Chewbacca murskaa expanded universen

Posted on 08/04/2014 by Aki Jörgensen

Peter Mayhew palaa Chewbaccaksi, kertoo uskottava vahvistamaton tieto. (kuva: Aki Jörgensen)

Peter Mayhewn paluu Star Warsiin näytti lähes varmalta reilu viikko sitten yhden ainoan pienen twiitin perusteella: texasilainen Comicpalooza-tapahtuma tiedotti, ettei Mayhew pääse toukokuussa paikalle “due to filming”. Nyt The Hollywood Reporter (tahtoo sanoa: uskottava lähde) raportoi Mayhewn todella palaavan rooliinsa Chewbaccaksi.

Tieto on tietenkin edelleen ”according to sources”, koska yhtään näyttelijää ei ole vieläkään julkistettu. Mutta: ilmeisesti nyt voidaan lukita faktaksi, että uudessa trilogiassa paluun ei tee vain ”vanha trio” ja droidit, vaan koko nelikko Luke-Leia-Han-Chewie. (Ja vieläkö se Landokin?)

Mutta nyt minut melkein yllättää se, että tänään netti näyttää järkyttyvän siitä, mitä Chewien paluu paljastaa. Mutta totta tosiaan, expanded universen kohtaloahan ei ole tässä salailun lomassa toki mitenkään alleviivattu.

Miksi Chewbaccan paluussa on sivumerkityksenään vahvistus monien peloille tai toisten toiveille? Vastaan päällimmäisen muistoni kautta. Suomalaisten Star Wars -foorumien ajoiltani muistan pitkälliset adminkeskustelut EU-spoilerien määritelmästä. Ilman spoiler-tageja sai puhua Boba Fettin Jedin paluun jälkeisistä seikkailuista, koska kaikille oli oletusarvoisesti selvää, että EU:ssa Boba ei sarlaccin kitaan jäänyt hautumaan. Mutta vielä vuosia R.A. Salvatoren Vector Prime –romaanin julkaisemisen (1999) jälkeenkin SW-piireissä kiisteltiin siitä, onko yleistä vai spoilaavaa tietoa, että Chewbacca kuoli 21 vuotta Jedin paluun jälkeen, ensimmäisenä originaalitrilogian päähenkilöistä. Suomalaiseen väittelyyn tietysti vaikutti, että Vector Primea ei oltu eikä ole suomennettu.

No, nyt se ei kerrassaan voi enää olla spoilaavaa tietoa. Eikä enää vain siksi, että ne, jotka tällaisten asioiden kohdalla spoilereista välittävät, ovat todellakin jo kauan sitten Chewien poismenosta kuulleet. Enää se ei ole spoilaavaa tietoa siksikään, että jos Chewbacca on mukana 30 vuotta Jedin paluun jälkeen tapahtuvassa Episode VII:ssä, ei vanha expanded universe ole enää elokuvien kaanonia.

Tosiasiassa tämä on ollut ainoa vaihtoehto jo pitkään. Ei olisi ollut kovinkaan mahdollista – tai edes järkevää – sijoittaa uusia elokuvia tarinajatkumoon, jonka tapahtumat on lukittu yli sadan vuoden päähän vanhoista elokuvista. Vielä vaikeammaksi tempun olisi tehnyt se, että expanded universessa tapahtuu yksinkertaisesti aivan liian isoja asioita. Jos tarinajatkumossa on jo nähty esimerkiksi Keisarin paluu, Imperiumin kuolinkorinat ja muinaisten rotujen invaasio galaksin ulkopuolelta, miten tällaiseen jatkumoon mahtuisi elokuvatarina, jonka pitäisi olla painoarvoltaan Anakinin lankeemuksen ja Kapinaliiton voiton luokkaa, mutta joka ei voisi liikaa viitata noihin elokuvien ulkopuolelle jääviin tapahtumiin? Tällainen elokuvatrilogia olisi voinut ehkä olla mahdollinen siten, että uudet filmit olisi sijoitettu tapahtuma-ajaltaan verrattain lähelle vanhoja. Se taas olisi vaatinut tuttujen hahmojen recastaamista ja/tai jättämistä erittäin pieneen rooliin. Ja jo varsin pian kävi ilmi, että tulossa on päinvastainen ratkaisu.

Ei. Mitä kaikkea minäkin expanded universen kohtalosta vuosi sitten kirjoitin, rehellisesti ja jälkiviisaasti ajatellen sen ainoa toivo oli jonkinlainen löyhä adaptaatio: siis tilanne, jossa uusi trilogia olisi soveltaen mukaillut expanded universen tarinoita. Tällöin olisi voitu kenties silmiä siristäen katsoa, että vanha EU sopii jotenkuten yhteen uusien elokuvien kanssa, vaikka yksityiskohdissa eroja olisikin. Tämä toivo taas oli itse asiassa tuhoon tuomittu jo alusta alkaen, koska muun muassa Lawrence Kasdan tunnusti jo vuoden 2013 helmikuussa, ettei ole kiinnostunut ottamaan expanded universea huomioon käsikirjoituksissaan. Ja, cross your hearts, olisimmeko ihan oikeasti halunneet nähdä vaikkapa Jediakatemia-kirjojen juonen”käänteet” valkokankaalla – miten löyhästi mukailtuna tahansa?

Chewbaccan paluu 30 vuotta Jedin paluun jälkeen tekee nämä spekulaatiot turhiksi (vaikka epätoivoisimmat ehtivätkin jo Twitterissä heittää pöytään ”hei-se-voi-olla-flashback” -kortin). Se, minkä tunsimme expanded universena, on nyt vaihtoehtoinen Star Wars -universumi: what if -maailma verrattuna siihen, minkä Episode VII meille esittelee. Siinä maailmassa Chewbacca ei ole kuollut, Keisari ei liene koskaan palannut kloonina, Leialla ja Hanilla ei taida olla kaksosia, Luke ei ehkä ole perustanut Jediakatemiaa ja, kauhistus, Boba Fett saattaa sittenkin hautua sarlaccin vatsahapoissa.

Mielenkiintoista nähdä, miten expanded universen nollaus otetaan vastaan, nyt kun se vähitellen suurelle yleisölle paljastuu, mutta minä huomaan, että puolitoista vuotta asiaa hiljaa sulateltuani olen sittenkin hyvilläni, etten enää tiedä lainkaan, mitä Jedin paluun jälkeen tapahtui.

Tai siis vielä.

Hei hei, expanded universe

Posted on 11/01/2014 by Aki Jörgensen

Ehdin jo melkein raivostua.

Hollywood Reporter uutisoi tiistaina, että Star Warsin kaanon ”laajenee tulevaisuudessa kattamaan muutakin kuin elokuvat”. Starwarsy.comin uutinen ei ollut otsikkotasolla paljon parempi: sen mukaan Lucasfilm ”yhdistää Star Wars -elokuvien universumin ja expanded universumin”.

