Kuka on kuka, osa 1

Posted on 16/05/2014 by Aki Jörgensen

Hahmospekulaatiot ja -huhut etenevät. Kokoan ja kommentoin:

Rebelsin Inkvisiittori (promokuva).

Max von Sydow as The Inquisitor.

Kuka? The Inquisitor on, tietenkin, Rebelsin pääpahis, joka metsästää jäljellä olevia jedejä Darth Vaderin käskystä. Koska hahmo käyttää promokuvissa valomiekkaa, hahmo saattaa olla itsekin ex-jedi, jedijärjestöön liian vanhana kelpaamattomana katkeroitunut tai muuten Voima-herkkä. Mutta ei kai sentään sith.
Miksi? Inkvisiittorin ääninäyttelijää ei ole paljastettu, vaikka sarjan muut päähenkilöt on. Tuntuu täysin mahdolliselta, että tämä johtuisi siitä, että näyttelijän nimen paljastaminen olisi spoileri. On lähes varmaa, että Rebelsillä luodaan jonkinlaista siltaa uusiin elokuviin, ja huhujen mukaan sarjassa esiteltäisiin elokuvissa nähtäviä hahmoja. Jos taas juuri Inkvisiittori olisi mukana Episode VII:ssä, näyttelijän kai täytyisi jo ikävuosien perusteella (Rebels tapahtuu noin 45 vuotta ennen uutta trilogiaa) olla paljastetuista juuri von Sydow. Itse asiassa, animaatiohahmon kapeissa kasvonpiirteissäkin voi nähdä jotain sydowmaista. Spekulaatiota voi vahvistaa lisää muistamalla, että Rebelsiä äänitetään parhaillaan jenkeissä – voisiko tämä selittää, miksi von Sydow ei ollut mukana Lontoossa tallennetussa cast-valokuvassa?
Miksi ei? Jos Inkvisiittori kerran on Rebelsin pääpahis, animaatiosarjan hahmot törmännevät häneen tiheään jo ensi syksynä. Eikö hahmo silloin kuluisi jo liikaa ennen Episode VII:n ensi-iltaa? Kenraali Grievousta käytettiin aikanaan vähän samoin, ontuvahkoin tuloksin, eikä kyse edes ollut elokuvansa pääpahiksesta. Eikö uuteen SW-trilogiaan kuitenkin haluttaisi ihan oma vahva pahiksensa?
Totta vai huttua? Mahdollista, mutta sisuskalutuntumalla veikkaisin kuitenkin, että ei.

Rebelsin Zeb Orrelios (promokuva).

Andy Serkis as Zeb Orrelios.

Kuka? Rebelsin soturialien, jonka äänen sarjassa tekee Steve Blum. Hahmon ulkonäkö perustuu yhteen Ralph McQuarrien alkuperäisistä Chewbacca-luonnoksista, ja trailerien perusteella samasta suunnasta voi periytyä hahmon luonnekin. Mieleeni tulee myös Adam Baldwinin hahmo Fireflystä.
Miksi? Tätä ei kai kukaan edes väitä huhuksi, vaan kyse on puhtaasta spekulaatiosta. Päätelmäketju on kelpo. Jos Andy Serkis esittää motion capture -hahmoa, hän tottakai voisi esittää Zebiä. Koska Zeb on alienhahmo, hän tottakai voisi olla mukana kehissä vielä Episode VII:n aikaan tarinoiden ajallisesta etäisyydestä huolimatta. Ja jos, kuten jo edellä viitattu, Rebelsin päähahmoissa on mukana Episode VII:ssä ”palaavia” hahmoja, Zeb voisi siten sellainen olla.
Miksi ei? Jos Serkis olisi Zeb, miksi hän ei olisi Zebin ääni myös sarjassa?
Totta vai huttua? Täysin mahdollista tämäkin, mutta äänestän ei.

Darth Plagueis nimikkoromaaninsa kannessa. (tuo pää oikealla).

Max von Sydow as Darth Plagueis.

Kuka? Tulevan keisarin Palpatinen sith-mestari. Darth Plagueisin hahmoa puidaan tietysti Legendsiksi muuttuneessa expanded universessa, mutta hahmo on kaanonia, koska Palpatine mainitsee hänet Episode III:n viettelykohtauksessa oopperassa, väittäen Plagueisin olleen ”niin voimakas, että hän pystyi jopa estämään ihmisiä kuolemasta”, kunnes kuoli oman oppilaansa käsissä. Elokuva eli kaanon ei varsinaisesti paljasta, että oppilas oli Palpatine itse, mutta vihjaa sen riittävän vahvasti, että uskallan pitää tätäkin kaanonina.
Miksi? Darth Sidiousin opettaja olisi ilman muuta riittävän uskottava pahis uudelle Star Wars -trilogialle. Plagueisin paluu kuolleista asettaisi jännittävään kontekstiin Palpatinen sanat opettajansa kyvystä palata kuolleista – Episode III:ssahan Palpy valehtelee juoniakseen Anakinin pimeälle puolelle, mutta tämän käänteen myötä Plagueis olisi kuin olisikin onnistunut siinä, missä edes Palpatine tai Vader eivät. Tällaisen olennon paluu galaksiin olisi sitä paitsi väkevä oikeutus otsikolle Episode VII – vuosien päästä valmistuva jatko-osa muuttuisi uudeksi linkiksi suureen taistoon jedien ja sithien välillä. Maanpäällisemmällä tasolla hahmo tarjoaisi vaivattomasti selkeän yhteyden prequel-trilogiaan, tuntumatta kuitenkaan liikaa Palpatinen toistamiselta. George Lucasin tiedetään lisäksi olleen aikanaan erityisen kiinnostunut Plagueisin nimikkoromaanin käänteistä, mikä voisi hyvinkin viitata jonkinlaisiin hahmoa koskeviin jatkosuunnitelmiin – ja kyllä, romaani sisältää vihjauksen siitä, että Palpatine pelkäsi opettajansa sittenkin vielä palaavan. Mitä sitten tulee juuri von Sydowiin: jos Plagueis palaisi kuolleista, kyseessä olisi jonkinlainen olento rajan takaa, jollaista pahiksia ennenkin näytellyt ikämies Max von Sydow voisi esittää vaikka unissaan. Tämä taas täsmäisi AICN:n väitteisiin von Sydowin hahmon hurjasta ulkomuodosta, ja kenties jopa saman puljun otsikkohuhuun The Ancient Fear (jota tosin en usko oikeaksi).
Miksi ei? Vanha expanded universe selitti Plagueisin historian, joten kyseessä on nykykatsannoltaan käytännössä Legends-hahmo. Toisaalta, juuri Legends-buuttauksen vuoksi mikään ei pakottaisi uuden trilogian Plagueisia olemaan mitenkään sama hahmo nimeä pitemmälle.
Totta vai huttua? Joudun vastaamaan, että olen erittäin innostunut vaihtoehdosta, että tämä olisi totta.

Billy Dee Williams nykyisin. (kuva: Gage Skidmore)

Billy Dee Williams as Lando Calrissian.

Kuka? eheh.
Miksi? Koska kaikki olettavat ja toivovat. Koska muut vanhat ovat mukana, ja koska jopa Denis Lawsonia kysyttiin palaamaan Wedgeksi (kieltäytyi, ja oletan, että kyse olisi ollut cameosta). Koska Dee Williams jopa sanoi äskettäin tulossa olevan jonkin Lando-projektin.
Miksi ei? Jos Lando olisi Episode VII:ssä isossa roolissa, Billy Dee Williamsin olisi pitänyt istua cast-valokuvassa.
Totta vai huttua? Uskon, että Landolle järjestyy vielä viuhahdus valkokankaallakin, mutta uskon, että Dee Williamsin vihjaama Lando-projekti on Rebels.

Legends-tarinoiden Jacen Solo. Ei Adam Driverin hahmo, mutta…

Adam Driver as ”Jacen Solo”.

Kuka? Jedi Newsin julkaisema huhu ei väitä Driverin esittävän juuri expand…Legends-hahmo Jacenia, vaan yksinkertaisesti Han Solon ja Leia Organan poikaa. Tätä houkuttaisi pimeä puoli, ja merkittävä osa uuden elokuvan juonta olisi yritys pelastaa hänet pimeältä puolelta.
Miksi? Muistanette, että Variety kertoi jo ajat sitten varmana itsestään, että Driver näyttelisi elokuvassa pahista. Huhu on ollut sitkeä siitä lähtien. Toisaalta, Driveria epäiltiin jo aiemmin Soloksi, ulkonäönkin perusteella. Tämä kuvio mahdollistaisi myös Solo-kaksosten tai ainakin sisarusten esiintymisen uudessa trilogiassa – ainakin minä olen aina olettanut, että lasten lukumäärä oli expanded universen sisällä niin sanottu Lucas-fakta.
Miksi ei? Jacen Solo kääntyi pimeälle puolelle vanhassa expanded universessa, joten kuvio on ikään kuin jo käytetty. Käytetty se on elokuvissakin, sikäli jos puhutaan hyvän hahmon ja vieläpä Skywalkerin pimeän puolen houkutuksista. Haluttaisiinko uudessa trilogiassa toistaa tätä kaavaa?
Totta vai huttua? Vastaan ensin edelliseen kysymykseen: pidän täysin mahdollisena, että haluttaisiin. Pimeän puolen houkutus on, niin tuttu kuin tahansa onkin, Star Wars -mytologian ytimessä. Aivan varmasti meillä on uudessakin trilogiassa hahmo tai hahmoja, joita Voiman nopeampi, helpompi ja houkuttelevampi tie kiinnostaa. Tällaisen hahmon ei tietenkään tarvitse olla Solo/Skywalker, mutta vahvemman emotionaalisen pohjan käänteelle saa, jos ydinperhepiiristä on kyse. Josta pääsenkin siihen, että olen koko ajan uskonut, että uuden trilogian uuden sukupolven täytyy koostua vahvasti Skywalker-suvusta. Ei käy järkeen, että Daisy Ridleyn hahmo olisi suvun ainoa uusi toivo. Eikä oikeastaan sekään, että uusi trio Ridley/Boyega/Driver (tiedän, tämäkin on spekulaatiota) koostuisi 2/3 ulkopuolisista. Ja mitä sitten tulee expanded universessa käytetyn kuvion toistamisesta: eihän sen samoin tarvitse mennä. Driver-Solon pimeän puolen houkutus voi esimerkiksi olla ennen kaikkea vain trilogian ensimmäisen osan juonikuvio. Ei Driver-Solosta tarvitse kasvaa koko galaksia uhkaava superpahis kuten expanded universessa kävi. Ei katsoja tiedä, miten Driver-Solon käy, vaikka olisi lukenut jokaisen Legends-kirjan. Tämän pitkän pohjustuksen jälkeen vastaan siis itse kysymykseen: jep, uskon, että tässä ollaan jäljillä.

