Varsinainen jatko-osa edelliselle postaukselle on yhä työn alla, mutta en osannut olla kirjoittamatta tätä väliosaa luettuani Io9:n äskettäisen, hyvin netissä levinneen listan 12 Star Wars Expanded Universumin kauheimmasta käänteestä. Vastaavia listoja löytyy toki netistä helposti lisää (tässä yksi hyvä, paljon minua syvempää SW-faniudesta kumpuava vastaus Io9:lle), mutta tässä valinnat ovat (pääosin) poikkeuksellisen perusteltuja. Io9:n juttu on kirjoitettu hauskasti eikä varmaankaan niin ryppyotsaisesti että valinnoista olisi tarkoitus kiistellä, joten suosittelen lukemaan Rob Brickenin tekstin itse, mutta pelkkinä otsikkoina lista kuuluu (otsikkotiivistykset minun):
1) Boba Fett and the Sarlacc, round #2 (Jawas of Doom, Marvel comics #81)
2) The Crystal Star: werewolves & Star Trek cults (novel)
3) Skippy the Droid saves the galaxy (Star Wars Tales #1)
4) The Jedi Prince Series (young adult novels)
5) The Third Law (Marvel comics #48)
6) Hoar (tusken character from Masters of Teras Kasi -video game)
7) Clone Names (Luuke and Joruus from Heir to the Empire)
8) Star Wars: The Clone Wars Movie
9) The Sun Crusher (superweapon from Jedi Academy novels)
10) Bendorion (a hutt jedi character)
11) The Ewok Adventure and Battle for Endor (tv movies)
12) Mount Sorrow (apparently, a weeping mountain from ewoks comics)
Ja vaikka valinnoista ei ole tarkoitus kiistellä, annan silti mennä:
Boba Fett, sarlacc, round two! Voitteko väittää, ettei ole mahtavaa! (Marvel Star Wars #81, 1983)
1) on minusta mainio klassikko. Kyseessä on siis se Marvel-sarjis, jossa Boba Fett pakenee sarlaccin kuopasta, mutta putoaa tarinan lopussa sinne uudestaan. Oli muuten ensimmäinen Return of the Jedin jälkeinen Marvel-sarjis (joten sen ensimmäisessä ruudussa nähtiin Han Solo ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen). Julkaistiin aikanaan Suomessakin, ja oli ensimmäisiä minun lukemiani SW-sarjiksia paljon, paljon myöhemmin. Jep, sarlacc-vitsi on hupsu ja käänne saattaa olla suunniteltu logiikalla ”olis kiva käyttää Boba Fettiä mutta mitäs jos Lucas tahtoo jatkaa tästä”, mutta hei, sarjis on hauska. Ja julkaistu vuonna 1983! Kamoon, jos tämä on tyhmintä Star Wars expanded universessa, minä alan lukea sitä uudelleen.
Ampuiko Greedo ensin? Ei välttämättä tarkoitettu laskettavaksi kaanoniin. (Star Wars Tales #14, 2002)
3) Star Wars Tales taitaa niin ikään olla mennyt kirjoittajalta vähän ohi. Kuten tuli mainittua edellisen postauksen yhteydessä, Tales-tarinat olivat juuri tuollaisia hölmönhupaisia kurkistuksia SW-maailmaan jostain äkkiväärästä kulmasta. Yksi hauskimmista Tales-tarinoista oli esimerkiksi oikeudenkäynti, jossa tuomari Palpatine yritti selvittää, kumpi ampui baariselkkauksessa ensin: Han Solo vai Greedo. Vastaavasti, stoori siitä, että leffoissa vilahtanut droidi olisi nimeltään Skippy, joka tempullaan pelasti koko galaksin, ei ole naurettavaa pelleilyä, vaan naurattavan hauskaa. Star Wars expanded universen yleisempi ongelma on pikemminkin se, että se ei anna lupaa nauraa itselleen.
