Se Toinen Sarja: Into Darkness vie kohti valoa

Katsoin eilen Suomen ensi-illassa (kyllä, täällä Kuopiossa: Finkkarin uuden Scala-teatterin avajaisissa.) Star Trek Into Darknessin. Ja pidin, kuulkaas, kovasti.

Intohimoisimmat suippokorvat olkoot mitä mieltä tahansa, mutta minun kirjoissani Into Darkness on lähestulkoon ensiluokkainen scifisävyinen actionseikkailu. Jo J.J. Abramsin ensimmäinen Star Trek oli erinomaisen onnistunut tyylillinen modernisaatio, mutta vasta tämä toinen on tarinallinen modernisaatio.

Uudelleenkatsoin ensimmäisen uuden Trekin tällä viikolla. Se oli vielä enemmän starwarsia kuin muistinkaan: ihan kaikessa toimintakohtausten tyylistä miljööseen tosiaan näkyy, että ohjaajansa oli enemmän Wars- kuin Trek-fani, ja että uusi Star Trek oli jopa tehty enemmän Wars-faneille kuin trekkereille. Ja mikäs siinä, temppuhan kannatti: filmi oli älyttömän suosittu, ja avasi koko sisäänpäinlämpiävälle Trek-kulttuurille uusia yleisöjä. Gizmodon kriitikko kirjoitti juuri, että tuntee alkuperäisen Trekin vain muutaman tv-jakson tasolla, ja tuntee Abramsin Trekkien olevan tehty juuri hänelle.

Mutta vaikka minä(kin) pidin ykkös-Trekin sulavavauhtisesta toiminnasta, oli se myös pelottava esimerkki siitä, mitä en toivoisi kilpailevan saagan Episode VII:n olevan, ja minkä vuoksi en ollut aivan innoissani kuullessani Episode VII:n ohjaajavalinnasta. Star Trek 2009 oli niitä vuoristorataelokuvia, joiden kyydissä on kivaa, mutta jonka päätyttyä tapahtumat on jo unohtanut. Oli melkein yllättävää huomata toisella katsomiskerralla, että niin tosiaan, siinä ihan oikeasti posautettiin koko hiton Vulcanus avaruustuhkaksi, koska tarinan yhdentekevähkö, pilottijaksomainen pintajuoni peitti synkemmät sävyt alleen. Star Trekissä tapahtui omalle universumilleen perin harvinaisen vakavia, peruuttamattomia ja synkkiäkin asioita, mutta silti elokuva tuntui lähinnä kepeältä seikkailulta, jossa pinnari-Kirk kohoaa koulunpenkiltä kapteeniksi muutaman tunnin melskeissä ja kerää siinä sivussa ympärilleen tulevat kumppaninsa. Mitä tahansa nyt sitten Episode VII:ltä toivonkin (ei mennä siihen nyt), en toivo elokuvaa, joka ”vain viihdyttää”, ja joka syöksyy niin vauhdilla toimintakohtauksesta toiseen, että sitä katsoessaan unohtaa, minkä nimistä elokuvaa katsooakaan. Sillä, niin, Star Wars Episode VII:n ei pitäisi tarvita aloittaa niin puhtaalta pöydältä, että se ei tavoittelisi vanhojen elokuvien ystäviä.

Josta siis Into Darknessiin, joka ainakin yhden katsomiskerran perusteella on minusta parempi elokuva. Ja myös, jos tarpeen, parempi esikuva Star Wars Episode VII:lle.

Vaikka tämä Abrams-tiimin toinenkin Trek on täpöten täynnä toimintaa, tässä sitä kannattelee kunnollinen juoni käänteineen. Elokuvan vauhti tuntuu nyt ainakin useimmiten perustellulta, koska Into Darknessin shakkilaudalla on (ainakin) yksi pelaaja enemmän kuin ykkösosassa: aina joku uhkaa sankareitamme jostain suunnasta, joten onhan siinä liikuttava!

