Episodi IX:n salaisuudet, osa 1: Kuka on kuka

Hiljaisuus Star Wars Episodi IX:n ympärillä on pitänyt varsin hyvin. Aivan viime aikoinakin – kuvausten päätyttyä, trailerin lähestyessä, Disneyn sijoittajien ja yhteistyökumppanien jo nähtyä väläyksiä – huhusivujen luotettavimmat vuodot ovat käsitelleet lähinnä hahmojen puvustuksen kaltaisia yksityiskohtia. Skywalker-saagan päätösosan juoni ja tapahtumat ovat pysyneet mysteereinä.

Mutta kaikki päättyy kerran: niin Skywalker-saaga kuin arvoituksellisuuskin. Reilun viikon kuluttua mysteerilaatikon kansi raottuu. Star Wars Celebrationissa Chicagossa perjantaina 12.4. Episodi IX:n paneelissa paljastettaneen samalla kertaa episodin alaotsikko ja ensimmäinen traileri – ja siinä samalla siis väistämättä jotain sisällöstäkin. Pelkkien huhujen ja spekulaatioiden ajasta siirrytään virallisiin julkistuksiin pohjaavaan spekulointiin. Ah, kuinka rakastankaan juuri tätä hetkeä!

Tässä ja seuraavassa kirjoituksessa summaan huhuissa huhuiltua ennen tuota hetkeä. Kirjoitukset saattavat siis spoilata elokuvaa, ja spoilereita välttelevän kannattaakin mieltuummin lukea esimerkiksi aiempi kirjoitukseni toiveistani episodi IX:n suhteen. Koska enempää ei ole virallisesti kuultu, se ei ole vanhentunut mitenkään.

episode ix wrap

Tämä blogikirjoitusten ensimmäinen osa käsittelee hahmoja ja näyttelijöitä. Jotain heistä tiedämme jo ennen kuin menemme edes spoilereihin. Silti siis tästä eteenpäin: spoilerivaroitus!

Näyttelijälistan perusteella esimerkiksi tiedämme, että Luke Skywalker (Mark Hamill) palaa Voima-haamuna, joten todennäköisesti hänen esiintymistään ei tällä kertaa säästellä, vaan näemme hänet jo trailerissakin. Samoin tiedämme Lando Calrissianin (Billy Dee Williams) palaavan viimein, joten enpä ihmettelisi, vaikka näkisimme vanhentuneen Landonkin jo ensi viikolla. Redditiin vuotaneen promokuvan (josta hieman lisää myöhemmin) perusteella Lando muuten pukeutuu täsmälleen samanlaiseen keltaiseen kuin nuorna miehenä viime vuonna Solossa, nojaten samalla tyylikkään harmaantuneesti keppiin ja tietenkin täydentäen garderoobinsa perinteisellä viitallaan.

Jopa Leia (edesmennyt Carrie Fisher) saattaa hyvin vilahtaa jo trailerissa, koska hänenkin paluunsa edellisten elokuvien ylijäämäaineistoa käyttäen on jo aikaa sitten julkistettu tosiasia. Luke, Leia ja Lando ovat täkyjä, joilla suuria yleisöjä muistutetaan siitä, keiden ikonisten hahmojen tarinan päätös nyt on tulossa – siitä huolimatta, että originaalitrilogian sankarit eivät todellakaan ole enää episodi IX:n pääosissa. Nostalgiakortit kuuluvat myös asiaan tilanteessa, jossa Lucasfilm episodi IX:n kanssa on, kun The Last Jedin uudet urat aiheuttivat osassa katsojista voimakkaita vastareaktioita ja kun Solo, vanhoja hahmoja uusilla näyttelijöillä korvannut standalone, floppasi taloudellisesti.

lando-leia-empire

Emme nähneet jatko-osatrilogiassa Hanin ja Luken jälleennäkemistä, mutta onko meillä vielä pieni mahdollisuus nähdä Leia ja Lando samassa kuvassa?

Sitten tullaan supermarkettimme varsinaiselle spoileri- ja huhuosastolle. Todennäköisesti yhdenkään näistä legendaarisista sankareista rooli elokuvassa ei ole kovin suuri.