Spinoffit: Jos tää pahis ois nyt hyvis

Posted on 28/04/2014 by Aki Jörgensen

Viime viikolla odoteltu Lucasfilmin ”executive breakfast” saattoi tapahtua tai sitten ei. LFL kiisti muun muassa TheForce.netille koko tapahtuman olemassaolon, mutta MakingStarWars.net väittää sen tapahtuneen ja näyttää kuvat todisteeksi. Mikäs siinä, kyllähän tuo tapahtuneelta näyttää. Mutta oliko siellä nyt sitten oikeasti paikalla George Lucas ja originaalitrilogian näyttelijöitä kuten MSWN:n skuuppi väitti? Enpä tiedä. Etenkin kun Harrison Ford, Carrie Fisher ja Mark Hamill tuntuvat kaikki sattumoisin olevan parhaillaan Lontoossa…

MakingStarWars.net väitti niin ikään erään aamiaisen keskustelunaiheista olleen Boba Fett -spinoff-elokuvan. Lainaus sivulta:

The executives are apparently enthusiastic about the rocket man. There are some minor problems going forward with a film about a villain, however. The general problem with Boba Fett is how to use him effectively without ruining his evil essence to make him the protagonist of a Star Wars Spin-off film.

Tästä on helppo jatkaa hieman spekulaatiota, koska oli totuus tuosta aamiaisesta ihan mikä tahansa, ihan tarkalleen näinhän asia Boba-leffan osalta on. On koko ajan ollut varmaa, että Boba Fett on korkealla spinoff-elokuviin tarjolla olevien hahmojen listalla. Ja yhtä selvää on, että juuri tuo ongelma siihen sisältyy: Boba on pahis, ja isojen yleisöelokuvien päähenkilöt eivät yleensä ole.

Ongelma ei toki ole uusi. Boba Fett on seikkaillut expanded universen sarjakuvissa ja romaaneissa yleensä nimenomaan omillaan, ilman Luke Skywalkeria tai Han Soloa häntä vastassaan. Tämä varmasti johtuu juuri siitä, että vastakkainasettelu ykkössankareihin tekisi Bobasta peruuttamattomasti pahan, kun taas rinnastus vieraampiin hahmoihin tai toisiin pahoihin kuten Darth Vaderiin saa hahmon näyttämään ambivalentimmalta. Yleensä Boba Fett on tavattu esittää eräänlaisena western-sankarina: palkkionmetsästäjänä, joka kyllä tappaa kylmäverisesti ja kerää rahat tappamisestaan, mutta jolla on kilpakumppaneihinsa (ja usein myös Imperiumiin) verrattuna jonkinlainen oikeudentunto. Tämä tietenkin sopii, koska Boba Fettiä perinteisesti pidettiin jo elokuvissa eräänlaisena ”man with no namena” (hahmoa alunperin näytelleen Jeremy Bullochin mukaan häntä piti esittääkin ”kuin Clint Eastwoodia”). Kun Boballe on tarjottu vastustajaksi vielä häikäilemättömämpi tyyppi, on lukija saanut sankarikseen Boban eräänlaisena hyviksenä. Inhimillistämistemppuihin kuuluu, että tietysti Boba Fettkin on saanut expanded universen puolella itselleen perhettä.

Elokuvien maailmassa ongelma taitaa silti olla vielä isompi. Jos ajatellaan Marvel-filmatisointeja esimerkkinä – Lucasfilmillä ainakin ajatellaan – edessä tuskin on kovin jyrkkäsärmäisiä SW-spinoffeja. Ison rahan elokuva on ilmeisesti ja valitettavasti tämän hetken Hollywoodissa liian puhdasta rahantekoa, että Disney lähtisi kovin rajuille poluille. Boba Fettin pitää siis voida toimia omassa elokuvassa hyviksenä vaikkapa Wolverinen tapaan.

Sinänsä Boba Fett on, minusta, ensiluokkaista ainesta spinoff-elokuviin. Hahmohan on SW-fanien suurimpia suosikkeja, mutta – ihan oikeasti ja sormet Whillien aikakirjoilla – samalla täysin yliarvostettu. (Ja hei, tämän sanoo nyt kaveri, joka 2000-luvun alussa käytti yleisesti netissä Boba-avataria, eikä mikään varsinainen Boba-vihaaja.)

Boba Fett oli sivuhahmo, joka originaalitrilogiassa lähinnä seisoskelee paikallaan, mutta jolla sattuu olemaan cooleista coolein asu. Hahmo lausuu muutaman repliikin, joista muistettavimmassa uskaltaa sanoa vastaan itselleen Darth Vaderille, mutta ei pääse loistamaan toimintakohtauksissa. Jos Boban olisi annettu kasvaa hahmona Jedin paluussa, tilanne olisi toinen, mutta sen sijaan George Lucas katsoi parhaaksi tehdä Bobasta ensimmäisen (muttei viimeisen) typerästi tapetun sivupahiksensa. Expanded universen puolella Boballa on toki enemmän tekemistä, mutta merkittävä osa tarinoista toistaa samantapaista kaavaa toisiaan pettävistä palkkionmetsästäjistä ja metsästäjien palkkaajista.

Sen sijaan prequel-trilogia käsitteli minusta Bobaa erinomaisesti. Vastakkaisiakin mielipiteitä toki on, mutta minusta se, että Boba Fettistä tehtiin Jango Fettin poika ja tälle annettiin siten sekä kiehtova tausta että uskottava syy naamioitumiseen (muistammehan, että Boban kasvot ovat galaksin yleisimmät), syvensi tärkeäksi vaivihkaa muuttunutta hahmoa hienosti. Nyt, kun vanha expanded universe jää vaihtoehtoiseksi Legends-universumiksi ja kaanonia on vain kaikki mikä elokuvissa on nähty, myös Boba Fett on jälleen tabula rasa, jonka kasvukivuista palkkionmetsästäjäksi Imperiumin galaksissa emme tiedä kovinkaan paljon. Ja, tietenkin, jos Boba uudessakin SW-universumissa kiipeää ulos sarlaccin kidasta, emme tiedä mitään hänen vaiheistaan Jedin paluun jälkeen. (Niin paljon kuin toivonkin, ettei Episode VII jää pelkäksi vanhojen juttujen muisteluksi, en panisi pahakseni Boban paluuta – jo ihan vaikka siksi, että hahmo voitaisiin tappaa tyylikkäämmin…)

Niinpä siis: bring on Boba-spinoff, jos minulta kysytään. Executive breakfastillakin pohditun (siis jos..) ongelman tiedostaen mietin, että tässä tapauksessa paras vaihtoehto voisikin olla niin sanottu origin story -elokuva. Siis elokuva, jossa Boba Fett olisi vaikkapa parikymppinen aloitteleva palkkionmetsästäjä, joka kipuilisi kloonialkuperänsä kanssa muistaen ikävän veljessuhteensa Imperiumin sotilaisiin. Juonen saisi jo siitäkin, että Boba kenties törmäisi jäljelle jääneisiin jedeihin, joiden tietää olevan vastuussa isänsä kuolemasta. Tällainen tarina voisi ehkä välttää vanhassa expanded universessa jo moneen kertaan nähdyt kuviot paremmin kuin Imperiumin tai Uuden Tasavallan aikaan sijoitettu erillistarina.

Kaksi Bobaa (Jeremy Bulloch ja Daniel Logan) Celebration Europessa kesällä 2013. (kuva: Aki Jörgensen)

Mitä sitten tulee elokuvan todelliseen toteuttamiseen, kannattaa huomata, että prequelien Boba Daniel Logan on nuorekas (s. 1987), conventionien perusteella velmu kaveri ja komeakin kaiken lisäksi. Kaikki tietysti olettavat (elleivät suorastaan ole tietävinään), että Boba-tarinan kirjoittaa Lawrence Kasdan. Joko spekuloidaan ohjaajasta…?

Hei hei, expanded universe II: Hei hei nyt ihan oikeasti

Posted on 25/04/2014 by Aki Jörgensen

Okei, emme saaneet näyttelijäuutisia eilenkään. Tunnustan, olin pienessä valmiudessa.

Mutta tänään näemmä sitten toisia uutisia: virallisella sivulla julkistettiin viimein lopullinen vahvistus siitä, että vanha expanded universe todellakin on nyt ei-kaanonia: Star Wars Episodes VII-IX will not tell the same story told in the post-Return of the Jedi Expanded Universe.

Uutta kaanonia ovat nyt lähtökohtaisesti vain elokuvat ja Clone Wars -sarja. Seuraavaksi siihen liittyy tietenkin Rebels-animaatio, ja sitten kaikki uusi EU tästä lähtien. Kai sitä muuten yhä kutsutaan EU:ksi?

Tämän ei pitäisi enää yllättää ketään, mutta ehkä vielä juuri tänään joitakuita, jotka sitkeästi toivoivat Peter Mayhewnkin näyttelevän Episode VII:ssa Lowbaccaa tai jotain. Hyvä siis, että tämä asia nyt vihoviimein on sanottu suoraan. Kauan sitä odoteltiinkin.

Ilmoitus sisältää lisäksi tunteikkaan muisteluvideon, jossa suosikki-EU-tarinoitaan muistelevat muun muassa niiden luojat. Video on melkeinpä rohkea sentimentaalisuudessaan: siinähän nostetaan esiin koko joukko kenties osalta jo unohtuneita EU-tarinoita, joiden Lucasfilm kuitenkin juuri tällä ilmoituksella haluaa nyt jäävän toissijaisesti!

Imperiumin perillinen: nyt kivijalkana vaihtoehtouniversumissa nimeltä Legends.

Lisäksi tiedote sisältää itseäni erityisesti ilahduttavan toisen vahvistuksen: vanhan expanded universen kohtalon. Sen sijaan, että sieltä ”poimittaisiin parhaita palasia” uuden kaanonin puolelle, kuten välillä ehdittiin jo arvella, vanhat kirjat, sarjakuvat ja muut tarinat luokitellaan nyt leimalla ”Legends”. Tässä tapauksessa selkeä ratkaisu on myös paras, ja aikalailla se mitä uutta kaanonia ylläpitävän tarinaryhmän julkistuksen yhteydessä arvelin: nyt meillä kaksi vaihtoehtoista SW-historiaa, Legends-kaanon ja uusi kaanon. Vaikka vanhaa expanded universea rakastaisi kuinka, on pakko myöntää, että epäselvä kirsikoidenpoimintatilanne olisi ollut vaihtoehdoista pahin.

Se, että julkistusviestissä kerrotaan uusien tarinoiden luojien ammentavan vanhasta EU:sta, tarkoittaa tietysti, että sieltä voidaan kierrättää uuteen tapahtumia, paikkoja tai hahmoja (tiedote mainitsee esimerkkinä muun muassa Sienar Fleet Systemsin). Ei varmaankaan, että sieltä kierrätettäisiin kokonaisia tarinoita sellaisenaan mukaan uuteen kaanoniin, ellei sitten aikajanan prequel-sidonnaisia osia. Jolloin sen täytyy tarkoittaa, että EU:sta, anteeksi Legends-tarinoista, mahdollisesti nostettavat tapahtumat ja paikat voivat olla nyt aivan toisenlaisia, ja hahmot käyttäytyä toisin. En vastusta tätä lainkaan: jos vaikkapa pidämme suuramiraali Thrawnia erinomaisena hahmona, miksi vastustaisimme hänen kiepauttamistaan mukaan johonkin uuden kaanonin tarinaan? Kunhan vain muistamme, että tämän Thrawnin tausta tai tulevaisuus voi olla toinen kuin entisen.

