Hei hei, expanded universe

Ehdin jo melkein raivostua.

Hollywood Reporter uutisoi tiistaina, että Star Warsin kaanon ”laajenee tulevaisuudessa kattamaan muutakin kuin elokuvat”. Starwarsy.comin uutinen ei ollut otsikkotasolla paljon parempi: sen mukaan Lucasfilm ”yhdistää Star Wars -elokuvien universumin ja expanded universumin”.

Huijausta, ellei orwellilaista uuskieltä, melkein huusin jo itsekseni. Kyse on käytännössä siitä, että tuntemamme expanded universe nollataan, rebootataan, tuhotaan, painetaan maton alle – ja Lucasfilm yrittää saada meidät kutsumaan sitä ”kaanonin laajentamiseksi” tai ”universumien yhdistämiseksi”? Odottakaas, ohjaan tämän taloustoimittajaminälleni – se on tottunut irtisanomisten kutsumiseen toiminnan kehittämiseksi ja laadun parantamiseksi.

Mutta, ei Lucasfilm näin oikeastaan tainnut väittää, ja nuo minun verenpainettani nostaneet väitteet olivat itse asiassa nettimedioiden tulkintoja. Mitään tiedotetta asiasta ei nimittäin edes annettu. Ja minkäs minä sille mahdan, jos näin moni taho haluaa nyt antaa ymmärtää, että ”yleisesti on jo pitkään hyväksytty, että expanded universumina tunnetut tarinat ovat George Lucasin tarinoihin verrattuna fanifiktiota”, kuten Yahoo Movies kirjoittaa. Luulenpa vain, että meissä vanhemmissa faneissa on toisinkin ajattelevia.

Itse asiassa koko uutisen lähde olivat LFL:n Holocron-keeperin Leland Cheen twiitit. Niissä Chee muun muassa sanoi Star Warsin kaanonin määrittävän jatkossa Lucasfilm Story Group, johon kuuluvat muun muassa Chee, Pablo Hidalgo ja Diana Williams (kuka, minäkin kysyin). Sikäli kuin ymmärrän, Chee ei suinkaan edes tarkoittanut tehdä suurta julkistusta. Story Group on koottu viime vuonna, ja siitä on kerrottukin esimerkiksi viime kesän Euroopan Celebrationissa. Nyt se repesi nettiin uutisena, joka se ei siis ollut. Tilannetta selittää mainiosti LFL:ää lähellä oleva journalisti Bonnie Burton, joka mainitsee myös sen, että uutinen olisi ollut, jos Tarinaryhmän täysi kokoonpano olisi paljastettu.

Se, minkä minä sen sijaan lasken Uutiseksi, on se, että Chee vahvisti – tarkoituksella tai vahingossa – sen, mikä on ollut odotettavissa jo pitkään: expanded universe rebootataan. Chee kertoi, että Tarinaryhmän pyrkimyksenä on tulevaisuuden Star Warsin mahdollisimman yhtenäinen kaanon, joka kattaisi elokuvien lisäksi kirjat, sarjakuvat, pelit ja niin edelleen. Ja kun fani kysyi, milloin LFL kertoo, mikä nykyisestä EU:sta lasketaan kaanoniin ja mikä ei, Chee vastasi, ettei voi sitä sanoa. (Hassua muuten, että Leland Cheen, jonka oma tittelikin tulee suoraan vanhasta expanded universesta, tärkein työsarka oli jo aiemminkin SW-universumin tarinoiden mahdollisimman yhtenäisenä pitäminen! joku saattaisi melkein irvailla tästä jotain..)

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että kun meillä tällä hetkellä on valtavat määrät elokuvien Star Warsia laajentavia tarinoita, jotka sopivat elokuvien ja toistensa yhteyteen vaihtelevasti (mutta kuitenkin niin, että pahasti kokonaisuuteen tökkiviä osia on hämmästyttävän vähän!), jatkossa Lucasfilm haluaa määritellä tarkkaan ne tarinat, jotka se hyväksyy ”virallisiksi” elokuvien rinnalle.

