Solo-sotku: Ron Howard pelastaa

Han Solo -leffan ohjaajakriisi etenikin nopeasti. Phil Lord ja Christopher Miller saivat potkut maanantaina, uutinen kerrottiin keskiviikkona, minä ehdin bloggaamaan siitä eilen torstaina, ja torstai-iltana huhujen ykkösnimi Ron Howard oli jo nimitetty korvaajaksi.

Tässä siis pikainen juhannustäydennys eiliseen.

Ron Howard, 63, on nyt kuudes tai kahdeksas Star Wars -elokuvien ohjaaja – riippuen siitä, lasketaanko Lord ja Miller. Samalla eräs ympyrä sulkeutuu: Howard olisi halutessaan voinut olla tällä listalla neljäs, ja silloin koko sarjasta olisi tullut toisenlainen. George Lucas nimittäin tarjosi Episodi I:n ohjaajan hommaa Howardille (ja Steven Spielbergille ja Robert Zemeckisille). Silloin Howard ei halunnut puuttua Lucasin työhön, mutta nyt hän oli valmis puuttumaan Lordin ja Millerin työhön.

Tilanne on toki aivan toinen. Jonkun oli joka tapauksessa astuttava kehään Lego-ohjaajien saatua potkut. Kuten eilenkin kirjoitin, on täysin luontevaa, että se joku on tuottaja Kathleen Kennedyn ja tuotantoyhtiö Lucasfilmin vanha tuttu, samaa sukupolvea konfliktin toisten osapuolten Kennedyn ja kirjoittaja Lawrence Kasdanin kanssa sekä maineeltaan vakaa ja luotettava ammattimies. Se, että hän on Hollywoodin nimiohjaajista tyylillisesti persoonattomimpia, on tässä tilanteessa sekin vain hyve. Yhdistelmä Lordin ja Millerin villejä visioita laimennettuna Howardin vakaalla perustyöllä on luultavasti juuri mitä Solo-elokuva nyt kaipaa.

Howardin, joka näyttelikin Lucasin ohjauksessa nuorena, suostuminen tämmöiseen potentiaalisesti sotkuiseen keikkaan taas on ymmärrettävää näistä samoista syistä, sekä mahdollisesti ihan ammatillisen haasteen kannaltakin. Howard on ohjannut noin 25 elokuvaa, voittanut oscarit (draamasta A Beautiful Mind) ja saavuttanut menestykset (muun muassa Da Vinci -koodi) ja kriitikkokehutkin (esimerkiksi Apollo 13). Hänen uransa ei ota enää iskua, vaikka hänen nimensä yhdistettäisiinkin Solo-leffaan, joka ei mestariteokseksi pelastuisikaan. Kenties Howardista on rehellisesti kiinnostavaa tutkia, mitä toiset ovat nyt saaneet aikaiseksi, ja miettiä, miten laiva käännetään. Ja kuten kuvaan kuuluu, miehen ekat kommentit ovat tyylikkään asialliset:

Enkä muuten ihmettelisi yhtään, jos Ron Howard ilmoitettaisiin syksyllä seuraavankin standalone-leffan ohjaajaksi. Kuvio voisi mennä kahdella tavalla: sitä mahdollisuutta olisi voitu käyttää houkuttimena tämän keikan vahvistamisen yhteydessä, tai Howardin nopea kiinnitys tähän pelastusoperaatioon olisi voinut olla mahdollinen jo meneillään olleiden toisten neuvottelujen ansiosta.

Siitä, mistä Solo-leffan ohjaajasopassa oli kyse, antaa tähän mennessä parhaan kuvan Anthony Breznicanin raportti Entertainment Weeklyssä: Kennedy ja Lucasfilm uskoivat palkanneensa Lordin ja Millerin tuomaan komediallista otetta, mutta Lord ja Miller uskoivat tulleensa palkatuksi tekemään komedian. Lisäksi Lord ja Miller kannustivat näyttelijöitään improvisoimaan (oletettavasti sitä komediaa, sillä sellaisia näyttelijöitä Solo-leffaan on palkattu), kun taas Lucasfilm koki elokuvan karkaavan liian kauas käsikirjoituksesta. Tästä huolimatta on vaikea ymmärtää, miksi ratkaisu tehtiin vasta nyt, kuvausten ollessa jo melkein lopussa. Kannattaa myös huomata, että totaalisesta improkiellosta ei voi olla kyse: Gareth Edwards ohjasi Rogue Onea voimakkaasti kuvauksissa erityisesti toimintaosuuksissa improvisoiden, mutta kulloinkin voimassa olleessa käsiksessä pitäytyen.