Carry on, nothing to see here. Paitsi että onhan se juuri tällä hetkellä vähän hassua, että nyt kaikki Clone Wars -animaation lapsellisimmat Binks-jaksotkin ovat ”immovable canon” – ja kaikkein aikuisimmatkin expanded universe -romaanit eivät.

Tarkinin oma romaani. Olenkohan jopa kiinnostunut?

TÄYDENNYS: Tiedotetta seurasikin toinen tiedote, jossa kerrotaan Del Reyn pitävän SW-kirjojen lisenssin jatkossakin. Ensimmäiset uudet, uuteen kaanoniin kuuluvat kirjat ovat A New Dawn (johdatus Rebels-sarjaan), vanhan trilogian klassikkohahmoon pureutuva Tarkin ja tutunkuuloisesti otsikoidut Heir to the Jedi sekä Lords of the Sith. Viimeksi mainituista: en hämmästyisi, vaikka nämä vuoden 2015 puolelle luvatut romaanit sijoittuisivat jo Jedin paluun jälkeiseen aikaan.

Chewbacca murskaa expanded universen

Posted on 08/04/2014 by Aki Jörgensen

Peter Mayhew palaa Chewbaccaksi, kertoo uskottava vahvistamaton tieto. (kuva: Aki Jörgensen)

Peter Mayhewn paluu Star Warsiin näytti lähes varmalta reilu viikko sitten yhden ainoan pienen twiitin perusteella: texasilainen Comicpalooza-tapahtuma tiedotti, ettei Mayhew pääse toukokuussa paikalle “due to filming”. Nyt The Hollywood Reporter (tahtoo sanoa: uskottava lähde) raportoi Mayhewn todella palaavan rooliinsa Chewbaccaksi.

Tieto on tietenkin edelleen ”according to sources”, koska yhtään näyttelijää ei ole vieläkään julkistettu. Mutta: ilmeisesti nyt voidaan lukita faktaksi, että uudessa trilogiassa paluun ei tee vain ”vanha trio” ja droidit, vaan koko nelikko Luke-Leia-Han-Chewie. (Ja vieläkö se Landokin?)

Mutta nyt minut melkein yllättää se, että tänään netti näyttää järkyttyvän siitä, mitä Chewien paluu paljastaa. Mutta totta tosiaan, expanded universen kohtaloahan ei ole tässä salailun lomassa toki mitenkään alleviivattu.

Miksi Chewbaccan paluussa on sivumerkityksenään vahvistus monien peloille tai toisten toiveille? Vastaan päällimmäisen muistoni kautta. Suomalaisten Star Wars -foorumien ajoiltani muistan pitkälliset adminkeskustelut EU-spoilerien määritelmästä. Ilman spoiler-tageja sai puhua Boba Fettin Jedin paluun jälkeisistä seikkailuista, koska kaikille oli oletusarvoisesti selvää, että EU:ssa Boba ei sarlaccin kitaan jäänyt hautumaan. Mutta vielä vuosia R.A. Salvatoren Vector Prime –romaanin julkaisemisen (1999) jälkeenkin SW-piireissä kiisteltiin siitä, onko yleistä vai spoilaavaa tietoa, että Chewbacca kuoli 21 vuotta Jedin paluun jälkeen, ensimmäisenä originaalitrilogian päähenkilöistä. Suomalaiseen väittelyyn tietysti vaikutti, että Vector Primea ei oltu eikä ole suomennettu.

No, nyt se ei kerrassaan voi enää olla spoilaavaa tietoa. Eikä enää vain siksi, että ne, jotka tällaisten asioiden kohdalla spoilereista välittävät, ovat todellakin jo kauan sitten Chewien poismenosta kuulleet. Enää se ei ole spoilaavaa tietoa siksikään, että jos Chewbacca on mukana 30 vuotta Jedin paluun jälkeen tapahtuvassa Episode VII:ssä, ei vanha expanded universe ole enää elokuvien kaanonia.

Tosiasiassa tämä on ollut ainoa vaihtoehto jo pitkään. Ei olisi ollut kovinkaan mahdollista – tai edes järkevää – sijoittaa uusia elokuvia tarinajatkumoon, jonka tapahtumat on lukittu yli sadan vuoden päähän vanhoista elokuvista. Vielä vaikeammaksi tempun olisi tehnyt se, että expanded universessa tapahtuu yksinkertaisesti aivan liian isoja asioita. Jos tarinajatkumossa on jo nähty esimerkiksi Keisarin paluu, Imperiumin kuolinkorinat ja muinaisten rotujen invaasio galaksin ulkopuolelta, miten tällaiseen jatkumoon mahtuisi elokuvatarina, jonka pitäisi olla painoarvoltaan Anakinin lankeemuksen ja Kapinaliiton voiton luokkaa, mutta joka ei voisi liikaa viitata noihin elokuvien ulkopuolelle jääviin tapahtumiin? Tällainen elokuvatrilogia olisi voinut ehkä olla mahdollinen siten, että uudet filmit olisi sijoitettu tapahtuma-ajaltaan verrattain lähelle vanhoja. Se taas olisi vaatinut tuttujen hahmojen recastaamista ja/tai jättämistä erittäin pieneen rooliin. Ja jo varsin pian kävi ilmi, että tulossa on päinvastainen ratkaisu.

Ei. Mitä kaikkea minäkin expanded universen kohtalosta vuosi sitten kirjoitin, rehellisesti ja jälkiviisaasti ajatellen sen ainoa toivo oli jonkinlainen löyhä adaptaatio: siis tilanne, jossa uusi trilogia olisi soveltaen mukaillut expanded universen tarinoita. Tällöin olisi voitu kenties silmiä siristäen katsoa, että vanha EU sopii jotenkuten yhteen uusien elokuvien kanssa, vaikka yksityiskohdissa eroja olisikin. Tämä toivo taas oli itse asiassa tuhoon tuomittu jo alusta alkaen, koska muun muassa Lawrence Kasdan tunnusti jo vuoden 2013 helmikuussa, ettei ole kiinnostunut ottamaan expanded universea huomioon käsikirjoituksissaan. Ja, cross your hearts, olisimmeko ihan oikeasti halunneet nähdä vaikkapa Jediakatemia-kirjojen juonen”käänteet” valkokankaalla – miten löyhästi mukailtuna tahansa?

Chewbaccan paluu 30 vuotta Jedin paluun jälkeen tekee nämä spekulaatiot turhiksi (vaikka epätoivoisimmat ehtivätkin jo Twitterissä heittää pöytään ”hei-se-voi-olla-flashback” -kortin). Se, minkä tunsimme expanded universena, on nyt vaihtoehtoinen Star Wars -universumi: what if -maailma verrattuna siihen, minkä Episode VII meille esittelee. Siinä maailmassa Chewbacca ei ole kuollut, Keisari ei liene koskaan palannut kloonina, Leialla ja Hanilla ei taida olla kaksosia, Luke ei ehkä ole perustanut Jediakatemiaa ja, kauhistus, Boba Fett saattaa sittenkin hautua sarlaccin vatsahapoissa.

Mielenkiintoista nähdä, miten expanded universen nollaus otetaan vastaan, nyt kun se vähitellen suurelle yleisölle paljastuu, mutta minä huomaan, että puolitoista vuotta asiaa hiljaa sulateltuani olen sittenkin hyvilläni, etten enää tiedä lainkaan, mitä Jedin paluun jälkeen tapahtui.

Tai siis vielä.

Huomautus Episodista I: The Phantom Plot

Posted on 25/03/2014 by Aki Jörgensen

Kenties eräiden Itä-Euroopan viimeaikaisten tapahtumien innoittamana päässäni on viime päivinä pyörinyt Amidalan repliikki The Phantom Menacesta:

I was not elected to watch my people suffer and die while you discuss this invasion in a committee.

Ei, en väitä, että The Phantom Menace toimisi allegoriana Krimin tilanteesta. Sen sijaan takerrun nyt tuohon päässäni pyörineeseen repliikkiin.

Olen aiemminkin maininnut, että mielestäni kuningatar Amidala on parasta Phantom Menacessa. Juuri nämä lakonisesti lausutut repliikit, jotka nuori Natalie Portman toteaa oudon androgyynillä äänellä lähes jokaista sanaa painottaen, ovat niitä kohtia, joissa Star Wars Episode I oikeasti tuntuu tapahtuvan kaukaisessa galaksissa kauan sitten. Naboon vaaleilla valitun lapsikuningattaren (mitä ihmettä oikeasti) jokainen ele huokuu toiseutta, jonka katsoja vieraudestaan huolimatta tunnistaa tuntemattoman kuninkaallisen etiketin elimellisiksi osiksi. Lausujan puvut ovat tietenkin upeita myös, mutta hahmo toimii paljon niitä syvemmin (mitä ei valitettavasti voi sanoa kaikista muista elokuvan hahmoista tai osista).

Mutta tämä ei ollut nyt päällimmäinen ajatukseni. Kuunnelkaapa päässänne uudelleen, mitä Amidala sanoo:

I was not elected to watch my people suffer and die while you discuss this invasion in a committee.

Ja vielä: To watch my people suffer and die.

Lyön vetoa, että enemmistö The Phantom Menacen nähneistä ei muistaisi kysyttäessä, että elokuvan tapahtumien keskiössä on kansa, joka kärsii ja kuolee.

Ja kuitenkin, juuri se siellä on. Yleinen Episodi ykkös -kritiikki on, että sen juoni pyörii kuolettavan tylsästi kauppareittien verotuksen ja kongressin byrokratian ympärillä. Jossain määrin näin onkin, mutta samalla elokuva osoittaa (tai siis yrittää osoittaa) heti ensiminuuteillaan, mihin kauppareittien verotuskiista johtaa: robottiarmeijaa käyttävän yritysimperiumin invaasioon, jossa kokonainen planeetta valloitetaan asein taloudellisten etujen kiristämiseksi galaksin suurimmalta planeettaliitolta. Taustalla kyse voi olla kauppareittien verotuksesta, suunnitelman alle jäävien onnettomien sivullisten kannalta kyse on kärsimisestä ja kuolemisesta.

Tämä on tietenkin ymmärrettävän helppo unohtaa, koska The Phantom Menace ei erityisesti alleviivaa tapahtumien synkkiä särmiä. Kauppaliiton operaation uhreja ei muistella senkään vertaa kuin alkuperäisessä Star Warsissa räjäytetyn Alderaan-planeetan miljoonia vaiennettuja ääniä. Phantom Menace keskittyy kuljettamaan päähenkilöitään pyykkinarumaisen juonen saattelemana Naboolta Tatooinelle, sieltä Coruscantiin ja takaisin Naboolle, kiertäen videopelillisten toimintakohtausten ja seikkailupelillisten esineenetsintäongelmien kautta. Tunnelma on kepeä ja koominen: jopa droidit, jotka oletettavasti suorittavat vihjatun naboolaisten tappamisen, esitetään koomisina slapstick-hahmoina.