Älköön kukaan väittäkö, ettei isällä ja tyttärellä olisi mitään yhteistä. (Marvel Star Wars #48, 1981)
5) suunnilleen samat sanat kuin ykköskohdasta. Myönnän, että Marvel-sarjisten stoorit eivät ole tyylillisesti synkassa edes elokuvasarjan kanssa, mutta minusta niillä on oma ajan patinoima viehätyksensä. Onko alkuperäinen Star Trek -sarja tyylillisesti synkassa 2000-luvun Trek TNG -elokuvien kanssa? Ei, mutta se on mahtavampi.
7) en oikeasti ymmärrä tätä kritiikkiä. Todella moni muukin muistaa Luuke-kloonin sarjan tyhmimpänä temppuna, pääasiassa nimen vuoksi. Kirjoittaja kritisoi Luuke ja Joruus -kloonien nimiä ikään kuin Zahn väittäisi, että kloonit nimettiin pitkällä vokaalilla. Minusta ei väitä – pikemminkin Zahn käyttää kaksoisvokaalia temppuna, jolla kirjassa erotetaan klooni oikeasta. Kloonaamista taas ei keksinyt SW-universumiin kukaan expanded universe -kirjoittaja, koska prequel trilogyn otsikoksi tiedettiin jo 1980-luvun alussa ”Clone Wars” (tietämättä tosin, mitä tai kenen puolella kloonit olivat).
Mutta joo, muut io9:n kritiikit tuntuvat aivan oikeutetuilta. Hutt-jedi ja itkevä vuori ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia, toivottavasti sellaisiksi jäävätkin. Esimerkiksi Aurinko-vitun-moukari ja koko sadasti kirottu Jediakatemia-trilogia sijoittuisivat korkealle minunkin listallani. Tosin sen listan ykkönen olisi tämän listan kahdeksikko, Star Wars Clone Wars the movie, yksi huonoimmista koskaan näkemistäni minkään genren elokuvista ja kutakuinkin ainoa Star Wars -tuote, jota en halua omaan SW-dvd-hyllyyni – jossa kuitenkin luonnollisesti komeilee esimerkiksi Holiday Special. Hyi yök.
En ole erityisesti elätellyt päässäni muistoja expanded universen kauheuksista. Pikemminkin yrittänyt unohtaa. Mutta heitänpä tähän nyt muutaman tähän mennessä mainitsemattoman kuvotuksen, ei missään erityisessä järjestyksessä.
Kahdeksan muuta kammotusta Expanded Universesta:
Star Wars Legacy (Dark Horse 2006-). Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää.
1) Star Wars Legacy. Never mind the Phantom Menace, tässä on suurin rikos Star Wars -kaanonia kohtaan. Legacy antaa nimellään ymmärtää edustavansa Star Wars -universumin perintöä, mutta sen mukaan koko kuusiosaisen elokuvasarjan tapahtumilla, kuten esimerkiksi Obi-Wanin, Yodan ja Luken yrityksillä pelastaa jedit sukupuutolta tai fraking Valitulla Anakinilla ei ollut juuri suurempaa merkitystä kuin kuuluisalla pierulla Saharassa. Legacyn mukaan 100 vuotta myöhemmin galaksi on taas sisällissodassa (ymm, kannattaako siitä muuten tosiaan puhua sisällissotana?), keisarillisella valtaistuimella on taas sith, jedit ovat taas galaksin hylkiöitä ja niin edelleen. Enkä edes ala siitä, kuka aiempi EU-hahmo paljastuu sarjan pahikseksi. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut.
Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Asajj Ventress ja Aurra Sing. Kumpi olikaan kumpi?
