Sithin musta lady?

Hiukan ennen eilisiltaista uutista – viime lauantaina, itse asiassa – Iltalehti uutisoi näin: ”Lupita Nyong’on huhutaan näyttelevän klassikkotrilogian jatko-osassa itse Darth Vaderia”. True story. Minua nauratti.

vader

(kuvakaappaus)

Sunnuntaina korjatussa uutisessa puhutaan pääroolista. Darth Vaderin paluu, sukupuolenkorjausleikkaus tai ns. michaeljacksonisaatio eivät luultavasti kuulu uuden trilogian juonenkäänteisiin.

Mutta oliko Iltalehden hupsuilun takana oikeaa tietoa? Tai siis edes huhua?

12 Years a Slavessa kovia kärsinyt kaunotar, tuore Oscar-voittaja ja todennäköinen tuleva supertähti Lupita Nyong’o tosiaan kierähti huhumyllyn tuoreimmaksi nimeksi viime viikonloppuna. Mutta siinä missä Iltalehti viittaa lähteenä Daily Mailiin, Daily Mail itse viittaakin huhumylläriykköseen, Latino Review’een. Siispä: uskottavuus tällä väitteellä ei ole sen korkeampi kuin millään muullakaan. Kenties jopa, niin, no.

Leikitään nyt kuitenkin, että tämä olisi totta, ja nimenomaan huhutussa muodossa: että Lupita Nyong’o olisi vahvoilla pahisrooliin, mahdollisesti sithiksi. (Ihan niin pitkälle en lähde leikkimään, että kyseessä olisi eräiden fanitoiveiden ja ilmeisesti Nyong’on ulkonäön innoittamana Asajj Ventress – muun muassa siksi, että en mitenkään usko Clone Wars -hahmoa käytettävän uuden trilogian merkittävänä pahiksena, tai siksi että Asajj Ventress on syvimmästä helvetistä.)

Tämä tarkoittaisi siis, että Episodin VII pää- tai kakkospahis olisi naispuolinen sith (tai ”musta jedi”, jos EU-termi tuodaan elokuviin – mutta jos hahmoa näyttelisi tummaihoinen näyttelijä, ei varmasti tuotaisi). Eilinen (virallinen!) tieto siitä, että elokuvan pääosassa on uusien kasvojen trio, jättää tosiaan tilaa sille, että yksi etsityistä neljästä nuoresta näyttelijästä olisi elokuvan pahis. Aiemmassa tulkinnassani uuden trilogian uusista hahmoista Lupita Nyong’o vaikuttaisi hakeneen ”Rachel”-roolia, jota etsittiin myös avoimella haulla ja joka oli avoin kaikilla ihonväreille. Aikanaan oletin käytetyn kuvauksen (”street smart and strong orphaned girl” jne) perusteella, että ”Rachel” olisi Episodin VII päähenkilö. Samalla kuitenkin epäilin olevan mahdollista, että kaikki kuvauksen hahmoa luonnehtivat sanat olivat huijausta ja niiden sijaan haettiin oikeasti vain tietyntyyppistä sisukasta näyttelijää. Jos ”Rachel” nyt sitten osoittautuu pahikseksi, jälkimmäinen epäilykseni oli oikea ja LFL:n kettumaisuus kaiken uuden trilogian juoneen liittyvän pitämiseksi piilossa on paremmalla tasolla kuin luulinkaan.

Naispahis siis: ei lainkaan epätodennäköistä. Ja, mikä tärkeämpää: minusta tämä olisi myös tervetullut veto. Sithin mustan lordin Darth Vaderin rouhean hengityksen perässä seuraaminen on paha paikka pahikselle kuin pahikselle. Uuden trilogian tekijät ovat toivottavasti myös ymmärtäneet, että prequel-trilogian ongelmista syvimpiin kuului pahisten puute (tai alikäyttö, jos haluatte). Tässä kohtaa peljätyllä sukupuolikortilla voikin olla tehoa: Hollywood-pahikset ovat edelleen ura, jossa naisia ei näy juuri enempää kuin pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina. Tehokas ja uhkaava naispahis voi päästä tavallaan jo sukupuolellaan lähtökohtaisesti rinnan mitan (okei, oli huono) edelle siitä, mitä vastaavan hahmon miehenä pitäisi saavuttaa lähestyäkseen Darth Vaderin tai edes Darth Maulin tehokkuutta.

Jos oletamme, että elokuvan toinen pahis on se Imperiumin upseeri, johon rooliin huhujen perusteella ovat olleet ehdolla muun muassa Hugo Weaving ja Michael Fassbender, voisi sithitär hyvinkin olla uuden trilogian avausosan, ellei koko sarjan, päävastus. Imperiumin upseerin kun en usko sitä ainakaan olevan. Tosin muistaa sopii, että Star Warsin perinteisiin kuuluu, ettei varsinainen paha paljastu verhon takaa heti.

Star Warsin expanded universen puolellahan naispahikset eivät sinänsä ole uusi juttu: kevyt-sith Asajj Ventressin lisäksi muistetaan ainakin palkkionmetsästäjä Aurra Sing, Imperiumin tiedustelupalvelun johtaja Ysanne Isard sekä tietenkin Shira Elan Colla Brie eli Lumiya, alkuperäinen ”naispuolinen Vader” 1980-luvun puolivälistä. Elokuvissa nainen pahisteli vain hetkosen Attack of the Clonesin alussa, yrittäessään salamurhata Amidalaa.

Ja mitä nyt sitten tulee Lupita Nyong’oon, niin ellei se jo selväksi tullut, niin hänetkin kyllä toivottaisin tervetulleeksi Episodin VII castiin. Huhun lähteen huomioiden en pidätä sen puolesta hengitystäni.

30 vuotta vähemmän kauan sitten

Pitkästä aikaa huhujen sijaan virallisia uutisia. Ja, huh, näitä tässä onkin odoteltu:

Disney and Lucasfilm are excited to announce that principal photography on Star Wars: Episode VII, directed by J.J. Abrams, will commence May 2014, and will be based at London’s historic Pinewood Studios.
(- – -)
It has also been confirmed that Star Wars: Episode VII is set about 30 years after the events of Star Wars: Episode VI Return of the Jedi, and will star a trio of new young leads along with some very familiar faces.

Vahvistus kuvausten alkamiselle, tsek. Vahvistus vanhojen tuttujen palaamiselle – vaikkakin ilman nimiä – tsek. Vahvistus uusien hahmojen pääosalle, tsek. Ja – hitto vie, tätä en todellakaan odottanut samalla kertaa kaiken tämän salailun jälkeen – uutinen elokuvan tapahtuma-ajasta saagan sisällä. Itse asiassa, tätä viimeistä en ole osannut uskottavasti kaivaa huhuista lainkaan, vaikka miettinyt sitä paljon olenkin. (Ilmeisesti tiedotteen takana on sanatarkasti se, mitä Disney-pomo Bob Iger tuli sanoneeksi osakkeenomistajille)

Leikelläänpä uutiset auki. Kuvausten alkamisesta minulla ei ole mitään sanottavaa (ellei sitten Penny Lanen sanoin ”It’s all happening!”). Mutta tämä jälkimmäinen viaton lause aukeaa ainakin näihin suuntiiin:

  • 30 vuotta Jedin paluusta täsmää hyvin 31 vuoteen Jedin paluun julkaisusta. Vanhan trilogian näyttelijät ovat siis vanhentuneet käytännössä saman 30 vuotta edellisestä kerrastaan rooleissa.
  • Samalla pitää huomata, että näyttelijät olivat jo tuolloin enemmän tai vähemmän roolejaan vanhempia. Mutta koska uusi trilogia nyt sijoitetaankin noin kauas vanhan jälkeen, ei näyttelijöiden ja hahmojen ikäero ole sittenkään kovin merkittävä. Luke Skywalker ja Leia Organa olivat episodissa VI noin 23-vuotiaita ja Han Solo 33-vuotias. Mark Hamill oli elokuvan kuvauksissa 31-vuotias, Carrie Fisher käytännössä roolin ikäinen 25-vuotias ja Harrison Ford jo 40-vuotias. Tämä siis tarkoittaa, että nyt 71-vuotias Harrison Ford näyttelee Episodissa VII vain kahdeksan vuotta itseään nuorempaa pappa-Soloa ja kuusikymppinen Mark Hamill viisikymppistä mestari Lukea – mikä ei ole lainkaan niin pahasti vinksallaan kuin ainakin minä oletin. Ja mistäs me tiedämme, vaikka kaukaisessa galaksissa vanhennuttaisiin nopeammin kuin täällä kohoavan eliniän maapallolla.
  • 30 vuotta Jedin paluun jälkeen on vanhassa expanded universen aikajanassa hieman New Jedi Order -kirjasarjan ja Yuuzhan Vong -sodan jälkeen. Aivan teoreettisessa mielessä siihen kohtaan olisi monia muita vuosia helpommin mahdollista sijoittaa tarina, joka sopisi yhteen vanhan expanded universen kanssa, koska NJO on juuri Jedin paluun ja Hand of Thrawn -romaanikaksikon tavoin eräänlainen SW-aikajanan exit-point. Joten, hyvät tätä toivetta vielä epätoivoisesti elättevät: nauttikaa spekulaatioistanne vielä hetki.
  • ”Some very familiar faces” on tietenkin käytännössä virallinen vahvistus vanhan trion paluulle. Carrie Fisherhän on vahvistanut oman osuutensa jo monta kertaa, ja sekä Fisher että Hamill ovat todenneet ehdonomaisesti haluavansa mukaan muutkin. Pääkolmikon lisäksi muitakin vanhoja voi hyvin palata – ei välttämättä ole päiväntarkkuutta lukuun ottamatta sattumaa, että Billy Dee Williams tanssi juuri eilen tähtien kanssa Star Wars -hengessä.
  • ”A trio of new young leads” on tarkemmin sanottu kuin olisin toivonutkaan, ja tarkoittanee, että näyttelijäjulkistusten kanssa tullaan ulos (viimein!) ihan kohta.
  • Jos katsotaan aiemmin tulkitsemaani kuutta uuden trilogian uutta hahmoa, tämä tarkoittaa käytännössä, että yksi neljästä nuoresta hahmosta ei ole ”lead”.
  • Ulkopuolelle jäävä non-lead ei kuitenkaan välttämättä ole sen vähäpätöisempi sivuhenkilö: kyseessä voi olla pahis, kuten tuoreet huhut ovatkin väittäneet. Tiedotteen sana ’trio’ kun viittaa ainakin päällimmäisessä merkityksessään siihen, että kolmikko olisi samalla puolella.
  • ”A trio of new young leads along with some very familiar faces” ei tue kovin hyvin aiempaa väitettä siitä, että käsikirjoittajanvaihdoksessa olisi ollut kyse riidasta, jossa Arndt olisi halunnut kirjoittaa uudet hahmot pääosaan ja Abrams olisi halunnut pitää vielä Episodissa VII fokuksen vanhoissa sankareissa. Ei lause varsinaisesti väitä, etteivätkö vanhukset voisi elokuvan pääroolissa ollakin, mutta eiköhän uusikin sukupolvi esiin jo pääse.
  • Luonnehdinta ”new young” täsmää hyvin esillä olleisiin casting-nimiin Adam Driverista ja Jesse Plemonsista tunnustetusti koeluvuissa käyneeseen Saoirse Ronaniin, samoin kuin Varietyn äskettäin julkistaneeseen niminelikkoon Ed Speleers, John Boyega, Matthew James Thomas ja Ray Fisher. Jos päärooleihin nyt sittenkin julkistetaan edes yksi valmiiksi iso nimi, olen yllättynyt.