Amidalan repliikin lisäksi katsojalle annetaan asioiden oikeasta laidasta vain yksi toinen vihje; Naboon kuvernööri, joka videoviestissään anoo: ”The death toll is catastrophic. We must bow to their wishes. You must contact me!” Obi-Wan pitää lähetystä Kauppaliiton temppuna houkutella kuningatar kotiin panttivangiksi, ja kieltää kauhistunutta Amidalaa vastaamasta viestiin. Mutta elokuvan lopun äklössä paraatikohtauksessa kuvernööri seisoo jälleen kuningattarensa rinnalla. Mikä tarkoittaa, niin, että kuvernööri ei viestissään valehdellut Kauppaliiton puolelle kääntyneenä, vaan puhui totta – joko Kauppaliiton painostamana tai omasta halustaan, yhtä kaikki toivoen sanoillaan tappamisen loppuvan.

Olen tavannut ajatella, että Attack of the Clonesissa on hyvä juoni, mutta surkea käsikirjoitus, ja että Phantom Menacessa kummassakaan ei ole kehumista. Ehkä prequel-trilogian ensimmäisen osan suurin tragedia ei kuitenkaan ole siinä, että sen juoni pyörisi täysin triviaalien asioiden ympärillä. Sen sijaan se on, että elokuva epäonnistuu täysin kertomisessa katsojalle, mistä sen tapahtumissa oikeastaan on kyse, ja piilottaa potentiaalisesti koskettavan ja avaruusseikkailuksi jopa rajun tragedian tyylitajuttomasti hupailuun.

Hei hei, expanded universe

Posted on 11/01/2014 by Aki Jörgensen

Ehdin jo melkein raivostua.

Hollywood Reporter uutisoi tiistaina, että Star Warsin kaanon ”laajenee tulevaisuudessa kattamaan muutakin kuin elokuvat”. Starwarsy.comin uutinen ei ollut otsikkotasolla paljon parempi: sen mukaan Lucasfilm ”yhdistää Star Wars -elokuvien universumin ja expanded universumin”.

Huijausta, ellei orwellilaista uuskieltä, melkein huusin jo itsekseni. Kyse on käytännössä siitä, että tuntemamme expanded universe nollataan, rebootataan, tuhotaan, painetaan maton alle – ja Lucasfilm yrittää saada meidät kutsumaan sitä ”kaanonin laajentamiseksi” tai ”universumien yhdistämiseksi”? Odottakaas, ohjaan tämän taloustoimittajaminälleni – se on tottunut irtisanomisten kutsumiseen toiminnan kehittämiseksi ja laadun parantamiseksi.

Mutta, ei Lucasfilm näin oikeastaan tainnut väittää, ja nuo minun verenpainettani nostaneet väitteet olivat itse asiassa nettimedioiden tulkintoja. Mitään tiedotetta asiasta ei nimittäin edes annettu. Ja minkäs minä sille mahdan, jos näin moni taho haluaa nyt antaa ymmärtää, että ”yleisesti on jo pitkään hyväksytty, että expanded universumina tunnetut tarinat ovat George Lucasin tarinoihin verrattuna fanifiktiota”, kuten Yahoo Movies kirjoittaa. Luulenpa vain, että meissä vanhemmissa faneissa on toisinkin ajattelevia.

Itse asiassa koko uutisen lähde olivat LFL:n Holocron-keeperin Leland Cheen twiitit. Niissä Chee muun muassa sanoi Star Warsin kaanonin määrittävän jatkossa Lucasfilm Story Group, johon kuuluvat muun muassa Chee, Pablo Hidalgo ja Diana Williams (kuka, minäkin kysyin). Sikäli kuin ymmärrän, Chee ei suinkaan edes tarkoittanut tehdä suurta julkistusta. Story Group on koottu viime vuonna, ja siitä on kerrottukin esimerkiksi viime kesän Euroopan Celebrationissa. Nyt se repesi nettiin uutisena, joka se ei siis ollut. Tilannetta selittää mainiosti LFL:ää lähellä oleva journalisti Bonnie Burton, joka mainitsee myös sen, että uutinen olisi ollut, jos Tarinaryhmän täysi kokoonpano olisi paljastettu.

Se, minkä minä sen sijaan lasken Uutiseksi, on se, että Chee vahvisti – tarkoituksella tai vahingossa – sen, mikä on ollut odotettavissa jo pitkään: expanded universe rebootataan. Chee kertoi, että Tarinaryhmän pyrkimyksenä on tulevaisuuden Star Warsin mahdollisimman yhtenäinen kaanon, joka kattaisi elokuvien lisäksi kirjat, sarjakuvat, pelit ja niin edelleen. Ja kun fani kysyi, milloin LFL kertoo, mikä nykyisestä EU:sta lasketaan kaanoniin ja mikä ei, Chee vastasi, ettei voi sitä sanoa. (Hassua muuten, että Leland Cheen, jonka oma tittelikin tulee suoraan vanhasta expanded universesta, tärkein työsarka oli jo aiemminkin SW-universumin tarinoiden mahdollisimman yhtenäisenä pitäminen! joku saattaisi melkein irvailla tästä jotain..)

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että kun meillä tällä hetkellä on valtavat määrät elokuvien Star Warsia laajentavia tarinoita, jotka sopivat elokuvien ja toistensa yhteyteen vaihtelevasti (mutta kuitenkin niin, että pahasti kokonaisuuteen tökkiviä osia on hämmästyttävän vähän!), jatkossa Lucasfilm haluaa määritellä tarkkaan ne tarinat, jotka se hyväksyy ”virallisiksi” elokuvien rinnalle.

Kuten edellä lainatut kirjoitukset todistavat, on näkökulmakysymys, mitä tästä tykkää. Moni näemmä ajattelee, että nyt EU-tarinat pääsevät ensimmäistä kertaa virallisesti elokuvien rinnalle. Toinen näkökulma olisi, että tässä uudessa kanonisuuden määritelmässä ei paina mitään se, sopiiko tarina yhteen 35 vuoden aikana julkaistujen tuhansien kirjojen ja sarjakuvien kanssa, vaan ainoastaan se, sopiiko tarina yhteen niiden ensimmäisten tarinoiden kanssa, jotka Tarinaryhmä nuijii kaanoniksi.

Suurin osa nykyisin olemassa olevasta expanded universumista luokitellaan todennäköisesti epäkanoniseksi. Episode VII:n ei tarvitse kuin ilmoittaa Skywalkerien perhe- ja jälkeläissuhteet, ja kas; Hanin ja Leian EU-lasten ja Mara Jaden mukana lentää ikkunasta suurin osa tuntemaamme expanded universea. Tätä kohtaloa voi odotella käytännössä koko Jedin paluun jälkeiselle EU:lle. (Sattumoisin Dark Horse muuten vastasikin juuri fanikysymykseen, että kaikki DH:n SW-sarjakuvien uudelleenjulkaisuoikeudet siirtyvät lisenssin mukana Marvelille.)

Uuteen kaanoniin vanhasta expanded universesta sen sijaan kelpuutetaan todennäköisesti ainakin Clone Wars -sarja, jos sitä nyt EU:na pidettiin tähän mennessäkään. Periaatteessa en äkkiä keksi, mikä helposti teilaisi muutkaan prequeleihin ja niiden aikakauteen liittyvät EU-tarinat epäkanoniksi. Osa vanhan trilogian tapahtuma-aikoihin sijoittuvista tarinoistakin varmasti sopisi tuurilla yhteen uusien elokuvien kanssa, vaikka uudet elokuvat kirjoittavatkin Skywalkerien suvun Jedin paluun jälkeiset vaiheet uusiksi. Mutta kuinka edes intomielisimmät fanit pysyisivät tällöin mukana siinä, mikä vanhoista opuksista olisikaan kaanonia ja mikä ei (ellei sitten koko back-katalogia julkaistaisi uudelleen selkeyttävillä kansilla)? Käytännössä voi hyvin olla, että Tarinaryhmä valitsee helpomman tien ja lyttää esimerkiksi koko Dark Horsen tuotannon kloonisotatarinoita myöten ei-kanonisiksi.

Lightsaber Rattlingin kirjoittaja ehdottaa, että kaikki ei-kanoninen vanha aineisto luokiteltaisiin Infinities-brändin alle. Ehdotus ei ole huono – Infinities-tarinathan olivat Dark Horsen what-if -tarinoita, jotka ottivat tietyn käännekohdan elokuvista, ja jatkoivat tarinaa siitä toiseen suuntaan kuin ”oikeasti”. Jalostaisin silti ehdotusta hieman: yleisen ei-kanonisen Infinities-brändin oheen kannattaisi luoda termi sille vanhan expanded universen suurimmalle tarinajoukolle, joka muodostaa keskinäisesti yhteensopivan kokonaisuuden. Kunhan joku vielä keksii, miksi tätä joukkoa kutsuttaisiin, niin tästäkin mullistuksesta saatettaisiin jopa selvitä.

Hei hei, Dark Horse

Posted on 03/01/2014 by Aki Jörgensen

Uutinen, jonka ei – ihan oikeasti – pitäisi yllättää yhtään ketään: Star Warsin sarjakuvalisenssi siirtyy Dark Horselta Marvelille.

Tämä oli odotettavissa jo vuosi sitten, koska Disney on siitä lähtien omistanut sekä Lucasfilmin että sarjisjätti Marvelin. Konsernisynergioiden alkeetkin sanovat, että Disneyn kaltainen megayhtiö ei anna tuotteidensa lisenssejä ulkopuolisille, jos omasta talosta löytyy luonteva yhteistyökumppani. Semminkin kun Dark Horse Comics on piskuinen vaihtoehtotalo sarjakuvakustantamisen markkinajohtajaan Marveliin verrattuna (esimerkiksi marraskuun amerikkalaisen sarjakuvamyynnin markkinaosuudet näyttivät tältä).

Toinen syy, miksi tämä oli odotettavissa, liittyy tietenkin expanded universeen, josta Dark Horse on tärkeältä siivultaan vastannut. Kreikan lisäeläkkeistä ja brittiukkojen murinoista huolimatta eräs EU pysynee hengissä ensi vuoteenkin, mutta tämän toisen EU:n hautajaiskukat voi jo ostaa. Uusi trilogia tarkoitti alunperinkin lähes väistämättä sen loppua, ja yhä väistämättömämmäksi tuo loppu on käynyt. Mikäpä
kätevämpi ja lukijoidenkin kannalta selkeämpi tapa nollata tarinat kuin vaihtaa firmaa? Etenkin kun sama on tehty kerran aiemminkin, ja toiseen suuntaan: Marvelhan julkaisi SW-sarjakuvia vuosina 1977-1986, ja Dark Horse puolestaan vuosina 1991-2015. Dark Horsen tarinoiden ero Marveliin oli enemmänkin tyylillinen kuin tarinallinen (eikä se tyyli DH:llakaan aina niin aikuisena ja modernina pysynyt), mutta jonkinasteisesta retconista oli silti kyse viimeksikin. Kohta, ihan kohta, emme enää tiedä yhtään, mitä elokuvien tarkoittamassa Star Wars -maailmassa tapahtui Jedin paluun jälkeen.

