Olen nähnyt Star Warsin tulevaisuuden, ja se on virtuaalinen todellisuus.

Okei, höpsis ja klisee. Enkä ole edes nähnyt: ei ollut toivoakaan Lontoon Celebration Europessa, koska ILMxLab presents Trials on Tatooine -kokemuksen koko päivän vuorot täyttyivät jokaisena aamuna minuuteissa messuhallin ovien avaamisesta.

Mutta uskon, että tämä ei jää rannalla ruikuttamiseksi messuhalleissa.

Virtuaalinen todellisuus on tietenkin ollut ”tulossa” jo niin pitkään, että koko sanapari tuntuu ainakin suomeksi samaan tapaan suloisen vanhentuneelta kuin automaattinen tietojenkäsittely. Siksi taidan käyttää tässäkin kirjoituksessa virtual realityn lyhennettä VR, joka ei nyt siis viittaa ajallaan kulkeviin Pendolinoihin. Joka tapauksessa virtuaalikypäristä ja -hanskoista puhuttiin yleisesti jo 1990-luvulla aikana, jolloin peleihin tavoiteltiin realismia renderöimällä videokuvaa suttuiseksi pelivideoksi ja pakkaamalla pelit sitten vaikkapa seitsemälle cd-levylle. Ei tullut VR kotiin siitä parin vuoden päästä, eikä ole tullut vieläkään.

Mutta nyt ollaan niin lähellä, että kuplinnan pinnan alla tuntee. Esimerkiksi HTC Vive -järjestelmän (kypärä, ohjaimet ja VR-maailmassa liikkumiseen tarvittavat liiketunnistinkamerat) saa kotiin tällä hetkellä tuhannella eurolla: summalla, joka ei tee laitteesta vielä koko kansan hittiä, mutta joka on täysin tekniikasta ja pelaamisesta kiinnostuneiden kuluttajien kulutettavissa. Kesällä 2014 ensiesitelty Googlen Cardboard, puhelimen tökkääminen pahvikuoriin, on kirjaimellisesti köyhän miehen virtuaalitodellisuus, mutta kun sen todellakin saa hankittua taskurahalla, on keksintö ollut omiaan madaltamaan tekniikan yleistymistä kuluttajatasolle. Pleikkarin VR-lasit tulevat kauppoihin ihan kohta. Kolmiulotteista kuvaa tallentavat kamerat kuten Nokian Ozo tekevät halventuessaan VR-elämysten toteuttamisesta entistä helpompaa.

Minusta vaikuttaa siltä, että virtuaalitodellisuuden läpimurrolta puuttuu enää yksi: se killer app tai peli, jonka vuoksi laitteet kannattaa hankkia. Sillä niin hienoa kun minustakin tuntui seistä Kuopion torilla kodinkoneketjun esittelyteltassa Vive-lasit päässä uponneen laivan kannella ja tervehtiä ohi lipuvaa sinivalasta, en viitsisi pikaisten demoelämysten takia hankkia laitepinoa kotiin kunnon rahalla.

Päästäkseni viimein tämän blogin asiaan: uskon, että Star Wars tulee esittämään merkittävää roolia VR:n läpimurrossa. En hämmästyisi lainkaan, vaikka nimenomaan matka kaukaiseen galaksiin olisi se sisällöllinen läpimurtosovellus, jota tekniikka tällä hetkellä vain odottaa. Esimerkiksi 360 asteen konserttivideot tai vr-matkailuappit kaukaisissa kohteissa voisivat kyllä kiinnostaa, jos laitteet olisivat jo lähellä, mutta sisimmässäni juuri Star Wars -maailmaan sukeltaminen herättää sen tasoisen mielenkiinnon, että se voisi purkautua ostopäätökseksi.

Tietenkin Disney-Lucasfilm tietää tämän. Mitä siis on tulossa? Ai että, mitä onkin.

Lucasfilm perusti vuosi sitten yksikön nimeltä ILMxLab, jonka nimi on rehellisyydessään erittäin osuva. Koska kukaan ei oikeastaan vielä tiedä, mitä tämä ”immersiivinen viihde” voisi olla, on väärin puhua pelitalosta, elokuvatuotannosta tai edes VR-firmasta. Kyse on vielä kokeellisesta laboratoriosta – joka toki tähtää kaupallisiin tuotteisiin, jotka ovat jotain pelien ja elokuvien välistä.

Aivan ensimmäisiin kokeisiin kuuluivat esimerkiksi Star Wars Appissa ilmaisina julkaistut ja Google Cardboardilla katsottavaksi tarkoitetut Jakku Spy -pätkät viime vuonna ennen The Force Awakensia. Lontoossa nähtävillä ollut Trials on Tatooine oli laboratorion ensimmäinen ulos esitelty isompi kokeilu, mutta yhtä kaikki, sekin oli vasta kokeilu. Millennium Falconin lennon katselua Tatooinella, stormtrooperien laukausten väistelyä, valomiekan heilutusta, ei sen kummempaa – hitto, happamat pihlajanmarjat, olisi minulle kelvannut tuokin! (Trials on Tatooine julkaistiin heti Celebrationin jälkeen aivan ilmaiseksi Steamissa, mikä niin ikään kuvaa hankkeen demohenkisyyttä, mutta sen kokeileminen vaatii tietenkin laitteet, esimerkiksi HTC Viven.)

