Palaan vielä erääseen edellisessä kirjoituksessa mainitsemaani huhuun. Spoileriluokituksena totean heti kärkeen, että en mene tässä kirjoituksessa varsinaisiin tai edes potentiaalisiin spoilereihin (joita huhuun kyllä liittyy), ja että sen sijaan pyrin kirjoittamaan spoilaamatonta spekulaatiota. Linkkien takana olevat sivut sen sijaan sisältävät niitä spoilereita.
Siis: kuluneen viikon ajan Star Wars -spekulaatioringin päällimmäinen keskustelunaihe on ollut kysymys siitä, voisiko Luke Skywalkerilla olla uudessa trilogiassa lapsia. Kyseinen huhu nimittäin väittää, että eräs uuden trilogian hahmoista paljastuu elokuvan kuluessa Luken pojaksi. Huhun alkuperäislähde on jo totuttuun tapaan MakingStarWars.com, joka, täytyy huomauttaa, esitti huhun koko ajan epävarmana, ei ”faktana”.
Kenties hieman yllättäen jo pelkkä huhu on nostattanut netissä vastalauseita. MakingStarWarsin Jason Ward itsekin sanoo, että näkee Luken yksinäisenä pasifistina, eikä toivo huhun olevan totta. Slashfilmin Germain Lussier menee pitemmälle: hän argumentoi, että Luken poika tarkoittaisi, ettei Luke olisi oppinut mitään siitä, miksi hänen isänsä Anakin kääntyi pimeälle puolelle (Lussierin mielestä pääasiassa siksi, että tämä rikkoi jedien koodia, rakastui ja meni liian pitkälle suojellakseen rakastaan). Lussier on sitä mieltä, että jos Lukella on poika, tämä tarkoittaa, että Luken ”kunnia ei ole puhdas” The Force Awakensissa.
Minusta tämä on melkein hassua. Meillä on siis Star Wars -faneja, jotka ovat täysin varmoja siitä, että he tietävät, millainen mies Luke Skywalker on 30 vuotta Jedin paluun jälkeen. Vaikka emme todellisuudessa tiedä lainkaan, mitä sankareillemme on uudessa SW-universumissa tapahtunut 30 vuoden aikana, joidenkin mielikuvaan ei sovi se, että juuri tällä fiktiivisellä hahmolla voisi olla lapsia. Vastaavasti, kuten Nanci Schwartz huomautti osuvasti Twitterissä: samaan aikaan juuri kukaan ei koskaan epäile, etteivätkö Han ja Leia olisi The Force Awakensissa naimisissa (ja, lisään, useimmat ovat vuorenvarmoja, että Daisy Ridley näyttelee heidän tytärtään).
Uutistiedote: Me emme tiedä mitään. Star Wars -galaksin historia sellaisena kuin sen tähän asti tunsimme on nollattu. Se, mitä luulimme Luken, Leian ja Hanin tulevaisuudeksi, oli vanha expanded universe. Sille on annettu otsikko Legends, ja se on siirretty sivuun uuden virallisen aikajanan tieltä.
Voiko-Lukella-olla-lapsia -keskustelu osoittaa, ettei tämän muutoksen kaikkia seurauksia ole vieläkään ymmärretty. Aivan kuten Imperiumi voi nyt olla jälleen voimissaan vielä 30 vuotta Jedin paluun jälkeen, jedit saattavat olla vielä palaamatta galaksiin, Han ja Leia saattavat olla eronneet, Jar Jar Binks saattaa olla Imperiumin keisari ja Luke Skywalker saattaa olla aivan toisenlainen mies kuin se tummiin pukeutuva vähäsanainen erakkoluonne, jollaisena hän Legends-tarinoissa usein näyttäytyi.
(Sivuhuomioiden erikseen hassua on se, että nimenomaan vanhoissa Legends-tarinoissa Lukella oli poika, jonka yllättävän moni tuntuu nyt unohtaneen – ehkä siksi, että tämä tapahtui vasta niissä myöhemmissä tarinoissa, joita ei esimerkiksi Suomessa kovin hyvin tunneta. Toiset taas ehtivät mennä jo niin pitkälle, että uskovat The Force Awakensista löytyvän Ben Skywalkerin ja jostain episodien VI ja VII välistä vielä jossain vaiheessa tämän äidin Mara Jadenkin, mistä ei varmastikaan ole kyse – nuo tarinat ovat Legendsiä, ja uusi aikajana kulkee toisin.)
