Heinäkuun hellesatoa, osa 3: The Hand of Luke

markhamill

Mark Hamill ilman partaa Celebration Europessa kesällä 2013. Olipa hyvä, että minulla sattui olemaan käsillä kuva, jossa oli juuri tällainen rajaus. (kuva: Aki Jörgensen)

Purkaessani heinäkuun uutisia ja huhuja jätin yhden jälkimmäisistä käsittelemättä. Sen tein siksi, että kaikessa näennäisessä käsittämättömyydessään (öhöm) sitä oli mahdoton hylätä aivan kättelyssä (lopetan ihan kohta). Huhu oli ilman muuta paitsi kuukauden kovin SW-juoru, mahdollisesti myös kouriintuntuvin (joo joo) väite Episodin VII varsinaisesta juonesta. Sitä paitsi, siitä saa mahdottoman käteviä sanaleikkejä.

Tarkoitan tietenkin Badass Digestin Devin Faracin väitettä, jonka mukaan Episodin VII premissi ja juonta ajava macguffin on Luke Skywalkerin irtonainen käsi. Koko huhu kannattaa lukea itse Faracin kirjoittamana, mutta tässä tiivistelmä sisältäen myös Faracin täydennykset netistä ja Twitteristä:

Star Wars, Episodi VII, alkuskrolli. Mutta tutun avaruusaluksen jälkeen kamera pannaakin tällä kertaa irtonaiseen käteen, joka leijuu avaruudessa. Käteen, joka pitää kourassaan valomiekkaa. Käsi putoaa autiomaaplaneetalle, jossa sen löytävät Daisy Ridleyn ja John Boyegan hahmot, joista jälkimmäinen on puolta vaihtava stormtrooper. He tunnistavat valomiekan ja päättävät palauttaa sen oikeille tahoille. Matkallaan he päätyvät toisille planeetoille, ja tapaavat Han Solon ja Chewbaccan, jotka eivät enää lennä Millennium Falconilla. Nämä tunnistavat valomiekan ystävänsä Luke Skywalkerin aseeksi. Lukea he eivät kuitenkaan ole nähneet 30 vuoteen, mutta nyt hänet on aika etsiä. (Samaan aikaan jääplaneetalla rakennetaan superasetta, joka pystyy tuhoamaan kokonaisia aurinkokuntia.)

Ensimmäinen ajatukseni luettuani tämän? ”Ei-voi-pitää-paikkansa.” Ajattelin esimerkiksi käden matkaa ilmakehässä ja irronneen käden puristusvoimaa, ja kuittasin idean liian epäuskottavana kuten moni muukin. Yhtäältä Faracin väite sopi kyllä saumattomasti täydentämään aiempaa huhua Luke Skywalkerin etsinnästä Episodin VII pääjuonena ja istui yhteen monen epämääräisemmänkin huhun kanssa, mutta nimenomaan tämä käsiosa tuntui hoopolta.

Melko pian ajatus alkoi silti kutkuttaa. Käsi-idea on sen verran odottamaton, että se ei tunnu tuulesta temmatulta. Faraci itsekin tiedosti tämän, ja vakuutti kuulleensa väitteensä useammasta lähteestä. Jollain tavalla se tuntuu myös kummallisuudessaan kiehtovammalta kuin esimerkiksi aiempi pääjuoneksi väitetty huhu, sithejä elvyttävät ”jedi hunterit”. Ja sitä paitsi: nämä huhuthan eivät edes sulje pois toisiaan, sillä Faracin käsi-väite ei ota kantaa elokuvan pahiksiin. Mutta se on typistettävissä high conceptiksi, jollainen uuteen Star Wars -episodiin on mitä todennäköisemmin luvassa.

Minulta meni myös ensin ohi seikka, jota pidän huhua arvioitaessa olennaisena: Devin Faracin alkuperäinen väite ei väitä autiomaaplaneetalle putoavan Pilvikaupungissa irronneen käden. Tähän takertui moni kriitikko, ja niin minäkin: miten muka se käsi olisi kestänyt matkan Bespinin kaasuplaneetan läpi, päätyäkseen kolmenkymmenen vuoden päästä Tatooinelle? (Faracin lähteen mukaan planeetta ei edes ole Tatooine, mutta täytyyhän sen olla.)

Mutta sitä Faraci ei siis väittänytkään. Kuten kaikki muistavat, menetettyään kätensä Imperiumin vastaiskun lopussa Lukelle asennettiin biomekaaninen käsi: se sama, jota hän merkityksellisesti katseli Jedin paluussa puolimekaanista isäänsä ajatellen. Entä jos Luke vuosia myöhemmin menettää tämän käden? Jos biomekaaninen käsi pääsisi irralleen sopivissa olosuhteissa, voisi sen kuvitella matkaavan avaruudessa vaikkapa sitten valomiekkaa puristaen. (Syöksy ilmakehän läpi tuntuu silloinkin älyttömältä, mutta ehkäpä käsi löydetäänkin jo kiertoradalla…tai jotain.)

Ja kas: vähitellen olen alkanut pitää monesta piirteestä tätä ideaa. Irronnut käsi on mysteerinen, omaperäinen ja siten kutkuttavakin idea. Kun muistetaan, että Episodin VII on määrä toimia soihdunkuljetuksena uudelle sukupolvelle, on vaikea keksiä osuvampaa kuvaa kuin sen soihdun siirtäminen valomiekkaa puristavana kätenä. Jos Episodin VII pääjuoni tosiaan on Luke Skywalkerin etsintä, kuten moni huhu jo ennen tätä on väittänyt, on käsi-idea itse asiassa erinomainen etsinnän käynnistäjä.

Josta pääsenkin siihen ”jos”-kohtaan, joka minua tässä huhussa tarkemmin ajatellen käsi-detaljia enemmän kummastuttaa. Useampi huhu on puhunut Luken olevan kateissa tai vankina, ja myös väite Luken katoamisesta heti Jedin paluun jälkeen on esitetty ennenkin. Huhun toistuminen ei välttämättä ole mikään tae huhun totuudenmukaisuudesta, mutta tässä vaiheessa on pakko alkaa suhtautua tähän huhuun vahvana. Ja edelleen se tuntuu minusta yhtä vaikealta sulattaa kuin ilmakehään syöksymisen kestävä käsi konsanaan. Nimittäin:

  1. Jos Luke olisi kadonnut jo Jedin paluun jälkeen, miksi häntä etsittäisiin vasta 30 vuoden päästä, ja silloinkin vain siksi, että joku sattuu löytämään hänen irronneen kätensä?
  2. Ymmärrän, että käden löytyminen käynnistäisi etsinnän tilanteessa, jossa Han Solo ja kumppanit uskoisivat Luken olevan jossain toisaalla, mutta turvassa, ja käden löytyminen herättäisi epäilykset vaarasta. Tällöin kysymys kääntyy toisin: Miksi Luke olisi kadonnut heti Jedin paluun jälkeen 30 vuodeksi ilman että hänen ystävänsä häntä kaipasivat?
  3. Jos Luke todella on vankina, onhan varmasti mietitty tarkkaan, kuinka voimakas pahistaho tarvitaan galaksin ykkösjedin vangitsemisen olemiseen uskottavaa? Toivon totisesti, ettei Episodin VII ajava juoni huipennu Jabban palatsista pakenemisen kaltaiseen antikliimaksiin.

Mutta, jos idean pelkistää, meillä on siis Luken irronnut käsi, joka päätyy uusille sankareillemme, jotka tapaavat Han Solon, joka säikähtää käden vuoksi ystävänsä puolesta. Jos Luken kateissa olemisen vuosikymmenet jätetään pois, ajatuskulku tuntuu itse asiassa varsin loogiselta.

Mitä sitten tulee Faracin huhun muihin kohtiin, aurinkokuntia tuhoavan superaseen valmistaminen tuntuu niin kliseiseltä, että edes expanded universessa ei sellaiseen kehdattu enää viime vuosina turvautua. Toivottavasti ei elokuvissakaan. Etenkin jos juonen premissi on niinkin omaperäinen kuin irronneen käden omistajan metsästys, miksi pahisosastolla turvauduttaisiin tällaiseen kliseeseen? Olisiko tämä osa huhua (”meanwhile…”) siis peräisin eri lähteistä – ja puppua?

Faracin salamyhkäiseen vihjaukseen Han Solon ja Chewbaccan olemisesta nyt jonkin muun aluksen kuin Falconin ohjaimissa (”they are piloting… well, that could be a spoiler”) haluan kuitenkin vastata. Veikkaukseni ja/tai toiveeni: ex-imperiaalista Star Destroyeria.

Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että on hyvä, ettei tämän elokuvan juonen arvaaminen käy käden käänteessä.

Heinäkuun hellesatoa, osa 2: Hämärät huhut

Edelliseen kirjoitukseen yritin koota vilkkaan heinäkuun merkittävimmät kiistämättömät SW-uutiset. Tässä koonnissa mennään sitten savolaisella otteella: vastuu siirtyy lukijalle. Päättyneen kuukauden kiintoisimmat huhut ja spekulaatiot, siis.

Episodista VII:

  • käyttäjä TFN:n foorumeilta: Daisy Ridleyn hahmon nimi on Kira. Minusta tuntuu, että Episodin VII tuotannon salailun ollessa tällä asteella, kuvauspaikallakaan tuskin käytetään oikeita nimiä (ellei sitten korkeintaan repliikeissä..). Tätä teoriaa tukivat sitten myöhemmät paparazzikuvat Skellig-saarten kuvausten kulkuluvista, joissa esiintyvät näyttelijänimikirjaimet ”K” ja ”OW”, vaikka paikalla olivat (ainakin) Ridley ja Mark Hamill, jonka roolihahmon nimi tuskin on Obi-Wan. Eipä siinä, kyllä Kira Solo tai Kira Skywalker olisi SW-nimeksi sopinut.
  • Variety: näyttelijä Christina Chongilla (mm. uusi 24) on rooli Episodi VII:ssä. Lähde on kaikkea muuta kuin huhujen huutelija, mutta ei tätä tosiaan vahvistettu ole. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi Maisie Richardson-Sellersin on jo iät ja kaiket väitetty olevan mukana, mutta Lucasfilmillä olisi ollut jo monta tilaisuutta vahvistaa, jos näin olisi – tai että David Oyolewon piti niin ikään monien uutisoijien mukaan olla filmissä, mutta hänpä onkin ”vain” Rebelsissä.
  • SimonPegg2013

    Simon Pegg. Galaksissa, mutta ei naamallaan? (kuva: Gage Skidmore, CC BY-SA 2.0)

    StarWars7News ja monet muut lähteet: Simon Peggillä taitaa olla äänirooli Episodissa VII. Huhu perustuu Benedict Cumberbatchin sanavalintaan haastattelussa ja Peggin kiertelyyn suoran kiistämisen ympärillä häneltä tätä kysyttäessä – Pegg kiisti vain naamansa näkymisen. Kuten tiedetään, näyttelijä on Abramsin kavereita ja myöntää käyneensä kuvauspaikalla. Pidän tätä todennäköisenä.

  • MakingStarWars: John Boyegan hahmo on saatettu sekoittaa huhuraporteissa Rebelsin juonenkäänteeseen kapinallisia auttavasta tummaihoisesta stormtrooperista. Spekulaatio on hyvä: jos joku jossain on nähnyt luonnoksia tummaihoisesta stormtroopista loikkaamassa kapinallisten puolelle, olisi sekaannus aivan inhimillinen.
  • GwendolineChristie2014

    Gwendoline Christie. Galaksissa, vaikka nainen? (kuva: Gage Skidmore, CC BY 2.0)

    Badass Digest: Gwendoline Christien rooli ”gender-swapattiin” eli vaihdettiin viime hetkellä miehestä naiseksi. Tämä on kirjoittajan spekulaatio, perustuen hänen kuulemiinsa tietoihin siitä, että rooli olisi imperiumilainen upseeri (johon rooliin Cumberbatchiakin huhuttiin). Tämä on täysin mahdollista, ja jos rooli tosiaan on Imperiumin upseerin, sukupuolenkorjaus on kenties jopa todennäköinen. Ja hyvä, hyvä! Mutta sitä en kyllä usko, että gender-swappaus ja casting olisi tehty parissa viikossa casting-kuvan aiheuttaman nettiraivon lepyttelemiseksi.

  • Latino Review: Oscar Isaac on nyt Millennium Falconin omistaja. Isaac on koko ajan kytkeytynyt monissa spekulaatioissa lähelle Han Soloa, eikä tämä väite vaadi siitä montaa askelta. Voi olla, tai sitten ei. Pohjimmiltaan minua hämmästyttää, kuinka EpisVII-huhujen suuri linja antaa ymmärtää sekä galaksin ja vanhojen sankariemme olevan huonossa jamassa, vangittuina tai kateissa. Jos näin todella on, on se A) ainakin tottavie erilaista kuin vanhassa expanded universessa, B) edellisestä johtuen arvaamatonta ja siten
    kiinnostavaa ja C) aika outoa. Jos kaikilla alkoi mennä huonosti heti Jedin paluun voitontansseista lähtien, miksi ihmeessä SW-saaga palaa tarkistamaan suvun käänteet vasta 35 vuoden päästä?

Muista elokuvallisista SW-hankkeista:

  • StevenMoffat

    Steven Moffat. Ei galaksissa, mutta olisiko voinut olla? (kuva: Gage Skidmore, CC BY-SA 3.0)

    Jedi News: Steven Moffatille on tarjottu SW-elokuvaa – huhu ei tiedä, puhutaanko tässä spinoffista vai varsinaisesta episodista. Eikä edes virkaa, mutta käsikirjoittamisestahan täytyisi olla kyse. Moffat on, tietenkin, Doctor Whon ja Sherlockin showrunner ja pääkäsikirjoittaja. Hän nousi fandom-kuuluisuuteen kirjoittamalla uuden Doctor Whon alkukausien kenties parhaat (minusta ilman muuta parhaat!) jaksot The Girl in the Fireplace ja Blink, mutta otettuaan sarjan kokonaan harteilleen sarjan fanikunta on lievästi ilmaisten jakautunut. Itse asiassa Moffatille taitaa olla käynyt samantapaisesti kuin JJ Abramsille: entisestä ihmemies-statuksesta on päädytty rakasta-tai-vihaa -tyyppiseen asemaan, ja esimerkiksi Moffatin aluksi ilmiömäiseltä tuntunut tapa kirjoittaa tuoreita aikamatkustustarinoita on muuttunut pakkopullamaiseksi aikamatkatwistien ujuttamiseksi joka väliin. (Mitä tulee omaan kantaani, en enää pidä Moffatia erehtymättömänä, mutta pidän yhä molemmista hänen vetämistään sarjoista kovasti.) SW-pestin ampui joka tapauksessa alas Moffatin vaimo Twitterissä, mutta koska Moffat työskenteli SW-pomo Kathleen Kennedyn kanssa Spielbergin Tintti-leffan parissa, en ihmettelisi yhtään, jos huhu pitäisi paikkansa. Siis että olisi tarjottu – mutta herra Who taisi kieltäytyä.

  • Big Shiny Robot: Greg Weisman, yksi Rebelsin kolmesta tuottajasta ja luojasta, näyttää saaneen sarjasta fudut hieman Episodin VII ensimmäisen käsikirjoittajan Michael Arndtin tapaan. Spekulaatio perustuu Weismanin poissaoloon Rebelsin ääreltä Comic-Conissa, vaikka mies oli paikalla messuilla, ja vastauksiin (tai vastaamattomuuteen) kysyttäessä.

Expanded universesta / Legendsistä:

  • StarWars7News via Reddit-käyttäjä: The Old Republic -nettipeliin ollaan suunnittelemassa jatkoa, joka kytkeytyy Episodiin VII. Ja että koska kaanonia nyt valvova Tarinaryhmä on kreditoitu pelin uusimmassa lisäosassa ”creative consultanteiksi”, tästä osasta vanhaa expanded universea ollaan näin tekemässä kaanonia. Väite on pelkkä huhu/spekulaatio, mutta ajatuksellisesti uskottava. Tuhansien vuosien päähän SW-elokuvista sijoitetut Vanha tasavalta -jutut ovat niin kaukana tulevista elokuvista, että Lucasfilm voisi aivan hyvin sallia ne kaanoniksi sellaisenaan.
  • Comic-Conissa julkistettu tuleva Asajj Ventress / Quinlan Vos -romaani viittaa minun silmissäni sekin vanhan EU:n Jedin paluuta edeltävien sirpaleiden eräänlaiseen hyväksymiseen kaanoniksi: vaikka Ventress ja Vos esiintyvät molemmat myös kiistämättömissä kaanon-teoksissa (Clone Wars -sarjassa ja Episodissa III), molemmat ovat alunperin EU-hahmoja. Kun uusi Ventress/Vos-kirja on kaanonia, ja Clone Wars -sarja on kaanonia, emmekö voi samantien ajatella kaanoniksi kaikkia niitä Legends-tarinoita, joissa nämä hahmot esiintyvät?
  • Erittäin paljon astetta pitemmälle menee sitten pahamaineisen Latino Reviewn väite tekeillä olevasta Knights of the Old Republic / Tales of the Jedi -projektista, jonka kirjoittaja heittelee ilmaan voivan olla esimerkiksi spinoff-elokuva, Netflix-sarja tai animaatio. Minä en vastustaisi, mutta enpä pidätä hengitystänikään tätä odotellessa.