Huijausta, ellei orwellilaista uuskieltä, melkein huusin jo itsekseni. Kyse on käytännössä siitä, että tuntemamme expanded universe nollataan, rebootataan, tuhotaan, painetaan maton alle – ja Lucasfilm yrittää saada meidät kutsumaan sitä ”kaanonin laajentamiseksi” tai ”universumien yhdistämiseksi”? Odottakaas, ohjaan tämän taloustoimittajaminälleni – se on tottunut irtisanomisten kutsumiseen toiminnan kehittämiseksi ja laadun parantamiseksi.

Mutta, ei Lucasfilm näin oikeastaan tainnut väittää, ja nuo minun verenpainettani nostaneet väitteet olivat itse asiassa nettimedioiden tulkintoja. Mitään tiedotetta asiasta ei nimittäin edes annettu. Ja minkäs minä sille mahdan, jos näin moni taho haluaa nyt antaa ymmärtää, että ”yleisesti on jo pitkään hyväksytty, että expanded universumina tunnetut tarinat ovat George Lucasin tarinoihin verrattuna fanifiktiota”, kuten Yahoo Movies kirjoittaa. Luulenpa vain, että meissä vanhemmissa faneissa on toisinkin ajattelevia.

Itse asiassa koko uutisen lähde olivat LFL:n Holocron-keeperin Leland Cheen twiitit. Niissä Chee muun muassa sanoi Star Warsin kaanonin määrittävän jatkossa Lucasfilm Story Group, johon kuuluvat muun muassa Chee, Pablo Hidalgo ja Diana Williams (kuka, minäkin kysyin). Sikäli kuin ymmärrän, Chee ei suinkaan edes tarkoittanut tehdä suurta julkistusta. Story Group on koottu viime vuonna, ja siitä on kerrottukin esimerkiksi viime kesän Euroopan Celebrationissa. Nyt se repesi nettiin uutisena, joka se ei siis ollut. Tilannetta selittää mainiosti LFL:ää lähellä oleva journalisti Bonnie Burton, joka mainitsee myös sen, että uutinen olisi ollut, jos Tarinaryhmän täysi kokoonpano olisi paljastettu.

Se, minkä minä sen sijaan lasken Uutiseksi, on se, että Chee vahvisti – tarkoituksella tai vahingossa – sen, mikä on ollut odotettavissa jo pitkään: expanded universe rebootataan. Chee kertoi, että Tarinaryhmän pyrkimyksenä on tulevaisuuden Star Warsin mahdollisimman yhtenäinen kaanon, joka kattaisi elokuvien lisäksi kirjat, sarjakuvat, pelit ja niin edelleen. Ja kun fani kysyi, milloin LFL kertoo, mikä nykyisestä EU:sta lasketaan kaanoniin ja mikä ei, Chee vastasi, ettei voi sitä sanoa. (Hassua muuten, että Leland Cheen, jonka oma tittelikin tulee suoraan vanhasta expanded universesta, tärkein työsarka oli jo aiemminkin SW-universumin tarinoiden mahdollisimman yhtenäisenä pitäminen! joku saattaisi melkein irvailla tästä jotain..)

Mitä tämä tarkoittaa? Sitä, että kun meillä tällä hetkellä on valtavat määrät elokuvien Star Warsia laajentavia tarinoita, jotka sopivat elokuvien ja toistensa yhteyteen vaihtelevasti (mutta kuitenkin niin, että pahasti kokonaisuuteen tökkiviä osia on hämmästyttävän vähän!), jatkossa Lucasfilm haluaa määritellä tarkkaan ne tarinat, jotka se hyväksyy ”virallisiksi” elokuvien rinnalle.

Kuten edellä lainatut kirjoitukset todistavat, on näkökulmakysymys, mitä tästä tykkää. Moni näemmä ajattelee, että nyt EU-tarinat pääsevät ensimmäistä kertaa virallisesti elokuvien rinnalle. Toinen näkökulma olisi, että tässä uudessa kanonisuuden määritelmässä ei paina mitään se, sopiiko tarina yhteen 35 vuoden aikana julkaistujen tuhansien kirjojen ja sarjakuvien kanssa, vaan ainoastaan se, sopiiko tarina yhteen niiden ensimmäisten tarinoiden kanssa, jotka Tarinaryhmä nuijii kaanoniksi.

Suurin osa nykyisin olemassa olevasta expanded universumista luokitellaan todennäköisesti epäkanoniseksi. Episode VII:n ei tarvitse kuin ilmoittaa Skywalkerien perhe- ja jälkeläissuhteet, ja kas; Hanin ja Leian EU-lasten ja Mara Jaden mukana lentää ikkunasta suurin osa tuntemaamme expanded universea. Tätä kohtaloa voi odotella käytännössä koko Jedin paluun jälkeiselle EU:lle. (Sattumoisin Dark Horse muuten vastasikin juuri fanikysymykseen, että kaikki DH:n SW-sarjakuvien uudelleenjulkaisuoikeudet siirtyvät lisenssin mukana Marvelille.)

Uuteen kaanoniin vanhasta expanded universesta sen sijaan kelpuutetaan todennäköisesti ainakin Clone Wars -sarja, jos sitä nyt EU:na pidettiin tähän mennessäkään. Periaatteessa en äkkiä keksi, mikä helposti teilaisi muutkaan prequeleihin ja niiden aikakauteen liittyvät EU-tarinat epäkanoniksi. Osa vanhan trilogian tapahtuma-aikoihin sijoittuvista tarinoistakin varmasti sopisi tuurilla yhteen uusien elokuvien kanssa, vaikka uudet elokuvat kirjoittavatkin Skywalkerien suvun Jedin paluun jälkeiset vaiheet uusiksi. Mutta kuinka edes intomielisimmät fanit pysyisivät tällöin mukana siinä, mikä vanhoista opuksista olisikaan kaanonia ja mikä ei (ellei sitten koko back-katalogia julkaistaisi uudelleen selkeyttävillä kansilla)? Käytännössä voi hyvin olla, että Tarinaryhmä valitsee helpomman tien ja lyttää esimerkiksi koko Dark Horsen tuotannon kloonisotatarinoita myöten ei-kanonisiksi.

Lightsaber Rattlingin kirjoittaja ehdottaa, että kaikki ei-kanoninen vanha aineisto luokiteltaisiin Infinities-brändin alle. Ehdotus ei ole huono – Infinities-tarinathan olivat Dark Horsen what-if -tarinoita, jotka ottivat tietyn käännekohdan elokuvista, ja jatkoivat tarinaa siitä toiseen suuntaan kuin ”oikeasti”. Jalostaisin silti ehdotusta hieman: yleisen ei-kanonisen Infinities-brändin oheen kannattaisi luoda termi sille vanhan expanded universen suurimmalle tarinajoukolle, joka muodostaa keskinäisesti yhteensopivan kokonaisuuden. Kunhan joku vielä keksii, miksi tätä joukkoa kutsuttaisiin, niin tästäkin mullistuksesta saatettaisiin jopa selvitä.

