Muistatteko vielä, kun dvd:t tulivat? Heti kun ”interaktiiviset valikot” lakkasivat kelpaamasta takakannen erikoisominaisuudet-listalle, keksittiin elokuviin alkaa äänittää kommenttiraitoja. Kommenttiraitoja ei tosin keksitty dvd-aikakautena (niitä oli jo laserdisceillä 1980-luvulla). Mutta pian niitä äänitettiin sellaisiinkin filmeihin, joista oli vaikea kuvitella, että kukaan jaksaisi kommenttiraidallista versiota katsoa.
Ja toisaalta: Miksipä ei. Kommenttiraita on halpa ja helposti toteutettava lisä dvd:lle: se syntyy käytännössä elokuvan keston mittaisessa ajassa asettamalla mikrofoni haluttujen henkilöiden eteen. Tarvitaan vain halukas puhuja: monet kiinnostavat ohjaajat kieltäytyvät selittämästä elokuviaan niiden edetessä (päällimmäisinä mainittakoon vaikkapa Quentin Tarantino, David Lynch ja Steven Spielberg). Olen jopa itse äänittänyt kerran kommenttiraidan: yliopiston toimittajakoulutuksen televisiotyön kurssilla ohjaamani puolen tunnin makasiiniohjelman dvd-tallenteelle yhdessä ohjelman tuottajan ja apulaisohjaajan kanssa. Mitähän siinä muuten mahdetaan sanoa?
Hyvä kysymys onkin, saadaanko näin oikeasti niin kiinnostavaa kuunneltavaa, että sen äärellä kannattaisi todella istua tuttu leffa läpi sitä varsinaisesti teoksena katsomatta. Parhaimmillaan varmasti, mutta montako täyspitkän elokuvan kommenttiraitaa itse olette oikeasti kuunnelleet läpi? En osaa sanoa omaa lukuani, mutta jos jätän Star Warsit laskuista, se on reilusti alle kymmenen. Ja jos kysytte mieleenpainuvinta, turvaudun heti kikkailuun: Coenin veljesten Blood Simplen jenkkijulkaisun kommenttiraita, jossa fiktiivinen elokuvahistorioitsija ”Kenneth Loring” selittää koko elokuvan ajan mitä käsittämättömimpiä keksittyjä väitteitä käsiteltävästä elokuvasta. Jossain vaiheessa tämän taisivat huomata elokuvantekijätkin: ainakin minusta on vaikuttanut siltä, että kommenttiraidat ovat vähentyneet huomattavasti dvd:n alkuajoista bluray-kauteen siirryttäessä. Turha tehdä sellaista, josta kuluttajat eivät ole kiinnostuneita.
Mutta. Nyt kun elämme aikaa, jona dvd- ja bluray-kauppa hiipuu koko ajan hiipumistaan korvautuen netin suoratoistopalveluilla, saatamme itse asiassa kohdata kommenttiraitojen renessanssin. On nimittäin niin, että sille yleisölle, joka yhä fyysisiä levyjä ostaa, kannattaa niitä myydä mahdollisimman erityisin höystein. Ja se yleisö ostaa yhä enemmän juuri niitä elokuvia, joista on erityisen kiinnostunut.

Tämä kohtaus esiintyi aivan varhaisimpien Episodi VII -huhujen joukossa. Nyt se viimein meille näytetään, rajuine loppuineen.
The Force Awakens ilmestyy muutaman viikon päästä sellaisena bluray-julkaisuna, jota fyysisiä levyjä ostavat hamstraajafanit toivoivat jo viime keväälle. Paketti sisältää elokuvan 3d-version, kasan uusia ekstroja ja, niin, sen kommenttiraidan. Ja nyt, kun julkaisua on alettu markkinoida, alkaa tuntua siltä, että juuri ohjaaja JJ Abramsin tuore kommenttiraita on keihään kärki. Nämä viisi klippiä on julkaisu lähipäivinä eri medioiden eksklusiiveina:
- alku kauan huhutusta poistetusta kohtauksesta, jossa Rey kohtaa Unkar Pluttin Maz Kanatan linnassa
- klippi kommenttiraidalta: miten Reyn ja Finnin suhteen alku muuttui käsikirjoituksesta kuvauksiin
- klippi kommenttiraidalta (Star Wars Shown keskellä): Reyn forceback-näky
- klippi kommenttiraidalta: mitä Kylo ajatteli kohdatessaan isänsä sillalla
- klippi kommenttiraidalta: mitä ohjaaja Ava DuVernay ehdotti lisättäväksi lopputaisteluun
Nämä tekevät selväksi, että The Force Awakensin kommenttiraita on selvästi kuuntelemisen arvoinen. Arvoituksellisen forceback-kohtauksen taustalla Abrams lähinnä kertaa nähtävän ja aiemmin kerrotun, mutta kaikki muut nostot ovat todella kiinnostavia.
Aivan erityisen herkullinen on ohjaajan näkemys Kylo/Benin ja Han Solon kohtaamisesta: ”Truth is, I believe, Kylo Ren is in this moment convinced to walk away from this. Snoke is, as Han says, using him, and I think that somewhere Ben knows this.” Siinä missä lopputaistelu-klipin tieto on kiinnostavaa, uutta ja yksityiskohtaista tietoa elokuvan making of -mielessä, tässä Abrams menee juonitasolle. Kun yhdistän tämän ohjaajan näkemyksen, joka muuten täsmää omaan aiempaankin tulkintaani, ja esimerkiksi romanisaation sanat siitä, kuinka Kylo tajuaa isänmurhan hetkellä, ettei tunnekaan vapautuvansa vaan heikentyvänsä, olen yhä vakuuttuneempi, että Kylo saadaan vielä pelastettua pimeältä puolelta.
Toivottavasti erikoisjulkaisu-bluray muutenkin lunastaa ne odotukset, joita kevään pettymykseksi osoittautunut, suurelle yleisölle tarkoitettu julkaisu valitettavasti ei. Setti on jenkeissä neljän levyn ja meillä vain kolmen, mutta kyse näyttäisi olevan siitä, että jenkkiversioon on jostain syystä lätkäisty mukaan dvd-lättykin, joka R2-julkaisusta tarpeettomana puuttuu.
Päivitysilmoitus: The Force Awakensin kommenttiraita: Mysteerilaatikko aukeaa | Tähtien jatkosota