Ja siinä siis olivat heinäkuun tärkeimmät SW-huhut, ja… mitä sanotte? Jotain Luke Skywalkerin irronneesta kädestä? Niin, tosiaan… Siihen tarvitsen vielä ihan oman kirjoituksensa.

Heinäkuun hellesatoa, osa 1: Kovat faktat

Heinäkuu vierähti melkein ohi tämän blogin vaietessa, mutta ei totisesti kirjoitusaiheiden puutteessa. Yritän kiriä parhaani mukaan. Tässä kooste viime viikkojen vahvistettuja uutisia kommentoituna – eikä missään nimessä kaiken kattava otos, sillä sen verran näitä nyt liikkuu! (Ja seuraavaksi sitten huhut.)

Episodista VII päällimmäisinä:

  • Näyttelijälista täydentyi kahdella nuorella & tuoreella kasvolla: amerikkalainen Crystal Clarke ja britti Pip Andersen löytyivät taannoisista avoimista casting calleista. Andersenin spesialiteetti on parkour (kaverin tähdittämä Spider-Man -mainos on letkeää katsottavaa), joten enpä ihmettelisi, jos SW-roolissakin olisi pomppua (Jedi, siis?). Jotkut tulkitsivat hupsusti, että Clarke ja Andersen myös näyttelisivät casting callissa luetut, päärooleiksi kerrotut ”Rachel” ja ”Thomas” -roolit, mutta tästähän ei varmastikaan ole kyse. Päinvastoin veikkaisin, että kumpikin näistä rooleista on aika pieni.
  • Lucasfilm tiedotti, että tuotanto pitää elokuussa kahden viikon tauon sopeutuakseen Harrison Fordin sairauslomaan. Samalla tiedote väitti, että kuvaukset ovat aikataulussa, mikä on varsin mielenkiintoista, koska vahvistamattomien tietojen mukaan tuotanto oli tauolla myös heti Fordin loukkaantumisen jälkeen. Oliko alkuperäisessä kuvausaikataulussa muka näin paljon löysää?

    Puzzlewood

    Puzzlewoodin metsä. Imperiumin linnoitukset ne vain sijaitsevat mitä ihastuttavimmissa paikoissa? (kuva: Reiner Tegtmeyer, CC BY-SA 2.0)

  • Puzzlewoodissa, englantilaisessa vanhassa metsässä, filmattiin salaperäisesti muutaman päivän ajan alkukuusta. Näyttelijöitä tai muita takuuvarmoja SW-kasvoja ei tallentunut filmille, mutta raportoin tämän silti kovissa faktoissa, koska todisteet ovat riittävän uskottavat (mm. stormtrooperien vaatteita, Avco-tuotantotunnus, Abu Dhabissa olleita turvamiehiä…). Paikka sitä paitsi näyttää aivan SW-mäiseltä. Vanhoista planeetoista tämä voisi olla Endor tai huhuttu Yavin IV, mutta aivan yhtä hyvin tietysti jokin uusi. For what it’s worth, metsälokaatio täsmää useampiinkin huhuihin.
  • Skellig

    Skelligin saaren luostari. Jedimestarien piilopaikat ne vain sijaitsevat mitä ihastuttavimmissa paikoissa? (kuva: Jibi44, CC BY 2.5)

    Tällä viikolla taas filmattiin kolme päivää Irlannissa Skelligin saarilla. Saaret ovat Unescon maailmanperintökohde, sillä niillä sijaitsevat 1300 vuotta vanhat luostarinrauniot, jotka, aivan, näyttävät nekin varsin SW-sopivilta. (Omastakin kokemuksestani voin vahvistaa, että vähän nuoremmatkin Irlannin metsissä sijaitsevat rauniot ovat hyvin kuvauksellisia!) Skelligissä paikalla olivat ainakin JJ Abrams, Mark Hamill sekä Daisy Ridley, joten lyhyestä kuvausajasta huolimatta kohtaukset eivät olleet mitään taustaottoja. (Pitää myös huomioida, että tämä vahvistaa entisestään uskoa siihen, että Daisy Ridley tosiaan on uuden trilogian varsinainen keskushenkilö.) Huhu/spekulaatio-osastolla: saarella väitetään kuvatun elokuvan loppukohtauksia ja/tai taistelukohtauksia (paparazzikuvien salapoliisityön perusteella paikalla ei ollut muita näyttelijöitä, mutta kylläkin stuntteja), ja että, öö, painija Sheamus O’Shaugnessy oli mukana näyttelemässä Darth Vaderia.

Ja edelleen Episodista VII:

Animaatiosarja Rebelsistä:

  • Comic-Conissa jotkut saivat jo nähdä ensimmäisen jakson – ja pitivät näkemästään.
  • Meille muille julkaistiin aiemmasta trailerista pidennetty versio, sitten kokonaan uusi traileri ja vielä muutamia klippejäkin (yksi ja kaksi). Minustakin tämä näyttää yhä vallan hyvältä, vaikka koko perheelle sopivilla linjoilla pysyykin.
  • Hyvää tuntumaa vahvistaa Dave Filonin ja Simon Kinbergin haastattelu haastattelu Comic-Conista. Filoni ja Kinberg puhuvat muun muassa siitä, kuinka haluavat Rebelsin kytkeytyvän suureen tarinaan ja sekä vanhoihin että tuleviin elokuviin, mutta pitävät tärkeänä, että ”kaikki galaksissa eivät tunne kaikkia” ja että tämän sarjan hahmot seikkailevat myös omillaan. Hyvä!
  • Episodin VII:n casting-huhuissa sitkeästi pyörinyt David Oyolewo vahvistettiin Rebels-ääninäyttelijäksi. Pulisongeistaan huolimatta agentti Kallus on selvästi ihminen, joten taannoinen huhu Oyolewon esiintymisestä Episode VII:ssä ”jedimetsästäjä”-alien-hahmon äänenä päätyy nyt roskakoriin.
  • Rebelsin pääpahista Inkvisiittoria taas ääninäyttelee Jason Isaacs. Tämä tieto puolestaan heittää roskakoriin huhun Max von Sydowista ikääntyneenä Inkvisiittorina Episodi VII:ssä.
  • Rebelsistä paljastuu muutenkin nyt kaikenlaista spoilaavaakin, koska esimerkiksi hahmot nyt vain sattuvat paljastuvan oheistuotteiden myötä – aivan kuten tulee tapahtumaan myöhemmin Episode VII:n kanssa, markkinoinnin suurien voimien piittaamatta kaikesta tämänhetkisestä salailusta.

Ja lisäksi:

  • Rian Johnson puhuu Episodista VIII, vaikkei ohjauspestiä ole vielä virallisesti julkistettu. Hurraa!
  • Marvelin uusi Star Wars -sarjakuvalinja käynnistyy jatkuvilla lehdillä Star Wars ja Star Wars: Darth Vader sekä minisarjalla Star Wars: Princess Leia. Kaikki kolme sijoittuvat aikaan pian New Hopen jälkeen, mutta Leia-tarinassa ilmeisesti nähdään tapahtumia myös ennen tuota alkuperäiselokuvaa. Ja nämä tarinathan siis ovat osa sitä Uutta Virallista Kaanonia. Minulla on tästä vähän enemmänkin sanottavaa, joten palaan niihin varmasti myöhemmin.
  • Timothy Zahnin kiinnostavan Reddit-session kaikkein kiinnostavin tiedonmurunen oli minusta aivan piskuinen: Coruscant oli Zahnin keksimä nimi.

Juonihuhut: Horinoita netin syvyyksistä

And now, for something completely bonkers.

MakingStarWars postasi tänään listan väitteitä Episode VII:n juonesta, jonka julkaisi käsikirjoituksen toisen luonnoksen lukeneena esiintynyt käyttäjä 4chanissa jo maaliskuun lopussa. Lasse taas vinkkasi minulle viime viikonloppuna kahden samalla agendalla esiintyneen 4chan-käyttäjän vastaavista listoista (kiitos!). Näihin tavallisimmat SW-huhuajat eivät näytä (vielä?) tarttuneen.