EU-kriisi, osa 3: Kuinka meidän käy

Posted on 15/03/2013 by Aki Jörgensen

Tässä viimein se kirjoitus Star Wars expanded universesta, joka minun piti kirjoittaa jo pari viikkoa sitten. Sitä ennen harhauduin selittämään teorian siitä, mikä EU:ssa meni pieleen ja listaamaan EU-tarinoiden puistattavimpia kauheuksia.

Mutta nyt siis viimein siihen aiheeseen, mikä linkittää EU-pohdinnat tämän blogin pääjuoneen: mitä tapahtuu 35 vuoden aikana rakentuneelle tarinakokoelmalle, kun tekeillä on sittenkin uusia Star Wars -elokuvia. Listaan vaihtoehdot, ne teoreettisetkin.

1. Uusi trilogia ei ole ristiriidassa olemassaolevan expanded universen kanssa, vaan olemassaolevat ja tulevat tarinat mahtuvat elämään samaan galaksiin.

Tosiasiat on tunnustettava: tämä vaihtoehto on teoreettinen. Kuten kirjoitin aiemmin, expanded universen ongelma on se, että galaksin tapahtumat on kirjoitettu liian täyteen. Jedin paluun jälkeiset vuosikymmenet ja galaksin isossa mittakaavassa jopa seuraavat sata vuotta on jo kartoitettu. Mihin voisi mahtua uusi elokuvatrilogia?

Tekeillä on Star Wars Episode VII, jolloin jo otsikko velvoittaa, että tapahtumilla on suuri merkitys isommassa kertomuksessa. Jos mukana ovat vanhan trilogian näyttelijät vanhoissa rooleissaan kuten näyttää yhä varmemmalta, täytyy uuden episodin tapahtua noin parikymmentä vuotta Jedin paluun jälkeen. Episode VII:n sovittaminen yhteen vanhan expanded universen kanssa tarkoittaisi, että esimerkiksi päähenkilöiden perhesuhteiden, jedien tulevaisuuden ja galaksin valtasuhteiden täytyisi olla siinä tilassa, missä ne ovat expanded universessa Timothy Zahnin Hand of Thrawn -kirjojen aikaan. Michael Arndt ei varmasti ole kirjoittamassa uutta trilogiaa maailmanlaajuiselle yleisölle niin, että se lähtisi tilanteesta, jossa sitä ennen olisivat tapahtuneet Thrawn-trilogian, Dark Empiren ja Jedi Academyn kaltaiset tapahtumat.

Käytännössä ainoa tapa, jolla uusi elokuva ei olisi lainkaan ristiriidassa EU:n kanssa, olisi olemassa olevien EU-tarinoiden uskollinen filmatisoiminen. Tätä tuskin kukaan kuvittelee saavansa, ja toivottavasti ei kovin moni toivokaan. Vaikka päähenkilöiden ikä -ongelma sivuutettaisiin, esimerkiksi Zahnin rakastettu Thrawn-trilogia ei itse asiassa ole sellaisenaan kovin elokuvamainen (miksi olisikaan?). Josta pääsenkin luontevasti seuraavaan vaihtoehtoon:

2. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta sitä voidaan pitää vanhan expanded universen filmatisointina.

Tämäkin vaihtoehto menee käytännössä ajatusleikkien kategoriaan. Mutta: ajatellaanpa, että uuden trilogian pohjana käytettäisiin olemassaolevaa expanded universea, mutta sen aihioita vapaasti elokuvaksi sovittaen.

Voin hyvin kuvitella elokuvatrilogian, joka käyttäisi päärunkonaan aineksia edellämainituista 1990-luvun expanded universen pääteoksista Thrawn-trilogiasta, Dark Empiresta ja Jedi Academysta. Trilogian pääpahiksena kannattaisi käyttää Thrawnia, koska tämä on kiistatta SW-universumin kolmanneksi paras pahis heti Keisarin ja Vaderin jälkeen (Boba Fettiähän ei voi ainakaan expanded universen puolella pitää pahiksena). Mara Jade -juoni Thrawn-trilogiasta kannattaa niin ikään käyttää, mutta mukaan voisi ihan mielekkäästi sujauttaa jediakatemian synnytystuskat (kunhan ei aurinkomoukaria). Ja koska Kaminon ”damn good cloners” ovat nyt sujuvasti mukaan SW-universumissa, mikäs estäisi käyttämästä myös elokuvassa Keisarin kloonia, jonka kautta voisi käsitellä uudessakin trilogiassa pimeän puolen houkutusta? Tosin tekisin tämän niin, että käyttäisin kloonijuonen pääasiassa kakkososassa, jotta uusi trilogia ei kokonaisuutena tuntuisi ”Keisarin paluulta”. Kolmososassa palattaisiin Imperiumin kuolonkorahduksiin ja suuramiraali Thrawniin. Ja toki pienempiä aineksia voisi nostella muistakin EU-tarinoista: miksei jopa yuuzhan vongeja, koska Imperiumi ihan koko trilogian pääpahiksena tuntuisi vähän väsyneeltä.

Tällainen uusi trilogia toki sinänsä kirjoittaisi uusiksi vanhan expanded universen, mutta sellaisella lempeällä tavalla, millä parhaat kirjafilmatisoinnitkin käsittelevät lähdemateriaaliaan. Olisin kiinnostunut näkemään tällaisen uuden trilogian, sillä vanhassa expanded universessa on kaikesta huolimatta myös hyviä, elokuvallisia aineksia. Mutta kuten sanottua, ajatusleikkihän tämä on. Uusien elokuvien kirjoittajista Lawrence Kasdan on sanonut, ettei aio juurikaan välittää expanded universesta, vaan yrittää aloittaa puhtaalta pöydältä. Siispä esiin seuraava vaihtoehto:

3. Uusi trilogia ei sovi sellaisenaan yhteen vanhan expanded universen kanssa, mutta se ei täysin kirjoita tätä vaihtoehtoiseksi historiaksikaan.

Jos Episode VII tapahtunee niinkin pitkällä Jedin paluun jälkeisessä tulevaisuudessa kuin 20-25 vuotta on (kuten ainakin minä odotan), ei ole aivan mahdotonta hieman ennustaa, mitä galaksiin ja sankareillemme kuuluu. Voidaan esimerkiksi melko turvallisin mielin olettaa, että Leia ja Han ovat kansoittaneet galaksia iloisilla pikku vesseleillä – kentiespä heistä vanhimmat ovat jo varttuneet seikkailuikäänkin. Luken täytyy olla jo saanut uutta jedien klaania jonkinlaiselle alulle. Ja mitä tulee galaksin valtasuhteisiin, niin ei kai meille tosissaan tulla enää tarjoilemaan Imperiumia pääpahikseksi, tai ainakaan ainoaksi sellaiseksi?