Mark Hamill vietti kuvauksissa tiettävästi vain kaksi lyhyttä jaksoa. Sillä perusteella hänen voisi veikata esiintyvän kahdessa kohdassa elokuvaa (esimerkiksi kerran Reylle ja kerran Kylolle). 81-vuotias Billy Dee Williams ei ihan ulkoelokuvallisista syistä todennäköisesti esiinny ainakaan kovin liikunnallisessa roolissa: tässä vaiheessa veikkaan hänelle esiintymistä Vastarinnan neuvonpidoissa (kuten Bail Organa Rogue Onessa) ja/tai avaruusaluksen ohjaimissa (kuten Lando itse Jedin paluussa). Isompaankin rooliin olisi tosin aineksia, kuten olen ihan itsekin aiemmin spekuloinut: onhan Landolla oletettavasti läheinen, henkilökohtainen setämies-side galaksin hirmuhallitsijan Kylo Renin alter egoon Ben Soloon.

Ja Carrie Fisher, rakas Leiamme, jonka roolin episodi IX:ssä piti olla samalla tavalla keskeinen kuin Hanin VII:ssa ja Luken VIII:ssa, on valitettavasti totaalisen estynyt. Leian IX-roolin on huhuttu muistuttavan kooltaan ja luonteeltaan hänen osuuttaan The Force Awakensissa, mutta oikeastaan se ei ole kummoinenkaan huhu. Jos Leian osuus todella kääritään kasaan vain edellisten osien ylijäämäotoista, ei siitä suurta irtiottoa aiemmin nähdystä voine repiä, sen paremmin kuin suurta rooliakaan – vaikka Carrien veli Todd Fisher onkin kehunut aineistoa. Mutta jos uskomme velipojan sanoja ”käyttämättömistä kohtauksista, jotka voi kutoa osaksi tarinaa”, on ehkä syytä muistella The Force Awakens -huhuja neljän vuoden takaa. Silloin nimittäin kerrottiin, että Vastarinnalla olisi ollut oma superase käytettäväksi First Orderin aurinkomoukaria vastaan, ja Leia olisi käynyt kiihkeitä keskusteluja sen käyttämisestä. Olisiko tämä hylätty juonikuvio nyt kudottu osaksi IX:n tarinaa?

JediGhosts-anakin-yoda-ben-ROTJ

Yoda teki edellisessä episodissa comebackin, kenen vuoro on seuraavaksi?

Luonnollisesti on täysin mahdollista, että elokuvassa esiintyy muitakin sellaisia vanhoja näyttelijöitä, joiden mukana olo olisi jo sellaisenaan spoileri. Maulin roolia Solossa ja Yodan esiintymistä The Last Jedissä varjeltiin vielä suuremmalla tarkkuudella kuin muita Star Wars -salaisuuksia.

Luken haamupaluuta ei katsottu tarpeelliseksi (tai mahdolliseksi) edes yrittää pimittää katsojilta, niin itsestäänselvää se oli (”See you around, kid”, Luke sanoi Kylolle viimeksi elokuvassakin). Mutta jos sinertävien Voimahaamujen kokoontumiseen osallistuisi myös Hayden Christensen eli Anakin Skywalker tai Ewan McGregor eli Obi-Wan Kenobi, siitä ei ennen ensi-iltaa hiiskuttaisi. Kummankin hahmon esiintymiseen olisi sitä paitsi hyvät sisällölliset mahdollisuudet: tässä blogissa olen aiemmin pohtinut, kuinka Anakinin kaiken järjen mukaan luulisi haluavan sanoa suoria sanoja tyttärenpojalleen, ja kuinka Obi-Wanin näyttäytymistä oikeastaan jo pohjustettiin kuulemalla hänen puhuvan Reylle The Force Awakensissa.

naomi_ackie_lady_macbeth

Onko tässä episodi IX:n merkittävin uusi hahmo? Ei ole, sillä kuva on elokuvasta Lady Macbeth. Mutta kuvassa voi olla hänen näyttelijänsä Naomi Ackie.