For the record: en usko kenenkään näistä kirjoittajista oikeasti lukeneen käsikirjoitusta. Yksikään kirjoittaja ei esimerkiksi nimeä päähahmoja, minkä luulisi käyvän ilmi käsikirjoituksen sirpaleistakin.

On toki mahdollista, että joku näistä kirjoittajista esimerkiksi työskentelee Pinewoodin studioilla, tai muuten tietää jotain väitteidensä tueksi. MSW:n lainaaman, maaliskuussa kirjoittaneen käyttäjän väitteistä sen verran moni sopii yhteen paljon myöhemmin esiin nousseiden huhujen kanssa, että kirjoittajalla saattaa olla jonkinlaisia lähteitä. Viikonlopun kirjoittajat sen sijaan saattavat yksinkertaisesti summata ja spekuloida tähänastisten huhujen pohjalta – ja siinä mielessä ne saattavat sitten osua oikeaankin. (Ja kolmas kirjoittaja on sitten kyllä jo ihan selvä trolli.)

Lukekaa siis omalla vastuulla – teoriassa on mahdollista, että nämä spoilaavat paljonkin, mutta. Kopioin väitteita joka tapauksessa nyt tähän.

Kirjoittaja #1, 31.3.2014:

  • Leia is made leader of the Republic after her predecessor’s death
  • Han is a retired veteran of the Republic fleet
  • Luke hasn’t been seen in nearly 30 years
  • the lead character is Han and Leia’s daughter
  • the other lead is the child of Lando, and either a male or female depending on who is cast
  • the other lead is a Stormtrooper, also either a male or female depending on who is cast
  • Luke has no known offspring
  • The Empire still exists in the form of a number of loyal galaxies and are in a state of cold war with the Republic. The Empire is simply referred to as the ”Empire,” and the Republic is referred to formally only once, as the ”Galactic Republic;” no ”New” anywhere
  • There are no Jedi whatsoever, and people still speak as if they are extinct, with Luke being ”the last of his kind”
  • The main antagonists are an older student of the Emperor, and his apprentice. The apprentice takes control of the power dynamic between the two pretty quickly…
  • The Republic are excavating ruins on a neutral world for a weapon; the world factors into tense negotiations the Empire have had with the Republic, and is referred to as the ”Sith Homeworld”. The ruins within the Sith Homeworld are a control station; the planet itself is the weapon
  • Loredump: In the script, the Sith are a couple thousand years old, founded by an ancestor of Palpatine called Ruin; the apprentice in this film also goes by that name
  • Luke saves the day at the end, but in a bad way; he has changed

Kirjoittaja #2, 28.6.2014:

  • The Siths come back, there’s a new Chosen One, and Han Solo dies.
  • They don’t reveal who [the new chosen one] is. Just that he or she is out there, and they need to find whoever it is. It’s the cliffhanger.
  • There are alien witches that worship the Force, and they are working with an offshoot of the Empire that can use the Force with their help, but it leaves them deformed because they are not ”worthy” of it. Basically, the Force is connected to all living beings, but only a few can wield it. A massive act of cruelty tips the scale in favor of the Dark Side, so the offshoot destroys a new planet called Avelax, which is the base of a struggling new republic, and the Dark Side gains force, allowing the Emperor’s apprentice to recruit more Siths.
  • John Boyega is the new protagonist, a mercenary working for the Jedi Hunters that crash-lands in Tatooine and is rescued by Luke’s daughter played by Daisy Ridley. He joins Han’s search party for Luke, but ends up falling for Daisy and finding out he’s a Jedi.
  • Oscar Isaac is Han’s protege who doesn’t trust Boyega. He’s an ace pilot and his brother played by Dohmhall Gleeson is an expert inventor.
  • Adam Driver is the Emperor’s secret protege, and Lupita N’yongo and David Oyelowo are Jedi Hunters. Gwendoline Christie is the leader of the Force Witches.
  • Andy Serkis is mo-capping an alien the heroes make friends with along the way, and Max Von Sydow is playing a very minor wise man who teaches Boyega about the Force.
  • Simon Pegg’s cameo is a con man who steals Boyega’s ship in Tatooine.
  • Luke spends most of the movie captured and Leia is barely in it.
  • They are captured by the Jedi Hunters, the planet is destroyed, and the Emperor’s apprentice begins rebuilding the Sith. John Boyega harnesses the Force, gets himself a lightsaber and fights Lupita, who is deadly. Meanwhile, the other heroes escape and steal one of the Jedi Hunters’ ships to evade them, while Han recovers the Millenium Falcon and draws the Jedi Hunters’ fire so the other ship slips by unnoticed. John Boyega beats Lupita, but is then overpowered by Adam Driver. The kids reveal themselves to rescue him, and the Jedi Hunters open fire on them. To ensure their escape, Han rams the Millenium Falcon into the Jedi Hunters’ hideout and it explodes, killing most of them, except for Driver and Christie. His last words are ”Never tell me the odds”.
  • The Jedi Hunters are not ”official” Siths, so they have ”blank” lightsabers that turn red when they use it because they’re leeching off the Dark Side energy given off by the Force Witches. Luke’s lightsaber is green, and John Boyege gets his hands on a blank lightsaber in the end that turns blue in his hands. The blade adapts to the side of the Force whoever has it wields. It’s a new technology made especifically for these Force leechers.

Kirjoittaja #3, 29.6.2014:

  • Han Solo dies.
  • Black kid is the new chosen one.
  • Luke has to do some sort of time travel bullshit and go back in time to impregnate Shimi so he can bring balance back to the force.
  • Max von Sydow plays a successor to Palpatine and Adam Driver is his protoge, Han pretty much kills Sydow’s character(who is the main nemesis of 7) by driving the Millennium Falcon into his base. Chewie mourns him by growling sadly and Driver’s character swears revenge on Luke’s party for the death of his master.
  • Sith don’t use the rule of two anymore and are growing more in number. They pretty much return to power by the end of episode seven.
  • Black kid becomes a Jedi master while the girl playing Leia’s daughter turns to the dark side.

Pitäisiköhän yrittää omaa summausta?

Kaivattu jalka lähestyy sotaa

Harrison Ford (kuva: Gavatron at the English language Wikipedia)

Harrison Ford (kuva: Gavatron at the English language Wikipedia)

Kaikkia epäilemättä kutkuttava Harrison Fordin jalka -draama kehittyy.

Juuri kun ehdimme pohtia, miten pahalta kuulostaa Latino Review’n väite Kathleen Kennedyn ja JJ Abramsin yrityksistä siirtää ensi-iltaa toukokuulle 2016, josta Disneyn pomo Bob Iger olisi kieltäytynyt, saamme lähes täysin vastakkaisia tietoja:

  • Hollywood Elsewhere väittää kuulleensa, että Harrison Fordin naama liimataan jälkituotannossa esimerkiksi stunttinäyttelijän vartaloon.
  • Jedi Newsin mukaan tuotanto on (vajaan?) kahden viikon tauolla, jonka aikana vaihtoehtoja Ford-ongelman ratkaisemiseksi harkitaan, mutta ”tunnelma on korkealla”.
  • Harrison Ford itse on jo jaloillaan, tai siis jalallaan, Lontoossa, tukeutuen apujalkaan. (Daily Mail)

Itseäni innostaa näistä tiedoista kaikkein eniten viimeinen ja kiistämättömin, ja siinä erityisesti lokaatio. Jos Harrison Ford todella olisi passitettu kuuden kuukauden sairauslomalle, olettaisin, että välittömän sairaalahoidon jälkeen edessä olisi nopeasti ollut lento kotiin valtoihin toipumaan. Koska Ford nyt todistettavasti kuitenkin on yhä Lontoossa, saattaisi hyvinkin olla perää aiemmissa väitteissä, joiden mukaan näyttelijä aikoo kammeta itsensä joidenkin kohtausten kuvauksiin vaikka sitten kesken toipumisen.

Ja mitä sitten tulee tuohon cgi-tekniikkaan, on sekin epäilemättä yksi keino kiertää ongelma. Samantapaista tehtiin esimerkiksi Tron: Legacyssa, jossa Jeff Bridgesin kasvoja käytettiin nuoremman miehen vartalossa. Tämän tempun mahdollisuus yhdistettynä Fordin edes puolittaiseen työkuntoisuuteen ja tietenkin kohtausten kuvausjärjestyksen muuttamiseen herättää minussa toiveita, että ehkäpä tästä selvitään sittenkin kohtuullisen vähin näkyvin vaikutuksin.

