”Se ei ole ohi”, sanoo Han Solo

Posted on 10/09/2015 by Aki Jörgensen

Olen nähnyt Han Solon Jedin paluun jälkeen, eikä lurjusta naurata.

(Taas kerran huomaan itsekin hämmästyväni, kuinka jänskätteleviltä nämä uuden kaanonin ensiaskeleet tuntuvat, vaikka olenhan minä lukenut kymmeniä, ellen satoja originaalitrilogian jälkeisiä tarinoita jo ennen vuotta 2015. Mutta niin se vain on, että puhtaan pöydän pyyhkäisy tuntuu – ja että tie The Force Awakensiin on yhä aito arvoitus.)

Shattered Empire #1, Phil Noton varianttikansi. Johtaa hieman harhaan.

Keskiviikkona ilmestyi ensimmäinen numero Marvelin Shattered Empire -sarjista. Neljäosainen minisarja ilmestyy tänä syksynä, ja sitä seuraa vielä C-3PO-yksittäisnumero – nämä viisi lehteä muodostavat siis Marvelin panoksen Journey to The Force Awakens -ohjelmaan.

Kiusoittelu jatkuu, sillä Shattered Empire, kuten myös perjantaina julkaistu kiistelty romaani Aftermath, nostavat päähenkilöikseen uusia hahmoja, eivät vanhoja tuttujamme, joille suodaan vain vierailevia rooleja. Esimerkiksi Luke Skywalker nähdään ainakin ykkösnumerossa vain yhdessä ruudussa. Hänen kuullaan lentävän Kuolemantähdeltä Endoriin, mutta Luken ei suinkaan esimerkiksi nähdä kertomassa ystävilleen, kuinka viimeisessä kohtaamisessa Vaderin ja Palpatinen kanssa oikein kävi. Puhumattakaan sitten siitä, että meille näytettäisiin esimerkiksi Luken ja kolmen Voima-haamun välinen keskustelu (miettikääpä muuten Obi-Wanin ja Anakinin kohtaamista Voima-nirvanassa: awwwkward).

Näytesivu kakkosnumerosta. Taide: Marco Chechetto.

Eipä siinä mitään. Uudet tarinat tutussa galaksissa ovat aina tervetulleita – jos ne tarinat vain ovat hyviä. Shattered Empiresta on turha antaa tuomiota kumpaankaan suuntaan yhden numeron perusteella. Sen voin kuitenkin sanoa, että vanhoista X-Wing -tarinoista – tai uudemmasta Battlestar Galacticasta! – tykkäävien pitäisi kyllä ilahtua ruuduista, joissa kapinaliiton rivisotilaat huokuvat voitonjälkeistä euforiaansa.

Mutta, kuten todettua, Shattered Empiren(kin) on isossa kuvassa määrä johtaa meitä kohti tulevaa. Numeron viimeisessä ruudussa vakava Han Solo toteaa tajunneensa, ettei ”se” ole ohi – galaksin sota, siis. Shattered Empire tapahtuu vain kuukausien sisällä Jedin paluun loppukohtausten jälkeen, mutta näyttää yhdessä Aftermathin kanssa meille siemeniä siitä, mistä kasvaa The First Order ja itää se, että galaksi yli 30 vuotta myöhemmin kipuilee sodan seuraavaa vaihetta.

Jotain muutakin The Force Awakensiin mennessä itävää tämän sarjakuvan ytimestä näyttäisi kasvavan. Tarinan päähenkilöpari, ne uudet hahmot, ovat A-Wing-pilotti, luutnantti Shara Bey ja hänen aviomiehensä, erikoisjoukkojen kersantti Kes – Dameron. Jälkimmäinen sukunimi jätettiin sattumoisin mainitsematta virallisen sivun taannoisessa, kiinnostavassa tekijähaastattelussa, jossa kirjoittaja Greg Rucka kyllä kertoi hahmoilla olevan lapsen.

—

Toisena uutisena todettakoon, että Lucasfilm vahvisti keskiviikkona myös sen, että Irlannin Skellig Michaelin saarella kuvataan tässä kuussa Episodi VIII:ää. Kyllä, I-numeroita tuli oikea määrä. Ajatella!

Voima ei herää suomeksi

Posted on 03/09/2015 by Aki Jörgensen

Force Fridayn ja Journey to The Force Awakens -ohjelman kunniaksi tässä oma, kotimainen uutinen, jonka uutisoin aiemmin tänään Savon Sanomissa.

Star Wars: The Force Awakens on suomeksikin Star Wars: The Force Awakens. Toisin sanoen elokuvan nimeä ei käännetä markkinoinnissa suomeksi.

Disneyn Suomen toimistolta kerrottiin minulle, että nimi on päätetty pitää kaikissa Pohjoismaissa alkuperäisenä, muissa isoissa elokuvissa jo vallitsevan trendin mukaisesti. Ja tottahan on, että tänäkin kesänä Suomen valkokankailla on nähty muun muassa The Avengers: Age of Ultron.

Artoo toteaa, että elokuvahyllyyn tulee nyt pieni särö. (kuva: Aki Jörgensen)

Maailmanlaajuisesta Disney-Lucasfilmin linjauksesta ei kuitenkaan ole kyse. Esimerkiksi ranskaksi seitsemäs Star Wars on Le Révail de la Force, italiaksi Il risveglio della Forza ja unkariksi Sila se budi. Rispekt!

Pohjoismainen päätös on ymmärrettävä. Osin vallitsevan trendin, osin tämänkertaisen nimeämisen vaikeuden vuoksi. Kun The Force Awakens -otsikko viime marraskuussa julkistettiin, pidin alusta asti sen ainoana ongelmana käännettävyyttä. En ole tähän päivään mennessä kuullut The Force Awakensille suomennosta, joka tavoittaisi Star Wars -elokuvan otsikkoon tarvittavan mahtipontisuuden muuttamatta sisältöä. Verbiotsikot ovat ylipäätään vaikeita suomeksi – kenelle kunnia sitten kuuluukin, Imperiumin vastaisku oli aikanaan neronleimaus, mutta tähän verrattuna se olikin vielä helppo tapaus (ruotsiksi episodi V on ”Rymdimperiet slår tilbaka”, jonka sanominen saa minut aina hyvälle tuulelle). Sana Voima ei sekään aivan helpota asioita yleistajuista otsikkoa tavoitellessa, vaikka sinänsä onkin erinomainen käännös Forcelle, eikä tietenkään muuttamisen arvoinen (unohtakaamme armeliaasti se 1990-luvun lopun Mahti-käännös).

Silti, en voi olla tuntematta pientä surua. Tähtien sota väistyi virallisissa levitysnimissä Star Warsiksi Suomessakin jo kauan melkein 20 vuotta sitten, mutta alaotsikot ovat kuitenkin tähän asti saaneet kotimaiset käännösnimet. Vain kymmenen vuotta sitten Revenge of the Sith oli vielä täysin kiistatta suomeksi Sithin kosto, vaikka sama trendi brändileffojen nimien kääntämättömyydestä oli jo tuolloin vahvoilla – ja vaikka sana ’sith’ ei tosiaankaan ole yleistajuinen suomalainen sana. Vähäpätöinen seikka ei ole sekään, että suomalaiset nimet ovat olleet onnistuneita. Siitä kertoo se, kuinka me, yleisö, niitä käytämme. Jopa alkuperäinen vuoden 1977 elokuva, joka Suomessa aikanaan tunnettiin Tähtien sotana, tunnetaan nykyään varsin yleisesti Uutena toivona – joka kuitenkaan ei koskaan ollut elokuvan nimi videovuokraamoissa eikä tv-esityksissä.

Minusta tämän suuria kertomuksia ihannoivan, lähes kaiken ikäisille suunnatun elokuvatarun alaotsikoilla olisi kernaasti saanut olla nimet kunkin maan kielellä, vaikka osa yleisöstä aina puhuisikin niistä mieluummin phantommenaceina kuin pimeinäuhkina. Onhan vielä sellainenkin pieni seikka, että kun aiemmilla episodeilla kuitenkin on Suomessa yleisesti tunnetut ja todennäköisesti kestävät nimensä, tulee uutuus näyttämään kieliriitaiselta leffa- ja kirjahyllyissä (tai tulevaisuudessa stream-palveluissa?).

Mutta The Force Awakens se on, ja sillä meidän on mentävä. Onneksi originaalinimi on kuitenkin edelleen mielestäni loistava. Ellei joku vielä jossain vaiheessa keksi niin hyvää suomennosta, että se tarttuisi vapaamuotoiseen käyttöön?

Huomenna perjantaina on Force Friday, The Force Awakens –oheistuotteiden ensimmäinen myyntipäivä. Samalla se on Journey to the Force Awakens -ohjelman avauspäivä, ja minäkin sain tänään sähköpostiviestin, jonka mukaan ensimmäiset Jedin paluun jälkeiseen aikaan sijoittuvat uuden kaanonin Star Wars -kirjat ovat matkalla luettavakseni. Star Wars: The Force Awakens -nimellä Suomessa markkinoitavan elokuvan Suomen ensi-ilta on keskiviikkona joulukuun 16. päivä.

Viisi pelkoa The Force Awakensista

Posted on 27/08/2015 by Aki Jörgensen

Jouduttuani hiljattain yrittämään vastata kysymykseen siitä, odotanko The Force Awakensin olevan ”hyvä elokuva”, yritän antaa tällä kirjoituksella jonkinlaisen vastauksen. Lähestyn asiaa käänteisesti: listaamalla viisi aitoa pelkoa, jotka minulla Star Wars Episodi VII:stä on.

Tosin yksikään näistä peloista ei ole ”Elokuva ei ole hyvä”.

Voima varjele, mitä sieltä tulee! Artoota melkein hirvittää katsoa. (kuva: Aki Jörgensen)

Pelko 1: The Force Awakens ei ole Episodi VII.

Tämä on ylivoimaisesti suurin pelkoni. Muistattehan, kuinka koulussa opettajat yrittivät nuijia päähämme, että täysin oikeita tietoja sisältävästä vastauksesta saa nolla pistettä, jos se ei vastaa kysyttyyn kysymykseen. Tämä vaara vaanii uuden Star Wars -elokuvan yllä Damokleen valomiekkana. Episodinumerottomasta markkinointinimestään huolimatta alkuskrollissa lukenee järjestysnumero. Jos Episodi VII ei lunasta otsikkoaan, se ei oikeuta olemassaoloaan.

Tämä hirvittää minua, kun The Force Awakensista puhutaan siihen tapaan kuin ”on epävarmaa, kuinka suuri rooli Skywalkerin kaksosilla on” (Entertainment Weekly). Tähänastinen Star Wars -sarja kertoi konfliktista (organisatorisesti) jedien ja sithien, (aatteellisesti) demokratian ja diktatuurin sekä (filosofisesti) vihan ja rakkauden välillä. Henkilökohtaisella tasolla kaikki nämä konfliktit kulminoituivat Anakin Skywalkeriin ja hänen poikaansa Lukeen. Seitsemännen episodin tulisi tuntua niin oleelliselta jatkolta tälle kaikelle, että sen olisi aina pitänyt olla osa kokonaisuutta – muuten se ei ole seitsemäs episodi, vaan ainoastaan uusi seikkailu samassa universumissa.

