin, miksi hänestä ei ole huhuja samassa määrin kuin siellä täällä kuvanneista Ridleystä ja Boyegasta. Mutta jos näin on, Gleesonin voisi hyvinkin kuvitella esittävän hahmoa, jonka identiteetti paljastuu vasta elokuvan loppupuolella, ja joka nousee episodeissa VIII-IX isompaan rooliin. Gleeson kun esiteltiin yhtenä päänäyttelijöistä, ja hänelle sopii siksi odottaa ainakin henkisesti (ellei valkokangasminuuteissa) painavampaa roolia kuin vaikkapa Gwendoline Christielle. Lisäksi on aihetodiste siitä, että Episodi VII:ään kävi ilmeisesti hakemassa roolia myös Jesse Plemons. Jos hänet olisi valittu, olisi hahmo ollut todennäköinen Luken poika jo ulkonäkösyistä.

Kylo-RenTodellinen villi kortti on Kylo Ren, tällä hetkellä eniten mieltäni kutkuttava palanen The Force Awakensia.

Kuka on Kylo Ren? Aivan kiistatta hahmo on pahis: sen meille kertoo teaser, punaisine sithcalibur-valomiekkoineen. Vahvojen huhujen mukaan hahmo on pakkomielteisen kiinnostunut muinaisista sith-esineistä, ja tottavie, tällaiset huhut täsmäävät luonnoskuviin, huhuihin ja miksei siihen teaserin miekkaankin. Luonnoskuvissa on nähty myös hänen käyttämänsä naamio, jonka perusteella on mahdollista, että toisissa luonnoskuvissa esiintynyt kyborgimainen hahmo on käsikirjoituksen edetessä kehittynyt Kylo Reniksi. Ja edelleen on mahdollista, kuten minunkin kannattamani teoria esittää, että Kylo muuttuu elokuvan aikana luonnoskuvien suuntaan…

Mutta jos Kylo Ren on sith tai sith-fani, mitä Adam Driver teki Greenham Commonin kuvauksissa kapinallisten hävittäjälentäjäksi pukeutuneena? Niin syvälle en vedä foliohattua päähäni, että veikkaisin niiden kuvien olleen lavastettuja meidän hämäämiseksemme, mutta siitä olen varma, että mysteerilaatikon vartijan on täytynyt kiitellä Driverin tarttumista kuviin. Ilman niitä olisimme paljon varmempia (ja siis väärässä) Driverin hahmon luonteesta.

Skywalker-huhu menee kutakuinkin näin: meitä on hämätty nimillä, ja Leian ja Hanin lapset ovat Kira Rey Solo ja Kylo Ren Solo. Jos näin olisi, Kylo Renin sith-pakkomielle selittyy hänen halullaan saavuttaa isoisänsä Darth Vaderin voimat, mikä onkin paljon kiehtovampi selitys kuin pelkkä kiinnostus sith-esineisiin. Huhut väittävät myös, että juuri perheen sisäinen pahuus johtaa elokuvan aikana dramaattisiin seurauksiin, jopa Siihen Väistämättömään Originaalihahmon Kuolemaan (kyllä, tuon linkin takana on iso spoileri, jonka MakingStarWarsin Jason Ward kertoi tällä viikolla ja tällä kertaa ehdottoman varmana tietojensa totuudenmukaisuudesta, ja miksei olisikin, koska väite tuntuu niin todelta. Lukekaa, jos haluatte tietää.).

Syy, miksi haluan uskoa Kylo Renin olevan Reyn veli: se tekee uudesta trilogiasta paremman. Jos uuden trilogian pahis olisi vain kapinallispilotti, joka salaa mielii sithiksi, hän olisi Reylle, Finnille ja Poe Dameronille korkeintaan viimeksi mainitun ystävä. Jos taas uuden trilogian pahis on Reyn veli, Hanin ja Leian poika sekä Luken sisarenpoika, ollaan jo lähtökohtaisesti aivan toisella draaman tasolla. Siellä, jossa keskustellaan siitä, onko pimeältä puolelta mahdollista pelastua, vaikka olisi tehnyt todella kauheita. Star Warsin ytimessä.

Oikeastaan koko tämän elokuvahankkeen ajan olen pitänyt peukkuja juuri tämän perusasetelman puolesta: että uuden trilogian päähenkilö olisi Hanin ja Leian tytär, ja että vastapuolella olisi hänen veljensä. Nyt vaikuttaa siltä, että monen hämäyksen jälkeen olisin sittenkin juuri sen asetelman saamassa, ja bonuksena vielä kolmannen Skywalkerin, joka kenties sijoittuu hyvien ja pahojen tekojen vaakajanalla jonnekin näiden kahden väliin. Aion kannattaa tätä – kunnes toisin todistetaan.

Episodi VII -huhumyllystä poimittua: Tanssii tähtien kanssa

On vaihteeksi aika sukeltaa huhumyllyn jyviin ja akanoihin. Tämä kirjoitus ei siis sovi The Force Awakens -juonihuhujen välttelijöille. Aloitan miedoilla, mutta porttiteorian mukaisesti siirryn niistä vahvempaan kamaan.

JJ Abrams haluaisi siirtää Episodi VII:n ensi-illan joulukuulta ensi kesään. (iKwiz)
En usko tätä vähääkään. Kuvausten aikaanhan päinvastoin huhuttiin, että Abrams ja/tai Kathleen Kennedy olisivat toivoneet Disneyltä enemmänkin lisäaikaa. The Force Awakensin ensimmäinen leikkauskaan ei ole vielä valmis. Elokuva ei kerrassaan edes valmistu kesäksi – saati sitten markkinointi, jolla on varmasti jo päiväntarkka suunnitelma ensi syksyksi.