Sitä paitsi, Kevin Smith väittää Voiman olevan tämän elokuvan kanssa. (Sitä tunnutaan tarvitsevan.)

In other news, nyt Carrie Fisherin tyttären Billie Lourdin väitetään esittävän paitsi flashback-Leiaa, myös Leian tytärtä. Uskoo ken uskaltaa.

Nopea huomio ohjaajista

Netissä on viime päivinä kiertänyt väite, että omapäinen ohjaaja David Cronenberg olisi kieltäytynyt uuden Star Wars -elokuvan ohjaamisesta. Väite sai alkunsa Cronenbergilta itseltään, Princetownin filmifestivaalien lavalla, jossa ohjaaja Hollywood Reporterin mukaan sanoi:

”I got a phone call once asking if I was interested in directing one of the Star Wars sequels. And instead of saying ’Oh my God, yes!’ I said, ’Well, you know, I don’t really do other people’s material.’ Click. I don’t know how far it would have gone, but it ended there.”

Väite on kuitenkin kiertävässä muodossaan väärä. Cronenbergin sanaa ei tarvitse lähteä epäilemään, mutta tässä tapauksessa yksi sana aiheutti väärän tiedon leviämisen internetiin uskottavia uutissivuja myöten: sequels. Cronenberg nimittäin ei tarkoita sequel-trilogiaa, vaan jo todella kaukaista jatko-osaa: elokuvaa, jonka tunnemme nimellä Return of the Jedi. Netistä löytyy sama tarina esimerkiksi MTV:n haastattelusta vuodelta 2007.

En voi ottaa kunniaa tästä huomiosta, vaan törmäsin siihen jossain muualla – jonka lähdettä en enää osannut jäljittää. Ajattelin kuitenkin tallettaa sen tähän.

Lähteyttäen, The Geek Twins -blogin postausta apunani käyttäen nostan samalla tähän todistusaineistot ohjaajista, joita ihan oikeasti kysyttiin ennen JJ Abramsin valintaa (tosin muistammehan, että Abramskin kieltäytyi ensin):

  1. Guillermo del Toro: kiinnostusta tiedusteltiin puhelimitse agentin kautta vuoden 2012 puolella. Kieltäytyi. Kannatti Brad Birdiä, mutta… (The Playlist)
  2. Brad Bird: Tuottaja Kathleen Kennedy ja itse George Lucas kysyivät, joten tämän täytyy olla tapahtunut aika varhain. Olisiko Bird voinut olla peräti ensimmäinen valinta? Kieltäytyi. (The Hollywood Reporter)
  3. Neill Blomkamp: Kysyjäksi pistettiin ystävä, uusien warssien käsikirjoitustiimiin kuuluva Simon Kinberg. Tämä oli luultavasti kahden edellisen jälkeen. Lisäksi mieleni tekee veikata, että tässä saattoi olla kyse pikemminkin spinoffista kuin Episode VII:stä. Joka tapauksessa: kieltäytyi. (Wired)

Kaikki kolme olivat monien fanien toivelistojen kärjessä aikanaan Episode VII:n julkistamishetkellä. Kaikkien kolmen versio Episode VII:stä on tietenkin jossittelua, aivan kuten vaikkapa tunnettu Morpheuksen kirjaston elokuvahyllyn klassikko David Lynchin Jedin paluu (tai Cronenbergin!). Sittemmin ohjaajaksi palkattu Abrams on ryhtynyt myös kirjoittajaksi ja tuonut projektiin ison liudan omaa väkeään, joten lopputulos on todellakin ohjaajansa näköinen.

Abramsin Wars-keikka vaikuttaa kuitenkin jäävän yhden elokuvan mittaiseksi. Spinoffien ohjaajat ovat aikalailla samasta haarasta ohjaajapuuta kuin vaikkapa Blomkamp.

Episode VII: The Search for Luke?

Tuoreimmat juonihuhut kertovat Episodi VII:n pääjuonen olevan galaksinlaajuinen etsintä, jossa haetaan kateissa olevaa Luke Skywalkeria. Oikeastaan huhut eivät ole vain tuoreita: viitteitä tästä on kuulunut aiemminkin. Tämänkertaiset huhuilijat, AICN ja Badass Digest, kuitenkin asettavat sanansa aiempaa painavammin.

Ensin pro-osasto. Huhua tukee, että jonkin tai jonkun etsintä on klassinen tarinamyytti, ja Star Wars on tunnetusti & tarkoituksellisesti täynnä klassisia tarinamyyttejä. Silti etsintä olisi tuore perusta Star Wars -elokuvalle, sillä tähän mennessä sarjassa ei ole rakennettu kokonaista elokuvaa juuri tämän tarinamyytin pohjalle. Lähimmäksi pääsee alkuperäinen Star Wars eli Episodi IV (ANH), mutta senkään kantava juonilanka ei oikeastaan ole prinsessa Leian etsintä – sehän tapahtuu melkein vahingossa sankariemme pelmahtaessa Kuolemantähdelle, kuten ANH:ssa lähes kaikki.

Sitten con-osasto. Pääkysymys kuuluu: miten Luke Skywalkerin kateissa oleminen selitettäisiin uskottavasti? Miksei häntä vain tavoiteta galaktisella hologrammiskypellä, joka jo prequel-trilogian aikana toimi hyvin? Keksin vain kaksi perustetta: joko Luke olisi uppoutunut syvälle tavoittamattomiin johonkin Voima-harjoitteeseen juuri sillä hetkellä, kun galaksi häntä tarvitsee, tai joku pitäisi häntä vankinaan. Peruste yksi tuntuu kovin laiskalta premissiltä kokonaiselle elokuvalle. Peruste kaksi taas kliseeltä, tuttuna Jedin paluun alusta.

Luke Skywalkerin kateissa oleminen epäilyttää minua myös eräästä ulkoelokuvallisesta syystä. Tähän asti olemme olleet siinä uskossa, että ohjaaja JJ Abrams ja käsikirjoittaja Lawrence Kasdan muuttivat Michael Arndtin ja George Lucasin aloittamaa kässäriä painottamaan enemmän vanhoja hahmoja. Jos Luke olisi kateissa elokuvan ajan ja nuoret hahmot etsisivät häntä, juoni toimisi pikemminkin päinvastoin. Etsintäjuonihan voitaisiin sepittää, jos vanhojen hahmojen poissaoloa pitäisi selittää (tai heidät haluttaisiin kirjoittaa pois tapahtumien keskiöstä).

Mutta koska emme näe juonihuhupalapelistä kuin pienen, suttuisen palan, en hylkää tätä. On täysin mahdollista, että Episodin VII juoneen liittyy Luke Skywalkerin etsiminen. Epäilemättä siihen liittyy paljon muutakin. Kieltämättä etsintä selittäisi hyvin esimerkiksi, miksi tarina kulkee taas Tatooinelle, joka tosin olisi Star Wars -universumin piilopaikoista kenties ilmeisin. (MakingStarWars muuten kirjoitti eilen niin perusteellisia ja uskottavia täsmennyksiä juonen Boyega/Ridley/Tatooine-kuviosta, että tätä raporttia oikeita juonispoilereita välttelevien ei ehkä enää kannata edes lukea – toki muistaen, että kyse on yhä täysin vahvistamattomista huhuista.)

Mikä sitten epäilyttää minua enemmänkin, on molempien huhuilijoiden AICN:n ja Badass Digestin väite Han Solosta elokuvan päähenkilönä ja Luke-etsinnän johtajana. Tämäkään huhu ei ole aivan uusi – se esiintyi ainakin Deadlinen casting-julkistusta edeltäneessä uutisessa, jossa mainituista neljästä uudesta näyttelijänimestä kolme meni oikein. Tähän en silti vieläkään usko, enkä ainakaan ideaa kannata.

Perustelen. Tähänastinen Star Wars -sarja on näkökulmasta riippuen Anakinin tarina, Skywalkerien suvun saaga tai jedien tuhon ja uuden toivon kuvaus. Uuden trilogian pitää kertoa uusi painava lukunsa samaan tarinaan, eli kahteen jälkimmäiseen päälankaan. Salakuljettaja Solo ei ole Skywalker eikä jedi. Niin rakastettu hahmo kuin Solo onkin, hän ei ole alkuperäisen trilogiankaan päähenkilö. Han Solon rooli voi olla keskeinen, mutta en pidä järkevänä enkä uskottavana, että hänet olisi nostettu suorastaan uuden trilogian avauksen pääosaan. Etenkään se ei ole järkevää, jos tarkoitus on heivata vanhat hahmot avausosan myötä yhä sivummalle ja keskittyä episodeissa VIII-IX uuteen sukupolveen: uusiin Skywalkereihin tai uusiin jedeihin.