Pelko 2: The Force Awakens on Episodi VI.7.

Tämä pelko saa voimaa edellisestä Star Wars -trilogiasta, sillä juuri tämä on mielestäni parjatun The Phantom Menacen kaikkein perustavin ongelma. Star Wars -sarjan Episodi I ei niinkään ole ykkönen kuin nolla: se tapahtuu ajallisestikin irrallaan seuraavista osista, lähinnä esittelee maailman ja kertoo simppelin tarinan, jolla on vain vähän aitoa vaikutusta seuraaviin osiin. Se on kuin pilottijakso televisiosarjalle, jonka oikea tarina nähdään niissä seuraavissa kymmenissä jaksoissa. Valitettavasti Episodi I:tä ei kuitenkaan sarjojen tapaan seurannut tuntikaupalla tarinankehittelyä (paitsi paljon myöhemmin animaatiosarjoissa, mutta niitä en nyt laske). Episodit II ja III eivät kahdestaan riittäneet muodostamaan sitä kaarta, joka Anakin Skywalkerin lankeemukseen ja kloonisotien galaktiseen kurimukseen olisi tarvittu. Välistä ikään kuin puuttui yksi kokonainen elokuva, koska trilogian ensimmäinen osa oli tuhlattu johdannoksi.

Tämä vaara on jälleen olemassa, kun ohjaaja-kirjoittaja JJ Abrams johdattelee meidät takaisin kaukaiseen galaksiin 30-35 vuotta Jedin paluun jälkeen. Jos suurin osa The Force Awakensista käytetään galaksin tilan vähittäiseen paljastamiseen ja siihen, kuinka uudet hahmot tapaavat toisensa, kohtaavat vanhoja hahmoja, törmäävät uusiin pahiksiin ja päätyvät lopulta siihen, missä heidän kaikkien tätä uutta tarinaa varten tulee olla, seitsemäs episodi voi jälleen tuntua uuden trilogian episodilta nolla. Tähän pelkooni vaikuttavat ennakkotapaukset: Hollywoodin viime vuosien remake- ja reboot-muodissa ovat korostuneet nimenomaan origin storyt, joissa kokonainen elokuva kirjoitetaan tiimin kasaamisen ympärille (Avengers, Star Trek).

Pelko 3: The Force Awakens on köyhän tarinaryhmän expanded universe.

Tämä pelko on suunnattu vihkiytyneille. Suurelle yleisölle uusi Star Wars -elokuva on aito jatko-osa: ei uusintaversio, ei reboot, vaan paluu vanhaan tarinaan vuosikymmeniä myöhemmin. Tähän perustuu merkittävä osa elokuvan odotusarvoa, ja tähänastisen markkinointikampanjan painavin hetki oli vanhentuneen Han Solon näyttäminen saapumassa kotiin. Mutta samaan aikaan on kylmä fakta, että meille faneille The Force Awakens itse asiassa on reboot, elokuvan pyyhkiessä pöytää kymmenien vuosien aikana kerrotuilla expanded universe -tarinoilla. Oli Legends-otsikon saaneiden tarinoiden laadusta mitä mieltä tahansa, ne kuitenkin muodostivat suhteellisen yhteensopivan kertomuksen galaksin tapahtumista Jedin paluun jälkeen. Tuon kertomuksen olivat kehittäneet 30 vuoden aikana kymmenet kirjoittajat, joukossaan Timothy Zahnin, Michael A. Stackpolen ja James Lucenon kaltaisia arvostettuja nimiä.

Jossain syvällä uuden trilogian juonen pohjalla ovat George Lucasin omat ajatukset galaksin myöhemmistä vaiheista, mutta osallisista esimerkiksi Abramsin mukaan lopulliseen tarinaan päädyttiin vasta hänen mukaantulonsa jälkeen. Se tarkoittaisi, että Abrams, Lawrence Kasdan ja Lucasfilmin tarinaryhmä keittivät uuden trilogian tapahtumat kokoon vain joidenkin kuukausien aikana, elokuvan lukitun tuotantoaikataulun jo vauhdilla lähestyessä. Hyvässä maailmassa tuoreet aivot ja keskittynyt maali – uusi Star Wars -elokuvatrilogia – ovat tuottaneet koherentimman ja älykkäämmän vision kuin irtonaisten kirjoittajien parviäly aiemmin. Mutta kolmas pelkoni on, että The Force Awakensin näkemys siitä, mitä galaksille, jedeille tai Luke Skywalkerille on tapahtunut, on vaisumpi ja harkitsemattomampi kuin se galaksin tulevaisuus, joka kirjoissa ja sarjakuvissa oli jo olemassa. Jopa sellainenkin seikka kuin prinsessa Leian ja Han Solon suhteen laatu on riskijuttu: me kaikkihan olimme tietävinämme, kuinka onnellisesti siinä romanssissa ”aiemmin” kävi. Petymmekö nyt?

Pelko 4: The Force Awakens on originaalitrilogian kommenttiraita.

Tämä pelko, enemmän kuin mikään kolmesta aiemmasta, juontaa nimenomaan ohjaaja-kirjoittajavalintaan. Abramsilla on ikävä taipumus täyttää teoksiaan siisteillä jutuilla, joiden järjellinen selitys jää toissijaiseksi tai jotka iskevät silmää aiemmin nähdylle. Erityisesti hänen Star Trekinsä ovat täynnä viittauksia vanhoihin tarinoihin. Osa niistä toimii erinomaisesti – osan katsojista ymmärtäessä viitteen ja toisten huomaamatta mitään – mutta etenkin Into Darknessin loppupuolella aiemmin kerrotun tarinan toisintaminen menee lähelle uusintaversiota ja tasolle, jolla aletaan lähestyä parodiaa. Trekeissä Abramsin avaruusselitys oli, että elokuvan sisällä syntynyt vaihtoehtouniversumi on kosmisesti seurailevinaan aiemman universumin tapahtumia. Mutta Star Warsissa, jonka seitsemännen elokuvan tulisi olla aito jatko-osa (ks. Pelko 1) pelkkä nostalgiaan nojaaminen olisi suuri virhe.

Aivan Into Darknessin kaltaista A New Hopen tarkan juonen kopiointia en pelkää, mutta viitteitä tämänkin pelon aiheellisuudesta on silti liikaa. The Force Awakenshan alkaa, kuten meille on jo tähän mennessä vahvistettu, aavikkoplaneetalla etäällä galaktisista konflikteista asuvasta nuoresta sankarista, joka päätyy seikkailuun törmättyään pulassa oleviin toisplaneetallisiin vierailijoihin. Pahis Kylo Renin arvataan tavoittelevan Darth Vaderin asemaa, ja luvassa on jälleen kapakkakohtauskin (Vanity Fair). Jos Episodi VII keskittyy koko kestonsa ajan toistamaan tai mukailemaan originaalitrilogian juonta, kohtauksia, hahmoja ja repliikkejä (”I have a bad feeling about this” sieltä tietysti tulee, mutta toivottavasti ei monta muuta), sen katsominen itsenäisenä elokuvana kärsii.

Pelko 5: The Force Awakens on komedia.

Viimeinen pelkoni liittyy oleellisesti edelliseen, mutta pelkojen maailmassa on silti mahdollista, että edelliseltä pelolta vältyttäisiin, ja tälle karille silti ajettaisiin. The Force Awakens on elokuva, jonka yläotsikko sisältää sanan ”sodat”. Se sijoittuu galaksiin, joka kaikesta päätellen on huonommassa jamassa kuin suurin osa vanhoista faneista (tai vanhoista jatkokirjailijoista, ks. Pelko 3) oletti. Huhujen perusteella siinä saattaa tapahtua hyvinkin kauheita, mikä tietysti ei olisi ihme sarjassa, jonka ihka ensimmäisessä osassa jo nähtiin planeetan räjäyttävä superase.

Samaan aikaan sen on kuitenkin määrä aloittaa uudelleen maailman suurin franchise, ja vedota esimerkiksi merkittävään leluilla leikkivään katsojasegmenttiin. Sen ohjaaja tunnetaan leikkivänä visionäärinä, joka mielellään täyttää dialogin kepeällä vitsailulla. Se valmistuu tallista, jossa on katsottu viisaaksi valita Han Solo -elokuvan ohjaajiksi Lego-leffan tekijät. Viides pelkoni siis on, että The Force Awakens kurtistaa kulmakarvojaan, mutta pitää kielen syvällä poskessa. Star Wars -elokuvan tulee olla hauska katsoa, mutta originaalitrilogian onnistuneisuudessa oli silti olennaista, että elokuvat ottivat itsensä vakavasti.

—

Jokainen näistä peloista voisi toteutua, ja elokuva silti olla vielä ”hyvä”. Erityisesti ensimmäinen pelkoni voisi realisoitua totaalisesti, ja lopputulos olla silti toiminnallisena viihde-elokuvana arvioituna erinomainen: se ei vain olisi ”hyvä episodi seiska”. Neljäs pelkoni taas vaikuttaisi toteutuessaan merkittävästi elokuvan uudelleenkatsottavuuteen, ainakin omalla kohdallani, mutta senkään realisoituminen ei välttämättä häiritsisi monia suuren yleisön kertakatsojia. Ehtimiseen originaalitrilogialle vinkkaileva filmi saattaisi jopa varmistaa primitiivireaktion ”olihan se paljon parempi kuin prequelit”.

Entä sitten se kysymys? Odotanko Episodi VII:n olevan ”hyvä elokuva”? Niin… Minulla ei ole tällä hetkellä kovinkaan bad feeling (äskettäinkin kirjoitin näin innostuneita). Mutta oikeastaan en aidosti osaa vastata. Vastaukseni siitä, olivatko Episodit I-III ”hyviä elokuvia”, ei sekään tiivisty yhteen sanaan.

Ensin pitäisi esimerkiksi osata katsoa niitä muiden elokuvien tapaan.

Rogue One lupaa aitoa äijäilyä

Posted on 20/08/2015 by Aki Jörgensen

Ensimmäisen Star Wars -standalone-elokuvan, Rogue Onen, kuvausten alkamisesta kertoneen tiedotteen painavin uutinen ei ollut se, että pääcastissa on vain yksi nainen (valitettavasti). Eikä edes se, että Diego Luna näyttää viiksineen niin paljon Biggs Darklighterilta, että en yllättyisi yhtään, vaikka hahmo paljastuisi Luken lapsuudenkaveriksi ja siten linkiksi originaalitrilogiaan. Sen sijaan jyrähtävintä oli se, mitä koko julkistuksen promokuva henkii ja minkä tuottaja-ylipäällikkö Kathleen Kennedy tiedotteessa sanoo: ”It goes into new territory, exploring the galactic struggle from a ground-war perspective while maintaining that essential Star Wars feel that fans have come to know.”

Toisin sanoen; Rogue One ei olekaan avaruushävittäjälentäjien oma elokuva.