ReyRey ei ole Daisy Ridleyn hahmon oikea nimi. (StarWars7News ja MakingStarWars)
Huhun mukaan keräilykorteissa paljastettu nimi Rey olisi vain alias, joka peittää hahmon oikean nimen samaan tapaan kuin kuningatar Amidala esiintyi Padmena ja Obi-Wan Kenobi ”Ben-setänä”. Olen bongannut saman huhun pari kertaa aiemminkin joulukuun nimipaljastusten jälkeen. Joka kerta pyöritän päässäni saman kuvion: kyllä, uskon täysin, että Rey esiintyy valenimellä, koska uskon, että Rey on todellisuudessa Solo (tai Skywalker) – joka tapauksessa vaikutusvaltaisten ihmisten tytär. Silti, ihmettelen, miksi meille olisi annettu keräilykortissa väärä nimi, kun se oikeakaan ei paljastaisi tätä juonenkäännettä ilman sukunimeä? Vai tarkoittaako tämä nyt sitten kuitenkin, että koodinimi Kira on hahmon oikea nimi?

Finn kohtaakin Poe Dameronin ensin Imperiumin Star Destroyerilla. (StarWars7News, tukena vanha MakingStarWarsin raportti)
Nämä huhut alkavat muodostaa yhteensopivan (ja uskottavankin) kertomuksen siitä, miten elokuva kenties alkaa. Tosin kertomus on ristiriitainen sen kanssa, miten aiemmista huhuista ainakin päättelin John Boyegan esittämän Finnin tipahtavan aavikkoplaneetalle yksinään ja tapaavan siellä Reyn. Tämä voisi viitata siihen, että toinen näistä versioista on peräisin aiemmasta käsikirjoitusversiosta ja toinen lopullisesta. En turhaan toista kaikkia raporttien yksityiskohtia tässä – kiinnostuneet lukekoot linkkien takaa. Huomioin vain, että näiden huhujen perusteella vaikuttaa sittenkin siltä, että ”uusi päätrio” olisi teaserissa kasvoillaan esiintyneet Finn/Boyega, Rey/Ridley ja Poe/Oscar Isaac. Adam Driverin hahmo ei siten kuuluisikaan kolmikkoon.

Domhnall Gleeson näyttelee Luken poikaa. (MakingStarWars)
MSW raportoi pitkästi ja erittäin spoilaavasti. Tiivistäen ja osan spoilereista linkin taakse jättäen: Gleeson on Imperiumin puolelle loikannut ex-kapinallinen, joka on todellisuudessa Luke Skywalkerin poika. Oikeasti hahmo on kuitenkin kaksoisagentti, ellei sitten jonkinlainen free agent, joka pyrkii omin päin kaatamaan molempien puolien sotavoimat (jota kautta huhu kytkeytyy seuraavaan, järeimpään huhujyvään). Skywalker-huhulle tuo uskottavuutta se monta kertaa aiemminkin huomioimani seikka, että elokuvaan etsittiin casting-huhujen perusteella vielä selvemminkin Mark Hamillin näköisiä nuoria miehiä. Keisarillishuhu, jota MSW itse pitää listan varmimpana, taas saa tukea siitä, että tällainen rooli selittäisi, miksei Gleeson ole esiintynyt huhuissa, John Boyegan ja Daisy Ridleyn some-viestinnässä tai vuotaneissa luonnos- ja valokuvissa: ne kaikki kun ovat pääasiassa koskeneet sankareita ja/tai kapinallisia. Vastapainoksi kannattaa kuitenkin huomata, että tämä kaikki täsmää vahvasti nettihuhuilija Spoiler Manin väitteisiin, ja niiden uskottavuus oli koko ajan kyseenalainen.

Episodi VII:ssä on kolmas – ja tavallaan myös neljäs – Kuolemantähti. (MakingStarWars)
Tässä siis viikon hurjin väite. Tämä hämmentävä huhu toistaa ensin aiemman huhun pahisten hallussa olevasta ”planeetasta-joka-on-itsessään-ase”. Aiemminhan on esimerkiksi väitetty, että Lukea pidetään vankina juuri tämän aseen käyttämiseksi, tai että Luke on itse vapaaehtoisesti piilossa juuri siksi, ettei tätä asetta voisi käyttää ilman häntä. Tällä kertaa huhu jatkuu väitteellä, että asetta käytettäisiin jedien etsimiseen galaksista, mikä tuo mieleeni X-Men -tarinoiden Cerebron, mutta tuntuu sinänsä kohtuulliselta selitykseltä. Rajua tuoreessa huhussa on, että kapinallisilla olisi sitten oma Kuolemantähtensä, jolla planeetankokoisen aseen voi tuhota – tosin huomattavilla sivullisilla uhreilla. MSW ei itsekään tarjoa tätä kovin varmana tietona, ja tunnustaa saaneensa tiedon henkilöltä, joka itsekin sanoo vain kuulleensa sen toisilta.

Omat ajatukseni tuosta viimeisestä? Vaikuttaa siltä, että emme välty jonkinlaiselta superaseelta. Luulen (ja toivon) kuitenkin, että huhuissa on nyt mukana runsaasti rikkinäistä puhelinta, ja esimerkiksi sana ”Kuolemantähti” tulee huhuun joko yhdistelmästä ”planeetta + superase” tai vaihtoehtoisesti vielä yksinkertaisemmin ”Imperiumi + superase”. Emme me, ihan oikeasti, kolmatta Kuolemantähteä tarvitse! Ja sitä omituisemmalta tuntuu, että se olisi kapinallisten hallussa – vaikka, MSW on kyllä oikeassa, että se täsmäisi George Lucasin ajatukseen ”moraalisia ja filosofisia teemoja käsittelevästä” trilogiasta.