Cast-listat paljastivat myös joukon uusia näyttelijöitä. Huhujen ja vuotojen perusteella tiedämme heidän rooleistaan jotakin: erityisen vahvoina todisteina kun voi pitää muutamia kuvavuotoja.

Tällä perusteella Naomi Ackien hahmon nimi on Jannah. Koska hän viikko sitten nettiin vuodetuissa promokuvissa kantaa jousta ja näyttää pukeutuneen suunnilleen samaan tapaan kuin kapinalliset Endorilla aikanaan, hänet on selvästi koodattu hyvikseksi. Eräs aiempi Reddit-vuotaja, joka monessa muussa väitteessään esimerkiksi Keri Russellin hahmoon liittyen näyttää myöhempien kuvavuotojen perusteella osuneen oikeaan, väitti Ackien hahmoa Finnin sisareksi. Niin paljon Star Warsissa on usein kyse kadonneista perheenjäsenistä, että en pidä tätä lainkaan mahdottomana, mutta yhtä lailla kyse voi toki olla vain ihonväriperusteisesta veikkauksestakin.

Keri Russell taas ehti itse kertoa hahmollaan olevan ”cooleimman asun”, ja huhujen perusteella rooli on vuotaneissa kuvissa esiintynyt todellakin tyylikäs Zorii, Boba Fettin tapaan kasvot peittävää kypärää käyttävä palkkionmetsästäjä. Tällä perusteella hänestä voisi odottaa pahista, mutta huhut puhuvat pikemminkin ”epäluotettavasta liittolaisesta”.

Koska Jannah ja Zorii esiintyivät myös äskettäin vuotaneessa promojulisteessa päähahmojen ohessa, näiden hahmojen rooleista voi vahvasti veikata tulokkaista suurimpia. Vastaavasti osa nimekkäistäkin näyttelijöistä jää varmasti pikkurooleihin. Episodi IX:n pitäisi kuitenkin pääasiassa keskittyä käsittelemään kestonsa aikana Vastarinnan ja First Orderin välinen sota, Kylo Renin sisäinen konflikti ja Reyn, Finnin ja Poen sankaritarinakaaret.

dominic-monaghan-lost

”Hei, minäkin voin päästä Star Warsiin jos kerran muutkin JJ:n sarjojen näyttelijät”, saattaa Dominic Monaghan olla ajatellut. Kuva Lostista.

Kolmannen kuvavuodon mukaan Richard E. Grant esittää First Orderin upseeria ja Dominic Monaghan vastaavasti Vastarinnan upseeria (tasapainoa, näettehän). Molemmat ovat kuin tyyppicastattuja rooleihinsa – eikä kummallakaan todennäköisesti ole kovin paljon valkokangasaikaa. Molemmat ovat muuten suuria Star Wars -faneja ja varmasti siten ikionnellisia vähästäkin. (Grantin roolista on tosin heitetty kiinnostava teoria, joka taas kerran liittyy hahmojen sukulaissuhteisiin: entä jos hän esittäisi Brendol Huxia, Aftermath-kirjoissa esiintynyttä armotonta Imperiumin kouluttajaa, joka oli mukana perustamassa First Orderia ja joka, tietenkin, on erään toisen Huxin isä. Mutta tämä on vain spekulaatio – ei siis edes huhu!)

matt-smith-doctor-who

”Star Wars -universumiin? Todellako?” kysyy Matt Smith. Kuva Doctor Whosta.

Nimeltä mainituista uusista IX-näyttelijöistä huhuista puuttuu siis oikeastaan vain Matt Smith, ja hän onkin mielenkiintoinen tapaus. Yhdestoista Tohtori ehti jo kieltää roolinsa kuin Pietari ikään, eikä Smithiä olekaan julkistettu virallisissa tiedotteissa. Hänen roolinsa kuitenkin uutisoi arvovaltainen Variety-lehti, jonka lähteet kutsuivat hänen rooliaan peräti ”avainrooliksi”. Ehkä siis Smith ei vain halua tunnustaa mitään, koska mitään ei ole virallisesti tiedotettu?