2) Asajj Ventress. Surkuhupaisa ääriesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kahden elokuvan (episodien II ja III) ajallisesti lyhyeen väliin tungetaan n+1 uutta seikkailua,joissa ei kuitenkaan saa tapahtua mitään kovin merkittävää. Musta jedi Asajj Ventress ei toki ole ainoa elokuvien väliin keksitty lisäpahis, joka saa ilmeisesti esiintyä Clone Wars -nimisissä tuotteissa loputtomiin pääsemättä koskaan hengestään. Viime kädessä juuri Ventressistä tekee inhokkini se, että kaljussa julmistelijassa ei ole yhtään omaa piirrettä: hän on ulkonäköä myöten kuin suora jatko episodien I ja II väliin aiemmin sepitetylle palkkionmetsästäjä Aurra Singille, yhdistettynä Darth Mauliin ja muihin uskollisiin sith-pahiksiin ja maustettuna ripauksella kenraali Grievouksen vääjäämättömyyttä. Inhosin aikanani Grievoustakin, mutta kiitos osin Ventressin, en inhoa enää.
Star Wars Manga (Tokyopop 2006). Ken tästä käy on kaiken toivonsa jo heittänyt.
3) Tokyopopin Star Wars Manga. Kaksi albumia, julkaistiin jostain käsittämättömästä syystä suomeksikin (Kvaak.fin arvio). Kuin tavallista huonompien manga-fanien piirtämää tuherrusta, josta esimerkiksi liikkeen tuntu on hukassa. Tarinoiden juonet vuoroin käsittämättömiä ja vuoroin liiankin käsitettäviä (tanssiva Jar-Jar). Puistattavaa, kammottavaa. (Ei tule sekoittaa elokuvien manga-retellingeihin, jotka olivat itse asiassa ihan sympaattisia.)
4) Masters of Teräs Käsi. Siis se ysärin peli, ei niinkään SW-universumin kiehtovasti nimetty taistelulaji. Sulatan lajin suomalaisine nimineen, mutta että videopeli, jossa elokuvasankarimme voivat hakata kurkipotkuilla toisiaan? Ei. Ei. Ei. Omituisista SW-peleistä voisi mainita vaikkapa Yoda Storiesinkin, jossa Windows 3.1:ssä palloiltiin spritehahmolla hukassa etsimässä kadotettuja esineitä tai jotain, koska peli oli ”tarkoitettu välipalaksi ilman sen kummempaa päämäärää”, mutta Teräs Käsi ylittää kaikki muut esimerkit.
Tales of the Jedi: tänään on kuin uusi eilinen. (Dark Horse 1993-1998)
5) Tales of the Jedi. Minä itse asiassa pidän galaksin historiaan sijoitetuista Tales of the Jedi -sarjakuvista (1993-1998): ne ovat pääosin hyvin kirjoitettuja, niissä on suuren eepoksen tuntua, ne tuntuvat riittävän Star Wars -maisilta eikä niissä ole taakkana minkäänmoista erityistä yhteyttä elokuvien hahmoihin tai maailmoihin. Mutta niiden konsepti! Tarinat tapahtuvat 5000-4000 vuotta ennen Yavinin taistelua – eikä galaksi ole muuttunut mihinkään. Valonnopeus onnistuu, jättimäisiä avaruusaluksia riittää, jedijärjestö toimii hämmästyttävän samankaltaisesti kuin (myöhemmin!) julkaistussa prequel-trilogiassa ja niin edelleen. Sama kritiikki pätee tietenkin samantapaiseen, yhtä kauas menneisyyteen sijoitettuun Knights of the Old Republic -peliin, joka sekään ei liene varsinaisesti pelinä hullumpi. Jos tarinat piti sijoittaa noin kauas historiaan, eikö olisi voinut kuvitella aidosti muinaisemman historian? Vaikkapa maailman, jossa vasta hyvin pieni osa galaksista olisi saavuttanut avaruusmatkailun, ja jalot jedit huolehtisivat näiden nuorempien kansojen kohtalosta isompien jaloissa?