Mielenkiintoista on, miten elokuva ensi vuonna kreditoidaan ja markkinoidaan. Täysin ”Ron Howard -elokuvana” sitä tuskin voidaan julkisuudessa esittää. Varietyn mukaan tilanne, jossa ohjaaja vaihdetaan näin isossa elokuvassa ja näin pitkällä tuotannossa, on ohjaajakillallekin (DGA) poikkeuksellinen. DGA:n monimutkaisissa säännöissä (esim. ”elokuvan ohjaajan kreditointi ei saa olla ruudulla yli 50 prosenttia pienemmässä koossa kuin elokuvan nimi”) joukossa on sääntö, jonka mukaan elokuvaan ei kerrassaan saa kreditoida useampaa ohjaajaa (paitsi juuri Lordin ja Millerin kaltaiset ohjaajatiimit). Tämä sääntö saattaa joutua nyt koetukselle. 

Sekin olisi komeaa historiallista jatkumoa: George Lucasin halu olla julkaisematta alkutekstejä Star Wars -elokuvissaan oli merkittävä tapaus DGA:n sääntöjen muuttumisessa. Aikanaan Lucas erosi DGA:sta riideltyään Irvin Kershnerin kreditoinnista Imperiumin vastaiskussa. DGA:n silloisten sääntöjen mukaan Kershnerin nimi olisi pitänyt ehdottomasti julkaista elokuvan alussa. 

10 thoughts on “Solo-sotku: Ron Howard pelastaa

  1. En edelleenkään pysty ymmärtämään, miten tämä keskinäinen epäselvyys venyi näin pitkälle. Olkoot tämän hetkinen Kennedyn luotsaama ote universumiin ollut kuinka hyvä tahansa (tämä on varmaan mielipiteistä riippuvaista) niin tässä asiassa symppaan kyllä ohjaajia. Ok, Han Solo -leffan ei ole tarkoitus olla komedia, mutta jotain on kyllä munattu jos tätä ei ole osattu ohjaajille kertoa missään välissä tätä ennen.

    Eniten tässä harmittaa se, että Lucasfilms tekee ohjaajakokeiluitaan aiheissa, joissa selkeästi ei missään nimessä haluta poiketa normista. Sitten palkataan suurella kohulla erilaisia tekijöitä, petytään kun ei saadakaan samaa vanhaa, ja hirveällä kiireellä yritetään saada lopputuloksesta toimiva. Tuottajat pettyvät, ohjaajat suuttuvat, sama vanha tuottaa rahaa ja lopulta Lucasfilms ei edes vaivaidu nostalgia-herättelyn ulkopuolelle eikä kukaan erilaisempi ohjaajakaan uskalla lähteä leikkiin mukaan. Siinä meillä sitten on 20 elokuvaa 20 vuoden aikajanalta universumissa, jossa kiinnostavaa tapahtumaa olisi pikkaisen laajemmaltakin ajanjaksolta.

    En voi uskoa, että tästä voi mitenkään tulla hyvä kokonaisuus. Varmasti Howard saa kasattua ihan kivan leffan, mutta itse katsoisin mielummin hyvin viimeistellyn elokuvan harvemmin kuin tusina-kesäroskaa kiireellä kyhättynä jokaisena välivuotena. Tämä alkaa jo Marvelissa puuduttaa, ja harmittaa ajatus siitä että Star Wars alkaisi samalla tavalla puuduttamaan.

    Noh, eihän niitä tusinapullia ole onneksi pakko katsoa. Ja aina voi siirtää kaiken uskonsa animaatiopuoleen, siellä hommat sentään hiotaan rauhassa.