Tai sitten hänen rooliinsa todellakin liittyy jotain, joka tekee siitä puhumisesta erityisen hys-hys-touhua. Leukaperiensä ja pituutensa perusteella Smithin on esimerkiksi veikkailtu esimerkiksi nuorta Snokea. Itse tosin kuvittelisin, että jos sellainen rooli elokuvassa on, se tehtäisiin Andy Serkisin ja tietokoneanimaation yhteistyönä kuten Snoke aiemminkin.

Toisaalta, yhtä hyvin kyse voi olla siitä, että Smithin rooli on vaikkapa pelkkä äänirooli tai jopa likimain cameo, esimerkiksi käväisy maskin takana yhtenä Renin ritareista. Tällöin hänen osuutensa vertautuisi avainroolin sijaan Daniel Craigin cameoon stormtrooperina The Force Awakensissa – ja Craig muuten hänkin kielsi toimittajille vahvan huhun aikanaan, vaikka oikeasti oli kohtauksen jo kuvannut.

Niin tosiaan, Renin ritarit. Kylo Renin käskyläiset siis tosiaan ovat mukana episodi IX:ssä. Tämä oli melko selvää viimeistään JJ Abramsin palatessa ohjaaja-kirjoittajaksi, sillä sanoihan Abrams jopa aikanaan kehitelleensä ritarikunnalle ”oman elokuvansa verran” taustatarinaa. Huhut ovat kertoneet Renin ritareista jo aiemmin, mutta lopullisesti Renin ritaritkin vahvistuivat viikon takaisessa vuotaneessa promojulisteessa.

Se jää silti nähtäväksi, ovatko Renin ritarit tässäkään elokuvassa varsinaisia ”hahmoja” (edes siinä mielessä kuin vaikkapa Rebels-sarjan inkvisiittorit) vai pikemminkin vain stormtrooperien tai Snoken valtaistuinsalin vartijoiden tapaisia kasvottomia vastuksia. Tähän asti kerrotun perusteella on vaikuttanut siltä, että Renin ritarit olisivat toisia Luken ex-oppilaita, Kylon koulusurman toisia toteuttajia, mutta toisinkin heidän tarinansa voi selittyä.

Knights-of-Ren

”Meidän vuoro! Meidän vuoro!”

Mutta katsotaanpa vielä sitä promojulistetta. Kyseessä ei ole elokuvan virallinen juliste – sellaisenkin saatamme saada ensi viikolla – mutta sen asettelu kertoo jotain ainakin elokuvan markkinoinnillista kärjistä.

Asetelman keskiöön on oikeutetusti nostettu Rey (Daisy Ridley) ja Kylo Ren (Adam Driver). Juuri heille tämä trilogia viime kädessä kuuluu. Kylo pukeutuu jälleen naamioon (jota hän on korjaillut kasaan punaisella aineella), Reyn asu on luontevaa jatkumoa hänen The Last Jedin kostyymilleen.

Mukana kuvassa ovat tietysti ”uuden sankaritrion” kaksi muuta jäsentä, Finn (John Boyega) ja Poe (Oscar Isaac) sekä uuden trilogian suosikkidroidi BB-8. The Last Jedin täydennystä Rosea (Kelly Marie Tran) kuvassa ei näy. Hänen sijaansa mukaan ovat päässeet uudet hahmot Jannah (Ackie) ja Zorii (oletettavasti siis Russell), sekä uusi, kalan ja huttin risteytykseltä näyttävä alien-otus ja uusi, pyörällä kulkevan megafonin näköiseksi jo vuodoissa kuvailtu pikkudroidi. Niin sanottuja vanhoja hahmoja julisteessa edustavat vain Chewbacca (Joonas Suotamo) ja hämmentävästi Chewien aseeseen pukeutunut Threepio (Anthony Daniels) – tämäkin erikoinen detalji muuten esiintyi huhuissa jo ennen julistetta.