Koska kyse on Lucasfilmistä, paukkuja paljon isompaan ja parempaan on. ILMxLabilla on käytettävissään koko Star Wars -arkisto, ison ILM:n efektit, Skywalker Soundin ääniosaaminen ja Lucasfilmin tarinaryhmän muistipankki. Kaikkea Star Wars -kerrontaa koordinoiva tarinaryhmä on oleellinen mainittava, koska ryhmän keskeisen jäsenen Kiri Hartin mukaan tarkoitus on nimenomaan kehittää vr:ää tarinankerronnallisena mediana.

Ensikokeilujen jälkeisenä kaupallisena lopputuotteena tähtäimessä on Darth Vaderiin keskittyvä VR-projekti, jota kirjoittaa mm. Nolanin Batmaneita kynäillyt David S. Goyer. Sikäli kuin olen ymmärtänyt oikein, tarkoitus ei sentään ole asettaa VR-kypärän käyttäjää sen kypärän sisään (hyvä; uskon, että siihen tarvitaan vähän enemmän kokemusta sekä VR-kokemusten tekijöiltä että kokijoilta). Sen sijaan käyttäjä on päätymässä samaan tilaan Vaderin kanssa, joka sekin on todennäköisesti paljon sinivalasta kuumottavampaa moikattavaa. Goyer puhui Celebration Europen ILMxLab-paneelissa siitä, kuinka yllättävän tunteellinen vr-kokemus on: ”Se koskettaa teitä enemmän kuin uskottekaan”.

Tätä lippulaivaa ennen ulos tulee Battlefront-pelin X-Wing VR -laajennus, mikä onkin nokkelaa. Virtuaalisen todellisuuden läsnäolon tunnun tiellähän on aina väistämättä se, että isossakin huoneessa kävely on rajoitetumpaa kuin todellisessa maailmassa, mutta avaruusaluksen ohjaimissa kävelyn sijaan lennetään paikallaan istuen. Tämä tehtävä kytkeytyy Rogue Oneen ja tulee ainakin Playstationille.

Toki ILM:n laboratoriossa keitellään myös omaa virtuaalitodellisuuden augmented reality -versiota, jossa lasien läpi katsottuna näyttää siltä, kuin esimerkiksi Threepio ja Artoo kävelisivät samassa todellisessa huoneessa käyttäjän kanssa. Tälle tekniikalle Lucasfilm uskoo keksivänsä käyttöä vähintään huvipuistoissa (muistattehan, että myös Disneylandin Star Wars -maa on kovaa vauhtia rakenteilla).

Eikä tässäkään vielä kaikki: itse asiassa VR Star Wars on jo nyt täyttä totta, ja yhä merkittävämpi osa sitä, mitä Star Warsia me kaikki joka tapauksessa odotamme. Tekniikka on nimittäin valjastettu elokuvanteon käyttöön. Rogue Onen kuvauksissa rakennettiin esimerkiksi virtuaalinen U-Wing, johon ohjaaja Gareth Edwards pääsi Oculus Rift -lasit päässä ”käymään” ennen kuin alusta oli rakennettu oikeaksi lavasteeksi. Näin ohjaaja pääsi tutkimaan kuvauspaikkaa etukäteen – ja vaikuttamaan siihen toteamalla esimerkiksi, että jonkin oviaukon kannattaisi olla leveämpi kameran asettelun kannalta.

Kaikki tämä on niin uutta ja ihmeellistä, että kuvaavaa on, ettei kokemukselle ole vielä sanoja. David Goyerin sanoin Celebration Europen paneelista karkeasti kääntäen: ”Sitä ei pelata, ei katsota, vaan siellä ollaan. Sinä et siis ole pelaaja, et katsoja, et edes käyttäjä. Sana, jota minä tällä hetkellä ajan, on vierailija. Siinä vieraillaan tarinassa, jonka kaappeja voi avata ja jonka tapahtumiinkin pääsee ajoittain vaikuttamaan.”

Kuten sanottua, olen kiinnostunut. Vähäisillä kokemuksillanikin läsnäolon tuntu ja elämyksen vaikuttavuus ovat virtuaalitodellisuus-teknologiassa jo nyt komealla mallilla – tarvitaan vain sisältö. Sellaistakin olen miettinyt, että tässä voisi olla uuden yrittäjyyden sauma. Jos joku tarjoaisi nyt jossakin mahdollisuutta kokeilla HTC Viven sovelluksia vaikkapa puolen tunnin ajan rauhallisessa tilassa, maksaisin siitä mielelläni kaksinumeroisen summan euroja. Houkuttelevaa hinnoittelua voisi hakea vaikkapa mysteerihuoneiden hinnoista: minuuttihinta saisi siis reilusti ylittää elokuvalipun hinnan, ja olisin silti kiinnostunut. Ehkä moni muukin?