  2. Tämä artikkeli valaisee kiinnostavasti tilannetta ja siihen johtaneita syitä. http://flip.it/UjQHzU

    Erityisen hyvä on huomio siitä, että jos aiotaan vaihtaa ohjaajaa kesken leikin, ei taida olla oikeaa aikaa sen tekemiseen. Ainakin voimme rauhoittaa itseämme sillä, että Ron Howard hoitaa homman varmasti kotiin vakaalla otteella. Millainen se täysin Lord & Millerin muovaama Solo sitten olisi ollut? Tuskin saamme koskaan tietää. Puhtaasti Edwardsin vision mukaisen Rogue Onen pystyimme rekonstruoimaan tosi hyvin, mutta tästähän ei ehditty nähdä edes teaser-trailerin vilausta.

    Kuten linkkaamani artikkeli sanoo, Lordin ja Millerin kuvaamasta materiaalista suurin osa lienee Howardille käyttökelpoista. Nyt vain varmistetaan, että lopputulos noudattaa Kasdanin käsistä. Sillä jos niin monet sanovat Kasdanin tekstin olevan ”todella hyvää”, se kyllä varmasti on sitä. Koska Kasdan olisi Star Warsin suhteen pettänyt?

    Niin juuri. Ei koskaan.

    • Voi olla, että Kasdan ei petä, mutta kuka voi sanoa, ettei Lord/Miller -versio olisi ollut parempi?

      Provokaatio sikseen, en silti jaksa uskoa suurta tulevasta elokuvasta. Siksi, että Han ei minulle ole se, mitä Anthology-elokuvilta odotin, mutta myös siksi, että kaikkien näiden artikkeleiden perusteella ongelmia on riittänyt ja siihen ei välttämättä pelkkä ohjaajan vaihdos auta. Tässä toivoen, että olen väärässä.

      • Kyllä minäkin toivon Star Wars Storyjen lähtevän pian kohti kartoittamattomia korpimaita originaalitrilogian lähivesiltä.

        Mutta tehkää ennen sitä kuitenkin se Obi-Wanin oma elokuva. Ymmärrän, että sitä voi nyrpistellä ihan samoin perustein kuin Soloakin, mutta se nyt ainakin olisi mytologian kannalta helpompi viedä syvempiin vesiin. Solon leffa on pakostakin ”vain” toimintaseikkailu – eihän siinä sinänsä mitään vikaa ole, mutta Obi-Wanin tarinasta saisi irti kunnon draamaa.

        Ja niin. En minä sitä epäile, etteikö Lord & Miller olisi saanut tätä maaliin, mutta sen rohkenen kyllä sanoa, että useimpiin Star Wars -faneihin uppoaa kuitenkin paremmin se hieman (kommentoijasta riippuen) turvallisempi tai laimeampi tai perinteisempi Star Wars mitä nyt lienee tulossa.

        • Obi-Wan -leffa olisi ihan super, varsinkin kun Ewan on ilmaissut olevansa valmis sellaisen tekemään. Siihen saisi kuitenkin hyvin jedi-mytologiaa mukaan ja tyylin voisi hyvin valita vaikka minkälaiseksi, kunhan vain valitsee sopivan uhkan. Eikä yhtään haittaisi SW-leffa, jossa pysytään käytännössä katsoen yhdellä planeetalla (Obi-Wan tuskin lähti hökkelistään ilmakehän tuolle puolen).

          Ja ainahan kaikki uusi ja outo epäilyttää faneja. Mutta esim. itse vihasin Ahsokaa Clone Wars -leffassa, mutta ajan myötä hahmosta tuli ihan lemmarini. Ja Maulin henkiin herättäminenkin epäilytti suuresti, mutta hyvin se lopulta toimi. Eli joskus kannattaisi uskaltaa kokeilla.

  3. Päivitysilmoitus: Solo-sotku: No, onko Star Wars kriisissä? | Tähtien jatkosota

  4. Päivitysilmoitus: Tuleeko ensi vuonna ensi-iltaan jo toinen Han Solo -elokuva? | Tähtien jatkosota

  5. Päivitysilmoitus: Jos Solo-elokuva onnistuu, se on ihme | Tähtien jatkosota

  6. Päivitysilmoitus: Solon ensi-iltaan on viikko ja nyt pitäisi innostua | Tähtien jatkosota

Vastaa käyttäjälle SithFisto Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s