En siis ihmettelisi, vaikka Episode VII:n asetelma olisi lopulta hyvinkin lähellä Hand of Thrawnin aikaisen EU:n asetelmaa. Tätä mahdollisuutta korostaa edelleen se, että etenkin Zahnin tiedetään käyttäneen kirjoissaan Lucasin ideoita toteutumattomista SW-elokuvista. Ja jos näin on, niin miksi olennaisissa yksityiskohdissa väkisin poikettaisiin olemassaolevasta EU:sta? Siis esimerkiksi: jos Hanilla ja Leialla on elokuvassakin lapsia, miksei niitä olisi kolme, joista yhdet kaksoset?

Sitähän tämä ei tarkoittaisi, että elokuvan pitäisi viitata mihinkään EU:ssa nähtyyn, tai edes sopia yhteen sen kanssa. Jälleen esimerkiksi: vaikka Lukella alkaa ikää jo uudessa trilogiassa ollakin, en ihmettelisi, vaikka Mara Jaden tyyppinen hahmo nähtäisiin valkokankaalla. Tällöin elokuvan tapahtumat voisivat olla läheistä sukua EU:n tapahtumille, mutta kuitenkin niille vaihtoehtoisia.

Tätä versiota voisi siis oikeastaan kuvailla EU:n kuvaamien tapahtumien remakeksi eli uusintaversioksi – mutta ei kuitenkaan rebootiksi eli uudelleenkäynnistykseksi. En pidä vaihtoehtoa mahdottomana.

Ongelmallista tässä vaihtoehdossa on, että se dumaisi kuitenkin suuren osan vanhaa expanded universea vaihtoehtoiseksi universumiksi. Pahimmillaan voisi olla niin, että osa vanhoista tarinoista sopisi hyvinkin elämään rinnan uuden trilogian ja sitä seuraavan expanded universen kanssa, mutta osa ei. Jatkaakseni aiempaa esimerkkiä: jos uudessa trilogiassa nähdään ”Mara Jaden” (millä nimellä hyvänsä) ensikohtaaminen Luken kanssa, voisi Thrawn-trilogian Thrawn-osa sopia tapahtumaan samassa universumissa uusien elokuvien kanssa, mutta Mara-osa luonnollisesti ei. Tästä syystä olisi kiistatta selkeämpää, jos kävisikin näin:

4. Uusi trilogia asettaa jo peruslähtökohdassaan mahdottomaksi kuvitella, että vanhalla expanded universella olisi mitään tekemistä sen kanssa.

Tätä skenaariota voisi siis kuvailla Jedin paluun jälkeisten tapahtumien rebootiksi, ja mahdollisuuksia sen toteutumiselle on loputtomiin. Vain yhtenä esimerkkinä: jos uuden elokuvan juonen päälanka rakentuu jonkin keskeisen vanhan hahmon, kuten Keisarin, Darth Maulin, Mace Windun tai haamu-Qui-Gonin paluun ympärille. Tai jos Luken elvyttämä jedijärjestö poikkeaa täysin EU:ssa kuvitellusta. Tai jos Imperiumi romahti lopullisesti heti Jedin paluun myötä. Tai jos se ei romahtanut edes siinä määrin kuin EU:ssa.

George Lucasin ei ole tarvinnut kuin suunnitella treatmentissaan jokin perustavanlaatuinen lähtökohta toisin, ja EU muuttuu mahdottomaksi. Itse asiassa, hän on voinut suunnitella näin jo 1990-luvulla: kuten on tullut mainittua, esimerkiksi Zahn ja Tom Veitch (Dark Empire) olivat aikanaan yhteydessä Lucasiin suunnitelmistaan. Entä jos Lucas hyväksyi heidän expanded universelleen tarkoituksella suunnan, joka kerrassaan kulkisi toiseen suuntaan kuin hänen oma, tuolloin yhä epätodennäköisemmältä tuntunut sequel trilogynsä olisi kulkenut?

Oikeastaan tämä olisi ollut suorastaan nerokasta, sillä jos expanded universe nollataan, olisi minusta paras, että se tehtäisiin mahdollisimman selkeästi. Että olisi 35 vuoden päästäkin yksiselitteistä, kumpaan universumiin esimerkiksi Zahnin kirjat kuuluvat: siihen aiempaan kuuden elokuvan ympärille rakennettuun, vai myöhempään, ties-miten-monen elokuvan universumiin (samaan tapaan kuin Marvelin sarjakuvissa on alkuperäinen universumi, Ultimate-universumi ja uusi Disney-Marvelin elokuvauniversumi). Kuinka tämä tarkkaan ottaen SW-maailmassa tapahtuisi, en tiedä, koska en usko, että tulevien elokuvien jälkeen julkaistavaa expanded universea aletaan leimaamaan ”new Star Wars” -tyyppisellä merkinnällä. Mutta mitä tulee itse uuteen trilogiaan, lienee selvää, että tämä vaihtoehto on täysin mahdollinen – jopa todennäköinen.

Kuitenkin, pessimistinen näkemykseni Hollywoodin tämänhetkisestä suhtautumisesta jatkuvuuteen johtaa siihen, että veikkaan tässä käyvän näin:

5) Uusi trilogia käytännössä nollaa koko vanhan expanded universen, mutta kelpuuttaa sieltä mukaan joitakin aineksia, niin että kukaan ei pian tiedä, mikä tarina kuuluu yhteen toisen kanssa.

Toisin sanoen pitemmälle viety versio vaihtoehdon 3) aiheuttamasta ongelmasta, jos ei täytetä vaihtoehtoa 4).

Jos uusi trilogia kirjoitetaan puhtaalta pöydältä vanhasta expanded universesta piittaamatta, kuten todennäköisesti kirjoitetaan, mutta sen peruslähtökohta ei tee selvää pesäeroa vanhaan expanded universeen, olemme tässä. Kuten vaihtoehdossa 4), meillä olisi uusi trilogia, joka ei sovi ollenkaan yhteen vanhojen tarinoiden kanssa, mutta kuten vaihtoehdossa 3), jotkin palaset vanhoista tarinoista voisivat sopia. Esimerkiksi: Imperiumin ja Uuden tasavallan välinen konflikti on edennyt täysin toisella tavoin kuin expanded universessa, mutta mikään ei periaatteessa estä kuvittelemasta, että Thrawn-niminen suuramiraali olisi jossain vaiheessa komentanut osaa Imperiumista.