Kakkososaisuudestaan Into Darkness hyötyy erityisesti hahmovetoisuudessaan: meille ei tarvitse enää esitellä sankareita ja heidän erojaan vanhoihin esikuviinsa, joten nyt etenkin Kirkin ja Spockin suhteesta saadaan enemmän irti. Liekö kyse tuttuudestakin, että näyttelijöistä erityisesti Chris Pine eli Kirk parantaa ykkösosasta. Tosin tälläkin kertaa osalla jengistä on melko vähän tekemistä, mutta se on elokuvan formaattivika verrattuna pitkään televisiosarjaan. Ainoa uusi jengiläinen on nolon vanhanaikainen koriste-naishahmo. Hahmovetoisuudesta käy silti ainakin se, että Benedict Cumberbatchin hahmo (joo joo, koko tällaisista asioista kiinnostunut internet on tiennyt jo kuukausia mistä on kyse, mutta jätän nyt spoilerin kirjoittamatta) on todella tehokas, uhkaava pahis – ykkösosalla oli ongelmia tälläkin osastolla. Paljolti juuri Cumberbatchin presenssin ansiosta Into Darkness onnistuu tuntumaan edeltäjäänsä synkemmältä, vaikka edeltäjässä sentään räjäytettiin se Vulcanus.

Entäs se toiminta – jestas, Into Darknessissa on useampikin toimintakohtaus, joille kaikki viime vuosien yrittäjät saavat olla kateellisia. Erityisesti erään torpedointikohtauksen päätyttyä teki mieli taputtaa (en kehdannut yksin). On vaikeaa saada katsoja jännittämään elokuvassa, jossa hahmoille ei periaatteessa pitäisi voida käydä mitään, mutta tässä minä puristin penkin käsinojia. Ja onko Enterprise koskaan näyttänyt yhtä todelliselta ja, tuota, isolta kuin tämän elokuvan prologissa? Ei, ei edes Motion Picturen verkkaisissa kamera-ajoissa.

Kakkososa myös jatkaa onnistuneesti Trek-universumin modernisointia. Vanhoissa, pasifistis-aatteellisissa Trekeissähän ei juuri koskaan nähty esimerkiksi Maata, mutta tämä uusi vaihtoehto-Trek tuntuu tapahtuvan realistis-nihilistisemmässä tulevaisuudessa. Tämän Trekin maailmassa tuskin on luovuttu rahasta ja omaisuudesta. Silti kyse on (ainakin minun makuuni) riittävän samasta asiasta: uusi Trek on kuin modernisoitu valotus siitä vanhasta.

Muutenkin Into Darkness tasapainoilee onnistuneesti vaikeassa tilanteessaan muistaa saagan painolasti ja toimia ykkösosan myötä löytyneille uusille yleisöille. Se on täynnä viittauksia ja yksityiskohtia, jotka puhuttelevat vihkiytyneitä toisin kuin noviiseja, mutta ei välttämättä vaadi katsojaltaan mitään muuta aiempaa tietoa kuin sen oman ykkösosansa. Tämänkin olisi voinut tehdä niin monella tavalla: yhdessä kohtauksessa tohtori McCoyn pöydällä on tribble, ja jos pysyttäisiin tällä tasolla, olisi se aika laiskaa droppailua. Mutta esimerkiksi viittaukset Federaation ja klingonien imperiumin herkkiin suhteisiin toimivat todella hyvin. Sen sijaan siitä voi varmasti olla montaa mieltä, onko järkevää, että Into Darknessin loppupuoli tekee niin paljon, krhm, ”kunniaa” eräälle vanhalle Trek-tarinalle kuin tekee.

Kaiken kaikkiaan: Into Darkness on edeltäjänsä tavoin ennen kaikkea puhdasverinen viihde-elokuva, mutta se onnistuu viihdyttämisessä vielä edeltäjäänsäkin paremmin, syventäen tarinaa tietoisesti. Olen samaa mieltä Slashdotin pitkän arvion kanssa: ”Trek-teemaisena action-elokuvana” Into Darkness on loistava. Epäilemättä moni Federaation logon olkapäähänsä tatuoinut trekkeri kiroaa nämä kaksi elokuvaa vääräuskoisina. Ilmeisesti odotettavissa on myös arvioita, joiden mielestä ykkösosan päättymätön toimintavaihde oli parempi ratkaisu, koska niin ainakin tuntuu ajattelevan esimerkiksi Wired. Mutta minä nautin nyky-Trekkini tällaisena mieluusti.

Peruutus Trek-sivuvaihteelta tähän blogiin. Mitä nyt sitten tahdonkaan Episode VII:ltä (ei, ei vieläkään mennä siihen), Into Darknessissa on todella paljon sellaista, mille sanoisin kyllä. Ja se, mille sanoisin ei, liittyy suurelta osin Into Darknessin käsikirjoitukseen. Muistattehan, että Episode VII:ssä juuri se ei tule Abramsin tallista.