Ajatus muinaisesta planeetasta, joka itsessään on ase, ei enää tunnu minusta niin naurettavalta kuin vielä viime kesänä, jolloin rohkenin kirjoittaa, ettei moiseen ole kehdattu turvautua expanded universessakaan enää vuosiin. Hyvä on, hyvä on: Jos uudessa elokuvassa on oltava superase (ja ehkäpä JJ Abramsin Star Wars -elokuvassa sellainen sitten on oltava), planeetta-aseen ajatuksessa on enemmän potentiaalia kuin olisi Imperiumin rakentamassa teknologisessa superaseessa Aurinkomouk…krhm. Jos idea on siinä, että planeetalla sijaitsee esimerkiksi Dagobahin luolan kaltainen Voiman tihentymä, tässä voisi olla ihan oikeaa jujua. Sellainen ”superase” olisi tosiaan lukittuna tietylle planeetalle, mutta kenties demonstraatio siitä, mitä Darth Vader meille jo vuonna 1977 lupasi: että kyky tuhota planeetta on mitätön Voiman mahdin rinnalla.

MakingStarWars lisäsi äskettäin huhuun vielä tämän spoilaavan rimpsun: piilossa olevaksi huhuttu Luke Skywalker suojelee muinaista Sith-hautaa avaamiselta. Sith-esineiden keräilijäksi huhuttu Kylo Ren, ”haudanryöstäjä”, etsii muinaismuistoja, koska yrittää löytää esineen, joka tuon haudan avaisi. Ja kyseinen avainesine taas on se valomiekka, joka on Reyn hallussa aavikkoplaneetalla. En osaa päättää, sopiiko tämä kaikki aiempiin huhuihin täydellisen uskottavasti vai fanifiktiomaisen sattuvasti, mutta pakko myöntää: se voisi mennä näin.

Heitän tähän vielä oman kurvipalloni liittyen elokuvan nimeen: Entä jos superaseplaneetta onkin herätyskello, jonka piristessä Voima herää? Ja entä jos se, joka kelloa kilistää, pääsee määrittämään, millaisella jalalla Voima herää?

– – –

En tunge tähän kirjoitukseen nyt lukuisia äskettäisiä spinoffeja koskevia huhuja, mutta tähän vielä yksi tiedonmuru, joka ei ole huhu: JJ Abrams on episodien VII ja IX executive producer. Samassa haastattelussa Abrams myös puhuu ”Rianista” VII:n ohjaajana, joka tietenkin tarkoittaa Rian Johnsonia – joka parka ei vain ole vieläkään saanut duunistaan virallista nimitystiedotetta.

Asiat ja nimet ovat aina kiinni toisissaan

Saduissa ja mytologioissa nimissä on voimaa. Tittelintuure käyttää salaista nimeään vallan välineenä, ja raivostuu, kun sadun kuningatar saa sen selville. Supersankarit salaavat identiteettinsä hupsuilla silmälaseilla ja toimittajarooleilla (sanoo silmälasipäinen toimittaja), koska heidän todellisen identiteettinsä salaaminen voimauttaa sankari-identiteetin toimimaan tavallisten ihmisten yläpuolella pahaa vastaan. Tai, modernina esimerkkinä: Doctor Who ei ole nimi, vaan kysymys.

Koska olen tämän kirjoituksen kanssa melkein viikon myöhässä, tähän mennessä kaikki lienevät jo kuulleet, mitkä ovat Star Wars VII:n teaserin uusien hahmojen nimet. Nehän paljastettiin ”keräilykortteina” Entertainment Weeklyssä viikko sitten, ja ovat siis:

  • Rey (tyttö kiiturilla, Daisy Ridley)
  • Finn (stormtrooper, John Boyega)
  • Poe Dameron (mies X-Wingissä, Oscar Isaac)
  • Kylo Ren (mies metsässä, ???)
  • BB-8 (droidi pallona)

Ja tästäkös riemu, raivo ja spekulaatio.

ReyRey ei saa kortissaan sukunimeä, koska se on olevinaan spoileri. Todellisuudessa mietittäväksi jää enää, onko nimi Solo vai Skywalker. Castingista lähtien minä ja moni muu olemme uskoneet elokuvan pääpariksi haettavan Leian ja Hanin tytärtä sekä Skywalker-suvun ulkopuolelta tulevaa miestä. Omaan uskomukseeni säröjä tuli vain siitä, että ns. Rachel-rooliin haettiin näyttelijää etnisyydestä piittaamatta. (Selitys tälle on joko se, että samassa castingissä etsittiin vaivihkaa näyttelijöitä moniin rooleihin, tai huhu, jonka mukaan käsikirjoituksen jossain vaiheessa kaikkien uusien hahmojen todella harkittiin tulevan uusista suvuista.) Se, että sukunimeä ei kortissa nyt ole, ei oikeastaan tunnu enää mysteerin ylläpitämiseltä, vaan vahvistukselta. Rey on kiva nimi, johon on helppo tottua, mutta niin olisi ollut koodinimi Kirakin – johon oikeastaan ehdin jo tottua. No, ainakin Rey sopii suomenkieliseen puheeseen paremmin.

FinnFinnin pitäisi ainakin sopia Suomeen (enpä olisi arvannut, että saamme SW-universumiin kunniakansalaisen), mutta valitettavasti nimi tapaa taipua meikäläisissä lauseissa hassusti. Mielenkiintoista on, että myös Finn jää kortissaan ilman sukunimeä. Jos Reyn sukunimen puuttuminen olisi spoileri, voiko Finnin olla myös? Finn Calrissianiin en usko – se olisi naiivin ilmeistä – mutta Finn Windua jään vakavasti miettimään. Finn kasvaa oletettavasti jediksi uuden trilogian aikana, eikä sukutaustasta sillä uralla ole tunnetusti haittaa. Varsin mahdollinen on myös kevyt Rebels-kytkös nimellä Finn Leonis. Silti, jotenkin veikkaisin, että tässä on ennen kaikkea kyse hämäyksestä. Finnin sukunimi puuttuu, jotta Reyn sukunimen puuttuminen ei näyttäisi kainostelulta.