Lukea koskeville odotuksille on tosin muutama ymmärrettävä selittävä tekijä. Ensinnäkin se, että vahva juonihuhulinja Luke Skywalkerista kateissa tai erakoituneena on suhteellisen helppo mukauttaa ajatukseen Luke Skywalkerista sellaisena kuin hän esimerkiksi Timothy Zahnin kirjoissa esiintyi: eihän Luke niissäkään mikään hypersosiaalinen kaveri ollut. Toinen hämäävä tekijä saattaa olla Mark Hamillin persoona: valloittava vanha herra kun antaa itsestään niin vaatimattoman kuvan, että hänet on helppo kuvitella näyttelemään vanhan Ben Kenobin kaltaista yksinäistä pappa-Lukea. Tunnustan, että itsekin olen ollut paremmin varautunut näkemään Han Solon ja Leia Organan toisenlaisina kuin heihin olevan Legends-tarinoissa tottunut: olen esimerkiksi miettinyt, että uudessa trilogiassa Leiasta olisi mahdollista kirjoittaa vahva jedi, valomiekkaa ja soturiutta myöten. Luke Skywalkerin kai minäkin odotin kohtaavani kutakuinkin odotuksieni mukaisena – ja ehkä siksi olen pitkään kummastellut sitä kateissa olemisen huhuakin, koska se taas ei sovi minun ihannekuvaani tästä fiktiivisestä hahmosta. Nyt pitäisi siis tosiaan muistaa, että me emme tiedä mitään.

Mark Hamill: niin joviaali kaveri että häiritsee mielikuvaa hahmostaan. Vasemmalla Warwick Davis. (kuva: Aki Jörgensen)
Siitä olen kuitenkin varma, että Germain Lussier on väärässä. Ei ole mitään syytä kuvitella, että Luke Skywalkerin täytyisi noudattaa Vanhan Tasavallan aikaista jedikoodistoa. Itse asiassa on loogista, että hän ei niin tekisi (kuten ei tehnyt Legends-tarinoissakaan): kuten Club Jaden Dunc huomauttaa, Luke ei välttämättä edes tiedä, miten hänen isänsä tarkkaan ottaen kääntyi pimeälle puolelle, mutta hän tietää kyllä, että lähimmäisenrakkaus hänet sieltä pelasti.
Prequel-trilogian jedit olivat kaukana kulta-ajastaan, ja heidän käsityksensä esimerkiksi juuri romanttisen rakkauden askeettisesta kieltämisestä tuntuu suorastaan kieroutuneelta. Parjattujen prequelien taitavimpia (ja joitakin katsoja vieraannuttavia) juonikuvioita on se, että niissä jedit eivät ole niin hyviä ja ’oikeassa’ kuin katsojat toivovat heidän olevan. Vielä Sithin koston lopputaistelun hetkelläkin Obi-Wan Kenobi ilmoittaa ”vain sithien käsittelevän asioita äärimmäisyyksinä”, vaikka juuri niin hänen aikansa jedit tekevät – ja hän itsekin kyseisellä hetkellä. (Haluan ajatella, ettei tämä ole Lucasilta vain ns. paskaa kamaa.)
On monia tulkintoja siitä, mikä itse asiassa oli ”balance to the Force”, joka Anakin Skywalkerin oli ennustuksen mukaan määrä tuoda, koska Lucasin elokuvat eivät sitä suoraan sano. Sekin on mahdollista, että uusi trilogia (ja Voiman herääminen!) tuovat ennustukselle uuden merkityksen. Toistaiseksi minä olen siinä leirissä, jonka mukaan Anakinin synkkä-mutta-väistämätön tehtävä oli paitsi katkaista sithien perinne, myös tuhota vanha jedijärjestö. Voima on tasapainossa Jedin paluun lopussa juuri siksi, että kumpaakaan vanhaa järjestöä ei enää ole. Jäljellä on vain Luke Skywalker, ”ei viimeinen vanhoista vaan ensimmäinen uusista”, jonka nimenomaan kuuluu aloittaa puhtaalta pöydältä.