Advertisements

8 thoughts on “Se Toinen Sarja: Into Darkness vie kohti valoa

  1. Mutta minäpä olin pettynyt, ja toivon totisesti, ettei Into Darkness ole esimakua Episodi VII:stä.

    Pidin tavattomasti Trekin rebootista, etenkin siitä, että se toimi itsenäisenä elokuvanakin sillekin klaatubaradaniktolle, joka ei ole koskaan kuullutkaan Pirkistä ja Spököstä. Perinteinen Trek oli lypsetty jo kuiviin, saman 50 vuotta vanhan formaatin toisto muuttumattomana viiden TV-sarjan, animaatiosarjan, 10 elokuvan ja piljoonan oheistuotteen voimin oli tehnyt tehtävänsä ja oli jo aikakin aloittaa puhtaalta pöydältä poimien rusinat pullasta, kuten jo arkkityypeiksi kohonnut hahmogalleria.

    Jatko-osalta odotin myös, että nyt saataisiin kokonaan uusia seikkailuja, kun pakka oli kunnolla revitty auki vaihtoehtouniversumin myötä (sekä sen ansiosta, että Spock Prime osaisi varoittaa niistä kimuranteimmista vastuksista). Hämmennys oli suuri (jo spoilereiden perusteella, nähtynä vielä enemmän), sillä STID on sen sijaan lähinnä Wrath of Khanin remake, tai pikemminkin postmoderni kommentaari. Välillä kierrätetään repliikkejä ja kohtauksia 1:1, välillä taas itsetarkoituksellisesti vaihdetaan Kirkin ja Spockin rooleja päikseen. (Tosin, kohdassa jossa kuoleva Kirk alkaa horisemaan ystävyydestä, olisin odottanut, että olisi kierrätetty myös ”I have always been and always will be your friend” kun kerran vauhtiin oli päästy.) Elokuvasta saa eniten irti vain, mikäli originaali on tuoreessa muistissa. No, onneksi tätä ei sentään enää seuraa The Search for Shat, eli jatkossa sentään uskalletaan olla taas originelleja (toivottavasti, The Voyage Homen kaltaista puskafarssia kauhulla muistellen), mutta silti.

    STID ajaa myös samaan ”tarinan synnyn toiston” karikkoon kuin uudet Bondit. Casino Royale kertoi jo, miten Bondista tuli Bond, mutta kun Quantum of Solacenkin piti kertoa, miten Bondista tuli Bond, ja Skyfall (vaikka sarjan parhaasta päästä olikin) vei homman jo naurettavuuksiin kun piti kertoa, miten pieninkin detalji vanhoista Bondeista päätyi osaksi Bondia tässä uudessa sarjassa. Sama tässä: ST2009 kertoi jo, miten tuttu kööri päätyy Enterpriselle uudessa universumissa, ja itse käsitin, jotta sen lopussa nimenomaan lähdettiin sille alkuperäiselle komennukselle. No, STID saa päähänsä kertoa miten Kirk saa Enterprisen komennon uudestaan, ja lopussa lähdetään taas muka ensi kertaa sille ”five-year missionille”. Josko ei pliis enää kolmannessakin leffassa kerrottaisi, miten Enterprisen miehistöstä tulee Enterprisen miehistö ja ei taas oltaisi muka lähtemässä ensi kertaa originaalisarjan tähtiretkelle?

    En kiistä sitä, ettenkö viihtynyt, ja etteikö STID olisi hyvä elokuva, edelleen parempi kuin käytännössä koko vanha Trek-universumi. Suippokorvien kyyneleet – sekä kankaalla että nörttiraivoa puhkuvilla foorumeilla – ovat erityisen herkullisia. Mutta kun se olisi voinut olla niin paljon enemmänkin. Olen todella pettynyt, jos Episodi VII (ja koko NT) – vaikka onkin aito jatko-osa, eikä rebootti – keskittyy kierrättämään mahdollisimman monta repliikkiä, kohtausta ja sisäpiirivitsiä OT:stä ja PT:stä sen sijaan, että uskaltaisi seistä omilla jaloillaan.