6) Sooner or later, everyone turns to the Dark Side. Siis ihan oikeasti, kuinka monta kertaa SW-universumissa kerrotaankaan tarina hyvästä päähenkilöstä, joka kääntyy pahaksi ja käy rakkaitaan vastaan? Tämä on yksi pääsyistä, miksi minua ei kiinnosta New Jedi Order -sarja (ja yksi pääsyistä, miksi EU ansaitsee todennäköisen reboottinsa). Ensin Expanded Universe kaipasi vuosikausia aikuistumista, vakavoitumista ja vaaran tuntua. Sitten siihen saatiin lupa, jonka jälkeen NJO-kirjoissa ryhdyttiin tappamaan ja käännyttämään päähenkilöitä vuoroviikoin. Pliis, ei tarvinnut kääntää sinne yhteentoista.
7) Han Solo kutakuinkin kaikissa EU-tarinoissa Jedin paluun jälkeen. Ai että kuinka jännittää, olisiko siellä tällä kertaa nössö perheenisä vai poliitikon diplomaattipuoliso. Vai ehkä jälleen kerran kidnapattujen kaksosten perään huolehtiva isukki? Okei, nahkaliiviä käyttävä ja vanhalla aluksellaan yhä lentävä entinen salakuljettaja, mutta tuskin sama kaveri joka ampui Greedoa (ai niin…). Jos ette kerran tienneet, mitä hahmolla tehdä, olisitte jättäneet karboniittiin! (koskee myös Lucasia.)
8) Se Star Wars Clone Wars the movie. Okei, se tosiaan mainittiin jo, mutta kun se on niin hirveä, mainitsen sen uudestaan.
Eikä tässä tietenkään ole kaikki. Saa täydentää.
Tähtien jatkosota 
Tosche Stationin listan kohta 5) eli Jacenin U-käännös motarillahan on nimenomaan Lucasin syytä. Tosin vain osin, koska Anakinin kääntyminen olisi ollut melkein yhtä naamapalmu (nimeä myöten), mutta sentään miehen luonnetta oli pohjustettu siihen asti oikeaan suuntaan useamman kirjan ajan. Kohdan 12) lunttaaminen etukäteen taas lopullisesti varmisti sen, etten ruvennut enää lukemaan Legacy of the Force -sarjaa (tai muitakaan NJO:n jälkeisiä sepustuksia).
Crystal Starin olen onneksi unohtanut suurimmaksi osin, näköjään ihan syystäkin.
Bubbling under:
The Force Unleashedin kohtaus, jossa ”mega-sarlacc” (sic) kirjaimellisesti pieree Starkillerin ulos suolistostaan (jossa noin muutenkin tuntuu koheltavan divisioonan verran iskusotilaita ilman, että näitä tuntuisi vatsahapot pahemmin haittaavan).
”Tunnetun avaruuden ulkopuolelta saapuva voittamaton vihollinen”… ei jösses. Nagait (Marvel), Ssi-ruuk (Truce at Bakura), Yuuzhan Vong (New Jedi Order)… näitä tuntuu riittävän, ja ainoastaan viimeksi mainittu ei osoittautunutkin jo saman tarinan aikana mitättömäksi riesaksi.
Yuuzhan Vongit ylipäätään, etenkin näiden kyvyt. Mistä lähtien hahmon oma kytkös Voimaan on ollut edellytyksenä sille, että Voima tehoaa tähän (etenkään kun Vongit eivät edes pelaa ysalamiri-korttia joka nollaisi energiakentän tietyllä säteellä)? Ei sillä X-Wingilläkään jolla Luke ja Yoda heittelivät voileipiä tainnut olla mitokondr… anteeksi, midichlorianeita? Entä mistä lähin ”jedireflekseihin” on välttämättä edes tarvinnut kykyä lukea vastapuolen ajatuksia, eihän Anakinkaan Kerjäläisten kanjonissa lentäessään voi lukea kivenlohkareiden ajatuksia? Orgaanisesti kasvatetut minikokoiset mustat aukot moottori/suojakenttävastineina, kaikesta muusta mahdollisesta materiaalista heittämällä läpi menevän plasmaterän (tai mikä se valomiekka onkaan) blokkaava kitiinikuori, jne. ovat nekin jopa Kaukaisen Galaksin mittapuulla kukkua, kunnes itsekseen ympäri galaksia haahuileva elävä planeetta Zonama Sekot vie ”suspension of disbeliefin” lopullisesti saunan taakse.