Han Solon roolin keskeisyys tosin riittää siihen, että Harrison Fordin puolen vuoden sairausloma pysyy isona ongelmana. Lähipäivinä on huhuttu muun muassa Oscar Isaacin roolin lihottamisesta Harrison Fordin puutteen paikkaamiseksi. Tähän on mahdotonta sanoa mitään – ja on suorastaan absurdia, että Lucasfilmin pr-osasto automaattiohjauksella kiisti tämänkin huhun – koska kenelläkään meistä ulkopuolisista ei ole aavistustakaan, minkä kokoinen Isaacin rooli alunperinkään oli (tai edes mitä hahmoa Isaac näyttelee). Epäilemättä Fordin poissaolon ratkaisemiseksi harkitaan kuitenkin kaikenlaisia keinoja, tällaisiakin. Ehkä epätoivoisempiakin.

Sota kaipaa yhtä jalkaa

Samaan aikaan kun mainio uutinen Rian Johnsonin palkkaamisesta Episodin VIII ohjaajaksi vaikuttaa yhä varmemmalta, meillä on käsissämme synkempi ”we really need to talk about this” -aihe.

Harrison Ford (kuva: Gavatron at the English language Wikipedia)

Harrison Ford (kuva: Gavatron at the English language Wikipedia)

Harrison Ford mursi alkuperäisen tiedon mukaan nilkkansa Episodin VII kuvauksissa torstaina 12. kesäkuuta. Ford joutui sairaalaan, mutta Disney tiedotti heti elokuvan kuvausten jatkuvan ”suunnitelmien mukaan”. Fordin jalka jäi virallisten tietojen mukaan autotallinoven ja sitkeiden väitteiden mukaan Millennium Falconin oven tai rampin alle.

Pian kävi ilmi, että kyse ei ollut ihan pikkujutusta. Mirror raportoi 15. kesäkuuta Fordin olevan poissa kuvauksista kahdeksan viikkoa. 19. kesäkuuta Fordin tiedottaja kertoi BBC:lle tähden murtaneen sittenkin nilkan sijaan jalkansa ja aloittavansa kuntoutuksen. Viikonloppuna The Sun uutisoi Fordin sairausloman kestävän peräti kuusi kuukautta.

Yksityiskohtia tietämättä: tuntuu siltä, että tapauksessa olisi voinut käydä pahemminkin. Onhan Ford sentään jo 71-vuotias, ja muun muassa juorulehti Perez Hilton huhuili jo väitteitä lantiovammoista ja rinta-alueen röntgenkuvista. Fordin vaimo Calista Flockhartkin lensi paikalle, mutta kylläpä kai monen taviksenkin puoliso vastaavassa tilanteessa lentäisi. Pikaista paranemista siis Harrison-sedälle, ja vitsit sikseen (no okei, tässä ihan vain pari: 1 2 3).

Mutta meidän muiden kannalta varsinainen pihvi on, mitä onnettomuus tarkoittaa Episodin VII kannalta.

Mahdollista on yhä, ettei mitään. Episodin VII näyttelijöitä on nyt julkistettu kuusitoista, mikä on paljon. Jos Harrison Fordin eli Han Solon rooli elokuvassa on verrattain vähäinen, ei ehkä ole pidennetyn sairausloman myötäkään mahdotonta kieputtaa kuvausaikataulua Fordin toipumisen ympärille, kuten ensihuhut loukkaantumisen seurauksista sanoivatkin. Kuvataan vain kaikki muu nyt, pistetään kenties jopa tuotanto pakettiin, ja palataan mahdollisimman pienellä poppoolla kuvaamaan Fordin osiot talvella, elokuvan jälkituotannon jo pyöriessä. Tältä kuulostivat minun korvaani The Sunin lähteen sanat lauantain uutisessa kuuden kuukauden toipumisajasta. Koska Pinewoodin studioilla kuvataan vielä monta Star Wars -elokuvaa, ei tässä projektissa ole kaikkia niistä ongelmista, jotka estäisivät tavallista filmituotantoa tekemästä näin: lavasteita ei ole pakko purkaa, tuotantohenkilökunta ei karkaa omille teilleen. Eikä lisäkuvausten aiheuttama rahanmeno niin ikään taida olla ongelma.

Mutta mahdollista on sekin, että Harrison Fordin osuus tarinassa oli merkittävä, ja suurta osaa elokuvasta ei voida kuvata ilman häntä. Scifiuutissivu Io9 kuvittelee jostain syystä Han Solon suorastaan filmin päähenkilöksi, mitä en kyllä usko. Mutta iso rooli voi silti olla – onhan Ford toki elokuvan suurin tähtinäyttelijä. Erityisesti Han Sololle olisi varmasti kirjoitettu valkokangasaikaa,  jos juuri Solo on hahmoista se, joka uuden trilogian loppuhuipennuksessa menettää henkensä panosten nostamisen merkiksi. (Moni spekulaattori on koko ajan olettanut näin. Syyt ovat uskoakseni ulkoelokuvalliset, liittyen muun muassa Fordin tähtistatukseen ja oletettuun matalaan kiinnostukseen Star Wars -saagaa kohtaan.)

Jos Harrison Fordin roolin piti olla merkittävä, JJ Abrams, Lawrence Kasdan, Kathleen Kennedy, LFL:n tarinaryhmä ja muut tahot raapivat nyt varmasti päänahkojaan ja leukojaan verille pohtiessaan vaihtoehtoja. Karkeasti katsoen niitä on kaksi: kirjoitetaan lennossa Han Solon osuus pienemmäksi – tai siirretään elokuvan ensi-iltaa.

Merkit ilmassa viittaavat siihen, että tuotanto olisi valitsemassa jälkimmäisen tien. Pinewoodin studioilla liikkuvaksi ilmoittautunut Imdb-postaaja väittää nähneensä muistion, jonka mukaan käsikirjoitusta ei oltaisi muuttamassa Fordin poissaolon takia (raportoi MakingStarWars). Maanantaina Jedi News kertoi Pinewoodilla pidetyn kokouksen, jossa keskusteltiin tuotannon viivästyttämisestä. Disneyn ehdoin tahdoin valitsema aikataulu elokuvan valmistumisesta joulukuulle 2015 on koko ajan ollut tiukka, vaikka yhtiö alunperin tavoitteli peräti kesää 2015. Kun ensi-ilta sitten siirrettiin joululle, Kathleen Kennedyn itsensä kerrottiin toivoneen siirtoa aina vuoden 2016 puolelle. Onko tämä nyt se korsi, joka katkaisee tauntaunin selän?

Lucasfilmiltä kerrottiin maanantaina TheForceNetille, että elokuvan ensi-iltapäivää ei ole muutettu. No, ei toki olekaan, ja näin pr-henkilön pitää vastata. Jos päivää muutetaan, se pitää hyväksyttää monella taholla, kenties Disneyn pääomistajia myöten. Mutta vaikuttaa siltä, että vaihtoehto on ainakin harkinnassa.

Henkilökohtainen mielipiteeni? Kannatan kaikkia ratkaisuja, jotka tehdään elokuvan sisällön ehdoilla. Jos Episodin VII hyväksi katsotut juonenkäänteet vaativat Han Soloa, ja Harrison Ford tarvitsee pitkään lepoa, kannatan ehdottomasti ensi-illan siirtämistä mieluummin kuin Episodin VII hyväksi katsottujen juonenkäänteiden muuttamista. Tarjollahan olisi muun muassa Star Warsin perinteinen toukokuu, jos katsottaisiin vuotta 2016, jolloin ensi-illan siirto olisikin juuri kuuden kuukauden mittainen.

Kaiken tämän jälkeenkin on silti mahdollista, jopa todennäköistä, että epäonnekas jalkavamma vaikuttaa Episodin VII juoneen. Koska kalliit kuvaukset ovat kaiken aikaa käynnissä näyttelijöineen kaikkineen, saatetaan Han Solo joka tapauksessa kirjoittaa elokuvassa jonkin verran tarkoitettua pienempään rooliin. Istuva Solo tai elokuvaan käsikirjoitettava jalanmurtumiskohtaus ovat nekin mahdollisia skenaarioita. Esimerkit läheltä: vahva, joskin epävarma Star Wars -legenda väittää Mark Hamillin auto-onnettomuuden johtaneen Imperiumin vastaiskun kohtaukseen, jossa Luke Skywalker saa kasvovammoja wampan kourissa, ja Harrison Fordin itsensä selkäonnettomuus vaikutti Indiana Jones and the Temple of Doomin toiminnallisuuteen.