Seuraavaksi: näyttelijäjulkistukset. Ensi viikolla?

Hei hei, expanded universe

Ehdin jo melkein raivostua.

Hollywood Reporter uutisoi tiistaina, että Star Warsin kaanon ”laajenee tulevaisuudessa kattamaan muutakin kuin elokuvat”. Starwarsy.comin uutinen ei ollut otsikkotasolla paljon parempi: sen mukaan Lucasfilm ”yhdistää Star Wars -elokuvien universumin ja expanded universumin”.

Huijausta, ellei orwellilaista uuskieltä, melkein huusin jo itsekseni. Kyse on käytännössä siitä, että tuntemamme expanded universe nollataan, rebootataan, tuhotaan, painetaan maton alle – ja Lucasfilm yrittää saada meidät kutsumaan sitä ”kaanonin laajentamiseksi” tai ”universumien yhdistämiseksi”? Odottakaas, ohjaan tämän taloustoimittajaminälleni – se on tottunut irtisanomisten kutsumiseen toiminnan kehittämiseksi ja laadun parantamiseksi.

Mutta, ei Lucasfilm näin oikeastaan tainnut väittää, ja nuo minun verenpainettani nostaneet väitteet olivat itse asiassa nettimedioiden tulkintoja. Mitään tiedotetta asiasta ei nimittäin edes annettu. Ja minkäs minä sille mahdan, jos näin moni taho haluaa nyt antaa ymmärtää, että ”yleisesti on jo pitkään hyväksytty, että expanded universumina tunnetut tarinat ovat George Lucasin tarinoihin verrattuna fanifiktiota”, kuten Yahoo Movies kirjoittaa. Luulenpa vain, että meissä vanhemmissa faneissa on toisinkin ajattelevia.

Itse asiassa koko uutisen lähde olivat LFL:n Holocron-keeperin Leland Cheen twiitit. Niissä Chee muun muassa sanoi Star Warsin kaanonin määrittävän jatkossa Lucasfilm Story Group, johon kuuluvat muun muassa Chee, Pablo Hidalgo ja Diana Williams (kuka, minäkin kysyin). Sikäli kuin ymmärrän, Chee ei suinkaan edes tarkoittanut tehdä suurta julkistusta. Story Group on koottu viime vuonna, ja siitä on kerrottukin esimerkiksi viime kesän Euroopan Celebrationissa. Nyt se repesi nettiin uutisena, joka se ei siis ollut. Tilannetta selittää mainiosti LFL:ää lähellä oleva journalisti Bonnie Burton, joka mainitsee myös sen, että uutinen olisi ollut, jos Tarinaryhmän täysi kokoonpano olisi paljastettu.

Se, minkä minä sen sijaan lasken Uutiseksi, on se, että Chee vahvisti – tarkoituksella tai vahingossa – sen, mikä on ollut odotettavissa jo pitkään: expanded universe rebootataan. Chee kertoi, että Tarinaryhmän pyrkimyksenä on tulevaisuuden Star Warsin mahdollisimman yhtenäinen kaanon, joka kattaisi elokuvien lisäksi kirjat, sarjakuvat, pelit ja niin edelleen. Ja kun fani kysyi, milloin LFL kertoo, mikä nykyisestä EU:sta lasketaan kaanoniin ja mikä ei, Chee vastasi, ettei voi sitä sanoa. (Hassua muuten, että Leland Cheen, jonka oma tittelikin tulee suoraan vanhasta expanded universesta, tärkein työsarka oli jo aiemminkin SW-universumin tarinoiden mahdollisimman yhtenäisenä pitäminen! joku saattaisi melkein irvailla tästä jotain..)

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että kun meillä tällä hetkellä on valtavat määrät elokuvien Star Warsia laajentavia tarinoita, jotka sopivat elokuvien ja toistensa yhteyteen vaihtelevasti (mutta kuitenkin niin, että pahasti kokonaisuuteen tökkiviä osia on hämmästyttävän vähän!), jatkossa Lucasfilm haluaa määritellä tarkkaan ne tarinat, jotka se hyväksyy ”virallisiksi” elokuvien rinnalle.

Kuten edellä lainatut kirjoitukset todistavat, on näkökulmakysymys, mitä tästä tykkää. Moni näemmä ajattelee, että nyt EU-tarinat pääsevät ensimmäistä kertaa virallisesti elokuvien rinnalle. Toinen näkökulma olisi, että tässä uudessa kanonisuuden määritelmässä ei paina mitään se, sopiiko tarina yhteen 35 vuoden aikana julkaistujen tuhansien kirjojen ja sarjakuvien kanssa, vaan ainoastaan se, sopiiko tarina yhteen niiden ensimmäisten tarinoiden kanssa, jotka Tarinaryhmä nuijii kaanoniksi.

Suurin osa nykyisin olemassa olevasta expanded universumista luokitellaan todennäköisesti epäkanoniseksi. Episode VII:n ei tarvitse kuin ilmoittaa Skywalkerien perhe- ja jälkeläissuhteet, ja kas; Hanin ja Leian EU-lasten ja Mara Jaden mukana lentää ikkunasta suurin osa tuntemaamme expanded universea. Tätä kohtaloa voi odotella käytännössä koko Jedin paluun jälkeiselle EU:lle. (Sattumoisin Dark Horse muuten vastasikin juuri fanikysymykseen, että kaikki DH:n SW-sarjakuvien uudelleenjulkaisuoikeudet siirtyvät lisenssin mukana Marvelille.)

Uuteen kaanoniin vanhasta expanded universesta sen sijaan kelpuutetaan todennäköisesti ainakin Clone Wars -sarja, jos sitä nyt EU:na pidettiin tähän mennessäkään. Periaatteessa en äkkiä keksi, mikä helposti teilaisi muutkaan prequeleihin ja niiden aikakauteen liittyvät EU-tarinat epäkanoniksi. Osa vanhan trilogian tapahtuma-aikoihin sijoittuvista tarinoistakin varmasti sopisi tuurilla yhteen uusien elokuvien kanssa, vaikka uudet elokuvat kirjoittavatkin Skywalkerien suvun Jedin paluun jälkeiset vaiheet uusiksi. Mutta kuinka edes intomielisimmät fanit pysyisivät tällöin mukana siinä, mikä vanhoista opuksista olisikaan kaanonia ja mikä ei (ellei sitten koko back-katalogia julkaistaisi uudelleen selkeyttävillä kansilla)? Käytännössä voi hyvin olla, että Tarinaryhmä valitsee helpomman tien ja lyttää esimerkiksi koko Dark Horsen tuotannon kloonisotatarinoita myöten ei-kanonisiksi.

Lightsaber Rattlingin kirjoittaja ehdottaa, että kaikki ei-kanoninen vanha aineisto luokiteltaisiin Infinities-brändin alle. Ehdotus ei ole huono – Infinities-tarinathan olivat Dark Horsen what-if -tarinoita, jotka ottivat tietyn käännekohdan elokuvista, ja jatkoivat tarinaa siitä toiseen suuntaan kuin ”oikeasti”. Jalostaisin silti ehdotusta hieman: yleisen ei-kanonisen Infinities-brändin oheen kannattaisi luoda termi sille vanhan expanded universen suurimmalle tarinajoukolle, joka muodostaa keskinäisesti yhteensopivan kokonaisuuden. Kunhan joku vielä keksii, miksi tätä joukkoa kutsuttaisiin, niin tästäkin mullistuksesta saatettaisiin jopa selvitä.

Hei hei, Dark Horse

Uutinen, jonka ei – ihan oikeasti – pitäisi yllättää yhtään ketään: Star Warsin sarjakuvalisenssi siirtyy Dark Horselta Marvelille.

Tämä oli odotettavissa jo vuosi sitten, koska Disney on siitä lähtien omistanut sekä Lucasfilmin että sarjisjätti Marvelin. Konsernisynergioiden alkeetkin sanovat, että Disneyn kaltainen megayhtiö ei anna tuotteidensa lisenssejä ulkopuolisille, jos omasta talosta löytyy luonteva yhteistyökumppani. Semminkin kun Dark Horse Comics on piskuinen vaihtoehtotalo sarjakuvakustantamisen markkinajohtajaan Marveliin verrattuna (esimerkiksi marraskuun amerikkalaisen sarjakuvamyynnin markkinaosuudet näyttivät tältä).