Vaikka juliste on asettelultaan melkoinen roiskaisu sinne ja tänne, siinä on tiettyä tälle trilogialle ominaista tasapainoakin: Kylo, Renin ritarit ja valkoiset sekä punaiset stormtrooperit alalaidassa tasapainottuvat yläosan sankareilla ja tutuilla kapinaliiton hävittäjäaluksilla. Asetelma myös tukee huhua siitä, että palkkionmetsästäjäksi kuvailtu Zorrii ei ole ainakaan täysin pahisten leirissä.

Hyvän ja pahan tasapainosta tässä trilogiassa, saagassa ja siten myös episodissa IX tunnetusti on kyse. Spoilaavan kirjoitussarjan toisessa osassa käyn vähän läpi sitä, mitä huhuissa elokuvan tapahtumista huhuillaan.

Mainokset

Episodi IX:n kuvaukset: Missä Falcon piileksii, ketä Tohtori näyttelee?

Episodi IX:ää on nyt kuvattu Britanniassa noin kuukauden verran.

Ja ilmeisesti tosiaan siis vain Britanniassa! Ainakaan mistään maailman kolkasta ei ole bongattu sarjan näyttelijöitä spoilaavasti lentokentillä (kuten Adam Driver Irlannista The Last Jedin kuvausten aikaan) tai Star Wars -henkisiä lavasteita rakenteilla (kuten saman elokuvan Dubrovnikin kuvauksista Kroatiassa ensin kuultiin).

Kirjoitus käsittelee kuvauksista vuodettuja valokuvia ja silminnäkijähavaintoja sekä huhuja, mutta ei sisällä todellisia juonispoilereita.

On tosin nytkin olemassa huhu, että kuvauksia valmisteltaisiin Jordaniassa. Se tarkoittaisi todennäköisimmin paluuta Jakkulle. Reyn kotiplaneetan Jakkun hiekkapohjaiset kohtaukset kuvattiin The Force Awakensiin Abu Dhabissa Arabiemiraateissa, mutta se valittiin tuolloin kuvauspaikaksi juuri Jordanian ohi vain tuotantotukikannustimien myötä, ei minkään erityisen hiekkalaadun ansiosta. Ja Jakkullehan tie voisi hyvin episodi IX:ssä viedä, koska uuden trilogian tärkeisiin juonilankoihin on kuulunut Reyn sisu odottaa kadonnutta perhettään Jakkulla.

(Toinen aiempiin Star Wars -planeettoihin liittyvä huhu puhuu paluusta Yavin IV:lle, mutta originaalielokuvan kapinallistukikohta on melkein kuin Boba Fett: aina siitä jotain huhutaan.)

Mutta ei se mitään, vaikkei ulkomailla kuvatakaan. Paljon voi lavastaa studioon: vaikkapa lumisen metsänkin, kuten The Force Awakensin lopputaistelussa. Minusta on vaikuttanut, että uusien Star Warsien tuotantojen edetessä Lucasfilm on yhä enemmän alkanut taipua siihen, että studion suojissa pysyminen nimenomaan on helpompaa kuin maailman silmien alla kuvaaminen. The Force Awakensia tosiaan kuvattiin Abu Dhabissa ja useammassa ulkokohteessa Englannissakin, mutta niistähän sitten vuotikin kuva-aineistoa ulos, etenkin Greenham Common -lentokentältä, jonne lavastettiin D’Qarin tukikohtaa. The Last Jedissä näyttelijät jalkautuivat enää vain Irlannin kohtalaisesti eristettävissä olleille jyrkänteille: Dubrovnikissa ja Bolivian suola-aavikolla kuvattiin ilman tähtiä, ja kaikki näyttelijöiden osuudet tallennettiin Pinewoodin studioilla Lontoossa.