Ehkä tämänkään ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, mutta ainakin minä elättelin siitä toiveita. Olihan Rogue-lentue nimenomaan lentäjätiimi paitsi Legends-tarinoissa (vanhassa expanded universessa), myös originaalitrilogiassa, joten oli tolkullista olettaa, että Rogue One -niminen elokuva kertoisi juuri tästä joukkueesta. Sitä paitsi tuntui todennäköiseltä, että vanhan trilogian tenhon palauttamista halajava Disney-Lucasfilm haluaisi palauttaa myös avaruustaistelun avaruussotasarjaan: prequeleissahan valomiekkavälke korvasi tyhjiö-dogfightit lähes kokonaan.

Onko tässä Rogue Squadron? Onko viiksekäs mies keskellä Biggs Darklighter? Onko keppimies oikealla todella sokea? Onko tämä todella sotaelokuva Star Wars -maailmassa? (kuva: Jonathan Olley ©Lucasfilm 2016)

Tarkkaan ottaen konnalentuekin on kuitenkin Disney-Lucasfilmin suuren puhdistuksen uhri. Nykyisessä kaanonissa Rogue Squadron mainitaan (käsittääkseni) yhden ainoan kerran, eivätkä he silloin lennä X-Wingejä. Kyseessä on Hothin taistelu Imperiumin vastaiskussa, ja kaikki muu rogueista ”tietämämme” on nyt Legends-universumia. Wedge Antillesin perustama Kapinaliiton eliittihävittäjäryhmä, siis? Legends-universumissa. Uuden kaanonin rogueiden historia on kertomatta. Siis vielä toistaiseksi.

Toivottavasti Rogue One sentään kertoo samasta tiimistä, joka originaalitrilogiassakin mainitaan. Silloin on toivoa meillä avaruustaistelukohtauksien odottajillakin. Mutta tosiasiat tunnustaen elokuvalta kannattaa kuitenkin ensisijaisesti odottaa jotain ihan muuta. Se jokin muu taas näyttää olevan jotain, mitä en olisi pari vuotta sitten osannut kuvitellakaan koskaan näkeväni: sotaelokuva Star Wars -maailmassa.

Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä tavoitella rujoa, raakaa realismia sodasta tähdissä. Tai ei, pyyhkikää tuo yli. Kaikki Rogue Onesta paljastettu henkii alleviivaavuuteen asti pyrkimystä vakuuttaa fanit siitä, että tekeillä on episodielokuvia rujompi, raaempi ja realistisempi kuvaus sodasta tähdissä. Ellei nyt sentään Saving Private Darklighter, niin ainakin Rogue Knight Rises. Siis vaikkei vereslihainen sotaelokuva, niin omassa sarjassaan realistisena erottuva toimintajännäri.

Cast-kuvassa meille poseeraa kirjaimellisestikin likainen sotilasviisikko, jonka taustalla häärii nimettömiä taistelijoita. He kaikki ovat ihmisiä: edes taustalle ei ole asetettu yhtäkään alien-hahmoa osoittamaan kuvan kuuluvutta kaukaiseen galaksiin. Tiimin pakkaamat varusteet (kuvassahan ollaan selvästi lähtemässä tehtävään, vaikka se ei varmasti olekaan in action -ruutu itse elokuvasta) kyllä erottuvat tarkemmin katsoen tähtiensotamaisiksi, mutta tunnelma on kaukana siitä, mikä Star Warsiin on totuttu valkokankaalla yhdistämään. Värimaailma on harmaa ja valoton.

Filmin tekijätiimi on täynnä erilaisilla Hollywoodin sotatantereilla ansioituneita. Kuvaaja Greig Fraser tallensi muun muassa Zero Dark Thirtyn realistisen kaupunkisodan. Erikoisefekteistä vastaava Neil Corbould hioi taitojaan Normandian maihinnousussa Saving Private Ryanissa ja romahtaneessa Mogadishussa Black Hawk Downissa. Production designereista toinen, Doug Chiang, on SW-veteraani, mutta toisen, Harry Potterien puolelta rekrytoidun Neil Lamontin, filmografiasta kaavaan sopivat äskettäiset työt War Horse ja Edge of Tomorrow. Samansarjaisia matcheja löytyy myös executive producereista, jotka ovat elokuvan idean keksijäksi kreditoitu John Knoll (Industrial Light & Magicin legenda ja, öhh, Photoshopin luoja), Allison Shearmur (sotaisa Hunger Games), Simon Emanuel (aiemmin viitattu Dark Knight Rises) ja Jason McGatlin (mm. War of the Worlds). Emanuel ja McGatlin näyttävät molemmat saaneen ylennyksen: heidän filmografiansa on täynnä monenmoista scifiä ja toimintaa, ja noissa mainituissa elokuvissa he toimivat kumpikin alemman tason tuottajatehtävissä. Mutta juuri nuo realismia fantasiassa tavoittelevat filmit Rogue One -tiedote nostaa esiin – varmasti täysin tarkoituksella.

Eikä tietenkään sovi unohtaa ohjaaaja Gareth Edwardsin omaa filmografiaa: Monsters on hieno pieni elokuva tavallisista ihmisistä toismaailmaisella sotatantereella ja Godzilla, hmm, ei-niin-pieni elokuva, mutta paikoin samoilla elementeillä. Kokonaiskuvassa on hyvin helppo ymmärtää, miksi Disney-Lucasfilm valitsi juuri hänet.

Maasota vahvistuu myös ensimmäisissä Rogue One -vuodoissa, joita filmin kuvauksista tai lavasteiden valmistelusta on nähty. Kaikki siis huokuu karkeutta jo ennen kuin pääsen vahvistettuun castiin, jonka myötä viimeistään olen valmis odottamaan Rogue Onesta joulukuun 2016 kovinta testosteroniannosta. Julkistuskuvan viisikon vahvimmat muskelit näyttävät muodostuvan honkkariäksöntähti Donnie Yenistä (joka näyttäisi kuvan perusteella näyttelevän sokeaa hahmoa) ja kiinalainen näyttelijä-ohjaaja Jiang Wenistä, joka hänkään ei ole ensimmäistä kertaa soturina kyydissä. Pakistan-taustainen britti Riz Ahmed on tunnetumpi komediallisista rooleista ja räppärinä, mutta ilmeisesti vakavampi rooli Nightcrawlerissa on hyvä. Kauniita kasvoja edustavat Diego Luna, joka siis saattaa näytellä Biggsiä, ja se ainoa nainen, viime kevään Oscar-ehdokas Felicity Jones, mutta sodan väsyttämiä heidänkin hahmonsa kuvan perusteella ovat.

Kuvasta puuttuvat eivät ainakaan vähennä elokuvan äijäuskottavuutta. On Forest Whitaker, joka on tulkinnut urallaan muun muassa diktaattori Idi Aminia, ja jonka epäilen näyttelevän nytkin pahista. On itse Mads Mikkelsen, tanskalainen mestarinäyttelijä, jonka puoleen Hollywood on kääntynyt Bond-pahista ja jopa uutta Hannibal Lecteriä etsien, ja jonka voisin lyödä vaikka vetoa näyttelevän pahista. On Ben Mendelsohn, jota en juuri tunne, mutta jonka suoritusta Netflix-sarjassa Bloodline on kehuttu vuolaasti. Ja on Alan Tudyk, scifisuosikki Fireflyn Wash, jonka voisi ajatella poikkeavan kaavasta – ellei lukisi tiedotetta tarkkaan ja huomaisi, että Tudyk näyttelee motion capture -hahmoa eli jonkinlaista alienia, ja sen jälkeen hänetkin on helppo kuvitella omaa itseään äijämäisemmäksi. Tudyk ei muuten ole ensimmäistä kertaa liiketunnistushommissa: muistatteko Will Smith -leffa I, Robotin päärobotin?

Menemättä kovin syvälle hahmospekulaatioihin: Vaikuttaa siltä, että Rogue One jatkaa maasotaperspektiivinsä ohessa The Force Awakensin todennäköisesti aloittamaa teemaa sodan vaikutuksista sankareihinsa. Rogue One -julkistuskuvasta katsovat sankarit, jotka vaikuttavat sotineen jo pitkään – siis toisin kuin Luke Skywalker oli alkuperäisen trilogian keskushahmona. Jos Lunan hahmo on Biggs, hän saattaisi olla käsikirjoituksiin usein ”tarvittava” uudempi tulokas, jota konkarit opettavat elokuvassa tavoille. (Tässä kohtaa voinee muuten viileästi todeta, että julkistuskuvan perusteella on syytä haudata haaveet Felicity Jonesista prinsessa Leiana tai – valitettavasti ja vähän yllättäenkin – kenestäkään uudesta näyttelijästä Wedge Antillesina.)

Kaiken kaikkiaan Rogue Onen äijäelokuvaisuutta ja sotaleffauskottavuutta himmentää kutakuinkin vain yksi tekijä. Käsikirjoittajat Gary Whitta ja Chris Weitz eivät nimittäin kumpikaan ole taistelukenttien veteraaneja. Edellisen filmografia on ylipäätään ohut, toisen sisältää Twilightia, epäonnistuneen Golden Compass -sovituksen ja komedian About a Boy. Olen kirjoittanut tämän kaksikon valinnan omituisuudesta aiemminkin, mutta nyt olen valmis jättämään asian sikseen. Ensinnäkin uskon viimeistään nyt, että näiden elokuvien käsikirjoituksiin todellakin vaikuttaa nimettyjä kirjoittajia isompi aivoriihi, Lucasfilmin tarinaryhmä. Mutta vieläkin painavammin siksi, että kun selaan Rogue One -tiedotetta moneen kertaan, huomaan siitä vielä yhden kertovan seikan.

Siinä ei mainita Gary Whittaa eikä Chris Weitzia.

Episodi VII: Sankareita molemmilla puolilla?

Posted on 14/08/2015 by Aki Jörgensen

Entertainment Weeklyn tämän viikon tukeva The Force Awakens -paketti paljasti muutakin kuin pinon uusia valokuvia ja hahmonimien alkuperiä. Lehdessä raotettiin ensimmäistä kertaa verhoa, jota huhut ja vuodot eivät juuri ole heiluttaneetkaan: mistä uuden Star Wars -trilogian avausosassa temaattisesti on kyse. MakingStarWars-nettisivuhan raportoi elokuvan tapahtumia erittäinkin yksityiskohtaisesti (omien tietojensa mukaan), mutta koska senkään kirjoittajat eivät ole nähneet käsikirjoitusta saati raakaleikkausta, jäävät raporteista piiloon toiminnan takaiset sisällöt: dialogi ja tunteet.

Tässä spekulatiivisessa kirjoituksessa pyrin pitäytymään EW:ssä ja muualla virallisesti julkistetussa tiedossa, joita – muistutus! – en laske varsinaisiksi spoilereiksi. En siis spoilaa tässä enempää, huhuihinkaan perustuen.

Entertainment Weekly: Tällä viikolla runsaasti paljastuksia muun muassa kansikuvapojasta.