Toinen syy, miksi tämä oli odotettavissa, liittyy tietenkin expanded universeen, josta Dark Horse on tärkeältä siivultaan vastannut. Kreikan lisäeläkkeistä ja brittiukkojen murinoista huolimatta eräs EU pysynee hengissä ensi vuoteenkin, mutta tämän toisen EU:n hautajaiskukat voi jo ostaa. Uusi trilogia tarkoitti alunperinkin lähes väistämättä sen loppua, ja yhä väistämättömämmäksi tuo loppu on käynyt. Mikäpä
kätevämpi ja lukijoidenkin kannalta selkeämpi tapa nollata tarinat kuin vaihtaa firmaa? Etenkin kun sama on tehty kerran aiemminkin, ja toiseen suuntaan: Marvelhan julkaisi SW-sarjakuvia vuosina 1977-1986, ja Dark Horse puolestaan vuosina 1991-2015. Dark Horsen tarinoiden ero Marveliin oli enemmänkin tyylillinen kuin tarinallinen (eikä se tyyli DH:llakaan aina niin aikuisena ja modernina pysynyt), mutta jonkinasteisesta retconista oli silti kyse viimeksikin. Kohta, ihan kohta, emme enää tiedä yhtään, mitä elokuvien tarkoittamassa Star Wars -maailmassa tapahtui Jedin paluun jälkeen.

The-Star-Wars-cover

The Star Wars, Dark Horsen SW:n joutsenlaulu.

Henkilökohtaisesti en ole Dark Horsen droppaamisesta edes harmissani. Dark Horsen SW-katalogista löytyy hyvääkin kamaa, ja ilmeisesti tuorein menestys, minulle vielä lukematon The Star Wars (sovitus ANH:n varhaisesta käsikirjoitusluonnoksesta) lukeutuu niihin. Mutta suuri osa, valitettavan suuri osa, oli jotain unohtamisen arvoisen keskinkertaisuuden ja luokattoman huonouden väliltä. Jälkimmäisiin luen esimerkiksi viime vuosien SW-sarjakuvien ”lippulaivan” Legacyn, joka jo asetelmallaan (100 vuotta vanhan trilogian jälkeen) käytännössä yksinäänkin olisi pakottanut reboottaamaan expanded universen uusien elokuvien myötä. Mutta joka siis oli muutenkin, niin, kakkaa.

Dark Horsen kausi alkoi rohkeana ja melko onnistuneenakin yrityksenä laajentaa SW-maailmaa aikuisempaan suuntaan. Luken pimeän puolen tutkimusmatka Dark Empire, Imperiumin sisäpiiritarina Crimson Empire, supersankarimainen muinaissarja Tales of the Jedi, Rogue Squadronin mainiot lentelyseikkailut… Rohkeutta näissä 1990-luvun julkaisuissa edustivat sekä käsittelytapa että aihevalinnat: pitkän aikaa Dark Horse muun muassa vältteli elokuvien päähenkilöiden käyttämistä, ja jätti sen SW-romaaneille (joiden kustantajana valmistautuisin muuten jo ikäviin uutisiin). Galaksi oli suuri ja täynnä tarinoita – ainakin vielä aikana, jolloin vasta kaksi SW-elokuvaa oli vienyt Tatooinelle.

Jossain matkan varrella meno lientyi. En osaa tarkkaan osoittaa, missä oli suurin vika, mutta tässä muutama ehdotus: keskinkertaisten kykyjen palkkaaminen kirjoittajiksi ja piirtäjiksi, siirtyminen harkituista minisarjoista helpommin markkinoitaviin kuukausittaisiin lehtiin, varman päälle vetäminen keskittymällä yhä enemmän isoihin hahmoihin, ratkaisematon kytkös SW-kirjallisuuden samanaikaisiin ongelmiin. Itse olin viimeksi innostunut SW-sarjakuvista joskus juuri ennen Revenge of the Sithiä, jolloin Republic-lehti ryhdistäytyi aivan odottamatta vallan tasokkaaksi elokuvaan johtavaksi avaruussotasarjakuvaksi (tämä muuten tapahtui kutakuinkin niihin aikoihin, kun Egmont julkaisi Suomessa viimeiset SW-spesiaalinsa, mikä oli varsinaista ivaa ottaen huomioon millaista kuonaa sarjan meikäläisessäkin nimikkolehdessä vuosina 1999-2002 julkaistiin). Kun mainittu Legacy alkoi 2006, menetin sen mukana kiinnostukseni koko Dark Horsen linjastoon.

Dark Horselle Star Warsin on täytynyt olla kultakaivos. Ihan puille paljaille firma ei toki jää: sillä on plakkarissaan esimerkiksi Buffy, jonka viime vuosien ”tuotantokaudet” 8-9 ovat olleet ihan uudentyyppistä jatkoa pop-kulttuurin uusklassikolle. Dark Horse ylpeilee historiassaan (ihan ansaitusti) aikanaan poikkeuksellisella asenteellaan elokuvalisenssisarjakuviin, eikä firma siis ole täysin luopunut periaatteistaan. Vaikka juuri Dark Horsea on syyttäminen Alien vs Predator -ilmiöstä, toivon vilpittömästi kustantamon pysyvän pystyssä ilman suurinta nimikettään.

”I’m not ashamed to admit that we were Star Wars geeks, and we have been determined to spare neither effort nor expense in the pursuit of excellence”, toteaa Dark Horsen omistaja Mike Richardson tämänpäiväisessä viestissään. Kuten niin monessa Star Wars -aiheessa, en voi olla aivan samaa mieltä lopputuloksen kanssa, mutta kannatan mitä sydämellisimmin ajatusta. Hei hei, kiitos vuosista ja kohti uutta.

Casting-kisa: ”Jokainen tällä planeetalla…”

Saoirse Ronan (kuva: gdcgraphics, flickr.com/photos/gdcgraphics/ )

Saoirse Ronan (kuva: flickr.com/photos/gdcgraphics/ )

Tuskin ehdin viikko sitten edellisen kirjoituksen postaamaan, kun Saoirse Ronanista melkein tuli se, mitä kirjoituksessa ennakoin. Tai no, ei sentään ihan: Ronan ei sentään (vielä) ole ensimmäinen Episode VII:ään virallistettu näyttelijä, mutta kylläkin ensimmäinen, joka on virallisesti ja julkisesti tunnustanut käyneensä koeluvussa.

Sinänsä hassua näin, koska Ronanin tunnustus Sky Newsille jatkui sanoilla ”so has everyone” ja hieman myöhemmin Digital Spylle ”everyone on the planet has”. Epäilemättä näin on, mutta sitä koomisempaa, että juuri kukaan ei ole asiasta puhua pukahtanut. Muutamat spekulaatioissa liikkuneet näyttelijät ovat kiistäneet, enemmistö ei ole kommentoinut mitään. Ja Ronankin siis kiistää, että roolia olisi vielä lukittu. Todettakoon vielä tälläkin viikolla, että minä ainakin hyväksyn. Niin että jos olet kuulolla, JJ.

Huomioita:

  • Oikaisuna edelliseen kirjoitukseeni, Saoirse Ronan on tietenkin irlantilainen eikä britti. Ja sitä paitsi syntynyt New Yorkissa, näemmä, mutta kasvanut vihreällä saarella.
  • Saoirse Ronan (s. 1994) tunnetaan toistaiseksi parhaiten vaikuttavasta varhaisteiniroolistaan Atonementissa (2007). Myöhempien elokuvien joukosta löytyy mm. Hanna (2011), jota kuvattiin Suomen Kuusamossa. Etunimi lausutaan kutakuinkin ”shiirsha”.
  • Ronanin vahvistus on samalla ensimmäinen vahvistus siihen, että minunkin parjaamani Latino Reviewn syväkurkkulähteet ovat oikeasti ainakin joidenkin totuuksien äärellä. Latino Review oli ensimmäinen Ronanin nimen maininnut lähde syyskuun puolivälissä. Tämä tietysti herättää kysymyksen: voivatko muutkin LR:n skuupit sittenkin olla totta? Moni muukin saitin alullepanema näyttelijähuhu (mm. Jonathan Rhys Meyers, Rachel Hurd-Wood ja, öö, Leonard DiCaprio) toki – ainakin jos puhutaan edelleen koeluvuista, eikä sopimuksista, kuten LR tietysti on koko ajan antanut ymmärtää. Mutta entäpä vaikkapa väitteet Palpatinen paluusta?
  • Jos koeluvuissa tosiaan on käynyt puoli planeettaa, LR:n esiin nostamat nimet ovat varmasti ihan oikeasta puolikkaasta – sitä DiCapriota lukuun ottamatta kenties. DiCapriota tai vähän aikaa sitten huhutun Daniel Day Lewisiä ei tarvitsisi koeluvuttaa – sen sijaan näistä nuoremman polven tuntemattomammista tyypeistä on varmasti viisasta vähän katsella, mihin rooleihin heitä asetella. Mikä taas täsmää omiinkin epäilyksiini (tai toiveisiini!), että elokuvaa kannattelevat ennen kaikkea uudet hahmot ja näyttelijät.
  • Kuinka pirun kesken casting-kisa voi yhä olla, jos tätä elokuvaa olisi tarkoitus kuvata vain muutaman kuukauden kuluttua? Vai onko niin, että warssille ainakin tämä nuorempi näyttelijäpolvi raivaisi kyllä tilaa kalenteriinsa?