Kuten edellä lainatut kirjoitukset todistavat, on näkökulmakysymys, mitä tästä tykkää. Moni näemmä ajattelee, että nyt EU-tarinat pääsevät ensimmäistä kertaa virallisesti elokuvien rinnalle. Toinen näkökulma olisi, että tässä uudessa kanonisuuden määritelmässä ei paina mitään se, sopiiko tarina yhteen 35 vuoden aikana julkaistujen tuhansien kirjojen ja sarjakuvien kanssa, vaan ainoastaan se, sopiiko tarina yhteen niiden ensimmäisten tarinoiden kanssa, jotka Tarinaryhmä nuijii kaanoniksi.

Suurin osa nykyisin olemassa olevasta expanded universumista luokitellaan todennäköisesti epäkanoniseksi. Episode VII:n ei tarvitse kuin ilmoittaa Skywalkerien perhe- ja jälkeläissuhteet, ja kas; Hanin ja Leian EU-lasten ja Mara Jaden mukana lentää ikkunasta suurin osa tuntemaamme expanded universea. Tätä kohtaloa voi odotella käytännössä koko Jedin paluun jälkeiselle EU:lle. (Sattumoisin Dark Horse muuten vastasikin juuri fanikysymykseen, että kaikki DH:n SW-sarjakuvien uudelleenjulkaisuoikeudet siirtyvät lisenssin mukana Marvelille.)

Uuteen kaanoniin vanhasta expanded universesta sen sijaan kelpuutetaan todennäköisesti ainakin Clone Wars -sarja, jos sitä nyt EU:na pidettiin tähän mennessäkään. Periaatteessa en äkkiä keksi, mikä helposti teilaisi muutkaan prequeleihin ja niiden aikakauteen liittyvät EU-tarinat epäkanoniksi. Osa vanhan trilogian tapahtuma-aikoihin sijoittuvista tarinoistakin varmasti sopisi tuurilla yhteen uusien elokuvien kanssa, vaikka uudet elokuvat kirjoittavatkin Skywalkerien suvun Jedin paluun jälkeiset vaiheet uusiksi. Mutta kuinka edes intomielisimmät fanit pysyisivät tällöin mukana siinä, mikä vanhoista opuksista olisikaan kaanonia ja mikä ei (ellei sitten koko back-katalogia julkaistaisi uudelleen selkeyttävillä kansilla)? Käytännössä voi hyvin olla, että Tarinaryhmä valitsee helpomman tien ja lyttää esimerkiksi koko Dark Horsen tuotannon kloonisotatarinoita myöten ei-kanonisiksi.

Lightsaber Rattlingin kirjoittaja ehdottaa, että kaikki ei-kanoninen vanha aineisto luokiteltaisiin Infinities-brändin alle. Ehdotus ei ole huono – Infinities-tarinathan olivat Dark Horsen what-if -tarinoita, jotka ottivat tietyn käännekohdan elokuvista, ja jatkoivat tarinaa siitä toiseen suuntaan kuin ”oikeasti”. Jalostaisin silti ehdotusta hieman: yleisen ei-kanonisen Infinities-brändin oheen kannattaisi luoda termi sille vanhan expanded universen suurimmalle tarinajoukolle, joka muodostaa keskinäisesti yhteensopivan kokonaisuuden. Kunhan joku vielä keksii, miksi tätä joukkoa kutsuttaisiin, niin tästäkin mullistuksesta saatettaisiin jopa selvitä.

Hei hei, Dark Horse

Uutinen, jonka ei – ihan oikeasti – pitäisi yllättää yhtään ketään: Star Warsin sarjakuvalisenssi siirtyy Dark Horselta Marvelille.