Entertainment Weekly sai ohjaaja JJ Abramsin puhumaan Kylo Renistä, episodi VII:n ikonisimmaksi tarkoitetusta pahiksesta, jonka naamio koristaa esimerkiksi useimpia oheistuotepakkauksia. Abrams kertoo, että naamion alkuperä selitetään elokuvassa, mutta designin on tarkoituskin viitata myös elokuvan sisällä Darth Vaderin kuuluisaan asuun. ”Ren on hyvin tietoinen aiemmin tapahtuneesta, ja se on hyvin tärkeä osa elokuvan tarinaa”, Abrams sanoo vihjaillen. Ohjaaja myös vahvisti yleisen teorian todeksi: säröilevä kahden käden valomiekka on Renin rakentama. Miekka taitaa kuvata isäntäänsä, sillä Abrams jatkaa yhä kiinnostavammin: ”Ren ei ole yhä valmiiksi muotoutunut kuin esimerkiksi Darth Vader oli hänet kohdatessamme. Ja minusta Voimalla on kaksi puolta. Uskoakseni molemmat puolet haluaisivat nähdä itsensä tarinan sankareina.”

Tämä on dilemma, joka tietysti piilee Darth Vaderin hahmon ja sitä kautta koko vanhan Star Warsin ytimessä, mutta jota kuusi aiempaa elokuvaa itse asiassa käsittelevät vähemmän kuin luulisi. Ajatus Voiman pimeästä ja valoisasta puolesta on todellisuutta mustavalkoisempi, joten sen pitäisi suorastaan pakottaa kysymään: miksi jotkut valitsevat pimeän puolen, jos se kerran yksiselitteisesti edustaa pahuutta? Prequel-trilogia tarjoaa oman selityksensä Anakin Skywalkerin lankeemukselle, mutta useimmille katsojille rakkaampi vanha trilogia katsoo Darth Vaderin uhkaavaa hahmoa koko ajan etäältä. Jää katsojan oman tulkinnan varaan, miten Anakin Skywalker näkee itsensä ja tekonsa sen jälkeen, kun hahmo polvistuu Palpatinen eteen Sithin kostossa. Uskooko hän kaikkien vuosien ajan, keisarinsa synkkiä käskyjä toteuttaessaan, olevansa sankari, kuten tuon episodin alkuskrollin muuten täysin ilmaan jäävää heittoa ”There are heroes on both sides, evil is everywhere” voisi hyväntahtoisesti tulkita?

Vaikka Abrams ja tuottaja Kathleen Kennedy ovat uuden trilogian kohdalla ottaneet väkevästi etäisyyttä prequeleihin, juuri tuon ajatuksen käsittely näyttää jatkuvan The Force Awakensissa. Kennedy sanoo toisaalla EW:n jutuissa, että George Lucasin näkemys siitä, että pahuus on hyvyyttä ”helpompi” tie, on episodi VII:nkin ytimessä. Näyttelijä Adam Driver kertoi äskettäin Comic Conin paneelissa, että Kylo Reniä lähetyttiin ”pikemminkin hahmona, joka uskoo olevansa oikeassa kuin joka uskoo olevansa paha”. Kuvaan sopivat minusta hyvin myös Covergirl-meikkituotteiden äskettäin paljastamat (…) The Force Awakens -pahisrepliikit ”I will finish what you started” ja ”Immune to the light”. Vaikka niiden varsinainen merkitys ja lausujatkin ovat tietysti arvailujen varassa, molemmat sopisivat minusta näillä tiedoilla Kylo Renin suuhun.

Kuten ensimmäisestä teaserista tiedämme (sanojen merkitystä tietämättä!): Voiman molemmat puolet ovat nyt heränneet. Koska tällä kertaa galaksi ei ilmeisesti ole voimallisesti sen enempää jedien (kuten prequeleissa) kuin sithinkään (kuten originaalitrilogiassa) vallassa, kummankaan osapuolen ensisijainen motivaatio ei välttämättä ole kosto, voitto tai toisen totaalinen tuho. Kyse voisi nyt pikemminkin olla filosofisista eroista Voiman eri puolten välillä…joita nyt vain, niin no, ratkotaan myös taistellen valomiekoilla.

Adam Driver on Kylo Ren, hahmo täynnä tunnetta. (kuva: dtstuff9, CC BY-SA 2.0)

Minusta on erittäin paljon kiinnostavampaa, jos Kylo Reniä ei aja keisari Palpatinen tavoin materialistinen vallanhalu tai Darth Maulin tavoin aivopesusta vihjaava kostonhalu, vaan Darth Vaderin idean tavoin vahva ajatus oikeassa olemisesta, kenties jopa hyvän puolella olemisesta. Vielä parempi, jos Ren tosiaan ei ole hahmona ”fully formed”. Mielenkiintoinen sanavalinta voi viitata siihen, että tällä kertaa pahis kasvaa tarinan aikana. Yleensähän Star Warsissa ja mytologisissa eepoksissa yleensäkin on seurattu vain protagonistien kasvutarinaa, antagonistien pysyessä muuttumattomina. Käsikirjoittaja Lawrence Kasdanin kommentit samassa artikkelissa ovat vielä hämärämpiä, mutta eivät nekään saa minua muuttamaan spekulaatiotani: Kasdanin mukaan Kylo Ren on poikkeuksellinen hahmo koko sarjassa siksi, että hän on ”täynnä tunnetta”. (Kasdan paljasti EW:lle ensimmäistä kertaa, että Lucas pyysi häntä mukaan tekemään prequeleita. Täyttä jossittelua on, millaisia ne olisivat voineet olla, jos tämä olisi suostunut – sillä sittenhän Lucas kirjoitti elokuvat erittäin itse.)

Kylo Renin hahmon kasvuun ja keskeneräisyyteen viittaa sekin, minkä Abrams paljasti vielä samassa haastattelussa: Kylo Ren ei ole ristimänimi, vaan sith-tittelin Darth kaltainen pseudonyymi, jota käyttävät ”Knights of Ren” -salaseuran jäsenet. Vaikuttaa samalla siis myös siltä, että minunkin toiveeni on kuultu: todennäköisesti Kylo Ren ei ole sith, vaan jotain aivan muuta. Mitä ja miten tämä eroaa sitheilystä – jos Ren polttaa kyliä First Orderin joukkojen kanssa kuten EW-kuvissa näkyy, ei se kovin kaukana ole planeettojen räjäyttelystä Imperiumin aseilla – se jää nähtäväksi.

—

Silti tämä ei ollut vielä kaikki, mikä Entertainment Weeklyn jutuissa jäi kutkuttamaan elokuvan tematiikasta. Toinen todella kiinnostava temaattinen tiedonmuru löytyy Kennedyn ja Abramsin päähaastattelusta, jossa kerrotaan, että ohjaajan mukaan houkutellut Kathleen Kennedyn esittämä kysymys oli ”Kuka on Luke Skywalker?”.

Haluan ajatella, että tässä ei ole kyse vain pinnallisesta kysymyksestä. Että Abrams ei vain tajunnut olevansa kiinnostunut näkemään, mitä galaksin viimeiselle jediritarille kuuluu. Ei, haluaisin lukea EW:n jutun rivien välistä mukaan vanhan Yoda-repliikin: ”Sodat eivät suureksi ketään tee”. Jedin paluun lopussa Luke Skywalker vaikuttaa lähes pasifistilta, mutta hän on sotinut koko aikuisen ikänsä, kotoa lähdöstään asti. Millaiseksi se olisi häntä muuttanut, ja millaista jediyttä tällainen hahmo haluaisi siirtää eteenpäin?

Tämäkin on minusta hyvin kiinnostava kysymys. Sitä kiinnostavammaksi se käy, kun tässä haastattelussa nyt vahvistettiin eräs huhujen suuri linja: Han Solo (Harrison Ford) on yksi uuden elokuvan päähenkilöistä, ja Skywalkerin sisaruksilla (Mark Hamill ja Carrie Fisher) on ilmeisesti ainakin ruutuajallisesti pienemmät roolit. Jos ja kun kysymys Luke Skywalkerista oli ainakin aluksi Abramsille The Force Awakensin ytimessä, täytyy elokuvassa olla hyvin merkittävästi kyse Lukesta, vaikka tämä olisikin muualla kuin kameran edessä. Tiedättehän, siihen tapaan kuin vaikkapa Carol Reedin Kolmannen miehen (1949) päähenkilöksi on helppo muistaa Orson Wellesin näyttelemä hahmo, vaikka tämä esiintyy vain muutamassa kohtauksessa. Koko elokuva kuitenkin pyörii hänen näkymättömän hahmonsa ympärillä.

Olen yhä periaatteessa sitä mieltä, että moni katsoja, minä mukaanlukien, pettyy syvästi, jos episodi VII näyttää meille Han Solo Shown ilman Lukea ja Leiaa. Mutta on ehkä olemassa toinenkin tie. Jos huhuraportit puhuvat vain tapahtumista ja kohtauksista, ne eivät kerro, mistä tai edes kenestä noissa kohtauksissa on kyse. Darth Vaderin jälkeen Star Warsissa on ollut kyse Luke Skywalkerista.

Se on isompi kuin luulemme

Posted on 10/08/2015 by Aki Jörgensen

Alkuperäisen Star Warsin (1977) suosikkeihini kuuluvassa kohtauksessa sankarimme seuraavat Millennium Falconilla yksinäistä TIE Fighteria. Hyperajoton avaruushävittäjä löytyi sieltä, missä piti sijaita pasifistinen planeetta Alderaan, jonka Imperiumi on juuri murskannut Kuolemantähdellään. TIE näyttää lentävän kohti pientä kuuta, mutta Ben Kenobi toteaa synkällä äänellä kuun olevan itse asiassa avaruusasema. ”Aivan liian iso ollakseen avaruusasema”, kuittaa saagan skeptikko Han Solo. ”Mulla on tosi paha tunne tästä”, mutisee nuori Luke Skywalker, joka luultavasti olisi kyseisellä hetkellä mieluummin noutamassa voimanjohtimia Tosche-asemalta.

Finnkinon keväällä järjestämään The Force Awakens -paneelin ilmaiseen streaming-näytökseen olisi mahtunut enemmänkin väkeä. (kuva: Aki Jörgensen)

The Force Awakensin ensi-iltaan on reilut neljä kuukautta, ja sen lähestyminen tuo minulle mieleen tuon kohtauksen. Erityisesti näin on, kun katselen tilannetta täältä Suomesta, jossa on välillä vaikea hahmottaa, että kyse on todella maailman suurimmasta franchisesta. Täällähän esimerkiksi The Force Awakensin traileriin päättynyt paneelinäytös esitettiin Finnkinolla ilmaiseksi vajaalle salille, kun monessa maassa sen esityksiin arvottiin lippuja lukemattomien halukkaiden kesken. Kun vaikkapa samana keväänä muutaman vuoden ikäinen pop-yhtye One Direction veti olympiastadionin täyteen käytännössä vain alle 18-vuotiaan fanikuntansa ansiosta, on helppo sijoittaa Star Wars suosiossa samaan sarjaan vaikkapa kilpakumppaninsa Trekin kanssa: perinteikkääksi tuotenimeksi, jonka kaikki tietävät, mutta jonka kannattajat eivät katukuvassa juuri näy.