Selvähän muuten se, että tämäkin ehdittiin jo nähdä: Starwarsy.com arvuuttelee Saoirse Ronanin roolia yksisilmäisesti (toiveikkaasti?) pelkästään EU-lähteitä katsoen. Mutta hei, Shira Elan Colla Brie!

Uusi Lucasfilm aloittaa kapinoimalla

Nyt se tiedetään. Dave Filonin uusi Star Wars -animaatiosarja ja, samalla, uuden Disney-Lucasfilmin virallisista SW-artikkeleista se, joka ehtii aikanaan silmiemme eteen ensimmäisenä. Ei, se ei ole Reclamation. Eikä se edes ole johdatus episodiin VII, kuten minä totisesti uskoin ja odotin.

Se on Rebels, animaatiosarja, joka sijoittuu episodien III ja IV väliin. Clone Warsista vastannut Filoni kapellimestaroi. Executive producereina myös Greg Weisman (Gargoyles ym. animaatiosarjoja) ja Simon Kinberg (mm. Hollywoodin uusi Sherlock Holmes ja tuleva X-Men: Days of Future Past). Viimeksi mainittuhan siis kirjoittaa myös yhtä tulevista spinoff-elokuvaa. Clone Wars -tekijäkaartia muutoin odotetusti Rebelsin riveissä. Tv-ensi-ilta syksyllä 2014, loogisesti Disneyn kanavilla. Juonesta ei tietenkään kerrottu mitään (otsikkokin voi tarkoittaa vaikka mitä/ketä), mutta TIE Fightereita siellä sitten ainakin on. Virallinen tiedote & julkistusvideo täällä.

Ensiajatuksia:

  • LFL sai juuri sanottua haluavansa keskittyä uusiin elokuviinsa. Nytkö sitten kuitenkin käännetään katse niinkin kauas kuin tapahtumiin, jotka johtavat siihen vanhimpaan SW-elokuvaan? Tuntuu omituiselta – tai vähintään asettaa ne edelliset vastaukset mm. 3D-versioiden ja Detoursin hyllyttämisestä eriskummalliseen, ellei peräti tekosyiseen valoon.
  • Setting on sitä yllättävämpi, kun tarkastellaan aikataulua: Rebels aloittaa syksyllä 2014, joten ensimmäinen kausi jatkunee seuraavaan talveen, jolloin taas Episode VII:n ensi-ilta saattaa olla jo vain muutamien kuukausien päässä. Edelleen, olisin totisesti kuvitellut telkkarisarjalla johdateltavan kohti uusia elokuvia.
  • Toisaalta, ratkaisu on hyvin ymmärrettävä siinä mielessä, että Disney-LFL haluaa taatusti johdattaa uuden suuntansa pariin myös prequeleihin pettyneet, SW:stä jo etääntyneet vanhat fanit. TIE Fightereita ja Kapinaliiton ensiaskeleet? Yeah, that oughta do it.
  • Niin paljon kuin expanded universessa onkin SW-universumia kammattu, episodien III ja IV välinen aikaa ei itse asiassa ole käytetty ihan puhki. Ja sitä paitsi, tässähän sitä nyt sitten vähitellen paljastuu, kuinka vanha expanded universe joutuu ullakolle..
  • Simon Kinbergin mukanaolo tarkoittaa todennäköisesti, että Kinberg kirjoittaa huhutun Solo-prequelin. Se ainakin sijoittuisi samoihin vuosiin. Tai no, toki kyseessä voi olla jokin toinenkin hahmo joka noina vuosina seikkailee, Boba Fett tai Yoda vaikkapa, mutta kun Solo kerran lienee jo lähes varmuudella mukana Episode VII:ssäkin, luottaisin tässä jo huhuun.
  • Hahmoihin liittyen ja muutenkin, on kai ihan mahdollista, että Rebels joka tapauksessa käsittelee teemoja tai tapahtumia, jotka heijastuvat myös uuteen elokuvatrilogiaan – välissä vain ajallisesti tapahtuu originaalitrilogia.

Päällimmäiseksi jää silti yksi ajatus. Mitä merkillistä voi tapahtua tv-sarjassa, joka kertoo kapinallisista ajassa vuosia ennen Kapinaliiton ”ensimmäistä voittoa pahaa galaktista Imperiumia vastaan”? Vapise, kaanonin logiikka…

EU-kriisi, osa 3: Kuinka meidän käy

Tässä viimein se kirjoitus Star Wars expanded universesta, joka minun piti kirjoittaa jo pari viikkoa sitten. Sitä ennen harhauduin selittämään teorian siitä, mikä EU:ssa meni pieleen ja listaamaan EU-tarinoiden puistattavimpia kauheuksia.

Mutta nyt siis viimein siihen aiheeseen, mikä linkittää EU-pohdinnat tämän blogin pääjuoneen: mitä tapahtuu 35 vuoden aikana rakentuneelle tarinakokoelmalle, kun tekeillä on sittenkin uusia Star Wars -elokuvia. Listaan vaihtoehdot, ne teoreettisetkin.

1. Uusi trilogia ei ole ristiriidassa olemassaolevan expanded universen kanssa, vaan olemassaolevat ja tulevat tarinat mahtuvat elämään samaan galaksiin.

Tosiasiat on tunnustettava: tämä vaihtoehto on teoreettinen. Kuten kirjoitin aiemmin, expanded universen ongelma on se, että galaksin tapahtumat on kirjoitettu liian täyteen. Jedin paluun jälkeiset vuosikymmenet ja galaksin isossa mittakaavassa jopa seuraavat sata vuotta on jo kartoitettu. Mihin voisi mahtua uusi elokuvatrilogia?

Tekeillä on Star Wars Episode VII, jolloin jo otsikko velvoittaa, että tapahtumilla on suuri merkitys isommassa kertomuksessa. Jos mukana ovat vanhan trilogian näyttelijät vanhoissa rooleissaan kuten näyttää yhä varmemmalta, täytyy uuden episodin tapahtua noin parikymmentä vuotta Jedin paluun jälkeen. Episode VII:n sovittaminen yhteen vanhan expanded universen kanssa tarkoittaisi, että esimerkiksi päähenkilöiden perhesuhteiden, jedien tulevaisuuden ja galaksin valtasuhteiden täytyisi olla siinä tilassa, missä ne ovat expanded universessa Timothy Zahnin Hand of Thrawn -kirjojen aikaan. Michael Arndt ei varmasti ole kirjoittamassa uutta trilogiaa maailmanlaajuiselle yleisölle niin, että se lähtisi tilanteesta, jossa sitä ennen olisivat tapahtuneet Thrawn-trilogian, Dark Empiren ja Jedi Academyn kaltaiset tapahtumat.

Käytännössä ainoa tapa, jolla uusi elokuva ei olisi lainkaan ristiriidassa EU:n kanssa, olisi olemassa olevien EU-tarinoiden uskollinen filmatisoiminen. Tätä tuskin kukaan kuvittelee saavansa, ja toivottavasti ei kovin moni toivokaan. Vaikka päähenkilöiden ikä -ongelma sivuutettaisiin, esimerkiksi Zahnin rakastettu Thrawn-trilogia ei itse asiassa ole sellaisenaan kovin elokuvamainen (miksi olisikaan?). Josta pääsenkin luontevasti seuraavaan vaihtoehtoon:

2. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta sitä voidaan pitää vanhan expanded universen filmatisointina.

Tämäkin vaihtoehto menee käytännössä ajatusleikkien kategoriaan. Mutta: ajatellaanpa, että uuden trilogian pohjana käytettäisiin olemassaolevaa expanded universea, mutta sen aihioita vapaasti elokuvaksi sovittaen.

Voin hyvin kuvitella elokuvatrilogian, joka käyttäisi päärunkonaan aineksia edellämainituista 1990-luvun expanded universen pääteoksista Thrawn-trilogiasta, Dark Empiresta ja Jedi Academysta. Trilogian pääpahiksena kannattaisi käyttää Thrawnia, koska tämä on kiistatta SW-universumin kolmanneksi paras pahis heti Keisarin ja Vaderin jälkeen (Boba Fettiähän ei voi ainakaan expanded universen puolella pitää pahiksena). Mara Jade -juoni Thrawn-trilogiasta kannattaa niin ikään käyttää, mutta mukaan voisi ihan mielekkäästi sujauttaa jediakatemian synnytystuskat (kunhan ei aurinkomoukaria). Ja koska Kaminon ”damn good cloners” ovat nyt sujuvasti mukaan SW-universumissa, mikäs estäisi käyttämästä myös elokuvassa Keisarin kloonia, jonka kautta voisi käsitellä uudessakin trilogiassa pimeän puolen houkutusta? Tosin tekisin tämän niin, että käyttäisin kloonijuonen pääasiassa kakkososassa, jotta uusi trilogia ei kokonaisuutena tuntuisi ”Keisarin paluulta”. Kolmososassa palattaisiin Imperiumin kuolonkorahduksiin ja suuramiraali Thrawniin. Ja toki pienempiä aineksia voisi nostella muistakin EU-tarinoista: miksei jopa yuuzhan vongeja, koska Imperiumi ihan koko trilogian pääpahiksena tuntuisi vähän väsyneeltä.

Tällainen uusi trilogia toki sinänsä kirjoittaisi uusiksi vanhan expanded universen, mutta sellaisella lempeällä tavalla, millä parhaat kirjafilmatisoinnitkin käsittelevät lähdemateriaaliaan. Olisin kiinnostunut näkemään tällaisen uuden trilogian, sillä vanhassa expanded universessa on kaikesta huolimatta myös hyviä, elokuvallisia aineksia. Mutta kuten sanottua, ajatusleikkihän tämä on. Uusien elokuvien kirjoittajista Lawrence Kasdan on sanonut, ettei aio juurikaan välittää expanded universesta, vaan yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä. Siispä esiin seuraava vaihtoehto:

3. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta se ei täysin kirjoita tätä vaihtoehtoiseksi historiaksikaan.