Tämä oli odotettavissa jo vuosi sitten, koska Disney on siitä lähtien omistanut sekä Lucasfilmin että sarjisjätti Marvelin. Konsernisynergioiden alkeetkin sanovat, että Disneyn kaltainen megayhtiö ei anna tuotteidensa lisenssejä ulkopuolisille, jos omasta talosta löytyy luonteva yhteistyökumppani. Semminkin kun Dark Horse Comics on piskuinen vaihtoehtotalo sarjakuvakustantamisen markkinajohtajaan Marveliin verrattuna (esimerkiksi marraskuun amerikkalaisen sarjakuvamyynnin markkinaosuudet näyttivät tältä).

Toinen syy, miksi tämä oli odotettavissa, liittyy tietenkin expanded universeen, josta Dark Horse on tärkeältä siivultaan vastannut. Kreikan lisäeläkkeistä ja brittiukkojen murinoista huolimatta eräs EU pysynee hengissä ensi vuoteenkin, mutta tämän toisen EU:n hautajaiskukat voi jo ostaa. Uusi trilogia tarkoitti alunperinkin lähes väistämättä sen loppua, ja yhä väistämättömämmäksi tuo loppu on käynyt. Mikäpä
kätevämpi ja lukijoidenkin kannalta selkeämpi tapa nollata tarinat kuin vaihtaa firmaa? Etenkin kun sama on tehty kerran aiemminkin, ja toiseen suuntaan: Marvelhan julkaisi SW-sarjakuvia vuosina 1977-1986, ja Dark Horse puolestaan vuosina 1991-2015. Dark Horsen tarinoiden ero Marveliin oli enemmänkin tyylillinen kuin tarinallinen (eikä se tyyli DH:llakaan aina niin aikuisena ja modernina pysynyt), mutta jonkinasteisesta retconista oli silti kyse viimeksikin. Kohta, ihan kohta, emme enää tiedä yhtään, mitä elokuvien tarkoittamassa Star Wars -maailmassa tapahtui Jedin paluun jälkeen.

The-Star-Wars-cover

The Star Wars, Dark Horsen SW:n joutsenlaulu.

Henkilökohtaisesti en ole Dark Horsen droppaamisesta edes harmissani. Dark Horsen SW-katalogista löytyy hyvääkin kamaa, ja ilmeisesti tuorein menestys, minulle vielä lukematon The Star Wars (sovitus ANH:n varhaisesta käsikirjoitusluonnoksesta) lukeutuu niihin. Mutta suuri osa, valitettavan suuri osa, oli jotain unohtamisen arvoisen keskinkertaisuuden ja luokattoman huonouden väliltä. Jälkimmäisiin luen esimerkiksi viime vuosien SW-sarjakuvien ”lippulaivan” Legacyn, joka jo asetelmallaan (100 vuotta vanhan trilogian jälkeen) käytännössä yksinäänkin olisi pakottanut reboottaamaan expanded universen uusien elokuvien myötä. Mutta joka siis oli muutenkin, niin, kakkaa.

Dark Horsen kausi alkoi rohkeana ja melko onnistuneenakin yrityksenä laajentaa SW-maailmaa aikuisempaan suuntaan. Luken pimeän puolen tutkimusmatka Dark Empire, Imperiumin sisäpiiritarina Crimson Empire, supersankarimainen muinaissarja Tales of the Jedi, Rogue Squadronin mainiot lentelyseikkailut… Rohkeutta näissä 1990-luvun julkaisuissa edustivat sekä käsittelytapa että aihevalinnat: pitkän aikaa Dark Horse muun muassa vältteli elokuvien päähenkilöiden käyttämistä, ja jätti sen SW-romaaneille (joiden kustantajana valmistautuisin muuten jo ikäviin uutisiin). Galaksi oli suuri ja täynnä tarinoita – ainakin vielä aikana, jolloin vasta kaksi SW-elokuvaa oli vienyt Tatooinelle.