Darth Vaderin asu on aikaa sitten irronnut asiayhteydestään Chaplinin kulkuriasun tapaiseksi ikoniksi. (kuva: Aki Jörgensen)

Englanninkielisessä maailmassa myös Trek on isompi kuin meillä, mutta Warsin ylivoimasta ei ole epäilystäkään. Star Wars on itse asiassa franchise, joka ylittää koko sanan merkityksen: sen tuntevat kaikki, se on läsnä kaikkialla. Toisin kuin vaikkapa kesän menestyselokuva Jurassic World, Star Wars ei ole enää pitkään aikaan ollut vain elokuvasarja, jolle tehdään jatko-osia, ja jonka fanit ostavat myös oheistuotteita. Ei; jo pelkät kulttuurilliset viittaukset Star Warsiin osoittavat sarjan merkityksen: on vaikea kuvitella, että Yhdysvaltain valkoinen talo julkaisisi humoristisen tiedotteen mistään muusta kulttuurituotteesta. Lapset, joiden ikä ei riitä saagan ytimessä olevien varsinaisten elokuvien katsomiseen, peittyvät valomiekkojen ja Darth Vaderin haarniskan kaltaisiin symboleihin synttärikesteillä, konsolipeleissä ja leikeissä. 2010-luvun kärkikomediasarjoista Big Bang Theoryssa nauretaan hieman ylenkatsoen nörttinelikon fanipoikaiselle scifi- ja sarjakuvaharrastukselle, mutta How I Met Your Motherin viisikko-jonka-ystäväpiiriin-kaikki-haluaisivat-kuulua on aivan yhtä kilahtanut Star Warsiin, ja katsojan oletetaan riemuitsevan mukana. Luulen, että se oli Empire-lehti, joka jossain ”kaikkien aikojen elokuvat” -listassaan totesi lopulta tuosta alkuperäisestä elokuvasta, että jos katsoja ei siitä pidä, hänen pitää kysyä itseltään, pitääkö hän elokuvista lainkaan.

Suomessa näin ei voisi sanoa – tai ainakin sille naurettaisiin monella kulmalla. Vastaan tulisi vakavamielisiä elokuvaharrastajia, joiden mielestä korkeintaan ensimmäinen osa hyväksytään Kurosawa-pastissina elokuvataiteen merkkiteoksiin, mutta silloinkin on tärkeää muistaa halveksia sitä, miten tärkeää roolia Star Wars näytteli Hollywoodin kultaisen 1970-luvun älykkään kauden päättymisessä. Ja vastaan tulisi plus-miinus-ikätovereitani, jotka niputtavat vanhan trilogian nuoruutensa klassikkoelokuviin, mutta muistavat prequelit huonoimpina näkeminään elokuvina (eivät ne ole).

Itse asiassa, Star Warsista viime vuosina näin enemmin ja julkisemmin kirjoittaessani olen miettinyt päätyneeni merkilliseen asemaan: vaikka kirjoitan maailman suosituimmasta franchisesta, jota valtavirtaisempaa elokuvanimikettä ei oikeastaan pitäisi ollakaan, tunnen Suomessa edustavani marginaalia.

Miksi näin? Luulen, että taustalla on – Yhdysvaltojen ja Suomen monenlaisia kulttuurieroja listaamatta – erityisesti täkäläisen elokuvakulttuurin erityisyys. Minua vanhemmat saavat kaikin mokomin esittää vastalauseensa, mutta minusta vaikuttaa siltä, että vasta oman sukupolveni aikuistuttua, 2000-luvun taitteen paikkeilla, ”elokuvien harrastaminen” ja ”leffojen katsominen” alkoivat sopia samalle sohvalle. Vanhan trilogian ilmestyessä 1980-luvun alussa, kahden televisiokanavan ja lukemattomien elokuvakerhojen Suomessa, oli kaksi aivan eri asiaa harrastaa elokuvia taiteenlajina ja kuulua kansaan, joka katsoo elokuvia. Edellisestä koulukunnasta katsottuna Star Wars ei ollut elokuva, se oli leffa, ja 1980-luvulla näiden ero oli vielä järisyttävä. Katsojakuntien ero on epäilemättä yhä olemassa, ja vuonna, jona kriitikoiden universaalisti halveksima Luokkakokous nousi kotimaan kaikkien aikojen kassamagneettien joukkoon olisi helppo sanoa, ettei se ole himmennyt Turhapurojen vuosikymmenestä lainkaan. Mutta kyllä se on: tänä päivänähän Godardin ystävän on täysin hyväksyttävää intoilla Nolanin supersankarielokuvasta. Massaviihteen kotimaassa Yhdysvalloissa taas viihteen arvostetumpi asema tarkoittaa myös sitä, että sikäläisille yleisöille Star Warsin ero Poliisiopistoihin on aina ollut selvempi.

X-Men (2000). Verrattuna viime vuosien Avengers-elokuviin nämä sankarit olivat valkokankaalla kaukana sarjakuvistaan.

Tätä taustaa lähempänä nykyhetkeä vaikuttaa spekulatiivisen fiktion yleinen, maailmanlaajuinen mutta Suomessa hyvin näkyvä, arvostuksen muutos. Tämän päivän suosituin televisiosarja Game of Thrones oli vielä vihreän valonsa hetkellä, alle kymmenen vuotta sitten, iso yllätys: ettäkö vakavien ja realististen draamojen HBO-kanava tarttuisi fantasiakirjallisuuteen. Harry Potterit tekivät viiveellä sen, mitä Johanna Sinisalon Finlandia-palkinto ei vielä tehnyt: suomalainenkin kirjallisuus vapautui arjen kahleista, kun kaikenikäisten nähtiin ahmivan nuortenkirjoja velhoista ja magiasta. Kun Hollywood 1990-luvun lopulla tarttui varovasti supersankareihin esimerkiksi X-Menissä, ei kukaan vielä ihmetellyt, miksi lähdemateriaalia käsiteltiin niin luovasti ja esimerkiksi alkuperäiset puvut täysin hyläten: sarjakuville uskollisella käsittelyllä ei nähty vielä yleisöä. Tänä kesänä on kummasteltu sitä, ettei kivikasaksi muuttuva mies käytä kivikasana housuja.

Lyhyesti: scifin ja fantasian todellinen läpilyönti valtavirraksi sekä nuorten että aikuisten keskuudessa tapahtui vasta kymmenen viime vuoden aikana, ja sen tapahtuessa Star Wars -sarja oli jo ohi (joksikin aikaa). Prequelien ilmestyessä niistä intoileminen ei suinkaan ollut Suomessa valtavirtaa, vaikka silloisessa somessa, suomalaisellakin Star Wars -keskustelufoorumilla, tuolloin tasaisen vahva viestivirta olikin. Revenge of the Sith (2005) kuitattiin suomalaisessa mediassa yleisesti kolmen tähden arvioilla ja saatesanoilla ”sentään parempi kuin ne edelliset”, joille samat kriitikot olivat yleensä antaneet niin ikään kolme tähteä – näin siis arvio toimi samalla oikaisuna ja anteeksipyyntönä, osoitettuna enemmän muille kriitikoille kuin lukijoille. Elokuva oli Suomessa ilmestymisvuotensa toiseksi katsotuin (häviten Potterin nelososalle), mutta kaikkien aikojen katsotuimpien elokuvien listalla juhlivat meillä aivan toiset sarjat ja nimikkeet. Revenge of the Sithiä seuranneista SW-tuotteista esimerkiksi animaatiosarja Clone Warsille ei koskaan lohjennut Suomesta kummoista esitysalustaa – tai yleisöä.

Miten sitten käy joulukuussa, kun Voima herää? Tänä vuonna maailman eniten tuottaneiden elokuvien listan top-kymppiin ovat jo tunkeneet Jurassic World, Furious 7 ja Avengers 2 (nämäkin voivat tulla yllätyksenä Suomesta katsottuna), ja uskon, että The Force Awakens pyyhkii näillä kaikilla pöytää. Aivan äskettäin havahduin tämän kaiken isouteen tajutessani, että ensi kesän Lontoon Star Wars Celebrationin kolmen päivän liput on jo myyty loppuun (tätä kirjoittaessani yksittäisten päivien lippuja saa kuitenkin yhä). Ensin luulin tätä vitsiksi – kaksi vuotta sittenhän minä kävelin leppoisasti kaikkiin haluamiini esityksiin Saksan Celebrationissa, jonne myytiin lippuja vielä oveltakin kaikille halukkaille. Mutta pakko se oli uskoa: kiinnostuneita nyt vain on. Paljon.

Muutoksen merkit ovat jo ilmassa meilläkin. Hyvin kasuaalisti Star Warsiin suhtautuvat ihmiset tunnustavat olevansa vähintään varauksellisesti innoissaan tulevasta elokuvasta, ”vaikka eivät siitä juuri mitään tiedäkään” (eivät tiedä monet vihkiytyneetkään, vaikka arvailevat kyllä). Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden kaltaiset lehdet ovat tehneet yllättävänkin innostuneita juttuja aiheesta. Mistään ei tosin vieläkään kuulu merkkejä, että suomalaiset tv-kanavat olisivat kiinnostuneita Rebelsistä tai kustantamot uusista SW-kirjoista ja sarjakuvista, jotka jälkimmäiset sentään ovat lyöneet myyntiennätyksiä maailmalla. Siitäkään en osaa heittää ennustetta, lyökö Star Wars episodilla VII itsensä koko kansan jutuksi ensi joulukuussa, ja ovatko päiväni kieroutuneessa marginaalissa luetut. Odotan suurella mielenkiinnolla.

The Force Awakensiin on reilut neljä kuukautta ja Disney-Lucasfilmin totisen markkinointikampanjan avaukseen, syyskuun neljänteen, enää alle kuukausi. Itse ryhdistäydyin tässä vaiheessa avaamalla tämän blogin kumppaniksi ja jatkeeksi Facebook-sivun. Blogimerkinnät pysyvät täällä, mutta pienemmille havainnoille ja keskustelulle Facebook on omiaan.

”Olemme kotona”, osa 2: Kolmetoista kysymystä

Posted on 23/04/2015 by Aki Jörgensen

Viikko The Force Awakensin toista teaseria ja muita Celebration Anaheimin uutisia sulateltuamme on aika nostaa esiin kolmetoista kysymystä, jotka jäävät kenties pintatason alta huomaamatta.

Tämä kirjoitus ei spoilaa – eli ei tarjoa vastauksia huhujen puolelta. Jos taas laskette teaserin itsensäkin spoileriksi, voitte katsoa alla olevan oikean teaserin sijaan tämän version.

Teaserin lisäksi on syytä listata Celebrationin muut Episodi VII -paljastukset:

aavikkoplaneetta ei ole Tatooine, vaan uusi planeetta nimeltä Jakku.
Jakkun taistelu käytiin pian Endorin jälkeen – ja sitä pääsee pelaamaan Battlefront-pelissä joulukuussa.
elokuvan alussa Rey on romunkerääjä Jakku-planeetalla, Finn on stormtrooper ja Poe Dameron on suorittamassa erään prinsessan erikoistehtävää.
The Force Awakensin aikaan galaksissa eivät taistele enää Imperiumi ja Kapinaliitto, vaan ”The First Order” ja ”Resistance”. Edellinen on vaihtanut logonsakin, jälkimmäinen näyttää käyttävän yhä tuttua symbolia.
BB-8 -droidi näyttäisi olevan (myös?) astromekaanikko – tai ainakin se asettuu X-Wing-hävittäjään tutulle paikalle.

Jonka jälkeen niihin kysymyksiin.