Poe-Dameron

Poe Dameron on uuden trilogian todennäköinen lentäjä-ässä, joka saattaa pilotoida erityistä mustaa X-Wingiään. Hyvin starwarsmainen nimi ei soita kelloja, ja kertoo juuri siten paljon: Poe Dameron ei olekaan Poe Antilles tai Poe Darklighter, kuten minäkin ehdin jo uskoa. Hän on siis uusi hahmo, ei ”jonkun poika”. Kyllä sekin kelpaa.

Kylo-RenKylo Ren yllättää sarjasta isoimmin, enkä tarkoita vain siksi, että nimi on nelikosta, hmm, vähiten viileä, tuoden mieleen mm. expanded universe -inhokin Kyp Durronin. Erityislaatuisen miekan käynnistävä pahishahmo saa kortissa sukunimen (oletan), joten vaikuttaa siltä, että kyseessä ei sittenkään olisi Reyn veli. Pitäisikö sitten paikkansa toinen vahva huhu, jonka mukaan hahmo on sith-esineitä keräävä aristokraatti? Ehkä kaikkein yllättävintä tässä on, että meille paljastetaan tämä jo nyt: kun JJ Abrams pelaa omaa spoiler gameaan uusien hahmojen identiteeteilla, on minusta todella villiä paukauttaa jo nyt pöytään kortti, joka sanoo, että pahishahmo ei olekaan Skywalker (saati Luke Skywalker, kuten jotkut teaserin ilmestyessä spekuloivat!). Itse asiassa, minua yllättää jo sekin, että kortti paljastaa hahmon sukupuolen, jota teaserin perusteella vielä saattoi arvuutella. Kylo Renin näyttelijän täytyy olla joko Adam Driver tai Domhnall Gleeson. Edellistä on huhuttu pahisrooliin koko ajan, mutta toisaalta jälkimmäisen rooli on pysynyt (pidetty?) kaikkein syvimmin salattuna.

BB-8BB-8 on kovin, kovin söpö nimi. Kahdeksikko, kuin robotin muoto ikään! Ja beeb-beeb! Kuin maantiekiitäjä! Tui-tui!

 

 

 

Yksi mielenkiintoinen seikka näissä paljastuksissa on tietysti vielä se ilmeinen: Yksikään näistä ei vuotanut mistään. Reyn nimeksi on huhuttu Kiran lisäksi muun muassa Fawnia, mutta ei Reyta. Kylo Renin nimeksi muistan ehdotetun ainakin Revania ja Ruinia. Ja nimien kun olisi voinut luulla – kuvauksissa käytetyistä koodinimistä huolimatta – olevan laajemman piirin tiedossa kuin vaikkapa luonnoskuvien, joita sentään on nettiin vuotanut… Mysteerilaatikon saumat ovat totisesti tiukasti suljetut!

Ujautan tähän perään vielä pari muuta tuoretta tiedonjyvää hahmoihin liittyen:

  • Disney-sivu Stitchkingdom epäilee applikaatio-rekisteröintien perusteella, että Star Wars VII:ssa on myös hahmo nimeltä ”Captain Phasma”. Jos, niin loogisin veikkaus kapuksi olisi kai Gwendoline Christie.
  • Maisie Richardson-Sellers on saanut viimein luvan vahvistaa roolinsa The Force Awakensissa. Eihän sitä olekaan huhuttu kuin, hmm, keväästä, eli ajasta kauan ennen casting-julkistusta. Lucasfilm, olisitte voineet tiedottaa.
  • Andy Serkis ei näyttele kahta hahmoa, kuten viime viikolla minäkin spekuloin, vaan yhtä ainoaa. Tämä ja monta muuta kiintoisaa tietoa paljastuu Entertainment Weeklyn haastattelusta, jossa Serkis puhuu VII:sta melkein enemmän kuin muut tekijät tähän mennessä yhteensä. Uskon kyllä edelleen, että Serkisin hahmo on motion capturea eli osittain tietokoneistettu luomus. Mutta millaiselle sellaiselle hahmolle sopii niin syvältä kumpuavalta ja muinaiselta kuulostava ääni kuin teaserissa kuulemme?

Muuten, Star Wars: The Force Awakensin ensi-iltaan on tänään tasan vuosi.

Juonihuhut: Hei kuka puhuu

Eilisen epämääräisemmän huhusummauksen vastapainoksi pureudun tänään yhteen järeämpään huhuun: hahmoon, joka lausuu teaserissä kuultavat repliikit. Spoilerivaroitus: Kirjoitus pohjaa ”vain” huhuihin, mutta spoilereita vakavasti välttelevien ei kannata lukea.

”There has been an awakening. Have you felt it? The Dark Side, and the Light.”

AndySerkis

Ovatko tässä pahan uudet kasvot? Tai edes ääni? (kuva: RanZag, CC BY 2.0)

Teaserin puhuja on Andy Serkis. Tämä ei ole enää huhu, vaan fakta, jonka myönsi Serkis itsekin. Sen sijaan hänen hahmostaan emme tiedä varmuudella mitään.

Jedi News lisäsi viime viikolla soppaan merkittävän lisäväitteen: nettisivun lähteiden mukaan Serkisillä olisikin Episodi VII:ssä kaksi roolia. Toinen olisi motion capture -rooli, jollaiseen Serkis loogisesti on oletettu Star Warsiin palkatun. Jedi News lisää tähän väitteen, että Serkisin hahmon lisäksi ”atleettiseen ja akrobaattiseen” motion capture -hahmojen tiimiin kuuluisivat parkour-taitojensa vuoksi palkatut näyttelijät Pip Anderson ja Crystal Clarke. Uskottavaa!