Jossain matkan varrella meno lientyi. En osaa tarkkaan osoittaa, missä oli suurin vika, mutta tässä muutama ehdotus: keskinkertaisten kykyjen palkkaaminen kirjoittajiksi ja piirtäjiksi, siirtyminen harkituista minisarjoista helpommin markkinoitaviin kuukausittaisiin lehtiin, varman päälle vetäminen keskittymällä yhä enemmän isoihin hahmoihin, ratkaisematon kytkös SW-kirjallisuuden samanaikaisiin ongelmiin. Itse olin viimeksi innostunut SW-sarjakuvista joskus juuri ennen Revenge of the Sithiä, jolloin Republic-lehti ryhdistäytyi aivan odottamatta vallan tasokkaaksi elokuvaan johtavaksi avaruussotasarjakuvaksi (tämä muuten tapahtui kutakuinkin niihin aikoihin, kun Egmont julkaisi Suomessa viimeiset SW-spesiaalinsa, mikä oli varsinaista ivaa ottaen huomioon millaista kuonaa sarjan meikäläisessäkin nimikkolehdessä vuosina 1999-2002 julkaistiin). Kun mainittu Legacy alkoi 2006, menetin sen mukana kiinnostukseni koko Dark Horsen linjastoon.

Dark Horselle Star Warsin on täytynyt olla kultakaivos. Ihan puille paljaille firma ei toki jää: sillä on plakkarissaan esimerkiksi Buffy, jonka viime vuosien ”tuotantokaudet” 8-9 ovat olleet ihan uudentyyppistä jatkoa pop-kulttuurin uusklassikolle. Dark Horse ylpeilee historiassaan (ihan ansaitusti) aikanaan poikkeuksellisella asenteellaan elokuvalisenssisarjakuviin, eikä firma siis ole täysin luopunut periaatteistaan. Vaikka juuri Dark Horsea on syyttäminen Alien vs Predator -ilmiöstä, toivon vilpittömästi kustantamon pysyvän pystyssä ilman suurinta nimikettään.

”I’m not ashamed to admit that we were Star Wars geeks, and we have been determined to spare neither effort nor expense in the pursuit of excellence”, toteaa Dark Horsen omistaja Mike Richardson tämänpäiväisessä viestissään. Kuten niin monessa Star Wars -aiheessa, en voi olla aivan samaa mieltä lopputuloksen kanssa, mutta kannatan mitä sydämellisimmin ajatusta. Hei hei, kiitos vuosista ja kohti uutta.

EU-kriisi, osa 2: Hirviöt ovat todellisia

Varsinainen jatko-osa edelliselle postaukselle on yhä työn alla, mutta en osannut olla kirjoittamatta tätä väliosaa luettuani Io9:n äskettäisen, hyvin netissä levinneen listan 12 Star Wars Expanded Universumin kauheimmasta käänteestä. Vastaavia listoja löytyy toki netistä helposti lisää (tässä yksi hyvä, paljon minua syvempää SW-faniudesta kumpuava vastaus Io9:lle), mutta tässä valinnat ovat (pääosin) poikkeuksellisen perusteltuja. Io9:n juttu on kirjoitettu hauskasti eikä varmaankaan niin ryppyotsaisesti että valinnoista olisi tarkoitus kiistellä, joten suosittelen lukemaan Rob Brickenin tekstin itse, mutta pelkkinä otsikkoina lista kuuluu (otsikkotiivistykset minun):

1) Boba Fett and the Sarlacc, round #2 (Jawas of Doom, Marvel comics #81)
2) The Crystal Star: werewolves & Star Trek cults (novel)
3) Skippy the Droid saves the galaxy (Star Wars Tales #1)
4) The Jedi Prince Series (young adult novels)
5) The Third Law (Marvel comics #48)
6) Hoar (tusken character from Masters of Teras Kasi -video game)
7) Clone Names (Luuke and Joruus from Heir to the Empire)
8) Star Wars: The Clone Wars Movie
9) The Sun Crusher
(superweapon from Jedi Academy novels)
10) Bendorion (a hutt jedi character)
11) The Ewok Adventure and Battle for Endor (tv movies)
12) Mount Sorrow (apparently, a weeping mountain from ewoks comics)