    • Kuten jo edellä kirjoitin, minäkään en aivan varauksetta pitänyt siitä tavasta, millä STID loppupuolellaan kierrätti Wrath of Khanin legendaarista loppuhuipennusta. Se tuntui tarpeettoman pitkälle viedyltä teatterissa, joten se voi tuntua jopa kiusaannuttavalta toisella katsomiskerralla.

      Mutta siitä en ole samaa mieltä, että STID olisi Wrath of Khanin remake vain reaktorikohtauksen ja pahiksen ansiosta. Minä itse asiassa uudelleenkatsoin Wrathin tämän uutuuden jälkeen, ja huomautan, ettei näiden elokuvien juonilla, tapahtumilla tai edes tematiikalla(*) ole tuota loppukoukkua lukuun ottamatta juuri mitään tekemistä toistensa kanssa. Nimenomaan tuolla postmoderni kommentaari -tasolla elokuvat kyllä kytkeytyvät toisiinsa, mutta minusta se sopii vaihtoehtouniversumien ideaan ja Abramsin Trekeissä valittuun silmäniskutyyliin.

      Sen sijaan tuo tarinan synnyn toistaminen on erittäin relevantti kritiikki. Minusta Abrams-Trekkien päähahmot Kirk ja Spock kasvavat kyllä Into Darknessissa eteenpäin ja loogisesti suhteessa edelliseen osaan, mutta olisin itse voinut jättää sen vähän vähemmällekin, jos muut tyypit olisivat saaneet samalla tilaa ja ”näin heistä tuli tiimi” -toistoa olisi saatu vähän vähemmälle. Vanhaa Spockiakaan ei olisi minusta tarvittu toistamiseen näyttää, vaikka ymmärrän, että oli vastustamaton kiusaus saada Leonard Nimoy sanomaan rouhealla äänellään ”Khan Noonien Singh”. Jos uudet trekit olisivat tv-sarja, Into Darkness toimisi hienosti ensimmäisen kauden toisena isona arcina ennen sarjan pääjuonen todellista nytkähtämistä liikkeelle, mutta elokuvamaailmassa kakkososalta olisi voinut toivoa juuri sitä.

      Warssien puolellakin, elokuvan kirjoittajasta riippumatta, on varmasti olemassa merkittävä vaara, että filmiin ripustetaan liikaa viittauksia vanhaan. Bondien lisäksi mieleen tulevat varoittavina esimerkkeinä myös Indiana Jonesit ja monet muutkin suosittujen sarjojen myöhemmät osat. Mutta, taas kerran: muistaa sopii, että Abramsin pop-kulttuuritietoinen talli ei vastaa Episode VII:n käsikirjoituksesta.

      (*) Sekä Wrath of Khanissa että Into Darknessissa pahista ajaa kostonhalu, mutta se ei liene elokuvien temaattinen pääasia. Wrathissahan on kyse vanhenemisesta, viisastumisesta ja nuoruuden tekojen vaikutuksista; kun taas STID:ssä melkeinpä päinvastoin aikuistumisesta ja kasvamisesta. Tosin nyt kirjoittaessani tulin ajatelleeksi, että tämänkin ehkä voi tulkita menevän sinne postmodernin kommentaarin puolelle…

  2. Sääli, ettei koko leffan juonessa ollut yhtään mitään järkeä. Siis ei yhtään mitään.

    Miksi alus oli siellä meressä eikä avaruudessa? Miksi Khan meni kronokselle (laitteella joka tekee avaruusalukset turhiksi)? Miksi ne supertyypit oli torpedoissa? Miksi hitossa khan olisi ne sinne laittanut? Miten Khan oli ne sinne saanut laitettua? Miten sinne superalus rakentamoon pystyi noin vain lentämään sisään? Miksi amiraali lähetti Kirkin pommittamaan Khania niillä supertyypeillä? Sehän tiesi että ne supertyypit oli torpedoiden sisällä? Miksi Khan piti lopuksi saada kiinni veren ottoa varten? Niillähän oli ne loput 72 heppuu tallessa. Miksi se asumaton kohta kronoksesta oli täyteen rakennettu? Miten Spock voi niin kovasti vastustaa sitä että alus nähdään mutta ei tulivuoren sammuttamista? Jne jne jne jne

    Ensimmäisessäkään kohdassa juonta ei ollut järjen häivää. Leffa oli kasa action kohtauksia joita eo oltu jaksettu millään tavalla siedettävästi sitoa yhteen.