Se, kuinka tuo aloitus sitten onnistuu, on toinen kysymys. Vaikuttaa siltä, ettei uudessa aikajanassa välttämättä edes Legends-tarinoiden veroisesti. Uskon – tai ainakin toivon – että tämä kipuilu on uuden trilogian ytimessä. Haluaisin nähdä uuden trilogian, joka nimenomaan käsittelee sitä ongelmaa, joka Luke Skywalkerilla Jedin paluun jälkeen oli edessään: jediperinteen hyvien puolien palauttamista kukoistukseensa ilman niitä huonoja. Yleisemmin ja ylväämmin sanottuna: Kuinka rakentaa entistä parempi maailma?
Tähän taas sopii itse asiassa paremmin kuin hyvin, että Luke Skywalkerilla olisi poika. Samoin kuin se sopii siihen, että uuden trilogian täytyykin kertoa seuraavasta sukupolvesta Anakinin, Luken ja Leian jälkeen: sen parempi, jos suku jatkuu molempien kaksosten kautta. Vastaukseksi heille, jotka (laillani!) kysyvät ensimmäiseksi äidin henkilöllisyyttä tai olinpaikkaa, heitän tämän: entäs jos se, mitä pojan äidille elokuvien väliin jäävien 30 vuoden aikana tapahtuu, onkin osa selitystä siitä, miksi Luke saattaisi olla kateissa tai erakoitunut?
Lyhyesti: En usko, että Lukella on elokuvassa poika. En yksinkertaisesti usko, että tarina tarvitsee Luken poikaa. Se tarvitsee jonkun Skywalkerin, ja se meillä on jo. Uskon, että kaikki horinat 80-luvulta lähtien pitävät paikkansa ja Luke on tässä elokuvassa se mitä Obi-Wan oli ANH:ssa. Hän uhrautuu uuden polven puolesta, vartioituaan kenties vuosikausia velvollisuudentuntoisesti jotain, mikä voisi vääriin käsiin joutuessaan syöstä galaksin taas pimeyteen. Voiman herääminen tarkoittaa sitä, että 1) pimeä puoli herää tavoitellessaan tuota jotain Luken vartioimaa ja 2) valoisa puoli herää puolustaessaan sitä.
Eli siis klassisen nimiteorian mukaan, jossa trilogian ensimmäisen elokuva viittaa henkilöön (IV: Luke ja I: Palpatine) VII:n nimi viittaa sekä Reyhin että Kylo Reniin, koska he ovat uuden sukupolven edustajia joissa Voiman täytyy herätä.
Ah. Voisihan se noinkin olla. Mutta teaserin(kin) perusteella epäilen toistaiseksi, että nimi ei tällä kertaa viittaa (ainakaan pelkästään) henkilöön tai henkilöihin. Tarkoitan siis, että uskon, että Voima ”herää” myös itsessään, jollain tavalla muuttaen luonnettaan. Olen miettinyt mahdollisena vertailukohteena Buffy Vampyyrintappajan loppua, jossa murretaan slayerien ”there-can-be-only-one -mekaniikkaa koskeva loitsu siten, että kaikki maailman potentiaaliset slayerit aktivoituvat kerralla. Jospa Voima herää maanjäristyksenomaisesti niin, että kaikki galaksin potentiaaliset jedit tuntevat yhtäkkiä erityisyytensä – ja siten jedien uusi alku saisi mäkilähdön, mutta samalla aktivoituisi monta mätää omenaa.
Olen samaa mieltä, että tarina ei välttämättä tarvitse Luken poikaa (jos Rey on jo Skywalkerien sukua), mutta en pidä lainkaan mahdottomana, etteikö sellainenkin mukaan mahtuisi. Jos huhun tarkemmat yksityiskohdat hahmosta pitävät paikkansa, voisi kyseessä hyvinkin olla hahmo, joka nousisi suurempaan rooliin vasta episodissa VIII (jolloin originaalitrilogian hahmot ovat jo pienemmässä roolissa).
Muistutan myös edelleen, että näyttelijähuhuissa esiintyi ainakin yksi näyttelijä (Jesse Plemons), joka näytti ulkoisesti vielä valittua huhuttua enemmänkin Luken pojalta. Jos hänet olisi valittu, olisin epäillyt koko ajan, että tällainen sukulaissuhde sieltä vielä paljastuu.