Mutta Jedi News väittää siis, että teaserin sanat lausuukin Serkisin toinen hahmo. Kirjoittajien mukaan väitteelle olisi myös lähde, eikä kyse olisi vain spekulaatiosta, jonka ehtivät varmasti tehdä meistä monet: jos Serkis tulkitsisi sitä pienikokoista sinistä motion capture -hahmoa, joka esiintyy vuotaneissa luonnoskuvissa, kyseessä ei kai voi olla teaserin suurelta ja muinaiselta (ei, ei niiltä) kuulostava ääni. Sivun kirjoittajat tuntuvat uskovan, että tämä toinen rooli ei olisi motion capture -rooli lainkaan. Toisen hahmon kuitenkin väitetään ”kytkeytyvän keskeisesti tarinan alun Daisy Ridleyn hahmon taustatarinaan” ja että hahmossa olisi ”enemmän kuin miltä ensin näyttää”.

Tässä kohtaa kohautan epäilevän sormeni. Jedi Newsin kuvaus jälkimmäisestä hahmosta tuntuu sopivan ”Montross”-koodinimellä vuotaneissa luonnoksissa esiintyneeseen kyborgihahmoon, jonka on huhuttu olevan prequel-ajan henkilökohtaisesti kokenut ”murtunut mies”, jolta Ridleyn esittämä ”Kira” etsii tietoa löytämästään valomiekasta. Ongelma vain on, että tämän hahmon esittäjäksi on huhuttu Max von Sydowta. Olen itsekin epäillyt, että hahmo paljastuu esimerkiksi Boba Fettiksi, ja olettanut roolin elokuvassa olevan melko pieni, vaikka varmasti kiinnostava. Veteraaninäyttelijä von Sydow, jonka moni alunperin oletti pahikseksi, sopisi rooliin hyvin, ja aiemmissakin Star Warseissa on tavattu palkattu suhteellisen pieniin, mutta mieleenpainuviin rooleihin vanhemman polven niminäyttelijöitä (Peter Cushing Tarkinina, Christopher Lee Dookuna). Ja mielestä unohtuviinkin rooleihin (Terence Stamp Valorumina)…

Näin ollen Jedi Newsin raportti tuntuu rikkinäisen puhelimen läpi kuullulta. Aivan kuin sivun lähteet sekoittaisivat teaserin puhujahahmon Montrossiin.

Serkisin kaksi hahmoa -skuuppi voi kuitenkin hyvin pitää paikkansa. Ratkaisuksi käy Star Wars Underworldin vastahuhu, jonka mukaan Serkisin näyttelemä teaserin puhuja on ”zombiemainen vanha mies, joka näyttää kuin kuolleista nousseelta”. Nettisivu antaa hahmolle nimenkin, ”Uber”, mutta muistuttaa tämän olevan samantapainen koodinimi kuin Kira, Montross ja Rose (joista viimeksi mainitun väitetään olevan Lupita Nyong’on hahmon koodinimi).

Elävä kuollut tai olento, jonka kuuluisi olla jo kuollut? ”The Dark Side of the Force is the pathway to many abilities some consider to be unnatural”, kehräsi keisari Palpatine Anakinin korvaan hyytävästi Episodissa III. Väite sopii yhteen useiden uuden trilogian pahista koskevien huhujen kanssa. On esimerkiksi väitetty, että avausleffalle olisi jossain vaiheessa harkittu (tylsää) nimeä ”The Ancient Fear”. On väitetty, että vaikka elokuvassa olisikin nuoria pahiksia, taustalla vaikuttaisi myös salaperäinen hahmo, joka ei vielä seiskassa paljastaisi kaikkia korttejaan (tosin, on myös väitetty päinvastoin, että uudessa trilogiassa oppipoika ohittaisi nopeasti mestarinsa). Ja niin, on huhuttu tai vähintään spekuloitu ihan suoraan, että uuden trilogian pääpahis olisi tuo Episodi III:ssa mainittu Darth Plagueis, Palpatinen opettaja, joka sittenkin olisi keksinyt kuolemattomuuden keinon, ja joka olisi siten kärsivällisesti odottanut tämän tuhoa ennen paluutaan. Itsekin ajattelen, että jos Episodi VII:ssä todella on kuolemattomuuden saavuttanut ikivanha sith, on todella pölhöä, jos kyseessä silloin ei olisi Plagueis, kun hänen kauttaan myös pahisten puolelle rakentuisi jatkumo aiempiin Star Wars -elokuviin.

Tiivistäen: nämä väitteet yhdistettynä vanhoihin huhuihin tarkoittaisivat, että teaserin puhujahahmo olisi jopa uuden trilogian pääpahis, ja roolin näyttelisi Andy Serkis. Se, että luonnoskuvissa todistettavasti ja huhuissa vahvasti esiintyväksi sith-esineitä keräileväksi ”haudanryöstäjäksi” huhutaan sitkeimmin Adam Driveria, ei olisi ristiriitaista. Teaserin puhuja olisi yksinkertaisesti eri hahmo. Kenties repliikit jopa lausuttaisiin haudanryöstäjälle, joka luultavasti sytyttää teaserissa säväyttävän miekkansa?