Kuolontähden riipustusten varastaminen. Se, että tästä oli jo ysärillä olemassa enemmän versioita kuin Kapinaliiton perustamisesta nykyäänkään, ja että näiden retconnaamiseksi piti kirjoittaa kokonainen novelli (Interlude at Darkknell) on jo surkuhupaisaa.
Rebel Assault. Miksi pelistä, joka oli alun perinkin vain tekosyy heitellä peräperää leffoista revittyjä toimintakohtauksia ja näyttää CD-ROMin mahtava tallennuskapasiteetti, piti tehdä ”juonellinen”, etenkään kun juoni sopii harvinaisen huonosti yhteen koko muun warssin kanssa?
KOTORin lopputwisti. Joo, kyllä huomaa, että tämä tuli ulos kun se oli muotia leffoissakin.
Ai niin, ja bonuksena amerikkalaisesta sielunmaisemasta kumpuava kaksinaismoralismi: näennäisesti voidaan saarnata suvaitsevaisuutta lajien välistä pariutumista suosien, mutta saman lajin saman sukupuolen kesken ei. Case in point: ainoa warssista muistamani LGBT-pari eli Ysanne Isard & Erisi Dlarsit (X-Wing -sarja) olivat pahiksia, joille kävi luonnollisesti huonosti.
Homoseksuaalit-pointti on hyvä. Galaksin liki totaalinen homojen puute ei tullut mieleeni EU:n hölmöytenä, vaikka se sitä tietenkin on. Pikagoogletus tosin paljastaa, että jostain SW:n varjoista muutamia homoja löytyisi: tsek ja tsek. Mutta aika syvällä varjoissa mennään, koska minä ainakaan en ole noista kuullutkaan.
Yuuzhan vongit olisivat minunkin listallani, mutta kun en ole itse noita NJO-kirjoja lukenut, niin jätin tämän kohdan tarkoituksella sinulle.
KOTOR:n lopputwististä: olen ymmärtänyt että se esiintyy aina myös tosipelaajien suosikkikäänteet-listoilla. Makuja on monia?
KOTOR-lopputwisti olisi sinällään jees, jos irrottaa sen kulttuurihistoriallisesta asiayhteydestään eikä mieti, että käsikirjoituspalaveriin tultiin suoraan teatterista Fight Clubia katsomasta.
Noin hirtehishuumorin nimissä olisi toisaalta kiva nähdä tieteellistyylisesti kirjoitettu selonteko siitä, miksi xenofilia on niin yleistä Kaukaisessa Galaksissa, tai mitä käytännön ongelmia etenkin anatomisella puolella siitä mahdollisesti ilmenee, muitakin siis kuin Corran Hornin surullinen kertomus siitä, kuinka hän oli allerginen selonialaisen partnerinsa hilsepölylle ja tämä puolestaan hänen hieman keskivertoa happamammalle hielleen. (Myönnän, Larry Nivenin klassinen ”Man of Steel, Woman of Kleenex” on mielestäni edelleen yksi populaarikulttuurin helmiä.)