Ja vaikka valinnoista ei ole tarkoitus kiistellä, annan silti mennä:

Star_Wars_n81-22

Boba Fett, sarlacc, round two! Voitteko väittää, ettei ole mahtavaa! (Marvel Star Wars #81, 1983)

1) on minusta mainio klassikko. Kyseessä on siis se Marvel-sarjis, jossa Boba Fett pakenee sarlaccin kuopasta, mutta putoaa tarinan lopussa sinne uudestaan. Oli muuten ensimmäinen Return of the Jedin jälkeinen Marvel-sarjis (joten sen ensimmäisessä ruudussa nähtiin Han Solo ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen). Julkaistiin aikanaan Suomessakin, ja oli ensimmäisiä minun lukemiani SW-sarjiksia paljon, paljon myöhemmin. Jep, sarlacc-vitsi on hupsu ja käänne saattaa olla suunniteltu logiikalla ”olis kiva käyttää Boba Fettiä mutta mitäs jos Lucas tahtoo jatkaa tästä”, mutta hei, sarjis on hauska. Ja julkaistu vuonna 1983! Kamoon, jos tämä on tyhmintä Star Wars expanded universessa, minä alan lukea sitä uudelleen.

Greedo_Comic_07

Ampuiko Greedo ensin? Ei välttämättä tarkoitettu laskettavaksi kaanoniin. (Star Wars Tales #14, 2002)

3) Star Wars Tales taitaa niin ikään olla mennyt kirjoittajalta vähän ohi. Kuten tuli mainittua edellisen postauksen yhteydessä, Tales-tarinat olivat juuri tuollaisia hölmönhupaisia kurkistuksia SW-maailmaan jostain äkkiväärästä kulmasta. Yksi hauskimmista Tales-tarinoista oli esimerkiksi oikeudenkäynti, jossa tuomari Palpatine yritti selvittää, kumpi ampui baariselkkauksessa ensin: Han Solo vai Greedo. Vastaavasti, stoori siitä, että leffoissa vilahtanut droidi olisi nimeltään Skippy, joka tempullaan pelasti koko galaksin, ei ole naurettavaa pelleilyä, vaan naurattavan hauskaa. Star Wars expanded universen yleisempi ongelma on pikemminkin se, että se ei anna lupaa nauraa itselleen.

Star_Wars_n48

Älköön kukaan väittäkö, ettei isällä ja tyttärellä olisi mitään yhteistä. (Marvel Star Wars #48, 1981)

5) suunnilleen samat sanat kuin ykköskohdasta. Myönnän, että Marvel-sarjisten stoorit eivät ole tyylillisesti synkassa edes elokuvasarjan kanssa, mutta minusta niillä on oma ajan patinoima viehätyksensä. Onko alkuperäinen Star Trek -sarja tyylillisesti synkassa 2000-luvun Trek TNG -elokuvien kanssa? Ei, mutta se on mahtavampi.

7) en oikeasti ymmärrä tätä kritiikkiä. Todella moni muukin muistaa Luuke-kloonin sarjan tyhmimpänä temppuna, pääasiassa nimen vuoksi. Kirjoittaja kritisoi Luuke ja Joruus -kloonien nimiä ikään kuin Zahn väittäisi, että kloonit nimettiin pitkällä vokaalilla. Minusta ei väitä – pikemminkin Zahn käyttää kaksoisvokaalia temppuna, jolla kirjassa erotetaan klooni oikeasta. Kloonaamista taas ei keksinyt SW-universumiin kukaan expanded universe -kirjoittaja, koska prequel trilogyn otsikoksi tiedettiin jo 1980-luvun alussa ”Clone Wars” (tietämättä tosin, mitä tai kenen puolella kloonit olivat).