Minua ei haittaisi, jos elokuvassa esiintyy Luken jälkeläinen. Kunhan vain eivät sorru kliseeseen, että kysessä on kadonnut lapsi, jonka Luke uskoo kuolleen jo kauan sitten, ja joka ei ole koskaan tavannut isäänsä. Katsojien naamalle sen toki voi paiskata yllätyksenpoikasena käyttäen vaikkapa edellisessä postauksessa mainittua Rey=Kira salanimi kikkaa.
Tuota minäkin toivon. Jo siksikin, että huhujen perusteella meillä on jo Reyn hahmossa yksi jälkeläinen, joka on kasvanut ainakin jonkin aikaa ilman vanhempiaan.
Oma spekulaationi: kaikki loksahtaisi liiankin nätisti paikalleen, jos tämä huhu suhteutetaan aiempaan superasekohuun.
Päässäni heräsi kuvio, jossa kaikki lähti käyntiin enintään muutama vuosi aiemmin (tai peräti varsin hiljattain), kun nats… krhm, Imperiumin ihmeellinen Voiman käyttäjiä galaksin toiselta puolelta jäljittävä ja surmaava superase tappoi Luken vaimon/avopuolison/pojan äidin. Tämä tapahtuma siis loi koko TFA:n alkuasetelman: Luke lähti toimimaan yhdenmiehen häirintälaitteena estääkseen moisen toistumisen (Imperiumi mahtaa ihmetellä, miksei kuolemansäde enää toimi, muttei älyä näköjään tutkia laitteen sijaintiplaneettaa täikammalla, tai jos tutkii, niin ei ilman härpättigeneraattoriaan löydä Voiman käyttäjää joka haluaa piiloutua), Han ja Leia lähettivät lapsensa piiloon (”Rey”, ja jos joku toiseenkin teoriaan haluaa uskoa, ”Kylo Ren” — Konnalaivueessa tämä olisi koko ajan ystävällismielisten sotilasammattihenkilöiden ympäröimänä, ja tämä selittäisi myös miksi mies pystyy lentäjänviran ohella olemaan hangaround-sith, jos laivueenkomentaja Dameron tietää asiasta ja sallii presidentin incognito-pojalle erivapauden lähteä aina välillä reissuun, ja kukaan ei epäile koska laivueessa on Legendsin mukaan muutenkin melko TJ0-meininki), mutta Leia päätti, jotta tämä ei jää tähän (jos esmes Luke epäonnistuu tai jää kiinni) ja käynnisti Kuolontähti Mk. 3:n rakennusprojektin vastapelotteeksi. Tämän seurauksena Luken poika taas päätti, ettei galaksi kaipaa yhtään superasetta.
Varianttiskenaario: Kuolontähti 3 oli jo olemassa tämän tapahtuessa, ja Leia yksinkertaisesti ilmoitti, että jos Voimailija kuolee selittämättömästi niin yksi Imperiumin planeetoista sanoo poks. Luke lähti häirintälaitteeksi vain sen varalta, ettei joku fanatikko kuitenkin päättäisi koettaa onneaan ja suistaisi galaksia täyteen kaaokseen – puhehan on ollut, että kapinallisten/Tasavallan ja Imperiumin välillä vallitsisi avoimen sodan sijaan enää enemmänkin ”kylmä sota”, jonka selittäisi superaseiden luoma kauhun tasapaino. Näinhän ne jotkut huhut selittivätkin: kun Luken poika hyvää tarkoittaessaan aiheuttaa molempien osapuolten superaseiden tuhon, niin mitään pidäkkeitä galaktisen sodan starttaamiselle uudelle täysimittaiselle kierrokselle ei enää ole.
Kuten sanoit, tässä loksahtaisi moni huhu nätisti yhteen. Mukaan saisi vielä ainakin huhun siitä, että Luke on jonkin verran seonnut, ja George-sedän vanhan yleismääritelmän siitä, että uuden trilogian teema on vaikeiden moraalisten valintojen välttämättömyys.
Päivitysilmoitus: Sitten kun niitä lapsia alkaa tulemaan | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: Kuka on kuka, osa 3: Kuka on oikeasti kuka | Tähtien jatkosota
Päivitysilmoitus: 20 hulluinta huhua The Force Awakensista | Tähtien jatkosota