Tuttu päähine. Kenellä ja missä Darth Vaderin kypärä on – ja mikä on sen provenienssi? Meidänkin galaksissamme toki keräillään muun muassa natsiesineistöä, joten Luke Skywalkerin olisi ehkä kannattanut tsekata isänsä hautajaisrovio Endorissa vielä voitonjuhlien dagen efterinä. Joku kypärän sieltä kuitenkin haki – ja jollakulla on se visusti tallessa vielä 30 vuotta myöhemmin.
Tuttu kahva. Kenellä ja missä Luke Skywalkerin vanha valomiekka on – ja mikä on sen provenienssi? Niin, teaserhan paljastaa melkein peräkkäin kaksi vanhasta trilogiasta tuttua esinettä – jotka molemmat kuuluivat aikanaan Anakin Skywalkerille. Vaikka miekka annettaneen kuvassa (ääniraidan perusteella) Leialle, voisi kai ajatella, että kypärän omistaja on kiinnostunut myös miekasta. Liekö kiinnostus ihan vain keräilijän kompletismia, vai onko siihen syvempiä syitä?
Lälläslää, ettepä näe meitä 1 ja 2. Onko siihen, että meidän annetaan ymmärtää näkevämme teaserissa Luken ja Leian, mutta meille ei näytetä heidän kasvojaan, jokin muukin syy kuin yleisön kiusaaminen? Vertailun vuoksi: aikanaan Babylon5:ssa oli tulevaisuuteen sijoittunut kohtaus, jossa Minbarin suurlähettiläs Delennin kasvot oli rajattu pois kuvasta hyvin samaan tapaan kuin Leian tässä teaserissa. Tähän oli syy: Delennin ulkomuoto muuttui myöhemmin radikaalisti.
Itella nyt vain on kansainvälinen sana postille. Mitä on tapahtunut, että Imperiumista on tullut The First Order ja Kapinaliitosta Resistance? Nimet antavat ymmärtää, että Imperiumi on uudelleenbrändätty (kenties keisarittomaksi?) – ja että kapinaliitto on edelleen sodan altavastaaja. Etenkin jälkimmäinen on minusta yllättävä tieto, sillä odotin ennemminkin kahden galaktisen supervallan viileää sotaa. Yllättävä on nimivalintakin: miksi Rebel Alliance on muuttanut nimensä liki synonyymiksi itselleen? Mistä menneisyyden taakasta siinä uudelleenbrändäyksessä on kyse? Ja: miten Imperiumin uusi nimi tulee kääntää suomeksi? Ensimmäinen järjestys?
Imperiumin perillinen. Millainen ylipäätään on The First Order verrattuna Imperiumiin? Sotisovat ja avaruuskalusto tuntuvat suoralta jatkumolta. Johtajan paikalla seisova tummiin pukeutuva hahmokin vaikuttaa kovin keisarilliselta.
Onko se lintu, onko se lentokone. Mitä trooperit itse asiassa kääntyvät Leni Riefenstahl -henkisessä kohtauksessa katsomaan (yläviistoon!), jättäen esiintymislavan taakseen?
Jokainen imperiumi tarvitsee punamiekkaheppunsa. Mikä on Kylo Renin asema tässä First Orderissa? Hänhän näyttää taistelevan stormtrooperien rinnalla. Ja tietysti: Kylo Renhän pukeutuu mustiin, kuten esiintymislavan hahmokin.
Lälläslää, ettepä näe meitä 3. Kylo Renin naamio on tyylikäs, mutta mikä on tarinansisäinen syy naamioon? Tarvitseeko hahmo naamiota vadermaisista syistä, jonkin vamman vuoksi? Vai naamioituuko hän peittääkseen todellisen identiteettinsa?
Remontti kesken. Mikä oikein on kromitrooper-kuvan tapahtumapaikka, jossa imperiaalinen seinärakenne sulautuu luolastomaiseen kiviseinään?
Hei kuka lentää. Koska meille näytetään teaserissa (originaalitrilogiamainen) kuva TIE Fighter -pilotista, pitäisikö meidän olettaa tämä pilotti nimettäväksi hahmoksi? Vai lentääkö siinä kromitrooper?
Missäs sitä oikein on oltu. Missä ja kenellä Millennium Falcon oikein on ollut, kun Han Solo ja Chewbacca selvästi tuntuvat ”olevan kotona” ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan? (Niin pitkään, että Harrison Ford hymyilee ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen.)
Näitä planeettoja tallaan mä (muistattehan). Montako planeettaa teaserissa nähdään? Ilman muuta vähintään kaksi: hiekkaplaneetta Jakku ja Imperiumin sotilaiden lumiplaneetta. Värimaailmaltaan Mustafarin mieleen tuova leiritulikohtaus voisi tapahtua Jakkulla, mutta yhtä hyvin jossain aivan muuallakin. Entä olisiko X-Wing -kuvan ”suomalaistyyppinen” järven ja metsän lokaatio sitten toisaalla, vai kenties sekin lumiplaneetalla? Olisiko Star Wars -planeetalla ensimmäistä kertaa peräti ilmastovyöhykkeitä?
Reyn paskaduuni. Kuinka surkea on romuraudan, -mekaniikan ja raaka-aineiden hinta galaksissa? Jakku-planeetalla lojuu kokonaisia tähtituhoojia. Eikö ketään kiinnosta?

Rebels, ensimmäinen kausi: Alku ja paluu

Posted on 12/04/2015 by Aki Jörgensen

Tässä blogissa olen keskittynyt seuraamaan Star Warsin paluuta valkokankaalle. Vähemmälle huomiolle näissä kirjoituksissa on jäänyt, että Disney-Lucasfilmin uuden SW-kaanonin ensimmäiset teokset on nyt nähty kaikilla rintamilla: kirjoina, sarjakuvina ja televisiossa.

Rebels on ns. koko perheen viihdettä, muttei onneksi liian pirtsakkaa menoa.

Niin, uuden animaatiosarjan Star Wars Rebelsin ensimmäinen tuotantokausi päättyi jo jokin aika sitten. Kritikoin ensin, SW-puntaroin sitten. En spoilaa mitään normaalin elokuva-arvostelun tasoa enempää, koska sarjaahan ei ole Suomessa vielä esitetty.

Arvio siis kärkeen: Rebels on kelpo sarja. Sen ensimmäinen tuotantokausi ei vielä tee siitä mestarillista, mutta mielestäni alku on paljon, paljon parempi kuin Clone Warsin. Kuten olen tullut maininneeksi, tuo aiempi sarja jäi minulta kesken (ja osaltaan vieraannutti minua koko Star Warsista). Jaksot olivat irtonaisia, tapahtumat siksi yhdentekeviä ja yleinen meininki lähinnä lapsellinen. Minulle on kerrottu, että Clone Wars paranee tuntuvasti myöhemmillä kausillaan, ja jossain vaiheessa antanen sille vielä uuden mahdollisuuden. Niin ikään minulle on kerrottu, että Clone Warsin loppukausiin verrattuna Rebels itse asiassa tuntuu alussa lapselliselta. Voi olla – humoristisempi se ainakin on.

Siitä huolimatta ja vertailupohjani vajavaisuudet tunnustaen: Rebels on Clone Warsin alkuun verrattuna paitsi toisenlainen, myös kypsempi sarja. Se keskittyy viisaasti vain yhteen hahmokatraaseen, jolloin hahmot voivat kasvaa paremmin. Siinä on jatkuva juoni, vaikka ainakaan vielä ensimmäisellä kaudella se ei valtavan vahva olekaan. Ja vaikka se on komediallinen ja melko lapsiystävällinen, onhan kyseessä Disney-kanavan animaatiosarja, se ei ole täysin siloiteltu. Sarjassa on kuitenkin nimeä myöten kyse sissisodasta, ja pahiksisista erityisesti Inkvisiittori tekee ensimmäisen tuokkarin aikana muutamia todella ilkeitä temppuja.

Rebelsin ykköskauden perusidea avaruusaluksellisesta vallanpitäjiin pettyneitä lainsuojattomia tuo mieleen Joss Whedonin erinomaisen Fireflyn eli Serenityn, ja niin tuovat monet jaksotkin. Hahmojen sanailukin on parhaimmillaan samantapaista. Siinä myös kuuluu Rebelsin erikoisuus: dialogi on äänitetty ennen animaation valmistumista aitona keskusteluna, siis näyttelijöiden ollessa samassa huoneessa, eikä erikseen ja jälkikäteen kuten usein on tapana (kotimainen Pasila tehtiin samoin). Ratkaisu kuuluu luontevuutena.

Fireflymäisyydessä tosin näkyvät sarjan heikkoudetkin, eivätkä ainoastaan vertailukohteen ensiluokkaisuuden vuoksi. Rebels saisi minun puolestani rohkeammin kertoa juonta ja/tai kehittää hahmoja, koska ensimmäisen kauden aikana molemmat puolet jäävät kevyelle tasolle. Hahmoille on esimerkiksi selvästi mietitty taustatarinoita, mutta ykköskauden jaksoissa niihin ei juuri paneuduta.

Siitäkin haluaisin valittaa, että ensimmäinen tuotantokausi sijoittuu käytännössä kokonaan Lothal-planeetalle, joka on kauniisti suunniteltu, uskottava maailma, mutta melko tylsä ja Tatooinen kaltainen. Tältä valitukselta kuitenkin syö terää se, että eka kausi ilahduttavasti päättyy tilanteeseen, jonka perusteella sopii odottaa, että toisen kauden asetelma on aivan erilainen. Dave Filoni ja muut sarjan tekijät eivät puhuneet puppua, kun lupasivat draaman kaaren etenevän.

TIE Fightereita! Rebels lunastaa lupauksensa palata originaalitrilogian tunnelmiin.

Silkkana viihteenä katsottuna Rebelsin meiningissä ei ole valittamista, vaikka todella ikimuistoiset kohtaukset saati jaksot harvassa ovatkin. Erityisesti kausifinaalin hyökkäys Star Destroyerille ja TIE Fightereilla lentelyt iskevät suoraan meikäläisen toiminnalliseen SW-valtimoon. Tavallaan Rebels tuntuu hyvällä tavalla realistisemmalta kuin Clone Wars, jos näin voi sanoa, mikä varmaankin johtuu siitä, että keskiössä eivät ole painovoimaa uhmaavat, liki vahingoittumattomat jedit.

Visuaalista tyyliä on kehitetty eteenpäin Clone Warsista: vaikka hahmoanimaatio on edelleen välillä jäykkää, ovat etenkin toimintakohtaukset aina toimivia. Rebels perustuu visuaalisesti Ralph McQuarrien alkuperäisiin 1970-luvun Star Wars -luonnoksiin, mikä on mainio päätös. Valmistakin originaalitrilogiaa on tutkittu tarkoin: lighting supervisor Joel Aron on kertonut Star Wars Insider -lehdessä tavoittelevansa filmikameran jälkeä ja matkivansa vanhojen SW-elokuvien valaistusta valomiekkojen välketaajuutta myöten, mikä kuulostaa merkilliseltä, mutta on selvästi johtanut erinomaiseen tulokseen.

Kukas se siinä? Suurmoffi Tarkinin kaltaiset vanhat tutut tuovat suuremman saagan tuntua.