Jos Episode VII tapahtunee niinkin pitkällä Jedin paluun jälkeisessä tulevaisuudessa kuin 20-25 vuotta on (kuten ainakin minä odotan), ei ole aivan mahdotonta hieman ennustaa, mitä galaksiin ja sankareillemme kuuluu. Voidaan esimerkiksi melko turvallisin mielin olettaa, että Leia ja Han ovat kansoittaneet galaksia iloisilla pikku vesseleillä – kentiespä heistä vanhimmat ovat jo varttuneet seikkailuikäänkin. Luken täytyy olla jo saanut uutta jedien klaania jonkinlaiselle alulle. Ja mitä tulee galaksin valtasuhteisiin, niin ei kai meille tosissaan tulla enää tarjoilemaan Imperiumia pääpahikseksi, tai ainakaan ainoaksi sellaiseksi?

En siis ihmettelisi, vaikka Episode VII:n asetelma olisi lopulta hyvinkin lähellä Hand of Thrawnin aikaisen EU:n asetelmaa. Tätä mahdollisuutta korostaa edelleen se, että etenkin Zahnin tiedetään käyttäneen kirjoissaan Lucasin ideoita toteutumattomista SW-elokuvista. Ja jos näin on, niin miksi olennaisissa yksityiskohdissa väkisin poikettaisiin olemassaolevasta EU:sta? Siis esimerkiksi: jos Hanilla ja Leialla on elokuvassakin lapsia, miksei niitä olisi kolme, joista yhdet kaksoset?

Sitähän tämä ei tarkoittaisi, että elokuvan pitäisi viitata mihinkään EU:ssa nähtyyn, tai edes sopia yhteen sen kanssa. Jälleen esimerkiksi: vaikka Lukella alkaa ikää jo uudessa trilogiassa ollakin, en ihmettelisi, vaikka Mara Jaden tyyppinen hahmo nähtäisiin valkokankaalla. Tällöin elokuvan tapahtumat voisivat olla läheistä sukua EU:n tapahtumille, mutta kuitenkin niille vaihtoehtoisia.

Tätä versiota voisi siis oikeastaan kuvailla EU:n kuvaamien tapahtumien remakeksi eli uusintaversioksi – mutta ei kuitenkaan rebootiksi eli uudelleenkäynnistykseksi. En pidä vaihtoehtoa mahdottomana.

Ongelmallista tässä vaihtoehdossa on, että se dumaisi kuitenkin suuren osan vanhaa expanded universea vaihtoehtoiseksi universumiksi. Pahimmillaan voisi olla niin, että osa vanhoista tarinoista sopisi hyvinkin elämään rinnan uuden trilogian ja sitä seuraavan expanded universen kanssa, mutta osa ei. Jatkaakseni aiempaa esimerkkiä: jos uudessa trilogiassa nähdään ”Mara Jaden” (millä nimellä hyvänsä) ensikohtaaminen Luken kanssa, voisi Thrawn-trilogian Thrawn-osa sopia tapahtumaan samassa universumissa uusien elokuvien kanssa, mutta Mara-osa luonnollisesti ei. Tästä syystä olisi kiistatta selkeämpää, jos kävisikin näin:

4. Uusi trilogia asettaa jo peruslähtökohdassaan mahdottomaksi kuvitella, että vanhalla expanded universella olisi mitään tekemistä sen kanssa.

Tätä skenaariota voisi siis kuvailla Jedin paluun jälkeisten tapahtumien rebootiksi, ja mahdollisuuksia sen toteutumiselle on loputtomiin. Vain yhtenä esimerkkinä: jos uuden elokuvan juonen päälanka rakentuu jonkin keskeisen vanhan hahmon, kuten Keisarin, Darth Maulin, Mace Windun tai haamu-Qui-Gonin paluun ympärille. Tai jos Luken elvyttämä jedijärjestö poikkeaa täysin EU:ssa kuvitellusta. Tai jos Imperiumi romahti lopullisesti heti Jedin paluun myötä. Tai jos se ei romahtanut edes siinä määrin kuin EU:ssa.

George Lucasin ei ole tarvinnut kuin suunnitella treatmentissaan jokin perustavanlaatuinen lähtökohta toisin, ja EU muuttuu mahdottomaksi. Itse asiassa, hän on voinut suunnitella näin jo 1990-luvulla: kuten on tullut mainittua, esimerkiksi Zahn ja Tom Veitch (Dark Empire) olivat aikanaan yhteydessä Lucasiin suunnitelmistaan. Entä jos Lucas hyväksyi heidän expanded universelleen tarkoituksella suunnan, joka kerrassaan kulkisi toiseen suuntaan kuin hänen oma, tuolloin yhä epätodennäköisemmältä tuntunut sequel trilogynsä olisi kulkenut?

Oikeastaan tämä olisi ollut suorastaan nerokasta, sillä jos expanded universe nollataan, olisi minusta paras, että se tehtäisiin mahdollisimman selkeästi. Että olisi 35 vuoden päästäkin yksiselitteistä, kumpaan universumiin esimerkiksi Zahnin kirjat kuuluvat: siihen aiempaan kuuden elokuvan ympärille rakennettuun, vai myöhempään, ties-miten-monen elokuvan universumiin (samaan tapaan kuin Marvelin sarjakuvissa on alkuperäinen universumi, Ultimate-universumi ja uusi Disney-Marvelin elokuvauniversumi). Kuinka tämä tarkkaan ottaen SW-maailmassa tapahtuisi, en tiedä, koska en usko, että tulevien elokuvien jälkeen julkaistavaa expanded universea aletaan leimaamaan ”new Star Wars” -tyyppisellä merkinnällä. Mutta mitä tulee itse uuteen trilogiaan, lienee selvää, että tämä vaihtoehto on täysin mahdollinen – jopa todennäköinen.

Kuitenkin, pessimistinen näkemykseni Hollywoodin tämänhetkisestä suhtautumisesta jatkuvuuteen johtaa siihen, että veikkaan tässä käyvän näin:

5) Uusi trilogia käytännössä nollaa koko vanhan expanded universen, mutta kelpuuttaa sieltä mukaan joitakin aineksia, niin että kukaan ei pian tiedä, mikä tarina kuuluu yhteen toisen kanssa.

Toisin sanoen pitemmälle viety versio vaihtoehdon 3) aiheuttamasta ongelmasta, jos ei täytetä vaihtoehtoa 4).

Jos uusi trilogia kirjoitetaan puhtaalta pöydältä vanhasta expanded universesta piittaamatta, kuten todennäköisesti kirjoitetaan, mutta sen peruslähtökohta ei tee selvää pesäeroa vanhaan expanded universeen, olemme tässä. Kuten vaihtoehdossa 4), meillä olisi uusi trilogia, joka ei sovi ollenkaan yhteen vanhojen tarinoiden kanssa, mutta kuten vaihtoehdossa 3), jotkin palaset vanhoista tarinoista voisivat sopia. Esimerkiksi: Imperiumin ja Uuden tasavallan välinen konflikti on edennyt täysin toisella tavoin kuin expanded universessa, mutta mikään ei periaatteessa estä kuvittelemasta, että Thrawn-niminen suuramiraali olisi jossain vaiheessa komentanut osaa Imperiumista.

Jos uuden trilogian kirjoittajat malttavatkin olla viittaamatta näihin osittain heidän kuvioihinsa sopiviin EU-käänteisiin, voimme olla varmoja, että tulevat EU-kirjoittajat eivät malta. Tulemme varmasti näkemään esimerkiksi uuden trilogian jälkeisiä tarinoita, joissa käytetään vanhan EU:n hahmoja.

Jos näin käy, Star Wars -universumi on helposti vastaavassa tilassa kuin supersankarit sarjakuvissaan ja (etenkin) elokuvissaan. Esimerkiksi X-Men -elokuvasarjassahan ensimmäinen ensimmäinen elokuvatrilogia, molemmat Wolverine-spinoffit (ensimmäinen ja tuleva) sekä X-Men Origins tapahtuvat ilmeisesti eri universumeissa, koska pienet tai suuret yksityiskohdat sulkevat tarinat erilleen toisistaan. Jos tällaiseen tilanteeseen ynnätään mukaan SW-maailmaan elimellisesti kuuluva kymmenien tai satojen kirjojen, sarjakuvien ja pelien expanded universe, josta osa sopii yhteen toisten elokuvien ja osa toisten kanssa, ei tästä enää ota selvää jedimestarikaan. Etenkin kun Disney-Lucasfilm ilmeisesti aikoo räjäyttää expanded universen entistäkin laajemmaksi – päätellen jo pelkistä spinoff-elokuvien suunnitelmista.

Valitettavasti, pidän tätä vaihtoehtoa siis hyvinkin todennäköisenä. Kenties on olemassa muitakin vaihtoehtoja – antaa tulla vain, jos tänne asti luitte. Kannatusääniäkin vaihtoehdoille kuulisin mielelläni.

Kloonisotien lopun ei pitäisi yllättää

swcw_wallpaper_jedi_800x600Maanantaina tiedotettiin, että Star Wars: The Clone Wars -animaatio päättyy meneillään olevaan viidenteen kauteensa (Hollywood Reporterin uutinen). Tai no, tarkkaan ottaen Lucasfilm ilmoitti ”ajavansa sarjaa alas” (to wind down, joku voisi kääntää vähän toisinkin) ja täsmensi ”bonus-jaksoja” olevan vielä tulossa, mutta sarjan päättymisestähän täytyy olla kyse. Ehkäpä tv-elokuva tai pari vielä, ja sitten loppu?

Sen sijaan LFL ilmoitti valmistelevansa uutta animaatiosarjaa, joka sijoittuu elokuvissa tai tv-sarjoissa ennen näkemättömään ajanjaksoon. Erittäin, erittäin vahva veikkaukseni: Return of the Jedin jälkeen, ennen Episode VII:ää.