The Star Wars, Dark Horsen SW:n joutsenlaulu.

Henkilökohtaisesti en ole Dark Horsen droppaamisesta edes harmissani. Dark Horsen SW-katalogista löytyy hyvääkin kamaa, ja ilmeisesti tuorein menestys, minulle vielä lukematon The Star Wars (sovitus ANH:n varhaisesta käsikirjoitusluonnoksesta) lukeutuu niihin. Mutta suuri osa, valitettavan suuri osa, oli jotain unohtamisen arvoisen keskinkertaisuuden ja luokattoman huonouden väliltä. Jälkimmäisiin luen esimerkiksi viime vuosien SW-sarjakuvien ”lippulaivan” Legacyn, joka jo asetelmallaan (100 vuotta vanhan trilogian jälkeen) käytännössä yksinäänkin olisi pakottanut reboottaamaan expanded universen uusien elokuvien myötä. Mutta joka siis oli muutenkin, niin, kakkaa.

Dark Horsen kausi alkoi rohkeana ja melko onnistuneenakin yrityksenä laajentaa SW-maailmaa aikuisempaan suuntaan. Luken pimeän puolen tutkimusmatka Dark Empire, Imperiumin sisäpiiritarina Crimson Empire, supersankarimainen muinaissarja Tales of the Jedi, Rogue Squadronin mainiot lentelyseikkailut… Rohkeutta näissä 1990-luvun julkaisuissa edustivat sekä käsittelytapa että aihevalinnat: pitkän aikaa Dark Horse muun muassa vältteli elokuvien päähenkilöiden käyttämistä, ja jätti sen SW-romaaneille (joiden kustantajana valmistautuisin muuten jo ikäviin uutisiin). Galaksi oli suuri ja täynnä tarinoita – ainakin vielä aikana, jolloin vasta kaksi SW-elokuvaa oli vienyt Tatooinelle.

Jossain matkan varrella meno lientyi. En osaa tarkkaan osoittaa, missä oli suurin vika, mutta tässä muutama ehdotus: keskinkertaisten kykyjen palkkaaminen kirjoittajiksi ja piirtäjiksi, siirtyminen harkituista minisarjoista helpommin markkinoitaviin kuukausittaisiin lehtiin, varman päälle vetäminen keskittymällä yhä enemmän isoihin hahmoihin, ratkaisematon kytkös SW-kirjallisuuden samanaikaisiin ongelmiin. Itse olin viimeksi innostunut SW-sarjakuvista joskus juuri ennen Revenge of the Sithiä, jolloin Republic-lehti ryhdistäytyi aivan odottamatta vallan tasokkaaksi elokuvaan johtavaksi avaruussotasarjakuvaksi (tämä muuten tapahtui kutakuinkin niihin aikoihin, kun Egmont julkaisi Suomessa viimeiset SW-spesiaalinsa, mikä oli varsinaista ivaa ottaen huomioon millaista kuonaa sarjan meikäläisessäkin nimikkolehdessä vuosina 1999-2002 julkaistiin). Kun mainittu Legacy alkoi 2006, menetin sen mukana kiinnostukseni koko Dark Horsen linjastoon.

Dark Horselle Star Warsin on täytynyt olla kultakaivos. Ihan puille paljaille firma ei toki jää: sillä on plakkarissaan esimerkiksi Buffy, jonka viime vuosien ”tuotantokaudet” 8-9 ovat olleet ihan uudentyyppistä jatkoa pop-kulttuurin uusklassikolle. Dark Horse ylpeilee historiassaan (ihan ansaitusti) aikanaan poikkeuksellisella asenteellaan elokuvalisenssisarjakuviin, eikä firma siis ole täysin luopunut periaatteistaan. Vaikka juuri Dark Horsea on syyttäminen Alien vs Predator -ilmiöstä, toivon vilpittömästi kustantamon pysyvän pystyssä ilman suurinta nimikettään.

”I’m not ashamed to admit that we were Star Wars geeks, and we have been determined to spare neither effort nor expense in the pursuit of excellence”, toteaa Dark Horsen omistaja Mike Richardson tämänpäiväisessä viestissään. Kuten niin monessa Star Wars -aiheessa, en voi olla aivan samaa mieltä lopputuloksen kanssa, mutta kannatan mitä sydämellisimmin ajatusta. Hei hei, kiitos vuosista ja kohti uutta.

EU-kriisi, osa 3: Kuinka meidän käy

Posted on 15/03/2013 by Aki Jörgensen

Tässä viimein se kirjoitus Star Wars expanded universesta, joka minun piti kirjoittaa jo pari viikkoa sitten. Sitä ennen harhauduin selittämään teorian siitä, mikä EU:ssa meni pieleen ja listaamaan EU-tarinoiden puistattavimpia kauheuksia.

Mutta nyt siis viimein siihen aiheeseen, mikä linkittää EU-pohdinnat tämän blogin pääjuoneen: mitä tapahtuu 35 vuoden aikana rakentuneelle tarinakokoelmalle, kun tekeillä on sittenkin uusia Star Wars -elokuvia. Listaan vaihtoehdot, ne teoreettisetkin.

1. Uusi trilogia ei ole ristiriidassa olemassaolevan expanded universen kanssa, vaan olemassaolevat ja tulevat tarinat mahtuvat elämään samaan galaksiin.

Tosiasiat on tunnustettava: tämä vaihtoehto on teoreettinen. Kuten kirjoitin aiemmin, expanded universen ongelma on se, että galaksin tapahtumat on kirjoitettu liian täyteen. Jedin paluun jälkeiset vuosikymmenet ja galaksin isossa mittakaavassa jopa seuraavat sata vuotta on jo kartoitettu. Mihin voisi mahtua uusi elokuvatrilogia?

Tekeillä on Star Wars Episode VII, jolloin jo otsikko velvoittaa, että tapahtumilla on suuri merkitys isommassa kertomuksessa. Jos mukana ovat vanhan trilogian näyttelijät vanhoissa rooleissaan kuten näyttää yhä varmemmalta, täytyy uuden episodin tapahtua noin parikymmentä vuotta Jedin paluun jälkeen. Episode VII:n sovittaminen yhteen vanhan expanded universen kanssa tarkoittaisi, että esimerkiksi päähenkilöiden perhesuhteiden, jedien tulevaisuuden ja galaksin valtasuhteiden täytyisi olla siinä tilassa, missä ne ovat expanded universessa Timothy Zahnin Hand of Thrawn -kirjojen aikaan. Michael Arndt ei varmasti ole kirjoittamassa uutta trilogiaa maailmanlaajuiselle yleisölle niin, että se lähtisi tilanteesta, jossa sitä ennen olisivat tapahtuneet Thrawn-trilogian, Dark Empiren ja Jedi Academyn kaltaiset tapahtumat.

Käytännössä ainoa tapa, jolla uusi elokuva ei olisi lainkaan ristiriidassa EU:n kanssa, olisi olemassa olevien EU-tarinoiden uskollinen filmatisoiminen. Tätä tuskin kukaan kuvittelee saavansa, ja toivottavasti ei kovin moni toivokaan. Vaikka päähenkilöiden ikä -ongelma sivuutettaisiin, esimerkiksi Zahnin rakastettu Thrawn-trilogia ei itse asiassa ole sellaisenaan kovin elokuvamainen (miksi olisikaan?). Josta pääsenkin luontevasti seuraavaan vaihtoehtoon:

2. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta sitä voidaan pitää vanhan expanded universen filmatisointina.

Tämäkin vaihtoehto menee käytännössä ajatusleikkien kategoriaan. Mutta: ajatellaanpa, että uuden trilogian pohjana käytettäisiin olemassaolevaa expanded universea, mutta sen aihioita vapaasti elokuvaksi sovittaen.

Voin hyvin kuvitella elokuvatrilogian, joka käyttäisi päärunkonaan aineksia edellämainituista 1990-luvun expanded universen pääteoksista Thrawn-trilogiasta, Dark Empiresta ja Jedi Academysta. Trilogian pääpahiksena kannattaisi käyttää Thrawnia, koska tämä on kiistatta SW-universumin kolmanneksi paras pahis heti Keisarin ja Vaderin jälkeen (Boba Fettiähän ei voi ainakaan expanded universen puolella pitää pahiksena). Mara Jade -juoni Thrawn-trilogiasta kannattaa niin ikään käyttää, mutta mukaan voisi ihan mielekkäästi sujauttaa jediakatemian synnytystuskat (kunhan ei aurinkomoukaria). Ja koska Kaminon ”damn good cloners” ovat nyt sujuvasti mukaan SW-universumissa, mikäs estäisi käyttämästä myös elokuvassa Keisarin kloonia, jonka kautta voisi käsitellä uudessakin trilogiassa pimeän puolen houkutusta? Tosin tekisin tämän niin, että käyttäisin kloonijuonen pääasiassa kakkososassa, jotta uusi trilogia ei kokonaisuutena tuntuisi ”Keisarin paluulta”. Kolmososassa palattaisiin Imperiumin kuolonkorahduksiin ja suuramiraali Thrawniin. Ja toki pienempiä aineksia voisi nostella muistakin EU-tarinoista: miksei jopa yuuzhan vongeja, koska Imperiumi ihan koko trilogian pääpahiksena tuntuisi vähän väsyneeltä.

Tällainen uusi trilogia toki sinänsä kirjoittaisi uusiksi vanhan expanded universen, mutta sellaisella lempeällä tavalla, millä parhaat kirjafilmatisoinnitkin käsittelevät lähdemateriaaliaan. Olisin kiinnostunut näkemään tällaisen uuden trilogian, sillä vanhassa expanded universessa on kaikesta huolimatta myös hyviä, elokuvallisia aineksia. Mutta kuten sanottua, ajatusleikkihän tämä on. Uusien elokuvien kirjoittajista Lawrence Kasdan on sanonut, ettei aio juurikaan välittää expanded universesta, vaan yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä. Siispä esiin seuraava vaihtoehto:

3. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta se ei täysin kirjoita tätä vaihtoehtoiseksi historiaksikaan.

Jos Episode VII tapahtunee niinkin pitkällä Jedin paluun jälkeisessä tulevaisuudessa kuin 20-25 vuotta on (kuten ainakin minä odotan), ei ole aivan mahdotonta hieman ennustaa, mitä galaksiin ja sankareillemme kuuluu. Voidaan esimerkiksi melko turvallisin mielin olettaa, että Leia ja Han ovat kansoittaneet galaksia iloisilla pikku vesseleillä – kentiespä heistä vanhimmat ovat jo varttuneet seikkailuikäänkin. Luken täytyy olla jo saanut uutta jedien klaania jonkinlaiselle alulle. Ja mitä tulee galaksin valtasuhteisiin, niin ei kai meille tosissaan tulla enää tarjoilemaan Imperiumia pääpahikseksi, tai ainakaan ainoaksi sellaiseksi?