Star Warsin suuremman kuvan kannalta Rebels onnistuu siis palauttamaan ajatukset originaalitrilogiaan, kuten varmasti on ollut tarkoituskin. Varhainen taistelu Imperiumia vastaan peilautuu Episodi VII:n taisteluun myöhempää Imperiumia vastaan. Suuren saagan tuntua tuovat myös cameot: Rebelsin ensimmäisellä kaudella vierailee peräti kymmenkunta elokuvista tai Clone Warsista tuttua hahmoa. Tämä menee hieman fanservicenkin puolelle, nyt kun Disney-Lucasfilm niin uhoaa rakentavansa yhtenäistä uutta kaanonia, mutta en edes yritä kiistää, ettenkö olisi ollut innoissani nähdessäni suurmoffi Tarkinin tarkastamassa stormtroopereita. (Sen sijaan Lando Calrissianin jakso ei ollut mieleeni.)

Rebelsiin on tekijöiden mukaan suunniteltu kolmen näytöksen rakenne, joka ei kuulemma välttämättä tarkoita vain kolmen tuotantokauden pituista sarjaa, mutta joista ensimmäinen näytös päättyy ensimmäisen kauden myötä. Odotan suurella mielenkiinnolla, millaiseksi sarja rohkenee kasvaa. Potentiaali on suuri: parhaimmillaan sarja voisi kertoa koko Kapinaliiton alkuvuodet sankariensa todistamana, päättyen aikanaan Yavin IV:lle ja Kuolemantähden taisteluun. Toivottavasti lapsiyleisön tavoittelu ei estä suuruutta. Jonkinlainen koetinkivi on kujeileva droidi Chopper, jota merkittävä osa amerikkalaista faniyleisöä tuntuu rakastavan, mutta joka itseäni ärsyttää suunnattomasti. Toisaalta jedi-Kananin ja pilotti-Heran avoliitto näyttäytyy sarjassa yllättävänkin aikuisena ihmissuhteena. (Hera on muutenkin sarjan suosikkihahmoni, ja olen riemuissani, että nimenomaan twi’lek-lentäjätär on jedimiehen sijaan tiimin pomo.)

Ainakin Yhdysvalloissa Rebels on otettu todella fanittaen vastaan. Siksi on mielenkiintoista nähdä, mitkä Rebelsin piirteet osoittautuvat niin merkittäviksi, että ne vaikuttavat tuleviin näyteltyihin elokuviin – sarjahan on johdatus uuteen SW-aikakauteen, kun taas Clone Wars oli pikemminkin edellisen saattohoitoa. Mahdollisuuksia kaikuihin jopa episodielokuvissa on, enkä tarkoita vain Episodi VII -huhuissakin esiintynyttä faktaa, että Rebels teki Darth Vaderin työllistämistä jedejä jahtaavista inkvisiittoreista kaanonia. Suosittelen katsomaan mielenkiinnolla erityisesti jaksoa, jossa vieraillaan jeditemppelissä. Dave Filonilla on ylipäätään mielessään kaikenlaista kiintoisaa: esimerkiksi kysymys siitä, mitä galaksin tavalliset ihmiset todella tietävät keisari Palpatinesta ja Darth Vaderista (lukekaa vaikka virallisen sivun haastattelu ykköskauden finaalista, joka tosin samalla spoilaa kauden loppuyllärit). Enkä voi olla ajattelematta, että jos Episodi VII:n hiekkaplaneetta ei muka ole Tatooine, kuten monet huhuilijat ovat väittäneet, olen todella yllättynyt, jos se ei ole myöskään Lothal.

Toisen kauden ensimmäinen jakso näytetään ensi viikolla Anaheimin Celebrationissa.

Rogue One on lupaus jatko-osista, muttei episodista IV.5

Posted on 23/03/2015 by Aki Jörgensen

Palaan vielä Rogue One -paljastukseen. Siis siihen, että uuden kaanonin ensimmäinen standalone-elokuva ei olekaan esimerkiksi Boba Fettin oma origin-leffa, vaan (nimensä perusteella) sotilasseikkailu kapinallislentäjien riveissä.

Tarkkaan ottaenhan emme tosin (jo tuttuun 2010-luvun SW-tyyliin) tiedä juuri lainkaan, mistä on kyse. Julkistustilaisuudessa näytettiin tiettävästi yksi luonnoskuva, joka /Filmin mukaan esitti karkeita sotilaita alusten edessä ja toi ainakin yhden katsojan mieleen Halo-pelin. Yllättävää kyllä, kuvan alukset eivät olleet X-Wingejä.

Yksi epämääräisesti kuvailtu luonnoskuva ei tietenkään kerro vielä juuri mitään. /Film tuntuu ajattelevan, että elokuva voisi kertoa Kuolemantähden suunnitelmien varastamisesta, kuten huhuttiin aiemmin (mutta tuolloin varastajiksi huhuttiin palkkionmetsästäjiä). Näin toki voi olla, ja tuo tehtävä olisi sopiva sikälikin, että se kytkisi spinoff-leffan suurelle yleisölle tuttuihin tapahtumiin. Lassen ehdotus edellisen Rogue One -merkintäni kommenteissa, että kenties kapinallislentäjät naamioituvat filmissä palkkionmetsästäjiksi, voisi jopa sopia /Filmin kuulemaan luonnoskuvan kuvailuun. Lisäksi valinta sopisi hyvin yhteen uuden SW-kaanonin tähänastisten askelmerkkien kanssa: kuten juuri äskettäin kirjoitin, Lucasfilm on ilmeisen harkitusti keskittynyt toistaiseksi Yavinin taistelua edeltäviin tai sitä välittömästi seuranneisiin vuosiin.

Aivan mahdollista kuitenkin on, että Kuolemantähti-huhu oli yhtä väärä kuin Boba-huhutkin. Nähtäväksi jää.

Felicity_Jones (kuva: Aaron Vincent Elkaim, CC BY 2.0)

Niin ikään Lasse ehdotti, että filmin ainoa toistaiseksi julkistettu näyttelijä Felicity Jones voisi näytellä Luke Skywalkerin lapsen äitiä, jos Episodi VII:ssä tällainen lapsi esiintyy. Niin tietysti voisi, ja itsekin mietin tätä vaihtoehtoa heti, kun ensimmäisenä näyttelijänä julkistettiin nainen. Itse kuitenkin toivoisin, ettei näin olisi. Haluaisin mieluummin nähdä standalone-elokuvan ilman Lukea, jonka miellän varsinaisen saagan päähenkilöksi. Tahtoisin myös mieluummin nähdä uuden, ns. omillaan vahvan naishahmon, kuin sankarittaren, joka määrittyisi katsojalle lähtökohtaisesti jonkun puolisona tai äitinä. Episodi VII nähdään ennen Rogue Onea, joten jos Jonesin hahmo olisi siinä filmissä nähdyn hahmon äiteliini, katsoja myös kohtaisi hänet tällaisena.

Sitä en kuitenkaan vastustaisi, jos Jones näyttelisi Leiaa. Originaalitrilogia pyörii kuitenkin niin vahvasti juuri Luken ympärillä, että Leian oma seikkailu kapinallislentäjien johtajana menisi jo mainiosti spinoffista pääjuoneen nähden. Ja jos listataan hahmoja, jotka omat elokuvansa ansaitsisivat, nostaisin itse Leian listalle vähintään ”kaikkien odottaman” Han Solon rinnalle, ehkä ohikin. Ajatelkaapa: Kapinaliittoa salaa puuhaavan keisarillisen senaattorin ottotytär, planeettansa kuninkaallinen prinsessa, joka jo teinivuosinaan päätyy itsekin sekä senaattiin että Kapinaliittoon. Ja jolla sitä paitsi on pokkaa tuittuilla niin suurmoffi Tarkinille kuin pelastajilleenkin. Siinäpä origin story, jonka haluaisin nähdä!

Mutta tämä on kaikki tietenkin pelkkää spekulaatiota. Ja koska meille on virallisesti kerrottu vain elokuvan nimi, sopii spekulointia jatkaa kysymällä, kuka onkaan elokuvan nimihenkilö Rogue ykkönen. Leiaa todennäköisempi vaihtoehto on nuori Wedge Antilles, joka olisi vanhan kaanonin perusteella ilmiselvä vastaus. Uuden kaanonin puolella taas tiedämme tähän mennessä Wedgestä vain sen vähän mitä elokuvissa näemme, joten kokonaan uudennimisen hahmon nimittäminen Rogue ykköseksi tuntuisi tarpeettomalta. Wedgen uudelleencastaamisen ei myöskään pitäisi olla kenellekään kovin vaikeaa sulattaa – toisin kuin paljon riskialttiimmat Solon ja Leian uudet painokset. Tosin tottakai on mahdollista sekin, että Felicity Jones peräti näyttelisi Rogue ykköstä, mitä fandomin feministinen sektori parhaillaan rukoilee kaikilta jumalilta.

Niin yllättävä kuin aihevalinta (minustakin!) oli, on pakko todeta, että siinä on myös (bisnes)logiikkaa, jonka olisi voinut ennakoidakin. Marvelin nykyistä cinemaattista mallia Star Warsillekin tavoittelevan Disney-Lucasfilmin on järkevä valita ensimmäiseksi standaloneksi tarina-aihio, jolle voi sen menestyessä rakentaa omia, erillisiä jatko-osiaan. Jos Rogue Onea (2016) seuraavat standalone-leffat vuosina 2018 ja 2020, johon mennessä uusi trilogia pääsee jo loppuunsa, olisi viimeistään siinä vaiheessa hyvä sauma Rogue Twolle. Marvel-filmeissähän on päästy jo kahden filmin vuosivauhtiin. Itse ajattelin aiemmin, että tähän päästäisiin valitsemalla standalone-filmeihin hahmoja, jotka voivat vierailla toistensa elokuvissa ja jotka voidaan koota myöhemmin yhteiseen, Avengers-tyyliseen suurfilmiin, mutta onnistuisihan se näinkin.

Konnalentueen edelliset seikkailut nähtiin vanhassa Legends-kaanonissa.

Se, että sijoittajille näytetty luonnoskuva ei esittänyt avaruustaistelua, ei sinänsä ole muuten ole minusta mikään erityinen merkki. Kuvahan näytettiin aiheeseen erityisemmin perehtymättömälle yleisölle, ja todennäköisesti silkaksi referenssiksi: todistamaan, että tekeillä on esimerkiksi sotaisa toimintaseikkailu pikemmin kuin valomiekkaleffa. Sitä paitsi, myös Legends-kaanonin vanhoissa Rogue Squadron -kirjoissa ja sarjakuvissa oli paljon maatehtäviä, eikä kenenkään kuvittelema konnalentueleffa varmasti sijoittuisikaan kokonaan ohjaamoihin.

(Vanhoista muuten: Barnes & Noblen sivuilla on mainio kirjoitus konnalentueen aiemmista kirjallisista seikkailuista. Lukemisen arvoinen on myös niiden luojan Michael A. Stackpolen kirjoitus Rogue Onen julkistamisen jälkeen. Ei, hän ei ole mukana projektissa, mutta haluaisi kyllä leffaan cameon.)