Mutta joo, muut io9:n kritiikit tuntuvat aivan oikeutetuilta. Hutt-jedi ja itkevä vuori ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia, toivottavasti sellaisiksi jäävätkin. Esimerkiksi Aurinko-vitun-moukari ja koko sadasti kirottu Jediakatemia-trilogia sijoittuisivat korkealle minunkin listallani. Tosin sen listan ykkönen olisi tämän listan kahdeksikko, Star Wars Clone Wars the movie, yksi huonoimmista koskaan näkemistäni minkään genren elokuvista ja kutakuinkin ainoa Star Wars -tuote, jota en halua omaan SW-dvd-hyllyyni – jossa kuitenkin luonnollisesti komeilee esimerkiksi Holiday Special. Hyi yök.

En ole erityisesti elätellyt päässäni muistoja expanded universen kauheuksista. Pikemminkin yrittänyt unohtaa. Mutta heitänpä tähän nyt muutaman tähän mennessä mainitsemattoman kuvotuksen, ei missään erityisessä järjestyksessä.

Kahdeksan muuta kammotusta Expanded Universesta:

legacy

Star Wars Legacy (Dark Horse 2006-). Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää.

1) Star Wars Legacy. Never mind the Phantom Menace, tässä on suurin rikos Star Wars -kaanonia kohtaan. Legacy antaa nimellään ymmärtää edustavansa Star Wars -universumin perintöä, mutta sen mukaan koko kuusiosaisen elokuvasarjan tapahtumilla, kuten esimerkiksi Obi-Wanin, Yodan ja Luken yrityksillä pelastaa jedit sukupuutolta tai fraking Valitulla Anakinilla ei ollut juuri suurempaa merkitystä kuin kuuluisalla pierulla Saharassa. Legacyn mukaan 100 vuotta myöhemmin galaksi on taas sisällissodassa (ymm, kannattaako siitä muuten tosiaan puhua sisällissotana?), keisarillisella valtaistuimella on taas sith, jedit ovat taas galaksin hylkiöitä ja niin edelleen. Enkä edes ala siitä, kuka aiempi EU-hahmo paljastuu sarjan pahikseksi. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut.

marjat

Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Asajj Ventress ja Aurra Sing. Kumpi olikaan kumpi?

2) Asajj Ventress. Surkuhupaisa ääriesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kahden elokuvan (episodien II ja III) ajallisesti lyhyeen väliin tungetaan n+1 uutta seikkailua,joissa ei kuitenkaan saa tapahtua mitään kovin merkittävää. Musta jedi Asajj Ventress ei toki ole ainoa elokuvien väliin keksitty lisäpahis, joka saa ilmeisesti esiintyä Clone Wars -nimisissä tuotteissa loputtomiin pääsemättä koskaan hengestään. Viime kädessä juuri Ventressistä tekee  inhokkini se, että kaljussa julmistelijassa ei ole yhtään omaa piirrettä: hän on ulkonäköä myöten kuin suora jatko episodien I ja II väliin aiemmin sepitetylle palkkionmetsästäjä Aurra Singille, yhdistettynä Darth Mauliin ja muihin uskollisiin sith-pahiksiin ja maustettuna ripauksella kenraali Grievouksen vääjäämättömyyttä. Inhosin aikanani Grievoustakin, mutta kiitos osin Ventressin, en inhoa enää.

black-manga

Star Wars Manga (Tokyopop 2006). Ken tästä käy on kaiken toivonsa jo heittänyt.

3) Tokyopopin Star Wars Manga. Kaksi albumia, julkaistiin jostain käsittämättömästä syystä suomeksikin (Kvaak.fin arvio). Kuin tavallista huonompien manga-fanien piirtämää tuherrusta, josta esimerkiksi liikkeen tuntu on hukassa. Tarinoiden juonet vuoroin käsittämättömiä ja vuoroin liiankin käsitettäviä (tanssiva Jar-Jar). Puistattavaa, kammottavaa. (Ei tule sekoittaa elokuvien manga-retellingeihin, jotka olivat itse asiassa ihan sympaattisia.)