Esimerkiksi Wikipedia väittää, että Clone Wars -piirretyn odotettiin vaihtavan levittäjäkanavaa Cartoon Networkilta Disneyn kanavalle ja jatkuvan kuudennelle kaudelleen. Wiredin mukaan kuudes kausi oli tekeillä ja tarkoitettu viimeiseksi. Mutta täytyy sanoa, että minä ainakin ounastelin tätä uutista Episode VII -paukusta lähtien.

Ei siksi, ettäkö sarjan veto loppuisi. Clone Wars on pitänyt suosionsa yllättävänkin hyvin: 1,7 miljoonaa viitoskauden lopussa ei ole paha pudotus, jos ensimmäisten kausien ennätyksetkin olivat noin kolmessa miljoonassa, ja varmasti erinomainen suoritus Cartoon Networkilla. Ja vaikka itse luovutin paikallaan junnaavan ja vakavoitumista viimeiseen asti välttelevän sarjan kanssa jo muutama vuosi sitten, moni väittää sen parantaneen juoksuaan viimeisillä kausillaan. Mikäpäs siinä, hyvä jos on. Kieltämättä vitoskauden traileri saa minut melkein kiinnostumaan uudelleen.

Ei, vaan siksi, että uusi Lucasfilm haluaa selvästi jättää vanhan taakseen. Aiempiin – monien vihaamiin, muistattehan! – prequeleihin suoraan viittaava animaatiosarja ei enää sovi kuvioon. Tilanne voisi olla toinen, jos Clone Wars -piirretty olisi vasta aloitettu, mutta viiden vuoden aikana sen asetelmaa on jo ehditty jauhaa. Jos sarjalla vielä meneekin hyvin, tuskin enää kauaa. Tietysti, jos kuudes kausi oli tarkoitettu viimeiseksi, ei kauaa olisi tarvittukaan, mutta nämä tarinathan voidaan tosiaan yhä julkaista tv-leffoina tai dvd:lle. Kun vielä otetaan huomioon katsojakato, jonka kanavanvaihto aiheuttaisi (ja markkinointipanostukset, joita muutenkin päättyvään sarjaan vaadittaisiin), ei Disney-LFL todellakaan tapa lypsävää lehmää. Pikemminkin aikansa palvelleen satatonnarin.

Meidän katsojienkin kannalta ratkaisun pitäisi olla ainoastaan tervetullut, vaikka sarjalla faninsa onkin. Olen jo ehtinyt hieman nalkuttaa siitä, kuinka hölmöä on, että Attack of the Clonesin ja Revenge of the Sithin väliseen lyhyeen ajanjaksoon yritetään tunkea loputtomiin yhdentekeviä seikkailuja, joissa on tapahtuvinaan hirveästi, muttei kuitenkaan oikeasti voi tapahtua saagan kokonaisuuden kannalta mitään. Mielestäni George Lucas teki suuren virheen – yhden prequelien suurimmista – jättäessään kloonisodat elokuviensa tapahtumien ulkopuolelle, mutta yritykset korjata tämä virhe on varmasti nyt nähty. Itse pidin Genndy Tartakovskin lyhytanimaatioista, en tästä Dave Filonin pitemmästä sarjasta, inhosin syvästi Filonin sarjan aloittanutta elokuvantekelettä ja asenteeni Dark Horsen tämän ajan sarjakuvatarinoihin on so-and-so. Muut voivat olla toista mieltä, mutta yhtä kaikki: eiköhän tämä ollut tässä.

Edessä on uusi aika. Toivottavasti parempi.

Maanantain tiedotteessa kerrottiin niin ikään, että Seth Greenin ja kumppanien tulossa ollut Star Wars Detours -parodiasarja (traileri) pistetään hyllylle ”uuteen suuntaan sopimattomana”. En jää kaipaamaan, vaikka hylly olisi syvä ja sijaitsisi sokkeloisessa varastossa, vaikkapa siinä Indiana Joneseista tutussa. Haluan ajatella, että nämä siirrot tarkoittavat sitä, että seuraava Star Wars -animaatio on aivan toista maata, ja johdattaa odotuksia herättävästi sarjan elokuvien uuteen aikakauteen.

EU-kriisi, osa 2: Hirviöt ovat todellisia

Varsinainen jatko-osa edelliselle postaukselle on yhä työn alla, mutta en osannut olla kirjoittamatta tätä väliosaa luettuani Io9:n äskettäisen, hyvin netissä levinneen listan 12 Star Wars Expanded Universumin kauheimmasta käänteestä. Vastaavia listoja löytyy toki netistä helposti lisää (tässä yksi hyvä, paljon minua syvempää SW-faniudesta kumpuava vastaus Io9:lle), mutta tässä valinnat ovat (pääosin) poikkeuksellisen perusteltuja. Io9:n juttu on kirjoitettu hauskasti eikä varmaankaan niin ryppyotsaisesti että valinnoista olisi tarkoitus kiistellä, joten suosittelen lukemaan Rob Brickenin tekstin itse, mutta pelkkinä otsikkoina lista kuuluu (otsikkotiivistykset minun):

1) Boba Fett and the Sarlacc, round #2 (Jawas of Doom, Marvel comics #81)
2) The Crystal Star: werewolves & Star Trek cults (novel)
3) Skippy the Droid saves the galaxy (Star Wars Tales #1)
4) The Jedi Prince Series (young adult novels)
5) The Third Law (Marvel comics #48)
6) Hoar (tusken character from Masters of Teras Kasi -video game)
7) Clone Names (Luuke and Joruus from Heir to the Empire)
8) Star Wars: The Clone Wars Movie
9) The Sun Crusher
(superweapon from Jedi Academy novels)
10) Bendorion (a hutt jedi character)
11) The Ewok Adventure and Battle for Endor (tv movies)
12) Mount Sorrow (apparently, a weeping mountain from ewoks comics)

Ja vaikka valinnoista ei ole tarkoitus kiistellä, annan silti mennä:

Star_Wars_n81-22

Boba Fett, sarlacc, round two! Voitteko väittää, ettei ole mahtavaa! (Marvel Star Wars #81, 1983)

1) on minusta mainio klassikko. Kyseessä on siis se Marvel-sarjis, jossa Boba Fett pakenee sarlaccin kuopasta, mutta putoaa tarinan lopussa sinne uudestaan. Oli muuten ensimmäinen Return of the Jedin jälkeinen Marvel-sarjis (joten sen ensimmäisessä ruudussa nähtiin Han Solo ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen). Julkaistiin aikanaan Suomessakin, ja oli ensimmäisiä minun lukemiani SW-sarjiksia paljon, paljon myöhemmin. Jep, sarlacc-vitsi on hupsu ja käänne saattaa olla suunniteltu logiikalla ”olis kiva käyttää Boba Fettiä mutta mitäs jos Lucas tahtoo jatkaa tästä”, mutta hei, sarjis on hauska. Ja julkaistu vuonna 1983! Kamoon, jos tämä on tyhmintä Star Wars expanded universessa, minä alan lukea sitä uudelleen.

Greedo_Comic_07

Ampuiko Greedo ensin? Ei välttämättä tarkoitettu laskettavaksi kaanoniin. (Star Wars Tales #14, 2002)

3) Star Wars Tales taitaa niin ikään olla mennyt kirjoittajalta vähän ohi. Kuten tuli mainittua edellisen postauksen yhteydessä, Tales-tarinat olivat juuri tuollaisia hölmönhupaisia kurkistuksia SW-maailmaan jostain äkkiväärästä kulmasta. Yksi hauskimmista Tales-tarinoista oli esimerkiksi oikeudenkäynti, jossa tuomari Palpatine yritti selvittää, kumpi ampui baariselkkauksessa ensin: Han Solo vai Greedo. Vastaavasti, stoori siitä, että leffoissa vilahtanut droidi olisi nimeltään Skippy, joka tempullaan pelasti koko galaksin, ei ole naurettavaa pelleilyä, vaan naurattavan hauskaa. Star Wars expanded universen yleisempi ongelma on pikemminkin se, että se ei anna lupaa nauraa itselleen.

Star_Wars_n48

Älköön kukaan väittäkö, ettei isällä ja tyttärellä olisi mitään yhteistä. (Marvel Star Wars #48, 1981)

5) suunnilleen samat sanat kuin ykköskohdasta. Myönnän, että Marvel-sarjisten stoorit eivät ole tyylillisesti synkassa edes elokuvasarjan kanssa, mutta minusta niillä on oma ajan patinoima viehätyksensä. Onko alkuperäinen Star Trek -sarja tyylillisesti synkassa 2000-luvun Trek TNG -elokuvien kanssa? Ei, mutta se on mahtavampi.

7) en oikeasti ymmärrä tätä kritiikkiä. Todella moni muukin muistaa Luuke-kloonin sarjan tyhmimpänä temppuna, pääasiassa nimen vuoksi. Kirjoittaja kritisoi Luuke ja Joruus -kloonien nimiä ikään kuin Zahn väittäisi, että kloonit nimettiin pitkällä vokaalilla. Minusta ei väitä – pikemminkin Zahn käyttää kaksoisvokaalia temppuna, jolla kirjassa erotetaan klooni oikeasta. Kloonaamista taas ei keksinyt SW-universumiin kukaan expanded universe -kirjoittaja, koska prequel trilogyn otsikoksi tiedettiin jo 1980-luvun alussa ”Clone Wars” (tietämättä tosin, mitä tai kenen puolella kloonit olivat).