Entä worst case scenario? Kirjoittajat ja ohjaaja pitäisivät tuotannon pidentämistä tarpeellisena, Disney ei taivu, ensi-iltapäivä pidetään, käsikirjoitusta muutetaan kiireessä solottomaksi, ja tulos on läpinäkyvästi paikkailtu.

Juonihuhut: Jedimetsästäjiä, valtiomuotoväitteitä ja Tom Cruise

Nyt, juuri nyt, elämme aikaa, jota ”näissä piireissä” muistellaan vielä vuosien päästä. Juuri nyt on vielä hetki, jolloin emme tiedä yhtään mitään siitä, mitä Luke Skywalkerille ja kaukaiselle galaksille tapahtui Jedin paluun jälkeen: onko Tasavaltaa, vieläkö on Imperiumi, onko jedijärjestö elvytetty, kuka on kenenkin kaa ja kellä on lapsia. Hemmetti, suunnilleen ainoa varma tieto on, että Lukella on parta. Jännittävää!

Ihan kohta alamme vähitellen tietää paljonkin. Kuinka salaileva Episodin VII tuotanto onkaan, paljastuu elokuvan premissi vääjäämättä kauan ennen elokuvan ensi-iltaa. Siitä pitää huolen markkinointikoneisto, vaikkei siitä pitäisi ohjaaja JJ Abrams. Pahimmassa tapauksessa: liki sairaalloisen salailun jälkeen lelumainokset tai soundtrackin kappalenimet spoilaavat suurimmat juonenkäänteet myös heiltä, jotka haluaisivat niiltä välttyä.

Episodin VII tuotannossa työskentelee satoja ihmisiä. Vaikka käsikirjoitusta varjellaan heistä useimmilta, tietää heistä kukin jotain, mitä esimerkiksi minä en. Lavasterakentajan apulainenkin ymmärtää, millaista lavastetta rakennetaan. Abu Dhabin kuvausten dialogiton ekstranäyttelijä on nähnyt ainakin yhden kohtauksen tapahtumat. Pinewoodin studioilla käyneenä esiintynyt Imdb-kirjoittaja, jonka viestit on sittemmin poistettu, kertoi puhelimien olevan kiellettyjä, mikä selittäisi, miksei kuvavuotoja ole ollut vielä tämän enempää. On silti vääjäämätöntä, että netissä tässä vaiheessa kiertävien huhujen joukossa on jo vähintäänkin murusia elokuvan sisällöstä.

(Tässä vaiheessa huomautan, että jos Episodista VII jossain vaiheessa vuotaa nettiin kokonainen käsis tai muuta ns. kovaa faktaa varsinaisista juonenkäänteistä premissiä lukuunottamatta, aion spoileritagittaa uutiset selvästi. Mutta niin kauan kuin pysyttelemme huhujen ja spekulaatioiden tasolla oletan, että mahdollinen lukijani ei pahastu niiden referoinnista.)

Tämän johdannon jälkeen asiaan: lukuisiin huhuihin, joita netissä on viime viikkoina liikkunut. Tässä niistä osa:

  • Episodissa VII ei ole Uutta Tasavaltaa (Latino Review, MakingStarWars)
  • Imperiumi sen sijaan on erittäin voimissaan (MakingStarWars, Joblo)
  • Episodin VII pahikset ovat ”jedi huntereita”: jäseniä lahkossa, joka oli omistautunut sithien vallan säilyttämiselle ja joka Jedin paluun jälkeen on pyrkinyt kaikin keinoin estämään jedien uuden nousun. Nyt, Episodissa VII, tämä järjestö pyrkii elvyttämään ihannoimansa sith-järjestön. Jedimetsästäjiä olisivat elokuvan näyttelijöistä Lupita Nyong’o, Adam Driver ja cgi-hahmo, jonka äänen näyttelisi David Oyolewo. (MakingStarWars, FuriousFanboys)
  • Episodin VII ”macguffin” eli juonta ajava etsinnän kohde on itse Luke Skywalker, joka on jollain tapaa kateissa, piilossa tai tavoittamattomissa, ja jota nuoret hahmot etsivät. (Latino Review)
  • John Boyega ei ole jedi eikä padawan elokuvan alussa, vaan hän saapuu SW-saagaan ulkopuolelta samaan tapaan kuin Luke alkuperäisessä elokuvassa. (Latino Review)
  • Gwendoline Christie näyttelee ”rogue stormtrooperia”. (Imdb-käyttäjä via MakingStarWars)
  • Han ja Leia ovat eronneet. (sama Imdb-käyttäjä)
  • Joku hahmoista käyttää mandaloreaani-haarniskaa. (Latino Review)
  • Pinewoodin studioille on rakennettu metsälavaste, jossa on Imperiumi-tyyppinen bunkkerinovi. Lähteen mukaan metsä näyttää ”enemmän Yavin IV:ltä kuin Endorilta”. Toinen saman lähteen raportoima lavaste on suuri ”Imperiumin avaruusalushangaari”, jonka lähde uskoo olevan Star Destroyerin. (MakingStarWars, mutta postaus on sittemmin poistettu lähteen pyynnöstä. Epätarkempia, mutta täsmääviä tietoja aiemmassa postauksessa, jonka Hoth-väitteen MSW perui jo itsekin.)
  • Metsäplaneetalla käydään valomiekkataisteluja. (lähteenä taas tuntematon postaaja, joka esittää epäilyksensä osan taistelijoista henkilöllisyydestäkin, via StarWars7News)
  • Maisie Richardson-Sellers on sittenkin ”Star Wars girl”. (Carrie Fisherin assistentin twiitin mukaan, via Star Wars Always)
  • Tom Cruise tekee cameon. (The Sun, maksumuurin takana)

Sitten minun mietteitäni:

Kuten sanottua, uskon tässä joukossa liikkuvan totuuden muruja. Esimerkiksi John Boyega -huhu täsmää kaikkeen hahmosta casting callien perusteella olettamaani ja käy myös draamallisesti järkeen. Lavastetiedot metsästä ja Star Destroyerista pitänevät paikkansa – uutisten poistaminen netistä on aina uskottavuusmielessä lupaava merkki. Ja jos metsäplaneetalla tapahtuu, ei ole kummakaan juttu SW-elokuvassa, jos siellä taistellaan valomiekoilla. (Tom Cruisea en sen sijaan pelkää Star Warsissa näkeväni.)

Hyvin todennäköistä on silti, että totuuspohjaisetkin huhut kulkevat nettiin rikkinäisen puhelimen kautta. Vuotajat ovat todennäköisesti pikemminkin niitä lavastajan apulaisia kuin käsikirjoituksen oikeasti lukeneita näyttelijöitä, ja esimerkiksi MakingStarWars suorastaan korosti ”jedi hunters” -raportissaan, etteivät lähteet ole lukeneet käsikirjoitusta.

Tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että esimerkiksi sitkeä väite ”there is no New Republic” pitää kirjaimellisesti paikkansa, ja galaksin hallintoa ei kutsuta tuolla nimellä, mutta tarkoittaako se todella, että Imperiumin tilalla ei 35 vuotta keisari Palpatinen kuoleman jälkeen olisi taas Tasavalta? En tahtoisi nähdä Imperiumin sinnitelleen varsinaisena vallanpitäjänä sinne asti. Paremmalta ajatukselta minusta tuntuisi, että Imperiumista olisi vähitellen kehittynyt Tasavalta aivan kuten Vanhasta Tasavallasta kehittyi vaivihkaa Imperiumi. Jos ja kun uudessa elokuvassa on star destroyereita ja stormtroopereita, käy sekin järkeen: miksi Tasavalta pistäisi koko armeijan hankinnat uusiksi? (Toki mahdollista on sekin, että vanhasta EU:sta tutun asetelman, jossa ennen Jedin paluuta galaksissa vahvoilla on Imperiumi ja sen jälkeen Uusi Tasavalta, sijaan meillä olisi tässä kerronnassa kaksi tasavahvaa taistelevaa planeettaliittoa.)