    • Kieltämättä kaikkea ei elokuvassa selitetä vaan jätetään tilaa omalle mielikuvitukselle.

      Itse en nähnyt missään noista kohdista ongelmaa. Kaikkiin noista on helppo kuvitella looginen syy.

      Sitäpaitsi elokuvan vahvuus oli upeissa näyttelijäsuorituksissa ja hahmojen kasvamisessa niihin henkilösuhteisiin ja saappaisiin joihin tiedämme heidän päätyvän.

    • Hauska lista. Erityisen hauska siksi, että olet useimmista kohdista aivan oikeassa. Kuvaavaa kuitenkin on, että useimpia noista en katsoessani huomannutkaan, tai ainakaan ne eivät häirinneet. Ensimmäisessä Abrams-Trekissä vastaavanlaisia kohtia tökki silmään enemmän, mutta siinäkään ne eivät häirinneet pahasti, koska vuoristorata jatkui koko ajan niin sujuvana. Tässä viihderuuvi oli vielä pitemmällä, ja minä vain nautin kyydistä. Trekkiä on tehty 726 tv-jaksoa ja 12 elokuvaa, ja minusta on ihan ok, että niistä elokuvista kaksi viimeisintä on ”vain” siekailemattomia viihdeseikkailuja.

      Mutta ymmärrän kyllä, että esimerkiksi Trek-fanin näkökulmasta tämmöinen on aika kestämätöntä. Useammalla katsomiskerralla tuollaiset jutut alkavat ärsyttää pahasti jopa ensiluokkaisimmissa viihde-elokuvissa. Muistelen tässä esimerkiksi puhkikatsomani Back to the Future -trilogian juoniaukkoja. Tai, itse asiassa, muistelenpa myös Star Warseja: minä olin pitkään siinä joukossa, joka yritti lepytellä prequel-vihaajia ja nähdä hyviä puolia kolmessa uudessa SW-elokuvassa, mutta jossain vaiheessa nimenomaan tuonkaltaiset älyttömyydet saivat minut antautumaan valtavirran kannalle. (Miten tasavallan valuutta sen luotettavimmilta edustajilta ei tosiaan vaihdu minkään kulman takana Tatooinen valuutaksi? Miksi kukaan ottaisi sotatoimiin mukaan 10-vuotiaan pikkupojan? Mitä helvettiä tarkoittaa ROTS:n alkuscrollin väite ”there are heroes on both sides”, kun elokuvassa niin ei kyllä ole? Miten Obi-Wan voi väittää surun murtamana, että vain sithit käsittelevät asiaa absoluuttisina, kun jedit itse asiassa tekevät sitä koko ajan? Tai mikä pirun logiikka siinä edes on, että tarinan hyvisorganisaation mielestä lapset on parempi viedä vanhemmiltaan mahdollisimman nuorina kasvatettavaksi uskonnollisin menoin kuin antaa heille koulutusta vanhempina, ja parempi opettaa pidättäytymistä avioliitosta muttei seksistä? jne)

      (Tulevaa) Star Warsia sivuaa enemmänkin myös se, että havaintosi järjettömistä käänteistä ei suinkaan ole vain näiden Trek-filmien juttu. Se on suorastaan J.J. Abramsin tv- ja elokuvauran modus operandi, jolle esimerkiksi Alias, Lost ja Fringe suorastaan perustuvat. ”Ei väliä, miksi jotakin tapahtuu, kunhan tapahtuu siistejä”, Abramsin jengi tuntuu ajattelevan, ja jättää niiden siistien käänteiden selittämisen myöhempien aikojen murheiksi – ja usein jättää ne sitten myöhempinä aikoina selittämättä. Nyt kun jengi laajentaa jalansijaansa, laajenee tämä trendikin yhä eteenpäin: mm. Damon Lindelofin kirjoittama Prometheus näytti ja tuntui etukäteen hyvältä idealta, mutta oli lopputuloksena kauheaa kakkaa juuri siksi, että elokuva yritti olla aivan liian vakavastiotettava suhteessa siihen, että yhdessäkään käänteessä ei ollut järjenhäivää joko elokuvan sisällä tai suhteessa muuhun Alien-saagaan. Episode VII olisi totisesti se paikka, jossa Abramsin olisi syytä todistaa pystyvänsä muuhunkin – ja Trek-sarjalle taas tekisi hyvää, jos rebootin kolmososan ohjaisivat ja kirjoittaisivat päävastuullisina jotkut muut.