Mutta ei kotimaassa kuvaaminen nytkään näytä tarkoittavan vain sisätiloja! Itse Millennium Falcon on parhaillaan pystytettynä kirjaimellisesti Pinewoodin takapihalle, Black Park -nimiseen puistoon. Siis aivan julkiseen puistoon, mutta kuvausalue on tietenkin rajattu yleisöltä piiloon.

episode-ix-falcon-black-park

Asiasta uutisoineen Making Star Warsin myöhemmän raportin todistekuva näyttää pitkiä köynnöksiä, joita on lisätty puiston oikeisiin puihin ja näin muutettu tunnelmaa lontoolaisesta hieman trooppisemmaksi. Yhden kuvan perusteella tunnelma voisi tuoda mieleen Endorin tai Naboon, mutta tämä vain heittovertauksena aiempiin Star Wars -planeettoihin, ei oikeana spekulaationa paluusta kummallekaan noista planeetoista.

MSW:n silminnäkijät ovat myös nähneet Falconin peiteltynä suojakankaaseen, mutta nettisivu veikkaa (todennäköisesti oikein), että kangas ei ole elokuvan lavaste, vaan yksinkertaisesti pieni suoja noita silminnäkijöitä vastaan. Niin ikään nettisivu raportoi silminnäkijöiden puhuneen ”juoksuhautojen kaivamisesta”, mutta huomauttaa aivan oikein, että kyse ei välttämättä ole elokuvassa näkyvistä juoksuhaudoista, vaan kenties kameralle kaivettavista kuopista. Tämä on minusta uskottavampaa kuin isojen, oikeiden lavasteiden kaivaminen julkiseen puistoon: Star Wars -elokuvia kuvataan usein alhaalta hieman yläviistoon. MSW jatkaa vielä raportissaan myös ”linnaa” tai ”tykkitornia” muistuttavista rakenteista, mutta ei ole itsekään varma, onko näissä raporteissa kyse Star Warsista: kuvataanhan Pinewoodin studioilla muutakin.

Brittitabloidi The Sun puolestaan julkisti sille vuodettuja kuvia ulkokuvauksista ”maaseudulta Lontoon ulkopuolelta”. Niissä näkyvät selvästi John Boyega (Finn), Oscar Isaac (Poe Dameron), Joonas Suotamo (Chewbacca) ja joukko ekstroja. Rinteessä saattaa seistä myös uusi pääkastin näyttelijä Naomi Ackie, mutta kuvan tarkkuus ei riitä varmuuteen tästä.

episode-ix-finn-poe-leaked-photo

Kuvista ei oikein voi päätellä mitään sen kummoisempaa elokuvan juonesta, että olisin kokenut tarvetta oikeaan spoilerivaroitukseen. Finn, Poe ja Chewie kohtaavat näemmä talonpoikien näköisiä uusia hahmoja jossain kohtaa elokuvaa, ja nämä ratsastavat hevosen kaltaisilla olennoilla. Kohtaus vaikuttaa enemmän tapaamiselta kuin taistelulta. Maantieteellisesti paikka vaikuttaa kuivalta, sanan molemmissa merkityksissä: heinä ja ruoho ovat vaalenneet kuuman kesän 2018 auringossa, eikä kuvissa näy mitään sellaista, joka olisi tehnyt juuri tästä rinteestä ihanteellisen kaukaisen galaksin kuvauspaikan.

Mutta poikien pukumuotia voi tietysti jo tästä zuumailla. Finnillä näyttäisi olevan ohjaajan twiitissäkin jo vilahtanut liivi sekä hyvin samankaltaiset siniset ja pystyraitaiset housut kuin Han Sololla episodi IV:ssä. Poen kuuluisa autiomaatkin nähnyt takki puuttuu kummaltakin, ja jos planeetalla on olevinaan kuuma, mahtaa lentäjä-ässän sormille tulla hiki mustissa sormikkaissa. Niin, ja vaikka Boyega kertoi somessa kasvattavansa roolia varten tukkaa, ei Finnin letti näemmä mitenkään silmiinpistävän pitkä ole.