Mutta joo, muut io9:n kritiikit tuntuvat aivan oikeutetuilta. Hutt-jedi ja itkevä vuori ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia, toivottavasti sellaisiksi jäävätkin. Esimerkiksi Aurinko-vitun-moukari ja koko sadasti kirottu Jediakatemia-trilogia sijoittuisivat korkealle minunkin listallani. Tosin sen listan ykkönen olisi tämän listan kahdeksikko, Star Wars Clone Wars the movie, yksi huonoimmista koskaan näkemistäni minkään genren elokuvista ja kutakuinkin ainoa Star Wars -tuote, jota en halua omaan SW-dvd-hyllyyni – jossa kuitenkin luonnollisesti komeilee esimerkiksi Holiday Special. Hyi yök.

En ole erityisesti elätellyt päässäni muistoja expanded universen kauheuksista. Pikemminkin yrittänyt unohtaa. Mutta heitänpä tähän nyt muutaman tähän mennessä mainitsemattoman kuvotuksen, ei missään erityisessä järjestyksessä.

Kahdeksan muuta kammotusta Expanded Universesta:

legacy

Star Wars Legacy (Dark Horse 2006-). Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää.

1) Star Wars Legacy. Never mind the Phantom Menace, tässä on suurin rikos Star Wars -kaanonia kohtaan. Legacy antaa nimellään ymmärtää edustavansa Star Wars -universumin perintöä, mutta sen mukaan koko kuusiosaisen elokuvasarjan tapahtumilla, kuten esimerkiksi Obi-Wanin, Yodan ja Luken yrityksillä pelastaa jedit sukupuutolta tai fraking Valitulla Anakinilla ei ollut juuri suurempaa merkitystä kuin kuuluisalla pierulla Saharassa. Legacyn mukaan 100 vuotta myöhemmin galaksi on taas sisällissodassa (ymm, kannattaako siitä muuten tosiaan puhua sisällissotana?), keisarillisella valtaistuimella on taas sith, jedit ovat taas galaksin hylkiöitä ja niin edelleen. Enkä edes ala siitä, kuka aiempi EU-hahmo paljastuu sarjan pahikseksi. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut.

marjat

Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Asajj Ventress ja Aurra Sing. Kumpi olikaan kumpi?

2) Asajj Ventress. Surkuhupaisa ääriesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kahden elokuvan (episodien II ja III) ajallisesti lyhyeen väliin tungetaan n+1 uutta seikkailua,joissa ei kuitenkaan saa tapahtua mitään kovin merkittävää. Musta jedi Asajj Ventress ei toki ole ainoa elokuvien väliin keksitty lisäpahis, joka saa ilmeisesti esiintyä Clone Wars -nimisissä tuotteissa loputtomiin pääsemättä koskaan hengestään. Viime kädessä juuri Ventressistä tekee  inhokkini se, että kaljussa julmistelijassa ei ole yhtään omaa piirrettä: hän on ulkonäköä myöten kuin suora jatko episodien I ja II väliin aiemmin sepitetylle palkkionmetsästäjä Aurra Singille, yhdistettynä Darth Mauliin ja muihin uskollisiin sith-pahiksiin ja maustettuna ripauksella kenraali Grievouksen vääjäämättömyyttä. Inhosin aikanani Grievoustakin, mutta kiitos osin Ventressin, en inhoa enää.

black-manga

Star Wars Manga (Tokyopop 2006). Ken tästä käy on kaiken toivonsa jo heittänyt.

3) Tokyopopin Star Wars Manga. Kaksi albumia, julkaistiin jostain käsittämättömästä syystä suomeksikin (Kvaak.fin arvio). Kuin tavallista huonompien manga-fanien piirtämää tuherrusta, josta esimerkiksi liikkeen tuntu on hukassa. Tarinoiden juonet vuoroin käsittämättömiä ja vuoroin liiankin käsitettäviä (tanssiva Jar-Jar). Puistattavaa, kammottavaa. (Ei tule sekoittaa elokuvien manga-retellingeihin, jotka olivat itse asiassa ihan sympaattisia.)

4) Masters of Teräs Käsi. Siis se ysärin peli, ei niinkään SW-universumin kiehtovasti nimetty taistelulaji. Sulatan lajin suomalaisine nimineen, mutta että videopeli, jossa elokuvasankarimme voivat hakata kurkipotkuilla toisiaan? Ei. Ei. Ei. Omituisista SW-peleistä voisi mainita vaikkapa Yoda Storiesinkin, jossa Windows 3.1:ssä palloiltiin spritehahmolla hukassa etsimässä kadotettuja esineitä tai jotain, koska peli oli ”tarkoitettu välipalaksi ilman sen kummempaa päämäärää”, mutta Teräs Käsi ylittää kaikki muut esimerkit.

talesofthejedicover

Tales of the Jedi: tänään on kuin uusi eilinen. (Dark Horse 1993-1998)

5) Tales of the Jedi. Minä itse asiassa pidän galaksin historiaan sijoitetuista Tales of the Jedi -sarjakuvista (1993-1998): ne ovat pääosin hyvin kirjoitettuja, niissä on suuren eepoksen tuntua, ne tuntuvat riittävän Star Wars -maisilta eikä niissä ole taakkana minkäänmoista erityistä yhteyttä elokuvien hahmoihin tai maailmoihin. Mutta niiden konsepti! Tarinat tapahtuvat 5000-4000 vuotta ennen Yavinin taistelua – eikä galaksi ole muuttunut mihinkään. Valonnopeus onnistuu, jättimäisiä avaruusaluksia riittää, jedijärjestö toimii hämmästyttävän samankaltaisesti kuin (myöhemmin!) julkaistussa prequel-trilogiassa ja niin edelleen. Sama kritiikki pätee tietenkin samantapaiseen, yhtä kauas menneisyyteen sijoitettuun Knights of the Old Republic -peliin, joka sekään ei liene varsinaisesti pelinä hullumpi. Jos tarinat piti sijoittaa noin kauas historiaan, eikö olisi voinut kuvitella aidosti muinaisemman historian? Vaikkapa maailman, jossa vasta hyvin pieni osa galaksista olisi saavuttanut avaruusmatkailun, ja jalot jedit huolehtisivat näiden nuorempien kansojen kohtalosta isompien jaloissa?

6) Sooner or later, everyone turns to the Dark Side. Siis ihan oikeasti, kuinka monta kertaa SW-universumissa kerrotaankaan tarina hyvästä päähenkilöstä, joka kääntyy pahaksi ja käy rakkaitaan vastaan? Tämä on yksi pääsyistä, miksi minua ei kiinnosta New Jedi Order -sarja (ja yksi pääsyistä, miksi EU ansaitsee todennäköisen reboottinsa). Ensin Expanded Universe kaipasi vuosikausia aikuistumista, vakavoitumista ja vaaran tuntua. Sitten siihen saatiin lupa, jonka jälkeen NJO-kirjoissa ryhdyttiin tappamaan ja käännyttämään päähenkilöitä vuoroviikoin. Pliis, ei tarvinnut kääntää sinne yhteentoista.

7) Han Solo kutakuinkin kaikissa EU-tarinoissa Jedin paluun jälkeen. Ai että kuinka jännittää, olisiko siellä tällä kertaa nössö perheenisä vai poliitikon diplomaattipuoliso. Vai ehkä jälleen kerran kidnapattujen kaksosten perään huolehtiva isukki? Okei, nahkaliiviä käyttävä ja vanhalla aluksellaan yhä lentävä entinen salakuljettaja, mutta tuskin sama kaveri joka ampui Greedoa (ai niin…). Jos ette kerran tienneet, mitä hahmolla tehdä, olisitte jättäneet karboniittiin! (koskee myös Lucasia.)

8) Se Star Wars Clone Wars the movie. Okei, se tosiaan mainittiin jo, mutta kun se on niin hirveä, mainitsen sen uudestaan.

Eikä tässä tietenkään ole kaikki. Saa täydentää.

EU-kriisi, osa 1: Mikä meni pieleen

Aiempien merkintöjen kommenteissa päädyin pohtimaan Lassen kanssa ongelmaa, jonka Episode VII asettaa sille expanded universelle, joka Star Warsin ympärille on yli 30 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa, tv-sarjoissa, tietokonepeleissä (ja jopa yhdessä elokuvattomassa elokuvasoundtrackissa) rakennettu. Tämä vaatii useamman blogimerkinnän, mutta ennen kuin menen ajankohtaiseen ongelmaan, esitän teorian siitä, mikä Star Wars expanded universessa meni pieleen.

Expanded universehan sai alkunsa jo heti A New Hopen jälkeen. Keihäänkärjet olivat sarjakuvat (Marvelin 107 numeroa vuosina 1977-1986, enemmistö tarinoista julkaistiin lehtenä Suomessakin) ja kirjat alkaen Alan Dean Fosterin Splinter of the Mind’s Eyesta (1978, suomennettiin nimellä Mustan lordin paluu). Uuteen nousuun – ja varsinaiseen räjähdysmäiseen laajentumiseen – jatko-osamaailma lähti, kun vuonna 1991 julkaistiin sekä Timothy Zahnin Heir to the Empire -romaani että Tom Veitchin ja Cam Kennedyn Dark Empire -sarjakuva.

Dark Empire kansi

Dark Empire: keisari palaa ja pimeä puoli houkuttaa. Dark Horse 1991.

Zahn ja Veitch & Kennedy eivät tienneet toistensa projekteista työnsä alkuvaiheessa, ja Dark Empire ei ole aivan synkassa sitä aikajanalla edeltävän Zahnin Thrawn-trilogian kanssa. Näkyvä ongelma on esimerkiksi Coruscantin erikoinen historia: Dark Empiressa planeetta muistuttaa tämän päivän Syyrian kaupunkikuvaa ja on sotatantereena epämääräisesti Imperiumin hallussa, kun se Zahnin tarinassa ja myöhemmissäkin romaaneissa on Tasavallan rauhaisa keskus. Ja toki ongelmana voi halutessaan pitää myös keisari Palpatinen paluuta kloonina – Dark Empiren gimmickiä, joka ilmeisesti jakoi SW-kirjoittajienkin mielipiteet, koska moni myöhempi kirjoittaja jättää tapahtumat armeliaasti mainitsematta (Veitchin mukaan keisarin paluuseen muuten pyydettiin Lucasin lupa).