En siis ihmettelisi, vaikka Episode VII:n asetelma olisi lopulta hyvinkin lähellä Hand of Thrawnin aikaisen EU:n asetelmaa. Tätä mahdollisuutta korostaa edelleen se, että etenkin Zahnin tiedetään käyttäneen kirjoissaan Lucasin ideoita toteutumattomista SW-elokuvista. Ja jos näin on, niin miksi olennaisissa yksityiskohdissa väkisin poikettaisiin olemassaolevasta EU:sta? Siis esimerkiksi: jos Hanilla ja Leialla on elokuvassakin lapsia, miksei niitä olisi kolme, joista yhdet kaksoset?

Sitähän tämä ei tarkoittaisi, että elokuvan pitäisi viitata mihinkään EU:ssa nähtyyn, tai edes sopia yhteen sen kanssa. Jälleen esimerkiksi: vaikka Lukella alkaa ikää jo uudessa trilogiassa ollakin, en ihmettelisi, vaikka Mara Jaden tyyppinen hahmo nähtäisiin valkokankaalla. Tällöin elokuvan tapahtumat voisivat olla läheistä sukua EU:n tapahtumille, mutta kuitenkin niille vaihtoehtoisia.

Tätä versiota voisi siis oikeastaan kuvailla EU:n kuvaamien tapahtumien remakeksi eli uusintaversioksi – mutta ei kuitenkaan rebootiksi eli uudelleenkäynnistykseksi. En pidä vaihtoehtoa mahdottomana.

Ongelmallista tässä vaihtoehdossa on, että se dumaisi kuitenkin suuren osan vanhaa expanded universea vaihtoehtoiseksi universumiksi. Pahimmillaan voisi olla niin, että osa vanhoista tarinoista sopisi hyvinkin elämään rinnan uuden trilogian ja sitä seuraavan expanded universen kanssa, mutta osa ei. Jatkaakseni aiempaa esimerkkiä: jos uudessa trilogiassa nähdään ”Mara Jaden” (millä nimellä hyvänsä) ensikohtaaminen Luken kanssa, voisi Thrawn-trilogian Thrawn-osa sopia tapahtumaan samassa universumissa uusien elokuvien kanssa, mutta Mara-osa luonnollisesti ei. Tästä syystä olisi kiistatta selkeämpää, jos kävisikin näin:

4. Uusi trilogia asettaa jo peruslähtökohdassaan mahdottomaksi kuvitella, että vanhalla expanded universella olisi mitään tekemistä sen kanssa.

Tätä skenaariota voisi siis kuvailla Jedin paluun jälkeisten tapahtumien rebootiksi, ja mahdollisuuksia sen toteutumiselle on loputtomiin. Vain yhtenä esimerkkinä: jos uuden elokuvan juonen päälanka rakentuu jonkin keskeisen vanhan hahmon, kuten Keisarin, Darth Maulin, Mace Windun tai haamu-Qui-Gonin paluun ympärille. Tai jos Luken elvyttämä jedijärjestö poikkeaa täysin EU:ssa kuvitellusta. Tai jos Imperiumi romahti lopullisesti heti Jedin paluun myötä. Tai jos se ei romahtanut edes siinä määrin kuin EU:ssa.

George Lucasin ei ole tarvinnut kuin suunnitella treatmentissaan jokin perustavanlaatuinen lähtökohta toisin, ja EU muuttuu mahdottomaksi. Itse asiassa, hän on voinut suunnitella näin jo 1990-luvulla: kuten on tullut mainittua, esimerkiksi Zahn ja Tom Veitch (Dark Empire) olivat aikanaan yhteydessä Lucasiin suunnitelmistaan. Entä jos Lucas hyväksyi heidän expanded universelleen tarkoituksella suunnan, joka kerrassaan kulkisi toiseen suuntaan kuin hänen oma, tuolloin yhä epätodennäköisemmältä tuntunut sequel trilogynsä olisi kulkenut?

Oikeastaan tämä olisi ollut suorastaan nerokasta, sillä jos expanded universe nollataan, olisi minusta paras, että se tehtäisiin mahdollisimman selkeästi. Että olisi 35 vuoden päästäkin yksiselitteistä, kumpaan universumiin esimerkiksi Zahnin kirjat kuuluvat: siihen aiempaan kuuden elokuvan ympärille rakennettuun, vai myöhempään, ties-miten-monen elokuvan universumiin (samaan tapaan kuin Marvelin sarjakuvissa on alkuperäinen universumi, Ultimate-universumi ja uusi Disney-Marvelin elokuvauniversumi). Kuinka tämä tarkkaan ottaen SW-maailmassa tapahtuisi, en tiedä, koska en usko, että tulevien elokuvien jälkeen julkaistavaa expanded universea aletaan leimaamaan ”new Star Wars” -tyyppisellä merkinnällä. Mutta mitä tulee itse uuteen trilogiaan, lienee selvää, että tämä vaihtoehto on täysin mahdollinen – jopa todennäköinen.

Kuitenkin, pessimistinen näkemykseni Hollywoodin tämänhetkisestä suhtautumisesta jatkuvuuteen johtaa siihen, että veikkaan tässä käyvän näin:

5) Uusi trilogia käytännössä nollaa koko vanhan expanded universen, mutta kelpuuttaa sieltä mukaan joitakin aineksia, niin että kukaan ei pian tiedä, mikä tarina kuuluu yhteen toisen kanssa.

Toisin sanoen pitemmälle viety versio vaihtoehdon 3) aiheuttamasta ongelmasta, jos ei täytetä vaihtoehtoa 4).

Jos uusi trilogia kirjoitetaan puhtaalta pöydältä vanhasta expanded universesta piittaamatta, kuten todennäköisesti kirjoitetaan, mutta sen peruslähtökohta ei tee selvää pesäeroa vanhaan expanded universeen, olemme tässä. Kuten vaihtoehdossa 4), meillä olisi uusi trilogia, joka ei sovi ollenkaan yhteen vanhojen tarinoiden kanssa, mutta kuten vaihtoehdossa 3), jotkin palaset vanhoista tarinoista voisivat sopia. Esimerkiksi: Imperiumin ja Uuden tasavallan välinen konflikti on edennyt täysin toisella tavoin kuin expanded universessa, mutta mikään ei periaatteessa estä kuvittelemasta, että Thrawn-niminen suuramiraali olisi jossain vaiheessa komentanut osaa Imperiumista.

Jos uuden trilogian kirjoittajat malttavatkin olla viittaamatta näihin osittain heidän kuvioihinsa sopiviin EU-käänteisiin, voimme olla varmoja, että tulevat EU-kirjoittajat eivät malta. Tulemme varmasti näkemään esimerkiksi uuden trilogian jälkeisiä tarinoita, joissa käytetään vanhan EU:n hahmoja.

Jos näin käy, Star Wars -universumi on helposti vastaavassa tilassa kuin supersankarit sarjakuvissaan ja (etenkin) elokuvissaan. Esimerkiksi X-Men -elokuvasarjassahan ensimmäinen ensimmäinen elokuvatrilogia, molemmat Wolverine-spinoffit (ensimmäinen ja tuleva) sekä X-Men Origins tapahtuvat ilmeisesti eri universumeissa, koska pienet tai suuret yksityiskohdat sulkevat tarinat erilleen toisistaan. Jos tällaiseen tilanteeseen ynnätään mukaan SW-maailmaan elimellisesti kuuluva kymmenien tai satojen kirjojen, sarjakuvien ja pelien expanded universe, josta osa sopii yhteen toisten elokuvien ja osa toisten kanssa, ei tästä enää ota selvää jedimestarikaan. Etenkin kun Disney-Lucasfilm ilmeisesti aikoo räjäyttää expanded universen entistäkin laajemmaksi – päätellen jo pelkistä spinoff-elokuvien suunnitelmista.

Valitettavasti, pidän tätä vaihtoehtoa siis hyvinkin todennäköisenä. Kenties on olemassa muitakin vaihtoehtoja – antaa tulla vain, jos tänne asti luitte. Kannatusääniäkin vaihtoehdoille kuulisin mielelläni.

EU-kriisi, osa 2: Hirviöt ovat todellisia

Posted on 06/03/2013 by Aki Jörgensen

Varsinainen jatko-osa edelliselle postaukselle on yhä työn alla, mutta en osannut olla kirjoittamatta tätä väliosaa luettuani Io9:n äskettäisen, hyvin netissä levinneen listan 12 Star Wars Expanded Universumin kauheimmasta käänteestä. Vastaavia listoja löytyy toki netistä helposti lisää (tässä yksi hyvä, paljon minua syvempää SW-faniudesta kumpuava vastaus Io9:lle), mutta tässä valinnat ovat (pääosin) poikkeuksellisen perusteltuja. Io9:n juttu on kirjoitettu hauskasti eikä varmaankaan niin ryppyotsaisesti että valinnoista olisi tarkoitus kiistellä, joten suosittelen lukemaan Rob Brickenin tekstin itse, mutta pelkkinä otsikkoina lista kuuluu (otsikkotiivistykset minun):

1) Boba Fett and the Sarlacc, round #2 (Jawas of Doom, Marvel comics #81)
2) The Crystal Star: werewolves & Star Trek cults (novel)
3) Skippy the Droid saves the galaxy (Star Wars Tales #1)
4) The Jedi Prince Series (young adult novels)
5) The Third Law (Marvel comics #48)
6) Hoar (tusken character from Masters of Teras Kasi -video game)
7) Clone Names (Luuke and Joruus from Heir to the Empire)
8) Star Wars: The Clone Wars Movie
9) The Sun Crusher (superweapon from Jedi Academy novels)
10) Bendorion (a hutt jedi character)
11) The Ewok Adventure and Battle for Endor (tv movies)
12) Mount Sorrow (apparently, a weeping mountain from ewoks comics)

Ja vaikka valinnoista ei ole tarkoitus kiistellä, annan silti mennä:

Boba Fett, sarlacc, round two! Voitteko väittää, ettei ole mahtavaa! (Marvel Star Wars #81, 1983)

1) on minusta mainio klassikko. Kyseessä on siis se Marvel-sarjis, jossa Boba Fett pakenee sarlaccin kuopasta, mutta putoaa tarinan lopussa sinne uudestaan. Oli muuten ensimmäinen Return of the Jedin jälkeinen Marvel-sarjis (joten sen ensimmäisessä ruudussa nähtiin Han Solo ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen). Julkaistiin aikanaan Suomessakin, ja oli ensimmäisiä minun lukemiani SW-sarjiksia paljon, paljon myöhemmin. Jep, sarlacc-vitsi on hupsu ja käänne saattaa olla suunniteltu logiikalla ”olis kiva käyttää Boba Fettiä mutta mitäs jos Lucas tahtoo jatkaa tästä”, mutta hei, sarjis on hauska. Ja julkaistu vuonna 1983! Kamoon, jos tämä on tyhmintä Star Wars expanded universessa, minä alan lukea sitä uudelleen.