Jos uuden trilogian kirjoittajat malttavatkin olla viittaamatta näihin osittain heidän kuvioihinsa sopiviin EU-käänteisiin, voimme olla varmoja, että tulevat EU-kirjoittajat eivät malta. Tulemme varmasti näkemään esimerkiksi uuden trilogian jälkeisiä tarinoita, joissa käytetään vanhan EU:n hahmoja.

Jos näin käy, Star Wars -universumi on helposti vastaavassa tilassa kuin supersankarit sarjakuvissaan ja (etenkin) elokuvissaan. Esimerkiksi X-Men -elokuvasarjassahan ensimmäinen ensimmäinen elokuvatrilogia, molemmat Wolverine-spinoffit (ensimmäinen ja tuleva) sekä X-Men Origins tapahtuvat ilmeisesti eri universumeissa, koska pienet tai suuret yksityiskohdat sulkevat tarinat erilleen toisistaan. Jos tällaiseen tilanteeseen ynnätään mukaan SW-maailmaan elimellisesti kuuluva kymmenien tai satojen kirjojen, sarjakuvien ja pelien expanded universe, josta osa sopii yhteen toisten elokuvien ja osa toisten kanssa, ei tästä enää ota selvää jedimestarikaan. Etenkin kun Disney-Lucasfilm ilmeisesti aikoo räjäyttää expanded universen entistäkin laajemmaksi – päätellen jo pelkistä spinoff-elokuvien suunnitelmista.

Valitettavasti, pidän tätä vaihtoehtoa siis hyvinkin todennäköisenä. Kenties on olemassa muitakin vaihtoehtoja – antaa tulla vain, jos tänne asti luitte. Kannatusääniäkin vaihtoehdoille kuulisin mielelläni.

EU-kriisi, osa 2: Hirviöt ovat todellisia

Posted on 06/03/2013 by Aki Jörgensen

Varsinainen jatko-osa edelliselle postaukselle on yhä työn alla, mutta en osannut olla kirjoittamatta tätä väliosaa luettuani Io9:n äskettäisen, hyvin netissä levinneen listan 12 Star Wars Expanded Universumin kauheimmasta käänteestä. Vastaavia listoja löytyy toki netistä helposti lisää (tässä yksi hyvä, paljon minua syvempää SW-faniudesta kumpuava vastaus Io9:lle), mutta tässä valinnat ovat (pääosin) poikkeuksellisen perusteltuja. Io9:n juttu on kirjoitettu hauskasti eikä varmaankaan niin ryppyotsaisesti että valinnoista olisi tarkoitus kiistellä, joten suosittelen lukemaan Rob Brickenin tekstin itse, mutta pelkkinä otsikkoina lista kuuluu (otsikkotiivistykset minun):

1) Boba Fett and the Sarlacc, round #2 (Jawas of Doom, Marvel comics #81)
2) The Crystal Star: werewolves & Star Trek cults (novel)
3) Skippy the Droid saves the galaxy (Star Wars Tales #1)
4) The Jedi Prince Series (young adult novels)
5) The Third Law (Marvel comics #48)
6) Hoar (tusken character from Masters of Teras Kasi -video game)
7) Clone Names (Luuke and Joruus from Heir to the Empire)
8) Star Wars: The Clone Wars Movie
9) The Sun Crusher (superweapon from Jedi Academy novels)
10) Bendorion (a hutt jedi character)
11) The Ewok Adventure and Battle for Endor (tv movies)
12) Mount Sorrow (apparently, a weeping mountain from ewoks comics)

Ja vaikka valinnoista ei ole tarkoitus kiistellä, annan silti mennä:

Boba Fett, sarlacc, round two! Voitteko väittää, ettei ole mahtavaa! (Marvel Star Wars #81, 1983)

1) on minusta mainio klassikko. Kyseessä on siis se Marvel-sarjis, jossa Boba Fett pakenee sarlaccin kuopasta, mutta putoaa tarinan lopussa sinne uudestaan. Oli muuten ensimmäinen Return of the Jedin jälkeinen Marvel-sarjis (joten sen ensimmäisessä ruudussa nähtiin Han Solo ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen). Julkaistiin aikanaan Suomessakin, ja oli ensimmäisiä minun lukemiani SW-sarjiksia paljon, paljon myöhemmin. Jep, sarlacc-vitsi on hupsu ja käänne saattaa olla suunniteltu logiikalla ”olis kiva käyttää Boba Fettiä mutta mitäs jos Lucas tahtoo jatkaa tästä”, mutta hei, sarjis on hauska. Ja julkaistu vuonna 1983! Kamoon, jos tämä on tyhmintä Star Wars expanded universessa, minä alan lukea sitä uudelleen.

Ampuiko Greedo ensin? Ei välttämättä tarkoitettu laskettavaksi kaanoniin. (Star Wars Tales #14, 2002)

3) Star Wars Tales taitaa niin ikään olla mennyt kirjoittajalta vähän ohi. Kuten tuli mainittua edellisen postauksen yhteydessä, Tales-tarinat olivat juuri tuollaisia hölmönhupaisia kurkistuksia SW-maailmaan jostain äkkiväärästä kulmasta. Yksi hauskimmista Tales-tarinoista oli esimerkiksi oikeudenkäynti, jossa tuomari Palpatine yritti selvittää, kumpi ampui baariselkkauksessa ensin: Han Solo vai Greedo. Vastaavasti, stoori siitä, että leffoissa vilahtanut droidi olisi nimeltään Skippy, joka tempullaan pelasti koko galaksin, ei ole naurettavaa pelleilyä, vaan naurattavan hauskaa. Star Wars expanded universen yleisempi ongelma on pikemminkin se, että se ei anna lupaa nauraa itselleen.

Älköön kukaan väittäkö, ettei isällä ja tyttärellä olisi mitään yhteistä. (Marvel Star Wars #48, 1981)

5) suunnilleen samat sanat kuin ykköskohdasta. Myönnän, että Marvel-sarjisten stoorit eivät ole tyylillisesti synkassa edes elokuvasarjan kanssa, mutta minusta niillä on oma ajan patinoima viehätyksensä. Onko alkuperäinen Star Trek -sarja tyylillisesti synkassa 2000-luvun Trek TNG -elokuvien kanssa? Ei, mutta se on mahtavampi.

7) en oikeasti ymmärrä tätä kritiikkiä. Todella moni muukin muistaa Luuke-kloonin sarjan tyhmimpänä temppuna, pääasiassa nimen vuoksi. Kirjoittaja kritisoi Luuke ja Joruus -kloonien nimiä ikään kuin Zahn väittäisi, että kloonit nimettiin pitkällä vokaalilla. Minusta ei väitä – pikemminkin Zahn käyttää kaksoisvokaalia temppuna, jolla kirjassa erotetaan klooni oikeasta. Kloonaamista taas ei keksinyt SW-universumiin kukaan expanded universe -kirjoittaja, koska prequel trilogyn otsikoksi tiedettiin jo 1980-luvun alussa ”Clone Wars” (tietämättä tosin, mitä tai kenen puolella kloonit olivat).