  3. Pelottaa kyllä pahasti. Miten ihmeessä tämä abrams voidaan päästää kirjoittamaan edes ostoslistaa saati sitten multimiljoonia maksavia elokuvia.

    No, ilmeisesti yleisö ei välitä siitä että juonessa olisi jotain järkeä. Harmittaa Star Wars saagan puolesta, koska joskus lapsena ja teininä se oli minulle hyvin tärkeä. Ikä ja prequelit (joita en kyllä oikeastaan erityisesti vihannut) vat vähentäneet tärkeyttä huomattavasti, mutta tämä Abramsin sankari kyllä pilaa varmasti koko homman ihan täydellisesti.

    Vähän myöhässä tähän aiheeseen, mutta episodi seiskaa odotellessa päätin katsoa tämän Into Idiotnessin. Täytyy sanoa, että televisioruudulta katsoessa ”hieno” action ei pelastunut totaalisen idioottimaista juonta pätkääkään. Star Treck ei ole ollut minulle mitenkään tärkeä juttu koskaan, mutta tämän leffan älyttömyys meni jo kaiken sietokyvyn yli. Osaltaan asiaan varmaan vaikutti se että katselin leffaa 10- v poikani kanssa joka kyseli koko ajan miksi asoita tapahtui. Kymmenennen ”en tiedä” vastauksen jälkeen luovutin ja totesin että ei millään leffan tapahtumilla ole mitään syytä.

    • Uudelleenluin tämän kommentin innoittamana aiemmat kirjoitukseni kahden vuoden takaa. Mielenkiintoinen tilanne.

      Oman From Into Darkness Into Wars -kantani, ja postauksen otsikon, perusteenahan oli pitkälti juuri se, että tuossa vaiheessa Abrams oli palkattu episodi VII:n ohjaajaksi, mutta ei käsikirjoittajaksi. Käsikirjoittajana taas näin ja näen Abramsissa suuria ongelmia: hän tykkää ”cooleista jutuista” ja yllättävistä käänteistä, eikä välitä niiden selityksistä. Trekkini otan viihteenä, joten en tästä häiriinny, mutta Wars on, tietenkin, paljon vakavampi asia.

      Nyt Abrams on myös episodi VII:n käsikirjoittaja, ja kieltämättä monet tässä keskustelussa mainitut riskit ovat valitettavasti vaarass realisoitua. Huhujen perusteella episodi VII saattaa myötäillä vuoden 1977 originaalileffaa liikaakin juuri siihen tapaan, joka minusta sopi vielä Abramsin vaihtoehtouniversumi-Trekkeihin, mutta joka ei olisi tarpeen The Force Awakensin kaltaisessa oikeassa jatko-osassa. Ja eräistä juonenkäänteistäkin voi olla syytä pelätä cool-faktorin ylittäneen järjen. Esimerkki virallisesti julkaistuista videoista: kuinkahan järkeenkäypää lopulta kankaalla on, että Rey osaa lentää ikivanhaa ja harvinaista Falcon-alusta?

      Silti, uskallan yhä pitää peukkuja. Abramsin käsis-krediitistä huolimatta on syytä muistaa, että The Force Awakensin ison linjan juonen taustalla ovat muun muassa George Lucasin, Michael Arndtin ja Lucasfilmin tarinaryhmän sormenjäljet. Juonen perustalla – sanotaan nyt vaikkapa siinä asemassa kuin Cumberbatchin taikahyppäys Kronokselle oli Into Darknessissa – ei pitäisi voida olla mitään vain yksin Abramsin päähänpistojen vuoksi.

      • Juu. Ohjaajana ei Abramsissa ole juurikaan valittamista ja eihän hienon näköisissä kohtauksissa ole itsessään mitään vikaa.

        Pahin viha tuosta Into Darknessista on laantunut ja eräät sen kohtaukset ovat jääneet itseasiassa juuri cooliutensa takia positiivisina mieleen.

        Toivoni on itseasiassa herännyt uudelleen kuin voima konsanaan. Jospa varsinaisen tarinan kaaren kirjoittaisi ja ideoisi joku muu ja Abrams lisäisi siihen omia mageita juttujaan. Siis Abrams olisi ikäänkuin mikrotason käsikirjoittaja ja muut hoitaisivat makrotason puolen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s