Ampuiko Greedo ensin? Ei välttämättä tarkoitettu laskettavaksi kaanoniin. (Star Wars Tales #14, 2002)

3) Star Wars Tales taitaa niin ikään olla mennyt kirjoittajalta vähän ohi. Kuten tuli mainittua edellisen postauksen yhteydessä, Tales-tarinat olivat juuri tuollaisia hölmönhupaisia kurkistuksia SW-maailmaan jostain äkkiväärästä kulmasta. Yksi hauskimmista Tales-tarinoista oli esimerkiksi oikeudenkäynti, jossa tuomari Palpatine yritti selvittää, kumpi ampui baariselkkauksessa ensin: Han Solo vai Greedo. Vastaavasti, stoori siitä, että leffoissa vilahtanut droidi olisi nimeltään Skippy, joka tempullaan pelasti koko galaksin, ei ole naurettavaa pelleilyä, vaan naurattavan hauskaa. Star Wars expanded universen yleisempi ongelma on pikemminkin se, että se ei anna lupaa nauraa itselleen.

Älköön kukaan väittäkö, ettei isällä ja tyttärellä olisi mitään yhteistä. (Marvel Star Wars #48, 1981)

5) suunnilleen samat sanat kuin ykköskohdasta. Myönnän, että Marvel-sarjisten stoorit eivät ole tyylillisesti synkassa edes elokuvasarjan kanssa, mutta minusta niillä on oma ajan patinoima viehätyksensä. Onko alkuperäinen Star Trek -sarja tyylillisesti synkassa 2000-luvun Trek TNG -elokuvien kanssa? Ei, mutta se on mahtavampi.

7) en oikeasti ymmärrä tätä kritiikkiä. Todella moni muukin muistaa Luuke-kloonin sarjan tyhmimpänä temppuna, pääasiassa nimen vuoksi. Kirjoittaja kritisoi Luuke ja Joruus -kloonien nimiä ikään kuin Zahn väittäisi, että kloonit nimettiin pitkällä vokaalilla. Minusta ei väitä – pikemminkin Zahn käyttää kaksoisvokaalia temppuna, jolla kirjassa erotetaan klooni oikeasta. Kloonaamista taas ei keksinyt SW-universumiin kukaan expanded universe -kirjoittaja, koska prequel trilogyn otsikoksi tiedettiin jo 1980-luvun alussa ”Clone Wars” (tietämättä tosin, mitä tai kenen puolella kloonit olivat).

Mutta joo, muut io9:n kritiikit tuntuvat aivan oikeutetuilta. Hutt-jedi ja itkevä vuori ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia, toivottavasti sellaisiksi jäävätkin. Esimerkiksi Aurinko-vitun-moukari ja koko sadasti kirottu Jediakatemia-trilogia sijoittuisivat korkealle minunkin listallani. Tosin sen listan ykkönen olisi tämän listan kahdeksikko, Star Wars Clone Wars the movie, yksi huonoimmista koskaan näkemistäni minkään genren elokuvista ja kutakuinkin ainoa Star Wars -tuote, jota en halua omaan SW-dvd-hyllyyni – jossa kuitenkin luonnollisesti komeilee esimerkiksi Holiday Special. Hyi yök.

En ole erityisesti elätellyt päässäni muistoja expanded universen kauheuksista. Pikemminkin yrittänyt unohtaa. Mutta heitänpä tähän nyt muutaman tähän mennessä mainitsemattoman kuvotuksen, ei missään erityisessä järjestyksessä.

Kahdeksan muuta kammotusta Expanded Universesta:

Star Wars Legacy (Dark Horse 2006-). Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää.

1) Star Wars Legacy. Never mind the Phantom Menace, tässä on suurin rikos Star Wars -kaanonia kohtaan. Legacy antaa nimellään ymmärtää edustavansa Star Wars -universumin perintöä, mutta sen mukaan koko kuusiosaisen elokuvasarjan tapahtumilla, kuten esimerkiksi Obi-Wanin, Yodan ja Luken yrityksillä pelastaa jedit sukupuutolta tai fraking Valitulla Anakinilla ei ollut juuri suurempaa merkitystä kuin kuuluisalla pierulla Saharassa. Legacyn mukaan 100 vuotta myöhemmin galaksi on taas sisällissodassa (ymm, kannattaako siitä muuten tosiaan puhua sisällissotana?), keisarillisella valtaistuimella on taas sith, jedit ovat taas galaksin hylkiöitä ja niin edelleen. Enkä edes ala siitä, kuka aiempi EU-hahmo paljastuu sarjan pahikseksi. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Asajj Ventress ja Aurra Sing. Kumpi olikaan kumpi?

2) Asajj Ventress. Surkuhupaisa ääriesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kahden elokuvan (episodien II ja III) ajallisesti lyhyeen väliin tungetaan n+1 uutta seikkailua,joissa ei kuitenkaan saa tapahtua mitään kovin merkittävää. Musta jedi Asajj Ventress ei toki ole ainoa elokuvien väliin keksitty lisäpahis, joka saa ilmeisesti esiintyä Clone Wars -nimisissä tuotteissa loputtomiin pääsemättä koskaan hengestään. Viime kädessä juuri Ventressistä tekee inhokkini se, että kaljussa julmistelijassa ei ole yhtään omaa piirrettä: hän on ulkonäköä myöten kuin suora jatko episodien I ja II väliin aiemmin sepitetylle palkkionmetsästäjä Aurra Singille, yhdistettynä Darth Mauliin ja muihin uskollisiin sith-pahiksiin ja maustettuna ripauksella kenraali Grievouksen vääjäämättömyyttä. Inhosin aikanani Grievoustakin, mutta kiitos osin Ventressin, en inhoa enää.

Star Wars Manga (Tokyopop 2006). Ken tästä käy on kaiken toivonsa jo heittänyt.

3) Tokyopopin Star Wars Manga. Kaksi albumia, julkaistiin jostain käsittämättömästä syystä suomeksikin (Kvaak.fin arvio). Kuin tavallista huonompien manga-fanien piirtämää tuherrusta, josta esimerkiksi liikkeen tuntu on hukassa. Tarinoiden juonet vuoroin käsittämättömiä ja vuoroin liiankin käsitettäviä (tanssiva Jar-Jar). Puistattavaa, kammottavaa. (Ei tule sekoittaa elokuvien manga-retellingeihin, jotka olivat itse asiassa ihan sympaattisia.)

4) Masters of Teräs Käsi. Siis se ysärin peli, ei niinkään SW-universumin kiehtovasti nimetty taistelulaji. Sulatan lajin suomalaisine nimineen, mutta että videopeli, jossa elokuvasankarimme voivat hakata kurkipotkuilla toisiaan? Ei. Ei. Ei. Omituisista SW-peleistä voisi mainita vaikkapa Yoda Storiesinkin, jossa Windows 3.1:ssä palloiltiin spritehahmolla hukassa etsimässä kadotettuja esineitä tai jotain, koska peli oli ”tarkoitettu välipalaksi ilman sen kummempaa päämäärää”, mutta Teräs Käsi ylittää kaikki muut esimerkit.

Tales of the Jedi: tänään on kuin uusi eilinen. (Dark Horse 1993-1998)

5) Tales of the Jedi. Minä itse asiassa pidän galaksin historiaan sijoitetuista Tales of the Jedi -sarjakuvista (1993-1998): ne ovat pääosin hyvin kirjoitettuja, niissä on suuren eepoksen tuntua, ne tuntuvat riittävän Star Wars -maisilta eikä niissä ole taakkana minkäänmoista erityistä yhteyttä elokuvien hahmoihin tai maailmoihin. Mutta niiden konsepti! Tarinat tapahtuvat 5000-4000 vuotta ennen Yavinin taistelua – eikä galaksi ole muuttunut mihinkään. Valonnopeus onnistuu, jättimäisiä avaruusaluksia riittää, jedijärjestö toimii hämmästyttävän samankaltaisesti kuin (myöhemmin!) julkaistussa prequel-trilogiassa ja niin edelleen. Sama kritiikki pätee tietenkin samantapaiseen, yhtä kauas menneisyyteen sijoitettuun Knights of the Old Republic -peliin, joka sekään ei liene varsinaisesti pelinä hullumpi. Jos tarinat piti sijoittaa noin kauas historiaan, eikö olisi voinut kuvitella aidosti muinaisemman historian? Vaikkapa maailman, jossa vasta hyvin pieni osa galaksista olisi saavuttanut avaruusmatkailun, ja jalot jedit huolehtisivat näiden nuorempien kansojen kohtalosta isompien jaloissa?

6) Sooner or later, everyone turns to the Dark Side. Siis ihan oikeasti, kuinka monta kertaa SW-universumissa kerrotaankaan tarina hyvästä päähenkilöstä, joka kääntyy pahaksi ja käy rakkaitaan vastaan? Tämä on yksi pääsyistä, miksi minua ei kiinnosta New Jedi Order -sarja (ja yksi pääsyistä, miksi EU ansaitsee todennäköisen reboottinsa). Ensin Expanded Universe kaipasi vuosikausia aikuistumista, vakavoitumista ja vaaran tuntua. Sitten siihen saatiin lupa, jonka jälkeen NJO-kirjoissa ryhdyttiin tappamaan ja käännyttämään päähenkilöitä vuoroviikoin. Pliis, ei tarvinnut kääntää sinne yhteentoista.

7) Han Solo kutakuinkin kaikissa EU-tarinoissa Jedin paluun jälkeen. Ai että kuinka jännittää, olisiko siellä tällä kertaa nössö perheenisä vai poliitikon diplomaattipuoliso. Vai ehkä jälleen kerran kidnapattujen kaksosten perään huolehtiva isukki? Okei, nahkaliiviä käyttävä ja vanhalla aluksellaan yhä lentävä entinen salakuljettaja, mutta tuskin sama kaveri joka ampui Greedoa (ai niin…). Jos ette kerran tienneet, mitä hahmolla tehdä, olisitte jättäneet karboniittiin! (koskee myös Lucasia.)

8) Se Star Wars Clone Wars the movie. Okei, se tosiaan mainittiin jo, mutta kun se on niin hirveä, mainitsen sen uudestaan.

Eikä tässä tietenkään ole kaikki. Saa täydentää.

EU-kriisi, osa 1: Mikä meni pieleen

Posted on 24/02/2013 by Aki Jörgensen

Aiempien merkintöjen kommenteissa päädyin pohtimaan Lassen kanssa ongelmaa, jonka Episode VII asettaa sille expanded universelle, joka Star Warsin ympärille on yli 30 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa, tv-sarjoissa, tietokonepeleissä (ja jopa yhdessä elokuvattomassa elokuvasoundtrackissa) rakennettu. Tämä vaatii useamman blogimerkinnän, mutta ennen kuin menen ajankohtaiseen ongelmaan, esitän teorian siitä, mikä Star Wars expanded universessa meni pieleen.