Mutta joo, muut io9:n kritiikit tuntuvat aivan oikeutetuilta. Hutt-jedi ja itkevä vuori ovat minulle ihan uusia tuttavuuksia, toivottavasti sellaisiksi jäävätkin. Esimerkiksi Aurinko-vitun-moukari ja koko sadasti kirottu Jediakatemia-trilogia sijoittuisivat korkealle minunkin listallani. Tosin sen listan ykkönen olisi tämän listan kahdeksikko, Star Wars Clone Wars the movie, yksi huonoimmista koskaan näkemistäni minkään genren elokuvista ja kutakuinkin ainoa Star Wars -tuote, jota en halua omaan SW-dvd-hyllyyni – jossa kuitenkin luonnollisesti komeilee esimerkiksi Holiday Special. Hyi yök.

En ole erityisesti elätellyt päässäni muistoja expanded universen kauheuksista. Pikemminkin yrittänyt unohtaa. Mutta heitänpä tähän nyt muutaman tähän mennessä mainitsemattoman kuvotuksen, ei missään erityisessä järjestyksessä.

Kahdeksan muuta kammotusta Expanded Universesta:

Star Wars Legacy (Dark Horse 2006-). Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää.

1) Star Wars Legacy. Never mind the Phantom Menace, tässä on suurin rikos Star Wars -kaanonia kohtaan. Legacy antaa nimellään ymmärtää edustavansa Star Wars -universumin perintöä, mutta sen mukaan koko kuusiosaisen elokuvasarjan tapahtumilla, kuten esimerkiksi Obi-Wanin, Yodan ja Luken yrityksillä pelastaa jedit sukupuutolta tai fraking Valitulla Anakinilla ei ollut juuri suurempaa merkitystä kuin kuuluisalla pierulla Saharassa. Legacyn mukaan 100 vuotta myöhemmin galaksi on taas sisällissodassa (ymm, kannattaako siitä muuten tosiaan puhua sisällissotana?), keisarillisella valtaistuimella on taas sith, jedit ovat taas galaksin hylkiöitä ja niin edelleen. Enkä edes ala siitä, kuka aiempi EU-hahmo paljastuu sarjan pahikseksi. Siinä vaiheessa olin jo luovuttanut.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Asajj Ventress ja Aurra Sing. Kumpi olikaan kumpi?

2) Asajj Ventress. Surkuhupaisa ääriesimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kahden elokuvan (episodien II ja III) ajallisesti lyhyeen väliin tungetaan n+1 uutta seikkailua,joissa ei kuitenkaan saa tapahtua mitään kovin merkittävää. Musta jedi Asajj Ventress ei toki ole ainoa elokuvien väliin keksitty lisäpahis, joka saa ilmeisesti esiintyä Clone Wars -nimisissä tuotteissa loputtomiin pääsemättä koskaan hengestään. Viime kädessä juuri Ventressistä tekee inhokkini se, että kaljussa julmistelijassa ei ole yhtään omaa piirrettä: hän on ulkonäköä myöten kuin suora jatko episodien I ja II väliin aiemmin sepitetylle palkkionmetsästäjä Aurra Singille, yhdistettynä Darth Mauliin ja muihin uskollisiin sith-pahiksiin ja maustettuna ripauksella kenraali Grievouksen vääjäämättömyyttä. Inhosin aikanani Grievoustakin, mutta kiitos osin Ventressin, en inhoa enää.

Star Wars Manga (Tokyopop 2006). Ken tästä käy on kaiken toivonsa jo heittänyt.

3) Tokyopopin Star Wars Manga. Kaksi albumia, julkaistiin jostain käsittämättömästä syystä suomeksikin (Kvaak.fin arvio). Kuin tavallista huonompien manga-fanien piirtämää tuherrusta, josta esimerkiksi liikkeen tuntu on hukassa. Tarinoiden juonet vuoroin käsittämättömiä ja vuoroin liiankin käsitettäviä (tanssiva Jar-Jar). Puistattavaa, kammottavaa. (Ei tule sekoittaa elokuvien manga-retellingeihin, jotka olivat itse asiassa ihan sympaattisia.)

4) Masters of Teräs Käsi. Siis se ysärin peli, ei niinkään SW-universumin kiehtovasti nimetty taistelulaji. Sulatan lajin suomalaisine nimineen, mutta että videopeli, jossa elokuvasankarimme voivat hakata kurkipotkuilla toisiaan? Ei. Ei. Ei. Omituisista SW-peleistä voisi mainita vaikkapa Yoda Storiesinkin, jossa Windows 3.1:ssä palloiltiin spritehahmolla hukassa etsimässä kadotettuja esineitä tai jotain, koska peli oli ”tarkoitettu välipalaksi ilman sen kummempaa päämäärää”, mutta Teräs Käsi ylittää kaikki muut esimerkit.

Tales of the Jedi: tänään on kuin uusi eilinen. (Dark Horse 1993-1998)

5) Tales of the Jedi. Minä itse asiassa pidän galaksin historiaan sijoitetuista Tales of the Jedi -sarjakuvista (1993-1998): ne ovat pääosin hyvin kirjoitettuja, niissä on suuren eepoksen tuntua, ne tuntuvat riittävän Star Wars -maisilta eikä niissä ole taakkana minkäänmoista erityistä yhteyttä elokuvien hahmoihin tai maailmoihin. Mutta niiden konsepti! Tarinat tapahtuvat 5000-4000 vuotta ennen Yavinin taistelua – eikä galaksi ole muuttunut mihinkään. Valonnopeus onnistuu, jättimäisiä avaruusaluksia riittää, jedijärjestö toimii hämmästyttävän samankaltaisesti kuin (myöhemmin!) julkaistussa prequel-trilogiassa ja niin edelleen. Sama kritiikki pätee tietenkin samantapaiseen, yhtä kauas menneisyyteen sijoitettuun Knights of the Old Republic -peliin, joka sekään ei liene varsinaisesti pelinä hullumpi. Jos tarinat piti sijoittaa noin kauas historiaan, eikö olisi voinut kuvitella aidosti muinaisemman historian? Vaikkapa maailman, jossa vasta hyvin pieni osa galaksista olisi saavuttanut avaruusmatkailun, ja jalot jedit huolehtisivat näiden nuorempien kansojen kohtalosta isompien jaloissa?

6) Sooner or later, everyone turns to the Dark Side. Siis ihan oikeasti, kuinka monta kertaa SW-universumissa kerrotaankaan tarina hyvästä päähenkilöstä, joka kääntyy pahaksi ja käy rakkaitaan vastaan? Tämä on yksi pääsyistä, miksi minua ei kiinnosta New Jedi Order -sarja (ja yksi pääsyistä, miksi EU ansaitsee todennäköisen reboottinsa). Ensin Expanded Universe kaipasi vuosikausia aikuistumista, vakavoitumista ja vaaran tuntua. Sitten siihen saatiin lupa, jonka jälkeen NJO-kirjoissa ryhdyttiin tappamaan ja käännyttämään päähenkilöitä vuoroviikoin. Pliis, ei tarvinnut kääntää sinne yhteentoista.