Monimutkaisin ja syystäkin eniten huomiota näistä saanut huhu oli MakingStarWarsin skuuppi ”jedi huntereista”. Kuten huhun raportoija, minäkin pidän tätä ensimmäisenä oikeasti uskottavana huhuna Episodin VII juonesta. Suuren saagan seitsemäs osa tarvitsee pääjuonen (ja pahiksen), joka kytkeytyy riittävän selvästi aiempiin kuuteen osaan. Jedi hunters -kuvio toimisi juuri näin. Kuten MakingStarWars huomauttaa, huhulle tuo erityistä painoarvoa sen samankaltaisuus syksyllä alkavan animaatiosarjan Rebelsin The Inquisitor -hahmosta tiedettyyn. Koska tiedämme, että Rebelsillä halutaan pohjustaa uusia elokuvia, ei olisi ihme, jos teosten välillä olisi perustavanlaatuisia kytköksiä. Huhu David Oyolewon esiintymisestä myös Episodissa VII on sekin tuttu jo viime vuoden syyskuulta. Kun jedimetsästäjät sitten Episodin VII cliffhangerina saisivat elvytettyä sithin (tietyn muinaisen henkilön tai järjestön jonkun uuden Voiman pimeän puolen käyttäjän kautta), heijastelisi idea myös molempia aiempia SW-trilogioita siinä, että hyvikset eivät kohtaisi tarinan todellista pahaa vielä ensimmäisessä elokuvassa. Muinaisena pahana ottaisin mieluummin Darth Plagueisin kuin Palpatinen – joka sitten taas täsmäisi aiempiin huhuihin, joissa muun muassa on väitetty elokuvan otsikoksikin Muinaista uhkaa. Ja entäpä idean samankaltaisuus vanhan EU:n Jediakatemia-kirjatrilogian juonenkäänteen kanssa? Minusta sekin vain tukee ajatusta: George Lucas saattoi hyvin heitellä expanded universen kirjoittajille ideoita muistilehtiöistään, koska tuohon aikaan hänen ei pitänyt jatko-osatrilogialuonnoksiinsa enää koskaan palata. Kuten sanottua: mitä premisseihin tulee, tämä voisi toimia, ja jos pitäisi vastata henkilökohtaisesti, niin kyllä, hyväksyisin tämän.

Samaan aikaan totean kuitenkin, että ajatus kuolleita sithejä elvyttävistä vähäisemmistä seuraajista kuulostaa liian paljon Harry Potterilta ja Voldemortilta kuolonsyöjineen. Niinpä en ollut aivan suruissani lukiessani TheForceNetin salaperäisen kiistoviestin, jonka mukaan Episodin VII pahikset eivät ”100-prosenttisella varmuudella ole ’jedi hunters'”.

Meidän kannaltamme kyse on nimettömien lähteiden taistelusta. Emme tiedä, kuka puhuu MakingStarWarsille ja kuka TFN:lle. Jälkimmäinen haluaa tietysti salamyhkäisyydellään (”I cannot explain how I know this, but I do”) antaa ymmärtää lähteidensä olevan korkealla, mutta mistäpä sen tiedämme.

Sataprosenttisella varmuudella en ole valmis hylkäämään jedimetsästäjiä. Pikemminkin mietin tätäkin huhua rikkinäisen puhelimen läpi kuultuna. Ei siis Vanhan Tasavallan ajoilta olemassaollut sithien kannatusjärjestö, mutta ehkä jonkinlainen uudemman ajan liivijengi kuitenkin? Tai: jos pahiskolmikon todella muodostavat Nyong’o, Driver ja cgi-hahmo, en ole lainkaan yllättynyt, ja jonkinlaisen liittouman kolme pahistakin jo muodostaisivat. (Latino Review pyöritteleekin omiin lähteisiinsä vedoten samantapaista ideahyrrää, kutsuen pahiksia termillä ’mercenaries’.)

Mutta jos ei kerrassaan tätä, niin mitä sitten? Millainen juoni on uuden saagan episodin ja kokonaisen elokuvatrilogian arvoinen?

Hieno juhannusuutinen: Seuraavan episodin ohjaaja

Tämä ei ole vielä virallista, mutta käytännössä uskottavaa:

800px-Rian_Johnson_by_Gage_Skidmore

Rian Johnson (kuva: Gage Skidmore)

Ohjaaja Rian Johnson neuvottelee Lucasfilmin kanssa Episodin VIII (ja mahdollisesti myös IX:n) kirjoittamisesta ja ohjaamisesta. Tiedon taisi ehtiä ensimmäisenä kertomaan Deadline, jonka jälkeen siitä ovat raportoineet eri muodoissa muun muassa vahvat Hollywood Reporter ja Variety. Johnson itse twiittasi osuvan vastauksen. Osa lähteistä tiedottaa IX-osan uutisesta pelkkänä tarinakrediittinä, mutta kyse voi olla yksinkertaisesti siitä, että kasin ja ysin ohjaajaa ei lukita samalla kertaa, ja hyvä mies voi hyvin saada jatkopestin hommassaan. Joka tapauksessa, virallinen sivu vahvistanee asian pian.

Yhtä kaikki: tämä on loistava uutinen. Jo Gareth Edwardsia ja Josh Trankia uutisoitaessa minäkin mietin valintojen sarjaan sopivaksi Rian Johnsonia. Kuten nuo kaksi, myös Johnson (s. 1973) on Star Warsin kasvattamaa sukupolvea. Kuten noilla kahdella, myös Johnsonilla on takanaan kehuttu indie-debyytti (Brick, 2005) ja isomman budjetin genreleffa (Looper, 2012). Kuten nuo kaksi, myös Johnson on pelkän ohjaajan lisäksi lähtökohtaisesti kirjoittaja.

Mutta jos noiden kahden resumeissa katsojalle jää ns. reasonable doubts (Edwardsin viime keikka Godzillassa oli vain palkkaohjaajana, Trankin kyvyt ison leffan ohjaimissa Fantastic Fourissa ovat vielä näkemättä), Johnsonista ei pitäisi olla kenelläkään mitään valittamista. Sekä Brick että Looper ovat lajissaan vähintään paljon lupaavia, elleivät peräti erinomaisia. Johnson on ehdottomasti auteur, joka on pitänyt tähänastisten elokuviensa langat esimerkillisesti käsissään. Niitä on sitä paitsi kolmaskin (The Brothers Bloom, 2008), mikä viimeistään tuo Johnsonille kokemuslisää Edwardsiin ja Trankiin nähden.

Mitä sitten tulee JJ Abramsiin: niin, vaikka minä olen kaukana Abrams-inhoajasta, en ollut koskaan aivan riemuissani hänen valinnastaan juuri Star Wars -ohjaajaksi. Jotenkin sekä toivoin että oletinkin, että kyse olisi yhden elokuvan mittaisesta keikasta. Kathleen Kennedy halusi saagan starttaajaksi sen miehen, jonka hän varmuudella tiesi pystyvän ohjaamaan näin isoa tähtilaivaa, eikä häntä voi siitä syyttää. Abrams, joka pohjimmiltaan on luonut maineensa enemmän tuottajana, visionäärinä ja ideanikkarina kuin nimenomaan ohjaajana, oli studionäkökulmasta turvallinen valinta, vaikka eräistä faninäkökulmista kenties kaikkea muuta.

Johnson, sen sijaan, on hyvällä tavalla jännittävä valinta. Ehkä studionäkökulmasta pieni riskikin – kuten Hollywood Reporter huomauttaa, hän on tähän asti ohjannut vain omia tarinoitaan, eikä todellakaan ole aiemmin koskenut franchise-tuotantoihin. Star Warsissa hän ei välttämättä sanoisi yksin viimeistä sanaa – mutta tähänastisten näyttöjen perusteella hänen sanaansa kannattaisi kyllä kuunnella. Rian Johnson ei ole tuotesuunnittelija, vaan elokuvafani, joka innostuu aiheistaan.

Yleiselläkin tasolla sitä paitsi soisin, että elokuvatrilogioiden ja -sarjojen osien välissä vaihdettaisiin kipparia useammin. Toinen yritys on yleensä ensimmäistä väsyneempi, kolmas usein jo tuntuvasti (katsomiskelpoisen pään esimerkkeinä vaikkapa Raimin Spider-Man 3 tai Nolanin Dark Knight Rises).

Minulla ei ole ollut mielessäni varsinaista suosikkiohjaajaa Star Warseille. Pikemminkin eräänlainen tyyppi omaperäisestä audiovisuaalisesta kertojasta, joka kuuluisi sopivaan sukupolveen ja olisi osoittanut aiemmilla töillään osaamisensa. Johnson on niin lähellä, että tyypin voi katsoa täytetyn.