Expanded universehan sai alkunsa jo heti A New Hopen jälkeen. Keihäänkärjet olivat sarjakuvat (Marvelin 107 numeroa vuosina 1977-1986, enemmistö tarinoista julkaistiin lehtenä Suomessakin) ja kirjat alkaen Alan Dean Fosterin Splinter of the Mind’s Eyesta (1978, suomennettiin nimellä Mustan lordin paluu). Uuteen nousuun – ja varsinaiseen räjähdysmäiseen laajentumiseen – jatko-osamaailma lähti, kun vuonna 1991 julkaistiin sekä Timothy Zahnin Heir to the Empire -romaani että Tom Veitchin ja Cam Kennedyn Dark Empire -sarjakuva.

Dark Empire: keisari palaa ja pimeä puoli houkuttaa. Dark Horse 1991.

Zahn ja Veitch & Kennedy eivät tienneet toistensa projekteista työnsä alkuvaiheessa, ja Dark Empire ei ole aivan synkassa sitä aikajanalla edeltävän Zahnin Thrawn-trilogian kanssa. Näkyvä ongelma on esimerkiksi Coruscantin erikoinen historia: Dark Empiressa planeetta muistuttaa tämän päivän Syyrian kaupunkikuvaa ja on sotatantereena epämääräisesti Imperiumin hallussa, kun se Zahnin tarinassa ja myöhemmissäkin romaaneissa on Tasavallan rauhaisa keskus. Ja toki ongelmana voi halutessaan pitää myös keisari Palpatinen paluuta kloonina – Dark Empiren gimmickiä, joka ilmeisesti jakoi SW-kirjoittajienkin mielipiteet, koska moni myöhempi kirjoittaja jättää tapahtumat armeliaasti mainitsematta (Veitchin mukaan keisarin paluuseen muuten pyydettiin Lucasin lupa).

Joka tapauksessa, heti startin jälkeen SW-sarjakuvia tehtailemaan ryhtynyt Dark Horse ja kirjoista vastannut Bantam Books aloittivat tarkan koordinoinnin. Expanded universen haluttiin pelaavan yhteen siten, että kirjat ja sarjakuvat eivät olisi ristiriidassa keskenään. Mielenkiintoinen aikalaistodistuskappale löytyy muuten juuri Dark Empiren trade paperback -version (1995) esipuheesta: siinä Jedi Academyn kirjoittaja Kevin J. Anderson kuvaa tuskastumistaan, kuinka vaikeaa oli jo samanaikaisesti työskentelevien kirjailijoiden työn yhteensovittaminen, saati sitten Thrawn-trilogian ja Jedi Academyn väliin yllättäen ”ilmestyneen” Dark Empiren tunnustaminen. Ja vaikka Andersonista tuolloin vaikealta tuntui, niin nythän tiedämme, että 1990-luvun alussa Star Wars -universumi oli sentään myöhempään laajuuteensa verrattuna täysin käsitettävissä!

Marvelin Star Wars: viattomampia, mutta viehättäviä seikkailuja. 1977-1986.

Hämmästyttävää kyllä, edes 1970-80 -lukujen expanded universea ei tässä prosessissa tarkkaan ottaen nollattu. Voidaan tietysti katsoa, että esimerkiksi Marvelin paikoin naiivit (mutta viehättävän naiivit!) sarjakuvat ovat eri sävellajissa kuin Dark Horsen ja Bantamin kertomukset. Mutta koska vanhat tarinat sijoittuivat pääasiassa originaalitrilogian elokuvien väliin tai välittömästi Return of the Jedin jälkeen, ja koska uusissa tarinoissa taas pitkään välteltiin näitä aikoja, ei vanhoja seikkailuja koskaan täysin poissuljettu kaanonista. Myöhemmin niitä suorastaan punottiin mukaan paremmin, kun esimerkiksi Marvelin paras pahis Shira Brie / Lumiya ja seksuaalisesti yliaktiiviset zeltronit tuotiin ”takaisin” SW-universumiin.

Yksittäisiä ristiriitoja expanded universesta on tietysti helppo löytää. Lasse mainitsi aiemmassa kommentissaan Kapinaliiton perustamisen monet versiot; jep, siinä on hyvä esimerkki. Erityisesti ongelmia riittää kohtauksissa, joissa viitataan prequelien tapahtumiin ennen prequelien valmistumista: Marvelin sarjakuvista löytyy flashback, jossa esiintyvät nuoret jedit Obi-Wan, Anakin ja Darth Vader (ups), ja Thrawn-trilogiassakin Imperiumin upseeri Pellaeon muistelee taistelleensa klooneja vastaan (ömmm). Mutta tällaiset fibat ovat enemmän kuin ymmärrettäviä: kirjoittajat eivät yleensä tienneet George Lucasin suunnitelmia, ja jos tiesivätkin, Lucas muutti niitä moneen kertaan vielä prequeleita tehdessään.

Heir to the Empire: suuramiraali Thrawn hurmaa kenties aikuisimman SW-tarinan pahiksena. Bantam Books 1991.

Kaikkiaan: Star Wars expanded universea ei leimaa ristiriitaisuus, vaan se on päinvastoin tapahtumiltaan hämmästyttävän yhtenäinen. Erityisesti se on sitä ottaen huomioon, kuinka ainutlaatuisen valtava tarinaperhe on verrattuna melkein mihin tahansa populaarikulttuurin tarinakokoelmaan. Esimerkiksi supersankarisarjakuvien parista ei näin yhteensopivaa jatkuvajuonisuutta tarvitse haavaillakaan löytävänsä. Paremmin koossa pysyvät universumit löytyvät vain sieltä, missä koko saaga on pysynyt yhden tekijän käsissä, kuten Tolkienin Keski-Maa ja Straczynskin Babylon5. Silti, esimerkiksi televisiosarjoissa tavallista on pikemminkin, että jo saman sarjan sisällä tarinaa retconnataan ja rebootataan enemmän kuin paljon monimutkaisemmassa SW-universumissa (ikävinä esimerkkeinä vaikkapa Lost ja etenkin uusi Battlestar Galactica).

Ja nyt alammekin viimein lähestyä Ongelmaa. Star Wars expanded universen yhtenäisyys on nimittäin paitsi sen vahvuus, myös sen ongelmien alku ja juuri.

Jedi Academy: superaseita ja Solo-vauvojen sankaritöitä. Bantam Books 1994.

Koska expanded universen haluttiin toimivan kokonaisuutena, jokaisen kirjoittajan panoksen annettiin painaa tarinassa. Merkityksellinen oli esimerkiksi mainitun Kevin J. Andersonin Jedi Academy: juonen tärkeäksi palaksi tarkoitetussa kirjatrilogiassaan Anderson linjasi SW-kirjoja väkevästi nuortenromaanien hyllyyn, ellei peräti lapsekkaaseen suuntaan. Zahnin ja Veitchin alun jälkeen matka olisi voinut kulkea hyvinkin aikuisystävällistä tietä, mutta Anderson tuli samalla linjanneeksi koko sarjan tyyliä. Osaltaan expanded universen tyylilajiin vaikutti myös Lucasin heikosti ohjaava käsi: vaikka partasetä ei erityisesti kiinnostunut kirjojen ja sarjakuvien aiheista, ei hän toisaalta pitkään sallinut esimerkiksi omien hahmojensa kuolemia, mikä ei voinut olla vaikuttamatta tarinoiden jännitteeseen.

Toinen ongelma syntyi jatkuvajuonisen fiktiivisen universumin vuosien ahtaudesta. Koska Skywalkereille ja muille päähenkilöille ei haluttu kirjoittaa mahdotonta määrää seikkailuja kuten vaikkapa Ankkalinnan asukeille (tai Obi-Wanille ja Anakinille myöhempänä Clone Wars -aikana, jolloin nämä aatteet ilmeisesti oli jo unohdettu), etenkin Dark Horsen sarjakuvissa väisteltiin elokuvien päähenkilöiden käyttämistä. SW-universumin uusien kolkkien tutkiminen olisi voinut olla sarjakuville eduksi, välillä olikin, mutta käytännössä monet sarjakuvista tuntuvat yhdentekeviltä. Kirjoissa taas tuttujen sankarien vaiheet katettiin niin tarkkaan, että tilaa uusille, todella kiinnostaville tarinoille ei ole jäänyt, vaikka joku kirjailija sellaisen vielä keksisikin. Vuosien vieriessä expanded universe kirjoitettiin niin sanotusti umpeen: vaikka missään tarinassa ei käsittääkseni ole kerrottu esimerkiksi Luke Skywalkerin kuolemaa, on (kammottavan huonossa, mutta jostain syystä suositussa) Legacy-sarjakuvassa jo näytetty, miltä galaksissa näyttää reilun 100 vuoden kuluttua.

Legacy: 100 vuotta myöhemmin uusi imperiumi, uusi sith-keisari ja uusi Skywalker. Hohhoijaa. Dark Horse 2006-

Näistä kahdesta ensitason dilemmasta seurasi 2000-luvun alkupuolelle tultaessa expanded universea pohjimmiltaan leimaava ongelma. Star Wars expanded universe on mitä se on, yhtenäisyydessään ja kökköydessään, ja jos lukija ei sen tyylistä pidä, ei ole olemassa mitään muuta. Siinä missä vaikkapa Spider-Manin ystävä voi pitää tai olla pitämättä 1990-luvun kloonitarinoista tai Ultimate-Hämiksen vaihtoehtoisista seikkailuista, Star Warsin jatko-osista kiinnostuneen on joko hyväksyttävä, että Jedi Academy on merkittävä kirja kaanonissa – tai heitettävä koko kaanonilla vesilintua. On ryhdyttävä lukemaan 20-osaista New Jedi Order -kirjasarjaa – tai lopetettava SW-kiinnostus Imperiumin loppuun. On hyväksyttävä se hirveä Legacy SW-maailman tulevaisuudeksi, vaikka teos trivialisoi alkuperäisten Star Wars -elokuvien tapahtumat, tai ummistettava silmänsä koko nykyiseltä expanded universelta.

Paradoksaalisesti: vaikka arvostan suuresti Star Wars -universumin sisäistä yhtenäisyyttä, uskon, että ilman sitä meillä olisi joukko parempia Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia. Jos expanded universe olisi rebootattu vaikkapa prequelien valmistuttua, olisin kironnut päätöksen haistatteluksi vanhojen fanien kirjahyllyille, mutta on täysin mahdollista, että uudet tarinat olisivat olleet vanhoja parempia jo siksi, että niitä kirjoittaneet olisivat kenties osanneet välttää joitakin edeltäjiensä virheitä. Expanded universen yhtenäisyys on oikeastaan ainoa perustelu sen epätasaiselle laadulle ja heikolle keskiarvosuoritukselle – eikä perustelu ole riittävä. Tie galaktiseen helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Ja mitä siis käy nyt, kun edessämme on Episode VII? Kuten sanottua, tarvitsen tähän pitkään pohdintaan useamman merkinnän, mutta lainaanpa vielä Kevin J. Andersonia mainitsemastani Dark Empiren esipuheesta vuodelta 1995:

When you read Dark Empire, or any of the other novels, remember that although Lucasfilm has approved them, these are our sequels, not George Lucas’s. If Lucasfilm ever makes films that take place after Return of the Jedi, they will be George Lucas’s own creations, probably with no connection to anything we have written.

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Category Archives: universumi