4) Masters of Teräs Käsi. Siis se ysärin peli, ei niinkään SW-universumin kiehtovasti nimetty taistelulaji. Sulatan lajin suomalaisine nimineen, mutta että videopeli, jossa elokuvasankarimme voivat hakata kurkipotkuilla toisiaan? Ei. Ei. Ei. Omituisista SW-peleistä voisi mainita vaikkapa Yoda Storiesinkin, jossa Windows 3.1:ssä palloiltiin spritehahmolla hukassa etsimässä kadotettuja esineitä tai jotain, koska peli oli ”tarkoitettu välipalaksi ilman sen kummempaa päämäärää”, mutta Teräs Käsi ylittää kaikki muut esimerkit.

talesofthejedicover

Tales of the Jedi: tänään on kuin uusi eilinen. (Dark Horse 1993-1998)

5) Tales of the Jedi. Minä itse asiassa pidän galaksin historiaan sijoitetuista Tales of the Jedi -sarjakuvista (1993-1998): ne ovat pääosin hyvin kirjoitettuja, niissä on suuren eepoksen tuntua, ne tuntuvat riittävän Star Wars -maisilta eikä niissä ole taakkana minkäänmoista erityistä yhteyttä elokuvien hahmoihin tai maailmoihin. Mutta niiden konsepti! Tarinat tapahtuvat 5000-4000 vuotta ennen Yavinin taistelua – eikä galaksi ole muuttunut mihinkään. Valonnopeus onnistuu, jättimäisiä avaruusaluksia riittää, jedijärjestö toimii hämmästyttävän samankaltaisesti kuin (myöhemmin!) julkaistussa prequel-trilogiassa ja niin edelleen. Sama kritiikki pätee tietenkin samantapaiseen, yhtä kauas menneisyyteen sijoitettuun Knights of the Old Republic -peliin, joka sekään ei liene varsinaisesti pelinä hullumpi. Jos tarinat piti sijoittaa noin kauas historiaan, eikö olisi voinut kuvitella aidosti muinaisemman historian? Vaikkapa maailman, jossa vasta hyvin pieni osa galaksista olisi saavuttanut avaruusmatkailun, ja jalot jedit huolehtisivat näiden nuorempien kansojen kohtalosta isompien jaloissa?

6) Sooner or later, everyone turns to the Dark Side. Siis ihan oikeasti, kuinka monta kertaa SW-universumissa kerrotaankaan tarina hyvästä päähenkilöstä, joka kääntyy pahaksi ja käy rakkaitaan vastaan? Tämä on yksi pääsyistä, miksi minua ei kiinnosta New Jedi Order -sarja (ja yksi pääsyistä, miksi EU ansaitsee todennäköisen reboottinsa). Ensin Expanded Universe kaipasi vuosikausia aikuistumista, vakavoitumista ja vaaran tuntua. Sitten siihen saatiin lupa, jonka jälkeen NJO-kirjoissa ryhdyttiin tappamaan ja käännyttämään päähenkilöitä vuoroviikoin. Pliis, ei tarvinnut kääntää sinne yhteentoista.

7) Han Solo kutakuinkin kaikissa EU-tarinoissa Jedin paluun jälkeen. Ai että kuinka jännittää, olisiko siellä tällä kertaa nössö perheenisä vai poliitikon diplomaattipuoliso. Vai ehkä jälleen kerran kidnapattujen kaksosten perään huolehtiva isukki? Okei, nahkaliiviä käyttävä ja vanhalla aluksellaan yhä lentävä entinen salakuljettaja, mutta tuskin sama kaveri joka ampui Greedoa (ai niin…). Jos ette kerran tienneet, mitä hahmolla tehdä, olisitte jättäneet karboniittiin! (koskee myös Lucasia.)

8) Se Star Wars Clone Wars the movie. Okei, se tosiaan mainittiin jo, mutta kun se on niin hirveä, mainitsen sen uudestaan.

Eikä tässä tietenkään ole kaikki. Saa täydentää.