Kyllä se voi näin olla. Andy Serkis on todella lahjakas näyttelijä, jonka taidot ovat hyvin toisenlaiset kuin näyttelijäpiireissä on totuttu. Näiden taitojen nostaminen yllättävään käyttöön olisi hyvin jjabramsmaista. Apinoiden tulkitseminen uskottaviksi henkilöiksi ei todellakaan ole helppoa. Serkisin uran tähänastisen läpimurtoroolin, Sormustarun skitsofreenisen Klonkun, nyanssien perusteella on selvää, että hän pystyy vaikka minkälaiseen pahishahmoon. Tosin omilta kasvoiltaan Serkis saattaa olla sellaiseen turhan kiltti, mutta sen paremmin Star Wars -sarjassa kuin Serkisin urallahan ei ole koskaan ollut mikään ongelma erottaa ulkomuotoa roolisuorituksesta.

Tämän sanottuani minun on kuitenkin pakko palata vielä askel taaksepäin. Entä jos Jedi News onkin oikeassa, ja Serkisin hahmo sittenkin kytkeytyy Daisy Ridleyn hahmoon elokuvan alussa?

Tarkoitan siis: Entä jos Serkis, ei von Sydow, näytteleekin ”Montrossia”? Entä jos teaserin puhuja onkin harmaan alueen herra Montross, ei sysimusta pahis? Näin voisi olla, jos kyborgihahmo paljastuukin Boba Fettin sijaan vaikkapa entiseksi jediksi. Haudanryöstäjä-wannabe-sithin sijaan teaserin sanat saatettaisiin silloin lausua juuri Daisy Ridleylle (tai hänelle ja John Boyegalle).

Ja jos se menisikin näin, se tarkoittaisi, että meillä olisi vapaana vielä sekä trilogian pahiksen, huhutun muinaisen uhkan rooli…että Max von Sydow.

Juonihuhut: Horinoita netin syvyyksistä III

Olen pari kertaa aiemminkin tallentanut tänne netin epämääräisistä syvyyksistä kalastettuja Episodi VII -spoilerisatseja (osat yksi ja kaksi). Spoilereita pelkäämättömien kannattaa ehkä vilkaista noita nyt uudelleen: niin epäluotettavia kuin väitteet olivatkin ja ovatkin, niissä on myös yllättäviä yhtäläisyyksiä myöhempiin, uskottavammissa lähteissä raportoituihin huhuihin. Niin paljon, että emme ehkä koskaan saa tietää, oliko nimimerkki Mizzlewump maaliskuussa 2014 taitava ennustaja – vai oliko hän oikeasti nähnyt käsikirjoitusluonnoksen.

Tuorein tällainen kirjoittaja on 4chanissa viime viikolla vaikuttanut hahmo nimeltä Spoiler Man. Tällä kertaa en kopioi koko luentosarjaa tänne, koska se on hemmetin pitkä, vaan suosittelen kiinnostuneille Redditin summauksia: osat yksi, kaksi, kolme ja neljä. Spoilerivaroitus: Kirjoittajan sanojen totuudenmukaisuudesta ei siis tosiaankaan ole mitään takeita, mutta siten miten huhuihin tulee, linkkien takana olevat sivut – ja tämä kirjoitus – spoilaavat.

First and foremost: En usko Spoiler Mania. Hän väittää olevansa Lucasfilmin työntekijä, joka on lukenut käsikirjoituksen ja nähnyt raakamateriaalia. Lisäksi hän väittää, että liikkeellä on tarkoituksellisia vale-huhuja (luultavasti onkin) ja vihjaa, että vääriä tietoja voi siksi olla hänenkin väitteissään (kiva seivaus).

Minä uskon, että Spoiler Man (kuten todennäköisesti monet aiemmatkin 4chan-huhuilijat) on terävä fanifiktiokirjoittaja, joka on lukenut aiemmat huhut sekä vahvistetut tiedot näyttelijöistä ja kuvauspaikoista tarkkaan, ja tekee lisäksi hyviä veikkauksia elokuvan huhuilemattomista kolkista. Joukossa on väitteitä, jotka eivät kerrassaan sovi omaan kuvaani rakentuvasta elokuvasta: esimerkiksi se, että nuoren polven rakkaussuhteet olisivat John Boyega + Lupita Nyong’o ja Oscar Isaac + Daisy Ridley, tai se, että Spoiler Man palaa vanhaan huhuun Leia+Vader -flashback-kohtauksesta. Vielä raskauttavampaa on, että Spoiler Man kertoo eräitä keskenään ristiriitaisia väitteitä: toisessa satsissa hän väittää, että Lukella ei olisi lapsia, ja neljännessä satsissa yllättäen väittää, että leffan loppupuolen yllärikäänteenä Domhnall Gleeson paljastuisi sittenkin Luken pojaksi. Ja sitten ovat kolmannen satsin käsikirjoitussivut, jotka osoittautuivat jo väärennöksiksi, jonka jälkeen neljännen satsin Spoiler Man tietenkin kiisti olleensa kolmannen satsin kirjoittaja…

Silti, on tietysti mahdollista, että Spoiler Man on ihan oikeasti Lucasfilmin työntekijä, ja että tästä syystä ainakin osalla hänen väitteistään on faktapohja. Joka tapauksessa suosittelen ajattelemaan Spoiler Manin luentoja uskottavana teoriana: mahdollisena The Force Awakensin juonena kaiken sen perusteella, mitä tiedämme, luulemme ja voimme arvata. Näistä syistä johtuen en viitsi summata pääkohtia Spoiler Manin väitteistä, mutta listaan sen sijaan muutamia minusta kiintoisimpia kohtia, erityisesti aiemmin huhumyllyssä pyörimättömiä:

  • Luke saapuu elokuvaan toisessa näytöksessä samaan tapaan kuin Obi-Wan alkuperäisessä elokuvassa, huppunsa alta paljastuen. Vaikka tämä ja kaikki muu Spoiler Manin sanoma olisi fanifiktiota, näin voisi todellakin tapahtua. Trek-leffoissaan JJ Abrams lainaa ja peilaa jatkuvasti aiempia osia.
  • Han ja Leia – mutta vain Han ja Leia – tietävät, missä Luke on. Mielestäni tämä twist toisi Luke-on-kateissa-tai-piilossa -huhuun aivan uutta mieltä.
  • Han Solon arkkityyppi jaettiin Domhnall Gleesonille ja Oscar Isaacille. Gleeson on lurjus, Isaac kuumakalle huippupilotti. Hyvin todennäköisesti näin!
  • Oscar Isaacin hahmo on Darklighter. Oletettavasti Spoiler Man uskoo siis Isaacin olevan Luken vanhan kaverin Biggsin poika. Voi olla, mutta itse veikkaisin ennemmin Wedge Antillesin poikaa. Muistattehan, että Wedgen näyttelijää Denis Lawsonia kysyttiin palaamaan rooliinsa, mutta tämä kieltäytyi.
  • Domhnall Gleeson on Imperiumin upseeri, joka vaihtaa puolta elokuvan aikana. Epäilen suuresti, että meillä olisi samassa leffassa kaksi loikkarihahmoa, ja Boyeganhan käytännössä tiedämme teaserista olevan aluksi stormtrooper.
  • Gwendoline Christie näyttelee Voima-herkkiä metsästävää inkvisiittoria. Tämä on vanha huhu, jonka Spoiler Man palauttaa pintaan, mutta jota pidän itse edelleen hyvin mahdollisena. Inkvisiittori-lahko on jo esitelty suurelle yleisölle Rebelsissä.
  • Andy Serkis, teaserin ääni, on hyvin voimakas ja hyvin muinainen alien-hahmo, jolla on yhteyksiä Palpatineen, mutta joka ei ole Darth Plagueis. Spoiler Man tuntuu vihjaavan, että kyseessä voisi olla Sifo-Dyas. Vastaavaa huhuiltiin viime viikolla toisaallakin, ja palaan siihen vielä erikseen.
  • Lando on mukana. Jos tämä olisi totta, kuvittelisin, että Billy Dee Williams olisi mainittu jo suuressa cast-julkistuksessa. Uskon pikemminkin, että Lando mainitaan ohimennen.
  • ”The Force Awakens” viittaa ”suureen järistykseen” elokuvan alussa, jonka kaikki galaksin Voima-herkät tuntevat, vaikka eivät edes tienneet olleensa Voima-herkkiä, ja jonka jälkeen Voima on perinpohjin muuttunut. Spoiler Man kirjoittaa: ”aivan kuin Voima haluaisi tulla käytetyksi”. Edelleen, uskon Spoiler Manin olevan vain spekulaattori, mutta olisin valmis uskomaan tämän spekulaation. Veikkaukseni: tämä on elokuvan ja trilogian varsinainen lähtölaukaus; selitys sille, miksi saaga palaa galaksin tapahtumiin vasta 30 vuotta Keisarin ja Vaderin kuoleman jälkeen. Huhu Luken valomiekasta leffan moottorina saattaa silti olla totta, kuten Spoiler Mankin väittää: miekan löytyminen voisi toimia samaan tapaan juonen maanläheisenä katalyyttina kuin droidien päätyminen Tatooinelle alkuperäisessä Warsissa, mutta Voiman muutos olisi taustan ”galaktisen mittakaavan tapahtuma” samaan tapaan kuin Kuolemantähden käyttöönotto alunperin.
  • Voiman herääminen on Abramsin ja Lawrence Kasdanin pyöritys juoneen ja suurin muutos lopullisessa käsiksessä George Lucasin ja Michael Arndtin versioon. Tuntuu mahdolliselta. Spoiler Manin väitettä, että Arndt ei saisi lainkaan krediittiä elokuvaan, en kuitenkaan osta. Veikkaukseni: written by Abrams and Kasdan, story by Abrams, Kasdan, Arndt and Lucas.
  • Luken eristäytyneisyyteen liittyy hänen tulkintansa Jedien mahdista: Luke uskoo, että Jedien ei tule palvella poliittista hallitusta, vaan pysyä erossa galaksin konflikteista. Hän on valinnut muutamien harvojen kouluttamisen ja edeltäjiensä Voima-haamujen kuuntelemisen. Tämäkin kuulostaa uskottavalta jatkeelta kateissa olevan Jedimestarin mysteeriin – etenkin kun tämä spekulaatio yhdistetään Voiman ”heräämiseen”, joka sitten pakottaa Luken muuttamaan käsitystään ja ottamaan kantaa galaksin tapahtumiin.
  • Imperiumi ja sithit eivät tällä kertaa toimi yhdessä, ja Imperiumin merkitys pahiksena vähenee uuden trilogian edetessä. Edelleen: sopii yhteen aiempien huhujen kanssa ja tuntuu hyvin, hyvin todennäköiseltä.
  • Leia on Tasavallan johtaja. Näin kertoi toinenkin lähde viime viikolla. Spoiler Man jatkaa, että Leia on ”pääasiassa Coruscantilla” elokuvan ajan. Leia on koko ajan ollut sivussa huhuista ja tämä kuvio olisi sille hyvä selitys. Huomautan silti kai jo monettakin kertaa, että Carrie Fisher oli Englannissa yhtä kauan kuin Mark Hamill ja Harrison Ford. Pientä sivuroolia varten hän olisi voinut käydä kuvauksissa nopeastikin.
  • Max von Sydown hahmo on prequel-ajan hahmo, jonka SW:nsä hyvin tuntevat katsojat tunnistavat. Käsittääkseni tätä väitettä eivät ole tähän mennessä niinkään lausuneet huhujen lähteinä esiintyvät, vaan huhuja raportoivien nettisivujen (mukaan lukien tämän) spekuloijat. Silti, pidän veikkausta edelleen todennäköisenä. Spoiler Man menee kuitenkin niin pitkälle, että listaa rohkeasti joukon hahmoja, joka kyseessä ei ole: Boba Fett, Darth Maul, Mace Windu, Bail Organa. Minusta noista Fett on hyvin mahdollinen, miksei Bail Organakin. Lisäksi ehdotan Quinlan Vosia.
  • Episodi VII:n planeetat ovat Tatooine, Yavin, Coruscant (lyhyesti), Sullarn (luminen metsäplaneetta) ja ”viides”. Tätä summausta en muista muiden huhuilijoiden yrittäneenkään. Viidennen pitäisi kai olla se, jolla Skellig Michaelin luostarilinna sijaitsee, ja jonka on huhuttu olevan Mon Calamari? Jos, niin tämähän kyllä täsmää tietämäämme ja uskottavasti huhuttuun – paitsi että lumisen metsäplaneetan on aiemmin huhuttu olevan sithien kotiplaneetta Moraband.