Tittelin julkistuksen jälkeen on kuultu yksi kiinnostava uutinen: Rogue Onen musiikin säveltää Alexandre Desplat. Hän on se hyvin taitava säveltäjä, joka oli tänä vuonna ehdolla Oscareissa sekä Imitation Gamesta että Grand Budapest Hotelista, ja voitti ansaitusti jälkimmäisestä. Desplatin tyyliä voi kuvailla leikkisäksi ja, hmm, kerronnalliseksi. Kaikkiaan Desplat on hyvin toisenlainen säveltäjä kuin suurten teemojen ja tunteellisten orkestraatioiden John Williams, joka, tietenkin, on säveltänyt kaikki tähänastiset Star Wars -elokuvat, ja joka tuoreen tiedotteen mukaan äänittää Episodi VII:n sävelet Los Angelesissa.

Minusta tämä uutinen on erinomainen, ja itse asiassa merkityksellisin Rogue One -tiedonmuru heti tittelin jälkeen. Se kertoo, että standalone-elokuville haetaan toisenlaista tyyliä ja tunnelmaa kuin saagaelokuville – ja niin minusta pitääkin hakea. Vaikka onkin vielä jonkin aikaa epäselvää, ovatko Star Wars -standalone-elokuvat enää ”origin storyja” kuten alunperin oli tarkoitus, musiikkivalinta kielii siitä, että ne eivät ainakaan ole episodinumeroidun saagan väliosia.

Luke Skywalkerin poika ei ole (eikä saa olla) mahdoton ajatus

Posted on 13/02/2015 by Aki Jörgensen

Palaan vielä erääseen edellisessä kirjoituksessa mainitsemaani huhuun. Spoileriluokituksena totean heti kärkeen, että en mene tässä kirjoituksessa varsinaisiin tai edes potentiaalisiin spoilereihin (joita huhuun kyllä liittyy), ja että sen sijaan pyrin kirjoittamaan spoilaamatonta spekulaatiota. Linkkien takana olevat sivut sen sijaan sisältävät niitä spoilereita.

Siis: kuluneen viikon ajan Star Wars -spekulaatioringin päällimmäinen keskustelunaihe on ollut kysymys siitä, voisiko Luke Skywalkerilla olla uudessa trilogiassa lapsia. Kyseinen huhu nimittäin väittää, että eräs uuden trilogian hahmoista paljastuu elokuvan kuluessa Luken pojaksi. Huhun alkuperäislähde on jo totuttuun tapaan MakingStarWars.com, joka, täytyy huomauttaa, esitti huhun koko ajan epävarmana, ei ”faktana”.

Kenties hieman yllättäen jo pelkkä huhu on nostattanut netissä vastalauseita. MakingStarWarsin Jason Ward itsekin sanoo, että näkee Luken yksinäisenä pasifistina, eikä toivo huhun olevan totta. Slashfilmin Germain Lussier menee pitemmälle: hän argumentoi, että Luken poika tarkoittaisi, ettei Luke olisi oppinut mitään siitä, miksi hänen isänsä Anakin kääntyi pimeälle puolelle (Lussierin mielestä pääasiassa siksi, että tämä rikkoi jedien koodia, rakastui ja meni liian pitkälle suojellakseen rakastaan). Lussier on sitä mieltä, että jos Lukella on poika, tämä tarkoittaa, että Luken ”kunnia ei ole puhdas” The Force Awakensissa.

Minusta tämä on melkein hassua. Meillä on siis Star Wars -faneja, jotka ovat täysin varmoja siitä, että he tietävät, millainen mies Luke Skywalker on 30 vuotta Jedin paluun jälkeen. Vaikka emme todellisuudessa tiedä lainkaan, mitä sankareillemme on uudessa SW-universumissa tapahtunut 30 vuoden aikana, joidenkin mielikuvaan ei sovi se, että juuri tällä fiktiivisellä hahmolla voisi olla lapsia. Vastaavasti, kuten Nanci Schwartz huomautti osuvasti Twitterissä: samaan aikaan juuri kukaan ei koskaan epäile, etteivätkö Han ja Leia olisi The Force Awakensissa naimisissa (ja, lisään, useimmat ovat vuorenvarmoja, että Daisy Ridley näyttelee heidän tytärtään).

Uutistiedote: Me emme tiedä mitään. Star Wars -galaksin historia sellaisena kuin sen tähän asti tunsimme on nollattu. Se, mitä luulimme Luken, Leian ja Hanin tulevaisuudeksi, oli vanha expanded universe. Sille on annettu otsikko Legends, ja se on siirretty sivuun uuden virallisen aikajanan tieltä.

Voiko-Lukella-olla-lapsia -keskustelu osoittaa, ettei tämän muutoksen kaikkia seurauksia ole vieläkään ymmärretty. Aivan kuten Imperiumi voi nyt olla jälleen voimissaan vielä 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, jedit saattavat olla vielä palaamatta galaksiin, Han ja Leia saattavat olla eronneet, Jar Jar Binks saattaa olla Imperiumin keisari ja Luke Skywalker saattaa olla aivan toisenlainen mies kuin se tummiin pukeutuva vähäsanainen erakkoluonne, jollaisena hän Legends-tarinoissa usein näyttäytyi.

(Sivuhuomioiden erikseen hassua on se, että nimenomaan vanhoissa Legends-tarinoissa Lukella oli poika, jonka yllättävän moni tuntuu nyt unohtaneen – ehkä siksi, että tämä tapahtui vasta niissä myöhemmissä tarinoissa, joita ei esimerkiksi Suomessa kovin hyvin tunneta. Toiset taas ehtivät mennä jo niin pitkälle, että uskovat The Force Awakensista löytyvän Ben Skywalkerin ja jostain episodien VI ja VII välistä vielä jossain vaiheessa tämän äidin Mara Jadenkin, mistä ei varmastikaan ole kyse – nuo tarinat ovat Legendsiä, ja uusi aikajana kulkee toisin.)

Lukea koskeville odotuksille on tosin muutama ymmärrettävä selittävä tekijä. Ensinnäkin se, että vahva juonihuhulinja Luke Skywalkerista kateissa tai erakoituneena on suhteellisen helppo mukauttaa ajatukseen Luke Skywalkerista sellaisena kuin hän esimerkiksi Timothy Zahnin kirjoissa esiintyi: eihän Luke niissäkään mikään hypersosiaalinen kaveri ollut. Toinen hämäävä tekijä saattaa olla Mark Hamillin persoona: valloittava vanha herra kun antaa itsestään niin vaatimattoman kuvan, että hänet on helppo kuvitella näyttelemään vanhan Ben Kenobin kaltaista yksinäistä pappa-Lukea. Tunnustan, että itsekin olen ollut paremmin varautunut näkemään Han Solon ja Leia Organan toisenlaisina kuin heihin olevan Legends-tarinoissa tottunut: olen esimerkiksi miettinyt, että uudessa trilogiassa Leiasta olisi mahdollista kirjoittaa vahva jedi, valomiekkaa ja soturiutta myöten. Luke Skywalkerin kai minäkin odotin kohtaavani kutakuinkin odotuksieni mukaisena – ja ehkä siksi olen pitkään kummastellut sitä kateissa olemisen huhuakin, koska se taas ei sovi minun ihannekuvaani tästä fiktiivisestä hahmosta. Nyt pitäisi siis tosiaan muistaa, että me emme tiedä mitään.

Mark Hamill: niin joviaali kaveri että häiritsee mielikuvaa hahmostaan. Vasemmalla Warwick Davis. (kuva: Aki Jörgensen)

Siitä olen kuitenkin varma, että Germain Lussier on väärässä. Ei ole mitään syytä kuvitella, että Luke Skywalkerin täytyisi noudattaa Vanhan Tasavallan aikaista jedikoodistoa. Itse asiassa on loogista, että hän ei niin tekisi (kuten ei tehnyt Legends-tarinoissakaan): kuten Club Jaden Dunc huomauttaa, Luke ei välttämättä edes tiedä, miten hänen isänsä tarkkaan ottaen kääntyi pimeälle puolelle, mutta hän tietää kyllä, että lähimmäisenrakkaus hänet sieltä pelasti.

Prequel-trilogian jedit olivat kaukana kulta-ajastaan, ja heidän käsityksensä esimerkiksi juuri romanttisen rakkauden askeettisesta kieltämisestä tuntuu suorastaan kieroutuneelta. Parjattujen prequelien taitavimpia (ja joitakin katsoja vieraannuttavia) juonikuvioita on se, että niissä jedit eivät ole niin hyviä ja ’oikeassa’ kuin katsojat toivovat heidän olevan. Vielä Sithin koston lopputaistelun hetkelläkin Obi-Wan Kenobi ilmoittaa ”vain sithien käsittelevän asioita äärimmäisyyksinä”, vaikka juuri niin hänen aikansa jedit tekevät – ja hän itsekin kyseisellä hetkellä. (Haluan ajatella, ettei tämä ole Lucasilta vain ns. paskaa kamaa.)

On monia tulkintoja siitä, mikä itse asiassa oli ”balance to the Force”, joka Anakin Skywalkerin oli ennustuksen mukaan määrä tuoda, koska Lucasin elokuvat eivät sitä suoraan sano. Sekin on mahdollista, että uusi trilogia (ja Voiman herääminen!) tuovat ennustukselle uuden merkityksen. Toistaiseksi minä olen siinä leirissä, jonka mukaan Anakinin synkkä-mutta-väistämätön tehtävä oli paitsi katkaista sithien perinne, myös tuhota vanha jedijärjestö. Voima on tasapainossa Jedin paluun lopussa juuri siksi, että kumpaakaan vanhaa järjestöä ei enää ole. Jäljellä on vain Luke Skywalker, ”ei viimeinen vanhoista vaan ensimmäinen uusista”, jonka nimenomaan kuuluu aloittaa puhtaalta pöydältä.

Se, kuinka tuo aloitus sitten onnistuu, on toinen kysymys. Vaikuttaa siltä, ettei uudessa aikajanassa välttämättä edes Legends-tarinoiden veroisesti. Uskon – tai ainakin toivon – että tämä kipuilu on uuden trilogian ytimessä. Haluaisin nähdä uuden trilogian, joka nimenomaan käsittelee sitä ongelmaa, joka Luke Skywalkerilla Jedin paluun jälkeen oli edessään: jediperinteen hyvien puolien palauttamista kukoistukseensa ilman niitä huonoja. Yleisemmin ja ylväämmin sanottuna: Kuinka rakentaa entistä parempi maailma?

Tähän taas sopii itse asiassa paremmin kuin hyvin, että Luke Skywalkerilla olisi poika. Samoin kuin se sopii siihen, että uuden trilogian täytyykin kertoa seuraavasta sukupolvesta Anakinin, Luken ja Leian jälkeen: sen parempi, jos suku jatkuu molempien kaksosten kautta. Vastaukseksi heille, jotka (laillani!) kysyvät ensimmäiseksi äidin henkilöllisyyttä tai olinpaikkaa, heitän tämän: entäs jos se, mitä pojan äidille elokuvien väliin jäävien 30 vuoden aikana tapahtuu, onkin osa selitystä siitä, miksi Luke saattaisi olla kateissa tai erakoitunut?

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Category Archives: universumi