7) Han Solo kutakuinkin kaikissa EU-tarinoissa Jedin paluun jälkeen. Ai että kuinka jännittää, olisiko siellä tällä kertaa nössö perheenisä vai poliitikon diplomaattipuoliso. Vai ehkä jälleen kerran kidnapattujen kaksosten perään huolehtiva isukki? Okei, nahkaliiviä käyttävä ja vanhalla aluksellaan yhä lentävä entinen salakuljettaja, mutta tuskin sama kaveri joka ampui Greedoa (ai niin…). Jos ette kerran tienneet, mitä hahmolla tehdä, olisitte jättäneet karboniittiin! (koskee myös Lucasia.)

8) Se Star Wars Clone Wars the movie. Okei, se tosiaan mainittiin jo, mutta kun se on niin hirveä, mainitsen sen uudestaan.

Eikä tässä tietenkään ole kaikki. Saa täydentää.

EU-kriisi, osa 1: Mikä meni pieleen

Posted on 24/02/2013 by Aki Jörgensen

Aiempien merkintöjen kommenteissa päädyin pohtimaan Lassen kanssa ongelmaa, jonka Episode VII asettaa sille expanded universelle, joka Star Warsin ympärille on yli 30 vuoden aikana kirjoissa, sarjakuvissa, tv-sarjoissa, tietokonepeleissä (ja jopa yhdessä elokuvattomassa elokuvasoundtrackissa) rakennettu. Tämä vaatii useamman blogimerkinnän, mutta ennen kuin menen ajankohtaiseen ongelmaan, esitän teorian siitä, mikä Star Wars expanded universessa meni pieleen.

Expanded universehan sai alkunsa jo heti A New Hopen jälkeen. Keihäänkärjet olivat sarjakuvat (Marvelin 107 numeroa vuosina 1977-1986, enemmistö tarinoista julkaistiin lehtenä Suomessakin) ja kirjat alkaen Alan Dean Fosterin Splinter of the Mind’s Eyesta (1978, suomennettiin nimellä Mustan lordin paluu). Uuteen nousuun – ja varsinaiseen räjähdysmäiseen laajentumiseen – jatko-osamaailma lähti, kun vuonna 1991 julkaistiin sekä Timothy Zahnin Heir to the Empire -romaani että Tom Veitchin ja Cam Kennedyn Dark Empire -sarjakuva.

Dark Empire: keisari palaa ja pimeä puoli houkuttaa. Dark Horse 1991.

Zahn ja Veitch & Kennedy eivät tienneet toistensa projekteista työnsä alkuvaiheessa, ja Dark Empire ei ole aivan synkassa sitä aikajanalla edeltävän Zahnin Thrawn-trilogian kanssa. Näkyvä ongelma on esimerkiksi Coruscantin erikoinen historia: Dark Empiressa planeetta muistuttaa tämän päivän Syyrian kaupunkikuvaa ja on sotatantereena epämääräisesti Imperiumin hallussa, kun se Zahnin tarinassa ja myöhemmissäkin romaaneissa on Tasavallan rauhaisa keskus. Ja toki ongelmana voi halutessaan pitää myös keisari Palpatinen paluuta kloonina – Dark Empiren gimmickiä, joka ilmeisesti jakoi SW-kirjoittajienkin mielipiteet, koska moni myöhempi kirjoittaja jättää tapahtumat armeliaasti mainitsematta (Veitchin mukaan keisarin paluuseen muuten pyydettiin Lucasin lupa).

Joka tapauksessa, heti startin jälkeen SW-sarjakuvia tehtailemaan ryhtynyt Dark Horse ja kirjoista vastannut Bantam Books aloittivat tarkan koordinoinnin. Expanded universen haluttiin pelaavan yhteen siten, että kirjat ja sarjakuvat eivät olisi ristiriidassa keskenään. Mielenkiintoinen aikalaistodistuskappale löytyy muuten juuri Dark Empiren trade paperback -version (1995) esipuheesta: siinä Jedi Academyn kirjoittaja Kevin J. Anderson kuvaa tuskastumistaan, kuinka vaikeaa oli jo samanaikaisesti työskentelevien kirjailijoiden työn yhteensovittaminen, saati sitten Thrawn-trilogian ja Jedi Academyn väliin yllättäen ”ilmestyneen” Dark Empiren tunnustaminen. Ja vaikka Andersonista tuolloin vaikealta tuntui, niin nythän tiedämme, että 1990-luvun alussa Star Wars -universumi oli sentään myöhempään laajuuteensa verrattuna täysin käsitettävissä!

Marvelin Star Wars: viattomampia, mutta viehättäviä seikkailuja. 1977-1986.

Hämmästyttävää kyllä, edes 1970-80 -lukujen expanded universea ei tässä prosessissa tarkkaan ottaen nollattu. Voidaan tietysti katsoa, että esimerkiksi Marvelin paikoin naiivit (mutta viehättävän naiivit!) sarjakuvat ovat eri sävellajissa kuin Dark Horsen ja Bantamin kertomukset. Mutta koska vanhat tarinat sijoittuivat pääasiassa originaalitrilogian elokuvien väliin tai välittömästi Return of the Jedin jälkeen, ja koska uusissa tarinoissa taas pitkään välteltiin näitä aikoja, ei vanhoja seikkailuja koskaan täysin poissuljettu kaanonista. Myöhemmin niitä suorastaan punottiin mukaan paremmin, kun esimerkiksi Marvelin paras pahis Shira Brie / Lumiya ja seksuaalisesti yliaktiiviset zeltronit tuotiin ”takaisin” SW-universumiin.

Yksittäisiä ristiriitoja expanded universesta on tietysti helppo löytää. Lasse mainitsi aiemmassa kommentissaan Kapinaliiton perustamisen monet versiot; jep, siinä on hyvä esimerkki. Erityisesti ongelmia riittää kohtauksissa, joissa viitataan prequelien tapahtumiin ennen prequelien valmistumista: Marvelin sarjakuvista löytyy flashback, jossa esiintyvät nuoret jedit Obi-Wan, Anakin ja Darth Vader (ups), ja Thrawn-trilogiassakin Imperiumin upseeri Pellaeon muistelee taistelleensa klooneja vastaan (ömmm). Mutta tällaiset fibat ovat enemmän kuin ymmärrettäviä: kirjoittajat eivät yleensä tienneet George Lucasin suunnitelmia, ja jos tiesivätkin, Lucas muutti niitä moneen kertaan vielä prequeleita tehdessään.