Spoiler Manin rohkein veto? Uuden planeetan nimeäminen. Jos Legon mainospakkaus tai vastaava paljastaa lähiaikoina nimen Sullarn, tulemme lukemaan nämä paljastukset vielä hyvin tarkkaan…

”On tapahtunut herääminen”

Nyt. Se. On. Nähty.


Päällimmäisiä kommenttejani ilman lisäspoilereita:

  • Mahtavaa, että teaser lunastaa sen minkä nimellään lupaa. The Force Awakens -nimenomaan kiusoittelee ja herättää kiinnostuksen (as if, mutta). Se ei näytä liikaa, kuten monet leffatraikut nykyään; eikä liian vähän, jollaiselta pääasiassa vanhasta materiaalista leikattu teaser olisi tuntunut.
  • Minua ei haittaa tippaakaan, että Luke, Leia, Han tai droidit eivät näyttäydy. Siihen voi toki olla spoilaaviakin syitä (spekulaattorit ja huhuilijat; hit it!), mutta minulle riittävät tukevan perustan valamiseksi enemmän kuin hyvin autiomaaplaneetan, tuunattujen X-Wingien ja stormtrooperien sekä Millennium Falconin näkeminen. Niin, ja imperiaalisen luotaindroidin piippaus alkukuvan taustalla! Tuttu ja rakas ääniklippi itselleni muun muassa vanhasta Dark Forces -pelistä, missä ne pirulaiset vaanivat aina jossain…
  • Falcon-kamera-ajo sai ansaitusti Twitterissä hurraahuutojen ensiaallon, mutta itse innostuin sitäkin enemmän ensimmäisen minuutin säikähtäneestä, kiiruhtavasta, jopa ahdistuneesta tunnelmasta. Tärinäkameraiset kuvat stormtroopereista maihinnousussa olivat aikalailla toisenlaista äksöniä kuin Star Warsissa on totuttu, ja silti aivan täysin saagaan sopivaa. Uusi vuosikymmen, uusi trilogia, uudet tekijät, uusi tunnelma – mutta tuttu sarja. Bravo, JJ, Juuri näin!
  • Taustatekijöitäkin sopinee kehua jo tässä vaiheessa? Efektit näyttävät jo teaser-laadulla vaikuttavilta, eivätkä lainkaan ”tietokonemaisilta” (joo, Jurassic World, tää oli sulle). Ja äänet ovat täyttä tykkiä, kuten prequeleissakin aina (kuunnelkaa kiiturin moottoria!).
  • Uusia hahmoja esitellään todella mainiosti: John Boyega stormtrooper-puvussa, Daisy Ridley kiiturillaan, Oscar Isaac X-Wingissä, pallomainen uusi droidi ja, tietysti, tehokas väläys pahishahmosta lumiplaneetalla.
  • Nämä ja teaser yleisemminkin vahvistavat eräitä huhuja ja vuotoja: esimerkiksi Boyegan kostuumista ja/eli hahmon taustasta on puhuttu ’piireissä’ jo pitkään. Uusi valomiekkadesign taas vuoti nettiin jokin aika sitten, ja osa suhtautui siihen hyvin epäluuloisesti. Nyt se on nähty, ja kun tuo on totta, saattaa se-ja-se olla myös, ja se-ja-se olla epätodennäköisempää…ellei sitten juuri päinvastoin. Spekulaattorit ja huhuilijat: next gear.
  • Vastaavasti: teaser ei nähdäkseni paljasta juuri mitään, mikä ei olisi pyörähtänyt huhumyllyssä. Yhtenä esimerkkinä: hahmoväläyksissä ei esiinny Domhnall Gleeson, jonka roolista ei ole liikkunut huhuja. Huhuja seuraaville teaser siis lähinnä vahvistaa, ei paljasta. Tämä on varmasti harkittua: koska tuotanto pyrkii salaamaan elokuvan juonen viimeiseen asti, teaserin kuvien valinnassa lienee otettu huhut huomioon.
  • Ainoa varsinainen uusi pala palapeliin on se, mitä voimme päätellä voiceover-äänistä: siis sekä repliikeistä että puhujista. Tunnustan, että olen jälkimmäisistä melko ymmälläni.
  • Rajauksista kertoo vielä sekin, että enemmistö kuvista on autiomaaplaneetalta eli yhdestä kolkasta elokuvaa. Teaserilla ei haluta paljastaa enemmän kuin riittävästi.
  • …missä siis mielestäni onnistutaan. The Force Awakens -teaser antaa meille kuumeisille odottajille juuri sen, mitä tässä kohtaa tarvitsimme ja janosimme. Tästä on hyvä jatkaa.

Muutaman minuutin verran mietteitäni voi kuunnella myös Olli Sulopuiston tekemästä haastattelusta.