Joka tapauksessa, heti startin jälkeen SW-sarjakuvia tehtailemaan ryhtynyt Dark Horse ja kirjoista vastannut Bantam Books aloittivat tarkan koordinoinnin. Expanded universen haluttiin pelaavan yhteen siten, että kirjat ja sarjakuvat eivät olisi ristiriidassa keskenään. Mielenkiintoinen aikalaistodistuskappale löytyy muuten juuri Dark Empiren trade paperback -version (1995) esipuheesta: siinä Jedi Academyn kirjoittaja Kevin J. Anderson kuvaa tuskastumistaan, kuinka vaikeaa oli jo samanaikaisesti työskentelevien kirjailijoiden työn yhteensovittaminen, saati sitten Thrawn-trilogian ja Jedi Academyn väliin yllättäen ”ilmestyneen” Dark Empiren tunnustaminen. Ja vaikka Andersonista tuolloin vaikealta tuntui, niin nythän tiedämme, että 1990-luvun alussa Star Wars -universumi oli sentään myöhempään laajuuteensa verrattuna täysin käsitettävissä!

Marvel Star Wars

Marvelin Star Wars: viattomampia, mutta viehättäviä seikkailuja. 1977-1986.

Hämmästyttävää kyllä, edes 1970-80 -lukujen expanded universea ei tässä prosessissa tarkkaan ottaen nollattu. Voidaan tietysti katsoa, että esimerkiksi Marvelin paikoin naiivit (mutta viehättävän naiivit!) sarjakuvat ovat eri sävellajissa kuin Dark Horsen ja Bantamin kertomukset. Mutta koska vanhat tarinat sijoittuivat pääasiassa originaalitrilogian elokuvien väliin tai välittömästi Return of the Jedin jälkeen, ja koska uusissa tarinoissa taas pitkään välteltiin näitä aikoja, ei vanhoja seikkailuja koskaan täysin poissuljettu kaanonista. Myöhemmin niitä suorastaan punottiin mukaan paremmin, kun esimerkiksi Marvelin paras pahis Shira Brie / Lumiya ja seksuaalisesti yliaktiiviset zeltronit tuotiin ”takaisin” SW-universumiin.

Yksittäisiä ristiriitoja expanded universesta on tietysti helppo löytää. Lasse mainitsi aiemmassa kommentissaan Kapinaliiton perustamisen monet versiot; jep, siinä on hyvä esimerkki. Erityisesti ongelmia riittää kohtauksissa, joissa viitataan prequelien tapahtumiin ennen prequelien valmistumista: Marvelin sarjakuvista löytyy flashback, jossa esiintyvät nuoret jedit Obi-Wan, Anakin ja Darth Vader (ups), ja Thrawn-trilogiassakin Imperiumin upseeri Pellaeon muistelee taistelleensa klooneja vastaan (ömmm). Mutta tällaiset fibat ovat enemmän kuin ymmärrettäviä: kirjoittajat eivät yleensä tienneet George Lucasin suunnitelmia, ja jos tiesivätkin, Lucas muutti niitä moneen kertaan vielä prequeleita tehdessään.

Heir to the Empire -kansi

Heir to the Empire: suuramiraali Thrawn hurmaa kenties aikuisimman SW-tarinan pahiksena. Bantam Books 1991.

Kaikkiaan: Star Wars expanded universea ei leimaa ristiriitaisuus, vaan se on päinvastoin tapahtumiltaan hämmästyttävän yhtenäinen. Erityisesti se on sitä ottaen huomioon, kuinka ainutlaatuisen valtava tarinaperhe on verrattuna melkein mihin tahansa populaarikulttuurin tarinakokoelmaan. Esimerkiksi supersankarisarjakuvien parista ei näin yhteensopivaa jatkuvajuonisuutta tarvitse haavaillakaan löytävänsä. Paremmin koossa pysyvät universumit löytyvät vain sieltä, missä koko saaga on pysynyt yhden tekijän käsissä, kuten Tolkienin Keski-Maa ja Straczynskin Babylon5. Silti, esimerkiksi televisiosarjoissa tavallista on pikemminkin, että jo saman sarjan sisällä tarinaa retconnataan ja rebootataan enemmän kuin paljon monimutkaisemmassa SW-universumissa (ikävinä esimerkkeinä vaikkapa Lost ja etenkin uusi Battlestar Galactica).

Ja nyt alammekin viimein lähestyä Ongelmaa. Star Wars expanded universen yhtenäisyys on nimittäin paitsi sen vahvuus, myös sen ongelmien alku ja juuri.

Jedi Academy -kansi

Jedi Academy: superaseita ja Solo-vauvojen sankaritöitä. Bantam Books 1994.

Koska expanded universen haluttiin toimivan kokonaisuutena, jokaisen kirjoittajan panoksen annettiin painaa tarinassa. Merkityksellinen oli esimerkiksi mainitun Kevin J. Andersonin Jedi Academy: juonen tärkeäksi palaksi tarkoitetussa kirjatrilogiassaan Anderson linjasi SW-kirjoja väkevästi nuortenromaanien hyllyyn, ellei peräti lapsekkaaseen suuntaan. Zahnin ja Veitchin alun jälkeen matka olisi voinut kulkea hyvinkin aikuisystävällistä tietä, mutta Anderson tuli samalla linjanneeksi koko sarjan tyyliä. Osaltaan expanded universen tyylilajiin vaikutti myös Lucasin heikosti ohjaava käsi: vaikka partasetä ei erityisesti kiinnostunut kirjojen ja sarjakuvien aiheista, ei hän toisaalta pitkään sallinut esimerkiksi omien hahmojensa kuolemia, mikä ei voinut olla vaikuttamatta tarinoiden jännitteeseen.

Toinen ongelma syntyi jatkuvajuonisen fiktiivisen universumin vuosien ahtaudesta. Koska Skywalkereille ja muille päähenkilöille ei haluttu kirjoittaa mahdotonta määrää seikkailuja kuten vaikkapa Ankkalinnan asukeille (tai Obi-Wanille ja Anakinille myöhempänä Clone Wars -aikana, jolloin nämä aatteet ilmeisesti oli jo unohdettu), etenkin Dark Horsen sarjakuvissa väisteltiin elokuvien päähenkilöiden käyttämistä. SW-universumin uusien kolkkien tutkiminen olisi voinut olla sarjakuville eduksi, välillä olikin, mutta käytännössä monet sarjakuvista tuntuvat yhdentekeviltä. Kirjoissa taas tuttujen sankarien vaiheet katettiin niin tarkkaan, että tilaa uusille, todella kiinnostaville tarinoille ei ole jäänyt, vaikka joku kirjailija sellaisen vielä keksisikin. Vuosien vieriessä expanded universe kirjoitettiin niin sanotusti umpeen: vaikka missään tarinassa ei käsittääkseni ole kerrottu esimerkiksi Luke Skywalkerin kuolemaa, on (kammottavan huonossa, mutta jostain syystä suositussa) Legacy-sarjakuvassa jo näytetty, miltä galaksissa näyttää reilun 100 vuoden kuluttua.

Legacy-kansi

Legacy: 100 vuotta myöhemmin uusi imperiumi, uusi sith-keisari ja uusi Skywalker. Hohhoijaa. Dark Horse 2006-

Näistä kahdesta ensitason dilemmasta seurasi 2000-luvun alkupuolelle tultaessa expanded universea pohjimmiltaan leimaava ongelma. Star Wars expanded universe on mitä se on, yhtenäisyydessään ja kökköydessään, ja jos lukija ei sen tyylistä pidä, ei ole olemassa mitään muuta. Siinä missä vaikkapa Spider-Manin ystävä voi pitää tai olla pitämättä 1990-luvun kloonitarinoista tai Ultimate-Hämiksen vaihtoehtoisista seikkailuista, Star Warsin jatko-osista kiinnostuneen on joko hyväksyttävä, että Jedi Academy on merkittävä kirja kaanonissa – tai heitettävä koko kaanonilla vesilintua. On ryhdyttävä lukemaan 20-osaista New Jedi Order -kirjasarjaa – tai lopetettava SW-kiinnostus Imperiumin loppuun. On hyväksyttävä se hirveä Legacy SW-maailman tulevaisuudeksi, vaikka teos trivialisoi alkuperäisten Star Wars -elokuvien tapahtumat, tai ummistettava silmänsä koko nykyiseltä expanded universelta.

Paradoksaalisesti: vaikka arvostan suuresti Star Wars -universumin sisäistä yhtenäisyyttä, uskon, että ilman sitä meillä olisi joukko parempia Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia. Jos expanded universe olisi rebootattu vaikkapa prequelien valmistuttua, olisin kironnut päätöksen haistatteluksi vanhojen fanien kirjahyllyille, mutta on täysin mahdollista, että uudet tarinat olisivat olleet vanhoja parempia jo siksi, että niitä kirjoittaneet olisivat kenties osanneet välttää joitakin edeltäjiensä virheitä. Expanded universen yhtenäisyys on oikeastaan ainoa perustelu sen epätasaiselle laadulle ja heikolle keskiarvosuoritukselle – eikä perustelu ole riittävä. Tie galaktiseen helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Ja mitä siis käy nyt, kun edessämme on Episode VII? Kuten sanottua, tarvitsen tähän pitkään pohdintaan useamman merkinnän, mutta lainaanpa vielä Kevin J. Andersonia mainitsemastani Dark Empiren esipuheesta vuodelta 1995:

When you read Dark Empire, or any of the other novels, remember that although Lucasfilm has approved them, these are our sequels, not George Lucas’s. If Lucasfilm ever makes films that take place after Return of the Jedi, they will be George Lucas’s own creations, probably with no connection to anything we have written.