Heir to the Empire: suuramiraali Thrawn hurmaa kenties aikuisimman SW-tarinan pahiksena. Bantam Books 1991.

Kaikkiaan: Star Wars expanded universea ei leimaa ristiriitaisuus, vaan se on päinvastoin tapahtumiltaan hämmästyttävän yhtenäinen. Erityisesti se on sitä ottaen huomioon, kuinka ainutlaatuisen valtava tarinaperhe on verrattuna melkein mihin tahansa populaarikulttuurin tarinakokoelmaan. Esimerkiksi supersankarisarjakuvien parista ei näin yhteensopivaa jatkuvajuonisuutta tarvitse haavaillakaan löytävänsä. Paremmin koossa pysyvät universumit löytyvät vain sieltä, missä koko saaga on pysynyt yhden tekijän käsissä, kuten Tolkienin Keski-Maa ja Straczynskin Babylon5. Silti, esimerkiksi televisiosarjoissa tavallista on pikemminkin, että jo saman sarjan sisällä tarinaa retconnataan ja rebootataan enemmän kuin paljon monimutkaisemmassa SW-universumissa (ikävinä esimerkkeinä vaikkapa Lost ja etenkin uusi Battlestar Galactica).

Ja nyt alammekin viimein lähestyä Ongelmaa. Star Wars expanded universen yhtenäisyys on nimittäin paitsi sen vahvuus, myös sen ongelmien alku ja juuri.

Jedi Academy: superaseita ja Solo-vauvojen sankaritöitä. Bantam Books 1994.

Koska expanded universen haluttiin toimivan kokonaisuutena, jokaisen kirjoittajan panoksen annettiin painaa tarinassa. Merkityksellinen oli esimerkiksi mainitun Kevin J. Andersonin Jedi Academy: juonen tärkeäksi palaksi tarkoitetussa kirjatrilogiassaan Anderson linjasi SW-kirjoja väkevästi nuortenromaanien hyllyyn, ellei peräti lapsekkaaseen suuntaan. Zahnin ja Veitchin alun jälkeen matka olisi voinut kulkea hyvinkin aikuisystävällistä tietä, mutta Anderson tuli samalla linjanneeksi koko sarjan tyyliä. Osaltaan expanded universen tyylilajiin vaikutti myös Lucasin heikosti ohjaava käsi: vaikka partasetä ei erityisesti kiinnostunut kirjojen ja sarjakuvien aiheista, ei hän toisaalta pitkään sallinut esimerkiksi omien hahmojensa kuolemia, mikä ei voinut olla vaikuttamatta tarinoiden jännitteeseen.

Toinen ongelma syntyi jatkuvajuonisen fiktiivisen universumin vuosien ahtaudesta. Koska Skywalkereille ja muille päähenkilöille ei haluttu kirjoittaa mahdotonta määrää seikkailuja kuten vaikkapa Ankkalinnan asukeille (tai Obi-Wanille ja Anakinille myöhempänä Clone Wars -aikana, jolloin nämä aatteet ilmeisesti oli jo unohdettu), etenkin Dark Horsen sarjakuvissa väisteltiin elokuvien päähenkilöiden käyttämistä. SW-universumin uusien kolkkien tutkiminen olisi voinut olla sarjakuville eduksi, välillä olikin, mutta käytännössä monet sarjakuvista tuntuvat yhdentekeviltä. Kirjoissa taas tuttujen sankarien vaiheet katettiin niin tarkkaan, että tilaa uusille, todella kiinnostaville tarinoille ei ole jäänyt, vaikka joku kirjailija sellaisen vielä keksisikin. Vuosien vieriessä expanded universe kirjoitettiin niin sanotusti umpeen: vaikka missään tarinassa ei käsittääkseni ole kerrottu esimerkiksi Luke Skywalkerin kuolemaa, on (kammottavan huonossa, mutta jostain syystä suositussa) Legacy-sarjakuvassa jo näytetty, miltä galaksissa näyttää reilun 100 vuoden kuluttua.

Legacy: 100 vuotta myöhemmin uusi imperiumi, uusi sith-keisari ja uusi Skywalker. Hohhoijaa. Dark Horse 2006-

Näistä kahdesta ensitason dilemmasta seurasi 2000-luvun alkupuolelle tultaessa expanded universea pohjimmiltaan leimaava ongelma. Star Wars expanded universe on mitä se on, yhtenäisyydessään ja kökköydessään, ja jos lukija ei sen tyylistä pidä, ei ole olemassa mitään muuta. Siinä missä vaikkapa Spider-Manin ystävä voi pitää tai olla pitämättä 1990-luvun kloonitarinoista tai Ultimate-Hämiksen vaihtoehtoisista seikkailuista, Star Warsin jatko-osista kiinnostuneen on joko hyväksyttävä, että Jedi Academy on merkittävä kirja kaanonissa – tai heitettävä koko kaanonilla vesilintua. On ryhdyttävä lukemaan 20-osaista New Jedi Order -kirjasarjaa – tai lopetettava SW-kiinnostus Imperiumin loppuun. On hyväksyttävä se hirveä Legacy SW-maailman tulevaisuudeksi, vaikka teos trivialisoi alkuperäisten Star Wars -elokuvien tapahtumat, tai ummistettava silmänsä koko nykyiseltä expanded universelta.

Paradoksaalisesti: vaikka arvostan suuresti Star Wars -universumin sisäistä yhtenäisyyttä, uskon, että ilman sitä meillä olisi joukko parempia Star Wars -kirjoja ja sarjakuvia. Jos expanded universe olisi rebootattu vaikkapa prequelien valmistuttua, olisin kironnut päätöksen haistatteluksi vanhojen fanien kirjahyllyille, mutta on täysin mahdollista, että uudet tarinat olisivat olleet vanhoja parempia jo siksi, että niitä kirjoittaneet olisivat kenties osanneet välttää joitakin edeltäjiensä virheitä. Expanded universen yhtenäisyys on oikeastaan ainoa perustelu sen epätasaiselle laadulle ja heikolle keskiarvosuoritukselle – eikä perustelu ole riittävä. Tie galaktiseen helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Ja mitä siis käy nyt, kun edessämme on Episode VII? Kuten sanottua, tarvitsen tähän pitkään pohdintaan useamman merkinnän, mutta lainaanpa vielä Kevin J. Andersonia mainitsemastani Dark Empiren esipuheesta vuodelta 1995:

When you read Dark Empire, or any of the other novels, remember that although Lucasfilm has approved them, these are our sequels, not George Lucas’s. If Lucasfilm ever makes films that take place after Return of the Jedi, they will be George Lucas’s own creations, probably with no connection to anything we have written.

Tähtien jatkosota

Star Warsilta paljon kestänyt opettelee suhtautumaan uusiin elokuviin ja sarjoihin

Tag Archives: kirjat