Joku trekkimäinen selitys Preservereistä tms., jotka kylvivät galaksin täyteen lähes samannäköistä elämää (tai muokkasivat jo kehittyneen perimää), jolla on suunnilleen samoin toimivat elimet samoissa paikoissa viikon kurttuotsamaski poislukien (warssigalaksissa todellakin enää vain suunnilleen, esmes evoluution kannalta järjettömän kokoiset twilekien ”aivohännäthän” ilmeisesti ovat myös erogeenisiä alueita ainakin kärjen osalta, tähän jossain muistaakseni ainakin vihjataan) ja jotka voivat tuhansien/miljoonien vuosien erillisestä evoluutiosta huolimatta tuottaa keskenään lisääntymiskykyisiä hybridejä (tähän ei taida olla warssissa sentään menty, tai no, kuitenkin on), voisi olla paikallaan. ”Preservereiden” jäljiltähän voitaisiin myös löytää taas uusia superaseita, joita voitaisiin tavoitella, koska lakisääteinen pakko nähtävästi on, jotta jokaisen warssitarinan täytyy pyöriä uuden superaseen ympärillä.
Missä Trekissä esitetään tuommoinen selitys? Se on kyllä tullut minunkin trekkikokemuksellani (Kutosen tämän talven TNG-maraton tikittää vitos-kutoskausien taitteessa!) havaittua, että tuossa maskialienien universumissa tosiaan ollaan suorastaan hämmentävän yhteensopivia suuntaan ja toiseen. Äskettäin nähtiin jakso, jossa esiintyi sukupuolettomia alieneita, niin eiköhän vain niistäkin yksi halunnut panna Rikeria.
Toivottavasti sitä ei muuten tarvitse täsmentää, että inhoaisin inhoaisin inhoaisin tuollaisten mystisten koko galaksin älyllistä elämää ohjanneiden alkuolentojen esittelyä warssiuniversumiin. Se konsepti on toiminut scifissä tietääkseni vain kahdesti: 2001:ssä ja B5:ssä.
Niin no, kaikki haluavat Rikeriä, Kirk ehti yleensä itse tehdä aloitteen…
Trek-kaanonissa panspermiaan ja intelligent designiin sekaannutaan jaksoissa TOS 2×20 Return to Tomorrow, TOS 3×03 The Paradise Syndrome, TNG 6×20 The Chase (jälkimmäisessä tosin vain implikoidaan, ei suoraan sanota, että takapirut olisivat TOS:n Preservereitä).
http://en.wikipedia.org/wiki/Return_to_Tomorrow
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Paradise_Syndrome
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Chase_%28Star_Trek:_The_Next_Generation%29
Viimeksi mainitunhan kynäili RDM itse, joten tarpeeksi paranoidi voisi olettaa, että BSG reimagining ja Trekit tapahtuvat samassa universumissa (muuten kuin ulkopuolisen sörkkijän sekaantumisellahan ei voi selittää Maapallukan ihmisten geneettistä yhteensopivuutta kobolilaisten kanssa).
Päivitysilmoitus: Kloonisotien lopun ei pitäisi yllättää | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: EU-kriisi, osa 3: Kuinka meidän käy | Tähtien jatkosota
Minä jopa pidin EU:sta jossain välissä. Sitten luin sitä vielä vähän lisää (ml. Crystal Star ja nippu ”vingutaan taas Solon kakaroiden perään”-räpellyksiä) ja opin, ettei se olekaan ihan niin kiva paikka, kuin alunperin kuvittelin.
Itseäni tosin ärsyttää, miten jossain on menty selittämään TIE Fighter -tarinakin niin, että pilotti olikin joku ehhehee-käännynpäs minäkin kapinalliseksi-luokan pelle, joita tarinat ovat ennestäänkin väärällään. On se kumma, kun Galaktisella Imperiumilla on sekä ne viikon Viralliset Superaseet että aivan naurettava määrä eliittiväkeä jotka *kaikki* sattuvat sitten loikkaamaan pahisten leiriin. Niin ja kaikki sivuhahmot olivat paikalla kaikissa (tai kuka missäkin) oleellisessa tapahtumassa sopivaan aikaan. Jollei kyseessä ole tällainen niin jossain jemmassa ollut ja puhdistuksesta selvinnyt Jedimestari löytyy sopivan kulman takaa ja auttaa sankarit pinteestä.
Gnääh.
Päivitysilmoitus: Sithin musta lady? | Tähtien jatkosota