Tämä toinen, tuntematon kuvauspaikka on saattanut olla käytössä jopa vain noiden yksienkin ulkokuvausten ajan, mutta Black Parkin kuvauspaikalla selvästi tapahtuu yhä ja se on, suojattu tai ei, sikäli julkisella paikalla, että siitä kuulemme varmasti pian lisää.

episode-ix-suotamo-leaked-photo

Ilahduttavia episodi IX -uutisia on kuulunut myös näyttelijärintamalla. Kuvausten alkamisesta kertoneen tiedotteen jälkeen näyttelijälista on täydentynyt nimekkäillä brittimiehillä Dominic Monaghanilla ja ilmeisesti myös Matt Smithillä, jonka mukana olosta uutisoi Variety tänään. Monaghan tunnetaan parhaiten Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian Merrinä ja episodi IX:n ohjaajan JJ Abramsin talliin kuuluneen Lost-sarjan Charliena. Smith taas on kuuluisa roolistaan yhdentenätoista Tohtorina Doctor Whossa ja viime vuosilta prinssi Philipinä The Crownissa.

Molemmat miehet ovat mainioita lisäyksiä Star Wars -galaksiin. Vaikka heidän isoimmat roolinsa ovat tarinoidensa sankarien rooleja ja vaikka heidät tunnetaan velmuista hymyistään, heissä on molemmissa särmää, syvyyttä ja tummuutta, joiden perusteella heidät olisi helppo roolittaa myös todella synkkiin pahisrooleihin. (Smithin kaudet Tohtorina ovat etenkin jälkikäteen tarkastellen todella hienostunut hahmotutkielma henkilöstä, joka ”hyvyydestään” huolimatta on hyvin monella tavalla, vain hieman toisesta näkökulmasta tarkasteltuna, kaikkea muuta kuin ”hyvis” – ja juuri tällaisia tietyn näkökulman totuuksiahan Star Wars on pullollaan.)

matt-smith-doctor-who

Matt Smith toisessa sodassa, toisessa galaksissa: Doctor Whon yhdestoista Tohtori.

Mutta kuinka trilogian ja saagan päätösepisodiin mitenkään mahtuu viisi keskeistä uutta hahmoa: Keri Russell, Richard E. Grant, Naomi Ackie, Dominic Monaghan ja Matt Smith? Kun kasaan käärittävänä on galaksin kohtalo, Skywalkerien perintö sekä Reyn, Kylon ja Finnin tarinat, muitakin tuttuja hahmoja unohtamatta, kuinka mukaan todella mahtuu noin monta uutta kasvoa?

Yhä todennäköisemmältä vaikuttaa minusta, että näistä näyttelijöistä pari tai ehkä kolmekin näyttelee Renin ritareita. Voisin hyvin kuvitella heistä kenet tahansa – mutta ehkä ensimmäisinä veikkauksinani Russellin ja Monaghanin – näiden Kylo Renin alaisten (tai mahdollisten kilpailijoiden) rooleissa. Vaikka Renin ritareita ei ole kunnolla esitelty elokuvissa tai oheistarinoissakaan, heidät on kuitenkin mainittu nimeltä The Force Awakensissa, ehkä ilman nimeä The Last Jedissä ja vilaukselta nähtykin Reyn Voima-näyssä uuden trilogian avausosassa. Näin ollen ritarit olisivat kyllä uusia hahmoja, mutta tavallaan eivät silti uusia hahmoja.

Richard E. Grantin todennäköisin rooli on sotilaskomentaja jommalla kummalla puolella: molemmilla puolilla tällaiselle uudelle hahmolle lienee tarvettakin. Naomi Ackien rooliksi on ihonvärinsä vuoksi aika helppo veikata Landon tytärtä, mutta niinpä vain Daisy Ridleyäkin oli aikanaan ulkonäön puolesta loogista olettaa Hanin ja Leian tyttäreksi, ja väärässä olimme silloinkin. Luulen kuitenkin Ackien olevan sankarien puolella, ja The Sunin kuvat vain vahvistavat luuloani, vaikken voikaan olla varma kuvan naisen henkilöllisyydestä.

Ja sehän on perinteitä tarkastellen selvää, että näistä näyttelijöistä ainakin yksi nähdään elokuvassa ainakin osittaisen alien-maskin takana, ellei motion capture -hahmona. Etenkin Monaghan ja Smith ovat tosiaan sellaisia naamanvääntelijöitä, että heidän tulkintansa tulisi taatusti esiin kerrosten altakin.